Aika on kulkenut jälleen kuin siivillä, aika ymmärrettävästi ei ole siis pahemmin ollut aikaa kirjoitella puolivalmiitakaan postauksia valmiiksi kandikesän valmistelujen ja työkiireiden keskellä. Uudet varsatkin on jo seuraavaksi vuodeksi valittu, onnittelut teille! Aika pitkä matka on tullut omasta hyväksymiskirjeestä tähän hetkeen kuljettua. Olo tuntuu päivä päivältä valmiimmalta, vaikka paljonhan tässä on vielä opittavaa (eli siis koko elämän ajan). Kerron omista fiiliksistäni kandikesään liittyen vähän myöhemmin, mutta tässä viimein eräs jo aikoja sitten aloittelemani postaus valmiina:
Ensimmäinen kirurginen käsien pesu.
Ensimmäinen takin ja hanskojen pukeminen leikkaussalissa.
Ensimmäinen elävän potilaan viilto.
Ensimmäinen elävän potilaan vatsaontelon avaus.
Ensimmäinen ligatuura elävään potilaaseen.
Ensimmäinen munasarjan irroitus elävältä potilaalta.
Ensimmäinen kiveksen irroitus elävältä potilaalta.
Ensimmäinen elävän potilaan vatsaontelon sulku.
Pieneläinkirurgian ensimmäisellä jaksolla oli monta uutta ja jännittävää asiaa. Mietin itse etukäteen sitä, miltä tuntuu leikata elävää eläintä ensimmäistä kertaa tai mitä ajatuksia se herättää. Jännitin ensimmäistä leikkaustani jonkin verran, vaikka valmistauduinkin siihen niin hyvin kuin mahdollista kertaamalla leikkaustekniikkaa nelosen kirurgian muistiinpanoista ja videoita katsomalla. Kun tämä hetki sitten koitti, tavallaan "unohdin" kaiken muun (myös jännityksen) ja keskityin täysin itse leikkauksen suorittamiseen. Pieneläinsairaalan olosuhteissa tämä onkin mahdollista, koska jokaista anestesiaa valvoo oma hoitaja, eläinlääkäri tai toinen kandi ja leikkaukseen keskittyy oma porukka. Varsinkin ensimmäisiä leikkauksia tehtäessä tämä on kandin kannalta aika mukavaa, kun saa keskittyä vain ja ainoastaan itse leikkauksen suorittamiseen, siinäkin on jo aika paljon muistettavaa ja se vaatii keskittymistä. Sitä vastoin ensi kesän töitä ajatellen tämä ei ehkä niin hyvin anna parhaita mahdollisia valmiuksia suoriutua vaatimattomammissa olosuhteissa itsenäisesti eläinlääkärinä sekä leikkauksesta että anestesiasta. Kuntaolosuhteissa toimimista pääsee jonkin verran harjoittelemaan Saarella pieneläinpotilaiden kanssa ja tietenkin pakollisessa kunnaneläinlääkäriharjoittelussa. Nämä mahdollisuudet kannattaa käyttää tehokkaasti hyväksi ja esimerkiksi valita Saarella välillä pieneläinpotilaita tuotantoeläinten sijaan varsinkin, jos kesäksi aikoo kuntaan suunnata.
Pieneläinkirurgiaa on klinikkavuoden aikana kolme kahden viikon jaksoa. Yksi pariviikkoinen vietetään pehmytosakirurgian parissa, toinen pariviikkoinen ortopedian parissa ja kolmas pariviikkoinen vietetään viikon ajan pieneläinkirurgian erikoisklinikoilla eli neurologialla, hammasklinikalla ja oftalmologialla ja toisen viikon ajan anestesiologialla. Kirurgian jaksot suoritetaan vähän eri järjestyksessä klinikkavuoden lakanan ja erillisten kirurgian aikataulujen mukaisesti, joten joku on aloittanut suoraan erikoisklinikoilla tai anestesiologialla, joku toinen taas ortopedialla ja joku pehmytosakirurgialla. Kullakin osastolla on vähän omat aikataulunsa ja tapansa toimia ja luonnollisesti omat ohjeensa, joihin ennen kyseistä jaksoa tuli perehtyä. Yritän kirjoitella erikoisklinikoista ja anestesiologiasta jossain välissä oman postauksensa, keskityn ensin pehmytosakirurgiaan ja ortopediaan.
Pehmytosakirurgiassa ja ortopediassa on päinvastainen viikko-ohjelma: pehmytosakirrassa on poliklinikkapäiviä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin ja leikkaussalipäiviä tiistaisin ja torstaisin kun taas ortopediassa polipäivät ovat tiistai ja torstai ja leikkaussalipäivät ovat maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Kummallakin osastolla aikataulut ovat samanlaisia eli polipäivinä klinikalle tullaan klo 8 ja leikkaussalipäivinä klo 7.30. Polipäivien potilaista osa otetaan sisään jo aamulla ja ne jäävät päiväksi sisään päivän mittaan tehtäviin tutkimuksiin ja toimenpiteisiin. Osa potilaista tulee sisään ajanvarauksen mukaisesti viettäen sairaalassa lyhyemmän ajan. Vaikka ajatuksen tasolla pehmytosakirran polipäivinä olisi ehkä tarkoitus olla pehmytosakirran potilaita ja ortopedian polipäivinä ortopedisia potilaita, eivät potilaat luonnollisesti omistajien aikataulujen takia jakaudu näille päiville tämän jaon mukaisesti. Siten ortopedian jakson aikana vastaan voi tulla myös pehmytosakirurgiaan lukeutuvia potilaita ja toisin päin.
Leikkaussalipäivien kaikki potilaat otetaan sisään heti aamulla 7.30 ja ne ovat käytännössä vähintään iltapäivään saakka sairaalassa. Pääsääntöisesti kandit huolehtivat edellispäivänä sovitun jaon mukaisesti potilaiden esitietojen kyselemisestä eli paikalla pitää olla ajoissa. Potilaat otetaan häkkiosastolle, heräämöön tai heti valmisteltavaksi riippuen päivän aikataulusta. Yleistutkimus tehdään yhteistyössä anestesiaporukan kanssa ja anestesiasta vastaava eläinlääkäri, hoitaja tai kandi hoitavat potilaan valmistelusta leikkaussaliin. Leikkaavan kandin tulee siis lähinnä vain huolehtia omasta peseytymisestään ajoissa (ja tarvittaessa muistuttaa eläinlääkäriäkin tulemaan ajoissa paikalle). Peseytymisen ja pukeutumisen jälkeen leikkaussalissa vähän tilanteessa riippuen liinoitellaan potilasta ja otetaan vastaan instrumentteja ennen itse leikkauksen alkua. Perusterveiden potilaiden tavanomaisissa leikkauksissa, kuten sterilaatioissa ja kastraatioissa, kandi pääsee tekemään yleensä leikkauksen hyvin pitkälti itse ohjaavan eläinlääkärin opissa. Joskus leikkauksen suorittaminen jaetaan puoliksi toisen kandin kanssa, että kaikki pääsevät harjoittelemaan mahdollisimman paljon. Ensimmäiset subkutiksen preparoinnit sujuivat aika hitaasti, mutta onneksi viimeisissä leikkauksissa alkoi olla jo paljon varmempi ote hommaan. Viimeisissä leikkauksissa yleensä eläinlääkäreiltäkin sai positiivista palautetta siitä, että osaa hyvin jo homman ja eläinlääkärin ei tarvitse kuin lähinnä seisoskella vieressä.
Leikkauksien määrä ei yleensä päätä huimaa, mutta ainakin itse huomasin saaneeni jo aika hyvää varmuutta näiden perusleikkauksien myötä. Lisäksi ei-niin-perusleikkauksissa oli hienoa päästä avustamaan ja näkemään erilaisia leikkauksia, jotta on sitten jonkinlainen käsitys mihin jatkossa potilaitaan lähettää. Sterilaatioita, kastraatioita, pattien ja kasvainten poistoja, vierasesineleikkauksia, biopsioita vatsaontelon eri elimistä, pyometroja ja kaikenlaista muutakin pääsi kyllä näkemään ja tekemään. Leikkauksen jälkeen piti tietysti huolehtia instrumentit välinehuoltoon ja potilas heräämöön, heräämisen valvonta oli pääasiassa anestesiapuolen ihmisten tehtävä, mutta tässäkin tehtiin monesti yhteistyötä. Monesti leikkauksia oli vain 1 tai 2 päivässä tai useampiakin, jos vain ehti mukaan. Samassa pienryhmässä on pääsääntöisesti 4 kandia, joten opetusleikkauksia ei juuri yhtä enempää ole per kandi päivässä. Laatu korvannee tässä määrän.
Kirurgian jaksoon kuuluu pakollisena vähintään 5 pieneläinpotilaan leikkauskertomuksen tekeminen. Pieneläinsairaalassa leikkauskertomuksissa pureudutaan vain pelkkään leikkaukseen, Saarella leikkauskertomuslomakkeella on oma osansa myös lääkityksille ja anestesialle eli leikkauskertomus on hieman kokonaisvaltaisempi. Itse koin näiden kirjoittamisen erityisen hyödyllisenä oppimisen kannalta ja kunnolla tehdyistä ja ajatelluista leikkauskertomuksista oli myöhemminkin paljon hyötyä. Leikkauskertomukset kirjattiin potilasohjelmaan ja ainakin itse otin omat kertomukseni talteen myöhemmin hyödynnettäväksi. Leikkauskertomuksia kannattaa myös tehdä heti alusta alkaen, vaikka se vaikealta tuntuisikin. Kirurgian jaksoja ei ole kovin montaa, joten viimeisessä jaksossa on ikävä alkaa raapia puuttuvia leikkauskertomuksia kasaan, jos potilaita ei ylenmäärin ole saatavilla.
Kirran poliklinikkapäivinä aikataulu saattoi olla mitä vain todella rauhallisesta päivästä erittäin kiireiseen ja aikatauluongelmaiseen päivään. Osalle polipotilaista oli varattu esimerkiksi röntgenkuvaus tiettyyn aikaan, joten näillä potilailla piti huolehtia aikataulussa pysymisestä erityisen tarkkaan. Monet polipotilaatkin jäivät päiväksi sisään sairaalaan ilman omistajia, jolloin niiden hoitaminen oli mahdollista yrittää sovittaa päivän muiden potilaidenkin aikatauluun sopivaksi. Polipäivinä pääsi tekemään ontumatutkimuksia, palpoimaan ja tuijottelemaan erilaisia patteja ja ottamaan joistakin ihan ohutneulanäytteitäkin, tekemään haavahoitoja ja erilaisia siteitä sekä kipsaamaan murtumiakin. Paljon erilaisia potilaita erilaisilla ongelmilla varustettuna. Kirran polipäivistä piti tehdä oma potilas niin pehmytosakirurgian kuin ortopediankin osalta. Oma potilas piti hoitaa hyvin pitkälti itse, tehdä yleistutkimus, jatkotutkimussuunnitelmia, hoitosuunnitelma ja kirjoittaa kotiutuspaperit eläinlääkärin seuratessa ja ohjatessa tarvittaessa. Aika samaan tapaan mielestäni muutenkin kirran polilla toimittiin, jatkuvasti keskustellen eläinlääkärin kanssa ja papereita kirjoitellen.
Kuhunkin kirurgian pariviikkoiseen liittyi aina viimeisen perjantain iltapäiväharjoitukset, joissa kirran luennoilta tuttuun tapaan käytiin erilaisia potilastapauksia ryhmässä läpi ja kierrettiin pisteeltä toiselle asioita kerraten. Vaikka kirurgian jaksoja ei montaa olekaan, luulen ainakin oppineeni oleellisimpia asioita tulevaa potilastyötä ajatellen. Kuntatasolla ei ihan kaikkea samaa pysty tekemään, mitä Pieneläinsairaalassa, mutta ehkä jonkinlainen ajatus on syntynyt siitä, millaisia asioita kannattaa itse tehdä ja millaisia ohjata muualle jatkohoitoon. Itse leikkaaminen on todella hienoa ja upeaa ja pidin siitä todella paljon. Opettavat eläinlääkärit olivat todella mukavia ja innostavia ja ilmapiiri oli erittäin hyvä. Opiskelijana on aika mukavaa olla kyllä varsinkin leikkurissa.
Leikkaussalipäivien kaikki potilaat otetaan sisään heti aamulla 7.30 ja ne ovat käytännössä vähintään iltapäivään saakka sairaalassa. Pääsääntöisesti kandit huolehtivat edellispäivänä sovitun jaon mukaisesti potilaiden esitietojen kyselemisestä eli paikalla pitää olla ajoissa. Potilaat otetaan häkkiosastolle, heräämöön tai heti valmisteltavaksi riippuen päivän aikataulusta. Yleistutkimus tehdään yhteistyössä anestesiaporukan kanssa ja anestesiasta vastaava eläinlääkäri, hoitaja tai kandi hoitavat potilaan valmistelusta leikkaussaliin. Leikkaavan kandin tulee siis lähinnä vain huolehtia omasta peseytymisestään ajoissa (ja tarvittaessa muistuttaa eläinlääkäriäkin tulemaan ajoissa paikalle). Peseytymisen ja pukeutumisen jälkeen leikkaussalissa vähän tilanteessa riippuen liinoitellaan potilasta ja otetaan vastaan instrumentteja ennen itse leikkauksen alkua. Perusterveiden potilaiden tavanomaisissa leikkauksissa, kuten sterilaatioissa ja kastraatioissa, kandi pääsee tekemään yleensä leikkauksen hyvin pitkälti itse ohjaavan eläinlääkärin opissa. Joskus leikkauksen suorittaminen jaetaan puoliksi toisen kandin kanssa, että kaikki pääsevät harjoittelemaan mahdollisimman paljon. Ensimmäiset subkutiksen preparoinnit sujuivat aika hitaasti, mutta onneksi viimeisissä leikkauksissa alkoi olla jo paljon varmempi ote hommaan. Viimeisissä leikkauksissa yleensä eläinlääkäreiltäkin sai positiivista palautetta siitä, että osaa hyvin jo homman ja eläinlääkärin ei tarvitse kuin lähinnä seisoskella vieressä.
Leikkauksien määrä ei yleensä päätä huimaa, mutta ainakin itse huomasin saaneeni jo aika hyvää varmuutta näiden perusleikkauksien myötä. Lisäksi ei-niin-perusleikkauksissa oli hienoa päästä avustamaan ja näkemään erilaisia leikkauksia, jotta on sitten jonkinlainen käsitys mihin jatkossa potilaitaan lähettää. Sterilaatioita, kastraatioita, pattien ja kasvainten poistoja, vierasesineleikkauksia, biopsioita vatsaontelon eri elimistä, pyometroja ja kaikenlaista muutakin pääsi kyllä näkemään ja tekemään. Leikkauksen jälkeen piti tietysti huolehtia instrumentit välinehuoltoon ja potilas heräämöön, heräämisen valvonta oli pääasiassa anestesiapuolen ihmisten tehtävä, mutta tässäkin tehtiin monesti yhteistyötä. Monesti leikkauksia oli vain 1 tai 2 päivässä tai useampiakin, jos vain ehti mukaan. Samassa pienryhmässä on pääsääntöisesti 4 kandia, joten opetusleikkauksia ei juuri yhtä enempää ole per kandi päivässä. Laatu korvannee tässä määrän.
Kirurgian jaksoon kuuluu pakollisena vähintään 5 pieneläinpotilaan leikkauskertomuksen tekeminen. Pieneläinsairaalassa leikkauskertomuksissa pureudutaan vain pelkkään leikkaukseen, Saarella leikkauskertomuslomakkeella on oma osansa myös lääkityksille ja anestesialle eli leikkauskertomus on hieman kokonaisvaltaisempi. Itse koin näiden kirjoittamisen erityisen hyödyllisenä oppimisen kannalta ja kunnolla tehdyistä ja ajatelluista leikkauskertomuksista oli myöhemminkin paljon hyötyä. Leikkauskertomukset kirjattiin potilasohjelmaan ja ainakin itse otin omat kertomukseni talteen myöhemmin hyödynnettäväksi. Leikkauskertomuksia kannattaa myös tehdä heti alusta alkaen, vaikka se vaikealta tuntuisikin. Kirurgian jaksoja ei ole kovin montaa, joten viimeisessä jaksossa on ikävä alkaa raapia puuttuvia leikkauskertomuksia kasaan, jos potilaita ei ylenmäärin ole saatavilla.
Kirran poliklinikkapäivinä aikataulu saattoi olla mitä vain todella rauhallisesta päivästä erittäin kiireiseen ja aikatauluongelmaiseen päivään. Osalle polipotilaista oli varattu esimerkiksi röntgenkuvaus tiettyyn aikaan, joten näillä potilailla piti huolehtia aikataulussa pysymisestä erityisen tarkkaan. Monet polipotilaatkin jäivät päiväksi sisään sairaalaan ilman omistajia, jolloin niiden hoitaminen oli mahdollista yrittää sovittaa päivän muiden potilaidenkin aikatauluun sopivaksi. Polipäivinä pääsi tekemään ontumatutkimuksia, palpoimaan ja tuijottelemaan erilaisia patteja ja ottamaan joistakin ihan ohutneulanäytteitäkin, tekemään haavahoitoja ja erilaisia siteitä sekä kipsaamaan murtumiakin. Paljon erilaisia potilaita erilaisilla ongelmilla varustettuna. Kirran polipäivistä piti tehdä oma potilas niin pehmytosakirurgian kuin ortopediankin osalta. Oma potilas piti hoitaa hyvin pitkälti itse, tehdä yleistutkimus, jatkotutkimussuunnitelmia, hoitosuunnitelma ja kirjoittaa kotiutuspaperit eläinlääkärin seuratessa ja ohjatessa tarvittaessa. Aika samaan tapaan mielestäni muutenkin kirran polilla toimittiin, jatkuvasti keskustellen eläinlääkärin kanssa ja papereita kirjoitellen.
Kuhunkin kirurgian pariviikkoiseen liittyi aina viimeisen perjantain iltapäiväharjoitukset, joissa kirran luennoilta tuttuun tapaan käytiin erilaisia potilastapauksia ryhmässä läpi ja kierrettiin pisteeltä toiselle asioita kerraten. Vaikka kirurgian jaksoja ei montaa olekaan, luulen ainakin oppineeni oleellisimpia asioita tulevaa potilastyötä ajatellen. Kuntatasolla ei ihan kaikkea samaa pysty tekemään, mitä Pieneläinsairaalassa, mutta ehkä jonkinlainen ajatus on syntynyt siitä, millaisia asioita kannattaa itse tehdä ja millaisia ohjata muualle jatkohoitoon. Itse leikkaaminen on todella hienoa ja upeaa ja pidin siitä todella paljon. Opettavat eläinlääkärit olivat todella mukavia ja innostavia ja ilmapiiri oli erittäin hyvä. Opiskelijana on aika mukavaa olla kyllä varsinkin leikkurissa.
