Tokan vuoden kirjat

Kerrottuani toisesta eläinlääkisvuodesta edellisessä postauksessa, tuntuu luonnolliselta kertoa seuraavaksi lyhyesti myös toisen vuoden opintoihin liittyvistä kirjoistakin. Jos ei tästä muille ole sen suurempaa hyötyä, niin ainakin kirjafriikit saavat kuolata kirjojen perään. Itse ainakin harrastan tätä paljon - haaveilen tosi monista eläinlääketieteellisistä opuksista, mutta todellisuudessa rahatilanne ei anna myöten ostaa kaikkia mahdollisia kirjoja itselleni. Ja kuinka monia kirjoja sitten loppujen lopuksi tuleekaan luettua ihan kunnolla? Kakkosvuoden opinnoista selvisi varmasti paria poikkeusta lukuunottamatta hienosti ilman kirjojakin. Meille tarjotaan edelleen pääsääntöisesti tosi hyvät luentomateriaalit, joista ainakin itse olen todella kiitollinen.

Lyhyesti: kaksi välttämätöntä kirjaa kakkosvuodelle ovat parasitologian (Taylor ym.: Veterinary Parasitology) ja patologian (McGavin & Zachary: Pathologic basis of veterinary disease) tiiliskivet. Ne kannattaa ehdottomasti joko ostaa itselle omaksi, lainata kirjastosta ja taistella lainojen erääntymisen ja muiden tekemien varausten välisessä taistelussa tai lainata joltain muulta, kuten vanhemmalta opiskelijalta. Tavalla tai toisella näitä teoksia kannattaa lukea.

Suurin osa kakkosvuoden kirjoista

Sitten pidemmin:
Ravitsemustieteessä ei varsinaista kurssikirjaa ollut ollenkaan, mutta annetuilla luentomateriaaleilla pärjäsi aika hyvin. Genetiikan kirjasta osa koki saavansa enemmän hyötyä, osa vähemmän. Riippuu varmaan omasta kiinnostuksestakin, mutta kirjasta kyllä löytyi kivasti perusasioita luentojen tueksi. Kehun vielä vähän lisää Hannes Lohen pitämiä luentoja, siltä varalta että aiemmista postauksista on jäänyt jotain epäselväksi: kannattaa istua genetiikan luennoilla oppimassa!

Spesifisessä bakteriologiassa käytin itse apuna jonkin verran Quinnin ym. Veterinary microbiology and microbial diseasea, mutta luentomateriaalit olisivat varmaankin riittäneet hyvin yksinäänkin. Samaisesta kirjasta oli hyötyä myöhemmin myös virologiassa, jossa ainakin itselläni alkoi mennä viruksia toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Immunologiassa käytin aika vähän Tizardin Veterinary immunologya apuna, mutta muutamia asioita tuli kyllä tarkisteltua kirjastakin. Immunologian luennot ja materiaalit olivat omasta mielestäni sen verran hyviä, että varmasti ilman kirjaakin olisi pärjännyt. Lisäksi kurssin vetäjä suunnitteli kurssikirjan vaihtamista seuraavalle vuosikurssille, en ole jaksanut seurata kävikö näin vai ei. Mutta vaikka kurssikirja vaihtuisikin, varmasti Tizardillakin pärjää oikein hyvin (lienee helpompi ja halvempi ostaa Tizard vanhemmilta opiskelijoilta kuin ostaa täysin uusi kirja). Sama pätee moniin muihinkin kursseihin ja niihin liittyviin kirjoihin.

Kakkosen kevätlukukauden kaksi raamattua olivat siis patologian ja parasitologian kirjat. Patologian kirjasta suositeltiin tosiaan heti kurssin alusta saakka katsomaan vähintään kuvat. Suosittelen vahvasti tekemään vähän enemmänkin, mutta jälleen kerran, tämä varmasti riippuu ihmisestä. Patologian kirjasta on kuitenkin varmasti hyötyä koko kevään ajan jatkuvissa patologian opinnoissa ja lisäksi myös kolmosella alkavissa obduktioissa asioiden kertaamisessa. Itse en ainakaan ole katunut sekuntiakaan, että ostin tuon kirjan itselleni enkä ainakaan ihan vielä (jos koskaan) ole valmis luopumaan siitä.

Keväällä availin näitä kirjoja

Parasitologian kirjasta oli ihan suoraakin hyötyä, sillä mehän saimme ottaa kirjan mukaan tenttiin. Sieltä oli kyllä äärimmäisen kätevä tarkastella asioita paniikin iskiessä, mutta kuten jo aiemmin mainitsin, kirjaa kertaakaan avaamatta ei kannattanut tenttiin astella. Ellei sitten ollut todella hyvä muisti ja kaikki asiat muutenkin hyvin opittuna päässä. Aika harva varmaankin jätti hyödyntämättä tilaisuuden ottaa kirja mukaan tenttiin, kun se luvallista oli. Taylor on myös ihan hyvä perusteos, josta saattaa olla tulevaisuudessakin jotain hyötyä parasiitteja pähkäillessä. Itse pidin paljon myös Saaren ja Nikanderin Elinympäristönä hevonen sekä Saaren ym. Elinympäristönä koira -kirjoista. Heppakirjat tarjottiin koko vuosikurssille Zoetiksen lahjoittamana ja koirakirjan ostin itselleni enkä sitäkään ole varsinaisesti katunut. Näiden suomenkielisten opusten tekijäthän olivat myös luennoimassa meille ja pidin näitä laadukkaina teoksina.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä kakkosvuonna oli topografista anatomiaa, jossa itse hyödynsin hyvin paljon ykkösvuoden kirjoja. Moni vuosikurssistamme taisi omat kirjansa jo myydä eteenpäin uusille varsoille, mutta omista kirjoistani en ainakaan vielä ollut valmis luopumaan ja hyvä niin. Königin (Veterinary anatomy of domestic mammals) onnistuin haalimaan itselleni jossain vaiheessa ja se on kyllä aika kova suosikkini eläinlääketieteellisistä anatomisista opuksista. Varsinkin topossa siitä oli itselleni tosi paljon hyötyä. Voin vain kuvitella miten paljon siitä olisi ollut apua ekan vuoden opinnoissa... Schaller ja Dyce ovat edelleen mielestäni hyviä, kaikki näistä vaan ovat niin kovin eri tyyppisiä ettei niitä voi oikein edes verrata. Mutta ilmainen vinkki tuleville opiskelijoille (tai miksei jo opiskelevillekin): jos saat tilaisuuden ostaa Königin, tartu siihen!

Onneksi kolmannen vuoden kirjaostokset eivät toistaiseksi ole juurikaan keventäneet kukkaroa, mutta eiköhän tuo seuraava vuosi korjaa tilanteen...

2nd Year

Kirjoitin aiemmin eläinlääkiksen ensimmäisestä opiskeluvuodesta tiivistettynä ja ajattelin kirjoitella samanlaisen koosteen myös toisesta opiskeluvuodesta. Näin ehkä tulee itsekin paremmin muistettua, mitä kaikkea viime vuoden aikana tulikaan tehtyä ja opittua. Tarkoitus oli kirjoittaa tämä postaus jo aikoja sitten, mutta suunnitelmathan eivät vain aina mene niinkuin sitä luulisi..

Toinen vuosihan alkoi syyskuun alussa Eläinten kliinisellä ravitsemustieteellä, jossa ehkä hieman harmillisen suppeasti käytiin eri eläinten ruokintaan liittyviä asioita läpi. Olen ainakin itse yrittänyt syventää omaa ruokintaan liittyvää osaamistani tämän kurssin jälkeenkin aina mahdollisuuksien mukaan ja ehdottomasti suosittelen sitä muillekin tuleville eläinlääkäreille. Erilaisissa netin keskusteluissa kuulee ja näkee valitettavan paljon tarinoita siitä, miten eläinlääkärit antavat hyvinkin kyseenalaisia neuvoja asiakkailleen eläinten ruokintaan liittyen tai sitten heidän neuvot ymmärretään aivan väärin. Toki joku voi ajatella eläinlääkäreiden toimenkuvan olevan lähinnä sairauksien hoitoa, mutta itse näen ennaltaehkäisevät asiat, kuten onnistuneen ruokinnan, yhtenä tärkeimmistä eläinten hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä.

Aina välillä kesäisin näkee pelloilla traktorinmunia eli muoviin käärittyjä rehupaaleja, joita syötetään esimerkiksi lehmille.

Samaan aikaan ravitsemusopintojen kanssa pyöri myös ruotsin kurssi ja jossain vaiheessa syksyä mukaan kuvioihin tuli pyörimään englannin kieliopinnotkin. Kielistä en sen enempää jaksanut kirjoitella, koska, no, ruotsi nyt on ruotsia ja englanti englantia. Toisille kielet ovat vaikeita ja toisille pala kakkua ja aika moni vuosikurssilaisistamme sai vähintäänkin toisen kielen hyväksiluettua aiempien opintojen perusteella tai läpäisemällä tasokokeen. Kurssien sisällöt vaihtelivat jonkin verran eri vetäjien mukaan, toisilla oli enemmän palautettavia kirjallisia töitä kuin toisilla. Kieliopinnoissa oli tietyn prosentin mukainen läsnäolopakko, joten aika harvalta luennolta sai ilman lisätehtäviä olla pois. Englantia tulee väistämättäkin luettua opintojen aikana, joten eläinlääketieteellinen sanasto karttuu ikään kuin puolivahingossa opintojen mukana.

Syyskuun puolivälin tienoilla alkoi syventyminen genetiikan maailmaan Hannes Lohen opastamana ja edelleenkin pidän hänen luentojaan yksinä tähän mennessä parhaista luennoista yliopistossa. Kotieläinten jalostus herätti paljon keskustelua ja tunteita ja näitä ajatuksia on tulevien opintojen aikana saanut vielä syventää lisääkin. Tulevaisuudessakin näistä asioista varmasti tullaan puhumaan vielä paljon ja varmasti ihan kliinisessä työssäkin asiakkaiden kanssa pitää osata asioista keskustella kiihkottomasti ja faktoilla perustelemalla.

Syyskuun ohjelmaan kuului myös bakteereihin perehtyminen, mikä olikin sitten oikeastaan perustana koko lopulle toiselle opintovuodelle. Tuskailin eniten mikrobilääkkeiden opiskelun parissa ja varmaankin viimeistään kohtapuoliin pitäisi alkaa palautella niitä mieleen ennen kolmannen kevään farmakologian opintoja. Bakteriologiasta opeteltiin ensin perusasiat ja sitten jatkettiin patogeenien vaikutuksilla immunologiassa. Virologian ja bakteriologian asiat yhdistyivät hyvin immunologiassa ja muodostivat järkevän kokonaisuuden. Oli kiva päästä pitkästä aikaa taas labroihin ja tutkia vasta-aineita ja tehdä pikatestejä ihan käytännössäkin. Viruksia toki oli vino pino muistettavaksi, mutta nekin ovat virologian kurssin jälkeen aika hyvin kertautuneet muiden opintojen aikana. Virologian ja immunologian sekä äidinkielen luennoista muistin kertoa eräänä opiskelupäivänä, nyt taas huomaan unohtaneeni kirjoittaa vastaavia postauksia, anteeksi! Immunologiaa päntätessä joku vinkkasi YouTubesta löytyvistä Armando Hasudunganin videoista, joista ainakin itse sain hyvin kerrattua ja opiskeltua asioita.

Jenni Tieahon pajuteos "Auringossa" (2009) EE-talossa.

Lokakuussa tutustuimme eläinlääketieteelliseen tutkimukseen ja pääsimme jälleen erittäin mielenkiintoiselle vierailulle koe-eläinkeskukseen. Osa vuosikurssista alkoi tehdä kandiaan syksyn aiheen varauksen jälkeen ja osa jätti tietoisesti kandin vasta kolmannelle vuodelle. Vielä viimeisimpänä ennen joululomaa ehdimme muutaman luennon verran aloitella Spesifisen bakteriologian parissa ja sama aihe jatkui vuoden vaihduttua tammikuussa luennoilla ja labratöillä. Nautin jälleen kerran labrojen käytännönläheisyydestä ja olisin viihtynyt siellä pidempäänkin.

Tammikuussa alkoi myös yhteinen taipaleemme patologian kanssa ja se matka jatkuu edelleen nyt kolmosvuonnakin. Tiiliskiveä muistuttava tenttikirjamme tuli tutuksi ja pääsimme muistelemaan mikroskoopin käytön saloja histologisten näytteiden parissa. Patologia jatkui yleisen osuuden jälkeen lähes koko kevään ajan elinkohtaisilla luennoilla, joissa syvennyimme vielä tarkemmin eri elinten patologiaan. Mikään helppo paketti sinänsä ei ollut kyseessä, koska asiaa oli paljon ja aikaa vähän. Ajasta teki tosiaan rajallista samaan aikaan pyörinyt parasitologian kurssi, jota myös pidin todella tärkeänä ja mielenkiintoisena kurssina. Loisasioita on tullut myöhemmin esiin kolmosella niin Epidemiologiassa, obduktioissa kuin Lihantarkastuksessakin ja niistähän saa kliinisessä työssä puhua varmaankin lähes päivittäin. Parasiitit on siis syytä tuntea!

Hevosen sisuskalut taulussa, näistä kuvista oppii aika hyvin anatomiaa!

Toisen vuoden viimeiset opiskeluviikot toukokuun loppupuolella vietettiin dissektiosalilla kuolleiden eläinten topografiseen anatomiaan perehtyen. Itselleni tämä oli suorastaan kirsikka kakun päällä ja olin todella innoissani näistä leikkelyistä. Asiat selkenivät huomattavasti, kun ne opiskeli huolellisesti ja sai nähdä käytännössä eri rakenteet.

Näiden lisäksi ensimmäisen ja toisen opintovuoden aikana tosiaan tuli suorittaa pakolliset maatalousharjoittelut navetassa ja sikalassa. Periaatteessa aikaa harjoitteluiden suorittamiseen oli kesällä ja muina loma-aikoina, mutta jokainen on suorittanut harjoittelut omiin aikatauluihinsa sopivalla tavalla. Lisäksi toisena vuonnakin oli tietysti vapaasti valittavia kursseja, joihin esimerkiksi Keinosiemennyskurssi kuuluu. Näitä kurssejahan voi suorittaa eri aikoina ja valita niitä oman kiinnostuksensa mukaan, vaikka suosituimmille kursseille eivät kaikki halukkaat ehkä pääsekään.

Kaikkiaan toisen vuoden kevätlukukausi tuntui aika rankalta aikataulullisesti ja sama tunne on valitettavasti jatkunut nyt kolmannen vuoden syksylläkin. Kaikesta on kuitenkin selvitty aika kunnialla läpi, joten pitäisi osata olla tyytyväinen siihen. Raskaudestaan huolimatta toinen vuosi oli ehkä jopa ensimmäistä vuotta parempi ja huomaan ehdottomasti opiskelevani juuri sitä alaa, mikä minua itseäni kiinnostaa.

Topografiaa eli missä on mitäkin

Ehdinpäs vihdoin vilkaista tämän kevään pääsykoettakin ja aika mielenkiintoiselta paketiltahan tuo vaikutti! Eläinlääkiksessä opiskelevana oli hauska huomata, että tänä vuonna tehtävänannoissa oli mukana hevosia. Silti tehtävätyypit vaikuttivat vastaavan aiempien vuosien linjaa, eikä eläinten mukanaolo tainnut tehdä tehtävistä sen helpompia. ;) Hienoa, että valintakokeessakin välillä huomioidaan ihmisten ja hampaiden lisäksi myös eläinpuoli, kun samalla kokeella sisäänpääsijät kuitenkin seulotaan. Ainakin ykkösvuonna eräs luennoitsijoistamme kertoi olevansa mukana valintakokeen tehtävien laadinnassa, joten lieneekö hänellä sitten ollut vaikutusta tähän asiaan. Kuka tietää.

Samoihin aikoihin valintakokeen kanssa viimeistelimme kakkosvuoden Topografisen anatomian parissa kahden ja puolen viikon opiskelujaksolla. Pääsimme siis jälleen dissektiosaliin oikeiden eläinten pariin ja tutkimme niiden rakenteita yrittäen hahmottaa kokonaisuutta. Vuosikurssi oli jaettu kahtia, joista toinen puolisko teki leikkelyitä aamupäivällä ja toinen iltapäivällä, eli nautimme puolikkaista opetuspäivistä. Toki kurssi vaati omasta aiempien asioiden muistamisesta riippuen omatoimista opiskelua leikkelyiden ulkopuolellakin. Toimimme aiemmista anatomian leikkelyistä tuttuun tapaan pienryhmissä. Jälleen kerran sai olla kiitollinen siitä, että omistajat antavat rakkaat eläimensä opetuskäyttöön, sillä ilman näitä leikkelyitä oppiminen olisi paljon vaikeampaa.

Opinto-opas kertoo Topografisesta anatomiasta seuraavaa:

Opiskelija osaa

• kuvata omin sanoin eri elinjärjestelmiin kuuluvien rakenteiden väliset avaruudelliset suhteet eläimen eri osissa sekä kuvata ko. ruumiinosan keskeiset rakenteelliset ominaispiirteet

• havainnollistaa ja kuvata omin sanoin kotieläinten rinta- ja vatsaontelon elinten projektiot eläimen ulkopinnalla

Ravaavan hevosen luuranko

Toposta ei ollut erillistä tenttiä, mutta siihen kuului ryhmänä tehtyjä esityksiä ja demoja tietyistä aihealueista. Osa aiheista arvottiin ryhmien kesken ja niitä esitettiin toisille ryhmille. Osa alueista piti kaikkien demota opettajille. Ensimmäisellä viikolla kerrattiin niveliä ja niiden rakenteita sekä tutkailtiin arvottuja niveliä kahdella eri lähestymistavalla. Ensin saimme niinsanotusti "vapaat kädet" ja leikkelimme nivelen näkyviin vähän huolettomammin saadaksemme hyvän yleiskuvan nivelestä ja sen lähellä olevista muista anatomisista rakenteista. Kertasimme samalla mm. näkemiämme lihaksia, valtimoita, laskimoita sekä hermoja. Toinen lähestymistapa oli ns. kirurginen lähestymistapa, jossa tarkoituksena oli aiheuttaa mahdollisimman vähän tuhoa. Varsinaista kirurgiaa ei tässä vaiheessa opeteltu, mutta seurasimme erikseen annettuja ohjeita, joiden avulla teimme mahdollisimman pienen "ikkunan" saadaksemme näkymän niveleen. Tästä omasta nivelestä ja sen rakenteista piti tehdä ryhmätyönä pieni tiivistelmä, jossa kahta eri lähestymistapaa vertailtiin toisiinsa. Koko Topon jaksolla oli tärkeää käyttää oikeita sijaintia kuvaavia termejä, eli esimerkiksi sijaitsiko rakenne dorsaalisesti ( = selän puolella) vai ventraalisesti ( = vatsan puolella), kraniaalisesti  (= pään puolella) vai kaudaalisesti ( = hännän puolella), mediaalisesti ( = keskellä) vai lateraalisesti ( = sivulla), proksimaalisesti (= lähellä vartaloa) vai distaalisesti ( = kaukana vartalosta) johonkin toiseen rakenteeseen nähden.

Seuraavalla viikolla arvottiin jälleen aihealueet, joissa käytiin läpi etu- tai takaraajan, lantion alueen sekä pään rakenteita. Omasta aihealueesta valmisteltiin esitys, jossa sai käyttää apuna kuvia, plastinaatiomalleja, preparaatteja tai mitä vain ikinä keksi. Esityksessä pyrittiin huomioimaan kliinisesti merkittäviä anatomisia rakenteita eli esimerkiksi mahdollisia puudutuskohtia, palpoitavia tai rektalisoitavia rakenteita sekä kohtia, joista voi tuntea pulssin. Opettamalla oppii kyllä aika hyvin, mutta kyllä myös toisten esitysten kuuntelemisesta jäi paljon mieleen! Monilla ryhmillä olisi ollut paljon enemmänkin sanottavaa omasta aihepiiristään, mutta aika tuntui vähän rajalliselta, kun useimmat ryhmät halusivat esittää oman esityksensä samana päivänä eli perjantaina, jolloin Topoon oli muutenkin varattu vain pari tuntia muiden päivien kolmen tunnin sijaan.

Anatomian kertailussa isosta kirjapinosta oli apua, oma suosikkini kuviensa ansiosta oli tässä alimmaisena näkyvä König.

Kevään viimeisellä opetusviikolla perehdyimme ryhmissä rinta- ja vatsaonteloon. Kumpikin onteloista piti demota opettajille kissalla tai koiralla, hevosella ja lehmällä käyttäen apuna joko luupreparaatteja tai dissektoituja preparaatteja. Varsinkin suoliston anatomiassa näillä lajeilla on hyvin paljon eroa, kuten ruuansulatuskanavan anatomian opinnoista vuoden takaa muistimme. Rintaontelon rakenteen kannalta on tärkeää ymmärtää, mihin asti keuhkot ulottuvat milläkin eläinlajilla ja mistä kylkiluuvälistä voi kuunnella mitäkin sydänläppää. Koin varsinkin nämä kertaukset itselleni erityisen tarpeellisiksi ja opettavaisiksi ja sainkin jonkinlaisia ahaa-elämyksiä monistakin asioista Topossa. Kokonaiskuva tuntui hahmottuvan entistäkin paremmin ja ihan luottavaisin mielin pystyy taas ajattelemaan selviytyvänsä tulevista opinnoista. Osa sai demottua kaikki lajit ja alueet hyvissä ajoin, ja pääsi karkaamaan kesälaitumille jo torstaina, osalle jäi jotain demottavaa vielä perjantaille.

Topografinen anatomia oli taas yksi mielenkiintoisimmista kursseista ainakin omasta mielestäni, mutta olenkin aina nauttinut anatomian opiskelusta. Tähän mennessä monet kurssit ovat toisaalta kyllä olleet mieleeni, joten mihinkään järjestykseen en niitä laittaisi. Parasta tässä opiskelussa on kuitenkin se, että ihan oikeasti nauttii lähes kaikesta vastaantulevasta ja asiat oikeasti kiinnostavat! Kun oppii uusia hienoja juttuja, ei voi kun olla kiitollinen siitä, että saa kunnian opiskella maailman parhaassa koulussa! :)

Patologisten muutosten metsästystä

Toinen vuosi eläinlääkiksessä on nyt viimein takana ja kesäloma siintää edessä! Pääsykoekin oli tänä vuonna jotenkin aikaisin ja EE-talolla ehdinkin nähdä jokusen lapun pääsykoesalien opasteista. Tulipa taas vähän muisteltua omiakin pääsykokeita parin vuoden takaa. Nopeasti se aika vain menee! Kevätkin on hujahtanut vauhdilla ohi, ja tämänkin postauksen olin kirjoittanut oikeastaan jo aikoja sitten, unohdin vain julkaista sen. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Tämän postauksen lisäksi olisi tarkoitus julkaista vielä pari postausta ja sitten saa blogi hiljentyä vähän pidemmäksi hetkeksi ennen syksyllä alkavaa kolmosvuotta. Moni vuosikurssistamme onkin jo ehtinyt hehkuttaa 1/3 eläinlääkäriyttään. Ensi vuoden jälkeen olemmekin jo puolikkaita eläinlääkäreitä! Mutta ei se oppiminen ja opiskelu tosiaan lopu eläinlääkäriksi valmistumisen jälkeen mihinkään.

EE-talon aulaa.

Toisen vuoden viimeisiin kursseihin kuului Elinpatologia, joka on opiskelijoiden helpottamiseksi jaettu kahteen osaan, EP1 ja EP2, lähinnä siis siksi, että tentittävänä olisi pienempiä aihekokonaisuuksia. Yleispatologiassa kävimme läpi patologian yleisempiä asioita ja perusperiaatteita. Nyt olemme siis perehtyneet asioihin elinkohtaisesti, eli kustakin elimestä olemme käyneet läpi niin rappeumia, kasvaimia, tulehduksia kuin kehityshäiriöitäkin. Kuten jo aiemmin mainitsinkin, nämä asiat eivät ole helpoimmasta päästä. Ja vaikka kuinka opiskelu olisikin mielenkiintoista, kyllä elinpatossa sai ihan tosissaan töitä tehdä oppimisen eteen, sillä opittavaa on todella valtavasti. Aikatauluttaminen ei ainakaan omalla kohdallani ollut ihan täydellisesti optimoitua ja löysinkin siitä uuden kehittämiskohteen itselleni.

Elinpatologiasta kerrotaan opinto-oppaassamme seuraavaa:

Opiskelija

• ymmärtää elinryhmien fysiologisia ja patofysiologisia vasteita ja niiden etiologisia tekijöitä

• osaa selittää eläinten tärkeimpien tautien patogeneesin eri elimissä

• osaa kuvata tärkeimpien tautien aiheuttamat muutokset elinryhmissä

• ymmärtää morfologisen diagnoosin muodostamisen periaatteet ja merkityksen 

Elinpatoon kuului luentojen lisäksi melkeinpä jokaiseen aihepiiriin liittyvää mikroskopointia sekä CLOTS-demo, jossa saimme tarkastella patologien obduktioissa avaamista eläimistä kuhunkin aihepiiriin liittyviä elimiä. Välillä tarkasteltavia elimiä oli enemmän ja välillä vähemmän, mutta todella hyödyllisiltä nuo demot tuntuivat! Paljon paremmin hahmottaa joitakin patologisia muutoksia omin silmin näkemällä kuin pelkistä kuvista tai teksteistä. Muutoksista ei toki aina päällepäin näe, mitä ne ovat, mutta sitä varten kootaan diffilistaa eli differentiaalidiagnooseja eli siis erilaisia diagnoosimahdollisuuksia. Esimerkiksi nodulaarisesta muutoksesta ei välttämättä voi sanoa päällepäin, onko kyse granulomatoottisesta tulehduksesta, kasvaimesta, hyperplasiasta eli solujen määrän lisääntymisestä tai vaikkapa kystasta eli epiteelin peittämästä nestettä sisältävästä ontelosta. Muutosta tutkitaan lisää mm. tekemällä siihen viiltoja ja ottamalla siitä näytteitä, joita tarkastellaan mikroskoopilla. Paljon mielenkiintoisia tapauksia tuli vastaan, osa yleisempiä ja osa vähän harvinaisempiakin. Vaitiolovelvollisuus koskee meitä tässäkin asiassa, joten yksityiskohtiin tapauksista en voi mennä. Ihan ymmärrettävää, ettei obduktiosalin tapauksista saa puhua, sillä osa niistä oli todella tuoreita ja näimme jokusen eläimen ihan avattavanakin. Muutamina kertoina näimme myös vilaukselta patolla olevia opiskelijoita, osa ilmeisesti oli ainakin kolmosvuoden opiskelijoita. Siellä mekin sitten ensi vuonna teemme obduktioita... :)

Mikroskopoinneissa käytettyjä histologisia leikkeitä.

Joihinkin elimiin tai elinryhmiin liittyen pohdimme joko luennoilla tai mikroskopoinneissa muutamia case-tapauksia, joissa saatujen taustatietojen perusteella piti selvittää, mikä sairaus on kyseessä, mikä sen aiheuttaa ja millaisia muutoksia siihen liittyy. Caset ovat yleensä aina sellaisia, että niiden avulla asiat jäävät mieleen paljon paremmin kuin pelkästään luentomaisesti opetetut asiat, vaikka ihan samat asiat käytäisiinkin läpi. Jonkinlaista mielikuvien luomista sekin kai siis jollain tavalla on. Tosin mikroskoponteihin oli varattu turhan vähän aikaa läpikäytäviin asioihin verrattuna ja aina tuli kiire. Monesti myös osa kyseisen kerran histologisista leikkeistä jäi oman opiskelun varaan, mikä ei välttämättä ole se paras mahdollinen keino oppia asioita näin vaativalla alalla. Osassa leikkeistä oli vaikea hahmottaa, mistä leikkeessä on kyse. Onko muutos koko lasilla olevassa leikkeessä vai vain sen osassa, tai oliko muutos vain yhdessä leikkeessä, kun lasilla oli neljä tai viisikin eri leikettä? Eivät kaikki leikkeet ja muutokset toki olleet vaikeasti hahmotettavissa, osa muutoksista oli todella selkeitä ja näkyivät melkein jo paljaallakin silmällä lasin päällä olevaa leikettä katsoessa.

EP1:n tenttitulokset ehdimmekin jo saada ja yksi uusintatenttikin siitä järjestettiin jo ennen kesälomaa. EP2:n tuloksia saa vielä jonkin aikaa jännittää ja sen ensimmäinen uusintatenttimahdollisuus on vasta syksyllä. Ajattelin itse joka tapauksessa yrittää vähän kertailla patologiaa kesän aikana, huolimatta siitä, pääsinkö läpi vai en. Toki kesälle on paljon muutakin ohjelmaa jo tiedossa, mutta patologiaa on kuitenkin luvassa lisää heti syksyllä, joten uskoisin siitä olevan joka tapauksessa itselleni hyötyä. Obduktioihinhan ei tosiaan pääse, ellei sekä Yleispatologia että Elinpatologia ole hyväksytysti suoritettu.

Ilmoittauduimme kevään viimeisten viikkojen aikana osittain jo seuraavan vuoden kursseille, sillä niissä on vähän erilaiset järjestelyt kuin normaalisti. Vuosikurssi on jakautunut pienempiin ryhmiin, jotka ovat eri aikoihin Saarella viikon tuotantoeläinjaksolla ja eri puolilla Suomea parin viikon teurastamoharjoittelussa ja näiden lisäksi on toki muitakin opintoja suoritettavana. Osa joutuu suorittamaan pakollisia opintoja "loma-aikoina" riippuen siitä, mihin ryhmään pääsi. Melkoisen sekavalta tuntui koko homma aluksi, mutta lopulta se alkoi vaikuttaa järkevästi suunnitellulta. Olisi aika mahdotonta saada kerralla noin 70 vuosikurssin opiskelijaa harjoittelemaan teurastamoihin tai samaan aikaan Saarelle. Kaikki eivät varmaankaan saaneet ykköstoivettaan harjoitteluun ja tuotantoeläinviikolle, mutta aina ei voi voittaa. Itse olin ajatellut ainakin, että koko vuosi on varattu opiskelulle, joten sinänsä näiden viikkojen ajankohdilla ei ole väliä. Toki aina on kivempi, jos joululoma on 3 tai 4 viikkoa kuin vain parin viikon loma. ;)

Parasiittien pauloissa

Blogin kävijämääristä päätellen täällä alkaa taas liikuskella entistä enemmän tämän kevään hakijoita. Pääsykokeeseen ei enää montaa viikkoa ole, joten nyt kannattaa vielä jaksaa ahertaa hetki ja ottaa sitten vasta kokeen jälkeen rennommin. Toivottavasti blogista löytyy hyödyllistä luettavaa ja kysyäkin saa jos jokin jää mieltä kaihertamaan! Oman hakuprosessin asiat ovat jossain määrin vielä muistissa ja oikeastaan samat opiskelutavat käytössä aika pitkälti tälläkin hetkellä. Kun löytää itselleen hyvän tavan oppia, siitä kannattaa pitää kiinni.

Kevät ei ole yleensä itselleni ollut se kaikista helpoin ajankohta keskittyä opiskeluun, varsinkaan jos aurinko sattuu paistamaan ja houkuttelemaan ulos pois kirjojen äärestä. Tämä kevät ei mitenkään ole poikkeus tämän suhteen, ja täytyy myöntää, että näiden viimeisimpien kurssien kanssa on saanut kyllä taistella itsensä kanssa, että jaksaa opiskella vielä sen pienen hetken. Patologia ja parasitologia eivät ole mitään maailman yksinkertaisimpia ja helpoimpia asioita, ja niiden opiskelu vaatii oikeasti paneutumista asiaan. Haastavuutta lisää se, että molempien kurssien opiskelu on aikaavievää ja kun niitä tosiaan pitäisi opiskella samanaikaisesti... No, on tämä tosiaan vähän erilaista opiskelua pääsykokeeseen verrattuna, mutta kyllä tämä kevät aika työläs on.

Vappuna ehdin onneksi mutustaa muutaman munkinkin ja ulkona on saanut nautiskella kevään kukkaloistosta!

Jo maaliskuussa aloiteltiin Eläinlääketieteellisen parasitologian parissa. Heti ensimmäisellä luennolla vilisi monenlaisia loisten nimiä, joista ei juuri mitään ymmärtänyt. Meille suositeltiin, että loisia kannattaa opiskella koko ajan kurssin edetessä ja viimeistään tentin lähestyessä huomasin miksi. Loisiahan on todella paljon ja eläinlääkärin tulee tietää ainakin yleisimmistä suomalaisista loisista paitsi mahdollinen suomenkielinen nimi, myös loisen latinankielinen nimitys, taksonomia pääpiirteittäin, loisen elämänkierto, sen aiheuttamat oireet, diagnostiikka ja loishäätöjen periaatteet ja ennaltaehkäisy sekä mahdollinen zoonoottisuus. Kyse ei siis ole ihan mistään pienestä "viimeisen illan tenttiinlukemisesta", jos ei näihin loisiin ole aiemmin ehtinyt perehtyä.


Opinto-opas kertoo Eläinlääketieteellisestä parasitologiasta seuraavaa:

Opiskelija osaa

• käyttää parasitologian perusterminologiaa 

• kuvata merkittävien kotieläinten loisten elämänkierrot, tartuntatavat ja erityispiirteet

• kuvata loisten eläimille aiheuttamat tyypilliset oireet ja ottaa huomioon mahdollisen tartuntariskin ihmiselle

• arvioida loistartunnan merkityksen eläimelle ja eläinryhmälle

• tutkia tyypillisen parasitologisen näytteen perusmenetelmillä

• selittää loislääkitysten pääperiaatteet ja soveltaa niitä eri tilanteissa

• kuvata millaisia ennaltaehkäisyn ja lääkkeettömän loiskontrollin keinoja on käytettävissä 

Tämä on ainoa parasitologian kurssi, joka meille koko kuusivuotisten opintojen ajan järjestetään, eli ainakin itse suhtauduin asiaan niin, että opettelen loiset nyt kunnolla, ettei sitten mene sormi suuhun, kun valmistumisen jälkeen pitäisi osata jotain asiakkaille kertoa loisista. Ja kyllähän niitä kysymyksiä on kieltämättä jo nytkin tullut vastaan, vaikka tässä vasta toista opiskeluvuotta viimeistellään. Kevään ja alkavan kesän myötä punkkeja (oikeasti tarkoitetaan puutiaisia) alkaa ilmestyä yhteen jos toiseenkin lemmikkiin ja niihin liittyvät kysymykset ovat aika peruskauraa eläinlääkärin työssä. Myös lemmikkien matkustamiseen liittyvät loislääkitysasiat tulevat varmasti vastaan tulevaisuuden työssä. Lääkitysasioita käymme myöhemmin farmakologiassa tarkemmin läpi, mutta perusteista puhuttiin jo näilläkin luennoilla.

Saimme Zoetis Finland Oy:ltä kurssin alussa hevosten loisia käsittelevän kirjan ja lisäksi tänä keväänä ilmeistyi vastaavanlainen kirja koirien loisista, jonka halukkaat saivat ostaa itselleen. Todella huippuja kirjoja molemmat, hyvin selkeitä ja paljon hyviä kuvia!

Punkkien irrottamiseen liittyen netissä liikkuu kaikenmaailman vinkkejä ja neuvoja, mutta meille ohjeistettiin, ettei ole väliä kiertääkö vai vetääkö punkkia irti, sillä joka tapauksessa punkista jää aina jonkin verran osia kiinni eläimen ihoon. Tästä ei ole eläimelle haittaa, sillä ihoon kiinni jäävä osa on punkin päätä, joka muodostuu kitiinistä. Sen pystyy elimistön omakin puolustusjärjestelmä hajottaman ja lopulta irroittamaan ihosta. Tärkeintä on muistaa olla puristamatta eläimen takaosaa, sillä puristaminen voi aiheuttaa punkin mahdollisesti sisältämien taudinaiheuttajien siirtymisen koiraan. Eli esimerkiksi pinseteillä otetaan punkista ote mahdollisimman läheltä ihoa/punkin päätä ja nyppäistään irti. Jos punkki on jo ehtinyt olla pidemmän aikaa kiinnittyneenä ihoon, sitä on mahdotonta poistaa ennen kuin se itse irroittaa otteensa veriateriansa saatuaan. Eläimet kannattaakin tarkastaa riittävän usein punkkien varalta, jotta punkit voi irroittaa mahdollisimman nopeasti. Borrelia-bakteerit siirtyvät punkista eläimeen vasta verenimemisen aktivoimana, mutta virukset, esimerkiksi flaviviruksen aiheuttama puutiaisaivokuume (TBE), siirtyvät isäntäeläimeen välittömästi jo muutaman minuutin kuluttua punkin kiinnittymisestä. Ja mikäli isomman punkin alla sattuu näkemään toisen, kooltaan pienemmän punkin, kyse ei suinkaan ole mistään punkkivauvasta, vaan urospunkista, joka on tullut parittelemaan naaraan mahapuolelle. Punkit eivät synnytä eläviä poikasia, vaan ne munivat maahan munia.

Mitään opetusblogia ei ollut tarkoitus alkaa pitämään, varsinkaan kun en vielä pätevä eläinlääkäri ole. :D Mutta jos edes joku ottaa opikseen tästä pienestä infopläjäyksestä, hyvähän se vain on! Liika informaatio ei toisaalta aina ole hyväksi, kuten saimme myös parasitologian luennoilla kuulla. On olemassa delusiivisia parasitooseja, joissa ihminen kuvittelee itselleen loisinfektion ja alkaa esimerkiksi raapia tai kaivella ihoaan. Kuulimme hyviä ja kauhistuttavia esimerkkejä tällaisista tapauksista, mutta vaitiolovelvollisuus koskee näissäkin asioissa meitä, joten jätän tarkemmat yksityiskohdat kertomatta. Näiden esimerkkien avulla kävi kuitenkin hyvin selväksi se, että vaikka itse olisi miten innoissaan löytämästään parasiitista, sitä ei missään nimessä kannata näyttää eläimen omistajalle mikroskoopista!

Zoetiksen ilmaisesitteitä eri loisista.

Vierailevia luennoitsijoita meillä oli tänä vuonna resurssien puutteesta johtuen kuulemma aika vähän, mutta onneksi sentään jotakin. Poron loisista puhuttiin yhdellä luennolla, mikä oli hyvä, sillä poroja käsitellään aika vähän opinnoissamme. Harva meistä tosin varmaan porojen parissa työllistyy, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tulee vastaan vaikka Lapissa lomaillessa. Luentojen lisäksi kurssiin kuului pari laboratoriotyökertaa, joissa mm. tutkittiin joko omien eläinten tai valmiiksi saatuja ulostenäytteitä loisten varalta. Tämän kurssin jälkeen meillä on myös mahdollisuus tutkia omien eläinten ulostenäytteitä myöhemminkin parasitologian labratiloissa. Labroissa mikroskopoitiin useampia loisia ja tunnistettiin niitä sekä vastailtiin niihin liittyviin kysymyksiin. Ensimmäiseen labrakertaan liittyi pienryhmissä tehty ryhmätyö, jossa valmiiseen anamneesiin perustuen selvitettiin ulostenäytteessä olevia loisia ja mahdollisia hoitotoimenpiteitä. Tästä työstä piti tehdä työselostus, joka seuraavan viikon labroissa vertaisarvioitiin. Labroista tuntui olevan paljon hyötyä ja niitä toivoisi olevan enemmän, mutta resurssipula tulee tässäkin vastaan. Aina näistä käytännöntöistä oppii paljon enemmän kuin pelkästään luennolla istumalla!

Kurssi viimeisteltiin tentillä, jossa sai olla kurssikirja (Taylor) mukana. Vaikka kirja mukana olikin, se ei tarkoittanut todellakaan sitä, että kaiken tentissä kysytyn tiedon löysi kirjasta. Kirja oli hyvä tuki, mutta kyllä näiden asioiden piti olla muutenkin aika hyvin hallussa, että kysymyksiin osasi vastata. Taylorissa on paljon tietoa, enemmänkin kuin kurssin aikana käsiteltiin, eikä kaikkia kirjassa mainittuja loisia edes esiinny Suomessa. Se on kuitenkin aika hyvänoloinen perusteos ja hakemisto, jos jotain loista epäilee taudinaiheuttajaksi. Alkuun Taylor oli vähän kankea käyttää, mutta sen käyttö muuttui mukavammaksi mitä enemmän sitä käytti. Vaikea uskoa, että tentissä olisi pärjännyt, jos sinne meni avaamatta kirjaa kertaakaan ennen kuin vasta tentissä. Taylorin lisäksi myös yllänäkyneistä koiran ja hevosen loisiin liittyvistä kirjoista oli ainakin itselleni hyötyä loisia opiskellessa.

Kurssin virallinen oppikirja oli Taylorin Veterinary Parasitology, joka on aika kattava opus loisten maailmaan.

Parasitologiaa opiskellessa (jos ei jo aiemminkin) on herännyt paljon ajatuksia tulevaa työtä ajatellen. Hevospuolella on jo todettu loislääkeresistenssiä, joten ulostenäytteisiin perustuva lääkitseminen rutiininomaisen lääkityksen sijaan on enemmän kuin perusteltua. Samaa toivoisi myös pieneläinpuolella. Toivottavasti tulevaisuudessa yhä useampi koiranomistajakin tutkituttaisi ensin koiransa ulostenäytteet ja vasta tutkimuksen jälkeen pohdittaisi lääkityksen tarvetta. Ulostetutkimus maksaa ilmeisesti parinkympin luokkaa, joten mahdottoman kalliista tutkimuksesta ei ole kyse. Lisäksi nyt loisiin paremmin perehtyneenä toivoisi jokaiselta koiranomistajalta vastuullisuutta siinä mielessä, että keräisi oman koiransa ulosteet aina heti pois maasta. Ulosteissa kun erittyy helposti niin monia loisia, jotka voivat tartuttaa paitsi toisia koiria, myös muita eläimiä tai jopa ihmisiä. Toki vastuullisuus kuuluu niin kissojen kuin muidenkin eläinten omistajille, mutta ehkä nämä toimet (tai niiden puute monesti) korostuvat erityisesti koiranomistajien keskuudessa.

Eläinten matkustaminen on myös yksi asia, josta varmasti riittäisi puhuttavaa. Eläimen omistajan kannattaisi aina miettiä, olisiko eläimen kannalta kuitenkin parempi jäädä Suomeen kuin matkustaa maahan, jossa on aivan eri tauteja kuin täällä? Mikäli eläin on kuitenkin pakko ottaa matkalle mukaan, on aina eläimen omistajan vastuulla selvittää, mitkä ovat kohdemaan tuontivaatimukset eläimelle. Lisäksi takaisin Suomeen tultaessa on myös vaatimuksia, esimerkiksi ekinokokkilääkitys, joista tulee olla tietyn ajanjakson sisällä huolehdittu. Nämä asiat kannattaa aina selvittää hyvissä ajoin ennen matkaa, sillä tuontivaatimuksissa on eri maiden kohdalla eroja ja lääkityksistä pitää olla eläinlääkärin merkintä lemmikkieläinpassissa. Eviran sivuilta löytyy ajankohtaista tietoa matkustavien lemmikkien vaatimuksista ja matkustamista suunnittelevien kannattaakin kurkistella sinne tarkemmin.

Paasauksen sijaan siirryn nyt itse patologian pariin ulkona paistavasta auringosta huolimatta. Viikon päästä siitä voi jo toivottavasti nauttia enemmänkin, ellei sitten takatalvi taas yllätä...

Pari bakteeria ja jokunen sieni

Lähes jälkiä jättämättä hukkui tämäkin opiskelija parasiittien ja patologisten muutosten syövereihin... Ei sentään, mutta kyllähän tuota hommaa taas on ihan kiitettävästi tiedossa. Eräällä luennolla muistutettiin, että ei se työ siihen pääsykokeeseen suinkaan loppunut, vaan siitä se vasta alkoi! Kieltämättä näin varmasti onkin, mutta työ eli opiskelu on ainakin itselleni huomattavasti mukavampaa ja mielekkäämpää, kun asiat oikeasti kiinnostavat. Tenttimenestys sinänsä ei ehkä anna asioista täysin oikeaa kuvaa, mutta itselleni se kertoo kuitenkin jotain oleellista omasta motivaatiostani. Vaikka pääsykokeessa ovet eivät auenneet ensimmäisellä yrittämällä, kaikista tähänastisista tenteistä olen kyllä päässyt läpi heittämällä. Ensimmäisenä vuonnahan päästäkseen läpi tentistä piti saada vähintään 50 % pisteistä, nyt toisena vuonna tuo osuus on pääsääntöisesti ollut 60 %. Tentin läpäisyn perusteella tiedämme siis jo aika suuren osan kyseisen kurssin asiasta, kuten meille alusta saakka on muistutettu.

Eläinlääkiksen opiskelutahti on aika kova kuten ehkä olen jo jokusen kerran maininnutkin, joten henkilökohtaisesti koen paljon helpommaksi opiskella asiat sen verran hyvin jo kurssin aikana, jottei tarvitse lukea uusintaan. Uusintaan kun ei ole varattu mitään erillistä lukuaikaa, vaan uudet kurssit luentoineen ja harjoitustöineen vyöryvät päälle, halusit tai et. Tästä seuraa väistämättä se, että asiat kasaantuvat, aika loppuu kesken ja stressitaso kasvaa. Ja jos haluaa vielä viettää aikaa muutenkin kuin nenä kiinni kirjassa, on vähintäänkin haastavaa sovittaa uusintatenttiin lukeminen yhteen uusien, alkaneiden kurssien pänttäämisen kanssa. Aina ei tosin ole mahdollista osallistua varsinaiseen tenttiin esimerkiksi matkan tai sairastumisen takia, pakkohan silloin on tehdä tentti uusintatenttipäivänä, mutta todennäköisesti näissä tapauksissa asiasta joko tietää etukäteen ja osaa lukea ajoissa tai sitten sairaus tulee niin yllättäen, että on jo ehtinyt aika hyvin opiskella asiat ennen varsinaista tenttiä, eikä tarvitse enää kuin kerrata uusintatenttiin. Kukin tietysti tyylillään ja se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle.

Eläinlääkisläisille tyypillistä?

Kirjoittelinkin jo aiemmin Spesifisen bakteriologian ja mykologian labratöistä, siinä tulikin aika hyvin kerrottua oleellisimpia asioita kyseisestä kurssista. Näytteenotosta, primääriviljelystä ja jatkotutkimuksista puhuttiin siis jo ennen joulua, joten ihan kaikki asiat eivät tuoreessa muistissa enää joululoman jälkeen olleet. Näytteenottoa harmillisesti emme harjoitelleet sen enempää tämän kurssin puitteissa kuin sitten käytännön kokeessa laboratoriossa ottaessamme näytteet suoraan kullekin parille jaetuista elimistä. Kaipa se ihan hyvin sujui silti useimmilta, vaikka vähän epävarmalta moni vaikuttikin. Ennen joulua tehtiin myös vapaaehtoinen isäntä-patogeeni-ryhmätyö, jossa pohdittiin ryhmittäin jaetuille elinryhmille tyypillisiä puolustuskeinoja patogeeneja vastaan tai patogeenien keinoja hyökätä isätään. Aika pienellä vaivalla sai pari lisäpistettä ja lisäksi tämä tehtävä oli aika hyvää kertausta hieman tehtävän läpikäynnin jälkeen olleeseen immunologian tenttiin.

Opinto-oppaassa kerrotaan Spesifisen bakteriologian ja mykologian tavoitteista seuraavaa:

 Opiskelija

• tuntee eläinlääketieteellisesti tärkeät infektioita aiheuttavat bakteerit ja sienet sekä niiden tärkeimmät taudinaiheutukseen liittyvät ominaisuudet

• osaa työskennellä mikrobiologisessa laboratoriossa turvallisesti ja aseptiikkaa noudattaen

• osaa valita ja suorittaa bakteriologisen diagnostiikan perusmenetelmiä tietolähteitä hyväksikäyttäen

• ymmärtää eri mikrobilääkeryhmien ja ryhmiin kuuluvien lääkeaineiden vaikutuskirjojen erot sekä bakteeriryhmätasolla että sukutasolla

• ymmärtää bakteriologisten tutkimusten ja herkkyysmäärityksen tuloksiin ja luotettavuuteen vaikuttavat tekijät ja osaa soveltaa tietoa näytevastausten tulkinnassa tietolähteitä apuna käyttäen 

Spesifinen bakteriologia sisälsi siis luentoja ja viitisen viikkoa luentoihin liittyviä labratöitä. Ennen labratöitä viikon alussa oli aina kunkin viikon labroissa käsiteltäviin bakteereihin liittyvä luento, jossa käytiin kunkin bakteeriryhmän yleisiä ominaisuuksia ja eri lajeja läpi. Myös sieniin liittyi luento ja labratyökerta, jossa lähinnä katseltiin ja ihmeteltiin eri sienilajien kasvustoja. Kurssiin kuului myös pakollinen mikrobilääketehtävä, jossa labraparin kanssa vastailtiin mikrobilääkkeisiin liittyviin kysymyksiin. Aika helposti tämän tehtävän sai tehtyä, jos Yleisen bakteriologian asiat mikrobilääkkeiden osalta olivat vielä muistissa. Lisäksi tehtiin mikrobilääkeherkkyyksiin liittyvä ryhmätyö, jossa kukin ryhmä sai oman tehtävänantonsa ja pääsi pohtimaan eläinlääkärin työssä aika merkittävässä osassa olevien herkkyysmääritysten tuloksia. Mikrobilääkkeiden herkkyysmäärityksiä tehdään, jotta tiedetään, onko tutkittava bakteeri resistentti jollekin lääkeaineelle nimenomaan hankitun resistenssin kautta. Herkkyysmäärityksissä on aika oleellista tietää, mille lääkkeille bakteeri on luonnollisesti resistentti, jotta kyseistä lääkettä ei suotta tutkita eikä käytetä hoidossa. Tällä tehtävällä sai hyvin suoritettuna korvattua yhden kokonaisen tehtävän tentistä, joten jälleen kerran kannatti tehdä tehtävä huolellisesti.

Sekä luennoilla että labroissa käytiin läpi paaaaaaljon eri bakteereita, jotka on ainakin hyvä tietää nimeltä ja suurin osa toki tulee hallita vähän paremminkin. Vaikka useampi bakteeri aiheuttaa esimerkiksi lehmille utaretulehduksia, monilla bakteereilla on myös niille tyypilliset taudit ja oireet, jotka eläinlääkärin tulee osata unissaankin. Esimerkiksi yhtäkkisesti kuolleella naudalla on aika lailla aina oletuksena pernarutto, kunnes toisin todistetaan. Tästä puhuttiin niin bakteriologiassa kuin patologiassakin, sillä Bacillus anthracis muodostaa itiöitä ja itiöitä sisältävän eläimen liian huolimaton avaaminen aiheuttaa itiöiden leviämisen ympäristöön. Myös Clostridium botulinum muodostaa ympäristössä erittäin hyvin kestäviä itiöitä ja tuottaa toksiinia, joka aiheuttaa botulismia. Botulismissa toksiini estää hermosolujen hermo-lihasliitoksissa asetyylikoliinin vapautumista, minkä seurauksena lihas ei pääse supistumaan. Seurauksena voi näkyä allaolevan videon kaltaisia oireita. Botuliiniahan käytetään ihmisillä ryppyjen siloitteluun, aika pieninä annoksina tosin.





Spesifinen bakteriologia tosiaan viimeisteltiin labroissa tiistaista perjantaihin kestäneellä käytännön kokeella (pari tuntia per päivä siis) ja perjantaisella tentillä. Käytännön kokeessa oli pakollinen läsnäolo ja vaikka osa pareista sai pääteltyä oman casensa aiheuttajabakteerin jo ennen perjantaita, heidän piti silti tulla labraan joka kerta paikalle. Osalla bakteeri varmistui lopullisesti vasta perjantaina, sillä eri bakteereilla on eri tunnistusmenetelmät ja -testit. Ensimmäisenä päivänä pareille annettiin anamneesi sekä elin/elimiä, joista sitten bakteeria lähdettiin viljelemään. Koko viikon ajan täytettiin palautettavaa monistetta, johon kirjattiin omaan tapaukseen liittyviä päätelmiä ja tehtyjä viljelyjä, värjäyksiä ja testejä. Käytännön kokeessa sai käyttää kaikkea mahdollista materiaalia apuna. Valitettavasti vielä tähän päivään mennessä emme ole saaneet kuulla, päädyimmekö oikeaan bakteeriin vai emme (kyseiset näytteet oli siis saatu Evirasta), mutta varmaankin jossain vaiheessa sekin meille kerrotaan.

Pikkuhiljaa opintojen edetessä alkaa huomata sen, miten asiat kytkeytyvät hienosti toisiinsa. Esimerkiksi näitä bakteerien aiheuttamia muutoksia elimistössä on nyt käyty patologiassakin läpi ja sitä kautta kertautuvat hyvin myös itse bakteerit. Pakko siis todeta, että kannattaa opiskella asioita heti ensimmäisellä kerralla kunnolla, niin pääsee myöhemmissä opinnoissa sitten vähän helpommalla eikä ole ihan pihalla, kun jostakin bakteerista puhutaan patologiassa.

Jälkiä jättämättä

Opintojen edetessä alan ymmärtää, miksi eläinlääkisläisten blogirintamalla on kovin hiljaista. Opiskelu vie paljon aikaa, eikä heti ensimmäisenä välttämättä tule mieleen alkaa naputella tietokonetta, kun luennoilla on saanut tuijotella padin tai läppärin näyttöä ja vielä luentojen jälkeen pitää kotonakin yleensä palata näytön ääreen. Olen itse aina tykännyt lukea eläinlääkisläisten blogeja ja onkin hieman harmittavaa, kun ylempien vuosikurssilaisten bloggaukset ovat hiljenneet. Saa nähdä miten itse pystyy sitten muutaman vuoden päästä jatkamaan kirjoittelua tahdin tiivistyessä. Lupaan yrittää parhaani.

Tammikuussa palattiin joulutauon jälkeen opintojen pariin Yleisen patologian muodossa. Heti alkuun luennoilla tuntui tulevan vastaan jos jonkinlaista termiä, jotka tietenkin olisi syytä hallita unissaankin. No, jos ei unissaan, niin ainakin ne tulisi ymmärtää, jotta sitten työelämässä tietää, mistä on kyse, kun esimerkiksi saa vastauksen patologille lähetetystä näytteestä tai eläimestä. Monet sairaudet ja traumat aiheuttavat muutoksia eläimissä ihan kudostasollakin ja elimistä otettujen näytteiden eli biopsioiden perusteella näistä muutoksista voidaan yrittää päätellä niitä aiheuttavaa tekijää ja mahdollisesti hoitaa eläintä. Tai edes yrittää löytää kuolinsyytä, jotta vastaavaa pystytään kenties ennaltaehkäisemään suuremmassa populaatiossa, esimerkiksi kanalassa. Aina syy ei ole selvästi näkyvissä ja eläin kuoleekin ikään kuin jälkiä jättämättä. Osa muutoksista tapahtuu kudoksissa vasta kuoleman jälkeen ja eläinlääkärin onkin tärkeää osata erottaa elämänaikaiset muutokset kuolemanjälkeisistä. Esimerkiksi murtuma ennen kuolemaa aiheuttaa aina tulehduksen, sillä elimistö pyrkii korjaamaan kudosvaurioita. Kuoleman jälkeen tulehdusreaktiota ei enää tapahdu.

Eläinlääketieteellisen patologian opintokokonaisuuteen kuuluu Yleinen patologia, Elinpatologia sekä Obduktiokurssi. Näitä opintoja käydään toisen vuoden kevätlukukaudesta kolmannen vuoden kevääseen saakka, eli ihan mistään pienestä kokonaisuudesta ei tosiaan ole kyse. Obduktiokurssille ei voi myöskään osallistua, ellei Yleinen patologia ja Elinpatologia ole hyväksytysti suoritettu, eli nämä perusteet kannattaa opetella alusta saakka huolella, jottei tarvitse turhaan stressata obduktioihin pääsyä. Onneksi näitä patologian termejä tulee kerrattua jatkuvasti näiden kurssien aikana, joten kyllä nekin varmasti selkäytimeen jäävät!

Opinto-opas kertoo Yleisen patologian tavoitteista seuraavaa:

Opiskelija

• osaa kuvata vaurioiden aiheuttamia vasteita elimistössä ja patofysiologisia prosesseja solu- ja kudostasolla

• osaa muodostaa morfologisen diagnoosin

• osaa selittää tavallisimpien tautien syntymekanismit ja nimetä etiologiset tekijät pääryhmittäin

• osaa yhdistää kudostason muutokset tautien syntymekanismeihin

• osaa käyttää patologian keskeistä terminologiaa

• tuntee histopatologisen diagnostiikan periaatteet

• tunnistaa ja osaa kuvailla tärkeimmät histopatologiset muutokset ja ymmärtää niiden yhteyden taudin kehittymiseen

 Yleispatologiassa oli luentojen lisäksi pakollisia mikroskopointiharjoituksia, joissa opettajan opastuksella tutkimme patologisia muutoksia kudoksissa. Mikroskopointi ei ollut ehkä kaikkein helpoimmasta päästä, sillä histologia oli jo osittain ehtinyt unohtua viime keväästä ja aina ei ollut niin selkeää se, millainen kyseinen kudoksen normaalin rakenteen olisi pitänyt olla. Toiset opettajat osasivat paremmin kerrata näitä asioita, toiset jättivät kertaamisen kokonaan opiskelijoiden itsensä varaan, mikä sinänsä ei ainakaan auttanut oppimista kyseisellä harjoituskerralla ellei asioihin ollut perehtynyt itsenäisesti ennen harjoitusta. Mikroskopointiluokkaa toki sai käyttää näiden harjoitusten ulkopuolellakin, sillä ykköseltä tuttuun tapaan saimme oman mikroskooppikaappimme avaimen itsellemme käytettäväksi ja tiettyihin osiin EE-taloahan meillä on opiskelija-avaimillamme pääsy vaikka keskellä yötä. Meille myös korostettiin, ettei kaikista tule patologeja eikä kaikkia muutoksia histologisissa näytteissä opi heti tunnistamaan. Kun näytteitä käsittelee ja tutkii suuria määriä jatkuvasti, asiat alkavat olla paremmin hanskassa ja kudosleikkeistä alkaa löytyä yhtä jos jonkinlaista normaalia ja epänormaalia asiaa!

Pienenpieni kirjanen, yli 1 400 -sivuinen patologian järkäle. "Ainakin kuvat on hyvä katsoa", sanottiin aloitusluennolla.

Heti Yleisen patologian jälkeen aloitimme Elinpatologian luentojen parissa, joten nämä kurssit kyllä etenevät hyvin loogisesti ja tukevat toisiaan. Tässä välissä tuskin ehtii unohtaa mitään kovin oleellista yleispatologiasta. Jos syksyllä tunsin kaipuuta dissektiosalille, se kaipuu on ehtinyt patologian (ja bakteriologiankin) myötä kadota. Näissäkin olemme päässeet taas lähemmäs käytännön työtä ja olen oikeastaan aika innoissani tulevan vuoden sisällöstä patologian parissa! Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa oli viime (?) jaksossa nainen, joka haluaa obduktiopreparaattoriksi. Vaikka monen mielestä tuo voi kuulostaa aika omituiselta "unelma-ammatilta", pystyn aika hyvin ymmärtämään, miksi joku haluaa siihen hommaan. Patologiahan on mysteerien ratkomista parhaimmillaan!

Gramvärjäyksiä ja agarviljelmiä

Kevät. Muutamana päivänä on jo alkanut tuntua, että sitä kohti ollaan kovaa menossa. Lähtiessäni eilen yliopistolta kotia kohti, kuulin lintujen laulua ja tuli heti niin keväinen olo. Tänään aurinko on paistanut ja on voinut nauttia kauniista talvipäivästä. Väistämättä kevät lähestyy! Itselläni on kovin ristiriitaisia tunteita kevääseen liittyen. Toisaalta on ihana seurata luonnossa tapahtuvia muutoksia, varsinkin lehtien ja kukkien puhkeaminen on todella kaunista, mutta siihen on onneksi vielä aikaa. Toisaalta alkaa hieman ahdistaa, kun tekisi mieli kuluttaa aikaa ulkona ilmasta nautiskellen, ja kuitenkin samaan aikaan tietää, että pitäisi keskittyä opiskelemiseen. Jokakeväinen ongelma, aurinko vastaan kirjat. Aiemmin keväisin istuin pääsykoekirjojen parissa, tänä vuonna taidan nautiskella enimmäkseen patologian kirjan antimista.

Spesifisen bakteriologian muutamat ensimmäiset luennot olivat jo joulukuussa, ennen viiden viikon perioditaukoamme, joten omasta (ja kuulemma aika monen muunkin) päästä nämä luennot ovat aika hyvin unohtuneet. Ennemmin olisi aloittanut loman aikaisemmin ja toisesta päästä loma olisi sitten puolestaan loppunut viikkoa aiemmin. Näin bakteriologian luennot olisivat olleet järkevästi heti peräkkäin eikä tietoa ehkä olisi hukkunut matkan varrelle niin paljon.

Tänä vuonna Spesifisessä bakteriologiassa olemme päässeet todella käytännönläheiseen puuhaan laboratorioharjoituksissa. Moni, minä mukaanlukien, on ollut innoissaan näistä labroista ja miksi ei olisi, sillä bakteerien tunnistamiseen käytettävät menetelmät on ihan hyvä hallita sitten kliinisessäkin työssä. Nyt onkin pari viikkoa taukoa ennen kuin palaamme labroihin tekemään käytännön kokeen, jossa harjoitustöistä tuttuun tapaan yritämme tunnistaa saamassamme näytteessä olevaa bakteeria. Täysin oikeaan vastaukseen meidän ei kuulemma tarvitse päästä, kunhan vastauksemme on hyvin perusteltu.

Työskentely tapahtui alusta saakka pareittain ja sama pari pysyi aika lailla koko neljän viikon harjoitustöiden ajan. Vuosikurssi oli jaettu kolmeen ryhmään, jotka sitten aika lailla vuoroviikoin olivat aamu- tai iltapäiväharjoituksissa. Harjoitustöitä oli parin tunnin ajan kolmena tai neljänä päivänä viikossa eli ei mitenkään mahdottoman pitkiä aikoja. Useimmiten labroista sai karata jo aikaisemminkin pois, kunhan oli päivän ohjelmaan kuuluvat työt tehnyt. Harjoitukset sai tehdä hyvin vapaasti omaan tahtiin, joten ainakin itse koin hyödylliseksi sen, että oli edes vähän vilkaissut ohjeita ennen labratöiden aloittamista. Näissä töissä kun ei varsinaisesti riittänyt se, että osasi kertoa jonkun testin olevan positiivinen, vaan piti myös osata kertoa mitä tämä positiivisuus käytännössä tarkoitti. Tämä helpotti myös bakteerien tunnistamisessa.

Staphylococcus aureuksen (grampositiivinen kokki) värireaktio mannitoli-suola-agarilla oli aika hieno.
Kuva: http://classes.midlandstech.edu/carterp/courses/bio225/chap06/figure_06_10_labeled_81.jpg

Labroissa ensimmäisellä viikolla opettelimme lähinnä työskentelyä laboratoriossa ja perustekniikoita. Saimme veriagareita, joilla oli tiettyjä bakteereita, ja tutkimme niiden pesäkemorfologiaa silmämääräisesti, arvioimme hajua ja tarkastelimme mahdollista hemolyysiä. Teimme itse puhdasviljelmiä näistä viljelmistä uusille agareille ja liemiin sekä harjoittelimme gram-värjäyksen tekemistä. Gramvärjäyksiä tarkastelimme sitten mikroskoopilla. Joillekin bakteereille teimme katalaasitestejä ja joillekin oksidaasitestejä. Lisäksi ensimmäisen viikon aikana pohdittiin bakteerien hapenkäyttöä. Saimme samasta bakteerista eri viljelmät, joista toinen oli kasvatettu aerobisissa ja toinen anaerobisissa olosuhteissa. Näiden perusteella piti päätellä, mikä bakteeri on aerobi, mikä obligaatti anaerobi ja mikä fakultatiivinen anaerobi. Jokaisen viikon lopuksi käytiin yhteisesti läpi loppuyhteenveto, missä tulikin kattavasti esiin viikon aikaisia testejä ja tapahtumia sekä mahdollisia poikkeavuuksia tai epänormaaleja asioita testeissä.

Toisella viikolla tutkimme grampositiivisia kokkeja. Jälleen tarkastelimme viljelmiä maljoilla ja niistä tehtyjä gramvärjäyksiä mikroskoopilla. Saimme kukin pari esimerkiksi tietyn maitonäytteen, jolle oli olemassa tietty anamneesi (= esitiedot potilaasta), ja sille tehtyjen testien perusteella piti päätellä viikon aikana, mikä bakteeri oli kyseessä. Käytimme erilaisia agareita viljelmissä, sillä ne kertovat myös bakteereiden ominaisuuksista paljon. Kaikki bakteerit eivät kasva kaikilla agareilla ja osa voi esimerkiksi muuttaa agarin väriä käyttäessään siinä olevia aineita ravintonaan. Tarkoitus oli myös tarkastella muidenkin ryhmäläisten bakteereita ja niiden tutkimuksia sekä demo-bakteereita kullakin viikolla.

Kolmannella viikolla vuorossa olivat grampositiiviset sauvat. Viljelmien tarkastelua, gramvärjäyksiä, mikroskopointia, katalaasikokeita... Näihin labroihin sai tuoda myös lemmikkinsä virtsanäytteen, jonka viljelimme CLED-agarille bakteerien laktoosinkäyttöä tutkiaksemme. Saimme jälleen anamneesejä ja niihin liittyviä mysteerinäytteitä, joista teimme viljelmiä ja joille teimme testejä viikon aikana labroissa bakteerin tunnistamiseksi. Neljäs viikko käytettiin gramnegatiivisten sauvojen parissa. Tutkimme hevosen ulostenäytteestä salmonellaa sekä näytteitä, joille oli tietyt anamneesit. Käytettävissä oli taas useita erilaisia agareita ja eri testejä ja kaikkien näiden perusteella piti päätellä anamneesiin sopiva bakteeri.

Escherichia coli EMB- eli eosiini-metyleenisiniagarilla. Pesäkkeissä huikean kaunis, kovakuoriaisista tuttu vihreä metallihohde. Kyseessä gramnegatiivinen sauva.
Kuva: http://40.media.tumblr.com/e7c13b1946d3e1a94cce6c4265a5242d/tumblr_n8rjrcCm7R1ssd0o0o3_400.jpg

Aivan täydellisesti labratyöt eivät sujuneet, sillä välillä unohtui bunsen-liekki päälle, kun kumpikaan työparista ei ollut pöydän ääressä, välillä gramvärjäyksistä tuli liian paksuja ja välillä kynnettiin liian syvään agarilla viljelmää tehtäessä. Vakavia virheitä ei kuitenkaan tapahtunut ja sitähän varten näitä harjoitustöitä tehdään, että opitaan! Välillä toki ehkä mietitytti aseptisuuden riittävyys, sillä en ainakaan itse mielelläni olisi halunnut tuoda kotiin mukanani mitään ylimääräisiä bakteereja. Ensimmäisellä viikolla varsinkin tuntui, että omat kädet olisivat täynnä labrassa käsiteltyjä bakteereit, vaikka kuinka huolellisesti kätensä pesi! Omien tavaroiden tuominen laboratorioon kynää ja labramateriaaleja lukuunottamatta oli kielletty, mutta puhelinten kohdalla tämäkin tuotti osalle vaikeuksia. Mielelläni olisin itsekin kuvannut melkeinpä kaiken, mitä labroissa tein, mutta kielto on kuitenkin kielto ja siihen on perustellut syynsä. Onneksi Googlekin löytää paljon havainnollistavia kuvia, vaikkakin tuossa E. coli-kuvassa käytetty viljelytapa ei vastaakaan meille opetettua tapaa. Meillä vain ensimmäinen sively tehdään noin tiheästi, siitä eteenpäin edellisellä "sektorilla" käydään vain kerran, ei moneen kertaan.

Odottelen ihan hyvillä mielin tulevaa käytännön koetta. Saamme käyttää kaikkea mahdollista materiaalia tuossa kokeessa ja aika hyvä materiaalit meillä mielestäni onkin. Ainakin niiden perusteella on ihan hyvin onnistunut tunnistamaan harjoitustöiden bakteereita. Eiköhän kaikki suju ihan hienosti, kunhan vain muistaa edetä loogisesti päätelmissään eikä hötkyile suotta. :)

Makrofageja, lymfosyyttejä, immunoglobuliineja...

Kuten viime postauksessa jo mainitsinkin, viime vuoden lopulla käsiteltiin virologian lisäksi immunologiaa. Ensimmäisten luentojen aikana tuntui jopa mahdottomalta hahmottaa kokonaisuutta immuunijärjestelmän toiminnassa, sillä opiskeltavien asioiden taso syveni aika paljon siitä aiemmin opitusta "T-lymfosyytit tappaa patogeenin" -mantrasta. Luennoilla kuitenkin käytiin asioita moneen kertaan läpi, kyseltiin paljon ja saimmepa vielä tunnolliselta, sairaanakin meitä ajatelleelta opettajaltamme kertausluennonkin ennen tenttiä. Opettajat ja luennoijat, jotka tähtäävät opetuksessaan nimenomaan siihen, että me opimme ja ymmärrämme, ovat korvaamattomia! Nostan kyllä näille tyypeille hattua.

Joulukuussa 2015 Viikissä ei ollut lumesta tietoakaan (yläkuva), mutta nyt tammikuussa 2016 (alakuva) onkin menty ihan eri maisemissa!

Opinto-opas kertoo Immunologian tavoitteista näin:

Opiskelija osaa

• käyttää immunologian perusterminologiaa

• selittää immuunijärjestelmän aktivoitumiseen ja toimintaan liittyvät pääperiaatteet

• määritellä eri eläinlajien immunologisia erityispiirteitä

• kuvata rokottamisen periaatteet ja seuraukset yksilö- ja populaatiotasolla

• kuvata ja tehdä keskeisiä immunologisen diagnostiikan perusmenetelmiä 

Opinto-oppaan mukaisesti luennoilla käsiteltiin termejä, immuunijärjestelmään kuuluvia elimiä ja osia, tulehduksen tapahtumia, akuutin vaiheen proteiineja (jotka ovat tärkeitä mm. tulehduksen tunnistamisessa verinäytteestä), luontaisen ja hankitun immuniteetin ominaisuuksia ja eroja, sikiön ja vastasyntyneen immuniteettiä, immuniteetin kehittymistä, eläinten immunologisia sairauksia, kuten erityyppisiä yliherkkyyksiä ja autoimmuunisairauksia sekä rokotteita ja rokottamista, muutamia aiheita mainitakseni. Aika laaja paketti asiaa, mutta kaikki tämä on todella tärkeää kliinisen työn kannalta. Luennot eivät olleet turhan vakavia, mistä kertoo eräälläkin luennolla jaettu viisaus: "Kissaan saa kusta, mutta hevoseen ei henkäistäkään!" Tarkoituksena tällä letkautuksella oli kuvata sitä, miten herkkiä hevoset ovat mm. kaikelle, kun taas esimerkiksi kissat (ja naudat) kestävät todella paljon asioita. ;)

Luentojen lisäksi immunologiassa sai suorittaa vapaaehtoisen harjoitustehtävän, jossa perehdyttiin pienryhmissä tietyn eläinlajin immuunijärjestelmään ja sen erityispiirteisiin. Tässä oli porkkanana 2-4 lisäpistettä tenttiin, mutta lisäpisteiden lisäksi ryhmätöistä sai ehkä vähän muutakin eli jonkinlaista oppimista voisi luulla tapahtuneen. Ryhmätöiden esittäminen muille ja muiden esitysten kuunteleminen oli mielenkiintoista, mutta siihenkin olisi toivonut vähän lisää aikaa parin tunnin sijaan, sillä esityksiä oli kuitenkin aika monta ja ne piti käydä hyvinkin nopeasti läpi. Tenttiin sai lisäpisteen myös, mikäli keksi immunologiaan liittyvän kysymyksen ennen kurssin alkua. Suhteellisen vähällä vaivalla oli siis tarjolla 5 ylimääräistä pistettä tenttiin, eli käytännössä melkein yhden tehtävän verran pisteitä (tehtävästä riippuen)!

Eikä tässä vielä kaikki, immunologiaan kuului myös pakollisia laboratorioharjoituksia, jotka olivat jälleen ainakin omaan mieleeni! Labrassa vietettiin parisen tuntia kolmena päivänä, eli mitään kovin pitkätöisiä harjoituksia meidän ei tarvinnut tehdä. Olisihan siellä labrassa toki enemmänkin viihtynyt... Harjoituksissa mm. tutkittiin vuosikurssilaisten omien eläinten verinäytteistä Borrelia burgdorferi -vasta-aineita, määritettiin Streptococcus dysgalactiaen (mm. naudan mastiitin eli utaretulehduksen aiheuttava bakteeri) Lancefieldin ryhmä lateksiagglutinaation avulla sekä tutkittiin sinkkisulfaattipresipitaatiotestin avulla varsan immuunipuutosta. Valitettavasti koiran CRP-testiä (CRP on tärkein akuutin vaiheen proteiini niin koiralla kuin ihmiselläkin) emme päässeet tekemään laitevalmistajan/-toimittajan (tms.) vaihtumisen takia. Käytännönläheiset harjoitukset ja caset toivat eläinlääkärin työn taas pykälän verran lähemmäs, joten näitä toivoisi kyllä ujutettavan enemmänkin meidän lukujärjestykseen. Edelleen odottelen klinikkavuotta innolla. ;)

Immunologiaan olisi mukava perehtyä syvällisemminkin, mutta ehkä ajan ollessa rajallista tämän kurssin anti saa toistaiseksi riittää. Immunologia kehittyy koko ajan ja uusia tutkimuksia tehdää jatkuvasti. Voi olla, että osa nyt oppimistamme asioista on jo muutamien vuosien päästä vanhaa tietoa. Siksi, jälleen kerran, on tärkeää päivittää omia tietojaan ja osaamistaan paitsi työelämässä, jopa jo opintojenkin aikana!

Virusten maailma

Niin se aika vaan kuluu, maanantaina alkavat luennot ja lomat on hetkeksi lusittu! Keväästä ei tosiaan ole ilmeisesti tulossa kovinkaan helppo opiskelujen osalta, mutta eiköhän siitäkin ihan kunnialla selviä. Pitää vain asennoitua oikein. Syksyn opintoihini en ole omalta osaltani täysin tyytyväinen, sillä olisin voinut panostaa opiskeluun enemmänkin. Arvosanojen perusteella tosin opinnot ovat sujuneet hyvin, mutta jotenkin sitä on tullut ankarammaksi itsensä ja oppimisensa suhteen. Tentit on kyllä yleensä tehty niin, että niissä kysellään oleellisimpia asioita eli sinänsä ei pitäisi olla mitään syytä stressata. Ongelma on ehkä se, että tiedän tarvitsevani näitä asioita käytännön työssäkin, ja siksi haluaisin hallita ne täydellisesti jo nyt. Sisäinen perfektionistini uhkaa nostaa jälleen päätään. Pitäisi muistaa antaa itselleen armoa...

Kirjastossa saa välillä enemmän aikaiseksi kuin kotona opiskelemalla, mutta välillä katse harhailee kyllä muihinkin opuksiin. Aika paljon mielenkiintoista luettavaa löytyisi!

Viime vuoden viimeiset kurssit olivat Virologia ja Immunologia, ja muutaman luennon verran aloittelimme Spesifisen bakteriologian parissa. Virologia ja immunologia tukivat aiheiltaan jonkin verran toisiaan, joten näiden kurssien luentojen samanaikaisuudesta oli ehkä jotain hyötyä. Virologiassa tuntui olevan paaaaaaaaaljon asiaa. Eri virusryhmille oli pääsääntöisesti omat luentonsa ja virusten lisäksi meille luennoitiin prioneista ja virusrokotteista. Laboratoriotöitä varten meille demottiin, kuinka verinäyte otetaan kissasta ja koirasta. Harjoitustöihin oli siis mahdollista tuoda oman eläimen verta ja ulosteita ja tutkia niitä. Jälleen kerran hienoa opiskella eläinlääkiksessä, kun voi samalla tutkia omia eläimiään. ;)

Virologiasta kerrotaan opinto-oppaassa näin:

Opiskelija osaa 

• kuvata miten virukset rakentuvat, lisääntyvät ja muuntuvat (tarkemmin retrovirusten ja influenssavirusten osalta) ja kuinka ne luokitellaan

• kuvata kuinka virusinfektio aiheuttaa taudin; mitä solussa ja isäntäyksilössä tapahtuu virusinfektion yhteydessä ja kuinka ne puolustautuvat

• kuvata kuinka virusinfektiota diagnosoidaan laboratoriossa, tehdä yksinkertaisia virusdiagnostisia testejä ja ottaa ja lähettää näytteitä viruslaboratorioon 

• kuvata kuinka virustauteja ehkäistä

• selittää mitä prionit ovat, kuinka ne lisääntyvät, kuinka niitä voidaan todeta laboratoriossa

• kuvata ja tunnistaa tärkeimmät Suomessa esiintyvät tai maatamme uhkaavat koti- ja tuotantoeläinten virus- ja prionitaudit ja virustaudit, jotka muodostavat zoonoottisen tai elintarvikevälitteisen riskin

• selittää näiden virusten tärkeimmät ominaisuudet (tarttuminen, oireet, patogeneesin pääpiirteet, torjunta, laboratoriodiagnostiikka, epidemiologia) 

Paramyksovirus voi aiheuttaa penikkataudin koiralle, mutta sitä varten on olemassa tehokas rokote. Marraskuussa Yliopistollisessa eläinsairaalassa hoidetulla koiralla todettiin penikkatauti. 

Viruksia ja niiden aiheuttamia tärkeimpiä sairauksia käytiin läpi parin tunnin verran nopeasti ja sitten niihin hieman syvällisemmin perehtyen. Tuon nopeatahtisen tiivistelmäluennon jälkeen oli vähintäänkin hämmentynyt olo. Viruksia ja sairauksia vain tuli ja meni silmien ja korvien ohi, mistään ei jäänyt oikein kunnollista kokonaiskuvaa. Mutta onneksi ne käytiin vielä uudelleenkin läpi, ei siltikään kovin rauhalliseen tahtiin. Välillä näkee ja kuulee "vitsejä" siitä, miten ihmislääkärin tulee hallita vain yksi eläinlaji ja eläinlääkärin aika monta. Virologiassa tämä jälleen konkretisoitui, sillä eri eläinlajeilla toki on omat viruksensa, jotka eivät aina aiheuta samoja oireita eikä kaikilla välttämättä esiinny kaikkia viruksia eikä niiden aiheuttamia sairauksia.

Luentoja meille piti osittain Eviran todellinen eläintautivirologian asiantuntija Liisa Sihvonen, jolla on pitkä kokemus virusten parissa. Tämän takia hän toki osasi kuvata välillä hyvinkin yksityiskohtaisesti erilaisten sairauksien puhkeamista, kulkua, sekä varsinkin syitä ja seurauksia. Itselleni ja epäilemättä monelle muullekin heräsi luennoilla paljon ajatuksia juuri ihmisten ajattelemattomuudesta typeryydestä ja piittaamattomuudesta itsekkyydestä. Suomessa on suhteellisen hyvä tautitilanne virusten osalta, ja tänne ei todellakaan kaivata mitään ylimääräisiä tuliaisia, jotka voivat aiheuttaa valtaviakin epidemioita. Kannattaa ihan oikeasti ottaa selvää asioista ennen kuin on myöhäistä. Pätee hyvinkin monessa asiassa! Verenpaineeni pompsahti juuri ylöspäin...

Laboratorioharjoituksissa pääsimmekin sitten tositoimiin tutkimaan oikeita näytteitä virusten varalta. Labroja oli kolmena päivänä ja kullekin päivälle oli varattu aikaa maksimissaan pari tuntia. Harjoituksissa oli kolme eri tapausta, joihin liittyi erilaisia tutkimusmenetelmiä: hevosen herpesvirus (virusabortti), koiran paramyksovirus (penikkatauti) sekä kanan ortomyksovirus (lintuinfluenssa). Lisäksi tehtiin pikatestit opiskelijoiden tuomista uloste- ja verinäytteistä. Ulostenäytteistä tutkittiin adeno- tai rotavirusinfektiota ja kissojen verinäytteistä FeLV- ja FIV-infektiota. Moni pääsikin ensimmäistä kertaa elämässään ottamaan verinäytteitä omista lemmikistään sekä virologian että immunologian labroihin! Labratöissä täyteltiin monistetta, jossa oli tutkimuksiin liittyviä kysymyksiä ja tämä moniste sitten lopuksi käytiin läpi ja palautettiin. Toivoisin ehdottomasti, että näitä case-pohjaisia harjoitustöitä olisi paljon enemmän! Opin ainakin itse todella paljon paremmin näistä kuin pelkistä kirjoista ja monisteista lukemalla.

Labratöiden lintuinfluenssa-casen tutkimiseen käytettiin hemagglutinaation inhibitio -tekniikkaa.

Osasta luentoja sai tehdä ennen tenttiä "yleisvirologian tietotestin", jonka läpäistyään sai 4 lisäpistettä tenttiin. Tämä testi ei ollut ylitsepääsemättömän vaikea, joskin aika pikkutarkka, mutta mieluusti siitä lisäpisteet itselleen keräsi. Varsinaista tenttiäkin varten luennoilla oli jo painotettu niitä asioita, jotka ovat oleellisia ymmärtää, joten senkään läpäisyssä ei suurempia ongelmia ollut. Vaikka niitä muistettavia asioita tuntui olevan paljon ja oli hankala saada kiinni siitä, mikä oikeasti on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Mutta nämäkin asiat varmasti kertautuvat vielä opintojen aikana ja ainakin ne työn kannalta oleelliset asiat tulee väkisinkin opittua. Lisäksi on toki hyvä tietää myös niistä harvinaisemmista viruksista ja niiden aiheuttamista sairauksista, jotta osaa edes epäillä, mikäli sellainen vastaan tulee. Virusmaailma ehtii varmasti muuttua jo muutamankin vuoden aikana jonkin verran, joten itselleen saa todennäköisesti tehdä kyllä päivitystä tietoihin jo ennen omaa valmistumistakin. 

Uusi tuuli uutta lunta toi!

Oikein hyvää ja ilmeisesti viimeinkin koko Suomen kattavaa talvista uutta vuotta!


Joulukuu menikin sitten aika vauhdilla ohi. Viitisen viikkoa kestävästä lomastamme on nyt takana jo kolme viikkoa, enkä oikeastaan ymmärrä, mihin se kaikki aika on kadonnut. Olen tietoisesti pyrkinyt unohtamaan kaikkia opiskeluasiat loman aikana, kunnes tänään aloin täytellä kalenteriani kevään osalta - ja huh miten täyteen se tulikaan... Ehkä ihan hyvä, että viimeiset kolme viikkoa olen käyttänyt aivan kaikkeen muuhun kuin opinnoista stressaamiseen!

Eläinlääkisopiskelijan pakollisia eläinpipareita. Sikojen ja lehmien lisäksi löytyi koiria, kissoja, jääkarhuja, hevosia... Valitettavasti piparisikalassamme näemmä esiintyi hännänpurentaa. :(

On ollut ihana rentoutua sohvalla hyvien elokuvien tai sarjojen parissa, syventyä kirjojen tarinoihin, hankkia hiki pintaan ja lihakset kipeiksi liikkumalla niin sisällä kuin ulkonakin, touhuta eläinten parissa, haistella hevosen ja heinän tuoksua tallilla, nähdä ystäviä ja perhettä ja nauttia kunnolla ihmisten seurasta tuijottamatta liikaa kelloa! En muista milloin olisin viimeksi ehtinyt lukea kokonaista kirjaa, joka ei jollain lailla liity opintoihin (tai aiemmin pääsykokeisiin).

Sain lahjaksi vinon pinon James Herriotin (eli James Wightin) kirjoja - ne oli kuulemma luvattu minulle jo kauan sitten palkinnoksi eläinlääkikseen pääsystä. Ihana lahja! Jos ei näihin tarinoihin ole vielä ehtinyt pureutua, kannattaa se ehdottomasti tehdä! Toki kirjat ja niiden sisältämät tarinat ovat aika vanhoja, mutta Herriotin tapa kirjoittaa vie mukanaan toiseen maailmaan. Osa tarinoista antaa ehkä hieman liiankin ruusuisen kuvan eläinlääkärin työstä, mutta mukaan mahtuu myös niitä toisenlaisiakin tarinoita. Viisas mies tuo Herriot on joka tapauksessa ollut eläessään ja monet hänen ajatuksistaan sopivat hyvin omaankin ajatusmaailmaani. Hauskan lisän tuo aina se, kun ymmärtää tarinaan liittyvästä sairaudesta tai lääkkeistä vähän enemmän kuin sen, mitä Herriot kertoo. Ehkä tässä jotain on jo opittukin!

Herriotkin sen tiesi, omistajalla on vastuu eläimestään niin hyvässä kuin pahassa.

Muutamia postauksia on jäänyt tekemättä, mutta en ajatellut niistä ottaa sen suuremmin stressiä. Kirjoittelen niitä pikkuhiljaa sitten kun tuntuu siltä, toivottavasti en ihan kaikkea loppuvuoden aikana tapahtuneesta ehdi unohtaa. ;) Nyt kun talvi lumineen ja pakkasineen vihdoin tuli, aion ottaa siitä ilon irti! Aivan liian pitkään pitikin tuota masentavan mustaa maisemaa katsella.