Mitä on olla eläinlääkäri?

Tämä postaus on ollut kypsymässä jo pitkään ja olen miettinyt haluanko edes julkaista sitä ollenkaan. Päätin kuitenkin julkaista sen nyt, jotta voisin ehkä itsekin muutamien vuosien päästä lukea tekstin uudelleen ja seurata oman ajatusmaailmani kehittymistä opintojen myöhemmässä vaiheessa ja työelämään päästyäni. Voisin kirjoittaa asiasta varmasti syvällisemminkin, mutta haluan säilyttää tässä tietyn keveyden ja huumorin ja toivonkin, ettei kukaan vedä tästä mitään palkokasveja sieraimiinsa tai muihinkaan ruumiinaukkoihinsa.

Aina välillä tulee keskusteltua odotuksista ja ajatuksista eläinlääkärin ammattia koskien. Osalla hakijoista, eläinlääkäriopiskelijoista ja valmiista eläinlääkäreistäkin on varmasti hyvin erilaisia ajatuksia tästä asiasta, enkä itsekään väitä tietäväni mitään "oikeaa totuutta". Sellaista ei edes ole olemassakaan, jokainen kun kokee asiat eri tavalla. Ajattelin vähän pohdiskella omia käsityksiäni eläinlääkärinä toimimisesta tähänastisten kokemusteni perusteella.

Osalla saattaa olla hyvinkin ruusuinen kuva kissojen ja koirien silittelystä ja rapsuttelusta, rokotusten antamisesta ja mikrosirujen laittamisesta. Kenties kynsien leikkaamista tai tabletin antamista kissalle pidetään hankalimpana suoritettavana toimenpiteenä, vaikka aika harvoin kissoille tabletteja edes eläinlääkärin vastaanotolla annetaan. Muistan jonkun sanoneen, että eläinlääkärin on kuitenkin osattava tehdä vähän muutakin kuin vain rokottaa, matolääkitä ja lopettaa eläimiä. Eläinlääkärin laaja-alainen koulutus toki antaa aika paljon mahdollisuuksia näiden perustoimenpiteiden lisäksi. Rehellisesti sanottuna olen sitä mieltä, että jos joku haluaa "vain" rokottaa ja madottaa eläimiä, se on itselleni ihan fine. Kaikki eivät elämässään halua samoja asioita eikä tarvitsekaan. Tärkeintä on kunnioittaa ihmisten omia valintoja ja heidän tekemäänsä työtä.

Joku voi kuvitella pääsevänsä leikkelemään pelkästään koirien sisuskaluja, pelastamaan eläinten henkiä poistamalla erilaisia kasvaimia ja House MD -tyylisesti päättelevänsä ongelman kuin ongelman ja keksimällä jokaiselle eläimelle parannuskeinon. Valmistunut eläinlääkäri tietää, että kliinisessä työssä on helppojen perustapausten lisäksi niitä vaikeampia, jopa mystisiä tapauksia, jotka on osattava ohjata muualle tutkittavaksi oman osaamisen ja tiedon loppuessa kesken. Välillä tulee vastaan raskaita päätöksiä koskien eläinten lopettamista. Kunnaneläinlääkäri saattaa joutua ajamaan päivystyksen aikana satoja kilometrejä valtavan suuren päivystysalueen toiselta laidalta toiselle, arvioimaan hädässä olevien eläinten hoidontarpeen kiireellisyyttä tai vaikka kannattelemaan yhdessä isäntäväen kanssa poikimisen yhteydessä kohtunsa ulos pullauttaneen lehmän useita kiloja painavaa kohtua yrittäen sulloa sitä samalla lehmän sisään hajottamatta kohtua tämän yrityksen aikana.

Kenellä tahansa eläinlääkärillä voi olla edessään niin sairas eläin, että tekee pahaa jättää se henkiin, kun omistaja ei ymmärrä eläimen parasta. Omistaja voi olla niin hankala, että uhkaa haastaa pienestäkin, mutta ei hengenvaarallisesta virheestä eläinlääkärin oikeuteen tai vähintään raivota someen. Mamman kiltti kullannuppu saattaakin yhtäkkiä vastaanotolla muuttua verenhimoiseksi pedoksi ja haukata eläinlääkärin kädestä palasen - riittävän ison, jotta eläinlääkäri saa heittää hyvästit hyvää kädentarkkuutta vaativille kirurgisille toimenpiteille. Näitäkin tapauksia on tähän mennessä jo kuultu yllättävänkin paljon. Osa omistajista saattaa "unohtaa" maksaa laskuja ja eläinlääkäri joutuu laittamaan ne perintään. Omistajat saattavat myös itse tietää kaikki asiat paremmin ja osata hoitaa eläimensä toisin kuin eläinlääkäri. "Anna nyt vaan se antibiootti", resistenssistä viis. Kommunikointi ihmisten kanssa on välttämätöntä eläinlääkärin työssä, joten jos eläinlääkikseen hakee siksi, ettei tarvitsisi keskustella ihmisten kanssa, kannattaa vaihtaa alaa. Eläinlääkärinä toimiminen on 100 % asiakaspalvelutyötä. Ainakin kliinisessä työssä, ja useimmat tutkijatkin joutuvat kommunikoimaan toisten ihmisten kanssa jollain tapaa.

Monesti ajatellaan, että eläinlääkäri on kutsumusammatti, joten siksi työtä pitäisi tehdä puhtaasta auttamisen halusta. Rahallisia korvauksia tehdystä työstä ei saisi ottaa, koska eläinlääkäri auttaa eläimiä omaksi ilokseen. Pelkästään tällä ilolla eläinlääkäri saa muutakin leipänsä päälle kuin ylähuulensa. Tällä työllä useimmat eläinlääkäreistä eivät valitettavasti pääse rikastumaan, vaikka sitäkin harhaluuloa jonkin verran esiintyy. Klinikka- tai toimenpidemaksuja usein kritisoidaan niiden kalleuden takia, mutta unohdetaan se tosiasia, että joissakin paikoissa esimerkiksi leikkausten anestesiavalvonta ja tehohoito vastaa ihmissairaaloiden tasoa ja joissakin toisissa paikoissa toiminta on huomattavasti vaatimattomampaa. Maksut eivät siis suinkaan mene suoraan ahneen eläinlääkärin taskuun, vaan niillä kustannetaan laitteita, tiloja ja henkilökuntaa rakkaiden perheenjäsenten hoitamiseksi parhaalla mahdollisella tavalla. Rahan takia ei kannata hakeutua eläinlääkäriksi. Nuoremmalla sukupolvella ajatukset ovat kääntymässä siihen suuntaan, että elämässä on muutakin kuin työ, eikä eläinlääkärin tarvitse olla 24/7 tavoitettavissa - paitsi jos sattuu päivystämään. Omaa vapaa-aikaa arvostetaan yhä enemmän ja mielestäni se on vain erittäin terve suuntaus. Jos et itse voi hyvin, miten jaksat auttaa muitakaan?

Kaikista eläinlääketieteen lisensiaateista ei tule kliinisessä työssä toimivia eläinlääkäreitä. Eläinlääkäri voi olla vaikkapa tutkija hyvin monella eri osa-alueella, tarkastuseläinlääkäri teurastamolla, opettaja yliopistolla (kuuluu usein yliopiston tutkijoiden työtehtäviin), puolustusvoimien eläinlääkäri, valvontaeläinlääkäri, Maa- ja metsätalousministeriön virkamieseläinlääkäri, hygieenikkoeläinlääkäri elintarviketurvallisuuden ja ympäristöterveydenhuollon parissa, rajaeläinlääkäri, asiantuntija, ylitarkastaja tai patologi Eviran useissa yksiköissä ja jaostoissa muutamia tehtäviä mainitakseni. Vaihtoehtoja todellakin siis löytyy. Missään nimessä kaikki eivät kulje samaa polkua, vaan suotavaa on valita itseään aidosti kiinnostava osa-alue. Eläinlääkäri voi erikoistua vaikka koirien silmiin tai hevosten jalkoihin. Näissä toki on omat erikoistumisopintonsa eläinlääketieteen lisensiaatin kuuden vuoden opintojen jälkeen. Yhä useampi suorittaa erikoistumisen ulkomailla, sillä tällöin erikoistumisvaihtoehtoja on vähän enemmän kuin Suomessa. Kansainvälisyys on kannattavaa ja lähes välttämätöntä tällä alalla.

Mikäli käsi työtapaturmassa muuttuu toimintakyvyttömäksi, voi olla pakkokin vaihtaa haaveet unelmien työstään vähän toisenlaiseen työhön. Eläinallergian iskiessä pahat oireet pakottavat pohtimaan tulevaisuutta uudelleen. Koskaan ei voi tietää mihin työhön sitä lopulta päätyy, vaikka olisikin olevinaan kuinka varma asiasta tahansa. Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkinto mahdollistaa onneksi monenlaisia urapolkuja, joten vastoinkäymiset eivät pakota vaihtamaan täysin toiselle alalle!

Kliinisestä työstä haaveilevien kannattaa ehdottomasti tutustua tavalla tai toisella eläinlääkärin työhön käytännössä. TET-päivät, harjoittelut, kesätyöt ja muuten vaan eläinlääkärin työn tai eläinsairaalan arjen seuraaminen auttaa hahmottamaan työn todellista luonnetta. Toki myös eläinten hoitaminenkin varmasti auttaa ymmärtämään niin eläimiä kuin eläinlääkäreitäkin paremmin. 

Alkuun pääsee vaikkapa tutustumalla Suomen Eläinlääkäriliiton "Ammattina eläinlääkäri" -sivuun. Eri aloilla toimivien eläinlääkärien haastatteluista saa varmasti paljon lisätietoa heidän työstään ja julkaistiinpa marraskuussa myös pieni esite, jossa viisi eläinlääkäriä kertoo työstään.

Broilerpäivä Eurassa

Lihantarkastus-kurssiin ja Johdanto kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen -kurssiin kuului jo aiemmin pariinkiin otteeseen mainitsemani vierailu siipikarjatilalla ja -teurastamossa. Vierailut järjestivät Helsingin yliopisto, Siipikarjaliitto, Broileryhdistys ja HK Scan Oyj kolmena eri päivänä bussikuljetuksineen ja ruokailuineen. Ensimmäiset vierailut olivat jo marraskuun alussa ja seuraavat kaksi joulukuun puolella. Aikataulu oli suunniteltu mahdottomaksi jo pelkän ajomatkankin perusteella, mutta onneksi itse kohteet ja muut järjestelyt toimivat hienosti. Jälleen kerran saa olla ehdottoman kiitollinen tästäkin mahdollisuudesta, sillä kovin monella eläinlääkärinalulla ei ole minkäänlaista kokemusta siipikarjasta. Yhdellä reissulla oli mukana myös Maaseudun tulevaisuuden toimittaja, joka kirjoitti excustamme lehteen ja nettiin. Toisin kuin jutusta ehkä saattoi ymmärtää, meille on luennoitu siipikarjasta useastikin jo näiden ensimmäisen kolmen vuoden aikana, mutta asiat toki tulevat paljon selvemmiksi kun ne pääsee omin silmin näkemään ja kokemaan.

Ensimmäinen retkikohteemme oli broilertila Eurassa. Siellä saimme kuulla tuottajalta broilerkasvatuksen eri vaiheista ja olosuhteiden vaikutuksista, siitä mihin kannattaa eläinlääkärinä tilalla kiinnittää huomiota, mikä on parven normaalia käyttäytymistä ja miten lintuja päivittäin hoidetaan. Olosuhteiden huomiointi on varsinkin siipikarjalla tärkeää, sillä esimerkiksi ilmastoinnin pettäessä ilmanlaatu heikkenee ja se voi johtaa nopeasti jopa koko parven kuolemaan. Pehkun koostumusta seuraamalla voidaan havaita ongelmat esimerkiksi vesijärjestelmän vuotaessa tai mikäli linnuilla on ruoansulatusongelmia. Lintujen kasvua seurataan päivittäin ja heikot yksilöt karsitaan joukosta niiden kärsimyksen vähentämiseksi. Mikäli linnun jalkoihin kertyy pehkua ja ulostetta, se kertoo sillä olevan jokin vika, sillä terve lintu hoitaa itse varpaansa ja pitää ne puhtaana. Parven koon ollessa suuri (kuten tällä tilalla yli 32 000 lintua) yksilökohtaista hoitoa linnuille olisi hankala järjestää eikä se olisi taloudellistakaan. Sairas tai heikko lintu ei kasva, joten se lopetetaan. Näistä asioista on puhuttu ainakin jo ykkösen Kotieläintenpidossa ja viimeisimpänä nyt kolmosella kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen tutustuttaessa sekä sivuttu useilla muillakin kursseilla näiden ensimmäisten vuosien aikana.

Broilerpäivästä juttua Maaseudun tulevaisuudessa 16.12.2016, nettiversiossa osa jutusta.

Yksi hienoimpia asioita oli huomata tilan tautisuojauksen tarkkuus, sillä emme saaneet astua bussistakaan ulos ilman kenkäsuojia. Itse tuotantotiloihin mentäessä vaihdoimme tilan jalkineet jalkaan ja puimme yllemme hupulliset suojahaalarit. Kädet pestiin, kuivattiin ja desinfioitiin ja kasvatushalliin astuessamme jalkaan laitettiin vielä erilliset kenkäsuojat. Varsinkin siipikarjatiloja uhkaavan lintuinfluenssan kannalta oli huojentavaa huomata se, miten vakavasti nämä asiat otetaan. Tämä kiinnitti erityisesti huomioni siksi, että ainakaan oman kokemukseni mukaan kaikilla tiloilla ei olla käytännössä niin kovin tarkkoja tautisulkujen suhteen.

Toinen retkellä mieltä erityisesti nostattanut asia oli lintujen avaaminen, sillä pääsimme eläinlääkärin opastamana avaamaan tilan kuolleita broilereita. Toistaiseksi omat lintuobduktiomme ovat olleet aika rajallisia, sillä lintujen avauksia on kyllä nähty, mutta avauksia ei olla itse vielä päästy kunnolla tekemään. Ei ole ollenkaan sama asia nähdä jonkun tekevän jotakin kuin tehdä sama asia itse. Pidin tätä siis kultaakin kalliimpana ja erittäin opettavaisena kokemuksena. Ehkä tämän ansiosta on luottavaisempi mieli mahdollisia tulevaisuuden siipikarjatilakäyntejä ajatellen ja uskaltaa jopa avata lintuja, kun edes suunnilleen tietää miten toimia. ;)

Broilertilalta suuntasimme HKScanin broilerteurastamolle Euraan. Broilereiden teurastukseen liittyvät asiat olivat varsin tuoreena muistissa syksyn Lihantarkastus-kurssin ansiosta eikä varsinaisesti mitään uutta asiaa tainnut tulla luentoihin nähden. Mutta jälleen kerran, on aivan eri asia kuunnella näistä asioista luennoitavan kuin nähdä omin silmin teuraslinjat ja teurastamon toimintaa. Broilerinlihan kulutus on ilmeisesti edelleenkin lisääntymässä ja linjastolla kaikki mahdollinen on pyritty koneellistamaan ja automatisoimaan. Kaikkia linjan vaiheita ei toki voi oikein automatisoida, esimerkiksi post mortem -tarkastuksessa harjaantunutta ja ammattimaista ihmissilmää voi olla aika vaikea korvata koneella. Linjalla roikkuvia broilerinruhoja katsellessa tuli viimeistään ymmärrettyä, miten lihaksikkaita broilerit todella ovat. Pelkkää lihasta.

Vierailupäivä oli kokonaisuudessaan aika pitkä ja pääsimme vasta illansuussa kotiin. Päivä oli kyllä oikein tervetullut ja tarpeellinen ja mieluusti vierailukohteissamme olisi pidempäänkin kuunnellut alan asiantuntijoita. Huomasin meitä opastaneen eläinlääkärin kirjoittaneen HKScanin Kotitilalta-blogiin vierailuistamme ja toivon, että tulevatkin eläinlääkärinalut pääsevät vastaavanlaiselle vierailulle!