2nd Year

Kirjoitin aiemmin eläinlääkiksen ensimmäisestä opiskeluvuodesta tiivistettynä ja ajattelin kirjoitella samanlaisen koosteen myös toisesta opiskeluvuodesta. Näin ehkä tulee itsekin paremmin muistettua, mitä kaikkea viime vuoden aikana tulikaan tehtyä ja opittua. Tarkoitus oli kirjoittaa tämä postaus jo aikoja sitten, mutta suunnitelmathan eivät vain aina mene niinkuin sitä luulisi..

Toinen vuosihan alkoi syyskuun alussa Eläinten kliinisellä ravitsemustieteellä, jossa ehkä hieman harmillisen suppeasti käytiin eri eläinten ruokintaan liittyviä asioita läpi. Olen ainakin itse yrittänyt syventää omaa ruokintaan liittyvää osaamistani tämän kurssin jälkeenkin aina mahdollisuuksien mukaan ja ehdottomasti suosittelen sitä muillekin tuleville eläinlääkäreille. Erilaisissa netin keskusteluissa kuulee ja näkee valitettavan paljon tarinoita siitä, miten eläinlääkärit antavat hyvinkin kyseenalaisia neuvoja asiakkailleen eläinten ruokintaan liittyen tai sitten heidän neuvot ymmärretään aivan väärin. Toki joku voi ajatella eläinlääkäreiden toimenkuvan olevan lähinnä sairauksien hoitoa, mutta itse näen ennaltaehkäisevät asiat, kuten onnistuneen ruokinnan, yhtenä tärkeimmistä eläinten hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä.

Aina välillä kesäisin näkee pelloilla traktorinmunia eli muoviin käärittyjä rehupaaleja, joita syötetään esimerkiksi lehmille.

Samaan aikaan ravitsemusopintojen kanssa pyöri myös ruotsin kurssi ja jossain vaiheessa syksyä mukaan kuvioihin tuli pyörimään englannin kieliopinnotkin. Kielistä en sen enempää jaksanut kirjoitella, koska, no, ruotsi nyt on ruotsia ja englanti englantia. Toisille kielet ovat vaikeita ja toisille pala kakkua ja aika moni vuosikurssilaisistamme sai vähintäänkin toisen kielen hyväksiluettua aiempien opintojen perusteella tai läpäisemällä tasokokeen. Kurssien sisällöt vaihtelivat jonkin verran eri vetäjien mukaan, toisilla oli enemmän palautettavia kirjallisia töitä kuin toisilla. Kieliopinnoissa oli tietyn prosentin mukainen läsnäolopakko, joten aika harvalta luennolta sai ilman lisätehtäviä olla pois. Englantia tulee väistämättäkin luettua opintojen aikana, joten eläinlääketieteellinen sanasto karttuu ikään kuin puolivahingossa opintojen mukana.

Syyskuun puolivälin tienoilla alkoi syventyminen genetiikan maailmaan Hannes Lohen opastamana ja edelleenkin pidän hänen luentojaan yksinä tähän mennessä parhaista luennoista yliopistossa. Kotieläinten jalostus herätti paljon keskustelua ja tunteita ja näitä ajatuksia on tulevien opintojen aikana saanut vielä syventää lisääkin. Tulevaisuudessakin näistä asioista varmasti tullaan puhumaan vielä paljon ja varmasti ihan kliinisessä työssäkin asiakkaiden kanssa pitää osata asioista keskustella kiihkottomasti ja faktoilla perustelemalla.

Syyskuun ohjelmaan kuului myös bakteereihin perehtyminen, mikä olikin sitten oikeastaan perustana koko lopulle toiselle opintovuodelle. Tuskailin eniten mikrobilääkkeiden opiskelun parissa ja varmaankin viimeistään kohtapuoliin pitäisi alkaa palautella niitä mieleen ennen kolmannen kevään farmakologian opintoja. Bakteriologiasta opeteltiin ensin perusasiat ja sitten jatkettiin patogeenien vaikutuksilla immunologiassa. Virologian ja bakteriologian asiat yhdistyivät hyvin immunologiassa ja muodostivat järkevän kokonaisuuden. Oli kiva päästä pitkästä aikaa taas labroihin ja tutkia vasta-aineita ja tehdä pikatestejä ihan käytännössäkin. Viruksia toki oli vino pino muistettavaksi, mutta nekin ovat virologian kurssin jälkeen aika hyvin kertautuneet muiden opintojen aikana. Virologian ja immunologian sekä äidinkielen luennoista muistin kertoa eräänä opiskelupäivänä, nyt taas huomaan unohtaneeni kirjoittaa vastaavia postauksia, anteeksi! Immunologiaa päntätessä joku vinkkasi YouTubesta löytyvistä Armando Hasudunganin videoista, joista ainakin itse sain hyvin kerrattua ja opiskeltua asioita.

Jenni Tieahon pajuteos "Auringossa" (2009) EE-talossa.

Lokakuussa tutustuimme eläinlääketieteelliseen tutkimukseen ja pääsimme jälleen erittäin mielenkiintoiselle vierailulle koe-eläinkeskukseen. Osa vuosikurssista alkoi tehdä kandiaan syksyn aiheen varauksen jälkeen ja osa jätti tietoisesti kandin vasta kolmannelle vuodelle. Vielä viimeisimpänä ennen joululomaa ehdimme muutaman luennon verran aloitella Spesifisen bakteriologian parissa ja sama aihe jatkui vuoden vaihduttua tammikuussa luennoilla ja labratöillä. Nautin jälleen kerran labrojen käytännönläheisyydestä ja olisin viihtynyt siellä pidempäänkin.

Tammikuussa alkoi myös yhteinen taipaleemme patologian kanssa ja se matka jatkuu edelleen nyt kolmosvuonnakin. Tiiliskiveä muistuttava tenttikirjamme tuli tutuksi ja pääsimme muistelemaan mikroskoopin käytön saloja histologisten näytteiden parissa. Patologia jatkui yleisen osuuden jälkeen lähes koko kevään ajan elinkohtaisilla luennoilla, joissa syvennyimme vielä tarkemmin eri elinten patologiaan. Mikään helppo paketti sinänsä ei ollut kyseessä, koska asiaa oli paljon ja aikaa vähän. Ajasta teki tosiaan rajallista samaan aikaan pyörinyt parasitologian kurssi, jota myös pidin todella tärkeänä ja mielenkiintoisena kurssina. Loisasioita on tullut myöhemmin esiin kolmosella niin Epidemiologiassa, obduktioissa kuin Lihantarkastuksessakin ja niistähän saa kliinisessä työssä puhua varmaankin lähes päivittäin. Parasiitit on siis syytä tuntea!

Hevosen sisuskalut taulussa, näistä kuvista oppii aika hyvin anatomiaa!

Toisen vuoden viimeiset opiskeluviikot toukokuun loppupuolella vietettiin dissektiosalilla kuolleiden eläinten topografiseen anatomiaan perehtyen. Itselleni tämä oli suorastaan kirsikka kakun päällä ja olin todella innoissani näistä leikkelyistä. Asiat selkenivät huomattavasti, kun ne opiskeli huolellisesti ja sai nähdä käytännössä eri rakenteet.

Näiden lisäksi ensimmäisen ja toisen opintovuoden aikana tosiaan tuli suorittaa pakolliset maatalousharjoittelut navetassa ja sikalassa. Periaatteessa aikaa harjoitteluiden suorittamiseen oli kesällä ja muina loma-aikoina, mutta jokainen on suorittanut harjoittelut omiin aikatauluihinsa sopivalla tavalla. Lisäksi toisena vuonnakin oli tietysti vapaasti valittavia kursseja, joihin esimerkiksi Keinosiemennyskurssi kuuluu. Näitä kurssejahan voi suorittaa eri aikoina ja valita niitä oman kiinnostuksensa mukaan, vaikka suosituimmille kursseille eivät kaikki halukkaat ehkä pääsekään.

Kaikkiaan toisen vuoden kevätlukukausi tuntui aika rankalta aikataulullisesti ja sama tunne on valitettavasti jatkunut nyt kolmannen vuoden syksylläkin. Kaikesta on kuitenkin selvitty aika kunnialla läpi, joten pitäisi osata olla tyytyväinen siihen. Raskaudestaan huolimatta toinen vuosi oli ehkä jopa ensimmäistä vuotta parempi ja huomaan ehdottomasti opiskelevani juuri sitä alaa, mikä minua itseäni kiinnostaa.

Topografiaa eli missä on mitäkin

Ehdinpäs vihdoin vilkaista tämän kevään pääsykoettakin ja aika mielenkiintoiselta paketiltahan tuo vaikutti! Eläinlääkiksessä opiskelevana oli hauska huomata, että tänä vuonna tehtävänannoissa oli mukana hevosia. Silti tehtävätyypit vaikuttivat vastaavan aiempien vuosien linjaa, eikä eläinten mukanaolo tainnut tehdä tehtävistä sen helpompia. ;) Hienoa, että valintakokeessakin välillä huomioidaan ihmisten ja hampaiden lisäksi myös eläinpuoli, kun samalla kokeella sisäänpääsijät kuitenkin seulotaan. Ainakin ykkösvuonna eräs luennoitsijoistamme kertoi olevansa mukana valintakokeen tehtävien laadinnassa, joten lieneekö hänellä sitten ollut vaikutusta tähän asiaan. Kuka tietää.

Samoihin aikoihin valintakokeen kanssa viimeistelimme kakkosvuoden Topografisen anatomian parissa kahden ja puolen viikon opiskelujaksolla. Pääsimme siis jälleen dissektiosaliin oikeiden eläinten pariin ja tutkimme niiden rakenteita yrittäen hahmottaa kokonaisuutta. Vuosikurssi oli jaettu kahtia, joista toinen puolisko teki leikkelyitä aamupäivällä ja toinen iltapäivällä, eli nautimme puolikkaista opetuspäivistä. Toki kurssi vaati omasta aiempien asioiden muistamisesta riippuen omatoimista opiskelua leikkelyiden ulkopuolellakin. Toimimme aiemmista anatomian leikkelyistä tuttuun tapaan pienryhmissä. Jälleen kerran sai olla kiitollinen siitä, että omistajat antavat rakkaat eläimensä opetuskäyttöön, sillä ilman näitä leikkelyitä oppiminen olisi paljon vaikeampaa.

Opinto-opas kertoo Topografisesta anatomiasta seuraavaa:

Opiskelija osaa

• kuvata omin sanoin eri elinjärjestelmiin kuuluvien rakenteiden väliset avaruudelliset suhteet eläimen eri osissa sekä kuvata ko. ruumiinosan keskeiset rakenteelliset ominaispiirteet

• havainnollistaa ja kuvata omin sanoin kotieläinten rinta- ja vatsaontelon elinten projektiot eläimen ulkopinnalla

Ravaavan hevosen luuranko

Toposta ei ollut erillistä tenttiä, mutta siihen kuului ryhmänä tehtyjä esityksiä ja demoja tietyistä aihealueista. Osa aiheista arvottiin ryhmien kesken ja niitä esitettiin toisille ryhmille. Osa alueista piti kaikkien demota opettajille. Ensimmäisellä viikolla kerrattiin niveliä ja niiden rakenteita sekä tutkailtiin arvottuja niveliä kahdella eri lähestymistavalla. Ensin saimme niinsanotusti "vapaat kädet" ja leikkelimme nivelen näkyviin vähän huolettomammin saadaksemme hyvän yleiskuvan nivelestä ja sen lähellä olevista muista anatomisista rakenteista. Kertasimme samalla mm. näkemiämme lihaksia, valtimoita, laskimoita sekä hermoja. Toinen lähestymistapa oli ns. kirurginen lähestymistapa, jossa tarkoituksena oli aiheuttaa mahdollisimman vähän tuhoa. Varsinaista kirurgiaa ei tässä vaiheessa opeteltu, mutta seurasimme erikseen annettuja ohjeita, joiden avulla teimme mahdollisimman pienen "ikkunan" saadaksemme näkymän niveleen. Tästä omasta nivelestä ja sen rakenteista piti tehdä ryhmätyönä pieni tiivistelmä, jossa kahta eri lähestymistapaa vertailtiin toisiinsa. Koko Topon jaksolla oli tärkeää käyttää oikeita sijaintia kuvaavia termejä, eli esimerkiksi sijaitsiko rakenne dorsaalisesti ( = selän puolella) vai ventraalisesti ( = vatsan puolella), kraniaalisesti  (= pään puolella) vai kaudaalisesti ( = hännän puolella), mediaalisesti ( = keskellä) vai lateraalisesti ( = sivulla), proksimaalisesti (= lähellä vartaloa) vai distaalisesti ( = kaukana vartalosta) johonkin toiseen rakenteeseen nähden.

Seuraavalla viikolla arvottiin jälleen aihealueet, joissa käytiin läpi etu- tai takaraajan, lantion alueen sekä pään rakenteita. Omasta aihealueesta valmisteltiin esitys, jossa sai käyttää apuna kuvia, plastinaatiomalleja, preparaatteja tai mitä vain ikinä keksi. Esityksessä pyrittiin huomioimaan kliinisesti merkittäviä anatomisia rakenteita eli esimerkiksi mahdollisia puudutuskohtia, palpoitavia tai rektalisoitavia rakenteita sekä kohtia, joista voi tuntea pulssin. Opettamalla oppii kyllä aika hyvin, mutta kyllä myös toisten esitysten kuuntelemisesta jäi paljon mieleen! Monilla ryhmillä olisi ollut paljon enemmänkin sanottavaa omasta aihepiiristään, mutta aika tuntui vähän rajalliselta, kun useimmat ryhmät halusivat esittää oman esityksensä samana päivänä eli perjantaina, jolloin Topoon oli muutenkin varattu vain pari tuntia muiden päivien kolmen tunnin sijaan.

Anatomian kertailussa isosta kirjapinosta oli apua, oma suosikkini kuviensa ansiosta oli tässä alimmaisena näkyvä König.

Kevään viimeisellä opetusviikolla perehdyimme ryhmissä rinta- ja vatsaonteloon. Kumpikin onteloista piti demota opettajille kissalla tai koiralla, hevosella ja lehmällä käyttäen apuna joko luupreparaatteja tai dissektoituja preparaatteja. Varsinkin suoliston anatomiassa näillä lajeilla on hyvin paljon eroa, kuten ruuansulatuskanavan anatomian opinnoista vuoden takaa muistimme. Rintaontelon rakenteen kannalta on tärkeää ymmärtää, mihin asti keuhkot ulottuvat milläkin eläinlajilla ja mistä kylkiluuvälistä voi kuunnella mitäkin sydänläppää. Koin varsinkin nämä kertaukset itselleni erityisen tarpeellisiksi ja opettavaisiksi ja sainkin jonkinlaisia ahaa-elämyksiä monistakin asioista Topossa. Kokonaiskuva tuntui hahmottuvan entistäkin paremmin ja ihan luottavaisin mielin pystyy taas ajattelemaan selviytyvänsä tulevista opinnoista. Osa sai demottua kaikki lajit ja alueet hyvissä ajoin, ja pääsi karkaamaan kesälaitumille jo torstaina, osalle jäi jotain demottavaa vielä perjantaille.

Topografinen anatomia oli taas yksi mielenkiintoisimmista kursseista ainakin omasta mielestäni, mutta olenkin aina nauttinut anatomian opiskelusta. Tähän mennessä monet kurssit ovat toisaalta kyllä olleet mieleeni, joten mihinkään järjestykseen en niitä laittaisi. Parasta tässä opiskelussa on kuitenkin se, että ihan oikeasti nauttii lähes kaikesta vastaantulevasta ja asiat oikeasti kiinnostavat! Kun oppii uusia hienoja juttuja, ei voi kun olla kiitollinen siitä, että saa kunnian opiskella maailman parhaassa koulussa! :)

Hormonien hyrräystä

Kesäloma (sikäli kun sitä lomaksi voi kutsua) on vienyt mennessään ja ensimmäinen vuosi on jo takanapäin! Facebook täyttyikin heti viimeisten luentojen jälkeen vuosikurssimme onnea tihkuvista päivityksistä ja moni vaikutti olevansa todella iloinen vuoden aikana kertyneistä upeista uusista ystävistä, kokemuksista ja opinnoista. Itsekin voin yhtyä tähän iloon täydestä sydämestäni, sillä koen olevani juuri oikeassa paikassa opiskelemassa. Vuosi meni nopeasti ja olemme nyt 1/6 eläinlääkäreitä (ainakin teoriassa)!

Palataan kuitenkin ajassa vielä parisen kuukautta taaksepäin. Huhtikuussa opiskelimme Homeostaasia ja lisääntymistä (LiHo). Tähän opintojaksoon kuului luentoja, fysiologian harjoitustöitä, histologian mikroskopointia sekä pari leikkelyä. Tahti oli tuttuun tapaan tiivis, sillä luennot oli oikeastaan jo parissa viikossa käyty läpi. Tämän kurssin sisältö on kuitenkin ehkä yksi koulutuksemme tärkeimpiä, sillä hormonit vastaavat pääasiassa elimistömme pyörittämisestä. Siksi onkin tärkeää käydä läpi jo tässä vaiheessa elimistön perusfysiologiaa ja eri endokrinologisten häiriöiden vaikutuksia siihen.

Opinto-oppaassa kerrotaan Homeostaasista ja lisääntymisestä seuraavaa:

Opiskelija 

• tunnistaa endokriinisten rauhasten, virtsa- ja lisääntymiselinten, maitorauhasten sekä ihon makroskooppiset ja histologiset rakenteet 

• osaa johdonmukaisesti kuvailla edellä mainittuihin rakenteisiin liittyvät toiminnot, niiden säätymisen sekä merkityksen elimistön yleisen toiminnan kannalta 

• ymmärtää endokriinisen säätelyn periaatteet ja synergian hermostollisten säätelymekanismien kanssa 

• ymmärtää hormonien keskeisimmät vaikutusmekanismit kohde-elimissä

• pystyy kuvailemaan nisäkkäiden lisääntymiseen liittyvät keskeisimmät fysiologiset mekanismit

• ymmärtää elimistön homeostaattisen säätelyn pääpiirteet

• hahmottaa endokriinisen säätelyn merkityksen eläinten käyttäytymisessä

Fysiologian harjoitustöissä tutkittiin mm. munuaisen toimintaa määrittämällä virtsan ominaispaino ja osmolaalisuus sekä virtsan suodattumisnopeus glomeruluksissa (glomerulus filtration rate eli GRF) ja munuaisten plasmavirtaus (renal plasma flow eli RBF) ja verenkierto- ja hengityselimistön toimintaa rasituskokeen avulla mittaamalla veren glukoosi- ja laktaattipitoisuuksia ja pohtimalla eri eläinlajien liikkumista ja sen tärkeyttä.

LiHon leikkelyihin kuului uroksen ja naaraan lisääntymiselinten tarkastelu. Valitettavasti naaraiden osalta leikkelyiden anti jäi hyvin köyhäksi, sillä kaikki dissektiosaliin päätyneet kissat ja koirat oli leikattu. Toisaalta tämä voisi kertoa vastuullisista ja valveutuneista omistajista, mutta opetuskäyttöön päätyvien eläinten otanta ei välttämättä ole kovin kattava. Lisääntymiselimiä pystyi kuitenkin tarkastelemaan plastinaatiomalleista halutessaan.

Mutustelua ja märehtimistä

Ruoka on asia, joka useimpia meistä kiinnostaa tavalla tai toisella. Ei ole aivan sama mitä syö ja varsinkin eläinten kanssa toimiessa on tärkeää tiedostaa erot eri eläinlajien ruoansulatuksessa. Kasvisruoan syöttäminen lihansyöntiin tottuneelle eläimelle voi sekoittaa sen ruoansulatuksen, sillä sen elimistössä ei ole välttämättä kaikkia kasvisten sisältämien ravintoaineiden pilkkomiseen tarvittavia bakteereja tai entsyymejä. Tutustuimme siis ruoansulatuksen saloihin maalis-huhtikuussa luentojen, fysiologian harjoitusten sekä anatomian leikkelyiden avulla.


Ruoansulatuksesta kerrotaan opinto-oppaassa näin:

Opiskelija 

• tunnistaa yksimahaisen ja märehtijän ruoansulatuskanavan makroskooppiset ja histologiset rakenteet 
• osaa johdonmukaisesti kuvailla edellä mainittuihin rakenteisiin liittyvät toiminnot, niiden säätymisen sekä merkityksen elimistön yleisen toiminnan kannalta 
• ymmärtää ruoansulatuksen keskeisimmät säätelymekanismit nisäkkäillä 
• hahmottaa ruoansulatuksen säätelyn tärkeimmät lajienväliset erot kotieläimillä

Ruoansulatuskanavan rakenteen ymmärtäminen on tulevaisuuden työssä aika oleellista ja esimerkiksi röntgen-kuvista olisi tärkeä ymmärtää mikä osa suolistosta on mikäkin tumma tai vaalea alue. Hevosella nousevassa paksusuolessa eli colon ascendensissä on kohta nimeltä flexura pelvina, joka saattaa tukkeutua helposti, sillä se ei kiinnity muiden suoliston osien tavoin ligamenteillä mihinkään ja voi siten kiertyä itsensä ympäri aiheuttaen suolisolmun.

Pääsimme tutustumaan ruoansulatuksen kannalta oleellisiin hormoneihin jo tämän kurssin puitteissa, mutta lisää asiaa hormoneista tuli Homeostaasin ja lisääntymisen (LiHo) puitteissa (siitä lisää myöhemmin). Fysiologian harjoitustöissä tutkimme sylkeä, sappea, ruoansulatuskanavan eri osien entsyymien aktiivisuutta tärkkelys-, valkuaisaine- tai rasvageelissä sekä pötsinesteen ominaisuuksia. Anatomian leikkelyissä näimme (ja haistoimme) eri eläinlajien ruoansulatuskanavan osia, joihin tosin olimme jo osittain ehtineetkin perehtyä VeHen ja NeBin leikkelyjakson aikana. Oli äärimmäisen havainnollistavaa nähdä luennoilla kerrottuja asioita käytännössä ja varsinkin märehtijän pötsi eri lokeroineen ja pötsipapilleineen sekä hevosen mutkikas ja valtava suolisto jäivät hyvin omaan mieleeni.

Kuten aiemminkin olen jo sanonut, suurin vastuu omasta oppimisesta on meillä jokaisella itsellämme. Tämä Ruoansulatus-jakso oli lähinnä pääperiaatteiden opiskelua, joten lisätiedon hankkiminen eri lajeista ei varmasti ole pahitteeksi. Onneksi mm. EKY:n K9 (koirakerho) ja Felis (kissakerho) järjestävät ajankohtaisia luentoja ja kutsuvat asiantuntijoita kertomaan meille lisää esimerkiksi raakaruokinnasta. Näitä kannattaa ehdottomasti hyödyntää ja onkin hienoa, että opiskelijajärjestömme eri kerhoineen on niin aktiivinen!

Pintaa syvemmältä

Maaliskuussa pari viikkoa kului tiukasti dissektiosalissa eläinten elimistöjen saloihin perehtyen. Näissä Verenkierron ja hengityksen opintojaksoon kuuluvissa leikkelyissä tarkastelimme myös hermostoa Neurobiologiaan liittyen. VeHen luennothan olivat tammi-helmikuussa ja NeBin puolestaan marras-joulukuussa viime vuoden puolella. Kummastakin olen kirjoittanut aiemmin omat postauksensa, VeHestä yhden ja NeBistä kaksi, NeBi1 ja NeBi2.

Alkuun tuntui vähän vaikealta yrittää orientoitua opiskelemaan uudelleen asioita, jotka olivat jo osittain unohtuneet. Jonkinlaista oppimista oli kuitenkin selkesti tapahtunut, sillä opit palautuivat pienen kertauksen jälkeen suhteellisen helposti mieleen. Jossain määrin uusi tapa opiskellakin tuntui alkuun haastavalta, mutta jälkeenpäin ajatellen tämä opiskelumenetelmä toimi aika kivasti. Yhtenä eläinlääkärin koulutuksen tehtävänähän on opettaa meitä interaktiivisuuteen ja ryhmätyöskentelyyn, joten sitä tämä menetelmä kyllä tukee erinomaisesti.

Kuvassa oftalmoskooppi, jolla voi tutkia silmänpohjaa. Neurobiologiassa saimme tutustua jo hieman tämän kapistuksen toimintaan, mutta perehdymme varmasti asiaan tarkemmin myöhemmissäkin opinnoissa.

Ensimmäiset pari päivää siis perehdyimme ensimmäisenä päivänä jaettujen pienryhmien perusteella yhteen tiettyyn alueeseen ruumiissa. Alueet olivat sydän, eturaaja, takaraaja, kraniaalinen vartalo (etuosa), kaudaalinen vartalo (takaosa) sekä pää. Tästä alueesta preparoimme esiin hermot, verisuonet ja mahdolliset imusolmukkeet niiltä osin kuin se oli mahdollista. Opiskelimme verisuonten ja hermojen kulkuradat sekä hermojen hermotuskohteet. Kolmannesta päivästä eteenpäin toimimme uusissa ryhmissä, joissa jokaisessa oli oman ruumiinalueensa "asiantuntija", joka siis opetti ja neuvoi muita perehtyessämme eri osa-alueisiin. Kaikkiaan kävimme pääsääntöisesti koko vartalon läpi. Tämä oli siis oikesti paljon yksinkertaisempaa kuin miltä se kuulostaakaan ja toki päävastuu opettamisesta oli virallisilla opettajillamme. Opiskelijakollegoiden opettaminen oli ainakin omasta mielestäni aika opettavaista ja pakotti itsekin miettimään asioita tarkemmin. Niinhän anatomian opettajamme meille sanoikin, opettaessa oppii eniten!

Kulutimme viisi dissektiokertaa näissä uusissa ryhmissä, jonka jälkeen viimeisellä kerralla palasimme takaisin alkuperäiseen, ensimmäisenä päivänä määrättyyn ryhmäämme. Tässä ryhmässä teimme suullisen tentin, jossa arvottiin kaksi osa-aluetta koko opiskellusta alueesta ja nämä alueet käytiin läpi niin, että jokainen ryhmässä sai/joutui vastailla opettajan esittämiin kysymyksiin. Suullinen tentti ei ollut mikään hiostava tilaisuus, vaikka se ehkä ajatuksena sellaiselta kuulostaakin. Olimme jo aiemmin dissektioissa käyttäneet lähes samaa menetelmää esitellessämme mm. lihaksia opettajillemme ja hyvin pitkälti samalla kaavalla suullinen tenttikin eteni. Turha siis murehtia ja stressata ainakaan tätä suullista tenttiä etukäteen!

Toiset olivat perehtyneet osa-alueeseensa hyvinkin huolellisesti ja saatoin vain ihailla heidän osaamistaan. Toiset ehkä olivat jo muutamassa päivässä ehtineet unohtaa oman aiheensa asioita, joten näiden alueiden läpikäynnissä saattoi mennä vähän enemmän aikaa. Ja toki haastavaa asiasta tekee aina se, että eläintenkään elimistöt eivät ole tismalleen samanlaisia, vaan niissäkin on eroja. Verisuonissa varsinkin haarautuminen voi yksilöstä riippuen tapahtua hieman eri lailla, joten ainoastaan verisuonia seuraamalla voidaan päätellä mistä suonesta onkaan kyse. Preparaatitkaan eivät säily ikuisesti, joten uusia eläimiä on pakko preparoida ja niissä asiat eivät välttämättä olekaan aivan niin selkeästi näkyvillä kuin siinä omassa ensimmäisessä preparaatissa, mistä ehti jo opiskella kaikki asiat. Toisaalta tämä onkin hyvä asia, sillä eiväthän ne potilaatkaan tulevaisuudessa ole täysin samanlaisia ja jatkossakin tulee osata päätellä asioita loogisesti.

Hermojen kulku pään alueella on kliinisenkin työn kannalta oleellista. Näissä dissektioissa pään hermoja käytiin lähinnä hevosen päästä läpi.

Huomasin, että itselleni paras keino oppia asioita oli kerrata niitä etukäteen ja tehdä omia muistiinpanoja kustakin hermosta ja verisuonesta. Kirjasin siis ihan paperille luentoprujuista ja anatomian kirjoista verisuonten ja hermojen nimiä suomeksi ja latinaksi, mihin mikäkin suoni tai hermo menee ja mistä ne haarautuvat. Lisäksi kirjoitin kliinisen työn kannalta merkittäviä asioita, kuten mistä suonesta otetaan verinäytteitä tai mikä imusolmukse on palpoitavissa elävältä eläimeltä.

Missään nimessä nämä leikkelyt eivät mielestäni olleet sellaisia, että olisi voinut ottaa liian rennosti ja kuvitella, että opiskelematta oppii asiat. Kuten koko eläinlääkiksessä muutenkin, vastuu oppimisesta on meillä jokaisella itsellämme. Toisille riittää että pääsee läpi tentistä, toisille on tärkeää saada paras mahdollinen arvosana, toisille on tärkeämpää ymmärtää kokonaisuus arvosanasta riippumatta. Omaan panokseeni olen tyytyväinen ja koenkin oppineeni näissä dissektioissa paljon, osan toki kertauksena aiemmista teoriaopinnoista. Anatomisten rakenteiden näkeminen oikeassa eläimessä auttaa ainakin itseäni oppimaan erittäin hyvin ja kokonaiskuva eri eläinlajien verenkiertoelimistöstä ja hermostosta alkaa olla aika selkeä.

Heti dissektioiden jälkeen alkoikin uusi opintojakso Ruoansulatuksen parissa, joten siitä lisää seuraavaksi!

Fish & chips (or reptiles and birds)

Olen viime aikoina jutellut useamman ihmisen kanssa ajan kulumisesta ja tullut siihen lopputulokseen, että mitä vanhemmaksi elää, sitä nopeammin aika kuluu! Lapsena kesään tuntui aina olevan ikuisuus ja aika suorastaan mateli sitä odotellessa. Nykyisin vuodetkin vain vierivät niin nopeasti, ettei enää edes muista oliko joku tapahtuma viime keväänä vai viisi vuotta sitten. Pääsykoekeväästäkin tuntuu olevan jo ikuisuus, vaikka se oli vasta viime vuonna! Vuosi sitten nenä oli kiinni biologian, kemian ja fysiikan kirjoissa, nyt puolestaan ruoansulatukseen liittyvissä materiaaleissa anatomian ja fysiologian kirjoissa.

Palataan kuitenkin ajassa taaksepäin. Edellinen postaukseni Just another day at the office 1 (ajattelin muuten yrittää muistaa aina silloin tällöin naputella vastaavanlaisen postauksen "normaalista" päivästä yliopistolla, siksi numero 1) liittyi Vertailevan anatomian ja fysiologian jaksoon, joka oli helmikuun lopussa. Kuukausi sitten. Huh. Jakso oli viikon mittainen erittäin tiivis paketti kaloista, matelijoista ja linnuista. Näitä lajeja ei juuri tämän enempää kuulemma kuusivuotisen koulutuksemme aikana käsitellä, joten tästä tietopaketista kannatti kyllä ottaa kaikki mahdollinen irti. Paitsi omat opettajamme, myös vierailevat luennoitsijat olivat oman alansa rautaisia ammattilaisia, joiden luennoilta ainakin itse sain paljon inspiraatiota tulevaisuutta ajatellen!

Degu

Opinto-oppaassa Vertailevasta anatomiasta ja fysiologiasta kerrotaan näin:

Opiskelija

• tuntee selkärankaisluokat ja ymmärtää niiden erot 
• tunnistaa ja osaa nimetä nisäkkäiden rakenteita vastaavat (homologiset) rakenteet kaloilla, matelijoilla ja linnuilla 
• pystyy kuvaamaan kalojen, matelijoiden ja lintujen elinjärjestelmien toiminnan tyypilliset erityispiirteet

Vierailevista tähdistä kalatautieläinlääkäri (tuttavallisemmin kalaeläinlääkäri) Pia Vennerström Evirasta kertoi kalojen terveydenhuollosta ja taudeista eläinlääkärin näkökulmasta. Matelijoista kertoi itseoikeutetusti Korkeasaaren matelija-asiantuntija Timo Paasikunnas. Linnuista kertoi Eläinklinikka Linnunmäen eläinlääkäri Gisle Sjöberg erittäinkin elävästi, ja ainakin tältä luennolta jäi mieleen "KVG!" Jos et jotain linnuista tiedä, kannattaa yrittää edes googlettaa. Toki perustutkimuksen tekeminen pitäisi onnistua jokaiselta eläinlääkäriltä. Kukin asiantuntija kuitenkin ilmaisi mielestäni hyvin selvästi sen, ettei meidän tarvitse olla kaikkien alojen asiantuntijoita, vaan esimerkiksi kalaeläinlääkäri Evirassa on meitä (tulevaisuudessa) kentällä toimivia eläinlääkäreitä varten ja häneltä saa ja pitääkin kysellä epäselviä asioita. Varsinaisia matelijoihinkaan perehtyneitä eläinlääkäreitä ei montaa Suomessa ole, ja hekin ovat ilmeisesti pääkaupunkiseudulla.

Saimme Timo Paasikunnaksen mahdollistamana vierailla Korkeasaaren matelijatalossa, jossa pääsimme ihan kosketuksiinkin käärmeiden kanssa. Vierailu oli vapaaehtoinen, mutta käsittääkseni kaikki määräaikaan mennessä ilmoittautuneet pääsivät mukaan. Oma matelijakokemukseni on niin rajoittunutta, että otin ehdottomasti innolla vastaan tämän mahdollisuuden! Timon tietomäärä matelijoista on aivan huikea!

Käärmeen luuranko

Jakson suoritustapana oli kehitysbiologiasta tuttu oppimispäiväkirja, johon kirjoitettiin kustakin aihealueesta eli kaloista, matelijoista ja linnuista oma merkintänsä. Tuttuun tapaan arvioitiin myös kolme kurssikaverien oppimispäiväkirjaa. Lisäksi kuhunkin aihealueeseen liittyi ryhmätyötehtävä, jossa perehdyttiin erilaisiin kysymyksiin ja käytiin niitä pienryhmissä läpi. Tiiviin aikataulun vuoksi ainakin itselleni jäi sellainen kuva, että ryhmätyöt olivat osittain vähän hätäisesti tehtyjä. Olisi ollut ehkä mielekkäämpää saada perehtyä niihin rauhassa, eikä paniikinomaisesti vain koittaa raapia jotakin kasaan. Hyvin kaikki olivat tietoa löytäneet, mutta tuskin näistä ryhmätöistä jää juuri mitään päähän kovin pitkäksi aikaa, varsinkaan muista kuin omasta aiheesta. Sääli, koska asiat olivat oikeasti mielenkiintoisia!

Pääsimme myös pyörähtämään dissektiosalissa kaloja leikkelemässä. Jos kalanperkuu ei ollut entuudestaan tuttua puuhaa, niin nyt ainakin pääsi näkemään kalojen sisuksia. Uimarakon näkeminen oikeassa kalassa olikin aika valaisevaa. Muutaman matelijankin olimme saaneet leikeltäväksi. Dissektiot kertovat aina anatomiasta paljon enemmän kuin pelkät kuvat, joten tämänkin mahdollisuuden otin erittäin kiitollisena vastaan.

Harmi, jos opinnoissamme ei juuri tämän syvällisemmin pureuduta näihin eläinlajeihin, mutta toki niitä onkin määrällisesti vähemmän lemmikkeinä kuin vaikkapa koiria tai kissoja. Onneksi esittelyitä omista lemmikeistään pitäneet kurssikaverit vaikuttivat hekin niin hyvin omien lemmikkiensä lajeihin perehtyneiltä, ettei varmasti tule ongelmaa ottaa puhelinta käteen ja kysyä heiltä tarvittaessa apua. Onkin hauska huomata, miten alkaa hahmottaa hiljalleen vuosikurssistamme eri lajien "asiantuntijoita", kelle soittaa jos sormi menee suuhun esimerkiksi koirien, hevosten, lehmien tai sitten liskojen kanssa.

Uuden yksilön synty ja kehitys

Blogin kirjoittaminen on jäänyt muiden kiireiden takia vähän taka-alalle, mutta täällä ollaan vielä! Toivottavasti pääsykoelukijat jaksavat sinnikkäästi opiskella vielä tässäkin vaiheessa, sillä aikaa ei enää kovin paljon ole jäljellä. Muutamien kurssikavereiden kanssa olemmekin miettineet, että mitähän sitä itse tänä keväänä tekisi, kun ei tarvitse enää lukea pääsykokeeseen. Opinnot toki jatkuvat vielä koko kevään eli ongelmaa ylimääräisen vapaa-ajan suhteen tuskin tulee olemaan. Tietynlainen helpotus on kuitenkin ollut kaikkien puheissa havaittavissa, sillä enää ei ole "pakko" lukea samoja, yksinkertaisiakin asioita uudestaan ja uudestaan päästäkseen siitä tärkeimmästä kokeesta läpi. Se koe on onneksi jo selätetty. Paine on huomattavasti pienempi, koska tentit voi aina uusia. Toki sekään ei ole suotava tapa suorittaa opintoja, koska tahti on niin tiivis että uusintaan lukeminen vie aikaa meneillään olevan kurssin opiskelulta. Voisin kuvitella, että kierrettä ei ole kovinkaan helppo katkaista. Kannattaakin siis keskittyä opiskelemaan asiat kunnolla jo kurssin aikana, niin ei tarvitse sitten kuin kerrata asioita tenttiin.

Niin, mitäs tässä viimeisimmän kuukauden aikana onkaan ehtinyt tapahtua? Verenkierto ja hengitys on takanapäin, ainakin toivottavasti, sillä tenttituloksia ei vielä ole tullut. VeHeenhän sisältyi luentojen lisäksi erittäin mielenkiintoisia harjoitustöitä, joissa saimme mm. kuunnella koirien sydänääniä ja ottaa niiltä myös EKG:n, mitata verenpainetta koirilta häntään laitettavan mansetin avulla ja puhallella spirometriin sekä tutkia myös hengitysilman sisältämien kaasujen määrää. Yksi tärkeimpiä asioita tulevaisuuden kannalta oli kuitenkin elvytyksen opettelu, vaikkakin sitä aika pikaisesti kävimme läpi. Elvytystä harjoiteltiin Jerry-koiralla, joka on siis tähän käyttöön tehty nukke. Elvytystä meille opetti pieneläinsairaalassa työskentelevä eläinlääkäri, joka siis oli varsin pätevä opettaja. Hän kertoi, että myös he pitävät säännöllisiä harjoituksia Jerryn kanssa, jotta elvytys on varmasti selkäytimessä ja homma toimii tarpeen tullen niinkuin pitääkin. Myös elvytysvälineistön sisältävän kärryn huoltaminen on erittäin tärkeää eikä elvytyskärrystä saakaan koskaan lainata mitään tavaroita. Kärrystä on ehdottomasti löydyttävä hädän hetkellä kaikki tarpeellinen.

Hiilidioksidipitoisuuden mittaus uloshengitysilmasta ja huoneilmasta.

Yksi mielenkiintoisimmista kursseista tähänastisissa opinnoissa on omasta mielestäni kehitysbiologian kurssi. Olemme käyneet läpi yksilönkehitystä yksittäisistä muna- ja siittiösoluista kokonaisiksi eliöiksi saakka. Luennot on jaoteltu aihepiirin mukaan eikä aikajanan mukaan eli esimerkiksi hermoston ja aistien kehitys käytiin läpi yhdellä luennolla, ruuansulatuskanavan ja hengityselimistön kehitys toisella, tuki- ja liikuntaelimistön kolmannella jne. Luentojen aihepiireissä on myös sivuttu koirien jalostamista kehitysbiologian näkökulmasta sekä alkioteknologiaa kotieläimillä. Kurssin alkuvaiheessa pohdimme myös, milloin uusi yksilö onkaan todella syntynyt, ja palasimme siihen aina uudelleen kurssin aikana.

Kehitysbiologiasta sanotaan opinto-oppaassa seuraavaa:

Opiskelija osaa

• kuvata kehitysbiologiaa tieteenalana ja selittää sen yhtymäkohtia eläinlääketieteeseen
• kuvata kehitysbiologian tärkeimpiä tutkimusmenetelmiä 
• selittää kehitystä ohjaavien mekanismien luonnetta ja mainita esimerkkejä kehitystä ohjaavista tekijöistä 
• selittää selkärankaisten yksilönkehityksen vaiheet 
• selittää ympäristön vaikutuksia yksilönkehitykseen (mukaanlukien lääkeaineet ja patogeenit)
• selittää teratologian periaatteet, kuvata eri elinjärjestelmien tyypillisimpiä kehityshäiriöitä sekä selittää kehityshäiriöiden syitä ja toiminnallisia merkityksiä 
• tunnistaa kotieläinten istukka- ja sikiökalvorakenteet ja pystyy vertailemaan näitä rakenteita ja niiden ominaisuuksia eri kotieläinlajeissa 
• selittää kehitysbiologian sovelluksia kotieläinten alkioteknologiassa 
• selittää kantasolujen ominaisuuksia ja kantasolututkimuksen sovelluksia eläinlääketieteessä
• selittää, miten yksilönkehitys kytkeytyy lajin evoluutioon, ja millaiset mekanismit voivat tuottaa anatomialtaan erilaisia eläinlajeja 
• antaa ja vastaanottaa palautetta
• tarkastella ja kehittää omaa oppimistaan

Kehitysbiologian kurssin suoritus on poikennut muiden kurssien vastaavista paljonkin, sillä kurssi suoritetaan opintopäiväkirjoilla. Niitä pitää tehdä yhteensä 10:stä opintokerrasta ja vielä yksi yhteenveto koko kurssista lopuksi. Tämän lisäksi pitää tehdä vertaisarvioita muiden opiskelijoiden opintopäiväkirjoista, ja arvioida mm. niiden kieltä, ulkoasua, omaa ajattelua ja opitun yhdistämistä aiempiin tietoihin sekä ulkopuolisten tiedonlähteiden käyttöä. Joidenkin mielestä tämä on hyvä tapa suorittaa kurssi, toiset ovat puolestaan suhtautuneet tähän suoritustapaan kielteisemmin. Ainakin tämä menetelmä on pakottanut pohtimaan omaa oppimista koko kurssin ajan ja varsin hienojakin kirjoituksia on opiskelukavereiltani löytynytkin! Luentoa ei ole tarkoitus referoida suoraan päiväkirjassa, vaan nimenomaan tuoda omin sanoin omia ajatuksiaan esiin. Persoonallisimmat kirjoitukset ovat mielestäni olleet todella hienoja tekeleitä. Hienoa heittäytymistä!

Kehitysbiologian dissektion lunttilappu istukoista ja sikiön verenkierrosta.

Kehitysbiologiaan sisältyi myös yksi dissektiokerta, jossa pääsimme näkemään nautojen ja sikojen kohtuja, istukoita ja sikiöitä. Kohdut olivat peräisin teurastamolta. Jo näistä kahdesta eri lajista näki selvästi eri istukkatyyppien rakennetta, vaikka eri istukkatyyppejä toki on vielä useampiakin. Esimerkiksi naudan istukka, placenta multiplex tai placenta cotyledonia, on jakautunut pienempiin osiin, kohtukäpysiin, jotka levittäytyvät ympäri istukkaa. Sian istukka, placenta diffusa incompleta, on sitä vastoin epätäydellisesti diffuusi, eli selvää "klönttinä" olevaa istukkarakennetta ei ole ja diffuusio emän ja sikiön välillä tapahtuu koko istukan alueella. Sikiöt olivat eri ikäisiä ja niiden ikää arvioitiin sikiön pituuden perusteella. Pienimmät sikiöt olivat todella pieniä, vain parin sentin mittaisia ja sitten oli taas joitakin isompia yksilöitäkin, joita pääsi leikkelemään ja tarkastelemaan esimerkiksi sikiön verenkierron erityspiirteitä. 

Kehitysbiologian kurssi on avannut ainakin omia silmiäni hyvinkin paljon! Kehityshäiriöitä tuntuu olevan jos jonkinlaisia ja joillakin lajeilla tai roduilla niitä jopa pyritään jalostamaan yleisemmiksi lievemmissä muodoissaan. Koiranjalostus on ollut paljon esillä viime vuosina ja siihen liittyvä luentomme herättikin paljon ajatuksia. Aika mielenkiitoista koirien historiassa on se, että ihmisen aiheuttamat pullonkaulat, mm. toinen maailmansota, ovat osasyyllisiä nykykoirien geneettisen monimuotoisuuden kaventumiseen. Näistä aiheista varmasti saa keskustelua aikaiseksi koiraihmisten parissa.

Paljon on tullut uutta tietoa ja varmasti sitä tulee jatkossa vielä paljon lisääkin. Ei voi olla kuin kiitollinen ja onnellinen siitä, että on päässyt opiskelemaan näin hienoja asioita! Tsemppiä siis eläinlääkikseen vielä hakevillekin!

Verta, happea ja ... imunestettä?

Hyvää uutta vuotta!

Hyvin tämä vuosi onkin alkanut, sillä tällä viikolla on jo aloitettu opiskelu vauhdikkaasti verenkierron ja hengityksen parissa. Vaikka tätä opintojaksoa on ollut vasta kolmena päivänä, niihin on mahtunut sekä pari luentoa että pari harjoitustyötä verisolujen parissa.

Verenkierrosta ja hengityksestä kerrotaan opinto-oppaassa näin:

Opiskelija

• tunnistaa verenkierto- ja hengityselimistön sekä imutiejärjestelmän makroskooppiset ja histologiset rakenteet, mukaan luettuna veren solut
• osaa nimetä ja paikallistaa tärkeimmät verisuonet, imutiet ja imusolmukkeet
• osaa johdonmukaisesti kuvailla edellä mainittuihin rakenteisiin liittyvät toiminnot, niiden säätymisen sekä merkityksen elimistön yleisen toiminnan kannalta

Verityöt (kuten harjoituksissa ohjaaja hauskasti ilmaisi) jatkuvat vielä seuraavalla viikollakin, sitten vuorossa on EKG:tä, sydänääniä, spirometristä mittausta, hengityskaasuja, histologiaa, verenpainetta sekä elvytystä käsitteleviä harjoitustöitä. Harjoitustöitä on yhteensä kahdeksana päivänä ja niissä on läsnäolopakko. Muistaakseni sydänääniä koskevaan harjoitustyöhön käytämme taas vuosikurssilaistemme koiria. Näistä harjoitustöistä ei ilmeisesti tarvitse tehdä mitään kirjallisia selostuksia, tai ainakaan kukaan ei ole vielä sellaisesta mitään maininnut.

Ensimmäisillä kerroilla olemme tutkailleet punasoluja ja niiden käyttäytymistä hyper- ja hypotonisissa liuoksissa. Olemme laskeneet punasolujen lukumäärää Burkerin laskukammion avulla, vaikka klinikkaolosuhteissa tätä ei enää juurikaan tarvitse tehdä. Välillä voi kuitenkin tulla vastaan tilanteita, joissa määrityslaitteisto ei toimi tai sitä ei ole käytettävissä, jolloin on tartuttava mikroskooppiin ja alettava laskea punasolujen määrää. Punasoluindeksit toimivat apuna sairauksien määrittämisessä. Plasman osmoottisen paineen ymmärtäminen on viimeistään nyt tärkeää, sillä osmolaarisuuden avulla määritetään nesteytyksessä käytettävien isotonisten liuosten koostumus. Hypertonisessa liuoksessa punasolujen osmoottinen paine on pienempi kuin solujen ulkopuolella, jolloin punasoluista poistuu vettä ja ne kutistuvat. Vaarallisempaa punasoluille on kuitenkin hypotoniseen liuokseen joutuminen, sillä tällöin punasolujen osmoottinen paine on suurempi kuin solujen ulkopuolella, jolloin punasoluihin tulee lisää vettä. Tarpeeksi pullistuessaan punasolu voi räjähtää ja seurauksena on hemolyysi. Jos nesteytyksessä käyttää siis osmolariteetiltaan vääränlaista liuosta, seuraukset voivat olla hyvinkin vakavia.

Hemolyysin tutkimista.
Kuva: http://en.wikipedia.org/wiki/Hemolysis

Lisäksi jaksoon kuuluu anatomian leikkelyitä, jotka suoritetaan vasta tentin jälkeen yhdessä hermostoon liittyvien leikkelyiden kanssa. Leikkelyt eroavat tällä kertaa aiemmista siten, että opiskelemme itse pienryhmissä asiat (toki opettajien avustuksella) ja sitten vaihdamme ryhmää ja opetamme saman asian muille (myös opettajien valvomana). Lopuksi on vielä suullinen tentti alkuperäisen pienryhmän mukana. Tentissä tulisi hallita sitten käytännössä koko elimistön keskeisten verisuonten, hermojen ja imusolmukkeiden sijainti ja viralliset nimet sekä kliinisesti merkittävät kohdat. Ainakin tällä hetkellä nämä dissektiot kuulostavat sekä mielenkiintoisilta että jännittäviltäkin. Nyt viimeistään lienee syytä huolehtia siitä, että omat opiskelumetodit alkavat olla kunnossa, koska asiaa tulee varmasti olemaan paljon!

Seuraavalla viikolla kalenteria täyttää myös solu- ja molekyylibiologia ja sitä seuraavalla viikolla alkaa puolestaan kehitysbiologia. Melko tiiviitä päiviä on siis tiedossa eikä ajankäytön suhteen todennäköisesti tule muuta ongelmaa kuin se, mistä saisi lisää aikaa kaiken opiskeluun.

Myologia ja arthrologia

Taas alkaa yksi opintokokonaisuus olla taputeltu ja lihakset, jänteet ja nivelet pitäisi olla hanskassa. Tentti on tiedossa viikon päästä, kun viimeinen harjoitustyö oli tänään torstaina. Huomennakin saa vielä halutessaan käydä preparoimassa dissektiosalissa ja kerrata rakenteita sekä tarvittaessa suorittaa rästiin jääneitä harjoituskertoja demo-pisteiden toivossa. Seuraava viikko onkin yliopistolla väliviikko, joka tarkoittaa opetuksesta vapaata viikkoa. Ilmeisesti aiemmin väliviikkoa ei ole juurikaan eläinlääkiksessä vietetty. Monelle meistä ykkösistä tämä tarkoittaa lukulomaa, sikäli kun sitä lomaksi voi kutsua. Moni suuntaa kotiseudulleen, jossa saattaa olla lihasten pänttäämisen lisäksi muutakin tekemistä tarjolla.

Harjoitustyöt tuntuvat auttavan kovasti ainakin omaa oppimistani. Kaikki lihakset eivät ole aina niin selkeitä ja helppoja löytää, mutta kun aikansa miettii, alkavat niiden origot (= alkupään kiinnittymiskohta) ja insertiot (= loppupään kiinnittymiskohta) hahmottua. Origot ja insertiot on tärkeä tietää, sillä ne paljastavat lihassyiden supistumissuunnan ja siten lihaksen toiminnon. Liian helppoa tämä ei tietenkään ole, sillä eri eläinlajeilla ei välttämättä samalla lihaksella ole aivan samoja origoja ja insertioita. Esimerkiksi Musculus flexor digitorum superficialis eli varpaiden pinnallinen koukistajalihas koukistaa sekä varpaita että polviniveltä ja ojentaa kinnerniveltä, sillä sen origo on femurissa eli reisiluussa ja insertiot kunkin varpaan phalanx mediassa eli keskimmäisessä varvasluussa (joita on siis maksimissaan kolme). 

Preparointi on ollut mielenkiintoista ja erityisen opettavaista, varsinkin innostuneiden opiskelijoiden, mutta ennen kaikkea myös motivoivien opettajiemme ansiosta. Olemme saaneet ensikosketukset skalpelleihin ja pinsetteihin ja päässeet harjoittelemaan niiden käyttöä. Pienryhmien koko on vaihdellut 3 henkilön porukoista aina varmaankin 7 tai 8 hengen ryhmiin saakka. Isommissa ryhmissä jokainen ei pääse kovin paljon preparoimaan, mutta en ainakaan itse ole tätä ryhmäkokoa vielä kokenut ongelmalliseksi. Toki leikkely on hauskaa, mutta mitään niin haasteellista emme ainakaan vielä ole tehneet, että jatkuvasti olisi pakko olla veitsi kourassa. Ja pääasiahan tässä onkin ymmärtää ja nähdä, miten lihakset sijoittuvat elimistössä. Kaikkiaan preparoinneissa on käsitelty hevosta, koiraa, kissaa ja nautaa (vasikkaa). Kaikkien ei ole mahdollista preparoida kaikkia eläinlajeja, mutta eri lajien preparaatteja on syytä käydä ainakin vilkaisemassa muista ryhmistä juuri noiden lajikohtaisten erojen ymmärtämiseksi.

Opiskeltavia lihaksia on monta, arviolta varmaan noin 150 kpl ja lisäksi on vielä vino pino niveliä ja jänteitä muistettavana. Onneksi asiat on käyty pieninä kokonaisuuksina läpi, muuten olisi aikamoinen sekamelska pään sisällä. Demoissa lihasten nimiä ei välttämättä tarvitse osata, mutta opettajan sanoessa lihaksen nimeltä, pitää tietää mikä lihas on kyseessä, mikä on sen origo, mikä insertio ja mitä lihas tekee. Ryhmästä saa tarvittaessa tukea, jos ei kysytty asia heti tule mieleen, eivätkä demot ole niin piinallisia kuin miltä ne saattavat kuulostaa. 

Pinnan alla

Solut ja kudokset sekä luuoppi pitäisi nyt olla hallussa ja seuraava kokonaisuus sisältää lihaksia, jänteitä ja niveliä. Ensimmäiset pari viikkoa näiden parissa on jo ehtinyt vierähtää (aika todellakin menee nopeasti!) ja olemme perehtyneet perusteisiin sekä lihas- että nivelopin osalta. Lihasfysiologian luennoilla on kerrattu lihassolujen rakennetta ja toimintaa hyvinkin yksityiskohtaisesti.

Opinto-oppaassa Lihakset ja nivelet -kurssista kerrotaan seuraavaa:

Opiskelija

• tunnistaa ja osaa nimetä preparaatista tai kuvasta yleisimpien kotieläinten lihakset ja eri nivelten keskeiset rakenteet
• pystyy osoittamaan lihaksissa ja rakenteissa näkyvät eläinlajien väliset erot sekä määrittelemään minkälaisia lihas- ja nivelrakenteita lajityypilliset liikuntatavat edellyttävät
• hahmottaa lihaksen keskeiset rakenteet ja lihaksen toiminnan periaatteet kudos- ja solutasolla
• osaa työskennellä ja kommunikoida ryhmässä tulevan ammatin huomioivilla tavoilla

Tällä kurssilla läsnäolo on pääasiassa pakollista. Seuraavat viikot vietetään hyvinkin tiukasti dissektiosalissa opetuskäyttöön lahjoitettujen kuolleiden eläinten ja niiden ruumiinosien parissa. Ensimmäisellä viikolla olemme käyneet läpi eturaajan lihaksia ja niveliä, toisella viikolla siirrymme pään ja vartalon lihasten pariin ja kolmas viikko kuluu takaraajan parissa. Vuosikurssi on jaettu puoliksi ja olemme vuoroviikoin joko aamu- tai iltapäivällä harjoitustöiden parissa. Luuopista tuttuun tapaan toimimme pienryhmissä ja preparoimme kyseisen harjoituskerran käsiteltäviä osia. Jokaisen harjoituskerran päätteeksi on suullinen kuulustelu käsitellystä asiasta, jossa ryhmän jokainen jäsen esittää preparoituja rakenteita opettajille. Suullisesta kuulustelusta voi saada lisäpisteitä tenttiä varten eli asioihin kannattaa perehtyä jo ennen harjoitustöitä.

Ensimmäisen viikon aikana olemme saaneet preparoitavaksi niin kissoja kuin hevosten etujalkojakin. Oikeiden eläinten tuomasta oppimismahdollisuudesta on pakko olla todella kiitollinen, sillä kirjojen kuvat eivät selitä rakenteita läheskään samaan tapaan kuin omin silmin oikeista lihaksista katsoen. Vaitiolovelvollisuus tietenkin estää kertomasta kovin tarkasti käyttämistämme eläimistä, mutta on mielenkiintoista huomata jo tässä vaiheessa suurta vaihtelua eri lajien ja jopa eri yksilöiden välillä. Perusrakenteet toki ovat hyvin pitkälle samat, mutta esimerkiksi lihakset asettuvat hieman eri kohtiin eri lajeilla. Ja luonnollisesti hevosella lihakset ovat mittasuhteiltaan kissan vastaavia suuremmat.

Lihasten ja nivelten parissa luuopissa opetellut latinankieliset luiden ja luiden eri osien termit tulevat heti käyttöön, sillä lihakset kiinnittyvät usein juuri eri harjanteisiin, nystyihin ja muihin rakenteisiin. Tahti on tälläkin kurssilla tiivis, joten latinankieliset termit on hyvä osata edes auttavasti.