Learn from your mistakes

Pääsykokeissa on aika olennaista osata laskea laskuja suhteellisen nopeasti ja lisäksi on tärkeää osata yksiköt täydellisesti. Väärästä yksiköstä, vaikka muuten täysin oikeasta vastauksesta, menettää kokonaisen pisteen. Näillä niitä eroja hakijoiden välillä tehdään. Kannattaa siis todellakin panostaa siihen, että osaa paineenkin keskellä merkitä oikean yksikön. Itse opin tämän kantapään kautta aiemman kokeen jälkeen, sillä ilman yksikkövirhettä olisin ylittänyt vaaditun pisterajan. Mutta onneksi virheistä voi ottaa opikseen!

Päätinkin viime vuoden kokeen jälkeen, että pidän huolen yksiköiden osaamisesta. Tarkoituksena oli kirjoittaa muistiinpanot, joihin kirjoitan kaikki fysiikan ja kemian kirjoissa esiintyvät yksiköt sekä kaavat joissa niitä käytetään. Olen yleensä hyvä suunnittelemaan, mutta en aina jaksa viedä suunnitelmiani ihan loppuun saakka. Tässäkin tapauksessa kävi niin, että alku meni hyvinkin lupaavasti, mutta jossain vaiheessa aika tuntui loppuvan kesken ja päätin jättää homman kesken. Lisäksi yksiköt olivatkin jo aika hyvin päässä, joten niiden kirjoittaminen olisi ollut lopulta aika turhaa. Kaavojen pyörittelyäkin tuli harrastettua aika paljon jo ihan laskuja laskiessakin, joten niidenkin kirjoittaminen jäi aika pieneksi. Viime vuosien kokeissa kaavapyörittelyä on kuitenkin vaadittu, joten se kannattaa ehdottomasti myös hallita.

Itselleni sähköfysiikan kaavojen muistaminen on aina ollut vaikeaa. Varsinkin virtapiiritehtävissä on vaikea muistaa sarja- ja rinnankytkennän kaavojen erot. Onneksi niitä ei tämän vuoden kokeessa pahemmin tarvittu, mutta niiden opetteluun olin kyllä valmistautunut. 

Muutenkin tänä vuonna panostin niiden asioiden opetteluun, joita en ihan täysin vielä hallinnut. En taida hallita vieläkään kaikkea, mutta ei kukaan osaa täydellisesti kaikkea. Eikä tarvitsekaan osata. Ainakin ymmärsin sen, ettei ole järkeä opetella uudestaan ja uudestaan niitä asioita, jotka jo osaan. 

How?

Tulosten julkistamisesta on kohta kaksi viikkoa. En oikein vieläkään usko tätä todeksi. Odotan edelleen saavani viestin, että pisteeni on laskettu vahingossa väärin, ei minua huolitakaan eläinlääkikseen. Yhtenä päivänä postissa oli tullut iso kirjekuori. Ajattelin, että siinä se nyt on. Se kirje, jossa pahoitellaan tapahtunutta virhettä. Yliopiston tunnukset kuoressa. Revin kuoren auki ja läsnäolotodistushan se siellä oli... Koskakohan tämä oikeasti menee omaankin tajuntaani?

Olen tässä epäuskossani yrittänyt muistella omaa kevättäni. En ollut ihan koko ajan nenä kiinni kirjassa, vaikka usein tunsinkin oloni todella syylliseksi silloin kun en opiskellut. Mietin moniin illanviettoihin osallistuessani, että mitä jos tämä on se asia, jonka takia en pääse sisään. Tiesin kuitenkin, etten voisi elää koko kevättä täysin neljän seinän sisään sulkeutuen. Olisin stressannut vain entistä enemmän ja koe olisi todennäköisesti kaatunut omaan mahdottomuuteeni.

Jotain ilmeisesti oli myös edellisiltä hakukerroilta tarttunut päähäni, minkä vuoksi pohjatyöt oli jo tehty aika huolellisesti. Valehtelisin, jos väittäisin että osasin kaiken. En todellakaan. Tajusin jossain vaiheessa, että eläinlääkikseen valitut eivät ole täydellisiä kokeessa. Hekin tekevät virheitä. Riittää, ettei tee niitä liian paljon. Tämä oli ehkä tärkein oivallukseni kevään edetessä. Tuntui kyllä koko ajan siltä, etten osaa riittävästi eivätkä taitoni riitä yhtään mihinkään. En silti luovuttanut. 

Kuten jo aiemminkin mainitsin, olin tehnyt lukion biologian kirjoista itselleni äänitiedostot lukemalla kappaleet ääneen ja nauhoittamalla ne mp3-tiedostoiksi. Aikaahan siihen toki meni, mutta ehdottomasti se oli sen arvoista. Töiden takia en aina ehtinyt istua lukemassa kirjoja, joten näitä äänitiedostoja kuuntelemalla pystyin hienosti opiskelemaan melkein missä tahansa. Monesti ajaessani autolla kavereiden luo kuuntelin radion sijaan omaa ääntäni. Jos unohtaa sen, miten naurettavalta oma ääni omaan korvaan kuulostaa, se oli ihan viihdyttävääkin. Varmasti näistä kuunteluista jäi jotakin päähän. Olisin ehkä voinut tehdä vastaavanlaiset äänitiedostot myös kemiasta ja fysiikasta, mutta en tehnyt. Oma osaamiseni niissä perustui enimmäkseen laskutaitoon. Toki myös teoria oli hallussa, mutta ei missään nimessä täydellisesti.

Kemiaa ja fysiikkaa tunsin opiskelleeni aivan liian vähän. Aloitin kertaamisen liian myöhään. Aika loppuu aina kesken, siihen kannattaa varautua. Opetus.tv:n videot olivat todella hyviä ja niistä opin jopa aiemmin epäselväksi jääneitä asioita. Osa fysiikan asioista meni yli ymmärrykseni, mutta osasta sain ahaa-elämyksiäkin. Peruslaskut tuntuivat sujuvan jokseenkin hyvin, mutta vaikeammissa tehtävissä oli välillä vaikea hahmottaa sitä, mitä todella kysyttiin. Jos jotain olisin tehnyt toisin, olisin aloittanut kemian ja fysiikan laskemisen huomattavasti aikaisemmin. Pääsykokeessa ainakin tällä hetkellä tarvitaan todellakin laskutaitoa. Biologialla ei niinkään ole väliä, koska lähes kaikki osaavat biologiaa ja osan voi monivalintatehtävissä arvata. Jyvät erotetaan akanoista laskuilla. 

Laskurutiinin luominen on aika olennainen osa kokeeseen valmistautuessa. Se helpottaa kokeessa tehtävien ymmärtämistä. Itse ainakin muutamien tehtävien kohdalla huomasin heti, mitä tehtävässä kysytään, vaikka tehtävänannon sekaan oli laitettu jokunen harhaanjohtava asiakin. Kannattaa siis olla tarkkana eikä hosua. Vaikka perustan luominen viekin aikaa, se kannattaa varmasti. Huteralle pohjalle ei luonnollisesti kannata mitään rakentaa eli vaikka aluksi laskujen laskeminen kestää eikä niissä tunnu olevan mitään järkeä, kannattaa vain yrittää päästä eteenpäin ja pyrkiä ymmärtämään tehtävän ratkaisemisen kannalta oleelliset asiat. Useissa tehtävissä pääsee eteenpäin ihan perusasioiden ymmärtämisellä. 

Dreams come true!

Eilinen oli omituinen päivä. Kaveri laittoi aiemmin päivällä viestiä, että oli saanut sen pienen ja ohuen kirjeen kotiin. Olin ihmeissäni, koska tulostenhan piti tulla virallisesti vasta tänään, 2.7. Vastasin, että samainen kirje odottelee varmaan minuakin kotona. Kotiin päästessäni avasin ulko-oven ja siinä lattialla heti nenäni edessä oli kummallisen iso kirje. Tuijotin sitä hetken ja ajattelin, että tässä on varmaan vain ilmoitettu varasijasta ja siksi se on niin iso. Ei se erityisen paksu kirje ollu, toki paksumpi kuin se surullisenkuuluisa ohut kirje. Suljin oven takanani ja kiirehdin sisälle repimään kirjettä auki. Kuoresta putosi lattialle Epiglottis ja joitakin papereita. Etsin sen tärkeimmän heti käsiini.

"Ilmoitus hyväksymisestä eläinlääketieteen koulutusohjelmaan

Onneksi olkoon! Sinut on hyväksytty...."

Ja loppu jäi lukematta. Kiljahdin ja aloin itkeä. Istuin hetken lattialla itkemässä enkä tajunnut mitä oli juuri tapahtunut. Soitin heti muutamalle ystävälle. Osa ei vastannut mutta onneksi yksi sentään vastasi itkuiseen puheluuni. Illan aikana yhä useampi ihminen sai kuulla sisäänpääsystäni ja onnitteluja sateli. Olo oli koko ajan kuin puulla päähän lyöty. Ja on edelleenkin!

Aina sinne sisälle pääsee niitä onnekkaita, mutta nyt olen itsekin siinä joukossa. En voi käsittää sitä! Olin niin varma heti kokeen jälkeen, että osaamiseni ei riittänyt. Ajattelin kokeen miinuspisteiden pilanneen kaiken, koska en ehtinyt tarkistaa vastauksiani. Enkä ole kokeen jälkeen katsonut kuin silmäillen muutaman tehtävän ratkaisun läpi. En ole pystynyt, koska koko koe tuntui menevän niin huonosti. Tiesin muutaman laskutehtävän osanneeni, mutta en missään vaiheessa ajatellut sen riittävän.

Mutta se riitti.

Ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Seuraavat 6 vuotta eivät varmasti ole helpoimmasta päästä, mutta uskon motivaatiota löytyvän jokaiselle vuodelle. Tästä se alkaa, uuden tulevaisuuden suunnittelu.

Koska keväällä keskityin siihen oleelliseen eli opiskeluun blogin kirjoittamisen sijaan, teksteissä on piiiiiitkä väli. Yritän palata jossain määrin vielä kevään aikana tekemiini ratkaisuihin ja kokeessa käyttämääni strategiaan.