I have a dream

Once I had a dream. 

Useita vuosia sitten unelmoin eläinlääkäriydestä, tavoittelin unelmiani, koin pettymyksiä, tein töitä, lopulta saavutin haluamani. Valmistuin eläinlääkäriksi, aloin elää unelmaani, vai aloinko sittenkään?

Unelmieni aarrekartassa ja kuvitteellisessa tulevaisuuden "normaalissa päivässä" oli vuosia sitten pääni sisällä selkeä mielikuva kaikesta. Opintojen edetessä tietyt asiat haaveissani vahvistuivat ja tietyt asiat jättäytyivät vähitellen pois. Toisista asioista tuli tärkeämpiä ja merkityksellisempiä kuin toisista, mikä varmasti on elämässä ihan luonnollistakin. Huomasin vähitellen, ettei unelmani enää ole samanlainen kuin vuosia sitten. Unelmani on muuttunut.

Eläinlääkärinä toimiminen on edelleen unelmani. Olen unelmieni ammatissa, vaikka olenkin asian kanssa hieman kipuillut ja etsinyt omaa identiteettiäni. Oma polkuni on selkeytynyt entisestään, vaikka mitään ei koskaan voikaan varmaksi sanoa. Eläinlääkärinä voi onneksi toimia monenlaisissa tehtävissä, ja vaikka luulisi tietävänsä sataprosenttisella varmuudella mitä haluaa tehdä, se voi muuttua vielä moneen kertaan. Näin on monen kolleganikin kohdalla jo käynyt. 

Tämä on viimeinen kirjoitukseni tähän blogiin. Päätin jo kauan sitten blogia perustaessani, että blogi keskittyy pelkästään opintoihin ja valmistuttuani on ollut vain ajan kysymys, koska päätän tämänkin luvun elämästäni. Postausluonnoksissa ja pääni sisällä oli vielä kytemässä joitakin postauksia, joista halusin kirjoittaa. Nyt kuitenkin huomaan, että aika on ajanut tämän blogini ohi ja muu elämä - myös työt - ovat vieneet mennessään. Blogi jää kuitenkin muistoksi ja toivottavasti myös iloksi jollekin omaa tietään etsivälle. 

Kiitos kaikille mukana kulkeneille ja kirjoituksiani lukeneille. Tsemppiä kaikille omia unelmiaan tavoitteleville ja voimia niiden unelmien saavuttamiseen. 

I still have a dream.

Eväitä työelämään ja tulevaisuuteen

Viimeinen pakollinen, joskin aika mukava kurssirutistus eläinlääkiksessä oli Eläinlääkärinä työelämään -kurssi, joka toteutettiin 6 luentopäivän aikana, juuri ennen koronarajoitusten iskemistä yliopistollekin. Viimeisimpien päivien aikana tuli tosiaan päätös lähes kaiken lähiopetuksen keskeyttämisestä, mutta rajoitukset alkoivat vasta näiden luentojen jälkeen. Kaikkiaan aikamoinen lopetus meidänkin opinnoillemme.


Eläinlääkärinä työelämään -kurssin tavoitteista kerrotaan näin:

Opiskelija saa perustiedot työelämässä toimimisesta ja eläinlääkärin ammattiin liittyvästä yritystoiminnasta.

Opiskelija

• osaa laatia työnhakuasiakirjoja ja tuoda niissä esille oman osaamisensa 

• tuntee oikeutensa ja velvollisuutensa työelämässä 

• tietää oman alansa jatkokoulutusmahdollisuudet 

• tunnistaa työhyvinvointiin ja työssäjaksamiseen liittyviä keinoja 

• tuntee keinoja haastavien tilanteiden käsittelyyn 

• osaa toimia asiantuntijana mediassa 

• osaa viestiä omasta osaamisestaan, vahvuuksistaan ja intresseistään työnhakutilanteessa 

• ymmärtää oman osaamisen ja jatkuvan kehittämisen sekä elinikäisen oppimisen merkityksen 

• osaa toimia ristiriitatilanteissa asiakaspalvelussa

Helmikuussa kurssi alkoi yhden päivän jatko-opintoinfolla, loput päivät oli ohjelmoitu maaliskuun alkuun yhdelle ja samalle viikolle. Alkuun käytiin läpi tietysti perusasiat kurssin suorittamisesta ja aikataulusta ja saimme ohjeistuksen oman CV:n ja työhakemuksen kirjoittamisesta. CV:n kirjoittamiseen liittyen tuli paljon uusia näkökulmia, tosin osa vinkeistä ei ainakaan vielä tunnu oikein soveltuvan ainakaan perinteisempiin eläinlääkärin töihin hakiessa. Kurssin tehtäviin kuului tehdä oma CV, jota sitten myöhemmin käytiin pienissä ryhmissä CV-työpajassa läpi. Tämä oli ihan hauska tehtävä ja ainakin itse inspiroiduin tekemään mielestäni omannäköiseni CV:n ja kavereiden CV:itä oli mielenkiintoista käydä läpi sekä antaa ja saada kehitysehdotuksia. Pakko kyllä sanoa kuntasijaisuuksien näkökulmasta, että kukaan ei ole koskaan sijaisuutta hakiessani kysellyt CV:n perään, on vain toivotettu aika suorilta tervetulleeksi töihin. 

Jatko-opintoihin liittyen tuli aikamoinen infopaketti erilaisista mahdollisuuksista. Jos tieteellinen ura kiinnostaa, voi lähteä tohtorikoulutusohjelmaan ja väitellä tohtoriksi ihan kotimaassakin. Mikäli erikoistuminen kiinnostaa, vaihtoehtoina on kansainväliset erikoistumiset eri puolilla maailmaa (diplomaattitutkinto) tai kansalliset erikoistumiset kotimaassa (erikoiseläinlääkärikoulutus). Mitä ikinä päätyykään näistä tekemään, todennäköisesti jatko-opintoihin kuluu vähintään 4 vuotta täysipäiväisesti työskennellessä. Kansainvälisissä diplomaattitutkinnoissa on vaikka ja mitä vaihtoehtoja, mutta kyllä meillä Suomessakin on aika hyvät erikoistumisalat. Kansallisiin erikoistumisaloihin kuuluvat pieneläinsairaudet, hevossairaudet, tuotantoeläinten terveyden- ja sairaanhoito, tarttuvat eläintaudit, ympäristöterveydenhuolto sekä elintarviketuotannon hygienia. Vaihtoehtoja siis todellakin löytyy. Ja mikäli erikoistuminen tai väittely ei ole tähtäimessä, on meillä eläinlääkäreillä silti lakisääteisesti velvollisuus päivittää tietojamme täydennyskoulutusten muodossa.

Tulevaisuus avoinna.

Ensimmäisen iltapäivän päätti paneelikeskustelu, jossa tohtorikoulutettava, pieneläinsairaalan interni, eurooppalaisen erikoistumiskoulutuksen ja useampi kansallisen erikoistumiskoulutuksen suorittaja tai suorittamassa oleva kertoi kokemuksistaan jatko-opintoihin liittyen. Mikään näistä jatko-opinnoista ei keskustelun perusteella vaikuttanut olevan mikään läpihuutojuttu (kuten ei mielestäni eläinlääkis yleensäkään...), joten sitoutumista asiaan todella vaaditaan. Onpa joku joutunut aivan yllättäen muuttamaan ohjaajansa perässä ulkomaille erikoistumisensa loppuunsaattaakseen. Kannattaneekin siis ottaa hyvissä ajoin etukäteen selvää, mitä jatkokoulutus oikeasti vaatii ja silti varautua siihen, ettei kaikkeen voi mitenkään varautua. Harmillisesti lähes kaikkien panelistien suusta kuului kyllä sama toteamus: vaikka erikoistumisen suorittaisi, ei se vaikuta palkkaan käytännössä juuri mitenkään. Eläinlääkäreiden voisikin ehkä sanoa erikoistuvan oman mielenkiintonsa ja oppimisen takia, ei rahananheuden takia.

Maaliskuun viikon ohjelma sitten sisälsi hyvin monipuolisen kattauksen melkein kaikesta mahdollisesta eläinlääkärin työhön etäisestikin liittyvästä. Osasta aiheista sai enemmän irti, osasta vähemmän. Osan aiheista olisi toivonut olevan jo aiemmin opinnoissa, ennen kandikesää. Maanantaina CV-asioiden lisäksi käytiin läpi rekrytointia työnantajan näkökulmasta. Eläinpelastustehtävistä oli oma parituntinen luentonsa varmaankin Suomen kokeneimman eläinpelastuksia tehneen palomiehen pitämänä. Tämän luennon aikana käytiin läpi paljon pelastusvälineitä, toimintatapoja, lainsäädäntöä ja työturvallisuutta eli todella hyödyllisiä asioita meille jokaiselle. Valvontaeläinlääkäri kertoi monipuolisesti työstään niin lainsäädännön, käytännöllisten vinkkien, motivaation kuin työn vaikeudenkin osalta. Vuosien kokemus puhui selvästi puolestaan.

Tiistaina puhuttiin heti alkuun pienyrityksen tuloista ja menoista, tästä sai paljon ajatuksia varmasti niin pieneläinklinikoille kuin kuntapraktiikkaankin. Jokainen asia, mitä eläimille tehdään tai myydään, tulisi muistaa laskuttaa ja mieluusti vähintään todellisten kulujen mukaan. Siis jokainen ruisku, neula, lanka, käsine, pesuaine jne. Varsinkin kirurgiassa käytettävät langat ovat yllättävän kalliita, mitä ei ehkä tule ajatelleeksi ennen kuin tajuaa vilkaista lääketukun laskua. Tämäkin luento olisi ollut kovin hyödyllinen ennen kandikesää, niin olisi itsekin muistanut laskuttaa asiakkailta sen, mitä itse on useista tarvikkeista maksanut, eikä olisi tehnyt niin paljon hyväntekeväisyyttä omaan piikkiinsä. 

Toinen tiistain iso asia oli luento hoitovirheistä ja vaikeista asiakaspalvelutilanteista. Keskustelimme paljon hyvien vuorovaikutustaitojen tärkeydestä kaikissa asiakaspalvelutilanteissa, karkeasti sanottuna sillä voi korvata jopa osan omasta osaamattomuudestaan. Kävimme läpi asiakkaan eri valitustapoja ja oli huojentavaa kuulla eläinlääkintävahinkojen arviolautakunnassa (ELVA) toimineen eläinlääkärin näkemyksiä prosessista ja vinkkejä siitä, miten kannattaa dokumentoida melkeinpä kaikki, mitä omistajan kanssa on keskusteltu. Hyvin harvassa ELVAan tulevista lausuntopyynnöistä on todellisuudessa todettu tapahtuneen virhe. 

Tiistaina puhuttiin myös oikeuksista ja velvollisuuksista työelämässä. Heti alkuun kävimme läpi tätä hieman monimutkaista termistöä ja eroja eläinlääkärin erilaisissa rooleissa työelämässä. Eläinlääkäri voi olla siis työntekijä, viranhaltija työsopimuksella, viranhaltija virkamääräyksellä (esim. kunnaneläinlääkäri) tai ammatinharjoittaja. Näihin liittyen puhuttiin mm. virkavastuusta, työsopimuksista, koeajasta ja työturvallisuudesta, joista on aiemminkin onneksi jo puhuttu. Iltapäivän viimeinen luento käsitteli eläinlääkärin roolia mediassa ja somessa. Mediapuolta on käsitelty jonkin verran muutamilla kursseilla aiemminkin, mutta sosiaalisen median osuus on jäänyt hieman vähemmäksi. Hyvä pointti mielestäni luennolla oli se, että esimerkiksi yhteiskunnallinen aktiivisuus kuuluu Eläinlääkäriliiton eettiseen ohjeistukseen ja se, että tämä meidän koulutuksemme on meille verorahoilla maksettu. Tietynlaiseen avoimuuteen olen ainakin itse aina pyrkinyt (siksi kai tämä blogikin) ja mielestäni koulutuksemme saisi olla vieläkin avoimempi (toki vaitiolovelvollisuuden sallimissa rajoissa). Pidän myös tärkeänä sitä, että eläinlääkärit kertovat oman osaamisalueensa asioista mediassa, koska siellä liikkuu niin paljon väärää tietoa, mutuilua ja kokemus- ja muiden asiantuntijoiden lausuntoja.

Orion Eläinlääkkeiden illallinen kutosille Tuohilammella.

Keskiviikkona aloitimme aamun arvotyöpajalla, jossa pohdiskeltiin ensin itsenäisesti omia arvoja ja kehittämiskohteita, sitten pienissä ryhmissä sitä, millainen eläinlääkäri haluaisi olla. Muiden kanssa keskustellessa tuli esiin paljon hyviä asioita, joista ihan kaikkiin ei ehkä voi täysin aina itse vaikuttaa, mutta ainakin voi yrittää muuttaa asioita parempaan suuntaan. Iltapäivällä oli vuorossa luennot eläinlääkärin urapolusta elintarvikepuolen valvontaan sekä toinen luento urapolusta Korkeasaaren johtajaksi. Päivä päättyi eläinlääkärin työelämän muutoksiin, jossa käsiteltiin mm. soteuudistusta ja ympäristöterveydenhuollon ja siten myös eläinlääkintäpuolen jättämistä soten ulkopuolelle, kunnallisen päivystysjärjestelmään mahdollisesti joskus tulevia muutoksia sekä yhteiskunnan muutoksia ja niiden vaikutuksia eläinlääkärin työkenttään.

Torstaina koko päivä keskittyi työterveyteen ja työhyvinvointiin. Aamu alkoi eläinlääkärin työterveyden luennolla, jossa keskusteltiin eläinlääkärin työhön liittyvistä terveydellisistä ongelmista. Kirjasimme Flingaan hyvin perinteisen listan, johon varmasti ainakin jokainen kuntapraktiikkaa tehnyt on törmännyt: mm. väsymys ja väsyneenä ajaminen, henkinen kuormitus, fyysinen kuormitus, työergonomian puute, tarttuvat taudit (zoonoosit), tapaturmat ja säteily (röntgen!). Päivystyksissä suorituskyky heikkenee univajeen myötä ja 24 tuntia valvoneen toimintakyky vastaan noin 1 promillen humalatilaa. Ei liene yllättävää, että työtapaturmia sattuu eniten juuri yövuorossa, noin 30 % enemmän kuin päivällä. Toisella luennolla eräs eläinlääkäri kertoi rohkeasti omasta urapolustaan, myös työuupumuksestaan ja siitä selviämisestään. Työuupumus alkaa olla jo pelottavan yleistä eläinlääkäreillä, mutta edelleen aihe tuntuu olevan valitettavan tabu. Onneksi asiasta yhä enemmän puhutaan, vielä kun jokainen itse ymmärtäisi omat rajansa ennen loppuunpalamistaan... Myös päivän kolmannella luennolla puhuttiin eläinlääkärin työhyvinvoinnista ja jaksamisesta sekä keinoista selvitä erilaisista tilanteista, kyseisen luennoijan jo aiemmilta kursseilta tuttuun humoristiseen tapaan. 

Iltapäivä käytettiin työhyvinvointi-työpajaan. Ensin pohdittiin omia vahvuuksia, sitten mietittiin parin vahvuuksia. Puhuttiin stressaavista tilanteista, miten stressiä voisi purkaa ja omista rentoutumiskeinoista. Paljon tuli hyviä ideoita kollegoilta. Kaikilla varmasti ne omat, itselle parhaat tavat rentoutua, eikä kaikki sovi kaikille. Toinen tykkää tehdä fyysisiä asioita, toinen rentoutua sohvalla. Työpaja oli ihan mukavaa jutustelua, mutta työpajan vetäjällä tuntui olevan kova kiire edetä asioissa, ja keskustelut pienryhmissä tai pareittain jäivät monesti vähän kesken. 

Perjantaina saimme yrittäjänäkökulmaa eläinlääkärille, kun pieneläinklinikan perustaja, nautapuolen osakeyhtiön perustaja ja hevospraktikko kertoivat omista urapoluistaan ja kokemuksistaan. Jokainen vaikutti olevan tyytyväinen omaan yritykseensä ja sen toimintaan, vaikka varmasti aina löytyy jotain kehitettävää. Nämä kolme luentoa selkeästi kannustivat yrityksen perustamiseen, mikäli sellaiseen kiinnostusta on. 

Näiden lisäksi piti vastata opiskeluun liittyvään HowULearn-kyselyyn, jossa kyseltiin mm. omia opiskelutapoja ja opiskelun kuormittavuuteen liittyviä kysymyksiä. Tämä oli ihan mielenkiintoinen kysely ja lopuksi omia "tuloksiaan" sai vertailla muiden vuosikurssilaistemme tuloksiin. Ihan viimeinen kurssin suorittamiseksi vaadittu asia oli kokovuosipalautteen täyttäminen 6. vuoden päätteeksi. Näitähän olemme vuosittain täyttäneet ja tiedekunta on jatkuvasti kehittänyt opetustaan näiden vastausten ja antamamme palautteen perusteella. Kokonaisuudessaan tämä kurssi oli hyvin kattava ja monipuolinen paketti työelämää ajatellen, ja sanoisin, että kaikki kurssin tavoitteet täyttyivät aika hienosti. Vaikka keväällä odottikin jo joko töihin pääsemistä, kevään valinnaiskursseja tai valmistumista, kyllä näistä luennoista ja varsinkin keskusteluista oli paljon iloa. Tämä oli myös hyvä katkaisu kaiken elintarvike- ja valvontapuurtamisen jälkeen, kun aihepiiri oli suhteellisen kevyt ja käsitteli monia tulevaisuuteen liittyviä asioita. 

Kuohuvaa kuuden vuoden urakan päättäneille!
Kiitos kuvan ottajalle, valittettavasti en tiedä kuka sen on ottanut, kuva lainattu wa-ryhmästä.

Viimeisen luennon jälkeen kilisteltiin maljoja ja otettiin pakolliset kuvat koko vuosikurssista luentosalissa, ennen kuin porukka hajaantui eri suuntiin - osa tosiaan töihin, osa valinnaiskursseille, osa harjoitteluun, osa lomalle. Tietämättämme sitä vielä, tämä oli toistaiseksi viimeinen kerta, kun koko porukalla olimme koossa. Tarkoituksena oli juhlia yhdessä kuuden vuoden urakkamme päättymistä, yhteistä taivaltamme ja valmistumistamme, mutta toistaiseksi korona on jäädyttänyt suunnitelmamme. 

Praktiikkakesän purkutilaisuus

Viime syksynä, aika lailla vuosi sitten, istuttuamme noin kuukauden opiskelemassa elintarvikehygieniaa, saimme hetken eli päivän mittaisen tauon ja palasimme ajatuksissamme kandikesän kokemuksiin tiedekunnan järjestämässä Praktiikkakesän purkutilaisuudessa. Tämä tilaisuus oli täysin vapaaehtoinen, mutta aika moni meidänkin vuosikurssista siihen osallistui ja itsekin koin sen hyödyllisenä. Meiltä kyseltiin etukäteen esimerkiksi mistä haluaisimme tietää lisää, mitkä asiat koimme haasteellisina, missä asioissa olisimme halunneet olla "valmiimpia" ja miten työssä jaksaminen tai erilaiset asiakaspalvelutilanteet toteutuivat. Näiden asioiden perusteella oli koottu lyhyitä luennontapaisia aamupäivälle aiheena hevoset, pieneläimet ja tuotantoeläimet. Tämän jälkeen porukka jakaantui kolmeen osaan ja pienryhmissä käytiin tarkemmin läpi epäselviä tapauksia tai epäselviä asioita ja keskusteltiin mieleen juolahtaneista asioista. 

Lounastauon jälkeen jatkettiin opintopsykologin luennolla aiheena praktiikkakesän aiheuttamista tunteista ja ajatuksista selviäminen. Tämän interaktiivisen ja keskustelevan luennon aikana heräsi monenlaisia tunteita ja ajatuksia itse kullekin. Lisäksi eläinsuojeluvalvonnasta oli valvontaeläinlääkärin pitämä luento hyvin käytännönläheisestä näkökulmasta. Tästäkin saimme paljon vinkkejä tulevaisuuden varalle. Pienen kahvitauon jälkeen iltapäivällä jatkettiin työjärjestelyistä ja työsuhteista, niiden tuomista velvollisuuksista ja mahdollisuuksista. Kaikkiaan päivän ohjelma oli hyvin keskusteleva ja aika vapaasti asioista juteltiinkin (varsinkin niissä kahvipöytäkeskusteluissa varsinaisten luentojen ulkopuolella). 

Kuten aiemmin jo sanoinkin, tämän purkutilaisuuden ja monien vuosikurssilaisten kanssa käymieni keskustelujen perusteella kandikesä on ollut monelle aika rankka. Se on aika surullista. Onneksi paljon positiivisiakin kokemuksia on mahtunut joukkoon, mutta kyllä sitä toivoisi, ettei eläinlääkäreiden työuran alku olisi ihan niin rankka kuin monella on ollut. Esimerkiksi ihmislääkäreiden puolella heidän uransa alkutaipaleeseen panostetaan perehdyttämisillä, mentoroinneilla ja monenlaisilla tukitoimilla huomattavasti enemmän kuin meillä eläinlääkäreillä. Meilläkin on kyllä alettu asiaan kiinnittää yhä enemmän huomiota, mutta näkemäni ja kuulemani perusteella paljon on vielä tehtävää. Edelleenkin "perehdyttäminen" voi joissakin kuntasijaisuuksissa tarkoittaa vastaanotolle jätettyä yksittäistä post-it-lappua, "Koita pärjäillä!" 

Parasta on kuitenkin se, että omista kokemuksistaan voi puhua kollegoilleen ja saada näin korvaamatonta vertaistukea. Itselleni tämä on ollut tärkeä voimavara, vaikka kokemukseni eivät ehkä kaikkiin muihin verrattuna kovin rankkoja olekaan. Toisaalta kollegat ovat melkein ainoat, joille joistakin asioista voi edes puhua - läheiset ystävät ja perhe eivät aina oikein pysty ymmärtämään tämän ammatin tämänhetkisiä melko rankkoja ja osittain epäinhimillisiäkin vaatimuksia. Enkä ehkä itsekään uskonut, että tämä työ voi ajoittain olla ihan niin raskasta, vaikka meitä koulutuksen alusta saakka tästä varoiteltiinkin. Ja kaikki eivät toki koe kaikkia asioita samalla tavalla raskaina, siihen vaikuttaa niin moni muukin asia. Helpoksi tuskin kukaan tätä työtä koskaan sanoisi.

Mutta ajoittaisesta raskaudesta huolimatta on tämä silti edelleenkin upea ja palkitseva työ, jossa voi kehittyä ja oppia jatkuvasti. Pitää vain löytää itselleen sopiva työ ja paikka, jossa pystyy toimimaan niin työskentelyn kuin motivaationkin kannalta mielekkäissä olosuhteissa.

Mitä on olla eläinlääkäri? - Ajatuksia kandikesän jälkeen

Kirjoitin muutama vuosi sitten ajatuksiani eläinlääkärinä toimimisesta jo opiskelujen aikana, ennen kuin olin ehtinyt itse toimia kliinisessä työssä eläinlääkärinä. Nyt ajattelin purkaa vähän lisää ajatuksiani aiheesta, koska omakohtaistakin kokemusta on tullut enemmän ja ehkä uusiakin ajatuksia on herännyt. Lisäksi tuo aiempi postaukseni on selkeästi suosituin ja luetuin postaukseni, joten aihe epäilemättä kiinnostaa useimpia lukijoitani. Ajatukseni pohjautuvat lähinnä työhöni sekapraktiikkaa tekevän kunnaneläinlääkärin sijaisena. Muistutan, että eri ihmiset kokemukset niin kandikesästä kuin eläinlääkärin työstäkin ovat hyvin erilaisia ja riippuvat paitsi ihmisestä, myös työpaikasta.

Eläinlääkäri on mystinen olento, jolla on ikuinen, pysähtymätön ja ilman polttoainetta käyvä moottori, puolessa sekunnissa levosta täydelliseen ja loogiseen päättelyketjuun kykenevät aivot, teräsmiehen ehtymättömät voimat ja lihakset, jotka eivät ikinä tarvitse lepoa, kaiken läpäisevä röntgenkatse ja aivoissa kristallipallon tapaan toimiva ennustuskyky, jonka avulla voidaan kertoa asiakkaille kaikki kaikesta. 

Tämä tuntuu olevan se ajatus eläinlääkäristä, mitä ajoittain olen kohdannut työssäni. Odotukset sekä asiakkaiden että joskus myös kollegoidenkin suunnasta ovat välillä lievästi sanottuna kohtuuttomia. Onneksi toisinaan saa niin asiakkailta kuin kollegoilta ymmärrystäkin uransa alkutaipaleella. Välillä itsekin olen itseäni kohtaan kohtuuton ja vaadin itseltäni liikaa. Paineet ovat joskus todella valtavia. Varsinkin ensimmäisenä kesänä, kun väistämättä vastaan tulee itselle uusia asioita ja joutuu tekemään monia asioita ihan ensimmäistä kertaa ja monesti vielä täysin yksin. Syksyllä kutosvuoden ohjelmaamme kuului vapaaehtoinen praktiikkakesän purkutilaisuus, jossa siis yhtenä päivänä käytiin läpi kandikesän kokemuksiin liittyviä asioita. Kyyneleiltä ei tässäkään tilaisuudessa vältytty ja monilla meistä oli aika raskaita kokemuksia kesältä. Osalla niin raskaita, etteivät he aio enää palata kuntatyöhön.

Maailma on erilainen eläinlääkärin silmin.

Kun aiemmassa postauksessani mainitsin jonkun kritisoineen pelkkien rokotusten, madotusten ja lopetusten tekemistä, ei se loppujenlopuksi työssäjaksamisen kannalta ole ollenkaan vähemmän houkutteleva vaihtoehto. Ainakin se kuormittaisi eläinlääkäriä huomattavasti vähemmän kuin se kaikki, mitä eläinlääkärinä oikeasti vastaan tulee. Mutta toisaalta työssäjaksamisen kannalta oleellista on myös se, että työ pysyy mielenkiintoisena. Itse koen tarvitsevani välillä pähkinöitä purtavaksi ja joskus jopa niitä raivostuttavan hankalia potilastapauksia, jotka eivät todellakaan noudata sitä endokrinologian luentomateriaalien "normaalia" kaavaa. Näistä hankalista tapauksista oppii usein paljon. Ensimmäisenä kesänä ehkä yksi haastavimmista asioista oli se, että niitä "oppikirjan mukaan" sujuvia potilastapauksia tuntui olevan aika vähän. Miksi ne kaikki menivät oppikirjan mukaan klinikkavuonna, mutta sitten kun itse pitää olla ohjaksissa ja vastuussa hoitopäätöksistä, kaikki ovat jotain aivan muuta? Olen onneksi huomannut oman ajatteluni ja päättelykykyni kehittyneen huomattavasti kandikesän ensimmäisistä työpäivistä jo tähänkin päivään saakka. Asioiden selittäminen ja perustelu asiakkaille pakottaa jatkuvasti miettimään ja oppimaan.

Kuten myös Kandikesän plussia ja miinuksia listatessani totesin, eläinlääkärin työn ikäviin puoliin kuuluu oma osaamattomuus ja sen aiheuttama turhautuminen. Hyvin usein työ on niin kiireistä, että asioihin pitäisi saada vastaus todella nopeasti eikä aikaa kovin kattavaan tiedonhakuun yleensä ole. Potilastyön haluaa tehdä kuitenkin kunnolla eikä omistajalle halua antaa vääriä ohjeita, joten pakkohan niitä asioita on vain tarkistaa useampaan kertaan - ja se vie aikaa. Asiaa hankaloittaa vielä se, että hyvin tyypillisesti omistaja tulee jollekin peruskäynnille ja sitten siinä samalla ohimennen kysäistään: "vilkaisetko samalla tätäkin...?" Vähän tapauksesta riippuen sitten sitä joko vilkaistaan ja ohjeistetaan varaamaan uusi aika ja päivän aikataulu saattaa pysyä hallussa tai sitten sitä "vilkaistaan" ja potilasta rauhoitetaan, tutkitaan, selvitellään ja huomataan aikaa kuluneen puoli tuntia ylimääräistä siitä alunperin varatusta.

Varsinkin päivystäessä ja erityisesti kunnaneläinlääkärinä päivystäessä koen ongelmalliseksi sen, että erittäin kiireellisen hätätapauksen soittaessa kello 02.34 yöllä päivystykseen, eläinlääkärin pitäisi pystyä täydestä (muutenkin huonosta) unestaan herättyään osata saman tien vastata vaikeisiin kysymyksiin tai olla täysin toimintakykyinen. Esimerkiksi koiran syötyä puoli kiloa apinankakasta tehtyjä kahvipapuja (täysin kuvitteellinen tapaus, en tiedä onko sellaisia edes olemassa) eläinlääkärin pitäisi heti puhelimeen vastattuaan
a. ymmärtää salamannopeasti että mitä ihmettä se koira on siis syönyt?
b. mikä tämän mahdollisesti syödyn asian myrkyllinen komponentti on?
c. osata etsiä tämän myrkyllisen komponentin toksiset annosrajat ja sen mahdollisesti aiheuttamat oireet
d. miettiä hoitovaihtoehtoja yhdessä omistajan kanssa
e. mahdollisesti kiiruhtaa vastaanotolle oksettamaan ja/tai jatkohoitamaan potilasta.

Nämä kaikki vaihtoehdot raksuttavat päässä luonnollisesti samaan aikaan, kun eläinlääkäri kiskoo vaatteita päälleen ja ruokaa suuhun sekä selailee muistiinpanojaan kiiruhtaakseen tarvittaessa vastaanotolle. Ja hetken kuluttua omistaja soittaakin ilmoittaakseen, että koira voi hyvin ja itseasiassa se puolikiloinen apinankakkakahvipapupussi olikin jo tyhjä ja koira oli vain kaivanut sen roskiksesta lattialle. Väärä hälytys. Ja eläinlääkärin adrenaliinipiikki on jo sen verran hyvässä vauhdissa, että uudelleen nukahtaminen ei ihan heti onnistu. Ja aamulla on takuuvarmasti viimeistään kello 6.30 tiedossa päivän ensimmäinen lehmän poikimahalvaus ja päälle vielä tavallinen eläinlääkärin työpäivä normaalin kiireisen aikataulun kera.

Joskus asiakkaat kyselevät, mikä tässä työssä on haastavinta tai raskainta. Monet ehkä ajattelevat, että eläinten lopettaminen olisi raskasta. Joskus se onkin, mutta monet potilaat ovat jo niin sairaita tai muuten niin huonossa kunnossa, että eutanasia on oikeasti armollisin tehtävissä oleva asia ja olen enemmänkin helpottunut eläimen puolesta. Toisen ihmisen surun ja tuskan katselu on välillä raastavaa katsottavaa ja välillä sen kaiken keskellä joutuu taistelemaan omiakin kyyneleitä vastaan. Väsymys ja kiire ovat rehellisesti sanottuna varmaankin itselleni raskaimmat asiat työssä. Ja työn erottaminen vapaa-ajasta, mistä kovasti käymme välillä kollegoiden kesken keskustelua. Olen edelleen täysin samaa mieltä kuin aiemmassa postauksessanikin, että myös eläinlääkärin elämässä tulee olla muutakin kuin työ ja omaan jaksamiseen tulee kiinnittää huomiota.

Vain eläinlääkäri voi ymmärtää toista eläinlääkäriä - ja silloinkaan ei kaikkea, koska olemme yksilöitä, ja työn lisäksi omaan jaksamiseen vaikuttaa niin moni muukin asia.

Elämää ja elintarvikehygieniaa

Näin kevään korvilla ja varsinkin tämän koronan mukanaan tuomien rajoitusten myötä viime syksyn muistelu tuntuu aika haastavalta. Järkevämpi ihminen olisi varmaankin kirjoittanut nämä postaukset valmiiksi jo heti silloisten opintojen ohella, mutta vähemmän järkevä ihminen yrittää nyt sitten muistella menneitä aikoja samalla kun miettii kovasti tulevaa. Tosi helppoa siis, kuten varmasti ymmärrätte. Onneksi sentään jotakin olen näistä kursseista naputellut jo muistiin opintojen aikanakin.

Viimeinen syksy eläinlääkiksen penkeillä koitti syyskuun alussa alkaneen Elintarvikehygienian parissa. Kyseessä oli pari kuukautta kestävä kurssikokonaisuus, jonka suoritettuaan sai peräti 15 op - eli enemmän kuin mistään muusta yksittäisestä eläinlääkiksen kurssista lisuria lukuunottamatta. Suhteellisen laajasta kokonaisuudesta olikin kyse, joten kovin kevyesti tätäkään ei oikein voinut ottaa, jos halusi päästä tentistä läpi. Tentti olikin sitten ihan oma tarinansa...

Suurin osa vuosikurssistamme sinnitteli tämän (ja kutosen muutkin pakolliset opinnot) loppuun valmistumisen toivossa. Osa jäi nauttimaan vielä työelämästä kolme vuotta voimassa olevien väliaikaisten oikeuksien mahdollistamana, ja toisaalta joitakin aiempien vuosikurssien opiskelijoita liittyi seuraamme oltuaan esimerkiksi työelämässä tässä välissä. Vaikka koulun penkillekin oli omalla tavallaan ihan hauska palata pitkästä aikaa, oli monilla meistä aika kova into jo päästä työelämäänkin ja motivaatio näihin ei-niin-kliinisiin aiheisiin oli poissa vähän hukassa. Aika monet meistä tuskailivat näitä kutosen opintoja jo alusta saakka, osa vähän myöhemmin, ja kyllä jotkut näistä tykkäsivätkin. Pakko kuitenkin sanoa itseni ja monen muunkin puolesta, että olisi ollut todella haastavaa palata näihin opintoihin pidemmän työntekoputken jälkeen, kun jo nyt oli havaittavissa kaikenlaisia vaikeuksia. Toisille se voi kuitenkin sopia. Lähtökohtaisesti tuleville eläinlääkäreille suosittelen kuitenkin lämpimästi tutkinnon suorittamista loppuun "normaalissa" kuuden vuoden aikataulussa.





Monet kutosvuoden opinnoista voivat tuntua kummallisilta perinteistä eläinlääkärin työnkuvaa eli sitä praktiikkaa ajatellen. Miksi ihmeessä eläinlääkiksessä opiskellaan elintarvikehygieniaa, ympäristöterveyttä, elintarvike- ja ympäristötoksikologiaa ja ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntöä ja valvontaa? Tiesitkö, että näiden em. asioiden parissa itseasiassa työskentelee todella paljon eläinlääkäreitä? Eläinlääkärin opintoihinhan kuuluu jo kandivaiheessa hyvin paljon mikrobiologiaa ja moni mikrobi itseasiassa voi elellä sekä eri eläinlajeissa että myös ihmisessäkin, osa aiheuttaa sairauksia ja osa taas normaalitilanteessa ei. Kun meillä on jo niin laaja perusosaaminen näistä mikrobeista, onkin aika loogista laajentaa tietämystä hieman humaanipuolelle, erityisesti elintarvike- ja vesivälitteisen patogeenien osalta. Lisäksi varsinkin elintarvikepuolta mietittäessä eläinlääkäreillä oikeastaan on varmasti paras käsitys koko elintarviketuotantoketjun eri osa-alueista aina pellolta pöytään.

Elintarvikehygienian oppimistavoitteista kerrotaan näin:

Opiskelija

• ymmärtää elintarvikkeissa esiintyvien patogeenisten mikrobien merkityksen kuluttajan terveyden kannalta

• tuntee koko elintarviketuotantoketjun riskien hallinnan pääpiirteet

• osaa arvioida eri elintarvikeryhmien hygieenistä laatua ja turvallisuutta

• pystyy arvioimaan ja tunnistamaan elintarvikkeiden prosessoinnin ja pakkaamisen keskeiset riskitekijät

• osaa tutkia ja arvioida patogeenisten mikrobien esiintyvyyttä elintarvikkeissa

• osaa käyttää mikrobiviljelytekniikoita ja pystyy selittämään molekyylibiologisten tekniikoiden periaatteen sekä perustelemaan, milloin niiden käyttö on tarkoituksenmukaista

Kymmenien luentojen (joista vain osa oli pakollisia) lisäksi kurssin ohjelmaan kuului itsenäisesti tehtäviä labrakertaustehtäviä, useita pakollisia labratöitä, pari pikkutarkkaa verkossa tehtävää välitenttiä, projektityö labroineen, yritysvierailuja, sieniexcu, pari muuta ryhmätyötä tai harjoitusta ja sitten se surullisenkuuluisa varsinainen tentti. Alkuunhan meille ei edes kurssialustalta julkaistu sitä kaikkea, mitä oli edessä. Ehkä olisimme kaikki ahdistuneet siitä työn määrästä niin paljon että olisi jäänyt leikki kesken. Omien aikataulujen suunnittelun kannalta olisi ollut kyllä mukavampaa, kun olisi saanut etukäteen merkittyä kalenteriinsa kaiken oleellisen.

Suomaisemaa Tuohilammelta.

Luennot olivat pääsääntöisesti aika mielenkiintoisia, varsinkin erilaisten ruokamyrkytyksiä aiheuttavien patogeenien läpikäynti oli oikein opettavaista. Se kävi varsin selväksi, että oikeasti kaikki lievemmät ruokamyrkytystapaukset eivät edes tule selville, sillä lievästi oireilevat ihmiset eivät välttämättä ilmoittele pienemmistä ripuleistaan mihinkään ja oireet lievittyvät monesti hyvinkin nopeasti. Toki omasta mielestä tuntui vähän raskaalta opiskella sitä, milloin mikäkin patogeeni aiheuttaa ihmiselle oireita ja minkälaisista oireista on kyse, kun oma mielenkiintoni on ennemminkin eläinten ripuleissa (jos niissäkään) kuin ihmisten. Silti pitää eläinlääkärinäkin tiettyjä asioita vain osata, esimerkiksi zoonooseista meihin eläinlääkäreihin ja muihinkin ihmisiin vaikuttava kryptosporidioosi, josta suurin osa eläinlääkärinaluista saa henkilökohtaista kokemusta yleensä klinikkavuoden opintojen aikana. Mutta pakko myöntää sekin, että näiden opintojen myötä oma hygieniatietoisuus muuttui ehkä vielä astetta neuroottisemmaksi tiedostavammaksi. Tieto lisää tuskaa.

Laboratoriotöissä keskityttiin ensimmäiset pari viikkoa ruokamyrkytysbakteereihin. Labroissa toimittiin aika itsenäisesti, mikä alkuun tuntui kankealta, kun edellisistä labroista oli ainakin yli vuosi aikaa. Näytteitä otettiin, tehtiin laimennussarjoja ja rikastusliemiä, maljavaluja ja pintaviljelyjä, laskettiin pesäkkeitä ja yritettiin miettiä miten paljon pesäkkeitä oikeasti näytetemateriaalissa olikaan laimennukset huomioiden, tehtiin puhdasviljelyitä, varmistustestejä ja gramvärjäyksiä eli siis ihan sitä kaikkea mitä normaalisti labroissa tehdään. Maitoviikolla labroissa tutkittiin maidosta eristettyjen patogeenien mikrobilääkeherkkyyttä, maidon mikrobilääkejäämiä tiloilla käytettävällä Delvotestillä sekä maidon peroksidaasiaktiivisuutta ihan samoilla menetelmillä kuin aiemmissakin labratöissä. Aistinvaraiseen arviointiin liittyvissä labraharjoituksissa haisteltiin ja ihmeteltiin mm. kalaa, jauhelihaa ja broileria eri muodoissa sekä kananmunien koostumusta ja vanhenemista. Onneksi ei yleensä tule ihan yhtä pahanhajuisia elintarvikkeita omassa keittiössä vastaan kuin näissä harjoituksissa käytetyt vanhentuneet valmisteet olivat. Toki opimme myös sen, että aina niitä pahanhajuisia, pilaantumisesta varottavia muutoksia ei haista, esimerkiksi kun liha on hienosti upotettu kaikki hajut peittävään marinadiin...

Mikrobilääkeresistenssiä.

Yksi iso osa tätä koko kurssia oli tosiaan tuo pienissä ryhmissä tehtävä projektityö, joka tänä vuonna keskittyi valmissalaattien säilyvyyteen ja ruokahävikkiin. Kaikille ryhmille oli ostettu jokin valmissalaatti kaupasta (sai myös hankkia oman salaatin, mikäli jostain syystä halusi), niitä muhitettiin +6°C:ssa jääkaapissa hieman yli viimeisen käyttöpäivän ja sitten tutkittiin, mitä kaikkea kivaa salaatin syövereistä löytyikään. Näitä salaattejahan tulisi säilyttää alle +6°C:ssa, mutta todellisuudessa ihmisten jääkaapeissa on monesti aivan liian lämmin useille herkästi pilaantuville elintarvikkeille. Näistä salaattitutkimuksista kirjoitettiin projektityön raportti hävikkinäkökulmaa huomioiden. Jokainen ryhmä joutui lisäksi antamaan vertaispalautetta ja vertaisarvioimaan kaksi muuta raporttia ja tietenkin itsearvioimaan omansa. Tällä projektityöllä pystyi vaikuttamaan myös kurssin päätösarvosanaan, mutta valitettavasti mitään tenttikysymystä sillä ei pystynyt täysin korvaamaan.

Yksi kurssin ryhmätöistä käsitteli elintarvikeyrityksen riskinhallintaa ja kriittisten hallintapisteiden tunnistamista. Terminä HACCP kuulostaa ehkä aavistuksen pelottavalta, mutta itse ryhmätyö oli kyllä aika yksinkertainen. Makkaratöissä tutustuimme makkaran valmistukseen liittyviin kiemuroihin. Pääsimme itsekin tekemään makkaraa ja tutkimme, miten esimerkiksi suola- tai nitriittipitoisuus vaikuttavat makkaroiden koostumukseen. Pääsimme myöhemmin itsekin tutkimaan ja maistelemaan ihan käytännössä valmiita makkaratekeleitämme.

Eläinlääkärinalkujen tekemää makkaraa.

Kurssilla oli pari vierailua, joista toinen järjestettiin erilaisiin pääkaupunkiseudun elintarvikeyrityksiin ja toinen oli sitten syksyinen sieniexcursio. Elintarvikeyrityksiä oli hyvin monipuolisesti, oli lihaa, kalaa, kasviksia, maitotuotteita ja eineksiä käsitteleviä yrityksiä, joista kukin opiskelija pääsi valitettavasti vain yhteen kohteeseen vierailemaan. Kävimme kuitenkin vielä yhteisesti näissä vierailukohteissamme tekemiämme havaintoja läpi, oli ihan mielenkiintoista päästä kuulemaan mitä kaikkea eri yrityksissä tehdään ja millaisia ongelmakohtia niissä mahdollisesti oli.

Sieniexcursiolle Orionin Tuohilammelle suuntasimme bussilla saappaiden ja ämpäreiden kera. Ensin kuuntelimme erään sieniasiantuntijan sieniluentoa ja sitten pääsimme seikkailemaan Tuohilammen ympäristöön erilaisia sieniä etsien. Lopuksi sienet koottiin yhteen eri pöydille, joko itsenäisesti sieniä sopivankuuloisiin lajeihin yhdistellen tai enimmäkseen niin, että sieniasiantuntija totesi sienen olevan jotain ihan muuta ja käytännössä hän sitten järjesteli sienet sopivaan järjestykseen. Kävimme ainakin lähes kaikki sienet läpi ja ihmettelimme porukalla miehen kunnioitettavaa sienitietämystä. Puoliakaan näistä tiedoista en itse varmasti enää muista, mutta hyvä muistutus tuli miestä kuunnellessa siitä, että kannattaa poimia ja syödä vain sellaisia sieniä, jotka varmasti tunnistaa vaarattomiksi. Ja miten tämä liittyy sitten eläinlääkäreihin? No, ainakin sieni on elintarvike ja toisaalta praktiikassakin aina välillä vastaan tulee vaikka minkälaisia sieniä syöneitä eläimiäkin... ehkä siis hyvä tietää jotakin ainakin sienten myrkyllisyydestä. Ja näin opiskelijan näkökulmasta koko päivän happihyppely luonnossa luentojen täyttämän syksyn keskellä tekee hyvää, puhumattakaan Orionin erinomaisista tarjoiluista!

Sieniretken saaliita.

Tentti järjestettiin ensimmäistä kertaa sähköisenä salitenttinä pääsääntöisesti omilla läppäreillä samassa luentosalissa naputellen, eikä se ihan täysin ongelmitta sujunut. Tehtävinä olleet esseet olivat aika laajoja aihepiiriltään ja niistä taisi parhaimmillaan joistakin saada jopa 15 pistettä. Käsin kirjoittaessa olisi kyllä käsi ollut aika turta... Tentissä ilmenneiden ongelmien takia saimme kuitenkin joustoa ja tentin pisterajoja hieman laskettiin. Omaan suoritukseeni olen ihan tyytyväinen, vaikka täydellisestä ei voi missään nimessä puhuakaan, tärkeintä itselleni oli päästä tentistä läpi ja hyvin pääsinkin. Ja oli kyllä erittäin hyvä että pääsinkin heti läpi, kun olen noita uusintatenttien kysymyksiä myöhemmin kuullut...

Kaikkiaan Elintarvikehygienia oli todella monipuolinen kokonaisuus ja vaikken ehkä itseäni näekään kovin vahvasti toistaiseksi tätä osa-aluetta koskevissa työtehtävissä, on tästä paljon hyötyä ihan yleissivistyksen ja normaalin elämänkin kannalta. Olisi itseasiassa varmaan ihan hyvä, jos ihan tavallisetkin ihmiset kävisivät näitä asioita enemmän läpi ja ymmärtäisivät tiettyjä perusteita paremmin. Ja varsinkin elintarvikealan toimijoiden toivoisi ymmärtävän näitä asioita vähän keskimääräistä paremmin, mutta tämän kutosvuoden myöhemmät opinnot ovat osoittaneet ettei se aina ihan mene niin...

Klinikkavuosi: Praktiikkakurssi ja kandi-illat

NYT: Viimeinen klinikkavuosipostaus, lupaan!


Klinikkavuoden kevät oli pienelle eläinlääkärinalulle hyvin kiireistä aikaa. Erilaisia lääkefirmojen ja -tukkujen sekä aiempien vuosien opiskelijoiden järjestämiä kandi-iltoja oli jossain vaiheessa lähes joka viikolle, joskus useampanakin päivänä saman viikon aikana. Samaan aikaan oli OSCE:t edessä, päällä tai takana, joku kuntaharkassa, ja osalla kandikesä aivan kohta alkamassa. Suoraan sanottuna kevät oli melkoista kaaosta ja aina ei tiennyt missä olisi pitänyt tai kannattanut olla ja kesä vain lähestyi lähestymistään. Välillä ahdisti ja välillä taas oli aika fiiliksissä. Lisäksi kevään korvilla klinikkavuoden loppuvaiheessa, mutta jotenkin hölmösti kaiken klinikkavuosi- ja OSCE-stressin keskellä, oli pari koko päivän kestävää pakollista ns. "praktiikkakurssi"-päivää, joissa perehdyttiin mm. monenlaisiin lainsäädännöllisiin kiemuroihin. Oikealta nimeltään tämä kaksipäiväinen kurssi oli Eläinlääkintähuolto I ja osa II on meillä itseasiassa nyt juuri kutosen opinnoissa meneillään.

Myönnän, että praktiikkakurssin luentoihin oli välillä vähän haasteellista jaksaa keskittyä (koska mielessä oli noin sata muutakin asiaa liittyen klinikkavuoteen tai kandikesään), mutta moni luennoiduista asioista tuli kyllä tavalla tai toisella kandikesän aikana vastaan. Oli ihan hyvä, että muisti edes hatarasti, missä oli asiasta kuullut ja osasi tarvittaessa etsiä luentomateriaalit esiin tarkempia tietoja saadakseen. Ensimmäisenä päivänä käytiin läpi kunnallishallintoa, eläinsuojelupäätöksiä, eläintautilainsäädäntöä, eläintautidiagnostiikkaa Ruokavirastossa, työsuojeluasioita, lemmikkien matkustamiseen liittyviä asioita ja lemmikkipassia, lemmikkien sisämarkkinakauppaa ja TRACES-todistuksia sekä AVI:n eli aluehallintoviraston toimintaa. AVI:n osuudessa käytiin läpi myös eläinlääkärin ammatinharjoittamiseen liittyviä velvollisuuksia, kuten potilastietojen kirjaamista ja lääkekirjanpitoa. Toisena päivänä puhuttiin lääkkeiden erityisluvista ja haittavaikutusilmoitusten tekemisestä, eläinlääkärin kollegiaalisuudesta, etiikasta ja taksasta, eläinsuojelusta, kuolleiden eläinten hävittämisestä, eläinten merkitsemisestä ja rekistereistä sekä lääkkeiden käytöstä, luovutuksesta ja määräämisestä.

Joku kuva viime keväältä, kun Viikki alkoi vihertää ihanasti!

Kunnaneläinlääkäreiden perimät palkkiothan perustuvat taksakorttiin, yksityisellä puolella taas johonkin aivan muuhun. Taksakortin käyttäminen ja tulkinta ei aina ole helppoa, mutta se määrää sen, mitä kunnassa voidaan maksimissaan eri toimenpiteistä periä. Näitä koukeroita selviteltiin kevään mittaan useammissakin kandi-illoissa, klinikkavuodenkin aikana eri keskusteluissa varsinkin Saarella ja kesän mittaan kandikollegoiden kanssa asiakkaiden laskuja kirjoitellessa. Muita keskustelunaiheita aiempien vuosien opiskelijoiden kandi-illoissa olivat mm. kirjanpito- ja verotusasiat, maksupäätteen käyttö, auto, praktiikkaohjelmat, työturvallisuus, lääketilaukset, perintäasiat sekä palkkaus. Näistä illoista sai paljon hyödyllisiä vinkkejä käytännön asioiden hoitamiseen kevään aikana (ja myöhemminkin) ja väittäisin että ilman kandi-iltoja ja kollegoiden neuvoja moni meistä olisi ollut aika hukassa kesällä! Lisäksi kirjanpidosta oli keväällä Fennovetin järjestämä erillinen, päivän mittainen kurssi, jonka tiedoista osa meni yli hilseen ja osa taas tuli ehdottomasti hyötykäyttöön varsinkin kuntaan meneville kandeille. Tänä keväänä Fennovet järjestää meille kutosille eläinlääkärin verotukseen keskittyvän kurssin, jossa saa varmasti jälleen aivonsa solmuun.

Kaiken muun stressiä aiheuttavan ohjelman ohella lääkefirmojen järjestämät kandi-illat tai -tapahtumat tarjosivat myös rentoutusta raskaaseen kevääseen. Harmillisesti iltojen järjestäjät eivät vain palautteesta huolimatta tunnu oikein ymmärtävän sitä, miten kiireinen kevät kandeilla oikeasti klinikkavuonna onkaan. Olisi ollut paljon mukavampaa, kun edes osa näistä kandi-illoista olisi ollut jo syksyllä tai muuten tasaisemmin pitkin vuotta. Toisaalta monet firmat päättävät kandialennuksistaan vasta keväällä ja haluavat toki erityisesti niitä esitellä kandeille. Ihan kaikkiin iltoihin ei varmaan kukaan päässyt tai jaksanut osallistua, itse skippailin suosiolla ainakin niitä, joissa oli esim. oma OSCEni lähellä.

Moniin kandi-iltoihin liittyi vähintään jonkinlaista pientä luennointia, joko ihan yrityksen, sen toiminnan tai lääkkeiden esittelyä sekä joissakin tapahtumissa myös ihan potilastapauksiakin. Osa illoista vietettiin yritysten omissa tiloissa, osa ravintoloissa ja joku ihan Flamingossakin. Ainakin itse muistan olleeni ensin innoissani kandi-illoissa, kun pääsin miettimään mitä kaikkea kivaa sitä pääseekään ostamaan itselleen tai tuleville potilailleen. Viimeistään ensimmäisiä kanditilauksia tehdessä sitten tuli pieni kauhistus, kun laskujen loppusummat paljastuivat. Ruoka (ja juoma) oli varmaankin yksi tärkeimmistä ja tarpeellisimmista ohjelmista näissä tapahtumissa, vaikka toki kanditarjouksetkin olivat ainakin joissakin firmoissa oikein reiluja meille ensikertalaisille. Mutta niin se vain on, tie opiskelijan sydämeen käy vatsan (ja halpojen hintojen) kautta!

Klinikkavuosi: Kunnaneläinlääkäriharjoittelu

Hyvää uutta vuotta ja vuosikymmentä!

Viimeinen lukukausi eläinlääkiksessä pyörähtää pian käyntiin ja viimeisten pakollisten luentojen jälkeen pääsee kevään erilaisten mielenkiintoisten valinnaiskurssien kautta vähitellen valmistumaan oikeaksi laillistetuksi eläinlääkäriksi ja kohti oikeaa työelämää. Ollaan jännittävien asioiden äärellä. Ajatukset ovat suuntautuneet selvästi eteenpäin ja menneiden asioiden muistelu alkaa olla jo aika haasteellista. Kaikesta päätellen kandikesänä ja viimeistään sen jälkeisenä syksynä koulun penkillä omat ajatukset ja tulevaisuuden suunnitelmat selkenivät huomattavasti itse kullakin.


Ennen kandikesää pääsi ottamaan maistiaisen kunnaneläinlääkärin työstä vähintään viikon mittaisen harjoittelun muodossa ilman väliaikaisten oikeuksien mukanaan tuomia vastuuta ja velvollisuuksia tai palkkaa. Tämäkin harjoittelupaikka piti sopia itsenäisesti sellaiselle ajalle, kun ei klinikkavuoden muuta pakollista opetusta ollut tiedossa eli käytännössä siis lomalla. Harjoittelun suorittaminen oli vaatimuksena väliaikaisten oikeuksien saamiseksi, vaikka ei olisikaan aikonut tehdä kesällä kunnaneläinlääkärien sijaisuuksia. Lisäksi oli tarkkaa, että viikon mittainen harjoittelu oli yhtäjaksoinen 5 päivän jakso, yhdenkään päivän poikkeamaa ei kuulemma sallittu.

Kunnaneläinlääkärin työhön tutustumisen tavoitteista sanotaan seuraavaa:

Opiskelija

• hahmottaa kunnaneläinlääkärin työnkuvan, työympäristön ja työskentelyolosuhteet

• tuntee praktiikkaa tekevän virkaeläinlääkärin tehtävät

Aika moni taisi tehdä kunnaneläinlääkäriharjoittelunsa siinä kunnassa, mihin oli kesäksi menossa sijaiseksi. Tämä oli erityisen kätevää siksi, että samalla pystyi tutustumaan etukäteen vastaanoton varusteluun, asiakaskuntaan, toimintatapoihin ja kysellä vaikkapa tavaroiden lainaamisestakin kesän aikana. Ainakin itse koin tämän hyvin kätevänä toimintatapana päästä kärryille asioista. Harjoittelun pystyi suorittamaan periaatteessa missä tahansa vaiheessa klinikkavuotta, mutta ainakin itse koen että olisi parempi jos edes jonkin verran kliinistä kokemusta olisi alla harjoitteluun lähtiessä. Paikasta ja kunnaneläinlääkäristä riippuen harjoittelussa saattoi päästä tekemään ja näkemään käytännössä ihan mitä vaan eli siis aivan samaa kuin kandikesänäkin. Siltä kannalta on hyötyä, jos on edes vähän päässyt jo näkemään ja tekemään Pieneläin-, Hevos- ja/tai Tuotantoeläinsairaalassa, mutta aina vastaan tulee asioita, joita ei ole koskaan aiemmin tehnyt. Ja sitten sitä vain tekee parhaansa.

Vinkiksi edellisvuoden kandeilta saimme, että kannattaa kysellä kaikki mahdollinen harjoittelun aikana valmiiksi. Esimerkiksi millaista praktiikkaa alueella on, onko erityisiä valvontaa vaativia laitoksia, mihin löytöeläimet alueella toimitetaan, miten kuolleiden/lopetettujen eläinten hävitys tapahtuu, onko alueella käytössä subventioita, mitä lääkkeitä oikeasti kannattaa kyseisellä alueella tilata, mihin kaikkiin järjestelmiin kannattaa pyytää tunnukset jne. Asumisjärjestelyt kannatti selvittää ajoissa jo ennen harjoittelua, monissa paikoissa on mahdollista asua jonkinlaisessa päivystysasunnossa, joka tyypillisesti on vastaanoton yhteydessä. Osa majoittui sukulaisilla, kavereilla tai osa kotonakin harjoittelun aikana riippuen harjoittelupaikan sijainnista.

Kunnaneläinlääkäriharjoittelusta piti toimittaa todistus harjoittelun hyväksymiseksi, jos halusi harjoittelusta vain pakollisen suoritusmerkinnän. Tämä harjoittelu oli kuitenkin mahdollista ottaa myös osaksi omia klinikkavuoden valinnaisia viikkoja, joita meillä oli yhteensä 6 viikkoa. Tällöin harjoittelusta piti kirjoittaa lisäksi oppimispäiväkirjaa ja suorituksesta sai myös muiden valinnaisviikkojen tapaan opintopisteitä. Muuten harjoittelu oli tosiaan hyvin vapaata ja keskittyi kyseisen kunnaneläinlääkärin päivittäisen työn seuraamiseen.

Tämä harjoittelu oli näin jälkikäteen ajatellen Saaren jaksojen lisäksi varmaankin parasta mahdollista valmistautumista kandikesää ajatellen, koska harjoittelussa tehtiin juuri sitä, mitä kesälläkin teimme. Harjoittelun myötä itselleni tuli ainakin parempi fiilis jo etukäteen kesän töistä, kun tiesi edes vähän etukäteen mihin oli menossa ja keneltä kysellä asioista. Useimmissa, ellei jopa kaikissa harjoittelupaikoissa suhtautuminen kandeihin on ollut aika myönteistä ja useimmat kokevat jopa saavansa kandeilta jotain itsekin työhönsä, esimerkiksi päivityksiä hoito- ja lääkityskäytäntöihin. Päivien rakenne ja toiminta vaihteli paljon riippuen mahdollisista ajanvarauksista/sovituista käynneistä sekä puhelimen soimisesta aamuisin ja myös päivän aikana. Välillä oli hiljaisempaa ja rennompaa, välillä taas kiireisempää. Eli ihan sitä samaa kuin kesälläkin.

Klinikkavuosi: Hevossairaala, osa 2

Omista Hevossairaalan jaksoista tuntuu olevan jo ikuisuus ja väliin on mahtunut kandikesän aikana koettuja hevostapauksia lähinnä talliolosuhteissa hygieenisemmän ja hienoilla välineillä varustetun sairaalan sijaan. Välillä sitä huomasi haikailevansa Hevossairaalan eläinlääkärien turvalliseen huomaan ja neuvojen pariin, mutta ihan hyvin sitä kai kuitenkin lopulta pärjäsi. Puhelimen toisessa päässä saattoi välillä joku tuttu ääni antaa hyviä neuvoja ja mielipiteitä ja rauhoittaa tilannetta kandin pään sisällä. Hevospotilaiden määrä vaihteli tosi paljon eri paikkakunnittain ainakin syksyn mittaan käytyjen keskustelujen perusteella. Se on ehkä helpottava tieto sellaiselle eläinlääkärin alulle, joka ei välttämättä niin kovin paljon tahdo hevosten parissa puuhata. Toisaalta taas ne, joiden urasuunnitelmat siintävät hevosten parissa, osaavat todennäköisesti jo alunperinkin hakeutua sellaisiin paikkoihin, missä hevospraktiikkaa pääsee tekemään. Missä tahansa kunnassa töitä tekeekin (jos kuntaan menee), pitää silti aina varautua siihen, että päivystyksessä vastaantuleva eläinlaji voi olla mikä tahansa.

Mutta palataanpa vielä sinne heppajaksojen muisteluun. Ihan kuin Saarellakin, myös Hevossairaalassa vihreän kirjan pakollisiin merkintöihin kuului jo ensimmäisen rotaation aikana yleistutkimuksen suorittaminen hevoselle eläinlääkärin seuratessa, kysellessä ja tentatessa vieressä. Kuten olettaa saattaa, tämän suorittamisessa oli niin eläinlääkäri- kuin kandikohtaisiakin eroja eli osa eläinlääkäreistä oli tiukempia merkinnän antamisen kriteereistä ja toisaalta taas kaikki meistä kandeistakaan eivät ehkä ihan kaikkia osa-alueita aina ihan täydellisesti hallinneet. Mitään varsinaisia pakollisia demoja ei hevospuolelle kuulunut, toki Ypäjän hevosgyneharjoituksista sai asiaan liittyviä suoritusmerkintöjä vihreässä kirjassa myös hevososastoon. Välillä kandit kyllä yrittivät pyytää eläinlääkäreiltä demoja milloin mistäkin asiasta, ja aina välillä (harvemmin) joku eläinlääkäreistä saattoi pitää pienen opetustuokion. Tietty määrä suorituksia vihreässä kirjassa vaadittiin väliaikaisten praktiikkaoikeuksien saamiseksi ja aika lailla niitä tyypillisiä hoitotoimenpiteitä nämä suoritukset vastasivatkin. Jossain vaiheessa klinikkavuotta muistan meidän kandien keskellä velloneen pienen paniikin, että saavatko kaikki tarpeeksi merkintöjä, mutta en kyllä usko että oikeuksien saaminen jäi keneltäkään niistä kiinni. Aina pystyi kuitenkin soveltamaan ja esimerkiksi opetushevosilla näyttämään vaikkapa kaviohauteen tekemisen, mikäli sopivia potilaita ei sillä hetkellä tullut vastaan.

Hevosen oikea takajalka. Tämä hieman epätarkka kuva havainnollistaa mielestäni hyvin sen, että hevonen astuu kullakin jalallaan vain yhdelle varpaalleen ja että calcaneus (kantapää) on vähän eri korkeudella kuin esimerkiksi ihmisillä. Kuva Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä.

Kuten aiemmassa postauksessa mainitsinkin, aina välillä tiistaisin oli aamukierron sijaan Journal Club. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että joku eläinlääkäreistä kertoi jostakin artikkelista, tyypillisesti omaan kiinnostuksenkohteeseensa liittyvästä tutkimuksesta, ja aiheesta ehkä vähän keskusteltiin esityksen jälkeen. Useimmiten nämä JC-artikkelit jaettiin meille opiskelijoillekin Moodleen etukäteen tutustuttavaksi, mutta kovin montaa niitä ei kyllä koko klinikkavuoden aikana osunut kohdalle. Ainakin itse koin tämän tilaisuuden mukavan rennoksi tapahtumaksi ja välillä niistä sai ihan mukavaa lisätietoa tai hyvää kertausta eri asioista.

"Omia potilaita" piti hevospuolella tehdä kaksi eli yksi ortopedinen potilas ja toinen sisätautipotilas. Näiden omien potilaiden hoitoon piti osallistua mahdollisimman tiiviisti ja tehdä sitten parisivuinen kirjallinen raportti, jossa kävi läpi potilaan perustietoja, anamneesia, tehtyjä tutkimuksia ja niiden löydöksiä, diffejä ja diagnoosia, hoitoa, jatkohoitoa ja ennustetta. Näiden lisäksi piti käyttää vähintään kahta kirjallista viitettä ja pohtia esimerkiksi diagnostiikkaan, hoitoon tai ennusteeseen liittyviä asioita. Ensimmäinen raporttti piti palauttaa jo viimeistään toisen rotaation jälkeen ja toinen viimeistään kolmannen rotaation lopussa. Ajatuksena oli ilmeisesti alkuun, että lukisimme ja kommentoisimme toistemme raportteja, mutta Moodle-alusta ei taipunut tähän siinä muodossa kuin se oli toteutettu. Ainakin itse silti hyödynsin tämän ja lueskelin muiden raportteja mielenkiinnolla ja otin ne talteen mahdollista myöhempää käyttöä varten eli siis suomeksi sanottuna kandikesää silmälläpitäen.

Jokaisen piti osallistua myös vähintään yhteen hevosen anestesiaan eli anestesian suunnitteluun, valmisteluun, induktioon ja ylläpitoon, anestesian seurantaan sekä heräämisen seurantaan. Anestesialomaketta täytettiin operaation aikana ja sitä käytiin myöhemmin läpi, yleensä pienellä porukalla yhdessä eläinlääkärin kanssa. Tämä anediskussio oli mielestäni ehkä yksi tärkeimmistä läpikäydyistä asioista käytännön työn kannalta, vaikka ei meistä jokainen ehkä sinne leikkaussaliin asti operoimaan päädykään. Hevospuolella anestesia on tosiaan vähän eri kaliiberia kuin pieneläimillä, mutta samat perusperiaatteet pätevät sielläkin. Onhan se aika jännittävää nukuttaa niinkin iso eläin kuin hevonen ja asetella se mahdollisesti nosturin avulla selälleen leikkauspöydälle valmisteltavaksi. Heräämisestä puhumattakaan. Hevosilla kun se herääminen ei läheskään aina suju niin sulavasti kuin pieneläimillä eikä heräämiskarsinaan ole mitään asiaa anestesiastaan heräilevän hevosen sinkoillessa pitkin pehmustettuja seiniä. Raajojen murtumiltakaan ei aina vältytä, eli vaikka leikkaus itsessään saattaisikin onnistua, on heräämisessä tämän kokoluokan eläimellä aina omat erityiset riskinsä ja tiettyjen ihmisten turvallisuuden kannalta oleellisten toimenpiteiden tekeminen on oikeasti todella tärkeää. Erilaisia leikkauksia seuratessa kyllä viimeistään huomasi hevossairaalan eläinlääkäreiden ja hoitajien ammattitaidon, ihan todella voi kyllä nostaa hattua heille. Ja leikkauksistahan sai myös tehdä halutessaan leikkauskertomuksen vaihtoehtona pieneläinten leikkauskertomuksille, mutta aika harva kai sen taisi lopulta tehdä. Ainakin itse koin pieneläinten leikkauskertomusten tekemisen kuitenkin hyödyllisemmäksi työn kannalta, vaikka hevostenkin erilaiset leikkaukset olivat erittäin mielenkiintoisia ja opettavaisia.

Hevosen kallon poikkileikkaus Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä. Pään anatomian hallitsemisella on aika tärkeä rooli eläinlääkärin työssä, onneksi itse hallitsen sen ehkä paremmin kuin valokuvaamisen.

Viimeistään viimeisen heppajakson aikana jokaisen opiskelijan piti pitää suullinen esitys eli "grand rounds" jostakin valitsemastaan potilaasta ja aiheesta. Aikaa esitykselle oli varattu 8 minuuttia ja siihen piti sisällyttää käytännössä samoja asioita kuin omista potilaista tehtyihin raportteihinkin. Eli oikeasti mitään kovin pitkää esitystä ei ollut tarkoituskaan pitää. Koin itse grand roundsitkin aika rennoksi tapahtumaksi ja aika turha niistä oli stressata. Eläinlääkäri tai pari saattoi olla muiden klinikkaryhmäläisten lisäksi kuuntelemassa, ehkä kommentoi jotain aiheeseen liittyvää tai lopuksi yhteisesti keskusteltiin vähän ja sitten saikin suoritusmerkinnän vihreään kirjaan. Nämäkin olivat sellaisia mukavia kertauspaketteja pääasiassa tutuista sairauksista ja niiden hoidosta. Eli valmistivat aika hyvin praktiikkaankin.

Ja näin alkaa vähitellen klinikkavuosi lähestyä loppuaan täällä bloginkin puolella. Varsinaisista kliinisten taitojen opetukseen liittyvistä asioista olen naputellut suunnilleen sen, mitä alustavasti suunnittelinkin. Kaikesta ei ihan samaan tapaan löydy oikein kerrottavaa, varsinkaan kun tuntuu että olen jo unohtanut vähintään puolet klinikkavuoden aikaisista tapahtumista. Vielä tuolla luonnoksissa on kypsymässä tekstiä keväällä järjestetystä praktiikkakurssista, pakollisesta kunnaneläinlääkäriharjoittelusta ja ehkäpä jokunen sana erilaisista kandi-illoistakin. Varmaankin alkuvuoden puolella pääsen vähitellen sitten kertomaan enemmän kutosvuoden opinnoista.

Kandikesäänkin ehkä voisi vielä jossain välissä palailla, ongelma on lähinnä se, että pää tuntuu sen suhteen aika tyhjältä enkä oikein tiedä mitä haluaisin siitä täällä jakaa. Kypsyttelen ajatusta päässäni jonkin aikaa. Blogissa vierailee kuitenkin jatkuvasti ihan kiitettävään tahtiin ihmisiä, joten kysymyksiä ja toiveitakin saa ehdottomasti esittää.

Klinikkavuosi: Pieneläinkirurgia, osa 2: Erikoisklinikat ja anestesiologia

Kirjoittelin aiemmin Pieneläinkirurgian ekassa osassa pehmytosakirurgiasta ja ortopediasta ja nyt on sitten erikoisklinikoiden eli neurologian, hampaiden ja oftalmologian sekä anestesiologian vuoro. Näistä siis yksi viikko vietetään anestesian parissa ja toinen erikoisklinikoilla. Luonnollisestikin aika pieni määrä potilaita ehtii esimerkiksi erikoisklinikoiden yksittäisten päivien aikana kuhunkin erikoisalueeseen liittyen tulla klinikkavuoden aikana vastaan, mutta onneksi näitä potilaita kuitenkin jokunen eksyy esimerkiksi päivystyksiin. Neurologiaa ja hampaita oli peräti kaksi päivää viikon aikana, silmille eli oftalmologialle riitti yksi päivä.

Neurologian päivinä paikalle piti ilmestyä 7.30. Aamulla tarkistettiin, oliko päivystykseen tai teho-osastolle ilmestynyt mahdollisia neurologisia potilaita. Päivän aikana otettiin anamneesia, tehtiin yleistutkimusta, seurattiin neurologisen tutkimuksen tekemistä yleensä eläinlääkärin toimesta, keskusteltiin vaurion lokalisaatiosta ja differentiaalidiagnooseista aiemmin opitun VITAMIN D:n mukaisesti, kertailtiin hiljaisempina aikoina luentomateriaaleja ja muisteltiin eri lääkityksiä. Välillä päästiin seuraamaan jatkotutkimuksia eli esimerkiksi magneettikuvausta ja keskustelemaan eläinlääkärin kanssa hoidosta ja ennusteesta. Ainakaan omat neuron päiväni eivät olleet kovin kiireisiä, joten kertaamiseen ja muisteluun oli hyvin aikaa. Aika paljon asioita oli jo ehtinyt unohtuakin, joten kertailu tuli tarpeeseen. Hyvää kertausta tuli myös neurologian ryhmätöissä, joissa kerrattiin esimerkiksi epilepsialääkityksen riittävyyden arviointia ja lääkityksen muuttamista. Kyllä näistä jotain hyötyä jo kesälläkin kieltämättä oli!

Hammasklinikalla kandin rooli oli pääasiassa eläinlääkärin toimien seuraamisessa ja keskusteluissa. Aamulla paikalle tultiin 7.30 ja otettiin potilas sisään, kyseltiin anamneesi huolellisesti erityisesti hammaspuolen asioita painottaen ja tehtiin potilaalle yleistutkimus. Hammaspotilaat olivat yleensä sairaalassa sisällä koko päivän mm. siksi, että hyvin usein vastaan tuli jonkinlaisia yllätyksiä ja potilaille pyrittiin tekemään mahdollisuuksien mukaan koko suun hoito samalla kertaa. Anestesian suunnitteli aina hammaspotilaillekin anestesiologiaan perehtynyt eläinlääkäri huomioiden kunkin potilaan terveydellisen tilanteen. Kandina pääsi osallistumaan monesti potilaan valmisteluun ennen hampaiden ja suun tutkimusta. Hammaskivien puhdistamista ultraääneen perustuvalla hammaskiven poistolaitteella pääsi harjoittelemaan eläinlääkärin valvovan silmän alla ennen muita toimenpiteitä, eli esimerkiksi suun tutkimusta, röntgenkuvausta, tai hampaiden poistoja.

Kumman suun lemmikillesi haluaisit?

Hammasasioista meille luennoitiin jo nelosella hyvin perusteellisesti, mutta valitettavasti eläinten hampaista huolehtiminen on edelleen hyvin olematonta eläinten omistajien keskuudessa. Ihan samalla lailla eläintenkin hampaat vaativat mekaanista puhdistusta eli sitä hampaiden harjausta, mitä ihmistenkin hampaat. Jo kesän aikana töissä ollessani oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus joutua sanomaan vastaanotolle tulevien eläinten omistajille, että lemmikinkin suu vaatii hoitoa. Ja aika paljon pahempia suita ja hampaita tuli kyllä kandikesän aikana vastaan kuin mitä yliopistolla klinikkavuoden aikana ehti nähdä. Kun eläin pienestä pitäen opetetaan hampaiden harjaamiseen, ei asiassa pitäisi olla ongelmaa. Hampaiden hoitaminen, kuten toinen suosikkipaasauskohteeni eli eläinten ylipaino kun on hyvin pitkälti omistajasta kiinni.

Ennen oftalmologian päivää piti tehdä sisääntulotentti, jonka kysymyksissä kertailtiin monia silmätutkimukseen ja yleisimpiin silmäsairauksiin liittyviä asioita. Näitä asioita kertailtiin eläinlääkärin kanssa hiljaisempina aikoina ennen potilaita ja potilaiden välissä. Päivä alkoi tuttuun tapaan kello 7.30 ja aika samaa kaavaa noudatettiin kuin muillakin osastoilla, eli anamneeseja ja yleistutkimuksia ja sen sellaista. Yhden päivän aikainen potilasmäärä tosiaan oli hyvin suppea, mutta päivystykset osaltaan pelastivat tätäkin tilannetta. Näitä tyypillisiä päivystyksissäkin monesti nähtyjä silmäpotilaita tuli kyllä ihan kiitettävästi kesälläkin hoidettua ja käsittääkseni ihan hyvällä menestyksellä. Harmillisesti oftalmologiassa ei kovinkaan paljon päässyt itse tekemään, vaan päivä perustui pääasiassa eläinlääkärin toimien seurailuun. Onneksi oftalmologiassa oli jo silloin nelosen aikana erinomaiset harjoitukset, joiden avulla silmien tutkiminen ei tuottanut kesälläkään vaikeuksia (paitsi ehkä yhteistyöhaluttomien potilaiden kanssa).

Anestesiologian viikon aikana opettelimme mm. käyttämään Yliopistollisen eläinsairaalan hienoja, ihmisilläkin käytettäviä anestesialaitteita ja teimme anestesiasuunnitelmia eläinlääkärin valvovan silmän alla perusleikkauksiin eli esimerkiksi sterkkaan tai kastraatioon meneville potilaille. Tehtiin yleistutkimusta, arvioitiin potilaan riskiluokkaa, kanyloitiin, tehtiin induktioita, annettiin lääkkeitä, harjoiteltiin intubointia, seurattiin anestesialaitteiden lukuja ja käppyröitä, arvioitiin leikkauksenaikaisen kivunhallinnan riittävyyttä, valvottiin heräämistä, ekstuboitiin, arvioitiin leikkauksenjälkeisen kivunhallinnan riittävyyttä, tarvittaessa käytettiin koiria tarpeillaan ja valmisteltiin potilaita kotiinlähtöä varten. Myös elvyttämistä harjoiteltiin tätä tarkoitusta varta vasten suunnitellulla Jerry-koiralla, jonka kylkiluut olivat ilmeisesti saaneet jo aikamoista käsittelyä jonkun innokkaan elvyttäjän seurauksena. Anestesiakertomuksia pieneläimille piti tehdä viikon aikana yhteensä neljä ja hyväksytystä suorituksesta sai eläinlääkärin kuittauksen vihreään kirjaan.

Postoperatiivisen lääkitystarpeen arviointi. © Pertti Jarla

Aika moni nelosen anestesiologian luennoilta tuttu asia konkretisoitui huomattavasti selkeämmin, kun asioita pääsi kunnolla käytännössä tekemään. Anestesiologian parasta antia olivat varmaankin omien anestesiasuunnitelmien tekemisen lisäksi iltapäivisin järjestetyn diskussiot, joissa keskusteltiin esimerkiksi anestesian riskitekijöistä ja komplikaatioista, nesteytyksestä, eri lääkeaineista ja niiden vaikutuksista elimistössä anestesian aikana ja infuusionopeuksista eri lääkeaineille.

Niinkuin jo aiemmassa pieneläinkirurgian postauksessa sanoinkin, anestesia Pieneläinsairaalan kaltaisessa paikassa on aika eri tasoa kuin esimerkiksi Saarella tai monissa kuntaolosuhteissa. Monien omistajien voi olla hyvin hankala tätä käsittää ja anestesian turvallisuudesta ja riskeistä joutui kesälläkin töissä keskustelemaan omistajien kanssa. Aina ei ole mahdollisuutta valita sitä parasta mahdollista hoitoa eläimelle syystä tai toisesta, mutta sitten pitää hyväksyä se mahdollisuus, ettei myöskään lopputulos ole aina kaikista parhain eläimen kannalta. Tämä on välillä aloittelevana eläinlääkärinä haastava asia, sillä kukapa haluaisi olla se, joka joutuu kertomaan omistajalle että se tämänkertainen, näissä olosuhteissa ja näillä välineillä suoritettu paras ei riittänytkään eläimen pelastamiseksi. Se on aika raskasta ja oma riittämättömyys onkin yksi yleisimpiä eläinlääkäreitä piinaavista ajatuksista. Eläinlääkärikin on vain ihminen, vaikka moni aikamoisiin "ihmeisiin" välillä pystyykin.


Niin erikoisklinikoita kuin anestesiologiaakin oli suhteellisen vähän klinikkavuoden aikana, vaikka näitä asioita jatkuvasti eläinlääkärille praktiikassa tuleekin vastaan. Mieluustihan näitä osa-alueita hallitsisi paremminkin (ja mieluiten tietysti täydellisesti), mutta onneksi voi jatkokouluttautua ja opiskella asioita lisää ja tarvittaessa lähetää potilaita eteenpäin erikoisosaajille oman osaamisen loppuessa kesken. Ihan kaikkea ei kuitenkaan jokainen eläinlääkärikään voi osata.

Klinikkavuosi: Pieneläinpäivystys

Pieneläinpäivystysviikoilta voi saada hyvää harjoitusta tulevaa kandikesää ajatellen, mutta näin jälkiviisaana voin todeta, että kyllähän siihen itsekseen eläinlääkärinä päivystämiseen liittyy vähän muutakin. Kun klinikkavuonna päivystysvelvollisuus on pisimmillään 16 tuntia putkeen, saattaa se kesällä olla monesti 80 tuntia eli perjantaiaamusta maanantai-iltapäivään. Lyhinkin vuoro eli arkipäivystysvuoro kunnassa käsittää päivystysyön lisäksi sitä edeltävän ja seuraavan normaalin työpäivän ollen pituudeltaan siis 32 tuntia. Pahimmassa tapauksessa unesta saa päivystysvuoronsa aikana vain haaveilla ja tähän väsymykseen saattaa saada jonkinlaisen ensikosketuksen klinikkavuoden päivytystysviikkojen aikana. Mutta palataanhan nyt vielä kuitenkin näihin klinikkavuoden muistoihin!

Toisin kuin nelosella hujan hajan sinne tänne opintojen ohelle osuneet päivystysvuorot, klinikkavuonna päivytykset olivat järkevästi aina viikon jaksoissa kerrallaan. Kuhunkin päivystysviikkoon sisältyi useimmiten 3 päivystysvuoroa ja jokaisen päivystysvuoron välissä oli yleensä vuorokauden vapaa. Päivystysviikko on merkitty klinikkavuoden lakanaan eikä päivystysviikon aikana ole muuta opetukseen liittyvää ohjelmaa kuin päivystäminen. Oikea-aikaiseen syömiseen, nukkumiseen ja päivystysvuorosta palautumiseen voi siis keskittyä ainakin teoriassa ihan rauhassa. Ihan hirveän paljon muuta ei oikeasti päivystysviikoilla kyllä jaksanutkaan. Pelkkä vuorokausirytmin kääntäminen aina viikoksi kerrallaan on oikeasti yllättävän kuormittavaa. Kuten nelosenkin päivystyksissä, myös klinikkavuonna päivystyksissä oli myös varallaolovelvollisuus muutamien päivystysvuorojen ajan. Aika harvoin näitä varapäivystäjiä silti joudutaan ilmeisesti paikalle hätyyttämään.

Päivystysvuoroja oli arkisin kello 16-08 ja viikonloppuisin kello 8-20 ja 20-08. Virka-aikoina päivystys kuuluu pieneläinpolin tehtäviin, kuten aiemmin mainitsinkin. Päivystysvuorossa oli aina 2-3 vitosen kandia ja vaihteleva määrä muita pikkukandeja. Varsinkin kevään päivystysvuoroilla pikkukandeja tuntui olevan aika paljon enemmän ja joskus siellä joku kutonenkin oli suorittamassa valinnaista päivystysjaksoa. Täytyy kyllä sanoa, että meillä on aivan huikeita tulevia eläinlääkäreitä kehittymässä, sillä ainakin omiin päivystyksiini samaan aikaan osuneet neloset olivat jo todella osaavia ja reippaita! En usko että itse olin läheskään niin pätevä siinä vaiheessa opintoja... Muistan lähinnä, että olo oli todella typerä ja tuntui etten osannut mitään. Pikkukandien kanssa pyöriessä ja heitä opastaessa huomasi väkisinkin kehittyneensä aika monissakin asioissa, mikä toi sellaista sopivan luottavaista fiilistä kandikesää ajatellen.

Auringonnousu kaltereiden takaa päivystyksessä.

Potilastyö päivystyksissä oli sitä samaa tuttua, mitä jo nelosen päivystyksissä harjoiteltiin. Ainoa ero oli oikeastaan se, että kun kello löi iltaisin 22, pikkukandit haihtuivat paikalta ja me vitoset jäimme keskenämme eläinlääkärin ja hoitajien armoille. Samat hommat jatkuivat aina aamuun saakka, mutta monesti potilasvirta väheni ja puhelin hiljeni ainakin hetkeksi aamuyön tunteina. Päivystyspuhelimeen vastaaminen oli kandien vastuulla. Välillä sitä saattoi päästä ihan nukkumaankin pieneksi hetkeksi, mutta läheskään joka yö tämä ei ollut mahdollista. Joskus vähintään toisen kandin piti jäädä vahtimaan sisään jääneitä potilaita ja nukkumista vuoroteltiin. Joskus autettiin teho-osaston puolella, jos muuten oli hiljaisempaa. Joskus pääsi mukaan öisiin hätäleikkauksiin avustajaksi. Joskus joutui herättämään hiljaisena hetkenä nukkumaan menneen eläinlääkärin potilastulvan jälleen alkaessa. Jos sattui tosi hiljainen päivystys ja tosi mukava ja innostunut eläinlääkäri, saattoi eläinlääkäri opettaakin jotain oleellista vuoron aikana. Yleensä tämä oli kuitenkin tuhoon tuomittua, sillä aina kun joku alkoi opettaa jotain, potilaita alkoi taas virrata.

Työn ohella päivystysten parasta antia olivat erilaiset keskustelut kandien, eläinlääkärien ja hoitajien kanssa, joko ihan asiasta tai sitten aivan jostain muusta. Aamuyön hiljaisina tunteina monesti huomasi nälän iskevän, joten syöminen nousi myös tärkeään rooliin. Omista syömisistään piti ehdottomasti huolehtia ja pitää niistä kiinni, muuten väsymys nousi vähintään potenssiin 4. Paras osuus päivystyksessä oli nähdä seuraavien päivystäjien tai polilaisten pirteät kasvot vuoron päättyessä, kun itse järkyttävillä silmäpusseilla varustettuna ja lähes poikkeuksetta kuolemanväsyneenä tiesi pääsevänsä vihdoin nukkumaan. Vaan vähänpä tiesi kandi tuolloin väsymyksestä...

Kandikesän plussia ja miinuksia

Ensimmäinen kesä eläinlääkärinä (sijaisena) takana

ja viimeinen opiskeluvuosi eläinlääkiksessä on alkanut!

Ensimmäisen viikon aikana lähes jokaisessa keskustelussa kavereiden kanssa on luonnollisesti käyty läpi kandikesän tapahtumia, vaikka näitä on toki tullut purettua jo kesänkin aikana. Kandikesästä voisi kertoa tuhat ja yksi tarinaa. Jokaisella meistä on varmasti vähän erilaiset kokemukset kesästä, mutta keskustelujen perusteella monet asiat ja ajatukset vaikuttavat olevan useimmilla hyvinkin samanlaisia. On hienoa kuulla muiden kokemuksia ja tapauksia, jakaa tietoa, nauraa, itkeä ja tuskastella yhdessä. Tässä "välikevennyksenä" pieni postaus kandikesästä ennen kuin taas jatkan klinikkavuoden postausten viimeistelyä - niitä on jo vino pino lähes valmiina odottamassa julkaisua.

Parhaimpina kandikesän hetkinä työnteko ei edes tuntunut työnteolta. Huonoimpina hetkinä olisi mieluummin ollut missä tahansa muualla. Ja sitten oli ne sadat tunnit jossain näiden kahden ääripään välillä. Tuskin kellään meistä ensimmäinen kesä oli pelkkää ruusuilla tanssimista, vaikka moni työstä varmasti nauttikin. Välillä päivät olivat kirjaimellisestikin täyttä paskaa, mutta onneksi näitä oli selvästi vähemmän kuin niitä mukavia päiviä. Vertaistukea oli nopeasti saatavilla omaa kandikesäänsä viettäviltä kollegoilta whatsapin ja puheluiden välityksellä, nämä olivat korvaamaton apu paniikin ja ahdistuksen iskiessä.

Kandikesän hyppy tuntemattomaan. Kuva: Kamala luonto Instagram

Parasta kandikesässä:
+ Kanyloinnin onnistuminen kriittisellä potilaalla
+ Oma praktiikkalaukku omilla lääkkeillä omassa järjestyksessä
+ Omat praktiikkavälineet omassa autossa omassa järjestyksessä 
+ Kandien oma paniikkilinja ja muu vertaistuki
+ Korvaamattomat vakkarieläinlääkärit ja keskustelut heidän kanssaan
+ Potilaiden hengen pelastaminen
+ Onnistuneet leikkaukset ja muut toimenpiteet
+ Hoidon jälkeen jaloilleen nousevat poikimahalvauslehmät
+ Potilaan tilan parantuminen kontrollikäyntiin mennessä
+ Asioiden oppiminen ja rutiinien muodostuminen toistojen myötä
+ Penturokotukset ja ihanat pennut
+ Hyvä ruoka lounastauolla
+ Kehut, kiitokset ja halaukset asiakkailta
+ Paisepotilaiden nopea paraneminen
+ Kunnon yöunet
+ Kauniit maisemat autolla ajellessa
+ Autosta yllättäen löytyvä suklaa- tai välipalapatukka
+ Asiakkaiden ymmärtäväisyys
+ Rahan ilmestyminen tilille
+ Se että se loppui 

Kandikesä kasvattaa. Kuva: Kamala luonto Instagram

Ikävintä kandikesässä:
- Käsiin kuolevat potilaat, joita ei voi enää auttaa
- Kärsivät potilaat, jotka olisi pitänyt lopettaa jo aikoja sitten
- Omistajat, jotka eivät ymmärrä/halua ymmärtää
- Omistajat, jotka luulevat tietävänsä valmiin diagnoosin tai hoidon
- Omistajat, joista ei saa mitään selvää
- Kolmen tunnin synnytysavun jälkeen kaiken mahdollisen (tarvikkeiden ja oman lärvin) peseminen yömyöhään seuraavan päivystyspotilaan varalta
- Desinfektioaineiden hengittäminen ilmasta
- Asiattomat kommentit asiakkailta
- Tavaroiden purkaminen ja pakkaaminen laatikoihin, hyllyihin, kaappeihin, autoon...
- Väsymys
- Rajalliset resurssit kunnassa
- Kiire
- Osaamattomuus ja oma turhautuminen
- Nälkä
- Yöherätykset päivystyksessä ja vajaat yöunet
- Alvien laskeminen alv-ilmoituksiin
- Maksamattomien laskujen pelkääminen
- Maksamattomat ja perintään menneet laskut


Näitä ja monia muita asioita innokkaimmat voivatkin bongailla ensi kevään Kandeissa, kun kolme rohkeaa eläinlääkärinalkua omalta vuosikurssiltani vietti tämän kesän kameran edessä. Kyseiseltä sivulta löytyy myös hauska pätkä Sohvaperunoiden viime kevään jaksosta, jossa katsottiin Kandeja. Sohvaperunoiden reaktiot olivat aika hauskoja, itselle kun tässä eläinlääkärikuplassa elellessä ei oikein mikään enää aiheuta vastaavanlaista reaktiota. :D

Olen myös ajatellut palailla lisää kandikesään myöhemmissäkin postauksissa, jos vain kutosen aikataulu ja oma jaksamiseni sen sallii. Nähtäväksi jää...