Just another day at the office 2

Kello soi aamulla johonkin aikaan, mutta koska vaihtelen vähän herätysaikaa, en muista moneltako. Riittävän aikaisin, että ehdin juuri väsätä aamupalan, haukata sen, laittaa tukan ja naaman ihmismäiseen kuntoon ja rientää kohti B-talon luentosaleja. Tällä kertaa sentään en torkuttanut aamulla, mutta nykyisin valitettavan usein syyllistyn siihenkin.

8.16
Virologian luento alkaa aiheenaan retrovirukset. Kyseisen B-salin kello on vähän jäljessä, joten pääsääntöisesti luennoijat aloittavat sen mukaan eli myöhässä. Tänään meillä olikin skarppi luennoija, joka tajusi katsoa omaa kelloaan - ainakin kun aloitimme luennon.

Retroviruksia on vino pino, mutta aikataulurajoitteista johtuen käsittelemme lähinnä tärkeimpiä niistä. RNA-viruksiin luettaviin retroviruksiin kuuluvat mm. lentivirukset eli ihmisten HIV (human immunodeficiency virus) ja hyvin samantyyppinen FIV (feline immunodeficiency virus) kissoilla. Samankaltaisuuden vuoksi FIV:in avulla on ajateltu saatavan paremmin selkoa myös HIV:stä ja mahdollisen rokotteen kehittämisestä, mutta ainakaan toistaiseksi mitään suurta läpimurtoa ei ole vielä tullut. Käymme läpi viruksia ja niiden aiheuttamia kliinisiä oireita. Luennoija kertoo välillä Suomessa esiintyneistä sairastapauksista ja tartunnan leviämiseen johtaneista tekijöistä. Virologian luentojen aikana on vähintäänkin tullut selväksi se, että ihmiset eivät ajattele tekojensa seurauksia tai eivät välitä seurauksista. Eläimiä tuodaan ulkomailta ajattelematta pidemmälle. Monissa maissa on aivan eri viruksia kuin Suomessa, ja tuontieläinten mukana saattaa tulla ei-toivottuja tuliaisia. Kun tautivapaus menetetään, sitä ei luultavasti ikinä saada takaisin. Virukset ovat varsin kestäviä ja ne voivat uinua pitkiäkin aikoja ja sitten herätä lisääntymään ja kylvämään tuhoa.

HIV:n replikaatio. Kuva: http://what-when-how.com/acp-medicine/human-retroviral-infections-part-2./

9.09
Luennoija vaihtuu ja saamme pitää pienen hengähdystauon, vähän myöhässä jopa valmiiksi myöhässä olleen salin kellon mukaan. Tauolla ehtii ehkä käydä nopeasti vessassa, riippuen jonoista ja vessan sijainnista.

9.15
Jatkamme virologian parissa, tällä kertaa RNA-viruksista ortomykso-, bunya- ja arenavirusten parissa. Tärkeimpiä ortomyksoviruksia ovat eri lajien influenssa A -virukset eli esimerkiksi lintu- ja sikainfluenssa. Melkoisen muuntumiskykyinen virus, mikä selittääkin sen, että melkeinpä joka vuosi tulee uudenlainen influenssa A -viruksen aalto. Influenssa A -viruksen patogeenisuus riippuu hemagglutiniini-proteiinin pilkkoutumisesta. Saamme kuulla, että influenssa A -rokotteiden valinta perustuu vuosittain asiantuntijoiden (WHO eli World Health Organization) "parhaaseen arvaukseen" siitä, minkälainen influenssa A -virus todennäköisesti lähtee Aasiasta liikkeelle. Aivan viime vuosinakin tämä arvaus on mennyt hieman pieleen ja on tuotettu rokote väärälle viruskannalle.

Aika loppuu kesken ja ehdimmekin puhua vain ortomyksoviruksista. Jatkamme loppuluennon parissa seuraavalla luentokerralla, jolloin on muutenkin tiedossa kertausluento.

10.07
Taas on tauon paikka, jälleen vähän myöhässä. A-talon aulassa on ViikkiAreena, jossa on yrityksiä kertomassa toiminnastaan ja uramahdollisuuksista (sekä jakamassa ilmaistavaraa, joka aina kelpaa opiskelijoille!). Sieltä voi ostaa myös kahvia, mitä moni käyttääkin hyödykseen A-talon lounasravintolan, Ladonlukon, ollessa remontin takia suljettu.

10.15
Seuraava luennoija uunista ulos! Jälleen luennoija tietää, että kello on myöhässä ja alkaa oikeaan aikaan puhumaan eläinten rokotteista ja rokottamisesta immunologian merkeissä. Alkuun saamme vinkin YouTubesta löytyvistä virologiaan ja immunologiaan liittyvistä luennoista, joista kannattaa kertailla varsinkin epäselviksi jääneitä asioita. Sitten käymme läpi monenlaista eläinlääkärille hyvin tärkeää asiaa rokotteista. Rokottamisen perusteetkin on syytä hallita, jotta tietää miksi rokotetaan erilaisilla rokotteilla eri tapauksissa. Esimerkiksi villieläinten rokottamisessa käytetään rokotteita, joissa on elävä, heikennetty organismi, sillä tapetun organismin sisältävä rokote tulisi injektoida eläimeen ja villieläinten kiinniottaminen voi olla hyvinkin hankala toteuttaa. Rokotteiden kehittämisessä voidaan nykyisin käyttää hyväksi myös geeniteknologiaa eri keinoin, mutta tätä ei ainakaan toistaiseksi vielä käytetä yleisesti Suomessa.

11.04
Pidämme pienen tauon, jonka oli tarkoitus kestää noin 5 minuuttia, mutta yleensä näillä tauoilla on vain kummasti tapana venyä. Mitattuna millä kellolla hyvänsä. Välillä tekee kyllä ihan hyvää päästä juttelemaan kavereiden kanssa, mutta toisaalta on kiva päästä ajoissa syömäänkin...

11.13
Luento jatkuu. Eläinlääkärin on myös oleellista tietää, miksi pennulle annetaan rokote kahdesti ja miksi käytetään tehosterokotteita. Rokotukset tulee tehdä aina rokotevalmistajan ohjeiden mukaisesti, eli samaan aikaan ei tule antaa kahta eri rokotetta, joiden yhteisvaikutusta ei tunneta. Mitä useamman rokotuksen antaa kerralla, sitä suuremmaksi haittavaikutustenkin riski kasvaa. Rokottaminen ei aina takaa sitä, ettei eläin sairastuisi tautiin, sillä rokotevasteen saamiseen vaikuttaa todella moni asia. Rokotevaste voi olla puutteellinen niin oikealla kuin väärälläkin annostelulla. "Normaaliin" rokotevasteeseen liittyen voi esiintyä hieman kuumetta, pahoinvointia, ohimenevä tulehdusreaktio tai rokotusalueen turvotusta ja tämän ajatellaan johtuvan kehon normaalista immuunijärjestelmän toiminnasta. Eläinlääkärin tulisi tunnistaa myös epänormaalit haittavaikutukset ja reagoida niihin nopeasti sekä raportoida niistä eteenpäin valmistajille. Haittavaikutuksista huolimatta eläimet kannattaa rokottaa suositusten mukaisesti, sillä se on ainoa turvallinen tapa suojata eläimiä vakavilta tarttuvilta taudeilta.

11.50
Maha alkaa jo vähän ilmoitella orastavasta nälästä, joten onneksi pääsemme syömään. Viikuna kutsuu ja tarjolla on broileripyöryköitä currykastikkeella, punajuuri-aurajuustokiusausta, seitä punacurrykastikkeessa, hedelmäistä juustosalaattia sekä hivenen kalliimpana vaihtoehtona hampurilainen lohkoperunoiden kera. Ihan hyvä valikoima siis. Tunnin tauolla ehtii vaihtaa enemmänkin kuulumisia lounaan parissa.

Matkalla takaisin tuttuun ja turvalliseen B-saliin ehtii kaapata mukaansa ViikkiAreenasta esitteitä, suklaapatukoita, jäätelöä, karkkia, juotavaa... Niiden avulla jaksaa viimeisenkin luentosetin läpi. Luentosalin ovella vastaan tulee jono. Harvemmin saleihin tarvitsee jonottaa, mutta tällä kertaa läsnäolijalista on ovensuussa ja kaikkia haluavat raapustaa siihen heti puumerkkinsä.

13.06
Vuorossa on äidinkieltä, viimeinen äidinkielen luento kuulemma urallamme (jos oikein muistan). Aluksi käydään pientä keskustelua siitä, kestääkö luento kolmeen vai neljään saakka, sillä saamassamme sähköpostiviestissä luki luennon päättyvän klo 15, kun taas Moodlen kurssialustalla klo 16. Luennoija lupaa yrittää olla nopea ja tiivistää luennon sisällön, jotta pääsisimme suunnilleen kolmelta jo pois.

Saamme aluksi yhteistä palautetta aiemmin tehdystä tehtävästä, jossa kirjoitimme keksityn eläinsuojelutarkastusraportin mahdollisimman totuudenmukaiseen kirjoitusasulliseen muotoon. Vastaavia raportteja joudumme varmasti tulevaisuudessa kirjoittelemaan, joten on hyvä osata käyttää eläinlääkärille sopivaa kieltä jo tässä vaiheessa kirjallisissa töissä. Ja kuulemma meidän pitää osata kirjoittaa vastaava raportti vaikka keskellä yötä, kun joku tulee meidät herättämään. Sen pitää olla selkäytimessä.

Teemme myös harjoitustehtävän, jossa noin puolet paikallaolijoista saa eri taustatiedot erääseen kuvaan kuin toinen puolisko. Tarkoituksena on keskittyä siihen, mitä itse havaitsee kuvassa ja unohtaa taustatiedot - ne kun saattavat olla aivan keksittyjä ja ihmiset voivat valehdella tai muuttaa kertomuksiaan. Kävimme jo aiemmalla luennolla tätä samaa asiaa läpi. Havainnot on pyrittävä kertomaan mahdollisimman objektiivisesti, eli esimerkiksi "vesikuppi oli likainen" ei riitä, vaan on kerrottava: "vesikupissa oli ulostetta ja leväkasvustoa" tarkan kuvan antamiseksi. Näiden äidinkielen luentojen parasta antia ovat ehdottomasti olleet luennoijan kertomat tarinat valvovan viranomaisen näkökulmasta, vaikka monesti ajaudummekin äidinkielestä muille raiteille. Jälleen jotain odottamisen arvoista myöhemmille opiskeluvuosille, kun oikeasti käymme valvontaan liittyviä asioita läpi.

14.23
Saamme pienenpienen vessatauon, mutta kaikilla riittää juteltavaa kavereiden ja luennoijankin kanssa, joten tauko venyy.

Eviran esite naudan eläinsuojelulainsäädännöstä, jota sai käyttää apuna harjoitusraportin tekemisessä.

14.34
Kellon käydessä vauhdilla alkaa vaikuttaa siltä, että luento ei tule päättymään lähimainkaan kolmen aikaan. Onneksi asia on mielenkiintoista ja keskustelu käy kuumana. Käymme läpi enemmän kielen rakenteeseen liittyviä asioita ja ilmaisun selkeyttä. On tärkeää, että viranomaisen käyttämä kieli on ymmärrettävää, mutta valitettavasti lainsäädännöstäkin löytyy todella vaikeaselkoisia lauserakenteita. Jos lausetta joutuu pysähtyä miettimään pitkäksi aikaa, tekstin luettavuus kärsii todella paljon.

Teemme vielä toisen harjoitustehtävän pienryhmissä. Saamme eteemme materiaalia liittyen moniin eri tilanteisiin eläinlääkärinä toimiessa ja tarkoituksena on selvittää, mistä eläinlääkäri voi löytää materiaalia tai ohjeita esimerkiksi suoritettavaan tarkastukseen tai lausuntoon. Osa porukasta haihtuu paikalta tässä vaiheessa. Suurin tietopankki näiden perusteella vaikuttaa löytyvän Eviran sivuilta, joten ensimmäksi kannattanee kurkata sinne yllättävän tilanteen tullessa eteen. Mehiläispesien esikotelomätään liittyvä tarkastus ei välttämättä ole jokaisella eläinlääkärillä aivan selkeänä mielessä. Aivan lopuksi saamme vielä antaa palautetta luennosta, mutta jälleen porukkaa valuu kovaa tahtia ulos luentosalista. Luennoija itse lopettaa luennon oikeasti klo 15.50, mutta siinä vaiheessa on ihmisistä paikalla ehkä noin puolet. Kaikilla on kova kiire jonnekin, mutta onhan se ikävää, jos aikataulut muuttuvat näin viime tingassa ja onkin ehtinyt jo sopia jotain muuta luullen luennon päättyvän jo kolmelta.

Itse suuntaan kotia kohti ja haukkaan vähän ruokaa, että jaksan ahertaa loppuillankin. Paijailen eläimiä ja lähden hikoilemaan liikunnan parissa. Tunnissa saa jo aika hyvän mielen (ja hikeä), samalla pääsee vaihtamaan kuulumisia kavereiden kanssa. Välillä tekee tosi hyvää päästä pois opiskeluympäristöstä, sillä opiskelu on kuitenkin aika tiivistä ja siinä riittäisi varmasti tekemistä vaikka vuorokauden ympäri, jos oikein kunnolla haluaisi asioihin paneutua. Itse ainakin tarvitsen näitä pieniäkin irtiottoja, että jaksan taas keskittyä opiskeluun.

Kotona luvassa on suihku ja ruuanlaittoa. Tänään ei huvita juuri tehdä muuta kuin istua tv:n ääreen ruuan kera ja tyhjentää pää loppuillaksi. Seuraavanakin aamuna pitää jaksaa herätä aikaisin aamuluennolle, joten yritän päästä ajoissa nukkumaankin. Unen tärkeyden kyllä alkaa huomata, kun useampi yö menee aivan liian lyhyillä yöunilla...

Muu-muu siellä, muu-muu täällä!

Ensimmäisen vuoden opintojen jälkeen osana Eläintenpito ja hyvinvointi -opintokokonaisuutta tulee suorittaa 24 päivän maatalousharjoittelu, joista 12 päivää työskennellään navetassa ja 12 päivää sikalassa. Osa tekee nämä harjoittelut tosiaan heti ensimmäisen vuoden jälkeen kesällä, mutta lukujärjestykseen on tänäkin vuonna jätetty aikaa myös harjoittelun suorittamiselle syksyn aikana. Myös joululomalla on reilusti aikaa harjoittelun suorittamiseen, mutta joka tapauksessa harjoittelut tulisi suorittaa mieluusti loppuun ennen toisen opiskeluvuoden päättymistä, jottei harjoittelutiloille tule tarpeetonta ruuhkaa seuraavan vuosikurssin hakiessa harjoittelupaikkoja.

Harjoittelupaikan voi etsiä itse tai sitten voi käyttää valmista listaa tiloista, joilla aiempina vuosina on ollut harjoittelijoita. Vähimmäisvaatimuksena navettaharjoittelutilalle on 30 lypsävää lehmää, mutta harjoitteluun suuremmilla tiloilla kannustetaan suuremman monipuolisuuden takia. Harjoittelusta kirjoitetaan harjoitteluselostus (navetasta omansa ja sikalasta omansa), joka palautetaan kurssin vastuuopettajille. Harjoitteluraporttia kannattaa tehdä heti harjoittelun alusta alkaen, jotta voi kysellä tarvittavia tietoja isäntäväeltä eikä itse ehdi unohtaa asioita. Harjoittelutilojen ei tarvitse maksaa harjoittelijoille palkkaa, mutta monilla tiloilla harjoittelijalle tarjotaan majoitus ja ruokaa. Osa vuosikurssistamme sai harjoittelut osittain tai kokonaan hyväksiluettua joko aiempien opintojen tai työkokemuksen takia, joten korvaavuuksien hakeminen kannattaa.

Lehmät syövät paljon, joten tavaraa tulee myös toisesta päästä ulos paljon.

Harjoittelutilat vaihtelevat suuresti vapaavalintaisuuden takia. Suomessakin on hyvin monensuuruisia navettoja muutamista lypsävistä aina useisiin satoihin lypsylehmiin saakka keskimääräisen tilakoon ollessa vuonna 2014 noin 34 lypsävää. Oman harjoitteluni suoritin parsinavetassa, jossa oli tuohon keskimääräiseen verrattuna enemmän lehmiä. Lehmät laidunsivat kesällä niin päivällä kuin yölläkin (parsinavetoissahan on nykyisin myös laidunnuspakko, lehmien tulee päästä laiduntamaan tai jaloittelemaan vähintään 60 päivänä), eli osallistuin niiden laskemiseen ulos ja sisään ottamiseen. Tilalla tehtiin töitä aamulla ja illalla, iltapäivällä oli vapaata aikaa. Käytännössä pääsin mm. lypsämään, kuivittamaan ja ruokkimaan lehmiä, sekä hoitamaan myös vasikoita. Lehmien käsittelyssä pitää olla  reippaat otteet, lehmät eivät pidä kutittelusta ja sorkka tai häntä saattaa heilahtaa hyvinkin nopeasti. Hygieniaa ja maidon laatua tarkkaillaan joka lypsykerralla ottamalla alkusuihkeet pyyhkimisen jälkeen. Ei muuten ollut alkuun helppoa puuhaa, omat sormeni tuntuivat olevan aivan jumissa alkusuihkeiden ottamisen takia! Kyllä se sitten lähti sujumaan kun sain hyvät tekniikkavinkit siihenkin. Vasikkakaan ei muuten vedä vedintä juurikaan alaspäin, kuten esimerkiksi monissa piirretyissä näkee tehtävän, sitä siis harvemmin kannattaa yrittää, jos haluaa saada maitoa lypsettyä.

Lehmällä on yksi utare, jossa on neljä vedintä. Vetimien puhdistaminen pyyhkimällä ennen lypsyä ei aina ole helppoa, jos lehmä on maannut mudassa ja savessa. 

Harjoittelun aikana tilalla kävi myös seminologi keinosiementämässä lehmiä ja eläinlääkäri nupouttamassa ( = sarvenaiheiden polttaminen niin, ettei siihen ole enää verenkiertoa eikä sarvi kasva) vasikoita ja hoitamassa poikimahalvauksesta kärsivää lehmää. Eläinlääkärin valvovan silmän alla sain itsekin kokeilla vasikan nupouttamista. Kolvi oli kuuma ja käry melkoinen, mutta onneksi vasikat olivat rauhoitettuja, sarvenaiheen ympärykset puudutettuja ja vasikat saivat vielä lisäksi kipulääkkeen nupoutuksen jälkeen. Sain myös napsauttaa vasikoille korvakorut eli eläimen yksilö- ja tilakohtaiset tunnistemerkinnät sisältävät korvamerkit molempiin korviin. Oli huomattavasti helpompaa tehdä se rauhoitetulle vasikalle kuin virkeänä pomppivalle eläimelle. Korvamerkkien laittaminen lienee verrattavissa korvakorujen laittamiseen ihmiselle, sillä korvamerkit kiinnitetään korvan rustokudokseen. Myös utaretulehdukset ja sorkkiaan ärhäkästi tulehduksen takia nostelevat lehmät tulivat tutuksi, joten ilman mustelmia en harjoittelusta selvinnyt.

Lehmät ovat uteliaita eläimiä, joiden suurta herkkua ovat vaatteet!

Olen aina pitänyt lehmiä hyvin sympaattisina olentoina ja harjoittelussa tämä käsitys vain vahvistui. Lehmien kanssa pitää vain tietää miten liikkua ja missä seistä, jotta saa ne liikkumaan halutulla tavalla ja haluttuun suuntaan. Aina pitää muistaa, että lehmä on iso eläin, joten voimassa sen kanssa ei voi tapella. Pitää siis osata käyttää omia aivojaan ja ennakoida lehmien liikkeitä. Sekin tuli hyvin selväksi, että joku kättä pidempi apuväline auttaa kovasti auktoriteetin saavuttamisessa, vaikka se olisi vain mukana kädessä ja sillä ei eläimiä jatkuvasti mätkisikään. Harjoittelijaa lehmät toki kovasti halusivat testata, mutta isäntäväkeä kuunneltiin ja kunnioitettiin kyllä... Harjoittelutilallani olivat asiat hyvin ja lehmiä pidettiin selkeästi työtovereina. Isäntäväki tunsi hyvin omat lehmänsä nimeltä ja ulkonäöltä, huomasivat jos jokin oli pielessä ja osasivat reagoida siihen heti. Mielelläni ostan maito- ja lihatuotteita tiloilta, joilla hoidetaan asiat näin hyvin.

Myös kameraa olisi kiva päästä maistelemaan! Lehmällä on aika karkea kieli, jolla se tarttuu tiukasti kiinni ruohoon sitä syödessään.

Omalla tilallani isäntäväki vaikutti mukavalta ja avuliaalta, mutta kaikilla vuosikurssistamme asiat eivät olleet näin hyvin. Joillakin tiloista ilmeisesti harjoittelijoiden ajatellaan olevan ilmaista työvoimaa, jolla voi teetättää minkälaisia töitä hyvänsä ja kuinka paljon hyvänsä. Ne "paskahommat" eivät oikeastaan kuulu meidän harjoitteluumme, vaan harjoittelun tarkoituksena on antaa meille tuleville eläinlääkäreille mahdollisimman oikeanlainen käsitys tilan normaaleista töistä ja rutiineista. Joillekin meistä nämä harjoittelut ovat todennäköisesti ensimmäinen ja ehkä jopa ainoa kosketus maatalouteen käytännössä, joten hyvä isäntäväki on tässä suhteessa tärkeässä roolissa. Siksi olisikin tärkeää, ettei isäntäväki päättäisi viettää siestaa ja jättää harjoittelijaa yksin oman onnensa nojaan, vaan selostaisi asiat huolellisesti ja vastaisi herääviin kysymyksiin kärsivällisesti. Kuinka moni isäntä haluaa tilalleen 5 vuoden päästä eläinlääkärin, jolla on vain teetetty niitä ikäviä töitä ja jolla ei ole käsitystä lypsykarjatilan todellisista rutiineista? Vaikeissa tapauksissa on onneksi aina mahdollista olla yhteydessä harjoittelun vastuuopettajiin ja tässäkin eräässä tapauksessa asia ratkesi harjoittelun päättämiseen kyseisellä tilalla. En halua maalata piruja seinille, mutta harjoittelijoillakin on oikeutensa.

Kunnioitan ehdottomasti harjoittelutilani kaltaisia suomalaisia tuottajia, jotka tuottavat meille puhdasta ruokaa. Suomessa esimerkiksi antibioottien käyttö eläimillä on vielä hyvällä mallilla eikä meillä käytetä turhaan ylimääräisiä hormonivalmisteita tuotannon tehostamiseksi, kuten rapakon toisella puolella. Tilakoko Suomessa on huomattavasti pienempi kuin vaikkapa Tanskassa (vuonna 2014 km. noin 160 lypsylehmää/tila) tai USA:ssa (vuonna 2014 km. noin 204 lypsylehmää/tila), joten "tehotuotannosta" puhuminen siinä merkityksessä kuin sanaa yleensä käytetään on yleensä Suomen mittakaavassa vähän kyseenalaista. Lisäksi voidaan miettiä, onko "tehottomassa" tuotannossa mitään järkeä, sillä kaikessa tuotannossa pyritään tehokkuuteen. Mutta tämä onkin sitten jo aivan toinen tarina.

Tiedettä ja tutkimusta

Syyskuun lopulla syvennyttiin eläinlääketieteelliseen tutkimukseen JETin (Johdanto eläinlääketieteelliseen tutkimukseen) parissa ja alettiin puhua tulevasta kandidaatin eli kandin tutkielmasta sekä eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielmasta eli lisurista. Opetushan meillä tosiaan perustuu jatkuvasti päivittyvään tieteeseen ja tutkimuksia on opittava seuraamaan jo opintojen aikana. Työelämässä tietoa on osattava hakea itse ja päivittää siten omaa osaamistaan ja tietämystään.

JETin tavoitteista kerrotaan opinto-oppaassa näin:

Opiskelija

• osaa kertoa tieteellisen ajattelun ja päättelyn periaatteista

• osaa kiinnittää huomiota tutkimuksessa käytettyyn koemateriaaliin ja sen otoskokoon

• osaa kertoa tieteellisen tutkimuksen toimintatavoista ja raportoinnista eettiset näkökohdat huomioiden

• tuntee koe-eläintoiminnan perusteet

• osaa käsitellä koe-eläimiä

• osaa tarkastella kriittisesti tietolähteitä ja kiinnittää huomiota tutkimustulosten näytön tasoon

• tuntee tieteellisen kirjoittamisen perusteet

Kandidaatin tutkielma on eläinlääkiksen kirjallisuuskatsauksena toteutettava opinnäytetyö. Moniin muihin tiedekuntiin verrattuna kandin tutkielma on hyvin lyhyt, vain 5-7 sivua ja sen tulee perustua tieteellisiin artikkeleihin. Kandiin kuuluu myös kypsyysnäyte, joka käytännössä tarkoittaa kirjoitetun tutkielman kielen arvioimista kielentarkastajalla. Lisäksi oma tutkielma tulee esittää kandiseminaarissa, joita on neljä yhden lukuvuoden aikana. Pääsääntöisesti kandin tutkielma tulee tehdä vuoden aikana siitä, kun on aiheen varannut, jotta aiheita ei hamstrattaisi ja varattaisi pitkiksi ajoiksi. Osa tekee kandinsa toisena vuonna, kuten itsellänikin on tavoitteena, osa vasta kolmantena vuonna. Kandidaatin tutkinto tulisi olla suoritettuna neljännen vuoden syyslukukauden loppuun mennessä, mutta ilmeisesti tässäkin on jonkin verran joustoa. Liian pitkälle kandin suorittamista ei kuitenkaan kannata venyttää, kuten ei muidenkaan kurssien suorittamista, sillä kuten olen yrittänyt aiemminkin sanoa, asiat alkavat helposti kasaantua, kun niitä lykkää.

JETiin kuului pienemmissä ryhmissä tutkijahaastattelutilaisuuksia, joissa tiedekunnan tutkijat kertoivat meneillään olevista tai jo tehdyistä tutkimuksistaan ja me opiskelijat saimme kysellä niistä. Näistä haastatteluista tuli tehdä myös yksin tai pareittain tiivistelmä, josta pääpiirteittäin selvisi kunkin haastatellun tutkimushankkeen tausta, tavoite ja hypoteesi, tutkimusmenetelmät, tulokset ja niiden tulkinta, johtopäätökset ja niiden merkitys sekä tulosten esittäminen viiteryhmille. Jos ei aiemmin ollut juuri kokemusta tieteellistä artikkeleista, näiden haastatteluiden ja ennakkoon saatujen taustamateriaalien perusteella kokemusta tuli varmasti roimasti lisää.

Lisäksi perehdyimme tieteellisen kirjoittamisen saloihin. Tieteellisellä tekstillä on oma määritelmänsä ja tietty rakenne, joka määräytyy kunkin tiedeyhteisön mukaan. Kävimme läpi tekstintyöstämismenetelmiä ja harjoittelimme kirjoittamista eri harjoitusten avulla. Puhuimme myös aikataulutuksesta ja suunnitelmien tekemisestä osana kirjoitusprosessia. Näistä toivottavasti oli apua monelle, vaikka itse myönnänkin oppineeni näitä asioita kantapään kautta.

Yksi JETin luennoista käsitteli koe-eläimiä, koe-eläintoimintaan liittyviä lakeja ja säädöksiä sekä koe-eläimien käsittelyä ja niille tehtäviä toimenpiteitä. Koe-eläintoiminnassakin tapahtuu jatkuvasti muutoksia ja päivityksiä parempaan suuntaan. Uusien tutkimustietojen perusteella esimerkiksi eläinten käsittelyä muutetaan eläimille mukavammaksi. Yhtenä päivänä pääsimme koe-eläinkeskukseen vierailulle. Tähän vierailuun sisältyi tutustumista koe-eläinkeskukseen ja sen toimintaan, käsittelyharjoituksia sekä demonstraatioita eläimillä. Valitettavasti kaikki vuosikurssiltamme eivät päässeet koe-eläinkeskukseen käymään, sillä paikkoja oli koko vuosikurssin kokoon nähden liian vähän tarjolla ja lisäksi jyrsijöitä tai kaneja omistavilta henkilöiltä oli pääsy ehdottomasti kielletty koe-eläinkeskukseen. Tämä kielto oli tautiriskin takia, mikä on ihan ymmärrettävää.

Koe-eläinkeskukseen menimme sisään pienissä, maksimissaan 5 hengen ryhmissä. Pukuhuoneessa piti riisua pois kaikki korut ja vaatteet alusvaatteita lukuunottamatta, jonka jälkeen pesimme ja desinfioimme huolellisesti kätemme ja pukeuduimme tietyssä järjestyksessä koe-eläinkeskuksen sukkiiin, haalareihin, käsineisiin, hengityssuojaimiin ja myssyihin. Tämän jälkeen astuimme yksitellen minuutiksi ilmasuihkuun, jossa ilmeisesti viimeisetkin rippeet ulkoisista mikrobeista poistuivat ilman puhaltaessa ympärillämme. Vasta sitten pääsimme varsinaisiin koe-eläinkeskuksen tiloihin, kaikki suojavarusteisiin pukeutuneina. Ei voinut olla miettimättä, että oikeastiko jokainen näissä tiloissa työskentelevä tekee tämän operaation joka päivä ja kulkee päivät pitkät lähes tunnistamattomana. Mutta pakkohan se on, eläimet on pidettävä terveinä, eikä tiloihin saa päästä mitään ylimääräistä. Ainakaan ei tarvitse miettiä, mitä pukea töihin päälleen!

Kuva: https://commons.wikimedia.org/wiki/Mus

Kiersimme koe-eläinkeskuksen tiloissa eri henkilöiden opastamana kysellen ja ihmetellen asioita. Eläinten määrä näissä tiloissa oli melkoisen suuri, vaikka emme toki edes kaikkia niistä päässeet näkemään. Yhdessä huoneessa oli kuitenkin todella monia häkkejä ja huoneita oli useampia. Hiiret ja rotat oli numeroitu ja osa niistä osallistui joihinkin tutkimuksiin. Pääsimme itsekin harjoittelemaan hiirten ja rottien käsittelyä luennolla esiteltyjen tapojen avulla. Hiiret kyllä viipottivat melko kovaa karkuun, kun niitä yritti saada kiinni, mutta lopulta sekin onnistui. Eikä sopivan otteen ottaminenkaan kokemattomalle ollut helpoimmasta päästä, varsinkin kun hiirulaiset yrittivät päästä kääntymään ja puremaan vähänkin liian löysässä otteessa. Rotat olivat ehkä helpompia käsitellä isomman kokonsakin takia. Ainakin itselleni nämä pienet käsittelyharjoitukset olivat ehdottomasti hyödyllisiä, kun ei juuri ole näin pienten eläinten kanssa tullut pyörittyä. Ehkä osaan tulevaisuudessa ottaa jonkun lemmikkihiirestä tai -rotasta vastaanotolla asiantuntevalta näyttävän otteen ja tehdäkin eläimelle jotakin.

Käsittelyharjoitusten lisäksi näimme injektiodemonstraation, jossa rotalle injektoitiin NaCl:ää vatsaonteloon. Niin tässä kuin muissakin injektioissa anatomian tulee olla hallussa, jotta injektio menee todella sinne minne pitää ja varsinkin tutkimuksissa sillä voi olla tutkittavien aineiden imeytymisen ja kertymisen kannalta merkitystä, tökkääkö neulan suoleen vai vaikkapa maksaan. Myös verinäytteen ottamista demonstroitiin ajamalla rotan takajalasta karvat pois ja pistämällä reikä vena saphenaan. Varsinkin hiirellä on niin pienet verisuonet, että neulan pistäminen suoneen on haastavaa. Siksi on helpompi tehdä pieni reikä suoneen ja ottaa siitä tarvittava määrä verta talteen. Raajojen lisäksi verinäytteitä voidaan ottaa myös hännästä.

Kuva: http://www.procedureswithcare.org.uk/intraperitoneal-injection-in-the-mouse/ (<- tuolta löytyy myös video vatsaonteloon tehtävästä injektiosta)

Vaikka koe-eläintoiminnasta olisi mitä mieltä, monia meistä ihmisistä ei välttämättä olisi koskaan syntynytkään ilman eläimillä tehtyjä kokeita lääkkeiden ja rokotteiden kehityksen parissa. Historiasta löytyy melkoisia tautiepidemioita, joiden perusteella voidaan todeta eläinkokeiden olevan melko ratkaisevassa roolissa lääketieteen kehitykselle. Itse näen koe-eläintoiminnan jokseenkin tarpeellisena, mutta toki vaihtoehtoisia keinoja tulisi käyttää mikäli se vain on mahdollista ja eläinten kipu ja tarpeeton kärsimys tulisi minimoida.