VITAMIN D

Kiireinen on ollut tämäkin syksy ja aikaa kirjoitteluun ei juurikaan ole löytynyt. Aika vähissä on lumet ainakin pääkaupunkiseudulla olleet, mutta ehkä tästä vielä talvi tulee. Päivät ovat aika pimeitä, mikä tietysti synkistää mielenkin. D-vitamiinipurkilta kannattaa hakea vähän lisäapua, mutta siitä on hyötyä myös toisellakin tavalla ainakin eläinlääkärinaluille - siitä lisää myöhemmin.

SAIMista selvittyämme saimme nollata aivojamme viikonlopun verran ja sitten alkoikin jo Neurologian ja oftalmologian blokki aikamoisella tykityksellä. Heti ensimmäisellä luennolla tuli paljon asiaa, vaikka neurologia alkoikin joitakin perusasioita pikaisesti kerraten. Saamamme luentomateriaalit olivat neurologiassa usein tekstin puolesta hyvin niukat (edellisenä vuonna kuulemma vielä niukemmat?) ja muistiinpanoja sai tehdä taas näppäimistö tai kynä sauhuten. Välillä tuntuu, että meidän oletetaan muistavan kaikki läpikäydyt asiat ykkösvuodelta ja kertaavan loppuja itsenäisesti, koska tietenkin muistamme täydellisesti kaiken, mitä edellisen kolmen vuoden aikana on tullut opiskeltua. Pakkohan niitä itselle epäselväksi jääneitä tai unholaan painuneita asioita on vähän kertailla, mutta se aika on aina pois siltä uuden oppimiselta. Toisaalta taas huteralle tietopohjalle rakentaminenkaan ei liene kovin viisasta. Ajasta on tullut tänä vuonna kirosana...

Neurologian luentoja oli pääasiassa aamupäivisin yhden viikon ajan ja lisäksi yhtenä iltapäivänä oli pakollinen tunnin pituinen harjoitus pienryhmissä. Luennot eivät olleet pakollisia, mutta kuten jo ensimmäisellä luennolla kävi selväksi, tällä kurssilla ei pärjännyt pelkillä luentomateriaaleilla, jos ei luennoilla käynyt. En ole kyllä varma kuinka hyvin ilman kirjaa pärjäsi, vaikka luennoilla kävikin... Ainakin jotkut asiat käytiin niin nopeasti ja "itsestäänselvinä" läpi, että itse koin kurssikirjan hyödylliseksi tueksi. Neurologiassa oli lisäksi vapaavalintaisia lisätehtäviä, jotka piti palauttaa ennen seuraavan aamun ensimmäistä luentoa. Tehtävät olivat suhteellisen helppoja ja liittyivät aina joko edellisellä luennolla käytyyn aiheeseen tai herättelynä seuraavalla luennolla tulevaan uuteen asiaan. Tehtäviä oli yhteensä 5 ja porkkanana jokaisesta oli mahdollisuus saada 1 lisäpiste tenttiin. Kannatti siis tehdä, paitsi pisteiden toivossa, myös siksi, että tällainen aktivoiva opiskelu toimii oikeasti aika hyvin ja pakottaa lukemaan asioita jo heti luentojen jälkeen. Useammillakin kursseilla voisi käyttää vastaavia keinoja, kunhan vain tehtävien taso pysyisi riittävän simppelinä.

Siinäpä sitä, metritolkulla hermostoa! Kuvassa norsun aivot, selkäydin ja ääreishermosto
Body Worlds - Animal inside out -näyttelyssä.

Opinto-opas summaa Neurologian ja oftalmologian -kurssin oppimistavoitteet näin:

Opiskelija osaa 

• paikallistaa neurologisen ongelman tekemänsä neurologisen tutkimuksen perusteella

• luetella tärkeimmät erotusdiagnoosit paikallistettuaan neurologisen ongelman

• suunnitella tarvittavat jatkotutkimukset

• suunnitella tärkeimpien neurologisten sairauksien hoidon

• tehdä perusteellisen silmätutkimuksen ja paikallistaa ongelman sen perusteella

• tunnistaa ja hoitaa tavallisimpia silmäsairauksia pieneläimillä ja hevosilla

• tunnistaa näkökykyä ja/tai silmämunaa uhkaavat tilat, jotka oireenmukaisen ensihoidon jälkeen vaativat erikoiseläinlääkärin arviota ja hoitoa

Kävimme läpi neurologisen tutkimuksen tekemistä ja sen osa-alueita kohta kohdalta. Näitä samoja asioita käytiin jonkin verran ykköselläkin läpi Neurobiologian harjoitustöissä, mutta nyt näistä luennoista ja harjoituksestakin tuntui saavan aika paljon enemmän irti. Neurologisessa tutkimuksessa tulisi aina tutkia samat asiat, toki painottaen tiettyjä kohtia tarkemmin mikäli jossain kohdassa havaitaan jotain epänormaalia. Neurologisen tutkimuksen avulla pyritään paikallistamaan ongelman sijainti hermostossa, mikäli ongelma ylipäänsä on neurologinen ja anamneesia apuna käyttäen pyritään päättelemään erilaisia differentiaalidiagnooseja eli diffejä. Tätä pääsimmekin useilla luennoilla harjoittelemaan katsomalla paljon erilaisia videoita Yliopistollisessa eläinsairaalassa käyneistä potilaista ja niille tehdyistä neurologisista tutkimuksista. Luennoilla puhuttiin niin keskus- kuin ääreishermostonkin sairauksista kuhunkin osaan erikseen paneutuen sekä epilepsiasta, neurologisten sairauksien fysioterapiasta ja myös hevosten neurologiasta oli omat luentonsa. Neurologian tärkein muistisääntö diffien listaamisessa on VITAMIN D, jossa siis esimerkiksi V viittaa vaskulaarisiin sairauksiin, I inflammaatioihin, T traumoihin tai toksisiin sairauksiin jne. Tästä muistisäännöstä tulee varmasti hyötyä jatkossa muillakin kursseilla, sillä se sisältää käytännössä kaiken tarpeellisen erilaisten diffien muistamiseksi.

Luennoilla nähtyjen videoiden halvaantuneet tai kaatuilevat potilaat vaikuttivat välillä lähes toivottomilta tapauksilta, mutta oikeanlaisella hoidolla monien oireet lievenivät merkittävästi elleivät peräti parantuneet täysin. Pitkäjänteisen fysioterapian avulla jotkut halvauspotilaat palautuivat jopa yllättävän nopeassakin ajassa lähes normaalikuntoisiksi, mutta toki on aina muistettava, että aivan toivottomille tapauksille ei fysioterapiakaan tuo apua. Mielessä on pidettävä myös se ikävä puoli, eli raha. Aina ei omistajalla vain yksinkertaisesti ole varaa pitkiin, aikaavieviin hoitoihin, vaikka eläimellä ehkä leikkauksen ja fysioterapian avulla olisikin edes kohtuullinen ennuste. Fysioterapia ja kuntouttaminen vaatii myös omistajalta sitoutumista eläimen hoitoon, eikä se ole aina itsestäänselvää että omistaja siihen pystyy.

Syksyllä jonakin päivänä todistetusti paistoi aurinko!

Neurologian harjoitustöissä olimme pienissä ryhmissä, jotka jakautuivat vielä pienempiin, noin 4 hengen ryhmiin yhtä koiraa kohden. Käytimme hyväksi vuosikurssilaistemme koiria harjoituskappaleina ja oli kyllä tosi hyvä päästä taas harjoittelemaan tutkimuksia ihan elävienkin eläinten parissa! Suoritimme koiralle neurologisen tutkimuksen vuorotellen, tosin jaoimme vähän raajojen tutkimista, jottei potilaamme hermostuisi neljästä peräkkäisestä neurologisesta tutkimuksesta. Arvioimme koiran mentaalistatusta ja käyttäytymistä, asentoa, kävelyä, harjoittelimme asentotuntoreaktioiden testausta, tutkimme selkäydinrefleksien sekä aivohermojen toimintaa ja viimeisimpänä pinnallista kiputuntoa. Harjoitus oli kyllä todella hyödyllinen, vaikka potilaillamme ei neurologisia puutoksia ollutkaan. ;)

Neurologian viikon jälkeen oli vuorossa jo pitkään odotettu väliviikko, jonka useimmat taisivat viettää tavalla tai toisella lomaillen. Osa passasi loman ja vietti väliviikonkin opiskellen valinnaiskursseilla, ainakin eksoottisten lintujen sairauksia käsittelevästä kurssista tuli sähköpostia syksyn mittaan. Seuraavalla viikolla jatkettiin oftalmologian parissa, peräti kolmen päivän tehostetuilla “opi kaikki silmästä ja silmäsairauksista” –luennoilla. Luentoja oli maanantaina 8-16 (välissä tunnin ruokatauko ja muutamia pienempiä taukoja) sekä tiistaina ja keskiviikkona 8-12. Tiistaina tai keskiviikkona iltapäivällä ryhmästä riippuen oli vuorossa kolmituntinen silmäntutkimusharjoitus, jälleen vuosikurssilaistemme koiria hyväksikäyttäen. Torstain saimme tänä vuonna vapaaksi prosessoidaksemme ja kerrataksemme kaikkea parin viikon aikana oppimaamme ja perjantaina sitten olikin jo tentti.

Oftalmologian luennot alkoivat kertaamalla silmän perusanatomiaa ja fysiologiaa ja etenimme rakenne kerrallaan käyden läpi tärkeimpiä sairauksia, niiden oireita, syitä ja hoitoa. First day –skillsit tulivat aika selväksi, eli mitä meidän oletetaan vähintään osaavan tehdä esimerkiksi kuivasilmäisen, silmänsä ulos pullauttaneen tai haavan sarveiskalvoon saaneen potilaan kanssa, miten erotetaan kaihi ikääntymisen myötä silmään ilmestyvästä nukleaariskleroosista tai mitä tyypillisiä silmäongelmia esiintyy brakykefaalisilla roduilla. Silmäpotilaiden (ja tietysti myös minkä tahansa muun potilaankin) kanssa on tärkeä tietää, milloin oma osaaminen ei ehkä riitäkään, ja osattava lähettää potilas eteenpäin jatkohoitoon ajoissa. Myös oftalmologiassa saimme nähdä paljon kuvia potilastapauksista, ja jopa aika kammottavilta näyttävistä silmävaurioista saattoi vielä saada toimivan silmän oikealla hoidolla. Toki välillä vauriot johtavat silmän poistamiseen ja senkin suorittamista muutamilla eri tavoilla kävimme luennoilla läpi.

Silmäntutkimusharjoituksessa oli erikseen harjoitukset pieneläinpotilaille ja hevosille. Pieneläimillä, eli käytännössä siis koirilla, harjoittelimme silmän tutkimista periaatteessa niinkuin se oikeastikin tehtäisi. Testasimme silmään liittyvien aivohermojen toimintaa neurologiasta tutuksi tulleilla tavoilla, tarkastimme Meibomin rauhaset ja kyynelpisteet, yritimme saada retroilluminaation eli silmänpohjan tapetumista tulevan heijastuksen aikaiseksi (eli se kun kissan silmät heijastavat valon takaisin valon osuessa niihin), teimme kyynelnesteen erityksestä kertovan Schirmer tear testin ja yritimme saada silmänpohjan näkyviin epäsuoralla oftalmoskopialla (ykkösellä harjoittelimme suoralla oftalmoskopialla). Oli havainnollistavaa nähdä eri harjoituskappaleidemme silmänpohjia näytöltä, kun kokenut, silmiin erikoistunut eläinlääkäri näytti niitä meille. Vaatii aika monen silmänpohjan näkemisen ennen kuin alkaa kehittyä hyvä käsitys siitä, mikä kuuluu normaalivaihteluun ja mikä ei. Siksi kannattaa siis tosiaankin jättää tarkempi diagnostiikka asiansa osaaville ja lähettää kiltisti potilas eteenpäin tutkittavaksi.

Hevosilla harjoittelimme vähän vähemmän silmän tutkimista kuin koirilla, mutta opetushevoset antoivat kiltisti ja kärsivällisesti (ehkä myös hieman rauhoitteen vaikutuksesta ;)) kaikkien vuorollaan palpoida silmän ja luomien ympäristöä sekä kurkistella silmien eri osia valon avulla. Näimme myös hevosen silmänpohjan, joka on tosiaan aika erilainen kuin koiralla. Lopetettujen, opetuskäyttöön luovutettujen hevosten päiden avulla harjoittelimme oikeiden puudutuskohtien palpoimista, sillä hevosella perusteellinen silmäntutkimus ilman puudutuksia voi olla haastavaa silmän sulkijalihaksen ollessa aika voimakas. Aurikulopalpebraaliblokin avulla eli puuduttamalla ihonalaisesti sopivasta kohdasta tämän lihaksen toiminta saadaan blokattua ja supraorbitaaliblokin avulla voidaan blokata yläluomen tuntohermotus. Näiden lisäksi harjoittelimme lääkityskatetrin laittoa hevosen silmäluomeen, sillä hevosen anatomiasta ja koosta johtuen silmän tiheä lääkitseminen ilman katetria ei ole usein kovin helppoa. Äärimmäisen tarpeellisia ja hyödyllisiä taitoja nämä kaikki!

Hevosen kallo, josta löytyy paljon puudutuspaikkojen paikallistamiseksi hyödyllisiä palpoitavia rakenteita.
Kuva Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä.

Oikeilla eläimillä tehtävät harjoitukset ovat aina kaikista parhaita, vaikka välillä omaan osaamattomuuteen turhautuukin. Eläinlääkisläisten eläimet myös lienevät yksiä Suomen tutkituimpia eläimiä useiden harjoitustemme takia ja aika moni varmaankin harjoittelee myös kavereiden ja sukulaisten koirilla mielellään aina uusia taitoja. Aivan kaikilla ei taida kuitenkaan olla mahdollisuutta harjoitella kotona, joten näitä harjoituksia todellakin tarvitaan. Ja jälleen kerran, olen todella kiitollinen siitä, että ihmiset luovuttavat rakkaita eläimiään meille opetuskäyttöön. On varmasti paljon varmempi olo tehdä joku uusi asia ensimmäistä kertaa elävälle eläimelle, kun on saanut ensin harjoitella sitä rauhassa ilman pelkoa esimerkiksi silmän puhkaisusta tai muusta tarpeettoman kivun aiheuttamisesta eläimelle.


Neurologian ja oftalmologian kurssin haastavuudesta saattaa antaa osviittaa se, että lähes kolmasosa vuosikurssistamme reputti tentin ja joutuu uusimaan ainakin toisen osan, joko neurologian tai oftalmologian. Toisaalta tentissä oli ehkä havaittavissa jonkinlaista tasoeroa kysymyksissä neuron ja oftan välillä ja joiltakin osin arvostelu vaikutti olevan aika raakaa. Myös tiiviillä aikataululla voi olla jotain tekemistä tenttitulosten kanssa, mutta vaikea sanoa. Helppoa tämä ei varmaan ollut kenellekään.

Vaikka tämäkin kurssi oli tiivis paketti, pidin Neurologiasta ja oftalmologiasta paljon ja toisaalta opinkin paljon uutta. Niinkuin SAIM:ssakin, myös tällä kurssilla perusasioiden (anatomia ja fysiologia!) osaaminen on aika ratkaisevassa osassa. Jos et tiedä mikä on normaalia, miten voit tietää mikä on epänormaalia? Lisäksi tuli jopa hieman toiveikas olo sen suhteen, milloin ja mitä kaikkea kannattaa yrittää tehdä eläimen tai sen ruumiinosan (silmän) pelastamiseksi. Toki aina on muistettava se, ettei kaikkia voi pelastaa, vaikka omistaja olisi valmis tekemään kaikkensa eläimen eteen.