4th Year

Vielä viimeinen postaus kertauksena nelosvuoden opinnoista ennen vuoden vaihtumista (aiemmat koostepostaukset ekasta, tokasta ja kolmannesta vuodesta eläinlääkiksessä). Sitten voinkin siirtyä jo vihdoin ja viimein klinikkavuoden kuvioihin, jos ja kun vaan jossain välissä ennätän. Nelosen voisi lyhentää seuraavasti: "tiivis ja työntäyteinen, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen ja opettavainen vuosi".

Neljäs opiskeluvuosi pyörähti rytinällä liikkeelle ja jo ensimmäisen eli Pieneläinsisätautiopin blokin eli SAIM:in aikana tunsin lähes hautautuvani valtavan työmäärän ja omien kohtuuttomien ajatusteni alle. Seitsenviikkoinen SAIM tuntui tuolloin sisältävän kaiken kaikesta, mutta vuoden edetessä huomasin olleeni väärässä. Tuon "kaiken" lisäksi oli luvassa vielä aika paljon muutakin. Neurologia ja oftalmologia monine sairauksineen ja termeineen ei varsinaisesti helpottanut asiaa, mutta harjoituksissa oli hienoa päästä pitkästä aikaa tekemään tutkimuksia ihan oikeilla eläimillä. Lisäksi olin erityisen vaikuttunut fysioterapiasta neurologisten potilaiden hoidossa.

Seuraavaksi jatkettiin Pieneläinkirurgian blokilla, jonka Pehmytosakirurgian ja Ortopedian opit ovat ehkä yhdet kaikista parhaiten mieleen jääneistä asioista nelosvuodelta. Hienoja ja opettavaisia ryhmätöitä, ensimmäisiä haparoivia otteita ja ompeleita oikeilla eläimillä kirurgian harjoituksissa ja ihania eläväisiä koiria kipsausharjoituspäivänä Halikossa! Epäilemättä kirran blokki on vuodesta toiseen opiskelijoiden mieleen, sillä mielenkiintoisen aihepiirin lisäksi se on pedagogisestikin erittäin onnistuneesti rakennettu kokonaisuus. Hienoa tässä on sekin, että sama tyyli jatkuu myös kirran opetuksessa klinikkavuonna, siitä lisää myöhemmin. Syyslukukauden viimeinen kokonaisuus ennen odotettua joululomaa vietettiin Anestesiologian monimutkaisiin saloihin syventyen. Perusteita käytiin tarkasti läpi, mutta käytännön oppi valitettavasti tuntui jäävän pitkälti klinikkavuoden aikana opittavaksi.

Vuoden vaihduttua ja vähän sitä ennenkin alkoi uurastaminen Hevossairauksien parissa. Muistin/ehdin jälleen kirjoittaa peräti yhden postauksen vuoden aikana erään heppapäivän ohjelmasta, ylimääräistä vapaa-aikaa ei paljon tuntunut olevan tarjolla. Onneksi saimme edes yhden harjoitustyön verran hevosterapiaa rapsutellessamme oikeita hevosiakin. Heti heppatentin perään jatkettiin Kotieläinten lisääntymistieteen parissa vaatimattoman kuusiviikkoisen verran, mutta ohjelmaan oli mukavasti sisällytetty joitakin asioita selkeyttäneitä demoja. Tentittävä alue sisälsi tuskastuttavan monen eläinlajin kaikki mahdolliset lisääntymiskiemurat.

Vasikkaripulivärityskirja itseopiskelun tuloksena.

Kliinisessä tuotantoeläinlääketieteessä tutustuttiin turkis- ja riistaeläinten, mehiläisten, siipikarjan ja kalojen sekä sikojen ja märehtijöiden sairauksiin hoitoineen (osa 1 ja osa 2) yhteensä noin seitsemän viikon verran. Saimme paljon käytännönläheisiä neuvoja tuotantoeläinten parissa työskentelyyn ja esimerkin siitä, millaiset luentomuistiinpanot eivät ole opiskelijan näkökulmasta hyvät. Nelosvuoden viimeisteli Teurastamohygienia, jossa keskityttiin enemmän teurastamoiden valvontaan. Pääsimme labratöissä jälleen muistuttelemaan toisiamme bunsenliekin sammuttelusta työpisteeltä poistuttaessa. Kiitin onneani, että kyseinen kurssi oli mahdollista suorittaa tenttimättäkin.

Kaiken opetuksen ohella kartutimme kokemusta ja harjoittelimme päivystämistä ja teorian ottamista käytäntöön niin PES:illä kuin HES:illäkin useiden vuorojen ajan, eikä päivystäminen enää vähitellen tuntunutkaan niin pelottavalta.


Nelonen oli tosiaan raskas, mutta silti niin ihana vuosi. Tämä jos mikä on sitä, mitä varten tähän kouluun on haettu! Vihdoinkin sitä oikeaa eläinten tutkimista ja hoitoa käsittelevää tietoa muutaman vuoden perustan rakentamisen jälkeen. Olen edelleen samaa mieltä kuin aiempinakin vuosina: tämä on tismalleen oikea ala itselleni!

Teurastamohygienia

Nelosvuoden viimeinen rutistus vaati itseltänikin jo melkoista sinnittelyä, sillä ulkona paistava aurinko vei ajatukset tehokkaasti jonnekin ihan muihin asioihin kuin teurastamohygieniaan. Märehtijätentin jälkeen sai hengähtää loppupäivän kaikessa rauhassa ja mieluummin olisi oikeastaan jo siinä vaiheessa aloittanut ansaitun kesäloman, mutta ehei, seuraavana päivänä piti palata pitkästä aikaa EE-talon Walter-saliin pakollisia luentoja kuuntelemaan. Tai no, vaihtoehtona pakollisille luennoille, laboratorioharjoituksille ja niiden lisäksi tehtävälle ryhmätyölle oli tenttiin osallistuminen ja ainakin oma tenttikiintiöni oli siinä vaiheessa vuotta erittäin täynnä. Aurinkoisten päivien kuluttaminen luentosalissa istuen oli siis oikeastaan ainoa järkevä vaihtoehto itselleni. Onneksi (?) kesällä sitä aurinkoa kuitenkin riitti vähän liiankin kanssa.

Opinto-oppaassa kerrotaan Teurastamohygienian tavoitteista näin:

Opiskelija

• osaa valvoa teurastamohygieniaa 

• osaa kuvata, miten teurastamon tuotantohygieniaa arvioidaan mikrobiologisten tulosten perusteella, ja osaa sanoa, mihin toimenpiteisiin tulosten perusteella tulee ryhtyä 

• osaa valvoa sivutuotteita 

• osaa valvoa omavalvonnan ja HACCP:n toteutumista 

• osaa laatia teurastamon valvontasuunnitelmat 

• osaa valvoa teurastamon yhteydessä olevia muita toimintoja 

Oma fiilikseni kevään viimeisten luentojen aikana oli kutakuinkin tämä. 

Aiheen puolesta olisi ollut paljon järkevämpää yhdistää Teurastamohygienia jo kolmosvuoden Lihantarkastukseen, sillä ainakin itsestäni tämä tuntui nyt todella irralliselta kurssilta kaiken eläinten hoitoon liittyvän kliinisen opetuksen keskellä ja toisaalta hyvin pitkälti näitä samoja asioita jo käsiteltiinkin Lihantarkastus-kurssin aikana. Ajallisesti Teurastamohygienian sijoittaminen esimerkiksi Lihantarkastuksen jatkoksi tuskin olisi onnistunut niin lähellä joulua, joten siinä sitä sitten istuttiin toukokuun lopun viimeisiä aamupäiviä kiltisti luennolla ja iltapäiviä labratöitä pareittain tehden. Luennoilla vaadittiin läsnäoloa 4/5:stä luennosta ja labratöissä riitti, jos edes toinen parista tuli suorittamaan kunkin päivän jatkotoimenpiteet. Kurssin ja labratöiden johdantoluennot olivat pakollisia kaikille, samoin labratöiden loppuyhteenveto. Ryhmätyöllä kurssin suorittaneille ryhmätyön purkutilaisuus oli myös pakollinen.

Luennot olivat sinänsä ihan mielenkiintoisia ja oli erityisen kiva, että eri osa-alueiden asiantuntijat olivat luennoimassa oman työnsä puolesta tutuista aihepiireistä. Luentoja oli aamupäivisin klo 9 alkaen muutaman tunnin ajan. Puhuimme elintarviketurvallisuuden hallintajärjestelmistä, vaaroista ja riskeistä, HACCP:sta (eli ns. ennaltaehkäisevästä ongelmakohtien tunnistamisesta) ja kriittisistä kontrollipisteistä nimenomaan teurastamoissa, teurastamoiden omavalvonnan vaatimuksista (jotka perustuvat lakeihin), keskustelua herättäneestä luomutuotannosta ja lainsäädännöstä sen suhteen, teurastamoiden hyväksymisvaatimuksista ja valvonnasta, elintarvikevalvonnan Oiva-järjestelmästä, sivutuotteista ja TSE-riskiaineksesta, laitosvalvonnan haasteista eläinlääkärien näkökulmasta sekä vientilaitosten moninaisista vaatimuksista ennen niiden hyväksymistä. Paljon tärkeää asiaa elintarviketurvallisuuden kannalta ja paljon taas tuttuja lakipykäliä, joista ainakin osa voi tulla esimerkiksi kunnaneläinlääkärin työssäkin vastaan. Tämä oli varmaankin pienenpieni pintaraapaisu siitä, mitä kaikkea kutosvuosi mm. elintarvikehygienian parissa tuo tullessaan.

Ihanan keväinen Viikki

Labratöissä tutkittiin prosessihygienianäytteistä enterobakteerien, aerobisten mikrobien sekä salmonellan esiintymistä, siipikarjan ruhojen pintahygieniaa kampylobakteerien määriä tutkimalla ja harjoiteltiin elintarvikelaitosten prosessipintojen puhtauden tutkimista halutuista kohteista erilaisin menetelmin. Tyypillisesti prosessipintojen puhtautta on tutkittu joka vuosi esimerkiksi Kuopion (EKY:n kerhohuone) tiskirätistä, vessojen ovenkahvoista ja Unicafen linjastosta huolestuttavin tuloksin... Labratöihin ei joka päivä kulunut kovin paljon aikaa ja tehokkaimmin labroista selvisikin lukemalla etukäteen töihin liittyvät ohjeet. Muilta kursseilta tuttuun tapaan labroissa toimittiin hyvinkin omatoimisesti ja itsenäisesti edeten ohjeiden mukaan näytteiden tutkimisessa. Aamupäivän luentojen jälkeen ohjelmassa oli tunnin lounastauko, jonka jälkeen (tai ennen) pääsi aika joustavalla aikataululla laboratorioon jatkamaan töitään, vaikka virallisesti labrojen pitikin alkaa vasta klo 13. Viimeisellä labrakerralla käytiin läpi eri ryhmien tuloksia ja keskusteltiin tulosten perusteella mahdollisista toimenpiteistä kyseisessä elintarvikelaitoksessa. Labratyöt ovat kyllä aina hauskoja, vaikka tähän mennessä osa normaaliin labratyöskentelyyn liittyvistä asioista olikin jo vähän ehtinyt unohtua.

Ryhmätyö toteutettiin noin 3-4 hengen ryhmissä tekemällä tietystä aiheesta posteri tietokoneella. Aiheita oli 10 ja useimpiin aiheisiin saatiin kaksi eri ryhmää, joista toinen arvottiin esittämään ryhmän posteri esityspäivänä ja toinen sai toimia opponoivana ryhmänä. Kaikkien piti siis tehdä ja palauttaa posteri joka tapauksessa, esitti sitä tai ei. Osa aiheista oli samoja tai ainakin lähes samoja kuin Lihantarkastuksessa, joten osittain tässä työssä oli mahdollisuus päästä aika helpollakin. Paljon hyvää kertausta niin Lihantarkastuksen kuin Teurastamohygieniankin luennoista. Ja mikä tärkeintä, ei tarvinnut tehdä sitä tenttiä.


Kuten Lihantarkastukseen, myös Teurastamohygieniaan liittyy oma harjoittelunsa (Teurastamovalvontaan painottuva tarkastuseläinlääkäriharjoittelu), joka suoritetaan klinikkavuoden aikana viikon mittaisella jaksolla joko teurastamolla tai aluehallintovirastossa. Tästä lisää sitten joskus klinikkavuoden postauksissa.

Tulevaisuuden tuotantoeläinlääkärit 2/2

Joululoma on vihdoin koittanut ja hetkeksi saa unohtaa kaiken opiskeluun liittyvän (paitsi ehkä jos pitää miettiä vaihtoonlähtöä, rästitenttejä, harjoitteluja, OSCE:a tai kandikesän työpaikkaa)! Parhaani mukaan yritän itse ainakin ottaa rennosti tai ehkä omassa tapauksessani edes vähän rennommin, sillä stressitaso on kieltämättä taas välillä tuntunut olevan aika korkealla. En ole onneksi yksin ajatusteni kanssa, sillä yhden jos toisenkin suusta on kuultu erilaisista painajaisista tai muuten kummallisista unista eläimiin liittyen. Sen verran uhrasin loman alustani aikaa blogille, että naputtelin jokusen ajastetun postauksenkin. Tulee vihdoin vähitellen tuo nelosvuosikin sitten käsiteltyä ja voin seuraavaksi alkaa käsitellä klinikkavuoden kokemuksia. Tässäpä kuitenkin vielä jatkoa tuotantoeläimistä:


Sikaosuudessa kerrattiin ensin sikojen tutkimista, Suomen sikatautitilannetta, eri sikaryhmien (pikkuporsaat, vieroitetut porsaat, lihasiat, karjut ja emakot) tyypillisimpiä sairauksia, ruokintaa ja muita erityispiirteitä. Seuraavilla luennoilla käytiin läpi sikalan terveydenhuoltoon liittyviä asioita, eri elinryhmiin sekä aineenvaihduntaan liittyviä sairauksia, sikojen lääkityksen erityispiirteitä, myös sikojen kivunhoitoa ja anestesiavaihtoehtoja. Oma luentonsa oli myös minisioista, ja tämän perusteella (ja myös Saarella tähän mennessä tehtyjen havaintojen perusteella) harkitsin vakavasti hyvien kuulosuojainten ostamista. Sikaosuuteen kuului myös vapaaehtoisia sikatehtäviä, joiden tekemiseen oli varattu muutamana iltapäivänä aikaa. Vapaaehtoisuudesta huolimatta tehtävät olivat ainakin omasta mielestäni erittäin hyviä ja varmasti tarpeellisia sikapraktiikassa ja tehtävien purku toteutettiin keskustellen ja käytännön näkökulmia hyvin huomioiden.

Hengitysteihin liittyen dissektiosalilla pidettiin yksi pakollinen iltapäivädemo, jossa tutkailtiin teurastamolta saatuja sikojen keuhkoja ja niistä löytyneitä patologisia muutoksia aiemmin luennoilla läpikäytyjen sairauksien perusteella. Vuosikurssi oli jaettu neljään osaan ja kukin ryhmä oli salilla noin 1,5 h. Toinen pakollinen läsnäolo oli meille järjestetty tehtävärata, jossa kävimme 10 sikoihin liittyvää rastia läpi. Rasteilla käsiteltiin sikojen lääkintää ja siinä käytettäviä välineitä sekä lääkkeitä, näytteenottoa erilaisissa tilanteissa ja näytteiden pakkaamista jatkotutkimuksiin lähettämistä varten, nivustyräleikkauksen anestesiasuunnitelmaa, emakon nesteytystä ja automaattiruiskujen anatomiaa. Kolmannella läsnäoloa vaatineella kerralla käytiin läpi etukäteen tekemiämme virtuaaliseen sikalaan liittyneitä terveydenhuoltotehtäviä. Virtuaalisikala oli siis meille harjoituksia varten useammasta oikeasta sikalasta "rakennettu" sikala, jossa pääsimme seikkailemaan omilla tietokoneillamme vähän samaan tapaan kuin oikeassa sikalassa oikealla terveydenhuoltokäynnillä olisimme kulkeneet. Täydellinen se ei ollut ja aikaa tehtävien tekemiseen ja oikeiden kohtien löytämiseen sai kyllä kulumaan enemmän kuin olisi alkuun voinut kuvitella, mutta hyödyllinen harjoitus silti. Virtuaalisikalasta saatujen tietojen perusteella piti täyttää sekä Sikava-terveydenhuoltokäynti-raportti että tehdä Sikava-terveydenhuoltosuunnitelma.

Märehtijöiden osuus alkoi heti aamupäivällä olleen sikatentin jälkeen, mutta onneksi kevyellä infotilaisuudella ja ryhmätehtävien ohjeistuksella. Ryhmätehtävässä vuosikurssi oli jaettu 8 ryhmään, joilla kullakin oli oma tehtävänantonsa. Kaikkien tuli tehdä aiheestaan jonkinlainen posteri tai muu esitys, joka käytiin läpi erillisessä purkutilaisuudessa muutaman päivän päästä aiemmilta vuosilta tuttuun posterikävelytyyliin ryhmissä kiertäen. Lisäksi aiheesta piti tehdä noin sivun mittainen yhteenveto muille jaettavaksi. Tehtävien aiheet käsittelivät naudan neurologista tutkimusta, mahojen anatomiaa niin pötsin kuin juoksutusmahankin kannalta, pötsin liikkeitä ja pötsinäytteen ottoa, ketoosia, typpimetaboliaa sekä lehmän ruokintaa ja ne olivat hyvää kertausta ja mieliinpalauttelua aiemmilta kursseilta.

Varsinaiset luennot käsittelivät kaikkea mahdollista naudoista luennoijasta riippuen joko hyvin kansantajuisesti tai sitten paljon mystisiä lyhenteitä sisältäen. Aika hyvin meille painotettiin niitä asioita, jotka oikeasti nautapraktiikassa ovat tärkeitä ja mitkä ovat "hifistelyä". Läpi käytiin eri elinten ja elinryhmien sairauksia, aineenvaihduntaa, ontumista ja sorkkien hoitoa sairauksineen, tarttuvia tauteja, märehtijöiden sedaatiota ja anestesiaa, yleisimpiä leikkauksia, nautojen terveydenhuoltoa, tuotantoeläinten sairauksiin liittyviä taloudellisia asioita sekä tautisaneerauksia. Nautoihin liittyen sai tehdä myös vapaaehtoisia (mutta erittäin hyödyllisiä) case-tehtäviä, joita käytiin läpi parina iltapäivänä. Vasikkaripulit opiskeltiin osittain omatoimisesti parin casen ja etukäteen jaetun materiaalin perusteella läpi ja näistä caseista keskusteltiin vielä vasikkaluennon alussa. Yksi aamupäivä käytettiin pureutuen ruokintaan ja säilörehuanalyyseihin. Terveydenhuoltoon liittyen piti palauttaa tehtäviä, joissa tuli arvioida parin tilan terveydenhuoltoraportteja ja kommentoida paria navettapiirrustusta. Navettapiirrustuksia, rakennussuosituksia ja erilaisia ratkaisuja läpikäydessä muodostui jonkinlainen käsitys siitä, millaiset asiat ovat oikeasti hyviä eläinten kannalta ja millaiset eivät. Uusia navettoja ja miksei tietysti muitakin eläinsuojia rakentavien ihmisten toivoisi keskustelevan suunnitelmista ja/tai näyttävän piirrustuksia eläinlääkärillekin jo suunnitteluvaiheessa uusien näkökulmien saamiseksi ja suurempien suunnittelulapsusten välttämiseksi.

Tästä kuvasta voi huomata sen, miten lähellä "naula" lehmän pötsissä/verkkomahassa onkaan sydäntä.
Kuva Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä.

Sekä sika- että märehtijäosuudessa useat case-tehtävät ja käytännönläheisyys olivat valtavien tietopakettien pelastus ja auttoivat asioiden oppimisessa huomattavasti. Tähän mennessä Saarella kliinisessä työssä vastaan tulleet potilaat on ollut aika helppo yhdistää aiemmin luennoilla läpikäytyihin asioihin. Pakko myöntää silti, että aiemmin keväällä olleen Lisääntymistieteen luentojen asiat olivat osittain jo päässeet unohtumaan ennen tämän märehtijäkurssin loppua (siis ehkä parissa-kolmessa kuukaudessa...). Onneksi lisääntymiseen liittyviä asioita on tullut tähän mennessä joka Saaren jaksolla vastaan, joten niitäkin on saanut hyvin palauteltua mieleen. 

Märehtijätentti on ilmeisesti perinteisesti ollut jossain määrin pelätty tentti, sillä aiempina vuosina läpipääsyprosentti ei ole ollut kovin suuri. Meidän vuosikurssilta noin 3/4 pääsi ensimmäisessä tentissä kurssista läpi. Oma ja monien muidenkin kurssikavereiden ajatus tästä on ehkä kurssin haastavuuden sijaan kurssin ajoitus myöhään keväällä, kun takana on jo pitkä ja rankka opiskeluvuosi ja motivaatio istua lukemassa tenttiin ei ole enää kovin suuri. Tätäkin asiaa yritetään uuden lakanan perusteella jo seuraavana keväänä ratkaista muokkaamalla tuotantoeläinblokin luentojärjestystä.  Uusintoja toki aina järjestetään, mutta klinikkavuonna tulisi kaikkien nelosvuodenkin tenttien olla suoritettu jouluun mennessä, tai klinikkavuosi voi katketa kesken kaiken. Uusintoihin lukeminen voi olla aika haastavaa muutenkin hektisen klinikkavuoden keskellä, joten suositeltavaa on yrittää läpäistä tentit kertaheitolla.

Tulevaisuuden tuotantoeläinlääkärit 1/2

Keväästä tuntuu jälleen olevan ikuisuus ja toinen rotaatiokin on jo yli puolivälissä. Tähän vuodenaikaan pimeys vain lisääntyy ja päivien valoisat osuudet jäävät sairaalan sisätiloissa touhutessa lähes näkemättä. Saaren jaksoilla pääsee autossa istuen näkemään edes tasaisen harmaan pilvimassan verhoamaa taivasta, samoin ehkä Hevossairaalassa tai Pieneläinsairaalassa ontumatutkimuksia ulkona tehtäessä. Jaksaminen alkaa olla taas koetuksella, mutta onneksi päivien sisältö on ollut sentään lähes poikkeuksetta mielenkiintoista ja inspiroivaa. Aikaa ottaisin lisää jokaiseen vuorokauteen, jos sitä jostain vain saisin.

Maalis-huhtikuun taitteessa heti Lisääntymistieteen tentin jälkeen alkoi puurtaminen Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen parissa. Tämä kokonaisuus piti sisällään Siipikarjan, kalojen, turkiseläinten ja mehiläisten terveyden ja sairaanhoidon, Sikojen terveyden ja sairaanhoidon sekä Märehtijöiden terveyden ja sairaanhoidon. Kirjoittelen näistä taas pari erillistä postausta, että saan joskus jotain julkaistuakin.

Ensimmäisestä osuudesta eli turkis- ja riistaeläimiä, mehiläisiä, siipikarjaa sekä kaloja koskevista luennoista pääsi läpi osallistumalla 70 %:iin luennoista (luentoja yhteensä 4 päivänä) ja  kirjoittamalla kustakin aihealueesta mielestään kolme tärkeintä asiaa ja palauttamalla tämän teoksen, mutta myös tenttiminen oli mahdollista. Sikaosuudessa luennot olivat pääsääntöisesti vapaaehtoisia, mutta parina iltapäivänä oli pakollisia demoja tai harjoitustehtäviä sekä yhtenä aamupäivänä pakollinen tehtävien purkutilaisuus. Märehtijäosuuden luennot olivat myös vapaaehtoisia, mutta muutama tehtävien tekemiseen tai purkuun käytetty iltapäivä oli pakollinen. Sika- ja märehtijäosuudesta oli omat tenttinsä, sikatentti heti pariviikkoisen sikaosuuden päätteeksi ja märehtijätentti neliviikkoisen märehtijäosuuden lopuksi.

Pimeyden keskellä on ihana muistella mennyttä kesää, melkein yhtä vihreäähän ulkona yhä on.

Opinto-oppaamme on nykyisin (ja on ollut kyllä jo tovin...) enää Weboodin syövereissä, eikä Kliinistä tuotantoeläinlääketiedettä koskevia osaamistavoitteita ollut siellä listattuna. Tässä joskus aiemmin tallentamani opinto-oppaan tavoitteet Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaanhoidolle (sisältö lienee pääpiirteissään vuodesta toiseen aika sama ja ainakin näistä asioista meille luennoilla puhuttiin):

Opiskelija

• osaa selostaa tuotantoeläinten yleistutkimuksen kulun ja kertoa normaaliarvot 

• osaa nimetä sairauden tyypillisten oireiden ja löydösten perusteella 

• osaa listata tavallisimpien sairauksien oireet, tutkimusmenetelmät ja hoitovaihtoehdot, sekä kertoa hoitojen farmakologiset perusteet 

• osaa selittää tavallisimpien sairauksien etiologian, patogeneesin ja ehkäisymenetelmät 

• hallitsee ja osaa kertoa tavallisimpien kirurgisten toimenpiteiden kulun 

• osaa havainnoida eläimiä, tuotantoympäristöä ja erilaisia raportteja, tehden niistä johtopäätöksiä yksilö- ja karjatasolla 

• osaa selittää kansallisen eläinten terveydenhuoltotyön tavoitteet ja työvälineet 

• osaa yhdistää kliiniset sairaudet laajempaan kokonaisuuteen ja neuvoa ennaltaehkäisyssä sekä osaa tehdä Naseva- ja Sikava-käynnin

Ensimmäinen luentomme käsitteli turkiseläinten sairauksia. Kertasimme turkiseläinten tuotantokiertoa, eri lajeja ja niiden värimuunnoksia ja kävimme läpi eri lajien tyypillisiä sairauksia. Kuten usein sioilla, myös turkiseläimillä hoidot ovat pääosin massalääkityksiä isoille eläinryhmille. Turkiseläintilat sijaitsevat maantieteellisesti pääsääntöisesti Pohjanmaalla, joten jokaiselle meistäkään ei välttämättä tule kovin paljon turkiseläimiä uralla vastaan. Kuten mitä tahansa muutakin eläintä, myös turkiseläimiä eläinlääkärin on osattava hoitaa riippumatta siitä, mitä itse kyseisestä elinkeinosta ajattelee. Riistaeläinten luennolla puhuimme Suomen merkittävimmistä riistaeläimistä, niiden määristä, ilmastonmuutoksen vaikutuksesta niiden elinolosuhteisiin, tärkeimmistä taudeista varsinkin eläinlääkärien roolin kannalta sekä hieman myös luonnonvaraisten eläinten hoitamisesta.

Kuva minkeistä eräältä EKY:n järjestämältä turkistarha-exculta, jossa kuvaaminen oli sallittua.

Mehiläisten ihmeelliseen maailmaan meitä opasti peräti kokonaisen päivän verran myös eläinlääkärinä toimiva mehiläishoitaja. Kävimme läpi mehiläisen, ampiaisen, kimalaisen ja erakkomehiläisen eroja, mehiläisyhteiskuntaa ja sen toimintaa, pesän hoitamista sekä mehiläisen vuosikiertoa. Ennen lounastaukoa kävimme vielä kyseisen eläinlääkärin autolla tutkimassa kaikenlaisia mehiläistenhoidossa käytettäviä välineitä, kuten pieniä kirjekuoreen mahtuvia muovikoteloita, joilla mehiläisemoja voi kätevästi lähettää postin mukana ympäri Suomea. Iltapäivällä jatkoimme mm. mehiläistauteihin tutustumista. Tunnetuin ja myöskin merkittävin mehiläistauti on esikotelomätä, joka voi tulla ainakin virkaeläinlääkäreinä toimiville vastaan. Mehiläispäivä oli mielenkiitoinen ja tarpeellinen, sillä aika harva kai osaa ajatellakaan, että myös mehiläiset voivat kuulua eläinlääkärin laajaan lajikirjoon!

Siipikarjasta luennoitiin kaksi aamupäivää. Kävimme läpi tuhat ja yksi eri siipikarjatautia, joilla lähes kaikilla on joku useimmiten englanninkieliseen nimeen perustuva, tyypillisesti kolmikirjaiminen lyhenne ja nämä kaikki lyhenteet oireineen olisi sitten hyvä hallita keskusteltaessa toisten eläinlääkärien ja tuottajien kanssa. Puhuimme siipikarjan terveydenhuollosta, tuotantorakenteesta, valvonnasta, erilaisista tilakäynneistä, ongelmanselvittelystä sekä tautisuojautumisen tärkeydestä tiloilla. Onneksi olemme päässeet harjoittelemaan lintujen avausta jo kolmannen vuoden Broilerpäivämme aikana, sillä ruumiinavauksia hyvin todennäköisesti pääsee tekemään siipikarjatilalle eläinlääkärinä eksyessään. Ongelmanselvityskäynneillä ruumiinavauksista voi paljastua vaikka mitä hyödyllistä ja mahdollisiin jatkotutkimuksiin tarvittavia näytteitä esimerkiksi elimistä voi olla helpompi lähettää eteenpäin kuin kokonaisten lintujen ruhoja.

Strutsin luuranko, kuva Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä.

Kalaluentoja oli kahden iltapäivän verran ja niissä aluksi ensin kertailtiin kalanviljelyn perusteita. Kalanviljelylaitokset näytteenottoineen voivat tulla jo kandikesänä tutuksi sopivalle alueelle töihin osuessaan. Siipikarjan tavoin kaloillakin on liuta tautilyhenteitä, jotka olisi hyvä osata ja myös kaloilla ruumiinavauksista voi olla apua ongelmatilanteita ratkottaessa. Jos ei kovin monesti ole kaloja elämänsä aikana esimerkiksi perannut, kannattanee vilkaista edes pikaisesti kalojen anatomiaa jostain ennen ruumiinavauksen suorittamista, ettei kalanviljelijöiden edessä päästele kovin montaa sammakkoa suustaan. Kalojen elinympäristön eli veden takia monet taudit leviävät helposti. Sairaan kalan erottamiseksi terveistä on oleellista ymmärtää, miten terve kala käyttäytyy ja mikä on epänormaalia käyttäytymistä. Onneksi Suomessa on muutamia Eviran kala-asiantuntijoita, joille voi soittaa kun sormi menee suuhun ja oma kalaosaaminen loppuu kesken.


Sikojen ja märehtijöiden osuuteen palailen taas ehtiessäni. Sitä ennen (ja tulevaisuudessakin) suosittelen seuraamaan todennäköisesti vähän tiiviimmin päivittyviä vuosikurssimme Mysteerikandien kandikuulumisia Yliopistollisen Eläinsairaalan Facebookista. Näistä kuulumisista löydän itsekin hyvinkin tuttuja ajatuksia tämän vuoden sisällään pitämästä arjesta.. ;)

Learning begins at the end of your comfort zone

Ihanaa syksyistä viikonloppua täältä klinikkavuosikiireen keskeltä! Ensimmäiset rotaatiot on viimeistä viikkoa vaille suoritettu ja sitten kierto alkaakin taas alusta pääsääntöisesti jo edellisestä rotaatiosta tutuissa paikoissa. Kohta on siis jo 8 viikkoa klinikkavuotta lähes huomaamatta takana ja enää kolme 8 viikon pakettia jäljellä. Kaikesta oppimastani huolimatta alkaa jo vähän kauhistuttaa ajatus ensi keväästä ja kesästä, jolloin pitäisi osata toimia itsenäisesti praktiikassa. Onneksi klinikassa on päässyt tekemään paljon asioita, joten eiköhän sitä rutiinia ja varmuutta ala vähitellen kertyä eikä ensi kesäkään jännitä enää niin paljon.

Osuin joskus kesällä oikeaan aikaan tv:n ääreen ja näin jonkun jakson ohjelmasta "Matkalla eläinlääkäriksi", jossa seurataan muutamien eläinlääkäriopiskelijoiden viimeisiä opiskeluhetkiä rapakon toisella puolella. Vaikka opintojen rakenne meillä Suomessa eroaa jonkin verran Yhdysvaltojen eläinlääkiksestä, tuntemukset opiskelijoiden välillä ovat ilmeisesti hyvinkin samankaltaisia. Näin klinikkavuoden edetessä on jatkuvasti joutunut olemaan omalla epämukavuusalueellaan, mikä on oppimisen kannalta oikeastaan välttämätöntä. "Life begins at the end of your comfort zone" voidaankin näin eläinlääkäriopiskelijan näkökulmasta muuttaa helposti muotoon "learning begins at the end of your comfort zone". Kun joutuu haastamaan itseään ja omia hataria muistikuviaan, syntyy vähitellen toistojen myötä pysyvämpiä muistijälkiä ja tapahtuu oppimista.

Epämukavuusalueella toimiminen on varmasti monelle meistä turhauttavaa, kuten joku kanssasisar osuvasti jenkkiohjelmassa kuvasi. On epämiellyttävää, kun haluaisi osata jonkin asian, mutta käytännössä ei vain osaa, koska ei ole harjoitellut sitä tarpeeksi. Käytännön toimia ei vain opi muuten kuin sinnikkäästi yrityksien ja erehdyksien kautta tekemällä samoja asioita uudelleen ja uudelleen. Uusien asioiden keskellä olo tuntuu usein todella epävarmalta ja toki kädetkin alkavat täristä kesken toimenpiteen. Pitää muistaa hengittää syvään ja käyttää aivojaan, kysyä neuvoa eläinlääkäreiltä tai eläintenhoitajilta, joiden pelkkä läsnäolokin toimii monesti riittävänä tukena kokemattomalle kandille. Välillä tilanteista selviää voittajana, välillä pitää nöyrtyä ja myöntää tappionsa ja yrittää seuraavalla kerralla taas uudelleen.

Kesän pelihetkistä on riittänyt energiaa aina näihin syyspäiviin saakka 💛

Ajoittain on taas ollut havaittavissa suurta väsymystä kaiken kiireen ja stressin keskellä, mutta olen huomannut vähitellen osaavani ottaa iisimmin ja tyytyväni siihen, että en mitenkään voi heti alusta saakka osata kaikkea. Ihmismieli jotenkin kummasti muistaa aina kaikki epäonnistumiset, mutta ei välttämättä olisi hassumpi ajatus pitää klinikkavuoden aikaisista onnistumisista jonkinlaista päiväkirjaa, jotta huomaisi miten paljon asioita jo todella osaa tai on saanut onnistumaan. Positiivisuudella oppii niin paljon paremmin kuin murehtimalla kaikkea sitä, mitä ei osaa. Toisaalta nimenomaan epäonnistumisten myötä vähitellen oppii! Meillä eläinsairaalassa on kuitenkin todella turvallinen ympäristö epäonnistua, kun ympärillä on aina apuna olevia osaavia ihmisiä, joten esimerkiksi potilailla ei ole sairaalassa mitään hätää. Itse ajattelen ennemminkin niin, että on paljon parempi harjoitella tällaisessa ympäristössä perustoimenpiteiden tekemistä kuin sitten ypöyksin jossain hornan tuutissa, jossa kuitenkin olet se ainoa eläinlääkäri, joka eläintä voi siinä tilanteessa auttaa. Välillä toivoisi että omistajatkin tämän ymmärtäisivät, onneksi suurin osa ymmärtääkin.

Viimeisten viikkojen kuumin puheenaihe niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin keskuudessa on tietenkin ollut Yliopistollisessa eläinsairaalassa kuvattu/kuvattava tv-sarja Yliopistollinen eläinsairaala, joka tulee torstaisin Tv2:lta kello 20.00. Areenassa sarjasta oli katsottavissa jo viisi jaksoa, jotka ainakin itse heti ahnehdin ja aloin odottamaan seuraavia. Kamerat pyörivät vielä ainakin jonkun aikaa tänä syksynä sairaalassa kuvaamassa mielenkiintoisia potilastapauksia ja jaksoja on luvassa peräti 40. Jaksoissa vilahtaa paljon tuttuja ihmisiä ja toimenpiteitä. Kandin näkökulmasta jaksot ovat monesti aika opettavaisia, kun yrittää miettiä päässään, mitä itse tekisi missäkin tapauksessa. Välillä (näin sairaalassa pyöriskelevän näkökulmasta) jaksoja on leikattu hieman hassusti eivätkä jaksoon päässeet pätkät kerro koko totuutta tapauksesta (tietenkään, ohjelma on kuitenkin vain puolituntinen) ja kommentaattorien (niiden, jotka eivät ole sairaalan väkeä vaan ilmeisesti tuotannon puolelta tulevia eläinlääketiedettä tuntemattomia ihmisiä) suusta saattaa lipsahtaa vähän outoja tai vääriäkin kommentteja, mutta mielestäni ohjelma on oikein kivasti toteutettu. On kyllä tosi kivaa katsottavaa, mutta niin meidän opiskelijoidenkin kuin henkilökunnankin työ- ja opiskelurauhan puolesta toivon silti hieman, ettei sairaalassa jatkuvasti olisi eri kuvausryhmiä kuvaamassa.


Kuten blogin hiljaiselosta on ehkä voinut päätellä, on klinikavuosi tuonut mukanaan sen verran paljon kiirettä, että saa nähdä miten ehdin tätä jatkossa päivitellä. Ainakin nyt alkuun on ollut niin paljon kaikkea uutta ja paljon kerrattavaa, ettei aikaa tunnu oikein riittävän ja opiskelu toki on selvä ykkösprioriteettini. Yritän silti jossain välissä raapustella vielä ne pari puuttuvaa nelosvuoden kurssipostausta loppuun ja kertoa aina välissä kuulumisia ja lisää klinikkavuodesta ainakin jollakin tasolla. Harmi ettei tällä hetkellä taida kovin montaa eläinlääkisblogia olla oikein elossa (saa linkkailla kommentteihin jos sellaisia löytyy), mutta ainakin Instagramin puolelta löytyy jonkinlaista aktiivisuutta kiinnostuneille.


Aurinkoista syksynjatkoa kaikille lukijoille!

Pikkukandin päivystysporinoita

Ensimmäinen kesäopintojen jälkeinen viikko klinikkavuotta on nyt takana ja paljon on jo päässyt näkemään ja kokemaan! Fiilis on edelleen jossain määrin epäuskoinen siitä, että ollaan jo näin pitkällä opinnoissa. Vaikka tuntuu, että on suunnilleen kaiken edellisvuosien opinnoista jo ehtinyt unohtaa, muistuvat asiat yllättävän hyvin kuitenkin kliinisessä työssä vähitellen mieleen. Käytännön työn kautta oppiminen toimii kyllä todella paljon tehokkaammin kuin pelkkä luentojen kuuntelu tai kirjojen lukeminen!

Klinikan alun innoittamana ajattelin kertoa tähän väliin viime vuoteen kuuluneista päivystysvuoroistamme, joista olen vähän jotain saattanut jo mainitakin. Nelosen luentojen ohella opintoihimme kuuluu siis pakollisia päivystysvuoroja niin Pieneläinsairaalan (PES) kuin Hevossairaalankin (HES) puolella. Kummassakin näistä oli vajaa 10 (ehkä 8?) pakollista vuoroa ja lisäksi PES:in puolella oli vielä muutama (3-4?) pakollinen varapäivystysvuoro. Loppukevään päivystysvuoroja sai ottaa ylimääräisiäkin tai sitten paikkailla aiempia poissaolojaan niillä. Itsekin otin muutaman ylimääräisen vuoron. Jos päivystyksistä ei vielä sittenkään saanut tarpeekseen, sekä pieneläimistä että hevosista oli vielä olemassa erilliset päivystyskurssit, joiden päivystysvuorot ajoittuivat loma-ajoille jouluna ja pääsiäisenä. Näihin päivystyskursseihin liittyi toki muutakin hommaa kuin itse päivystäminen, esimerkiksi potilaskirjanpitoa ja -kertomuksia, mutta toisaalta niistä sai myös ylimääräisiä opintopisteitä.

Itse päivystysvuorot olivat arkipäivisin kello 16-22 ja viikonloppuisin 8-15 tai 15-22, mutta monesti vuoroissa saattoi venyä pidempäänkin. Välillä päiville sairaalassa kertyi pituutta, kun ensin istui luennoilla 8-16 ja sen jälkeen jäi illaksi vielä päivystämäänkin. Itse en ainakaan noina pitkinä päivinä ollut varmasti skarpeimmillani, mikä oppimisen kannalta on vähän harmillista. Sen sijaan jos luentojen jälkeen ehti saada pienenkin tauon, oli olo jo vähän virkeämpi yleensä. Varapäivystykset eivät varmaan olleet kenenkään meidän mieleen, mutta onneksi niitä vuoroja ei niin kovin montaa nenää kohti ollut. Varapäivystysvuorolla meillä oli velvollisuus mennä päivystämään varsinaisen päivystäjän estyessä ja varallaolovelvollisuus päättyi vasta tunnin kuluttua kyseisen vuoron alkamisesta. Varsinkin syksyllä näitä varapäivystäjiä jouduttiin jonkin verran käyttämään, kun varmaan lähes puolet vuosikurssista oli jonkinlaisen influenssan kourissa. Itsekin jouduin varavuorollani päivystämään. Varapäivystyksiin oli oikeastaan hankalampi valmistautua kuin oikeisiin päivystyksiin, kun piti joko raahata päivystysvarustusta mukana kaikkien luentojen ajan tai sitten jättää joitakin luentoja väliin käydäkseen välillä kotona hakemassa ruokaa, lepäämässä tai ruokkimassa ja pissattamassa eläimiä. Jos sairastui ja joutui jättämään oman päivystysvuoronsa väliin, vuoro korvattiin tekemällä joku kyseisen vuoron varapäivystäjän vuoro tai sopimalla muuten uusi vuoro vapaista ajoista listalta. Liian täyteen kalenteriaan ei siis kannattanut ainakaan keväällä tunkea, jotta mahdollisia korvaavia vuoroja löytyi.

Ennen päivystysvuorojen alkua saimme nimikyltit ja sairaalan avaimen, joka avasi meille useimpia sairaalan ovia ja jota käytettiin sisään tai ulos leimatessa. Niin HES:illä kuin PES:illäkin oli aiemmin mainitsemani omat infotilaisuutensa. Niissä käytiin läpi vuorojemme kannalta oleellisia asioita, kuten sairaalalle kuuluvaa päivystysaluetta, puhelimeen vastaamista, yleisimpiä päivystyspotilaita ja niiden hoitoa, anamneesin ottamista, triagen arviointia ja meille kuuluvia tehtäviä. Kummassakin infossa muistutettiin, että pitää kysyä jos ei tiedä tai osaa tehdä jotain. Niin HES:in kuin PES:inkin puolella henkilökunnalla ja opiskelijoilla on oma värikoodinsa vaatetuksessa, jota varsinkin ensimmäisten päivystysvuorojen kohdalla joutui miettimään. PES:illä olimme kokoharmaissa ja HES:illä siniharmaissa vaatteissa. Vitosilla oli omat värinsä, samoin eläinlääkäreillä. Työvaatteisiin kuului sairaalan puolesta paita ja housut ja jalkineet piti itse hankkia. Kriteerinä kengille oli lähinnä se, että niiden on oltava helposti puhdistettavissa. PES:illä suosituimpia kenkiä olivat crocsit, sandaalit tai vaikka lenkkarit ja HES:illä piti jalassa olla turvakengät. HES:iltä löytyi turvakenkiä myös lainaan, jos ei omia ollut ehtinyt tai halunnut hankkia. Suositeltavaa lienee kuitenkin hankkia omat turvakengät, jos edes vähänkään kuvittelee tekevänsä töitä isojen eläinten kanssa tai jos haluaa huolehtia jalkojensa mukavuudesta, sillä HES:in lainakengät ovat jo aika monessa jalassa pyörineet eivätkä millään tapaa mukavimmasta päästä.

Jalkineiden lisäksi päivystysvuorojen tavaravuoreen kuuluivat stetoskooppi, kuumemittari, sakset, kello, kyniä, tussi ja jonkinlainen vihko tai paperinpala omille muistiinpanoille. Stetoskoopit olimme ostaneet jo kolmosvuoden aikana yhteistilauksella ennen Saaren viikkoa (1/2 ja 2/2). Ensimmäisessä päivystysvuorossa Littmannit kaulaan ripustaessa tuli kyllä innostunut ja odottava fiilis tulevasta. Stetareiden pariksi kuuluu tietysti pieni kello, jonka osa tilasi ebaystä ja osa ties mistä. Kuumemittareita löytyy vähintään apteekeista, mutta suosittelen erityisesti tuota nopeasti lämmön mittaavaa vihreää eläinmallia, sitä useimmilla klinikoillakin käytetään. Pienistä saksista on ollut monessa päivystysvuorossa paljon hyötyä taskun pohjalla, kun potilaan vierestä ei kovin kauas pääsekään irtoamaan ja saksia ei koskaan tarvittaessa löydy mistään. Kuulakärkikyniä tarvitsee aina ja mieluusti useampia, koska nekin katoilevat ja unohtuvat eri puolille sairaalaa. Tussista on erityisen paljon hyötyä verinäyteputkia merkittäessä, mutta kannattaa huolehtia ettei tussi ole vesiliukoinen. Vihkoja ja papereita löytyi vaikka mistä kaupoista, mutta vihkoon kannattaa muistaa kirjoittaa nimensä jos on yhtään hajamielinen ja taipuvainen unohtamaan sen paikkaan x. Itse käytin ns. raapusteluvihkoa ja lisäksi toista vihkoa, jossa oli joitakin hyödyllisiksi kokemiani muistiinpanoja. Tein omat muistiinpanovihkot pieneläimille ja hevosille ja raapusteluvihkoon kirjasin esimerkiksi johonkin potilaaseen liittyviä tietoja, kuten statuksia, tai puhelimessa saamaani anamneesia.

Päivystysvuoron päätteeksi taskujen tyhjennys.

Näitä luettelemiani tavaroita itse kuljetin mukana joka päivystysvuorossa paidan rinnukseen kiinnitetyn nimilapun lisäksi. Välillä tavaraa tuntui olevan vähän turhan paljon taskujen kokoon nähden, mutta ilmankaan en olisi osannut olla. Päivystysvuoroissa kannatti myös muistaa pitää huolta omista tavaroistaan, sillä varsinkin kynät, sakset ja joskus jopa stetoskoopit kyllä lähtivät milloin eläinlääkärin, milloin toisen opiskelijan matkaan. Yli 100 € stetoskooppeja ei kovin montaa uutta halua ostaa, kynästä nyt ei niin väliä. Jokaisesta päivystyksestä olisi silti varmasti selvinnyt ilman mitään edellä mainituista tavaroista, mutta ilman juotavaa ja ruokaa ei. Sairaalasta löytyy kyllä vaikka mitä välineitä, mutta omasta ravitsemuksesta ja nesteytyksestä pitää ehdottomasti muistaa huolehtia. Valitettavasti välillä päivystysvuorot olivat sellaista hullunmyllyä, että kunnon ruokailusta sai vain haaveilla. Tällöin erilaiset välipalapatukat ja hedelmät osoittautuivat kultaakin kalliimmiksi. Onneksi useimmiten kuitenkin oli aikaa syödä kunnollakin ja pitää hetken taukoa meille opiskelijoille varatussa kandikeittiössä, jonka jääkaappiin pystyi omat päivystyseväänsä jättämään.

Päivystysvuoroilla pääsi näkemään ja tekemään paljon, jotkut vähän enemmän kuin toiset, mutta varmasti jokainen oppi monta asiaa. Pieneläinpuolella tyypillisiä olivat ripuli- ja oksennuspotilaat, traumapotilaat kuten HBC:t (hit by car) ja FFF:t (free falling feline), pyometrat, GDV:t (mahalaukun laajentuma ja kiertymä), vierasesineet, myrkytykset, erilaiset kohtaukset sekä virtsaamisvaikeudet. Hevospuolella ähkyt, ontumat, haavat niin raajoissa, ruumiissa kuin silmissäkin sekä vastasyntyneet varsat keväällä työllistivät meitä. Se huono puoli päivystyksissä on, että päivystyksiin tuleviin potilaisiin ei pysty perehtymään kunnolla etukäteen. Luennoilla oli kuitenkin jo muistuteltu näistä tyypillisistä potilaista, joten niitä pystyi vähän opiskella etukäteen. Toki hevosluennot olivat vasta tammikuussa ja syksyn HES-päivystyksissä oli aina enemmän tai vähemmän pihalla, mutta aina silloin, kun joku asia oli luennolta entuudestaan tuttu, se helpotti asioiden ymmärtämistä huomattavasti.

Päivystysvuoroissa oli PES:illä pääsääntöisesti useampia vitosia, hoitajia sekä eläinlääkäri tai eläinlääkäreitä kellonajasta riippuen. HES:illä oli yleensä yksi vitosvuosikurssilainen hoitajan/hoitajien sekä eläinlääkärin/eläinlääkärien lisäksi. Niin HES:illä kuin PES:illäkin meitä nelosia eli pikkukandeja oli yleensä kaksi yhtä päivystysvuoroa kohti. Päivystyksissä pääsi tyypillisesti esimerkiksi kotiuttamaan potilaita, ottamaan uusia potilaita sisään ja kirjaamaan anamneesia sekä tekemään potilaille yleistutkimusta, keskustelemaan eläinlääkärin kanssa löydöksistä ja miettimään mahdollisia jatkotutkimuksia tai hoitoja, ottamaan verinäytteitä ja tutkimaan niistä erilaisia arvoja, pistämään injektioita eläimiin, kanyloimaan, ultraamaan, ottamaan röntgenkuvia, rektalisoimaan, letkuttamaan ja aina välillä joku onnekas pääsi mukaan leikkaukseenkin. Yksi tärkeimpiä asioita päivystystyössä oli kommunikointi omistajien kanssa, vaikkei varsinkaan aluksi ehkä osannutkaan kysyä juuri oikeita kysymyksiä. Välillä on ollut hieman turhauttavaa se, että ihmiset puhuvat ensin kandille yhtä ja sitten hetken päästä eläinlääkärille toista, mutta ihmismuisti ei aina toimi kovin aukottomasti ja juuri ne oikein asetellut kysymykset voivat saada mieleen palaamaan jonkin ehkä jo kauan aikaa sitten tapahtuneen mitättömältäkin tuntuvan asian.

Taskujen tyhjennyksessä löytyy usein kuumemittarin suojuksia ja liukastetta.

On ollut haastavaa välillä laittaa omat tunteensa syrjään, kun joku potilastapaus on liipannut liian läheltä omia kokemuksia eläimenomistajana tai kun omistaja on ollut eläimensä kärsimyksen äärellä surun murtama. Seuraavassa hetkessä toisen potilaan kanssa onkin sitten monesti pitänyt vaihtaa mielentilansa täysin toiseen ääripäähän, jopa iloiseksi. Välillä olen ihaillen seurannut vierestä sitä, miten ammattitaitoiset eläinlääkärit osaavat keskustella omistajan kanssa omistajan itse ollessa sokeutunut oman eläimensä tilalle tai kun omistaja ei ole valmis päästämään eläimestä irti. Sanat sanotaan nätisti, mutta tiukasti, ketään syyllistämättä, jotta eläimen ei enää tarvitsisi kärsiä. Suurinta rakkautta on osata päästää ajoissa irti. Toiset potilaat ovat jo nyt jättäneet jälkensä sydämeeni ja muutama kyynelkin on saattanut päivystysvuoron jälkeen tirahtaa. Tähän henkiseen puoleen ei meitä ole juurikaan etukäteen valmisteltu, mutta henkisesti päivystyksissä ei todellakaan ole aina helppoa. Se kannattaa tiedostaa etukäteen, että kun kyse on päivystyksestä, jonne tulee hätätapauksia, eivät kaikki selviä aina hengissä. Kuljemme käsi kädessä kuoleman kanssa, koska se on yksi hoitokeino muiden joukossa. Kipu ja kärsimys loppuu siihen, ja moni pitkäaikaissairaan eläimen omistaja on suorastaan kiitollinen, kun eläinlääkäri ehdottaa eutanasiaa yhtenä, toisinaan ainoana vaihtoehtona.

Välillä päivystysvuorot ovat olleet todella kiireisiä ja välillä taas hyvinkin hiljaisia. Hiljaiset hetket on voinut hyödyntää keskustelemalla eläinlääkäreiden, hoitajien tai muiden opiskelijoiden kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä, harjoittelemalla esimerkiksi jotakin toimenpidettä opetus- ja tutkimuskäyttöön luovutetuilla eläimillä, tekemällä jotain palautettavia tehtäviä tai lukemalla tenttiin. Kiireisissä vuoroissa monesti stressi kiristää itse kunkin pinnaa, mutta valitettavasti yhdellä ihmisellä on kiireessäkin vain kaksi kättä ja yksi pää käytettävissään. Kiireessä tilannetta helpottaa se, jos osaa tehdä erilaisia toimenpiteitä itsenäisesti, mutta vaikkei osaisikaan, on monesti joku osannut neuvoa kysyttäessä. Oma aktiivisuus on tarpeen, koska ei kukaan tiedä mitä opiskelija jo osaa ja mitä ei. Erityisesti kevään päivystysvuoroilla tuli ehkä vähän sellainen olo, että meidän pikkukandienkin oletettiin osaavan jo paljon enemmän kuin ehkä osasimmekaan. Kaikki eivät ole päivystysten aikana kaikkea päässeet tekemään, joten on ollut vähän tuuristakin kiinni, millaisia potilaita omiin päivystysvuoroihin on sattunut tulemaan.

Hiljaisen päivystysvuoron tenttiinlukuhetki.

Kiireisinä päivinä on välillä ollut vähän haasteita päästä lähtemään omasta päivystysvuorosta ajoissa kotiin, ja aina ei ole itse halunnutkaan lähteä kesken jonkun mielenkiintoisen tapauksen. On kuitenkin jokaisen itse päätettävissä, miten näissä tilanteissa haluaa toimia, mutta eläinlääkärit eivät välttämättä katso kovin hyvällä, jos kesken potilaan tutkimuksen kellon lyötyä tasan 22.00 pikkukandi heittää hanskat tiskiin ja ilmoittaa lähtevänsä kotiin. Työmoraalista on puhuttu meille nyt tämän vuoden klinikkavuosi-infossakin. Toisaalta meille on annettu tietty pituus vuorolle ja näiden vuorojen lisäksi nelosella odottivat monesti aikaisin aamulla alkavat luennot. Omat rajansa kannattaa tässäkin asiassa tuntea, sillä puoli yötä valvoneena väsyneenä luennoilla istuminen ei välttämättä ole oppimisen kannalta tehokkainta. Toki kuten mainitsin aiemmin, kliinisessä työssä oppii vähän eri lailla asioita kuin luennoilla ja joskus voi oikeasti tulla vastaan joku once-in-a-lifetime -potilas, jota ei ehkä kannata jättää väliin.


Kaikkiaan päivystykset ovat olleet varmasti kaikille monin tavoin opettavaisia. Sairaalan tilat, laitteet ja henkilökunta ovat tulleet vähitellen tutuiksi ja on helpompi aloittaa klinikkavuosi edes vähän tutussa ympäristössä. Vaikka ensimmäiset sähköpostiviestit päivystyksistä reilu vuosi sitten ehkä toivat mukanaan vähän ahdistusta, näin jälkikäteen ajatellen ei vuoroja kuitenkaan ollut liikaa. Osalla saattoi olla päivystysvuoro juuri tenttiä edeltävänä iltana, mutta nämäkin olivat tiedossa hyvissä ajoin etukäteen eikä niiden periaatteessa olisi pitänyt aiheuttaa ongelmia (paitsi ehkä viimeisenä iltana paniikissa lukeville). Vuorojen vaihto onnistui yleensä aika helposti, paitsi nuo tenttejä edeltävät vuorot harvoin olivat kovin suosittuja.

Päivystyksistä sai hyvää esimakua tulevasta, mutta onhan tässä vielä aika paljon opittavaa seuraavan vuoden aikana. Jonkin verran päivystyksiä on vitosellakin luvassa, mutta hyvin erilaisella systeemillä kuin nelosen aikana. Siitä varmasti lisää myöhemmin!

Lisääntymistieteen kiemuroita

Niin se vain kesä alkaa vähitellen taittua syksyä kohti ja klinikkavuosi alkaakin jo viikon päästä. Jokavuotinen varma merkki alkavasta syksystä on eläinlääkisläisten kirjojen myynti- ja ostoilmoitustulva Facebookissa. Tänä vuonna ei tarvitsekaan päivystää ilmoituksia niin aktiivisesti kuin aiempina vuosina halpojen kirjojen toivossa, koska ensi vuonna pärjää varmaan aika pitkälti aiempien vuosien kirjoilla ja luentomateriaaleilla.

Kesä meni ohi vähintään yhtä nopeasti kuin aina ennenkin, mutta onneksi työnteon ja kesän klinikkaopintojen ohella on vähän ehtinyt rentoutuakin ja valmistautua henkisesti tulevaan vuoteen. Aika pitkälle sitä on tässä lähes huomaamatta jo päästy. Oscet (Objective Structured Clinical Examination) eli käytännön tentit siintävät jo kovasti mielessä, edellisvuonna niistä on tavalla tai toisella puhuttu meille jo aika paljon ja olemme saaneet seurata vierestä sairaalassa kulkiessamme edellisten vitosten hikoilua ja jännittämistä Osce-päivinä. Oscet ovat siis kaikki nelosen tentit läpäisseille seuraava tenttimme ensi vuoden keväällä eli aika pitkän aikaa saa nautiskella tentittömästä ajasta, mikäli uusintoihin ei tarvitse osallistua. Onneksi itse olen toistaiseksi selvinnyt uusinnoitta, koska kesän klinikkaopinnot osoittivat jo hyvin sen, että ajasta tulee jälleen pulaa... Vaikka tentittömyys ehkä vähentääkin stressiä, ensi vuodelle on kyllä luvassa noin miljoona muuta tehtävää ja palautusta, ja tarvitseepa siihen kuuluisaan vihreään kirjaankin (tästä lisää myöhemmin) saada aika monta allekirjoitusta praktiikkaoikeuksien saamiseksi.

Helmikuusta tuntuu jo olevan pieni ikuisuus, mutta muistan vielä aika hyvin tuon helmikuun alun aurinkoisen pakkaspäivän, jolloin ensin olimme kolmen tunnin heppatentissä kirjoittaneet kädet kipeiksi ja sitten piti vielä iltapäiväksi jäädä kuuntelemaan Lisääntymistieteen ensimmäistä luentoa. Olo oli kuin kaikkensa antaneella ja vapaa iltapäivä tentin jälkeen olisi tullut enemmän kuin tarpeeseen asioiden nollaamiseksi. Pääsääntöisestihän meillä ei ole tenttien jälkeen tainnut olla samana päivänä enää luentoja, joten on saanut aika hyvin kerättyä voimia yleensä kuitenkin heti seuraavana päivänä alkavaa uutta kurssia varten. Pienikin tauko on tehnyt hyvää. Tällä Lisääntymistieteen luennolla saimme kuitenkin paljon kannustusta ja muistutusta siitä, että pitää ajatella itseään ja yrittää harrastaa, vaikka sitten hiihtämällä kauniissa pakkassäässä. Pitkästä aikaa vähän myötätuntoa opettajalta eikä pelkästään vinoa pinoa vaatimuksia ja tehtäviä.

Vaikka Lisääntymistieteen kurssi kestikin 6 viikkoa, oli aikataulu ainakin osittain mielestäni huomattavasti kevyempi kuin millään muulla kurssilla tämän vuoden aikana. Toisaalta viikkojen väliin mahtui viikon periodivapaa, mikä ehkä osaltaan helpotti taakkaa. Nämä 6 viikkoa sisälsivät silti paljon opiskeltavaa eikä näin ison kokonaisuuden tenttiminen yhdessä tentissä ollut sinänsä kaikkein mielekkäintä, mutta siitäkin selvittiin. Tällä kurssilla ei millekään luennolle osallistuminen ollut pakollista, ainoastaan anatomiaan liittyvät demot ja harjoitukset olivat pakollisia.

Opinto-oppaassa kerrotaan Kotieläinten lisääntymistieteen osaamistavoitteista näin:

Opiskelija

• hallitsee lisääntymisen endokrinologian ja fysiologian 

• osaa soveltaa oppimaansa lisääntymishäiriöiden etiologian ja patogeneesin ymmärtämisessä, diagnostiikassa ja hoidossa sekä biotekniikoiden käytössä 

• tiedostaa säännöllisen lisääntymisen ja oikein ajoitetun häiriöiden tunnistamisen taloudellisen merkityksen kotieläintuotannossa 

• tunnistaa lisääntymishäiriöiden kliiniset oireet, osaa diagnosoida ja hoitaa niitä 

• tunnistaa tärkeimmät lisääntymiskykyä vaarantavat tekijät tuotantoympäristössä 

• tuntee keinollisen lisääntymisen eri menetelmät 

• osaa ottaa ja tutkia spermanäytteen 

• osaa siementää tuotantoeläimiä ja hevosia 

• osaa tehdä rektaali- ja ultraäänitutkimuksen itsenäisesti 

• pystyy antamaan synnytysapua itsenäisesti ja osaa arvioida sairaalahoidon tarpeen 

• hallitsee utareterveyden perusteet 

Ensimmäinen viikko käsiteltiin yleistä ja vertailevaa reproduktiofysiologiaa eli aloitimme ihan perustason anatomian kertauksella, käsittelimme laktaatiota, lisääntymisen eri hormoneja ja niiden säätelymekanismeja, puberteettia, lisääntymissyklejä, kiimakierron eri vaiheita ja niiden tapahtumia, seksuaalikäyttäytymistä, siittiöiden kehitystä, hedelmöittymistä, alkion kehittymistä lähinnä kiinnittymisen ja tiineyden tunnistamisen kannalta (varsinaista alkion kehitystä käsiteltiin tarkemmin jo Kehitysbiologiassa ykkösellä) sekä yleisellä tasolla synnytyksen fysiologiaa ja vaiheita sekä puerperaaliaikaa (synnytyksen jälkeiseen palautumiseen kuluva aika). Sanomattakin lienee selvää, että näiden asioiden ymmärtäminen edes jollain tasolla on aika tärkeää eläinlääkärin kliinisessä työssä. Näiden asioiden oppimista helpotti varmastikin se, että hormoneja ja kiimakiertoa oli käyty jo semmarikurssilla aika tarkkaan läpi, mutta moni muu semmarikurssia käymätön tuntui tuskailevan eri hormonien kanssa vähän enemmänkin.

Väsyneenä opiskelu voi aiheuttaa hilpeyttä.

Myös eri lajien eroavaisuudet on hyvä olla hallussa ja vaikka tietyt perusasiat ovat aika pitkälti samoja, on eläinlajien välillä kuitenkin aika huimasti eroa. Esimerkiksi näin lehmien siementämistä harjoittaneena tieto siitä, että tammoilla kohdunkaula onkin kiimassa löysä lärpäke verrattuna lehmien hyvinkin kiinteään (tonisoituneeseen) pötkylään, tuli ehkä vähän yllätyksenä (no enpä kyllä toisaalta ollut asiaa edes ajatellutkaan, mutta nytpä tiedän!). Uroksista, siemenenkeruusta ja siemennesteen tutkimisesta meille luennoi jo pitkän uran tehnyt, tämän kurssin jälkeen ilmeisesti eläkkeelle jäänyt professori, joka höysti luentojaan vähintäänkin kaksimielisillä ja pikkutuhmilla lausahduksillaan ja seurasi aina tarkkaavaisesti kuulijakunnan reaktioita. Harmi, jos tulevat eläinlääkärinalut jäävät tästä legendasta paitsi. 😉

Ensimmäisellä viikolla oli myös pakollinen anatomian demo leikkelysalilla. Vuosikurssi oli jaettu neljään ryhmään, joista kukin vietti salilla kaksi iltapäivää. Kaksi ryhmää oli aina samaan aikaan dissektiosalilla, toinen ryhmä toisen aiheen kimpussa ja toinen toisen. Aina ei ihan kovin paljon ylimääräistä tilaa ollut, varsinkin pienempiä elimiä tarkasteltaessa, mutta onneksi aikaa tuntui sentään ihan riittävästi olevan. Yhdessä demossa käsiteltiin emakon sukupuolielimiä eli kohtua ja munasarjoja. Tutkailimme ensin ihan perusrakenteita ja yritimme pienemmissä ryhmissä järjestellä kohdut munasarjoineen kiimakierron mukaiseen järjestykseen. Toisen demon aiheena oli eri urosten sekä koiran ja kissan genitaalit. Kävimme läpi perusanatomiaa lajikohtaisesti, esittelyssä oli muistaakseni ainakin pässin, hevosen, koiran ja kissan peniksiä ja kiveksiä sekä kissalta ja koiralta kohtuja ja munasarjoja. Kolmas demo oli lehmien ja uuhien sukupuolielmistä ja kertailimme jälleen anatomiaa. Neljäs demo oli tamman genitaaleista ja anatomian lisäksi harjoittelimme näytteenottoa kohdun limakalvolta.

Toinen viikko pyhitettiin hevosten ja yhden iltapäivän verran eksoottisten eläinten lisääntymiselle ja lisääntymishäiriöille. Eksoottisista eläimistä emme käyneet kaikkia lajeja läpi luennoilla, mutta aiheeseen liittyvää materiaalia saimme linnuista, matelijoista, freteistä, jyrsijöistä, kaneista sekä siileistä. Kolmas viikko käytettiin pääsääntöisesti sikojen lisääntymisen opiskeluun, mutta perjantai oli jaettu aamupäivän nautojen utaretulehdusluentojen ja iltapäivän tunnin mittaisen siipikarjan lisääntymisluennon kesken. Sikaviikolla opiskeltiin hedelmällisyysasioita pienissä ryhmissä erilaisiin caseihin perehtyen, ne olivat tosi hyödyllisiä mutteivät pakollisia. Suurin osa caseja varmaankin silti teki, ja yksi case olikin sitten suoraan yhtenä tenttikysymyksenä. Neljäs viikko aloitettiin jatkamalla utaretulehdushoitojen ja vedinsairauksien parissa, siitä sukkelasti sitten vastasyntyneiden vasikoiden erityispiirteisiin ja seuraavan päivän lampaiden, vuohien, laaman, alpakan sekä poron lisääntymisasioihin perehtyen. Loppuviikko eli kolme päivää käytettiin koirien ja kissojen lisääntymisen opiskeluun. Neljännen viikon jälkeen saimme nautiskella viikon tauosta (tai kertailla tähän mennessä opittua).

Viides viikko vietettiin kokonaan nautojen lisääntymisen parissa. Viikkoon kuului myös yhtenä iltapäivänä kohdun katetrointiharjoitus, joka ei meille semmarikurssin käyneille ollut pakollinen. Käsittääkseni siellä harjoiteltiin samantyyppisesti kohdunkaulan läpäisyä teuraskohduilla kuin mekin aikanamme kurssilla harjoittelimme. Kuudes viikko oli synnytysoppia: naudan, hevosen, sian, koiran ja kissan synnytyksestä kustakin omat luentonsa ja useimmista omat synnytysvideonsa. Nauta-osuuteen kuului myös sektio-video ja monenlaisiin erilaisiin synnytyksen apuvälineisiin perehtyminen. Kovin helpolta näyttivät asennonkorjausvideot, noin vain työnnetään vähän takaisin ja oikaistaan raajat ja jälkeläinen saadaan ulos! Viikon pari viimeistä päivää käsitteli synnytysopin sijaan karjuja, keinosiemenystä ja alkionsiirtoja. Viikkoon kuului myös yhden iltapäivän harjoitukset leikkelusalilla kahdessa eri pisteessä: toisessa kertailtiin vedinasioita ja harjoiteltiin vedinhaavojen ompelua (tähän piti ottaa omat atulat ja neulankuljettimet mukaan). Toisessa perehdyttiin synnytyksen apuvälineisiin ja harjoiteltiin niiden käyttöä kuolleiden vasikoiden avulla. Fetotomin käyttäminen vaatii yllättävän paljon voimaa ja toisaalta sitä käytettäessä pitää varoa, etteivät omat sormet jää vahingossakaan vaijerin tulilinjalle.

Näiden viikkojen aikana kustakin eläinlajista käytiin läpi normaalia ja epänormaalia lisääntymisfysiologiaa niin naaraiden kuin urostenkin kannalta, tutkimusmenetelmiä, tiineysdiagnostiikkaa, post partum -sairauksia ja -komplikaatioita. Tentin lähestyessä alkoi kyllä mennä vähän eri eläinlajit sekaisin. Esimerkiksi ovuloituvan follikkelin koko vaihtelee eri eläinlajeilla aika paljonkin, tällä voi olla merkitystä oikeaa siemennys- tai astutusajankohtaa arvioitaessa. Myös synnytyksen osalta eri vaiheiden kesto vaihtelee lajien välillä paljonkin ja esimerkiksi jälkeisten jääminen on hevosella huomattavasti vakavampaa kuin naudalla (mihin hevoset nyt eivät kuolisi...). 

Lisääntymistieteen asioita on jo tullut vastaan omissa nelosen päivystyksissä ja myös nyt kesän klinikkaopinnoissakin. Ihan kaikki ei ole jäänyt vielä täysin mieleen (en ihmettele, infopaketti oli kyllä niin valtava), mutta onneksi suurin osa asioista on sellaisia, että ne voi tarvittaessa tarkistaa jostain lähteestä. 

Kesäkuvioita

Jälleen on yksi vuosi eläinlääkiksessä selätetty ja on syytä juhlistaa 2/3 eläinlääkäriyttä! Nelosvuosi on ollut todella raskas, ja opiskeltavan asian määrä valtavan suuri. Toisaalta on ollut ilo opiskella nimenomaan niitä käytännöllisempiä asioita, tätä on se kolme vuotta jo odotettukin malttamattomana. Tämän vuoden aikana on kuitenkin ymmärtänyt erityisen hyvin sen, miksi edelliset kolme vuotta on opiskeltu asioiden perusteita. Vahva perusta helpottaa todella paljon tässä vaiheessa, kun ei tarvitse opetella kaikkea pelkästään ulkoa, vaan ymmärtää syyt esimerkiksi sairauksien taustalla ja miksi mitäkin hoitoa käytetään tai ei käytetä.

Kesä kuluu vuosikurssillamme töissä, tekemällä ensi vuoden klinikkaopintoja etukäteen, lomailemalla, matkustelemalla, vaihdossa tai teurastamo- tai AVI-harjoittelussa, kuka missäkin. Jokunen meistä pääsi kesäksi töihin Pieneläinsairaalaan eläintenhoitajaksi, näistä paikoista ilmoiteltiin alkuvuodesta sähköpostilla ja hakuprosessiin kuului mm. ryhmähaastatteluja. Hevossairaalassakin taitaa kesällä olla vuosikurssilaisiamme kesätöissä. Osa työskentelee yksityisillä klinikoilla, kuten on tehnyt opintojen ohellakin. Jotkut tekevät aivan muita töitä, jotkut eivät tee töitä ollenkaan. Monesti puhutaan, että kannattaisi olla klinikalla töissä opintojen ohella, mutta asia ei ole niin yksioikoinen. Opiskelu on kuitenkin se ykkösasia, joten jos ei aika riitä opiskeluun ja työntekoon samanaikaisesti, kannattaa miettiä toisesta luopumista. Joskus taas on pakko tehdä töitä, koska opintotuki ei hirveän pitkälle riitä. Näiden asioiden kanssa jokainen meistä joutuu tasapainoilemaan. Käytännön toimia oppii kyllä klinikkavuonnakin, mutta tokihan on huomattavasti helpompi ja nopeampi tehdä asioita, joita jo osaa. Rutiinia ei muodostu, jos ei asioita tee.

Äitienpäivän valkovuokkomeri metsässä.

Vitosvuosi vietetään kliinisten opintojen parissa eli vaihdellen Pieneläinsairaalan, Hevossairaalan ja Tuotantoeläinsairaalan välillä. Klinikkavuoden taakkaa voi keventää aloittamalla kliiniset opinnot jo kesällä. Mahdollisuus on valita 2 tai 4 viikkoa klinikkaa kesän aikana, mutta 4 viikkoa valittaessa pitää valita kaksi eri yksikköä. Suurin osa, yli 2/3 vuosikurssistamme valitsi vähintään 2 viikon klinikkajakson. Valittavana oli Hevossairaala, pieneläinkirurgia, Tuotantoeläinsairaala sekä yleispoliklinikka, joihin kuhunkin oli tietty määrä paikkoja ja joihinkin vain rajatut osallistumisviikot. Lähes jokainen halukkaista sai ykkös- tai kakkostoiveensa. Loput vapaista paikoista jaettiin sitten niiden kesken, jotka halusivat tehdä yhteensä 4 viikkoa klinikkaa kesällä. Melkein puolet vuosikurssistamme valitsi 4 klinikkaviikkoa kesälle. Se hyvä puoli kesän uhraamisessa klinikalle on, että tällä voi ansaita itselleen vitosvuoden ajalle vähän lisää lomaa tai jopa päästä pari viikkoa ennen muita ensi keväänä praktiikkaan (4 viikkoa klinikkaa tekevät).

Vapaata klinikkavuoden keskelle saa myös suorittamalla viikon mittaisen pakollisen teurastamo- tai AVI-harjoittelun kesällä. Moni jo teurastamoissa ollut haluaa mieluummin tehdä harjoittelunsa AVI:ssa eli aluehallintovirastossa, mutta kesällä valitettavasti kovin moneen AVI:in ei välttämättä pääse. Jos tätä harjoittelua ei tee kesällä, sille on varattu viikko klinikkakierron kauniissa mosaiikkimaisessa "lukujärjestyksessämme". Tässä kyseisessä klinikkakiertolakanassa on jokaisen opiskelijan klinikkakierto listattuna taulukossa ja eri yksiköt eri värillä, siitä siis tämä mosaiikkimaisuus.

Omaan kesääni kuuluu myös klinikkaopintoja, mutta toivottavasti ehdin myös vähän lomaillakin. Ensi vuodesta ei ole varmasti tulossa kovin helppo, kun yhtäkkiä pitäisikin osata muuttaa edellisvuosien teoria käytäntöön. Odotan klinikkavuotta innolla ja vähän jännityksellä, kauhu on ehkä vähitellen jo väistynyt päivystyskokemusten myötä ja uskon jopa selviäväni siitä. 😄

Kaiken kiireen keskellä ehdin toivottavasti vielä palailla kevään kursseihin. Lisääntymistiede, Kliininen tuotantoeläinlääketiede ja Teurastamohygienia odottavat vielä kirjoittamisinspiraatiota (ja aikaa).


Siihen asti, ihanaa alkanutta kesää!

Hevosen suolisto - evoluution virhe

Kevät on jälleen kerran mennyt ihan hujauksessa ohi - vastahan sitä oli pimein aika vuodesta ja nyt saa jo haistella YES:iltä kohti lounasravintolaa astellessaan keväistä lehmänpaskan hajua (aivan tämän ravintolan vieressä on siis Viikin opetus- ja tutkimustilan navetta, jossa muuten juuri taas vietettiin laidunkauden avajaisia!). Väärinkäsitysten välttämiseksi todettakoon, että kuulun siihen kastiin, joiden mielestä nämä hajut kuuluvat kevääseen. Tallilla saattaa tuoksahtaa omanlaisensa tuoksu hevosissa, koska piehtarointi märässä maassa +/- lantakasassa on hevosten mielestä se toiseksi paras homma heti syömisen jälkeen. Ensimmäisen nurmirehun niittoa odotellessa, se se vasta tuoksu onkin!

Taivaalla viime aikoina hämmästyttävän usein havaitun kuuman valolähteen takia oma kirjoittelumotivaationi ja aikani on valitettavasti jälleen hävinnyt olemattomiin. Pikkulintujen lauleskelu kuitenkin paljasti tämän vuoden pääsykokeen olevan jo ensi viikolla, joten päätin suorittaa pienen ryhtiliikkeen ja korjata asian. Onneksi näitä tämän kevään kursseja ei nyt ihan mahdottomasti ole ollut koska osa niistä on ollut pitkiä kuin nälkävuosi, joten ehkäpä saan vielä nelosvuodenkin opinnot blogissa päätökseen ennen klinikkavuotta! Pahoitteluni kuitenkin niille, jotka ovat ahkerasti täällä käyneet kurkkimassa uusien päivitysten toivossa - ymmärrätte sitten nelosvuonna eläinlääkikseen päästyänne, miksei sitä aikaa vain ole. 😉 Mutta viimeiset tsempit vielä uusille hakijoille. Ehkä teistä joku on vielä heppatyttökin ja saa tästä jonkun erityisen motivaatiopuuskan.

Tämän vuoden ensimmäinen kurssi tykitettiin käyntiin tammikuussa hevosten parissa. Aikamoisella vauhdilla se tosiaan alkoikin, sillä kirurgian osuuden pakolliset ennakkotehtävät piti palauttaa jo ennen luentojen alkua. Moni oli tietenkin jo ehtinyt suunnitella joululomallensa kaikenlaista ohjelmaa, johon eivät kyseiset ennakkotehtävät kuuluneet, niistä kun vasta niin myöhään meille ilmoitettiin. Kiireessähän tunnetusti saa asiat nopeasti tehtyä, joten uskoakseni kenenkään kurssisuoritus ei jäänyt ennakkotehtävistä kiinni. Itse ennakkotehtävät olivat kyllä tosi hyödyllisiä, vaikka niiden tekemiseen saikin aika paljon aikaa kulumaan.

Kirurgian ennakkotehtävään tarvitsi aika kasan materiaalia...

Kirurgian ennakkotehtävissä kertailtiin röntgenkuvauksen suuntia sekä anatomiaa. Omia taiteellisia lahjojaan pääsi käyttämään viiden piirrustuksen avulla, sillä meidän piti piirtää ja nimetä hevosen alaraaja, etupolvi ja kinner luineen ja nivelineen sekä etu- ja takaraajan ojentajat ja koukistajat ja niiden kiinnittymispaikat. Luentojen jo alettua kävi ilmi, ettei meidän suinkaan olisi tarvinnut piirtää kaikkia raajojen lihaksia, vaan distaaliosa olisi riittänyt. 😏 No, eipä kai tästä lisäpiirtelystä varsinaisesti haittaakaan ollut, hyvä vain että tuli kaikki kerrattua. Toki aika paljon vähemmän aikaa olisi näihin töherryksiin kulunut, kun ohjeistus olisi ollut alun perinkin oikein.

Hevossairauksien kurssi oli kolmen viikon kokonaisuus, joista ensimmäinen viikko opiskeltiin kirurgiaa ja seuraavat kaksi viikkoa syvennyttiin sisätautioppiin. Luentoja oli pääasiassa aamupäivisin klo 8-12 ja useimmiten iltapäivät olivat vapaata. Lähinnä ennakkotehtäviin ja muutamiin muihin kurssin aikaisiin tehtäviin liittyi läsnäolopakollinen purkutilaisuus, mutta muuten luennot olivat jälleen vapaaehtoisia. Lisäksi hevoskirurgiaan liittyi pakollinen ontumatutkimus- ja sideharjoitus.

Opinto-opas kertoo Hevossairauksien tavoitteista näin:

Opiskelija osaa

• tehdä ontumatutkimuksen sekä eri elinryhmiin liittyvät kliiniset tutkimukset

• tunnistaa hevosen yleisimmät sairaudet

• valita oikeat diagnostiset testit diagnoosiin pääsemiseksi

• suunnitella hoidon ja arvioida ennusteen 

• antaa riittävän ensiavun ja hoidon haava- ja traumatapauksissa

• erottaa erikoiseläinlääkärin hoitoa vaativat sairaudet

Kirurgian ennakkotehtävien piirtely osoittautui heti hyödylliseksi kertaukseksi anatomiasta, sillä kirurgian osuus alkoi heti hevosen ontumilla ja nivelsairauksilla. Käsittelimme monipuolisesti ontumatutkimuksen eri osa-alueita ja niistä saatavia vinkkejä ongelman aiheuttajista. Ontuminen ei aina ole niin mustavalkoista kuin omistajat monesti saattavat luulla, sillä esimerkiksi yhden jalan näkyvä ontuma ei poissulje toisenkin jalan ontumaa, vaan hevonen saattaa ontua vain kipeämpää/pahempaa jalkaansa. Siksi on tärkeää tehdä aina ontumatutkimus erittäin huolellisesti, huolimatta siitä kuinka hevonen "ontuu selvästi oikeaa etujalkaansa". Nivelsairauksista oli ensin eräänlainen yleisluento, jolla kertasimme nivelen normaalin rakenteen ja toiminnan, nivelnesteen normaalit solu- ja proteiiniarvot sekä nivelsairauksien etiologiaa, patogeneesiä ja oireita.

Kavioperäisiin ontumiin liittyen kertasimme kavion rakenteen ja toiminnan, kavion tutkimisen osana ontumatutkimusta, diagnostiikkaa ja muutamia sairauksia. Yleisimpänä kavioperäisen ontuman aiheuttajana kävimme huolellisesti läpi kaviopaisetta ja sen hoitoa, sekä erilaisia vierasesineitä, ruhjeita, halkeamia, sädemätää ja murtumia. Sädeluuontumasta oli oma luentonsa, jossa käytiin läpi etiologiaa, diagnostiikkaa, oireita, hoitoa ja ennustetta. Etu- ja takajalkojen ontumista oli omat luentonsa, joissa puhuttiin mm. nivelrikosta, murtumista, periostiitista ja sekvestereistä, etupolvivaurioista, irtopaloista, kinnerpateista ja jänispateista.

...ja sisätautien ennakkotehtävään sitten vähän lisää.

Nivelsairauksista oli vielä oma spesifi luentonsa, jossa käytiin tarkemmin läpi eri sairauksia, niiden tyyppipaikkoja ja oireita sekä nivelsairauksien hoitoa. Nivelinfektioista oli myös oma luentonsa, jossa käsiteltiin aikuisten ja varsojen niveltulehduksia erikseen. Varsojen jalkaongelmista käytiin läpi toivottomia tapauksia ja niitä, jotka ajan myötä korjaantuvat itsestään tai joita voidaan tavalla tai toisella hoitaa. Jännevaurioiden osalta puhuimme niin pinnallisen kuin syvän koukistajajänteen ja hankositeen eri osien vaurioista, diagnostiikasta, hoidosta ja ennusteesta. Hevosten selkäongelmista fysioterapeutti Heli Hyytiäinen piti meille oman mielenkiintoisen luentonsa, josta ainakin itse nappasin mukaani paljon hyviä vinkkejä käytännön tutkimusten tekemiseen. Tälläkin luennolla (kuten lähes kaikilla heppakurssin luennoilla) korostui se, miten tärkeää on hallita hevosen anatomia erittäin hyvin.

Haavahoidon osuus oli pitkälti tuttua jo Pieneläinkirurgian Pehmytosakirurgiasta, mutta toki hevosilla haavojen hoito tehdään vähän eri mittakaavassa ja eläimen iso koko aiheuttaa omat haasteensa. Kertasimme haavan paranemisen vaiheita ja hevosen erityispiirteet eli esimerkiksi liikalihan eli liian granulaatiokudoksen kasvun mahdollisuuden. Puhuimme hevosilla aika yleisestä selluliitista ja sen hoidosta. Murtumista oli oma luentonsa, jossa muistutettiin meitä siitä, että kaikkia murtumapotilaita ei suinkaan tarvitse aina tappaa. Esimerkiksi murtuman sijainnista, hevosen iästä ja käyttötarkoituksesta riippuen ennuste voi vaihdella merkittävästi ja nykyisin Hevossairaalassakin tehdään jos jonkinlaista kirurgiaa.

Hevoskirurgiaan liittyen saimme muutaman potilastapauksen selvitettäväksi ja näiden purkutilaisuus oli siis pakollinen. Tapausten tekeminen oli kyllä hyödyllistä, sillä potilaat olivat aika "tyypillisiä" potilaita, joita meillekin jälleen kerran varmasti tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan. Luennoilla mukana olleille ne olivat varmaan suhteellisen helppoja tehdäkin, sillä alusta saakka meille korostettiin, että meille opetetaan niitä oleellisimpia asioita, ei pelkkää nippelitietoa.

Ontumatutkimus- ja sideharjoituksessa kokoonnuimme pienissä ryhmissä parin tunnin harjoitukseen Hevossairaalaan. Harjoitukset oli sopivasti viikon loppupuoliskolla keskiviikkona ja torstaina iltapäivällä sekä kolmella ryhmällä vielä perjantaina. Siihen mennessä olikin jo suurin osa ellei kaikki kirurgian luennot käyty läpi ja oli aika hyvä käsitys erilaisista vaurioista ja niiden aiheuttamista oireista. Pienet ryhmät jaetiin harjoituksissa vielä puoliksi, joista toinen puolisko meni ensin harjoittelemaan palpaatiota ja toinen siteiden tekoa, kummassakin opetushevosemme Sylvi ja Ville harjoituskappaleina. Palpaatioharjoituksessa saimme pitkän listan rakenteita, jotka piti paikallistaa elävästä hevosesta. Etsimme oikeita puudutus- ja nivelinjektiokohtia ja harjoittelimme mm. ontumatutkimuksen taivutuskokeiden tekemistä. Sideharjoituksessa teimme niin kaviohauteen kuin raajan distaaliosienkin siteitä. Hyödyllisiä harjoituksia kaikki ja näille taidoille tulee varmasti käyttöä (ja osittain on jo ehkä päivystyksien aikana tullutkin).

Huomasin myös taas miten kivoja To do -listat ovatkaan. Ihana rastittaa tai vetää yli valmiiksi saatu tehtävä!

Sisätautioppi alkoi pakollisella johdantotilaisuudella, joka oli heti maanantaiaamuna. Tästä pakollisuudesta ja aikataulusta voi olla montaa mieltä, varsinkin kun meillä ei ollut samana päivänä yhtään mitään muuta luentoa ja tilaisuuteen meni alle puoli tuntia aikaa... Seuraavana aamuna jatkoimme pakollisen hammasesitehtävien purkutilaisuuden parissa. Tässä esitehtävässä piti nimetä hampaiden anatomisia rakenteita, numeroida ja nimetä hampaita, kertoa eri ikäisten hevosten hampaiden eroista, selittää kiillepiikkien muodustumista ja selitellä muutamia hampaisiin liittyviä termejä. Hyvä alku purkua seuranneille hammasluennoille, jotka meille piti hevosten hammashoitoja nykyisin päätyönään tekevä eläinlääkäri Leena Karma. Näillä luennoilla kertasimme vielä tarkemmin hampaiden anatomiaa, joka on aika poikkeava verrattuna esimerkiksi pieneläimiin ja ihmisiin. Siksi esimerkiksi ihmisten hammaslääketieteen menetelmät eivät ole välttämättä aina suoraan käyttökelpoisia hevospuolella, ja tätä voi olla joidenkin ihmispuolen hammaslääkärien vaikea ymmärtää. Kävimme läpi hammasperäisen kivun aiheuttamia hyvinkin epämääräisiä oireita, suun ja hampaiden tutkimusta ja siinä tarvittavia välineitä, anamneesin tärkeää roolia, erilaisia vikoja ja sairauksia, niiden diagnostiikkaa ja hoitoa sekä hampaiden poistoa. Tämä oli todella kattava ja tärkeä paketti ja hyvä muistutus siitä, miksi on oikeasti tärkeää, että hevosen hampaita tutkii ja hoitaa juuri eläinlääkäri.

Varmaankin yksi sisätautiopin tärkeimmistä sairauksista oli ähky, jolle oli pyhitetty useampia luentoja ohjelmastamme. Johdatuksena tähän yksi esitehtävistämme käsitteli ruuansulatuskanavaa ja sen purkutilaisuus oli pakollinen. Esitehtävissä kerrattiin hevosen normaalit vitaaliarvot, suoliston anatomiaa, heinän matkaa ruuansulatuskanavan läpi, hevosen yleisimpiä sisäloisia, yleisimpiä vatsaonteloperäiseen kipuun käytettäviä lääkkeitä, kudosturvotuksen mekanismeja ja muutamia termiselityksiä. Ähkyluennoilla kävimme läpi ähkyn etiologiaa, diagnostiikkaa, oireita, hoitoa, eri ähkytyyppejä ja niiden ennusteita. Jostain käsittämättömästä syystä hevoselle on evoluution myötä muodostunut sellainen suoliston rakenne, joka mahdollistaa sen kiertymisen itsensä ympäri, tunkeutumisen vatsaontelossa oleviin valmiisiin aukkoihin, tukkeutumisen kapeiksi jääneistä kohdista tai muuten vaan mahdottomilta tuntuvat kiemurtelut aivan vääriin paikkoihin ja asentoihin. Näitä me eläinlääkärit yritämme sitten epätoivoisesti diagnosoida ja hoitaa parhaamme mukaan.

Käsittelimme luennoilla myös laihtuvia ja ripuloivia hevosia, mahahaavoja, ruuansulatuskanavan farmakologiaa, munuais- ja virtsatiesairauksia, maksasairauksia, sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia sekä mikrobilääkkeiden käyttöä hevosilla. Hengitystiesairauksista oli useampi luento, joilla käytiin läpi diagnostiikkaa ja eri sairauksia niin ylä- kuin alahengitysteissäkin. Hengitystiesairauksiin liittyi myös kotitehtävä, jossa piti perehtyä annettujen materiaalien avulla itsenäisesti pääntautiin ja vastailla kahteen eri potilastapaukseen liittyviin kysymyksiin. Näiden kotitehtävien purkutilaisuus oli myös pakollinen.

Flash cardit jälleen käytössä.

Endokrinologiaan ja kaviokuumeeseen liittyvän esitehtävän purkutilaisuus oli jälleen pakollinen. Näissä tehtävissä kerrattiin hypofyysin rakennetta ja sen erittämiä hormoneja, glukoosimolekyylin matkaa suolesta lihassoluun, kavion uusiutumista, hevosen heinäntarvetta ja joitakin termiselityksiä. Endokrinologiassa käsittelimme metabolista syndroomaa (EMS),  PPID:tä, kaviokuumetta, anemiaa, akuuttia koliittia ja endotoksemiaa. Elintasosairaudet, kuten lihavuus ja sitä kautta esimerkiksi EMS, ovat tulleet myös hevosten ongelmaksi ja ne altistavat monille muille sairauksille. Yksi suurimmista tähän vaikuttavista tekijöistä lienee ihminen (omistaja) itse, vaikka monesti asian kieltäminen ja epäusko taitaa olla se mitä eläinlääkärit työssään kohtaavat. Lihasongelmista, endokrinologian potilastapauksista sekä rokotuksista ja matolääkityksestä käsittelevistä luennoista kirjoittelinkin jo aiemmin. Ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa eli rokotuksia ja loishäätöjä koskien saimme kotitehtävän, jonka pakollinen purkutilaisuus oli seuraavana päivänä. Tämäkin tehtävä oli aika helppo ja nopea tehdä, jos luennoilla oli malttanut olla hereillä. Tämän purkitilaisuuden jälkeen käsittelimme vielä hevosten ihosairauksia, joissa riittääkin sitten taas opiskeltavaa ja tunnistettavaa. Niiden päälle oli muutama EKG-case, joita tutkailtiin ja diagnosoitiin yhdessä.

Sisätautioppiin liittyen saimme kurssin aikana käytettäväksemme pari iPadia, joihin oli ladattu sydänäänten kuunteluun liittyvä sovellus. Näitä padeja kierräteltiin opiskelijalta toiselle, että kaikki halukkaat saisivat harjoitella sydänäänten kuuntelua. Eiköhän tästäkin jotain hyötyä ollut, vaikka oikean eläimen auskultointi on kuitenkin vähän eri asia.

Heppakurssi oli aika iso ja kattava paketti, mutta ainakin tärkeimmistä asioista pääsimme jo hyvin kärryille. Kurssin asioita on jo ihan hyvin tullut kertailtua Hevossairaalan päivystyksissä ja onkin aika eri fiilis olla päivystyksissä nyt, kun jotain asioista vähitellen ymmärtääkin. Ainakin oma sisäinen hevostyttöni innostui tämän kurssin myötä taas lisää hevosista!

Just another day at the office 4

Herätyskello - aamupala - Paatsama. Siinäpä se aamu tiivistetysti.

8.16
Aamun ensimmäisen luennon oli tarkoitus käsitellä tuki- ja liikuntaelinten tärkeimpiä sairauksia hevosilla, mutta luennoitsijamme on juuttunut liikenneruuhkaan - seuraavan luennon pitäjä kysyy vaihdammeko ensimmäisten luentojen paikkoja päittäin vai yritämmekö järjestää ensimmäisen luennon joskus myöhemmin. Valitsemme ensimmäisen vaihtoehdon, sillä harvemmin myöhemmillekään luennoille tulee juuri sen enempää ihmisiä kuin aamun ensimmäiselle luennolle, ellei kyseessä ole mikään pakollinen luento. Aiheeksi vaihtuu potilastapaukset.

Aiemmista ruuansulatuskanavan caseista oli jäänyt muutama käymättä läpi, joten käymme ensin ne läpi, vaikka muuten aiheena olikin tarkoitus olla endokrinologiaan liittyviä potilastapauksia. Saamme kustakin tapauksesta aina ensin anamneesin, jonka perusteella esitämme lisäkysymyksiä, mitä tutkimuksia hevoselle tehdään, miten sitä hoidetaan ja millainen on hevosen ennuste tulevaisuudessa. Ensimmäiseksi käsittelemme alisuorittavaa, huonosti syövää ja juovaa ravihevosta, jonka ongelman syyksi paljastuu mahalaukun tähystyksessä mahahaavat. Nämä ovat aika tyypillisiä potilaita oikeassakin elämässä, joten mahahaavojen diagnostiikka ja hoito on ihan hyvä hallita. Seuraava tapaus on ripuloiva hevonen, jonka vatsaontelon röntgenkuvaus paljastaa ruuansulatuskanavan hiekkakertymän. Näitäkin tulee Hevossairaalassa vastaan, sillä hiekkaähkyt ovat aika "Pohjoismainen ongelma".

Kolmas case on hieman apaattinen, huonosti syövä, pahanhajuista eritettä sieraimesta erittävä hevonen, jolla on pitkä karvoitus, se on lihava ja kavioissa näkyy rengasmuodostusta. Ulkoiset merkit jo antavat selkeitä viitteitä diagnoosiin, mutta lepoinsuliini ja -ACTH-määritykset verinäytteestä varmentavat asian. Näitäkin tulee meille varmasti eteen tulevaisuudessa, eli PPID (pituitary pars intermedia dysfunction), EMS (equine metabolic syndrome) sekä krooninen kaviokuume, jotka ovat hyvin tyypillisiä lihavien hevosten sairauksia. Paha haju tällä hevosella johtuu hammaspaiseesta ja sen aiheuttamasta sinusiitista, joka ei sekään ole mikään harvinainen vaiva hevospotilailla.

Vuohisluu, kehä- tai ruunuluu ja kavioluu. Kuva Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä.

9.03
Tauon paikka, seuraavan luennon olisi tarkoitus alkaa 15 yli. Päivän kuuma puheenaihe tauoilla on edellispäivän Kandit-jakso sekä omat kesäsuunnitelmat, sillä tänään on viimeinen päivä ilmoittautua viidennen vuoden kesäopetukseen, joka parhaimmillaan/pahimmillaan alkaa jo heti kesäkuun alussa. Kesällä on mahdollista suorittaa kaksi tai neljä viikkoa etukäteen tulevan vuoden klinikkaopinnoista, jolloin voi pitää vitosvuoden aikana pienen loman jossain vaiheessa tai päästä praktiikkaan pari viikkoa muita aikaisemmin.

9.16
Tuki- ja liikuntaelimistön sairauksia käsittelevä luentomme alkaa. Käymme läpi lihaksiin liittyvien ongelmien oireita ja diagnostiikkaa sekä tarkemmin akuuttia ja kroonista lannehalvausta sekä nopeasti muutamia muita lihassairauksia. Lihaksiin liittyvissä ongelmissa verinäytteen lihasentsyymien, kreatiniinin, seleenin tai E-vitamiinin pitoisuudet, virtsanäytteen myoglobiini- tai elektrolyyttipitoisuudet, lihasbiopsiat ja geenitestit voivat auttaa diagnostiikassa. Lihasentsyymien (ASAT ja CK) pitoisuuden nousu ja lasku tapahtuu vähän eri aikaan, joten tämän avulla voidaan määrittää vaurion tapahtumisajankohtaa. Erityisesti luomutilojen ja lannotteita ulkomailta ostavien tilojen kannalta seleeni- ja E-vitamiinimääritys voi olla ihan oleellista, sillä lypsylehmien lisäksi näiden puutoksia on havaittu myös hevosillakin.

Akuutti lannehalvaus on tärkeä osata tunnistaa, jottei tilaa pahenneta liikuttamalla hevosta, kun sen tosiasiassa pitää pysyä levossa. Kroonisiin lannehalvauksiin liittyen kävimme läpi Suomessa lähinnä ravureiden ongelmana olevaa RER:iä (recurrent exertional rhabdomyolysis) ja ratsujen PSSM:ää (polysaccharide storage myopathy), niiden diagnostiikkaa ja hoitoa. Kumpikin krooninen tila vaatii aika suurta sitoutumista omistajalta, sillä hoidossa on erityisen tärkeää huolehtia tasaisesta, päivittäisestä liikunnasta. Esimerkiksi omistajan lomamatka voi helposti sotkea hyvin edenneen toipumisen, sillä varsinkin PSSM:ssä liikuntaan totuttaminen tehdään melkein sekuntikellon kanssa.

10.00
Tauko, jatkamme jälleen 15 yli.

Hevosen luuranko, kuva Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä.

10.16
Seuraavat kaksi luentoamme käsittelee ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa hevosilla, käytännössä rokotuksia ja matolääkitystä. Luennot meille pitää jo monilta aiemmiltakin luennoilta tuttu Seppo Saari, joka päivätöikseen työskentelee asiantuntijaeläinlääkärinä lääkeyrityksessä ja yön pimeinä tunteina hän harrastaa hevosten loisia. No ei ehkä ihan täysin näin, mutta Saari kuitenkin on eräänlainen hevosten sisäloisguru Suomessa, jos näin voi sanoa.

Palautamme mieliimme, mitä rokotuksia hevosilla Suomessa käytetään, eli käytännössä hevosinfluenssa- ja herpesvirusrokotukset tetanusta tietenkään unohtamatta. Ongelma influenssarokotuksissa on sama niin ihmis- kuin hevospuolellakin: influenssavirus muuntuu koko ajan, kuten mainitsinkin jo kakkosvuoden Virologian luentoihin liittyen. Hevosinfluenssaviruksen linjoista on oikeastaan enää jäljellä yksi, jonka molempia kantoja käytetään nykyisissä suositusrokotteissa. Kertaamme nopeasti hevosinfluenssan oireita, tartuntatapaa ja hoitoa. Herpesviruksien kohdalla puhumme niiden latenssista ja herpesvirusten todella hyvästä säilymiskyvystä, oireista, ennaltaehkäisyn tärkeydestä, rokotteiden tehosta ja hoidosta.

Itse rokotteisiin päästyämme palautamme mieliin rokotevasteen ja vasta-ainetason kehittymisen sekä rokottamisen avulla saadun laumaimmuniteetin tärkeyden. Käymme läpi Suomen markkinoilta tällä hetkellä löytyvien hevosinfluenssarokotteiden sisältöä eli missä muodossa niiden virusantigeeni on, mitä viruskantaa missäkin rokotteessa käytetään (vain yhdessä on tällä hetkellä OIE:n suositusten mukaisesti molempia aiemmin mainitsemiani kantoja, mutta tämä ei silti kerro mitään niiden tehosta) ja millaista adjuvanttia niissä on. Vaikka OIE:n suositus on käyttää molempia kantoja, käy luennolla ilmi, että tällä hetkellä maailmalla jylläävät hevosinfluenssavirukset eivät ole kyseisistä kannoista.

Kertaamme vielä mitä kaikkea voikaan olla syynä, jos rokottaminen menee pieleen. Esimerkiksi jäätyminen voi tuhota rokotteen, eikä jäätynyttä rokotetta tulisi käyttää. Puhumme vähän myös uusintarokotusvälin pituudesta, sillä nykyinen vuoden suositusväli hevosinfluenssassa ei ehkä olekaan riittävä vasta-ainetason pitämiseksi riittävän korkealla ja puolen vuoden väli voisikin mahdollisesti olla parempi. Käymme pari tutkimusta hevosinfluenssan rokotuksiin liittyen läpi. Esimerkiksi Ruotsissa ravihevosten rokotuspakon jälkeen taudinpurkausten määrä on vähentynyt huomattavasti aiempiin vuosiin verrattuna. Suomessahan ravihevoset ja kilpailevat ratsut tulee myös rokottaa hevosinfluenssaa vastaan. Iso-Britanniassa tehdyn tutkimuksen perusteella rokottamattomilla hevosilla on havaittu selvästi enemmän taudinpurkauksia kuin rokotetuilla hevosilla, joten rokottaminen on kyllä ehdottoman suositeltavaa.

11.06
Joku muistuttaa tauon paikasta ja pidämme pienen happihyppelyn.

Pyranteeliembonaattia sisältävä oraalipasta hevoselle.

11.15
Jatkamme loisten parissa. Kertaamme eri ikäisten hevosten tärkeimmät loiset eli suolinkaisen (Parascaris equorum), suuret strongylukset (Strongylus spp), pienet strongylukset (Cyathostominae), heisimadot (Anoplocephala perfoliata) sekä käpymadon (Gasterophilus spp). Suolinkaisethan ovat erityisesti nuorten hevosten ongelma ja suolinkaisloislääkitys on vähintään suositeltavaa tehdä. Suolinkaiset ovat alkaneet kehittää resistenssiä makrosyklisiä laktoneita (esim. ivermektiini ja moksidektiini) vastaan, joten pienille varsoille olisikin suositeltavaa käyttää fenbendatsolia. Suuria strongyluksia pidetään nykyään aika harvinaisina, mutta ihmisten keksimä 200 epg (eggs per gram eli madonmunien määrä grammassa ulostetta) raja lääkityksen tarpeelle voi aiheuttaa erityisesti Strongylus vulgariksen yleistymisen uudelleen. Strongylusten kohdalla halutaan pitää yllä refugia, eli loispopulaatio, joka ei altistu ollenkaan matolääkkeille. Tämä siksi, ettei haluta täydellisen madottomuuden tavoittelun aiheuttavan resistenssiä. Myös pienillä strongyluksilla on ilmeisesti alettu havaita makrosyklisten laktonien menettäneen tehoaan. Heisimadoilla ei vielä toistaiseksi ole todettu resistenssiä pratsikvantelille missään päin maailmaa.

Kertaamme jo Parasitologiasta tuttua asiaa, epg-arvojen tulkintaa muutamien tutkimusten avulla. Jotkut hevoset ovat ilmeisesti jossain määrin sopeutuneet elämään tietyn matomäärän kanssa, kun taas toiset toimivat supererittäjinä ja toiset pystyvät ilmeisesti torjumaan madot kokonaan eivätkä eritä munia ollenkaan. Siksi ulostetutkimus on tärkeää, jotta ei turhaan lääkitä sellaisia eläimiä, joilla ei tarvetta loislääkitykselle ole. "Hauska" yksityiskohta loislääkkeiden kehityksestä on se, että viimeisin mullistava loislääke on vuonna 1983 markkinoilla tullut ivermektiini, eikä sen jälkeen ole ole onnistuttu kehittämään uusia, yhtä tehokkaita lääkkeitä. Koska lääkkeiden teho on rajallista ja resistenssiä selkeästi kehittyy jatkuvasti, on erityisen tärkeää yrittää huolehtia loisten leviämisen estämisestä muidenkin keinojen, kuten laidunhygienian avulla.

11.54
Luento loppuu, pakkaamme kimpsut ja kampsut kasaan ja suuntaamme kuka minnekin. Osa lähtee syömään Tähkään, osa jonnekin muualle. Käyn itsekin syömässä ja suuntaan kotiin. Matkalla ehdin hetken ihailla auringonpaistettakin ja lumista maisemaa. Kotona keitän heti kahvia jäätävän väsymyksen iskiessä ja nappaan seuraksi pari joulusta jäänyttä suklaata. Naputtelen tätä postausta hetkisen kahvia hörppien ja valmistaudun henkisesti tenttiinlukemiseen. Tenttiin on aikaa alle viikko ja kerrattavaa asiaa on aika paljon.  Vietän iltapäiväni kertaillen ähkyn kliinisiä oireita, diagnostiikkaa, eri ähkytyyppejä ja niiden hoitokeinoja ja haaveillen ulkona paistavasta auringosta. Ähky on yksi tärkeimmistä aiheista heppakurssilla, sillä näitä tapauksia tulee aivan varmasti jokaiselle vastaan, ja varmaankin melkein kaikilla meillä on jo jotain kokemusta ähkypotilaista Hevossairaalan päivystysvuoroiltamme.

Jossain vaiheessa nälkä herättää ruuanlaitto kutsuu. Tentin lähestyessä olisi varmaan parempi yrittää suunnitella kokkailua vähän järkevämmin ja täyttää jääkaappi ja pakastin mahdollisimman helpoilla ja yksinkertaisilla aineksilla, jottei tarvitsisi tuhlata ylimääräistä aikaa ruuanlaittoon. Onneksi nyt heppakurssilla on kuitenkin ollut luentoja pääsääntöisesti vain aamupäivisin, joten iltapäivät on ihan hyvin voinut käyttää päivän asioiden kertaukseen. Tai sitten johonkin aivan muuhun kuin opiskeluun...