I have a dream

Once I had a dream. 

Useita vuosia sitten unelmoin eläinlääkäriydestä, tavoittelin unelmiani, koin pettymyksiä, tein töitä, lopulta saavutin haluamani. Valmistuin eläinlääkäriksi, aloin elää unelmaani, vai aloinko sittenkään?

Unelmieni aarrekartassa ja kuvitteellisessa tulevaisuuden "normaalissa päivässä" oli vuosia sitten pääni sisällä selkeä mielikuva kaikesta. Opintojen edetessä tietyt asiat haaveissani vahvistuivat ja tietyt asiat jättäytyivät vähitellen pois. Toisista asioista tuli tärkeämpiä ja merkityksellisempiä kuin toisista, mikä varmasti on elämässä ihan luonnollistakin. Huomasin vähitellen, ettei unelmani enää ole samanlainen kuin vuosia sitten. Unelmani on muuttunut.

Eläinlääkärinä toimiminen on edelleen unelmani. Olen unelmieni ammatissa, vaikka olenkin asian kanssa hieman kipuillut ja etsinyt omaa identiteettiäni. Oma polkuni on selkeytynyt entisestään, vaikka mitään ei koskaan voikaan varmaksi sanoa. Eläinlääkärinä voi onneksi toimia monenlaisissa tehtävissä, ja vaikka luulisi tietävänsä sataprosenttisella varmuudella mitä haluaa tehdä, se voi muuttua vielä moneen kertaan. Näin on monen kolleganikin kohdalla jo käynyt. 

Tämä on viimeinen kirjoitukseni tähän blogiin. Päätin jo kauan sitten blogia perustaessani, että blogi keskittyy pelkästään opintoihin ja valmistuttuani on ollut vain ajan kysymys, koska päätän tämänkin luvun elämästäni. Postausluonnoksissa ja pääni sisällä oli vielä kytemässä joitakin postauksia, joista halusin kirjoittaa. Nyt kuitenkin huomaan, että aika on ajanut tämän blogini ohi ja muu elämä - myös työt - ovat vieneet mennessään. Blogi jää kuitenkin muistoksi ja toivottavasti myös iloksi jollekin omaa tietään etsivälle. 

Kiitos kaikille mukana kulkeneille ja kirjoituksiani lukeneille. Tsemppiä kaikille omia unelmiaan tavoitteleville ja voimia niiden unelmien saavuttamiseen. 

I still have a dream.

Eväitä työelämään ja tulevaisuuteen

Viimeinen pakollinen, joskin aika mukava kurssirutistus eläinlääkiksessä oli Eläinlääkärinä työelämään -kurssi, joka toteutettiin 6 luentopäivän aikana, juuri ennen koronarajoitusten iskemistä yliopistollekin. Viimeisimpien päivien aikana tuli tosiaan päätös lähes kaiken lähiopetuksen keskeyttämisestä, mutta rajoitukset alkoivat vasta näiden luentojen jälkeen. Kaikkiaan aikamoinen lopetus meidänkin opinnoillemme.


Eläinlääkärinä työelämään -kurssin tavoitteista kerrotaan näin:

Opiskelija saa perustiedot työelämässä toimimisesta ja eläinlääkärin ammattiin liittyvästä yritystoiminnasta.

Opiskelija

• osaa laatia työnhakuasiakirjoja ja tuoda niissä esille oman osaamisensa 

• tuntee oikeutensa ja velvollisuutensa työelämässä 

• tietää oman alansa jatkokoulutusmahdollisuudet 

• tunnistaa työhyvinvointiin ja työssäjaksamiseen liittyviä keinoja 

• tuntee keinoja haastavien tilanteiden käsittelyyn 

• osaa toimia asiantuntijana mediassa 

• osaa viestiä omasta osaamisestaan, vahvuuksistaan ja intresseistään työnhakutilanteessa 

• ymmärtää oman osaamisen ja jatkuvan kehittämisen sekä elinikäisen oppimisen merkityksen 

• osaa toimia ristiriitatilanteissa asiakaspalvelussa

Helmikuussa kurssi alkoi yhden päivän jatko-opintoinfolla, loput päivät oli ohjelmoitu maaliskuun alkuun yhdelle ja samalle viikolle. Alkuun käytiin läpi tietysti perusasiat kurssin suorittamisesta ja aikataulusta ja saimme ohjeistuksen oman CV:n ja työhakemuksen kirjoittamisesta. CV:n kirjoittamiseen liittyen tuli paljon uusia näkökulmia, tosin osa vinkeistä ei ainakaan vielä tunnu oikein soveltuvan ainakaan perinteisempiin eläinlääkärin töihin hakiessa. Kurssin tehtäviin kuului tehdä oma CV, jota sitten myöhemmin käytiin pienissä ryhmissä CV-työpajassa läpi. Tämä oli ihan hauska tehtävä ja ainakin itse inspiroiduin tekemään mielestäni omannäköiseni CV:n ja kavereiden CV:itä oli mielenkiintoista käydä läpi sekä antaa ja saada kehitysehdotuksia. Pakko kyllä sanoa kuntasijaisuuksien näkökulmasta, että kukaan ei ole koskaan sijaisuutta hakiessani kysellyt CV:n perään, on vain toivotettu aika suorilta tervetulleeksi töihin. 

Jatko-opintoihin liittyen tuli aikamoinen infopaketti erilaisista mahdollisuuksista. Jos tieteellinen ura kiinnostaa, voi lähteä tohtorikoulutusohjelmaan ja väitellä tohtoriksi ihan kotimaassakin. Mikäli erikoistuminen kiinnostaa, vaihtoehtoina on kansainväliset erikoistumiset eri puolilla maailmaa (diplomaattitutkinto) tai kansalliset erikoistumiset kotimaassa (erikoiseläinlääkärikoulutus). Mitä ikinä päätyykään näistä tekemään, todennäköisesti jatko-opintoihin kuluu vähintään 4 vuotta täysipäiväisesti työskennellessä. Kansainvälisissä diplomaattitutkinnoissa on vaikka ja mitä vaihtoehtoja, mutta kyllä meillä Suomessakin on aika hyvät erikoistumisalat. Kansallisiin erikoistumisaloihin kuuluvat pieneläinsairaudet, hevossairaudet, tuotantoeläinten terveyden- ja sairaanhoito, tarttuvat eläintaudit, ympäristöterveydenhuolto sekä elintarviketuotannon hygienia. Vaihtoehtoja siis todellakin löytyy. Ja mikäli erikoistuminen tai väittely ei ole tähtäimessä, on meillä eläinlääkäreillä silti lakisääteisesti velvollisuus päivittää tietojamme täydennyskoulutusten muodossa.

Tulevaisuus avoinna.

Ensimmäisen iltapäivän päätti paneelikeskustelu, jossa tohtorikoulutettava, pieneläinsairaalan interni, eurooppalaisen erikoistumiskoulutuksen ja useampi kansallisen erikoistumiskoulutuksen suorittaja tai suorittamassa oleva kertoi kokemuksistaan jatko-opintoihin liittyen. Mikään näistä jatko-opinnoista ei keskustelun perusteella vaikuttanut olevan mikään läpihuutojuttu (kuten ei mielestäni eläinlääkis yleensäkään...), joten sitoutumista asiaan todella vaaditaan. Onpa joku joutunut aivan yllättäen muuttamaan ohjaajansa perässä ulkomaille erikoistumisensa loppuunsaattaakseen. Kannattaneekin siis ottaa hyvissä ajoin etukäteen selvää, mitä jatkokoulutus oikeasti vaatii ja silti varautua siihen, ettei kaikkeen voi mitenkään varautua. Harmillisesti lähes kaikkien panelistien suusta kuului kyllä sama toteamus: vaikka erikoistumisen suorittaisi, ei se vaikuta palkkaan käytännössä juuri mitenkään. Eläinlääkäreiden voisikin ehkä sanoa erikoistuvan oman mielenkiintonsa ja oppimisen takia, ei rahananheuden takia.

Maaliskuun viikon ohjelma sitten sisälsi hyvin monipuolisen kattauksen melkein kaikesta mahdollisesta eläinlääkärin työhön etäisestikin liittyvästä. Osasta aiheista sai enemmän irti, osasta vähemmän. Osan aiheista olisi toivonut olevan jo aiemmin opinnoissa, ennen kandikesää. Maanantaina CV-asioiden lisäksi käytiin läpi rekrytointia työnantajan näkökulmasta. Eläinpelastustehtävistä oli oma parituntinen luentonsa varmaankin Suomen kokeneimman eläinpelastuksia tehneen palomiehen pitämänä. Tämän luennon aikana käytiin läpi paljon pelastusvälineitä, toimintatapoja, lainsäädäntöä ja työturvallisuutta eli todella hyödyllisiä asioita meille jokaiselle. Valvontaeläinlääkäri kertoi monipuolisesti työstään niin lainsäädännön, käytännöllisten vinkkien, motivaation kuin työn vaikeudenkin osalta. Vuosien kokemus puhui selvästi puolestaan.

Tiistaina puhuttiin heti alkuun pienyrityksen tuloista ja menoista, tästä sai paljon ajatuksia varmasti niin pieneläinklinikoille kuin kuntapraktiikkaankin. Jokainen asia, mitä eläimille tehdään tai myydään, tulisi muistaa laskuttaa ja mieluusti vähintään todellisten kulujen mukaan. Siis jokainen ruisku, neula, lanka, käsine, pesuaine jne. Varsinkin kirurgiassa käytettävät langat ovat yllättävän kalliita, mitä ei ehkä tule ajatelleeksi ennen kuin tajuaa vilkaista lääketukun laskua. Tämäkin luento olisi ollut kovin hyödyllinen ennen kandikesää, niin olisi itsekin muistanut laskuttaa asiakkailta sen, mitä itse on useista tarvikkeista maksanut, eikä olisi tehnyt niin paljon hyväntekeväisyyttä omaan piikkiinsä. 

Toinen tiistain iso asia oli luento hoitovirheistä ja vaikeista asiakaspalvelutilanteista. Keskustelimme paljon hyvien vuorovaikutustaitojen tärkeydestä kaikissa asiakaspalvelutilanteissa, karkeasti sanottuna sillä voi korvata jopa osan omasta osaamattomuudestaan. Kävimme läpi asiakkaan eri valitustapoja ja oli huojentavaa kuulla eläinlääkintävahinkojen arviolautakunnassa (ELVA) toimineen eläinlääkärin näkemyksiä prosessista ja vinkkejä siitä, miten kannattaa dokumentoida melkeinpä kaikki, mitä omistajan kanssa on keskusteltu. Hyvin harvassa ELVAan tulevista lausuntopyynnöistä on todellisuudessa todettu tapahtuneen virhe. 

Tiistaina puhuttiin myös oikeuksista ja velvollisuuksista työelämässä. Heti alkuun kävimme läpi tätä hieman monimutkaista termistöä ja eroja eläinlääkärin erilaisissa rooleissa työelämässä. Eläinlääkäri voi olla siis työntekijä, viranhaltija työsopimuksella, viranhaltija virkamääräyksellä (esim. kunnaneläinlääkäri) tai ammatinharjoittaja. Näihin liittyen puhuttiin mm. virkavastuusta, työsopimuksista, koeajasta ja työturvallisuudesta, joista on aiemminkin onneksi jo puhuttu. Iltapäivän viimeinen luento käsitteli eläinlääkärin roolia mediassa ja somessa. Mediapuolta on käsitelty jonkin verran muutamilla kursseilla aiemminkin, mutta sosiaalisen median osuus on jäänyt hieman vähemmäksi. Hyvä pointti mielestäni luennolla oli se, että esimerkiksi yhteiskunnallinen aktiivisuus kuuluu Eläinlääkäriliiton eettiseen ohjeistukseen ja se, että tämä meidän koulutuksemme on meille verorahoilla maksettu. Tietynlaiseen avoimuuteen olen ainakin itse aina pyrkinyt (siksi kai tämä blogikin) ja mielestäni koulutuksemme saisi olla vieläkin avoimempi (toki vaitiolovelvollisuuden sallimissa rajoissa). Pidän myös tärkeänä sitä, että eläinlääkärit kertovat oman osaamisalueensa asioista mediassa, koska siellä liikkuu niin paljon väärää tietoa, mutuilua ja kokemus- ja muiden asiantuntijoiden lausuntoja.

Orion Eläinlääkkeiden illallinen kutosille Tuohilammella.

Keskiviikkona aloitimme aamun arvotyöpajalla, jossa pohdiskeltiin ensin itsenäisesti omia arvoja ja kehittämiskohteita, sitten pienissä ryhmissä sitä, millainen eläinlääkäri haluaisi olla. Muiden kanssa keskustellessa tuli esiin paljon hyviä asioita, joista ihan kaikkiin ei ehkä voi täysin aina itse vaikuttaa, mutta ainakin voi yrittää muuttaa asioita parempaan suuntaan. Iltapäivällä oli vuorossa luennot eläinlääkärin urapolusta elintarvikepuolen valvontaan sekä toinen luento urapolusta Korkeasaaren johtajaksi. Päivä päättyi eläinlääkärin työelämän muutoksiin, jossa käsiteltiin mm. soteuudistusta ja ympäristöterveydenhuollon ja siten myös eläinlääkintäpuolen jättämistä soten ulkopuolelle, kunnallisen päivystysjärjestelmään mahdollisesti joskus tulevia muutoksia sekä yhteiskunnan muutoksia ja niiden vaikutuksia eläinlääkärin työkenttään.

Torstaina koko päivä keskittyi työterveyteen ja työhyvinvointiin. Aamu alkoi eläinlääkärin työterveyden luennolla, jossa keskusteltiin eläinlääkärin työhön liittyvistä terveydellisistä ongelmista. Kirjasimme Flingaan hyvin perinteisen listan, johon varmasti ainakin jokainen kuntapraktiikkaa tehnyt on törmännyt: mm. väsymys ja väsyneenä ajaminen, henkinen kuormitus, fyysinen kuormitus, työergonomian puute, tarttuvat taudit (zoonoosit), tapaturmat ja säteily (röntgen!). Päivystyksissä suorituskyky heikkenee univajeen myötä ja 24 tuntia valvoneen toimintakyky vastaan noin 1 promillen humalatilaa. Ei liene yllättävää, että työtapaturmia sattuu eniten juuri yövuorossa, noin 30 % enemmän kuin päivällä. Toisella luennolla eräs eläinlääkäri kertoi rohkeasti omasta urapolustaan, myös työuupumuksestaan ja siitä selviämisestään. Työuupumus alkaa olla jo pelottavan yleistä eläinlääkäreillä, mutta edelleen aihe tuntuu olevan valitettavan tabu. Onneksi asiasta yhä enemmän puhutaan, vielä kun jokainen itse ymmärtäisi omat rajansa ennen loppuunpalamistaan... Myös päivän kolmannella luennolla puhuttiin eläinlääkärin työhyvinvoinnista ja jaksamisesta sekä keinoista selvitä erilaisista tilanteista, kyseisen luennoijan jo aiemmilta kursseilta tuttuun humoristiseen tapaan. 

Iltapäivä käytettiin työhyvinvointi-työpajaan. Ensin pohdittiin omia vahvuuksia, sitten mietittiin parin vahvuuksia. Puhuttiin stressaavista tilanteista, miten stressiä voisi purkaa ja omista rentoutumiskeinoista. Paljon tuli hyviä ideoita kollegoilta. Kaikilla varmasti ne omat, itselle parhaat tavat rentoutua, eikä kaikki sovi kaikille. Toinen tykkää tehdä fyysisiä asioita, toinen rentoutua sohvalla. Työpaja oli ihan mukavaa jutustelua, mutta työpajan vetäjällä tuntui olevan kova kiire edetä asioissa, ja keskustelut pienryhmissä tai pareittain jäivät monesti vähän kesken. 

Perjantaina saimme yrittäjänäkökulmaa eläinlääkärille, kun pieneläinklinikan perustaja, nautapuolen osakeyhtiön perustaja ja hevospraktikko kertoivat omista urapoluistaan ja kokemuksistaan. Jokainen vaikutti olevan tyytyväinen omaan yritykseensä ja sen toimintaan, vaikka varmasti aina löytyy jotain kehitettävää. Nämä kolme luentoa selkeästi kannustivat yrityksen perustamiseen, mikäli sellaiseen kiinnostusta on. 

Näiden lisäksi piti vastata opiskeluun liittyvään HowULearn-kyselyyn, jossa kyseltiin mm. omia opiskelutapoja ja opiskelun kuormittavuuteen liittyviä kysymyksiä. Tämä oli ihan mielenkiintoinen kysely ja lopuksi omia "tuloksiaan" sai vertailla muiden vuosikurssilaistemme tuloksiin. Ihan viimeinen kurssin suorittamiseksi vaadittu asia oli kokovuosipalautteen täyttäminen 6. vuoden päätteeksi. Näitähän olemme vuosittain täyttäneet ja tiedekunta on jatkuvasti kehittänyt opetustaan näiden vastausten ja antamamme palautteen perusteella. Kokonaisuudessaan tämä kurssi oli hyvin kattava ja monipuolinen paketti työelämää ajatellen, ja sanoisin, että kaikki kurssin tavoitteet täyttyivät aika hienosti. Vaikka keväällä odottikin jo joko töihin pääsemistä, kevään valinnaiskursseja tai valmistumista, kyllä näistä luennoista ja varsinkin keskusteluista oli paljon iloa. Tämä oli myös hyvä katkaisu kaiken elintarvike- ja valvontapuurtamisen jälkeen, kun aihepiiri oli suhteellisen kevyt ja käsitteli monia tulevaisuuteen liittyviä asioita. 

Kuohuvaa kuuden vuoden urakan päättäneille!
Kiitos kuvan ottajalle, valittettavasti en tiedä kuka sen on ottanut, kuva lainattu wa-ryhmästä.

Viimeisen luennon jälkeen kilisteltiin maljoja ja otettiin pakolliset kuvat koko vuosikurssista luentosalissa, ennen kuin porukka hajaantui eri suuntiin - osa tosiaan töihin, osa valinnaiskursseille, osa harjoitteluun, osa lomalle. Tietämättämme sitä vielä, tämä oli toistaiseksi viimeinen kerta, kun koko porukalla olimme koossa. Tarkoituksena oli juhlia yhdessä kuuden vuoden urakkamme päättymistä, yhteistä taivaltamme ja valmistumistamme, mutta toistaiseksi korona on jäädyttänyt suunnitelmamme. 

Isoveli valvoo

Viimeisimpien pakollisten opintojen joukkoon kuului parin viikon Ympäristöterveydenhuollon harjoittelu itse hankitussa harjoittelupaikassa. Käytännössä tämä tarkoitti siis jonkun kunnan tai kuntayhtymän valvontayksikköä. Ajallisesti harjoittelun sai suorittaa, kunhan Elintarvikehygienian ja Ympäristöterveyden kokonaisuudet oli käyty läpi, mutta tenttejä ei vielä ollut tarvinnut läpäistä. Ympäristöterveydenhuollon lainsäädännön ja valvonnan luennoilla käyminen ennen harjoitteluajankohtaa varmasti ainakin itselläni helpotti harjoittelun suorittamista. Haasteellista harjoittelun suorittamisesta teki meidän vuosikurssimme osalta keväinen korona-epidemia, kun osa harjoittelupaikoista päätti sulkea ovensa jopa kokonaan ja osa siirtyi täysin "etäharjoitteluun". Koska harjoittelu kuitenkin oli pakollista valmistumisemme kannalta, vaihtoehtoisiakin tapoja selvitettiin harjoittelun toteuttamiseksi. 

Ympäristöterveydenhuollon oppimistavoitteista kerrotaan näin:

Opiskelija perehtyy ympäristöterveydenhuollon keskeisten tehtävien käytännön suorittamiseen sekä siihen liittyvään lainsäädäntöön.

Opiskelija

• osaa suorittaa ympäristöterveydenhuoltoon liittyviä erityyppisiä valvontatehtäviä käytännössä
• tuntee käytännössä kunnallisen päätöksentekoprosessin
• hahmottaa ympäristöterveydenhuollon toimintakentän ja eläinlääkärin roolin siinä 

 

Harjoittelun sai suorittaa yhdessä tai useammakin osassa tai jopa parissa eri paikassakin, ja jopa yksittäinen poissaolopäivä ilman korvausvaatimusta sallittiin. Kovin vaihtelevia käytäntöjä tuntui olevan eri harjoittelupaikoissa, myös jo ennen koronarajoituksia. Toisissa paikoissa pääsi hyvinkin paljon osallistumaan eri tarkastuksille, toisissa puolestaan harjoittelu oli pääasiassa papereiden pyörittelyä, eli esimerkiksi vanhojen päätösten läpikäymistä. Koronan seurauksena monella etäharjoittelu aiheutti itseasiassa huomattavasti enemmän työtä kuin varsinainen harjoittelu tarkastuskäynteineen olisi aiheuttanut. 

Viikki, kevät 2020

Harjoittelusta piti tehdä harjoittelupäiväkirja, johon annettiin jälleen tarkat ohjeet etukäteen perehdyttäväksi. Päivittäin piti kirjata tiettyjä asioita ja listata lainsäädäntöä, joka kyseisen harjoittelupäivän aiheisiin liittyi. Koin ainakin itse helpoimmaksi tavaksi kirjoittaa harjoittelupäiväkirjaa aina päivittäin hahmotellen edes nopeasti tiettyjä asioita, koska harjoittelun edetessä asiat vain unohtuivat helposti. Ja varsinkin kun oli useampia tarkastuskäyntejä, oli helpompi pysyä kärryillä siitä, mikä käynti oli milloinkin ja mihin lakipykälään sen käynnin asiat liittyivätkään.

Omassa harjoittelussani pääsin mielestäni aika hyvin mukaan tarkastuskäynneille niin valvontaeläinlääkärin kuin terveystarkastajienkin kanssa. Teimme eläinsuojeluvalvontaan liittyviä käyntejä, terveydensuojeluvalvontaa ja elintarvikehygieniaan liittyviä käyntejä, mm. Oiva-tarkastuksia aika monipuolisesti ja luonnollisesti näihin liittyvien papereiden täyttäminen ja lueskelu auttoi jälleen ymmärtämään päätöksentekoprosessia paljon paremmin kuin pelkät luennot aiheesta. Oiva-tarkastuksissa käytettävä lomakepohja on itseasiassa todella hyödyllinen tukimateriaali tarkastuksien aikana ainakin näin vasta-alkajalle ja toivoisin jotain samantyyppistä käytettäväksi eläinsuojeluvalvontaankin. Jonkinlaisen tarkastuslistan avulla muistaisi tarkistaa kaikki oleelliset asiat, eikä joku yksittäinen kohta unohtuisi kovin helposti. Toki eläinsuojelupuolella oma substanssiosaamiseni on ehkä kuitenkin aika paljon paremmalla tolalla kuin elintarvikehygienian, joten todennäköisesti kovin pitkään ei sellaista tukilistaa tarvitsisi uran aikana käyttää. 

Harjoittelu oli aika mukavaa, ja pidin siitä, että tarkastajat antoivat minunkin harjoittelijana pohtia ja tehdä asioita itsenäisesti jopa tarkastuksilla, vaikken toki kaikkea osannutkaan. Vaikka en ehkä koekaan mitään valvontapuolta ainakaan toistaiseksi itseäni erityisesti kiinnostavana osa-alueena, oli kuitenkin hienoa nähdä näitä työnsä hallitsevia ammattilaisia työssään. Päivät eivät olleet mitään täysiä 8-tuntisia pakkopullarutistuksia, vaan yleensä pääsin hyvin ajoissa lähtemään kotiinkin (naputtelemaan sitä harjoittelupäiväkirjaa). Ihmiset olivat mukavia, vaikka monenlaisia kommentteja suhtautumisesta eläinlääkäriopiskelijoihin olenkin joiltakin vuosikurssilaisistamme kuullut. Ehkä tämän harjoittelun myötä tuli kuitenkin hieman rohkeampi ja avoimempi mieli työstä valvonnan parissa, mikäli sille tielle joskus päättäisin eksyä. 

Praktiikkakesän purkutilaisuus

Viime syksynä, aika lailla vuosi sitten, istuttuamme noin kuukauden opiskelemassa elintarvikehygieniaa, saimme hetken eli päivän mittaisen tauon ja palasimme ajatuksissamme kandikesän kokemuksiin tiedekunnan järjestämässä Praktiikkakesän purkutilaisuudessa. Tämä tilaisuus oli täysin vapaaehtoinen, mutta aika moni meidänkin vuosikurssista siihen osallistui ja itsekin koin sen hyödyllisenä. Meiltä kyseltiin etukäteen esimerkiksi mistä haluaisimme tietää lisää, mitkä asiat koimme haasteellisina, missä asioissa olisimme halunneet olla "valmiimpia" ja miten työssä jaksaminen tai erilaiset asiakaspalvelutilanteet toteutuivat. Näiden asioiden perusteella oli koottu lyhyitä luennontapaisia aamupäivälle aiheena hevoset, pieneläimet ja tuotantoeläimet. Tämän jälkeen porukka jakaantui kolmeen osaan ja pienryhmissä käytiin tarkemmin läpi epäselviä tapauksia tai epäselviä asioita ja keskusteltiin mieleen juolahtaneista asioista. 

Lounastauon jälkeen jatkettiin opintopsykologin luennolla aiheena praktiikkakesän aiheuttamista tunteista ja ajatuksista selviäminen. Tämän interaktiivisen ja keskustelevan luennon aikana heräsi monenlaisia tunteita ja ajatuksia itse kullekin. Lisäksi eläinsuojeluvalvonnasta oli valvontaeläinlääkärin pitämä luento hyvin käytännönläheisestä näkökulmasta. Tästäkin saimme paljon vinkkejä tulevaisuuden varalle. Pienen kahvitauon jälkeen iltapäivällä jatkettiin työjärjestelyistä ja työsuhteista, niiden tuomista velvollisuuksista ja mahdollisuuksista. Kaikkiaan päivän ohjelma oli hyvin keskusteleva ja aika vapaasti asioista juteltiinkin (varsinkin niissä kahvipöytäkeskusteluissa varsinaisten luentojen ulkopuolella). 

Kuten aiemmin jo sanoinkin, tämän purkutilaisuuden ja monien vuosikurssilaisten kanssa käymieni keskustelujen perusteella kandikesä on ollut monelle aika rankka. Se on aika surullista. Onneksi paljon positiivisiakin kokemuksia on mahtunut joukkoon, mutta kyllä sitä toivoisi, ettei eläinlääkäreiden työuran alku olisi ihan niin rankka kuin monella on ollut. Esimerkiksi ihmislääkäreiden puolella heidän uransa alkutaipaleeseen panostetaan perehdyttämisillä, mentoroinneilla ja monenlaisilla tukitoimilla huomattavasti enemmän kuin meillä eläinlääkäreillä. Meilläkin on kyllä alettu asiaan kiinnittää yhä enemmän huomiota, mutta näkemäni ja kuulemani perusteella paljon on vielä tehtävää. Edelleenkin "perehdyttäminen" voi joissakin kuntasijaisuuksissa tarkoittaa vastaanotolle jätettyä yksittäistä post-it-lappua, "Koita pärjäillä!" 

Parasta on kuitenkin se, että omista kokemuksistaan voi puhua kollegoilleen ja saada näin korvaamatonta vertaistukea. Itselleni tämä on ollut tärkeä voimavara, vaikka kokemukseni eivät ehkä kaikkiin muihin verrattuna kovin rankkoja olekaan. Toisaalta kollegat ovat melkein ainoat, joille joistakin asioista voi edes puhua - läheiset ystävät ja perhe eivät aina oikein pysty ymmärtämään tämän ammatin tämänhetkisiä melko rankkoja ja osittain epäinhimillisiäkin vaatimuksia. Enkä ehkä itsekään uskonut, että tämä työ voi ajoittain olla ihan niin raskasta, vaikka meitä koulutuksen alusta saakka tästä varoiteltiinkin. Ja kaikki eivät toki koe kaikkia asioita samalla tavalla raskaina, siihen vaikuttaa niin moni muukin asia. Helpoksi tuskin kukaan tätä työtä koskaan sanoisi.

Mutta ajoittaisesta raskaudesta huolimatta on tämä silti edelleenkin upea ja palkitseva työ, jossa voi kehittyä ja oppia jatkuvasti. Pitää vain löytää itselleen sopiva työ ja paikka, jossa pystyy toimimaan niin työskentelyn kuin motivaationkin kannalta mielekkäissä olosuhteissa.

Praktiikkakurssi II

Kevään viimeisten pakollisten opintojen ohjelmaan kuului praktiikkakurssin kakkososa eli Eläinlääkintähuolto II -kurssi, joka siis oli hyvin pitkälti jatkumoa klinikkavuoden Eläinlääkintähuolto I -kurssille ja osittain jopa täysin samaa asiaakin kuin vuosi aiemmin. Kertaus ei toki koskaan ole pahitteeksi ja tämä oli oikein hyvä "viimeinen mahdollisuus" saada tärkeimmät tärpit lakiasioista todellisilta asiantuntijoilta ennen työelämään siirtymistä. Tällä kertaa nämä pakolliset luennot oli jaettu neljälle aamupäivälle AC (ante corona eli kun koronan aiheuttamista rajoituksista ei ollut vielä tietoakaan) parin kokonaisen päivän sijaan. Praktiikkakurssi oli mahdollista suorittaa joko oppimispäiväkirjana tai tenttinä, varmaankin kaikki valitsivat suhteellisen helpon oppimispäiväkirjan kirjoittamisen.

Eläinlääkintähuolto II oppimistavoitteista kerrotaan näin:

Opiskelija

• osaa toimia vastuullisesti ja lainsäädäntöä asianmukaisesti soveltaen, kun kyse on eläinlääkärin toimen harjoittamisesta, eläinsuojelutehtävästä, eläinten merkitsemisestä, eläinten tuonnista ja viennistä, sivutuotteiden valvonnasta, tarttuvista eläintaudeista ja lääkkeiden määräämisestä
• tuntee Ruokaviraston, MMM:n ja aluehallintoviraston roolit eläinlääkintähuollon tehtäväkentässä

Luennot alkoivat eläintautiasioilla, joissa kävimme läpi lakisääteisesti vastustettaviin eläintauteihin eläinlääkärin näkökulmasta liittyviä toimia sekä tärkeimpien ja ajankohtaisten vastustettavien tautien oirekuviakin. Eläinlääkärinammatin harjoittamiseen liittyvä lainsäädäntö aiheutti tälläkin kerralla paljon kysymyksiä ja keskustelua velvollisuuksistamme ja oikeuksistamme. Esimerkiksi diagnoosien tekohan on  vain eläinlääkärin oikeus eikä siis esimerkiksi kasvattajien, kengittäjien tai seminologien. Eläinlääkinnällisen rajatarkastuksen luennolla käsiteltiin sitä, mitä kyseinen tarkastus pitää sisällään ja esimerkiksi sitä, että EU:n ulkopuolelta tulevien eläinten eläinlääkinnällinen rajatarkastus on mahdollista vain tietyissä toimipisteissä, mikä saattaa tulla joskus yllätyksenä ihmisille (omistajan kanssa matkustavien lemmikkien tarkastus kuuluu tullille). Perinteiseen tapaan myös lääkkeiden käyttöön liittyvä lainsäädäntö aiheutti keskustelua kandikesän kokemusten myötä. Välillä kyllä kieltämättä toivoisi, että eläinten omistajatkin olisivat näistä lakipykälistä tietoisia ja ymmärtäisivät, että niiden mukaan eläinlääkäreidenkin tulee toimia. Eläinten sisämarkkinakauppa EU:ssa ja lemmikkieläinpassi puhututtivat myös. Joskus olisi vain kaikille osapuolille huomattavasti helpompaa, kun omistajat eivät väkisin raahaisi lemmikkejään ympäri maailmaa. Ja kun kuitenkin näin päätetään tehdä, olisi syytä muistaa, että ei ole eläinlääkärin tehtävä ottaa selvää eri maiden tuonti- ja vientivaatimuksista. 

Eläinten merkitsemistä ja tunnistamista käsittelevällä luennolla muistuteltiin siitä, että myös minisioilla tulisi olla tatuointi tai korvamerkki eläinten tunnistamiseksi, sillä monilla minisioilla käytettävä mikrosiru ei ole virallinen tunnistin. Hevosten osalta edelleenkin monille hevosenomistajille ja tallinpitäjille on vaikeaa ymmärtää se, että hevospassin tulee olla siellä missä hevosenkin, tämä on tullut jo näinkin lyhyen praktiikkakokemuksen myötä valitettavasti havaittua. Eläinsuojelulainsäädäntöä kerrattiin keskustellen ja tosielämän esimerkkejä apuna käyttäen. Tämä on varmastikin meille jo se kaikista tutuin lainsäädännön osa-alue, vaikka tulkintakysymykset aina puhututtavatkin. Sivutuotevalvontaa käsittelevällä luennolla kerrattiin kunnaneläinlääkärin roolia sivutuotteisiin liittyen. Nämä asiat saattavat kunnassa tulla vastaan esimerkiksi haaskojen valvomisen osalta ja silloin on aika tärkeä tuntea asiaan liittyvä lainsäädäntö. 

Aiemmin kaikki nämä läpikäydyt asiat ovat ehkä tuntuneet kaukaisilta, mutta jo tuossakin vaiheessa keväällä valmistumisen ollessa lähellä ei enää ollutkaan kyse kovinkaan kaukaisista asioista. Kun kandikesänä oli saanut jo pintaraapaisun monista tämänkin praktiikkakurssin asioista, alkoi vähitellen valjeta se, että pian se vastuu näistä kaikista asioista alkaisi painaa aika paljon enemmän. Harmillisesti lähes kaikkien läpikäytyjen asioiden lainsäädäntö on juuri muuttumassa. Sisältö pysyy useimmilta osin hyvin samankaltaisena, mutta on aina helpompi etsiä lainsäädännöstä asioita, kun on kyseistä lakipykälää jo aiemmin lukenut. Tämä on toisaalta sellainen asia, mikä on pakko hyväksyä eläinlääketieteessä - asiat kehittyvät jatkuvasti ja tietoa tulee päivittää säännöllisesti pysyäkseen mukana. Niin lainsäädännön kuin kliinisempienkin asioiden osalta.