Klinikkavuosi: Patologia

Muistan vielä parisen vuotta sitte kolmosen Obduktiokurssilla ihmetelleeni salilla samaan aikaan meidän kanssamme ruumiinavauksia tehneitä pelottavan pitkälle opinnoissaan edenneitä vitosia. Yllätyin tuolloin kuullessani, että klinikkavuoteenkin kuuluu yksi viikko patologiaa. Nyt itse kyseisellä paton viikolla sitä mietti, miten pitkä aika kolmosvuodesta olikaan jo ehtinyt kulua. Lähinnä se tuli esiin siksi, että olin ehtinyt jo unohtaa aika monet pienet ruumiinavaustekniikkaan liittyvät yksityiskohdat ja ohjemonisteita piti kertailla huolellisesti uudestaan. Toiminta oli tietyllä tapaa hyvin samanlaista kuin kolmosellakin, mutta jotenkin tuntui, että meidän taitoihimme ja osaamiseemme luotettiin hyvin paljon enemmän kuin kolmosella, ehkä välillä vähän liikaakin.

Patologian viikko oli aika rento. Ensimmäisenä päivänä paikalla piti olla klo 9.00, muina aamuina klo 8.15. Päivän aikataulu riippui monesti siitä, miten paljon avattavia eläimiä oli salille tullut. Välillä patolta pääsi lähtemään aika aikaisinkin, mutta jos avattavia oli enemmän, yleensä päiväkin venyi pidemmälle iltapäivään. Obduktiokurssin tapaan avatuista eläimistä tehtiin avauspöytäkirjat, joita vastuueläinlääkäri hyödynsi lopullisen lausuntonsa tekemiseen. Paton viikko vietettiin pääsääntöisesti omassa klinikkavuoden pienryhmässä eli noin 4-5 kandin porukassa. Hiljaisempina päivinä kaikille ei aina riittänyt omaa avattavaa, mutta tällöin sitten esimerkiksi tuijoteltiin mikroskoopista sytologisia näytteitä tai tehtiin omaa "henkilökohtaista tehtävää".

"Henkilökohtainen tehtävä" on kuulemani mukaan saanut olla melkein mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, kunhan se on liittynyt patologiaan. Osa on tehnyt obduktiopöytäkirjan jostakin avaamastaan eläimestä, osa jonkun kirjallisen selostuksen itseään kiinnostavasta patologisesta asiasta, joku suorittanut tehtävän visailutyyppisestikin. Vaikka suoritustapa on saanutkin olla aika vapaa, itse tehtävä on ollut kaikille pakollinen. Myös sytologisiin näytteisiin tutustuminen (ns. sytoboksi) oli pakollista. Sytologisia näytteitä sai käydä yhdessä läpi ja tutkailla ja tulkita objektilasilla näkyviä soluja. Jossain vaiheessa viikkoa näitä näytteitä käytiin sitten yhdessä läpi vastuueläinlääkärin kanssa. Sytologisten näytteiden tuijottelusta ykkösellä ja kolmosella patossa on jo tovi aikaa, joten aika paljon asioita oli ehtinyt unohtua. Tietyt solut tunnisti jo hyvin, toisista ei ollut hajuakaan. Näin jälkikäteen voi todeta, että klinikkavuoden aikana katsellaan mikroskooppiin harmittavan vähän. Tähän toivoisi erityisesti muutosta tulevien opiskelijoiden kannalta, sillä mikroskopointi tulee aika monella varmasti eteen kandikesän työssä.

Eräs tyypillisimmistä mikroskopoitavista näytteistä kandikesän ajalta eli korvanäyte.

Paton viikon aikana perehdyttiin myös kudosnäytteiden käsittelyyn. Eläinlääkäreiden potilaistaan ottamat patit ja pallurat käsitellään monien liuosten ja laitteiden kautta, kunnes ne lopulta leikellään ohuenohuiksi histologisiksi leikkeiksi objektilasille. Näitä laseja patologieläinlääkäri tuijottaa ja tulkitsee ja lähettää lausuntonsa näytteet lähettäneelle eläinlääkärille. Viikon aikana puhuttiin myös näytteenottoon liittyvistä tekijöistä, joihin itse näytettä ottavana eläinlääkärinä voi vaikuttaa. Paljon hyödyllisiä neuvoja ja vinkkejä kliiniseen työhön, sillä ei ole mitään järkeä lähettää patologille huonoa näytettä, josta ei pysty kunnollista tulkintaa tekemään.

Patologia on todella mielenkiintoinen ja monipuolinen osa-alue, mutta kuten monissa muissakin asioissa, tässäkin pitäisi opiskella aika paljon lisää asioita ollakseen hyvä. Tietyt perusasiat on tärkeä meidän kaikkien hallita ja monia patologian asioita tulee jatkuvasti kliinisessä työssä vastaan, itsellenikin jo useampia kandikesän aikana. On silti hyvä, että on olemassa erikseen tätä työtä päivittäin tekeviä ihmisiä, joille voi lähettää potilaastaan ottamansa näytteen ja saada siitä ammattimaisen vastauksen ja mahdollisen tulkinnankin. Näytteiden käsittelyn monivaiheisuuden ja aikaavievyyden lisäksi käytettävät laitteetkin ovat varmasti aika kalliita, joten ihan kaikkea ei jokaisen eläinlääkärinkään onneksi tarvitse tehdä aivan täysin itse.

Pato oli aika mukava kertaus klinikkavuoden kliinisen työn keskellä, vaikkakin paremmassa muistissa asiat olisivat varmasti olleet jos omista obduktioista ei olisi ehtinyt jo kulua niin kauan aikaa. Toisaalta taas näin juuri ennen kliiniseen työhön karkaamista tästä sai ehkä hyödyllisimmät vinkit ja neuvot omaa työtäänkin ajatellen. Ja varmasti noiden mikroskopoitavien näytteidenkin tuijottelu ja tulkinta helpottuu vähitellen kokemuksen lisääntyessä eli harjoitus tekee mestarin niin tässä kuin monessa muussakin asiassa.

3rd Year

On aika summata yhteen mennyt vuosi, jotta voi taas keskittyä täysillä tulevaan. Ekan ja tokan vuoden tapaan luvassa on siis kooste kolmannesta opiskeluvuodesta eläinlääkiksessä. Kolmosvuosi poikkesi aikataulullisesti eniten tähän mennessä aiemmista vuosista, sillä vuosikurssimme oli monilla kursseilla paljon pienemmissä ryhmissä ja esimerkiksi lomien pituus vaihteli hyvinkin paljon.

Kolmosvuosi aloitettiin "kevyesti" ryhmätyöpakertamisella Infektioepidemiologian eli EPI:n ja Näyttöön perustuvan eläinlääketieteen eli NPE:n parissa. Tästä alkoivat myös ensimmäiset kunnolliset tutustumiset lakitekstien kiemuroihin ja siihen, ettei mikään samaan asiaan liittyvä laki löydy yhdestä paikasta, vaan ehkä noin kymmenestä eri pykälästä, asetuksesta ja/tai päätöksestä. EPI:n kotitentti yllätti työläydellään, vaikka koinkin sen opettavaisena tehtävänä. NPE:stä saattoi olla jotain hyötyä omaa lisuria ajatellen ja ainakin se auttoi ehkä hahmottamaan tieteellisten artikkeleiden syvintä olemusta paremmin. Samaan aikaan EPI:n ja NPE:n kanssa pyöri heti alusta alkaen Obduktiokurssi omasta ryhmästä riippuen ja näiden aikataulujen yhteensovittaminen tuotti välillä hankaluuksia. Vertasin koeobduktiota edeltänyttä jännitystä pääsykokeeseen, mutta koeobduktio oli tosiaan jollain tapaa hermojaraastavampi ja tähän mennessä ehkä pahin itselleni vastaantullut koe/tentti eläinlääkiksessä. Riippuu varmasti ihmisestä, minkä kokee itselleen jännittävänä ja rasittavana.

Syksyllä otettiin ensimmäiset oikeat kosketukset kliiniseen työhön Johdanto kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen -kurssin mukana ja tutustumista jatkettiin viikon jaksolla Saarella (osa 1 ja osa 2). Opittiin paljon uutta naudoista, lampaista, sioista ja siipikarjasta ja siitä, miltä eläimeltä kannattaa mitata ensin lämpötila ja miltä eläimellä saattaa kuulla normaalia nopeamman sykkeen heti ensimmäisenä sydämen kimppuun sännätessään. Tutkittiin tuotantoeläimiä ja otettiin tai yritettiin ottaa verinäytteitä ja saatiin esimakua tulevista klinikkajaksoista Saarella. Pääsimmepä myös viettämään opettavaista broilerpäivääkin broilertilalla ja -teurastamossa.

Naudan mahojen poikkileikkaus ylhäältäpäin kuvattuna Body Worlds - Animal inside out -näyttelyssä. Normaalisti pötsistä (isoin osa, kuvassa keskellä) pitäisi kuulua stetoskoopeilla "ukkonen järven takana" noin kerran minuutissa. 

Syyslukukaudella ehdittiin perehtyä eläinlääkärin virkamieselämään ja pohtia viestintää ja vuorovaikuttamista monelta eri kantilta. Opiskelimme myös lihantarkastuksen saloja ja jälleen tutustuimme lakitekstien kiemuroihin. Luennoilla oli mukavan keskusteleva ilmapiiri ja puhuimme monista eettisistä asioista myös käytännön teurastamotoiminnan kannalta. Näistä asioista oli hyötyä sitten myöhemmin suoritetussa teurastamoharjoittelussa. Kun oli ensin opiskellut asiat teoriassa ja sitten pääsi näkemään toiminnan käytännössä, sai aika hyvän kokonaiskuvan koko prosessista ja ymmärsi miksi joku asia tehtiin niinkuin se tehtiin.

Syyslukukauden jälkeen nautittiin ansaitusta joululomasta tai "lomasta" ja palailtiin istumalihastreeniin tammikuussa JKT:n eli heppojen ja pieneläinten pariin. Obduktiokurssin jälkeen oli ihan mukava päästä tekemään tutkimuksia elävilläkin eläimillä ja monet harjoituksista olivat todella hyödyllisiä. Yleistutkimukset, anamneesien otot, injektiot sekä kirurgia moninaisine instrumentteineen tulevat seuraavina vuosina meille entistä tutummiksi, joten näitä asioita pitänee alkaa pikkuhiljaa taas kertailla... Päivystysvuoro Pieneläinsairaalassa toi myös esimakua tulevasta, sillä meille on jo jaettu päivystysvuoroja ensi vuoden ajaksi ja alamme pyöriä entistä enemmän PES:llä.

Kevät jatkui farmiksella ja opittavaa oli enemmän kuin aikaa. Alkuvaikeuksista huolimatta tästäkin tärkeästä osa-alueesta selvittiin ja tuleville vuosille tuli taas paljon uutta muistettavaa. Opimme, että tietoa pitää osata tarvittaessa hakea ja myös sen, miten turhauttavaa tiedon hakeminen välillä onkaan. Reseptien kirjoittamista oli hyvä harjoitella, mutta varmasti menee vielä aika kauan ennen kuin annostukset alkavat tutummillakaan lääkkeillä olla selkäytimessä. Olenpa kuullut jonkun kritisoineen eläinlääkäreitä siitä, että itse tutkimus on nopeasti ohi, mutta sitten kotiuttamisessa, lääkkeiden ja/tai reseptin saannissa ja laskuttamisessa kestää kauan. Ehkä kuitenkin ihan hyvä, että eläinlääkäri etsii oikean lääkkeen ja laskee rauhassa oikean annostuksen, ettei eläimelle käy köpelösti. Farmiksesta muistin kirjoittaa yksityiskohtaisemman postauksen liittyen erääseen opiskelupäiväänkin.

Farmakologiassa opiskeltiin kaikenlaisia reseptoreita.

Farmiksen jälkeen oli pikainen kurssi anatomiaan, fysiologiaan ja kliiniseen kemiaan liittyen, joka yhdisti käytännössä aiempien vuosien opintomme potilastapausten avulla järkeviksi kokonaisuuksiksi. Ryhmätyötympääntymisestä huolimatta kurssi toimi aika näppärästi ja ainakin itse koin oppineeni jotain (ainakin siitä omasta aiheesta, heh). Kolmosvuoden päätti diagnostisen kuvantamisen kurssi, jossa käytiin läpi perusteet kaikista työmme kannalta oleellisista menetelmistä. Kliinisen työn kannalta tämäkin on hyvin tärkeä kurssi ja harjoituksista ja jopa niistä ryhmätöistä jäi käteen aika paljonkin oleellista tietoa. Kurssilla tuli hyvää kertausta normaalista anatomiasta ja muistutus siitä, että tosiaan nämä normaalit asiat pitää olla hyvin hallussa, ennen kuin alkaa tehdä kummallisia diagnooseja. ;)

Kevään loppupuolella meidän piti palauttaa myös portfolio, jossa pohdimme omaa oppimistamme ja käsityksiemme muuttumista näiden kolmen vuoden aikana. Olimme siis ensimmäisen vuoden syksyllä vastanneet tiettyihin kysymyksiin ja nyt piti vertailla omien ajatusten muuttumista niihin vastauksiin verrattuna. Hauskaa pohdiskelua, joskaan itse en koe omien ajatusteni kovinkaan paljon näiden vuosien aikana muuttuneen. En ollut ehtinyt ennen eläinlääkiksen alkua maalailla liian ruusuista kuvaa itselleni eläinlääkiksestä tai eläinlääkärin ammatistakaan, mutta tietyllä tapaa onhan tämä aika rankka koulu ja ammatti. Vaikka toki vähän pelottaakin (luulen että tässä vaiheessa kuuluukin vähän pelottaa?) moni tuleva asia, olen edelleen ihan samaa mieltä kuin eläinlääkiksen aloittaessani: olen täysin oikeassa paikassa ja opiskelemassa juuri siihen ammattiin, mihin haluankin!

Koettelemus nimeltä koeobduktio

Huh! Huokaisin helpotuksesta koeobduktion jälkeen kotiin päästyäni. Vielä tähän mennessä mikään koe ei ole ollut yhtä stressaava ja jännittävä kuin tämä koettelemus, mutta varmasti pahempaakin on vielä luvassa. Tietyllä tapaa tuntuu, että jännitys olisi ollut verrattavissa pääsykokeeseen, mutta ehkä itselleni koeobduktio oli vielä stressaavampi kokemus. Pääsykokeeseen ehkä liittyi se turhauttava tieto, että seuraava uusintakerta olisi vasta vuoden päästä. Koeobduktiossa ilmeisesti on mahdollisuus uusia se jopa vielä tänä keväänä, mutta missään nimessä en olisi halunnut sitä joutua uusimaan. Eikä onneksi tarvitsekaan, tulokset nimittäin saatiin vähän aikaa sitten ja suurin osa vuosikurssistamme pääsi koeobduktiosta läpi!

Valmistautuminen koeobduktioon alkoi oikeastaan aika lailla vuosi sitten kakkosvuonna patologian opintojen alkaessa ensin Yleisellä patologialla ja jatkuen loppukevään ajan Elinpatologialla. Tämän jälkeen vietettiin kesäloma, jonka jälkeen syksyllä jatkettiin heti suoraan obduktioihin omissa pienryhmissä. Vuosikurssimme oli siis jaettu kahdeksaan pienempään ryhmään, jotka vuoroviikoin viettivät iltapäivänsä patologian salilla kuolleiden eläinten ruumiinavauksia harjoitellen. Ensimmäisen ryhmän obduktiot olivat heti ensimmäisellä viikolla ja yhden ryhmän viimeiset obduktiot puolestaan jouluviikolla. Käytännössä siis koko syksyn ohjelma meni niin, että aamupäivisin oli muiden kurssien luentoja tai harjoitustöitä ja iltapäivisin aina yhden ryhmän avauksia maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Kullakin ryhmällä oli omia avausviikkoja yhteensä kaksi eli siis obduktioita suoritettiin itse yhteensä 6 kurssin aikana. Tämän lisäksi kullakin ryhmällä oli oma pariryhmä, jonka avauslöydöksiä käytiin katsomassa demotilaisuuksissa pariryhmän avausviikoilla. Nämä demotilaisuudet olivat siis noin tunnin mittaisia tilaisuuksia aina avaavan pariryhmän avauspäivinä, eli siis myös maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Lisäksi pariryhmillä oli aina ensimmäisellä viikolla torstaina Eviran demotilaisuus ja toisella viikolla diskussiotilaisuus, jossa käytiin obduktioissa esiin tulleita asioita tai tapauksia sekä tulevaa koeobduktiota läpi. Eviran demoja oli siis kullekin ryhmälle aina kaksi ja diskussioita myös kaksi. Tämä kuvio saattaa kuulostaa aika hankalalta ja monimutkaiselta ja itsekin olin aika pyörällä päästäni syksyllä obduktiokurssin alkaessa. ;)

Opinto-oppaassa kerrotaan Obduktiokurssin osaamistavoitteista näin:

Opiskelija osaa  

• suorittaa tavallisimpien kotieläinten obduktion esitiedot huomioiden  

• tunnistaa normaalin ja muuttuneen kudoksen  

• arvioida makroskooppisten muutosten merkitystä ja niiden syntymekanismeja koko eläimessä ja ymmärtää muutosten tulkintaan liittyvän epävarmuuden  

• kuvata obduktiolöydökset, ottaa tarvittavat näytteet jatkotutkimuksiin ja tuottaa johdonmukaisen yhteenvedon tapauksesta soveltaen diagnostista prosessia ongelmanratkaisussa  

• toimia obduktioihin liittyen eettisesti ja vastuullisesti 

Tästä asteltiin useita kertoja syksyn aikana kohti obduktiosalia.

Obduktioissa tuli heti ensimmäisestä kerrasta lähtien osata ulkoa oikea ruumiinavaustekniikka, mikä siis edellytti asian opiskelua itsenäisesti kirjallisen ohjeen, kuvien ja videoiden avulla. Itselleni vaikeuksia tuotti pelkän tekstin lukeminen ohjeesta, sillä opin paljon paremmin kun itse näen ja koen asioita. Kuvista ja videostakaan ei aina ollut apua ja joitakin asioita piti tarkistaa anatomian kirjoista. Ensimmäisessä avauksessa lisäksi asiat selkeytyivät aika paljon - ainakin sen eläinlajin kohdalta, minkä avasi tuolloin. Meidän oletettiin osaavan avata kaikki eteen tulevat eläimet ja myös perusanatomia tuli olla hallussa riippumatta lajista. Kun jo pelkkä perusanatomia on aika erilainen esimerkiksi naudan ja kissan välillä, sai välillä vetää ihan kunnolla henkeä ja piinata aivosolujaan muistaakseen mihin kohtiin millekin eläimelle piti ligatuura suolistoon tehdä ennen elinten poistoa.

Patologian salilla piti olla suojavarusteet päällä valmiina aloittamaan obduktio aina tasan kello 12.30. Sen jälkeen saliin ei päässyt enää sisään, joten monesti aamupäivän luennoilta piti karata vähän aikaisemmin, jotta ehtisi syömään ennen ruokaloiden pitkiä jonoja. Jokaisesta obduktio- ja demokerrasta piti kirjata erilliseen pistekorttiin päivämäärä ylös ja ottaa kuittaus vastuuopettajalta, sillä koeobduktioon päästäkseen pistekortista piti löytyä merkinnät kuudesta obduktiokerrasta, kuudesta pariryhmän demosta, kahdesta Eviran demosta ja kahdesta diskussiosta. Lisäksi kaikki patologian tentit ja harjoitustyöt oli oltava hyväksytysti suoritettu ennen koeobduktioon osallistumista. Eviran demoissa kävimme siis naapurissa Eviran patologian osastolla katselemassa ja kuuntelemassa tarinoita ja luentoja patologien suorittamista avauksista ja vanhoista tapauksista. Äärimmäisen opettavaista ja mielenkiintoista kuunneltavaa, nämä ihmiset ovat kyllä nähneet paljon kaikenlaista uransa aikana!

Obduktioharjoitukset etenivät siten, että opiskelijat jakautuivat avaamaan salissa olevia eläimiä 1-4 hengen kokoonpanoissa eläimestä riippuen. Suurempia eläimiä, kuten hevosia ja nautoja, sai olla avaamassa jopa 4 opiskelijaa, kissoja ja koiria avasi 1-2 opiskelijaa. Kahden opiskelijan kokoonpanolla yleensä toinen avasi etupään eli pään, kaulan ja rintaontelon ja toinen takapään eli vatsaontelon ja lantion. Obduktioissa elimet otettiin irti ruumiista tarkempaa tarkastelua varten, sillä pöydälle levitettynä useimpien patologisten muutosten havaitseminen on paljon helpompaa. Ennen elinten irrottamista piti huomioida niiden mahdolliset asennonmuutokset tai nestesisältö ruumiinonteloissa. Osa avattavista eläimistä oli ns. demo-eläimiä, joilla ei ollut minkäänlaisia taustatietoja ja osa lähetteellisiä eläimiä, joilla oli esitiedot ja joiden ruumiinavausraportti lähetettiin lähettäneelle eläinlääkärille ja/tai omistajalle. Kaikista tapauksista oppi aina jotakin, joten jokainen eläinlääketieteen opiskelija saa olla kiitollinen niille eläinten omistajille, jotka antavat kuolleen eläimensä opetuskäyttöön. Ilman näitä avauksia patologian opiskelu olisi aika hankalaa. Taustatiedoista saattoi saada jotain vinkkiä mahdollisista patologisista löydöksistä, mutta ei läheskään aina.

Kamat kaappiin ja vaatteita vaihtamaan!

Omat löydökset esitettiin aina kunkin päivän demossa kaikille avanneen ryhmän sekä pariryhmän opiskelijoille. Demo alkoi kello 15.00 kestäen tunnin ja sinä aikana käytiin läpi kaikki kyseisenä päivänä avaavan ryhmän avaamat eläimet patologisine muutoksineen. Demossa käytiin myös keskustelua havaittuihin muutoksiin liittyen, joten ne olivat myös todella hyödyllisiä ja opettavaisia tilaisuuksia. Yhdessä demossa oli tyypillisesti ehkä 3-5 avattua eläintä, eli vaikka omia avauksia ehtikin kertyä vain 6, sai näiden demojen avulla onneksi nähtyä paljon enemmänkin. Mielelläni olisin itsekin tehnyt enemmän avauksia kokemuksen ja varmuuden saamiseksi, mutta ilmeisesti opiskelijoiden tekemien avauksien määrä on suuresta opiskelijamäärästä ja resurssien puutteesta johtuen vähentynyt tähän kuuteen. Avauksissa oli vähän tuurista kiinni, mitä kukakin pääsi avaamaan. Joillakin viikoilla oli enemmän hevosia ja nautoja avattavana, jotkut ryhmät eivät taas päässeet kovin montaa suurta eläintä avaamaan ollenkaan. Kissoja ja koiria oli avattavana enemmän, niitä jokainen varmasti pääsi avaamaan. Tämä epätasaisuus aiheutti jonkin verran stressiä monissa meissä, kun ei tiennyt yhtään mikä eläin omalle kohdalle koeobduktiossa avattavaksi osuu. Toki stressiä oli joka tapauksessa, mutta useimpien puheissa tämä oli ehkä suurin huolenaihe.

Jokaisesta avauksesta, myös koeobduktiosta, tehtiin ruumiinavauspöytäkirja, jossa käytiin löytyneet patologiset muutokset elinkohtaisesti läpi. Joissakin avauksissa pöytäkirjan kirjoittamisen ehti aloittaa jo ennen demoa, joissakin kirjoittamaan pääsi vasta demon jälkeen. Patologiset muutokset piti kirjoittaa auki niin, että kuka tahansa pystyi ymmärtämään miltä kuvaillut muutokset näyttivät. Vasta lopuksi muutoksien perusteella tehtiin morfologiset diagnoosit eli morfit ja mahdolliset differentiaalidiagnoosit eli diffit. Lisäksi pöytäkirjoissa oli tarkoitus pohtia mahdollisia kuolemaan johtaneita muutoksia tai lopetukseen johtaneita syitä, jos ei patologisia muutoksia löytynyt ollenkaan. Jokaista ruumiinavauspöytäkirjaa tuli jonkun pariryhmäläisen kommentoida, kunkin vähintään kahta ruumiinavauspöytäkirjaa viikossa. Kommenttien avulla pöytäkirjaa pystyi tarkentamaan ja muokkaamaan, sillä omalle tekstille kieltämättä sokeutuu aika helposti. Sekä omia ruumiinavauspöytäkirjoja kirjoittamalla että muiden pöytäkirjoja lukemalla sai aika hyvin kerrattua monia patologisia muutoksia, joten koin tämänkin aika hyödyllisenä oppimisen kannalta.

Viimeiset obduktioharjoitukset olivat tosiaan ennen joulua ja ensimmäiset koeobduktiot olivat tammikuun puolivälin paikkeilla. Toisilla ryhmillä viimeisistä omista avauksista saattoi olla paljon pidempikin aika omaan koeobduktioon. Vähintään kuukausi tuota väliä taisi kuitenkin olla jokaisella, ja ainakin itselleni tuli pieni pelko siitä, että muistaako avaustekniikasta enää mitään. Kullakin opiskelijalla oli oma koeobduktiopäivänsä, joka oli määritelty valmiiksi sen perusteella, miten omat teurastamoharjoittelut, Saaren viikko ja Kliinisen pien- ja hevoseläinlääketieteen harjoitukset ajoittuivat. Tammikuusta helmikuuhun kuumin puheenaihe useimmissa vuosikurssimme keskusteluissa taisi epäilemättä olla koeobduktiot. Milloin kyseltiin, millaisia tapauksia jo koeobduktionsa suorittaneilla oli ollut tai sitten ihan kertailtiin epäselviksi jääneitä asioita tai stressattiin mahdollista suureläintä ja ajan riittämättömyyden pelkoa. Suunnilleen helmikuun puoliväliin mennessä kaikilla oli oma koeobduktio takana.

Suomen eläinlääkärilehdessä 1/2017 oli hyvin osuva artikkeli, jota hyödynsin patologiaa kerratessani.

Itse koeobduktiossa homma toimi hyvin pitkälti samalla tavalla kuin obduktioharjoituksissakin. Kullekin avattavalle eläimelle arvottiin avaaja tai avaajat. Jos kaksi opiskelijaa avasi samaa eläintä, arvottiin toiselle etuosa ja toiselle takaosa avattavaksi. Harjoituksista poiketen koeobduktiossa ei saanut jutella avausparin kanssa, mikä tuntui välillä aika haastavalta, harjoituksissa kun ihmeteltiin kaikkea yleensä yhdessä. Molempien tuli kuitenkin tehdä itsenäisesti omat havaintonsa avattavasta eläimestä, eli toistakin avauspuolta piti tarkastella. Koeobduktio alkoi tasan kello 12.00 ja avaus sai kestää 15.00 saakka. Tämän jälkeen (tai aiemmin, mikäli oli jo valmis) tapaus demottiin valvojaopettajalle samaan tapaan kuin obduktioharjoituksissakin sillä erotuksella, että valvoja aina ohjasi kumpi vastaa hänen kysymyksiinsä (jos avaajia oli samalla eläimellä kaksi). Tämä suullinen osuus oli myös aika stressaavaa, sillä valvoja kyseli demossa kysymyksiä avatun eläimen patologisiin muutoksiin liittyen. Ihan hyvin sekin kuitenkin meni, vaikka välillä olikin vähän hankala hahmottaa sitä, mitä valvoja kysymyksellään tarkalleen haki. Demon jälkeen omat jäljet siivottiin ja sitten pääsikin naputtelemaan omaa ruumiinavauspöytäkirjaansa, joka tuli palauttaa seuraavan aamun kello 8.00 mennessä. Melkoista tuskailua ja hikoilua tuo pöytäkirja aiheuttikin, kun piti miettiä jatkuvasti, että muistihan kaiken pienenkin kertoa yksiselitteisesti, ymmärrettävästi ja riittävän kuvailevasti.

Koeobduktiosta sain tuliaisena itselleni päänsäryn ilmeisesti kaiken stressin ja jännityksen lauettua. Ruumiinavauspöytäkirjan kirjoitettuani tuli vähän tyhjä olo, kun koko asiaa oli stressannut viime syksystä saakka eikä nyt enää tarvinnutkaan tehdä oikeastaan mitään. Hetki, jolloin ei tarvitse lukea mitään mihinkään tenttiin, mitä ihmettä? Tämä onnentunne tuskin kestää pitkään, edessä siintää nimittäin farmakologia kolmen välitentin kera. :D

Broilerpäivä Eurassa

Lihantarkastus-kurssiin ja Johdanto kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen -kurssiin kuului jo aiemmin pariinkiin otteeseen mainitsemani vierailu siipikarjatilalla ja -teurastamossa. Vierailut järjestivät Helsingin yliopisto, Siipikarjaliitto, Broileryhdistys ja HK Scan Oyj kolmena eri päivänä bussikuljetuksineen ja ruokailuineen. Ensimmäiset vierailut olivat jo marraskuun alussa ja seuraavat kaksi joulukuun puolella. Aikataulu oli suunniteltu mahdottomaksi jo pelkän ajomatkankin perusteella, mutta onneksi itse kohteet ja muut järjestelyt toimivat hienosti. Jälleen kerran saa olla ehdottoman kiitollinen tästäkin mahdollisuudesta, sillä kovin monella eläinlääkärinalulla ei ole minkäänlaista kokemusta siipikarjasta. Yhdellä reissulla oli mukana myös Maaseudun tulevaisuuden toimittaja, joka kirjoitti excustamme lehteen ja nettiin. Toisin kuin jutusta ehkä saattoi ymmärtää, meille on luennoitu siipikarjasta useastikin jo näiden ensimmäisen kolmen vuoden aikana, mutta asiat toki tulevat paljon selvemmiksi kun ne pääsee omin silmin näkemään ja kokemaan.

Ensimmäinen retkikohteemme oli broilertila Eurassa. Siellä saimme kuulla tuottajalta broilerkasvatuksen eri vaiheista ja olosuhteiden vaikutuksista, siitä mihin kannattaa eläinlääkärinä tilalla kiinnittää huomiota, mikä on parven normaalia käyttäytymistä ja miten lintuja päivittäin hoidetaan. Olosuhteiden huomiointi on varsinkin siipikarjalla tärkeää, sillä esimerkiksi ilmastoinnin pettäessä ilmanlaatu heikkenee ja se voi johtaa nopeasti jopa koko parven kuolemaan. Pehkun koostumusta seuraamalla voidaan havaita ongelmat esimerkiksi vesijärjestelmän vuotaessa tai mikäli linnuilla on ruoansulatusongelmia. Lintujen kasvua seurataan päivittäin ja heikot yksilöt karsitaan joukosta niiden kärsimyksen vähentämiseksi. Mikäli linnun jalkoihin kertyy pehkua ja ulostetta, se kertoo sillä olevan jokin vika, sillä terve lintu hoitaa itse varpaansa ja pitää ne puhtaana. Parven koon ollessa suuri (kuten tällä tilalla yli 32 000 lintua) yksilökohtaista hoitoa linnuille olisi hankala järjestää eikä se olisi taloudellistakaan. Sairas tai heikko lintu ei kasva, joten se lopetetaan. Näistä asioista on puhuttu ainakin jo ykkösen Kotieläintenpidossa ja viimeisimpänä nyt kolmosella kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen tutustuttaessa sekä sivuttu useilla muillakin kursseilla näiden ensimmäisten vuosien aikana.

Broilerpäivästä juttua Maaseudun tulevaisuudessa 16.12.2016, nettiversiossa osa jutusta.

Yksi hienoimpia asioita oli huomata tilan tautisuojauksen tarkkuus, sillä emme saaneet astua bussistakaan ulos ilman kenkäsuojia. Itse tuotantotiloihin mentäessä vaihdoimme tilan jalkineet jalkaan ja puimme yllemme hupulliset suojahaalarit. Kädet pestiin, kuivattiin ja desinfioitiin ja kasvatushalliin astuessamme jalkaan laitettiin vielä erilliset kenkäsuojat. Varsinkin siipikarjatiloja uhkaavan lintuinfluenssan kannalta oli huojentavaa huomata se, miten vakavasti nämä asiat otetaan. Tämä kiinnitti erityisesti huomioni siksi, että ainakaan oman kokemukseni mukaan kaikilla tiloilla ei olla käytännössä niin kovin tarkkoja tautisulkujen suhteen.

Toinen retkellä mieltä erityisesti nostattanut asia oli lintujen avaaminen, sillä pääsimme eläinlääkärin opastamana avaamaan tilan kuolleita broilereita. Toistaiseksi omat lintuobduktiomme ovat olleet aika rajallisia, sillä lintujen avauksia on kyllä nähty, mutta avauksia ei olla itse vielä päästy kunnolla tekemään. Ei ole ollenkaan sama asia nähdä jonkun tekevän jotakin kuin tehdä sama asia itse. Pidin tätä siis kultaakin kalliimpana ja erittäin opettavaisena kokemuksena. Ehkä tämän ansiosta on luottavaisempi mieli mahdollisia tulevaisuuden siipikarjatilakäyntejä ajatellen ja uskaltaa jopa avata lintuja, kun edes suunnilleen tietää miten toimia. ;)

Broilertilalta suuntasimme HKScanin broilerteurastamolle Euraan. Broilereiden teurastukseen liittyvät asiat olivat varsin tuoreena muistissa syksyn Lihantarkastus-kurssin ansiosta eikä varsinaisesti mitään uutta asiaa tainnut tulla luentoihin nähden. Mutta jälleen kerran, on aivan eri asia kuunnella näistä asioista luennoitavan kuin nähdä omin silmin teuraslinjat ja teurastamon toimintaa. Broilerinlihan kulutus on ilmeisesti edelleenkin lisääntymässä ja linjastolla kaikki mahdollinen on pyritty koneellistamaan ja automatisoimaan. Kaikkia linjan vaiheita ei toki voi oikein automatisoida, esimerkiksi post mortem -tarkastuksessa harjaantunutta ja ammattimaista ihmissilmää voi olla aika vaikea korvata koneella. Linjalla roikkuvia broilerinruhoja katsellessa tuli viimeistään ymmärrettyä, miten lihaksikkaita broilerit todella ovat. Pelkkää lihasta.

Vierailupäivä oli kokonaisuudessaan aika pitkä ja pääsimme vasta illansuussa kotiin. Päivä oli kyllä oikein tervetullut ja tarpeellinen ja mieluusti vierailukohteissamme olisi pidempäänkin kuunnellut alan asiantuntijoita. Huomasin meitä opastaneen eläinlääkärin kirjoittaneen HKScanin Kotitilalta-blogiin vierailuistamme ja toivon, että tulevatkin eläinlääkärinalut pääsevät vastaavanlaiselle vierailulle!

Epidemiologian saloja

Kolmas syksy eläinlääkiksessä alkoi syyskuun alussa osalla vuosikurssistamme obduktiokurssin info-luennolla ja osalla vasta seuraavan päivän Epidemiologian opetusblokkiin kuuluvalla Infektioepidemiologialla eli EPI:llä. Obduktiot pyörivät vielä melkein jouluun saakka eri ryhmäkokoonpanoilla, mutta Infektioepidemiologia sekä Epidemiologian blokin toinen kurssi, Näyttöön perustuva eläinlääketiede eli NPE on juuri ennen joulua olevaa palaute- ja päätöstilaisuutta lukuunottamatta taputeltu. Näiden kahden kurssin luentojen parissa pyörittiinkin sitten aina lokakuun puoliväliin saakka, jonka jälkeen oli vielä tiedossa kotitenttiä ja paritöiden purkua. Niistä lisää vielä tuonnempana. Koska vuosikurssi oli jo keväällä jaettu 8 pienempään ryhmään obduktiokurssia varten, oli melkein kaikilla jossain vaiheessa samaan aikaan EPI:n ja NPE:n kanssa vielä joko omia leikkelyitä tai demotilaisuuksia. Välillä aikataulut tuntuivat siis suorastaan mahdottomilta, joten ilmainen vinkki tuleville kolmosille: kannattaa ihan oikeasti aloittaa se kotitentin tekeminen heti kurssin alussa, kuten kurssin vetäjä neuvoo.

Postauksen kirjoitettuani huomasin kärsiväni kirjoitusripulista, ilmeisesti koska syksyn blogipäivitykset ovat jääneet vähän vähemmälle. Pahoittelut siitä! ;)

Opinto-oppaassa kerrotaan EPI:n tavoitteista näin:

Opiskelija

• tietää infektiotautien vastustuksen periaatteet

• tietää tärkeimmät vastustettavat eläintaudit ja niiden vastustamisen periaatteet

• osaa toimia kohdatessaan vastustettavan eläintaudin

• osaa toimia tautivalmiusasioissa osana erilaisia asiantuntijaryhmiä

• tuntee One Health -käsitteen

• osaa soveltaa tiedonhakutaitojaan tautien vastustuksessa

• osaa arvioida omaa oppimistaan opintojaksolla ja ammatillista toimintaansa harjoituksissa

ja NPE:n tavoitteista puolestaan seuraavasti:

Opiskelija

• tietää näyttöön perustuvan eläinlääketieteen periaatteet

• osaa käyttää epidemiologian perusterminologiaa

• tuntee taudinpurkausselvitysten periaatteet

• tunnistaa diagnostisten testien tulosten tulkintavaikeudet

• hallitsee syy-seuraussuhteiden arvioimisen sekä erilaisten epidemiologisten tutkimusasetelmien ja mittojen periaatteet ja osaa soveltaa niitä eläintautitutkimuksessa

• osaa tunnistaa virhelähteiden vaikutuksia tutkimustuloksiin

• osaa lukea kriittisesti raportteja epidemiologisista eläinlääketieteellisistä tutkimuksista

• osaa tehdä yksinkertaisen epidemiologisen tutkimussuunnitelman

• hahmottaa tilastotieteen roolin eläinten terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä

EPI:n luennoilla käsiteltiin hyvin laajasti eläintautien vastustamista erityisesti Suomessa, mutta myös muuallakin maailmassa meitä vielä uhkaavien tautien varalta. Lainsäädäntö on hyvin tärkeässä roolissa tässä, ja sieltä löytyy ihan mielenkiintoisia asioita, jotka jokaisen tavallisen tallaajankin olisi syytä muistaa. Esimerkiksi se, että jokainen eläinten kanssa tekemisissä oleva henkilö on velvollinen ilmoittamaan tietyistä eläintaudeista tai epäilyistään kunnaneläinlääkärille tai läänineläinlääkärille (eläintautilaki 441/2013 14 §). Lainsäädännöstä löytyy paljon tietoa eri tarttuviin eläintauteihin liittyvistä suoritettavista toimenpiteistä, joten varsinkin eläimiä Suomeen tuotaessa kannattaa perehtyä tuontivaatimuksiin huolellisesti ja ennenkaikkea ajoissa. Eläinten ja elintarvikkeiden tuontiin liittyen saimmekin luennolla paljon keskustelua aikaiseksi ja valitettavasti välillä vaikuttaa siltä, että viranomaiset ovat hyvin kädettömiä näiden asioiden kanssa. Kaloista puhutaan hyvin vähän koulutuksessamme, mutta EPI:in kuului sentään luento kalatautien vastustamisesta. Se, onko kalojen kanssa tekemisissä, riippuu hyvin pitkälti siitä, mihin tulevaisuudessa päätyy töihin. Vähintään perusteet tulisi kaikkien kuitenkin tietää. One Health -seminaarissa keskityttiin puhumaan taudeista niin ihmisten kuin eläintenkin yhteisenä ongelmana ja tulevaisuudessa eläinlääkäreidenkin kannattaa yhä enemmän muistaa yhteistyö ihmisten terveydenhuollon kanssa.

Heti EPI:n alusta saakka tehtiin pienryhmissä projektityötä mentorin avustuksella tiettyihin tarttuviin eläintauteihin liittyen. Ryhmän piti tehdä saamastaan kahdesta eläintaudista ja niiden vastustamisesta maksimissaan 5 sivun pituinen tiivistelmä (jossa piti käyttää tuttua viittaustekniikkaa) sekä lisäksi 45 min pituinen esitys mahdollisesta todellisesta taudinpurkauksesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä. Kaikkien ryhmien esitykset esitettiin samalla viikolla kolmena peräkkäisenä päivänä erillisissä purkuseminaareissa, joissa oli läsnäolopakko. Näissä esityksissä oli mukana myös erilaisia asiantuntijoita esimerkiksi Evirasta sekä parina päivänä eräs läänineläinlääkärikin. Esitykset saivat olla melkein mitä vain, kunhan vain tärkeimmät asiat tulivat esiin. Toiset näyttelivät, toiset kuvasivat videoita, toisilla oli powerpointteja... kuulemma edellisenä vuonna oli räpättykin!

Ryhmässä toimimiseen oli annettu paljon ohjeistusta etukäteen ja aika paljon oli varoiteltu vapaamatkustajuudesta. En tiedä oliko missään ryhmässä vapaamatkustajia, eli ihmisiä, jotka eivät tehneet mitään ryhmätyön eteen. Kuulemani mukaan joskus ryhmätöissä on ollut vapaamatkustajia, mutta omasta mielestäni kannattaa tiedostaa jo eläinlääkäriuran alusta saakka, että verkostoituminen, ryhmässä toimiminen, kommunikointi ja kollegiaalisuus ovat avainsanoja eläinlääkärinä toimiessa. Eläinlääkärin pitää osata toimia osana ryhmää ja keskustella muiden kanssa. Varsinkaan oikeassa taudinpurkaustilanteessa ei ole varaa sooloiluun, vaan tiimissä toimiminen on tärkeää. Tämä ryhmätyö oli erittäin hyvää harjoitusta siihen. Eläinlääkäreillä on myös silloin tällöin ihan oikeita valmiusharjoituksia, joissa harjoitellaan taudinpurkaukseen liittyviä toimia, joten projektityö uskoakseni valmisti meitä hyvin sitäkin varten.

EE-talosta löytyy paljon lasia ja portaita.

EPI:stä ei ollut normaalia tenttiä, vaan kuten jo aiemmin mainitsin, kurssin päätteeksi vastattiin kotitenttiin. Kotitenttikysymykset olivat tiedossa jo kurssin alussa, joten viisaimmat varmasti tekivätkin kuten neuvottiin, ja vastailivat kysymyksiin koko ajan kurssin edetessä. Toiset meistä huolehtivat kotitentistä vähän vähemmän kurssin aikana ja enemmän sitten paniikinomaisesti viime tingassa. ;) Itseasiassa kotitentti ehkä yllätti vähän laajuudellaan, sillä vaikka olin lukenut jo kurssin alussa tentin kysymykset ja koin ne suhteellisen helpoiksi, itse tenttiin vastaaminen vaatikin vähän enemmän työtä ja tiedonhakua kuin olin kuvitellut. Kotitenttivastauksissa piti käyttää kandista tuttua viittaustekniikkaa ja etsiä sopivia viitteitä esimerkiksi tieteellisistä artikkeleista, luotettavista nettilähteistä ja erityisesti eläintauteihin liittyvästä lainsäädännöstä. Ei siis riittänyt, että tiesi jostakin eläintaudista jotakin itse, vaan tiedolle piti saada myös lähde. Suurin aika kuluikin siis ainakin itselläni tiedonhakuun. Joidenkin opiskelijakollegoiden kanssa ihmettelimme kotitentin laajuutta suhteessa opintopistemäärään, sillä kandidaatin tutkielman pituus on noin 5-7 sivua ja kotitentin pituusvaatimus oli 6-8 sivua. Kandin tutkielmasta saa 6 opintopistettä ja EPI:n kurssista 5 op. EPI:n kurssiin toki kuului muutakin kuin pelkkä kotitentti, mutta kirjallisten töiden laajuus vähän kyllä nostatti kulmia.

EPI:in kuuluvat lakiharjoitukset olivat pakollisia ja niissä käytiin läpi eläintautilainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä. Näiden harjoitusten kautta oppi hyvin etsimään tietoa lainsäädännöstä ja toki tietoa projektitöihin sekä kotitenttiinkin. Joillakin luennoilla, kuten esimerkiksi lainsäädäntöön sekä märehtijöiden luomistauteihin liittyvillä luennoilla, oli läsnäolopakko. EPI:n puitteissa oli mahdollista myös osallistua vapaaehtoiseen tubitestausharjoitukseen, jossa saimme harjoitella intradermaalisen (= ihon sisään, ei ihon alle!) injektion tekemistä kuolleisiin eläimiin.  Projektitöiden purkuseminaarien jälkeen pienryhmillä oli palautetilaisuus, jossa käytiin läpi etukäteen annettuja negatiivisia ja positiivisia palautteita ryhmän jäsenistä. Lisäksi oman kotitentin palautuksen jälkeen piti tehdä kaksi vertaisarviointia toisten kotitenttivastauksista ja arvioida vielä oma vastauksensakin. Kotitentit palautettiin siis tiettyjen numerokoodien mukaan nimettyinä, jotta anonymiteetti säilyisi vertaisarviointeja tehdessä. 

NPE:hen kuului luentojen lisäksi parityönä tehtävä tutkimussuunnitelma annetusta aiheesta, erilaisia tietokoneharjoituksia, taudinpurkausharjoituksia sekä artikkelien arviointityöpaja. Parityötä oli tarkoitus tehdä vähitellen kurssin aikana ja luennoilla oli välillä parityöhön liittyviä tehtäviä tai kysymyksiä. Tutkimussuunnitelma oli 1-2 sivun pituinen ja siinä piti käsitellä mm. tutkimuksen tavoitteita, käytännön toteutusta, otoskokoa ja tutkimukseen liittyviä harhoja, jotka voivat vääristää tutkimustuloksia. Kurssin lopussa oli paritöihin liittyvät purkuseminaari, jossa samasta aiheesta parityönsä tehneet parit kävivät suunnitelmansa läpi ryhmässä ja tekivät suunnitelmista yhden esityksen lopulle vuosikurssille esitettäväksi. Luonnollisesti näissäkin oli läsnäolopakko. 

Koska NPE hyvin pitkälti perustui tilastotieteeseen, kurssilla tuli esiin paljon tilastotieteeseen ja tieteelliseen tutkimukseen liittyviä termejä. Jos ei jo ennestään ollut selvää, nyt viimeistään oppi, millaisia asioita hyvässä tieteellisestä tutkimuksesta löytyy ja millaiset asiat puolestaan tekevät tutkimuksesta vähintäänkin kyseenalaisen. Varsinkin artikkelien arviointityöpajassa kevennyksenä ollut tutkimus suklaansyönnin ja Nobel-palkintojen määrän yhteydestä oli viihdyttävää luettavaa. ;) Arviointityöpajaa varten piti lukea etukäteen kolme artikkelia ja pohtia niihin liittyviä kysymyksiä, joita sitten käytiin läpi pienryhmissä kaikille pakollisessa arviointityöpajassa. NPE:n tietokoneharjoitukset käsittelivät pääasiassa tilastotieteeseen liittyvää terminologiaa ja tilastollisen analyysin tekemistä. Harjoituksissa käytettiin monesti SPSS-tilasto-ohjelmaa tai erilaisia epidemiologisia laskureita. Tilasto-ohjelmat tulevat useimmille tutuksi viimeistään lisensiaatin tutkielmaa tehtäessä. Harjoituksia oli neljä ja niissä oli useita kymmeniä kysymyksiä, mutta ohjeita tarkasti noudattamalla vastaukset sai aika helposti. Tietokoneharjoituksiin oli varattu lähes joka perjantaille aikaa tehdä ne opettajan valvovan silmän alla, mutta harjoitukset pystyi myös tehdä muulloinkin ja vaikka kotikoneellaankin, mikäli tarvittavan ohjelman latasi koneelleen.

Ilmaista terapiaa ja stressinpurkua luonnosta. Suosittelen.

Tietokoneen parissa touhuttiin myös pakollisten taudinpurkauspelien parissa. Pelejä oli yhteensä kolme ja niissä piti kohta kohdalta edetä todellisen taudinpurkaustilanteen mukaisesti. Annetun anamneesin perusteella piti miettiä, onko kyseessä epidemia, onko kyseessä tarttuva eläintauti ja soitetaanko läänineläinlääkärille vai ei, mitä tutkitaan seuraavaksi, mistä otetaan näytteitä, mitä tehdään kun tauti on todettu jne... Tämä yhdistettynä EPI:n projektityöhön sekä projektitöiden purkuseminaareihin oli mielestäni kaikista havainnollistavimpia ja opettavaisimpia harjoituksia koko blokissa. Niiden avulla sai hyvin käsityksen siitä, mitä kaikkea eläintautien vastustamiseen kuuluu ja miten taudinpurkaustilanteessa oikeasti edetään. 

Sekä EPI:n että NPE:n luennoilla oli välillä klikkeriäänestyksiä, jossa luennoitsija oli tehnyt valmiiksi luennon aiheeseen liittyviä kysymyksiä ja me opiskelijat saimme vastata niihin painamalla klikkeristä nappia. Miten pienestä sitä voikaan innostua! :'D Mutta kyllä näistä äänestyksistä jossain määrin hyötyä varmasti oli, jos ei muuten niin ainakin heräsi haaveistaan, kun piti äänestää. Kaikenlainen oman ajattelun aktivointi varmasti edistää oppimista. Osa projektityöryhmistä oli tehnyt myös erilaisia äänestyksiä esitykseensä hyödyntäen netin valmiita visailusivustoja. Näissä kyselyissä sai välillä ihan kilpailla pisteistä, sillä nopeus ratkaisi! Leikkimielisiä kilpailuja ja visailuja rakastavana nämä olivat oikeasti tosi hauskoja ja samalla opettavaisia lisiä esityksissä. 

Lokakuun loppuun mennessä kaikkien piti vielä antaa palautetta kummastakin kurssista ja viimeisimpänä tosiaan siintää joulukuun yhteinen päätöstilaisuus, jossa on luvassa porkkanapullaa! :D Ehkä loppuun voisi vielä todeta, että thank god it's (almost) over! Vaikka alkuun Epidemiologian blokki ei erityisen työläältä vaikuttanutkaan, kyllä tässä on saanut oikeasti välillä ihan toden teolla paiskia töitä. Olen aika vakuuttunut siitä, että Epidemiologia on kuitenkin yksi tärkeimmistä kursseista tulevaisuuden työtehtävien kannalta, sillä tarttuvia eläintautien määrä ei varmasti ole vähenemässä Suomessa. Etelässä meitä uhkaa tällä hetkellä esimerkiksi afrikkalainen sikarutto, jota emme todellakaan halua Suomeen. Peräänkuulutan jokaisen ihmisen vastuullisuutta, sillä kun (mikä tahansa) tauti kerran Suomeen tulee, sitä ei välttämättä enää ikinä saada meiltä pois. 

P.S. Eläinsairaala alkaa pyöriä taas alusta Nelosella 9.11.2016 klo 9.20 alkaen, jos edellinen kierros meni joltain ohi! 

Patologisten muutosten metsästystä

Toinen vuosi eläinlääkiksessä on nyt viimein takana ja kesäloma siintää edessä! Pääsykoekin oli tänä vuonna jotenkin aikaisin ja EE-talolla ehdinkin nähdä jokusen lapun pääsykoesalien opasteista. Tulipa taas vähän muisteltua omiakin pääsykokeita parin vuoden takaa. Nopeasti se aika vain menee! Kevätkin on hujahtanut vauhdilla ohi, ja tämänkin postauksen olin kirjoittanut oikeastaan jo aikoja sitten, unohdin vain julkaista sen. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Tämän postauksen lisäksi olisi tarkoitus julkaista vielä pari postausta ja sitten saa blogi hiljentyä vähän pidemmäksi hetkeksi ennen syksyllä alkavaa kolmosvuotta. Moni vuosikurssistamme onkin jo ehtinyt hehkuttaa 1/3 eläinlääkäriyttään. Ensi vuoden jälkeen olemmekin jo puolikkaita eläinlääkäreitä! Mutta ei se oppiminen ja opiskelu tosiaan lopu eläinlääkäriksi valmistumisen jälkeen mihinkään.

EE-talon aulaa.

Toisen vuoden viimeisiin kursseihin kuului Elinpatologia, joka on opiskelijoiden helpottamiseksi jaettu kahteen osaan, EP1 ja EP2, lähinnä siis siksi, että tentittävänä olisi pienempiä aihekokonaisuuksia. Yleispatologiassa kävimme läpi patologian yleisempiä asioita ja perusperiaatteita. Nyt olemme siis perehtyneet asioihin elinkohtaisesti, eli kustakin elimestä olemme käyneet läpi niin rappeumia, kasvaimia, tulehduksia kuin kehityshäiriöitäkin. Kuten jo aiemmin mainitsinkin, nämä asiat eivät ole helpoimmasta päästä. Ja vaikka kuinka opiskelu olisikin mielenkiintoista, kyllä elinpatossa sai ihan tosissaan töitä tehdä oppimisen eteen, sillä opittavaa on todella valtavasti. Aikatauluttaminen ei ainakaan omalla kohdallani ollut ihan täydellisesti optimoitua ja löysinkin siitä uuden kehittämiskohteen itselleni.

Elinpatologiasta kerrotaan opinto-oppaassamme seuraavaa:

Opiskelija

• ymmärtää elinryhmien fysiologisia ja patofysiologisia vasteita ja niiden etiologisia tekijöitä

• osaa selittää eläinten tärkeimpien tautien patogeneesin eri elimissä

• osaa kuvata tärkeimpien tautien aiheuttamat muutokset elinryhmissä

• ymmärtää morfologisen diagnoosin muodostamisen periaatteet ja merkityksen 

Elinpatoon kuului luentojen lisäksi melkeinpä jokaiseen aihepiiriin liittyvää mikroskopointia sekä CLOTS-demo, jossa saimme tarkastella patologien obduktioissa avaamista eläimistä kuhunkin aihepiiriin liittyviä elimiä. Välillä tarkasteltavia elimiä oli enemmän ja välillä vähemmän, mutta todella hyödyllisiltä nuo demot tuntuivat! Paljon paremmin hahmottaa joitakin patologisia muutoksia omin silmin näkemällä kuin pelkistä kuvista tai teksteistä. Muutoksista ei toki aina päällepäin näe, mitä ne ovat, mutta sitä varten kootaan diffilistaa eli differentiaalidiagnooseja eli siis erilaisia diagnoosimahdollisuuksia. Esimerkiksi nodulaarisesta muutoksesta ei välttämättä voi sanoa päällepäin, onko kyse granulomatoottisesta tulehduksesta, kasvaimesta, hyperplasiasta eli solujen määrän lisääntymisestä tai vaikkapa kystasta eli epiteelin peittämästä nestettä sisältävästä ontelosta. Muutosta tutkitaan lisää mm. tekemällä siihen viiltoja ja ottamalla siitä näytteitä, joita tarkastellaan mikroskoopilla. Paljon mielenkiintoisia tapauksia tuli vastaan, osa yleisempiä ja osa vähän harvinaisempiakin. Vaitiolovelvollisuus koskee meitä tässäkin asiassa, joten yksityiskohtiin tapauksista en voi mennä. Ihan ymmärrettävää, ettei obduktiosalin tapauksista saa puhua, sillä osa niistä oli todella tuoreita ja näimme jokusen eläimen ihan avattavanakin. Muutamina kertoina näimme myös vilaukselta patolla olevia opiskelijoita, osa ilmeisesti oli ainakin kolmosvuoden opiskelijoita. Siellä mekin sitten ensi vuonna teemme obduktioita... :)

Mikroskopoinneissa käytettyjä histologisia leikkeitä.

Joihinkin elimiin tai elinryhmiin liittyen pohdimme joko luennoilla tai mikroskopoinneissa muutamia case-tapauksia, joissa saatujen taustatietojen perusteella piti selvittää, mikä sairaus on kyseessä, mikä sen aiheuttaa ja millaisia muutoksia siihen liittyy. Caset ovat yleensä aina sellaisia, että niiden avulla asiat jäävät mieleen paljon paremmin kuin pelkästään luentomaisesti opetetut asiat, vaikka ihan samat asiat käytäisiinkin läpi. Jonkinlaista mielikuvien luomista sekin kai siis jollain tavalla on. Tosin mikroskoponteihin oli varattu turhan vähän aikaa läpikäytäviin asioihin verrattuna ja aina tuli kiire. Monesti myös osa kyseisen kerran histologisista leikkeistä jäi oman opiskelun varaan, mikä ei välttämättä ole se paras mahdollinen keino oppia asioita näin vaativalla alalla. Osassa leikkeistä oli vaikea hahmottaa, mistä leikkeessä on kyse. Onko muutos koko lasilla olevassa leikkeessä vai vain sen osassa, tai oliko muutos vain yhdessä leikkeessä, kun lasilla oli neljä tai viisikin eri leikettä? Eivät kaikki leikkeet ja muutokset toki olleet vaikeasti hahmotettavissa, osa muutoksista oli todella selkeitä ja näkyivät melkein jo paljaallakin silmällä lasin päällä olevaa leikettä katsoessa.

EP1:n tenttitulokset ehdimmekin jo saada ja yksi uusintatenttikin siitä järjestettiin jo ennen kesälomaa. EP2:n tuloksia saa vielä jonkin aikaa jännittää ja sen ensimmäinen uusintatenttimahdollisuus on vasta syksyllä. Ajattelin itse joka tapauksessa yrittää vähän kertailla patologiaa kesän aikana, huolimatta siitä, pääsinkö läpi vai en. Toki kesälle on paljon muutakin ohjelmaa jo tiedossa, mutta patologiaa on kuitenkin luvassa lisää heti syksyllä, joten uskoisin siitä olevan joka tapauksessa itselleni hyötyä. Obduktioihinhan ei tosiaan pääse, ellei sekä Yleispatologia että Elinpatologia ole hyväksytysti suoritettu.

Ilmoittauduimme kevään viimeisten viikkojen aikana osittain jo seuraavan vuoden kursseille, sillä niissä on vähän erilaiset järjestelyt kuin normaalisti. Vuosikurssi on jakautunut pienempiin ryhmiin, jotka ovat eri aikoihin Saarella viikon tuotantoeläinjaksolla ja eri puolilla Suomea parin viikon teurastamoharjoittelussa ja näiden lisäksi on toki muitakin opintoja suoritettavana. Osa joutuu suorittamaan pakollisia opintoja "loma-aikoina" riippuen siitä, mihin ryhmään pääsi. Melkoisen sekavalta tuntui koko homma aluksi, mutta lopulta se alkoi vaikuttaa järkevästi suunnitellulta. Olisi aika mahdotonta saada kerralla noin 70 vuosikurssin opiskelijaa harjoittelemaan teurastamoihin tai samaan aikaan Saarelle. Kaikki eivät varmaankaan saaneet ykköstoivettaan harjoitteluun ja tuotantoeläinviikolle, mutta aina ei voi voittaa. Itse olin ajatellut ainakin, että koko vuosi on varattu opiskelulle, joten sinänsä näiden viikkojen ajankohdilla ei ole väliä. Toki aina on kivempi, jos joululoma on 3 tai 4 viikkoa kuin vain parin viikon loma. ;)