tiistai 5. joulukuuta 2017

VITAMIN D


Kiireinen on ollut tämäkin syksy ja aikaa kirjoitteluun ei juurikaan ole löytynyt. Aika vähissä on lumet ainakin pääkaupunkiseudulla olleet, mutta ehkä tästä vielä talvi tulee. Päivät ovat aika pimeitä, mikä tietysti synkistää mielenkin. D-vitamiinipurkilta kannattaa hakea vähän lisäapua, mutta siitä on hyötyä myös toisellakin tavalla ainakin eläinlääkärinaluille - siitä lisää myöhemmin.

SAIMista selvittyämme saimme nollata aivojamme viikonlopun verran ja sitten alkoikin jo Neurologian ja oftalmologian blokki aikamoisella tykityksellä. Heti ensimmäisellä luennolla tuli paljon asiaa, vaikka neurologia alkoikin joitakin perusasioita pikaisesti kerraten. Saamamme luentomateriaalit olivat neurologiassa usein tekstin puolesta hyvin niukat (edellisenä vuonna kuulemma vielä niukemmat?) ja muistiinpanoja sai tehdä taas näppäimistö tai kynä sauhuten. Välillä tuntuu, että meidän oletetaan muistavan kaikki läpikäydyt asiat ykkösvuodelta ja kertaavan loppuja itsenäisesti, koska tietenkin muistamme täydellisesti kaiken, mitä edellisen kolmen vuoden aikana on tullut opiskeltua. Pakkohan niitä itselle epäselväksi jääneitä tai unholaan painuneita asioita on vähän kertailla, mutta se aika on aina pois siltä uuden oppimiselta. Toisaalta taas huteralle tietopohjalle rakentaminenkaan ei liene kovin viisasta. Ajasta on tullut tänä vuonna kirosana...

Neurologian luentoja oli pääasiassa aamupäivisin yhden viikon ajan ja lisäksi yhtenä iltapäivänä oli pakollinen tunnin pituinen harjoitus pienryhmissä. Luennot eivät olleet pakollisia, mutta kuten jo ensimmäisellä luennolla kävi selväksi, tällä kurssilla ei pärjännyt pelkillä luentomateriaaleilla, jos ei luennoilla käynyt. En ole kyllä varma kuinka hyvin ilman kirjaa pärjäsi, vaikka luennoilla kävikin... Ainakin jotkut asiat käytiin niin nopeasti ja "itsestäänselvinä" läpi, että itse koin kurssikirjan hyödylliseksi tueksi. Neurologiassa oli lisäksi vapaavalintaisia lisätehtäviä, jotka piti palauttaa ennen seuraavan aamun ensimmäistä luentoa. Tehtävät olivat suhteellisen helppoja ja liittyivät aina joko edellisellä luennolla käytyyn aiheeseen tai herättelynä seuraavalla luennolla tulevaan uuteen asiaan. Tehtäviä oli yhteensä 5 ja porkkanana jokaisesta oli mahdollisuus saada 1 lisäpiste tenttiin. Kannatti siis tehdä, paitsi pisteiden toivossa, myös siksi, että tällainen aktivoiva opiskelu toimii oikeasti aika hyvin ja pakottaa lukemaan asioita jo heti luentojen jälkeen. Useammillakin kursseilla voisi käyttää vastaavia keinoja, kunhan vain tehtävien taso pysyisi riittävän simppelinä.


Siinäpä sitä, metritolkulla hermostoa! Kuvassa norsun aivot, selkäydin ja ääreishermosto
Body Worlds - Animal inside out -näyttelyssä.

Opinto-opas summaa Neurologian ja oftalmologian -kurssin oppimistavoitteet näin:

Opiskelija osaa 
  • paikallistaa neurologisen ongelman tekemänsä neurologisen tutkimuksen perusteella
  • luetella tärkeimmät erotusdiagnoosit paikallistettuaan neurologisen ongelman
  • suunnitella tarvittavat jatkotutkimukset
  • suunnitella tärkeimpien neurologisten sairauksien hoidon
  • tehdä perusteellisen silmätutkimuksen ja paikallistaa ongelman sen perusteella
  • tunnistaa ja hoitaa tavallisimpia silmäsairauksia pieneläimillä ja hevosilla
  • tunnistaa näkökykyä ja/tai silmämunaa uhkaavat tilat, jotka oireenmukaisen ensihoidon jälkeen vaativat erikoiseläinlääkärin arviota ja hoitoa

Kävimme läpi neurologisen tutkimuksen tekemistä ja sen osa-alueita kohta kohdalta. Näitä samoja asioita käytiin jonkin verran ykköselläkin läpi Neurobiologian harjoitustöissä, mutta nyt näistä luennoista ja harjoituksestakin tuntui saavan aika paljon enemmän irti. Neurologisessa tutkimuksessa tulisi aina tutkia samat asiat, toki painottaen tiettyjä kohtia tarkemmin mikäli jossain kohdassa havaitaan jotain epänormaalia. Neurologisen tutkimuksen avulla pyritään paikallistamaan ongelman sijainti hermostossa, mikäli ongelma ylipäänsä on neurologinen ja anamneesia apuna käyttäen pyritään päättelemään erilaisia differentiaalidiagnooseja eli diffejä. Tätä pääsimmekin useilla luennoilla harjoittelemaan katsomalla paljon erilaisia videoita Yliopistollisessa eläinsairaalassa käyneistä potilaista ja niille tehdyistä neurologisista tutkimuksista. Luennoilla puhuttiin niin keskus- kuin ääreishermostonkin sairauksista kuhunkin osaan erikseen paneutuen sekä epilepsiasta, neurologisten sairauksien fysioterapiasta ja myös hevosten neurologiasta oli omat luentonsa. Neurologian tärkein muistisääntö diffien listaamisessa on VITAMIN D, jossa siis esimerkiksi V viittaa vaskulaarisiin sairauksiin, I inflammaatioihin, T traumoihin tai toksisiin sairauksiin jne. Tästä muistisäännöstä tulee varmasti hyötyä jatkossa muillakin kursseilla, sillä se sisältää käytännössä kaiken tarpeellisen erilaisten diffien muistamiseksi.

Luennoilla nähtyjen videoiden halvaantuneet tai kaatuilevat potilaat vaikuttivat välillä lähes toivottomilta tapauksilta, mutta oikeanlaisella hoidolla monien oireet lievenivät merkittävästi elleivät peräti parantuneet täysin. Pitkäjänteisen fysioterapian avulla jotkut halvauspotilaat palautuivat jopa yllättävän nopeassakin ajassa lähes normaalikuntoisiksi, mutta toki on aina muistettava, että aivan toivottomille tapauksille ei fysioterapiakaan tuo apua. Mielessä on pidettävä myös se ikävä puoli, eli raha. Aina ei omistajalla vain yksinkertaisesti ole varaa pitkiin, aikaavieviin hoitoihin, vaikka eläimellä ehkä leikkauksen ja fysioterapian avulla olisikin edes kohtuullinen ennuste. Fysioterapia ja kuntouttaminen vaatii myös omistajalta sitoutumista eläimen hoitoon, eikä se ole aina itsestäänselvää että omistaja siihen pystyy.

Syksyllä jonakin päivänä todistetusti paistoi aurinko!

Neurologian harjoitustöissä olimme pienissä ryhmissä, jotka jakautuivat vielä pienempiin, noin 4 hengen ryhmiin yhtä koiraa kohden. Käytimme hyväksi vuosikurssilaistemme koiria harjoituskappaleina ja oli kyllä tosi hyvä päästä taas harjoittelemaan tutkimuksia ihan elävienkin eläinten parissa! Suoritimme koiralle neurologisen tutkimuksen vuorotellen, tosin jaoimme vähän raajojen tutkimista, jottei potilaamme hermostuisi neljästä peräkkäisestä neurologisesta tutkimuksesta. Arvioimme koiran mentaalistatusta ja käyttäytymistä, asentoa, kävelyä, harjoittelimme asentotuntoreaktioiden testausta, tutkimme selkäydinrefleksien sekä aivohermojen toimintaa ja viimeisimpänä pinnallista kiputuntoa. Harjoitus oli kyllä todella hyödyllinen, vaikka potilaillamme ei neurologisia puutoksia ollutkaan. ;)

Neurologian viikon jälkeen oli vuorossa jo pitkään odotettu väliviikko, jonka useimmat taisivat viettää tavalla tai toisella lomaillen. Osa passasi loman ja vietti väliviikonkin opiskellen valinnaiskursseilla, ainakin eksoottisten lintujen sairauksia käsittelevästä kurssista tuli sähköpostia syksyn mittaan. Seuraavalla viikolla jatkettiin oftalmologian parissa, peräti kolmen päivän tehostetuilla “opi kaikki silmästä ja silmäsairauksista” –luennoilla. Luentoja oli maanantaina 8-16 (välissä tunnin ruokatauko ja muutamia pienempiä taukoja) sekä tiistaina ja keskiviikkona 8-12. Tiistaina tai keskiviikkona iltapäivällä ryhmästä riippuen oli vuorossa kolmituntinen silmäntutkimusharjoitus, jälleen vuosikurssilaistemme koiria hyväksikäyttäen. Torstain saimme tänä vuonna vapaaksi prosessoidaksemme ja kerrataksemme kaikkea parin viikon aikana oppimaamme ja perjantaina sitten olikin jo tentti.

Oftalmologian luennot alkoivat kertaamalla silmän perusanatomiaa ja fysiologiaa ja etenimme rakenne kerrallaan käyden läpi tärkeimpiä sairauksia, niiden oireita, syitä ja hoitoa. First day –skillsit tulivat aika selväksi, eli mitä meidän oletetaan vähintään osaavan tehdä esimerkiksi kuivasilmäisen, silmänsä ulos pullauttaneen tai haavan sarveiskalvoon saaneen potilaan kanssa, miten erotetaan kaihi ikääntymisen myötä silmään ilmestyvästä nukleaariskleroosista tai mitä tyypillisiä silmäongelmia esiintyy brakykefaalisilla roduilla. Silmäpotilaiden (ja tietysti myös minkä tahansa muun potilaankin) kanssa on tärkeä tietää, milloin oma osaaminen ei ehkä riitäkään, ja osattava lähettää potilas eteenpäin jatkohoitoon ajoissa. Myös oftalmologiassa saimme nähdä paljon kuvia potilastapauksista, ja jopa aika kammottavilta näyttävistä silmävaurioista saattoi vielä saada toimivan silmän oikealla hoidolla. Toki välillä vauriot johtavat silmän poistamiseen ja senkin suorittamista muutamilla eri tavoilla kävimme luennoilla läpi.




Silmäntutkimusharjoituksessa oli erikseen harjoitukset pieneläinpotilaille ja hevosille. Pieneläimillä, eli käytännössä siis koirilla, harjoittelimme silmän tutkimista periaatteessa niinkuin se oikeastikin tehtäisi. Testasimme silmään liittyvien aivohermojen toimintaa neurologiasta tutuksi tulleilla tavoilla, tarkastimme Meibomin rauhaset ja kyynelpisteet, yritimme saada retroilluminaation eli silmänpohjan tapetumista tulevan heijastuksen aikaiseksi (eli se kun kissan silmät heijastavat valon takaisin valon osuessa niihin), teimme kyynelnesteen erityksestä kertovan Schirmer tear testin ja yritimme saada silmänpohjan näkyviin epäsuoralla oftalmoskopialla (ykkösellä harjoittelimme suoralla oftalmoskopialla). Oli havainnollistavaa nähdä eri harjoituskappaleidemme silmänpohjia näytöltä, kun kokenut, silmiin erikoistunut eläinlääkäri näytti niitä meille. Vaatii aika monen silmänpohjan näkemisen ennen kuin alkaa kehittyä hyvä käsitys siitä, mikä kuuluu normaalivaihteluun ja mikä ei. Siksi kannattaa siis tosiaankin jättää tarkempi diagnostiikka asiansa osaaville ja lähettää kiltisti potilas eteenpäin tutkittavaksi.

Hevosilla harjoittelimme vähän vähemmän silmän tutkimista kuin koirilla, mutta opetushevoset antoivat kiltisti ja kärsivällisesti (ehkä myös hieman rauhoitteen vaikutuksesta ;)) kaikkien vuorollaan palpoida silmän ja luomien ympäristöä sekä kurkistella silmien eri osia valon avulla. Näimme myös hevosen silmänpohjan, joka on tosiaan aika erilainen kuin koiralla. Lopetettujen, opetuskäyttöön luovutettujen hevosten päiden avulla harjoittelimme oikeiden puudutuskohtien palpoimista, sillä hevosella perusteellinen silmäntutkimus ilman puudutuksia voi olla haastavaa silmän sulkijalihaksen ollessa aika voimakas. Aurikulopalpebraaliblokin avulla eli puuduttamalla ihonalaisesti sopivasta kohdasta tämän lihaksen toiminta saadaan blokattua ja supraorbitaaliblokin avulla voidaan blokata yläluomen tuntohermotus. Näiden lisäksi harjoittelimme lääkityskatetrin laittoa hevosen silmäluomeen, sillä hevosen anatomiasta ja koosta johtuen silmän tiheä lääkitseminen ilman katetria ei ole usein kovin helppoa. Äärimmäisen tarpeellisia ja hyödyllisiä taitoja nämä kaikki!


Hevosen kallo, josta löytyy paljon puudutuspaikkojen paikallistamiseksi hyödyllisiä palpoitavia rakenteita.
Kuva Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä.

Oikeilla eläimillä tehtävät harjoitukset ovat aina kaikista parhaita, vaikka välillä omaan osaamattomuuteen turhautuukin. Eläinlääkisläisten eläimet myös lienevät yksiä Suomen tutkituimpia eläimiä useiden harjoitustemme takia ja aika moni varmaankin harjoittelee myös kavereiden ja sukulaisten koirilla mielellään aina uusia taitoja. Aivan kaikilla ei taida kuitenkaan olla mahdollisuutta harjoitella kotona, joten näitä harjoituksia todellakin tarvitaan. Ja jälleen kerran, olen todella kiitollinen siitä, että ihmiset luovuttavat rakkaita eläimiään meille opetuskäyttöön. On varmasti paljon varmempi olo tehdä joku uusi asia ensimmäistä kertaa elävälle eläimelle, kun on saanut ensin harjoitella sitä rauhassa ilman pelkoa esimerkiksi silmän puhkaisusta tai muusta tarpeettoman kivun aiheuttamisesta eläimelle.


Neurologian ja oftalmologian kurssin haastavuudesta saattaa antaa osviittaa se, että lähes kolmasosa vuosikurssistamme reputti tentin ja joutuu uusimaan ainakin toisen osan, joko neurologian tai oftalmologian. Toisaalta tentissä oli ehkä havaittavissa jonkinlaista tasoeroa kysymyksissä neuron ja oftan välillä ja joiltakin osin arvostelu vaikutti olevan aika raakaa. Myös tiiviillä aikataululla voi olla jotain tekemistä tenttitulosten kanssa, mutta vaikea sanoa. Helppoa tämä ei varmaan ollut kenellekään.

Vaikka tämäkin kurssi oli tiivis paketti, pidin Neurologiasta ja oftalmologiasta paljon ja toisaalta opinkin paljon uutta. Niinkuin SAIM:ssakin, myös tällä kurssilla perusasioiden (anatomia ja fysiologia!) osaaminen on aika ratkaisevassa osassa. Jos et tiedä mikä on normaalia, miten voit tietää mikä on epänormaalia? Lisäksi tuli jopa hieman toiveikas olo sen suhteen, milloin ja mitä kaikkea kannattaa yrittää tehdä eläimen tai sen ruumiinosan (silmän) pelastamiseksi. Toki aina on muistettava se, ettei kaikkia voi pelastaa, vaikka omistaja olisi valmis tekemään kaikkensa eläimen eteen.


sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Sisätautioppia


Neljäs opiskeluvuosi alkoi kummitella jo hyvin aikaisin kesällä sähköpostiin jatkuvasti tulevilla viesteillä milloin mistäkin asiasta tuleviin opintoihin liittyen. Tai siltä ainakin itsestäni tuntui. Nelosen päivystysvuorolistat saimme jo kesäkuussa, ja se paitsi aiheutti innostusta myös pientä jännitystä ja paniikkia. Kirurgian välinetilausta alettiin toden teolla suunnitella elokuussa, samoin kirjatilausta. Onneksi kaikki vastuuhenkilöt hoitivat näitä tilausasioita todella hienosti, eikä itselle jäänyt tehtäväksi kuin valita mitä kaikkea haluaa/pystyy tilata.

Luentomme alkoivat noin viikkoa ennen kuin monilla muilla eläinlääkisläisillä, varsojen orientoivaa viikkoa ja vitosten pari viikkoa aiemmin alkanutta klinikkakiertoa lukuunottamatta. Tämän vuoden luentomme pidetään aika lailla Yliopistollisen eläinsairaalan tiloissa, joten ellei muuten osallistu aktiivisesti esimerkiksi ainejärjestöjen järjestämiin erilaisiin tapahtumiin tai bileisiin, voi unohtaa melkein kokonaan muiden vuosikurssien olemassaolon vuodeksi. Meistä otettiin heti ensimmäisenä päivänä kasvokuvat eläinsairaalan sisäiseen käyttöön, jotta henkilökunnan olisi helpompi tunnistaa ja muistaa meidät nimeltä. Hygieniasta ja toimintatavoista eläinsairaalassa pidettiin infot heti aluksi ja saimme omat avaimet sairaalaan sekä nimikyltit päivystyksiä varten. Näiden lisäksi sekä Pieneläinsairaalalla että Hevossairaalalla oli omat infotilaisuutensa, joissa annettiin tarkempia ohjeita päivystyksissä toimimisesta. Hyvin nopeasti päivystysvuoromme alkoivatkin sitten jo pyöriä kaikkien muiden luentojen ja harjoitustöiden ohella.


Kirurgian välineitä.

Ensimmäinen kurssimme oli Pieneläinsisätautiopin blokki (SAIM eli small animal internal medicine), jota oli tänä vuonna täydennetty ilmeisesti viimevuotisen kurssipalautteen perusteella kahdeksalla mielenkiintoisella seminaarilla. Seminaareissa oli aina läsnäolopakko, kuten eksoottisia eläimiä käsittelevillä luennoillakin. Seminaarien rakenne vaihteli paljon, osassa ratkottiin pienenä ryhmänä potilastapauksia ja tehtiin pieni esitys aiheesta, osassa potilastapauksia käytiin läpi itse seminaarissa ilman etukäteismateriaalia, osassa oli lähes pelkkää luennointia höystettynä potilastapauksilla, mutta ehdottomasti erilaisten potilastapausten läpikäynnistä oli paljon hyötyä! Suurin osa vuosikurssistamme taisi olla luennoillakin paikalla, ja itse ainakin sain luennoista paljon enemmän irti kuin pelkistä kirjoista tai prujuista itsenäisesti opiskelemalla.

Pieneläinsisätautiopin osaamistavoitteista kerrotaan opinto-oppaassa näin:

Opiskelija osaa
  • tunnistaa tärkeimmät sisätaudit koiralla, kissalla ja eksoottisilla eläimillä (fretti, jyrsijät, häkkilinnut ja matelijat) esitietojen ja kliinisten löydösten perusteella 
  • määritellä tärkeimmät laboratorio- ja kuvantamistutkimukset, niiden käyttötarkoitukset ja diagnostisen arvon 
  • arvioida sairauden etenemisen, vakavuuden ja ennusteen 
  • kertoa yleiset hoitoperiaatteet 
  • soveltaa teoreettista tietoa potilastapausten ongelmalähtöisessä selvittämisessä 
  • käyttää kirjallisuutta, artikkeleita ja internetiä tiedonhaussa 

Sisätautioppi lähti käyntiin gastroenterologialla, kuten jo taisinkin aiemmassa postauksessa mainita. Lähdimme liikkeelle ihan termien määrittelystä ja sairauksien syntymekanismeista, sillä silläkin on tutkimusten kohdistamisen ja hoidon kannalta merkitystä, onko kyse regurgitoinnista vai oksentelusta eikä omistaja aina osaa erottaa näitä kahta toisistaan. Eläinlääkärin pitää osata esittää oikeita kysymyksiä, jotta ongelma voidaan paikallistaa oikeaan osaan elimistöä. Kävimme läpi akuuttia ja kroonista ripulia, ulostamisvaikeuksia, maksa- ja haimasairauksia, vatsaontelon turvotuksia, hoitomenetelmiä eri sairauksiin, mitä laboratoriomäärityksiä missäkin tapauksessa kannattaa tehdä ja mitä analyyseistä saadut arvot potilaan tilasta kertovat vai kertovatko mitään. Nämä asiat olivat tosiaan ainakin jossain määrin tuttuja niin patologiasta kuin JKT:n kliinisestä kemiasta, mutta nyt ne avautuivat ehkä vielä parempana kokonaisuutena ainakin itselleni.

Oksennuksenhoito-ohjeistusta luennolla jaetusta vihkosesta.

Nefrologiassa ja urologiassa käytiin läpi niin ylempien kuin alempienkin virtsatiesairauksien oireita ja siihen liittyvää terminologiaa, akuutteja ja kroonisia munuaissairauksia, laboratoriomäärityksiä, virtsatieinfektioita ja virtsakiviä sekä kissan virtsatiesairauksia. Virtsasta löytyy monta eläimen terveydentilasta kertovaa tekijää, joten se kannattaa muistaa aina tarvittaessa tutkia! Dermatologiassa kaivauduimme ihon eri kerroksiin ja useisiin eri sairauksiin niiden syntymekanismeihin, oireisiin ja näytteenottomenetelmiin perehtyen. Noin joka viides eläinlääkärin vastaanotolle tuleva potilas on ihopotilas, joten nämä asiat on syytä hallita tai ainakin osata ohjata potilas tarvittaessa eteenpäin asiantuntijalle. Meillä oli kunnia päästä dermatologian luennoillamme kuuntelemaan Suomen kokeneinta asiantuntijaa eläinten ihotautiasioissa, samoin kuin maksaluennoilla vastaavasti kokeneinta maksa-asiantuntijaa. Ihotautisairaudet vaativat usein pitkäjänteistä työtä ja sitoutumista eläinten omistajiltakin. On aina hämmentävää kuulla esimerkkejä siitä, miten eläinlääkärin sanoma ei ole mennyt omistajalle perille, joten ihan pienetkin asiat täytyy välillä vääntää rautalangasta ja kaikki pitää kirjoittaa paperille. Niinkuin se, että eliminaatiodieetillä omistaja onkin antanut koiralleen kielletyllä listalla olevia makupaloja, vaikka ohjeissa on miten kerrottu muiden ruokien syöttämisen olevan kiellettyä. Eliminaatiodieetti pitää selittää todella huolellisesti omistajalle, jotta omistaja ymmärtää miksi sitä tehdään ja miksi saa antaa vain tiettyjä ruokia.

Kardiologiassa perehdyimme erilaisiin sydänsairauksiin, niiden aiheuttamiin oireisiin, erilaisiin rytmihäiriöihin ja siihen, miltä ne näyttävät EKG:ssä, mitkä sydänsairaudet ovat millekin rodulle tyypillisiä, millaisia synnynnäisiä sydänsairauksia on olemassa, miten sydänsairaudet erotetaan hengitystiesairauksista, jos oireet sopisivat kumpaan vaan ja miten ja missä vaiheessa sydänsairauksia hoidetaan, mitä lääkkeitä käytetään ja millainen on ennuste eri sairauksissa ja eri sairauksien vaiheissa. Myös sydänsairauksien osalta korostettiin sitä, että koska vakavammissa tapauksissa voidaan joutua käyttämään jopa neljää eri lääkettä, on tärkeä selittää omistajalle jokaisen lääkkeen tarkoitus eläimen hoidossa, jotta omistaja ymmärtää jokaisen lääkkeen tärkeyden.

Seuraava aihekokonaisuus käsitteli hengitystiesairauksia ja näistä kahdesta oli yhteinen seminaari, jossa päästiin pohtimaan todellisten potilastapausten avulla sitä, oliko kyse hengitysteihin liittyvästä sairaudesta vai sydänsairaudesta. Asiat eivät tosiaankaan ole aina niin ihanan mustavalkoisia, että olisi helppo sanoa kummasta on kyse. Välillä voi olla kyse molemmistakin, mutta oleellista on päätellä tutkimusten perusteella se, kumpi sairaus on senhetkisen tilan eläimelle aiheuttanut. Eikä sekään aina ole niin selvää. Kävimme myös läpi näytteenottoa hengitysteistä ja saatujen tulosten tulkitsemista. Hengitystiesairauksissa puhuttiin myös paljon keskuteluakin aiheuttaneista jalostuksella aikaansaaduista sairauksista, jotka joillakin roduilla edustavat "normaalia". Brakykefaaliset eli lyttykuonoiset rodut ahtaine hengitysteineen lienevät kaikille tuttuja, mutta joka kerta jaksaa hämmentää se, miten sairas on ihmisen mielestä normaalia tai "söpöä". Luennolla sanottiin mielestäni kuitenkin hienosti se, että eläin on silti hoidettava, oli se lyttykuonoinen tai ei, sillä ei se ole sen eläimen vika, että ihminen on tehnyt siitä sellaisen. Meidän tehtävämme eläinlääkärinä on helpottaa näiden eläinten elämää mahdollisuuksiemme mukaan.

EKG:n tulkintaharjoituksia Vetcaren apuvälineviivoittimella.

Hematologian osuudessa perehdyimme veren sisältöön solutasolla. Selvitimme miten verenvuoto ja hemolyysi voidaan erottaa toisistaan, millaisia muutoksia kuuluu anemiaan niin solutasolla kuin kliinisinä oireinakin, mitä eri kehitysvaiheissa olevat punasolut kertovat potilaasta, millaisia punasoluja näkee esimerkiksi IMHA-potilaalla, miten verisively tehdään, mitä asioita pitää huomioida erilaisia analysaattoreita käytettäessä ja niiden antamia tuloksia tulkittaessa, mitä eri veriryhmiä kissoilla ja koirilla on olemassa, miten ne huomioidaan verensiirroissa ja miten verenluovutukset ja siirrot käytännössä hoidetaan. Paljon asiaa, jota oli kyllä käyty jo muistaakseni ykköselläkin jossain määrin läpi, mutta ehdottoman tarpeeseen tämä osuus kyllä tuli!

Onkologian luennot aloitettiin ainakin omasta mielestäni hyvin vaikuttavalla Niko Kettusen HS Tieteeseen kirjoittamalla jutulla "Syöpäsolu, joka ei suostu kuolemaan", jonka luennoijamme luki meille ääneen ja me kiltisti kuuntelimme. Valitettavasti tätä ei taida maksutta päästä lukemaan, olisin muuten sen linkannut tähän, mutta jos joku Hesaria tilaa, suosittelen sen googlaamaan ja lukemaan. Puhuimme syövän syntymekanismista, diagnostiikasta, yleisimmistä syövistä eri eläimillä ja syöpäsairauksien hoidosta. Pääsimme harjoittelemaan ohutneulanäytteenottoa viinirypäleillä näiden luentojen puitteissa, sillä luennoijamme halusi varmistaa, että jokainen varmasti osaa suorittaa tämän aika yksinkertaisen toimenpiteen oikein. Yksinkertaisuudesta huolimatta näytteenoton voi siis toki tehdä väärin, joten tästä ei varmasti haittaa ollut!

Seuraava "kokonaisuus" käsitteli luennoilla polysysteemisiä sairauksia eli käytännössä parvoviroosia, penikkatautia, tarttuvaa maksatulehdusta, leptospiroosia, kissaruttoa, FIP:iä, FeLV:iä, FIV:iä sekä monia enemmän tai vähemmän matkoilta tuliaisina tulevia sairauksia, kuten anaplasmoosia, erlichioosia, borrelioosia, leismaniaasia, babesioosia ja sydänmatosairauksia. Puhuimme rokotuksista ja niiden merkityksestä monien näiden sairauksien kannalta. Kaikkia sairauksia vastaan ei ole kuitenkaan olemassa toimivaa rokotetta ja varsinkin vektorivälitteiset sairaudet tulevat koko ajan pohjoisemmaksi uhaten siten myös meidän suomalaista eläinpopulaatiotamme. Näiden tautien merkitys tulee jatkossa olemaan varmasti yhä suurempi ja suurempi.


Näitä vektoreita Suomessakin vilisee... lemmikinomistajan ihanaa arkea kesällä!

Viimeinen tenttiin mukaan tullut kokonaisuus käsitteli endokrinologiaa, jossa kävimme läpi lähinnä merkittävimpiä sairauksia ja jätimme ajan puutteen vuoksi harvinaisemmat käsittelemättä. Puhuimme diabetes mellituksesta, hyperadrenokortikismistä, hypoadrenokortikismistä, hypotyroidismista ja hypertyroidismista, niiden oireista, diagnosoinnista, hoidosta ja ennusteesta. Näiden sairauksien kannalta on oleellista ymmärtää perusfysiologia niihin liittyvissä elimissä, jolloin pystyy myös ymmärtämään miksi tietyt tutkittavat arvot tietyissä tilanteissa nousevat ja tietyissä tilanteissa laskevat ja mitä se tarkoittaa eläimen tilan ja hoidon kannalta. Eläinlääkärin on osattava tunnistaa akuutti Addisonin kriisi ja toimia välittömästi eläimen hoitamiseksi.

Viimeiset kolme luentopäivää käsiteltiin eksoottisia eläimiä eli kaneja, jyrsijöitä, frettejä, matelijoita sekä lintuja, niiden tutkimisen ja hoidon erityispiirteitä ja tyypillisiä sairauksia. Kuten jo aiemmin eksoluennoilla ainakin JKT:ssä on ollut puhetta, moni eksoottinen eläin voi kuolla pelkästään tutkimuksen aiheuttamaan stressiin varsinkin ollessaan jo hyvin sairas, mikä pitää aina muistaa mainita omistajalle. Mieleen jäi varsinkin se, että vaikka kanejakin pidetään aika "halpoina" lemmikkeinä, niistä voi tulla aika kalliskin harrastus varsinkin jatkuvien hammasongelmien takia. Ja hammasongelmat pitää aina ehdottomasti hoitaa, oli kyseessä mikä eläin tahansa. Kaikki, joilla on joskus ollut todella kipeä hammas, ymmärtävät varmasti miksi ja muiden pitää vain uskoa järkipuhetta. Vaikkei eksoottisista eläimistä muuta ymmärtäisikään, kaikkien eläinlääkärien pitäisi pystyä kuitenkin antamaan kaikille eläinlajeille vähintään tarvittava hätäensiapu.

Yksi seminaarimme liittyi kissojen ja koirien käyttäytymiseen ja käyttäytymisongelmiin. Seminaarissa ehdimme käydä asioita aika pintaraapaisuna läpi, mutta muutamien potilastapausten kautta kävi kyllä selvästi ilmi, miten monimutkaista joidenkin käyttäytymisongelmien ratkominen todellisuudessa onkaan. Asia vaatii aika tarkkaa syventymistä ja omistajilta hyvin vahvaa sitoutumista ongelmien ratkaisemiseen. Käyttäytymisongelmat ja elinolosuhteiden parantaminen tulivat selvästi esiin myös kissojen virtsatieinfektioista puhuttaessa, sillä kissojen idiopaattinen kystiitti on juuri sellainen ongelma, joka vaatii omistajaltaan paljon ymmärrystä ja sitoutumista. Mutta niinhän se on oikeastaan millä tahansa eläinlajilla - omistajan pitäisi tietää ja ymmärtää lemmikkinsä luontaisesta käyttäytymisestä ja tarpeista aika paljon jo ennen itse eläimen hankintaakin ja muistaa, että kaikki omistajan elämässä tapahtuvat muutokset vaikuttavat hyvin pitkälti myös lemmikin elämään.

Kanin hermosto Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä, liittyy aiheeseen koska kani.

SAIM ei tosiaan ollut ihan mikään pieni ja helppo paketti, mutta peloistani huolimatta oma tenttini meni ihan hyvin. Lienee sanomattakin selvää, että tärkeää asiaa oli aika paljon, ja itse myös stressistä huolimatta nautin todella paljon oppiessani asioista lisää ja tajutessani ymmärtäväni aika paljon monistakin asioista. Luennoille oli ihana mennä, koska tiedonjano oli aika suurta. Välillä toki väsytti, mutta ei kai tätä kukaan tekisi, ellei nauttisi tästä?

Meillä on vielä tulossa palautetilaisuus, jossa käydään vaikeimpia kysymyksiä ja antamaamme palautetta läpi. On kyllä aina hienoa, kun opettajia oikeasti kiinnostaa opiskelijoiden antama palaute ja he haluavat kehittää kursseja jatkuvasti parempaan suuntaan. Tällä kurssilla se on kyllä näkynyt erityisen hienosti, vaikka toki aika monia aiempiakin kursseja on vuosi vuodelta "paranneltu". Se näkyy myös siinä, että kurssien sisältö tai toteutustavat ovat jonkin verran muuttuneet sen jälkeen kun meidän vuosikurssimme on niitä käynyt, eivätkä esimerkiksi omat höpinäni ykkösvuodelta enää välttämättä päde tämänvuoden ykkösten kursseihin. Mutta halu kehittyä on aika monessa asiassa hyvä juttu!



perjantai 13. lokakuuta 2017

Synkkien ajatusten perjantai 13. päivä


Synkkyysvaroitus


Tänään aamulla kävimme harjoittelemassa monivalintabingoa Pieneläinsisätautiopin tentissä, jossa neljän tunnin aikana piti valita 100 ruuansulatuskanavaan, munuaisiin ja virtsateihin, ihoon, diagnostiseen kuvantamiseen, sydämeen, hengitysteihin, vereen, syöpään, infektiosairauksiin sekä endokrinologiaan liittyvään kysymykseen oikea vastausvaihtoehto. Kuulostaa ehkä pahalta, mutta yllättävän hyvin aikaa tuntui riittävän. Mieleen palautuivat omat ylioppilaskirjoitukset sekä valintakoe optisine vastauslomakkeineen...

Ensimmäistä kertaa seitsemään viikkoon tuntuu, että tulevana viikonloppuna voi hengittää ja nauttia elämästä kunnolla ilman takaraivossa paukuttavaa ajatusta siitä, kuinka pitää lukea, pitää opiskella, pitää tehdä seminaariesityksiä, pitää tehdä sitä ja tätä. En tiedä miksi olen ottanut tämän syksyn jotenkin raskaasti ja ehkä vaatinutkin itseltäni enemmän kuin pitäisi. Stressiä on ollut enemmän kuin muistan aikoihin olleen, mutta niin se on tainnut olla vähän kaikilla. Kirjoitin jo melkein kuukausi sitten seuraavan tekstiluonnoksen ja mietin taas haluanko edes julkaista sitä, mutta julkaisen nyt kuitenkin, sillä olen kuullut muiltakin hyvin samankaltaisia ajatuksia:

En halua valehdella, että eläinlääkiksessä opiskelu olisi pelkkää ruusuilla tanssimista ja että olisi pelkästään ilo aina opiskella, koska asiat kiinnostavat niin paljon ja koska nyt opiskelemillamme asioilla on suuri merkitys kliinisessä työssä. Ei. Tänä vuonna jos koskaan ahdistus hiipii yhden jos toisenkin mieleen, koska vauhti on päätähuimaava. On mahdotonta opiskella asiat niin hyvin kuin aiempina vuosina on tottunut opiskelemaan, sillä omien muistiinpanojen tekeminen ja kunnollinen opiskelu vie aikaa. Ja aikaa meillä ei oikeastaan ole. Pitäisi pystyä omaksumaan valtava määrä tietoa hyvin lyhyessä ajassa ja osata vastata nopeasti sen enempiä miettimättä kysymyksiin, joihin vastaaminen vaatisi oikeasti välillä paljon enemmän miettimisaikaa loogisten tapahtumaketjujen muodostamiseksi. Tässä vaiheessa opintoja vastaukset eivät aina valitettavasti tule kuin apteekin hyllyltä, vaan niitä joutuu oikeasti miettiä ja kaivella muistinsa syövereistä paljon tietoa eri asioista ja yhdistellä ne päässä järkeviksi kokonaisuuksiksi. 
Ajan puute turhauttaa. Opin itse monesti paremmin luennoilla istumalla kuin kirjasta lukemalla ja jaksaessani keskittyä kuuntelemaan ja tekemään muistiinpanoja usein muistankin asioita suhteellisen hyvin. Mutta väsyneenä ajatus lähtee helposti harhailemaan tai jos luennoija sanoo sanottavansa suoraan slideista lukemalla ja luentojen pituus venyy venymistään, on turha edes yrittää jaksaa keskittyä. Tauot, happihyppely, eväät ja juomat auttavat jaksamaan paremmin, mutta ei niilläkään ihmeitä saa aikaan. Olen yrittänyt huolehtia riittävästä unen- ja ravinnonsaannista, mutta välillä huomaan ettei niistäkään pysty pitämään kiinni. Liikunta jää usein pakosta kakkoseksi opiskelulle, vaikka se auttaisi varmasti jaksamaan arjessa paremmin. Kavereidenkin kanssa on tullut vietettyä aivan liian vähän aikaa. Alkaako kuulostaa sellaiselta klassikkoesimerkiltä itsensä loppuunpolttamisesta?



Aika pian tämän kirjoitettuani heräsin kuplastani ja tajusin, että ei tämä näin voi jatkua. Niin typerän yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin, päätin ottaa aikaa itselleni ja lopettaa turhan stressaamisen. Ja se auttoi. Mielestäni tuli paljon virkeämpi, jaksan keskittyä paljon paremmin ja elämässä on muutakin sisältöä kuin opiskelu. Liika tunnollisuuskaan ei ole hyvästä, vaan elämässä pitää osata priorisoida asioita. Kukaan muu ei pidä huolta sinusta itsestäsi, ellet sinä itse sitä tee. Opiskelu ei ole koko elämä, vaikka se välillä viekin suuren osan ajasta, tulee ajatuksiin ja uniin ja haittaa harrastamista. Onneksi ystävät ja perhe ovat tukena ja turvana, vaikka ajoittain tuntuukin, etteivät hekään aina ihan täysin ymmärrä, miten paljon tämä koulu meiltä vaatiikaan.

En halua kuulostaa liian synkältä, sillä asiat ovat nyt tällä hetkellä todella hyvin ja silmäni ovat avautuneet oman jaksamisen suhteen. Olen entistä enemmän pohdiskellut sitä, miksi sitä vaatiikaan itseltään niin suuria. Ehkä siksi, että loppujenlopuksi aika pienen ajan kuluttua voin olla itse vastuussa siitä, jääkö joku potilas henkiin vai ei ja tekemäni virhe voi maksaa sen potilaan hengen. En halua tappaa potilasta siksi, etten kuunnellut sisätautiopin luennoilla tarpeeksi keskittyneesti. Toisaalta tämä ajatus on typerä, sillä vielä pari vuotta teemme vain niinkuin meidän käsketään tehdä eivätkä meidän päätökset tai päättämättä jättämiset, diagnoosit tai diagnoosin puutteet, hoitotoimenpiteet tai hoitamattomuudet johda yhtään mihinkään - joku muu tekee lopulliset päätökset kaikesta. Tämän parin vuoden aikana on vielä aikaa tehdä virhe virheen perään ja ottaa niistä opiksi! Niin se kai pitäisi ajatella. Mutta jos vaatii itseltään täydellisyyttä, voi olla hankala luopua siitä ajatuksesta, että ei vain vielä osaa tai tiedä riittävästi.

Tästä vuodatuksesta huolimatta olen edelleen todella onnellinen tästä koulusta ja jopa siitä, miten kovaa työtä sen takia välillä joutuukaan tekemään. Haasteellisuus oli yksi syy miksi eläinlääkikseen hain, sillä en jaksaisi tehdä päivästä toiseen sellaista työtä, jossa en pääse haastamaan ja kehittämään itseäni. Tässä koulutuksessa sitä ei varmasti tarvitse pelätä!


Ihanaa viikonloppua kaikille, muistakaa pitää huolta itsestänne ja jaksamisestanne! 


keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Lehdet kellastuu


Syksy on alkanut ja täällä sitä taas ollaan! Halusin huikkaista nopeat kuulumiset vielä kun kuvittelen, että aikaa sellaiseen on. Neljäs vuosi eläinlääkiksessä on pyörähtänyt käyntiin täyttä höyryä. Vaikea uskoa itsekään, että puoliväli on jo ylitetty. Ensi vuonna tähän aikaan stressataankin jo kliinistä työtä eläinsairaalassa ja tämä vuosi opiskellaan kaikki sitä varten tarvittava teoriassa. Alkaa kyllä toden teolla olla jännitystä ilmassa... Uusia varsojakin olen ehtinyt nähdä, vaikka olemmekin tämän vuoden lähes eristyksissä kaikista muista luentojemme ollessa Eläinsairaalan tiloissa. Vastahan sitä hetki sitten itsekin tuijotti silmät pyöreinä orientoivalla viikolla vanhempia opiskelijoita ja eläinlääkäreitä YES:n tutustumiskäynnillä. Missä välissä meistä tuli muka nelosia?

Pääsemme tänä vuonna entistä enemmän kosketuksiin niin hevos- kuin pieneläinsairaalankin kanssa, sillä meille on jaettu kummallekin puolelle päivystysvuoroja, jolloin olemme sairaalassa eläinlääkäreiden, hoitajien ja vitosen kandien tiellä apukäsinä. Meiltä ei perehdytystilaisuuksien perusteella odoteta kuulemma suuria, mutta aika moni luo varmasti itselleen ihan omat paineet - kyllä tämä ja tämä asia varmaan pitäisi jo tietää tai osata. Osalla on enemmän ja osalla vähemmän kokemusta eläinten hoitotyöstä eri klinikoilla, oman osaamisen mukaan tietysti tehdään ja aina pitää sanoa, jos jokin asia ei ole tuttua. Haastavuutta toki lisää se, että kyseessä on nimenomaan päivystys, jossa pääsääntöisesti hoidetaan hätätapauksia. Mutta eiköhän näistäkin selviä, päivä/päivystys kerrallaan!

Syksy ja kirpeät aamut tekevät tuloaan.

Ensimmäisen opiskeluviikon jälkeen oli aika helpottunut olo, lähinnä siksi että edessä oli viikonloppu. Vaikka ensimmäiset kaksi viikkoa luentopäiviä on vain neljän päivän ajan, heti alusta alkaen kävi selväksi, että ensimmäiset kolme vuotta eläinlääkiksessä oli aika helppoa ja yksinkertaista, suorastaan opiskelun opettelemista. Nyt sitten todella pitäisi osata jo opiskella, nimittäin asiaa on todella paljon ja tahti on kova. Onneksi asia on hyvin pitkälti tuttua, useiden kurssien tietojen yhdistelyä kliinisesti merkittäväksi kokonaisuudeksi. Ensimmäisen viikon aikana käsiteltiin ruuansulatuskanavan sairauksia ja niiden kliinistä hoitoa ja viikon päätti seminaaripäivä, jossa käytiin ryhmien etukäteen valmistelemia potilastapausesityksiä läpi ja keskusteltiin tapauksista Pieneläinsairaalassa kliinistä työtä tekevien eläinlääkäreiden kanssa. Kuten ensimmäisellä luennolla oli puhetta, uusimmissakin sisätautiopin kirjoissa tieto on niiden ilmestyessäkin jo pari vuotta vanhaa. Luennoilla saamme ajankohtaista tietoa ja keltäpä muultakaan sitä saisi kuin päivittäin kliinistä työtä ja tutkimusta tekeviltä eläinlääkäreiltä?

Intoa riittää siis ainakin toistaiseksi, mutta huomaan olevani jo nyt vähän jäljessä itse itselleni asettamastani opiskelutahdista. Aikatauluissa ei ole ihan hirveästi ylimääräistä aikaa, jos haluaa valmistautua tenttiin järkevästi eli koko kurssin ajan tiiviisti pänttäämällä. Viimeisen päivän paniikkilukemiset kyllä ajattelin ainakin tänä vuonna unohtaa, sillä tätä määrää tietoa ei ihan parissa päivässä vaan voi mitenkään sisäistää. Saa nähdä kuinka käy...


Lopuksi vielä vinkkivitonen pimeisiin syyspäiviin:
Nyt jos koskaan kannattaa alkaa seurata Yliopistollisen eläinsairaalan Facebook-sivuja, sillä sinne on aika tiiviiseen tahtiin päivitelty kandikuulumisia!


lauantai 19. elokuuta 2017

3rd Year



On aika summata yhteen mennyt vuosi, jotta voi taas keskittyä täysillä tulevaan. Ekan ja tokan vuoden tapaan luvassa on siis kooste kolmannesta opiskeluvuodesta eläinlääkiksessä. Kolmosvuosi poikkesi aikataulullisesti eniten tähän mennessä aiemmista vuosista, sillä vuosikurssimme oli monilla kursseilla paljon pienemmissä ryhmissä ja esimerkiksi lomien pituus vaihteli hyvinkin paljon.

Kolmosvuosi aloitettiin "kevyesti" ryhmätyöpakertamisella Infektioepidemiologian eli EPI:n ja Näyttöön perustuvan eläinlääketieteen eli NPE:n parissa. Tästä alkoivat myös ensimmäiset kunnolliset tutustumiset lakitekstien kiemuroihin ja siihen, ettei mikään samaan asiaan liittyvä laki löydy yhdestä paikasta, vaan ehkä noin kymmenestä eri pykälästä, asetuksesta ja/tai päätöksestä. EPI:n kotitentti yllätti työläydellään, vaikka koinkin sen opettavaisena tehtävänä. NPE:stä saattoi olla jotain hyötyä omaa lisuria ajatellen ja ainakin se auttoi ehkä hahmottamaan tieteellisten artikkeleiden syvintä olemusta paremmin. Samaan aikaan EPI:n ja NPE:n kanssa pyöri heti alusta alkaen Obduktiokurssi omasta ryhmästä riippuen ja näiden aikataulujen yhteensovittaminen tuotti välillä hankaluuksia. Vertasin koeobduktiota edeltänyttä jännitystä pääsykokeeseen, mutta koeobduktio oli tosiaan jollain tapaa hermojaraastavampi ja tähän mennessä ehkä pahin itselleni vastaantullut koe/tentti eläinlääkiksessä. Riippuu varmasti ihmisestä, minkä kokee itselleen jännittävänä ja rasittavana.

Syksyllä otettiin ensimmäiset oikeat kosketukset kliiniseen työhön Johdanto kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen -kurssin mukana ja tutustumista jatkettiin viikon jaksolla Saarella (osa 1 ja osa 2). Opittiin paljon uutta naudoista, lampaista, sioista ja siipikarjasta ja siitä, miltä eläimeltä kannattaa mitata ensin lämpötila ja miltä eläimellä saattaa kuulla normaalia nopeamman sykkeen heti ensimmäisenä sydämen kimppuun sännätessään. Tutkittiin tuotantoeläimiä ja otettiin tai yritettiin ottaa verinäytteitä ja saatiin esimakua tulevista klinikkajaksoista Saarella. Pääsimmepä myös viettämään opettavaista broilerpäivääkin broilertilalla ja -teurastamossa.

Naudan mahojen poikkileikkaus ylhäältäpäin kuvattuna Body Worlds - Animal inside out -näyttelyssä. Normaalisti pötsistä (isoin osa, kuvassa keskellä) pitäisi kuulua stetoskoopeilla "ukkonen järven takana" noin kerran minuutissa. 

Syyslukukaudella ehdittiin perehtyä eläinlääkärin virkamieselämään ja pohtia viestintää ja vuorovaikuttamista monelta eri kantilta. Opiskelimme myös lihantarkastuksen saloja ja jälleen tutustuimme lakitekstien kiemuroihin. Luennoilla oli mukavan keskusteleva ilmapiiri ja puhuimme monista eettisistä asioista myös käytännön teurastamotoiminnan kannalta. Näistä asioista oli hyötyä sitten myöhemmin suoritetussa teurastamoharjoittelussa. Kun oli ensin opiskellut asiat teoriassa ja sitten pääsi näkemään toiminnan käytännössä, sai aika hyvän kokonaiskuvan koko prosessista ja ymmärsi miksi joku asia tehtiin niinkuin se tehtiin.

Syyslukukauden jälkeen nautittiin ansaitusta joululomasta tai "lomasta" ja palailtiin istumalihastreeniin tammikuussa JKT:n eli heppojen ja pieneläinten pariin. Obduktiokurssin jälkeen oli ihan mukava päästä tekemään tutkimuksia elävilläkin eläimillä ja monet harjoituksista olivat todella hyödyllisiä. Yleistutkimukset, anamneesien otot, injektiot sekä kirurgia moninaisine instrumentteineen tulevat seuraavina vuosina meille entistä tutummiksi, joten näitä asioita pitänee alkaa pikkuhiljaa taas kertailla... Päivystysvuoro Pieneläinsairaalassa toi myös esimakua tulevasta, sillä meille on jo jaettu päivystysvuoroja ensi vuoden ajaksi ja alamme pyöriä entistä enemmän PES:llä.

Kevät jatkui farmiksella ja opittavaa oli enemmän kuin aikaa. Alkuvaikeuksista huolimatta tästäkin tärkeästä osa-alueesta selvittiin ja tuleville vuosille tuli taas paljon uutta muistettavaa. Opimme, että tietoa pitää osata tarvittaessa hakea ja myös sen, miten turhauttavaa tiedon hakeminen välillä onkaan. Reseptien kirjoittamista oli hyvä harjoitella, mutta varmasti menee vielä aika kauan ennen kuin annostukset alkavat tutummillakaan lääkkeillä olla selkäytimessä. Olenpa kuullut jonkun kritisoineen eläinlääkäreitä siitä, että itse tutkimus on nopeasti ohi, mutta sitten kotiuttamisessa, lääkkeiden ja/tai reseptin saannissa ja laskuttamisessa kestää kauan. Ehkä kuitenkin ihan hyvä, että eläinlääkäri etsii oikean lääkkeen ja laskee rauhassa oikean annostuksen, ettei eläimelle käy köpelösti. Farmiksesta muistin kirjoittaa yksityiskohtaisemman postauksen liittyen erääseen opiskelupäiväänkin.


Farmakologiassa opiskeltiin kaikenlaisia reseptoreita.

Farmiksen jälkeen oli pikainen kurssi anatomiaan, fysiologiaan ja kliiniseen kemiaan liittyen, joka yhdisti käytännössä aiempien vuosien opintomme potilastapausten avulla järkeviksi kokonaisuuksiksi. Ryhmätyötympääntymisestä huolimatta kurssi toimi aika näppärästi ja ainakin itse koin oppineeni jotain (ainakin siitä omasta aiheesta, heh). Kolmosvuoden päätti diagnostisen kuvantamisen kurssi, jossa käytiin läpi perusteet kaikista työmme kannalta oleellisista menetelmistä. Kliinisen työn kannalta tämäkin on hyvin tärkeä kurssi ja harjoituksista ja jopa niistä ryhmätöistä jäi käteen aika paljonkin oleellista tietoa. Kurssilla tuli hyvää kertausta normaalista anatomiasta ja muistutus siitä, että tosiaan nämä normaalit asiat pitää olla hyvin hallussa, ennen kuin alkaa tehdä kummallisia diagnooseja. ;)

Kevään loppupuolella meidän piti palauttaa myös portfolio, jossa pohdimme omaa oppimistamme ja käsityksiemme muuttumista näiden kolmen vuoden aikana. Olimme siis ensimmäisen vuoden syksyllä vastanneet tiettyihin kysymyksiin ja nyt piti vertailla omien ajatusten muuttumista niihin vastauksiin verrattuna. Hauskaa pohdiskelua, joskaan itse en koe omien ajatusteni kovinkaan paljon näiden vuosien aikana muuttuneen. En ollut ehtinyt ennen eläinlääkiksen alkua maalailla liian ruusuista kuvaa itselleni eläinlääkiksestä tai eläinlääkärin ammatistakaan, mutta tietyllä tapaa onhan tämä aika rankka koulu ja ammatti. Vaikka toki vähän pelottaakin (luulen että tässä vaiheessa kuuluukin vähän pelottaa?) moni tuleva asia, olen edelleen ihan samaa mieltä kuin eläinlääkiksen aloittaessani: olen täysin oikeassa paikassa ja opiskelemassa juuri siihen ammattiin, mihin haluankin!







maanantai 31. heinäkuuta 2017

Teurastamolla harjoittelemassa


Yksi opintoihimme kuuluvista harjoitteluista on kolmosvuoden Lihantarkastukseen painottuva tarkastuseläinlääkäriharjoittelu, joka tarkoitti kahden viikon viettämistä teurastamolla. Kaikilla taisi olla ainakin jonkinlainen kosketus teurastamoon entuudestaan joko jo semmarikurssilta tai sitten viimeistään Broilerpäivältämme syyslukukaudella. Nimensä mukaisesti tässä harjoittelussa keskityttiin lihantarkastukseen ja vitosvuonna on sitten erikseen vielä viikon pituinen Teurastamovalvontaan painottuva tarkastuseläinlääkäriharjoittelu. Lihantarkastus-kurssin aikana käytiin läpi hyvin pitkälti kaikkea tähän kolmosen harjoitteluun liittyvää, joten aika hyvin oli jo ennalta tiedossa, mitä harjoittelulta odottaa. Toki asioiden näkeminen käytännössä on aina vähän erilaista, varsinkin kun mukaan tulee erilaisia ääniä ja hajuja.

Lihantarkastukseen painottuvan tarkastuseläinlääkäriharjoittelun tavoitteista kerrotaan opinto-oppaassa näin:

Opiskelija osaa käytännössä
  • suorittaa itsenäisesti lihantarkastuksen (ante mortem ja post mortem) 
  • tehdä itsenäisesti lihantarkastuspäätöksiä 
  • valvoa eläinten tarttuvia tauteja ja zoonooseja 
  • valvoa eläinsuojelua (eläinkuljetukset, eläinten käsittely teurastamolla, tainnutus) 
  • pitää lihantarkastuksesta kirjanpitoa  
  • tarkastaa ja ottaa huomioon ketjuinformaation tietoja itsenäisesti  
  • valvoa teurastus- ja teurastamohygieniaa tarkastuseläinlääkärin apuna  
  • valvoa omavalvonnan ja HACCP:n toteutumista tarkastuseläinlääkärin apuna  
  • valvoa teurastamoa valvontasuunnitelman mukaisesti tarkastuseläinlääkärin apuna 

Teurastamoharjoittelun ajankohta valittiin kolmosvuoden poikkeavan aikataulun mukaisesti jo kakkosvuoden keväällä muiden kurssien aikataulutuksista johtuen, mutta tarkempien harjoittelupaikkojen valinta tapahtui vasta lokakuussa. Lokakuussa saimme siis valita ja yrittää sopia keskenämme kuka menee millekin teurastamolle tiettyinä viikkoina. Kaikille ei ollut harjoittelupaikkoja ns. normaalin lukuvuoden puitteissa, vaan osa joutui suorittamaan harjoittelunsa loma-aikoina, riippuen omista aikatauluista ja kolmosen muista kursseista. Ajankohdasta riippuen teurastamoksi pystyi valita nauta-, sika-, broileri- tai poroteurastamon. Poroteurastamolle harjoittelun järjestäminen piti hoitaa itsenäisesti ja sinne otettiin harjoittelijoita vain silloin, kun poroja edes jonkin verran teurastettiin, muuten olisi ollut aika hiljainen harjoittelu edessä. Muille teurastamoille ilmoittauduttiin Weboodin kautta. Osa teki koko kahden viikon harjoittelunsa samassa teurastamossa, osa viikon yhdessä ja viikon toisessa teurastamossa.


Poroja Body Worlds - Animal inside out -näyttelyssä

Teurastamoharjoittelun suunnitteleminen ja järjesteleminen ei ollut varmaan suurimmalle osalle meistä mikään läpihuutojuttu, sillä itse harjoittelupaikan saamisen lisäksi ongelmia aiheutui majoituspaikkojen metsästämisestä ja kulkemisesta teurastamolle. Etelä-Suomessa oli tänä vuonna hyvin niukasti eläinlääkäriharjoittelijoita ottavia teurastamoita, joten aika harva pystyi edes miettimään kulkemista pk-seudulta teurastamolle päivittäin. Teurastamopaikan valintaan vaikutti monilla se, mistä pystyi kätevimmin itselleen (ja ehkä kaverillekin) majoituksen järjestämään. Majoituksessa jouduttiin hyödyntämään sukulaisia, kavereita, tuttavia, kumminsiskonmumminkaimoja, oppilaitosten asuntoloita ja telttailuakin olen kuullut jonkun joskus harrastaneen. Ihan ilmaiseksi ei siis tämäkään harjoittelu toteutunut, kustannuksiin kannattaa varautua vaikkei niistä juuri mitään erityisemmin mainita.

Ennen omaa teurastamoharjoittelua oli tietenkin huolehdittava Salmonella-näytteistä, joiden tulosten piti ehtiä saapua ennen harjoittelun alkua. Salmonella-todistus piti sitten esittää teurastamon tarkastuseläinlääkärille ensimmäisenä päivänä. Lisäksi samaan teurastamoon samana ajankohtana menevistä harjoittelijoista yhden tuli olla yhteydessä teurastamon johtavaan tarkastuseläinlääkäriin käytännön asioiden, kuten auton pysäköinnin, päivittäisen aikataulun ja ruokailumahdollisuuksien selvittämiseksi. Jossakin harjoitteluohjeessa muistaakseni kiellettiin liiallinen meikki kasvoilla, tekokynnet ja -ripset, mikä saattoi tulla joillekin yllätyksenä. Varusteet saatiin käsittääkseni joka teurastamolla talon puolesta, joten niitäkään ei tarvinnut itse raahata mukanaan. Eli sitten piti vain enää löytää oikeaan paikkaan oikeaan aikaan...

Itse harjoitteluun liittyi 36-sivuinen ohje-/raportti-nivaska, jossa sivujen määrää lisäsi eläinlajikohtaiset taulukot liittyen teurastamossa harjoiteltaviin asioihin, hylkäyssyihin, tainnutusmenetelmiin, tainnutuksen seurantaan sekä tajunnan tason havainnointiin. Tätä raporttia ei sellaisenaan pitänyt palauttaa, vaan tänä vuonna raportoimme harjoittelusta parilla e-lomakkeella ihan vastaavia asioita kuin tässä ohjeessa oli lueteltu. Se, mitä harjoittelussa pääsi itse tekemään, vaihteli ilmeisesti hieman teurastamoittain, mutta ohjeena oli kuitenkin harjoitella itse tarkastuseläinlääkärin tehtäviä eikä vain seurata niitä vierestä. Lihantarkastusta harjoiteltiin teuraslinjassa ja/tai sivuraiteella (jonne lihantarkastajat ohjasivat tarkempaa huomiota tai isompia poistoja vaativat ruhot) ja eläinlajista riippuen se sisälsi visuaalisen arvioinnin lisäksi myös tiettyjen elinten tai osien tunnustelua ja viiltelyä. Hylkäyssyistä listattiin taulukkoon niiden yleisyyttä oman harjoittelujakson aikana eläinlajeittain. Ruhojen katselusta ja hylkäyssyiden seuraamisesta saattoi olla jotain hyötyä koeobduktiota ajatellen, mikäli koeobduktiossa sattui tulemaan vastaan sellainen eläinlaji, jota oli teurastamolla useamman sadan ehtinyt nähdä. Ja mikäli ehti teurastamoharjoittelunsa tehdä ennen omaa koeobduktiotaan.


Lehmä Body Worlds - Animal inside out -näyttelyssä

Harjoitteluun kuului myös tainnutuksen seuranta joko yksittäistainnutuksessa 100 eläimeltä, ryhmätainnutuksessa 25 tainnutuskehdosta tai -laatikosta tai yhden tunnin ajan riippuen siitä, kumpi täyttyi ensin, aika vai eläinmäärä. Tässä arvioitiin sitä, tarvittiinko uusintatainnutusta vai ei. Toinen seurattava asia oli tajunnan tason havainnointi 100 eläimen tai yhden tunnin ajan. Tajunnan tasoa arvioitiin sorkka- ja kavioeläimillä piston yhteydessä ja siipikarjan sähköallastainnutuksessa ennen viiltoa tai kaasutainnutuksessa ripustuksen yhteydessä. Seurattaviin asioihin kuului mm. hengityksen säännöllisyys, suoristautumisrefleksi, silmän liikkeet ja räpyttely, ääntely sekä kornea- ja palpebraalirefleksien testaaminen. Vaikka lopetettavan eläimen katsominen ei ehkä tunnu kaikista mukavimmalta kokemukselta, en itse kokenut tilanteessa oikein toteutettuna mitään pahaa. Kun tilat ja laitteet toimivat ja ovat hyvässä kunnossa ja lopetuksen tekevät ammattitaitoiset, asiansa osaavat ihmiset, ajattelen tämän olevan nopea ja kivuton tapa päättää elämä ilman turhaa kärsimystä.

Osalla vuosikurssistamme oli varmasti Lihantarkastus-kurssin alussa ennakkoluuloja ja pelkoja varsinkin teurastamoharjoittelua koskien. Näitä ajatuksia toki on varmasti ollut jo eläinlääkikseen hakiessakin, mutta kannattaa yrittää suhtautua aiheeseen neutraalisti. Teurastamoharjoittelu on pakollinen osa tutkintoa ja eläinlääkärit ovat tärkeässä asemassa turvallisen elintarvikeketjun luomisessa ja valvomisessa. Ketään tuskin pakotetaan töihin teurastamolle, jos sinne ei oikeasti töihin halua, mutta opintojen aikana nämä välttämättömät osaset nyt vain on suoritettava voidakseen toimia eläinlääkärinä Suomessa. Luennoilla monesti puhuttiinkin luennon aiheeseen liittyvästä etiikasta ja kerrottiin ja perusteltiin käytännön toimia, joiden perusteella pystyi itse muodostamaan oman mielipiteensä asiasta. Välillä ihmisillä on ikäviä ja vääriä mielikuvia teurastustoimintaan liittyvistä asioista, koska kunnon tietoa asioiden todellisesta laidasta ei ole. Eläinlääkäri on asiantuntija, jonka tulee tietää teurastukseen liittyvät faktat ja perustella päätöksensä ja näkemyksensä niillä.

Kuten jo Lihantarkastus-kurssin postauksessa kerroin, Suomessa on esimerkiksi kiellettyä teurastaa eläimiä tainnuttamatta niitä ensin eli uskonnolliset rituaalit, joihin tyypillisesti kuuluu verenlasku ilman tainnutusta, on Suomessa eläinsuojelulain nojalla kiellettyä. Kuitenkin halal-lihaksi luokiteltavassa menetelmässä on ilmeisesti sallittua laskea veret yhtäaikaisesti tainnutuksen kanssa, mutta näin saa eläimen teurastaa vain teurastamossa tarkastuseläinlääkärin läsnäollessa. Uskonnollisia teurastuksia ilman tainnutusta ei siis saa suorittaa edes kotiteurastuksessa. Parin vuoden takaa löytämäni lehtijutun perusteella Suomessa taitaa olla neljä teurastamoa, joilla tehdään halal-teurastuksia. Ne eivät mitään salaisia tietoja varsinaisesti ole, sillä Eviran sivuilta löytyy kyllä listaus kaikista alan toimijoista.


Sian pään poikkileikkaus, kuva Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä.

Teurastamoharjoittelusta on riittänyt paljon keskusteltavaa kavereiden kanssa ja harjoitteluun on tullut monesti palattua sen jälkeenkin. Myös harjoittelun aikana oli hyvä päästä keskustelemaan asioista teurastamon tarkastuseläinlääkäreiden kanssa ja kysellä suoraan heiltä kaikkia mieltä askarruttavia asioita. Kaikilla teurastamoilla asioita ei hoideta samalla tavalla, mikä johtuu jo pelkästään eläinlajikohtaisten erojen lisäksi laitteiden ja linjastojen eroistakin, mutta eroja on jonkin verran myös toimintatavoissakin. Joitakin hankalampia tilanteita läpikäytäessä on joutunut miettimään, mitä itse olisi tehnyt, mitä olisi voinut tehdä toisin tai olisiko voinut tehdä mitään. Aina ei ole olemassa helppoa ja oikeaa vastausta, sillä sen lisäksi että toimitaan eläinten parissa, toimitaan myös ihmisten parissa ja kommunikointi ja viestin perille saaminen ei ole aina helppoa.

Itse suhtaudun harjoitteluuni aika positiivisesti ja olen ihan tyytyväinen, että pääsin tämänkin osan elintarvikeketjusta näkemään ja kokemaan. Teurastustoiminnan seuraaminen antaa lisää perspektiiviä ja ymmärrystä, ja toivottavasti tulevaisuudessa pystyn neuvomaan ja perustelemaan teurastukseen liittyviä asioita niin asiakkaille kuin tarvittaessa toimijoillekin. Kahden viikon aikana ehti nähdä ja kokea kaikenlaista ja väitän kyllä oppineeni tämänkin harjoittelun aikana jälleen kerran paljon uutta, sellaista, mitä ei pelkästä kirjasta lukemalla voi mitenkään oppia tai ymmärtää. Ja kun on omin silmin nähnyt sen, miten tarkoilla haukansilmillä lihantarkastajat havaitsevat normaalista poikkeavat ruhot tai ruhonosat, voin aika turvallisin mielin jatkossakin syödä lihani. Toki valtavien lihamäärien näkeminen omin silmin sai miettimään lihankulutusta yleisesti ja myös ihan omalla kohdallakin. Onneksi sekin oli havaittavissa, että ruhoista hyödynnetään kaikki mitä vain pystytään eri tavoin hyödyntämään.


Teurastamossa sivutuotteiksi päätyvät ruhonosat tulee olla selkeästi merkitty ja eri sivutuoteluokkaan kuuluvat osat jatkokäsitellään eri tavoin.


Teurastukseen liittyen lisätietoa löytyy paljon esimerkiksi Eviran sivuilta:
Usein kysyttyä teurastuksesta

Halal-lihaan liittyen löytyy varmasti monenlaisia keskusteluja ja juttuja, tässä muutama oma poimintani:
Eviran Sari Salmisen kommentteja ja halal-teurastuksen käytäntöjä
Kankaanpään halal-teurastamon suunnitelmista
Halal-teurastamosta ja halal-lihan kysynnästä

Näissä parissa viimeisessä jutussa itseäni häiritsee "nylkemisestä" puhuminen, kun selkeästi tarkoitetaan teurastamista. Toki teurastukseen kuuluu nylkeminen, sillä harva haluaa lihaa karvojen kera syödä. Nylkeminen varmaankin kuulostaa brutaalimmalta ja myy paremmin kuin pelkästä teurastamisesta puhuminen, mutta synonyymejä nylkeminen ja teurastaminen eivät missään nimessä ole. Nylkeminen tarkoittaa nahan poistoa eläimen ruhosta ja se on yksi osa teurastusprosessia.



perjantai 30. kesäkuuta 2017

Heurekaan!


Tämän vuoden eläinlääkikseen sisäänpäässeet on ilmeisesti juuri julkaistu. Paljon onnea uusille eläinlääketieteen ylioppilaille! Innostus on varmasti valtava, mutta kannattaa muistaa silti nauttia kesästäkin ja mahdollisuuksien mukaan lomailla ennen opintojen alkua. Kaikki käytännön asiat kannattaa hoitaa mahdollisimman ajoissa, sillä esimerkiksi opiskelija-asuntoihin on syksyisin paljon hakijoita. Asunnon hankkimisen jälkeen kaikki muu järjestyy varmasti. Kunhan vain muistaa ilmoittaa, että ottaa opiskelupaikan vastaan! ;)

Jos oma nimesi ei vielä listasta löytynyt, älä silti lannistu. Aina on toivoa, ja vaikkei tänä vuonna ovet eläinlääkikseen auenneetkaan, ensi vuonna on uusi mahdollisuus! Tiedän mistä puhun... Sama neuvo pätee niin sisäänpäässeille kuin ensi keväänä uudelleen yrittäville: lepää nyt, lataa akkuja ja kerää motivaatiota tulevan aherruksen varalle. Tee opiskelutauon jälkeen uusi suunnitelma ja varmista, että osaat seuraavassa pääsykokeessa ne asiat, joita et tänä vuonna vielä osannut. Sinnikäs työ palkitaan sitten vuoden päästä! ;)

Hevosen luuranko

Olen saanut useammaltakin eri ihmiseltä kuulla, että omaa tarinaani eläinlääkikseen pääsemisestä on käytetty esimerkkinä unelmiaan tavoittelevien motivoimiseen. Kerrottu siitä opiskelupaikasta haaveileville, vielä opintaipaleensa alkuvaiheessa oleville nuorille sekä opiskelupaikkaa useamman kerran hakeneille. On hienoa, että voin toimia mallina joillekin ja toivottavasti inspiroida heitä! Tarinaan liittyy useampi hakukerta, epäonnistumisia, itkua, epävarmuutta, sitkeyttä, sinnikkyyttä, periksiantamattomuutta, unelmia, epätoivoa, vihaakin, onnistumisia, naurua, lyijyn tahrimia kämmensyrjiä, tuntitolkulla lukemista ja laskemista, haaveilua, päiväunia, kahvia ja energiajuomia, kysymyksiä joihin ei osaa vastata, kysymyksiä joihin osaa vastata, kysymyksiä joita ei ymmärrä, ajoittaista luovuttamisenhalua, hyvin treenattuja istumalihaksia, väsymystä, flow-tiloja, vapaapäiviä, kirjapinoja, videoita, papereita, itsepäisyyttä... Aikamoista vuoristorataa, kunnes lopulta pääsin unelmieni kouluun! Luin hetki sitten uudelleen postauksen sisäänpääsykirjeeni saapumisesta ja edelleen saan siitä kylmät väreet. Kyllä se kaikki oli sen arvoista!

Porsaan verisuonisto

Sekä uusille opiskelijoille että vielä eläinlääkikseen hakeville (tai hakua suunnitteleville) suosittelen motivaattoriksi Heurekan Body Worlds - Animal Inside Out -näyttelyä, joka on avoinna 29.10.2017 saakka. Itse kävin vuonna 2013 ihmisten vastaavassa näyttelyssä ennen pääsykoetta ja sain sieltä huimasti lisämotivaatiota. Eläinten näyttelyssä sai kuvata plastinoituja eläimiä, joten pitihän tuo tilaisuus käyttää ehdottomasti hyödyksi! Kameraan tulikin räpsittyä aika monta kuvaa, joista saattaa jotain hyötyä tulevaisuudessa olla joidenkin eläinten anatomian hahmottamisessa. Ja saanpahan ainakin lisää täytekuvia blogiin.

Eläinlääketieteen opiskelijan näkökulmasta näyttely ei ollut mitenkään erityisen mullistava, sillä opinnoissamme näitä samoja asioita on käyty läpi niin monilla luennoilla kuin dissektioissa ja obduktioissakin. Uusiakin asioita tuli silti vastaan, sillä tutkinnossamme ei mitenkään ehditä käydä kaikkia eläinlajeja läpi. Monia lajeja on sivuttu tavalla tai toisella luentojemme aikana, mutta perinpohjaista opastusta jokaisen lajin anatomiaan ja fysiologiaan ei ole. Ja harvapa meistä tulevaisuudessa suuntaa esimerkiksi norsujen tai kirahvien pariin, joten tarkempi perehtyminen näihin tapahtuu omatoimisesti. Pidin silti näyttelystä kovasti ja tykkään oppia uusia, välillä ihan "turhiakin", yksityiskohtaisia faktoja eri eläimistä. Itsensä sivistäminen on aina hauskaa, eri asia sitten kuinka paljon näistä asioista ikinä tulee muistamaan.

Gorillan sisäelimet

Auringon paistaessa tekisi mieli vain loikoilla ja nauttia elämästä, mutta mahanpohjassani kutittelee jo tuleva nelosvuosi. Saimme vähän aikaa sitten tietää tulevan vuoden päivystysvuorojemme aikataulut Pieneläinsairaalassa ja Hevossairaalassa, joten ajatukset luonnollisesti ovat jo vähän karkailleet sille suunnalle. Uusi kalenterikin pitäisi ostaa, että pääsisi pikkuhiljaa täyttelemään sinne tulevan vuoden opintoja. Tosin kursseillekaan ei pääse vielä edes ilmoittautumaan, mutta yli-innokkaana en malttaisi sitäkään odottaa. Seuraavan vuoden lakana (= lukujärjestys) sentään on jo julkaistu aiemmin keväällä ja sen perusteella voi jo vähän elämäänsä suunnitella. Tuskin maltan odottaa!



maanantai 26. kesäkuuta 2017

Mustavalkokuvien tuijottelua


Kolmas opiskeluvuosi eläinlääkiksessä viimeisteiltiin röntgen- ja ultraäänikuvien tulkintaa opiskelemalla ja palauttelemalla mieleen lukion fysiikan säteilyyn liityviä periaatteita. Diagnostisen kuvantamisen perusteissa käytiin läpi erilaisisia eläinlääkinnän ja diagnostiikan kannalta merkityksellisiä kuvantamismenetelmiä, kuten röntgen-, ultraääni-, tietokonetomografia- (TT-) ja magneettikuvausta (MK). Eniten näistä tulee varmasti käytettyä röntgen- ja ultraäänikuvausta, mutta TT:llä ja MK:lla voidaan saavuttaa tietyissä tilanteissa etua verrattuna näihin tavanomaisempiin kuvausmenetelmiin. Osalle vuosikurssistamme kuvausmenetelmät ja kuvien tulkinta olivat tutumpia töiden tai harrastusten takia, osalle nämä olivat melkein ensimmäisiä vastaan tulleita kuvia. Röntgenkuvia on ainakin joillakin anatomian kursseilla nähty ohimennen, mutta aika vähän niitä vielä toistaiseksi on koulutuksessamme käsitelty. Tämä kurssi oli paitsi erittäin mielenkiintoinen, myös erittäin tarpeellinen. Kurssilla luennoi pääsääntöisesti Anu Lappalainen, joka myös lausuu Kennelliitossa röntgenkuvia. Vuosien kokemuksen ja ammattitaidon tarjoama opetus on aina etuoikeus, josta ainakin itse olen todella kiitollinen.

Diagnostisen kuvantamisen perusteiden tavoitteista kerrotaan opinto-oppaassa näin:

Opiskelija 
  • osaa selittää röntgensäteilyn ja ultraäänen fysikaaliset perusteet ja niiden vaikutukset käytännössä 
  • tuntee säteilyturvallisen työskentelyn periaatteet eläinröntgentoiminnassa  
  • osaa ottaa röntgenkuvia turvallisesti 
  • osaa arvioida röntgenkuvien teknistä laatua 
  • osaa röntgen- ja ultraäänikuvien tulkinnan perusteet 
  • osaa ultraäänitutkimuksen perusteet myös käytännössä 
  • tietää tietokonetomografiatutkimuksen ja magneettikuvauksen käyttöaiheet eläimillä

Kurssi suoritettiin osallistumalla luennoille, joista vähintään 80 %:iin osallistumalla vältti tenttiin joutumisen. Lisäksi pakollista oli ryhmätyö röntgensäteilystä, yksilökohtainen miniposteri röntgensäteen synnystä röntgenkuvan syntymiseen, ryhmätyö ultraäänestä potilastapauksineen, normaaliin röntgenanatomiaan liittyvät Moodle-harjoitukset sekä abdomeniin (vatsaontelo), thoraxiin (rintaontelo) ja luustoon liittyvien potilastapausten ja röntgenkuvien kuvailut, joista kaikilla näistä oli myös omat pakolliset purkutilaisuutensa. Pakollisia olivat myös harjoitukset, joissa harjoiteltiin röntgenkuvien ottamista, ultraäänitutkimusta ja hevosten röntgenkuvien tulkintaa Eläinsairaalassa. Kaikissa tilaisuuksissa kiersi aina nimilista, joten aina piti olla tarkkana, että oli muistanut kuitata itsensä paikallaolevaksi.

Luennoilla käytiin läpi ihan perusteita kuvan muodostumisesta. Röntgensäteet läpäisevät eri kudoksia eri tavoin, joten muodostuvaan kuvaan vaikuttaa paitsi kudoksen koostumus, myös sen paksuus. Röntgenkuvien tulkinnassa on omat haasteensa, jotka tulee huomioida. Kolmiulotteisen rakenteen muuttaminen kaksiulotteiseksi ei aina tee asioista kovin yksiselitteisiä, mutta useammasta suunnasta otettu kuva voi helpottaa tulkintaa. Perusasiat kuvan muodostumisesta on tärkeä ymmärtää, sillä esimerkiksi neste ei näytä samanlaiselta röntgen- ja ultraäänikuvassa. Röntgenkuvassa neste vastaa pehmytkudostiiviyttä ja näkyy siten vaaleanharmaana, kun taas ultraäänikuvassa neste on kaiutonta ainetta ja näkyy mustana. Kaikki musta ei silti ultraäänikuvissa ole nestettä, sillä jokin voimakkaasti heijastava kohde, kuten jotkut vierasesineet, voi aiheuttaa taakseen kaiuttoman alueen, kaikukatveen.


Hevosen raajan luiden kertausta ennen harjoitusta.

Muistan ennen tätä kurssia kuulleeni useammankin ylemmän vuosikurssilaisen sanoneen, että tämä on ihan helppo ja kevyt kurssi. Olen vähän eri mieltä, ainakin tänä vuonna meillä oli aika tiivis aikataulu ja jatkuvasti paljon palautettavia asioita. Mutta ehdottomasti koen harjoitukset niiden suuresta määrästä huolimatta erittäin hyödyllisiksi! Seuraaville vuosikursseille kuitenkin vinkiksi, ettei ehkä kannata tunkea kalenteria täyteen töitä ja muuta ohjelmaa tämän kurssin aikana, sillä vaikka pakollisia luentoja tai harjoitustöitä ei yhtenä päivänä olisikaan lukujärjestyksen mukaan paria tuntia enempää, saa aikaa muihin itsenäisesti suoritettaviin tehtäviin kulumaan useamman tunnin päivässä. Puhumattakaan siitä, miten hauska on yrittää sovittaa useamman ihmisen aikatauluja yhteen ryhmätöiden tekemiseksi, jos puolet porukasta on bookannut kalenteriinsa kaikkea muutakin ylimääräistä ja kun väliin tunkee vielä vappukin... Onneksi on Google Docsit ja Slidesit ja vastaavat olemassa.

Röntgensäteilyyn liittyvässä ryhmätyössä oli 6 eri aihetta ja ryhmiä 12 eli kustakin aiheesta tehtiin kaksi esitystä, mutta vuosikurssi oli jaettu puoliksi ja toinen puolikas esitti powerpointinsa toisena päivänä ja toinen puolikas toisena päivänä eli kaikki kuulivat esitykset kaikista kuudesta eri aiheesta. Aiheet käsittelivät röntgensäteiden syntyä, kulkua potilaaseen ja potilaan läpi, röntgenkuvan muodostumista sekä röntgenfilmille että kuvadetektorille ja röntgensäteilyn biologisia vaikutuksia. Näitä ryhmätöitä apuna käyttäen olikin helppo tehdä oma A4-kokoinen miniposteri koko tapahtumaketjusta röntgensäteen synnystä röntgenkuvaan tietokoneen näytöllä. Ultraäänitehtävissä caseja oli myös 6 ja ryhmiä 12 ja kaikki tekivät oman esityksensä, mutta purkutilaisuuksia oli vain yksi yhteinen koko vuosikurssille ja opettaja päätti purkutilaisuudessa kumpi kahdesta ryhmästä esitti oman esityksensä muille. Ultraäänicaset sisälsivät joitakin termiselityksiä tai pieniä kysymyksiä ja ultraäänikuvien tulkintaa anamneeseineen.

Röntgenkuvien tulkintaa harjoiteltiin ensin tunnistamalla normaaleja anatomisia rakenteita abdomeniin ja luustoon liittyvistä kuvista. Näihin Moodle-harjoituksiin sai yllättävän paljon aikaa kulumaan, sillä aika moni tarkka latinankielinen nimi oli jo ehtinyt painua unholaan. Lisäksi ei aina ollut helppoa määrittää miten päin kuva oli otettu, jos sitä ei oltu kerrottu tai kummalla puolella luuta mikäkin kyhmy oli. Itse käytin apuna Dyceä, Königiä, Schalleria ja muutamaa hyvää nettilähdettä rakenteiden määrittämiseksi. Purkutilaisuudessa käytiin paljon hyvää keskustelua kliinisen työn kannalta, mutta aikaa oli varattu ehkä liian vähän suureen kysymystulvaamme nähden. Röntgenkuvien tulkintaa harjoiteltiin tiettyyn anatomiseen alueeseen liittyvien potilastapausten avulla. Kuhunkin alueeseen liittyi neljä casea, joista kaikista piti arvioida kuvan laatua, kuvailla röntgenlöydöksiä, tehdä röntgendiagnoosi sekä mahdolliset differentiaalidiagnoosit ja jatkotutkimusehdotukset. Kuvissa oli kasvaimia luissa tai keuhkoissa, murtumia, nivelrikkoa, vierasesineen aiheuttama tukkeuma suolistossa, mahalaukun torsio, nestettä vatsaontelossa (askites) tai rintaontelossa (hydrothorax), virtsakiviä ja suurentunut eturauhanen (prostata), ilmarinta sekä keuhkotulehdus (bronkopneumonia). Hyvin monenlaisia kuvia, joista käytiin purkutilaisuuksissa paljon keskustelua ja jälleen tuli esiin paljon mielenkiintoisia asioita kliinisen työn kannalta.


Harjoituspotilaan asettelu kuvattavaksi.

Röntgenkuvien ottamiseen liittyvässä harjoituksessa pääsimme ottamaan oikean röntgenkuvan Eläinsairaalassa ilmeisesti varta vasten meidän opiskelijoiden käyttöön tarkoitetulta pehmolelulta, jonka sisältä paljastuikin röntgenkuvien perusteella kaikenlaisia hauskoja rakenteita, joita ei normaaleilta potilailta pitäisi löytyä. ;) Harjoittelimme eläimen asettamista oikeaan kuvausasentoon ja suojavarusteiden käyttöä myös pehmolelun avulla ja arvioimme muutamien kuvien laatua ja mahdollisia virheitä. Ultraääniharjoituksessa saimme harjoitella ultraäänitutkimuksen tekemistä oikealla, elävällä eläimellä ja yrittää etsiä vatsaontelosta muutamia elimiä perusanatomiaa muistellen. Epänormaaliuksien tunnistamiseksi on aika oleellista tietää, missä normaalit rakenteet ovat ja miltä ne näyttävät. Hevosröntgenkuvaharjoituksessa katseltiin useita röntgenkuvia hevosten raajoista ja vastailtiin niihin liittyviin kysymyksiin. Oli ihan hyödyllistä kerrata perusanatomia ennen tätäkin harjoitusta, sillä jälleen kerran luiden tuijottaminen röntgenkuvista, joihin ei oltu tehty puolimerkintöjä, oli hieman haasteellista, mutta normaalianatomian muistaminen auttoi hahmottamaan suuntia ja puolia.

Tästä kurssista sai kyllä kattavan paketin vähitellen alkavaa kliinistä työtä ajatellen, vaikka varmasti paljon on opittavaakin. Ihan vielä ei kuvien tulkitseminen suju niin näppärästi kuin vuosia röntgenkuvia tuijotelleilta eläinlääkäreiltä, mutta kuvia oppii katsomaan vain kuvia katsomalla. Tämä oli myös hyvä muistutus siitä, että pitänee ehkä alkaa kertailla vähän anatomiaakin ainakin joiltain osin ennen klinikkaa... ;)


maanantai 12. kesäkuuta 2017

Syitä ja sairauksia



Varoitus: postaus sisältää kuvan sian sydämestä.


Huhtikuussa oli aika pikaisena kurssina Anatomia, biokemia ja fysiologia kliinisen työn tukena. Ajallisesti kurssiin meni pari viikkoa, mutta välissä oli toki pääsiäisloma aikataulua sotkemassa (ja tuomassa lisäaikaa ryhmätyön tekemiseen). Tästäkään kurssista ei ollut tenttiä, vaan se suoritettiin tekemällä ryhmässä posteri omasta aiheesta ja esittämällä kyseinen posteri muille ryhmille. Tarkoituksena oli yhdistää aiemmin opittua anatomian, biokemian ja fysiologian tietoa kokonaisuudeksi kliinistä työtä varten.

Opinto-opas kertoo Anatomia, biokemia ja fysiologia kliinisen työn tukena -kurssin tavoitteista näin:

Opiskelija 
  • hahmottaa yhteyden kliinisten löydösten ja potilaan tutkimisen sekä niiden perustana olevien elimistön rakenteiden ja toiminnan lainalaisuuksien välillä
  • osaa pelkistää, rajata ja tarvittaessa syventää eläinlääketieteellisen anatomian, biokemian ja fysiologian tietojaan kliinisten löydösten mukaisesti
  • osaa muodostaa potilastapauksia selittävät mallit elimistön rakenteiden ja toiminnan pohjalta
  • pystyy esittämään muodostamansa selitysmallit johdonmukaisesti sekä kommentoimaan kriittisesti toisten esittämiä malleja
  • pystyy toimimaan ryhmässä yhteisten tavoitteiden eteen 

Täytekuvana joku vanha kuva EKY:n kerhohuoneesta Kuopiosta, kun en tähän hätään muutakaan saanut käsiini. :D

Pakollisia tapaamiskertoja oli kolmena päivänä ja loppu suoritettiin miten kukin ryhmä parhaaksi katsoi. Ensimmäinen tapaaminen oli infoluento kurssista, jossa käytiin läpi kurssin suoritustapaa ja aikataulua. Aikataulut oli jo lähetetty etukäteen sähköpostilla, joten periaatteessa tiedossa olikin jo mitä tuleman pitää. Vuosikurssi oli jaettu kuuteen pienempään ryhmään, joista jokaisella oli oma aihe ja case/caseja. Aiheet liittyvät sydämeen, aineenvaihduntaan, suolistoon, virtsaelimistöön, tuki- ja liikuntaelimiin sekä suuhun ja hampaisiin. Kullakin ryhmällä oli aiemmista opinnoista tuttu opettaja-tuutori, jonka kanssa seuraavat tapaamiset sovittiin ja joka seurasi ja ohjasi ryhmätyön etenemistä. Ensimmäisen tapaamiskerran lisäksi pakollista oli yksi tapaaminen opettaja-tuutorin ja ryhmän kanssa sekä yhden päivän kestänyt posterikävely, jossa kunkin ryhmän posteri käytiin läpi. Muuten ryhmä sai itse päättää, miten työt jaettiin ja suoritettiin.

Kunkin ryhmän aiheeseen liittyi jonkinlainen anamneesi ja kysymyksiä, joiden perusteella aihetta oli tarkoitus pohtia ja käydä läpi. Kurssin nimen mukaisesti aiheita käsiteltiin niin anatomian, biokemian kuin fysiologiankin näkökulmasta eli aika laajasti pyrkimyksenä selittää aiemmin opitun perusteella anamneesissa esiintyvien oireiden syy-seuraus-suhteita ihan solutasollakin. Potilaiden hoitoa ei näissä ryhmätöissä käyty läpi, ne tulevat sitten tulevissa opinnoissa meille vastaan. Posterin sai koota haluamallaan tavalla, osalla oli piirrettyjä kuvia, osalla tulostettuja kuvia, kaikilla oli ainakin jonkin verran tekstiä, oli taulukoita, kuvaajia... Posteritaulu oli reilun neliömetrin kokoinen ja siitä sai käyttää tarvittaessa molemmatkin puolet. Tulostamisen muututtua jokin aika sitten yliopistolla täysin maksulliseksi useimmat tekivät posterinsa käsin kirjoittamalla.

Sydämeen liittyi kaksi casea, joista toisessa käsiteltiin suurentuneen kilpirauhasen vaikutusta kissan elimistöön ja toisessa koiran aorttaläpän tukkeutuman aiheuttamaa sydämen vajaatoimintaa. Tässä tuli hyvin kerrattua niin kilpirauhasen kuin munuaisenkin perusrakenne ja toiminta, kalvojännite ja aktiopotentiaali luustolihas- ja sydänlihassolussa, EKG-mittauksen toimintaperiaate ja EKG:n eri vaiheet. Aineenvaihduntaa koskevassa työssä käsiteltiin haiman perusanatomiaa ja -fysiologiaa sekä haimatulehdusta ja sen vaikutuksia eri elimissä sekä diagnostiikkaa. Suolistoon liittyi ripuli-case ja siinä käytiin hyvin kattavasti läpi anatomiaa, fysiologiaa, suoliston solujen normaalia toimintaa ihan molekyylitasolla, ripulin ja paaston pitkäaikaisia vaikutuksia elimistössä sekä eri ripulityyppejä.


Sydänläppien tutkailua sian sydämestä.

Virtsaelimistöä koskevassa casessa piti selittää eroja sian, lampaan ja aavikkorotan virtsanäytteissä. Munuaisten anatomia ja fysiologia käytiin tarkasti läpi ja sen avulla perusteltiin esimerkiksi se, miksi aavikkorotan virtsa on paljon väkevämpää kuin sian. Tuki- ja liikuntaelimistöön liittyvässä casessa käsiteltiin hevosen kaviokuumetta. Tässäkin kerrattiin hyvin hevosen jalan ja erityisesti kavion anatomiaa ja fysiologiaa solu- ja molekyylitasollakin, kipumekanismeja ja kaviokuumeen syntymekanismeja. Suuhun ja hampaisiin liittyvässä casessa käsiteltiin hammasongelmaista hevosta, jonka avulla kerrattiin hevosen hampaiden ja pään normaalia anatomiaa verrattuna lihansyöjien vastaaviin sekä käsiteltiin iänmääritystä hampaista, hevosen hampaiden normaalia hoitoa sekä hampaan poistoa hammasjuuriabskessin takia.

Vaikka ryhmätöitä olikin kolmosvuonna ollut jo ihan riittävästi, tämän työn tekeminen sujui monen kypsymisasteesta huolimatta suhteellisen kivuttomasti. Kun ryhmissä oli yli 10 henkeä, oli pakkokin jakaa aiheita paljon pienempiin osiin, joista etsittiin tietoa ja pienemmät palaset sitten koottiin isommaksi kokonaisuudeksi. Itse olin aluksi ihan vakuuttunut siitä, että tästä työstä ei tule näin isolla porukalla mitään ja posteristamme tulee suorastaan kaoottinen, mutta niin vain ryhmäni osoitti kuvitelmani vääräksi ja saimme kasaan hyvän posterin. Posterikävelypäivinä vuosikurssi oli jaettu puoliksi ja toisena päivänä toinen puolikas esitti ja kuunteli muiden esityksiä, toisena päivänä toisella puolikkaalla oli sama setti läpikäytävänä. Kunkin ryhmän posterin esitteli yksi tai kaksi posterin tekijää lopuille opiskelijoille. Aikaa oli noin 45 minuuttia esitystä ja kysymyksiä kohti, välillä meni vähän enemmän aikaa ja välillä vähän vähemmän. Aika vapaasti esitykset etenivät ja ainakin meidän porukalla oli mukavan rento henki ja kysymyksiä ja kommentteja esitettiin hyvässä ilmapiirissä. Olin todella vaikuttunut erityisesti joidenkin ryhmien postereista ja esityksistä ja tämä oli ehdottomasti todella hyvä kertaus monista tärkeistä aiheista! Nämä esitykset auttoivat myös hahmottamaan taas sen, miten paljon asioita sitä oikeastaan jo tässä vaiheessa osaakaan, vaikka välillä tuntuukin etten tiedä yhtään mistään yhtään mitään.