Lihantarkastus

Varoitus: postaus sisältää kuvan broilereiden sisäelimistä. 

Samoihin aikoihin Eläinlääkäri virkamiehenä -kurssin kanssa alkoi marraskuun alussa Lihantarkastus-kurssi, jossa käytiin läpi teurastusta, lihantarkastusta sekä näihin liittyvää lainsäädäntöä. Tentti kurssista järjestettiin joulukuun puolivälin paikkeilla ja tenttituloksetkin tulivat jo viikon sisällä tenttipäivästä. Ennätysnopeaa toimintaa yliopistolla! Lihantarkastus-kurssin yksi tavoite oli opastaa ja valmistaa meitä parin viikon (10 päivää) teurastamoharjoitteluun, jonka aikana tutustumme tarkastuseläinlääkärin työhön ja teurastamotoimintaan. Harjoitteluun palaan varmasti myöhemmin omassa postauksessaan, mutta vaitiolovelvollisuus estää kertomasta asioista kovin yksityiskohtaisesti. Yritän säästellä joitakin kurssiin liittyviä yleisiä asioita tuohon myöhempään postaukseen, ettei tästä tulisi kovin pitkää tekstiä. Ja tuli silti...

Vaikka aiheena lihantarkastus saattaa kuulostaa tylsältä tai epämiellyttävältä, pidin ainakin itse tästä kurssista yllättävänkin paljon. Alkuun erilaisia harjoitustöitä ja tehtäviä tuntui olevan tosi paljon, mutta jotenkin ne lopulta kuitenkin tukivat toisiaan ja auttoivat oppimisessa. Opittavaa asiaa oli paljon, mutta asiat kertaantuivat luentojen ja harjoitustöiden edetessä ja useimmat asioista olivat yleensä aika hyvin järjellä perusteltavissa ja muutenkin loogisia. Luentojen aiheetkin olivat mielenkiintoisia, sillä ne olivat aika käytännönläheisiä. Aika harva meistä varmaan tulevaisuudessa työskentelee tarkastuseläinlääkärinä, mutta tältä kurssilta ja teurastamoharjoittelusta saa varmasti paljon hyödyllistä tietoa ja oppia muunlaistakin tulevaisuutta ajatellen.

Opinto-oppaassa kerrotaan Lihantarkastus-kurssista näin:

Opiskelija  

• osaa kuvailla eri teuraseläinten teurastusprosessit  

• pystyy arvioimaan teurastushygienian kannalta kriittiset pisteet ja osaa valvoa teurastushygieniaa  

• osaa selittää kuinka lihantarkastus tehdään ja pystyy teoriassa sen tekemään  

• pystyy perustelemaan tarkastuseläinlääkärin työn merkitystä eläinten hyvinvoinnin, eläintautien ja kansanterveyden kannalta  

• löytää lainsäädännöstä teurastamon toimintaan ja valvontaan liittyvät olennaiset säädökset ja osaa soveltaa lainsäädäntöä erityisesti lihantarkastuksen osalta 

• pystyy suorittamaan ohjeen avulla lihantarkastuksen yhteydessä tehtävät laboratoriotutkimukset sekä tulkitsemaan tulokset  

• osaa valvoa eläinten tarttuvia tauteja ja zoonooseja  

• osaa valvoa eläinsuojelua 

Luennoilla käytiin läpi eri eläinlajien teurastusprosessit kohta kerrallaan, sillä menetelmät hieman vaihtelevat eläinlajista tai niiden iästäkin riippuen. Lihantarkastusta ja teurastusta säätelevät monet lait ja asetukset, joilla turvataan niin eläinten hyvinvointia kuin elintarvikkeiden turvallisuuttakin. Lainsäädännön opettelu kuului myös Lihantarkastuksen tenttivaatimuksiin. Kaikkea ei toki ulkoa tarvinnut osata, mutta pääpiirteittäin piti tietää esimerkiksi lihantarkastukseen ja eläinten kuljetukseen liittyvää lainsäädäntöä. Eläinten kuljetusta koskeva laki koskee osittain lemmikkieläintenkin kuljetusta, mikä kannattaa lemmikin omistajana huomioida.

Eläinlääkärin kannalta tärkeä osa teurastusprosessia on lihantarkastus, sillä teurastamon tarkastuseläinlääkäri on se, joka hyväksyy lihan elintarvikekäyttöön soveltuvaksi. Lihantarkastusta tehdään useassa vaiheessa ja sekin vähän vaihtelee eläinlajin ja iän mukaan, mitä kaikkea tarkastuksessa huomioidaan. Eläimille tehdään ennen teurastusta ante mortem -tarkastus ja teurastuksen jälkeen post mortem -tarkastus, joiden perusteella lihantarkastuspäätös tehdään. Tarkastuseläinlääkäri valvoo teurastamon toimintaa, joten tarkastuseläinlääkäri voi osaltaan edistää eläinten hyvinvointia valvomalla esimerkiksi teurastettavien eläinten puhtautta ja kuntoa sekä niiden käsittelyä teurastamolla. Tarkastuseläinlääkärillä on tärkeä rooli myös tarttuvien eläintautien tunnistamisessa ja niiden torjunnassa.

Tainnutus ja pistäminen (= kaulasuonten katkaisu/viilto) herättivät paljon kysymyksiä ja keskustelua ja näitäkin koskee ihan omat erilliset lakinsa niin EU:n kuin Suomenkin tasolla. EU:n asetuksen mukaan esimerkiksi eläinten teurastaminen ilman tainnutusta on sallittua, mutta Suomen kansallinen lainsäädäntö kieltää sen Suomessa. Eri eläinlajeille ja eri ikäisille eläimille on omat sallitut tainnutusmenetelmänsä, jotka myös on lueteltu ja ohjeistettu lainsäädännössä. Tainnutuksen onnistumista on seurattava eikä teurastusprosessia saa jatkaa, mikäli eläin ei ole taintunut. Tainnutus vie eläimen tietoisuuden ja tajunnan, muttei välttämättä vielä tapa sitä, joten pisto tulee suorittaa mahdollisimman pian tainnutuksen jälkeen.

Pulttipistoolin panoksia

Lihantarkastus-kurssiin liittyi pakollisia lakitehtäviä, lihantarkastustapauksia sekä seminaaritöitä, jotka tehtiin pienryhmissä ja käytiin läpi pakollisissa purkutilaisuuksissa. Näiden lisäksi oli vielä lihantarkastukseen liittyviä laboratoriotöitä, joissa harjoiteltiin lihantarkastuspäätöksen apuna käytettäviä tutkimusmenetelmiä. Lakitehtävissä harjoiteltiin tehtävänantoon liittyvien päätösten tekoa ja perustelua lainsäädännön avulla ja vertaisarviointia arvioimalla samaan aiheeseen vastanneen ryhmän työ. Välillä aiheeseen liittyvän lainsäädännön löytäminen oli aika hankalaa, sillä tietoa löytyy ripoteltuna useaan eri säädökseen, joista osa on vieläpä ehtinyt vanhentuakin. Syksyn mittaan näiden lakitekstien etsiminen ja lukeminen on onneksi alkanut sujua, kun sitä on harjoiteltu lähes joka kurssilla.

Lihantarkastustapaukset olivat todellisia tapauksia, joista meille oli tarjolla kuvamateriaalia sekä joitakin tutkimustuloksia. Välillä kuvat olivat ikävän epäselviä ja oli hankala hahmottaa, mitä kuvassa näkyy. Tapausten perusteella oli pääteltävä, millainen lihantarkastuspäätös tehdään eli hyväksytäänkö koko ruho sellaisenaan, hylätäänkö osa ruhosta tai elimistä, tehtäisiinkö vielä lisätutkimuksia tai annettaisiko ruholle käsittelyvaatimus (esimerkiksi kuumentaminen) ennen hyväksymistä elintarvikekäyttöön. Seminaaritöissä valmisteltiin lyhyt kirjallinen tiivistelmä omasta aiheesta ja esitettiin se suullisesti seminaarissa. Valmiita aiheita oli useita ja halutessaan sai keksiä omankin. Aiheet käsittelivät esimerkiksi hyönteisiä elintarvikkeena, kaninlihan tuotantoa, iän tai sukupuolen määritystä ruhosta, eläinten hyvinvointia teuraskuljetuksissa ja teurastamolla, joitakin tauteja ja niiden aiheuttamia patologisia muutoksia ruhossa sekä elintarvikeväärennöksiä. Paljon mielenkiintoisia asioita ja hyvää kertausta ennen tenttiä.

Laboratorioharjoituksia oli kahdella viikolla iltapäivisin, välissä aina viikon tauko. Ensimmäisen viikon labroissa tehtiin haju- ja makutesti, joiden läpäisyä lihantarkastusta suorittavalta vaaditaan. Niissä pitää tunnistaa tiettyjä, aika yleisiäkin hajuja ja makuja, kuten hajuista kardemumma, asetoni tai tilli sekä kaikki perusmaut: makea, suolainen, hapan, karvas ja umami. Yllättävän vaikeaa oli joidenkin hajujen ja makujen kohdalla, ja oli tärkeä pitää välillä taukoa ja purskutella vettä suun huuhtelemiseksi. Lisäksi ensimmäisellä viikolla tehtiin keittokoe, tutkittiin pH:ta ja selvitettiin näytteistä mikrobilääkeaineita. Tutkittaviksi annettuihin näytteisiin oli injisoitu jotakin mikrobilääkeainetta, jota sitten kvalitatiivisesti selvitettiin. Ensimmäisellä viikolla tehtiin myös pari bakteerivärjäystä ja tuijoteltiin Trichinellaa mikroskoopista. Toisella labraviikolla harjoitukset olivat aika lyhyitä, sillä ne liittyivät kaikki bakteriologiseen tutkimukseen, joka eteni päivä päivältä kohta kerrallaan ja inkubointiajat olivat usein noin vuorokauden mittaisia. Bakteriologisessa tutkimuksessa annetuista näytteistä tehtiin viljelmiä ja rikastuksia, joista olisi ollut tarkoitus määrittää viljelmällä kasvavaa bakteeria. Ilmeisesti yhdessäkään näytteessämme ei kasvanut juuri mitään, mikä on ihan hyväkin, sillä ymmärsin näytteiden olleen lihantarkastuksen läpäisseistä ruhoista peräisin. Bakteriologisessa tutkimuksessa käytettiin samoja menetelmiä, joita Spesifisen bakteriologian ja mykologian viime kevään labroissakin käytimme.

Broilereiden sydämiä

Näiden harjoitustöiden lisäksi piti suorittaa kahteen Eviran ohjeeseen liittyvät "oppitunnit" ja arvioinnit oppimisalustallamme Moodlessa. Toisessa käsiteltiin nautojen puhtautta ja sen arviointia ja esitettyjen kuvien perusteella piti arvioida, mihin puhtausluokkaan kuvan eläin kuului, oliko kyseessä hyvinvointiongelma ja pitääkö tapauksesta tehdä eläinsuojeluilmoitus Aluehallintovirastoon. Kuvat olivat välillä jälleen hieman haastavia tulkita ja todellisiin, valvojien ja toimijoiden vastauksiin verratessa välillä heidän vastauksensa herätti ihmetystä. Liian likaisia eläimiä ei saa ottaa edes vastaan teurastamoon, sillä eläimen hyvinvointiongelman lisäksi ne aiheuttavat hygieniariskin teurastusprosessin aikana. Toinen oppitunti liittyi broilereiden hyvinvoinnin arvioimiseen jalkapohjien kunnon arvioimisen perusteella. Todellisista kuvista arvioitiin broilereiden jalkapohjien pinnallisten muutosten kokoa tai rakennetta, joiden perusteella jalkapohjat luokiteltiin. Jalkapohja-arviointeja tulee suorittaa lakisääteisesti tietty määrä tietylle joukolle lintuja. Myös nautojen puhtautta valvotaan lakisääteisesti niin alkutuotannossa kuin teurastamollakin.

Lihantarkastus-kurssin tentistä sai korvattua yhden tehtävän noin parin sivun pituisella kirjallisella luentoselostuksella. Selostuksiin oli annettu aiheet etukäteen ja päivämäärät, jolloin kyseistä aihetta käsiteltiin luennoilla. Näistä päivistä piti selostuksessa viitata kahdeksaan ja läsnäoloa luennoilla seurattiin nimilistan avulla. Jos ei luentoselostusta tehnyt, ei läsnäolokaan ollut luennoilla paria ensimmäistä luentoa lukuunottamatta pakollista. Huomasin selostusta tehdessäni, että vaikeinta oli jälleen kerran se kirjoittamisen aloittaminen. Kun sitten lopulta sainkin aloitettua, olin aika lyhyessä ajassa kirjoittanut jo liiankin pitkän selostuksen, enkä ollut edes käynyt kuin puolet vaadituista luennoista läpi!

Luentojen, harjoitustöiden, labrojen ja tentin lisäksi Lihantarkastus-kurssiin kuului tosiaan aiemmin mainitsemani vierailu siipikarjatilalla ja -teurastamossa Eurassa yhdessä Johdanto kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen -kurssin kanssa, mutta kirjoitan siitä oman postauksen puheripulin näemmä jälleen iskiessä...

Viestintää ja virkasuhteita

Rauhallista joulunaikaa!

Kolmas syyslukukausi eläinlääkiksessä on takana ja kauan odotettu loma siintää edessä. Joululoman pituus vaihtelee hieman tänä vuonna vuosikurssillamme omista pienryhmistä ja valinnaisista opinnoista riippuen ja toki osalla loma lyhenee entisestään omien töiden takia. 2 - 4 viikon tauko opintoihin taitaa kuitenkin kaikille tulla. Osa vietti jo viikkonsa Saarella tällä viikolla ja suurimmalla osalla se on vasta edessä. Osa on ollut teurastamoharjoittelussa ja osa on vasta menossa sinne. Osalla vuosi alkaa valinnaisilla opinnoilla heti vuoden toisella viikolla, mutta aivan viimeistään kolmannella viikolla palaamme kaikki Viikkiin hevos- ja pieneläinlääketieteen pariin. Keväänkin osalta aikataulut vaihtelevat jonkin verran, joten nyt on hyvä hengähtää pieni hetki ja kerätä voimia taas tulevaan aherrukseen.

Marraskuun alussa perehdyimme virkaeläinlääkärin tehtäviin. Sana virkamies voi herättää monenlaisia ajatuksia, mutta itse ajattelen sen tarkoittavan tiettyjä velvollisuuksia ja oikeuksia. Yksi tärkeä osa virkamiestehtävissä ja varmasti missä tahansa muissakin työtehtävissä on viestintä. Varmasti moni on nähnyt mediassa surkeaa, epäonnistunuttakin viestintää ja sen välttämiseksi viestintätaitoja ja kommunikointia on hyvä harjoitella jo etukäteen. Kommunikointia ja vuorovaikutustaitoja toki on tässä syksyn mittaan harjoiteltu monien ryhmätöiden muodossa ehkä jo liiankin kanssa...

Opinto-opas kertoo Eläinlääkäri virkamiehenä -kurssin tavoitteista seuraavaa:

Opiskelija  

• osaa määritellä ympäristöterveydenhuollon tehtäväkentän ja hahmottaa eläinlääkärin virkamiesroolin tässä kokonaisuudessa  

• osaa kuvata viranomaisen vastuun ja velvollisuudet  

• tunnistaa esimies- ja johtotehtäviin liittyviä haasteita  

• hallitsee kriisiviestinnän perusperiaatteet ja ymmärtää viestintäsuunnitelman kokonaisuuden  

• osaa hyödyntää erilaisia keinoja vuorovaikutustilanteessa 

Kävimme luennoilla läpi virkaeläinlääkärin erilaisia työtehtäviä ja siihen liittyen kurssilla tulikin tehdä pareittain kolmeen ympäristöterveydenhuollon valvontayksikköön liittyvä pieni kirjallinen työ. Valvontayksiköihin kuuluu yleensä useita eläinlääkäreitä, joista osa voi toimia esimerkiksi valvonta- tai hygieenikkoeläinlääkärinä. Myös tarkastuseläinlääkärit ja läänineläinlääkärit ovat virkamiehiä, samoin esimerkiksi Maa- ja metsätalousministeriössä tai Evirassa toimivat eläinlääkärit. Tarkastuseläinlääkäreistä saimmekin aika kattavan paketin samaan aikaan Eläinlääkäri virkamiehenä -kurssin kanssa pyörineestä Lihantarkastus-kurssista ja myös läänineläinlääkäreiden työnkuvaa on sivuttu monilla kursseilla tähän mennessä.

Kurssin suorittamiseen kuului myös työpsykologian kirjoitelma, jossa piti pohtia hyviä esimies- tai alaistaitoja. Näistä ominaisuuksista puhuttiin lisää luennoilla ja harjoitustöissä ja ainakin itselläni heräsi paljon uusia ajatuksia hyvistä ja huonoista esimiehistä. Varsinkin, kun oman kirjoitelman lisäksi piti lukea ja vertaisarvioida kahden muun vuosikurssilaisemme kirjoitelmat. Muiden ajatuksia oli kiva lukea ja vertailla omia kokemuksiaan niihin.

 © Pertti Jarla

Näiden kirjallisten töiden lisäksi kurssiin kuului pakollisia harjoitustöitä. Kahdella harjoituskerralla käsiteltiin eläinsuojelutapauksia, joissa harjoiteltiin annettujen tietojen pohjalta eläinsuojelutarkastuskertomuksen ja eläinsuojelupäätöksen tekoa. Eläinsuojeluvalvonnasta oli myös oma erillinen luentonsa, jossa valvontaeläinlääkäri kertoi työstään. Kävimme tuolloin läpi, milloin tarkastuksia voidaan tehdä ilman epäilyä ja milloin epäilyn perusteella ja miten valvontamenettely etenee oikeaoppisesti. Käytännön harjoitukset tähän liittyen olivat jälleen kerran opettavaisia, vaikka vastaavan harjoituksen olimmekin kerran aiemmin viime syksynä tehneet. Keskustelua olisi taas riittänyt aiheeseen liittyen enemmän kuin aikataulu antoi myöten. Välillä toivoisi, että nämä "kuumat puheenaiheet" huomioitaisi kurssijärjestelyissä ja aikatauluissa vähän paremmin, kun varmasti samat asiat puhututtavat opiskelijoita vuodesta toiseen.

Kahdella harjoituskerralla harjoittelimme tiedottamista ja viestintää muutamissa erikoistapauksissa virkaeläinlääkärin näkökulmasta. Virkaeläinlääkärinä saattaa joutua tiedottamaan esimerkiksi elintarvikkeiden tai rehujen takaisinvedosta, mikäli niistä löytyy jotain ihmisille tai eläimille haitallista tai vaarallista. Tiedotetta laatiessa tuli kyllä huomattua, ettei kyseessä ole kaikkein helpoin mahdollinen tehtävä. Oleellisimmat asiat tulee kertoa heti otsikossa ja ensimmäisessä kappaleessa, mutta välillä voi olla hankala miettiä, mitkä kaikki asiat ovat tapauksen kannalta tärkeitä. Ja varsinkin ihmisten terveyttä koskevissa tiedotteissa voi olla haastava miettiä, miten paljon asioista kertoo lietsomatta turhaa hysteriaa.

Kuvakaappaus Eviran takaisinvedoista 2016, https://www.evira.fi/elintarvikkeet/takaisinvedot/

Vuorovaikutukseen liittyviä asioita käsiteltiin kahdella harjoituskerralla. Ensimmäisellä kerralla pohdimme hankalista keskustelutilanteista suoriutumista ja toisella harjoittelimme viestintää työyhteisössä sekä palasimme työpsykologian kirjoitelmiin ja niihin liittyviin palautteisiin. Vuorovaikutuksessa kannattaa aina muistaa myös nonverbaalinen viestintä, sillä eleillään ja ilmeillään voi kumota periaatteessa kaiken, mitä suustaan ulos päästää. On myös muistettava, että neuvotteleminen ja väitteleminen ovat eri asioita. Neuvottelussa yleensä pyritään yhteiseen ratkaisuun, mutta väittelyssä harvemmin päästään täyteen yhteisymmärrykseen. Neuvottelutaitoja virkaeläinlääkäri tarvitsee esimerkiksi juuri eläinsuojelutarkastuksia tehdessään, sillä monesti asianosaisen saa ymmärtämään asiat paremmin keskustelemalla ja neuvottelemalla kuin väkisin vääntämällä ja pelkkää lakia lukemalla. Esimerkiksi perustelemalla tietyt lain säätelemät vaatimukset asianosaisen tai tämän eläimen hyvinvoinnin tai taloudellisuuden kannalta voi lisätä asianosaisen motivaatiota korjata asioita.

Vaikka osa kurssin asioista ehkä tuntuikin itsestäänselviltä, oli siinä paljon hyviäkin eväitä tulevaisuutta ajatellen. Valmistumiseen on toki vielä aika kauan aikaa, mutta ainakin toivon, että muistaisin edes osan läpikäymistämme asioista omissa työtehtävissänikin. Ja varmasti näistä asioista on hyötyä jo opintojen aikanakin, varsinkin jos ryhmätöiden määrä jatkuu yhtä suurena kuin tänä syksynä!


Nyt joulunviettoon!

Tuotantoeläinlääketieteen alkeita

Kaiken kiireen keskellä muistan vielä hämärästi erään lokakuisen viikon, jolloin saimme aloittaa taipaleemme kliinisen tuotantoeläinlääketieteen parissa. Siitä on nyt kuutisen viikkoa aikaa ja tuntuu että se olisi ollut jo ikuisuus sitten! Ehkä se johtuu tästä hektisyydestä... olenhan muistanut tarpeeksi monta kertaa sanoa, että hommia piisaa? ;) No mutta, kuten jo aiemmin olen maininnutkin, kliinisiä opintoja olen odottanut kuin kuuta nousevaa, vaikka kyseessä olikin vasta Johdanto kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen (= TE). Ja tämän kurssin paras osuushan on vasta edessä, nimittäin harjoitteluviikko tuotantoeläinsairaalassa Saarella!

Opinto-opas kertoo TE:n tavoitteista näin:

Opiskelija  

• osaa ottaa esitiedot, suorittaa naudan, lampaan ja sian kliinisen yleistutkimuksen ja kertoa näiden eläinlajien normaaliarvot  

• tietää tavallisimmat lääkkeenantotavat  

• osaa rektaalitutkimuksen ja sukuelinpalpaation alkeet  

• tietää miten tuotantoeläimiä käsitellään turvallisesti 

• osaa toimia tuotantoeläinsairaalassa 

Luentoja oli siis viikon ajan aina aamupäivisin pääsääntöisesti klo 8-12 ja iltapäivät olivat vapaita (parilla ryhmällä oli samaan aikaan obduktioita tai niihin liittyviä demoja). Saimme perustiedot yleistutkimuksen suorittamiseen eri tuotantoeläimillä, lääkkeiden antamiseen ja siihen liittyvään lainsäädäntöön sekä eläinsuojeluun viranomaisen näkökulmasta. Nämä asiat tulisi olla hallussa omalla Saaren viikolla, sillä heti ensimmäisenä päivänä luennoista järjestetään tentti. Eläimistä tulee hallita normaali perusanatomia ja -fysiologia ja tietää, mitkä asiat palpoitaessa ovat normaaleja ja mitkä eivät, mitkä sairaudet ovat millekin lajille tai ikäryhmälle tyypillisiä ja mitä asioita kannattaa huomioida eri eläinlajeilla oman työturvallisuuden kannalta. Anamneesin ja yleistutkimuksen kannalta on myös aika oleellista ymmärtää eläinlajien luonnollista käyttäytymistä, eri eläinlajien erilaiset tuotantokierrot, osattava arvioida eläimen kuntoluokkaa sekä tehtävä paljon havaintoja niin eläimestä kuin sen ympäristöstäkin. Humaanipuolen lääketieteeseen kun erona on usein se, ettei eläinlääkärin potilas osaa puhua ja kertoa suoraan mikä sitä vaivaa. Tosin jos Housea uskoo, ihmispotilaat valehtelevat aina, joten onko siitä puhumisen taidosta sittenkään niin hyötyä. ;)

Lampaista olennaista on muistaa esimerkiksi se, miten niitä käsitellään ja pidetään kiinni ja miten kiinniottoa yrittäessä juoksuttaminen nostaa lampaan normaalia ruumiinlämpötilaa. Lampailla villa aiheuttaa omat haasteensa niin käsittelyyn kuin hoidon antamiseenkin, sillä lääkityksen olisi suotavaa osua villan sijaan nahan alle. Ja jos lemmikeillä esiintyy virtsakiviä, niitä voi olla usein pässeilläkin. Pässit nimittäin saattavat innostua astumisesta niin paljon, että unohtavat kaiken kiireen keskellä juoda riittävästi, jolloin niille kertyy virtsakiviä ja peniksen kärki voi jopa kuolioitua. Melkoinen kohtalo ahkeralle työmiehelle...

Nautojen yleistutkimuksen luennolla meille painotettiin, ettei riitä kun sanoo lehmän ruumiinlämpötilan olevan noin 38 tai 39 °C, vaan on tiedettävä sen olevan yleensä 38,2 - 39,2 °C. Nautojen rektaalitutkimukseen liittyen kävimme läpi niiden normaalia lisääntymisfysiologiaa, mikä oli osittain tuttua itselleni keinosiemennyskurssilta ja semmarikesältä. Rektalisointia pääsemme mitä ilmeisimmin itsekin harjoittelemaan sitten Saarella. Sioista ja naudoista katselimme lopetusvideoita ja käsittelimme niiden oikeaoppista ja turvallista lopettamistapaa. Eläinlääkärin tulee osata ja hallita lopetus sekä pulttipistoolilla tainnuttamalla ja pistolla veret laskemalla että lääkitsemällä. Pulttipistooli on halvempi ja nopeampi vaihtoehto. Esimerkiksi tulipalotilanteessa voi olla oikeasti aika kova kiire päästä eläinsuojasta pois ja eläin on saatava nopeasti lopetettua, mikäli sitä ei saada rakennuksesta ulos tai se on jo ehtinyt hengittää savuja ja häkää niin paljon, että on parempi päästää se kärsimyksistään.

Varsinkin sika- ja siipikarjatuotannossa hoidetaan usein eläinryhmää yksittäisen eläimen sijaan, joten näillä eläinlajeilla on tärkeää osata havainnoida oikeita asioita diagnoosiin päästäkseen. Siat ja siipikarja ovat usein myös huomattavasti suuremmissa tuotantoyksiköissä kuin naudat ja lampaat, joten kuolleisuuskin saattaa olla suurempaa ja tietty kuolleisuus kuuluukin tiettyihin tuotantovaiheisiin. Tätä voi käyttää hyödyksi diagnosoinnissa, sillä ruumiinavauksessa havaitut patologiset muutokset voivat paljastaa taudinaiheuttajasta paljonkin, viimeistään elimistä otettujen näytteiden perusteella. Kuolleisuutta toki seurataan tiloilla muutenkin paljon, sillä kuolleisuuden noustessa riittävän suureksi ilman muuta selittävää syytä, on osattava ja uskallettava epäillä jopa tiettyjä tarttuvia eläintauteja, kuten lintuinfluenssaa. Lintuinfluenssan uhka siipikarjalle on tällä hetkellä ihan todellinen Ahvenanmaalla villilinnuissa todetun lintuinfluenssan takia.

Viaton sorsa?

Lääkitsemiseen liittyvällä luennolla meille kerrottiin mm. siitä, miten antoreitti voi vaikuttaa lääkkeen imeytymiseen ja sitä kautta eläimen hoitoon. Esimerkiksi märehtijöillä pötsimikrobit metaboloivat monia lääkkeitä jo ennen niiden imeytymistä, joten vain harvaa lääkettä kannattaa niille antaa suun kautta. Injektioita käytettäessä puolestaan pitää tuntea eläimen anatomiaa eikä pistää neulaa paksuun rasvakerrokseen, jos se on lihakseen tarkoitettu. Eläinten lääkitsemistä säädellään laissa ja tuotantoeläimille saa käyttää vain niille hyväksyttyjä lääkkeitä. Koska tuotantoeläimistä tuotetaan monenlaisia elintarvikkeita, niille käytetyillä lääkkeillä on kokeellisesti tutkitut varoajat. Laissa myös määrätään lääkkeiden luovuttamisesta ja lääkkeiden hoitoon liittyvästä kirjanpidosta. Näistä asioista varmasti tulee lisää kevään farmakologian luennoilla, mutta on hyvä ymmärtää jo vähän perusteista.

TE:hen kuuluu myös vierailu siipikarjatilalla ja -teurastamossa yhdessä Lihantarkastuskurssin kanssa. Vierailut tehdään kolmessa ryhmässä, joista ensimmäiset vierailut olivat jo marraskuun alussa ja kaksi muuta vasta joulukuun puolella. Palaan vierailuun tarkemmin luultavasti Lihantarkastuskurssin yhteydessä.

Näillä eväillä pitäisi tosiaan selvitä harjoitteluviikosta Saarella. Harjoittelu tehdään pienemmissä ryhmissä joulu-, tammi- tai helmikuussa sen mukaan, mihin viime keväänä jo ilmoittauduttiin. Harjoitteluviikon ohjelma on jo etukäteen tiedossa ja se sisältää alkutentin lisäksi mm. rektalisointia, yleistutkimusta, käsittelyä, sikalavierailun Ollikkalan sikatilalla Vihdissä sekä tilakäyntejä viidennen vuosikurssin opiskelijoiden mukana. Paljon siis kaikkea mielenkiintoista luvassa!


Näin ennen joulua on vielä hyvä mainostaa joululahjaksi hyvin sopivaa vuosikurssimme Vetladies-kalenteria, jonka tuottoja lahjoitetaan tuottajille tuotantoeläinten hyvinvoinnin parantamiseksi. Vuodesta 2014 alkaen kolmannen vuosikurssin "perinteenä" on ollut hyväntekeväisyyskalenterin tekeminen ja seuraavan vuoden kalenteriakin varmasti jo kovaa vauhtia suunnitellaan ja tehdään.

Tokan vuoden kirjat

Kerrottuani toisesta eläinlääkisvuodesta edellisessä postauksessa, tuntuu luonnolliselta kertoa seuraavaksi lyhyesti myös toisen vuoden opintoihin liittyvistä kirjoistakin. Jos ei tästä muille ole sen suurempaa hyötyä, niin ainakin kirjafriikit saavat kuolata kirjojen perään. Itse ainakin harrastan tätä paljon - haaveilen tosi monista eläinlääketieteellisistä opuksista, mutta todellisuudessa rahatilanne ei anna myöten ostaa kaikkia mahdollisia kirjoja itselleni. Ja kuinka monia kirjoja sitten loppujen lopuksi tuleekaan luettua ihan kunnolla? Kakkosvuoden opinnoista selvisi varmasti paria poikkeusta lukuunottamatta hienosti ilman kirjojakin. Meille tarjotaan edelleen pääsääntöisesti tosi hyvät luentomateriaalit, joista ainakin itse olen todella kiitollinen.

Lyhyesti: kaksi välttämätöntä kirjaa kakkosvuodelle ovat parasitologian (Taylor ym.: Veterinary Parasitology) ja patologian (McGavin & Zachary: Pathologic basis of veterinary disease) tiiliskivet. Ne kannattaa ehdottomasti joko ostaa itselle omaksi, lainata kirjastosta ja taistella lainojen erääntymisen ja muiden tekemien varausten välisessä taistelussa tai lainata joltain muulta, kuten vanhemmalta opiskelijalta. Tavalla tai toisella näitä teoksia kannattaa lukea.

Suurin osa kakkosvuoden kirjoista

Sitten pidemmin:
Ravitsemustieteessä ei varsinaista kurssikirjaa ollut ollenkaan, mutta annetuilla luentomateriaaleilla pärjäsi aika hyvin. Genetiikan kirjasta osa koki saavansa enemmän hyötyä, osa vähemmän. Riippuu varmaan omasta kiinnostuksestakin, mutta kirjasta kyllä löytyi kivasti perusasioita luentojen tueksi. Kehun vielä vähän lisää Hannes Lohen pitämiä luentoja, siltä varalta että aiemmista postauksista on jäänyt jotain epäselväksi: kannattaa istua genetiikan luennoilla oppimassa!

Spesifisessä bakteriologiassa käytin itse apuna jonkin verran Quinnin ym. Veterinary microbiology and microbial diseasea, mutta luentomateriaalit olisivat varmaankin riittäneet hyvin yksinäänkin. Samaisesta kirjasta oli hyötyä myöhemmin myös virologiassa, jossa ainakin itselläni alkoi mennä viruksia toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Immunologiassa käytin aika vähän Tizardin Veterinary immunologya apuna, mutta muutamia asioita tuli kyllä tarkisteltua kirjastakin. Immunologian luennot ja materiaalit olivat omasta mielestäni sen verran hyviä, että varmasti ilman kirjaakin olisi pärjännyt. Lisäksi kurssin vetäjä suunnitteli kurssikirjan vaihtamista seuraavalle vuosikurssille, en ole jaksanut seurata kävikö näin vai ei. Mutta vaikka kurssikirja vaihtuisikin, varmasti Tizardillakin pärjää oikein hyvin (lienee helpompi ja halvempi ostaa Tizard vanhemmilta opiskelijoilta kuin ostaa täysin uusi kirja). Sama pätee moniin muihinkin kursseihin ja niihin liittyviin kirjoihin.

Kakkosen kevätlukukauden kaksi raamattua olivat siis patologian ja parasitologian kirjat. Patologian kirjasta suositeltiin tosiaan heti kurssin alusta saakka katsomaan vähintään kuvat. Suosittelen vahvasti tekemään vähän enemmänkin, mutta jälleen kerran, tämä varmasti riippuu ihmisestä. Patologian kirjasta on kuitenkin varmasti hyötyä koko kevään ajan jatkuvissa patologian opinnoissa ja lisäksi myös kolmosella alkavissa obduktioissa asioiden kertaamisessa. Itse en ainakaan ole katunut sekuntiakaan, että ostin tuon kirjan itselleni enkä ainakaan ihan vielä (jos koskaan) ole valmis luopumaan siitä.

Keväällä availin näitä kirjoja

Parasitologian kirjasta oli ihan suoraakin hyötyä, sillä mehän saimme ottaa kirjan mukaan tenttiin. Sieltä oli kyllä äärimmäisen kätevä tarkastella asioita paniikin iskiessä, mutta kuten jo aiemmin mainitsin, kirjaa kertaakaan avaamatta ei kannattanut tenttiin astella. Ellei sitten ollut todella hyvä muisti ja kaikki asiat muutenkin hyvin opittuna päässä. Aika harva varmaankin jätti hyödyntämättä tilaisuuden ottaa kirja mukaan tenttiin, kun se luvallista oli. Taylor on myös ihan hyvä perusteos, josta saattaa olla tulevaisuudessakin jotain hyötyä parasiitteja pähkäillessä. Itse pidin paljon myös Saaren ja Nikanderin Elinympäristönä hevonen sekä Saaren ym. Elinympäristönä koira -kirjoista. Heppakirjat tarjottiin koko vuosikurssille Zoetiksen lahjoittamana ja koirakirjan ostin itselleni enkä sitäkään ole varsinaisesti katunut. Näiden suomenkielisten opusten tekijäthän olivat myös luennoimassa meille ja pidin näitä laadukkaina teoksina.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä kakkosvuonna oli topografista anatomiaa, jossa itse hyödynsin hyvin paljon ykkösvuoden kirjoja. Moni vuosikurssistamme taisi omat kirjansa jo myydä eteenpäin uusille varsoille, mutta omista kirjoistani en ainakaan vielä ollut valmis luopumaan ja hyvä niin. Königin (Veterinary anatomy of domestic mammals) onnistuin haalimaan itselleni jossain vaiheessa ja se on kyllä aika kova suosikkini eläinlääketieteellisistä anatomisista opuksista. Varsinkin topossa siitä oli itselleni tosi paljon hyötyä. Voin vain kuvitella miten paljon siitä olisi ollut apua ekan vuoden opinnoissa... Schaller ja Dyce ovat edelleen mielestäni hyviä, kaikki näistä vaan ovat niin kovin eri tyyppisiä ettei niitä voi oikein edes verrata. Mutta ilmainen vinkki tuleville opiskelijoille (tai miksei jo opiskelevillekin): jos saat tilaisuuden ostaa Königin, tartu siihen!

Onneksi kolmannen vuoden kirjaostokset eivät toistaiseksi ole juurikaan keventäneet kukkaroa, mutta eiköhän tuo seuraava vuosi korjaa tilanteen...

2nd Year

Kirjoitin aiemmin eläinlääkiksen ensimmäisestä opiskeluvuodesta tiivistettynä ja ajattelin kirjoitella samanlaisen koosteen myös toisesta opiskeluvuodesta. Näin ehkä tulee itsekin paremmin muistettua, mitä kaikkea viime vuoden aikana tulikaan tehtyä ja opittua. Tarkoitus oli kirjoittaa tämä postaus jo aikoja sitten, mutta suunnitelmathan eivät vain aina mene niinkuin sitä luulisi..

Toinen vuosihan alkoi syyskuun alussa Eläinten kliinisellä ravitsemustieteellä, jossa ehkä hieman harmillisen suppeasti käytiin eri eläinten ruokintaan liittyviä asioita läpi. Olen ainakin itse yrittänyt syventää omaa ruokintaan liittyvää osaamistani tämän kurssin jälkeenkin aina mahdollisuuksien mukaan ja ehdottomasti suosittelen sitä muillekin tuleville eläinlääkäreille. Erilaisissa netin keskusteluissa kuulee ja näkee valitettavan paljon tarinoita siitä, miten eläinlääkärit antavat hyvinkin kyseenalaisia neuvoja asiakkailleen eläinten ruokintaan liittyen tai sitten heidän neuvot ymmärretään aivan väärin. Toki joku voi ajatella eläinlääkäreiden toimenkuvan olevan lähinnä sairauksien hoitoa, mutta itse näen ennaltaehkäisevät asiat, kuten onnistuneen ruokinnan, yhtenä tärkeimmistä eläinten hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä.

Aina välillä kesäisin näkee pelloilla traktorinmunia eli muoviin käärittyjä rehupaaleja, joita syötetään esimerkiksi lehmille.

Samaan aikaan ravitsemusopintojen kanssa pyöri myös ruotsin kurssi ja jossain vaiheessa syksyä mukaan kuvioihin tuli pyörimään englannin kieliopinnotkin. Kielistä en sen enempää jaksanut kirjoitella, koska, no, ruotsi nyt on ruotsia ja englanti englantia. Toisille kielet ovat vaikeita ja toisille pala kakkua ja aika moni vuosikurssilaisistamme sai vähintäänkin toisen kielen hyväksiluettua aiempien opintojen perusteella tai läpäisemällä tasokokeen. Kurssien sisällöt vaihtelivat jonkin verran eri vetäjien mukaan, toisilla oli enemmän palautettavia kirjallisia töitä kuin toisilla. Kieliopinnoissa oli tietyn prosentin mukainen läsnäolopakko, joten aika harvalta luennolta sai ilman lisätehtäviä olla pois. Englantia tulee väistämättäkin luettua opintojen aikana, joten eläinlääketieteellinen sanasto karttuu ikään kuin puolivahingossa opintojen mukana.

Syyskuun puolivälin tienoilla alkoi syventyminen genetiikan maailmaan Hannes Lohen opastamana ja edelleenkin pidän hänen luentojaan yksinä tähän mennessä parhaista luennoista yliopistossa. Kotieläinten jalostus herätti paljon keskustelua ja tunteita ja näitä ajatuksia on tulevien opintojen aikana saanut vielä syventää lisääkin. Tulevaisuudessakin näistä asioista varmasti tullaan puhumaan vielä paljon ja varmasti ihan kliinisessä työssäkin asiakkaiden kanssa pitää osata asioista keskustella kiihkottomasti ja faktoilla perustelemalla.

Syyskuun ohjelmaan kuului myös bakteereihin perehtyminen, mikä olikin sitten oikeastaan perustana koko lopulle toiselle opintovuodelle. Tuskailin eniten mikrobilääkkeiden opiskelun parissa ja varmaankin viimeistään kohtapuoliin pitäisi alkaa palautella niitä mieleen ennen kolmannen kevään farmakologian opintoja. Bakteriologiasta opeteltiin ensin perusasiat ja sitten jatkettiin patogeenien vaikutuksilla immunologiassa. Virologian ja bakteriologian asiat yhdistyivät hyvin immunologiassa ja muodostivat järkevän kokonaisuuden. Oli kiva päästä pitkästä aikaa taas labroihin ja tutkia vasta-aineita ja tehdä pikatestejä ihan käytännössäkin. Viruksia toki oli vino pino muistettavaksi, mutta nekin ovat virologian kurssin jälkeen aika hyvin kertautuneet muiden opintojen aikana. Virologian ja immunologian sekä äidinkielen luennoista muistin kertoa eräänä opiskelupäivänä, nyt taas huomaan unohtaneeni kirjoittaa vastaavia postauksia, anteeksi! Immunologiaa päntätessä joku vinkkasi YouTubesta löytyvistä Armando Hasudunganin videoista, joista ainakin itse sain hyvin kerrattua ja opiskeltua asioita.

Jenni Tieahon pajuteos "Auringossa" (2009) EE-talossa.

Lokakuussa tutustuimme eläinlääketieteelliseen tutkimukseen ja pääsimme jälleen erittäin mielenkiintoiselle vierailulle koe-eläinkeskukseen. Osa vuosikurssista alkoi tehdä kandiaan syksyn aiheen varauksen jälkeen ja osa jätti tietoisesti kandin vasta kolmannelle vuodelle. Vielä viimeisimpänä ennen joululomaa ehdimme muutaman luennon verran aloitella Spesifisen bakteriologian parissa ja sama aihe jatkui vuoden vaihduttua tammikuussa luennoilla ja labratöillä. Nautin jälleen kerran labrojen käytännönläheisyydestä ja olisin viihtynyt siellä pidempäänkin.

Tammikuussa alkoi myös yhteinen taipaleemme patologian kanssa ja se matka jatkuu edelleen nyt kolmosvuonnakin. Tiiliskiveä muistuttava tenttikirjamme tuli tutuksi ja pääsimme muistelemaan mikroskoopin käytön saloja histologisten näytteiden parissa. Patologia jatkui yleisen osuuden jälkeen lähes koko kevään ajan elinkohtaisilla luennoilla, joissa syvennyimme vielä tarkemmin eri elinten patologiaan. Mikään helppo paketti sinänsä ei ollut kyseessä, koska asiaa oli paljon ja aikaa vähän. Ajasta teki tosiaan rajallista samaan aikaan pyörinyt parasitologian kurssi, jota myös pidin todella tärkeänä ja mielenkiintoisena kurssina. Loisasioita on tullut myöhemmin esiin kolmosella niin Epidemiologiassa, obduktioissa kuin Lihantarkastuksessakin ja niistähän saa kliinisessä työssä puhua varmaankin lähes päivittäin. Parasiitit on siis syytä tuntea!

Hevosen sisuskalut taulussa, näistä kuvista oppii aika hyvin anatomiaa!

Toisen vuoden viimeiset opiskeluviikot toukokuun loppupuolella vietettiin dissektiosalilla kuolleiden eläinten topografiseen anatomiaan perehtyen. Itselleni tämä oli suorastaan kirsikka kakun päällä ja olin todella innoissani näistä leikkelyistä. Asiat selkenivät huomattavasti, kun ne opiskeli huolellisesti ja sai nähdä käytännössä eri rakenteet.

Näiden lisäksi ensimmäisen ja toisen opintovuoden aikana tosiaan tuli suorittaa pakolliset maatalousharjoittelut navetassa ja sikalassa. Periaatteessa aikaa harjoitteluiden suorittamiseen oli kesällä ja muina loma-aikoina, mutta jokainen on suorittanut harjoittelut omiin aikatauluihinsa sopivalla tavalla. Lisäksi toisena vuonnakin oli tietysti vapaasti valittavia kursseja, joihin esimerkiksi Keinosiemennyskurssi kuuluu. Näitä kurssejahan voi suorittaa eri aikoina ja valita niitä oman kiinnostuksensa mukaan, vaikka suosituimmille kursseille eivät kaikki halukkaat ehkä pääsekään.

Kaikkiaan toisen vuoden kevätlukukausi tuntui aika rankalta aikataulullisesti ja sama tunne on valitettavasti jatkunut nyt kolmannen vuoden syksylläkin. Kaikesta on kuitenkin selvitty aika kunnialla läpi, joten pitäisi osata olla tyytyväinen siihen. Raskaudestaan huolimatta toinen vuosi oli ehkä jopa ensimmäistä vuotta parempi ja huomaan ehdottomasti opiskelevani juuri sitä alaa, mikä minua itseäni kiinnostaa.

Epidemiologian saloja

Kolmas syksy eläinlääkiksessä alkoi syyskuun alussa osalla vuosikurssistamme obduktiokurssin info-luennolla ja osalla vasta seuraavan päivän Epidemiologian opetusblokkiin kuuluvalla Infektioepidemiologialla eli EPI:llä. Obduktiot pyörivät vielä melkein jouluun saakka eri ryhmäkokoonpanoilla, mutta Infektioepidemiologia sekä Epidemiologian blokin toinen kurssi, Näyttöön perustuva eläinlääketiede eli NPE on juuri ennen joulua olevaa palaute- ja päätöstilaisuutta lukuunottamatta taputeltu. Näiden kahden kurssin luentojen parissa pyörittiinkin sitten aina lokakuun puoliväliin saakka, jonka jälkeen oli vielä tiedossa kotitenttiä ja paritöiden purkua. Niistä lisää vielä tuonnempana. Koska vuosikurssi oli jo keväällä jaettu 8 pienempään ryhmään obduktiokurssia varten, oli melkein kaikilla jossain vaiheessa samaan aikaan EPI:n ja NPE:n kanssa vielä joko omia leikkelyitä tai demotilaisuuksia. Välillä aikataulut tuntuivat siis suorastaan mahdottomilta, joten ilmainen vinkki tuleville kolmosille: kannattaa ihan oikeasti aloittaa se kotitentin tekeminen heti kurssin alussa, kuten kurssin vetäjä neuvoo.

Postauksen kirjoitettuani huomasin kärsiväni kirjoitusripulista, ilmeisesti koska syksyn blogipäivitykset ovat jääneet vähän vähemmälle. Pahoittelut siitä! ;)

Opinto-oppaassa kerrotaan EPI:n tavoitteista näin:

Opiskelija

• tietää infektiotautien vastustuksen periaatteet

• tietää tärkeimmät vastustettavat eläintaudit ja niiden vastustamisen periaatteet

• osaa toimia kohdatessaan vastustettavan eläintaudin

• osaa toimia tautivalmiusasioissa osana erilaisia asiantuntijaryhmiä

• tuntee One Health -käsitteen

• osaa soveltaa tiedonhakutaitojaan tautien vastustuksessa

• osaa arvioida omaa oppimistaan opintojaksolla ja ammatillista toimintaansa harjoituksissa

ja NPE:n tavoitteista puolestaan seuraavasti:

Opiskelija

• tietää näyttöön perustuvan eläinlääketieteen periaatteet

• osaa käyttää epidemiologian perusterminologiaa

• tuntee taudinpurkausselvitysten periaatteet

• tunnistaa diagnostisten testien tulosten tulkintavaikeudet

• hallitsee syy-seuraussuhteiden arvioimisen sekä erilaisten epidemiologisten tutkimusasetelmien ja mittojen periaatteet ja osaa soveltaa niitä eläintautitutkimuksessa

• osaa tunnistaa virhelähteiden vaikutuksia tutkimustuloksiin

• osaa lukea kriittisesti raportteja epidemiologisista eläinlääketieteellisistä tutkimuksista

• osaa tehdä yksinkertaisen epidemiologisen tutkimussuunnitelman

• hahmottaa tilastotieteen roolin eläinten terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä

EPI:n luennoilla käsiteltiin hyvin laajasti eläintautien vastustamista erityisesti Suomessa, mutta myös muuallakin maailmassa meitä vielä uhkaavien tautien varalta. Lainsäädäntö on hyvin tärkeässä roolissa tässä, ja sieltä löytyy ihan mielenkiintoisia asioita, jotka jokaisen tavallisen tallaajankin olisi syytä muistaa. Esimerkiksi se, että jokainen eläinten kanssa tekemisissä oleva henkilö on velvollinen ilmoittamaan tietyistä eläintaudeista tai epäilyistään kunnaneläinlääkärille tai läänineläinlääkärille (eläintautilaki 441/2013 14 §). Lainsäädännöstä löytyy paljon tietoa eri tarttuviin eläintauteihin liittyvistä suoritettavista toimenpiteistä, joten varsinkin eläimiä Suomeen tuotaessa kannattaa perehtyä tuontivaatimuksiin huolellisesti ja ennenkaikkea ajoissa. Eläinten ja elintarvikkeiden tuontiin liittyen saimmekin luennolla paljon keskustelua aikaiseksi ja valitettavasti välillä vaikuttaa siltä, että viranomaiset ovat hyvin kädettömiä näiden asioiden kanssa. Kaloista puhutaan hyvin vähän koulutuksessamme, mutta EPI:in kuului sentään luento kalatautien vastustamisesta. Se, onko kalojen kanssa tekemisissä, riippuu hyvin pitkälti siitä, mihin tulevaisuudessa päätyy töihin. Vähintään perusteet tulisi kaikkien kuitenkin tietää. One Health -seminaarissa keskityttiin puhumaan taudeista niin ihmisten kuin eläintenkin yhteisenä ongelmana ja tulevaisuudessa eläinlääkäreidenkin kannattaa yhä enemmän muistaa yhteistyö ihmisten terveydenhuollon kanssa.

Heti EPI:n alusta saakka tehtiin pienryhmissä projektityötä mentorin avustuksella tiettyihin tarttuviin eläintauteihin liittyen. Ryhmän piti tehdä saamastaan kahdesta eläintaudista ja niiden vastustamisesta maksimissaan 5 sivun pituinen tiivistelmä (jossa piti käyttää tuttua viittaustekniikkaa) sekä lisäksi 45 min pituinen esitys mahdollisesta todellisesta taudinpurkauksesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä. Kaikkien ryhmien esitykset esitettiin samalla viikolla kolmena peräkkäisenä päivänä erillisissä purkuseminaareissa, joissa oli läsnäolopakko. Näissä esityksissä oli mukana myös erilaisia asiantuntijoita esimerkiksi Evirasta sekä parina päivänä eräs läänineläinlääkärikin. Esitykset saivat olla melkein mitä vain, kunhan vain tärkeimmät asiat tulivat esiin. Toiset näyttelivät, toiset kuvasivat videoita, toisilla oli powerpointteja... kuulemma edellisenä vuonna oli räpättykin!

Ryhmässä toimimiseen oli annettu paljon ohjeistusta etukäteen ja aika paljon oli varoiteltu vapaamatkustajuudesta. En tiedä oliko missään ryhmässä vapaamatkustajia, eli ihmisiä, jotka eivät tehneet mitään ryhmätyön eteen. Kuulemani mukaan joskus ryhmätöissä on ollut vapaamatkustajia, mutta omasta mielestäni kannattaa tiedostaa jo eläinlääkäriuran alusta saakka, että verkostoituminen, ryhmässä toimiminen, kommunikointi ja kollegiaalisuus ovat avainsanoja eläinlääkärinä toimiessa. Eläinlääkärin pitää osata toimia osana ryhmää ja keskustella muiden kanssa. Varsinkaan oikeassa taudinpurkaustilanteessa ei ole varaa sooloiluun, vaan tiimissä toimiminen on tärkeää. Tämä ryhmätyö oli erittäin hyvää harjoitusta siihen. Eläinlääkäreillä on myös silloin tällöin ihan oikeita valmiusharjoituksia, joissa harjoitellaan taudinpurkaukseen liittyviä toimia, joten projektityö uskoakseni valmisti meitä hyvin sitäkin varten.

EE-talosta löytyy paljon lasia ja portaita.

EPI:stä ei ollut normaalia tenttiä, vaan kuten jo aiemmin mainitsin, kurssin päätteeksi vastattiin kotitenttiin. Kotitenttikysymykset olivat tiedossa jo kurssin alussa, joten viisaimmat varmasti tekivätkin kuten neuvottiin, ja vastailivat kysymyksiin koko ajan kurssin edetessä. Toiset meistä huolehtivat kotitentistä vähän vähemmän kurssin aikana ja enemmän sitten paniikinomaisesti viime tingassa. ;) Itseasiassa kotitentti ehkä yllätti vähän laajuudellaan, sillä vaikka olin lukenut jo kurssin alussa tentin kysymykset ja koin ne suhteellisen helpoiksi, itse tenttiin vastaaminen vaatikin vähän enemmän työtä ja tiedonhakua kuin olin kuvitellut. Kotitenttivastauksissa piti käyttää kandista tuttua viittaustekniikkaa ja etsiä sopivia viitteitä esimerkiksi tieteellisistä artikkeleista, luotettavista nettilähteistä ja erityisesti eläintauteihin liittyvästä lainsäädännöstä. Ei siis riittänyt, että tiesi jostakin eläintaudista jotakin itse, vaan tiedolle piti saada myös lähde. Suurin aika kuluikin siis ainakin itselläni tiedonhakuun. Joidenkin opiskelijakollegoiden kanssa ihmettelimme kotitentin laajuutta suhteessa opintopistemäärään, sillä kandidaatin tutkielman pituus on noin 5-7 sivua ja kotitentin pituusvaatimus oli 6-8 sivua. Kandin tutkielmasta saa 6 opintopistettä ja EPI:n kurssista 5 op. EPI:n kurssiin toki kuului muutakin kuin pelkkä kotitentti, mutta kirjallisten töiden laajuus vähän kyllä nostatti kulmia.

EPI:in kuuluvat lakiharjoitukset olivat pakollisia ja niissä käytiin läpi eläintautilainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä. Näiden harjoitusten kautta oppi hyvin etsimään tietoa lainsäädännöstä ja toki tietoa projektitöihin sekä kotitenttiinkin. Joillakin luennoilla, kuten esimerkiksi lainsäädäntöön sekä märehtijöiden luomistauteihin liittyvillä luennoilla, oli läsnäolopakko. EPI:n puitteissa oli mahdollista myös osallistua vapaaehtoiseen tubitestausharjoitukseen, jossa saimme harjoitella intradermaalisen (= ihon sisään, ei ihon alle!) injektion tekemistä kuolleisiin eläimiin.  Projektitöiden purkuseminaarien jälkeen pienryhmillä oli palautetilaisuus, jossa käytiin läpi etukäteen annettuja negatiivisia ja positiivisia palautteita ryhmän jäsenistä. Lisäksi oman kotitentin palautuksen jälkeen piti tehdä kaksi vertaisarviointia toisten kotitenttivastauksista ja arvioida vielä oma vastauksensakin. Kotitentit palautettiin siis tiettyjen numerokoodien mukaan nimettyinä, jotta anonymiteetti säilyisi vertaisarviointeja tehdessä. 

NPE:hen kuului luentojen lisäksi parityönä tehtävä tutkimussuunnitelma annetusta aiheesta, erilaisia tietokoneharjoituksia, taudinpurkausharjoituksia sekä artikkelien arviointityöpaja. Parityötä oli tarkoitus tehdä vähitellen kurssin aikana ja luennoilla oli välillä parityöhön liittyviä tehtäviä tai kysymyksiä. Tutkimussuunnitelma oli 1-2 sivun pituinen ja siinä piti käsitellä mm. tutkimuksen tavoitteita, käytännön toteutusta, otoskokoa ja tutkimukseen liittyviä harhoja, jotka voivat vääristää tutkimustuloksia. Kurssin lopussa oli paritöihin liittyvät purkuseminaari, jossa samasta aiheesta parityönsä tehneet parit kävivät suunnitelmansa läpi ryhmässä ja tekivät suunnitelmista yhden esityksen lopulle vuosikurssille esitettäväksi. Luonnollisesti näissäkin oli läsnäolopakko. 

Koska NPE hyvin pitkälti perustui tilastotieteeseen, kurssilla tuli esiin paljon tilastotieteeseen ja tieteelliseen tutkimukseen liittyviä termejä. Jos ei jo ennestään ollut selvää, nyt viimeistään oppi, millaisia asioita hyvässä tieteellisestä tutkimuksesta löytyy ja millaiset asiat puolestaan tekevät tutkimuksesta vähintäänkin kyseenalaisen. Varsinkin artikkelien arviointityöpajassa kevennyksenä ollut tutkimus suklaansyönnin ja Nobel-palkintojen määrän yhteydestä oli viihdyttävää luettavaa. ;) Arviointityöpajaa varten piti lukea etukäteen kolme artikkelia ja pohtia niihin liittyviä kysymyksiä, joita sitten käytiin läpi pienryhmissä kaikille pakollisessa arviointityöpajassa. NPE:n tietokoneharjoitukset käsittelivät pääasiassa tilastotieteeseen liittyvää terminologiaa ja tilastollisen analyysin tekemistä. Harjoituksissa käytettiin monesti SPSS-tilasto-ohjelmaa tai erilaisia epidemiologisia laskureita. Tilasto-ohjelmat tulevat useimmille tutuksi viimeistään lisensiaatin tutkielmaa tehtäessä. Harjoituksia oli neljä ja niissä oli useita kymmeniä kysymyksiä, mutta ohjeita tarkasti noudattamalla vastaukset sai aika helposti. Tietokoneharjoituksiin oli varattu lähes joka perjantaille aikaa tehdä ne opettajan valvovan silmän alla, mutta harjoitukset pystyi myös tehdä muulloinkin ja vaikka kotikoneellaankin, mikäli tarvittavan ohjelman latasi koneelleen.

Ilmaista terapiaa ja stressinpurkua luonnosta. Suosittelen.

Tietokoneen parissa touhuttiin myös pakollisten taudinpurkauspelien parissa. Pelejä oli yhteensä kolme ja niissä piti kohta kohdalta edetä todellisen taudinpurkaustilanteen mukaisesti. Annetun anamneesin perusteella piti miettiä, onko kyseessä epidemia, onko kyseessä tarttuva eläintauti ja soitetaanko läänineläinlääkärille vai ei, mitä tutkitaan seuraavaksi, mistä otetaan näytteitä, mitä tehdään kun tauti on todettu jne... Tämä yhdistettynä EPI:n projektityöhön sekä projektitöiden purkuseminaareihin oli mielestäni kaikista havainnollistavimpia ja opettavaisimpia harjoituksia koko blokissa. Niiden avulla sai hyvin käsityksen siitä, mitä kaikkea eläintautien vastustamiseen kuuluu ja miten taudinpurkaustilanteessa oikeasti edetään. 

Sekä EPI:n että NPE:n luennoilla oli välillä klikkeriäänestyksiä, jossa luennoitsija oli tehnyt valmiiksi luennon aiheeseen liittyviä kysymyksiä ja me opiskelijat saimme vastata niihin painamalla klikkeristä nappia. Miten pienestä sitä voikaan innostua! :'D Mutta kyllä näistä äänestyksistä jossain määrin hyötyä varmasti oli, jos ei muuten niin ainakin heräsi haaveistaan, kun piti äänestää. Kaikenlainen oman ajattelun aktivointi varmasti edistää oppimista. Osa projektityöryhmistä oli tehnyt myös erilaisia äänestyksiä esitykseensä hyödyntäen netin valmiita visailusivustoja. Näissä kyselyissä sai välillä ihan kilpailla pisteistä, sillä nopeus ratkaisi! Leikkimielisiä kilpailuja ja visailuja rakastavana nämä olivat oikeasti tosi hauskoja ja samalla opettavaisia lisiä esityksissä. 

Lokakuun loppuun mennessä kaikkien piti vielä antaa palautetta kummastakin kurssista ja viimeisimpänä tosiaan siintää joulukuun yhteinen päätöstilaisuus, jossa on luvassa porkkanapullaa! :D Ehkä loppuun voisi vielä todeta, että thank god it's (almost) over! Vaikka alkuun Epidemiologian blokki ei erityisen työläältä vaikuttanutkaan, kyllä tässä on saanut oikeasti välillä ihan toden teolla paiskia töitä. Olen aika vakuuttunut siitä, että Epidemiologia on kuitenkin yksi tärkeimmistä kursseista tulevaisuuden työtehtävien kannalta, sillä tarttuvia eläintautien määrä ei varmasti ole vähenemässä Suomessa. Etelässä meitä uhkaa tällä hetkellä esimerkiksi afrikkalainen sikarutto, jota emme todellakaan halua Suomeen. Peräänkuulutan jokaisen ihmisen vastuullisuutta, sillä kun (mikä tahansa) tauti kerran Suomeen tulee, sitä ei välttämättä enää ikinä saada meiltä pois. 

P.S. Eläinsairaala alkaa pyöriä taas alusta Nelosella 9.11.2016 klo 9.20 alkaen, jos edellinen kierros meni joltain ohi! 

Karkuun pinkovat töpselinenät

Eläintenpito ja hyvinvointi -opintokokonaisuuteen kuuluva harjoittelu sikalassa kesti navettaharjoittelun tapaan 12 päivää. Sikalan minimikooksi oli määrätty 80 emakkoa, mikä ainakin omaan harjoittelutilaani verrattuna tuntui aika pieneltä määrältä. Tässä yksikössä pelkästään emakoita oli jo useita satoja ja porsaiden määrään lisättynä eläimiä oli tuhansia. Kieltämättä verrattuna navettaharjoittelutilaani eläinten määrä tuntui aika häkellyttävältä. Sikala oli toki kooltaankin aika valtava ja siellä oli useita eri osastoja eri ikäisille tai eri tuotosvaiheessa oleville eläimille. Alkuun olinkin vähän hukassa sikalassa, mutta osastointi oli lopulta aika selkeä.

Sikalassa toistui hyvin pitkälti sama ohjelma joka päivä sekä lisäksi oli tietyt viikonpäivät, jolloin tapahtui esimerkiksi porsaiden vieroitus emästään. Päivittäiseen ohjelmaan kuului sikojen ruokintaa niille osastoille, joilla ruokinta ei ollut automatisoitua sekä lääkekierrokset kullakin osastolla. Itsekin pääsin tekemään "puuroa" porsaille ja huomasin sen koostumuksella olevan väliä menekkiin. Liian vetinen puuro upposi usein vähän huonommin kuin vähän kiinteämmäksi jätetty, mutta kuitenkin selkeästi löysä puuro. Osa porsaista oli niin innokkaita syömään puuroa, että ne oikein tappelivat ruokapaikasta ja tunkivat kärsänsä kuppiin jo ennen kuin ehdin puuroa sinne laskeakaan aiheuttaen puuron leviämisen ympäriinsä. Opin kyllä huijaamaan porsaita ja pitämään homman siistimpänä.

Porsaat ovat hirmu uteliaita otuksia ja mutta osaavat myös juosta äkkiä karkuun!

Lääkitseminen oli varsinkin kovaa vauhtia karkuun pinkovien porsaiden kohdalla melkoisen haastavaa. Käytössä oli yleensä automaattiruisku, johon oli siis asetettu tarvittava annos lääkettä valmiiksi ja se tarvitsi "vain" tuikata kohteeseen. Isommille, reilusti yli kymmenkiloisille porsaille lääkkeen pistäminen alkoi olla jo vähän helpompaa, sillä ne eivät kokonsa vuoksi enää päässeetkään niin helposti karkuun. Oman haasteensa lääkitsemiseen toi pienimmillä porsailla porsituskarsinassa mukana ollut emakko, sillä porsaat pääsivät juoksemaan emakon alta ja edestä emakon toiselle puolelle ihmiskäden ulottumattomiin. Osa emakoista oli hyvinkin suojelevia porsaitaan kohtaan ja onnistuin saamaan puremankin eräältä emakolta unohtaessani huomioida sen kokonaan keskittyessäni porsaiden jahtaamiseen. Emakoiden lääkitseminen oli myös oma lukunsa, sillä ne monesti ponnahtivat pystyyn pistettäessä. Sikalan työntekijät painottivatkin työturvallisuutta niin tässä kuin monessa muussakin asiassa ja kehottivat huomioimaan sen, ettei käsi jäisi missään vaiheessa emakon ja porsitushäkin metallitangon väliin.

Sikalassa oli käytössä tietyt menetelmät lääkitsemisen suhteen. Tietyt oireet saattoivat tarkoittaa tietyn pituista lääkekuuria ja hoidosta tehtiin aina merkintä joko emakon omaan korttiin porsituskarsinan yläpuolella tai välikasvatusporsailla niiden karsinan seinään. Lisäksi eläinten selkään tehtiin tietyn päivän mukainen väripiirto sprayllä, jolloin tiedettiin koska millekin karsinan eläimelle oli hoito aloitettu. Tämä helpotti myös lääkintäkierrosta tehtäessä lääkitystä tarvitsevien eläinten havaitsemista. Lääkityksistä samoin kuin kuolleista eläimistä pidettiin kirjaa päivittäin. Kuolleita yksilöitä tämän kokoisessa yksikössä oli aika lailla päivittäin. Jonkin verran porsaita syntyi kuolleena tai ne kuolivat ennen vieroitusta. Harvempi porsas kuoli enää vieroituksen jälkeen välikasvatuksessa, mutta kyllä niitäkin yksilöitä aina joukossa oli. Kuolleet kirjattiin emakon korttiin, jos ne olivat vielä emakon alla, tai osastoittain vieroituksen jälkeen. Aina välillä pahnueista löytyi niin huonokuntoisia tai elinkelvottomia porsaita, että ne oli armollisempaa lopettaa välittömästi. Myös emakoita jouduttiin välillä lopettamaan. Kukaan sikalan työntekijöistä ei tehnyt sitä osuutta mielellään, mutta eläimen kärsimyksen lopettamiseksi se oli välttämätöntä.

Lämpölampun alle muodostui aina nakkikasa. <3

Halusin tehdä harjoitteluni aikana lähes kaikkea, mitä sikalan muutkin työntekijät tekivät. Siksi osallistuin myös salvaukseen eli urosporsaiden kastrointiin. Salvaushan tehdään siksi, että sukukypsien karjujen lihaan tulee ns. karjun haju, jonka monet ihmiset kokevat vastenmielisenä. Lisäksi kastrointi saattaa vähentää urosten tappeluja laumassa. Salvaus hoidettiin tilalla samanaikaisesti korvien tatuoinnin ja rautainjektion kanssa, jolloin varmistettiin, että kaikki pahnueet oli hoidettu. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että koko pahnue nostettiin kerralla salvauskärryyn, jossa oli kaksi eri laatikkoa. Toiseen nostettiin urokset ja toiseen jätettiin naaraat. Naaraille painettiin tatuointilaitteella toiseen korvaan tatuointi, jossa oli tilatunnus, annettiin rautainjektio niskaan sekä kokkidioosilääkitys suuhun. Uroksilta katkottiin siemennuorat edellämainittujen toimenpiteiden lisäksi. Ne saivat myös kipulääkityksen tällä tilalla. Käsittääkseni useimmat suomalaiset lihatalot vaativat kivunlievityksen tässä toimenpiteessä sopimustuottajiltaan. 

Salvasin itsekin joitakin urosporsaita, mutta totesin olevani aivan liian hidas verrattuna tilan muihin työntekijöihin. Koko toimenpide sujui työntekijöiltä todella nopeasti ja pienet karjuporsaat käyttäytyivät salvauksen jälkeen karsinoissaan yllättävänkin pian kuten ennen salvausta. Salvattujen karjujen haavoissa ei näkynyt ainakaan harjoitteluni aikana muistaakseni mitään tulehdukseen viittaavia oireita ja haavat umpeutuivatkin aika nopeasti. 

Vähän vanhempia, lähes vieroitusikäisiä porsaita emänsä kimpussa.

Piikkien pistämistä sain harjoitella myös porsaiden rokottamisten muodossa, nekin tehtiin tiettynä päivänä viikossa ja tietyn ikäisillä porsaille. Emakoihin sain myös vähän syvempääkin tuntumaa, sillä sain avustaa porsituksissa. Porsimisia seurattiin taajasti, jotta ongelmiin voitiin puuttua heti kun niitä havaittiin. Jos porsaita ei esimerkiksi alkanut kuulua, mutta porsiminen oli jo käynnistynyt, oli työnnettävä käsi emakon emättimeen ja kurkotettava kohtuun kohti porsasta. Kohdussa poikittain olevan porsaan ulos vetäminen ei ollut mikään helppo toimenpide heikommalla kädellä limaisen porsaan luistaessa jatkuvasti otteesta. Oli hienoa palata myöhemmin sellaisen emakon luo, jolta oli auttanut tien tukkineen porsaan ulos, ja havaita uusia eläviä possuja karsinassa. Ilman avustusta todennäköisesti kaikki jumiutuneen porsaan "takana" kohdussa olevat porsaat olisivat kuolleet.

Vastasyntyneet porsaat ovat kooltaan ihan mielettömän pieniä verrattuna vieressään makoilevaan valtavaan emakkoon. Ja ne ovat aivan järjettömän suloisia! Harjoittelunikin aikana ehdin nähdä pienten porsaiden hurjaa kasvua ja eri osastojen pahnueita seuraamalla näki selvästi, minkä ikäinen porsas on minkäkin kokoinen. Välillä oli vain pakko pysähtyä jollekin osastolle tai jonkun karsinan viereen ja seurata porsaiden touhuja. Vaikka eivätpä ne pienenä paljon mitään tehneet, lähinnä vain imivät emältään maitoa ja nukkuivat.

Alle viikon ikäisiä porsaita salvauskärryssä.

Sikojen hyvien elinolosuhteiden ja virikkeiden tärkeyden huomasin itsekin harjoitteluni aikana. Ehkä pahimmat ongelmat piilivät vieroitettujen porsaiden osastolla, jossa ongelma saattoi melkein kirjaimellisesti räjähtää käsiin hyvinkin nopeasti. Vaikka tälläkin tilalla porsailla oli tarjolla virikemateriaalia ja sitä pyrittiin myös useamman kerran viikossa ellei jopa välillä päivittäinkin tarjoamaan vielä mahdollisuuksien mukaan lisääkin, hännänpurentaa esiintyi aina välillä. Hännänpurenta on varmasti ihan todellinen haaste tiloille, sillä virikemateriaalia ei välttämättä ole tarpeeksi saatavilla tai työntekijöillä on niin paljon töitä, ettei virikkeitä ehditä riittävän usein jakaa. Lisäksi virikemateriaali aiheuttaa ihan omat haasteensa lannanpoistoon.

Tällä tilalla porsaille kerättiin virikkeeksi kaikkea mahdollista, mikä niille vain oli turvallista, kuten pieniä pahvilaatikoita lääkepakkauksista tai paperisia rehusäkkejä. Käsin jaettavien virikkeiden lisäksi karsinoihin oli lisätty mm. erilaisia muovista tai metallista tehtyjä, rakenteissa kiinni olevia virikeleluja. Välillä jaettavia virikkeitä oli vähän turhan vähän ja niitä jakaessani mietin, jaanko ne vähät virikkeet tasaisesti kaikille vai annanko toisille enemmän ja toisille en juuri mitään. Yhtenä päivänä eräälle karsinalliselle ei riittänyt kovin paljon virikemateriaalia, ja seuraavana päivänä huomasin kyseisessä karsinassa useamman porsaan häntä verillä. Jos huomasin yhtään mitään epäilyttävää käytöstä missään karsinassa, heitin jatkossa kyseiseen karsinaan vähän enemmän virikkeitä. Mikään todellinen ongelma hännänpurenta ei tosiaan tällä tilalla ollut, mutta tähän asiaan toivoisin kyllä ehdottomasti kiinnitettävän enemmän huomiota monilla tiloilla. Helena Telkänranta on muuten ollut mukana sikojen virikkeitä koskevassa tutkimuksessa, joka tuli vastaan yrittäessäni etsiä harjoitteluni aikana lisää virikeideoita harjoittelutilalleni. Tutkimusprojektin sivuilta löytyy paljon hyödyllistä tietoa sikojen virikkeisiin liittyen.


Opin sikalaharjoitteluni aikana todella paljon sioista, niiden käyttäytymisestä ja hoitorutiineista. Keskustelimme toisen vuoden keväällä harjoitteluista vuosikurssimme kesken ja monenlaisia ajatuksia oli herännyt. Toimintatavat tiloilla vaihtelivat paljonkin, mutta suurin eläinten hyvinvointiin vaikuttava yksittäinen tekijä oli eläinten hoitaja. Osalla tiloista oli hoitajasta kiinni se, miten eläimiä hoidettiin ja mitä toimenpiteitä suoritettiin. Miltään kidutuslaitokselta ei kenenkään harjoittelutila kuulostanut, mutta joidenkin hoitajien asenteessa ja toimimisessa varmasti on parantamisen varaa. Tässä onkin tulevaisuudessa haastetta eläinlääkärinä toimiessa: saada hoitaja tai omistaja ymmärtämään, mikä eläimelle on oikeasti hyväksi ja mikä on eläimen kannalta parasta ja toki samalla yrittää huomioita taloudellisuus. Sama haaste on niin tuotantoeläinten kuin lemmikkieläintenkin omistajien tai hoitajien kanssa. Eläinlääkärin tehtävä on puhua eläimen puolesta, koska se ei siihen itse pysty.

Motivaatiota Eläinsairaalasta

Olen tässä syksyn aikana ehtinyt fiilistellä tulevia kliinisiä opintoja katselemalla Eläinsairaala-sarjaa, joka on siis kuvattu Yliopistollisessa eläinsairaalassa vuonna 2009. Muistan katsoneeni sarjaa jo silloin, kun se ensimmäisen kerran tuli ja vasta haaveilin eläinlääkärin ammatista. Tuttuja paikkoja ja tuttuja kasvoja vilahtelee välillä ruudussa, sillä ainakin osa opetushenkilökunnasta on vielä nykyäänkin samaa kuin vuonna 2009. Eläinsairaalan uusintajaksothan tulevat Neloselta arkiaamuisin 9 jälkeen, mutta niitä voi katsella myös Ruudusta, vaikkei sieltä ihan ensimmäisiä jaksoja enää näekään.

On aika hienoa katsella noita jaksoja, kun huomaa ymmärtävänsä asioista jo paljon ja osaa jopa tehdä jonkinlaiseja diffejä eli differentiaalidiagnooseja, suomeksi siis vaihtoehtoisia diagnooseja oireiden ja tutkimusten perusteella. Ilmeisesti opetus toimii Yliopistollisessa eläinsairaalassa edelleen samalla järjestelmällä ja päivän aikana järjestetään diskussioita, joissa päivän tapauksia käydään opiskelijoiden ja opettajien kanssa läpi. Toki kuvissa näytetään vain osatotuus, mutta ainakin omien (vähäisten) eläinsairaalakokemusten ja tämän sarjan perusteella ilmapiiri vaikuttaa kannustavalta. Opiskelijat haastetaan itse etsimään ja prosessoimaan tietoa, mutta ei tarjota liikaa keppiä, jos ei jotain asiaa osaakaan. Tuollaisessa ympäristössä uskoisin itsekin oppivani kaikista tehokkaimmin! On ollut myös kiva kuunnella opiskelukavereiden kertomuksia työkokemuksista eri klinikoilla kesän ajalta. Pääsääntöisesti opiskelijat on huomioitu kuulemani mukaan tosi hyvin ja osa eläinlääkäreistä on osoittanut erityistä kiinnostusta tulevien eläinlääkäreiden opettamiseen. Positiiviset kokemukset motivoivat kliinisiin opintoihin entistä paremmin!

Omat ajatukseni karkailevat jatkuvasti kliiniseen työhön ja erilaisiin odotuksiin sitä koskien. Pala kerrallaan luennoilla rakennetaan sitä perustaa, jonka varaan oman osaamisen työelämässä rakennan. Yhä enemmän luennoilla viitataan kliiniseen työhön (tai ainakin kuvittelen niin) ja itsekin osaan enemmän yhdistää asioita tosielämän tilanteisiin. Asioita kysytään ja kritisoidaan luennoilla, ihmetellään yhdessä miksi asiat ovat niinkuin ovat. Aina ei selkeää vastausta ole. Epidemiologiassa varsinkin vastikään ollut luento eläinten ja elintarvikkeiden tuontia ja eläintautilakeja koskien herätti paljon ajatuksia, joista ehkä kirjoittelen erikseen oman postauksen, jos vain löydän siihen aikaa ja osaan muotoilla pääni sisällön järkevään muotoon. 

Lisämotivaatiota on tiedossa myöhemminkin, sillä lokakuussa jatkuu Foxilla myös Uskomaton eläinlääkäri Pol, jossa seurataan Michiganissa toimivaa eläinlääkäri Jan Polia. Tätäkin sarjaa olen seurannut mielenkiinnolla, vaikka aivan kaikki Polin käyttämät menetelmät tai potilastapaukset eivät Suomen olosuhteisiin sellaisenaan sovellukaan. Sarjan monipuolisuus tekee siitä kuitenkin mukavaa ja kiinnostavaa katseltavaa.

Ehkäpä näiden sarjojen avulla selviää läpi synkän syksyn?

Syksyn ensilehti putoaa

Heti alkuun onnittelut uusille varsoille, ehkä teitäkin löytyy lukijoiden joukosta!

Viikon päästä varsoilla alkaa tutustuminen yliopistomaailmaan orientoivalla viikolla ja pian on jälleen meidän muidenkin aika palata luentosaliin ahertamaan. Odotan ainakin itse jo malttamattomana luentojen alkua ja "paluuta arkeen". Kesä on tosiaan mennyt vauhdilla ohi töiden parissa. On ollut hauska huomata, että omasta kaveripiiristäkin alkaa tulla yhä enemmän ja enemmän kyselyitä eläinten hoidosta. Vielä hienompaa on ollut, jos olen jopa osannut vastata kysymykseen! Tosin, jos ei kyse ole ihan simppelistä kysymyksestä, on useimmiten parempi ohjata kysyjä kysymään oikealta eläinlääkäriltä. Parin vuoden opintojen jälkeen ei ihan vielä ole pätevä antamaan neuvoja kaikkein kinkkisimpiin kysymyksiin. Varsinkin kun nämä pari vuotta on lähinnä opiskeltu teoriaa, kliiniset opinnot siintävät vasta edessä. Enkä halua olla vastuussa jonkun rakkaan lemmikin kuolemasta, koska en ole osannut muodostaa kokonaiskuvaa tilanteesta.

Samaan aikaan Seinäjoen Asuntomessujen kanssa oli matkan varrella myös Lehmien Asuntomessut Koskenojan tilalla parin päivän ajan. Pakkohan sinne oli ohikulkumatkalla poiketa! ;)

Välillä on tuntunut, ettei kesällä ole juuri ollut aikaa vain nauttia kesästä, kun on "aina" töissä. Joitakin pieniä reissuja on tullut tehtyä, kesäherkuista on tullut nautittua ehkä vähän liiankin kanssa, kavereitakin on saanut nähdä ja uimassakin on oltu. Eipä kai sitä lopulta sen kummempaa tarvitsekaan? Blogin olen melkein unohtanut kesän aikana, mutta eipä tänne juuri mitään kirjoitettavaakaan ole. Paitsi ne postaukset joita olen jo pidempään suunnitellut, mutta unohtanut lahjakkaasti kirjoittaa ne valmiiksi. No, ehkäpä ehdin naputella niitä sitten, kun arki alkaa jälleen pyöriä.

Kesä ja mansikat. <3

Viimeistään seuraavan lukuvuoden opintoja kalenteriin täyttäessä on alkanut jo vähän jännittää tuleva. Kamalasti kaikkea mielenkiintoista luvassa! Vasta hetki sitten varsana intoilin siitä, miten odotan viikkoa Saaren tuotantoeläinklinikalla ja aika pian sinne jo pääsenkin. Menee ihan kylmiä väreitä pitkin ihoa ajatellessani asiaa. Huh. Jopa lihantarkastusharjoittelua teurastamossa odotan mielenkiinnolla. Mitä ilmeisimmin kolmosvuoden opinnoissa kertautuu paljonkin parin ensimmäisen vuoden asioita, varsinkin epidemiologian osuudessa. Paljon uuttakin on luvassa, farmakologiassa päästään vihdoin käsiksi lääkkeisiin ja niiden toimintaan. Loma-ajat menevät vähän sekaisin tosiaan erilaisten ryhmäjakojen takia, mutta on sitä lomaakin silti onneksi luvassa. Tulossa on enemmän ja vähemmän pitkiä päiviä, joiden lisäksi tottakai pitää jaksaa vielä opiskella kotonakin.

Eipä tuo kalenteri kovin pitkään näin tyhjältä näyttänyt.

On tässä toki joku vanhempi opiskelija jo ehtinyt pelotellakin kolmosvuoden vaativuudella, mutta kaikki kokevat asiat niin eri tavalla. En jaksa itse ottaa vielä sen enempää stressiä tulevista opinnoista, koska hyvällä motivaatiolla pötkii jo aika pitkälle. Ja kun parhaansa tekee, enempää ei voi vaatia.

Olin vähän aikaa sitten vakuuttunut siitä, että on vielä kesä, mutta kellastuvat ja puista putoilevat lehdet kertovat vähän muuta. Ei muuta kuin villasukat jalkaan ja teemuki käteen siis, syksy on tullut.

Topografiaa eli missä on mitäkin

Ehdinpäs vihdoin vilkaista tämän kevään pääsykoettakin ja aika mielenkiintoiselta paketiltahan tuo vaikutti! Eläinlääkiksessä opiskelevana oli hauska huomata, että tänä vuonna tehtävänannoissa oli mukana hevosia. Silti tehtävätyypit vaikuttivat vastaavan aiempien vuosien linjaa, eikä eläinten mukanaolo tainnut tehdä tehtävistä sen helpompia. ;) Hienoa, että valintakokeessakin välillä huomioidaan ihmisten ja hampaiden lisäksi myös eläinpuoli, kun samalla kokeella sisäänpääsijät kuitenkin seulotaan. Ainakin ykkösvuonna eräs luennoitsijoistamme kertoi olevansa mukana valintakokeen tehtävien laadinnassa, joten lieneekö hänellä sitten ollut vaikutusta tähän asiaan. Kuka tietää.

Samoihin aikoihin valintakokeen kanssa viimeistelimme kakkosvuoden Topografisen anatomian parissa kahden ja puolen viikon opiskelujaksolla. Pääsimme siis jälleen dissektiosaliin oikeiden eläinten pariin ja tutkimme niiden rakenteita yrittäen hahmottaa kokonaisuutta. Vuosikurssi oli jaettu kahtia, joista toinen puolisko teki leikkelyitä aamupäivällä ja toinen iltapäivällä, eli nautimme puolikkaista opetuspäivistä. Toki kurssi vaati omasta aiempien asioiden muistamisesta riippuen omatoimista opiskelua leikkelyiden ulkopuolellakin. Toimimme aiemmista anatomian leikkelyistä tuttuun tapaan pienryhmissä. Jälleen kerran sai olla kiitollinen siitä, että omistajat antavat rakkaat eläimensä opetuskäyttöön, sillä ilman näitä leikkelyitä oppiminen olisi paljon vaikeampaa.

Opinto-opas kertoo Topografisesta anatomiasta seuraavaa:

Opiskelija osaa

• kuvata omin sanoin eri elinjärjestelmiin kuuluvien rakenteiden väliset avaruudelliset suhteet eläimen eri osissa sekä kuvata ko. ruumiinosan keskeiset rakenteelliset ominaispiirteet

• havainnollistaa ja kuvata omin sanoin kotieläinten rinta- ja vatsaontelon elinten projektiot eläimen ulkopinnalla

Ravaavan hevosen luuranko

Toposta ei ollut erillistä tenttiä, mutta siihen kuului ryhmänä tehtyjä esityksiä ja demoja tietyistä aihealueista. Osa aiheista arvottiin ryhmien kesken ja niitä esitettiin toisille ryhmille. Osa alueista piti kaikkien demota opettajille. Ensimmäisellä viikolla kerrattiin niveliä ja niiden rakenteita sekä tutkailtiin arvottuja niveliä kahdella eri lähestymistavalla. Ensin saimme niinsanotusti "vapaat kädet" ja leikkelimme nivelen näkyviin vähän huolettomammin saadaksemme hyvän yleiskuvan nivelestä ja sen lähellä olevista muista anatomisista rakenteista. Kertasimme samalla mm. näkemiämme lihaksia, valtimoita, laskimoita sekä hermoja. Toinen lähestymistapa oli ns. kirurginen lähestymistapa, jossa tarkoituksena oli aiheuttaa mahdollisimman vähän tuhoa. Varsinaista kirurgiaa ei tässä vaiheessa opeteltu, mutta seurasimme erikseen annettuja ohjeita, joiden avulla teimme mahdollisimman pienen "ikkunan" saadaksemme näkymän niveleen. Tästä omasta nivelestä ja sen rakenteista piti tehdä ryhmätyönä pieni tiivistelmä, jossa kahta eri lähestymistapaa vertailtiin toisiinsa. Koko Topon jaksolla oli tärkeää käyttää oikeita sijaintia kuvaavia termejä, eli esimerkiksi sijaitsiko rakenne dorsaalisesti ( = selän puolella) vai ventraalisesti ( = vatsan puolella), kraniaalisesti  (= pään puolella) vai kaudaalisesti ( = hännän puolella), mediaalisesti ( = keskellä) vai lateraalisesti ( = sivulla), proksimaalisesti (= lähellä vartaloa) vai distaalisesti ( = kaukana vartalosta) johonkin toiseen rakenteeseen nähden.

Seuraavalla viikolla arvottiin jälleen aihealueet, joissa käytiin läpi etu- tai takaraajan, lantion alueen sekä pään rakenteita. Omasta aihealueesta valmisteltiin esitys, jossa sai käyttää apuna kuvia, plastinaatiomalleja, preparaatteja tai mitä vain ikinä keksi. Esityksessä pyrittiin huomioimaan kliinisesti merkittäviä anatomisia rakenteita eli esimerkiksi mahdollisia puudutuskohtia, palpoitavia tai rektalisoitavia rakenteita sekä kohtia, joista voi tuntea pulssin. Opettamalla oppii kyllä aika hyvin, mutta kyllä myös toisten esitysten kuuntelemisesta jäi paljon mieleen! Monilla ryhmillä olisi ollut paljon enemmänkin sanottavaa omasta aihepiiristään, mutta aika tuntui vähän rajalliselta, kun useimmat ryhmät halusivat esittää oman esityksensä samana päivänä eli perjantaina, jolloin Topoon oli muutenkin varattu vain pari tuntia muiden päivien kolmen tunnin sijaan.

Anatomian kertailussa isosta kirjapinosta oli apua, oma suosikkini kuviensa ansiosta oli tässä alimmaisena näkyvä König.

Kevään viimeisellä opetusviikolla perehdyimme ryhmissä rinta- ja vatsaonteloon. Kumpikin onteloista piti demota opettajille kissalla tai koiralla, hevosella ja lehmällä käyttäen apuna joko luupreparaatteja tai dissektoituja preparaatteja. Varsinkin suoliston anatomiassa näillä lajeilla on hyvin paljon eroa, kuten ruuansulatuskanavan anatomian opinnoista vuoden takaa muistimme. Rintaontelon rakenteen kannalta on tärkeää ymmärtää, mihin asti keuhkot ulottuvat milläkin eläinlajilla ja mistä kylkiluuvälistä voi kuunnella mitäkin sydänläppää. Koin varsinkin nämä kertaukset itselleni erityisen tarpeellisiksi ja opettavaisiksi ja sainkin jonkinlaisia ahaa-elämyksiä monistakin asioista Topossa. Kokonaiskuva tuntui hahmottuvan entistäkin paremmin ja ihan luottavaisin mielin pystyy taas ajattelemaan selviytyvänsä tulevista opinnoista. Osa sai demottua kaikki lajit ja alueet hyvissä ajoin, ja pääsi karkaamaan kesälaitumille jo torstaina, osalle jäi jotain demottavaa vielä perjantaille.

Topografinen anatomia oli taas yksi mielenkiintoisimmista kursseista ainakin omasta mielestäni, mutta olenkin aina nauttinut anatomian opiskelusta. Tähän mennessä monet kurssit ovat toisaalta kyllä olleet mieleeni, joten mihinkään järjestykseen en niitä laittaisi. Parasta tässä opiskelussa on kuitenkin se, että ihan oikeasti nauttii lähes kaikesta vastaantulevasta ja asiat oikeasti kiinnostavat! Kun oppii uusia hienoja juttuja, ei voi kun olla kiitollinen siitä, että saa kunnian opiskella maailman parhaassa koulussa! :)