sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

Mitä on olla eläinlääkäri? - Ajatuksia kandikesän jälkeen


Kirjoitin muutama vuosi sitten ajatuksiani eläinlääkärinä toimimisesta jo opiskelujen aikana, ennen kuin olin ehtinyt itse toimia kliinisessä työssä eläinlääkärinä. Nyt ajattelin purkaa vähän lisää ajatuksiani aiheesta, koska omakohtaistakin kokemusta on tullut enemmän ja ehkä uusiakin ajatuksia on herännyt. Lisäksi tuo aiempi postaukseni on selkeästi suosituin ja luetuin postaukseni, joten aihe epäilemättä kiinnostaa useimpia lukijoitani. Ajatukseni pohjautuvat lähinnä työhöni sekapraktiikkaa tekevän kunnaneläinlääkärin sijaisena. Muistutan, että eri ihmiset kokemukset niin kandikesästä kuin eläinlääkärin työstäkin ovat hyvin erilaisia ja riippuvat paitsi ihmisestä, myös työpaikasta.

Eläinlääkäri on mystinen olento, jolla on ikuinen, pysähtymätön ja ilman polttoainetta käyvä moottori, puolessa sekunnissa levosta täydelliseen ja loogiseen päättelyketjuun kykenevät aivot, teräsmiehen ehtymättömät voimat ja lihakset, jotka eivät ikinä tarvitse lepoa, kaiken läpäisevä röntgenkatse ja aivoissa kristallipallon tapaan toimiva ennustuskyky, jonka avulla voidaan kertoa asiakkaille kaikki kaikesta. 

Tämä tuntuu olevan se ajatus eläinlääkäristä, mitä ajoittain olen kohdannut työssäni. Odotukset sekä asiakkaiden että joskus myös kollegoidenkin suunnasta ovat välillä lievästi sanottuna kohtuuttomia. Onneksi toisinaan saa niin asiakkailta kuin kollegoilta ymmärrystäkin uransa alkutaipaleella. Välillä itsekin olen itseäni kohtaan kohtuuton ja vaadin itseltäni liikaa. Paineet ovat joskus todella valtavia. Varsinkin ensimmäisenä kesänä, kun väistämättä vastaan tulee itselle uusia asioita ja joutuu tekemään monia asioita ihan ensimmäistä kertaa ja monesti vielä täysin yksin. Syksyllä kutosvuoden ohjelmaamme kuului vapaaehtoinen praktiikkakesän purkutilaisuus, jossa siis yhtenä päivänä käytiin läpi kandikesän kokemuksiin liittyviä asioita. Kyyneleiltä ei tässäkään tilaisuudessa vältytty ja monilla meistä oli aika raskaita kokemuksia kesältä. Osalla niin raskaita, etteivät he aio enää palata kuntatyöhön.


Maailma on erilainen eläinlääkärin silmin.

Kun aiemmassa postauksessani mainitsin jonkun kritisoineen pelkkien rokotusten, madotusten ja lopetusten tekemistä, ei se loppujenlopuksi työssäjaksamisen kannalta ole ollenkaan vähemmän houkutteleva vaihtoehto. Ainakin se kuormittaisi eläinlääkäriä huomattavasti vähemmän kuin se kaikki, mitä eläinlääkärinä oikeasti vastaan tulee. Mutta toisaalta työssäjaksamisen kannalta oleellista on myös se, että työ pysyy mielenkiintoisena. Itse koen tarvitsevani välillä pähkinöitä purtavaksi ja joskus jopa niitä raivostuttavan hankalia potilastapauksia, jotka eivät todellakaan noudata sitä endokrinologian luentomateriaalien "normaalia" kaavaa. Näistä hankalista tapauksista oppii usein paljon. Ensimmäisenä kesänä ehkä yksi haastavimmista asioista oli se, että niitä "oppikirjan mukaan" sujuvia potilastapauksia tuntui olevan aika vähän. Miksi ne kaikki menivät oppikirjan mukaan klinikkavuonna, mutta sitten kun itse pitää olla ohjaksissa ja vastuussa hoitopäätöksistä, kaikki ovat jotain aivan muuta? Olen onneksi huomannut oman ajatteluni ja päättelykykyni kehittyneen huomattavasti kandikesän ensimmäisistä työpäivistä jo tähänkin päivään saakka. Asioiden selittäminen ja perustelu asiakkaille pakottaa jatkuvasti miettimään ja oppimaan.

Kuten myös Kandikesän plussia ja miinuksia listatessani totesin, eläinlääkärin työn ikäviin puoliin kuuluu oma osaamattomuus ja sen aiheuttama turhautuminen. Hyvin usein työ on niin kiireistä, että asioihin pitäisi saada vastaus todella nopeasti eikä aikaa kovin kattavaan tiedonhakuun yleensä ole. Potilastyön haluaa tehdä kuitenkin kunnolla eikä omistajalle halua antaa vääriä ohjeita, joten pakkohan niitä asioita on vain tarkistaa useampaan kertaan - ja se vie aikaa. Asiaa hankaloittaa vielä se, että hyvin tyypillisesti omistaja tulee jollekin peruskäynnille ja sitten siinä samalla ohimennen kysäistään: "vilkaisetko samalla tätäkin...?" Vähän tapauksesta riippuen sitten sitä joko vilkaistaan ja ohjeistetaan varaamaan uusi aika ja päivän aikataulu saattaa pysyä hallussa tai sitten sitä "vilkaistaan" ja potilasta rauhoitetaan, tutkitaan, selvitellään ja huomataan aikaa kuluneen puoli tuntia ylimääräistä siitä alunperin varatusta.




Varsinkin päivystäessä ja erityisesti kunnaneläinlääkärinä päivystäessä koen ongelmalliseksi sen, että erittäin kiireellisen hätätapauksen soittaessa kello 02.34 yöllä päivystykseen, eläinlääkärin pitäisi pystyä täydestä (muutenkin huonosta) unestaan herättyään osata saman tien vastata vaikeisiin kysymyksiin tai olla täysin toimintakykyinen. Esimerkiksi koiran syötyä puoli kiloa apinankakasta tehtyjä kahvipapuja (täysin kuvitteellinen tapaus, en tiedä onko sellaisia edes olemassa) eläinlääkärin pitäisi heti puhelimeen vastattuaan
a. ymmärtää salamannopeasti että mitä ihmettä se koira on siis syönyt?
b. mikä tämän mahdollisesti syödyn asian myrkyllinen komponentti on?
c. osata etsiä tämän myrkyllisen komponentin toksiset annosrajat ja sen mahdollisesti aiheuttamat oireet
d. miettiä hoitovaihtoehtoja yhdessä omistajan kanssa
e. mahdollisesti kiiruhtaa vastaanotolle oksettamaan ja/tai jatkohoitamaan potilasta.

Nämä kaikki vaihtoehdot raksuttavat päässä luonnollisesti samaan aikaan, kun eläinlääkäri kiskoo vaatteita päälleen ja ruokaa suuhun sekä selailee muistiinpanojaan kiiruhtaakseen tarvittaessa vastaanotolle. Ja hetken kuluttua omistaja soittaakin ilmoittaakseen, että koira voi hyvin ja itseasiassa se puolikiloinen apinankakkakahvipapupussi olikin jo tyhjä ja koira oli vain kaivanut sen roskiksesta lattialle. Väärä hälytys. Ja eläinlääkärin adrenaliinipiikki on jo sen verran hyvässä vauhdissa, että uudelleen nukahtaminen ei ihan heti onnistu. Ja aamulla on takuuvarmasti viimeistään kello 6.30 tiedossa päivän ensimmäinen lehmän poikimahalvaus ja päälle vielä tavallinen eläinlääkärin työpäivä normaalin kiireisen aikataulun kera.

Joskus asiakkaat kyselevät, mikä tässä työssä on haastavinta tai raskainta. Monet ehkä ajattelevat, että eläinten lopettaminen olisi raskasta. Joskus se onkin, mutta monet potilaat ovat jo niin sairaita tai muuten niin huonossa kunnossa, että eutanasia on oikeasti armollisin tehtävissä oleva asia ja olen enemmänkin helpottunut eläimen puolesta. Toisen ihmisen surun ja tuskan katselu on välillä raastavaa katsottavaa ja välillä sen kaiken keskellä joutuu taistelemaan omiakin kyyneleitä vastaan. Väsymys ja kiire ovat rehellisesti sanottuna varmaankin itselleni raskaimmat asiat työssä. Ja työn erottaminen vapaa-ajasta, mistä kovasti käymme välillä kollegoiden kesken keskustelua. Olen edelleen täysin samaa mieltä kuin aiemmassa postauksessanikin, että myös eläinlääkärin elämässä tulee olla muutakin kuin työ ja omaan jaksamiseen tulee kiinnittää huomiota.


Vain eläinlääkäri voi ymmärtää toista eläinlääkäriä - ja silloinkaan ei kaikkea, koska olemme yksilöitä, ja työn lisäksi omaan jaksamiseen vaikuttaa niin moni muukin asia.


sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Pykäläviidakon vankina


Kuudennen eli viimeisen opiskeluvuotemme kevään korkkasi tammikuussa käyntiin Ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntö ja valvonta -kurssi. Tämä kokonaisuus käsitti vinon pinon luentoja, joista osa oli pakollisia ja osa vapaaehtoisia, pakollisia lakiharjoituksia sekä pakollisen seminaarityön perinteistä tenttiä unohtamatta. Välillä nämä kaikki pakolliset ohjelmat vaativat meiltä opiskelijoilta melkoista sinnikkyyttä ja sitkeyttä istua luentosaleissa, vaikka sitten myöhemmin kevään ja koronan edetessä tulikin jopa hieman ikävä takaisin luentosaleihin.

Ympäristöterveydenhuollon lainsäädännön ja valvonnan osaamistavoitteista sanotaan näin:

Opiskelija
  • ymmärtää valvonnan tieteellisen perustan
  • tuntee riskinarvioinnin perusteet
  • ymmärtää valvontasuunnitelman tarkoituksen ja sisällön
  • käsittää ympäristöterveydenhuoltoon liittyvän lainsäädäntökokonaisuuden ja osaa käyttää lainsäädäntökokoelmia ympäristöterveydenhuoltoon liittyvissä valvontatapauksissa
  • osaa suorittaa tarkastuksia kiinnittäen huomiota olennaisiin seikkoihin sekä soveltaa asianmukaisella tavalla aiheeseen liittyvää lainsäädäntöä
  • tuntee kunnallisen hallinto-organisaation ja päätöksentekomallin
  • osaa valmistella ja muotoilla hallintopäätöksen sekä soveltaa pakkokeinoja asianmukaisella tavalla päätöksenteon tukena

Lainsäädännön toista puolta eli sitä tulkintaa on käyty läpi useilla kursseilla eläinlääkiksen aikana. Tällä kurssilla kerrattiin osittain myös tulkintaa, mutta myös itse lainsäädäntöön ja päätöksentekoon liittyviä asioita virkamiesnäkökulmasta. Luennoilla käytiin läpi niin elintarvikepuoleen liittyvää lainsäädäntöä kuin terveydensuojelua, riskiperusteisia tarkastuksia ja riskinarviointia, asumistervesvalvontaa, eläinsuojeluvalvontaa, kuntien maankäyttöä, vesilaitosten ja alkutuotannon valvontaa, petostapauksia ja kunnallishallinnon perusperiaatteita. Varsinkin kunnallishallinnon luento-osuudet olivat kyllä ihan yleissivistäviä kokonaisuuksia päätöksentekoprosesseista ja havainnollistivat hyvin ainakin itselleni sen, ettei kyse ole aina kovin yksinkertaisesta ja helposta polusta.

Lakiharjoituksissa etsittiin lainsäädännöstä vastauksia visaisiin kysymyksiin, kuten siihen, pitääkö sienestäjän tehdä toiminnastaan ilmoitus jollekin, jos hän myy keräämiään sieniä kuluttajille. Nämä olivat tavallaan ihan "hauskoja" tehtäviä, koska näitä varmaan oikeassakin elämässä joutuu enemmän tai vähemmän selvittelemään, mutta pakko kyllä myöntää että lainsäädännön tulkitseminen ja asiaan liittyvien eri lakipykälien etsiminen ja hyppiminen pykälästä toiseen aiheutti vähintään joka toiselle meistä harmaita hiuksia. Olisi helppoa, jos asiat olisivat kirjattuna yhteen ja samaan lakiin, mutta ei. Ensin on lakeja ja sitten niitä täydennellään erilaisilla asetuksilla ja päätöksillä. Ja sitten ne kaikki pitää vain osata löytää. Ei ole aina ihan helppoa meille, jotka sentään jotain näistä asioista tiedämme jo valmiiksi ja osaamme suunnilleen hakea oikeista paikoista, joten ei voi ehkä olettaa myöskään että ihan kaikki tavalliset tallaajat löytäisivät nämä tiedot kovin helpolla.


Random kuva Viikistä viime keväältä.

Seminaaritöissä valmisteltiin hallinnollisia päätöksiä muutamiin eri aiheisiin liittyen eli harjoiteltiin käytännössä niitä asioita, mitä oltiin luennoilla jo aiemmin käyty läpi. Aiheet liittyivät esimerkiksi sisäilmaongelmiin, uimavesiin, lihan alkuperään, raakamaitoon tai kalalaitoksen valvontaan. Työt tehtiin pienryhmissä ja niissä sai aika vapaasti itse päättää sen, miten prosessi etenee, kunhan aiheeseen liittyvät asiakirjat olivat lainsäädännön mukaiset. Näitä käytiin sitten yhdessä läpi posterikävelynä toisten esittäessä omia seminaaritöitään muille ja tuttuun tapaan arvioinnissa käytettiin vertaisarviointia apuna.

Tentissä ei ollut kuulemma ideana opetella ulkoa kaikkea lainsäädäntöä, vaan sisäistää asioita, mutta ainakin itsestäni tuntui kyllä että turhan paljon asioita piti opetella ulkoa. Nämä lakikiemurat ja niiden tulkinta ovat kuitenkin sellaisia, että kuka tahansa meistä päätyykään niitä lukemaan ja tulkitsemaan, niitä ei kerralla sisäistä vaan asia vaatii toistoja ja käytännöllisempää selvitystyötä, siis sellaista työtä kuin lakiharjoituksissa ja seminaarityössä oli. Ihan mikään läpihuutojuttu ei siis tämäkään tentti ainakaan itselleni ollut, vaan vaati ihan samalla lailla istumalihaksia ja pänttäämistä kuin kliinisemmätkin aiheet opinnoissamme. Mutta tämä tentti oli eläinlääkiksen viimeinen tentti! Harmi vain, että tenttituloksia joutui hetken odottelemaan, eikä uusintatenttiin joutumisen pelossa uskaltanut ihan täysillä vielä riemuita.


Valvonta ja lakiasiat saattavat tuntua ajatuksena aika tylsiltä, mutta varmasti osalle meistäkin heräsi luennoilla ainakin pieni mielenkiinto pääsääntöisesti kello 8-16 tapahtuvaan "siistiin sisätyöhön" kandikesän jäljiltä. Näitä asioitahan pääsi ainakin jossain määrin soveltamaan ihan käytännössäkin sitten Ympäristöterveydenhuollon pariviikkoisessa harjoittelussa, siitä lisää varmasti vielä myöhemmin omassa postauksessa.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

"Dosis sola facet venenum" *


Elintarvike- ja ympäristötoksikologia viimeisteli kutosvuoden syyslukukauden opinnot marras-joulukuussa. Toksikologia alkoi pohtimalla luennolla erästä konsultaatiopyyntöä vesinäytetuloksista. Mainostuksen mukaan näiden luentojen jälkeen todennäköisesti osaisimme itse vastata tälle konsultaatiopyynnön kyselijälle. Harmillisesti tähän konsultaation ei kuitenkaan enää palattu kurssin puitteissa, mutta epäilemättä olimme saaneet paljon uusia tiedonmurusia mahdollisesti hyödynnettäväksi monenlaisissa tulevissa työtehtävissä.

Elintarvike- ja ympäristötoksikologian osaamistavoitteista kerrotaan seuraavasti:

Opiskelija osaa
  • selittää toksikologisen riskianalyysin periaatteen ja kertoa, miten uuden kemikaalin toksisuus voidaan systemaattisesti tutkia
  • kuvata vierasaineiden kinetiikan päävaiheet elimistössä
  • nimetä keskeisiä tekijöitä, joista vierasaineen elimistössä aiheuttamat vasteet riippuvat
  • hakea yhteistyössä tietoa Suomen oloissa tärkeimmistä elinympäristön, elintarvikkeiden ja talousveden kemiallisista ja fysikaalisista riskitekijöistä ja kuvata niiden potentiaaliset terveyshaitat
  • tehdä itsenäisesti yksinkertaistetun Amesin testin annetulla kemikaalilla ja tulkita testin tuloksen

Toksikologia on mielestäni aihealueena aika kiinnostavaa, sen huomasin jo kolmosen Farmakologian ja toksikologian luennoilla istuessani. Nyt toksikologiassa käytiin vielä tarkemmin läpi terminologiaa ja toksikologiseen tutkimukseen liittyviä asioita, ja ainakin jotkut luennot toivat mukanaan syvempääkin ymmärrystä. Toisinaan sitä taas mietti, että onko ihan välttämätöntä tietää, mitkä tutkimukset tehdään hiirillä, mitkä rotilla, mitkä marsuilla ja mitkä kaniineilla. Luennot käsittelivät mm. genotoksisuutta, kehitystoksisuutta, teratogeenisuutta, kemiallista karsinogeneesiä, säteilyä, kemikaalilainsäädäntöä, vierasainevalvontaa ja osasta aiheista luennoimassa oli jälleen kerran oman alansa todellisia asiantuntijoita. Eräällä luennolla saimme myös tosielämän esimerkin siitä, että eläinlääkäri voi todellakin itse määrittää hyvin pitkälti oman urapolkunsa ja esimerkiksi reissata vaikka minkälaisissa työtehtävissä ulkomailla toksikologian tai minkä tahansa muun aihepiirin puitteissa. Vaikka omat kiinnostuksenkohteeni eivät ehkä ulkomailla olekaan, tästä luennosta sai kyllä uudenlaisia ajatuksia ja muistutuksen siitä, että maailma on todellakin avoinna meille.




Luentojen lisäksi kurssiin liittyi pakollinen Amesin testi ja säteilymittausharjoitus sekä ryhmätyö, jossa kukin ryhmä perehtyi tiettyyn aihepiiriin ja teki tuttuun tapaan aiheesta esityksen muille ja kirjoitti lyhyen palautettavan tiivistelmän. Amesin testin ajatuksena oli tutkia Salmonellan mutageenisuutta ja tämä oli ihan hauska labratyöskentelytehtävä. Säteilymittausharjoituksessa ihmeteltiin nimensä mukaisesti eräiden sienten lähettämää säteilyä laitteella, jota ilmeisesti käytetään nykyään lähinnä enää näihin meidän eläinlääkärinalkujen harjoituksiin. Mukavan rentoja harjoituksia molemmat. Ryhmätyöaiheet käsittelivät erilaisia aineita, kuten lyijyä, elohopeaa, arseenia, torjunta-aineita, myrkkysieniä ja radonia. Niistä piti selvittää mm. saantilähteet, altistumistasot, vaikutukset koe-eläimillä ja ihmisillä, riskiryhmät ja mahdollista asiaan liittyvää lainsäädäntöä. Lisäksi ryhmätöissä tuli vastata kyseistä aihepiiriä koskeviin tenttiväittämiin.

Toksikologian tentti koostuikin sitten valmiin väittämäpankin väittämistä. Väittämäpankissa oli yhteensä noin 500 väittämää, joista tenttiin arvottiin sattumanvaraisesti 50 väittämää. Väittämät saattoivat olla kuitenkin käännetty vastakohdakseen, joten ei riittänyt, että opetteli kysymyksiä ulkoa, vaan ne piti myös aika hyvin ymmärtääkin. Ja ihan viimeisen illan tenttipänttäys ei varmaan kovin monella riittänyt näiden väittämien sisäistämiseen... Omasta mielestäni tähän tenttiin oli hauska "lukea", sillä tein itselleni omat flash cardit, joiden avulla lähes huomaamattani väittämät alkoivat jäädä ihan mukavasti mieleen. Ja tenttikin meni sitten oikein hyvin onneksi! Väärästä vastauksesta sakotettiin -1p, joten arvailu ei kovin pitkälle kannattanut.




Vaikka toksikologia aihepiirinä ei ole ihan helpoimmasta päästä, tämä oli tietyllä tapaa mukavan kevyt kurssi ennen joululomaa. Osa luennoista ja varsinkin kurssikavereiden tekemistä ryhmätöistä oli hyvinkin opettavaisia, joten tästä jäi kyllä paljon opittua tietoa käteen. Ihan kaikkea ei millään voi muistaa enää tässäkään vaiheessa, puoli vuotta näiden luentojen jälkeen, mutta ainakin on oppinut hakemaan tietoa eri lähteistä ja tietää vähän edes mistä etsiä. Ja vaikka elintarvike- ja ympäristötoksikologia voi kuulostaa nimenä puuduttavalta, tämän kurssin sisältä kyllä löytyi paljon kaikenlaista mielenkiintoistakin, hyödyllistä jopa ihan käytännön praktiikassakin!


* "Vain annos ratkaisee, onko aine myrkky vai ei", Paracelcus 1493-1541

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Ympäristöterveys


Kauan sitten olleen viime syksyn seuraava koettelemus Elintarvikehygienian jälkeen oli Ympäristöterveyden kurssi. Aiheissa ajauduttiin yhä kauemmas eläinlääkärin praktiikkatyöstä, kohti ihmisten asumisterveyttä ja ympäristöasioita. Aihealueet olivat sinänsä mielenkiintoisia ja hyödyllisiä ihan yleissivistyksenkin kannalta, mutta kaipuu praktiikkaan oli kova ja se teki opiskelusta haasteellista. Ympäristöterveys on sellainen osa-alue, joka vaikuttaa ihan meidän jokaisen arkipäiväiseen elämään, sillä terve elinympäristö on oikeasti aika oleellinen asia ihmisten eliniän ollessa useiden vuosikymmenten mittainen. Ihminen ehtii altistua aika monenlaisille terveyshaitoille elämänsä aikana ja siksi niitä onkin hyvä tuntea.

Ympäristöterveyden osaamistavoitteista sanotaan näin:

Opiskelija
  • Osaa kuvata sellaisia suoria ja epäsuoria terveysriskejä, joita aiheutuu maaperän ja ulkoilman saastumisesta, ja jotka ovat seurausta ihmisen toiminnasta kuten maataloudesta, teollisuudesta ja liikenteestä.
  • Osaa tunnistaa terveydelle haitallisia biologisia ja kemiallisia talous- ja uimaveden saastumisreittejä ja -lähteitä.
  • Osaa kuvailla koko vedenjakeluketjuun liittyvien erilaisten mikrobiologisten ja kemiallisten riskien terveysvaikutuksia sekä toimenpiteitä, joiden avulla riskejä hallitaan yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa.
  • Tuntee ja osaa soveltaa talous- ja uimavesilainsäädäntöä ja siihen liittyviä mikrobiologisia ja kemiallisia laatuvaatimuksia.
  • Tietää miten vesiepidemiat hallinnoidaan.
  • Osaa tunnistaa ja arvioida erilaisia biologisia, kemiallisia ja fysikaalisia tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa sisäilman terveysriskeihin.
  • Osaa eritellä tekijöitä, jotka ovat keskeisiä kosteusvaurioiden kehittymiselle, ja on tutustunut virallisiin määritysmenetelmiin näiden vaurioiden osoittamiseksi ja tunnistamiseksi.
  • Tuntee sisäilman terveysvaikutuksiin liittyvää lainsäädäntöä ja viranomaismääräyksiä ja tietää, miten sisäilma-asioita valvotaan terveydensuojelussa.
  • Tietää miten terveydensuojelu liittyy muihin ihmisen terveyteen vaikuttaviin toimintoihin, kuten ympäristönsuojeluun.

Kemiallisia tutkimuksia vesilabroissa.

Perinteiseen tapaan kurssi sisälsi paljon luentoja, joista vain pieni osa taisi olla pakollisia, mutta muillekin luennoille suositeltiin osallistumista. Luennot käsittelivät ympäristöterveyttä ja terveydensuojelua, vesihygieniaa eli talous- ja uimavettä sekä veden kemiallista laatua, asumisterveyttä eli sisä- ja ulkoilmaa sekä radonia ja ympäristöhygieniaa eli maaperää, jätevesiä ja ympäristönsuojelulakia. Yliopiston opetushenkilökunnan lisäksi luennoitsijoina oli valtava määrä oman alansa spesialisteja, joten esimerkiksi talous- ja jäteveden käsittelystä, säteilystä, ulkoilman laadusta, tuhoeläintorjunnasta ja maaperän pilaantumisesta saimme todella asiantuntevat tietopaketit. Luentojen lisäksi aikaa vietettiin laboratoriossa ja excursioilla sekä yhden tieteelliseen artikkeliin perustuvan seminaarityön parissa. Labrat, excut ja seminaarityö olivat kaikille pakollisia, samoin kuin koko kurssin kattava perinteinen paperinen tenttikin.

Labroissa tutkittiin meidän opiskelijoiden itse ottamia vesinäytteitä kaivoista ja uimarannoilta. Näistä vesinäytteistä määritettiin tiettyjä patogeeneja ja esimerkiksi nitraatti-, nitriitti-, rauta- ja fluoripitoisuuksia ja saatujen tulosten perusteella tehtiin kustakin vesinäytteestä tutkimustodistus. Nämä vesihygienian labraharjoitukset noudattelivat samaa kaavaa kuin oikeassa elämässä tehtävät tutkimukset esimerkiksi vesivälitteisiä epidemioita tutkittaessa. Virustyössä etsittiin noroviruksia vesinäytteestä. Työssä ideana oli varmaankin käydä läpi miten tämä tutkimustyö käytännössä tapahtuu, mutta näin opiskelijan näkökulmasta oli vähän tylsää, kun itse sen viruksen ensin sinne veteen lisäsimme ja sitten tutkimme että löytyykö virusta vedestä vai ei... No löytyihän sitä.

Opetusohjelmaan kuului myös pari excursiota pääkaupunkiseudun vesilaitoksille. Toinen kohde oli Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitos ja toinen Viikinmäen jätevedenpuhdistamo. Molemmat olivat ainakin omasta mielestäni todella mielenkiintoisia kohteita ja tekisi kyllä hyvää ihan jokaiselle käydä kurkistamassa varsinkin jätevedenpuhdistamon toimintaa. Ihan vain vaikka siitä näkökulmasta, että mitä sinne vessanpönttöönkin saa laittaa ja mitä ei. Kaikenlaista mielenkiintoista tavaraa puhdistamoilla on kieltämättä nähty. Tässä esimerkiksi pieni lukupaketti HSY:n sivuilta asiasta.


Doria etsimässä? Jätevesilaitokselta löytyy.

Seminaarityössä perehdyttiin pienryhmissä johonkin tieteelliseen artikkeliin, tehtiin sen perusteella esitys aiheesta ja pohdittiin vähän aiheen soveltuvuutta Suomen oloissa ja lisäksi vertaisarvioitiin yhden toisen ryhmän seminaarityö. Itse seminaaritilaisuudessa saattoi olla jokunen aiheeseen liittyvä asiantuntija arvioimassa ja kommentoimassa töitä, mutta muuten seminaarityö oli aika leppoisa tehdä.


Pakko kyllä sanoa, että tämän kurssin opetuksesta oppi paljon uutta ja hyödyllistä tietoa omaankin elämään. Julkisilla uimarannoilla käydessä tulee varmasti tulevana kesänä katseltua tarkemmin ilmoitustaulujen vesitutkimusten tuloksia ja erilaisissa kiinteistöissä vieraillessa tulee kiinnitettyä tarkemmin huomiota rakenteisiin ja niiden kuntoon. Näitä asumisterveyteen liittyviä asioita tuli mukavasti kerrattua Ympäristöterveydenhuollon parin viikon harjoittelussa myöhemmin kutosvuoden aikana, mutta siitä varmaankin lisää myöhemmin!


perjantai 10. huhtikuuta 2020

Elämää ja elintarvikehygieniaa


Näin kevään korvilla ja varsinkin tämän koronan mukanaan tuomien rajoitusten myötä viime syksyn muistelu tuntuu aika haastavalta. Järkevämpi ihminen olisi varmaankin kirjoittanut nämä postaukset valmiiksi jo heti silloisten opintojen ohella, mutta vähemmän järkevä ihminen yrittää nyt sitten muistella menneitä aikoja samalla kun miettii kovasti tulevaa. Tosi helppoa siis, kuten varmasti ymmärrätte. Onneksi sentään jotakin olen näistä kursseista naputellut jo muistiin opintojen aikanakin.


Viimeinen syksy eläinlääkiksen penkeillä koitti syyskuun alussa alkaneen Elintarvikehygienian parissa. Kyseessä oli pari kuukautta kestävä kurssikokonaisuus, jonka suoritettuaan sai peräti 15 op - eli enemmän kuin mistään muusta yksittäisestä eläinlääkiksen kurssista lisuria lukuunottamatta. Suhteellisen laajasta kokonaisuudesta olikin kyse, joten kovin kevyesti tätäkään ei oikein voinut ottaa, jos halusi päästä tentistä läpi. Tentti olikin sitten ihan oma tarinansa...

Suurin osa vuosikurssistamme sinnitteli tämän (ja kutosen muutkin pakolliset opinnot) loppuun valmistumisen toivossa. Osa jäi nauttimaan vielä työelämästä kolme vuotta voimassa olevien väliaikaisten oikeuksien mahdollistamana, ja toisaalta joitakin aiempien vuosikurssien opiskelijoita liittyi seuraamme oltuaan esimerkiksi työelämässä tässä välissä. Vaikka koulun penkillekin oli omalla tavallaan ihan hauska palata pitkästä aikaa, oli monilla meistä aika kova into jo päästä työelämäänkin ja motivaatio näihin ei-niin-kliinisiin aiheisiin oli poissa vähän hukassa. Aika monet meistä tuskailivat näitä kutosen opintoja jo alusta saakka, osa vähän myöhemmin, ja kyllä jotkut näistä tykkäsivätkin. Pakko kuitenkin sanoa itseni ja monen muunkin puolesta, että olisi ollut todella haastavaa palata näihin opintoihin pidemmän työntekoputken jälkeen, kun jo nyt oli havaittavissa kaikenlaisia vaikeuksia. Toisille se voi kuitenkin sopia. Lähtökohtaisesti tuleville eläinlääkäreille suosittelen kuitenkin lämpimästi tutkinnon suorittamista loppuun "normaalissa" kuuden vuoden aikataulussa.





Monet kutosvuoden opinnoista voivat tuntua kummallisilta perinteistä eläinlääkärin työnkuvaa eli sitä praktiikkaa ajatellen. Miksi ihmeessä eläinlääkiksessä opiskellaan elintarvikehygieniaa, ympäristöterveyttä, elintarvike- ja ympäristötoksikologiaa ja ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntöä ja valvontaa? Tiesitkö, että näiden em. asioiden parissa itseasiassa työskentelee todella paljon eläinlääkäreitä? Eläinlääkärin opintoihinhan kuuluu jo kandivaiheessa hyvin paljon mikrobiologiaa ja moni mikrobi itseasiassa voi elellä sekä eri eläinlajeissa että myös ihmisessäkin, osa aiheuttaa sairauksia ja osa taas normaalitilanteessa ei. Kun meillä on jo niin laaja perusosaaminen näistä mikrobeista, onkin aika loogista laajentaa tietämystä hieman humaanipuolelle, erityisesti elintarvike- ja vesivälitteisen patogeenien osalta. Lisäksi varsinkin elintarvikepuolta mietittäessä eläinlääkäreillä oikeastaan on varmasti paras käsitys koko elintarviketuotantoketjun eri osa-alueista aina pellolta pöytään.

Elintarvikehygienian oppimistavoitteista kerrotaan näin:
Opiskelija
  • ymmärtää elintarvikkeissa esiintyvien patogeenisten mikrobien merkityksen kuluttajan terveyden kannalta
  • tuntee koko elintarviketuotantoketjun riskien hallinnan pääpiirteet
  • osaa arvioida eri elintarvikeryhmien hygieenistä laatua ja turvallisuutta
  • pystyy arvioimaan ja tunnistamaan elintarvikkeiden prosessoinnin ja pakkaamisen keskeiset riskitekijät
  • osaa tutkia ja arvioida patogeenisten mikrobien esiintyvyyttä elintarvikkeissa
  • osaa käyttää mikrobiviljelytekniikoita ja pystyy selittämään molekyylibiologisten tekniikoiden periaatteen sekä perustelemaan, milloin niiden käyttö on tarkoituksenmukaista

Kymmenien luentojen (joista vain osa oli pakollisia) lisäksi kurssin ohjelmaan kuului itsenäisesti tehtäviä labrakertaustehtäviä, useita pakollisia labratöitä, pari pikkutarkkaa verkossa tehtävää välitenttiä, projektityö labroineen, yritysvierailuja, sieniexcu, pari muuta ryhmätyötä tai harjoitusta ja sitten se surullisenkuuluisa varsinainen tentti. Alkuunhan meille ei edes kurssialustalta julkaistu sitä kaikkea, mitä oli edessä. Ehkä olisimme kaikki ahdistuneet siitä työn määrästä niin paljon että olisi jäänyt leikki kesken. Omien aikataulujen suunnittelun kannalta olisi ollut kyllä mukavampaa, kun olisi saanut etukäteen merkittyä kalenteriinsa kaiken oleellisen.


Suomaisemaa Tuohilammelta.

Luennot olivat pääsääntöisesti aika mielenkiintoisia, varsinkin erilaisten ruokamyrkytyksiä aiheuttavien patogeenien läpikäynti oli oikein opettavaista. Se kävi varsin selväksi, että oikeasti kaikki lievemmät ruokamyrkytystapaukset eivät edes tule selville, sillä lievästi oireilevat ihmiset eivät välttämättä ilmoittele pienemmistä ripuleistaan mihinkään ja oireet lievittyvät monesti hyvinkin nopeasti. Toki omasta mielestä tuntui vähän raskaalta opiskella sitä, milloin mikäkin patogeeni aiheuttaa ihmiselle oireita ja minkälaisista oireista on kyse, kun oma mielenkiintoni on ennemminkin eläinten ripuleissa (jos niissäkään) kuin ihmisten. Silti pitää eläinlääkärinäkin tiettyjä asioita vain osata, esimerkiksi zoonooseista meihin eläinlääkäreihin ja muihinkin ihmisiin vaikuttava kryptosporidioosi, josta suurin osa eläinlääkärinaluista saa henkilökohtaista kokemusta yleensä klinikkavuoden opintojen aikana. Mutta pakko myöntää sekin, että näiden opintojen myötä oma hygieniatietoisuus muuttui ehkä vielä astetta neuroottisemmaksi tiedostavammaksi. Tieto lisää tuskaa.

Laboratoriotöissä keskityttiin ensimmäiset pari viikkoa ruokamyrkytysbakteereihin. Labroissa toimittiin aika itsenäisesti, mikä alkuun tuntui kankealta, kun edellisistä labroista oli ainakin yli vuosi aikaa. Näytteitä otettiin, tehtiin laimennussarjoja ja rikastusliemiä, maljavaluja ja pintaviljelyjä, laskettiin pesäkkeitä ja yritettiin miettiä miten paljon pesäkkeitä oikeasti näytetemateriaalissa olikaan laimennukset huomioiden, tehtiin puhdasviljelyitä, varmistustestejä ja gramvärjäyksiä eli siis ihan sitä kaikkea mitä normaalisti labroissa tehdään. Maitoviikolla labroissa tutkittiin maidosta eristettyjen patogeenien mikrobilääkeherkkyyttä, maidon mikrobilääkejäämiä tiloilla käytettävällä Delvotestillä sekä maidon peroksidaasiaktiivisuutta ihan samoilla menetelmillä kuin aiemmissakin labratöissä. Aistinvaraiseen arviointiin liittyvissä labraharjoituksissa haisteltiin ja ihmeteltiin mm. kalaa, jauhelihaa ja broileria eri muodoissa sekä kananmunien koostumusta ja vanhenemista. Onneksi ei yleensä tule ihan yhtä pahanhajuisia elintarvikkeita omassa keittiössä vastaan kuin näissä harjoituksissa käytetyt vanhentuneet valmisteet olivat. Toki opimme myös sen, että aina niitä pahanhajuisia, pilaantumisesta varottavia muutoksia ei haista, esimerkiksi kun liha on hienosti upotettu kaikki hajut peittävään marinadiin...


Mikrobilääkeresistenssiä.

Yksi iso osa tätä koko kurssia oli tosiaan tuo pienissä ryhmissä tehtävä projektityö, joka tänä vuonna keskittyi valmissalaattien säilyvyyteen ja ruokahävikkiin. Kaikille ryhmille oli ostettu jokin valmissalaatti kaupasta (sai myös hankkia oman salaatin, mikäli jostain syystä halusi), niitä muhitettiin +6°C:ssa jääkaapissa hieman yli viimeisen käyttöpäivän ja sitten tutkittiin, mitä kaikkea kivaa salaatin syövereistä löytyikään. Näitä salaattejahan tulisi säilyttää alle +6°C:ssa, mutta todellisuudessa ihmisten jääkaapeissa on monesti aivan liian lämmin useille herkästi pilaantuville elintarvikkeille. Näistä salaattitutkimuksista kirjoitettiin projektityön raportti hävikkinäkökulmaa huomioiden. Jokainen ryhmä joutui lisäksi antamaan vertaispalautetta ja vertaisarvioimaan kaksi muuta raporttia ja tietenkin itsearvioimaan omansa. Tällä projektityöllä pystyi vaikuttamaan myös kurssin päätösarvosanaan, mutta valitettavasti mitään tenttikysymystä sillä ei pystynyt täysin korvaamaan.

Yksi kurssin ryhmätöistä käsitteli elintarvikeyrityksen riskinhallintaa ja kriittisten hallintapisteiden tunnistamista. Terminä HACCP kuulostaa ehkä aavistuksen pelottavalta, mutta itse ryhmätyö oli kyllä aika yksinkertainen. Makkaratöissä tutustuimme makkaran valmistukseen liittyviin kiemuroihin. Pääsimme itsekin tekemään makkaraa ja tutkimme, miten esimerkiksi suola- tai nitriittipitoisuus vaikuttavat makkaroiden koostumukseen. Pääsimme myöhemmin itsekin tutkimaan ja maistelemaan ihan käytännössä valmiita makkaratekeleitämme.

Eläinlääkärinalkujen tekemää makkaraa.

Kurssilla oli pari vierailua, joista toinen järjestettiin erilaisiin pääkaupunkiseudun elintarvikeyrityksiin ja toinen oli sitten syksyinen sieniexcursio. Elintarvikeyrityksiä oli hyvin monipuolisesti, oli lihaa, kalaa, kasviksia, maitotuotteita ja eineksiä käsitteleviä yrityksiä, joista kukin opiskelija pääsi valitettavasti vain yhteen kohteeseen vierailemaan. Kävimme kuitenkin vielä yhteisesti näissä vierailukohteissamme tekemiämme havaintoja läpi, oli ihan mielenkiintoista päästä kuulemaan mitä kaikkea eri yrityksissä tehdään ja millaisia ongelmakohtia niissä mahdollisesti oli.

Sieniexcursiolle Orionin Tuohilammelle suuntasimme bussilla saappaiden ja ämpäreiden kera. Ensin kuuntelimme erään sieniasiantuntijan sieniluentoa ja sitten pääsimme seikkailemaan Tuohilammen ympäristöön erilaisia sieniä etsien. Lopuksi sienet koottiin yhteen eri pöydille, joko itsenäisesti sieniä sopivankuuloisiin lajeihin yhdistellen tai enimmäkseen niin, että sieniasiantuntija totesi sienen olevan jotain ihan muuta ja käytännössä hän sitten järjesteli sienet sopivaan järjestykseen. Kävimme ainakin lähes kaikki sienet läpi ja ihmettelimme porukalla miehen kunnioitettavaa sienitietämystä. Puoliakaan näistä tiedoista en itse varmasti enää muista, mutta hyvä muistutus tuli miestä kuunnellessa siitä, että kannattaa poimia ja syödä vain sellaisia sieniä, jotka varmasti tunnistaa vaarattomiksi. Ja miten tämä liittyy sitten eläinlääkäreihin? No, ainakin sieni on elintarvike ja toisaalta praktiikassakin aina välillä vastaan tulee vaikka minkälaisia sieniä syöneitä eläimiäkin... ehkä siis hyvä tietää jotakin ainakin sienten myrkyllisyydestä. Ja näin opiskelijan näkökulmasta koko päivän happihyppely luonnossa luentojen täyttämän syksyn keskellä tekee hyvää, puhumattakaan Orionin erinomaisista tarjoiluista!


Sieniretken saaliita.

Tentti järjestettiin ensimmäistä kertaa sähköisenä salitenttinä pääsääntöisesti omilla läppäreillä samassa luentosalissa naputellen, eikä se ihan täysin ongelmitta sujunut. Tehtävinä olleet esseet olivat aika laajoja aihepiiriltään ja niistä taisi parhaimmillaan joistakin saada jopa 15 pistettä. Käsin kirjoittaessa olisi kyllä käsi ollut aika turta... Tentissä ilmenneiden ongelmien takia saimme kuitenkin joustoa ja tentin pisterajoja hieman laskettiin. Omaan suoritukseeni olen ihan tyytyväinen, vaikka täydellisestä ei voi missään nimessä puhuakaan, tärkeintä itselleni oli päästä tentistä läpi ja hyvin pääsinkin. Ja oli kyllä erittäin hyvä että pääsinkin heti läpi, kun olen noita uusintatenttien kysymyksiä myöhemmin kuullut...


Kaikkiaan Elintarvikehygienia oli todella monipuolinen kokonaisuus ja vaikken ehkä itseäni näekään kovin vahvasti toistaiseksi tätä osa-aluetta koskevissa työtehtävissä, on tästä paljon hyötyä ihan yleissivistyksen ja normaalin elämänkin kannalta. Olisi itseasiassa varmaan ihan hyvä, jos ihan tavallisetkin ihmiset kävisivät näitä asioita enemmän läpi ja ymmärtäisivät tiettyjä perusteita paremmin. Ja varsinkin elintarvikealan toimijoiden toivoisi ymmärtävän näitä asioita vähän keskimääräistä paremmin, mutta tämän kutosvuoden myöhemmät opinnot ovat osoittaneet ettei se aina ihan mene niin...