Huh! Huokaisin helpotuksesta koeobduktion jälkeen kotiin päästyäni. Vielä tähän mennessä mikään koe ei ole ollut yhtä stressaava ja jännittävä kuin tämä koettelemus, mutta varmasti pahempaakin on vielä luvassa. Tietyllä tapaa tuntuu, että jännitys olisi ollut verrattavissa pääsykokeeseen, mutta ehkä itselleni koeobduktio oli vielä stressaavampi kokemus. Pääsykokeeseen ehkä liittyi se turhauttava tieto, että seuraava uusintakerta olisi vasta vuoden päästä. Koeobduktiossa ilmeisesti on mahdollisuus uusia se jopa vielä tänä keväänä, mutta missään nimessä en olisi halunnut sitä joutua uusimaan. Eikä onneksi tarvitsekaan, tulokset nimittäin saatiin vähän aikaa sitten ja suurin osa vuosikurssistamme pääsi koeobduktiosta läpi!
Valmistautuminen koeobduktioon alkoi oikeastaan aika lailla vuosi sitten kakkosvuonna patologian opintojen alkaessa ensin Yleisellä patologialla ja jatkuen loppukevään ajan Elinpatologialla. Tämän jälkeen vietettiin kesäloma, jonka jälkeen syksyllä jatkettiin heti suoraan obduktioihin omissa pienryhmissä. Vuosikurssimme oli siis jaettu kahdeksaan pienempään ryhmään, jotka vuoroviikoin viettivät iltapäivänsä patologian salilla kuolleiden eläinten ruumiinavauksia harjoitellen. Ensimmäisen ryhmän obduktiot olivat heti ensimmäisellä viikolla ja yhden ryhmän viimeiset obduktiot puolestaan jouluviikolla. Käytännössä siis koko syksyn ohjelma meni niin, että aamupäivisin oli muiden kurssien luentoja tai harjoitustöitä ja iltapäivisin aina yhden ryhmän avauksia maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Kullakin ryhmällä oli omia avausviikkoja yhteensä kaksi eli siis obduktioita suoritettiin itse yhteensä 6 kurssin aikana. Tämän lisäksi kullakin ryhmällä oli oma pariryhmä, jonka avauslöydöksiä käytiin katsomassa demotilaisuuksissa pariryhmän avausviikoilla. Nämä demotilaisuudet olivat siis noin tunnin mittaisia tilaisuuksia aina avaavan pariryhmän avauspäivinä, eli siis myös maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Lisäksi pariryhmillä oli aina ensimmäisellä viikolla torstaina Eviran demotilaisuus ja toisella viikolla diskussiotilaisuus, jossa käytiin obduktioissa esiin tulleita asioita tai tapauksia sekä tulevaa koeobduktiota läpi. Eviran demoja oli siis kullekin ryhmälle aina kaksi ja diskussioita myös kaksi. Tämä kuvio saattaa kuulostaa aika hankalalta ja monimutkaiselta ja itsekin olin aika pyörällä päästäni syksyllä obduktiokurssin alkaessa. ;)
Opinto-oppaassa kerrotaan Obduktiokurssin osaamistavoitteista näin:
Opiskelija osaa
• suorittaa tavallisimpien kotieläinten obduktion esitiedot huomioiden
• tunnistaa normaalin ja muuttuneen kudoksen
• arvioida makroskooppisten muutosten merkitystä ja niiden syntymekanismeja koko eläimessä ja ymmärtää muutosten tulkintaan liittyvän epävarmuuden
• kuvata obduktiolöydökset, ottaa tarvittavat näytteet jatkotutkimuksiin ja tuottaa johdonmukaisen yhteenvedon tapauksesta soveltaen diagnostista prosessia ongelmanratkaisussa
• toimia obduktioihin liittyen eettisesti ja vastuullisesti
 |
| Tästä asteltiin useita kertoja syksyn aikana kohti obduktiosalia. |
Obduktioissa tuli heti ensimmäisestä kerrasta lähtien osata ulkoa oikea ruumiinavaustekniikka, mikä siis edellytti asian opiskelua itsenäisesti kirjallisen ohjeen, kuvien ja videoiden avulla. Itselleni vaikeuksia tuotti pelkän tekstin lukeminen ohjeesta, sillä opin paljon paremmin kun itse näen ja koen asioita. Kuvista ja videostakaan ei aina ollut apua ja joitakin asioita piti tarkistaa anatomian kirjoista. Ensimmäisessä avauksessa lisäksi asiat selkeytyivät aika paljon - ainakin sen eläinlajin kohdalta, minkä avasi tuolloin. Meidän oletettiin osaavan avata kaikki eteen tulevat eläimet ja myös perusanatomia tuli olla hallussa riippumatta lajista. Kun jo pelkkä perusanatomia on aika erilainen esimerkiksi naudan ja kissan välillä, sai välillä vetää ihan kunnolla henkeä ja piinata aivosolujaan muistaakseen mihin kohtiin millekin eläimelle piti ligatuura suolistoon tehdä ennen elinten poistoa.
Patologian salilla piti olla suojavarusteet päällä valmiina aloittamaan obduktio aina tasan kello 12.30. Sen jälkeen saliin ei päässyt enää sisään, joten monesti aamupäivän luennoilta piti karata vähän aikaisemmin, jotta ehtisi syömään ennen ruokaloiden pitkiä jonoja. Jokaisesta obduktio- ja demokerrasta piti kirjata erilliseen pistekorttiin päivämäärä ylös ja ottaa kuittaus vastuuopettajalta, sillä koeobduktioon päästäkseen pistekortista piti löytyä merkinnät kuudesta obduktiokerrasta, kuudesta pariryhmän demosta, kahdesta Eviran demosta ja kahdesta diskussiosta. Lisäksi kaikki patologian tentit ja harjoitustyöt oli oltava hyväksytysti suoritettu ennen koeobduktioon osallistumista. Eviran demoissa kävimme siis naapurissa Eviran patologian osastolla katselemassa ja kuuntelemassa tarinoita ja luentoja patologien suorittamista avauksista ja vanhoista tapauksista. Äärimmäisen opettavaista ja mielenkiintoista kuunneltavaa, nämä ihmiset ovat kyllä nähneet paljon kaikenlaista uransa aikana!
Obduktioharjoitukset etenivät siten, että opiskelijat jakautuivat avaamaan salissa olevia eläimiä 1-4 hengen kokoonpanoissa eläimestä riippuen. Suurempia eläimiä, kuten hevosia ja nautoja, sai olla avaamassa jopa 4 opiskelijaa, kissoja ja koiria avasi 1-2 opiskelijaa. Kahden opiskelijan kokoonpanolla yleensä toinen avasi etupään eli pään, kaulan ja rintaontelon ja toinen takapään eli vatsaontelon ja lantion. Obduktioissa elimet otettiin irti ruumiista tarkempaa tarkastelua varten, sillä pöydälle levitettynä useimpien patologisten muutosten havaitseminen on paljon helpompaa. Ennen elinten irrottamista piti huomioida niiden mahdolliset asennonmuutokset tai nestesisältö ruumiinonteloissa. Osa avattavista eläimistä oli ns. demo-eläimiä, joilla ei ollut minkäänlaisia taustatietoja ja osa lähetteellisiä eläimiä, joilla oli esitiedot ja joiden ruumiinavausraportti lähetettiin lähettäneelle eläinlääkärille ja/tai omistajalle. Kaikista tapauksista oppi aina jotakin, joten jokainen eläinlääketieteen opiskelija saa olla kiitollinen niille eläinten omistajille, jotka antavat kuolleen eläimensä opetuskäyttöön. Ilman näitä avauksia patologian opiskelu olisi aika hankalaa. Taustatiedoista saattoi saada jotain vinkkiä mahdollisista patologisista löydöksistä, mutta ei läheskään aina.
 |
| Kamat kaappiin ja vaatteita vaihtamaan! |
Omat löydökset esitettiin aina kunkin päivän demossa kaikille avanneen ryhmän sekä pariryhmän opiskelijoille. Demo alkoi kello 15.00 kestäen tunnin ja sinä aikana käytiin läpi kaikki kyseisenä päivänä avaavan ryhmän avaamat eläimet patologisine muutoksineen. Demossa käytiin myös keskustelua havaittuihin muutoksiin liittyen, joten ne olivat myös todella hyödyllisiä ja opettavaisia tilaisuuksia. Yhdessä demossa oli tyypillisesti ehkä 3-5 avattua eläintä, eli vaikka omia avauksia ehtikin kertyä vain 6, sai näiden demojen avulla onneksi nähtyä paljon enemmänkin. Mielelläni olisin itsekin tehnyt enemmän avauksia kokemuksen ja varmuuden saamiseksi, mutta ilmeisesti opiskelijoiden tekemien avauksien määrä on suuresta opiskelijamäärästä ja resurssien puutteesta johtuen vähentynyt tähän kuuteen. Avauksissa oli vähän tuurista kiinni, mitä kukakin pääsi avaamaan. Joillakin viikoilla oli enemmän hevosia ja nautoja avattavana, jotkut ryhmät eivät taas päässeet kovin montaa suurta eläintä avaamaan ollenkaan. Kissoja ja koiria oli avattavana enemmän, niitä jokainen varmasti pääsi avaamaan. Tämä epätasaisuus aiheutti jonkin verran stressiä monissa meissä, kun ei tiennyt yhtään mikä eläin omalle kohdalle koeobduktiossa avattavaksi osuu. Toki stressiä oli joka tapauksessa, mutta useimpien puheissa tämä oli ehkä suurin huolenaihe.
Jokaisesta avauksesta, myös koeobduktiosta, tehtiin ruumiinavauspöytäkirja, jossa käytiin löytyneet patologiset muutokset elinkohtaisesti läpi. Joissakin avauksissa pöytäkirjan kirjoittamisen ehti aloittaa jo ennen demoa, joissakin kirjoittamaan pääsi vasta demon jälkeen. Patologiset muutokset piti kirjoittaa auki niin, että kuka tahansa pystyi ymmärtämään miltä kuvaillut muutokset näyttivät. Vasta lopuksi muutoksien perusteella tehtiin morfologiset diagnoosit eli morfit ja mahdolliset differentiaalidiagnoosit eli diffit. Lisäksi pöytäkirjoissa oli tarkoitus pohtia mahdollisia kuolemaan johtaneita muutoksia tai lopetukseen johtaneita syitä, jos ei patologisia muutoksia löytynyt ollenkaan. Jokaista ruumiinavauspöytäkirjaa tuli jonkun pariryhmäläisen kommentoida, kunkin vähintään kahta ruumiinavauspöytäkirjaa viikossa. Kommenttien avulla pöytäkirjaa pystyi tarkentamaan ja muokkaamaan, sillä omalle tekstille kieltämättä sokeutuu aika helposti. Sekä omia ruumiinavauspöytäkirjoja kirjoittamalla että muiden pöytäkirjoja lukemalla sai aika hyvin kerrattua monia patologisia muutoksia, joten koin tämänkin aika hyödyllisenä oppimisen kannalta.
Viimeiset obduktioharjoitukset olivat tosiaan ennen joulua ja ensimmäiset koeobduktiot olivat tammikuun puolivälin paikkeilla. Toisilla ryhmillä viimeisistä omista avauksista saattoi olla paljon pidempikin aika omaan koeobduktioon. Vähintään kuukausi tuota väliä taisi kuitenkin olla jokaisella, ja ainakin itselleni tuli pieni pelko siitä, että muistaako avaustekniikasta enää mitään. Kullakin opiskelijalla oli oma koeobduktiopäivänsä, joka oli määritelty valmiiksi sen perusteella, miten omat teurastamoharjoittelut, Saaren viikko ja Kliinisen pien- ja hevoseläinlääketieteen harjoitukset ajoittuivat. Tammikuusta helmikuuhun kuumin puheenaihe useimmissa vuosikurssimme keskusteluissa taisi epäilemättä olla koeobduktiot. Milloin kyseltiin, millaisia tapauksia jo koeobduktionsa suorittaneilla oli ollut tai sitten ihan kertailtiin epäselviksi jääneitä asioita tai stressattiin mahdollista suureläintä ja ajan riittämättömyyden pelkoa. Suunnilleen helmikuun puoliväliin mennessä kaikilla oli oma koeobduktio takana.
 |
| Suomen eläinlääkärilehdessä 1/2017 oli hyvin osuva artikkeli, jota hyödynsin patologiaa kerratessani. |
Itse koeobduktiossa homma toimi hyvin pitkälti samalla tavalla kuin obduktioharjoituksissakin. Kullekin avattavalle eläimelle arvottiin avaaja tai avaajat. Jos kaksi opiskelijaa avasi samaa eläintä, arvottiin toiselle etuosa ja toiselle takaosa avattavaksi. Harjoituksista poiketen koeobduktiossa ei saanut jutella avausparin kanssa, mikä tuntui välillä aika haastavalta, harjoituksissa kun ihmeteltiin kaikkea yleensä yhdessä. Molempien tuli kuitenkin tehdä itsenäisesti omat havaintonsa avattavasta eläimestä, eli toistakin avauspuolta piti tarkastella. Koeobduktio alkoi tasan kello 12.00 ja avaus sai kestää 15.00 saakka. Tämän jälkeen (tai aiemmin, mikäli oli jo valmis) tapaus demottiin valvojaopettajalle samaan tapaan kuin obduktioharjoituksissakin sillä erotuksella, että valvoja aina ohjasi kumpi vastaa hänen kysymyksiinsä (jos avaajia oli samalla eläimellä kaksi). Tämä suullinen osuus oli myös aika stressaavaa, sillä valvoja kyseli demossa kysymyksiä avatun eläimen patologisiin muutoksiin liittyen. Ihan hyvin sekin kuitenkin meni, vaikka välillä olikin vähän hankala hahmottaa sitä, mitä valvoja kysymyksellään tarkalleen haki. Demon jälkeen omat jäljet siivottiin ja sitten pääsikin naputtelemaan omaa ruumiinavauspöytäkirjaansa, joka tuli palauttaa seuraavan aamun kello 8.00 mennessä. Melkoista tuskailua ja hikoilua tuo pöytäkirja aiheuttikin, kun piti miettiä jatkuvasti, että muistihan kaiken pienenkin kertoa yksiselitteisesti, ymmärrettävästi ja riittävän kuvailevasti.
Koeobduktiosta sain tuliaisena itselleni päänsäryn ilmeisesti kaiken stressin ja jännityksen lauettua. Ruumiinavauspöytäkirjan kirjoitettuani tuli vähän tyhjä olo, kun koko asiaa oli stressannut viime syksystä saakka eikä nyt enää tarvinnutkaan tehdä oikeastaan mitään. Hetki, jolloin ei tarvitse lukea mitään mihinkään tenttiin, mitä ihmettä? Tämä onnentunne tuskin kestää pitkään, edessä siintää nimittäin farmakologia kolmen välitentin kera. :D
