Klinikkavuosi: Teurastamo- /AVI-harjoittelu

Klinikkavuonnakin eläinlääkiksessä vietetään viikko teurastamossa tai aluehallintovirastossa eli AVI:ssa liittyen nelosvuoden viimeistelleeseen Teurastamohygieniaan. Harjoitteluun on varattu oma viikkonsa klinikkavuoden lakanassa, mutta harjoittelun voi suorittaa myös esimerkiksi loma-aikana (lomia ei ihan hirveästi tosin klinikkavuoden aikana ole tarjolla). Harjoittelupaikkaa kysellään itse ja aika moni meidänkin vuosikurssilta taisi tehdä harjoittelunsa AVI:ssa, vaikka kaikki AVI:t eivät kovin innostuneesti aina suhtaudu harjoitteluihin (ja harjoittelijoihin). Harjoittelun sisältö toki hieman vaihteli sen mukaan, missä, milloin ja kenen ohjauksessa harjoittelunsa suoritti. Teurastamolla harjoitelleet palauttivat lihantarkastusharjoittelusta tuttuun tapaan raportin e-lomakkeella ja AVI:ssa harjoitelleet kirjoittivat oppimispäiväkirjaa. Molemmista oli omat yksityiskohtaiset ohjeensa ja erillisiä kysymyksiä tai harjoittelun aikana selvitettäviä asioita.

Teurastamovalvontaan painottuvan tarkastuseläinlääkäriharjoittelun tavoitteista kerrotaan näin:

Harjoittelun jälkeen opiskelija osaa 

• valvoa eläinsuojelua teurastamolla (eläinkuljetukset, eläinten käsittely, tainnutus)

• valvoa teurastus- ja teurastamohygieniaa 

• valvoa omavalvonnan ja HACCP:n toteutumista 

• valvoa teurastamoa valvontasuunnitelman mukaisesti

• valvoa sivutuotteita

• pitää valvontakirjanpitoa

Teurastamossa tehtävässä harjoittelussa opiskelija 

• perehtyy erityisesti teurastamon ja sen yhteydessä olevien laitosten ja toimintojen valvontaan sekä niihin valvonnan osa-alueisiin, joihin hän ei lihantarkastukseen painottuvan harjoittelun aikana ehtinyt paneutua. 

• tutustuu niiden eläinlajien lihantarkastuksen erityispiirteisiin, joihin opiskelija ei lihantarkastukseen painottuvan harjoittelun aikana tutustunut.

 Kuva: Suomen Eläinlääkäriliiton FB-sivut, kevään kampanjasta "Elävän lääkärit"

Näistä tavoitteista aika moni oli samoja kuin lihantarkastuksen teurastamoharjoittelussa ja ainakin tuolloin omassa harjoittelussani näitä asioita käytiin jo aika paljon läpi. Se oli yksi syy siihen, että halusin oman harjoitteluni suorittaa aluehallintovirastossa. Teurastamossa oli toisaalta ihan hauskaa, mutta halusin päästä myös tutustumaan paremmin läänineläinlääkäreiden työhön ja itse läänineläinlääkäreihinkin käytännössä. Harjoittelupaikan saaminen ei ollut tosiaan ihan itsestäänselvää, mutta pienellä vaivannäöllä paikka ainakin itselleni irtosi. Lisäksi, kuten lähes kaikissa harjoitteluissamme, harjoitteluviikon aikaisen majoituksen järjestäminen oli jokaisen omalla vastuulla eli jälleen saatettiin hyödyntää kavereita, sukulaisia, puolituttuja ja joskus jopa tuntemattomattomiakin apuna.

Aluehallintovirastossa tehtävässä harjoittelussa opiskelija 

• osallistuu aluehallintoviraston tekemiin ohjauskäynteihin sekä raportointiin.

• tekee eläintenpidon valvonnan tehtävän, jos aikaa on ja ohjaavan läänineläinlääkärin tehtäviin kuuluu ilmoituksenvaraisen eläintenpidon valvonta.

Aluehallintovirastossa harjoittelun aihe-alueina on elintarvikevalvonta, tuotantoeläinten eläinsuojelu- ja eläintautivalvonta, eläinten merkitseminen ja rekisteröinti sekä sivutuotevalvonta.

AVI-harjoittelusta kirjoitettiin päivittäin oppimispäiväkirjaa ja sen lisäksi piti pohtia oppimistavoitteitaan harjoitteluviikolle, selvittää kyseisen alueen ilmoituksenvaraisen eläintenpidon riskiperusteista valvontaa, pohtia läänineläinlääkäreiden toimenkuvaa eri osa-alueilla ja lopuksi vielä analysoida omaa harjoitteluaan. Mikään mahdoton tehtävä tämän kirjallisen tuotoksen rustailu ei ollut, mutta kyllä sitä kannatti tehdä käytännössä jatkuvasti harjoitteluviikon aikana, kun asiat vielä olivat tuoreessa muistissa.

Erityisenä mielenkiintoni kohteena olivat varmaankin monen muun tapaan eläinsuojeluun ja eläintenpitoon liittyvät asiat, mutta harjoittelussani käytiin kyllä aika monipuolisesti muitakin harjoitteluun kuuluvia tehtäviä läpi. Niinkuin monessa muussakin asiassa opinnoissamme, myös tämän harjoittelun osalta meitä sitoo vaitiolovelvollisuus, joten kovin paljon ei jää ulkopuolisille kerrottavaa. Paljon mielenkiintoisia ja opettavaisia asioita tuli nähtyä, niistä on varmasti hyötyä tulevissa työtehtävissä. Ainakin erilaisten tietojärjestelmien läpikäynnistä saattoi olla jotain hyötyä joillekin kandikesän aikana. Kuuntelemalla ja keskustelemalla sai myös paljon uusia näkökulmia ja ajatuksia. Päivien pituus ja rakenne vaihteli omankin harjoitteluviikkoni aikana paljon eli kahta samanlaista päivää ei ollut. Välillä asiat olivat tosi mielenkiintoisia, välillä taas aika uuvuttavia, niinkuin taitaa melkein missä tahansa työtehtävässä olla.

Klinikkavuosi: Patologia

Muistan vielä parisen vuotta sitte kolmosen Obduktiokurssilla ihmetelleeni salilla samaan aikaan meidän kanssamme ruumiinavauksia tehneitä pelottavan pitkälle opinnoissaan edenneitä vitosia. Yllätyin tuolloin kuullessani, että klinikkavuoteenkin kuuluu yksi viikko patologiaa. Nyt itse kyseisellä paton viikolla sitä mietti, miten pitkä aika kolmosvuodesta olikaan jo ehtinyt kulua. Lähinnä se tuli esiin siksi, että olin ehtinyt jo unohtaa aika monet pienet ruumiinavaustekniikkaan liittyvät yksityiskohdat ja ohjemonisteita piti kertailla huolellisesti uudestaan. Toiminta oli tietyllä tapaa hyvin samanlaista kuin kolmosellakin, mutta jotenkin tuntui, että meidän taitoihimme ja osaamiseemme luotettiin hyvin paljon enemmän kuin kolmosella, ehkä välillä vähän liikaakin.

Patologian viikko oli aika rento. Ensimmäisenä päivänä paikalla piti olla klo 9.00, muina aamuina klo 8.15. Päivän aikataulu riippui monesti siitä, miten paljon avattavia eläimiä oli salille tullut. Välillä patolta pääsi lähtemään aika aikaisinkin, mutta jos avattavia oli enemmän, yleensä päiväkin venyi pidemmälle iltapäivään. Obduktiokurssin tapaan avatuista eläimistä tehtiin avauspöytäkirjat, joita vastuueläinlääkäri hyödynsi lopullisen lausuntonsa tekemiseen. Paton viikko vietettiin pääsääntöisesti omassa klinikkavuoden pienryhmässä eli noin 4-5 kandin porukassa. Hiljaisempina päivinä kaikille ei aina riittänyt omaa avattavaa, mutta tällöin sitten esimerkiksi tuijoteltiin mikroskoopista sytologisia näytteitä tai tehtiin omaa "henkilökohtaista tehtävää".

"Henkilökohtainen tehtävä" on kuulemani mukaan saanut olla melkein mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, kunhan se on liittynyt patologiaan. Osa on tehnyt obduktiopöytäkirjan jostakin avaamastaan eläimestä, osa jonkun kirjallisen selostuksen itseään kiinnostavasta patologisesta asiasta, joku suorittanut tehtävän visailutyyppisestikin. Vaikka suoritustapa on saanutkin olla aika vapaa, itse tehtävä on ollut kaikille pakollinen. Myös sytologisiin näytteisiin tutustuminen (ns. sytoboksi) oli pakollista. Sytologisia näytteitä sai käydä yhdessä läpi ja tutkailla ja tulkita objektilasilla näkyviä soluja. Jossain vaiheessa viikkoa näitä näytteitä käytiin sitten yhdessä läpi vastuueläinlääkärin kanssa. Sytologisten näytteiden tuijottelusta ykkösellä ja kolmosella patossa on jo tovi aikaa, joten aika paljon asioita oli ehtinyt unohtua. Tietyt solut tunnisti jo hyvin, toisista ei ollut hajuakaan. Näin jälkikäteen voi todeta, että klinikkavuoden aikana katsellaan mikroskooppiin harmittavan vähän. Tähän toivoisi erityisesti muutosta tulevien opiskelijoiden kannalta, sillä mikroskopointi tulee aika monella varmasti eteen kandikesän työssä.

Eräs tyypillisimmistä mikroskopoitavista näytteistä kandikesän ajalta eli korvanäyte.

Paton viikon aikana perehdyttiin myös kudosnäytteiden käsittelyyn. Eläinlääkäreiden potilaistaan ottamat patit ja pallurat käsitellään monien liuosten ja laitteiden kautta, kunnes ne lopulta leikellään ohuenohuiksi histologisiksi leikkeiksi objektilasille. Näitä laseja patologieläinlääkäri tuijottaa ja tulkitsee ja lähettää lausuntonsa näytteet lähettäneelle eläinlääkärille. Viikon aikana puhuttiin myös näytteenottoon liittyvistä tekijöistä, joihin itse näytettä ottavana eläinlääkärinä voi vaikuttaa. Paljon hyödyllisiä neuvoja ja vinkkejä kliiniseen työhön, sillä ei ole mitään järkeä lähettää patologille huonoa näytettä, josta ei pysty kunnollista tulkintaa tekemään.

Patologia on todella mielenkiintoinen ja monipuolinen osa-alue, mutta kuten monissa muissakin asioissa, tässäkin pitäisi opiskella aika paljon lisää asioita ollakseen hyvä. Tietyt perusasiat on tärkeä meidän kaikkien hallita ja monia patologian asioita tulee jatkuvasti kliinisessä työssä vastaan, itsellenikin jo useampia kandikesän aikana. On silti hyvä, että on olemassa erikseen tätä työtä päivittäin tekeviä ihmisiä, joille voi lähettää potilaastaan ottamansa näytteen ja saada siitä ammattimaisen vastauksen ja mahdollisen tulkinnankin. Näytteiden käsittelyn monivaiheisuuden ja aikaavievyyden lisäksi käytettävät laitteetkin ovat varmasti aika kalliita, joten ihan kaikkea ei jokaisen eläinlääkärinkään onneksi tarvitse tehdä aivan täysin itse.

Pato oli aika mukava kertaus klinikkavuoden kliinisen työn keskellä, vaikkakin paremmassa muistissa asiat olisivat varmasti olleet jos omista obduktioista ei olisi ehtinyt jo kulua niin kauan aikaa. Toisaalta taas näin juuri ennen kliiniseen työhön karkaamista tästä sai ehkä hyödyllisimmät vinkit ja neuvot omaa työtäänkin ajatellen. Ja varmasti noiden mikroskopoitavien näytteidenkin tuijottelu ja tulkinta helpottuu vähitellen kokemuksen lisääntyessä eli harjoitus tekee mestarin niin tässä kuin monessa muussakin asiassa.

Klinikkavuosi: Pieneläinsisätaudit

Sisätautien osastosta kuulee monenlaisia tarinoita, joista osa antaa positiivisen kuvan ja osa vähän toisenlaisen. Jo lähtökohtaisesti kannattaa ennen sisätautien jaksoa tiedostaa se, että töitä joutuu tekemään, todennäköisesti paljon. Itselleni nämä pari viikkoa olivat aika rankat, päivät olivat poikkeuksetta ylipitkiä ja kotona piti vielä kerrata moooooooonta asiaa seuraavan päivän potilaita varten. Lisäksi välillä potilaiden moniongelmaisuus tarkoitti sitä, että aikatauluissa oli hankala pysyä. Usein näiden parin viikon aikana toivoi, että potilas olisi "normaali" sisätautipotilas, jolla ei olisi kolmea sisätautiongelmaa samanaikaisesti, koska kandin aivot joutuivat näissä tapauksissa usein raksuttamaan ylikierroksilla. Jos olisi "vain" ruuansulatuskanavan ongelma tai virtsatieongelma tai munuaisongelma, mutta ehei, harvojen potilaiden kohdalla pääsi ihan näin helpolla (it's called life). Syynä toki on varmasti se, että kyse on Yliopistollisesta eläinsairaalasta, jonne tulee sisätautipotilaita lähetteellä ympäri Suomea ja näitä potilaita on monesti paikallisilla klinikoilla jo tutkittu monen vaivan osalta. Mielenkiintoista selvitystyötä, mutta usein todella haastavaa meille kokemattomille.

Pieneläinsisätautien osastolla vietetään siis koko klinikkavuodesta kaksi viikkoa. Näiden kahden viikon aikana pitäisi oppia kaikki oleellinen sisätaudeista, mutta on myös vähän tuurista kiinni millaista potilasmateriaalia päivien aikana sattuu vastaan tulemaan. Kyllä niitä "normaaleitakin" potilaita vähemmän harvinaisilla ongelmilla varustettuna mahtuu onneksi hyvin mukaan parin viikon jaksoon. Potilaat jaetaan monen muun osaston tapaan jo edellisenä päivänä ja näihin potilaisiin pitää kyllä oikeasti perehtyä etukäteen, jos haluaa selvitä sisätaudeista kunnialla ja oppia jotakin. Alkuun ainakin itselleni aiheutti haasteita se, jos potilaita piti ottaa päiväksi kaksi, yhdessäkin oli monesti ihan tarpeeksi opiskeltavaa ja muistettavaa. Sisätautien luennoista oli jo ehtinyt kulua yli vuosi ja siinä ajassa ehtii kyllä unohtaa melkein kaiken asiaan liittyvän (ja siinä ajassa ehtii myös tapahtua vaikka ja mitä tutkimuspuolella ja vuosi sitten luennoidut asiat saattavat olla jo vanhentunutta tietoa), mutta onneksi kerratessa asiat kuitenkin palautuivat aika nopeasti mieleen.

Lääkeraamattu ja MiniVet Guide, kandin parhaat kaverit, myös sisätaudeista selviämiseksi.

Sisätautiosaston päivä alkaa 7.30, jolloin kandin tehtävä on ottaa oma potilas sisään. Omistajaa haastatellaan anamneesin osalta ja varmistetaan eläinlääkäriltä, että anamneesi on riittävän tarkka. Tapauksesta, eläinlääkäristä ja aikataulusta riippuen eläinlääkärikin saattaa käydä jututtamassa omistajaa vielä ennen kuin potilas otetaan sisään osastolle ja omistaja lähetetään odotusaulaan, kotiin tai ostoksille. Ensimmäisellä viikolla olisi tarkoitus, että eläinlääkäri käy yhdessä kandin kanssa ottamassa potilaat sisään, mutta aina tämä ei toteudu, koska "tehän osaatte jo ottaa anamneesin" ja koska eläinlääkäreillä on monesti jotain muuta ohjelmaa varattu samanaikaisesti. Oppimisen kannalta olisi kuitenkin hyvä nähdä ja kuulla vielä jonkun muunkin kyselevän anamneesia, koska tähän mennessä anamneeseja on jo ehditty päivystyksissä ja klinikkavuoden muiden jaksojen aikana kysellä itsenäisesti. Eri ihmisten tavasta keskustella ja kysellä asioita oppii itsekin aika paljon.

Aamun aikataulu on usein tiukka, sillä useimmista sisäänjäävistä potilaista halutaan verinäytteet heti aamusta, jotta potilaat ehtivät päivän muihin tutkimuksiin. Verinäytteenoton yhteydessä eläimet monesti myös kanyloidaan samalla päivän tulevia lääkityksiä ja tutkimuksia helpottamaan. Ajanvarauksessa saattaa olla myös toinen potilas odottamassa anamneesin ottoa samanaikaisesti edellisen kanssa. Lisäksi sisätautien osastolla on myös aamupäivisin diskussiot, joissa kukin potilas pyritään käymään läpi. Ennen diskussiota olisi hyvä saada kanyyli jalkaan ja verinäytteet otettua, mutta kiireessä hoitajatkin voivat sen tehdä eläinlääkäreiden ja kandien kiirehtiessä diskussioon. Mieluusti moni meistä kandeista haluaa tietysti harjoitella itsekin kanylointia ja verinäytteenottoa, koska kaikille ei liian paljon näitä tilaisuuksia ehdi klinikkavuoden aikana tulla vastaan.

Potilaan oman kandin tehtävä on esitellä aamun diskussiossa potilaan signalmentti ja anamneesi, ongelmalista, differentiaalidiagnoosit, jatkotutkimussuunnitelmat sekä mahdollinen hoitosuunnitelma. Selvitäkseen tästä kunnialla pitää joko olla todella hyvä muisti tai todella hyvät muistiinpanot (jotka vaativat sitä asioiden opiskelua edellisenä iltana). Diskussion jälkeen kandi seuraa omia potilaitaan kaikkiin mahdollisiin tutkimuksiin ja imee jatkuvasti tietoa kuin pesusieni. Potilaan mukana voi päätyä esimerkikisi röntgenkuvauksiin, ultraäänitutkimuksiin, tähystämään hengitysteitä, ruuansulatuskanavaa tai virtsateitä. Sisätautien osastolla olevalle taululle merkitään kunkin potilaan kohdalle vastuussa oleva kandi ja potilaalle tehtävät tutkimukset rastittaen niitä sitä mukaa kun tutkimukset on tehty, jotta kaikki pysyvät kartalla potilaiden tilanteesta. Kandin tehtävä on myös kirjata potilaan tietoja koneelle, joskin tässä on eläinlääkärikohtaista vaihtelua jonkin verran osan tehdessä potilaan kotiutusohjeet mielellään itse. Potilaat kotiutetaan iltapäivällä monesti joko eläinlääkärin kanssa tai joskus eläinlääkärin soitettua omistajalle jo aiemmin, kandi käy asiat vielä omistajan kanssa lyhyesti läpi ja tarvittaessa käy vielä kysymässä eläinlääkäriltä lisää, jos omistajalla on jotain kysyttävää. Joidenkin potilaiden kotiutus jää päivystäville kandeille, tällöin hoitava eläinlääkäri on vähintään ollut puhelimitse yhteydessä omistajaan.

Yhteistilauksena monen tilaamasta MiniVet Guidesta löytyy monenlaista hyödyllistä apua diffeihin ja diagnostiikkaan.

Keskustelua eläinlääkärin kanssa potilaista tapahtuu päivän mittaan jatkuvasti ja oppimiselta ei oikeastaan voi välttyä kuin sulkemalla täysin silmänsä ja korvansa. Ilmeisesti aiemmin sisätaudeilla on ollut myös iltapäivisin diskussio potilaiden hoitojen läpikäyntiä varten, mutta aikataulujen puitteissa se ei oikein käytännössä ole enää mahdollista. Opiskelijan näkökulmasta tästä iltapäivädiskussiosta olisi varmasti oppimisen kannalta paljon hyötyä, sillä aamudiskussion jälkeen päivän aikana ei välttämättä ehdi miettiä ollenkaan muiden kandien potilaiden tutkimuksia ja hoitoja omaan potilaaseensa keskittyessään. Mutta onneksi on edes ne aamudiskussiot!

Sisätautien osastolla tulee myös tehdä yksi "oma potilas" vihreään kirjaan eli mahdollisimman itsenäisesti suorittaa potilaan tutkimukset, tehdä jatkohoitosuunnitelma ja paperit valmiiksi hoitavan eläinlääkärin kanssa keskustellen. Toisen sisätautiviikon lopuksi viimeisenä päivänä on myös iltapäivädiskussio, jossa käsitellään polyuriaa ja polydipsiaa, atsotemiaa ja uremiaa sekä ripulia potilastapauksia läpikäyden. Nämä ovat jälleen hyödyllisiä kertauspaketteja keskustellen tyypillisistä sairauksista, niiden oireista, hoidosta ja diagnostiikasta.

Sisätautien osaston pariviikkoisen kuormittavuudesta huolimatta tällä jaksolla oppi ja kertasi asioita todella paljon ja ainakin omalla jaksollani oli ihania eläinlääkäreitä ja hoitajia tsemppaamassa meitä kandeja. Onnistumisen elämyksiä tuli useita, toki myös niitä epäonnistumisiakin riitti. Sisätautien valtavan laaja kokonaisuus on varmasti vuodesta toiseen suurimmalle osalle kandeista haastava paketti ja nyt kandikesänäkin sisätautien pulmat ovat yksi eniten kysellyistä aiheista keskinäisissä keskusteluissamme. Tällä osa-alueella varmasti riittää opittavaa ja kerrattavaa vielä pitkäksi aikaa uran alkutaipaleellakin.