Kesä käsitöissä

Eläinlääketieteen kandidaatin tutkintoon kuuluu 6 op vaihtoehtoisesti ja vapaasti valittavia opintoja, joihin voi valita oman kiinnostuksensa mukaan erilaisia kursseja liittyen eri eläinlajeihin (kuten Varsasitterikurssi) tai vaikkapa elintarvikehygieniaan, suorittaa valinnaisia harjoitteluita, toimia tuutorina tuleville varsoille (niille ihmismuotoisille tuleville opiskelijoille) tai vaikkapa kerryttää opintopisteitä osallistumalla opiskelijajärjestön kuten EKY:n toimintaan virkailijana. Yksi valittavista kursseista on Keinosiemennyskurssi, jossa pääsee menettämään rektalisointineitsyytensä ja toimimaan kesän ajan seminologien lomittajana, "semmaroimaan". Oman ensimmäisen vuoden kesälomani vietin pääasiassa semmaroinnin parissa.

Viime vuonna ensimmäiset ilmoitukset keinosiemennyskurssista ilmestyivät sähköpostiin marras-joulukuun aikana. Niissä kerrottiin, että keinosiemennyskurssista saa hyvin jo tuntumaa tulevaan tuotantoeläinpraktiikkaan, mutta välttämätöntä sen suorittaminen ei toki kenellekään ole. Ylempien vuosikurssien keskusteluja jonkin verran kuunnelleena voin kuitenkin suositella jokaiselle tuotantoeläinpraktiikasta kiinnostuneelle keinosiemennyskurssille osallistumista, sillä jo tuotantoeläinpraktiikkaa tehneet tulevat kollegat ovat itse harmitelleet, jos eivät ole kurssille osallistuneet ja toisaalta sille osallistuneet ovat olleet valintaansa erittäin tyytyväisiä. Voi olla, että ensimmäisen vuoden jälkeen on hankala löytää alaan liittyvää kesätyöpaikkaa, josta saa vielä palkkaakin, mutta kesäsemmarina saa jotain taskunpohjallekin.

Hyppiminen liittyy lehmän kiimaoireisiin. Mikäli lehmä jää seisomaan alle toisen lehmän hypätessä sen selkään, lehmä on "seisovassa kiimassa" eli sen voisi seuraavana päivänä siementää (tai samana päivänä, jos tämän huomaa jo heti aamulla).

Info-tilaisuus keinosiemennyskurssista järjestettiin helmikuun alussa. Ongelma kurssille osallistumisessa on se, ettei paikkoja välttämättä ole kaikille halukkaille. Keinosiemennyskurssi järjestetään yhteistyössä suomalaisen keinosiemennysosuuskunnan, Faba osk:n kanssa, joten kurssipaikkoja on tarjolla vain niille, jotka saavat Fabalta työpaikan. Info-tilaisuudessa kerrottiin Faban toiminnasta ja seminologin työstä sekä lopuksi haastateltiin työpaikkaa havittelevat opiskelijat. Etukäteen oli pitänyt täyttää hakemus, jossa kysyttiin perinteisten yhteystietojen lisäksi pituutta (kovin lyhyenä voi olla hankala siementää korkeita lehmiä, mutta tämä tuskin jää ratkaisevaksi tekijäksi jos muuten asiat natsaavat), omaa lehmäkokemusta ja ajokokemusta, harrastuksia ja aikaa, jonka voisi olla töissä seminologilomittajana sekä millä paikkakunnalla voisi töitä tehdä. Paikkakunta lienee ratkaisevin tekijä työpaikan saamisessa, sillä työntekijöitä tarvitaan sinne, missä seminologeja on vähemmän tai heitä on paljon lomalla samaan aikaan. Voin tietenkin vain spekuloida valintaperusteita, joten ehdottomasti kaikkien kiinnostuneiden kannattaa hakea kurssille!

Itse suosittelen lämpimästi navettaharjoittelun suorittamista ennen seminologina toimimista, sillä sieltä saa todennäköisesti jonkinlaisen näkemyksen käytännön maataloudesta. Seminologina kuitenkin kierrellään monilla kymmenillä, ellei jopa sadoilla tiloilla, joten on ihan hyödyllistä erottaa hieho ja lehmä toisistaan ulkoisenkin olemuksen perusteella. Lisäksi isäntien ja emäntien kanssa saa paremmin yhteistä keskusteltavaa, kun on edes jokin käsitys siitä, mitä tilalla tapahtuu päivittäin. Ja toisaalta harjoittelun aikana voi oppia jo vähän lukemaan eläimiä ja tietää miten niitä tulisi käsitelllä, mikä helpottaa sitten eläinten parissa liikkumista, mikäli päätyy vaikkapa pihattoon lehmää siementämään. Siellä kun ei välttämättä kaikki muut eläimet ole kiinni, kun yhtä lehmää mennään siementämään. Työhön eläinten (varsinkin suurten eläinten) parissa liittyy aina riskinsä, joten on hyvä pyrkiä ennaltaehkäisemään vahinkoja.

Suosittelen myös jonkinasteista ajokokemusta, mieluusti ihan manuaalivaihteisella autolla (Faban autot ovat manuaalivaiheisia). Ei ehkä kannata lähteä opettelemaan autolla ajamista vasta juuri ennen semmarointia tai pahimmillaan semmaroinnin aikana, sillä vastaan saattaa tulla todella huonokuntoisia teitä ja oma osaaminen voi kokeneemmaltakin joutua koetukselle. Pelkän ajamisen lisäksi olisi hyvä osata vaihtaa autoon rengas, sillä rikkoutuneita renkaita voi osua omallekin kohdalle keskellä ei mitään. Toki voi tilanne päättyä niinkin onnellisesti, että rengas rikkoutuu tilan pihassa ja mukava isäntä vaihtaa sen puolestasi, mutta siihen ei ehkä kannata luottaa. Työhön käytetään Faban autoa, eli omaa autoa ei tarvita. Auto on tietenkin vain työajoon tarkoitettu, eli mitään huviajelua ei pääse Faban piikkiin ajelemaan. Kilometritkin kirjataan joka tilalla ylös ja merkitään ohjelmaan, johon myös siemennykset tallennetaan, joten siinäkin mielessä huviajelua on turha kuvitella harrastavansa.

Faban punainen paholainen.

Kevään aikana kurssista järjestettiin erilliset luennot normaalien eläinlääkisluentojen lisäksi, eli välillä päiville saattoi kertyä pituutta. Luentojen lisäksi oli "laatikkoharjoituksia", joissa teurastamolta saatuja lehmien ja hiehojen kohtuja kiinnitettiin laatikoihin ja pilliä yritettiin saada kohdunkaulan läpi kohtuun kuten siemennettäessäkin katsomatta laatikkoon, koska lehmänkään sisälle ei voi todellisuudessa kurkistella. Toinen käsi oli siis ikään kuin peräsuolessa (muovipussi) ohjaamassa pilliä eli pistolettiä kohdunkaulassa, ja toinen käsi piteli pistolettiä paikallaan. Siementämistä päästiin harjoittelemaan vielä teurastamossa, jossa viimeistään sai ensikontaktin lehmän peräsuoleen. Hyvin on vielä muistissa se, miten hukassa tuntui olevan, kun käden laittoi ensimmäistä kertaa lehmän peräsuoleen. Ei ollut ihan helppoa heti hahmottaa kaikkia anatomisia rakenteita, joita luennoilla oli käyty läpi. Elävän eläimen siementäminen on vähän eri asia kuin laatikossa olevan kohdun. Ja kentälle päästyäni piti myös huokaista helpotuksesta, sillä kiimaisen lehmän siementäminen on vähintään tuhat kertaa helpompaa kuin teurastamolla, ties missä kiimakiertonsa vaiheessa olleiden lehmien siementäminen. Ennen kuin pääsin yksikseni touhuamaan semmarina, kiersin vajaan viikon vakituisen seminologin kanssa alueellani siten, että seminologi seurasi vieressä työskentelyäni ja ohjasi ja neuvoi tarvittaessa, sekä vastaili kysymyksiini kärsivällisesti.

Peräsuolen kanssa joutuu muuten ottamaan kontaktia ennemmin tai myöhemmin eläinlääkiksessä, sillä rektalisointi on osa eläinlääkärin työtä. Se kannattaa tiedostaa jo heti alkuvaiheessa ja unohtaa kaikenmaailman yökkäilyt ja ällöttelyt. Kun asennoituu hommaan oikein, se helpottaa jo huomattavasti. Normaali rektalisointi ei satu eläimeen, muutenhan ne olisivat varmaan jo potkineet eläinlääkärit ja seminologit hengiltä. Joitakin eläimiä, varsinkin hiehoja, saattaa hämmentää ja pelottaa uusi tilanne, joka ensimmäisen siemennyksen yhteydessä tulee vastaan, ja ne saattavat vähän tepastella ja potkiakin, mutta rauhoittua todettuaan tilanteen vaarattomaksi. Rektalisointi tulee tosiaan tuotantoeläinpraktiikkaan tutustuessa viimeistään vastaan (ilmeisesti 5. vuosi?), joten semmaroinnista on siinä mielessä hyötyä, että osaa löytää eläimen sisuksista kohdun ja munasarjat suhteellisen helposti. Ja riippuen kesän semmaroinnin aikana vastaan tulleista tiineyksistä saattaa jopa osata tunnistaa tiineydenkin noin parista kuukaudesta eteenpäin. Itselleni ainakin on tullut hyvä fiilis siitä, kun olen tuntenut tiineen kohdun, ja pidemmälle edenneissä tiineyksissä olen jo tuntenut vasikan sorkankin. Aika siistiä, pakko sanoa. Varsinkin jos vasikka vielä liikahtaa kohdussa sitä koskiessa. Ja ehkä hienointa kesän aikana on se, jos saa tarkastaa tiineeksi alkukesästä siementämänsä lehmän. Olen saanut elämää aikaiseksi!

Emä vastasyntynyttä vasikkaansa nuolemassa.

Normaali työpäiväni alkoi 8.00 tarvikkeiden kasaamisella ja tarkistamisella sekä sähköpostin ja Faban intran selailulla. Noin 8.15-8.25 aikana sai ottaa työt, eli näppäillä tietokoneen ohjelmaa, joka latasi työt verkon kautta koneelleni. Tulostin työlistan, jossa oli listattuna omaan ajoreittiini kuuluvat tilat ja niissä olevat siemennykset sekä mahdolliset tiineystarkastukset. Optimointiohjelma laskee tehdyistä siemennystilauksista jokaiselle seminologille päivän reitin. Seminologi ei oikeastaan koskaan tiedä, mitä seuraava työpäivä tuo tullessaan ja minne pitää ajaa, se on sekä hyvä että huono puoli työssä. Koskaan ei myöskään voi tietää varmaksi, minkä pituinen päivä tulee. Se tarkoittaa myös sitä, että omiin mahdollisiin harrastuksiin tai muihin iltamenoihin ei välttämättä aina ehdi, jos työt loppuvat vasta myöhemmin illalla. Onneksi itselleni ei juuri tullut kovin pitkiä päiviä vastaan, muttei toisaalta usein kovin lyhyitäkään päiviä. Joskus päivä saattaa loppua jo klo 15 aikaan ja joskus taas päivä venyy klo 18 saakka tai pidemmäksikin.

Työlistan saatuani pakkauduin tarvikkeiden kera autoon ja lähdin ajamaan ensimmäiselle tilalle. Useimmille tiloille soitettiin lähestymissoitto ennen tuloa, joten työpuhelinta sai käyttää ahkerasti sekä tiloille soitteluun että vertaistuen hakemiseen kurssikavereilta ympäri Suomea. Navigaattoristakin oli selvästi hyötyä, mutta välillä jouduin turvautumaan oman puhelimen navigaattoriinkin, kun Faban navigaattori ei löytänytkään haluttua kohdetta. Onneksi aina voi kysyä ja isäntäväki osasi monesti hyvin selostaa tarkemmat ohjeet perillelöytämiseksi. Päivän aikana tuli yleensä tehtyä useampi siemennys ja jonkin verran tiineystarkastuksia, mutta niitä ei suinkaan ollut joka päivä. Siemennysten määrä ja ajokilometrit vaihtelevat huomattavasti paikasta riippuen, mutta varmaan karkeasti heittäen kilometrit voivat olla tiheällä karja-alueella alle 50 km ja harvemmin asutulla alueella yli 400 km. Siemennyksienkin määrä toki riippuu hieman kilometreistä, sillä Lapissakin tilojen etäisyydet voivat olla niin suuret, että päivässä ehtii käydä parilla tilalla siementämässä pari lehmää tai sitten töitä ei ehkä ole jollekin päivälle ollenkaan. Omalla alueellani siemennyksiä oli päivässä ehkä noin 10-20.

Tilalla itse siemennyksen lisäksi autoin välillä isäntäväkeä valitsemaan sopivaa sonnia lehmälle erilaisten indeksien perusteella. Monilla tiloilla oli valmis jalostussuunnitelma, jonka perusteella sonni oli jo nimetty valmiiksi työlistalleni. Siemennyksen/-t tehtyäni kirjasin tiedot kunkin eläimen siemennyskorttiin sekä tietokoneelleni ja jatkoin kohti seuraavaa tilaa. Kotiin tultuani vuorossa oli tarvikkeiden puhdistus sekä töiden lähetys tietokantaan ja tietenkin suihku navetanhajun karkottamiseksi, varsinkin jos illalla oli tarkoitus lähteä ihmisten ilmoille.

 © Pertti Jarla

Seminologit ovat oikeasti paljon muutakin kuin keinosiementäjiä ja melkoisen rautaisia ammattilaisia. Useimmilla on naudan hedelmällisyys todella hyvin hallussa ja munasarjatuntuma pelkästään sormilla on häikäisevän tarkkaa (monilla eläinlääkäreillä alkaa jo olla käytettävissään ultra, joka oikein tulkittuna helpottaa munasarjadiagnostiikkaa). Yhden kesän kokemuksella ei ihan pääse samalle tasolle kokeneempien kanssa, mutta siitä saa jo aika hyvää näkemystä tulevaa ajatellen. Itse ainakin pyrin hyödyntämään kaiken aikani ja sienimäisesti imemään kaikilta mahdollisilta ihmisiltä kaiken mahdollisen kokemuksen itseeni. Tilallisilta kuulee paljon kaikenlaista, kun vain pitää silmänsä ja korvansa auki! Vastaan voi tulla sairastapauksia, ruokintaongelmia, poikimisia, epämuodostuneita vasikoita, halvauksia... mitä tahansa, johon tosin ei ihan vielä ole pätevä sanomaan juuta eikä jaata. Mutta se ei estä kuuntelemasta!

Seminologin päivästä löytyy aika hyvin omaakin päivääni kuvaava kirjoitus (If I Could Fly: Päivä seminologina), nykyisin Tartossa eläinlääkäriksi opiskelevalta Siljalta. Kiinnostuneiden kannattaa sekin lukaista!


Olin jo ehtinyt kirjoittaa tämän postauksen julkaisua vaille valmiiksi, kun sähköpostiin kolahti ensimmäiselle ja toiselle vuosikurssille osoitettu viesti juuri keinosiemennyskurssia koskien. Hienoa, tämä on siis ajankohtainen postaus ja ainakin jokusen varsan tiedän höpinöitäni seuraavan! ;) Lisäksi tuo viesti oli tervetullut itsellenikin, sillä se todennäköisesti tarkoittaa sitä, että ensi kesänäkin voi olla mahdollista päästä semmaroimaan. Osa meistä kesäsemmareista oli kysellyt työmahdollisuuksia noin viiden viikon joululomamme aikana, mutta valitettavasti ketään ei oteta nyt jouluksi töihin. Mutta kesän suhteen ehkä on vielä mahdollisuuksia!

Just another day at the office 2

Kello soi aamulla johonkin aikaan, mutta koska vaihtelen vähän herätysaikaa, en muista moneltako. Riittävän aikaisin, että ehdin juuri väsätä aamupalan, haukata sen, laittaa tukan ja naaman ihmismäiseen kuntoon ja rientää kohti B-talon luentosaleja. Tällä kertaa sentään en torkuttanut aamulla, mutta nykyisin valitettavan usein syyllistyn siihenkin.

8.16
Virologian luento alkaa aiheenaan retrovirukset. Kyseisen B-salin kello on vähän jäljessä, joten pääsääntöisesti luennoijat aloittavat sen mukaan eli myöhässä. Tänään meillä olikin skarppi luennoija, joka tajusi katsoa omaa kelloaan - ainakin kun aloitimme luennon.

Retroviruksia on vino pino, mutta aikataulurajoitteista johtuen käsittelemme lähinnä tärkeimpiä niistä. RNA-viruksiin luettaviin retroviruksiin kuuluvat mm. lentivirukset eli ihmisten HIV (human immunodeficiency virus) ja hyvin samantyyppinen FIV (feline immunodeficiency virus) kissoilla. Samankaltaisuuden vuoksi FIV:in avulla on ajateltu saatavan paremmin selkoa myös HIV:stä ja mahdollisen rokotteen kehittämisestä, mutta ainakaan toistaiseksi mitään suurta läpimurtoa ei ole vielä tullut. Käymme läpi viruksia ja niiden aiheuttamia kliinisiä oireita. Luennoija kertoo välillä Suomessa esiintyneistä sairastapauksista ja tartunnan leviämiseen johtaneista tekijöistä. Virologian luentojen aikana on vähintäänkin tullut selväksi se, että ihmiset eivät ajattele tekojensa seurauksia tai eivät välitä seurauksista. Eläimiä tuodaan ulkomailta ajattelematta pidemmälle. Monissa maissa on aivan eri viruksia kuin Suomessa, ja tuontieläinten mukana saattaa tulla ei-toivottuja tuliaisia. Kun tautivapaus menetetään, sitä ei luultavasti ikinä saada takaisin. Virukset ovat varsin kestäviä ja ne voivat uinua pitkiäkin aikoja ja sitten herätä lisääntymään ja kylvämään tuhoa.

HIV:n replikaatio. Kuva: http://what-when-how.com/acp-medicine/human-retroviral-infections-part-2./

9.09
Luennoija vaihtuu ja saamme pitää pienen hengähdystauon, vähän myöhässä jopa valmiiksi myöhässä olleen salin kellon mukaan. Tauolla ehtii ehkä käydä nopeasti vessassa, riippuen jonoista ja vessan sijainnista.

9.15
Jatkamme virologian parissa, tällä kertaa RNA-viruksista ortomykso-, bunya- ja arenavirusten parissa. Tärkeimpiä ortomyksoviruksia ovat eri lajien influenssa A -virukset eli esimerkiksi lintu- ja sikainfluenssa. Melkoisen muuntumiskykyinen virus, mikä selittääkin sen, että melkeinpä joka vuosi tulee uudenlainen influenssa A -viruksen aalto. Influenssa A -viruksen patogeenisuus riippuu hemagglutiniini-proteiinin pilkkoutumisesta. Saamme kuulla, että influenssa A -rokotteiden valinta perustuu vuosittain asiantuntijoiden (WHO eli World Health Organization) "parhaaseen arvaukseen" siitä, minkälainen influenssa A -virus todennäköisesti lähtee Aasiasta liikkeelle. Aivan viime vuosinakin tämä arvaus on mennyt hieman pieleen ja on tuotettu rokote väärälle viruskannalle.

Aika loppuu kesken ja ehdimmekin puhua vain ortomyksoviruksista. Jatkamme loppuluennon parissa seuraavalla luentokerralla, jolloin on muutenkin tiedossa kertausluento.

10.07
Taas on tauon paikka, jälleen vähän myöhässä. A-talon aulassa on ViikkiAreena, jossa on yrityksiä kertomassa toiminnastaan ja uramahdollisuuksista (sekä jakamassa ilmaistavaraa, joka aina kelpaa opiskelijoille!). Sieltä voi ostaa myös kahvia, mitä moni käyttääkin hyödykseen A-talon lounasravintolan, Ladonlukon, ollessa remontin takia suljettu.

10.15
Seuraava luennoija uunista ulos! Jälleen luennoija tietää, että kello on myöhässä ja alkaa oikeaan aikaan puhumaan eläinten rokotteista ja rokottamisesta immunologian merkeissä. Alkuun saamme vinkin YouTubesta löytyvistä virologiaan ja immunologiaan liittyvistä luennoista, joista kannattaa kertailla varsinkin epäselviksi jääneitä asioita. Sitten käymme läpi monenlaista eläinlääkärille hyvin tärkeää asiaa rokotteista. Rokottamisen perusteetkin on syytä hallita, jotta tietää miksi rokotetaan erilaisilla rokotteilla eri tapauksissa. Esimerkiksi villieläinten rokottamisessa käytetään rokotteita, joissa on elävä, heikennetty organismi, sillä tapetun organismin sisältävä rokote tulisi injektoida eläimeen ja villieläinten kiinniottaminen voi olla hyvinkin hankala toteuttaa. Rokotteiden kehittämisessä voidaan nykyisin käyttää hyväksi myös geeniteknologiaa eri keinoin, mutta tätä ei ainakaan toistaiseksi vielä käytetä yleisesti Suomessa.

11.04
Pidämme pienen tauon, jonka oli tarkoitus kestää noin 5 minuuttia, mutta yleensä näillä tauoilla on vain kummasti tapana venyä. Mitattuna millä kellolla hyvänsä. Välillä tekee kyllä ihan hyvää päästä juttelemaan kavereiden kanssa, mutta toisaalta on kiva päästä ajoissa syömäänkin...

11.13
Luento jatkuu. Eläinlääkärin on myös oleellista tietää, miksi pennulle annetaan rokote kahdesti ja miksi käytetään tehosterokotteita. Rokotukset tulee tehdä aina rokotevalmistajan ohjeiden mukaisesti, eli samaan aikaan ei tule antaa kahta eri rokotetta, joiden yhteisvaikutusta ei tunneta. Mitä useamman rokotuksen antaa kerralla, sitä suuremmaksi haittavaikutustenkin riski kasvaa. Rokottaminen ei aina takaa sitä, ettei eläin sairastuisi tautiin, sillä rokotevasteen saamiseen vaikuttaa todella moni asia. Rokotevaste voi olla puutteellinen niin oikealla kuin väärälläkin annostelulla. "Normaaliin" rokotevasteeseen liittyen voi esiintyä hieman kuumetta, pahoinvointia, ohimenevä tulehdusreaktio tai rokotusalueen turvotusta ja tämän ajatellaan johtuvan kehon normaalista immuunijärjestelmän toiminnasta. Eläinlääkärin tulisi tunnistaa myös epänormaalit haittavaikutukset ja reagoida niihin nopeasti sekä raportoida niistä eteenpäin valmistajille. Haittavaikutuksista huolimatta eläimet kannattaa rokottaa suositusten mukaisesti, sillä se on ainoa turvallinen tapa suojata eläimiä vakavilta tarttuvilta taudeilta.

11.50
Maha alkaa jo vähän ilmoitella orastavasta nälästä, joten onneksi pääsemme syömään. Viikuna kutsuu ja tarjolla on broileripyöryköitä currykastikkeella, punajuuri-aurajuustokiusausta, seitä punacurrykastikkeessa, hedelmäistä juustosalaattia sekä hivenen kalliimpana vaihtoehtona hampurilainen lohkoperunoiden kera. Ihan hyvä valikoima siis. Tunnin tauolla ehtii vaihtaa enemmänkin kuulumisia lounaan parissa.

Matkalla takaisin tuttuun ja turvalliseen B-saliin ehtii kaapata mukaansa ViikkiAreenasta esitteitä, suklaapatukoita, jäätelöä, karkkia, juotavaa... Niiden avulla jaksaa viimeisenkin luentosetin läpi. Luentosalin ovella vastaan tulee jono. Harvemmin saleihin tarvitsee jonottaa, mutta tällä kertaa läsnäolijalista on ovensuussa ja kaikkia haluavat raapustaa siihen heti puumerkkinsä.

13.06
Vuorossa on äidinkieltä, viimeinen äidinkielen luento kuulemma urallamme (jos oikein muistan). Aluksi käydään pientä keskustelua siitä, kestääkö luento kolmeen vai neljään saakka, sillä saamassamme sähköpostiviestissä luki luennon päättyvän klo 15, kun taas Moodlen kurssialustalla klo 16. Luennoija lupaa yrittää olla nopea ja tiivistää luennon sisällön, jotta pääsisimme suunnilleen kolmelta jo pois.

Saamme aluksi yhteistä palautetta aiemmin tehdystä tehtävästä, jossa kirjoitimme keksityn eläinsuojelutarkastusraportin mahdollisimman totuudenmukaiseen kirjoitusasulliseen muotoon. Vastaavia raportteja joudumme varmasti tulevaisuudessa kirjoittelemaan, joten on hyvä osata käyttää eläinlääkärille sopivaa kieltä jo tässä vaiheessa kirjallisissa töissä. Ja kuulemma meidän pitää osata kirjoittaa vastaava raportti vaikka keskellä yötä, kun joku tulee meidät herättämään. Sen pitää olla selkäytimessä.

Teemme myös harjoitustehtävän, jossa noin puolet paikallaolijoista saa eri taustatiedot erääseen kuvaan kuin toinen puolisko. Tarkoituksena on keskittyä siihen, mitä itse havaitsee kuvassa ja unohtaa taustatiedot - ne kun saattavat olla aivan keksittyjä ja ihmiset voivat valehdella tai muuttaa kertomuksiaan. Kävimme jo aiemmalla luennolla tätä samaa asiaa läpi. Havainnot on pyrittävä kertomaan mahdollisimman objektiivisesti, eli esimerkiksi "vesikuppi oli likainen" ei riitä, vaan on kerrottava: "vesikupissa oli ulostetta ja leväkasvustoa" tarkan kuvan antamiseksi. Näiden äidinkielen luentojen parasta antia ovat ehdottomasti olleet luennoijan kertomat tarinat valvovan viranomaisen näkökulmasta, vaikka monesti ajaudummekin äidinkielestä muille raiteille. Jälleen jotain odottamisen arvoista myöhemmille opiskeluvuosille, kun oikeasti käymme valvontaan liittyviä asioita läpi.

14.23
Saamme pienenpienen vessatauon, mutta kaikilla riittää juteltavaa kavereiden ja luennoijankin kanssa, joten tauko venyy.

Eviran esite naudan eläinsuojelulainsäädännöstä, jota sai käyttää apuna harjoitusraportin tekemisessä.

14.34
Kellon käydessä vauhdilla alkaa vaikuttaa siltä, että luento ei tule päättymään lähimainkaan kolmen aikaan. Onneksi asia on mielenkiintoista ja keskustelu käy kuumana. Käymme läpi enemmän kielen rakenteeseen liittyviä asioita ja ilmaisun selkeyttä. On tärkeää, että viranomaisen käyttämä kieli on ymmärrettävää, mutta valitettavasti lainsäädännöstäkin löytyy todella vaikeaselkoisia lauserakenteita. Jos lausetta joutuu pysähtyä miettimään pitkäksi aikaa, tekstin luettavuus kärsii todella paljon.

Teemme vielä toisen harjoitustehtävän pienryhmissä. Saamme eteemme materiaalia liittyen moniin eri tilanteisiin eläinlääkärinä toimiessa ja tarkoituksena on selvittää, mistä eläinlääkäri voi löytää materiaalia tai ohjeita esimerkiksi suoritettavaan tarkastukseen tai lausuntoon. Osa porukasta haihtuu paikalta tässä vaiheessa. Suurin tietopankki näiden perusteella vaikuttaa löytyvän Eviran sivuilta, joten ensimmäksi kannattanee kurkata sinne yllättävän tilanteen tullessa eteen. Mehiläispesien esikotelomätään liittyvä tarkastus ei välttämättä ole jokaisella eläinlääkärillä aivan selkeänä mielessä. Aivan lopuksi saamme vielä antaa palautetta luennosta, mutta jälleen porukkaa valuu kovaa tahtia ulos luentosalista. Luennoija itse lopettaa luennon oikeasti klo 15.50, mutta siinä vaiheessa on ihmisistä paikalla ehkä noin puolet. Kaikilla on kova kiire jonnekin, mutta onhan se ikävää, jos aikataulut muuttuvat näin viime tingassa ja onkin ehtinyt jo sopia jotain muuta luullen luennon päättyvän jo kolmelta.

Itse suuntaan kotia kohti ja haukkaan vähän ruokaa, että jaksan ahertaa loppuillankin. Paijailen eläimiä ja lähden hikoilemaan liikunnan parissa. Tunnissa saa jo aika hyvän mielen (ja hikeä), samalla pääsee vaihtamaan kuulumisia kavereiden kanssa. Välillä tekee tosi hyvää päästä pois opiskeluympäristöstä, sillä opiskelu on kuitenkin aika tiivistä ja siinä riittäisi varmasti tekemistä vaikka vuorokauden ympäri, jos oikein kunnolla haluaisi asioihin paneutua. Itse ainakin tarvitsen näitä pieniäkin irtiottoja, että jaksan taas keskittyä opiskeluun.

Kotona luvassa on suihku ja ruuanlaittoa. Tänään ei huvita juuri tehdä muuta kuin istua tv:n ääreen ruuan kera ja tyhjentää pää loppuillaksi. Seuraavanakin aamuna pitää jaksaa herätä aikaisin aamuluennolle, joten yritän päästä ajoissa nukkumaankin. Unen tärkeyden kyllä alkaa huomata, kun useampi yö menee aivan liian lyhyillä yöunilla...

Muu-muu siellä, muu-muu täällä!

Ensimmäisen vuoden opintojen jälkeen osana Eläintenpito ja hyvinvointi -opintokokonaisuutta tulee suorittaa 24 päivän maatalousharjoittelu, joista 12 päivää työskennellään navetassa ja 12 päivää sikalassa. Osa tekee nämä harjoittelut tosiaan heti ensimmäisen vuoden jälkeen kesällä, mutta lukujärjestykseen on tänäkin vuonna jätetty aikaa myös harjoittelun suorittamiselle syksyn aikana. Myös joululomalla on reilusti aikaa harjoittelun suorittamiseen, mutta joka tapauksessa harjoittelut tulisi suorittaa mieluusti loppuun ennen toisen opiskeluvuoden päättymistä, jottei harjoittelutiloille tule tarpeetonta ruuhkaa seuraavan vuosikurssin hakiessa harjoittelupaikkoja.

Harjoittelupaikan voi etsiä itse tai sitten voi käyttää valmista listaa tiloista, joilla aiempina vuosina on ollut harjoittelijoita. Vähimmäisvaatimuksena navettaharjoittelutilalle on 30 lypsävää lehmää, mutta harjoitteluun suuremmilla tiloilla kannustetaan suuremman monipuolisuuden takia. Harjoittelusta kirjoitetaan harjoitteluselostus (navetasta omansa ja sikalasta omansa), joka palautetaan kurssin vastuuopettajille. Harjoitteluraporttia kannattaa tehdä heti harjoittelun alusta alkaen, jotta voi kysellä tarvittavia tietoja isäntäväeltä eikä itse ehdi unohtaa asioita. Harjoittelutilojen ei tarvitse maksaa harjoittelijoille palkkaa, mutta monilla tiloilla harjoittelijalle tarjotaan majoitus ja ruokaa. Osa vuosikurssistamme sai harjoittelut osittain tai kokonaan hyväksiluettua joko aiempien opintojen tai työkokemuksen takia, joten korvaavuuksien hakeminen kannattaa.

Lehmät syövät paljon, joten tavaraa tulee myös toisesta päästä ulos paljon.

Harjoittelutilat vaihtelevat suuresti vapaavalintaisuuden takia. Suomessakin on hyvin monensuuruisia navettoja muutamista lypsävistä aina useisiin satoihin lypsylehmiin saakka keskimääräisen tilakoon ollessa vuonna 2014 noin 34 lypsävää. Oman harjoitteluni suoritin parsinavetassa, jossa oli tuohon keskimääräiseen verrattuna enemmän lehmiä. Lehmät laidunsivat kesällä niin päivällä kuin yölläkin (parsinavetoissahan on nykyisin myös laidunnuspakko, lehmien tulee päästä laiduntamaan tai jaloittelemaan vähintään 60 päivänä), eli osallistuin niiden laskemiseen ulos ja sisään ottamiseen. Tilalla tehtiin töitä aamulla ja illalla, iltapäivällä oli vapaata aikaa. Käytännössä pääsin mm. lypsämään, kuivittamaan ja ruokkimaan lehmiä, sekä hoitamaan myös vasikoita. Lehmien käsittelyssä pitää olla  reippaat otteet, lehmät eivät pidä kutittelusta ja sorkka tai häntä saattaa heilahtaa hyvinkin nopeasti. Hygieniaa ja maidon laatua tarkkaillaan joka lypsykerralla ottamalla alkusuihkeet pyyhkimisen jälkeen. Ei muuten ollut alkuun helppoa puuhaa, omat sormeni tuntuivat olevan aivan jumissa alkusuihkeiden ottamisen takia! Kyllä se sitten lähti sujumaan kun sain hyvät tekniikkavinkit siihenkin. Vasikkakaan ei muuten vedä vedintä juurikaan alaspäin, kuten esimerkiksi monissa piirretyissä näkee tehtävän, sitä siis harvemmin kannattaa yrittää, jos haluaa saada maitoa lypsettyä.

Lehmällä on yksi utare, jossa on neljä vedintä. Vetimien puhdistaminen pyyhkimällä ennen lypsyä ei aina ole helppoa, jos lehmä on maannut mudassa ja savessa. 

Harjoittelun aikana tilalla kävi myös seminologi keinosiementämässä lehmiä ja eläinlääkäri nupouttamassa ( = sarvenaiheiden polttaminen niin, ettei siihen ole enää verenkiertoa eikä sarvi kasva) vasikoita ja hoitamassa poikimahalvauksesta kärsivää lehmää. Eläinlääkärin valvovan silmän alla sain itsekin kokeilla vasikan nupouttamista. Kolvi oli kuuma ja käry melkoinen, mutta onneksi vasikat olivat rauhoitettuja, sarvenaiheen ympärykset puudutettuja ja vasikat saivat vielä lisäksi kipulääkkeen nupoutuksen jälkeen. Sain myös napsauttaa vasikoille korvakorut eli eläimen yksilö- ja tilakohtaiset tunnistemerkinnät sisältävät korvamerkit molempiin korviin. Oli huomattavasti helpompaa tehdä se rauhoitetulle vasikalle kuin virkeänä pomppivalle eläimelle. Korvamerkkien laittaminen lienee verrattavissa korvakorujen laittamiseen ihmiselle, sillä korvamerkit kiinnitetään korvan rustokudokseen. Myös utaretulehdukset ja sorkkiaan ärhäkästi tulehduksen takia nostelevat lehmät tulivat tutuksi, joten ilman mustelmia en harjoittelusta selvinnyt.

Lehmät ovat uteliaita eläimiä, joiden suurta herkkua ovat vaatteet!

Olen aina pitänyt lehmiä hyvin sympaattisina olentoina ja harjoittelussa tämä käsitys vain vahvistui. Lehmien kanssa pitää vain tietää miten liikkua ja missä seistä, jotta saa ne liikkumaan halutulla tavalla ja haluttuun suuntaan. Aina pitää muistaa, että lehmä on iso eläin, joten voimassa sen kanssa ei voi tapella. Pitää siis osata käyttää omia aivojaan ja ennakoida lehmien liikkeitä. Sekin tuli hyvin selväksi, että joku kättä pidempi apuväline auttaa kovasti auktoriteetin saavuttamisessa, vaikka se olisi vain mukana kädessä ja sillä ei eläimiä jatkuvasti mätkisikään. Harjoittelijaa lehmät toki kovasti halusivat testata, mutta isäntäväkeä kuunneltiin ja kunnioitettiin kyllä... Harjoittelutilallani olivat asiat hyvin ja lehmiä pidettiin selkeästi työtovereina. Isäntäväki tunsi hyvin omat lehmänsä nimeltä ja ulkonäöltä, huomasivat jos jokin oli pielessä ja osasivat reagoida siihen heti. Mielelläni ostan maito- ja lihatuotteita tiloilta, joilla hoidetaan asiat näin hyvin.

Myös kameraa olisi kiva päästä maistelemaan! Lehmällä on aika karkea kieli, jolla se tarttuu tiukasti kiinni ruohoon sitä syödessään.

Omalla tilallani isäntäväki vaikutti mukavalta ja avuliaalta, mutta kaikilla vuosikurssistamme asiat eivät olleet näin hyvin. Joillakin tiloista ilmeisesti harjoittelijoiden ajatellaan olevan ilmaista työvoimaa, jolla voi teetättää minkälaisia töitä hyvänsä ja kuinka paljon hyvänsä. Ne "paskahommat" eivät oikeastaan kuulu meidän harjoitteluumme, vaan harjoittelun tarkoituksena on antaa meille tuleville eläinlääkäreille mahdollisimman oikeanlainen käsitys tilan normaaleista töistä ja rutiineista. Joillekin meistä nämä harjoittelut ovat todennäköisesti ensimmäinen ja ehkä jopa ainoa kosketus maatalouteen käytännössä, joten hyvä isäntäväki on tässä suhteessa tärkeässä roolissa. Siksi olisikin tärkeää, ettei isäntäväki päättäisi viettää siestaa ja jättää harjoittelijaa yksin oman onnensa nojaan, vaan selostaisi asiat huolellisesti ja vastaisi herääviin kysymyksiin kärsivällisesti. Kuinka moni isäntä haluaa tilalleen 5 vuoden päästä eläinlääkärin, jolla on vain teetetty niitä ikäviä töitä ja jolla ei ole käsitystä lypsykarjatilan todellisista rutiineista? Vaikeissa tapauksissa on onneksi aina mahdollista olla yhteydessä harjoittelun vastuuopettajiin ja tässäkin eräässä tapauksessa asia ratkesi harjoittelun päättämiseen kyseisellä tilalla. En halua maalata piruja seinille, mutta harjoittelijoillakin on oikeutensa.

Kunnioitan ehdottomasti harjoittelutilani kaltaisia suomalaisia tuottajia, jotka tuottavat meille puhdasta ruokaa. Suomessa esimerkiksi antibioottien käyttö eläimillä on vielä hyvällä mallilla eikä meillä käytetä turhaan ylimääräisiä hormonivalmisteita tuotannon tehostamiseksi, kuten rapakon toisella puolella. Tilakoko Suomessa on huomattavasti pienempi kuin vaikkapa Tanskassa (vuonna 2014 km. noin 160 lypsylehmää/tila) tai USA:ssa (vuonna 2014 km. noin 204 lypsylehmää/tila), joten "tehotuotannosta" puhuminen siinä merkityksessä kuin sanaa yleensä käytetään on yleensä Suomen mittakaavassa vähän kyseenalaista. Lisäksi voidaan miettiä, onko "tehottomassa" tuotannossa mitään järkeä, sillä kaikessa tuotannossa pyritään tehokkuuteen. Mutta tämä onkin sitten jo aivan toinen tarina.

Tiedettä ja tutkimusta

Syyskuun lopulla syvennyttiin eläinlääketieteelliseen tutkimukseen JETin (Johdanto eläinlääketieteelliseen tutkimukseen) parissa ja alettiin puhua tulevasta kandidaatin eli kandin tutkielmasta sekä eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielmasta eli lisurista. Opetushan meillä tosiaan perustuu jatkuvasti päivittyvään tieteeseen ja tutkimuksia on opittava seuraamaan jo opintojen aikana. Työelämässä tietoa on osattava hakea itse ja päivittää siten omaa osaamistaan ja tietämystään.

JETin tavoitteista kerrotaan opinto-oppaassa näin:

Opiskelija

• osaa kertoa tieteellisen ajattelun ja päättelyn periaatteista

• osaa kiinnittää huomiota tutkimuksessa käytettyyn koemateriaaliin ja sen otoskokoon

• osaa kertoa tieteellisen tutkimuksen toimintatavoista ja raportoinnista eettiset näkökohdat huomioiden

• tuntee koe-eläintoiminnan perusteet

• osaa käsitellä koe-eläimiä

• osaa tarkastella kriittisesti tietolähteitä ja kiinnittää huomiota tutkimustulosten näytön tasoon

• tuntee tieteellisen kirjoittamisen perusteet

Kandidaatin tutkielma on eläinlääkiksen kirjallisuuskatsauksena toteutettava opinnäytetyö. Moniin muihin tiedekuntiin verrattuna kandin tutkielma on hyvin lyhyt, vain 5-7 sivua ja sen tulee perustua tieteellisiin artikkeleihin. Kandiin kuuluu myös kypsyysnäyte, joka käytännössä tarkoittaa kirjoitetun tutkielman kielen arvioimista kielentarkastajalla. Lisäksi oma tutkielma tulee esittää kandiseminaarissa, joita on neljä yhden lukuvuoden aikana. Pääsääntöisesti kandin tutkielma tulee tehdä vuoden aikana siitä, kun on aiheen varannut, jotta aiheita ei hamstrattaisi ja varattaisi pitkiksi ajoiksi. Osa tekee kandinsa toisena vuonna, kuten itsellänikin on tavoitteena, osa vasta kolmantena vuonna. Kandidaatin tutkinto tulisi olla suoritettuna neljännen vuoden syyslukukauden loppuun mennessä, mutta ilmeisesti tässäkin on jonkin verran joustoa. Liian pitkälle kandin suorittamista ei kuitenkaan kannata venyttää, kuten ei muidenkaan kurssien suorittamista, sillä kuten olen yrittänyt aiemminkin sanoa, asiat alkavat helposti kasaantua, kun niitä lykkää.

JETiin kuului pienemmissä ryhmissä tutkijahaastattelutilaisuuksia, joissa tiedekunnan tutkijat kertoivat meneillään olevista tai jo tehdyistä tutkimuksistaan ja me opiskelijat saimme kysellä niistä. Näistä haastatteluista tuli tehdä myös yksin tai pareittain tiivistelmä, josta pääpiirteittäin selvisi kunkin haastatellun tutkimushankkeen tausta, tavoite ja hypoteesi, tutkimusmenetelmät, tulokset ja niiden tulkinta, johtopäätökset ja niiden merkitys sekä tulosten esittäminen viiteryhmille. Jos ei aiemmin ollut juuri kokemusta tieteellistä artikkeleista, näiden haastatteluiden ja ennakkoon saatujen taustamateriaalien perusteella kokemusta tuli varmasti roimasti lisää.

Lisäksi perehdyimme tieteellisen kirjoittamisen saloihin. Tieteellisellä tekstillä on oma määritelmänsä ja tietty rakenne, joka määräytyy kunkin tiedeyhteisön mukaan. Kävimme läpi tekstintyöstämismenetelmiä ja harjoittelimme kirjoittamista eri harjoitusten avulla. Puhuimme myös aikataulutuksesta ja suunnitelmien tekemisestä osana kirjoitusprosessia. Näistä toivottavasti oli apua monelle, vaikka itse myönnänkin oppineeni näitä asioita kantapään kautta.

Yksi JETin luennoista käsitteli koe-eläimiä, koe-eläintoimintaan liittyviä lakeja ja säädöksiä sekä koe-eläimien käsittelyä ja niille tehtäviä toimenpiteitä. Koe-eläintoiminnassakin tapahtuu jatkuvasti muutoksia ja päivityksiä parempaan suuntaan. Uusien tutkimustietojen perusteella esimerkiksi eläinten käsittelyä muutetaan eläimille mukavammaksi. Yhtenä päivänä pääsimme koe-eläinkeskukseen vierailulle. Tähän vierailuun sisältyi tutustumista koe-eläinkeskukseen ja sen toimintaan, käsittelyharjoituksia sekä demonstraatioita eläimillä. Valitettavasti kaikki vuosikurssiltamme eivät päässeet koe-eläinkeskukseen käymään, sillä paikkoja oli koko vuosikurssin kokoon nähden liian vähän tarjolla ja lisäksi jyrsijöitä tai kaneja omistavilta henkilöiltä oli pääsy ehdottomasti kielletty koe-eläinkeskukseen. Tämä kielto oli tautiriskin takia, mikä on ihan ymmärrettävää.

Koe-eläinkeskukseen menimme sisään pienissä, maksimissaan 5 hengen ryhmissä. Pukuhuoneessa piti riisua pois kaikki korut ja vaatteet alusvaatteita lukuunottamatta, jonka jälkeen pesimme ja desinfioimme huolellisesti kätemme ja pukeuduimme tietyssä järjestyksessä koe-eläinkeskuksen sukkiiin, haalareihin, käsineisiin, hengityssuojaimiin ja myssyihin. Tämän jälkeen astuimme yksitellen minuutiksi ilmasuihkuun, jossa ilmeisesti viimeisetkin rippeet ulkoisista mikrobeista poistuivat ilman puhaltaessa ympärillämme. Vasta sitten pääsimme varsinaisiin koe-eläinkeskuksen tiloihin, kaikki suojavarusteisiin pukeutuneina. Ei voinut olla miettimättä, että oikeastiko jokainen näissä tiloissa työskentelevä tekee tämän operaation joka päivä ja kulkee päivät pitkät lähes tunnistamattomana. Mutta pakkohan se on, eläimet on pidettävä terveinä, eikä tiloihin saa päästä mitään ylimääräistä. Ainakaan ei tarvitse miettiä, mitä pukea töihin päälleen!

Kuva: https://commons.wikimedia.org/wiki/Mus

Kiersimme koe-eläinkeskuksen tiloissa eri henkilöiden opastamana kysellen ja ihmetellen asioita. Eläinten määrä näissä tiloissa oli melkoisen suuri, vaikka emme toki edes kaikkia niistä päässeet näkemään. Yhdessä huoneessa oli kuitenkin todella monia häkkejä ja huoneita oli useampia. Hiiret ja rotat oli numeroitu ja osa niistä osallistui joihinkin tutkimuksiin. Pääsimme itsekin harjoittelemaan hiirten ja rottien käsittelyä luennolla esiteltyjen tapojen avulla. Hiiret kyllä viipottivat melko kovaa karkuun, kun niitä yritti saada kiinni, mutta lopulta sekin onnistui. Eikä sopivan otteen ottaminenkaan kokemattomalle ollut helpoimmasta päästä, varsinkin kun hiirulaiset yrittivät päästä kääntymään ja puremaan vähänkin liian löysässä otteessa. Rotat olivat ehkä helpompia käsitellä isomman kokonsakin takia. Ainakin itselleni nämä pienet käsittelyharjoitukset olivat ehdottomasti hyödyllisiä, kun ei juuri ole näin pienten eläinten kanssa tullut pyörittyä. Ehkä osaan tulevaisuudessa ottaa jonkun lemmikkihiirestä tai -rotasta vastaanotolla asiantuntevalta näyttävän otteen ja tehdäkin eläimelle jotakin.

Käsittelyharjoitusten lisäksi näimme injektiodemonstraation, jossa rotalle injektoitiin NaCl:ää vatsaonteloon. Niin tässä kuin muissakin injektioissa anatomian tulee olla hallussa, jotta injektio menee todella sinne minne pitää ja varsinkin tutkimuksissa sillä voi olla tutkittavien aineiden imeytymisen ja kertymisen kannalta merkitystä, tökkääkö neulan suoleen vai vaikkapa maksaan. Myös verinäytteen ottamista demonstroitiin ajamalla rotan takajalasta karvat pois ja pistämällä reikä vena saphenaan. Varsinkin hiirellä on niin pienet verisuonet, että neulan pistäminen suoneen on haastavaa. Siksi on helpompi tehdä pieni reikä suoneen ja ottaa siitä tarvittava määrä verta talteen. Raajojen lisäksi verinäytteitä voidaan ottaa myös hännästä.

Kuva: http://www.procedureswithcare.org.uk/intraperitoneal-injection-in-the-mouse/ (<- tuolta löytyy myös video vatsaonteloon tehtävästä injektiosta)

Vaikka koe-eläintoiminnasta olisi mitä mieltä, monia meistä ihmisistä ei välttämättä olisi koskaan syntynytkään ilman eläimillä tehtyjä kokeita lääkkeiden ja rokotteiden kehityksen parissa. Historiasta löytyy melkoisia tautiepidemioita, joiden perusteella voidaan todeta eläinkokeiden olevan melko ratkaisevassa roolissa lääketieteen kehitykselle. Itse näen koe-eläintoiminnan jokseenkin tarpeellisena, mutta toki vaihtoehtoisia keinoja tulisi käyttää mikäli se vain on mahdollista ja eläinten kipu ja tarpeeton kärsimys tulisi minimoida.

Bakteerien sielunelämää

Syksyn ensimmäisen periodin päätti Yleisen bakteriologian tentti. Nyt saammekin nauttia tai "nauttia" parin viikon tauosta ensin väliviikon eli perioditauon muodossa ja sitten harjoitteluun varatun ajan takia. Vuosikurssilaisilla on ollut monenlaisia suunnitelmia näiden parin viikon ajalle: osa tekee kandia, osa on harjoittelussa tai töissä, osa lomailee ja osa matkustelee. Ihan täysin opiskelua ei voi kuitenkaan unohtaa, sillä seuraavan periodin kurssien opettajat jo ahdistelevat meitä sähköpostilla...

Yleinen bakteriologia alkoi jo syyskuun loppupuolella bakteerien perusrakenteeseen tutustumalla. Tämä kurssi kuuluu Eläinlääketieteellisen mikrobiologian ja immunulogian opintokokoinaisuuteen, johon kuuluvat myös tämän parin viikon tauon jälkeen alkavat Virologia ja Immunologia sekä joulukuussa alkava Spesifinen bakteriologia ja mykologia. Paljon tärkeää asiaa on tullut ja on vielä tulossa, sillä bakteriologia on aika tärkeässä roolissa eläinlääkärin työssä. Perusrakenteiden ymmärtäminen auttaa paitsi bakteerien tunnistamisessa myös sopivan lääkeaineen ja esimerkiksi desinfiointiaineen valinnassa.

Yleisestä bakteriologiasta sanotaan opinto-oppaassa näin:

Opiskelija osaa 

• käyttää bakteriologiaan ja bakteerigenetiikkaan liittyvää keskeistä terminologiaa 

• kuvata bakteerien taksonomiaan ja tunnistamiseen liittyvät keskeiset periaatteet 

• selittää bakteerisolun perusrakenteen ja eri rakenneosien toiminnallisen merkityksen

• verrata grampositiivisen ja gramnegatiivisen bakteerisolun rakenne-eroja ja niiden kliinistä merkitystä 

• selittää bakteerien kasvuun, aineenvaihduntaan ja kasvun kontrolliin keskeisesti liittyvät tekijät 

• kuvata infektiotauteihin ja infektion syntymiseen ja leviämiseen liittyvät peruskäsitteet 

• kuvata bakteerien tärkeimmät patogeenisuusmekanismit

• kuvata mikrobilääkeryhmät ja niiden vaikutusmekanismit

• kuvata mikrobilääkeresistenssin kehittymismekanismit ja eri esiintymismuodot

• kuvata keskeiset elimistö-mikrobi-vuorovaikutuksiin liittyvät tekijät

Noita opinto-oppaan tavoitteita katsoessa törmään heti pieneen ristiriitaan oman kurssimme osalta. Kaksi viikkoa ennen tenttiä eteemme ilmestyi pitkä lista mikrobilääkkeitä, jotka "olisi hyvä pääpiirteissään osata" jo nyt. Moni tuskaili näiden nimien kanssa alusta saakka, vaikka meille luennolla sanottiinkin, että riittää kun osaa nimetä jonkun mikrobilääkeaineen kustakin ryhmästä. Niitä kyllä oli aika paljon.. Ja varsinkin kefalosporiinien opettelu on oikein hauskaa, kun nimet ovat hyvin samanlaisia: kefaleksiini, kefuroksiimi, keftiofur, kefkinomi... Sitten kun vielä muistaisi mikä lääkeaine kuuluu mihinkin ryhmään, kun on makrolidejä, kinoloneja, linkosamiineja, tetrasykliinejä, nitroimidatsoleja... Jotenkin itselle jäi sellainen fiilis, että onkohan ihan tarkoituksenmukaista vielä tässä vaiheessa opiskella näitä kaikkia nimiä ulkoa? Ne tulevat meille vielä ilmeisesti tässä kakkosvuoden aikana uudestaan vastaan ja silloin luultavasti kaikki pitäisi osata. Nekin, joita käytetään vain ihmispuolella. Olisi ehkä ollut parempi, jos tälle kurssille olisi riittänyt lääkeryhmien nimien opettelu ja niiden vaikutusmekanismit ja sitten myöhemmin vasta syvennytty eri lääkeaineisiin. Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki mikrobilääkkeet ovat melkoisena sillisalaattina päässä. No, ehkä beetalaktaamit ovat sentään muistissa.

Enkä nyt valita siitä, että näitä pitää opetella ulkoa. Tottakai ne pitää osata sitten kun olemme praktiikassa, mutta ainakaan itselle tämä parin viikon pikapänttääminen ja mahdollisimman monen nimen ulkoaopettelu ei missään nimessä ole se toimivin tapa oppia asioita. Kun lääkeaineet on vain suhteellisen nopeasti käyty läpi luennolla, ei niistä jää juuri mitään päähän. Itse opin parhaiten, kun asiaan perehdytään syvällisemmin, esimerkiksi lääkeaineen kohdalla kerrotaan minkälaisissa tapauksissa sitä käytetään, mitä toki meilläkin luennoilla jonkin verran tuli esiin. Uskon kyllä, että näihin puredutaan vielä paremmin Spesifisessä bakteriologiassa ja mykologiassa. Ainakin opinto-oppaassa tavoitteeksi kerrotaan juuri näitä asioita, toisin kuin tämän kurssin tavoitteissa. Onneksi kursseista saa ja pitääkin antaa palautetta.

Kaikesta huolimatta pidin itse kurssista paljon ja olen innoissani opiskellut bakteerien saloja ja innolla odotan myös tulevia mikrobiologian ja immunologian kursseja. On ihanaa tietää, että nämä ovat juuri niiden asioiden perusteita, joita tarvitsen sitten tulevaisuudessa praktiikassa. Luennoilla olleet käytännön esimerkit siitä, onko pitoisuudeltaan suurempi mikrobilääkeaine aina parempi kuin toinen, pitoisuudeltaan pienempi lääkeaine (saattavat vaikuttaa täysin eri bakteereihin) tai mikä lääkeaine ei toimi ollenkaan johonkin bakteeriin sen luontaisen resistenssin takia, saavat ajatukset välillä karkailemaan sinne tulevaisuuden eläinlääkärin vastaanotolle. ;)

Geenejä ja genetiikkaa

Syyskuussa aloiteltiin perehtyminen eläinlääketieteelliseen genetiikkaan koirien geenejä paljon tutkineen Hannes Lohen johdolla. Pakko sanoa, että huikean hyvissä käsissä kyllä olemme koko opintojen ajan saadessamme näinkin upeiden alansa asiantuntijoiden luentoja kuunnella! Lohi toimii professorina niin eläinlääketieteellisessä kuin lääketieteellisessäkin tiedekunnassa. Vaikkei mitään genetiikasta etukäteen ymmärtäisi, tämän kurssin aikana tulee selväksi geenitutkimuksen hyödyllisyys niin eläinten kuin ihmistenkin kannalta. Koirien perinnöllisten sairauksien selvittämistä voidaan hyödyntää ihmispuolellakin, sillä monet tautigeenit ovat käytännössä samoja.

Eläinlääketieteellisen genetiikan oppimistavoitteet listataan opinto-oppaassa seuraavasti:

Opiskelija

• tunnistaa ja osaa selittää perinnöllisyystieteeseen ja periytyvyyteen liittyviä peruskäsitteitä ja ilmiöitä

• osaa kuvata erilaisia geenitutkimukseen liittyviä laboratoriomenetelmiä

• osaa kuvata tautigeenitutkimuksen pääpiirteitä ja merkitystä

• tuntee kotieläinten jalostustoimintaa ja sen vaikutuksia eläinten terveyteen ja hyvinvointiin

Eläinlääketieteellisessä genetiikassa on käsitelty paljon geenien sekvensointia ja eri markkereiden käyttöä. Luennoilla on vilissyt paljon termejä, jotka kannattaa opetella heti alusta saakka päästäkseen helpommalla (ja ymmärtääkseen luentojen sisältöä edes auttavasti...). Lohelle itselleen nämä termit ovat arkipäivää, eikä hän välttämättä aina muista kaikkia termejä selittää auki innostuessaan kertomaan tutkimuksistaan, mutta selittää niitä kyllä kysyttäessä. Onneksi hän myös selittää vaikeita asioita juurta jaksain monella eri tavalla ja piirtäenkin, jotta varmasti ymmärtäisimme mistä on kyse.

Farmakogenetiikan luennolla puhuimme siitä, miten geenit vaikuttavat eri lääkkeiden vasteisiin eri yksilöillä. Jopa yleinen parasiittilääke saattaa joillekin koiraroduille aiheuttaa halvauksen tai jopa kuoleman. Klinikalla eläinlääkäreiden kauhuna saattaa olla pinseri, jonka rokoteherkkyys voi aiheuttaa hyvinkin voimakkaan reaktion ihan normaalista rokotteesta. Nämä vasteet saattavat hyvinkin olla seurausta mutaatiosta tietyssä geenissä. Olisikin erittäin hyödyllistä tutkia kunkin koiran genomi, jotta eläinlääkärit tietäisivät heti koiran tullessa vastaanotolle, mitä lääkkeitä käyttää ja mikä ei missään nimessä sovi kyseiselle koiralle.

Lohen luentojen lisäksi olemme päässeet kuulemaan oman alansa asiantuntijoita kotieläinjalostuksen saralta. Äärimmäisen mielenkiintoisia luentoja kaikki! Jalostustyössä lasketaan paljon erilaisia indeksejä ja odotusarvoja monenlaisilla laskukaavoilla. Lopputuloksena saatu numeerinen luku on siltikin vain korkeintaan lähelle osuva veikkaus, sillä sattuman ja ympäristön vaikutus lopulliseen fenotyyppiin on suuri. Melkoisen pitkäjänteistä työtä on esimerkiksi nautakarjan jalostuksessa tehty pyrittäessä parantamaan lypsylehmien tuotosta ja utarerakennetta, sillä uuden yksilön kasvattaminen vasikasta lypsäväksi lehmäksi kestää vähintäänkin pari vuotta - ja sittenkin vasta nähdään, mihin lehmä pystyy ensimmäisellä laktaatiokaudellaan (= lypsykaudellaan). Myöhemmät laktaatiokaudet saattavat olla parempia tai sitten vaikkapa lehmän utarerakenne saattaa romahtaa, jolloin tehty työ tavallaan valuu hukkaan. Lehmää, jonka utare viistää maata, ei todennäköisesti kannata käyttää jalostukseen.

Kurssin aikana on puhuttu paljon koirien genetiikasta ja jalostuksesta ja näistä varmaankin jokaisella on oma mielipiteensä. Kennelliiton luennolla keskustelimme paljon koiranjalostuksesta ja ainakin itseäni alkoi lähinnä surettaa joidenkin ihmisten (huom! ei missään nimessä kaikkien, kaikissa ryhmissä on aina omat mädät omenansa) ymmärtämättömyys ja jopa ongelmien täysi kieltäminen tiettyjen koirarotujen perinnöllisiä sairauksia koskien. Sokea ulkomuodon tuijottaminen ja vaaliminen on johtanut sellaisiin koiriin, jotka eivät ehkä kykene liikkumaan tai hengittämään normaalisti. Kuorsaaminenkin on jo merkki siitä, ettei koiran hengitys ole normaalia, kuten luennolla kuulimme ja olen samaa mieltä. Onneksi ainakin osa kasvattajista ja jalostajista ymmärtää, että jotain tarttis tehrä. Kennelliitto on lähettänyt Maa- ja metsätalousministeriöön eläinsuojelulain uudistusta koskevan kannanottonsa, johon kannattaa tutustua. Nähtäväksi jää, mitä tuo tuleva eläinsuojelulain uudistus lopulta pitää sisällään vallitsevan resurssipulan takia. Eläinlääkäreinä meillä on suuri neuvonnallinen tehtävä ja varmasti sukset menevät ristiin jääräpäisimpien koirankasvattajien kanssa. Mutta kuka pitää eläinten puolta, jos ihmiset ovat jo niin sokeutuneita omalle toiminnalleen, etteivät näe eläimen jatkuvaa kärsimystä? Faktaa ja tutkimustietoa on olemassa onneksi jo niin paljon, että näitä asioita on mahdotonta kieltää.

 

Ilmeisen tunteitaherättävä aihepiiri täälläkin päässä! ;)

R niinkuin ravitsemus

Ilmat ovat vihdoin viilenneet ja syksy on tehnyt kovaa vauhtia tuloaan. Toisen vuoden opintoja on nyt aika lailla kuukausi takana ja paljon uutta asiaa on jälleen tullut. En tiedä johtuuko opinnoista, sateisesta säästä vai mistä, mutta pientä saamattomuutta ja väsymystä on ollut aistittavissa niin itsessäni kuin opiskelukavereissakin. Toivottavasti tämä kääntyy parempaan suuntaan, koska uskon opintojen kannalta raskaampien aikojen olevan vielä tämän vuoden osalta edessä!

Toinen eläinlääkisvuosi on aloitettu toisen kotimaisen kielen eli käytännössä useimpien tapauksessa ruotsin parissa sekä eläinten kliinistä ravitsemustiedettä opiskellen. Tämä ravitsemustieteen kurssi on käsittääkseni oikeastaan ainoa eläinten ravitsemusta käsittelevä kurssi eikä asioissa kovin syvälliselle tasolle luentojen aikana päästy. Meitä kuitenkin muistutettiin siitä, että varsinkin tuotantoeläinpuolella ravitsemuksen omat asiantuntijat löytyvät kotieläintieteen osaajista, joita siis myös opiskelee Viikin kampuksella. Perustiedot ravitsemuksesta täytyy kuitenkin jokaisen eläinlääkärin ymmärtää ja toisaalta taas pieneläinpuolella eläinlääkäri on useimmiten ainoa kyseisten eläinten ravitsemuksesta jotain ymmärtävä asiantuntija. Pitää siis tietää, mitä kysyä eläimen omistajalta, jos epäilee jonkin olevan ruokinnassa vialla eikä tyrkyttää omistajalle heti ensimmäisenä klinikalla myytävän yhteistyöfirman rehusäkkiä.

Opinto-oppaassa eläinten kliinisen ravitsemustieteen tavoitteista sanotaan näin:

Opiskelija osaa

• arvioida ja laskea eläinten ravinnontarpeen

• arvioida tavallisimpien kotieläinten (nauta, sika, lammas, vuohi, hevonen, kana, koira ja kissa) ruokinnan onnistumista käytettyjen rehujen ja rehumäärien, sekä eläinten laskennallisen ravinnontarpeen perusteella

• arvioida aiheuttaako eläimen ruokinta sairausriskin

• arvioida rehun laatua ja sen merkitystä eläinten terveydelle

Pääpaino kurssilla tuntui olevan tuotantoeläinten ruokinnassa. Luennoista oli mahdollista tehdä erilaisia kertaustehtäviä, jotka ainakin itse koin hyödylliseksi. Pääsimme laskemaan eri eläinlajien ravinnontarpeita entisen MTT:n eli Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen, nykyisen LUKE:n eli Luonnonvarakeskuksen ylläpitämiä Rehutaulukoita ja ruokintasuosituksia hyväksikäyttäen. Näiden taulukoiden lisäksi varsinkin nautapuolella käytetään paljon ruokinnan suunnittelun apuvälineenä rehuanalyysejä, joissa määritetään rehujen ravitsemuksellista koostumusta. Valitettavasti kaikki tilat eivät näitä harrasta, vaan osa ruokkii eläimensä "mutu-tuntumalla". Hevostaloudessakin taitaa vallita hyvin samanlainen tilanne, eli hyvin harvoin hevosille annetusta heinästä tehdään rehuanalyysejä. Luentojen lisäksi kurssin ohjelmaan kuului säilörehukurssi, jossa siis pääsimme itse arvioimaan säilörehun ravitsemuksellista arvoa.

Kissojen ja koirien ruokinnasta meille luennoi pari aiempien vuosikurssien opiskelijaa, jotka kyllä vaikuttivat tietävän mistä puhuvat. Vaikka luennoilla oli paljon perustietoa, tuli silti myös jonkinlaisia ahaa-elämyksiä ja muistinpa myös joskus joistakin asioista kuulleeni aiemminkin. Jonkinlaisia herätyksiä koin omallakin kohdalla, ja lisäsin heti vesikuppeja useaan paikkaan kissaluennon vaikutuksesta. Kissan kannaltahan on paras, jos vettä on saatavilla useasta paikasta ja kissan on helppo pysähtyä muuten laiskana vedenjuojana vesikupille ohikulkiessaan. Raakaruokinnasta puhuttiin luennoilla myös aika paljon, mutta pitää muistaa, että raakaruokintakin pitää sisällään monenlaisia ruokintatapoja ja voi aiheuttaa ongelmia, jos ei ole oikeasti perehtynyt kunnolla asioihin. Vääränlainen hivenaineiden suhde voi heikentää toisten hivenaineiden imeytymistä. Hyvä eläinten ruokintaan liittyvä ohje on tullut jo joskus aiemminkin esiin: jos eläin on kliinisesti hyvinvoiva, onko sen ruokintaa tarpeellista muuttaa?

Syksyllä bongattuja kurkia ja olkipaaleja 

Yhden perjantaiaamupäivän vietimme Valiolla Pitäjänmäessä kuunnellen paria asiantuntijaa Valion toimintaan, rehuanalyyseihin sekä eläinten terveydenhuoltoon liittyen. Valion terveydenhuoltoeläinlääkärinä jo pitkään toiminut Laura Kulkas kyllä vaikutti melkoiselta asiantuntijalta luennoidessaan meille lypsylehmien terveydenhuoltoon liittyen. Meille tarjottiin myös pientä välipalaa sekä lounas, joten opiskelijan näkökulmasta tämä oli aika kiva excursio!

Itselleni ainakin heräsi eläinten ruokinnasta paljon ajatuksia ja varmasti näistä asioista keskustellaan paljonkin tulevaisuudessa niin omien ystävien, opiskelukavereiden kuin asiakkaidenkin kanssa. Sinänsä harmi, että pienempien lemmikkien ruokintaa näillä luennoilla ei edes mainittu ollenkaan, vaikka niistäkin jotain kannattaisi eläinlääkärinä tietää. Eläinten ruokinnan hallinta on siis aika pitkälti kiinni omasta kiinnostuksesta ja meidän pitääkin ottaa aika paljon itse asioista selvää, jos oikeasti haluamme olla päteviä asiantuntijoita tällä alueella. Oikeanlaisella ruokinnalla kuitenkin voidaan ennaltaehkäistä kaikilla eläinlajeilla aika paljon terveysongelmia ja vaikuttaa eläinten hyvinvointiin.

Opiskelutekniikat ja -rutiinit

Joku kysyi aiemmin, miten olen opiskellut eläinlääkiksessä ja riittääkö opiskelun lisäksi aikaa mihinkään muuhun elämään. Ensinnäkin, opiskelijoita ja opiskelutekniikoita on paljon erilaisia. Jos ei tiedä miten oppii parhaiten, kannattanee ottaa siitä selvää. Tosin luin juuri jonkun artikkelin, jossa todettiin, että visuaalisille, auditiivisille tai kinesteettisille oppijoille ei ole olemassa tieteellistä pohjaa. Voi hyvin pitää paikkansa, mutta oli miten oli, kannattanee silti miettiä, miten itse oppisi asioita parhaiten ja käyttää se tieto tehokkaasti hyödykseen! Jos opit paremmin ajatus- ja käsitekarttoja tekemällä, tee niitä. Jos anatomisten rakenteiden piirtäminen auttaa opiskelussa, piirrä. Jos muistat helposti kuulemasi, lue tekstiä ääneen ja tee vaikkapa tallenne, jota voit kuunnella. Tai jos koet usemmasta tavasta olevan hyötyä, käytä useampaa tapaa ja sovella eri menetelmiä eri kursseille! Oppimisen kannalta lienee oleellisinta, että tietoa työstetään, oli tapa sitten mikä hyvänsä.

Itse koen olevani aika visuaalinen oppija ja muistan aika hyvin näkemäni ja nähdessäni sisäistämäni asiat. Vieläkin pystyn kuvittelemaan mielessäni ne viime syksyn osteologiassa käsissä pyörineet luunkappaleet ja VeHen leikkelyissä verisuonten haarautumiset ja aika moni anatomian rakenne löytyy vielä muistin syövereistä. Esimerkiksi osteologiassa opin parhaiten niin, että olin etukäteen lueskellut materiaalia ja tiesin edes vähän, mitä seuraavalla kerralla dissektiosalissa käsitellään. Materiaalit olivat mielestäni hyvin selkeät ja niiden perusteella osasi etsiä luista vaadittavia rakenteita ja kirjoitin välillä myös omia pieniä muistisääntöjä papereihin. Lisäksi pienryhmissä pohdiskelu teki oppimisesta ehkä vieläkin helpompaa. Kun rakenteet kävi näissä pienryhmissä huolellisesti läpi, opettajilta toki varmistaen, että oli ymmärtänyt asiat oikein, oli kotona kertaus todella helppoa. Vaikeinta olikin ehkä muuttaa luut 3D-malleista kirjoissa näkyvään 2D-muotoon, mutta hetken pähkäilyn jälkeen se oli vaikeimmissakin tapauksissa suhteellisen yksinkertaista.

Koulupäivien jälkeen kotona tosiaan tuli kertailtua aiemmin opittuja asioita ja lisäksi hyödynsin flash cardseja niin paperi- kuin tietokoneversionakin. Latasin siis koneelleni flash card -sovelluksen, johon syötin kaikki osteologian monisteessa esiintyneet rakenteet vastauksineen itselleni ymmärrettävällä tavalla. Kuvia en näissä flash cardseissa käyttänyt laiskuuttani, mutta niidenkin lisääminen on toki mahdollista. Paperiversiossa sen sijaan olikin sitten niitä kuvia eli käytössäni oli tuo aiemminkin täällä vilahtanut Saundersin Veterinary Anatomy Flash Cards.

Samalla tavalla opiskelin oikeastaan ensimmäisen vuoden kaikki anatomian kurssit, välillä enemmän tai vähemmän panostaen. Anatomian opiskelu on hyvin pitkälti ulkoaopettelua, sillä rakenteet joko osaa tai ei osaa - ei ole olemassa "jotain osaa selkänikamassa, joka tulee ylöspäin", vaan on osattava nimetä kyseinen rakenne processus spinosukseksi. Alkuun latina voi tuntua väkisin vääntämiseltä, mutta siihenkin tottuu ja sitä oppii hyvin nopeasti (riippuen toki ihmisestä). Ja ne anatomiset perusrakenteet ihan oikeasti kannattaa opetella hyvin heti alusta saakka, sillä kuuden vuoden opinnoista ei välttämättä selviä kovin helpolla, jos jo ensimmäisissä kursseissa takeltelee, eivätkä edes perusasiat ole hallussa. Tärkeimmät rakenteet toki kertautuvat tulevien opintojen aikana väistämättäkin.

Monista kursseista vanhemmat opiskelijat paljastivat vanhoja tenttikysymyksiä, jotka aika usein olivat ainakin osittain samoja myös meillä. Toki voi miettiä, onko järkevää opetella pelkästään vanhat tenttikysymykset vai kannattaisiko keskittyä kaikkien oleellisten asioiden opiskeluun, mutta pääsääntöisesti opettajat kyllä osaavat valita oleellisimpia asioita tentteihin. Itse hyödynsin näitä vanhoja tenttikysymyksiä osana kertausta eli etsin materiaaleistamme kysymyksiin vastaukset ja kirjoitin niistä omat muistiinpanot. Lisäksi pyrin panostamaan erityisesti niiden itselleni vaikeiden asioiden oppimiseen tekemällä niistä erilaisia muistiinpanoja. Myologiassa kirjoittelin myös omia muistiinpanoja lihasten origoista ja insertioista sekä tehtävistä oppiakseni ne paremmin ja VeHessä tein vastaavasti muistiinpanot siitä, mikä verisuoni kulkee minnekin ja mistä se lähtee. Olen myös käynyt luennoilla mahdollisimman paljon opintojen alusta saakka ja kirjoittanut omia muistiinpanoja saamiimme luentomateriaaleihin, mutta joku toinen voi kokea oppivansa paremmin vaikkapa kirjoista lukemalla. Kirjojakin omistan ja niistä on suhteellisen helppo lukea luennon sisältö, jos ei luennolle ole päässyt tai jaksanut mennä. Niiden tehtävä ei siis suinkaan ole koristaa vain hyllyä tai toimia ekstrapainona laukussa, vaikka epäilemättä niiden avulla hyötyliikunnan vaikutus moninkertaistuu.

Vino pino pääsykoemuistiinpanoja ja -tehtäviä

Tärkeimmäksi koen ehkä ennaltavalmistautumisen luentoon, aktiivisen kuuntelun luennolla sekä sen jälkeen tapahtuvan kertauksen. Opiskelu vie aikaa, muttei suinkaan useimmiten koko päivää. Vuosikurssimme on jaettu karkeasti puoliksi ja harjoitustyöt tehdään yleensä kahdessa ryhmässä, toinen aamupäivällä ja toinen iltapäivällä. Tämä vapauttaa luonnollisesti toisen puolikkaan päivästä ja aika kannattaakin hyödyntää opiskeluun, jolloin iltaan saa sitten sitä omaakin aikaa. Välillä opiskelu vie enemmän aikaa, mutta välillä on taas lyhyempiä päiviä. Oppimista ei kuitenkaan voi mitata ajassa, eli en osaa sanoa opiskeluun kuluttamaani päivittäistä tuntimäärää. Yleensä ehdin iltaisin harrastaa ja touhuilla omianikin hyvin. Saan lisäenergiaa ja puhtia päiviini liikunnasta ja eläimistäni ja koen niiden tuovan mukavaa vastapainoa ajoittain hektiseenkin opiskeluun.

Valehtelisin, jos väittäisin tekeväni aina asiat näin huolellisesti. Välillä se aika ei itselläkään tunnu riittävän ja silloin on vain pakko pistää asiat tärkeysjärjestykseen, ottaa aikaa omaan palautumiseen ja lepäämiseen. Jälleen kerran, kaikkea ei voi eikä pidäkään osata ja oma jaksaminen on kuitenkin kaikkein tärkein asia koko kuuden vuoden opinnoista selviämiseksi.

Ekan vuoden kirjat

Vuosi sitten syyskuussa pohdiskelin kovasti itsekin, mitä kaikkia kirjoja on järkevä hankkia ensimmäisenä opiskeluvuonna. Kurssikirjoja tosiaan löytyy jonkin verran Viikin kampuksen eri kirjastoista ja suurimmalla osalla kursseista oli ainakin meillä aika hyvät materiaalit. Kirjastosta lainattaessa ongelmaksi saattaa muodostua lyhyt laina-aika, kaksi viikkoa, joten lukemisessa saa olla hyvin tehokas tai sitten pitää nopeasti lainata kirja uudestaan. Osaan kursseista ei puolestaan tarvinnut varsinaisesti kurssikirjoja, sillä materiaali oli muilla tavoilla saatavilla. Jokainen oppii eri tavalla, joten yhtä oikeaa tapaa ei ole olemassa. Osalle meistä varmaankin pelkkä kurssimateriaali riitti, osa puolestaan saattoi hankkia käsiinsä jokaisen kirjan, mitä opinto-oppaassa kurssikirjaksi nimettiin. Osa luennoijista saattaa tehdä "mukavia" kepposia ja tehdä tenttikysymyksensä suoraan kurssikirjoista, joten niiden lukeminen on kyllä ihan hyödyllistä. Luennoilla ei kuitenkaan aivan kaikkia asioita käydä syystä tai toisesta läpi ja yleensä kurssien sisältö perustuu näihin määrättyihin kurssikirjoihin.

Itse sanoisin tärkeimmiksi hankinnoikseni ensimmäisen vuoden opintojen kannalta PDA:n (Physiology of Domestic Animals), Schallerin (Illustrated Veterinary Anatomical Nomenclature) sekä Dycen (Textbook of Veterinary Anatomy). PDA on aika ehdoton fysiologian opintojen kannalta ja sitä tarvitaan useamman kurssin aikana. PDA on hyvin samantyyppinen kuin suomenkielinen Ihminen: Fysiologia ja Anatomia (IFA), mutta tosiaan englanniksi. Mielestäni hyvin selkeää tekstiä, joskin ajoittain PDA tuntuu jopa toistavan vähän itseään. PDA:sta löytyy paljon kuvia ja taulukoita, jotka tukevat hyvin muuta tekstiä.

Schaller on oikeastaan nimensä mukaisesti anatomian hakemisto, eli sieltä löytyy latinankieliset rakenteet takaosassa aakkostettuna ja niiden perusteella voi etsiä sopivan sivun, jolta löytyy selventävä kuva tai kuvia kyseisestä anatomian rakenteesta sekä mahdollisesti lyhyt englanninkielinen selostus rakenteesta. Kirja on myös jaoteltu eri ruumiinosien mukaan, eli eturaajaan liittyvät rakenteet ovat peräkkäin, takaraajaan liittyvät peräkkäin jne. Schallerin kuvat ovat mustavalkoisia eivätkä aina kaikkein selkeimpiä mahdollisia, mutta anatomisia rakenteita on listattu jopa enemmän kuin itse kursseilla käymme läpi. Todella paljon yksityiskohtia siis. Schallerissa on myös hyvää se, että siellä on kerrottu ne eläinlajit, joilla kyseinen rakenne esiintyy. Nämä anatomian erot tulevat jo varsinkin luuopissa ensimmäisenä vuonna vastaan, ja ne on syytä osata, jotta tunnistaa minkä eläinlajin luista on kyse niitä käsiteltäessä.

Dyce ei ole ehkä kielellisesti omasta mielestäni kaikista selkein ja sen lukeminen saattaa olla jopa puuduttavaakin. Kuvat ja anatomian rakenteet siinä on kuitenkin mielestäni kuvattu hyvinkin selkeästi, ja se toimii hyvin yhdessä Schallerin kanssa anatomian opinnoissa. Tekstissä häiritsee se, että anatomian rakenteet on kirjoitettu englanniksi eikä latinaksi, vaikka toki englanninkielisten termien kääntäminen latinaksi on useimmiten suhteellisen helppoa. Lukemista se kuitenkin hidastaa ja moni tekeekin kirjaan merkintöjä latinaksi lukemisen sujuvoittamiseksi.

Dissektiosalissa on käytettävissä Dycen ja Schallerin lisäksi vino pino muitakin anatomian opuksia, kuten Evansin & de Lahuntan Guide to the Dissection of the Dog sekä Königin Veterinary Anatomy of Domestic Mammals, joista löytyy paljon selkeyttäviä kuvia. Nekin voivat olla erittäin hyödyllisiä opiskelun kannalta, mutta itse ainakin pärjäsin Dycen ja Schallerin voimin.

Anatomian ja fysiologian opusten lisäksi voi olla järkevä hankkia myös histologian piirtelyissä hyödyllinen Rossin ja Pawlinan Histology, sillä histologiaa kuuluu vuoden aikana melkeinpä jokaisen kurssin sisältöön. Albertsin ym. Essential Cell Biologya puolestaan tarvitaan Soluissa ja kudoksissa, Solun aineenvaihdunnassa, Solu- ja molekyylibiologiassa sekä Lisääntymisessä ja homeostaasissa. Näitä saa yleensä suhteellisen edullisesti ostettua vanhemmilta opiskelijoilta ja varmasti useimmat näistä kirjoista voi sitten kaupitella myöhemmin seuraavien vuosien varsoille, kun ei niitä enää itse koe tarvitsevansa.

Lisäksi Saundersin anatomian flash cardsit (Veterinary anatomy flash cards) saattavat auttaa opiskelussa, mutta sekin varmasti riippuu opiskelijasta. Näissä korteissa on paljon ensimmäisen vuosikurssin ulkopuolistakin tietoa, mutta uskoakseni niistä voi olla hyötyä myös myöhemmillä kursseilla. Kortit on jaettu ruumiinosien mukaan ja niissä voi olla esimerkiksi luihin, hermostoon, verisuoniin tai imusolmukkeisiin liittyviä termejä. Toisella puolella on siis kuva numeroineen ja toisella puolella vastaukset kysyttyihin rakenteisiin.

Anatomian perusteosten tieto tuskin enää vanhenee, joten jonkinlainen anatomian kirja kannattaa ehkä hyllyynsä mahduttaa. Nykyisin toki netistä löytyy varmaankin kaikki mahdollinen, kunhan vain osaa hakea, mutta itse etsin mieluiten anatomisia rakenteita vanhoista kunnon kirjoista!

Kesälaitumilta koulun penkille

Kesäloma (sikäli kun sitä lomaksi voi edes kutsua) alkaa vedellä viimeisiään ja ensi tiistaina alkaa sitten toinen eläinlääkisvuosi. Luvassa on eittämättä tuhteja paketteja varsinkin bakteerien ja virusten parissa, joten kovaa pänttäämistä on taas luvassa. Syksyn ensimmäisiä kursseja on Eläinten kliininen ravitsemustiede, jossa käymme eri eläinlajien ravitsemusta läpi. Samaan aikaan pyörivät myös ruotsin kieliopinnot. Mitenhän sitä taas malttaa jaksaa istua luennoilla kesän jäljiltä?

Vau, toinen vuosi! Hienoa päästä sanomaan se, sillä edelleen tämä tuntuu niin epätodelliselta. Aika on todella mennyt nopeasti, vastahan sitä vuosi sitten oli aloittanut orientoivalla viikolla opinnot! Kiva päästä myös taas näkemään kaikkia kurssikavereita ja kuulla, mitä kaikkea kukin on kesän aikana ehtinyt touhuta!

1st Year

Oma hyväksymiskirjeeni kolahti postiluukusta hieman reilu vuosi sitten ja olo on aika nostalginen. Uusien varsojen nimet on tänäkin vuonna jo julkaistu ja he odottavat intoa puhkuen koulun alkua. Itsekin odotan jo malttamattomana syksyn opintoja! Opintojen ollessa vielä hetken tauolla, tekee mieli muistella ja fiilistellä mennyttä vuotta opintojen parissa.

1.7.2014, tuo käänteentekevä päivä elämässäni. Pääsykokeen tulokset tulivat tosiaan päivää ilmoitettua aiemmin, enkä ollut ehtinyt murehtia niitä vielä. Muistan vieläkin tuon hetken elävästi ja kylmät väreet kulkevat pitkin kehoani muistellessani sitä. Melkein vieläkin itkettää se onnentunne, minkä tuo ihana iso kirje sai aikaan! Olen edelleen todella onnellinen ja kiitollinen saamastani opiskelupaikasta ja tunnen olevani itselleni täydellisen oikeassa koulussa.

Heinä- ja elokuu kuluivatkin sitten käytännön asioiden järjestelyssä tulevaa opiskeluvuotta varten. Piti pohtia niin asunto- kuin muuttokuvioitakin, mutta myös opintojen alkaminen jännitti. Mitä kirjoja pitäisi hankkia? Millaista porukkaa muut vuosikurssilaiseni ovat? Kuinka rankkaa opiskelu on ja riittääkö aika mihinkään muuhun kuin opiskeluun? Orientoiva viikko elokuun viimeisellä viikolla paljasti jo aika hyvin millaisen porukan keskelle olin päätynyt ja uskoin heti, että näiden ihmisten keskellä pärjää varmasti hienosti seuraavien kuuden vuoden aikana. Tulevista opinnoistakin puhuttiin orientoivan viikon aikana niin paljon, että en oikeasti meinannut pysyä nahoissani. Edelleenkin odotan innolla tulevaa! Viikon aikana ehdimme myös tehdä muutaman vierailunkin, jotka eivät ainakaan pienentäneet yhtään motivaatiota tulevia opintoja kohtaan!

Heti ensimmäinen oikea opiskeluviikko alkoi tiiviillä opiskelulla perehtyen soluihin, kudoksiin ja luihin. Oli hienoa päästä heti käsiksi oikeisiin luihin, sillä ainakin itselleni on paljon helpompi opiskella asioita oikeista malleista kuin katsoa pelkkiä kuvia kirjasta. 3D on parempi kuin 2D, ainakin tällä alalla. Mikroskooppia pääsi käyttämään sydämensä kyllyydestä histologian preparaatteihin perehtyen. Pakko kyllä myöntää, että ihan kaikki luuopissa opiskelluista yli 450:stä rakenteesta ei ole enää täydellisesti hallussa, mutta onneksi oleellisimmat näistä kertautuvat jatkuvasti opintojen aikana. Luiden jälkeen oli aika luonnollista siirtyä lihasten ja nivelten pariin. Nämä dissektiot ovat jääneet erityisen hyvin mieleen, sillä jokainen lihas preparoitiin huolellisesti esiin. Edelleen varsinkin kissan, koiran tai hevosen nähdessäni muistan hyvin dissektioissa läpikäydyt lihakset ainakin pääpiirteittäin. Origot ja insertiot ja ehkä jokunen lihaksen nimikin sitä vastoin taitaa kaivata pientä kertausta.. ;)

Tässä vaiheessa elimme jo lokakuun loppupuolta ja saimme nauttia väliviikosta, jonne tosin oli lihasopin tentti pitänyt ahtaa sotkemaan muuten niin mukavaa hengähdystaukoa. Väliviikon jälkeen alkoi taas tiukka ahertaminen solun aineenvaihdunnan ja neurobiologian parissa. Labrassa tuli notkuttua useampana päivänä perehtyen myös kliinisessä työssä tutuksi tuleviin tutkimusmenetelmiin. Nämä kaksi kurssia vaativat molemmat aika paljonkin huomiota ja huolellista opiskelua pienten yksityiskohtien ja suurempien kokonaisuuksienkin hallitsemiseksi. Ei ehkä kaikkein helpoin yhdistelmä suuren tietomäärän takia, mutta niistäkin kyllä selvisi. Ja varsinkin fysiologian harjoitustyöt neurobiologisen tutkimuksen ja oftalmoskopian parissa toivat kliinisen työn jälleen lähemmäs opintojamme. Marraskuun alussa saimme vähän pohdiskella eläinlääkärin etiikkaa ja herätellä omaa ajatus- ja arvomaailmaamme. Ja olihan siitä eläinlääkärin valastakin puhetta, vrrr. Tassunjälkiä sydämessä -blogissa fiilisteltiin tämän kevään valmistujaisjuhlaa, ja itsekin pääsen vastaavaan tilaisuuteen sitten kuuden... siis enää viiden vuoden päästä! No, ihan vielä siellä ei olla. Syyslukukausi päättyi sopivasti hienoon vierailuun Saaren tuotantoeläinsairaalassa, jossa pääsimme kosketuksiin lehmien kanssa ja sain ainakin itse säkillisen lisämotivaatiota tulevista klinikkaopinnoista puhuttaessa.

Vuoden aikana epparit tulivat labratöissä tutuksi.

Joulukuun puolivälistä loppiaiseen saakka saimme nauttia reilun kolmen viikon perioditauosta. Tammikuussa opiskelu jatkui verenkierron ja hengityksen parissa. Oli hauska jälleen päästä kliinisenkin työn kannalta olennaisten tutkimusten pariin fysiologian harjoitustöissä, mm. sydänäänien kuuntelun, EKG:n ottamisen ja koiran elvyttämisen kautta. Solutasolla jatkettiin perehtymistä solu- ja molekyylibiologiaan, jonka parissa oli myös ryhmätöitä ja labroja luvassa. Helmikuussa näiden kahden kurssin lisäksi mukaan otettiin vielä kehitysbiologia, jossa käytiin yksityiskohtaisesti läpi yksilön kehittyminen yksittäisestä solusta kokonaiseksi eläväksi olennoksi. Edelleen pidän tätä kurssia yhtenä ensimmäisen vuoden mielenkiintoisimmista. Kehitysbiologian kurssi oli ensimmäinen kurssi, jossa ei ollut tenttiä, vaan arviointi tapahtui oppimispäiväkirjojen avulla.

Toinen erityismaininnan ansaitseva kurssi keväältä oli helmikuun viimeisellä viikolla ollut erittäin tiivis paketti linnuista, kaloista ja matelijoista. Myös tällä kurssilla arviointi perustui oppimispäiväkirjoihin. Kurssilla luennoineet asiantuntijat olivat aivan omaa luokkaansa matelijavierailusta puhumattakaan ja sain jälleen lisämotivaatiota opintoihini. Kirjoitin yhdestä Vertailevan anatomian ja fysiologian päivästä tarkemmin aikeenani kirjoittaa useampi kirjoitus "tyypillisestä päivästä eläinlääkiksessä", mutta häpeäkseni unohdinkin sitten keväällä kirjoittaa toista osaa. Syksyllä sitten taas! Tiivis opintoviikko palkittiin viikon perioditauolla maaliskuun asussa. Sitten alkoikin todellinen työnteko. Maaliskuussa kulutimme kolme viikkoa dissektiosalissa perehtyen verisuoniin ja hermoihin oikeista eläimistä. Osa asioista oli tosiaan jo ehtinyt unohtua, mutta kertaamalla nekin palasivat uudelleen mieleen. Pienryhmissä toimiminen oli hauskaa ja vastuu omasta oppimisesta korostui ehkä näissä leikkelyissä eniten tähänastisista opinnoista. Kokonaiskuva verisuonituksesta ja hermotuksesta on ainakin toistaiseksi vielä muistissa, joten pidän näitä dissektioita erityisen tärkeänä oppimisen kannalta!

Maaliskuussa jatkettiin ruoansulatuksen parissa ja asiaa oli jälleen todella paljon. Ruoansulatusnesteiden toimintaa ja tehokkuutta tarkasteltiin fysiologian harjoitustöissä ja ruoansulatuskanavan anatomiaa puolestaan dissektiosalissa eau de pötsistä nautiskellen. Jälleen yksi iso ja tärkeä paketti keväältä oli Homeostaasi ja lisääntyminen, jossa eri hormonien vaikutuksia ja niihin liittyviä ongelmia käytiin käpi. Elimistön normaalin tasapainotilan ja siihen vaikuttavien mekanismien ymmärtäminen on tärkeää, jotta voi ymmärtää epänormaaleja tiloja. Fysiologian harjoitustyöt johdattelivat taas lähemmäs kliinistä työtä ja dissektioissakin näki jälleen todellisten eläinten anatomiaa. Kevätlukukausi viimeisteltiin kotieläinten elinolosuhteisiin perehtyen. Kotieläimistä käsiteltiin niin niiden luonnollisia elinolosuhteita ja käyttäytymistä kuin lainsäädännön asettamia vaatimuksiakin. Jälleen yksi erittäin tärkeä kurssi tulevaisuuden työtehtävien kannalta ja varmasti ajatuksiaherättävä, monellakin tapaa. Ja toki keväällä oli myös vapaaehtoinen varsasitterikurssi, jossa moni pääsi ensimmäistä kertaa kunnolla kosketuksiin varsojen (ja ylipäänsä hevosten) kanssa.

Erilaisia kenkävaihtoehtoja hevosille.

Kesällä moni meistä suorittaa harjoittelua sikalassa ja/tai navetassa, osa on töissä alaan liittyvissä tehtävissä ja osa tekee jotain aivan muuta. Itse teen alaan liittyviä töitä kesällä, mutta palaan tähän todennäköisesti syksymmällä omassa postauksessa, kuten myös harjoitteluihini. Ensimmäinen vuosi meni todella nopeasti, joten uskon että loput viisikin menevät nopeammin kuin ehdinkään ymmärtää. Lasken jo melkein päiviä luentojen alkuun ja olen innoissani täytellyt kalenteriakin syksyn osalta jo valmiiksi. Onneksi seuraavan lukuvuoden lukujärjestykset julkaistiin jo keväällä, niin tietää suurin piirtein mitä on tulossa. Toki mieluusti kirjaisin kalenteriini jo tarkatkin tiedot tulevista luennoista, mutta ymmärrettävästi niitä ei ehkä vielä paria kuukautta etukäteen ole saatavilla. ;)