Lisääntymistieteen kiemuroita

Niin se vain kesä alkaa vähitellen taittua syksyä kohti ja klinikkavuosi alkaakin jo viikon päästä. Jokavuotinen varma merkki alkavasta syksystä on eläinlääkisläisten kirjojen myynti- ja ostoilmoitustulva Facebookissa. Tänä vuonna ei tarvitsekaan päivystää ilmoituksia niin aktiivisesti kuin aiempina vuosina halpojen kirjojen toivossa, koska ensi vuonna pärjää varmaan aika pitkälti aiempien vuosien kirjoilla ja luentomateriaaleilla.

Kesä meni ohi vähintään yhtä nopeasti kuin aina ennenkin, mutta onneksi työnteon ja kesän klinikkaopintojen ohella on vähän ehtinyt rentoutuakin ja valmistautua henkisesti tulevaan vuoteen. Aika pitkälle sitä on tässä lähes huomaamatta jo päästy. Oscet (Objective Structured Clinical Examination) eli käytännön tentit siintävät jo kovasti mielessä, edellisvuonna niistä on tavalla tai toisella puhuttu meille jo aika paljon ja olemme saaneet seurata vierestä sairaalassa kulkiessamme edellisten vitosten hikoilua ja jännittämistä Osce-päivinä. Oscet ovat siis kaikki nelosen tentit läpäisseille seuraava tenttimme ensi vuoden keväällä eli aika pitkän aikaa saa nautiskella tentittömästä ajasta, mikäli uusintoihin ei tarvitse osallistua. Onneksi itse olen toistaiseksi selvinnyt uusinnoitta, koska kesän klinikkaopinnot osoittivat jo hyvin sen, että ajasta tulee jälleen pulaa... Vaikka tentittömyys ehkä vähentääkin stressiä, ensi vuodelle on kyllä luvassa noin miljoona muuta tehtävää ja palautusta, ja tarvitseepa siihen kuuluisaan vihreään kirjaankin (tästä lisää myöhemmin) saada aika monta allekirjoitusta praktiikkaoikeuksien saamiseksi.

Helmikuusta tuntuu jo olevan pieni ikuisuus, mutta muistan vielä aika hyvin tuon helmikuun alun aurinkoisen pakkaspäivän, jolloin ensin olimme kolmen tunnin heppatentissä kirjoittaneet kädet kipeiksi ja sitten piti vielä iltapäiväksi jäädä kuuntelemaan Lisääntymistieteen ensimmäistä luentoa. Olo oli kuin kaikkensa antaneella ja vapaa iltapäivä tentin jälkeen olisi tullut enemmän kuin tarpeeseen asioiden nollaamiseksi. Pääsääntöisestihän meillä ei ole tenttien jälkeen tainnut olla samana päivänä enää luentoja, joten on saanut aika hyvin kerättyä voimia yleensä kuitenkin heti seuraavana päivänä alkavaa uutta kurssia varten. Pienikin tauko on tehnyt hyvää. Tällä Lisääntymistieteen luennolla saimme kuitenkin paljon kannustusta ja muistutusta siitä, että pitää ajatella itseään ja yrittää harrastaa, vaikka sitten hiihtämällä kauniissa pakkassäässä. Pitkästä aikaa vähän myötätuntoa opettajalta eikä pelkästään vinoa pinoa vaatimuksia ja tehtäviä.

Vaikka Lisääntymistieteen kurssi kestikin 6 viikkoa, oli aikataulu ainakin osittain mielestäni huomattavasti kevyempi kuin millään muulla kurssilla tämän vuoden aikana. Toisaalta viikkojen väliin mahtui viikon periodivapaa, mikä ehkä osaltaan helpotti taakkaa. Nämä 6 viikkoa sisälsivät silti paljon opiskeltavaa eikä näin ison kokonaisuuden tenttiminen yhdessä tentissä ollut sinänsä kaikkein mielekkäintä, mutta siitäkin selvittiin. Tällä kurssilla ei millekään luennolle osallistuminen ollut pakollista, ainoastaan anatomiaan liittyvät demot ja harjoitukset olivat pakollisia.

Opinto-oppaassa kerrotaan Kotieläinten lisääntymistieteen osaamistavoitteista näin:

Opiskelija

• hallitsee lisääntymisen endokrinologian ja fysiologian 

• osaa soveltaa oppimaansa lisääntymishäiriöiden etiologian ja patogeneesin ymmärtämisessä, diagnostiikassa ja hoidossa sekä biotekniikoiden käytössä 

• tiedostaa säännöllisen lisääntymisen ja oikein ajoitetun häiriöiden tunnistamisen taloudellisen merkityksen kotieläintuotannossa 

• tunnistaa lisääntymishäiriöiden kliiniset oireet, osaa diagnosoida ja hoitaa niitä 

• tunnistaa tärkeimmät lisääntymiskykyä vaarantavat tekijät tuotantoympäristössä 

• tuntee keinollisen lisääntymisen eri menetelmät 

• osaa ottaa ja tutkia spermanäytteen 

• osaa siementää tuotantoeläimiä ja hevosia 

• osaa tehdä rektaali- ja ultraäänitutkimuksen itsenäisesti 

• pystyy antamaan synnytysapua itsenäisesti ja osaa arvioida sairaalahoidon tarpeen 

• hallitsee utareterveyden perusteet 

Ensimmäinen viikko käsiteltiin yleistä ja vertailevaa reproduktiofysiologiaa eli aloitimme ihan perustason anatomian kertauksella, käsittelimme laktaatiota, lisääntymisen eri hormoneja ja niiden säätelymekanismeja, puberteettia, lisääntymissyklejä, kiimakierron eri vaiheita ja niiden tapahtumia, seksuaalikäyttäytymistä, siittiöiden kehitystä, hedelmöittymistä, alkion kehittymistä lähinnä kiinnittymisen ja tiineyden tunnistamisen kannalta (varsinaista alkion kehitystä käsiteltiin tarkemmin jo Kehitysbiologiassa ykkösellä) sekä yleisellä tasolla synnytyksen fysiologiaa ja vaiheita sekä puerperaaliaikaa (synnytyksen jälkeiseen palautumiseen kuluva aika). Sanomattakin lienee selvää, että näiden asioiden ymmärtäminen edes jollain tasolla on aika tärkeää eläinlääkärin kliinisessä työssä. Näiden asioiden oppimista helpotti varmastikin se, että hormoneja ja kiimakiertoa oli käyty jo semmarikurssilla aika tarkkaan läpi, mutta moni muu semmarikurssia käymätön tuntui tuskailevan eri hormonien kanssa vähän enemmänkin.

Väsyneenä opiskelu voi aiheuttaa hilpeyttä.

Myös eri lajien eroavaisuudet on hyvä olla hallussa ja vaikka tietyt perusasiat ovat aika pitkälti samoja, on eläinlajien välillä kuitenkin aika huimasti eroa. Esimerkiksi näin lehmien siementämistä harjoittaneena tieto siitä, että tammoilla kohdunkaula onkin kiimassa löysä lärpäke verrattuna lehmien hyvinkin kiinteään (tonisoituneeseen) pötkylään, tuli ehkä vähän yllätyksenä (no enpä kyllä toisaalta ollut asiaa edes ajatellutkaan, mutta nytpä tiedän!). Uroksista, siemenenkeruusta ja siemennesteen tutkimisesta meille luennoi jo pitkän uran tehnyt, tämän kurssin jälkeen ilmeisesti eläkkeelle jäänyt professori, joka höysti luentojaan vähintäänkin kaksimielisillä ja pikkutuhmilla lausahduksillaan ja seurasi aina tarkkaavaisesti kuulijakunnan reaktioita. Harmi, jos tulevat eläinlääkärinalut jäävät tästä legendasta paitsi. 😉

Ensimmäisellä viikolla oli myös pakollinen anatomian demo leikkelysalilla. Vuosikurssi oli jaettu neljään ryhmään, joista kukin vietti salilla kaksi iltapäivää. Kaksi ryhmää oli aina samaan aikaan dissektiosalilla, toinen ryhmä toisen aiheen kimpussa ja toinen toisen. Aina ei ihan kovin paljon ylimääräistä tilaa ollut, varsinkin pienempiä elimiä tarkasteltaessa, mutta onneksi aikaa tuntui sentään ihan riittävästi olevan. Yhdessä demossa käsiteltiin emakon sukupuolielimiä eli kohtua ja munasarjoja. Tutkailimme ensin ihan perusrakenteita ja yritimme pienemmissä ryhmissä järjestellä kohdut munasarjoineen kiimakierron mukaiseen järjestykseen. Toisen demon aiheena oli eri urosten sekä koiran ja kissan genitaalit. Kävimme läpi perusanatomiaa lajikohtaisesti, esittelyssä oli muistaakseni ainakin pässin, hevosen, koiran ja kissan peniksiä ja kiveksiä sekä kissalta ja koiralta kohtuja ja munasarjoja. Kolmas demo oli lehmien ja uuhien sukupuolielmistä ja kertailimme jälleen anatomiaa. Neljäs demo oli tamman genitaaleista ja anatomian lisäksi harjoittelimme näytteenottoa kohdun limakalvolta.

Toinen viikko pyhitettiin hevosten ja yhden iltapäivän verran eksoottisten eläinten lisääntymiselle ja lisääntymishäiriöille. Eksoottisista eläimistä emme käyneet kaikkia lajeja läpi luennoilla, mutta aiheeseen liittyvää materiaalia saimme linnuista, matelijoista, freteistä, jyrsijöistä, kaneista sekä siileistä. Kolmas viikko käytettiin pääsääntöisesti sikojen lisääntymisen opiskeluun, mutta perjantai oli jaettu aamupäivän nautojen utaretulehdusluentojen ja iltapäivän tunnin mittaisen siipikarjan lisääntymisluennon kesken. Sikaviikolla opiskeltiin hedelmällisyysasioita pienissä ryhmissä erilaisiin caseihin perehtyen, ne olivat tosi hyödyllisiä mutteivät pakollisia. Suurin osa caseja varmaankin silti teki, ja yksi case olikin sitten suoraan yhtenä tenttikysymyksenä. Neljäs viikko aloitettiin jatkamalla utaretulehdushoitojen ja vedinsairauksien parissa, siitä sukkelasti sitten vastasyntyneiden vasikoiden erityispiirteisiin ja seuraavan päivän lampaiden, vuohien, laaman, alpakan sekä poron lisääntymisasioihin perehtyen. Loppuviikko eli kolme päivää käytettiin koirien ja kissojen lisääntymisen opiskeluun. Neljännen viikon jälkeen saimme nautiskella viikon tauosta (tai kertailla tähän mennessä opittua).

Viides viikko vietettiin kokonaan nautojen lisääntymisen parissa. Viikkoon kuului myös yhtenä iltapäivänä kohdun katetrointiharjoitus, joka ei meille semmarikurssin käyneille ollut pakollinen. Käsittääkseni siellä harjoiteltiin samantyyppisesti kohdunkaulan läpäisyä teuraskohduilla kuin mekin aikanamme kurssilla harjoittelimme. Kuudes viikko oli synnytysoppia: naudan, hevosen, sian, koiran ja kissan synnytyksestä kustakin omat luentonsa ja useimmista omat synnytysvideonsa. Nauta-osuuteen kuului myös sektio-video ja monenlaisiin erilaisiin synnytyksen apuvälineisiin perehtyminen. Kovin helpolta näyttivät asennonkorjausvideot, noin vain työnnetään vähän takaisin ja oikaistaan raajat ja jälkeläinen saadaan ulos! Viikon pari viimeistä päivää käsitteli synnytysopin sijaan karjuja, keinosiemenystä ja alkionsiirtoja. Viikkoon kuului myös yhden iltapäivän harjoitukset leikkelusalilla kahdessa eri pisteessä: toisessa kertailtiin vedinasioita ja harjoiteltiin vedinhaavojen ompelua (tähän piti ottaa omat atulat ja neulankuljettimet mukaan). Toisessa perehdyttiin synnytyksen apuvälineisiin ja harjoiteltiin niiden käyttöä kuolleiden vasikoiden avulla. Fetotomin käyttäminen vaatii yllättävän paljon voimaa ja toisaalta sitä käytettäessä pitää varoa, etteivät omat sormet jää vahingossakaan vaijerin tulilinjalle.

Näiden viikkojen aikana kustakin eläinlajista käytiin läpi normaalia ja epänormaalia lisääntymisfysiologiaa niin naaraiden kuin urostenkin kannalta, tutkimusmenetelmiä, tiineysdiagnostiikkaa, post partum -sairauksia ja -komplikaatioita. Tentin lähestyessä alkoi kyllä mennä vähän eri eläinlajit sekaisin. Esimerkiksi ovuloituvan follikkelin koko vaihtelee eri eläinlajeilla aika paljonkin, tällä voi olla merkitystä oikeaa siemennys- tai astutusajankohtaa arvioitaessa. Myös synnytyksen osalta eri vaiheiden kesto vaihtelee lajien välillä paljonkin ja esimerkiksi jälkeisten jääminen on hevosella huomattavasti vakavampaa kuin naudalla (mihin hevoset nyt eivät kuolisi...). 

Lisääntymistieteen asioita on jo tullut vastaan omissa nelosen päivystyksissä ja myös nyt kesän klinikkaopinnoissakin. Ihan kaikki ei ole jäänyt vielä täysin mieleen (en ihmettele, infopaketti oli kyllä niin valtava), mutta onneksi suurin osa asioista on sellaisia, että ne voi tarvittaessa tarkistaa jostain lähteestä. 

3rd Year

On aika summata yhteen mennyt vuosi, jotta voi taas keskittyä täysillä tulevaan. Ekan ja tokan vuoden tapaan luvassa on siis kooste kolmannesta opiskeluvuodesta eläinlääkiksessä. Kolmosvuosi poikkesi aikataulullisesti eniten tähän mennessä aiemmista vuosista, sillä vuosikurssimme oli monilla kursseilla paljon pienemmissä ryhmissä ja esimerkiksi lomien pituus vaihteli hyvinkin paljon.

Kolmosvuosi aloitettiin "kevyesti" ryhmätyöpakertamisella Infektioepidemiologian eli EPI:n ja Näyttöön perustuvan eläinlääketieteen eli NPE:n parissa. Tästä alkoivat myös ensimmäiset kunnolliset tutustumiset lakitekstien kiemuroihin ja siihen, ettei mikään samaan asiaan liittyvä laki löydy yhdestä paikasta, vaan ehkä noin kymmenestä eri pykälästä, asetuksesta ja/tai päätöksestä. EPI:n kotitentti yllätti työläydellään, vaikka koinkin sen opettavaisena tehtävänä. NPE:stä saattoi olla jotain hyötyä omaa lisuria ajatellen ja ainakin se auttoi ehkä hahmottamaan tieteellisten artikkeleiden syvintä olemusta paremmin. Samaan aikaan EPI:n ja NPE:n kanssa pyöri heti alusta alkaen Obduktiokurssi omasta ryhmästä riippuen ja näiden aikataulujen yhteensovittaminen tuotti välillä hankaluuksia. Vertasin koeobduktiota edeltänyttä jännitystä pääsykokeeseen, mutta koeobduktio oli tosiaan jollain tapaa hermojaraastavampi ja tähän mennessä ehkä pahin itselleni vastaantullut koe/tentti eläinlääkiksessä. Riippuu varmasti ihmisestä, minkä kokee itselleen jännittävänä ja rasittavana.

Syksyllä otettiin ensimmäiset oikeat kosketukset kliiniseen työhön Johdanto kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen -kurssin mukana ja tutustumista jatkettiin viikon jaksolla Saarella (osa 1 ja osa 2). Opittiin paljon uutta naudoista, lampaista, sioista ja siipikarjasta ja siitä, miltä eläimeltä kannattaa mitata ensin lämpötila ja miltä eläimellä saattaa kuulla normaalia nopeamman sykkeen heti ensimmäisenä sydämen kimppuun sännätessään. Tutkittiin tuotantoeläimiä ja otettiin tai yritettiin ottaa verinäytteitä ja saatiin esimakua tulevista klinikkajaksoista Saarella. Pääsimmepä myös viettämään opettavaista broilerpäivääkin broilertilalla ja -teurastamossa.

Naudan mahojen poikkileikkaus ylhäältäpäin kuvattuna Body Worlds - Animal inside out -näyttelyssä. Normaalisti pötsistä (isoin osa, kuvassa keskellä) pitäisi kuulua stetoskoopeilla "ukkonen järven takana" noin kerran minuutissa. 

Syyslukukaudella ehdittiin perehtyä eläinlääkärin virkamieselämään ja pohtia viestintää ja vuorovaikuttamista monelta eri kantilta. Opiskelimme myös lihantarkastuksen saloja ja jälleen tutustuimme lakitekstien kiemuroihin. Luennoilla oli mukavan keskusteleva ilmapiiri ja puhuimme monista eettisistä asioista myös käytännön teurastamotoiminnan kannalta. Näistä asioista oli hyötyä sitten myöhemmin suoritetussa teurastamoharjoittelussa. Kun oli ensin opiskellut asiat teoriassa ja sitten pääsi näkemään toiminnan käytännössä, sai aika hyvän kokonaiskuvan koko prosessista ja ymmärsi miksi joku asia tehtiin niinkuin se tehtiin.

Syyslukukauden jälkeen nautittiin ansaitusta joululomasta tai "lomasta" ja palailtiin istumalihastreeniin tammikuussa JKT:n eli heppojen ja pieneläinten pariin. Obduktiokurssin jälkeen oli ihan mukava päästä tekemään tutkimuksia elävilläkin eläimillä ja monet harjoituksista olivat todella hyödyllisiä. Yleistutkimukset, anamneesien otot, injektiot sekä kirurgia moninaisine instrumentteineen tulevat seuraavina vuosina meille entistä tutummiksi, joten näitä asioita pitänee alkaa pikkuhiljaa taas kertailla... Päivystysvuoro Pieneläinsairaalassa toi myös esimakua tulevasta, sillä meille on jo jaettu päivystysvuoroja ensi vuoden ajaksi ja alamme pyöriä entistä enemmän PES:llä.

Kevät jatkui farmiksella ja opittavaa oli enemmän kuin aikaa. Alkuvaikeuksista huolimatta tästäkin tärkeästä osa-alueesta selvittiin ja tuleville vuosille tuli taas paljon uutta muistettavaa. Opimme, että tietoa pitää osata tarvittaessa hakea ja myös sen, miten turhauttavaa tiedon hakeminen välillä onkaan. Reseptien kirjoittamista oli hyvä harjoitella, mutta varmasti menee vielä aika kauan ennen kuin annostukset alkavat tutummillakaan lääkkeillä olla selkäytimessä. Olenpa kuullut jonkun kritisoineen eläinlääkäreitä siitä, että itse tutkimus on nopeasti ohi, mutta sitten kotiuttamisessa, lääkkeiden ja/tai reseptin saannissa ja laskuttamisessa kestää kauan. Ehkä kuitenkin ihan hyvä, että eläinlääkäri etsii oikean lääkkeen ja laskee rauhassa oikean annostuksen, ettei eläimelle käy köpelösti. Farmiksesta muistin kirjoittaa yksityiskohtaisemman postauksen liittyen erääseen opiskelupäiväänkin.

Farmakologiassa opiskeltiin kaikenlaisia reseptoreita.

Farmiksen jälkeen oli pikainen kurssi anatomiaan, fysiologiaan ja kliiniseen kemiaan liittyen, joka yhdisti käytännössä aiempien vuosien opintomme potilastapausten avulla järkeviksi kokonaisuuksiksi. Ryhmätyötympääntymisestä huolimatta kurssi toimi aika näppärästi ja ainakin itse koin oppineeni jotain (ainakin siitä omasta aiheesta, heh). Kolmosvuoden päätti diagnostisen kuvantamisen kurssi, jossa käytiin läpi perusteet kaikista työmme kannalta oleellisista menetelmistä. Kliinisen työn kannalta tämäkin on hyvin tärkeä kurssi ja harjoituksista ja jopa niistä ryhmätöistä jäi käteen aika paljonkin oleellista tietoa. Kurssilla tuli hyvää kertausta normaalista anatomiasta ja muistutus siitä, että tosiaan nämä normaalit asiat pitää olla hyvin hallussa, ennen kuin alkaa tehdä kummallisia diagnooseja. ;)

Kevään loppupuolella meidän piti palauttaa myös portfolio, jossa pohdimme omaa oppimistamme ja käsityksiemme muuttumista näiden kolmen vuoden aikana. Olimme siis ensimmäisen vuoden syksyllä vastanneet tiettyihin kysymyksiin ja nyt piti vertailla omien ajatusten muuttumista niihin vastauksiin verrattuna. Hauskaa pohdiskelua, joskaan itse en koe omien ajatusteni kovinkaan paljon näiden vuosien aikana muuttuneen. En ollut ehtinyt ennen eläinlääkiksen alkua maalailla liian ruusuista kuvaa itselleni eläinlääkiksestä tai eläinlääkärin ammatistakaan, mutta tietyllä tapaa onhan tämä aika rankka koulu ja ammatti. Vaikka toki vähän pelottaakin (luulen että tässä vaiheessa kuuluukin vähän pelottaa?) moni tuleva asia, olen edelleen ihan samaa mieltä kuin eläinlääkiksen aloittaessani: olen täysin oikeassa paikassa ja opiskelemassa juuri siihen ammattiin, mihin haluankin!

Syitä ja sairauksia

Varoitus: postaus sisältää kuvan sian sydämestä.

Huhtikuussa oli aika pikaisena kurssina Anatomia, biokemia ja fysiologia kliinisen työn tukena. Ajallisesti kurssiin meni pari viikkoa, mutta välissä oli toki pääsiäisloma aikataulua sotkemassa (ja tuomassa lisäaikaa ryhmätyön tekemiseen). Tästäkään kurssista ei ollut tenttiä, vaan se suoritettiin tekemällä ryhmässä posteri omasta aiheesta ja esittämällä kyseinen posteri muille ryhmille. Tarkoituksena oli yhdistää aiemmin opittua anatomian, biokemian ja fysiologian tietoa kokonaisuudeksi kliinistä työtä varten.

Opinto-opas kertoo Anatomia, biokemia ja fysiologia kliinisen työn tukena -kurssin tavoitteista näin:

Opiskelija 

• hahmottaa yhteyden kliinisten löydösten ja potilaan tutkimisen sekä niiden perustana olevien elimistön rakenteiden ja toiminnan lainalaisuuksien välillä

• osaa pelkistää, rajata ja tarvittaessa syventää eläinlääketieteellisen anatomian, biokemian ja fysiologian tietojaan kliinisten löydösten mukaisesti

• osaa muodostaa potilastapauksia selittävät mallit elimistön rakenteiden ja toiminnan pohjalta

• pystyy esittämään muodostamansa selitysmallit johdonmukaisesti sekä kommentoimaan kriittisesti toisten esittämiä malleja

• pystyy toimimaan ryhmässä yhteisten tavoitteiden eteen 

Täytekuvana joku vanha kuva EKY:n kerhohuoneesta Kuopiosta, kun en tähän hätään muutakaan saanut käsiini. :D

Pakollisia tapaamiskertoja oli kolmena päivänä ja loppu suoritettiin miten kukin ryhmä parhaaksi katsoi. Ensimmäinen tapaaminen oli infoluento kurssista, jossa käytiin läpi kurssin suoritustapaa ja aikataulua. Aikataulut oli jo lähetetty etukäteen sähköpostilla, joten periaatteessa tiedossa olikin jo mitä tuleman pitää. Vuosikurssi oli jaettu kuuteen pienempään ryhmään, joista jokaisella oli oma aihe ja case/caseja. Aiheet liittyvät sydämeen, aineenvaihduntaan, suolistoon, virtsaelimistöön, tuki- ja liikuntaelimiin sekä suuhun ja hampaisiin. Kullakin ryhmällä oli aiemmista opinnoista tuttu opettaja-tuutori, jonka kanssa seuraavat tapaamiset sovittiin ja joka seurasi ja ohjasi ryhmätyön etenemistä. Ensimmäisen tapaamiskerran lisäksi pakollista oli yksi tapaaminen opettaja-tuutorin ja ryhmän kanssa sekä yhden päivän kestänyt posterikävely, jossa kunkin ryhmän posteri käytiin läpi. Muuten ryhmä sai itse päättää, miten työt jaettiin ja suoritettiin.

Kunkin ryhmän aiheeseen liittyi jonkinlainen anamneesi ja kysymyksiä, joiden perusteella aihetta oli tarkoitus pohtia ja käydä läpi. Kurssin nimen mukaisesti aiheita käsiteltiin niin anatomian, biokemian kuin fysiologiankin näkökulmasta eli aika laajasti pyrkimyksenä selittää aiemmin opitun perusteella anamneesissa esiintyvien oireiden syy-seuraus-suhteita ihan solutasollakin. Potilaiden hoitoa ei näissä ryhmätöissä käyty läpi, ne tulevat sitten tulevissa opinnoissa meille vastaan. Posterin sai koota haluamallaan tavalla, osalla oli piirrettyjä kuvia, osalla tulostettuja kuvia, kaikilla oli ainakin jonkin verran tekstiä, oli taulukoita, kuvaajia... Posteritaulu oli reilun neliömetrin kokoinen ja siitä sai käyttää tarvittaessa molemmatkin puolet. Tulostamisen muututtua jokin aika sitten yliopistolla täysin maksulliseksi useimmat tekivät posterinsa käsin kirjoittamalla.

Sydämeen liittyi kaksi casea, joista toisessa käsiteltiin suurentuneen kilpirauhasen vaikutusta kissan elimistöön ja toisessa koiran aorttaläpän tukkeutuman aiheuttamaa sydämen vajaatoimintaa. Tässä tuli hyvin kerrattua niin kilpirauhasen kuin munuaisenkin perusrakenne ja toiminta, kalvojännite ja aktiopotentiaali luustolihas- ja sydänlihassolussa, EKG-mittauksen toimintaperiaate ja EKG:n eri vaiheet. Aineenvaihduntaa koskevassa työssä käsiteltiin haiman perusanatomiaa ja -fysiologiaa sekä haimatulehdusta ja sen vaikutuksia eri elimissä sekä diagnostiikkaa. Suolistoon liittyi ripuli-case ja siinä käytiin hyvin kattavasti läpi anatomiaa, fysiologiaa, suoliston solujen normaalia toimintaa ihan molekyylitasolla, ripulin ja paaston pitkäaikaisia vaikutuksia elimistössä sekä eri ripulityyppejä.

Sydänläppien tutkailua sian sydämestä.

Virtsaelimistöä koskevassa casessa piti selittää eroja sian, lampaan ja aavikkorotan virtsanäytteissä. Munuaisten anatomia ja fysiologia käytiin tarkasti läpi ja sen avulla perusteltiin esimerkiksi se, miksi aavikkorotan virtsa on paljon väkevämpää kuin sian. Tuki- ja liikuntaelimistöön liittyvässä casessa käsiteltiin hevosen kaviokuumetta. Tässäkin kerrattiin hyvin hevosen jalan ja erityisesti kavion anatomiaa ja fysiologiaa solu- ja molekyylitasollakin, kipumekanismeja ja kaviokuumeen syntymekanismeja. Suuhun ja hampaisiin liittyvässä casessa käsiteltiin hammasongelmaista hevosta, jonka avulla kerrattiin hevosen hampaiden ja pään normaalia anatomiaa verrattuna lihansyöjien vastaaviin sekä käsiteltiin iänmääritystä hampaista, hevosen hampaiden normaalia hoitoa sekä hampaan poistoa hammasjuuriabskessin takia.

Vaikka ryhmätöitä olikin kolmosvuonna ollut jo ihan riittävästi, tämän työn tekeminen sujui monen kypsymisasteesta huolimatta suhteellisen kivuttomasti. Kun ryhmissä oli yli 10 henkeä, oli pakkokin jakaa aiheita paljon pienempiin osiin, joista etsittiin tietoa ja pienemmät palaset sitten koottiin isommaksi kokonaisuudeksi. Itse olin aluksi ihan vakuuttunut siitä, että tästä työstä ei tule näin isolla porukalla mitään ja posteristamme tulee suorastaan kaoottinen, mutta niin vain ryhmäni osoitti kuvitelmani vääräksi ja saimme kasaan hyvän posterin. Posterikävelypäivinä vuosikurssi oli jaettu puoliksi ja toisena päivänä toinen puolikas esitti ja kuunteli muiden esityksiä, toisena päivänä toisella puolikkaalla oli sama setti läpikäytävänä. Kunkin ryhmän posterin esitteli yksi tai kaksi posterin tekijää lopuille opiskelijoille. Aikaa oli noin 45 minuuttia esitystä ja kysymyksiä kohti, välillä meni vähän enemmän aikaa ja välillä vähän vähemmän. Aika vapaasti esitykset etenivät ja ainakin meidän porukalla oli mukavan rento henki ja kysymyksiä ja kommentteja esitettiin hyvässä ilmapiirissä. Olin todella vaikuttunut erityisesti joidenkin ryhmien postereista ja esityksistä ja tämä oli ehdottomasti todella hyvä kertaus monista tärkeistä aiheista! Nämä esitykset auttoivat myös hahmottamaan taas sen, miten paljon asioita sitä oikeastaan jo tässä vaiheessa osaakaan, vaikka välillä tuntuukin etten tiedä yhtään mistään yhtään mitään.

Hormonien hyrräystä

Kesäloma (sikäli kun sitä lomaksi voi kutsua) on vienyt mennessään ja ensimmäinen vuosi on jo takanapäin! Facebook täyttyikin heti viimeisten luentojen jälkeen vuosikurssimme onnea tihkuvista päivityksistä ja moni vaikutti olevansa todella iloinen vuoden aikana kertyneistä upeista uusista ystävistä, kokemuksista ja opinnoista. Itsekin voin yhtyä tähän iloon täydestä sydämestäni, sillä koen olevani juuri oikeassa paikassa opiskelemassa. Vuosi meni nopeasti ja olemme nyt 1/6 eläinlääkäreitä (ainakin teoriassa)!

Palataan kuitenkin ajassa vielä parisen kuukautta taaksepäin. Huhtikuussa opiskelimme Homeostaasia ja lisääntymistä (LiHo). Tähän opintojaksoon kuului luentoja, fysiologian harjoitustöitä, histologian mikroskopointia sekä pari leikkelyä. Tahti oli tuttuun tapaan tiivis, sillä luennot oli oikeastaan jo parissa viikossa käyty läpi. Tämän kurssin sisältö on kuitenkin ehkä yksi koulutuksemme tärkeimpiä, sillä hormonit vastaavat pääasiassa elimistömme pyörittämisestä. Siksi onkin tärkeää käydä läpi jo tässä vaiheessa elimistön perusfysiologiaa ja eri endokrinologisten häiriöiden vaikutuksia siihen.

Opinto-oppaassa kerrotaan Homeostaasista ja lisääntymisestä seuraavaa:

Opiskelija 

• tunnistaa endokriinisten rauhasten, virtsa- ja lisääntymiselinten, maitorauhasten sekä ihon makroskooppiset ja histologiset rakenteet 

• osaa johdonmukaisesti kuvailla edellä mainittuihin rakenteisiin liittyvät toiminnot, niiden säätymisen sekä merkityksen elimistön yleisen toiminnan kannalta 

• ymmärtää endokriinisen säätelyn periaatteet ja synergian hermostollisten säätelymekanismien kanssa 

• ymmärtää hormonien keskeisimmät vaikutusmekanismit kohde-elimissä

• pystyy kuvailemaan nisäkkäiden lisääntymiseen liittyvät keskeisimmät fysiologiset mekanismit

• ymmärtää elimistön homeostaattisen säätelyn pääpiirteet

• hahmottaa endokriinisen säätelyn merkityksen eläinten käyttäytymisessä

Fysiologian harjoitustöissä tutkittiin mm. munuaisen toimintaa määrittämällä virtsan ominaispaino ja osmolaalisuus sekä virtsan suodattumisnopeus glomeruluksissa (glomerulus filtration rate eli GRF) ja munuaisten plasmavirtaus (renal plasma flow eli RBF) ja verenkierto- ja hengityselimistön toimintaa rasituskokeen avulla mittaamalla veren glukoosi- ja laktaattipitoisuuksia ja pohtimalla eri eläinlajien liikkumista ja sen tärkeyttä.

LiHon leikkelyihin kuului uroksen ja naaraan lisääntymiselinten tarkastelu. Valitettavasti naaraiden osalta leikkelyiden anti jäi hyvin köyhäksi, sillä kaikki dissektiosaliin päätyneet kissat ja koirat oli leikattu. Toisaalta tämä voisi kertoa vastuullisista ja valveutuneista omistajista, mutta opetuskäyttöön päätyvien eläinten otanta ei välttämättä ole kovin kattava. Lisääntymiselimiä pystyi kuitenkin tarkastelemaan plastinaatiomalleista halutessaan.

Mutustelua ja märehtimistä

Ruoka on asia, joka useimpia meistä kiinnostaa tavalla tai toisella. Ei ole aivan sama mitä syö ja varsinkin eläinten kanssa toimiessa on tärkeää tiedostaa erot eri eläinlajien ruoansulatuksessa. Kasvisruoan syöttäminen lihansyöntiin tottuneelle eläimelle voi sekoittaa sen ruoansulatuksen, sillä sen elimistössä ei ole välttämättä kaikkia kasvisten sisältämien ravintoaineiden pilkkomiseen tarvittavia bakteereja tai entsyymejä. Tutustuimme siis ruoansulatuksen saloihin maalis-huhtikuussa luentojen, fysiologian harjoitusten sekä anatomian leikkelyiden avulla.


Ruoansulatuksesta kerrotaan opinto-oppaassa näin:

Opiskelija 

• tunnistaa yksimahaisen ja märehtijän ruoansulatuskanavan makroskooppiset ja histologiset rakenteet 
• osaa johdonmukaisesti kuvailla edellä mainittuihin rakenteisiin liittyvät toiminnot, niiden säätymisen sekä merkityksen elimistön yleisen toiminnan kannalta 
• ymmärtää ruoansulatuksen keskeisimmät säätelymekanismit nisäkkäillä 
• hahmottaa ruoansulatuksen säätelyn tärkeimmät lajienväliset erot kotieläimillä

Ruoansulatuskanavan rakenteen ymmärtäminen on tulevaisuuden työssä aika oleellista ja esimerkiksi röntgen-kuvista olisi tärkeä ymmärtää mikä osa suolistosta on mikäkin tumma tai vaalea alue. Hevosella nousevassa paksusuolessa eli colon ascendensissä on kohta nimeltä flexura pelvina, joka saattaa tukkeutua helposti, sillä se ei kiinnity muiden suoliston osien tavoin ligamenteillä mihinkään ja voi siten kiertyä itsensä ympäri aiheuttaen suolisolmun.

Pääsimme tutustumaan ruoansulatuksen kannalta oleellisiin hormoneihin jo tämän kurssin puitteissa, mutta lisää asiaa hormoneista tuli Homeostaasin ja lisääntymisen (LiHo) puitteissa (siitä lisää myöhemmin). Fysiologian harjoitustöissä tutkimme sylkeä, sappea, ruoansulatuskanavan eri osien entsyymien aktiivisuutta tärkkelys-, valkuaisaine- tai rasvageelissä sekä pötsinesteen ominaisuuksia. Anatomian leikkelyissä näimme (ja haistoimme) eri eläinlajien ruoansulatuskanavan osia, joihin tosin olimme jo osittain ehtineetkin perehtyä VeHen ja NeBin leikkelyjakson aikana. Oli äärimmäisen havainnollistavaa nähdä luennoilla kerrottuja asioita käytännössä ja varsinkin märehtijän pötsi eri lokeroineen ja pötsipapilleineen sekä hevosen mutkikas ja valtava suolisto jäivät hyvin omaan mieleeni.

Kuten aiemminkin olen jo sanonut, suurin vastuu omasta oppimisesta on meillä jokaisella itsellämme. Tämä Ruoansulatus-jakso oli lähinnä pääperiaatteiden opiskelua, joten lisätiedon hankkiminen eri lajeista ei varmasti ole pahitteeksi. Onneksi mm. EKY:n K9 (koirakerho) ja Felis (kissakerho) järjestävät ajankohtaisia luentoja ja kutsuvat asiantuntijoita kertomaan meille lisää esimerkiksi raakaruokinnasta. Näitä kannattaa ehdottomasti hyödyntää ja onkin hienoa, että opiskelijajärjestömme eri kerhoineen on niin aktiivinen!

Fish & chips (or reptiles and birds)

Olen viime aikoina jutellut useamman ihmisen kanssa ajan kulumisesta ja tullut siihen lopputulokseen, että mitä vanhemmaksi elää, sitä nopeammin aika kuluu! Lapsena kesään tuntui aina olevan ikuisuus ja aika suorastaan mateli sitä odotellessa. Nykyisin vuodetkin vain vierivät niin nopeasti, ettei enää edes muista oliko joku tapahtuma viime keväänä vai viisi vuotta sitten. Pääsykoekeväästäkin tuntuu olevan jo ikuisuus, vaikka se oli vasta viime vuonna! Vuosi sitten nenä oli kiinni biologian, kemian ja fysiikan kirjoissa, nyt puolestaan ruoansulatukseen liittyvissä materiaaleissa anatomian ja fysiologian kirjoissa.

Palataan kuitenkin ajassa taaksepäin. Edellinen postaukseni Just another day at the office 1 (ajattelin muuten yrittää muistaa aina silloin tällöin naputella vastaavanlaisen postauksen "normaalista" päivästä yliopistolla, siksi numero 1) liittyi Vertailevan anatomian ja fysiologian jaksoon, joka oli helmikuun lopussa. Kuukausi sitten. Huh. Jakso oli viikon mittainen erittäin tiivis paketti kaloista, matelijoista ja linnuista. Näitä lajeja ei juuri tämän enempää kuulemma kuusivuotisen koulutuksemme aikana käsitellä, joten tästä tietopaketista kannatti kyllä ottaa kaikki mahdollinen irti. Paitsi omat opettajamme, myös vierailevat luennoitsijat olivat oman alansa rautaisia ammattilaisia, joiden luennoilta ainakin itse sain paljon inspiraatiota tulevaisuutta ajatellen!

Degu

Opinto-oppaassa Vertailevasta anatomiasta ja fysiologiasta kerrotaan näin:

Opiskelija

• tuntee selkärankaisluokat ja ymmärtää niiden erot 
• tunnistaa ja osaa nimetä nisäkkäiden rakenteita vastaavat (homologiset) rakenteet kaloilla, matelijoilla ja linnuilla 
• pystyy kuvaamaan kalojen, matelijoiden ja lintujen elinjärjestelmien toiminnan tyypilliset erityispiirteet

Vierailevista tähdistä kalatautieläinlääkäri (tuttavallisemmin kalaeläinlääkäri) Pia Vennerström Evirasta kertoi kalojen terveydenhuollosta ja taudeista eläinlääkärin näkökulmasta. Matelijoista kertoi itseoikeutetusti Korkeasaaren matelija-asiantuntija Timo Paasikunnas. Linnuista kertoi Eläinklinikka Linnunmäen eläinlääkäri Gisle Sjöberg erittäinkin elävästi, ja ainakin tältä luennolta jäi mieleen "KVG!" Jos et jotain linnuista tiedä, kannattaa yrittää edes googlettaa. Toki perustutkimuksen tekeminen pitäisi onnistua jokaiselta eläinlääkäriltä. Kukin asiantuntija kuitenkin ilmaisi mielestäni hyvin selvästi sen, ettei meidän tarvitse olla kaikkien alojen asiantuntijoita, vaan esimerkiksi kalaeläinlääkäri Evirassa on meitä (tulevaisuudessa) kentällä toimivia eläinlääkäreitä varten ja häneltä saa ja pitääkin kysellä epäselviä asioita. Varsinaisia matelijoihinkaan perehtyneitä eläinlääkäreitä ei montaa Suomessa ole, ja hekin ovat ilmeisesti pääkaupunkiseudulla.

Saimme Timo Paasikunnaksen mahdollistamana vierailla Korkeasaaren matelijatalossa, jossa pääsimme ihan kosketuksiinkin käärmeiden kanssa. Vierailu oli vapaaehtoinen, mutta käsittääkseni kaikki määräaikaan mennessä ilmoittautuneet pääsivät mukaan. Oma matelijakokemukseni on niin rajoittunutta, että otin ehdottomasti innolla vastaan tämän mahdollisuuden! Timon tietomäärä matelijoista on aivan huikea!

Käärmeen luuranko

Jakson suoritustapana oli kehitysbiologiasta tuttu oppimispäiväkirja, johon kirjoitettiin kustakin aihealueesta eli kaloista, matelijoista ja linnuista oma merkintänsä. Tuttuun tapaan arvioitiin myös kolme kurssikaverien oppimispäiväkirjaa. Lisäksi kuhunkin aihealueeseen liittyi ryhmätyötehtävä, jossa perehdyttiin erilaisiin kysymyksiin ja käytiin niitä pienryhmissä läpi. Tiiviin aikataulun vuoksi ainakin itselleni jäi sellainen kuva, että ryhmätyöt olivat osittain vähän hätäisesti tehtyjä. Olisi ollut ehkä mielekkäämpää saada perehtyä niihin rauhassa, eikä paniikinomaisesti vain koittaa raapia jotakin kasaan. Hyvin kaikki olivat tietoa löytäneet, mutta tuskin näistä ryhmätöistä jää juuri mitään päähän kovin pitkäksi aikaa, varsinkaan muista kuin omasta aiheesta. Sääli, koska asiat olivat oikeasti mielenkiintoisia!

Pääsimme myös pyörähtämään dissektiosalissa kaloja leikkelemässä. Jos kalanperkuu ei ollut entuudestaan tuttua puuhaa, niin nyt ainakin pääsi näkemään kalojen sisuksia. Uimarakon näkeminen oikeassa kalassa olikin aika valaisevaa. Muutaman matelijankin olimme saaneet leikeltäväksi. Dissektiot kertovat aina anatomiasta paljon enemmän kuin pelkät kuvat, joten tämänkin mahdollisuuden otin erittäin kiitollisena vastaan.

Harmi, jos opinnoissamme ei juuri tämän syvällisemmin pureuduta näihin eläinlajeihin, mutta toki niitä onkin määrällisesti vähemmän lemmikkeinä kuin vaikkapa koiria tai kissoja. Onneksi esittelyitä omista lemmikeistään pitäneet kurssikaverit vaikuttivat hekin niin hyvin omien lemmikkiensä lajeihin perehtyneiltä, ettei varmasti tule ongelmaa ottaa puhelinta käteen ja kysyä heiltä tarvittaessa apua. Onkin hauska huomata, miten alkaa hahmottaa hiljalleen vuosikurssistamme eri lajien "asiantuntijoita", kelle soittaa jos sormi menee suuhun esimerkiksi koirien, hevosten, lehmien tai sitten liskojen kanssa.

Uuden yksilön synty ja kehitys

Blogin kirjoittaminen on jäänyt muiden kiireiden takia vähän taka-alalle, mutta täällä ollaan vielä! Toivottavasti pääsykoelukijat jaksavat sinnikkäästi opiskella vielä tässäkin vaiheessa, sillä aikaa ei enää kovin paljon ole jäljellä. Muutamien kurssikavereiden kanssa olemmekin miettineet, että mitähän sitä itse tänä keväänä tekisi, kun ei tarvitse enää lukea pääsykokeeseen. Opinnot toki jatkuvat vielä koko kevään eli ongelmaa ylimääräisen vapaa-ajan suhteen tuskin tulee olemaan. Tietynlainen helpotus on kuitenkin ollut kaikkien puheissa havaittavissa, sillä enää ei ole "pakko" lukea samoja, yksinkertaisiakin asioita uudestaan ja uudestaan päästäkseen siitä tärkeimmästä kokeesta läpi. Se koe on onneksi jo selätetty. Paine on huomattavasti pienempi, koska tentit voi aina uusia. Toki sekään ei ole suotava tapa suorittaa opintoja, koska tahti on niin tiivis että uusintaan lukeminen vie aikaa meneillään olevan kurssin opiskelulta. Voisin kuvitella, että kierrettä ei ole kovinkaan helppo katkaista. Kannattaakin siis keskittyä opiskelemaan asiat kunnolla jo kurssin aikana, niin ei tarvitse sitten kuin kerrata asioita tenttiin.

Niin, mitäs tässä viimeisimmän kuukauden aikana onkaan ehtinyt tapahtua? Verenkierto ja hengitys on takanapäin, ainakin toivottavasti, sillä tenttituloksia ei vielä ole tullut. VeHeenhän sisältyi luentojen lisäksi erittäin mielenkiintoisia harjoitustöitä, joissa saimme mm. kuunnella koirien sydänääniä ja ottaa niiltä myös EKG:n, mitata verenpainetta koirilta häntään laitettavan mansetin avulla ja puhallella spirometriin sekä tutkia myös hengitysilman sisältämien kaasujen määrää. Yksi tärkeimpiä asioita tulevaisuuden kannalta oli kuitenkin elvytyksen opettelu, vaikkakin sitä aika pikaisesti kävimme läpi. Elvytystä harjoiteltiin Jerry-koiralla, joka on siis tähän käyttöön tehty nukke. Elvytystä meille opetti pieneläinsairaalassa työskentelevä eläinlääkäri, joka siis oli varsin pätevä opettaja. Hän kertoi, että myös he pitävät säännöllisiä harjoituksia Jerryn kanssa, jotta elvytys on varmasti selkäytimessä ja homma toimii tarpeen tullen niinkuin pitääkin. Myös elvytysvälineistön sisältävän kärryn huoltaminen on erittäin tärkeää eikä elvytyskärrystä saakaan koskaan lainata mitään tavaroita. Kärrystä on ehdottomasti löydyttävä hädän hetkellä kaikki tarpeellinen.

Hiilidioksidipitoisuuden mittaus uloshengitysilmasta ja huoneilmasta.

Yksi mielenkiintoisimmista kursseista tähänastisissa opinnoissa on omasta mielestäni kehitysbiologian kurssi. Olemme käyneet läpi yksilönkehitystä yksittäisistä muna- ja siittiösoluista kokonaisiksi eliöiksi saakka. Luennot on jaoteltu aihepiirin mukaan eikä aikajanan mukaan eli esimerkiksi hermoston ja aistien kehitys käytiin läpi yhdellä luennolla, ruuansulatuskanavan ja hengityselimistön kehitys toisella, tuki- ja liikuntaelimistön kolmannella jne. Luentojen aihepiireissä on myös sivuttu koirien jalostamista kehitysbiologian näkökulmasta sekä alkioteknologiaa kotieläimillä. Kurssin alkuvaiheessa pohdimme myös, milloin uusi yksilö onkaan todella syntynyt, ja palasimme siihen aina uudelleen kurssin aikana.

Kehitysbiologiasta sanotaan opinto-oppaassa seuraavaa:

Opiskelija osaa

• kuvata kehitysbiologiaa tieteenalana ja selittää sen yhtymäkohtia eläinlääketieteeseen
• kuvata kehitysbiologian tärkeimpiä tutkimusmenetelmiä 
• selittää kehitystä ohjaavien mekanismien luonnetta ja mainita esimerkkejä kehitystä ohjaavista tekijöistä 
• selittää selkärankaisten yksilönkehityksen vaiheet 
• selittää ympäristön vaikutuksia yksilönkehitykseen (mukaanlukien lääkeaineet ja patogeenit)
• selittää teratologian periaatteet, kuvata eri elinjärjestelmien tyypillisimpiä kehityshäiriöitä sekä selittää kehityshäiriöiden syitä ja toiminnallisia merkityksiä 
• tunnistaa kotieläinten istukka- ja sikiökalvorakenteet ja pystyy vertailemaan näitä rakenteita ja niiden ominaisuuksia eri kotieläinlajeissa 
• selittää kehitysbiologian sovelluksia kotieläinten alkioteknologiassa 
• selittää kantasolujen ominaisuuksia ja kantasolututkimuksen sovelluksia eläinlääketieteessä
• selittää, miten yksilönkehitys kytkeytyy lajin evoluutioon, ja millaiset mekanismit voivat tuottaa anatomialtaan erilaisia eläinlajeja 
• antaa ja vastaanottaa palautetta
• tarkastella ja kehittää omaa oppimistaan

Kehitysbiologian kurssin suoritus on poikennut muiden kurssien vastaavista paljonkin, sillä kurssi suoritetaan opintopäiväkirjoilla. Niitä pitää tehdä yhteensä 10:stä opintokerrasta ja vielä yksi yhteenveto koko kurssista lopuksi. Tämän lisäksi pitää tehdä vertaisarvioita muiden opiskelijoiden opintopäiväkirjoista, ja arvioida mm. niiden kieltä, ulkoasua, omaa ajattelua ja opitun yhdistämistä aiempiin tietoihin sekä ulkopuolisten tiedonlähteiden käyttöä. Joidenkin mielestä tämä on hyvä tapa suorittaa kurssi, toiset ovat puolestaan suhtautuneet tähän suoritustapaan kielteisemmin. Ainakin tämä menetelmä on pakottanut pohtimaan omaa oppimista koko kurssin ajan ja varsin hienojakin kirjoituksia on opiskelukavereiltani löytynytkin! Luentoa ei ole tarkoitus referoida suoraan päiväkirjassa, vaan nimenomaan tuoda omin sanoin omia ajatuksiaan esiin. Persoonallisimmat kirjoitukset ovat mielestäni olleet todella hienoja tekeleitä. Hienoa heittäytymistä!

Kehitysbiologian dissektion lunttilappu istukoista ja sikiön verenkierrosta.

Kehitysbiologiaan sisältyi myös yksi dissektiokerta, jossa pääsimme näkemään nautojen ja sikojen kohtuja, istukoita ja sikiöitä. Kohdut olivat peräisin teurastamolta. Jo näistä kahdesta eri lajista näki selvästi eri istukkatyyppien rakennetta, vaikka eri istukkatyyppejä toki on vielä useampiakin. Esimerkiksi naudan istukka, placenta multiplex tai placenta cotyledonia, on jakautunut pienempiin osiin, kohtukäpysiin, jotka levittäytyvät ympäri istukkaa. Sian istukka, placenta diffusa incompleta, on sitä vastoin epätäydellisesti diffuusi, eli selvää "klönttinä" olevaa istukkarakennetta ei ole ja diffuusio emän ja sikiön välillä tapahtuu koko istukan alueella. Sikiöt olivat eri ikäisiä ja niiden ikää arvioitiin sikiön pituuden perusteella. Pienimmät sikiöt olivat todella pieniä, vain parin sentin mittaisia ja sitten oli taas joitakin isompia yksilöitäkin, joita pääsi leikkelemään ja tarkastelemaan esimerkiksi sikiön verenkierron erityspiirteitä. 

Kehitysbiologian kurssi on avannut ainakin omia silmiäni hyvinkin paljon! Kehityshäiriöitä tuntuu olevan jos jonkinlaisia ja joillakin lajeilla tai roduilla niitä jopa pyritään jalostamaan yleisemmiksi lievemmissä muodoissaan. Koiranjalostus on ollut paljon esillä viime vuosina ja siihen liittyvä luentomme herättikin paljon ajatuksia. Aika mielenkiitoista koirien historiassa on se, että ihmisen aiheuttamat pullonkaulat, mm. toinen maailmansota, ovat osasyyllisiä nykykoirien geneettisen monimuotoisuuden kaventumiseen. Näistä aiheista varmasti saa keskustelua aikaiseksi koiraihmisten parissa.

Paljon on tullut uutta tietoa ja varmasti sitä tulee jatkossa vielä paljon lisääkin. Ei voi olla kuin kiitollinen ja onnellinen siitä, että on päässyt opiskelemaan näin hienoja asioita! Tsemppiä siis eläinlääkikseen vielä hakevillekin!

Verta, happea ja ... imunestettä?

Hyvää uutta vuotta!

Hyvin tämä vuosi onkin alkanut, sillä tällä viikolla on jo aloitettu opiskelu vauhdikkaasti verenkierron ja hengityksen parissa. Vaikka tätä opintojaksoa on ollut vasta kolmena päivänä, niihin on mahtunut sekä pari luentoa että pari harjoitustyötä verisolujen parissa.

Verenkierrosta ja hengityksestä kerrotaan opinto-oppaassa näin:

Opiskelija

• tunnistaa verenkierto- ja hengityselimistön sekä imutiejärjestelmän makroskooppiset ja histologiset rakenteet, mukaan luettuna veren solut
• osaa nimetä ja paikallistaa tärkeimmät verisuonet, imutiet ja imusolmukkeet
• osaa johdonmukaisesti kuvailla edellä mainittuihin rakenteisiin liittyvät toiminnot, niiden säätymisen sekä merkityksen elimistön yleisen toiminnan kannalta

Verityöt (kuten harjoituksissa ohjaaja hauskasti ilmaisi) jatkuvat vielä seuraavalla viikollakin, sitten vuorossa on EKG:tä, sydänääniä, spirometristä mittausta, hengityskaasuja, histologiaa, verenpainetta sekä elvytystä käsitteleviä harjoitustöitä. Harjoitustöitä on yhteensä kahdeksana päivänä ja niissä on läsnäolopakko. Muistaakseni sydänääniä koskevaan harjoitustyöhön käytämme taas vuosikurssilaistemme koiria. Näistä harjoitustöistä ei ilmeisesti tarvitse tehdä mitään kirjallisia selostuksia, tai ainakaan kukaan ei ole vielä sellaisesta mitään maininnut.

Ensimmäisillä kerroilla olemme tutkailleet punasoluja ja niiden käyttäytymistä hyper- ja hypotonisissa liuoksissa. Olemme laskeneet punasolujen lukumäärää Burkerin laskukammion avulla, vaikka klinikkaolosuhteissa tätä ei enää juurikaan tarvitse tehdä. Välillä voi kuitenkin tulla vastaan tilanteita, joissa määrityslaitteisto ei toimi tai sitä ei ole käytettävissä, jolloin on tartuttava mikroskooppiin ja alettava laskea punasolujen määrää. Punasoluindeksit toimivat apuna sairauksien määrittämisessä. Plasman osmoottisen paineen ymmärtäminen on viimeistään nyt tärkeää, sillä osmolaarisuuden avulla määritetään nesteytyksessä käytettävien isotonisten liuosten koostumus. Hypertonisessa liuoksessa punasolujen osmoottinen paine on pienempi kuin solujen ulkopuolella, jolloin punasoluista poistuu vettä ja ne kutistuvat. Vaarallisempaa punasoluille on kuitenkin hypotoniseen liuokseen joutuminen, sillä tällöin punasolujen osmoottinen paine on suurempi kuin solujen ulkopuolella, jolloin punasoluihin tulee lisää vettä. Tarpeeksi pullistuessaan punasolu voi räjähtää ja seurauksena on hemolyysi. Jos nesteytyksessä käyttää siis osmolariteetiltaan vääränlaista liuosta, seuraukset voivat olla hyvinkin vakavia.

Hemolyysin tutkimista.
Kuva: http://en.wikipedia.org/wiki/Hemolysis

Lisäksi jaksoon kuuluu anatomian leikkelyitä, jotka suoritetaan vasta tentin jälkeen yhdessä hermostoon liittyvien leikkelyiden kanssa. Leikkelyt eroavat tällä kertaa aiemmista siten, että opiskelemme itse pienryhmissä asiat (toki opettajien avustuksella) ja sitten vaihdamme ryhmää ja opetamme saman asian muille (myös opettajien valvomana). Lopuksi on vielä suullinen tentti alkuperäisen pienryhmän mukana. Tentissä tulisi hallita sitten käytännössä koko elimistön keskeisten verisuonten, hermojen ja imusolmukkeiden sijainti ja viralliset nimet sekä kliinisesti merkittävät kohdat. Ainakin tällä hetkellä nämä dissektiot kuulostavat sekä mielenkiintoisilta että jännittäviltäkin. Nyt viimeistään lienee syytä huolehtia siitä, että omat opiskelumetodit alkavat olla kunnossa, koska asiaa tulee varmasti olemaan paljon!

Seuraavalla viikolla kalenteria täyttää myös solu- ja molekyylibiologia ja sitä seuraavalla viikolla alkaa puolestaan kehitysbiologia. Melko tiiviitä päiviä on siis tiedossa eikä ajankäytön suhteen todennäköisesti tule muuta ongelmaa kuin se, mistä saisi lisää aikaa kaiken opiskeluun.

Hermot menee...

Viime viikot ovat taas suhahtaneet vauhdilla ohi ja on ollut vaikea löytää sopivaa hetkeä istua alas ja pohdiskella kulunutta syksyä. Toivottavasti pääsykoelukijatkin ovat edes jouluksi malttaneet laskea kirjat alas kädestään ja nautiskelleet vapaa-ajasta. Aivoillekin tekee hyvää välillä hengähtää ja ajatella aivan muita asioita kuin fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa!

Syyslukukauden viimeiset kurssit eivät varsinaisesti olleet helpoimmasta päästä. Neurobiologia oli ehkä tähänastisista kursseista vaativin laajan sisältönsä vuoksi. Toki monet asiat kurssilla olivat selkeitä, mutta oli myös paljon pienempiä yksityiskohtia, joiden oppiminen ei ollut itsestäänselvää. Aiemmilla kursseilla luu- ja lihasopissa kurssit ovat hyvin pitkälti olleet anatomiaa. Neurobiologiassa opiskeltiin samaan aikaan sekä anatomiaa että fysiologiaa, missä on omat hyvät ja huonot puolensa. Toisaalta koen näiden osien tukeneen toisiaan, mutta toisaalta laajojen kokonaisuuksien hallitseminen kerralla toi esiin omat haasteensa. Toki tulevaisuudessa eläinlääkärin on syytä hallita vieläkin laajempia kokonaisuuksia, joten ihan hyvää esimakua tämä raakaan todellisuuteen toi.

Ennen tenttiä pääsimme harjoittelemaan neurologisen tutkimuksen tekemistä joidenkin vuosikurssilaistemme koirilla. Olimme etukäteen tutustuneet mm. videoilta normaaleihin reaktioihin ja vastaavasti myös epänormaaleihin tapauksiin. Neurologinen tutkimus sisälsi potilaan yleistilan, asentotuntoreaktioiden, aivohermojen ja selkäydinrefleksien tutkimisen. Kaikki koirat vaikuttivat yhteistyöhaluisilta, mikä ei toisaalta vastaa välttämättä todellista tilannetta vastaanotolla. Yritän ainakin itse päästä hyödyntämään tuttujeni koiria, jotta neurologisen tutkimuksen tekeminen onnistuisi sitten tulevaisuudessakin.

Neurologisen tutkimuksen lisäksi saimme kurkistella koirien silmiin oftalmoskoopilla. Ajatuksena kuulostaa helpolta, osoitellaan valolla silmään ja tutkitaan silmänpohjaa. Käytännössä se ei ihan niin mennyt. Aika moni onnistui jotain silmästä näkemään, ainakin vilauksen verisuonista, kun tavoitteena oli nähdä näköhermon pää, papilla nervi optici, josta silmään tulevat myös verisuonet. Silmälääkärillä käyneet ihmisetkin varmasti muistavat, että valon osoittaminen suoraan silmään ei tunnu varsinaisesti kovin mukavalta, ja samaa mieltä olivat tutkittavat koirammekin. Moni niistä alkoi liikehtiä levottomasti ja yritti paeta oftalmoskoopilla silmiään osoittelevia eläinlääkärinalkuja. Onneksi tätäkin voi harjoitella myös kotona tai kavereiden eläimillä, sillä oftalmoskooppeja saa lainata. Harjoittelua tämä osuus tarvitseekin!

Kuva: http://veterinaryvision.com/for-veterinarians/clinical-forum/specific-disease-topics/retinal-degeneration-2/

Seuraavan kirjoituksen ajattelin raapustella tämän vuoden viimeisestä "koulupäivästä", jonka vietimme Saaren tuotantoeläinsairaalassa Mäntsälässä. Kyllä sitä päivää olikin odotettu ja oli kiva päästä rapsuttelemaan lehmiä!