Lisääntymistieteen kiemuroita

Niin se vain kesä alkaa vähitellen taittua syksyä kohti ja klinikkavuosi alkaakin jo viikon päästä. Jokavuotinen varma merkki alkavasta syksystä on eläinlääkisläisten kirjojen myynti- ja ostoilmoitustulva Facebookissa. Tänä vuonna ei tarvitsekaan päivystää ilmoituksia niin aktiivisesti kuin aiempina vuosina halpojen kirjojen toivossa, koska ensi vuonna pärjää varmaan aika pitkälti aiempien vuosien kirjoilla ja luentomateriaaleilla.

Kesä meni ohi vähintään yhtä nopeasti kuin aina ennenkin, mutta onneksi työnteon ja kesän klinikkaopintojen ohella on vähän ehtinyt rentoutuakin ja valmistautua henkisesti tulevaan vuoteen. Aika pitkälle sitä on tässä lähes huomaamatta jo päästy. Oscet (Objective Structured Clinical Examination) eli käytännön tentit siintävät jo kovasti mielessä, edellisvuonna niistä on tavalla tai toisella puhuttu meille jo aika paljon ja olemme saaneet seurata vierestä sairaalassa kulkiessamme edellisten vitosten hikoilua ja jännittämistä Osce-päivinä. Oscet ovat siis kaikki nelosen tentit läpäisseille seuraava tenttimme ensi vuoden keväällä eli aika pitkän aikaa saa nautiskella tentittömästä ajasta, mikäli uusintoihin ei tarvitse osallistua. Onneksi itse olen toistaiseksi selvinnyt uusinnoitta, koska kesän klinikkaopinnot osoittivat jo hyvin sen, että ajasta tulee jälleen pulaa... Vaikka tentittömyys ehkä vähentääkin stressiä, ensi vuodelle on kyllä luvassa noin miljoona muuta tehtävää ja palautusta, ja tarvitseepa siihen kuuluisaan vihreään kirjaankin (tästä lisää myöhemmin) saada aika monta allekirjoitusta praktiikkaoikeuksien saamiseksi.

Helmikuusta tuntuu jo olevan pieni ikuisuus, mutta muistan vielä aika hyvin tuon helmikuun alun aurinkoisen pakkaspäivän, jolloin ensin olimme kolmen tunnin heppatentissä kirjoittaneet kädet kipeiksi ja sitten piti vielä iltapäiväksi jäädä kuuntelemaan Lisääntymistieteen ensimmäistä luentoa. Olo oli kuin kaikkensa antaneella ja vapaa iltapäivä tentin jälkeen olisi tullut enemmän kuin tarpeeseen asioiden nollaamiseksi. Pääsääntöisestihän meillä ei ole tenttien jälkeen tainnut olla samana päivänä enää luentoja, joten on saanut aika hyvin kerättyä voimia yleensä kuitenkin heti seuraavana päivänä alkavaa uutta kurssia varten. Pienikin tauko on tehnyt hyvää. Tällä Lisääntymistieteen luennolla saimme kuitenkin paljon kannustusta ja muistutusta siitä, että pitää ajatella itseään ja yrittää harrastaa, vaikka sitten hiihtämällä kauniissa pakkassäässä. Pitkästä aikaa vähän myötätuntoa opettajalta eikä pelkästään vinoa pinoa vaatimuksia ja tehtäviä.

Vaikka Lisääntymistieteen kurssi kestikin 6 viikkoa, oli aikataulu ainakin osittain mielestäni huomattavasti kevyempi kuin millään muulla kurssilla tämän vuoden aikana. Toisaalta viikkojen väliin mahtui viikon periodivapaa, mikä ehkä osaltaan helpotti taakkaa. Nämä 6 viikkoa sisälsivät silti paljon opiskeltavaa eikä näin ison kokonaisuuden tenttiminen yhdessä tentissä ollut sinänsä kaikkein mielekkäintä, mutta siitäkin selvittiin. Tällä kurssilla ei millekään luennolle osallistuminen ollut pakollista, ainoastaan anatomiaan liittyvät demot ja harjoitukset olivat pakollisia.

Opinto-oppaassa kerrotaan Kotieläinten lisääntymistieteen osaamistavoitteista näin:

Opiskelija

• hallitsee lisääntymisen endokrinologian ja fysiologian 

• osaa soveltaa oppimaansa lisääntymishäiriöiden etiologian ja patogeneesin ymmärtämisessä, diagnostiikassa ja hoidossa sekä biotekniikoiden käytössä 

• tiedostaa säännöllisen lisääntymisen ja oikein ajoitetun häiriöiden tunnistamisen taloudellisen merkityksen kotieläintuotannossa 

• tunnistaa lisääntymishäiriöiden kliiniset oireet, osaa diagnosoida ja hoitaa niitä 

• tunnistaa tärkeimmät lisääntymiskykyä vaarantavat tekijät tuotantoympäristössä 

• tuntee keinollisen lisääntymisen eri menetelmät 

• osaa ottaa ja tutkia spermanäytteen 

• osaa siementää tuotantoeläimiä ja hevosia 

• osaa tehdä rektaali- ja ultraäänitutkimuksen itsenäisesti 

• pystyy antamaan synnytysapua itsenäisesti ja osaa arvioida sairaalahoidon tarpeen 

• hallitsee utareterveyden perusteet 

Ensimmäinen viikko käsiteltiin yleistä ja vertailevaa reproduktiofysiologiaa eli aloitimme ihan perustason anatomian kertauksella, käsittelimme laktaatiota, lisääntymisen eri hormoneja ja niiden säätelymekanismeja, puberteettia, lisääntymissyklejä, kiimakierron eri vaiheita ja niiden tapahtumia, seksuaalikäyttäytymistä, siittiöiden kehitystä, hedelmöittymistä, alkion kehittymistä lähinnä kiinnittymisen ja tiineyden tunnistamisen kannalta (varsinaista alkion kehitystä käsiteltiin tarkemmin jo Kehitysbiologiassa ykkösellä) sekä yleisellä tasolla synnytyksen fysiologiaa ja vaiheita sekä puerperaaliaikaa (synnytyksen jälkeiseen palautumiseen kuluva aika). Sanomattakin lienee selvää, että näiden asioiden ymmärtäminen edes jollain tasolla on aika tärkeää eläinlääkärin kliinisessä työssä. Näiden asioiden oppimista helpotti varmastikin se, että hormoneja ja kiimakiertoa oli käyty jo semmarikurssilla aika tarkkaan läpi, mutta moni muu semmarikurssia käymätön tuntui tuskailevan eri hormonien kanssa vähän enemmänkin.

Väsyneenä opiskelu voi aiheuttaa hilpeyttä.

Myös eri lajien eroavaisuudet on hyvä olla hallussa ja vaikka tietyt perusasiat ovat aika pitkälti samoja, on eläinlajien välillä kuitenkin aika huimasti eroa. Esimerkiksi näin lehmien siementämistä harjoittaneena tieto siitä, että tammoilla kohdunkaula onkin kiimassa löysä lärpäke verrattuna lehmien hyvinkin kiinteään (tonisoituneeseen) pötkylään, tuli ehkä vähän yllätyksenä (no enpä kyllä toisaalta ollut asiaa edes ajatellutkaan, mutta nytpä tiedän!). Uroksista, siemenenkeruusta ja siemennesteen tutkimisesta meille luennoi jo pitkän uran tehnyt, tämän kurssin jälkeen ilmeisesti eläkkeelle jäänyt professori, joka höysti luentojaan vähintäänkin kaksimielisillä ja pikkutuhmilla lausahduksillaan ja seurasi aina tarkkaavaisesti kuulijakunnan reaktioita. Harmi, jos tulevat eläinlääkärinalut jäävät tästä legendasta paitsi. 😉

Ensimmäisellä viikolla oli myös pakollinen anatomian demo leikkelysalilla. Vuosikurssi oli jaettu neljään ryhmään, joista kukin vietti salilla kaksi iltapäivää. Kaksi ryhmää oli aina samaan aikaan dissektiosalilla, toinen ryhmä toisen aiheen kimpussa ja toinen toisen. Aina ei ihan kovin paljon ylimääräistä tilaa ollut, varsinkin pienempiä elimiä tarkasteltaessa, mutta onneksi aikaa tuntui sentään ihan riittävästi olevan. Yhdessä demossa käsiteltiin emakon sukupuolielimiä eli kohtua ja munasarjoja. Tutkailimme ensin ihan perusrakenteita ja yritimme pienemmissä ryhmissä järjestellä kohdut munasarjoineen kiimakierron mukaiseen järjestykseen. Toisen demon aiheena oli eri urosten sekä koiran ja kissan genitaalit. Kävimme läpi perusanatomiaa lajikohtaisesti, esittelyssä oli muistaakseni ainakin pässin, hevosen, koiran ja kissan peniksiä ja kiveksiä sekä kissalta ja koiralta kohtuja ja munasarjoja. Kolmas demo oli lehmien ja uuhien sukupuolielmistä ja kertailimme jälleen anatomiaa. Neljäs demo oli tamman genitaaleista ja anatomian lisäksi harjoittelimme näytteenottoa kohdun limakalvolta.

Toinen viikko pyhitettiin hevosten ja yhden iltapäivän verran eksoottisten eläinten lisääntymiselle ja lisääntymishäiriöille. Eksoottisista eläimistä emme käyneet kaikkia lajeja läpi luennoilla, mutta aiheeseen liittyvää materiaalia saimme linnuista, matelijoista, freteistä, jyrsijöistä, kaneista sekä siileistä. Kolmas viikko käytettiin pääsääntöisesti sikojen lisääntymisen opiskeluun, mutta perjantai oli jaettu aamupäivän nautojen utaretulehdusluentojen ja iltapäivän tunnin mittaisen siipikarjan lisääntymisluennon kesken. Sikaviikolla opiskeltiin hedelmällisyysasioita pienissä ryhmissä erilaisiin caseihin perehtyen, ne olivat tosi hyödyllisiä mutteivät pakollisia. Suurin osa caseja varmaankin silti teki, ja yksi case olikin sitten suoraan yhtenä tenttikysymyksenä. Neljäs viikko aloitettiin jatkamalla utaretulehdushoitojen ja vedinsairauksien parissa, siitä sukkelasti sitten vastasyntyneiden vasikoiden erityispiirteisiin ja seuraavan päivän lampaiden, vuohien, laaman, alpakan sekä poron lisääntymisasioihin perehtyen. Loppuviikko eli kolme päivää käytettiin koirien ja kissojen lisääntymisen opiskeluun. Neljännen viikon jälkeen saimme nautiskella viikon tauosta (tai kertailla tähän mennessä opittua).

Viides viikko vietettiin kokonaan nautojen lisääntymisen parissa. Viikkoon kuului myös yhtenä iltapäivänä kohdun katetrointiharjoitus, joka ei meille semmarikurssin käyneille ollut pakollinen. Käsittääkseni siellä harjoiteltiin samantyyppisesti kohdunkaulan läpäisyä teuraskohduilla kuin mekin aikanamme kurssilla harjoittelimme. Kuudes viikko oli synnytysoppia: naudan, hevosen, sian, koiran ja kissan synnytyksestä kustakin omat luentonsa ja useimmista omat synnytysvideonsa. Nauta-osuuteen kuului myös sektio-video ja monenlaisiin erilaisiin synnytyksen apuvälineisiin perehtyminen. Kovin helpolta näyttivät asennonkorjausvideot, noin vain työnnetään vähän takaisin ja oikaistaan raajat ja jälkeläinen saadaan ulos! Viikon pari viimeistä päivää käsitteli synnytysopin sijaan karjuja, keinosiemenystä ja alkionsiirtoja. Viikkoon kuului myös yhden iltapäivän harjoitukset leikkelusalilla kahdessa eri pisteessä: toisessa kertailtiin vedinasioita ja harjoiteltiin vedinhaavojen ompelua (tähän piti ottaa omat atulat ja neulankuljettimet mukaan). Toisessa perehdyttiin synnytyksen apuvälineisiin ja harjoiteltiin niiden käyttöä kuolleiden vasikoiden avulla. Fetotomin käyttäminen vaatii yllättävän paljon voimaa ja toisaalta sitä käytettäessä pitää varoa, etteivät omat sormet jää vahingossakaan vaijerin tulilinjalle.

Näiden viikkojen aikana kustakin eläinlajista käytiin läpi normaalia ja epänormaalia lisääntymisfysiologiaa niin naaraiden kuin urostenkin kannalta, tutkimusmenetelmiä, tiineysdiagnostiikkaa, post partum -sairauksia ja -komplikaatioita. Tentin lähestyessä alkoi kyllä mennä vähän eri eläinlajit sekaisin. Esimerkiksi ovuloituvan follikkelin koko vaihtelee eri eläinlajeilla aika paljonkin, tällä voi olla merkitystä oikeaa siemennys- tai astutusajankohtaa arvioitaessa. Myös synnytyksen osalta eri vaiheiden kesto vaihtelee lajien välillä paljonkin ja esimerkiksi jälkeisten jääminen on hevosella huomattavasti vakavampaa kuin naudalla (mihin hevoset nyt eivät kuolisi...). 

Lisääntymistieteen asioita on jo tullut vastaan omissa nelosen päivystyksissä ja myös nyt kesän klinikkaopinnoissakin. Ihan kaikki ei ole jäänyt vielä täysin mieleen (en ihmettele, infopaketti oli kyllä niin valtava), mutta onneksi suurin osa asioista on sellaisia, että ne voi tarvittaessa tarkistaa jostain lähteestä. 

Viikko Saarella 2/2

Skarpataanpas taas vähän ja jatketaan tarinointia tuotantoeläinviikosta Saarella. Ensimmäinen osa siis löytyy täältä, jos sitä ei ole vielä ehtinyt lukea.

Keskiviikkoaamuna aloitettiin päivän ohjelma kello 8.30 klinikan tiloissa klinikkavuoden käytännön tenttiin liittyvällä harjoituksella. Samanlainen harjoitus tehtiin myös perjantaiaamuna. Tämän harjoituksen tarkoitus oli siis demonstroida meille klinikkavuoden "loppukoetta", jossa on luvassa vastaavanlaisia tehtäviä. Harjoituksessa oli mukana koko Saaren viikolle osallistunut ryhmämme, joista noin puolet toimivat "tentaattoreina" ja puolet vastasivat. Kullakin tehtäväpisteellä kierrettiin suunnilleen pareittain ja vastailtiin kutakin pistettä pitäneiden opiskelukavereiden kysymyksiin. Kysymykset olivat sellaisia, joihin ainakin periaatteessa osasimme näiden ensimmäisien vuosien opetuksen perusteella vastata. Yhdellä pisteellä saattoi joutua kertomaan vaikkapa näytteenottomenetelmistä sikalassa, siitä miten näytteet pakataan ja mitä taudinaiheuttajia voisi epäillä, kysellä kysymyksiä hoitajalta lehmän hoidontarpeen kiireellisyyden arvioimiseksi tai vaikkapa pohtia utaretulehdushoitojen tarpeellisuutta maitonäytteestä tutkittujen laboratoriomääritysten perusteella. Tähän harjoitukseen käytettiin aikaa noin tunti kumpanakin päivänä eri pisteitä kiertäen, toisena aamuna toinen puolisko ryhmästä kyseli ja toinen vastasi ja toisena roolit olivat toisin päin.

Sen jälkeen jatkettiinkin taas puolikkailla ryhmillä. Toinen porukka lähti vitoskurssilaisten mukana tilakäynneille ja toinen suuntasi vasikoiden ja nuorkarjan pariin Keudan navetalle. Navetalla kiskottiin haalarit niskaan, saappaat jalkaan ja siirryttiin vasikoiden pariin. Ensiksi käytiin läpi vähän yleisiä juttuja vasikoihin ja niiden yleistutkimukseen liittyen ja sitten suoritettiinkin parille vasikalle yleistutkimus. Vähän isommilta vasikoilta tutkittiin lisäksi painoa mittaamalla ne tarkoitusta varten suunnitellulla mittanauhalla ja saadun tuloksen, syntymäpainon ja vasikan iän perusteella laskettiin päiväkasvu. Jos pikkupossut ovat söpöjä, niin ovat ehdottomasti myös vasikatkin. Ja ne yrittävät aina imeä kaikkea mahdollista, haalaritkin vaikuttivat olevan oikein maistuvat näille kavereille.

Muutamilla kynillä, viholla, tehtävälapuilla, saappailla, haalareilla ja stetoskoopilla pärjäsi hyvin koko viikon, eikä kaikkia lopulta juuri edes tarvittukaan...

Iltapäivällä ohjelma jatkui lampaiden parissa. Osalla Saaren viikoista pääsi tutustumaan lampaiden sielunelämään läheiselle tilalle ja osalla pysyteltiin klinikan tiloissa lampaiden parissa. Idea varmaankin oli molemmissa sama, harjoitella lampaiden käsittelyä, kiinnipitämistä ja yleistutkimuksen tekemistä. Luennoilta olikin jo tuttua se, että lammas laumaeläimenä kulkee porukassa kaikissa tilanteissa. Kun yksi lähtee liikkeelle, koko muu massakin lähtee hyvin nopeasti puron tavoin perässä. Paitsi että lampaat eivät solise yhtä pienesti ja kauniisti kuin vesi, vaan ne vyöryvät päälle kovaa vauhtia ja kiinniottajat saavat ihan oikeasti karsinassa varoa polviaan. Pitää ennakoida ja miettiä, miten kannattaa lampaan kanssa toimia saadakseen sen kiinni. Villassahan ei sitten tosiaan saa roikkua, vaan ote on otettava esimerkiksi leuan alta ja hännän takaa tai vaikkapa asettamalla lampaan kaula omien jalkojensa väliin, kunhan muistaa pitää jalat hieman koukistettuina. Aika rauhassa lampaat pysyvät käsiteltäessä, jos saavat pitää näköyhteyden omiin laumakavereihinsa.

Torstaina touhuttiin sitten Keudan navetalla lehmien parissa eli ohjelma oli sama kuin toisella ryhmänpuolikkaalla oli tiistaina ollut. Aamu aloitettiin pyydystämällä pihaton lehmät lukkoparteen kiinni väkirehulla houkuttelemalla. Tämän operaation suoritettuamme viimeisimmätkin vuosikurssiltamme pääsivät harjoittelemaan rektalisointia. Meille kesäseminologina toimineille annettiin vähän eri ohjeistus ja pääsimme suoraan asiaan eli tekemään tiineystarkastuksia ja tutkimaan munasarjoja. Ensikertalaiset aloittivat ihan perusteisiin tutustumisella eli sillä, miten se käsi peräsuoleen työnnetään, miten sonta otetaan suolesta pois paremman tuntuman saamiseksi ja sitten tunnustelemalla eläimen sisuskaluja. Sitten kun normaalit rakenteet alkoivat hahmottua, keskityttiin enemmän kohtuun ja mahdollisen tiineyden tunnistamiseen. Käsi saattoi joutua näiden parin-kolmen tunnin aikana koetukselle, sillä Keudan lehmät ovat ilmeisesti oppineet ottamaan ilon irti eläinlääkäriopiskelijoiden rektalisointiharjoituksista esittelemällä meille parhaat puristustekniikkansa. Osan suusta kuului tämän harjoituksen jälkeen tuskastelua rektalisoinnin vaikeudesta ja osa koki jopa onnistumisen elämyksiä. Ei rektalisointia heti ensimmäisestä kerrasta varmaan kukaan voi oppiakaan, mutta mielestäni on erittäin hyvä, että olemme nyt kolmantena vuonna saaneet mahdollisuuden jo harjoitella sitä muutenkin kuin semmaroidessa. Uskon, että tästä on jokaiselle hyötyä vitosvuoden Saaren jaksoilla.

Iltapäivällä jatkettiin lehmien käsittelyyn ja yleistutkimukseen perehtyen. Pohdimme esimerkiksi eri lähestymistapoja maitonäytteen ottamiseksi, niistä sitten voi valita itselleen sopivimman sen perusteella, haluaako potkun päähän vai käteensä. :D Kuuntelimme uusilla hienoilla stetoskoopeillamme lehmää vähän joka paikasta, mistä sitä kuunnella voi. Koska lehmällä on neljä mahaa, pitää tietää missä ne sijaitsevat normaalisti ja millaisia ääniä niistä pitäisi kuulua ja kuinka usein. Jos jostain kohdasta kuuluukin vääränlainen ääni, esimerkiksi "kilinä", joka ei kuulemma oikeasti ole kilinää vaan jotain aivan muuta, voi esimerkiksi juoksutusmaha olla siirtynyt ihan väärään paikkaan. Toisaalta taas mahojen valtavan koon takia on myös aika oleellista tietää niiden sijainti, sillä on aika turhaa yrittää kuunnella hengitysääniä sellaisesta kohdasta, missä onkin keuhkojen sijaan pötsi ellei sitten halua diagnosoida jotain todella kyseenalaista hengitystiesairautta hengitysääniksi luulemiensa pötsiäänten perusteella.

Perjantaiaamuna noudatettiin samaa kaavaa kuin keskiviikkona, mutta ryhmien ohjelma vaihtui päittäin. Ensin oli siis käytännön tenttiin liittyvä harjoitus koko ryhmällä noin tunnin ajan ja sitten jatkettiin puolikkailla ryhmillä toisten viettäessä päivänsä vasikoiden ja lampaiden parissa ja toisten lähtiessä tilakäynneille. Tilakäynnit jaettiin klinikan aulatilan sohvilla, samassa tilassa joka oli Eläinsairaala-jaksoista tuttu. ;) Homma toimi niin, että ensin kerrottiin mitä kaikkea päiväksi oli luvassa ja ketkä eläinlääkärit olivat millekin käynnille lähdössä. Sitten porukka jaettiin tilakäynneille esimerkiksi sen mukaan, oliko joku käynyt aiemmin jo vastaavalla käynnillä tai kiinnostiko joku käynti erityisen paljon. Tilakäynnit vaihtelivat eri päivinä aika paljon, mutta monilla oli esimerkiksi hevosten rokotuskäyntejä, syömättömiä lehmiä, eutanasiakäyntejä tai terveydenhuoltokäyntejä luvassa. Käynnin syystä riippui varmaankin aika pitkälti se, mitä kaikkea pääsi näkemään ja kokemaan. Aika monen suusta olen kuitenkin kuullut, että meitä kolmosiakin huomioitiin tosi hienosti ja pääsimme monia asioita tekemään itsekin, esimerkiksi antamaan injektioita eläimille. Toisilla päivä oli aika lyhyt ja joillakin päivä puolestaan venyi pidemmäksi. Mutta sellaista se sitten vitosellakin varmasti tulee olemaan, ja itseasiassa koko loppuelämänkin, työt (eli eläimet!) hoidetaan ensin eikä päivä lopu aina tasan kello 16.00.

Koko viikko oli tosi hieno kokemus ja tunnelma Saarella oli aivan huippu! Vaikka päivät olivat lähes joka päivä pitkiä ja kestivät puoli yhdeksästä tai yhdeksästä monesti melkein neljään saakka, viikko oli hyvin antoisa. Toisaalta se oli yllättävänkin rankka, sillä vaikka eläinten parissa touhuaminen ehkä kuulostaa mukavan leppoisalta puuhalta, olin ainakin itse joka päivä Saarelta kotiuduttuani ihan rätti ja valmis kaatumaan suoraan sänkyyn. Ihan pelkällä eläinten rapsuttelulla ei viikosta selvinnyt ja ehkä tuo väsymys kuvaa sitä, miten kovasti aivot lopulta tekivätkään töitä päivien aikana yrittäessään etsiä muistin sopukoista tietoa aina kuhunkin tapaukseen tai eläinlajiin liittyen. Lienee sanomattakin selvää, että mielestäni tämä viikko oli erittäin tervetullut lisä opetukseen, sillä tästä sai hyviä maistiaisia ja toisaalta myös rohkeuttakin klinikkavuotta ajatellen. Jos oikein ymmärsin, olemme vasta toinen kolmas vuosikurssi, jolle tämä kolmosen Saaren viikko on järjestetty ja voisin kuvitella että kokemukset ovat olleet todella positiivisia. Ainakin moni vuosikurssistamme on tunnustanut, että aika kivoja olentojahan nuo lehmät oikeastaan ovatkin! ;)

Viikko Saarella 1/2

Kevät alkaa jo kovaa vauhtia tehdä tuloaan. Sen huomaa heti kun astuu jalallaan ulos ovesta ja kuulee lintujen laulua. Lumikin on ainakin etelästä jo kovaa vauhtia sulanut pois ja kohta varmaan alkaa näkyä puissakin pientä viherrystä. Kevät on kyllä ihanaa aikaa! Itselleni on näiden kolmen viimeisen kevään aikana hiipinyt mieleen hyvä fiilis ja onnellisuus siitä, että olen eläinlääkiksessä. Tämä tunne korostuu siis erityisesti juuri keväisin. Ehkä se liittyy osittain siihen, että aiemmin keväällä on pitänyt ahertaa pääsykoelukujen parissa ja nyt onkin saavuttanut sen unelmansa ja matkalla siihen todelliseen määränpäähän. Tiedä häntä, mutta tämä tunne on kyllä ihana. Tämän vuoden pääsykoeahertajille siis tsemppiä, tätä fiilistä kannattaa tavoitella! 

Päivät kuluvat kovaa vauhtia ja kohta on enää jäljellä parisen kuukautta kolmannen vuoden opintoja ennen kesälomaa. On siis syytä ehkä muistella alkuvuoden opintoja vielä kun ne suht tuoreessa muistissa ovat! Yksi mahtavimmista kokemuksista tähän asti on ainakin omasta mielestäni ollut Johdanto kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen -kurssiin kuulunut viikon harjoittelujakso Saarella tuotantoeläinsairaalaan ja -lääketieteeseen tutustuen. Vuosikurssimme oli siis jaettu kuuteen pienempään ryhmään, kullakin oma viikkonsa Saarella joulu-, tammi- tai helmikuussa muiden kurssien ryhmäjaoista ja aikatauluista riippuen. Kaikilla viikoilla aikataulu oli periaatteessa saman kaavan mukainen, mutta kuten aina eläinten kanssa toimiessa, päivät eivät silti ihan samanlaisia olleet. Kaikilla kuitenkin alkoi viikko maanantaiaamuna pienellä esseetentillä syksyn luentoihin liittyen. Tenttejähän on tosiaan nyt kolmosvuoden aikana ollut meillä hyvin vähän (tasan 1 kpl, Lihantarkastuksessa), joten tentin jälkeen saattoi kuulua pientä valitusta käden rasittumisesta tottumattomuudesta johtuen. Kysymykset liittyivät eri tuotantoeläinlajien yleistutkimukseen syksyn luentojen pohjalta.

Tentin jälkeen sovittiin lopullinen ryhmäjako tälle viikolle eli porukka laitettiin karkeasti puoliksi seuraavien päivien ohjelmien ajaksi. Maanantai vielä pysyttiin isompana ryhmänä tutustuen Saaren klinikan tiloihin ja välineisiin. Kiertelimme paikkoja ja yhtenä tehtävänämme oli etsiä erilaisissa toimenpiteissä tarvittavia välineitä ja lääkkeitä case-tyyppisesti annettujen tietojen perusteella. Vitosella meidän pitäisi sitten itse osata löytää kaikki nämä välineet tiloille suunnatessamme, eli tämä oli ihan mukavaa harjoitusta siihen. Todennäköisesti suurin osa asioista ehtii kuitenkin unohtua siihen mennessä, mutta välinevarastossa on onneksi aika selkeästi merkitty kunkin välineen paikka. Eiköhän ne siis vielä myöhemminkin löydy.

Lounastauon jälkeen istuimme alas kuuntelemaan luentoa, jonka aiheena oli lehmän kiimakierto ja rektalisointi. Näistä oltiin ainakin osittain puhuttu jo syksyn luennoilla, mutta nyt oli ehkä vähän käytännönläheisempi näkökulma siihen, mitä esimerkiksi rektalisoidessa ihan oikeasti kannattaa huomioida ja mitä anatomisia rakenteita rektaalipalpaatiossa pitäisikään löytää. Lisäksi luennolla huomioitiin monia työturvallisuusasioita, sillä aika harva haluaa hajottaa itseään rektalisoidessaan, jos se vain on vältettävissä. Naudoilla käytetään esimerkiksi usein hännänpitäjää (yleensä omistaja), jonka sijainti eläimeen nähden vaikuttaa usein hyvinkin paljon siihen, mihin suuntaan eläin liikahtaa, jos se päättää liikahtaa. Oleellista on huomioida myös mahdolliset seinät ja tolpparakenteet hännänpitelijän puolta valittaessa, sillä käden ollessa peräsuolessa eläimen äkillinen sivuttaisliike voi aiheuttaa pysyviäkin vammoja olkapäähän. Nämä olivat hyvin pitkälti tuttuja asioita keinosiemennyskurssilta, mutta asioita on aina hyvä kerrata.

Viimeisimpänä maanantain ohjelmassa oli elindemo, jossa tarkoituksena oli tutkailla teuraskohtuja ja munasarjarakenteita ja laittaa ne kiimakierron mukaiseen järjestykseen sekä poimia mahdolliset epänormaalit kohdut erilleen. Lopuksi kohdut ja niiden eri vaiheet käytiin läpi. Vaikka kesäsemmarina onkin ehtinyt jokusen kohdun ja munasarjan tunnustella läpi, tämä on sellainen osa-alue, jossa ei varmasti ikinä ole täydellinen. Meille muistaakseni sanottiin luennonkin aikana, että varmuus ei munasarjadiagnostiikassa rektaalipalpaatiolla ole parhaimmillakaan ja kokeneimmillakaan ammattilaisilla 100 %. Rektaalisesti palpoiden on lisäksi se ero noihin teuraskohtuihin verrattuna, että rektalisoidessa kohtua tai munasarjoja ei näe silmin, vaan rakenteet, niiden koko ja konsistenssi on oikeasti tunnettava ja tunnistettava pelkillä sormenpäillä, vieläpä sen peräsuolen läpi. Lisäksi on tiedettävä, mitä jokin tunnistettu rakenne (tai sen puute) tarkoittaa ja mitä mahdollisia (eläinlääkinnällisiä) toimenpiteitä siitä voi seurata. Tämä tutkimustapa on sellainen, että sen oppii vain tekemällä ja siinä kehittyy vain sitä harjoittelemalla.

Tiistaista eteenpäin ryhmä oli siis jaettu puoliksi ja tekivät lopun viikon ohjelman eri järjestyksessä. Kaikilla siis tosiaan oli sama ohjelma, mutta eri järjestyksessä. Tiistaina puolet porukasta suuntasikin Mäntsälän sijaan Vihtiin Ollikkalan sikatilalle ja puolet jatkoi Saarella lehmien parissa. Ollikkalan sikatila toimii yhteistyössä Eläinlääketieteellisen tiedekunnan kanssa ja me opiskelijat saammekin siis nauttia tästä yhteistyöstä opintojemme aikana. Sikapäivän tarkoituksena oli oppia tekemään yleistutkimus sialle ja tutkia myös itse sikalan olosuhteita. Ollikkalan sikatilalla olosuhteet ovat vähän eri luokkaa kuin monissa muissa sikaloissa ja siellä on kiinnitetty erityistä huomiota eläinten hyvinvointia parantaviin tekijöihin. Esimerkiksi tämänhetkisen olkipehkun käytön ja ryhmäporsituksen lisäksi myös sikojen ulkoilun toteuttaminen on ensi vuoden toimenpidelistalla. Tällaisessa sikalassa on etuoikeus päästä käymään ja nähdä hyvinvoivia eläimiä ja olen tästä mahdollisuudesta äärimmäisen kiitollinen Ollikkalan sikatilalle (ja yliopistolle toki myös).

Vitoskurssilaiset kertoivat kuulumisiaan tammikuussa Yliopistollisen eläinsairaalan FB-sivuilla ja olivat myös käyneet Ollikkalan sikatilalla. Kuvakaappaus ja -muokkaus Yliopistollisen eläinsairaalan Facabook-sivuilta.

Tutuistuimme sikalassa eläinten olosuhteisiin eri osastoilla, sillä luonnollisesti eri ikäiset eläimet tarvitsevat esimerkiksi vähän erilaisen lämpötilan. Porsitusosastolla lämpötila on yleensä aina jonkinlainen kompromissi, sillä emakon optimilämpötila on huomattavasti alhaisempi kuin vastasyntyneiden pikkuporsaiden. Monilla tiloilla porsaille tarjotaankin lisälämpöä lämpöpatjojen, -lamppujen tai vaikka pesien avulla. Katselimme ympärillemme, haistelimme ilmaa kaasujen (kuten ammoniakin) varalta, mietimme ilman virtausta ja ilmanlaatua. Näihin asioihin pitää sikalassa kiinnittää aina huomiota. Harjoittelimme yleistutkimuksen tekemistä emakolle ja pikkuporsaalle. Porsaiden kiinniottamista pääsi jälleen harjoittelemaan niiden juostessa kovaa vauhtia karkuun. Lisäharjoitusta saimme myös vähän isompien sikojen kanssa yrittäessämme ryhmänä saada niistä yhden kiinni. Apuvälineiden eli kahden ohjauslevyn avulla saimme tiimityönä sian kiinni ja pääsimme tutkimaankin sitä.

Yksi päivän harjoituksista oli pulttipistoolin lataaminen ja sen laukaiseminen puupölkkyyn. Viimeistään nyt siis jokainen joutui/pääsi edes laukaisemaan pulttipistoolin, vaikkakaan ei elävään eläimeen. Itselläni nousi syke jo pelkän ladatun pulttipistoolin pitämisestä kädessä, kyseessä on kuitenkin ase, joka väärin käytettynä voi aiheuttaa vakavia vammoja niin eläimelle kuin ihmisellekin. Mieluusti tätä harjoittelin tietyllä vakavuudella asiaan suhtautuen.

Kävimme läpi sikojen lääkitsemistä ja tutustuimme eläinlääkärin "sikalalaukkuun". Sikojen lihaksensisäiset injektiot pistetään hieman korvan taakse, missä kaulan rasvakerros on ohuinta eikä arvokkaita ruhonosia (esim. takaosan kinkku) ole vaarassa pilaantua injektiosta aiheutuvan kudosreaktion takia. Rasvaan pistetty injektio ei välttämättä imeydy toivotulla tavalla ja vaste voi jäädä heikoksi. Sikalalaukusta löytyi melkoinen arsenaali erilaisia lääkkeitä, aika harva niistä oli vielä meille siinä vaiheessa opintoja kovin tuttu. Lisää käytännönharjoitusta saimme harjoitellessamme verinäytteen ottoa sioilta takajalan vena saphenasta tai häntäsuonesta. Toisilla näytteenotto onnistui, toisilla ei, osa sioista oli enemmän yhteistyöhaluisia ja osa vähemmän. Eipä tätäkään taitoa oikein harjoittelematta silti opi.

Kaikkiaan sikalapäivä oli mukavan keskusteleva ja monia sikatalouden ongelmakohtia käytiin pohdiskellen läpi. Pääsimme tekemään paljon itsekin, mikä on aina tulevaa työtä ajatellen positiivista. Possuistahan nyt ei voi olla tykkäämättä, varsinkin pikkupossut ovat niin suloisia otuksia. Voisi sitä päivänsä kai huonomminkin viettää! ;)


Jaan suosiolla postaukseni Saaren viikosta nyt kahteen osaan, sillä asiaa tuntuu riittävän vähän turhankin paljon.

Stay tuned!

Tuotantoeläinlääketieteen alkeita

Kaiken kiireen keskellä muistan vielä hämärästi erään lokakuisen viikon, jolloin saimme aloittaa taipaleemme kliinisen tuotantoeläinlääketieteen parissa. Siitä on nyt kuutisen viikkoa aikaa ja tuntuu että se olisi ollut jo ikuisuus sitten! Ehkä se johtuu tästä hektisyydestä... olenhan muistanut tarpeeksi monta kertaa sanoa, että hommia piisaa? ;) No mutta, kuten jo aiemmin olen maininnutkin, kliinisiä opintoja olen odottanut kuin kuuta nousevaa, vaikka kyseessä olikin vasta Johdanto kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen (= TE). Ja tämän kurssin paras osuushan on vasta edessä, nimittäin harjoitteluviikko tuotantoeläinsairaalassa Saarella!

Opinto-opas kertoo TE:n tavoitteista näin:

Opiskelija  

• osaa ottaa esitiedot, suorittaa naudan, lampaan ja sian kliinisen yleistutkimuksen ja kertoa näiden eläinlajien normaaliarvot  

• tietää tavallisimmat lääkkeenantotavat  

• osaa rektaalitutkimuksen ja sukuelinpalpaation alkeet  

• tietää miten tuotantoeläimiä käsitellään turvallisesti 

• osaa toimia tuotantoeläinsairaalassa 

Luentoja oli siis viikon ajan aina aamupäivisin pääsääntöisesti klo 8-12 ja iltapäivät olivat vapaita (parilla ryhmällä oli samaan aikaan obduktioita tai niihin liittyviä demoja). Saimme perustiedot yleistutkimuksen suorittamiseen eri tuotantoeläimillä, lääkkeiden antamiseen ja siihen liittyvään lainsäädäntöön sekä eläinsuojeluun viranomaisen näkökulmasta. Nämä asiat tulisi olla hallussa omalla Saaren viikolla, sillä heti ensimmäisenä päivänä luennoista järjestetään tentti. Eläimistä tulee hallita normaali perusanatomia ja -fysiologia ja tietää, mitkä asiat palpoitaessa ovat normaaleja ja mitkä eivät, mitkä sairaudet ovat millekin lajille tai ikäryhmälle tyypillisiä ja mitä asioita kannattaa huomioida eri eläinlajeilla oman työturvallisuuden kannalta. Anamneesin ja yleistutkimuksen kannalta on myös aika oleellista ymmärtää eläinlajien luonnollista käyttäytymistä, eri eläinlajien erilaiset tuotantokierrot, osattava arvioida eläimen kuntoluokkaa sekä tehtävä paljon havaintoja niin eläimestä kuin sen ympäristöstäkin. Humaanipuolen lääketieteeseen kun erona on usein se, ettei eläinlääkärin potilas osaa puhua ja kertoa suoraan mikä sitä vaivaa. Tosin jos Housea uskoo, ihmispotilaat valehtelevat aina, joten onko siitä puhumisen taidosta sittenkään niin hyötyä. ;)

Lampaista olennaista on muistaa esimerkiksi se, miten niitä käsitellään ja pidetään kiinni ja miten kiinniottoa yrittäessä juoksuttaminen nostaa lampaan normaalia ruumiinlämpötilaa. Lampailla villa aiheuttaa omat haasteensa niin käsittelyyn kuin hoidon antamiseenkin, sillä lääkityksen olisi suotavaa osua villan sijaan nahan alle. Ja jos lemmikeillä esiintyy virtsakiviä, niitä voi olla usein pässeilläkin. Pässit nimittäin saattavat innostua astumisesta niin paljon, että unohtavat kaiken kiireen keskellä juoda riittävästi, jolloin niille kertyy virtsakiviä ja peniksen kärki voi jopa kuolioitua. Melkoinen kohtalo ahkeralle työmiehelle...

Nautojen yleistutkimuksen luennolla meille painotettiin, ettei riitä kun sanoo lehmän ruumiinlämpötilan olevan noin 38 tai 39 °C, vaan on tiedettävä sen olevan yleensä 38,2 - 39,2 °C. Nautojen rektaalitutkimukseen liittyen kävimme läpi niiden normaalia lisääntymisfysiologiaa, mikä oli osittain tuttua itselleni keinosiemennyskurssilta ja semmarikesältä. Rektalisointia pääsemme mitä ilmeisimmin itsekin harjoittelemaan sitten Saarella. Sioista ja naudoista katselimme lopetusvideoita ja käsittelimme niiden oikeaoppista ja turvallista lopettamistapaa. Eläinlääkärin tulee osata ja hallita lopetus sekä pulttipistoolilla tainnuttamalla ja pistolla veret laskemalla että lääkitsemällä. Pulttipistooli on halvempi ja nopeampi vaihtoehto. Esimerkiksi tulipalotilanteessa voi olla oikeasti aika kova kiire päästä eläinsuojasta pois ja eläin on saatava nopeasti lopetettua, mikäli sitä ei saada rakennuksesta ulos tai se on jo ehtinyt hengittää savuja ja häkää niin paljon, että on parempi päästää se kärsimyksistään.

Varsinkin sika- ja siipikarjatuotannossa hoidetaan usein eläinryhmää yksittäisen eläimen sijaan, joten näillä eläinlajeilla on tärkeää osata havainnoida oikeita asioita diagnoosiin päästäkseen. Siat ja siipikarja ovat usein myös huomattavasti suuremmissa tuotantoyksiköissä kuin naudat ja lampaat, joten kuolleisuuskin saattaa olla suurempaa ja tietty kuolleisuus kuuluukin tiettyihin tuotantovaiheisiin. Tätä voi käyttää hyödyksi diagnosoinnissa, sillä ruumiinavauksessa havaitut patologiset muutokset voivat paljastaa taudinaiheuttajasta paljonkin, viimeistään elimistä otettujen näytteiden perusteella. Kuolleisuutta toki seurataan tiloilla muutenkin paljon, sillä kuolleisuuden noustessa riittävän suureksi ilman muuta selittävää syytä, on osattava ja uskallettava epäillä jopa tiettyjä tarttuvia eläintauteja, kuten lintuinfluenssaa. Lintuinfluenssan uhka siipikarjalle on tällä hetkellä ihan todellinen Ahvenanmaalla villilinnuissa todetun lintuinfluenssan takia.

Viaton sorsa?

Lääkitsemiseen liittyvällä luennolla meille kerrottiin mm. siitä, miten antoreitti voi vaikuttaa lääkkeen imeytymiseen ja sitä kautta eläimen hoitoon. Esimerkiksi märehtijöillä pötsimikrobit metaboloivat monia lääkkeitä jo ennen niiden imeytymistä, joten vain harvaa lääkettä kannattaa niille antaa suun kautta. Injektioita käytettäessä puolestaan pitää tuntea eläimen anatomiaa eikä pistää neulaa paksuun rasvakerrokseen, jos se on lihakseen tarkoitettu. Eläinten lääkitsemistä säädellään laissa ja tuotantoeläimille saa käyttää vain niille hyväksyttyjä lääkkeitä. Koska tuotantoeläimistä tuotetaan monenlaisia elintarvikkeita, niille käytetyillä lääkkeillä on kokeellisesti tutkitut varoajat. Laissa myös määrätään lääkkeiden luovuttamisesta ja lääkkeiden hoitoon liittyvästä kirjanpidosta. Näistä asioista varmasti tulee lisää kevään farmakologian luennoilla, mutta on hyvä ymmärtää jo vähän perusteista.

TE:hen kuuluu myös vierailu siipikarjatilalla ja -teurastamossa yhdessä Lihantarkastuskurssin kanssa. Vierailut tehdään kolmessa ryhmässä, joista ensimmäiset vierailut olivat jo marraskuun alussa ja kaksi muuta vasta joulukuun puolella. Palaan vierailuun tarkemmin luultavasti Lihantarkastuskurssin yhteydessä.

Näillä eväillä pitäisi tosiaan selvitä harjoitteluviikosta Saarella. Harjoittelu tehdään pienemmissä ryhmissä joulu-, tammi- tai helmikuussa sen mukaan, mihin viime keväänä jo ilmoittauduttiin. Harjoitteluviikon ohjelma on jo etukäteen tiedossa ja se sisältää alkutentin lisäksi mm. rektalisointia, yleistutkimusta, käsittelyä, sikalavierailun Ollikkalan sikatilalla Vihdissä sekä tilakäyntejä viidennen vuosikurssin opiskelijoiden mukana. Paljon siis kaikkea mielenkiintoista luvassa!


Näin ennen joulua on vielä hyvä mainostaa joululahjaksi hyvin sopivaa vuosikurssimme Vetladies-kalenteria, jonka tuottoja lahjoitetaan tuottajille tuotantoeläinten hyvinvoinnin parantamiseksi. Vuodesta 2014 alkaen kolmannen vuosikurssin "perinteenä" on ollut hyväntekeväisyyskalenterin tekeminen ja seuraavan vuoden kalenteriakin varmasti jo kovaa vauhtia suunnitellaan ja tehdään.

2nd Year

Kirjoitin aiemmin eläinlääkiksen ensimmäisestä opiskeluvuodesta tiivistettynä ja ajattelin kirjoitella samanlaisen koosteen myös toisesta opiskeluvuodesta. Näin ehkä tulee itsekin paremmin muistettua, mitä kaikkea viime vuoden aikana tulikaan tehtyä ja opittua. Tarkoitus oli kirjoittaa tämä postaus jo aikoja sitten, mutta suunnitelmathan eivät vain aina mene niinkuin sitä luulisi..

Toinen vuosihan alkoi syyskuun alussa Eläinten kliinisellä ravitsemustieteellä, jossa ehkä hieman harmillisen suppeasti käytiin eri eläinten ruokintaan liittyviä asioita läpi. Olen ainakin itse yrittänyt syventää omaa ruokintaan liittyvää osaamistani tämän kurssin jälkeenkin aina mahdollisuuksien mukaan ja ehdottomasti suosittelen sitä muillekin tuleville eläinlääkäreille. Erilaisissa netin keskusteluissa kuulee ja näkee valitettavan paljon tarinoita siitä, miten eläinlääkärit antavat hyvinkin kyseenalaisia neuvoja asiakkailleen eläinten ruokintaan liittyen tai sitten heidän neuvot ymmärretään aivan väärin. Toki joku voi ajatella eläinlääkäreiden toimenkuvan olevan lähinnä sairauksien hoitoa, mutta itse näen ennaltaehkäisevät asiat, kuten onnistuneen ruokinnan, yhtenä tärkeimmistä eläinten hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä.

Aina välillä kesäisin näkee pelloilla traktorinmunia eli muoviin käärittyjä rehupaaleja, joita syötetään esimerkiksi lehmille.

Samaan aikaan ravitsemusopintojen kanssa pyöri myös ruotsin kurssi ja jossain vaiheessa syksyä mukaan kuvioihin tuli pyörimään englannin kieliopinnotkin. Kielistä en sen enempää jaksanut kirjoitella, koska, no, ruotsi nyt on ruotsia ja englanti englantia. Toisille kielet ovat vaikeita ja toisille pala kakkua ja aika moni vuosikurssilaisistamme sai vähintäänkin toisen kielen hyväksiluettua aiempien opintojen perusteella tai läpäisemällä tasokokeen. Kurssien sisällöt vaihtelivat jonkin verran eri vetäjien mukaan, toisilla oli enemmän palautettavia kirjallisia töitä kuin toisilla. Kieliopinnoissa oli tietyn prosentin mukainen läsnäolopakko, joten aika harvalta luennolta sai ilman lisätehtäviä olla pois. Englantia tulee väistämättäkin luettua opintojen aikana, joten eläinlääketieteellinen sanasto karttuu ikään kuin puolivahingossa opintojen mukana.

Syyskuun puolivälin tienoilla alkoi syventyminen genetiikan maailmaan Hannes Lohen opastamana ja edelleenkin pidän hänen luentojaan yksinä tähän mennessä parhaista luennoista yliopistossa. Kotieläinten jalostus herätti paljon keskustelua ja tunteita ja näitä ajatuksia on tulevien opintojen aikana saanut vielä syventää lisääkin. Tulevaisuudessakin näistä asioista varmasti tullaan puhumaan vielä paljon ja varmasti ihan kliinisessä työssäkin asiakkaiden kanssa pitää osata asioista keskustella kiihkottomasti ja faktoilla perustelemalla.

Syyskuun ohjelmaan kuului myös bakteereihin perehtyminen, mikä olikin sitten oikeastaan perustana koko lopulle toiselle opintovuodelle. Tuskailin eniten mikrobilääkkeiden opiskelun parissa ja varmaankin viimeistään kohtapuoliin pitäisi alkaa palautella niitä mieleen ennen kolmannen kevään farmakologian opintoja. Bakteriologiasta opeteltiin ensin perusasiat ja sitten jatkettiin patogeenien vaikutuksilla immunologiassa. Virologian ja bakteriologian asiat yhdistyivät hyvin immunologiassa ja muodostivat järkevän kokonaisuuden. Oli kiva päästä pitkästä aikaa taas labroihin ja tutkia vasta-aineita ja tehdä pikatestejä ihan käytännössäkin. Viruksia toki oli vino pino muistettavaksi, mutta nekin ovat virologian kurssin jälkeen aika hyvin kertautuneet muiden opintojen aikana. Virologian ja immunologian sekä äidinkielen luennoista muistin kertoa eräänä opiskelupäivänä, nyt taas huomaan unohtaneeni kirjoittaa vastaavia postauksia, anteeksi! Immunologiaa päntätessä joku vinkkasi YouTubesta löytyvistä Armando Hasudunganin videoista, joista ainakin itse sain hyvin kerrattua ja opiskeltua asioita.

Jenni Tieahon pajuteos "Auringossa" (2009) EE-talossa.

Lokakuussa tutustuimme eläinlääketieteelliseen tutkimukseen ja pääsimme jälleen erittäin mielenkiintoiselle vierailulle koe-eläinkeskukseen. Osa vuosikurssista alkoi tehdä kandiaan syksyn aiheen varauksen jälkeen ja osa jätti tietoisesti kandin vasta kolmannelle vuodelle. Vielä viimeisimpänä ennen joululomaa ehdimme muutaman luennon verran aloitella Spesifisen bakteriologian parissa ja sama aihe jatkui vuoden vaihduttua tammikuussa luennoilla ja labratöillä. Nautin jälleen kerran labrojen käytännönläheisyydestä ja olisin viihtynyt siellä pidempäänkin.

Tammikuussa alkoi myös yhteinen taipaleemme patologian kanssa ja se matka jatkuu edelleen nyt kolmosvuonnakin. Tiiliskiveä muistuttava tenttikirjamme tuli tutuksi ja pääsimme muistelemaan mikroskoopin käytön saloja histologisten näytteiden parissa. Patologia jatkui yleisen osuuden jälkeen lähes koko kevään ajan elinkohtaisilla luennoilla, joissa syvennyimme vielä tarkemmin eri elinten patologiaan. Mikään helppo paketti sinänsä ei ollut kyseessä, koska asiaa oli paljon ja aikaa vähän. Ajasta teki tosiaan rajallista samaan aikaan pyörinyt parasitologian kurssi, jota myös pidin todella tärkeänä ja mielenkiintoisena kurssina. Loisasioita on tullut myöhemmin esiin kolmosella niin Epidemiologiassa, obduktioissa kuin Lihantarkastuksessakin ja niistähän saa kliinisessä työssä puhua varmaankin lähes päivittäin. Parasiitit on siis syytä tuntea!

Hevosen sisuskalut taulussa, näistä kuvista oppii aika hyvin anatomiaa!

Toisen vuoden viimeiset opiskeluviikot toukokuun loppupuolella vietettiin dissektiosalilla kuolleiden eläinten topografiseen anatomiaan perehtyen. Itselleni tämä oli suorastaan kirsikka kakun päällä ja olin todella innoissani näistä leikkelyistä. Asiat selkenivät huomattavasti, kun ne opiskeli huolellisesti ja sai nähdä käytännössä eri rakenteet.

Näiden lisäksi ensimmäisen ja toisen opintovuoden aikana tosiaan tuli suorittaa pakolliset maatalousharjoittelut navetassa ja sikalassa. Periaatteessa aikaa harjoitteluiden suorittamiseen oli kesällä ja muina loma-aikoina, mutta jokainen on suorittanut harjoittelut omiin aikatauluihinsa sopivalla tavalla. Lisäksi toisena vuonnakin oli tietysti vapaasti valittavia kursseja, joihin esimerkiksi Keinosiemennyskurssi kuuluu. Näitä kurssejahan voi suorittaa eri aikoina ja valita niitä oman kiinnostuksensa mukaan, vaikka suosituimmille kursseille eivät kaikki halukkaat ehkä pääsekään.

Kaikkiaan toisen vuoden kevätlukukausi tuntui aika rankalta aikataulullisesti ja sama tunne on valitettavasti jatkunut nyt kolmannen vuoden syksylläkin. Kaikesta on kuitenkin selvitty aika kunnialla läpi, joten pitäisi osata olla tyytyväinen siihen. Raskaudestaan huolimatta toinen vuosi oli ehkä jopa ensimmäistä vuotta parempi ja huomaan ehdottomasti opiskelevani juuri sitä alaa, mikä minua itseäni kiinnostaa.

Kesä käsitöissä

Eläinlääketieteen kandidaatin tutkintoon kuuluu 6 op vaihtoehtoisesti ja vapaasti valittavia opintoja, joihin voi valita oman kiinnostuksensa mukaan erilaisia kursseja liittyen eri eläinlajeihin (kuten Varsasitterikurssi) tai vaikkapa elintarvikehygieniaan, suorittaa valinnaisia harjoitteluita, toimia tuutorina tuleville varsoille (niille ihmismuotoisille tuleville opiskelijoille) tai vaikkapa kerryttää opintopisteitä osallistumalla opiskelijajärjestön kuten EKY:n toimintaan virkailijana. Yksi valittavista kursseista on Keinosiemennyskurssi, jossa pääsee menettämään rektalisointineitsyytensä ja toimimaan kesän ajan seminologien lomittajana, "semmaroimaan". Oman ensimmäisen vuoden kesälomani vietin pääasiassa semmaroinnin parissa.

Viime vuonna ensimmäiset ilmoitukset keinosiemennyskurssista ilmestyivät sähköpostiin marras-joulukuun aikana. Niissä kerrottiin, että keinosiemennyskurssista saa hyvin jo tuntumaa tulevaan tuotantoeläinpraktiikkaan, mutta välttämätöntä sen suorittaminen ei toki kenellekään ole. Ylempien vuosikurssien keskusteluja jonkin verran kuunnelleena voin kuitenkin suositella jokaiselle tuotantoeläinpraktiikasta kiinnostuneelle keinosiemennyskurssille osallistumista, sillä jo tuotantoeläinpraktiikkaa tehneet tulevat kollegat ovat itse harmitelleet, jos eivät ole kurssille osallistuneet ja toisaalta sille osallistuneet ovat olleet valintaansa erittäin tyytyväisiä. Voi olla, että ensimmäisen vuoden jälkeen on hankala löytää alaan liittyvää kesätyöpaikkaa, josta saa vielä palkkaakin, mutta kesäsemmarina saa jotain taskunpohjallekin.

Hyppiminen liittyy lehmän kiimaoireisiin. Mikäli lehmä jää seisomaan alle toisen lehmän hypätessä sen selkään, lehmä on "seisovassa kiimassa" eli sen voisi seuraavana päivänä siementää (tai samana päivänä, jos tämän huomaa jo heti aamulla).

Info-tilaisuus keinosiemennyskurssista järjestettiin helmikuun alussa. Ongelma kurssille osallistumisessa on se, ettei paikkoja välttämättä ole kaikille halukkaille. Keinosiemennyskurssi järjestetään yhteistyössä suomalaisen keinosiemennysosuuskunnan, Faba osk:n kanssa, joten kurssipaikkoja on tarjolla vain niille, jotka saavat Fabalta työpaikan. Info-tilaisuudessa kerrottiin Faban toiminnasta ja seminologin työstä sekä lopuksi haastateltiin työpaikkaa havittelevat opiskelijat. Etukäteen oli pitänyt täyttää hakemus, jossa kysyttiin perinteisten yhteystietojen lisäksi pituutta (kovin lyhyenä voi olla hankala siementää korkeita lehmiä, mutta tämä tuskin jää ratkaisevaksi tekijäksi jos muuten asiat natsaavat), omaa lehmäkokemusta ja ajokokemusta, harrastuksia ja aikaa, jonka voisi olla töissä seminologilomittajana sekä millä paikkakunnalla voisi töitä tehdä. Paikkakunta lienee ratkaisevin tekijä työpaikan saamisessa, sillä työntekijöitä tarvitaan sinne, missä seminologeja on vähemmän tai heitä on paljon lomalla samaan aikaan. Voin tietenkin vain spekuloida valintaperusteita, joten ehdottomasti kaikkien kiinnostuneiden kannattaa hakea kurssille!

Itse suosittelen lämpimästi navettaharjoittelun suorittamista ennen seminologina toimimista, sillä sieltä saa todennäköisesti jonkinlaisen näkemyksen käytännön maataloudesta. Seminologina kuitenkin kierrellään monilla kymmenillä, ellei jopa sadoilla tiloilla, joten on ihan hyödyllistä erottaa hieho ja lehmä toisistaan ulkoisenkin olemuksen perusteella. Lisäksi isäntien ja emäntien kanssa saa paremmin yhteistä keskusteltavaa, kun on edes jokin käsitys siitä, mitä tilalla tapahtuu päivittäin. Ja toisaalta harjoittelun aikana voi oppia jo vähän lukemaan eläimiä ja tietää miten niitä tulisi käsitelllä, mikä helpottaa sitten eläinten parissa liikkumista, mikäli päätyy vaikkapa pihattoon lehmää siementämään. Siellä kun ei välttämättä kaikki muut eläimet ole kiinni, kun yhtä lehmää mennään siementämään. Työhön eläinten (varsinkin suurten eläinten) parissa liittyy aina riskinsä, joten on hyvä pyrkiä ennaltaehkäisemään vahinkoja.

Suosittelen myös jonkinasteista ajokokemusta, mieluusti ihan manuaalivaihteisella autolla (Faban autot ovat manuaalivaiheisia). Ei ehkä kannata lähteä opettelemaan autolla ajamista vasta juuri ennen semmarointia tai pahimmillaan semmaroinnin aikana, sillä vastaan saattaa tulla todella huonokuntoisia teitä ja oma osaaminen voi kokeneemmaltakin joutua koetukselle. Pelkän ajamisen lisäksi olisi hyvä osata vaihtaa autoon rengas, sillä rikkoutuneita renkaita voi osua omallekin kohdalle keskellä ei mitään. Toki voi tilanne päättyä niinkin onnellisesti, että rengas rikkoutuu tilan pihassa ja mukava isäntä vaihtaa sen puolestasi, mutta siihen ei ehkä kannata luottaa. Työhön käytetään Faban autoa, eli omaa autoa ei tarvita. Auto on tietenkin vain työajoon tarkoitettu, eli mitään huviajelua ei pääse Faban piikkiin ajelemaan. Kilometritkin kirjataan joka tilalla ylös ja merkitään ohjelmaan, johon myös siemennykset tallennetaan, joten siinäkin mielessä huviajelua on turha kuvitella harrastavansa.

Faban punainen paholainen.

Kevään aikana kurssista järjestettiin erilliset luennot normaalien eläinlääkisluentojen lisäksi, eli välillä päiville saattoi kertyä pituutta. Luentojen lisäksi oli "laatikkoharjoituksia", joissa teurastamolta saatuja lehmien ja hiehojen kohtuja kiinnitettiin laatikoihin ja pilliä yritettiin saada kohdunkaulan läpi kohtuun kuten siemennettäessäkin katsomatta laatikkoon, koska lehmänkään sisälle ei voi todellisuudessa kurkistella. Toinen käsi oli siis ikään kuin peräsuolessa (muovipussi) ohjaamassa pilliä eli pistolettiä kohdunkaulassa, ja toinen käsi piteli pistolettiä paikallaan. Siementämistä päästiin harjoittelemaan vielä teurastamossa, jossa viimeistään sai ensikontaktin lehmän peräsuoleen. Hyvin on vielä muistissa se, miten hukassa tuntui olevan, kun käden laittoi ensimmäistä kertaa lehmän peräsuoleen. Ei ollut ihan helppoa heti hahmottaa kaikkia anatomisia rakenteita, joita luennoilla oli käyty läpi. Elävän eläimen siementäminen on vähän eri asia kuin laatikossa olevan kohdun. Ja kentälle päästyäni piti myös huokaista helpotuksesta, sillä kiimaisen lehmän siementäminen on vähintään tuhat kertaa helpompaa kuin teurastamolla, ties missä kiimakiertonsa vaiheessa olleiden lehmien siementäminen. Ennen kuin pääsin yksikseni touhuamaan semmarina, kiersin vajaan viikon vakituisen seminologin kanssa alueellani siten, että seminologi seurasi vieressä työskentelyäni ja ohjasi ja neuvoi tarvittaessa, sekä vastaili kysymyksiini kärsivällisesti.

Peräsuolen kanssa joutuu muuten ottamaan kontaktia ennemmin tai myöhemmin eläinlääkiksessä, sillä rektalisointi on osa eläinlääkärin työtä. Se kannattaa tiedostaa jo heti alkuvaiheessa ja unohtaa kaikenmaailman yökkäilyt ja ällöttelyt. Kun asennoituu hommaan oikein, se helpottaa jo huomattavasti. Normaali rektalisointi ei satu eläimeen, muutenhan ne olisivat varmaan jo potkineet eläinlääkärit ja seminologit hengiltä. Joitakin eläimiä, varsinkin hiehoja, saattaa hämmentää ja pelottaa uusi tilanne, joka ensimmäisen siemennyksen yhteydessä tulee vastaan, ja ne saattavat vähän tepastella ja potkiakin, mutta rauhoittua todettuaan tilanteen vaarattomaksi. Rektalisointi tulee tosiaan tuotantoeläinpraktiikkaan tutustuessa viimeistään vastaan (ilmeisesti 5. vuosi?), joten semmaroinnista on siinä mielessä hyötyä, että osaa löytää eläimen sisuksista kohdun ja munasarjat suhteellisen helposti. Ja riippuen kesän semmaroinnin aikana vastaan tulleista tiineyksistä saattaa jopa osata tunnistaa tiineydenkin noin parista kuukaudesta eteenpäin. Itselleni ainakin on tullut hyvä fiilis siitä, kun olen tuntenut tiineen kohdun, ja pidemmälle edenneissä tiineyksissä olen jo tuntenut vasikan sorkankin. Aika siistiä, pakko sanoa. Varsinkin jos vasikka vielä liikahtaa kohdussa sitä koskiessa. Ja ehkä hienointa kesän aikana on se, jos saa tarkastaa tiineeksi alkukesästä siementämänsä lehmän. Olen saanut elämää aikaiseksi!

Emä vastasyntynyttä vasikkaansa nuolemassa.

Normaali työpäiväni alkoi 8.00 tarvikkeiden kasaamisella ja tarkistamisella sekä sähköpostin ja Faban intran selailulla. Noin 8.15-8.25 aikana sai ottaa työt, eli näppäillä tietokoneen ohjelmaa, joka latasi työt verkon kautta koneelleni. Tulostin työlistan, jossa oli listattuna omaan ajoreittiini kuuluvat tilat ja niissä olevat siemennykset sekä mahdolliset tiineystarkastukset. Optimointiohjelma laskee tehdyistä siemennystilauksista jokaiselle seminologille päivän reitin. Seminologi ei oikeastaan koskaan tiedä, mitä seuraava työpäivä tuo tullessaan ja minne pitää ajaa, se on sekä hyvä että huono puoli työssä. Koskaan ei myöskään voi tietää varmaksi, minkä pituinen päivä tulee. Se tarkoittaa myös sitä, että omiin mahdollisiin harrastuksiin tai muihin iltamenoihin ei välttämättä aina ehdi, jos työt loppuvat vasta myöhemmin illalla. Onneksi itselleni ei juuri tullut kovin pitkiä päiviä vastaan, muttei toisaalta usein kovin lyhyitäkään päiviä. Joskus päivä saattaa loppua jo klo 15 aikaan ja joskus taas päivä venyy klo 18 saakka tai pidemmäksikin.

Työlistan saatuani pakkauduin tarvikkeiden kera autoon ja lähdin ajamaan ensimmäiselle tilalle. Useimmille tiloille soitettiin lähestymissoitto ennen tuloa, joten työpuhelinta sai käyttää ahkerasti sekä tiloille soitteluun että vertaistuen hakemiseen kurssikavereilta ympäri Suomea. Navigaattoristakin oli selvästi hyötyä, mutta välillä jouduin turvautumaan oman puhelimen navigaattoriinkin, kun Faban navigaattori ei löytänytkään haluttua kohdetta. Onneksi aina voi kysyä ja isäntäväki osasi monesti hyvin selostaa tarkemmat ohjeet perillelöytämiseksi. Päivän aikana tuli yleensä tehtyä useampi siemennys ja jonkin verran tiineystarkastuksia, mutta niitä ei suinkaan ollut joka päivä. Siemennysten määrä ja ajokilometrit vaihtelevat huomattavasti paikasta riippuen, mutta varmaan karkeasti heittäen kilometrit voivat olla tiheällä karja-alueella alle 50 km ja harvemmin asutulla alueella yli 400 km. Siemennyksienkin määrä toki riippuu hieman kilometreistä, sillä Lapissakin tilojen etäisyydet voivat olla niin suuret, että päivässä ehtii käydä parilla tilalla siementämässä pari lehmää tai sitten töitä ei ehkä ole jollekin päivälle ollenkaan. Omalla alueellani siemennyksiä oli päivässä ehkä noin 10-20.

Tilalla itse siemennyksen lisäksi autoin välillä isäntäväkeä valitsemaan sopivaa sonnia lehmälle erilaisten indeksien perusteella. Monilla tiloilla oli valmis jalostussuunnitelma, jonka perusteella sonni oli jo nimetty valmiiksi työlistalleni. Siemennyksen/-t tehtyäni kirjasin tiedot kunkin eläimen siemennyskorttiin sekä tietokoneelleni ja jatkoin kohti seuraavaa tilaa. Kotiin tultuani vuorossa oli tarvikkeiden puhdistus sekä töiden lähetys tietokantaan ja tietenkin suihku navetanhajun karkottamiseksi, varsinkin jos illalla oli tarkoitus lähteä ihmisten ilmoille.

 © Pertti Jarla

Seminologit ovat oikeasti paljon muutakin kuin keinosiementäjiä ja melkoisen rautaisia ammattilaisia. Useimmilla on naudan hedelmällisyys todella hyvin hallussa ja munasarjatuntuma pelkästään sormilla on häikäisevän tarkkaa (monilla eläinlääkäreillä alkaa jo olla käytettävissään ultra, joka oikein tulkittuna helpottaa munasarjadiagnostiikkaa). Yhden kesän kokemuksella ei ihan pääse samalle tasolle kokeneempien kanssa, mutta siitä saa jo aika hyvää näkemystä tulevaa ajatellen. Itse ainakin pyrin hyödyntämään kaiken aikani ja sienimäisesti imemään kaikilta mahdollisilta ihmisiltä kaiken mahdollisen kokemuksen itseeni. Tilallisilta kuulee paljon kaikenlaista, kun vain pitää silmänsä ja korvansa auki! Vastaan voi tulla sairastapauksia, ruokintaongelmia, poikimisia, epämuodostuneita vasikoita, halvauksia... mitä tahansa, johon tosin ei ihan vielä ole pätevä sanomaan juuta eikä jaata. Mutta se ei estä kuuntelemasta!

Seminologin päivästä löytyy aika hyvin omaakin päivääni kuvaava kirjoitus (If I Could Fly: Päivä seminologina), nykyisin Tartossa eläinlääkäriksi opiskelevalta Siljalta. Kiinnostuneiden kannattaa sekin lukaista!


Olin jo ehtinyt kirjoittaa tämän postauksen julkaisua vaille valmiiksi, kun sähköpostiin kolahti ensimmäiselle ja toiselle vuosikurssille osoitettu viesti juuri keinosiemennyskurssia koskien. Hienoa, tämä on siis ajankohtainen postaus ja ainakin jokusen varsan tiedän höpinöitäni seuraavan! ;) Lisäksi tuo viesti oli tervetullut itsellenikin, sillä se todennäköisesti tarkoittaa sitä, että ensi kesänäkin voi olla mahdollista päästä semmaroimaan. Osa meistä kesäsemmareista oli kysellyt työmahdollisuuksia noin viiden viikon joululomamme aikana, mutta valitettavasti ketään ei oteta nyt jouluksi töihin. Mutta kesän suhteen ehkä on vielä mahdollisuuksia!