Ympäristöterveys

Kauan sitten olleen viime syksyn seuraava koettelemus Elintarvikehygienian jälkeen oli Ympäristöterveyden kurssi. Aiheissa ajauduttiin yhä kauemmas eläinlääkärin praktiikkatyöstä, kohti ihmisten asumisterveyttä ja ympäristöasioita. Aihealueet olivat sinänsä mielenkiintoisia ja hyödyllisiä ihan yleissivistyksenkin kannalta, mutta kaipuu praktiikkaan oli kova ja se teki opiskelusta haasteellista. Ympäristöterveys on sellainen osa-alue, joka vaikuttaa ihan meidän jokaisen arkipäiväiseen elämään, sillä terve elinympäristö on oikeasti aika oleellinen asia ihmisten eliniän ollessa useiden vuosikymmenten mittainen. Ihminen ehtii altistua aika monenlaisille terveyshaitoille elämänsä aikana ja siksi niitä onkin hyvä tuntea.

Ympäristöterveyden osaamistavoitteista sanotaan näin:

Opiskelija

• Osaa kuvata sellaisia suoria ja epäsuoria terveysriskejä, joita aiheutuu maaperän ja ulkoilman saastumisesta, ja jotka ovat seurausta ihmisen toiminnasta kuten maataloudesta, teollisuudesta ja liikenteestä.

• Osaa tunnistaa terveydelle haitallisia biologisia ja kemiallisia talous- ja uimaveden saastumisreittejä ja -lähteitä.

• Osaa kuvailla koko vedenjakeluketjuun liittyvien erilaisten mikrobiologisten ja kemiallisten riskien terveysvaikutuksia sekä toimenpiteitä, joiden avulla riskejä hallitaan yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa.

• Tuntee ja osaa soveltaa talous- ja uimavesilainsäädäntöä ja siihen liittyviä mikrobiologisia ja kemiallisia laatuvaatimuksia.

• Tietää miten vesiepidemiat hallinnoidaan.

• Osaa tunnistaa ja arvioida erilaisia biologisia, kemiallisia ja fysikaalisia tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa sisäilman terveysriskeihin.

• Osaa eritellä tekijöitä, jotka ovat keskeisiä kosteusvaurioiden kehittymiselle, ja on tutustunut virallisiin määritysmenetelmiin näiden vaurioiden osoittamiseksi ja tunnistamiseksi.

• Tuntee sisäilman terveysvaikutuksiin liittyvää lainsäädäntöä ja viranomaismääräyksiä ja tietää, miten sisäilma-asioita valvotaan terveydensuojelussa.

• Tietää miten terveydensuojelu liittyy muihin ihmisen terveyteen vaikuttaviin toimintoihin, kuten ympäristönsuojeluun.

Kemiallisia tutkimuksia vesilabroissa.

Perinteiseen tapaan kurssi sisälsi paljon luentoja, joista vain pieni osa taisi olla pakollisia, mutta muillekin luennoille suositeltiin osallistumista. Luennot käsittelivät ympäristöterveyttä ja terveydensuojelua, vesihygieniaa eli talous- ja uimavettä sekä veden kemiallista laatua, asumisterveyttä eli sisä- ja ulkoilmaa sekä radonia ja ympäristöhygieniaa eli maaperää, jätevesiä ja ympäristönsuojelulakia. Yliopiston opetushenkilökunnan lisäksi luennoitsijoina oli valtava määrä oman alansa spesialisteja, joten esimerkiksi talous- ja jäteveden käsittelystä, säteilystä, ulkoilman laadusta, tuhoeläintorjunnasta ja maaperän pilaantumisesta saimme todella asiantuntevat tietopaketit. Luentojen lisäksi aikaa vietettiin laboratoriossa ja excursioilla sekä yhden tieteelliseen artikkeliin perustuvan seminaarityön parissa. Labrat, excut ja seminaarityö olivat kaikille pakollisia, samoin kuin koko kurssin kattava perinteinen paperinen tenttikin.

Labroissa tutkittiin meidän opiskelijoiden itse ottamia vesinäytteitä kaivoista ja uimarannoilta. Näistä vesinäytteistä määritettiin tiettyjä patogeeneja ja esimerkiksi nitraatti-, nitriitti-, rauta- ja fluoripitoisuuksia ja saatujen tulosten perusteella tehtiin kustakin vesinäytteestä tutkimustodistus. Nämä vesihygienian labraharjoitukset noudattelivat samaa kaavaa kuin oikeassa elämässä tehtävät tutkimukset esimerkiksi vesivälitteisiä epidemioita tutkittaessa. Virustyössä etsittiin noroviruksia vesinäytteestä. Työssä ideana oli varmaankin käydä läpi miten tämä tutkimustyö käytännössä tapahtuu, mutta näin opiskelijan näkökulmasta oli vähän tylsää, kun itse sen viruksen ensin sinne veteen lisäsimme ja sitten tutkimme että löytyykö virusta vedestä vai ei... No löytyihän sitä.

Opetusohjelmaan kuului myös pari excursiota pääkaupunkiseudun vesilaitoksille. Toinen kohde oli Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitos ja toinen Viikinmäen jätevedenpuhdistamo. Molemmat olivat ainakin omasta mielestäni todella mielenkiintoisia kohteita ja tekisi kyllä hyvää ihan jokaiselle käydä kurkistamassa varsinkin jätevedenpuhdistamon toimintaa. Ihan vain vaikka siitä näkökulmasta, että mitä sinne vessanpönttöönkin saa laittaa ja mitä ei. Kaikenlaista mielenkiintoista tavaraa puhdistamoilla on kieltämättä nähty. Tässä esimerkiksi pieni lukupaketti HSY:n sivuilta asiasta.

Doria etsimässä? Jätevesilaitokselta löytyy.

Seminaarityössä perehdyttiin pienryhmissä johonkin tieteelliseen artikkeliin, tehtiin sen perusteella esitys aiheesta ja pohdittiin vähän aiheen soveltuvuutta Suomen oloissa ja lisäksi vertaisarvioitiin yhden toisen ryhmän seminaarityö. Itse seminaaritilaisuudessa saattoi olla jokunen aiheeseen liittyvä asiantuntija arvioimassa ja kommentoimassa töitä, mutta muuten seminaarityö oli aika leppoisa tehdä.


Pakko kyllä sanoa, että tämän kurssin opetuksesta oppi paljon uutta ja hyödyllistä tietoa omaankin elämään. Julkisilla uimarannoilla käydessä tulee varmasti tulevana kesänä katseltua tarkemmin ilmoitustaulujen vesitutkimusten tuloksia ja erilaisissa kiinteistöissä vieraillessa tulee kiinnitettyä tarkemmin huomiota rakenteisiin ja niiden kuntoon. Näitä asumisterveyteen liittyviä asioita tuli mukavasti kerrattua Ympäristöterveydenhuollon parin viikon harjoittelussa myöhemmin kutosvuoden aikana, mutta siitä varmaankin lisää myöhemmin!

Elämää ja elintarvikehygieniaa

Näin kevään korvilla ja varsinkin tämän koronan mukanaan tuomien rajoitusten myötä viime syksyn muistelu tuntuu aika haastavalta. Järkevämpi ihminen olisi varmaankin kirjoittanut nämä postaukset valmiiksi jo heti silloisten opintojen ohella, mutta vähemmän järkevä ihminen yrittää nyt sitten muistella menneitä aikoja samalla kun miettii kovasti tulevaa. Tosi helppoa siis, kuten varmasti ymmärrätte. Onneksi sentään jotakin olen näistä kursseista naputellut jo muistiin opintojen aikanakin.

Viimeinen syksy eläinlääkiksen penkeillä koitti syyskuun alussa alkaneen Elintarvikehygienian parissa. Kyseessä oli pari kuukautta kestävä kurssikokonaisuus, jonka suoritettuaan sai peräti 15 op - eli enemmän kuin mistään muusta yksittäisestä eläinlääkiksen kurssista lisuria lukuunottamatta. Suhteellisen laajasta kokonaisuudesta olikin kyse, joten kovin kevyesti tätäkään ei oikein voinut ottaa, jos halusi päästä tentistä läpi. Tentti olikin sitten ihan oma tarinansa...

Suurin osa vuosikurssistamme sinnitteli tämän (ja kutosen muutkin pakolliset opinnot) loppuun valmistumisen toivossa. Osa jäi nauttimaan vielä työelämästä kolme vuotta voimassa olevien väliaikaisten oikeuksien mahdollistamana, ja toisaalta joitakin aiempien vuosikurssien opiskelijoita liittyi seuraamme oltuaan esimerkiksi työelämässä tässä välissä. Vaikka koulun penkillekin oli omalla tavallaan ihan hauska palata pitkästä aikaa, oli monilla meistä aika kova into jo päästä työelämäänkin ja motivaatio näihin ei-niin-kliinisiin aiheisiin oli poissa vähän hukassa. Aika monet meistä tuskailivat näitä kutosen opintoja jo alusta saakka, osa vähän myöhemmin, ja kyllä jotkut näistä tykkäsivätkin. Pakko kuitenkin sanoa itseni ja monen muunkin puolesta, että olisi ollut todella haastavaa palata näihin opintoihin pidemmän työntekoputken jälkeen, kun jo nyt oli havaittavissa kaikenlaisia vaikeuksia. Toisille se voi kuitenkin sopia. Lähtökohtaisesti tuleville eläinlääkäreille suosittelen kuitenkin lämpimästi tutkinnon suorittamista loppuun "normaalissa" kuuden vuoden aikataulussa.





Monet kutosvuoden opinnoista voivat tuntua kummallisilta perinteistä eläinlääkärin työnkuvaa eli sitä praktiikkaa ajatellen. Miksi ihmeessä eläinlääkiksessä opiskellaan elintarvikehygieniaa, ympäristöterveyttä, elintarvike- ja ympäristötoksikologiaa ja ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntöä ja valvontaa? Tiesitkö, että näiden em. asioiden parissa itseasiassa työskentelee todella paljon eläinlääkäreitä? Eläinlääkärin opintoihinhan kuuluu jo kandivaiheessa hyvin paljon mikrobiologiaa ja moni mikrobi itseasiassa voi elellä sekä eri eläinlajeissa että myös ihmisessäkin, osa aiheuttaa sairauksia ja osa taas normaalitilanteessa ei. Kun meillä on jo niin laaja perusosaaminen näistä mikrobeista, onkin aika loogista laajentaa tietämystä hieman humaanipuolelle, erityisesti elintarvike- ja vesivälitteisen patogeenien osalta. Lisäksi varsinkin elintarvikepuolta mietittäessä eläinlääkäreillä oikeastaan on varmasti paras käsitys koko elintarviketuotantoketjun eri osa-alueista aina pellolta pöytään.

Elintarvikehygienian oppimistavoitteista kerrotaan näin:

Opiskelija

• ymmärtää elintarvikkeissa esiintyvien patogeenisten mikrobien merkityksen kuluttajan terveyden kannalta

• tuntee koko elintarviketuotantoketjun riskien hallinnan pääpiirteet

• osaa arvioida eri elintarvikeryhmien hygieenistä laatua ja turvallisuutta

• pystyy arvioimaan ja tunnistamaan elintarvikkeiden prosessoinnin ja pakkaamisen keskeiset riskitekijät

• osaa tutkia ja arvioida patogeenisten mikrobien esiintyvyyttä elintarvikkeissa

• osaa käyttää mikrobiviljelytekniikoita ja pystyy selittämään molekyylibiologisten tekniikoiden periaatteen sekä perustelemaan, milloin niiden käyttö on tarkoituksenmukaista

Kymmenien luentojen (joista vain osa oli pakollisia) lisäksi kurssin ohjelmaan kuului itsenäisesti tehtäviä labrakertaustehtäviä, useita pakollisia labratöitä, pari pikkutarkkaa verkossa tehtävää välitenttiä, projektityö labroineen, yritysvierailuja, sieniexcu, pari muuta ryhmätyötä tai harjoitusta ja sitten se surullisenkuuluisa varsinainen tentti. Alkuunhan meille ei edes kurssialustalta julkaistu sitä kaikkea, mitä oli edessä. Ehkä olisimme kaikki ahdistuneet siitä työn määrästä niin paljon että olisi jäänyt leikki kesken. Omien aikataulujen suunnittelun kannalta olisi ollut kyllä mukavampaa, kun olisi saanut etukäteen merkittyä kalenteriinsa kaiken oleellisen.

Suomaisemaa Tuohilammelta.

Luennot olivat pääsääntöisesti aika mielenkiintoisia, varsinkin erilaisten ruokamyrkytyksiä aiheuttavien patogeenien läpikäynti oli oikein opettavaista. Se kävi varsin selväksi, että oikeasti kaikki lievemmät ruokamyrkytystapaukset eivät edes tule selville, sillä lievästi oireilevat ihmiset eivät välttämättä ilmoittele pienemmistä ripuleistaan mihinkään ja oireet lievittyvät monesti hyvinkin nopeasti. Toki omasta mielestä tuntui vähän raskaalta opiskella sitä, milloin mikäkin patogeeni aiheuttaa ihmiselle oireita ja minkälaisista oireista on kyse, kun oma mielenkiintoni on ennemminkin eläinten ripuleissa (jos niissäkään) kuin ihmisten. Silti pitää eläinlääkärinäkin tiettyjä asioita vain osata, esimerkiksi zoonooseista meihin eläinlääkäreihin ja muihinkin ihmisiin vaikuttava kryptosporidioosi, josta suurin osa eläinlääkärinaluista saa henkilökohtaista kokemusta yleensä klinikkavuoden opintojen aikana. Mutta pakko myöntää sekin, että näiden opintojen myötä oma hygieniatietoisuus muuttui ehkä vielä astetta neuroottisemmaksi tiedostavammaksi. Tieto lisää tuskaa.

Laboratoriotöissä keskityttiin ensimmäiset pari viikkoa ruokamyrkytysbakteereihin. Labroissa toimittiin aika itsenäisesti, mikä alkuun tuntui kankealta, kun edellisistä labroista oli ainakin yli vuosi aikaa. Näytteitä otettiin, tehtiin laimennussarjoja ja rikastusliemiä, maljavaluja ja pintaviljelyjä, laskettiin pesäkkeitä ja yritettiin miettiä miten paljon pesäkkeitä oikeasti näytetemateriaalissa olikaan laimennukset huomioiden, tehtiin puhdasviljelyitä, varmistustestejä ja gramvärjäyksiä eli siis ihan sitä kaikkea mitä normaalisti labroissa tehdään. Maitoviikolla labroissa tutkittiin maidosta eristettyjen patogeenien mikrobilääkeherkkyyttä, maidon mikrobilääkejäämiä tiloilla käytettävällä Delvotestillä sekä maidon peroksidaasiaktiivisuutta ihan samoilla menetelmillä kuin aiemmissakin labratöissä. Aistinvaraiseen arviointiin liittyvissä labraharjoituksissa haisteltiin ja ihmeteltiin mm. kalaa, jauhelihaa ja broileria eri muodoissa sekä kananmunien koostumusta ja vanhenemista. Onneksi ei yleensä tule ihan yhtä pahanhajuisia elintarvikkeita omassa keittiössä vastaan kuin näissä harjoituksissa käytetyt vanhentuneet valmisteet olivat. Toki opimme myös sen, että aina niitä pahanhajuisia, pilaantumisesta varottavia muutoksia ei haista, esimerkiksi kun liha on hienosti upotettu kaikki hajut peittävään marinadiin...

Mikrobilääkeresistenssiä.

Yksi iso osa tätä koko kurssia oli tosiaan tuo pienissä ryhmissä tehtävä projektityö, joka tänä vuonna keskittyi valmissalaattien säilyvyyteen ja ruokahävikkiin. Kaikille ryhmille oli ostettu jokin valmissalaatti kaupasta (sai myös hankkia oman salaatin, mikäli jostain syystä halusi), niitä muhitettiin +6°C:ssa jääkaapissa hieman yli viimeisen käyttöpäivän ja sitten tutkittiin, mitä kaikkea kivaa salaatin syövereistä löytyikään. Näitä salaattejahan tulisi säilyttää alle +6°C:ssa, mutta todellisuudessa ihmisten jääkaapeissa on monesti aivan liian lämmin useille herkästi pilaantuville elintarvikkeille. Näistä salaattitutkimuksista kirjoitettiin projektityön raportti hävikkinäkökulmaa huomioiden. Jokainen ryhmä joutui lisäksi antamaan vertaispalautetta ja vertaisarvioimaan kaksi muuta raporttia ja tietenkin itsearvioimaan omansa. Tällä projektityöllä pystyi vaikuttamaan myös kurssin päätösarvosanaan, mutta valitettavasti mitään tenttikysymystä sillä ei pystynyt täysin korvaamaan.

Yksi kurssin ryhmätöistä käsitteli elintarvikeyrityksen riskinhallintaa ja kriittisten hallintapisteiden tunnistamista. Terminä HACCP kuulostaa ehkä aavistuksen pelottavalta, mutta itse ryhmätyö oli kyllä aika yksinkertainen. Makkaratöissä tutustuimme makkaran valmistukseen liittyviin kiemuroihin. Pääsimme itsekin tekemään makkaraa ja tutkimme, miten esimerkiksi suola- tai nitriittipitoisuus vaikuttavat makkaroiden koostumukseen. Pääsimme myöhemmin itsekin tutkimaan ja maistelemaan ihan käytännössä valmiita makkaratekeleitämme.

Eläinlääkärinalkujen tekemää makkaraa.

Kurssilla oli pari vierailua, joista toinen järjestettiin erilaisiin pääkaupunkiseudun elintarvikeyrityksiin ja toinen oli sitten syksyinen sieniexcursio. Elintarvikeyrityksiä oli hyvin monipuolisesti, oli lihaa, kalaa, kasviksia, maitotuotteita ja eineksiä käsitteleviä yrityksiä, joista kukin opiskelija pääsi valitettavasti vain yhteen kohteeseen vierailemaan. Kävimme kuitenkin vielä yhteisesti näissä vierailukohteissamme tekemiämme havaintoja läpi, oli ihan mielenkiintoista päästä kuulemaan mitä kaikkea eri yrityksissä tehdään ja millaisia ongelmakohtia niissä mahdollisesti oli.

Sieniexcursiolle Orionin Tuohilammelle suuntasimme bussilla saappaiden ja ämpäreiden kera. Ensin kuuntelimme erään sieniasiantuntijan sieniluentoa ja sitten pääsimme seikkailemaan Tuohilammen ympäristöön erilaisia sieniä etsien. Lopuksi sienet koottiin yhteen eri pöydille, joko itsenäisesti sieniä sopivankuuloisiin lajeihin yhdistellen tai enimmäkseen niin, että sieniasiantuntija totesi sienen olevan jotain ihan muuta ja käytännössä hän sitten järjesteli sienet sopivaan järjestykseen. Kävimme ainakin lähes kaikki sienet läpi ja ihmettelimme porukalla miehen kunnioitettavaa sienitietämystä. Puoliakaan näistä tiedoista en itse varmasti enää muista, mutta hyvä muistutus tuli miestä kuunnellessa siitä, että kannattaa poimia ja syödä vain sellaisia sieniä, jotka varmasti tunnistaa vaarattomiksi. Ja miten tämä liittyy sitten eläinlääkäreihin? No, ainakin sieni on elintarvike ja toisaalta praktiikassakin aina välillä vastaan tulee vaikka minkälaisia sieniä syöneitä eläimiäkin... ehkä siis hyvä tietää jotakin ainakin sienten myrkyllisyydestä. Ja näin opiskelijan näkökulmasta koko päivän happihyppely luonnossa luentojen täyttämän syksyn keskellä tekee hyvää, puhumattakaan Orionin erinomaisista tarjoiluista!

Sieniretken saaliita.

Tentti järjestettiin ensimmäistä kertaa sähköisenä salitenttinä pääsääntöisesti omilla läppäreillä samassa luentosalissa naputellen, eikä se ihan täysin ongelmitta sujunut. Tehtävinä olleet esseet olivat aika laajoja aihepiiriltään ja niistä taisi parhaimmillaan joistakin saada jopa 15 pistettä. Käsin kirjoittaessa olisi kyllä käsi ollut aika turta... Tentissä ilmenneiden ongelmien takia saimme kuitenkin joustoa ja tentin pisterajoja hieman laskettiin. Omaan suoritukseeni olen ihan tyytyväinen, vaikka täydellisestä ei voi missään nimessä puhuakaan, tärkeintä itselleni oli päästä tentistä läpi ja hyvin pääsinkin. Ja oli kyllä erittäin hyvä että pääsinkin heti läpi, kun olen noita uusintatenttien kysymyksiä myöhemmin kuullut...

Kaikkiaan Elintarvikehygienia oli todella monipuolinen kokonaisuus ja vaikken ehkä itseäni näekään kovin vahvasti toistaiseksi tätä osa-aluetta koskevissa työtehtävissä, on tästä paljon hyötyä ihan yleissivistyksen ja normaalin elämänkin kannalta. Olisi itseasiassa varmaan ihan hyvä, jos ihan tavallisetkin ihmiset kävisivät näitä asioita enemmän läpi ja ymmärtäisivät tiettyjä perusteita paremmin. Ja varsinkin elintarvikealan toimijoiden toivoisi ymmärtävän näitä asioita vähän keskimääräistä paremmin, mutta tämän kutosvuoden myöhemmät opinnot ovat osoittaneet ettei se aina ihan mene niin...

4th Year

Vielä viimeinen postaus kertauksena nelosvuoden opinnoista ennen vuoden vaihtumista (aiemmat koostepostaukset ekasta, tokasta ja kolmannesta vuodesta eläinlääkiksessä). Sitten voinkin siirtyä jo vihdoin ja viimein klinikkavuoden kuvioihin, jos ja kun vaan jossain välissä ennätän. Nelosen voisi lyhentää seuraavasti: "tiivis ja työntäyteinen, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen ja opettavainen vuosi".

Neljäs opiskeluvuosi pyörähti rytinällä liikkeelle ja jo ensimmäisen eli Pieneläinsisätautiopin blokin eli SAIM:in aikana tunsin lähes hautautuvani valtavan työmäärän ja omien kohtuuttomien ajatusteni alle. Seitsenviikkoinen SAIM tuntui tuolloin sisältävän kaiken kaikesta, mutta vuoden edetessä huomasin olleeni väärässä. Tuon "kaiken" lisäksi oli luvassa vielä aika paljon muutakin. Neurologia ja oftalmologia monine sairauksineen ja termeineen ei varsinaisesti helpottanut asiaa, mutta harjoituksissa oli hienoa päästä pitkästä aikaa tekemään tutkimuksia ihan oikeilla eläimillä. Lisäksi olin erityisen vaikuttunut fysioterapiasta neurologisten potilaiden hoidossa.

Seuraavaksi jatkettiin Pieneläinkirurgian blokilla, jonka Pehmytosakirurgian ja Ortopedian opit ovat ehkä yhdet kaikista parhaiten mieleen jääneistä asioista nelosvuodelta. Hienoja ja opettavaisia ryhmätöitä, ensimmäisiä haparoivia otteita ja ompeleita oikeilla eläimillä kirurgian harjoituksissa ja ihania eläväisiä koiria kipsausharjoituspäivänä Halikossa! Epäilemättä kirran blokki on vuodesta toiseen opiskelijoiden mieleen, sillä mielenkiintoisen aihepiirin lisäksi se on pedagogisestikin erittäin onnistuneesti rakennettu kokonaisuus. Hienoa tässä on sekin, että sama tyyli jatkuu myös kirran opetuksessa klinikkavuonna, siitä lisää myöhemmin. Syyslukukauden viimeinen kokonaisuus ennen odotettua joululomaa vietettiin Anestesiologian monimutkaisiin saloihin syventyen. Perusteita käytiin tarkasti läpi, mutta käytännön oppi valitettavasti tuntui jäävän pitkälti klinikkavuoden aikana opittavaksi.

Vuoden vaihduttua ja vähän sitä ennenkin alkoi uurastaminen Hevossairauksien parissa. Muistin/ehdin jälleen kirjoittaa peräti yhden postauksen vuoden aikana erään heppapäivän ohjelmasta, ylimääräistä vapaa-aikaa ei paljon tuntunut olevan tarjolla. Onneksi saimme edes yhden harjoitustyön verran hevosterapiaa rapsutellessamme oikeita hevosiakin. Heti heppatentin perään jatkettiin Kotieläinten lisääntymistieteen parissa vaatimattoman kuusiviikkoisen verran, mutta ohjelmaan oli mukavasti sisällytetty joitakin asioita selkeyttäneitä demoja. Tentittävä alue sisälsi tuskastuttavan monen eläinlajin kaikki mahdolliset lisääntymiskiemurat.

Vasikkaripulivärityskirja itseopiskelun tuloksena.

Kliinisessä tuotantoeläinlääketieteessä tutustuttiin turkis- ja riistaeläinten, mehiläisten, siipikarjan ja kalojen sekä sikojen ja märehtijöiden sairauksiin hoitoineen (osa 1 ja osa 2) yhteensä noin seitsemän viikon verran. Saimme paljon käytännönläheisiä neuvoja tuotantoeläinten parissa työskentelyyn ja esimerkin siitä, millaiset luentomuistiinpanot eivät ole opiskelijan näkökulmasta hyvät. Nelosvuoden viimeisteli Teurastamohygienia, jossa keskityttiin enemmän teurastamoiden valvontaan. Pääsimme labratöissä jälleen muistuttelemaan toisiamme bunsenliekin sammuttelusta työpisteeltä poistuttaessa. Kiitin onneani, että kyseinen kurssi oli mahdollista suorittaa tenttimättäkin.

Kaiken opetuksen ohella kartutimme kokemusta ja harjoittelimme päivystämistä ja teorian ottamista käytäntöön niin PES:illä kuin HES:illäkin useiden vuorojen ajan, eikä päivystäminen enää vähitellen tuntunutkaan niin pelottavalta.


Nelonen oli tosiaan raskas, mutta silti niin ihana vuosi. Tämä jos mikä on sitä, mitä varten tähän kouluun on haettu! Vihdoinkin sitä oikeaa eläinten tutkimista ja hoitoa käsittelevää tietoa muutaman vuoden perustan rakentamisen jälkeen. Olen edelleen samaa mieltä kuin aiempinakin vuosina: tämä on tismalleen oikea ala itselleni!

Meistä tuli kirurgeja 2/2

Ortopedian osuus Pieneläinkirurgiasta alkoi jo heti ensimmäisellä viikolla ontumatutkimusluennolla. Loput ortopedian luennot pidettiin vasta kirurgian luentojen jälkeen, mikä olikin ehkä selkeämpää. Ontumatutkimuksesta oli kuitenkin pienemmissä ryhmissä toteutetut käytännön harjoitukset, minkä takia luentokin varmaan oli niin aikaisessa vaiheessa. Osalla oli ontumatutkimusharjoitus jo ensimmäisellä viikolla ja jollakin ryhmistä puolestaan vasta viimeisellä viikolla. Aikataulut tosiaan olivat melkoiset, ja lähes aina kun joku ryhmä teki jotain toista harjoitusta, jollakin toisella ryhmällä oli joku toinen harjoitus. A- ja B-ryhmä, 1- ja 2-ryhmä ja sitten vielä a- ja b-ryhmä. Näistä sitten erilaiset kombot eli A1a, A2a, B1a jne. Hyvin se oma ryhmä kuitenkin löytyi kun tarpeeksi pitkään kirjaimia ja numeroita aikataulusta tuijotteli.

Ontumatutkimuksessa tutkittavia asioita oli vähän hankala hahmottaa pelkältä paperilta luettuna, mutta käytännön harjoitus vuosikurssilaistemme omilla koirilla selvensi asiaa aika paljon. Jo anamneesista voi saada aika paljon lisävinkkiä tutkimuksia ajatellen, sillä varsinkin ikä, rotu ja tietyt oireet ovat aika usein tyypillisiä tietyissä ortopedisissä sairauksissa. Hyvä vinkki raajojen manipulaatioista eli liikeratojen tutkimisesta kauhistuneiden omistajien rauhoitteluun oli se, että pyytää omistajaa itse koukistamaan omaa kyynärpäätään ja muistuttaa ettei kyseisen liikkeen pitäisi normaalisti aiheuttaa kipua. Huolellisesti ja järjestelmällisesti tehty ontumatutkimus koko eläin tutkien (vaikka sillä olisikin omistajan mukaan esimerkiksi vain toisen etujalan ontuma) voi auttaa pääsemään diagnoosin jäljille ja ohjaa jatkotutkimukset oikeaan suuntaan.

Ortopedian radiologian osuudessa kertasimme Lappalaisen johdolla osittain jo Diagnostisessa kuvantamisessa tutuksi tulleita perusasioita ja tarkensimme vielä esimerkiksi rotu- ja ikäkohtaisia eroja sekä luukuvien arvioinnin perusperiaatteita. Pääosan luennoistamme olimme jälleen yksien alansa huippujen eli Mikael Moreliuksen ja Pauli Keräsen käsissä, joten ainakaan asiantuntemusta ei luennoiltamme puuttunut! Vuosien kokemus puhui puolestaan ja aika huimaa kehitystä on ortopediassakin heidän työuriensa aikana tapahtunut. Yhdellä luennolla saimme käsiimme ihailtavaksi pienen, noin 2 x 2,5 cm kokoisen ehkä vähän vaahtomuovilta (muttei kuitenkaan) näyttävän kappaleen, COPLA:n (COPLA Scaffold™, linkistä löytyy myös ihan havainnollistava video aiheesta), jonka kliiniset kokeet olivat vähän aiemmin alkaneet. Hintaa kyseisellä, suhteellisen mitättömältä näyttävällä biomateriaalikappaleella oli yli 600€ ja sen tarkoituksena on siis parantaa esimerkiksi nivelruston kasvuhäiriötä (OCD) sairastavan koiran nivelen arpirustoa, nopeuttaa sen muodostumista ja muodostaa uusi rustopinta. Vau! Aika näyttää miten kyseiselle tuotteelle käy jatkossa ja tuleeko se myös ihmisten käyttöön.

Fossum täynnä kirjanmerkkejä.

Kävimme läpi ortopedisia hätätapauksia, jotka meidän eläinlääkärinä tulee osata tunnistaa ja hoitaa tai ainakin ohjata jatkohoitoon. Aina hätätapauksissa tulee kuitenkin muistaa se tärkein eli normaalien elintoimintojen turvaaminen. Vaikka luita olisi murtunut, huolehditaan aina (paitsi jos verta suihkuaa murtumakohdasta) ensin ABC:stä eli hengitysteistä (airways), hengittämisestä (breathing) ja verenkierrosta (circulation), sillä potilas voi olla helposti entinen potilas, jos näiden sijaan kiinnitetäänkin ensimmäisenä huomio murtumaan. Toki vakavissa tapauksissa myös murtumat, niiden laajuus ja vakavuus vaikuttavat suuresti hoitopäätökseen, esimerkiksi HBC- eli hit by car- tai FFF- eli free falling feline -potilailla. Näillä potilailla toki voi olla aika paljon muutakin pielessä, jolloin murtuma saattaa olla pienin murhe.

Eturaajojen ja takaraajojen ontumista kertovilla luennoilla kävimme läpi useita erilaisia ontuman aiheuttajia nuorten koirien kasvuhäiriöistä vanhojen koirien nivelrikkoon. Niveltulehdusluennolla käytiin hyvin tyhjentävästi läpi niin infektiivinen kuin immuunivälitteinenkin artriitti eli niveltulehdus ja niiden välisiä eroja ja tunnistamista. Nivelrikosta oli oma luentonsa ja myös oma tenttikysymyksensä, josta kyllä selvisi erittäin helposti olemalla edes vähän hereillä luennolla. Nivelrikkopotilaita tulee varmasti jokaiselle vastaan, joten asia on syytäkin hallita. Luennolla mainittiin, että noin joka neljännelle koiralle kehittyy ennenpitkää nivelrikkoa ja ihmisilläkin nivelrikko on yksi iso työkyvyttömyyttä aiheuttava tekijä.

Fysioterapiasta oli Heli Hyytiäisen pitämä yksi luento, olisi mieluusti saanut olla enemmänkin, vaikkei meidän tarkoitus olekaan varsinaisesti osata itse muuta kuin ohjata potilaat ammattitaitoiselle fysioterapeutille kuntoutettavaksi. Tästä saimmekin ihan hyvän vinkin, sillä eläinfysioterapeutti-nimike ei ole suojattu, toisin kuin ihmispuolen fysioterapeutti-nimike, joten eläinfysioterapeutiksi voi kutsua itseään oikeastaan ihan kuka tahansa. Oikeat eläinfysioterapeutit ovat ensin käyneet parivuotisen ihmispuolen fysioterapeuttikoulutuksen, tehneet pari vuotta töitä ja vasta sitten jatkokouluttautuneet eläimiin erikseen. Nämä humaanipuolen fysioterapeutit pystyy tarkistamaan Valviran sivuilta, joten siten ainakin pystyy varmistamaan, että kyseinen eläinfysioterapeutti on saanut ainakin asianmukaisen koulutuksen ihmisistä.

Havainnollistavat mallit koiran nivelrikkomuutoksista. Vasemmalta oikealle normaali nivel, lievästi muuttunut, kohtalaisesti muuttunut ja vakavasti nivelrikkoinen nivel.

Kävimme useilla luennoilla läpi jossain määrin myös ortopedista kirurgiaa, mutta ilmeisesti meidän ei juurikaan oleteta osaavan sen enempää kyseisistä toimenpiteistä, sillä tentin mallivastauksien perusteella riitti lähinnä se, että osasi tehdä tarvittavan ensiavun ja sitten ohjata potilaan jatkohoitoon ortopediaan erikoistuneelle eläinlääkärille. Tavallaanhan tämä kyllä menee aika lailla näin tosielämässäkin, kyllä ne kirurgiset leikkaukset tekee joku sellainen, joka asian todellakin osaa ja ortopedia vaatii kuitenkin aikamoista erityisosaamista. Toisaalta olettaisin, että meidän pitäisi edes jossain määrin osata selostaa eläinpotilaidemme omistajille mahdollisista leikkausvaihtoehdoista edes pääpiirteissään, joten odotin myös tentissä tätä vaadittavan. Ja niin taisi odottaa aika moni muukin. Tuntuu että meidät päästettiin vähän liiankin helpolla tässä asiassa, sillä kai meidän nyt sentään pitäisi osata edes kertoa, että eturistisiteen repeämän kirurgisena hoitona voi olla esimerkiksi TPLO, jonka avulla ristisiteestä tehdään käytännössä tarpeeton. Itse ainakin arvostaisin omistajan näkökulmasta, jos heti ensimmäinenkin eläinlääkäri osaisi tästä edes jotakin kertoa.

Ortopediassa oli pehmytosakirurgian tapaan myös ryhmätöitä, joissa potilastapausten avulla käytiin läpi luentojen asioita. Kuten pehmytosakirurgiassakin, ryhmätyöt tehtiin pienryhmissä ja kierrettiin taas uusissa ryhmissä toisten aikaansaannoksiin tutustuen. Potilastapauksissa oli annettu anamneesi, jonka perusteella mietittiin mahdollisia tutkimuksia, diffejä ja diagnoosia, sairauden etiologiaa ja patogeneesiä, hoitosuunnitelmaa, miten toimitaan hätätapauksessa ja mitä jätetään seuraavalle arkipäivälle, ennustetta ja mahdollisia komplikaatioita. Useisiin tapauksiin liittyi röntgenkuvia, joiden tulkitsemisen harjoittelu on aina tarpeen. Opettavaisia tapauksia, vaikkakin lähinnä ehkä omat potilastapaukset jäivät kaikista parhaiten mieleen.

Ortopedian huipentuma oli kuitenkin Pieneläinkirurgian blokin viimeisen viikon lastoitusharjoitus, joka järjestettiin Eläinklinikka EHYT:in tiloissa Halikossa Salossa yhteistyössä Vetman Oy:n, Suomen 3M Oy:n, eläinlääkiksen sekä avustajakoirakoulun ihanien koirien kanssa. Harjoitukseen oli varattu koko päivä, koska matka Halikkoon kesti Viikistä vajaat pari tuntia ja matka suoritettiin vähintäänkin antiikinaikaisella bussilla joka sitten paluumatkalla päätti vielä lahota, mutta korvaava bussi onneksi saapui tosi nopeasti ja lisäksi syömistä oli melkein joka välissä. Aluksi joimme aamukahvit ja söimme voileipiä, jotka meille ystävällisesti tarjottiin. Kuuntelimme yhdessä luennon toiminnallisesta kipsauksesta ja siihen käytettävistä materiaaleista, jonka jälkeen käväisimme aikaisella omakustanteisella lounaalla läheisessä Shell Helmisimpukassa. Tämän jälkeen jakauduimme kahteen ryhmään, joista toinen lähti harjoittelemaan kipsausta käytännössä avustajakoirakoulun koirien kanssa ja toinen jäi kuuntelemaan luentoja haavahoidon tuotteista ja modifioidusta Robert Jones -tukisiteestä, josta oli puhuttu jo aiemmillakin luennoilla.  Lisäksi pääsimme harjoittelemaan tassusiteen tekoa myös avustajakoirakoulun koiraparalle. Iltapäivällä toki oli vielä luvassa kahvittelua, joten maha ei ainakaan tämän päivän aikana ehtinyt kurnia.

3M tarjosi meille hienot luentomateriaalit värikuvineen päivineen ja saimmepa harjoituksesta ihan todistuksetkin.

Kipsausharjoitus oli äärimmäisen havainnollistava ja tarpeellinen. Aika monelle meistä tämä oli varmaankin ensimmäinen kipsauskokemus ja oli hyvä saada oikein kädestä pitäen hyvää ohjeistusta asiaan ammattilaisilta. Kipsiä laittaessa piti huomioida niin raajan asentoa, kipsin riittävää pituutta kuin raajan luisten rakenteiden ja jänteiden suojaamista ja pitää raaja mahdollisimman paikallaan kipsin jähmettymistä odotellessa. Itse potilaiden rauhallisuus tai rauhattomuus tosin vaihteli aika paljon, nuorimmat koirat eivät malttaneet millään pysyä koko kipsauksen ajan paikoillaan ja kipsit valahtelivatkin vääriin asentoihin. Harvemmin oikeassa kipsaustilanteessa tällaista pääsee kuitenkaan tapahtumaan, sillä raajan oikean asennon takaamiseksi eläin on yleensä vähintäänkin rauhoitettava. Toiset koirista makasivat rauhassa paikoillaan ja melkein näyttivät nukkuvankin. Jos 3M ei ole entuudestaan tuttu yritys, niin monelle varmasti sen tuotteet ovat, esimerkiksi joustava ja itsestään kiinnittyvä Coban, erilaiset kipsinalusvanut sekä kipsaustuotteet. Suomen 3M siis tarjosi meille kaikki kipsausmateriaalit ja he saivat toki samalla esitellä meille tuotteitaan. Tosi mielenkiintoinen ja hyödyllinen päivä kaikin puolin!


Pieneläinkirurgian ansiosta on taas tullut paljon uutta tietoa monista asioista ja huomasinpa tuossa Kandeja katsellessani, että ainakin yhteen OSCE-tentin kysymykseen olisin itsekin osannut tämän perusteella jo vastata. Eiköhän tässä jotain siis ole taas opittukin! ;)

Farmakologiaa ja toksikologiaa

Kolmannen kevään viimeiset luennot on takana ja suurella osalla vuosikurssistamme on siis puolet eläinlääkäriopinnoista suoritettu! Osalla on vielä teurastamoharjoittelu suoritettavana ennen lukuvuoden päättymistä, mutta se ei enää iso rasti ole. Havahduin vähän aikaa sitten miettimään, että tämän vuoden pääsykoekin varmaan alkaa lähestyä. Yritin etsiä koepäivää netistä, mutta joko olen todella surkea etsimään sitä tiedekuntamme nettisivuilta, tai sitten se on oikeasti lähes piilotettu kaikilta, jotka eivät ole tänä keväänä eläinlääkikseen hakeneet. Ennen hakemista koskevat asiat löytyivät helposti tiedekunnan sivuilta, nyt kaikki näyttää olevan keskitetty yliopiston yhteiselle hakusivulle. Googlen kautta sitten löytyi lopulta jonkun lääkiksen kautta oikea päivämäärä, joka on jo huomenna!

Viimeiset tsempit siis tämän vuoden hakijoille, mikäli satutte tätä vielä ennen koetta lukemaan!

Itse palaan ajassa hieman taaksepäin, aikaan, jolloin kesä oli vain kaukainen haave. Helmikuun lopussa palattiin opinnoissa "normaaliin rytmiin", jos sitä sellaiseksi voi sanoa. Tammikuun luentojen jälkeen oikeastaan koko helmikuu meni enemmän ja vähemmän erilaisissa pienryhmäharjoituksissa ja osa vuosikurssista oli välillä suorittamassa teurastamoharjoitteluakin. Tavallisilla luennoilla ei ollut hetkeen tullut istuttua ja se kieltämättä tuntui "pitkästä aikaa" hassulta. Kauan tätä ei ehtinyt kuitenkaan ihmetellä, sillä syvennyimme heti suoraan asiaan, farmakologian saloihin. Ja asiaahan tällä kurssilla sitten riitti, peräti 8 opintopisteen verran tyypillisen 3-6 opintopisteen sijaan.

Opinto-opas kertoo Eläinlääketieteellisen farmakologian ja toksikologian osaamistavoitteista näin:

Opiskelija osaa

• selittää farmakokinetiikan ja -dynamiikan pääperiaatteet sekä tärkeimpien eläinlääkinnässä käytettävien lääkeaineryhmien vaikutusmekanismit ja haittavaikutukset 

• hakea näyttöön perustuvaa tietoa yksittäisistä lääkeaineista ja niiden käytöstä eläimille 

• kuvailla myrkytyksen hoidon yleiset pääperiaatteet 

• etsiä tietoa eläinten lääkintään liittyvästä lainsäädännöstä, määräyksistä ja ohjeista sekä soveltaa niitä käytännössä 

• kirjoittaa lääkemääräyksen

Farmakologia on hyvin mielenkiintoista ja tietyt perusteet pitää jokaisen eläinlääkärin ymmärtää. Joskus lukiossa miettiessäni elämäni suuntaa opinto-ohjaaja yritti tarjota eläinlääkikselle vaihtoehdoksi farmasiaa. Ajatus ei ollut hullumpi ja olisin varmaankin hakenut farmasialle, ellei farmasian pääsykoe olisi ollut samana päivänä kuin lääkisten pääsykoe. Nykyään kokeet ovat ilmeisesti eri päivinä, mutta ensikertalaiskiintiöt eivät varmaankaan varsinaisesti kannusta hakemaan kovin moneen eri paikkaan.

Farmakologiaan palatakseni kurssi sisälsi kolmessa osassa tentittävät osuudet eli farmakokinetiikkaa, farmakodynamiikkaa ja kliinistä toksikologiaa sekä lääkkeiden käyttöä ja määräämistä. Luennot eivät olleet pakollisia, mutta lähes kaikki kurssin harjoitustyöt sen sijaan olivat. Ja niiden kanssa moni oli aluksi pelkkänä kysymysmerkkinä, kun oli sekä solutason fysiologiaan että farmakologian perusasioihin liittyviä caseja, joista molemmista puhuttiin caseina ja opiskelijaparan piti aina asiayhteydestä ja luennoijasta ymmärtää, kumpaa tällä kertaa tarkoitettiin. Kurssin alku oli "hauska", sillä aloitimme suoraan tuohon solutason fysiologiaan liittyvällä case-perehdytyksellä, ja vasta sen jälkeen oli luvassa varsinainen johdanto koko kurssiin. Lienee sanomattakin selvää miten pihalla moni tässä vaiheessa oli siitä, mitä kaikkea oikeasti pitikään tehdä ja mikä case tai harjoitus liittyi mihinkin. Kyllä näihin lopulta alkoi tulla järkeä kaiken kiireen keskellä.

Viikin lehmätkin pääsivät laitumelle ja telkkariin! Yle Areenasta voi katsoa vielä muutaman kuukauden ajan laitumellelaskua.
Kuvakaappaus Yle Areenasta.

Luentoja oli tosiaan vaivaiset 56 (noin 45 minuutin pituisia kukin) ja siihen päälle vielä harjoitustyöt. Alkuun lähdettiin ihan perusteista liikkeelle eli lääkeainereseptoreista ja eläinlaji- ja yksilökohtaisista eroista. Jo niinkin yksinkertainen asia kuin se, mitä eläin syö, vaikuttaa siihen, miten eläin kykenee poistamaan vierasaineita elimistöstään. Kasvinsyöjien ravinto on vaihtelevaa, joten ne ovat sopeutuneet poistamaan paremmin vierasaineita kuin lihansyöjät, joiden ravinto on huomattavasti yksipuolisempaa. Eläimillä on paljon eroja metaboliassaan, joten esimerkiksi kissan konjugaatioreitit poikkeavat hyvin paljon koiran vastaavista. Farmakokinetiikassa lähdettiin liikkeelle lääkkeiden antoreiteistä, joita käytiin läpi jo syksyn TE:n luennoilla. Lääkeaineiden kulkeutuminen, imeytyminen, jakautuminen elimistössä, pitoisuus plasmassa ja eliminaatio metaboliareitteineen käytiin yksityiskohtaisesti läpi. Pohdimme lääkeannoksen yksilöllistä arviointia, sillä esimerkiksi sairaudet voivat vaikuttaa lääkeaineiden metaboliaan, minkä takia onkin tärkeä seurata hoitovastetta ja muuttaa annostusta ja/tai antoväliä tarvittaessa.

Vieraileva luennoija farmasian tiedekunnasta tiivisti meille farmasian koko viiden vuoden opinnot kahden tunnin luentoon eli saimme ainakin jonkinlaisen pintaraapaisun erilaisista lääkemuodoista, lääkeaineiden vapautumistapojen eroista lääkevalmisteissa, lääkkeiden säilyvyydestä, pakkausmuodoista ja pakkauksen tärkeydestä sekä lääkkeiden sisältämistä apuaineista ja niiden vaikutuksista. Lääkevalmisteita ei välttämättä saa jakaa pienempiin osiin, sillä ellei esimerkiksi tabletissa ole jakouurteita, valmistaja ei pysty takaamaan pienempiin osiin jaetun lääkkeen sisältävän riittävää määrää lääkeainetta. Näiden kahden tunnin aikana tuli paljon tärkeää asiaa käytännön työhön ja luennoilla käydyn keskustelun perusteella käytännöt kentällä ovat todella vaihtelevia. Ei välttämättä olisi pahitteeksi pieni lisäkoulutus tästä aiheesta eläinlääkäreillekään.

Lääkeaineita ja lääkevalmisteita tutkitaan huolellisesti ennen kuin ne päätyvät markkinoille. Myöhemmin kurssiin liittyvällä Orionin lääketehtaan exculla kävi ilmi, että tuotekehitykseen tutkimuksineen voi mennä helposti yli 20 vuotta. Kävimme luennoilla läpi tutkimuksissa käytettäviä farmakokineettisiä malleja, jakautumistilavuutta, kokonaispuhdistumaa, lääkeaineen biologista hyötyosuutta (kaikki lääkeaineesta ei aina todellakaan imeydy verenkiertoon!) sekä lääkeaineiden farmakokineettisiä yhteisvaikutuksia esimerkiksi imeytymiseen, metaboliaan ja erittymiseen. Farmakogenetiikan luennolla pohdittiin geneettisten erojen vaikutusta farmakokinetiikkaan. Tunnetuin esimerkki lienee joidenkin koirien ABCB1-mutaatio (vanha nimi MDR-1-mutaatio), jonka seurauksena normaalisti lääkeaineiden pääsyä aivoihin blokkaavasta P-glykoproteiinista on jäljellä pelkkä fragmentti, eikä se toimi normaalisti. Tällaisilla koirilla makrosyklisten laktonien, kuten ivermektiinin (loishäätölääke) normaalit annokset voivat olla neurotoksisia, mutta pieniä määriä ivermektiiniä kyseiset koirat voivat kestää. ABCB1-mutaatio on todettu useilla koiraroduilla ja sitä on esimerkiksi useilla collieilla, mutta ei kaikilla. Toinen esimerkki on kissojen glukuronidaatioreitin erään konjugoivan entsyymin (UGT) aktiivisuuden alhaisuus maksassa, minkä seurauksena parasetamoli eliminoidaan kissalla vaihtoehtoista reittiä, jonka seurauksena on maksatoksisuus ja methemoglobia. Ihmiset ilmeisesti antavat joskus kissoilleen parasetamolia kipulääkkeenä ymmärtämättä sen toksisuutta kissalle.

MRL-arvoista ja varoaikojen määrittämisestä puhuttiin jonkin verran jo syksyn TE:n luennoillakin, mutta nyt niihin palattiin uudelleen. Yksi luento käsitteli antidopingtyötä, sillä doping on kielletty paitsi eläinsuojelulaissa, myös monilla yhdistyksillä (esim. Suomen Hippos, Suomen Ratsastajainliitto, Suomen Kennelliitto, Paliskuntain yhdistys) on omat, usein hyvin tiukat doping-säädökset. Eläinlääkinnässä käytetään paljon lääkkeiden ns. off label -käyttöä esimerkiksi jos lääkettä käytetään eri tarkoitukseen, kyseessä on eri eläinlaji tai annos on erisuuruinen kuin tuoteselosteessa tai kohde-eläin on tiine tai laktaatiossa tai eläin on sairas (vasta-aiheet). Off label -käytössä vastuu siirtyy eläinlääkärille, jolloin on tärkeää ymmärtää ja osata perustella tiettyjen lääkkeiden käytön tarpeellisuus. Esimerkiksi tiineille eläimille ei taida tällä hetkellä olla olemassa kipulääkettä, jonka tuoteseloste ei kieltäisi sen käyttöä tiineyden aikana. Käyttö tiineyden aikana kielletään tuoteselosteessa siksi, ettei valmistaja ole yleensä tehnyt tutkimusta lääkkeen käytöstä tiineillä eläimillä eikä pysty takaamaan lääkkeen turvallisuutta. Joskus kliinisessä työssä on vain punnittava hyödyt ja haitat, sillä kovin kipeä tiine eläin ei välttämättä ole hyvä kohdussa olevien pentujen kannalta ollessaan esimerkiksi syömätön pitkään.

Nestehoidon farmakologiassa kävimme läpi esimerkiksi kristalloideja (elektrolyyttiliuokset) ja kolloideja (plasmavolyymin lisääjät), joihin varmasti törmäämme viimeistään nelosvuoden päivystyksissä. Ennen hermostoon vaikuttavien lääkeaineiden läpikäyntiä kertasimme autonomista hermostoa ja sen erilaisia reseptoreita, nämä kaikki myös erittäin tärkeitä esimerkiksi rauhoittamisessa ja anestesian esilääkkeinä. Kertasimme tulehduksen ja kivun tapahtumaketjuja välittäjäaineineen ennen luentoa kipulääkkeistä. Jälleen muistutettiin siitä, ettei ihmisten tulehduskipulääkkeitä tulisi käyttää eläimillä, ellei varmasti tiedä että ne soveltuvat eläimille. Histamiinireseptoreihin vaikuttavia lääkeaineita käytiin myös läpi ja jo tällä luennolla sivuttiin H2-reseptoriaktivaation vaikutusta mahahapon eritykseen. Eläinlääkinnässä käytetään lähinnä antihistamiineja (H1-antagonisti) allergia- ja pahoinvointilääkkeinä ja H2-salpaajia mahahappolääkkeinä. Glukokortikoideista opimme, että ne ovat "eniten väärinkäytetty ryhmä eläinlääketieteessä", sillä glukokortikoideja käytetään monesti sillon, kun eläimellä on epämääräisiä oireita eikä mikään muu enää oikein auta. Glukokortikoideilla on omat perustellut käyttöaiheensa, mutta myös valtavasti haittavaikutuksia. Glukokortikoidihoitoa suunniteltaessa ja seurattaessa onkin tärkeä punnita riskit ja hyödyt huolellisesti. Niillä voidaan lievittää tulehdusreaktioita ja haitallisia immuunivasteita paikallisesti tai systeemisesti sekä käyttää korvaushoitona esimerkiksi Addisonin taudissa.

Keskushermoston farmakologiassa kävimme läpi keskushermoston erityispiirteitä ja keskushermostoon vaikuttavia lääkeaineita. Rauhoitus- ja nukutusaineet tulevat myös aivan varmasti tutummiksi tulevien opintojen aikana. Toinen vieraileva luennoijamme kertoi meille solunsalpaajista ja immunosupressiivisista lääkkeistä ja niiden turvallisesta käsittelystä. Syöpäpotilailla täydellinen paraneminen ei ole välttämättä realistinen tavoite, joten hoidon tavoitteena onkin eliniän pidentäminen ja hyvän elämänlaadun ylläpitäminen. Hormoneista kävimme läpi lähinnä ACTH:n (kortikotropiini), TSH:n (tyreotropiini) ja kasvuhormonin vaikutuksia ja niihin vaikuttavia lääkeaineita, loput aivolisäkkeen hormoneista käydään kuulemma läpi lisääntymisblokissa nelosella. Nesteenpoistolääkkeistä ja sydänlääkkeistä käytiin läpi yleisimpiä sydämen vajaatoimintaan ja rytmihäiriöihin käytettyjä lääkkeitä ja niiden toimintamekanismeja sekä muita nesteenpoistolääkkeitä. Potilastapauksen avulla yritimme itse päätellä, mitä lääkkeitä sille olisi hyvä käyttää mihinkin tarkoitukseen.

Mikrobilääkkeitä on aiemmin käyty läpi ainakin kakkosella Yleisessä ja Spesifisessä bakteriologiassa. Nyt kertasimme osittain aiempia asioita ja lisäksi perehdyimme tarkemmin tärkeimpien mikrobilääkeryhmien farmakologiaan ja farmakokinetiikkaan. Kävimme muutamia potilastapauksia läpi ja mietimme monia mikrobilääkkeiden käyttöön liittyviä asioita. Mikrobilääkkeisiin liittyen pystyi tekemään yhden tenttivastauksen korvaavan tehtävän, jonka ainakin itse koin hyödylliseksi oman oppimiseni kannalta, vaikka kiire sen tekemisessä tulikin. Lisäksi mikrobilääkkeisiin liittyi vapaaehtoinen harjoitus, jossa vuosikurssi jaettiin pienempiin ryhmiin pohtimaan kuutta eri tehtävää. Tässä tehtävässä Eviran mikrobilääkesuositukset tulivat tutuiksi ja sen perusteella mietimme sopivaa annosta, antoreittiä, lääkityksen kestoa ja mahdollista varoaikaakin.

Kivunhoidon etiikkaa ja ongelmia käsittelevällä luennolla käytiin läpi esimerkiksi kivun tunnistamista sekä asenteita ja uskomuksia, joita oli tutkittu suomalaisten eläinlääkäreiden käyttämistä kivunlievityksistä. Eutanasian luennolla pohdittiin kuolemaa ja sen etenemistä, sillä kyseessä ei ole nopea, yksittäinen prosessi, vaan vähitellen kudoksissa etenevä fysiologinen ilmiö. Eläimen lopettamiseen käytetään rauhoitus- ja nukutusaineita, jotka ovat samoja kuin normaalissakin anestesiassa, mutta niiden annostus on huomattavasti suurempi. On olemassa myös erillinen eutanasiavalmiste, T61, jolla varmistetaan eläimen lopetus, mutta yksinään sitä ei tulisi käyttää. Kävimme läpi myös ikävämpää asiaa eläinlääkäreiden yhteisössä, sillä jotkut eläinlääkärit ovat käyttäneet kyseistä valmistetta itsemurhan tekemiseen. Taustalla olevia syitä voi vain spekuloida, mutta luennoijamme muistutti liikuttavalla tavalla meitä siitä, että aina voi puhua, itsemurha on kuitenkin peruuttamaton tapahtuma. Ennen eläinlääkistä en itse ollut ajatellutkaan eläinlääkäreiden itsemurhia, mutta jokusen kerran tästä on koulutuksemme aikana puhuttu stressistä ja paineista puhuttaessa. Näistä tulee surullinen olo, sillä jotenkin tämä kuvastaa hyvin sitä, miten pihalla ihmiset ovat syyttäessään eläinlääkäreitä ahneudesta. Kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää.

Loislääkkeistä saimme parituntisen luennon, jossa ensin kävimme läpi lääkeaineita ja sitten loislääkityksen periaatteita kertaillen samalla hieman viime kevään parasitologian kurssin asioita esimerkiksi loisten elämänkierroista. Sisäloislääkkeistä esimerkiksi suolistonematodeihin (sukkulamadot) tehoava fenbendatsoli on ollut suhteellisen pitkään markkinoilla ja on turvallinen käyttää jopa tiineillä eläimillä. Loislääkkeissä on aika oleellista tietää, mihin loisiin lääkkeen vaikuttava aine vaikuttaa. Esimerkiksi aiemmin mainitsemani ivermektiini ei tehoa heisimatoihin (cestoda). Loislääkkeistä on aina varmistetava, että ne soveltuvat halutulle eläinlajille. Samassa taloudessakin elävä kissa voi saada esimerkiksi paikallusvaleluliuosta itseensä, jos on kovin läheisissä väleissä lääkityn koiran kanssa. Tällöin pitäisi harkita toisen, kissalle sopivan valmisteen käyttöä tai mahdollisesti suun kautta annettavaa valmistetta. Ulkoloishäädössä käytettävissä valmisteissa on paljon eroja, joita ei aina ajatella. Kaikki valmisteet eivät ole karkottavia, vaan osan vaikutus on tappava (esim. fluralaneeria sisältävät valmisteet), jolloin vaikutus alkaa vasta ulkoloisen, esimerkiksi puutiaisen imiessä eläimestä verta. Siten eläimessä voi nähdä kiinnittyneenä punkkeja, vaikka monesti kuulee omistajien käyttävän jotain tällaista valmistetta nimenomaan puutiaisia karkottaakseen.

Utareen farmakologiasta, mikrobilääkeresistenssistä, sieni- ja viruslääkkeistä sekä ruuansulatuskanavaan vaikuttavista lääkeaineista kerroinkin jo aiemmin eräästää maaliskuun lopun päivästä kertoessani. Sen jälkeen saimmekin todella mielenkiintoisen ja paljon keskustelua herättäneen luennon myrkytyksistä. Myrkytyspotilaita meille jokaiselle luvattiin tulevan vastaan päivystyksessä, joten on tärkeä tietää miten myrkytystapauksissa yleensä toimitaan. Toisin kuin monet ihmiset luulevat, ei ole olemassa mitään yleistä myrkkyseulaa, jolla voitaisiin kartoittaa eläimen mahdollisesti saama myrkky, vaan myrkytyksiä joudutaan välillä hoitamaan sokkona tietämättä mahdollista aiheuttajaa. Tärkeintä on ensin stabiloida potilas ja seuraavaksi dekontaminoida aiheuttaja eli estää mahdollinen lisäimeytyminen ja tehostaa eliminaatiota esimerkiksi oksennuttamalla, estämällä imeytymistä ja edistämällä myrkyn poistumista elimistöstä. Kävimme läpi oksennuttamisen toimintatapaa ja ongelmia. Ruokasuolalla oksennuttaminen ei välttämättä ole aina turvallisin tapa, sillä 4 g/kg ruokasuolaa on jo toksista kissalle ja koiralle. Aina pitää kuitenkin tapauskohtaisesti punnita hyödyt ja haitat. Vetyperoksidi voi olla turvallisempi tapa oksennuttaa eläintä, mutta sekin voi aiheuttaa limakalvovaurioita. Oksennuttamista ei saa kuitenkaan joissakin tapauksissa tehdä ollenkaan, joten suosittelen aina myrkytystä epäiltäessä ottamaan yhteyttä eläinlääkäriin.

Lattialle tippuneet tabletit voivat joutua parempiin suihin ja pahimmassa tapauksessa kukaan ei tiedä mitä ja miten paljon eläin on ehtinyt ainetta syödä. Pelkän tabletin ulkonäön perusteellakin voi joutua tekemään salapoliisityötä yhteistyössä myrkytystietokeskuksen kanssa aineen määrittämiseksi.

Yleisimmin myrkytyksiä aiheuttavat suklaa, ksylitoli, tulehduskipulääkkeet ja kyynpuremat. Välillä (varsinkin somessa) lietsotaan hysteriaa koirien myrkyttäjistä, mutta näitä tapauksia ei ainakaan eläinsairaaloissa kuulemma näy. Löysin viime keväältä Hesarin jutun aiheeseen liittyen. Ilmeisesti joko ihmiset onnistuvat aina saamaan myrkyn pois eläimen suusta, eivät vie myrkkyä saanutta eläintä hoitoon, tai sitten eläin kuolee niin äkisti, ettei sitä enää tarvitse viedä hoitoon. Kotona omistajien olisi syytä piilottaa eläinten ulottuvilta myrkylliset aineet, esimerkiksi käsilaukun pohjalta löytyvät tulehduskipulääkkeet voivat päätyä uteliaan kuonon kautta väärään osoitteeseen ja määrää voi olla hankala arvioida. Koirien omat makutabletteina olevat tulehduskipulääkkeet tulisi myös piilottaa huolellisesti koiralta, sillä nekin ovat ahneimmille suurta herkkua ja voivat yliannosteltuna aiheuttaa myrkytyksen. Lähes mikä tahansa aine voi olla suurina pitoisuuksina myrkyllistä, joten annos vaikuttaa paljon.

Viimeinen viikko käytettiin lääkkeiden käytön ja määräämisen parissa eli perehdyimme lainsäädäntöön, reseptin kirjoittamiseen, myyntilupiin, erityislupiin ja niiden hakemiseen sekä varoaikoihin. Tähän liittyi reseptiopin kotitehtäviä, joissa harjoiteltiin oikeiden reseptien kirjoittamista. Kotitehtävät käytiin läpi purkutilaisuudessa, joka oli vapaaehtoinen, mutta erittäin hyödyllinen tulevaa ajatellen. Jos tämän jälkeen pitäisi osata kirjoittaa reseptejä, niin ehdottomasti purkutilaisuudessa käytiin läpi paljon kliinisen työn kannalta oleellisia asioita. Reseptitehtävissä piti etsiä tiettyyn ongelmaan tietty lääkevalmiste, laskea sen annos ja kirjoittaa käyttöohje, aivan kuin oikeassa tilanteessakin. Aikaahan tähän meni näin ensimmäisiä reseptejä kirjoittaessa aika kauan, mutta eiköhän se nopeudu mitä enemmän reseptejä kirjoittelee. Tämä harjoitus oli todella hyvä, sillä viimeinen kolmesta tentistämme sisälsi reseptinkirjoitustehtäviä, joten siihenkin mennessä reseptinkirjoittamisesta oli ehtinyt jo pieni rutiinintapainen muodostua. Tentissä sai käyttää tietokonetta tiedonhakuun ja mukana sai olla mitä tahansa materiaalia (viestintä kuitenkin oli kielletty), mutta vastaukset kirjoitettiin normaalisti paperille. Ihan käymättä luennoilla tai perehtymättä asiaan ei parin tunnin aikana olisi varmaan ehtinyt kovin paljon saada aikaiseksi, sillä luentojen perusteella tiesi, mistä mitäkin tietoa kannatti etsiä.

Farmikseen kuului tiedonhakuharjoitus, jossa harjoittelimme tieteellisten artikkelien etsimistä kandityöstä tuttuun tapaan. Ehkä joku koki tämän harjoituksen hyödylliseksi, mutta itselleni se tuntui ainakin aika turhalta, kun näitä samoja asioita oli aika vähän aikaa sitten juuri käyty läpi. Farmakokinetiikan harjoituksessa piirtelimme tietokoneella erillisellä lääkeaineiden plasmapitoisuutta simuloivalla ohjelmalla hienoja kuvaajia, joiden perusteella tulkitsimme niiden farmakokinetiikan muutoksia. Tämä harjoitus oli ihan hauska ja havainnollistava ja pakotti miettimään asioita käytännönkin kannalta. Off label -harjoituksessa jakauduimme pienryhmiin viiden eri tehtävänannon perusteella ja yritimme tieteellisten artikkelien perusteella päätellä tehtävänannossa määriteltyjen lääkeaineiden mahdollista off label -annostusta. Tämä jos mikä auttoi ymmärtämään off label -käytön hankaluutta, sillä aina ei tietoa ole noin vain saatavilla. Farmakodynamiikan harjoituksessa etsittiin tietoa valitun eläinlajin tulehduskipulääkkeen, glukokortikoidin ja opioidin vaikutuskohdasta, käyttöaiheista, vasta-aiheista sekä yhteisvaikutuksista ja kerrattiin, miksi glukokortikoideja ei sovelleta käytetäväksi tulehduskipulääkkeiden kanssa. Tietoa etsittiin mm. Pharmaca Fennica Veterinariasta, joten tämä harjoitus auttoi ainakin PFV:n käytön opettelussa.

Lääkkeiden vaikutukset soluissa ja elimissä -tehtävässä vuosikurssi oli jaettu kuuden hengen ryhmiin ja kaikki ryhmät vastasivat samoihin kysymyksiin, caseihin. Caseja oli tässä tehtävässä neljä ja niissä kysyttiin kysymyksiä monista eri lääkeaineista. Kuhunkin caseen liittyvistä kysymyksistä piti tehdä noin sivun mittainen tiivistelmä, jossa käytiin läpi asioita ihan molekyylitasolla. Tiivistelmistä saatiin kommentteja, joiden perusteella tiivistelmiä korjattiin ja tehtiin powerpoint-esitys. Koska kaikki ryhmät olivat vastanneet kaikkiin kysymyksiin, arvottiin kullekin caselle oma esittäjänsä ja kaikki caset käytiin erillisessä purkutilaisuudessa läpi. Paljon jäi avoimia kysymyksiä, sillä töitämme kommentoinut opettaja ei tullut itse purkutilaisuuteen paikalle, eivätkä muut opettajat osanneet kaikkiin kysymyksiimme vastata. Tämä oli ehkä tähän mennessä ärsyttävin ryhmätyö tehtävänannon, epäselvyyksien, tarkkojen vaatimusten, kiireen ja "turhaan" tehdyn työn takia. Farmiksessa olisi ollut paljon muutakin opiskeltavaa ja tämä ryhmätyö tuntui vievän kohtuuttoman paljon aikaa, minkä kruunasi vielä se, että powerpoint-esityskin tehtiin ihan turhaan. Tavoitteena varmasti oli oppia tiedon prosessoinnin kautta, mutta itselläni se ei kyllä ainakaan toiminut ollenkaan.

Vapaaehtoisena harjoituksena oli sitten ne toiset caset, joissa kerrattiin luentojen asioita tehtävien muodossa. Ensimmäinen case liittyi farmakokinetiikkaan, toinen farmakologisiin tunnuslukuihin ja kolmas käsitteli muutamia käytännön pulmia eläinten lääkitykseen liittyen. Kustakin casesta oli oma purkutilaisuutensa, jossa asiat käytiin huolellisesti ja keskustellen läpi. Nämä olivat ainakin omasta mielestäni hyödyllisiä harjoituksia. Vapaaehtoista oli myös excursio Orionin lääketehtaalle Espooseen. Sinne järjestettiin bussikuljetus Viikistä ohjelman alkaessa klo 8.45 ja päättyessä klo 14.30. Meille tarjottiin kahdet kahvit ja herkullinen lounas ja lisäksi pääsimme tyhjentämään henkilökuntamyymälää halvan kosmetiikan toivossa. Ohjelmassa oli myös luentoja lääkekehityksestä ja tuoteturvallisuudesta ja ainakin itselleni tuli paljon uutta tietoa tähän puoleen liittyen. Vaikka lääkefirmat nähdään usein isoina pahoina laitoksina, ne käyttävät todella paljon rahaa turvallisten ja tarpeellisten lääkevalmisteiden huolelliseen kehittämiseen. Lääkkeiden kehittäminen on todella pitkäjänteistä työtä ja vuosien kehitystyö vie ison kasan rahaa. Myyntiluvan saaminen lääkkeelle ei ole mikään yksinkertainen prosessi, vaan se vaatii paljon huolellista tutkimustyötä ennen luvan hakemista.

Farmis oli iso ja kohtalaisen työläs kokonaisuus, mutta kyse ei tosiaan olekaan ihan mistään pikkuasiasta. Eläinlääkärit kuitenkin käyttävät ja määräävät lääkkeitä kliinisessä työssä päivittäin, joten asioiden on syytä olla hallussa! En ainakaan itse haluaisi tehdä mitään perustavanlaatuista virhettä eläimen lääkityksessä siksi, etten ole ymmärtänyt jotain asiaa.

Broilerpäivä Eurassa

Lihantarkastus-kurssiin ja Johdanto kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen -kurssiin kuului jo aiemmin pariinkiin otteeseen mainitsemani vierailu siipikarjatilalla ja -teurastamossa. Vierailut järjestivät Helsingin yliopisto, Siipikarjaliitto, Broileryhdistys ja HK Scan Oyj kolmena eri päivänä bussikuljetuksineen ja ruokailuineen. Ensimmäiset vierailut olivat jo marraskuun alussa ja seuraavat kaksi joulukuun puolella. Aikataulu oli suunniteltu mahdottomaksi jo pelkän ajomatkankin perusteella, mutta onneksi itse kohteet ja muut järjestelyt toimivat hienosti. Jälleen kerran saa olla ehdottoman kiitollinen tästäkin mahdollisuudesta, sillä kovin monella eläinlääkärinalulla ei ole minkäänlaista kokemusta siipikarjasta. Yhdellä reissulla oli mukana myös Maaseudun tulevaisuuden toimittaja, joka kirjoitti excustamme lehteen ja nettiin. Toisin kuin jutusta ehkä saattoi ymmärtää, meille on luennoitu siipikarjasta useastikin jo näiden ensimmäisen kolmen vuoden aikana, mutta asiat toki tulevat paljon selvemmiksi kun ne pääsee omin silmin näkemään ja kokemaan.

Ensimmäinen retkikohteemme oli broilertila Eurassa. Siellä saimme kuulla tuottajalta broilerkasvatuksen eri vaiheista ja olosuhteiden vaikutuksista, siitä mihin kannattaa eläinlääkärinä tilalla kiinnittää huomiota, mikä on parven normaalia käyttäytymistä ja miten lintuja päivittäin hoidetaan. Olosuhteiden huomiointi on varsinkin siipikarjalla tärkeää, sillä esimerkiksi ilmastoinnin pettäessä ilmanlaatu heikkenee ja se voi johtaa nopeasti jopa koko parven kuolemaan. Pehkun koostumusta seuraamalla voidaan havaita ongelmat esimerkiksi vesijärjestelmän vuotaessa tai mikäli linnuilla on ruoansulatusongelmia. Lintujen kasvua seurataan päivittäin ja heikot yksilöt karsitaan joukosta niiden kärsimyksen vähentämiseksi. Mikäli linnun jalkoihin kertyy pehkua ja ulostetta, se kertoo sillä olevan jokin vika, sillä terve lintu hoitaa itse varpaansa ja pitää ne puhtaana. Parven koon ollessa suuri (kuten tällä tilalla yli 32 000 lintua) yksilökohtaista hoitoa linnuille olisi hankala järjestää eikä se olisi taloudellistakaan. Sairas tai heikko lintu ei kasva, joten se lopetetaan. Näistä asioista on puhuttu ainakin jo ykkösen Kotieläintenpidossa ja viimeisimpänä nyt kolmosella kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen tutustuttaessa sekä sivuttu useilla muillakin kursseilla näiden ensimmäisten vuosien aikana.

Broilerpäivästä juttua Maaseudun tulevaisuudessa 16.12.2016, nettiversiossa osa jutusta.

Yksi hienoimpia asioita oli huomata tilan tautisuojauksen tarkkuus, sillä emme saaneet astua bussistakaan ulos ilman kenkäsuojia. Itse tuotantotiloihin mentäessä vaihdoimme tilan jalkineet jalkaan ja puimme yllemme hupulliset suojahaalarit. Kädet pestiin, kuivattiin ja desinfioitiin ja kasvatushalliin astuessamme jalkaan laitettiin vielä erilliset kenkäsuojat. Varsinkin siipikarjatiloja uhkaavan lintuinfluenssan kannalta oli huojentavaa huomata se, miten vakavasti nämä asiat otetaan. Tämä kiinnitti erityisesti huomioni siksi, että ainakaan oman kokemukseni mukaan kaikilla tiloilla ei olla käytännössä niin kovin tarkkoja tautisulkujen suhteen.

Toinen retkellä mieltä erityisesti nostattanut asia oli lintujen avaaminen, sillä pääsimme eläinlääkärin opastamana avaamaan tilan kuolleita broilereita. Toistaiseksi omat lintuobduktiomme ovat olleet aika rajallisia, sillä lintujen avauksia on kyllä nähty, mutta avauksia ei olla itse vielä päästy kunnolla tekemään. Ei ole ollenkaan sama asia nähdä jonkun tekevän jotakin kuin tehdä sama asia itse. Pidin tätä siis kultaakin kalliimpana ja erittäin opettavaisena kokemuksena. Ehkä tämän ansiosta on luottavaisempi mieli mahdollisia tulevaisuuden siipikarjatilakäyntejä ajatellen ja uskaltaa jopa avata lintuja, kun edes suunnilleen tietää miten toimia. ;)

Broilertilalta suuntasimme HKScanin broilerteurastamolle Euraan. Broilereiden teurastukseen liittyvät asiat olivat varsin tuoreena muistissa syksyn Lihantarkastus-kurssin ansiosta eikä varsinaisesti mitään uutta asiaa tainnut tulla luentoihin nähden. Mutta jälleen kerran, on aivan eri asia kuunnella näistä asioista luennoitavan kuin nähdä omin silmin teuraslinjat ja teurastamon toimintaa. Broilerinlihan kulutus on ilmeisesti edelleenkin lisääntymässä ja linjastolla kaikki mahdollinen on pyritty koneellistamaan ja automatisoimaan. Kaikkia linjan vaiheita ei toki voi oikein automatisoida, esimerkiksi post mortem -tarkastuksessa harjaantunutta ja ammattimaista ihmissilmää voi olla aika vaikea korvata koneella. Linjalla roikkuvia broilerinruhoja katsellessa tuli viimeistään ymmärrettyä, miten lihaksikkaita broilerit todella ovat. Pelkkää lihasta.

Vierailupäivä oli kokonaisuudessaan aika pitkä ja pääsimme vasta illansuussa kotiin. Päivä oli kyllä oikein tervetullut ja tarpeellinen ja mieluusti vierailukohteissamme olisi pidempäänkin kuunnellut alan asiantuntijoita. Huomasin meitä opastaneen eläinlääkärin kirjoittaneen HKScanin Kotitilalta-blogiin vierailuistamme ja toivon, että tulevatkin eläinlääkärinalut pääsevät vastaavanlaiselle vierailulle!

Lihantarkastus

Varoitus: postaus sisältää kuvan broilereiden sisäelimistä. 

Samoihin aikoihin Eläinlääkäri virkamiehenä -kurssin kanssa alkoi marraskuun alussa Lihantarkastus-kurssi, jossa käytiin läpi teurastusta, lihantarkastusta sekä näihin liittyvää lainsäädäntöä. Tentti kurssista järjestettiin joulukuun puolivälin paikkeilla ja tenttituloksetkin tulivat jo viikon sisällä tenttipäivästä. Ennätysnopeaa toimintaa yliopistolla! Lihantarkastus-kurssin yksi tavoite oli opastaa ja valmistaa meitä parin viikon (10 päivää) teurastamoharjoitteluun, jonka aikana tutustumme tarkastuseläinlääkärin työhön ja teurastamotoimintaan. Harjoitteluun palaan varmasti myöhemmin omassa postauksessaan, mutta vaitiolovelvollisuus estää kertomasta asioista kovin yksityiskohtaisesti. Yritän säästellä joitakin kurssiin liittyviä yleisiä asioita tuohon myöhempään postaukseen, ettei tästä tulisi kovin pitkää tekstiä. Ja tuli silti...

Vaikka aiheena lihantarkastus saattaa kuulostaa tylsältä tai epämiellyttävältä, pidin ainakin itse tästä kurssista yllättävänkin paljon. Alkuun erilaisia harjoitustöitä ja tehtäviä tuntui olevan tosi paljon, mutta jotenkin ne lopulta kuitenkin tukivat toisiaan ja auttoivat oppimisessa. Opittavaa asiaa oli paljon, mutta asiat kertaantuivat luentojen ja harjoitustöiden edetessä ja useimmat asioista olivat yleensä aika hyvin järjellä perusteltavissa ja muutenkin loogisia. Luentojen aiheetkin olivat mielenkiintoisia, sillä ne olivat aika käytännönläheisiä. Aika harva meistä varmaan tulevaisuudessa työskentelee tarkastuseläinlääkärinä, mutta tältä kurssilta ja teurastamoharjoittelusta saa varmasti paljon hyödyllistä tietoa ja oppia muunlaistakin tulevaisuutta ajatellen.

Opinto-oppaassa kerrotaan Lihantarkastus-kurssista näin:

Opiskelija  

• osaa kuvailla eri teuraseläinten teurastusprosessit  

• pystyy arvioimaan teurastushygienian kannalta kriittiset pisteet ja osaa valvoa teurastushygieniaa  

• osaa selittää kuinka lihantarkastus tehdään ja pystyy teoriassa sen tekemään  

• pystyy perustelemaan tarkastuseläinlääkärin työn merkitystä eläinten hyvinvoinnin, eläintautien ja kansanterveyden kannalta  

• löytää lainsäädännöstä teurastamon toimintaan ja valvontaan liittyvät olennaiset säädökset ja osaa soveltaa lainsäädäntöä erityisesti lihantarkastuksen osalta 

• pystyy suorittamaan ohjeen avulla lihantarkastuksen yhteydessä tehtävät laboratoriotutkimukset sekä tulkitsemaan tulokset  

• osaa valvoa eläinten tarttuvia tauteja ja zoonooseja  

• osaa valvoa eläinsuojelua 

Luennoilla käytiin läpi eri eläinlajien teurastusprosessit kohta kerrallaan, sillä menetelmät hieman vaihtelevat eläinlajista tai niiden iästäkin riippuen. Lihantarkastusta ja teurastusta säätelevät monet lait ja asetukset, joilla turvataan niin eläinten hyvinvointia kuin elintarvikkeiden turvallisuuttakin. Lainsäädännön opettelu kuului myös Lihantarkastuksen tenttivaatimuksiin. Kaikkea ei toki ulkoa tarvinnut osata, mutta pääpiirteittäin piti tietää esimerkiksi lihantarkastukseen ja eläinten kuljetukseen liittyvää lainsäädäntöä. Eläinten kuljetusta koskeva laki koskee osittain lemmikkieläintenkin kuljetusta, mikä kannattaa lemmikin omistajana huomioida.

Eläinlääkärin kannalta tärkeä osa teurastusprosessia on lihantarkastus, sillä teurastamon tarkastuseläinlääkäri on se, joka hyväksyy lihan elintarvikekäyttöön soveltuvaksi. Lihantarkastusta tehdään useassa vaiheessa ja sekin vähän vaihtelee eläinlajin ja iän mukaan, mitä kaikkea tarkastuksessa huomioidaan. Eläimille tehdään ennen teurastusta ante mortem -tarkastus ja teurastuksen jälkeen post mortem -tarkastus, joiden perusteella lihantarkastuspäätös tehdään. Tarkastuseläinlääkäri valvoo teurastamon toimintaa, joten tarkastuseläinlääkäri voi osaltaan edistää eläinten hyvinvointia valvomalla esimerkiksi teurastettavien eläinten puhtautta ja kuntoa sekä niiden käsittelyä teurastamolla. Tarkastuseläinlääkärillä on tärkeä rooli myös tarttuvien eläintautien tunnistamisessa ja niiden torjunnassa.

Tainnutus ja pistäminen (= kaulasuonten katkaisu/viilto) herättivät paljon kysymyksiä ja keskustelua ja näitäkin koskee ihan omat erilliset lakinsa niin EU:n kuin Suomenkin tasolla. EU:n asetuksen mukaan esimerkiksi eläinten teurastaminen ilman tainnutusta on sallittua, mutta Suomen kansallinen lainsäädäntö kieltää sen Suomessa. Eri eläinlajeille ja eri ikäisille eläimille on omat sallitut tainnutusmenetelmänsä, jotka myös on lueteltu ja ohjeistettu lainsäädännössä. Tainnutuksen onnistumista on seurattava eikä teurastusprosessia saa jatkaa, mikäli eläin ei ole taintunut. Tainnutus vie eläimen tietoisuuden ja tajunnan, muttei välttämättä vielä tapa sitä, joten pisto tulee suorittaa mahdollisimman pian tainnutuksen jälkeen.

Pulttipistoolin panoksia

Lihantarkastus-kurssiin liittyi pakollisia lakitehtäviä, lihantarkastustapauksia sekä seminaaritöitä, jotka tehtiin pienryhmissä ja käytiin läpi pakollisissa purkutilaisuuksissa. Näiden lisäksi oli vielä lihantarkastukseen liittyviä laboratoriotöitä, joissa harjoiteltiin lihantarkastuspäätöksen apuna käytettäviä tutkimusmenetelmiä. Lakitehtävissä harjoiteltiin tehtävänantoon liittyvien päätösten tekoa ja perustelua lainsäädännön avulla ja vertaisarviointia arvioimalla samaan aiheeseen vastanneen ryhmän työ. Välillä aiheeseen liittyvän lainsäädännön löytäminen oli aika hankalaa, sillä tietoa löytyy ripoteltuna useaan eri säädökseen, joista osa on vieläpä ehtinyt vanhentuakin. Syksyn mittaan näiden lakitekstien etsiminen ja lukeminen on onneksi alkanut sujua, kun sitä on harjoiteltu lähes joka kurssilla.

Lihantarkastustapaukset olivat todellisia tapauksia, joista meille oli tarjolla kuvamateriaalia sekä joitakin tutkimustuloksia. Välillä kuvat olivat ikävän epäselviä ja oli hankala hahmottaa, mitä kuvassa näkyy. Tapausten perusteella oli pääteltävä, millainen lihantarkastuspäätös tehdään eli hyväksytäänkö koko ruho sellaisenaan, hylätäänkö osa ruhosta tai elimistä, tehtäisiinkö vielä lisätutkimuksia tai annettaisiko ruholle käsittelyvaatimus (esimerkiksi kuumentaminen) ennen hyväksymistä elintarvikekäyttöön. Seminaaritöissä valmisteltiin lyhyt kirjallinen tiivistelmä omasta aiheesta ja esitettiin se suullisesti seminaarissa. Valmiita aiheita oli useita ja halutessaan sai keksiä omankin. Aiheet käsittelivät esimerkiksi hyönteisiä elintarvikkeena, kaninlihan tuotantoa, iän tai sukupuolen määritystä ruhosta, eläinten hyvinvointia teuraskuljetuksissa ja teurastamolla, joitakin tauteja ja niiden aiheuttamia patologisia muutoksia ruhossa sekä elintarvikeväärennöksiä. Paljon mielenkiintoisia asioita ja hyvää kertausta ennen tenttiä.

Laboratorioharjoituksia oli kahdella viikolla iltapäivisin, välissä aina viikon tauko. Ensimmäisen viikon labroissa tehtiin haju- ja makutesti, joiden läpäisyä lihantarkastusta suorittavalta vaaditaan. Niissä pitää tunnistaa tiettyjä, aika yleisiäkin hajuja ja makuja, kuten hajuista kardemumma, asetoni tai tilli sekä kaikki perusmaut: makea, suolainen, hapan, karvas ja umami. Yllättävän vaikeaa oli joidenkin hajujen ja makujen kohdalla, ja oli tärkeä pitää välillä taukoa ja purskutella vettä suun huuhtelemiseksi. Lisäksi ensimmäisellä viikolla tehtiin keittokoe, tutkittiin pH:ta ja selvitettiin näytteistä mikrobilääkeaineita. Tutkittaviksi annettuihin näytteisiin oli injisoitu jotakin mikrobilääkeainetta, jota sitten kvalitatiivisesti selvitettiin. Ensimmäisellä viikolla tehtiin myös pari bakteerivärjäystä ja tuijoteltiin Trichinellaa mikroskoopista. Toisella labraviikolla harjoitukset olivat aika lyhyitä, sillä ne liittyivät kaikki bakteriologiseen tutkimukseen, joka eteni päivä päivältä kohta kerrallaan ja inkubointiajat olivat usein noin vuorokauden mittaisia. Bakteriologisessa tutkimuksessa annetuista näytteistä tehtiin viljelmiä ja rikastuksia, joista olisi ollut tarkoitus määrittää viljelmällä kasvavaa bakteeria. Ilmeisesti yhdessäkään näytteessämme ei kasvanut juuri mitään, mikä on ihan hyväkin, sillä ymmärsin näytteiden olleen lihantarkastuksen läpäisseistä ruhoista peräisin. Bakteriologisessa tutkimuksessa käytettiin samoja menetelmiä, joita Spesifisen bakteriologian ja mykologian viime kevään labroissakin käytimme.

Broilereiden sydämiä

Näiden harjoitustöiden lisäksi piti suorittaa kahteen Eviran ohjeeseen liittyvät "oppitunnit" ja arvioinnit oppimisalustallamme Moodlessa. Toisessa käsiteltiin nautojen puhtautta ja sen arviointia ja esitettyjen kuvien perusteella piti arvioida, mihin puhtausluokkaan kuvan eläin kuului, oliko kyseessä hyvinvointiongelma ja pitääkö tapauksesta tehdä eläinsuojeluilmoitus Aluehallintovirastoon. Kuvat olivat välillä jälleen hieman haastavia tulkita ja todellisiin, valvojien ja toimijoiden vastauksiin verratessa välillä heidän vastauksensa herätti ihmetystä. Liian likaisia eläimiä ei saa ottaa edes vastaan teurastamoon, sillä eläimen hyvinvointiongelman lisäksi ne aiheuttavat hygieniariskin teurastusprosessin aikana. Toinen oppitunti liittyi broilereiden hyvinvoinnin arvioimiseen jalkapohjien kunnon arvioimisen perusteella. Todellisista kuvista arvioitiin broilereiden jalkapohjien pinnallisten muutosten kokoa tai rakennetta, joiden perusteella jalkapohjat luokiteltiin. Jalkapohja-arviointeja tulee suorittaa lakisääteisesti tietty määrä tietylle joukolle lintuja. Myös nautojen puhtautta valvotaan lakisääteisesti niin alkutuotannossa kuin teurastamollakin.

Lihantarkastus-kurssin tentistä sai korvattua yhden tehtävän noin parin sivun pituisella kirjallisella luentoselostuksella. Selostuksiin oli annettu aiheet etukäteen ja päivämäärät, jolloin kyseistä aihetta käsiteltiin luennoilla. Näistä päivistä piti selostuksessa viitata kahdeksaan ja läsnäoloa luennoilla seurattiin nimilistan avulla. Jos ei luentoselostusta tehnyt, ei läsnäolokaan ollut luennoilla paria ensimmäistä luentoa lukuunottamatta pakollista. Huomasin selostusta tehdessäni, että vaikeinta oli jälleen kerran se kirjoittamisen aloittaminen. Kun sitten lopulta sainkin aloitettua, olin aika lyhyessä ajassa kirjoittanut jo liiankin pitkän selostuksen, enkä ollut edes käynyt kuin puolet vaadituista luennoista läpi!

Luentojen, harjoitustöiden, labrojen ja tentin lisäksi Lihantarkastus-kurssiin kuului tosiaan aiemmin mainitsemani vierailu siipikarjatilalla ja -teurastamossa Eurassa yhdessä Johdanto kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen -kurssin kanssa, mutta kirjoitan siitä oman postauksen puheripulin näemmä jälleen iskiessä...

Tuotantoeläinlääketieteen alkeita

Kaiken kiireen keskellä muistan vielä hämärästi erään lokakuisen viikon, jolloin saimme aloittaa taipaleemme kliinisen tuotantoeläinlääketieteen parissa. Siitä on nyt kuutisen viikkoa aikaa ja tuntuu että se olisi ollut jo ikuisuus sitten! Ehkä se johtuu tästä hektisyydestä... olenhan muistanut tarpeeksi monta kertaa sanoa, että hommia piisaa? ;) No mutta, kuten jo aiemmin olen maininnutkin, kliinisiä opintoja olen odottanut kuin kuuta nousevaa, vaikka kyseessä olikin vasta Johdanto kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen (= TE). Ja tämän kurssin paras osuushan on vasta edessä, nimittäin harjoitteluviikko tuotantoeläinsairaalassa Saarella!

Opinto-opas kertoo TE:n tavoitteista näin:

Opiskelija  

• osaa ottaa esitiedot, suorittaa naudan, lampaan ja sian kliinisen yleistutkimuksen ja kertoa näiden eläinlajien normaaliarvot  

• tietää tavallisimmat lääkkeenantotavat  

• osaa rektaalitutkimuksen ja sukuelinpalpaation alkeet  

• tietää miten tuotantoeläimiä käsitellään turvallisesti 

• osaa toimia tuotantoeläinsairaalassa 

Luentoja oli siis viikon ajan aina aamupäivisin pääsääntöisesti klo 8-12 ja iltapäivät olivat vapaita (parilla ryhmällä oli samaan aikaan obduktioita tai niihin liittyviä demoja). Saimme perustiedot yleistutkimuksen suorittamiseen eri tuotantoeläimillä, lääkkeiden antamiseen ja siihen liittyvään lainsäädäntöön sekä eläinsuojeluun viranomaisen näkökulmasta. Nämä asiat tulisi olla hallussa omalla Saaren viikolla, sillä heti ensimmäisenä päivänä luennoista järjestetään tentti. Eläimistä tulee hallita normaali perusanatomia ja -fysiologia ja tietää, mitkä asiat palpoitaessa ovat normaaleja ja mitkä eivät, mitkä sairaudet ovat millekin lajille tai ikäryhmälle tyypillisiä ja mitä asioita kannattaa huomioida eri eläinlajeilla oman työturvallisuuden kannalta. Anamneesin ja yleistutkimuksen kannalta on myös aika oleellista ymmärtää eläinlajien luonnollista käyttäytymistä, eri eläinlajien erilaiset tuotantokierrot, osattava arvioida eläimen kuntoluokkaa sekä tehtävä paljon havaintoja niin eläimestä kuin sen ympäristöstäkin. Humaanipuolen lääketieteeseen kun erona on usein se, ettei eläinlääkärin potilas osaa puhua ja kertoa suoraan mikä sitä vaivaa. Tosin jos Housea uskoo, ihmispotilaat valehtelevat aina, joten onko siitä puhumisen taidosta sittenkään niin hyötyä. ;)

Lampaista olennaista on muistaa esimerkiksi se, miten niitä käsitellään ja pidetään kiinni ja miten kiinniottoa yrittäessä juoksuttaminen nostaa lampaan normaalia ruumiinlämpötilaa. Lampailla villa aiheuttaa omat haasteensa niin käsittelyyn kuin hoidon antamiseenkin, sillä lääkityksen olisi suotavaa osua villan sijaan nahan alle. Ja jos lemmikeillä esiintyy virtsakiviä, niitä voi olla usein pässeilläkin. Pässit nimittäin saattavat innostua astumisesta niin paljon, että unohtavat kaiken kiireen keskellä juoda riittävästi, jolloin niille kertyy virtsakiviä ja peniksen kärki voi jopa kuolioitua. Melkoinen kohtalo ahkeralle työmiehelle...

Nautojen yleistutkimuksen luennolla meille painotettiin, ettei riitä kun sanoo lehmän ruumiinlämpötilan olevan noin 38 tai 39 °C, vaan on tiedettävä sen olevan yleensä 38,2 - 39,2 °C. Nautojen rektaalitutkimukseen liittyen kävimme läpi niiden normaalia lisääntymisfysiologiaa, mikä oli osittain tuttua itselleni keinosiemennyskurssilta ja semmarikesältä. Rektalisointia pääsemme mitä ilmeisimmin itsekin harjoittelemaan sitten Saarella. Sioista ja naudoista katselimme lopetusvideoita ja käsittelimme niiden oikeaoppista ja turvallista lopettamistapaa. Eläinlääkärin tulee osata ja hallita lopetus sekä pulttipistoolilla tainnuttamalla ja pistolla veret laskemalla että lääkitsemällä. Pulttipistooli on halvempi ja nopeampi vaihtoehto. Esimerkiksi tulipalotilanteessa voi olla oikeasti aika kova kiire päästä eläinsuojasta pois ja eläin on saatava nopeasti lopetettua, mikäli sitä ei saada rakennuksesta ulos tai se on jo ehtinyt hengittää savuja ja häkää niin paljon, että on parempi päästää se kärsimyksistään.

Varsinkin sika- ja siipikarjatuotannossa hoidetaan usein eläinryhmää yksittäisen eläimen sijaan, joten näillä eläinlajeilla on tärkeää osata havainnoida oikeita asioita diagnoosiin päästäkseen. Siat ja siipikarja ovat usein myös huomattavasti suuremmissa tuotantoyksiköissä kuin naudat ja lampaat, joten kuolleisuuskin saattaa olla suurempaa ja tietty kuolleisuus kuuluukin tiettyihin tuotantovaiheisiin. Tätä voi käyttää hyödyksi diagnosoinnissa, sillä ruumiinavauksessa havaitut patologiset muutokset voivat paljastaa taudinaiheuttajasta paljonkin, viimeistään elimistä otettujen näytteiden perusteella. Kuolleisuutta toki seurataan tiloilla muutenkin paljon, sillä kuolleisuuden noustessa riittävän suureksi ilman muuta selittävää syytä, on osattava ja uskallettava epäillä jopa tiettyjä tarttuvia eläintauteja, kuten lintuinfluenssaa. Lintuinfluenssan uhka siipikarjalle on tällä hetkellä ihan todellinen Ahvenanmaalla villilinnuissa todetun lintuinfluenssan takia.

Viaton sorsa?

Lääkitsemiseen liittyvällä luennolla meille kerrottiin mm. siitä, miten antoreitti voi vaikuttaa lääkkeen imeytymiseen ja sitä kautta eläimen hoitoon. Esimerkiksi märehtijöillä pötsimikrobit metaboloivat monia lääkkeitä jo ennen niiden imeytymistä, joten vain harvaa lääkettä kannattaa niille antaa suun kautta. Injektioita käytettäessä puolestaan pitää tuntea eläimen anatomiaa eikä pistää neulaa paksuun rasvakerrokseen, jos se on lihakseen tarkoitettu. Eläinten lääkitsemistä säädellään laissa ja tuotantoeläimille saa käyttää vain niille hyväksyttyjä lääkkeitä. Koska tuotantoeläimistä tuotetaan monenlaisia elintarvikkeita, niille käytetyillä lääkkeillä on kokeellisesti tutkitut varoajat. Laissa myös määrätään lääkkeiden luovuttamisesta ja lääkkeiden hoitoon liittyvästä kirjanpidosta. Näistä asioista varmasti tulee lisää kevään farmakologian luennoilla, mutta on hyvä ymmärtää jo vähän perusteista.

TE:hen kuuluu myös vierailu siipikarjatilalla ja -teurastamossa yhdessä Lihantarkastuskurssin kanssa. Vierailut tehdään kolmessa ryhmässä, joista ensimmäiset vierailut olivat jo marraskuun alussa ja kaksi muuta vasta joulukuun puolella. Palaan vierailuun tarkemmin luultavasti Lihantarkastuskurssin yhteydessä.

Näillä eväillä pitäisi tosiaan selvitä harjoitteluviikosta Saarella. Harjoittelu tehdään pienemmissä ryhmissä joulu-, tammi- tai helmikuussa sen mukaan, mihin viime keväänä jo ilmoittauduttiin. Harjoitteluviikon ohjelma on jo etukäteen tiedossa ja se sisältää alkutentin lisäksi mm. rektalisointia, yleistutkimusta, käsittelyä, sikalavierailun Ollikkalan sikatilalla Vihdissä sekä tilakäyntejä viidennen vuosikurssin opiskelijoiden mukana. Paljon siis kaikkea mielenkiintoista luvassa!


Näin ennen joulua on vielä hyvä mainostaa joululahjaksi hyvin sopivaa vuosikurssimme Vetladies-kalenteria, jonka tuottoja lahjoitetaan tuottajille tuotantoeläinten hyvinvoinnin parantamiseksi. Vuodesta 2014 alkaen kolmannen vuosikurssin "perinteenä" on ollut hyväntekeväisyyskalenterin tekeminen ja seuraavan vuoden kalenteriakin varmasti jo kovaa vauhtia suunnitellaan ja tehdään.