DNA:n ihmeellinen maailma

Tällä viikolla on aloiteltu luentoja solu- ja molekyylibiologian parissa. Alkuun on käyty läpi osittain tuttujakin asioita liittyen DNA:han, kromosomeihin, replikaatioon sekä mutaatioon ja rekombinaatioon. Varmasti paljon uuttakin asiaa on tullut lisätietona vanhan rinnalle. Varsinkin entsyymejä on jos jonkinlaisia.

Solu- ja molekyylibiologiasta kerrotaan opinto-oppaassa näin:

Opiskelija

• tunnistaa pääpiirteet nukleiinihappojen rakenteesta ja biokemiallisista ominaisuuksista ja osaa selittää miten nämä mahdollistavat nukleiinihappojen biologiset tehtävät
• ymmärtää pääpiirteet DNA:n korjausmekanismeista ja osaa kuvata niiden merkityksen genomin stabiliteetille
• osaa kuvata mutaatioiden pääasialliset syntymekanismit ja mutaatioiden merkityksen evoluutiolle
• osaa kuvata geenien ilmentymisen ja sen säätelyn eri vaiheet
• ymmärtää solujenväliseen signaloinnin yhteyden geenien ilmentymiseen 
• tunnistaa solutukirangan ja soluliitosten rakenteet ja selittää niiden tehtävät mukaan lukien solujen liikkuminen ja solunsisäinen kuljetus sekä merkityksen soluille ja kudoksille 
• osaa vertailla solusyklin, solukuoleman ja syövän molekyylitason mekanismeja 
• tutustuu yleisimpiin tutkimuskäytössä oleviin solu- ja molekyylibiologian malliorganismeihin sekä yleisimpiin solu- ja molekyylibiologisiin tutkimusmenetelmiin ja niiden soveltamiseen 
• osaa kuvata PCR- ja kloonaustekniikat ja arvioida niiden käyttöä eri tilanteissa 
• osaa hakea geeni- ja genomitietoa eri tietokannoista bioinformatiikan menetelmillä

Luentojen lisäksi kurssiin kuuluu kolme harjoitustyötä ja kaksi laboratoriokertaa. Harjoitustyöt ja labrat ovat tuttuun tapaan pakollisia. Yksi harjoitustöistä suoritetaan itse valitusta aiheesta (kurssin aihepiiriin liittyen) pienryhmissä ja tehtävänä on etsiä kysymykseen tai ongelmaan ratkaisu ja esittää se myöhemmin koko vuosikurssille. Kysymys voi olla esimerkiksi se, esiintyykö eläimillä Downin syndroomaa. Labroissa ilmeisesti ainakin yritämme saada DNA:ta eristettyä ja näkyviin. Harjoitustöiden ja labrojen tarkemmat ohjelmat selviävät myöhemmin kun ne ovat ajankohtaisia.

Tähän itse pohdittavaan kysymykseen liittyen meille luennointiin tiedonhausta, koska ratkaisujen tulee olla tieteellisistä julkaisuista peräisin. Kunhan ensin keksii ongelman, pitää alkaa keksiä sopivia hakusanoja ja alkaa hakea mahdollisesti eri tietokannoista sopivia tieteellisiä tekstejä. En tiedä oliko tämä ajatus vain omassa päässäni, mutta koen että omalle sukupolvelleni tämä tiedonhaku ei ole mitään ydinfysiikkaa ja tuolla tiedonhakuluennolla siitä valitettavasti tehtiin vähän vaikeampaa kuin mitä se oikeasti on. Kyllä aika lailla jokainen meistä varmaan ymmärtää jo miten tietoa haetaan, mutta hyödyllisintä luennolla olikin selvittää mistä tietokannoista mitäkin kannattaa hakea.

Tällä viikolla päivät täyttyivät siis sekä verenkierrolla ja hengityksellä että solu- ja molekyylibiologialla. Ensi viikolla mukaan tulee näiden lisäksi vielä kehitysbiologian jakso, mutta onneksi (tai miten sen nyt ottaa...) VeHestä on jo aika pian tulossa tenttikin. Ensi viikolla tosiaan päästään myös elävien koirien pariin fysiologian harjoitustöissä, sitä aika moni varmasti odottaa jo innolla!

Verta, happea ja ... imunestettä?

Hyvää uutta vuotta!

Hyvin tämä vuosi onkin alkanut, sillä tällä viikolla on jo aloitettu opiskelu vauhdikkaasti verenkierron ja hengityksen parissa. Vaikka tätä opintojaksoa on ollut vasta kolmena päivänä, niihin on mahtunut sekä pari luentoa että pari harjoitustyötä verisolujen parissa.

Verenkierrosta ja hengityksestä kerrotaan opinto-oppaassa näin:

Opiskelija

• tunnistaa verenkierto- ja hengityselimistön sekä imutiejärjestelmän makroskooppiset ja histologiset rakenteet, mukaan luettuna veren solut
• osaa nimetä ja paikallistaa tärkeimmät verisuonet, imutiet ja imusolmukkeet
• osaa johdonmukaisesti kuvailla edellä mainittuihin rakenteisiin liittyvät toiminnot, niiden säätymisen sekä merkityksen elimistön yleisen toiminnan kannalta

Verityöt (kuten harjoituksissa ohjaaja hauskasti ilmaisi) jatkuvat vielä seuraavalla viikollakin, sitten vuorossa on EKG:tä, sydänääniä, spirometristä mittausta, hengityskaasuja, histologiaa, verenpainetta sekä elvytystä käsitteleviä harjoitustöitä. Harjoitustöitä on yhteensä kahdeksana päivänä ja niissä on läsnäolopakko. Muistaakseni sydänääniä koskevaan harjoitustyöhön käytämme taas vuosikurssilaistemme koiria. Näistä harjoitustöistä ei ilmeisesti tarvitse tehdä mitään kirjallisia selostuksia, tai ainakaan kukaan ei ole vielä sellaisesta mitään maininnut.

Ensimmäisillä kerroilla olemme tutkailleet punasoluja ja niiden käyttäytymistä hyper- ja hypotonisissa liuoksissa. Olemme laskeneet punasolujen lukumäärää Burkerin laskukammion avulla, vaikka klinikkaolosuhteissa tätä ei enää juurikaan tarvitse tehdä. Välillä voi kuitenkin tulla vastaan tilanteita, joissa määrityslaitteisto ei toimi tai sitä ei ole käytettävissä, jolloin on tartuttava mikroskooppiin ja alettava laskea punasolujen määrää. Punasoluindeksit toimivat apuna sairauksien määrittämisessä. Plasman osmoottisen paineen ymmärtäminen on viimeistään nyt tärkeää, sillä osmolaarisuuden avulla määritetään nesteytyksessä käytettävien isotonisten liuosten koostumus. Hypertonisessa liuoksessa punasolujen osmoottinen paine on pienempi kuin solujen ulkopuolella, jolloin punasoluista poistuu vettä ja ne kutistuvat. Vaarallisempaa punasoluille on kuitenkin hypotoniseen liuokseen joutuminen, sillä tällöin punasolujen osmoottinen paine on suurempi kuin solujen ulkopuolella, jolloin punasoluihin tulee lisää vettä. Tarpeeksi pullistuessaan punasolu voi räjähtää ja seurauksena on hemolyysi. Jos nesteytyksessä käyttää siis osmolariteetiltaan vääränlaista liuosta, seuraukset voivat olla hyvinkin vakavia.

Hemolyysin tutkimista.
Kuva: http://en.wikipedia.org/wiki/Hemolysis

Lisäksi jaksoon kuuluu anatomian leikkelyitä, jotka suoritetaan vasta tentin jälkeen yhdessä hermostoon liittyvien leikkelyiden kanssa. Leikkelyt eroavat tällä kertaa aiemmista siten, että opiskelemme itse pienryhmissä asiat (toki opettajien avustuksella) ja sitten vaihdamme ryhmää ja opetamme saman asian muille (myös opettajien valvomana). Lopuksi on vielä suullinen tentti alkuperäisen pienryhmän mukana. Tentissä tulisi hallita sitten käytännössä koko elimistön keskeisten verisuonten, hermojen ja imusolmukkeiden sijainti ja viralliset nimet sekä kliinisesti merkittävät kohdat. Ainakin tällä hetkellä nämä dissektiot kuulostavat sekä mielenkiintoisilta että jännittäviltäkin. Nyt viimeistään lienee syytä huolehtia siitä, että omat opiskelumetodit alkavat olla kunnossa, koska asiaa tulee varmasti olemaan paljon!

Seuraavalla viikolla kalenteria täyttää myös solu- ja molekyylibiologia ja sitä seuraavalla viikolla alkaa puolestaan kehitysbiologia. Melko tiiviitä päiviä on siis tiedossa eikä ajankäytön suhteen todennäköisesti tule muuta ongelmaa kuin se, mistä saisi lisää aikaa kaiken opiskeluun.