maanantai 29. joulukuuta 2014

Ensikosketus Saareen

Ennen joululoman alkua ehdimme saada opiskelijahaalarit itsellemme. Lomalla on sopivasti aikaa pistellä neulalla sormeensa jo kertyneitä haalarimerkkejä ommellessa! Haalarivastaavilla onkin riittänyt syksyn aikana hommaa sponsoreita hankkiessa, mutta uurastus on vihdoin palkittu. Haalarit näyttävät kovin tyhjiltä ja karuilta vielä toistaiseksi, mutta eiköhän siihen tule muutos hyvinkin nopeasti. Ainakin haalarimerkkejä on ollut tyrkyllä yhdessä jos toisessakin tapahtumassa.




Vielä viimeisellä opiskeluviikollamme lähes koko vuosikurssimme pääsi nauttimaan Vetcaren tarjoamasta jouluruokailusta Viikin Gardeniassa tropiikin tuoksussa. Ruokailun jälkeen kuuntelimme hetken Vetcaren yritysesittelyä sekä tuotteiden esittelyä ja kuulimme jokusen todellisen potilastapauksenkin hoitamisesta. Paras osuus oli kuitenkin esityksen lopuksi, kun saimme käsiimme ensimmäiset ikiomat stetoskooppimme. Tämän osuuden jälkeen oli vuorossa vuosikurssimme omat pikkujoulut, jossa ahtauduimme Kuopioon syömään, juomaan ja juoruilemaan.


Vetcare-infon antia, tuote-esitteitä

Lukukauden viimeinen päivä sisälsi ohjelmaa Saaren tuotantoeläinsairaalassa Mäntsälässä, jonne suurin osa porukasta saapui kahdella bussilla Viikistä. Vuosikurssi oli jaettu neljään ryhmään, joissa pyörimme koko päivän kuunnellen luennointia Saaren klinikkatyöskentelyyn ja opiskeluun liittyen, lehmiä maalaten sekä Saarella olleeseen Joulumaahan vapaasti tutustuen.  Luennointiosuuksissa kuulimme mm. että saamme viettää jo kolmantena vuonna viikon tuotantoeläinsairaalassa. Tämä on ilmeisesti aika uusi juttu vielä, eikä kauhean moni muu vuosikurssi ole päässyt näin aikaisin Saarelle. Varsinainen klinikkaopiskelu Saarella on sitten tosiaan vasta viidentenä vuonna, joten tämä kolmannen vuoden viikko toimii hyvin pienenä maistiaisena meille! Klinikkavuoteen on nyt myös mahdollista sisällyttää muistaakseni parin viikon reissu Pohjanmaalle paikallisen eläinlääkärin matkaan. Tämä siksi, että sikatiloja ei juuri Mäntsälän alueelta löydy, ja tuotantoeläinpraktiikkaan suuntaaville myös sikakokemuksien kerryttäminen on erittäin hyödyllistä. Tosi hienoa, että kyseinen eläinlääkäri on suostunut ottamaan opiskelijoita ohjaukseensa! Kuulemma viime vuonna näitä innokkaita sikailijoita oli parisenkymmentä. Toivottavasti mitään mullistavaa ei tapahdu ennen omaa klinikkavuottamme, ja tämä mahdollisuus on edelleen meillekin tarjolla.

Kuulimme myös tuotantoeläinlääkärin varsin käytännönläheisen näkökulman työelämästä. Rankalta kuulosti tulevaisuus päivystysten parissa, mutta varmasti se on myös tietyllä tapaa antoisaa. Pääsimme myös pohtimaan eläinlääketieteen opiskelun erityispiirteitä sekä miettimään, millainen fiilis syksystä on jäänyt ja millaisia pelisääntöjä esimerkiksi ryhmätyöskentelyssä tarvitaan. Pakko vaan sanoa, että kyllä meillä on hyvä porukka ja on kyllä hienoja ajatuksia tulevilla kollegoillani jo nyt!

Ensimmäinen oma stetoskooppi, kiitos Vetcare!

Edellisenä päivänä saadut stetoskoopit pääsivät käyttöön kuunnellessamme lehmien pötsi- ja sydänääniä. Pötsiäänien kuvailtiin kuulostavan ukkoselta tai myrskyltä ja siltä se kieltämättä vaimeasti kuulostikin. Perehdyimme lisäksi joihinkin tärkeisiin rakenteisiin, joista kaikkiin emme ole edes opintojen puolesta muuten ehtineet tutustua. Sormiväreillä maalasimme lehmiin esimerkiksi luita, sektion avausviillon sekä juoksutusmahaleikkauksen avauskohdan, imusolmukkeita, joitakin injektiokohtia ja muitakin tärkeitä rakenteita. Digitalis-pulssiakin pääsi lehmältä kokeilemaan hyvin, mutta hevosella sitä ei normaalisti juuri tunnu. Lähinnä jos jotain on vialla, hevosen digitalis-pulssi tuntuu. Lehmien parissa käytetty aika jäi parhaiten mieleen sen käytännöllisyyden takia, mutta toki päivän anti oli muutenkin mielenkiintoista.

Tämä viimeinen päivä oikeastaan tuntui kruunaavan syksyn opinnot. Kovasti nämä käytännönläheiset työt kiinnostavat ja motivoivat myös teorian opiskelussa. Paljon asiaa on ehtinyt tulla syksyn aikana, eikä varmasti kaikki tieto ole pysyvästi päähän jäänytkään. Jo tässä vaiheessa on tullut hyvin selväksi, että on aivan mahdotonta muistaa kaikkea. Ihan niin kuin meille orientoivalla viikolla sanottiinkin. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse olla yli-ihminen, vaan tärkeät asiat kertautuvat kyllä opintojen aikana ja osan voi aina tarkistaa uudelleen kirjoista. Omat kiinnostuksenkohteet ovat vain saaneet vahvistusta entisestään ja olen aika varma oman tulevaisuuteni näkymistä. Toki aina meitä jaksetaan muistutella siitä, että vaikka miten varmana pitää omaa tulevaa työtehtäväänsä, mieli voi hyvinkin kuuden vuoden aikana vielä muuttua. Aika näyttää miten käy ja edelleen avoimin mielin suhtaudun kaikkeen tulevaan. Onneksi ei vielä tarvitse päättääkään mitään!

perjantai 26. joulukuuta 2014

Hermot menee...

Viime viikot ovat taas suhahtaneet vauhdilla ohi ja on ollut vaikea löytää sopivaa hetkeä istua alas ja pohdiskella kulunutta syksyä. Toivottavasti pääsykoelukijatkin ovat edes jouluksi malttaneet laskea kirjat alas kädestään ja nautiskelleet vapaa-ajasta. Aivoillekin tekee hyvää välillä hengähtää ja ajatella aivan muita asioita kuin fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa!

Syyslukukauden viimeiset kurssit eivät varsinaisesti olleet helpoimmasta päästä. Neurobiologia oli ehkä tähänastisista kursseista vaativin laajan sisältönsä vuoksi. Toki monet asiat kurssilla olivat selkeitä, mutta oli myös paljon pienempiä yksityiskohtia, joiden oppiminen ei ollut itsestäänselvää. Aiemmilla kursseilla luu- ja lihasopissa kurssit ovat hyvin pitkälti olleet anatomiaa. Neurobiologiassa opiskeltiin samaan aikaan sekä anatomiaa että fysiologiaa, missä on omat hyvät ja huonot puolensa. Toisaalta koen näiden osien tukeneen toisiaan, mutta toisaalta laajojen kokonaisuuksien hallitseminen kerralla toi esiin omat haasteensa. Toki tulevaisuudessa eläinlääkärin on syytä hallita vieläkin laajempia kokonaisuuksia, joten ihan hyvää esimakua tämä raakaan todellisuuteen toi.




Ennen tenttiä pääsimme harjoittelemaan neurologisen tutkimuksen tekemistä joidenkin vuosikurssilaistemme koirilla. Olimme etukäteen tutustuneet mm. videoilta normaaleihin reaktioihin ja vastaavasti myös epänormaaleihin tapauksiin. Neurologinen tutkimus sisälsi potilaan yleistilan, asentotuntoreaktioiden, aivohermojen ja selkäydinrefleksien tutkimisen. Kaikki koirat vaikuttivat yhteistyöhaluisilta, mikä ei toisaalta vastaa välttämättä todellista tilannetta vastaanotolla. Yritän ainakin itse päästä hyödyntämään tuttujeni koiria, jotta neurologisen tutkimuksen tekeminen onnistuisi sitten tulevaisuudessakin.

Neurologisen tutkimuksen lisäksi saimme kurkistella koirien silmiin oftalmoskoopilla. Ajatuksena kuulostaa helpolta, osoitellaan valolla silmään ja tutkitaan silmänpohjaa. Käytännössä se ei ihan niin mennyt. Aika moni onnistui jotain silmästä näkemään, ainakin vilauksen verisuonista, kun tavoitteena oli nähdä näköhermon pää, papilla nervi optici, josta silmään tulevat myös verisuonet. Silmälääkärillä käyneet ihmisetkin varmasti muistavat, että valon osoittaminen suoraan silmään ei tunnu varsinaisesti kovin mukavalta, ja samaa mieltä olivat tutkittavat koirammekin. Moni niistä alkoi liikehtiä levottomasti ja yritti paeta oftalmoskoopilla silmiään osoittelevia eläinlääkärinalkuja. Onneksi tätäkin voi harjoitella myös kotona tai kavereiden eläimillä, sillä oftalmoskooppeja saa lainata. Harjoittelua tämä osuus tarvitseekin!

Kuva: http://veterinaryvision.com/for-veterinarians/clinical-forum/specific-disease-topics/retinal-degeneration-2/

Seuraavan kirjoituksen ajattelin raapustella tämän vuoden viimeisestä "koulupäivästä", jonka vietimme Saaren tuotantoeläinsairaalassa Mäntsälässä. Kyllä sitä päivää olikin odotettu ja oli kiva päästä rapsuttelemaan lehmiä!