Klinikkavuosi: Tuotantoeläinsairaala, osa 2: Demot ja harjoitukset

Lupasin aiemmassa Tuotantoeläinsairaalan postauksessani kertoa jossain välissä vähän lisää Saaren jaksoihin kuuluvista pakollisista demoista ja harjoituksista, joten täältä pesee. Saaren viikko-ohjelma on tarkkaan (ja salaisesti) tietyn logiikan mukaan suunniteltu kokonaisuus, jonka ansiosta jokainen opiskelija käy vähintään tietyt demot ja harjoitukset klinikkavuoden Saaren jaksojen aikana läpi. Osaa harjoituksista, kuten esimerkiksi tammojen rektalisointiharjoituksia, ei ole kovin järkevää tehdä talvianestruksen aikana, koska munasarjoista ei tällöin oikein edes löydy mitään.

Kaikilla meistä taisi ensimmäiseen Saaren jaksoon sisältyä lehmillä tehtävä rektalisointi- ja vaginoskopiaharjoitus, mistä pääsikin hyvään vauhtiin tiloilla tapahtuvien kuukausitarkastusten ja muiden kaiveluiden osalta. Rektalisoinnin jälkeen iltapäivällä jatkettiin vielä nautapropen parissa, jossa jokaiselta kyseltiin henkilökohtaisesti rennohkon suullisen tentin tapaan naudan yleistutkimuksen suorittamisesta (pakollinen merkintä virheässä kirjassa) ja loppuiltapäivä keskityttiinkin kertaamaan yleistutkimusta ja sen antamia viitteitä erilaisista sairauksista. Ensimmäiset rektalisointiharjoituksethan oli tehty viimeistään kolmosella viikon mittaisella Saaren tutustumisjaksolla, ellei rektalisointia ollut päässyt seminologina harrastamaan. Nyt klinikkavuonna rektalisoimaan pääsi kyllä monella tilakäynnillä (mikäli sellaisia käyntejä sattui itselleen valitsemaan) tai vähintään kahdella pakollisella kuukausitarkastuskäynnillä. Kuukausitarkastuksissa tyypillisesti rektalisoidaan useita kymmeniä lehmiä pienellä porukalla ja tutkitaan niiden munasarjojen tilannetta tai mahdollista tiineyttä ja sen pituutta. Alkuun hommaa tehdään ihan pelkällä kädellä palpoiden, mutta joissakin tapauksissa katsellaan tilannetta tarkemmin ultraäänilaitteella. Senkin käyttö ja motoriikan oppiminen vaatii ihan samalla lailla toistoja kuin normaalin ultran käyttäminen peräsuolen ulkopuolellakin.

Erikseen oli vielä oma demo ultraääniharjoitukselle ja alkionsiirroille. Parina aamuna Saaren viikko-ohjelmaan kuului erityisen hyvä opetus ultraäänilaitteen käytöstä ja säädöistä, joka avasi ultraäänimaailmaa hyödyllisesti myös muidenkin eläinten ultraamisen kannalta. Ultraääniharjoituksessa nimensä mukaisesti harjoiteltiin rektalisoinnista tuttujen rakenteiden löytämistä ja tulkintaa ultraäänilaitteilla. Anatomian tuntemus oli tässäkin hyödyksi, sillä peräsuolessa ei ole kovin paljon ylimääräistä tilaa ja toisaalta rektaalianturiin kiinnitetyllä kädellä ei pysty oikein palpoimaan samaan aikaan anatomisia rakenteita. Alkioharjoituksessa käytiin läpi alkionsiirto-ohjelmiin liittyviä asioita eli esimerkiksi luovuttaja- ja vastaanottajaeläinten mahdollisia hormonaalisia käsittelyitä sekä itse alkioiden huuhtelua. Alkionhuuhtelua harjoiteltiin myös lehmien teuraskohduilla, joten jossain määrin tämäkin osuus pitäisi olla kaikilla hallussa.

Hevospatsas liikenneympyrässä Ypäjällä

Peränkaiveluita tehtiin klinikkavuoden aikana vielä kahden muunkin eläinlajin parissa eli yksi päivä vietettiin Ypäjällä käsi tammojen takapuolessa ja toinen mokoma Ollikkalassa sikagynen parissa. Kumpikin näistä reissuista tehtiin omilla autoilla ja kimppakyydeillä. Tammojen kanssa aloitettiin samalla ajatuksella kuin lehmilläkin eli ensin harjoiteltiin rakenteiden palpointia rektaalisesti ja iltapäivällä siirryttiin ultraäänilaitteen käyttöön. Ohjelmaan kuului myös tammojen vaginoskopointia ja siemennyksen harjoittelua. Harjoituksissa kukin opiskelija kävi noin neljä tammaa läpi eli lehmämateriaaliin verrattuna aika vähän tammagyneen tuli vielä klinikkavuonna rutiinia. Tammoissa ja lehmissä on onneksi paljon samaa, mutta myös paljon erilaista. Esimerkiksi anatomisesti munasarjat ja kohtu eroavat aika paljon toisistaan, tammalla peräsuolen kanssa pitää osata olla varovaisempi perforaation varalta ja toisaalta siemennys tehdään tammalla kädellä vaginan kautta ohjaten ja lehmällä taas peräsuolen kautta ohjaten.

Sikakin on ihan oma lukunsa, kuten Ollikkalassa saimme huomata. Sikojen rektalisoinnista on työergonomia kaukana, kun joutuu kumartumaan hyvin alas ja etsimään edes suhteellisen inhimillisen työskentelyasennon säkäkorkeudeltaan alle metrin korkuisen emakon kanssa. Mutta samalla ajatuksella sikalassakin toimittiin kuin muidenkin lajien kanssa eli ensin harjoiteltiin rektaalipalpaatiota ja sitten etsittiin samoja rakenteita rektaalisesti ultraäänellä. Siallahan on mahdollista tutkia kohtua myös transabdominaalisesti eli masmalon paikkeilta anturia sopivasti suuntaamalla pystyy näkemään esimerkiksi kohdun poikkileikkauksia. Jonkin verran sikaloissa harrastetaan erilaisia transabdominaalisia ultrauksia itsenäisesti tiineyksien tunnistamiseksi, mutta erilaisissa menetelmissä on omat rajoitteensa: jotkut saattavat kertoa vain nestesisällöstä, eikä sen perusteella voi varmasti sanoa, onko kyseessä tiineys, patologinen tila vaiko kenties virtsarakko. Sian anatomiassa haastetta tutkimuksissa lisää se, että kohtu on kovin sykkyrällä eikä koko kohtua ylety mitenkään palpoimaan läpi (toisin kuin lehmällä yleensä). Gynekologiaharjoitusten lisäksi Ollikkalassa pääsi mm. harjoittelemaan verinäytteenottoa sioilta eri suonista ja vähintäänkin seuraamaan siemennesteenottoa karjulta. Omasta sikalaharjoittelustani osa näistä toimenpiteistä olikin jo jossain määrin tuttuja, nyt niihin sai vähän uutta perspektiiviä.

Sikoja ei kovin paljon Saaren toiminta-alueella enää ole, mutta vihreään kirjaan on merkitty jokaiselle pakolliseksi vähintään pari sikalakäyntiä. Sikaloissa keskityttiin mm. terveydenhuollollisiin asioihin, kuten olosuhteisiin ja hoitoon, sikojen käsittelyyn, lääkityksiin ja harjoiteltiin Sikava-lomakkeen täyttöä. Viimeisten Saaren jaksojen lähestymisen myötä osa porukasta havahtui huomaamaan sikamatkojen puuttumisen ja osalle yritettiin erikseen järjestää sikalakäyntejä. Sikalakäynnille kannatti siis melkein aina lähteä, mikäli sellainen oli tiedossa. Osa ratkaisi ongelman korvaamalla yhden Saaren viikoista jo ykköselläkin meille mainostetulla Seinäjoen sikaviikolla, jossa pääsi tutustumaan mm. kuntapraktiikkaan, paikallisiin sikaloihin ja Seinäjoen Eviraan/Ruokavirastoon (nimenmuutos eri virastojen yhdistymisen myötä alkaen vuoden 2019 alusta).

Silmäkoukut ja pari muuta instrumenttiä pesun jälkeen kuivumassa

Tuotantoeläinten parissa toimiessa saa välillä ihan kunnon treeninkin aikaiseksi, siitä toimi muistutuksena obstetriikan eli synnytysopin harjoitukset. Yhtenä päivänä harjoiteltiin perinteistä synnytysapua käsiä, naruja, ketjuja ja muita erilaisia apuvälineitä käyttäen "kohtuun" eri virheasentoihin asetetun kuolleen vasikan "synnyttämiseksi" luonnollista tietä. Toisena päivänä harjoiteltiin fetotomiaa eli kuolleen vasikan paloittelua vaijerilla sahaamalla kohdussa varoen avustajakaverin sormia. Fetotomiaa oli jo hieman harjoiteltu Lisääntymistieteen harjoituksissa, mutta tässä harjoituksessa tilanne vastasi enemmän todellista tilannetta kohtua demonstroivien laatikko-säkki-viritelmien ja lantioluidenkin ollessa paikallaan. Niin näissä harjoituksissa kuin oikeassakin elämässä on tärkeää tehdä ensin huolellinen tutkimus, jotta tiedetään missä asennossa vasikka on, minkä kokoinen se on ja onko se edes elossa. Varsinkin isompien vasikoiden kohdalla asennolla on todella paljon merkitystä, sillä luiden rajaama lantio-ontelo ei oikein pysty laajenemaan ja vasikkaa oikeaan asentoon kääntämällä voidaan saada juuri riittävästi tilaa vasikan synnyttämiseksi luonnollista tietä. Ja toki liian kauan ei saa myöskään pitkittää päätöstä siitä, ryhdytäänkö sektioon vai ei.

Ensimmäisten Saaren jaksojen aikana kaikilla taisi olla myös pakollinen terveydenhuolto- eli th-harjoitus sekä laboratorioharjoitus. Tämän lisäksi vuoden aikana piti tehdä pari pakollista naudan th-käyntiä, joihin liittyen oli yleensä tarjolla etukäteen perehdyttäväksi jonkinlaisia papereita kunkin tilan eläinten terveyteen ja tuotokseen liittyen. Terveydenhuoltoharjoituksessa kertailtiin terveydenhuoltokäyntien kannalta oleellisia perusasioita nautojen tilavaatimuksiin, ruokintaan, vetimien kuntoon, vesikuppeihin ja vedenvirtauksiin, sorkkiin, kuntoluokkiin ja vasikoiden hoitoon liittyen. Käytännössä asiaa päästiin tutkailemaan ja havaintoja tekemään Keudan navetalla. Iltapäivällä oli vielä laboratorioharjoitus, jossa käytiin läpi Saarella olevan labran laitteita ja niiden käyttöä. Loppujenlopuksi kovin paljon labralaitteita ei klinikkavuoden aikana joutunut käyttämään, päivystyksissä jonkun verran ja maitonäytteiden viljelyä jonkun verran.

Andrologian harjoitukset taisivat olla kaikilla vasta viimeisten Saaren jaksojen aikana. Harjoituksessa käsiteltiin mm. siemenenkeruuta, sperman koostumusta eri eläinlajeilla, sperman tutkimista, koirien lisääntymissykliä ja sytologisia muutoksia eri vaiheissa. Siemenenkeruuta demonstroitiin koiran avulla ja mikroskooppia pääsi jokainen tuijottelemaan ja laskemaan erilaisten, myös epänormaalien siittiöiden määrää. Pakollinen eläinsuojelupäivä järjestettiin Viikissä muutaman opiskelijan ryhmänä kerrallaan vähän eri aikoihin klinikkavuoden loppupuoliskon aikana. Päivän aikana käytiin keskustellen läpi esimerkiksi itselle vastaan tulleita eläinsuojelullisia asioita ja pohdittiin eettisiltä kannoilta monenlaisia asioita. Mietimme omaa eetistä näkemystämme ja sen mahdollista muuttumista opiskeluvuosien aikana. Teimme jo ykkösellä omaan eläinetiikkaan liittyvän testin, johon on mielenkiintoista verrata omia nykyisiä ajatuksiaan. Helpompi toki olisi, jos olisi tallentanut tuon testin tuloksen silloin ykkösellä johonkin... Oli mukava jutella näistä asioista omien tulevien kollegojen kanssa ja huomata, että aika samoja ajatuksia on meillä kaikilla. Yritetään ymmärtää myös sitä omistajapuolta, mutta toisaalta eläinlääkärinä ollaan kuitenkin se taho, jonka pitää puolustaa eläimiä. Hyvin ajatuksia herättäviä keskusteluita kaikin puolin.


Huh, onneksi osan asioista olin kirjoittanut jo aiemmin, sillä pakko myöntää että moni asia on jo näistä demoista ja harjoituksista ehtinyt unohtuakin. Valitettava tosiasia lienee se, että ihmisen muisti on rajallinen ja jos jotakin asiaa ei jatkuvasti kohtaa esimerkiksi työssään, sitä ei vain pysty muistamaan. Tarvittaessa pitää sitten kertailla asioita kirjojen, tietokoneen tai muistiinpanojen syövereistä...

Klinikkavuosi: OSCE

OSCE eli objective structured clinical examination eli suomeksi käytännön taitojen tentti on klinikkavuoden lopussa suoritettava este, joka täytyy ylittää väliaikaisten praktiikkaoikeuksien saamiseksi. Muita vaadittavia asioita väliaikaisiin praktiikkaoikeuksiin ovat klinikkavuoden aikaisten opintojen suorittaminen, pakollisiin harjoituksiin, demoihin ja praktiikkapäiviin osallistuminen, vihreän kirjan täyttäminen vaadituilta osin, musta vihko 40:lla potilastapauksella varustettuna, teurastamo-/AVI- sekä kunnaneläinlääkäriharjoittelun suorittaminen. OSCEja on nyt pidetty ilmeisesti vajaat kymmenen vuotta eläinlääkiksessä ja esimerkiksi Tartossa vastaavaa koetta ei ole.

Viikin OSCE ja Saaren OSCE pidettiin erikseen eli Viikissä suoritettiin pieneläinten ja hevosten osuus, Saarella tuotantoeläimet ja lisääntymistiede. Saaren ja Viikin OSCE olivat hieman erilaisia pisteytyksiltään ja läpipääsyvaatimuksiltaan. Saaren OSCEssa oli kymmenen rastia ja läpäistäkseen tentin pisteitä tuli saada kasaan vähintään 70/100. Jos pistesaalis jää tämän alle, tuli koko Saaren OSCE kaikkine tehtävineen suorittaa uudestaan. Viikin OSCEssa oli 7 rastia ja jokaisesta rastista tuli saada vähintään 60 % pisteistä (yleensä max 15p). Mikäli jostain rastista ei saanut vaadittua pistemäärää, riitti tämän yksittäisen (tai muutamankin) rastin uusiminen eikä kaikkia rasteja tarvinnut suorittaa uudestaan. Jos ei kuitenkaan päässyt neljästä tai useammasta rastista läpi, oli ohjeen mukaan seuraava uusimismahdollisuus vasta vuoden päästä. Lisäksi potilaan hengen vaarantaminen aiheutti suorituksen hylkäämisen. Ainakin yksittäisiä rasteja osa joutui meidän vuosikurssiltamme uusimaan, mutta suurin osa porukasta pääsi kyllä ensimmäisellä yrittämälläkin koko tentin läpi.

OSCEen osallistujat oli Saaren osalta jaettu neljälle ja Viikissä kolmelle eri päivälle. Saaren OSCE oli ainakin useimmilla meistä viimeisellä Saaren jaksolla. Viikin OSCEa varten piti varmistaa, että ainakin sisätautiosaston ja diagnostisen kuvantamisen viikot oli suoritettu ennen tenttipäivää, mutta näissäkin oli kaikenlaisia säätöjä ollut ainakin vaihdossa olleiden opiskelijoiden suhteen. Ensimmäiset OSCEt olivat jo maaliskuussa ja viimeiset toukokuussa, joten pitkin kevättä on saanut/joutunut seurata muiden tenttistressin kehittymistä. Aiemmilta vuosikursseilta kerrottiin vinkkejä OSCEja varten ja toisaalta ensimmäiset tentin suorittaneetkin jakoivat kokemuksiaan niille, joilla OSCEt vasta olivat edessä. Osa on kokenut OSCEt jopa hauskana tai kivana kokemuksena, osa pelottavana tai stressaavana. Aika erilaisia kokemuksia ihmisillä on ollut, mutta toisaalta ihmiset ylipäänsä ovat kovin erilaisia. Kaikki eivät koe asioita samalla tavalla ja toinen osaa jonkun asian paremmin kuin toisen eivätkä siten kaikki tehtävät tunnu kaikista aina yhtä helpoilta ja itsestäänselviltä. Hevosorientoitunut ihminen on saattanut jännittää erityisesti pieneläinrasteja ja pieneläinihminen puolestaan tuotantoeläintenttiä. Siksi on vähän hankala sanoa, onko joku tehtävä tai rasti oikeasti ollut erityisen vaikea (ehkä jos moni on joutunut sen uusimaan, niin kyllä) vai onko kyse jostain muusta. Aika monella on ollut silti hymy huulillaan OSCEn tehtävät suoritettuaan, vaikka omasta läpipääsystä ei olekaan vielä varmuutta ollut.

Muistan itse nelosen keväällä alkaneeni jännittää vähän jo etukäteen OSCEja nähtyäni silloisia vitosia OSCE-päivinä ja kuunnellessani heidän kokemuksiaan tentistä. Oman klinikkavuoden aikana OSCEista kyllä puhuttiin jo heti klinikkavuosi-infossa, mutta sen jälkeen OSCEt taas unohtuivat melkein kokonaan. Kunnes jossain vaiheessa loppuvuodesta sähköpostiin kilahti piiiiiiitkä infoviesti, joka piti lukea huolella loppuun saakka. Oli ilmeisen mahdoton tehtävä, sillä varmaan ainakin puolet vuosikurssistamme unohti varmistaa oman OSCE-ilmoittautumisensa määräaikaan mennessä, mutta se ei onneksi haitannut. Vähitellen kevään edetessä OSCE:sta alettiin puhua enemmän ja enemmän kurssikavereiden kesken ja eläinlääkäreiltä varmisteltiin monesti "OSCE-tärppien" tutkimuksia ja hoitoja. Silti jollain tapaa OSCEt tulivat yllättävän nopeasti vastaan.

Koko ajan meille on sanottu, ettei OSCEja kannata pelätä eikä ole syytä panikoida, opimme nämä asiat kyllä hyvin tässä klinikkavuoden aikana. Aika hyvin tämä pitääkin kyllä paikkansa, mutta eivät ne opit itsestään sinne muistin syövereihin tallennu. Ellei ole jollain todella hyvällä ja erehtymättömällä muistilla varustettu ihminen, sanoisin että opiskella ja kerrata täytyy aiheesta ja omasta osaamistasosta aika paljonkin ainakin jossain vaiheessa. Ainakin itselläni asioiden linkittäminen omiin potilastapauksiin auttaa muistamaan paljon paremmin jonkun sairauden diagnostiikan ja hoidon, ja valitettavasti ihan kaikenlaisia potilastapauksia ei klinikkavuoden aikana välttämättä ehdi tulla kaikille meille vastaan. Ja sitä mukaa kun oppii uusia asioita, vanhat vain yksinkertaisesti putoilevat mielestä pois.

Itse OSCEt noudattivat niin Saarella kuin Viikissäkin aika samanlaista kaavaa, eli kutakin tehtävää oli aikaa tehdä 8-10 minuuttia ja joku torvi tai kello soi, kun tämä aika oli täynnä ja piti vaihtaa seuraavalle rastille. Kullakin rastilla oli paperilla kerrottu mitä pitää tehdä, mahdollisesti potilaan anamneesiakin. Paperilla saattoi lukea myös kysymyksiä ja joihinkin jopa vastausvaihtoehtoja. Useimmilla rasteilla oli mukana jonkinlaista rekvisiittaa, mitä kannatti tietysti hyödyntää blackoutin iskiessä. Saarella saattoi myös jonkun rasteista joutua suorittamaan kirjallisesti, muuten kaikilla rasteilla oli joku eläinlääkäri arvioimassa tehtävän suoritusta. Arvioijalta sai monesti myös vähän johdattelua tai apua, jos tehtävä ei oikein lähtenyt etenemään tai ei muistanut jotain asiaa sanoa. Toiset eläinlääkäreistä kysyivät hyvinkin johdattelevia kysymyksiä ja osa puolestaan sitten ei niin kovasti puuttunut tehtävän toteuttamiseen.

Saaren OSCEssa taisi joka ryhmällä olla rasteina munasarjadiagnostiikkaa, synnytysapua, sikatehtäviä, lammastehtävä, nautatehtäviä, hevosten lisääntymiseen liittyvä tehtävä ja th-tehtävä joko sikoihin tai nautoihin liittyen. Myös mehurastille saattoi päästä lievittämään hetkeksi tenttistressiään värityskirjan ja mehun pariin. Tehtävissä vaadittiin aika perustason diagnostiikan ja hoitojen hallitsemista, mutta joidenkin ryhmien OSCE-tehtävät eivät kyllä ihan perinteisiä first-day-skillsejä tuntuneet olevan ja vaatimustaso tuntui ryhmien välillä vaihtelevan jonkin verran. Saaren OSCEn tehtävät käytiin lopuksi iltapäivällä yhteisesti läpi kaikille opiskelijoille pakollisessa palautetilaisuudessa, mikä oli oppimisen kannalta ihan hyvä asia.

Viikin OSCEn rastit olivat vuorovaikutustaidot, pieneläinten sisätaudit, pieneläinten pehmytosakirurgia, pieneläinten ortopedia, hevosten sisätaudit, hevosten kirurgia sekä diagnostinen kuvantaminen. Näissäkin kysyttiin aika tavanomaisia asioita, joissa maalaisjärjen ja loogisen ajattelun kautta pystyi päättelemään jo paljon. Vaatimustasossa eri ryhmien välillä tuntui olevan vähän hajontaa ja arvostelijalla saattoi olla aika merkittäväkin vaikutus tehtävän sujumiseen ja pisteytykseen. Yksityiskohtiin menemättä jotkut rastit ovat aiheuttaneet jälkikäteen isompaakin keskustelua, joten kyllä meidän ihan oikeasti aika paljon ja tarkkaan pitää asioita osata ennen kuin meidät työelämään halutaan päästää. Viikin OSCEssa sai palautetta kullakin rastilla heti tehtävään vastattuaan, mutta aika monelle taisi jäädä palautteista asioita epäselväksi. Siksi mielestäni opiskelijan näkökulmasta Saaren tapainen yhteinen palautetilaisuus on paljon mukavampi ja opettavaisempi. Toisaalta Viikin OSCEn jälkeen pääsi sitten aika nopeasti kotiin eikä tarvinnut jäädä enää tekemään mitään normaalia klinikkapäivää loppuun. Näitä lyhyempiä päiviä ei ole tämän vuoden aikana ollut todellakaan liikaa. Alustavat tulokset Viikin OSCEsta sai jo samana päivänä ja lopullinen pistesaalis saattoi vielä hieman tarkentua muutaman päivän sisällä.

Omalta osaltani OSCE meni oikein hyvin, vaikken täydellisesti kaikista rasteista suoriutunutkaan. Olin itseasiassa varustautunut vähän jo siihen, että joutuisin jonkun rastin uusimaankin, mutta onnekseni näin ei käynytkään. Ei se varmasti maailmanloppu olisi ollut, mutta turhaa lisästressiä siitäkin olisi aiheutunut. Oli oikeastaan ihan kiva huomata tentin aikana, että vaikkei heti ihan täysin osannutkaan aina sanoa mikä potilaassa on vialla, osasi jo tietyn kaavan mukaan tutkia asioita ja edetä tapauksessa loogisesti eteenpäin. Jännittävää tilanteessa oli erityisesti se, ettei saanut klinikkavuoden aikana totuttuun tapaan eläinlääkäriltä välttämättä minkäänlaista reaktiota kertomaansa diagnoosiin tai hoitoon, vaan oli yksin päätöstensä kanssa. Aivan kuten sitten kesälläkin tulemme olemaan. Tuli vähän eläinlääkärimäinen fiilis jo siitäkin.

Joistakin asioista on vähän edelleen epävarmempi olo oman osaamisen suhteen kuin toisista, mutta kuten joku asiasta mainitsikin, on oikeassa työelämässä sitten onneksi lähes aina mahdollisuus tarkistaa asioita muistiinpanoista tai kirjoista. Kaikkea ei vain mitenkään voi kaikista eläinlajeista osata heti ulkoa ja toivottavasti sen moni tulevana kesänä vastaani tuleva eläimen omistajakin ymmärtää. Ainakin itse mieluummin tarkistan asioita niin kauan kuin ne tuntuvat epäselviltä sen sijaan että vain esimerkiksi lääkitsisin tai suorittaisin toimenpiteitä "sokkona" tietämättä oikeasti mitä teen.

Klinikkavuosi: Tuotantoeläinsairaala, osa 1

Klinikkavuoden tarinoinnit on luontevinta ja helpointa aloittaa Tuotantoeläinsairaalan eli Saaren rotaatioista, sillä jokainen meistä on ehtinyt tähän mennessä vuotta viettää vähintään kaksi, useimmat jo kolmekin jaksoa Saarella. Yhteensä Saaren jaksoja on klinikkavuoden aikana neljä. Saari on vuodesta toiseen tunnettu erittäin opiskelijaystävällisestä ja -myönteisestä ilmapiiristään ja opiskelijoiden onkin helppo viihtyä Tuotantoeläinsairaalan viikoilla. Yhtenä suurimpana epämukavuustekijänä taitaa olla kimppakyytien järjestäminen, sillä matka Viikistä Mäntsälässä sijaitsevalle Saarelle kestää vajaan tunnin ja päivien pituuden vaihdellessa osa kyytiläisistä voi joutua odotella muita ennen kotimatkalle pääsyä. Joku on käyttänyt julkisiakin Saarelle päästäkseen, mutta ainakin juna-asema on sen verran kaukana Saaren klinikasta, että asemaltakin tarvitsee jonkinlaisen kyydin perille päästäkseen. Yksi vaihtoehto on myös yöpyä hyvin edulliseen hintaan klinikan läheisyydessä olevassa opiskelija-asuntola Pajamäessä, jossa myös Saarella päivystävät opiskelijat saavat ilmaiseksi yöpyä.

Päivät Saarella alkavat yleensä kello 8.30 jonkinlaisella aamuinfolla, jossa kirjataan läsnäolijat, ilmoitetaan päivystäjät ja kertaillaan tai opiskellaan milloin mitäkin tuotantoeläinpraktiikkaan liittyvää asiaa tunnin verran. Noin 9.30 kokoonnutaan klinikkarakennuksen sohville, jonne joku eläinlääkäreistä tulee kertomaan päivälle sovituista potilaista ja tilakäynneille lähtevistä eläinlääkäreistä. Osa ryhmästä jakautuu tilakäynneille ja osalla on kullekin viikolle etukäteen tehdyn ohjelman mukaisesti joku pakollinen, koko päivän kestävä Tuotantoeläinsairaalan opetukseen kuuluva demo tai harjoitus. Useimmiten tilakäynneille jakautuminen sujuu ilman suurempia kinasteluja, mutta mahdolliset leikkauspotilaat joudutaan monesti arpomaan. Leikkauksia ei Saarella ole liikaa, joten kaikki tietenkin haluavat saada näistä edes jonkinlaista kokemusta tulevaa kesää ajatellen.

Kandikuulumisia Tuotantoeläinsairaalasta viime syksyltä. Kuvakaappaukset Yliopistollisen eläinsairaalan Facebook-sivuilta.

Tilakäynnit ja potilaat voivat olla käytännössä mitä vain ja Saaren toiminta vastaakin aika hyvin kuntatason praktiikkaa. Saarella tehdään myös jonkin verran pieneläinpraktiikkaa, mutta tietenkään varustelutaso ei ole aivan yhtä hieno kuin Pieneläinsairaalassa. Päivystystoimintaan kuuluu myös pieneläinpotilaita, joten ihan samalla lailla niidenkin hoitoa saattaa päästä Saarella harjoittelemaan. Tuotantoeläinpotilaat hoidetaan pääsääntöisesti tiloilla, mutta lähialueen tuotantoeläimiä saatetaan myös kuljettaa Saaren klinikalle hoidettavaksi ja esimerkiksi leikattavaksi. Hevospotilaitakin näkee lähitallien lisäksi klinikalla, erityisesti keväällä ja kesällä tammapraktiikan ollessa vilkkainta.

Yleensä yhden eläinlääkärin (joskus kahdenkin tai jopa useammankin) mukaan lähtee 1-5 kandia, riippuen päivän tilakäyntien ja kandien kokonaismäärästä. Siinä mielessä Saaren praktiikka on hyvin erilaista kuntaan nähden, että vauhti on opetuksesta johtuen aika hidasta. Kovin usein ei yhteen päivään mahdu kuin 2-3 tilakäyntiä, mutta nopeampia ja lyhyempiä käyntejä tietysti enemmän. Eläinlääkäri kertoo kandeille, mitä erityisiä tarvikkeita mukaan pakataan, esimerkiksi nupoutuskäynneille huolehditaan mukaan toimiva kaasukolvi sekä riittävästi kaasua ja puudutteita. Ohjeet saatuaan kandit huolehtivat tavaroiden pakkaamisesta: haalarit, essut ja saappaat niin itselle kuin eläinlääkärillekin, lääkelaukun, muiden tavaralaatikkojen sekä pyydettyjen välineiden tarkastus, tavarat ja ihmiset autoon ja matkaan.

Eläinlääkäristä riippuen matkat hyödynnetään usein käymällä läpi tulevien tilakäyntien potilaisiin liittyviä asioita, esimerkiksi diffejä, diagnostiikkaa tai hoitoja, mutta kyllä monesti jutustelu siirtyy ihan kaikkeen muuhunkin mahdolliseen. Ilmapiiri on siis todella rento. Autossa istuessa on myös hyvä muistaa tankata itseään syömällä ja juomalla eväitään, sillä päivien pituus on aina vähän mysteeri. Osa eläinlääkäreistä ei välttämättä harrasta päivän aikana ollenkaan syömistä, joten kandin kannattaa aina varautua pahimpaan ja ottaa riittävästi autossa säilyviä eväitä päiväksi mukaan. Monesti eväiden unohtuessa eläinlääkärin saa aika helposti suostuteltua poikkeamaan lähellä klinikkaa olevassa pienessä K-kaupassa ennen tilakäynneille lähtemistä. Toisinaan pysähdytään syömässä milloin missäkin vastaantulevassa paikallisessa lounaspaikassa ja ainakin pidempään Saarella toimineet eläinlääkärit tietävät kyllä parhaat syömäkelpoiset ruokapaikat. Ja aina on olemassa suht lähellä klinikkaa sijaitseva Juustoportti... Omat eväät tulevat toki opiskelijalle aika paljon halvemmaksi kuin lounaat, jotka eivät todellakaan ole Saaren toiminta-alueella opiskelijahintaisia.

Vihreän kirjan Tuotantoeläinsairaalan suoritusvaatimuksia. Tämä sivu täyttyi allekirjoituksilla erittäin nopeasti.

Tiloilla eläinlääkäri ohjaa opiskelijoiden toimintaa, mutta kandit saavat tehdä todella paljon asioita itsekin. Eläimille tehdään yleistutkimuksia, otetaan maito- ja verinäytteitä, pistetään lääkkeitä, letkutetaan, nupoutetaan, sahataan sarvia, nesteytetään, tutkitaan jalkoja, sorkkia ja kavioita, rektalisoidaan, tehdään tiineystarkastuksia ja tutkitaan munasarjoja, hoidetaan eri syistä makaavia lehmiä, avustetaan tarvittaessa poikimisissa, kuntoluokitetaan, tehdään terveydenhuoltokäyntejä, tutkitaan vetimiä, asetetaan pötsimagneetteja ja tehdään vaikka mitä muuta. "Saarella kandit pääsevät itse tekemään" on kuultu todella monien suusta ja tämän kyllä voin itsekin allekirjoittaa.

Kandien tehtävä on jo tiloilla huolehtia välineiden pesuista ja huuhteluista ja toisaalta myös varmistaa, että kaikki Saaren omaisuus on muistettu ottaa tilalta aina mukaan autoon. Jos tilalla ei ole riittävästi haalareita ja/tai saappaita noin 5 kandin joukolle, käytetään omia haalareita ja saappaita ja ne sullotaan tilakäynnin päätteeksi jätesäkkiin ja viedään klinikalle pestäväksi. Omia haalareita Saarella tarvitsee oikeastaan vähintään 3 kappaletta, joskus tosin toivoisi että niitä olisi vielä enemmänkin. Lisäksi tarvitaan omat turvakärjelliset kumisaappaat sekä jonkinlainen rektalisointitakki/-essu. Stetoskooppia, kelloa ja kuumemittaria tarvitaan toki yleistutkimuksiin eikä muistiinpanovälineistäkään haittaa ole. Päivän päätteeksi autokuorman selviytyessä takaisin Saaren klinikalle auto tyhjennetään ja kandit huolehtivat kaikkien käytettyjen tavaroiden ja suojavaatteiden pesusta, puhdistuksesta, desinfioinnista, laukkujen ja laatikoiden täyttämisestä sekä mahdollisten näytteiden jatkotoimenpiteistä. Päivystäjien tehtävä on pienentää pesukoneen eteen muodostunutta kandien haalarivuorta eli täyttää ja tyhjentää pesukonetta ja kuivausrumpua päivystysvuoronsa ohella.

Kun kaikki edellämainittu on saatu tehtyä, voivat kandit lähteä kotia tai Pajamäkeä kohti, jäädä klinikkarakennuksen sohvalle odottelemaan muita kyytiläisiä tai mennä vaikka tietokoneluokkaan kirjoittamaan leikkauskertomusta. Päivän pituutta ei oikein voi etukäteen ennustaa, mutta tyypillisesti paluuaika osuu ehkä jonnekin 14-16 välille. Harvemmassa on ainakin itselläni olleet ne päivät, jolloin olisi päässyt tosi aikaisin kotiin lähtemään, mutta toisaalta kovin pitkiksikään päivät eivät usein veny. Demo- ja harjoituspäivinä aikataulu on yleensä aika vakio ja ohjelma loppuu useimmiten aika lailla kello 16.

Lypsylehmillä käytettävä lettupannu, jolla ei toivottavasti saa sen käyttötarkoituksessa lettuja aikaiseksi.

Päivystäjien vuoro alkaa arkipäivinä kello 16 ja päättyy seuraavana aamuna kello 8. Viikonloppuisin päivystysvuoro alkaa perjantaina kello 16 ja päättyy seuraavana maanantaiaamuna kello 8. Saaren päivystykset eivät yleensä oikeuta vapautuksiin seuraavan päivän ohjelmasta, eli seuraavaan päivään pitää osallistua aivan normaalisti. Harvemmin päivystyksiin kuitenkaan sattuu niin paljon ohjelmaa, ettei yöllä ehtisi edes jonkin aikaa nukkua. Jos sattuu päivystämään Saaren jakson jälkimmäisenä viikonloppuna, ollaan yleensä seuraavaksi vuorossa olevassa Hevossairaalassa tietoisia siitä, että Saaren viikonloppupäivystäjät saattavat tulla paikalle vähän myöhässä. Lisäksi Saarelta voi lähteä maanantaina jo klo 6 kohti Viikkiä, mikäli päivystys on hiljaista.

Päivystäviä kandeja on kullakin vuorolla 1-3 eikä varapäivystäjiä ole. Ennen vuoron alkua päivystäjät merkitsevät omat puhelinnumeronsa päivystäjien listaan, jotta eläinlääkäri osaa soittaa oikeat ihmiset päivystyskeikan iskiessä paikalle. Saarella eläinlääkäri siis vastaa itse päivystyspuheluihin. Mikäli päivystyskeikkoja ei ole, aika kuluu Pajamäen asuntolassa puhelimen pirinää odotellen. Pajamäessä on päivystäjille varattu oma huone kolmella sängyllä, peitoilla ja tyynyillä varustettuna. Suihku, pesukone, pari jääkaappia, kahvin- ja vedenkeitin, astioita ja aterimia, tv ja langaton netti löytyy, ruokaa voi laittaa mikrossa tai keittolevyllä, mutta uunia ei opiskelijoille ole suotu. Omilla lakanoilla, pyyhkeellä, hygieniavälineillä ja sopivalla ruokamäärällä selviää vuorosta yleensä erinomaisesti, mutta hiljaisempien päivystysvuorojen varalle kannattaa itselleen ottaa jonkinlaista viihdykettä tai opiskelumateriaalia mukaan.

Päivystysvuorossa kandit huolehtivat päivystysauton varustuksesta normaalien klinikkapäivien tapaan, joskin päivystysautosta löytyy aika paljon enemmän tavaraa (= enemmän muistettavaa) kuin muista Saaren autoista. Lisäksi päivystäjille kuuluu tosiaan pyykinpesua, jotta seuraavaksikin päiväksi kaikilla olisi puhtaat haalarit käytössä. Päivystysillan ohjelmaan kuuluu myös klinikalla olevien eläinten iltatarkastus ja -ruokinta. Joskus klinikalla saattaa olla eläimiä hieman enemmän, mutta yleensä niitä ei kovin montaa ole. Lähinnä "iltatarkki" sisältää rehujen antamista tai vasikoiden juottamista sekä lannan kolaamista.

Jotkut hoitovaihtoehdot ja lääkeannokset on hyvä osata ulkoa, esimerkiksi rakkuloiden hoito.

Saarella on käytössä oma klinikkapistesysteeminsä ja jokaisen on saatava vähintään 38 pistettä muiden pakollisten merkintöjen ja suoritusten ohella väliaikaisten praktiikkaoikeuksien saamiseksi. Normaaleista klinikkapäivistä saa 1 p, arkipäivystyksistä 0,5 p ja viikonloppupäivystyksistä 3 p. Käytännössä pisteet tulevat aika helposti kasaan, jos osallistuu suurimpaan osaan Saaren päivistä ja hoitaa omat päivystysvuoronsa. Kunhan huolehtii itse, että pisteitä tulee riittävästi ja osallistuu pakollisiin demoihin ja harjoituksiin ajallaan, voi Saarelta olla yksittäisiä päiviä ilman sen erityisempiä kyselyitä pois, mutta pidempiä lomapätkiä ei näin pysty itselleen kikkailemaan. Tarvittaessa korvaavia päivystysvuoroja voi sopia itselleen esimerkiksi jouluna tai pääsiäisenä. Joustavuutta siis löytyy, mutta pitää aina muistaa sekin, että jokainen on itse vastuussa omasta oppimisestaan.

Monien muiden tapaan olen viihtynyt Saarella hyvin ja oppinut hurjan paljon erilaisia asioita tuotantoeläimistä. Koska Saarella pääsee tekemään niin paljon asioita itse, voi jo melkein sanoa tiettyjen asioiden sujuvan rutiinilla. Tässä vaiheessa opintoja nimenomaan jatkuvien toistojen tekeminen onkin aika tärkeää, jotta omaan työskentelyyn saa edes hieman varmuutta. Paljon tulee silti aina uusiakin asioita vastaan, koska potilasmäärät eivät parin viikon aikana ehdi valtavan suuriksi kasvaa. Harvinaisempia potilastapauksia kaikki eivät pääse edes itse näkemään tai kokemaan, joten tiedon jakaminen opiskelukavereiden kesken on aika hyödyllistä. Toisaalta eri eläinlääkäreiden kanssa tiloilla kulkiessa pääsee näkemään hyvin erilaisia työskentelytapoja ja voi etsiä niistä itselleen ne sopivimmat. Niinkin "arkisessa" toimenpiteessä kuin vasikoiden nupoutuksessa on olemassa varmaan joka eläinlääkärillä vähän omat toimintatapansa ja kikkansa, joten Saarella on alusta saakka päässyt huomaamaan, että onnistuneeseen lopputulokseen voi päästä monin eri keinoin.


Ajattelin kirjoitella Tuotantoeläinsairaalasta vielä ainakin toisen postauksen, jossa kerron vähän enemmän pakollisista demoista ja harjoituksista. Jos joku teistä lukijoista haluaa tietää jotain muutakin, saa toki toivoa ja kysellä!

4th Year

Vielä viimeinen postaus kertauksena nelosvuoden opinnoista ennen vuoden vaihtumista (aiemmat koostepostaukset ekasta, tokasta ja kolmannesta vuodesta eläinlääkiksessä). Sitten voinkin siirtyä jo vihdoin ja viimein klinikkavuoden kuvioihin, jos ja kun vaan jossain välissä ennätän. Nelosen voisi lyhentää seuraavasti: "tiivis ja työntäyteinen, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen ja opettavainen vuosi".

Neljäs opiskeluvuosi pyörähti rytinällä liikkeelle ja jo ensimmäisen eli Pieneläinsisätautiopin blokin eli SAIM:in aikana tunsin lähes hautautuvani valtavan työmäärän ja omien kohtuuttomien ajatusteni alle. Seitsenviikkoinen SAIM tuntui tuolloin sisältävän kaiken kaikesta, mutta vuoden edetessä huomasin olleeni väärässä. Tuon "kaiken" lisäksi oli luvassa vielä aika paljon muutakin. Neurologia ja oftalmologia monine sairauksineen ja termeineen ei varsinaisesti helpottanut asiaa, mutta harjoituksissa oli hienoa päästä pitkästä aikaa tekemään tutkimuksia ihan oikeilla eläimillä. Lisäksi olin erityisen vaikuttunut fysioterapiasta neurologisten potilaiden hoidossa.

Seuraavaksi jatkettiin Pieneläinkirurgian blokilla, jonka Pehmytosakirurgian ja Ortopedian opit ovat ehkä yhdet kaikista parhaiten mieleen jääneistä asioista nelosvuodelta. Hienoja ja opettavaisia ryhmätöitä, ensimmäisiä haparoivia otteita ja ompeleita oikeilla eläimillä kirurgian harjoituksissa ja ihania eläväisiä koiria kipsausharjoituspäivänä Halikossa! Epäilemättä kirran blokki on vuodesta toiseen opiskelijoiden mieleen, sillä mielenkiintoisen aihepiirin lisäksi se on pedagogisestikin erittäin onnistuneesti rakennettu kokonaisuus. Hienoa tässä on sekin, että sama tyyli jatkuu myös kirran opetuksessa klinikkavuonna, siitä lisää myöhemmin. Syyslukukauden viimeinen kokonaisuus ennen odotettua joululomaa vietettiin Anestesiologian monimutkaisiin saloihin syventyen. Perusteita käytiin tarkasti läpi, mutta käytännön oppi valitettavasti tuntui jäävän pitkälti klinikkavuoden aikana opittavaksi.

Vuoden vaihduttua ja vähän sitä ennenkin alkoi uurastaminen Hevossairauksien parissa. Muistin/ehdin jälleen kirjoittaa peräti yhden postauksen vuoden aikana erään heppapäivän ohjelmasta, ylimääräistä vapaa-aikaa ei paljon tuntunut olevan tarjolla. Onneksi saimme edes yhden harjoitustyön verran hevosterapiaa rapsutellessamme oikeita hevosiakin. Heti heppatentin perään jatkettiin Kotieläinten lisääntymistieteen parissa vaatimattoman kuusiviikkoisen verran, mutta ohjelmaan oli mukavasti sisällytetty joitakin asioita selkeyttäneitä demoja. Tentittävä alue sisälsi tuskastuttavan monen eläinlajin kaikki mahdolliset lisääntymiskiemurat.

Vasikkaripulivärityskirja itseopiskelun tuloksena.

Kliinisessä tuotantoeläinlääketieteessä tutustuttiin turkis- ja riistaeläinten, mehiläisten, siipikarjan ja kalojen sekä sikojen ja märehtijöiden sairauksiin hoitoineen (osa 1 ja osa 2) yhteensä noin seitsemän viikon verran. Saimme paljon käytännönläheisiä neuvoja tuotantoeläinten parissa työskentelyyn ja esimerkin siitä, millaiset luentomuistiinpanot eivät ole opiskelijan näkökulmasta hyvät. Nelosvuoden viimeisteli Teurastamohygienia, jossa keskityttiin enemmän teurastamoiden valvontaan. Pääsimme labratöissä jälleen muistuttelemaan toisiamme bunsenliekin sammuttelusta työpisteeltä poistuttaessa. Kiitin onneani, että kyseinen kurssi oli mahdollista suorittaa tenttimättäkin.

Kaiken opetuksen ohella kartutimme kokemusta ja harjoittelimme päivystämistä ja teorian ottamista käytäntöön niin PES:illä kuin HES:illäkin useiden vuorojen ajan, eikä päivystäminen enää vähitellen tuntunutkaan niin pelottavalta.


Nelonen oli tosiaan raskas, mutta silti niin ihana vuosi. Tämä jos mikä on sitä, mitä varten tähän kouluun on haettu! Vihdoinkin sitä oikeaa eläinten tutkimista ja hoitoa käsittelevää tietoa muutaman vuoden perustan rakentamisen jälkeen. Olen edelleen samaa mieltä kuin aiempinakin vuosina: tämä on tismalleen oikea ala itselleni!

Tulevaisuuden tuotantoeläinlääkärit 2/2

Joululoma on vihdoin koittanut ja hetkeksi saa unohtaa kaiken opiskeluun liittyvän (paitsi ehkä jos pitää miettiä vaihtoonlähtöä, rästitenttejä, harjoitteluja, OSCE:a tai kandikesän työpaikkaa)! Parhaani mukaan yritän itse ainakin ottaa rennosti tai ehkä omassa tapauksessani edes vähän rennommin, sillä stressitaso on kieltämättä taas välillä tuntunut olevan aika korkealla. En ole onneksi yksin ajatusteni kanssa, sillä yhden jos toisenkin suusta on kuultu erilaisista painajaisista tai muuten kummallisista unista eläimiin liittyen. Sen verran uhrasin loman alustani aikaa blogille, että naputtelin jokusen ajastetun postauksenkin. Tulee vihdoin vähitellen tuo nelosvuosikin sitten käsiteltyä ja voin seuraavaksi alkaa käsitellä klinikkavuoden kokemuksia. Tässäpä kuitenkin vielä jatkoa tuotantoeläimistä:


Sikaosuudessa kerrattiin ensin sikojen tutkimista, Suomen sikatautitilannetta, eri sikaryhmien (pikkuporsaat, vieroitetut porsaat, lihasiat, karjut ja emakot) tyypillisimpiä sairauksia, ruokintaa ja muita erityispiirteitä. Seuraavilla luennoilla käytiin läpi sikalan terveydenhuoltoon liittyviä asioita, eri elinryhmiin sekä aineenvaihduntaan liittyviä sairauksia, sikojen lääkityksen erityispiirteitä, myös sikojen kivunhoitoa ja anestesiavaihtoehtoja. Oma luentonsa oli myös minisioista, ja tämän perusteella (ja myös Saarella tähän mennessä tehtyjen havaintojen perusteella) harkitsin vakavasti hyvien kuulosuojainten ostamista. Sikaosuuteen kuului myös vapaaehtoisia sikatehtäviä, joiden tekemiseen oli varattu muutamana iltapäivänä aikaa. Vapaaehtoisuudesta huolimatta tehtävät olivat ainakin omasta mielestäni erittäin hyviä ja varmasti tarpeellisia sikapraktiikassa ja tehtävien purku toteutettiin keskustellen ja käytännön näkökulmia hyvin huomioiden.

Hengitysteihin liittyen dissektiosalilla pidettiin yksi pakollinen iltapäivädemo, jossa tutkailtiin teurastamolta saatuja sikojen keuhkoja ja niistä löytyneitä patologisia muutoksia aiemmin luennoilla läpikäytyjen sairauksien perusteella. Vuosikurssi oli jaettu neljään osaan ja kukin ryhmä oli salilla noin 1,5 h. Toinen pakollinen läsnäolo oli meille järjestetty tehtävärata, jossa kävimme 10 sikoihin liittyvää rastia läpi. Rasteilla käsiteltiin sikojen lääkintää ja siinä käytettäviä välineitä sekä lääkkeitä, näytteenottoa erilaisissa tilanteissa ja näytteiden pakkaamista jatkotutkimuksiin lähettämistä varten, nivustyräleikkauksen anestesiasuunnitelmaa, emakon nesteytystä ja automaattiruiskujen anatomiaa. Kolmannella läsnäoloa vaatineella kerralla käytiin läpi etukäteen tekemiämme virtuaaliseen sikalaan liittyneitä terveydenhuoltotehtäviä. Virtuaalisikala oli siis meille harjoituksia varten useammasta oikeasta sikalasta "rakennettu" sikala, jossa pääsimme seikkailemaan omilla tietokoneillamme vähän samaan tapaan kuin oikeassa sikalassa oikealla terveydenhuoltokäynnillä olisimme kulkeneet. Täydellinen se ei ollut ja aikaa tehtävien tekemiseen ja oikeiden kohtien löytämiseen sai kyllä kulumaan enemmän kuin olisi alkuun voinut kuvitella, mutta hyödyllinen harjoitus silti. Virtuaalisikalasta saatujen tietojen perusteella piti täyttää sekä Sikava-terveydenhuoltokäynti-raportti että tehdä Sikava-terveydenhuoltosuunnitelma.

Märehtijöiden osuus alkoi heti aamupäivällä olleen sikatentin jälkeen, mutta onneksi kevyellä infotilaisuudella ja ryhmätehtävien ohjeistuksella. Ryhmätehtävässä vuosikurssi oli jaettu 8 ryhmään, joilla kullakin oli oma tehtävänantonsa. Kaikkien tuli tehdä aiheestaan jonkinlainen posteri tai muu esitys, joka käytiin läpi erillisessä purkutilaisuudessa muutaman päivän päästä aiemmilta vuosilta tuttuun posterikävelytyyliin ryhmissä kiertäen. Lisäksi aiheesta piti tehdä noin sivun mittainen yhteenveto muille jaettavaksi. Tehtävien aiheet käsittelivät naudan neurologista tutkimusta, mahojen anatomiaa niin pötsin kuin juoksutusmahankin kannalta, pötsin liikkeitä ja pötsinäytteen ottoa, ketoosia, typpimetaboliaa sekä lehmän ruokintaa ja ne olivat hyvää kertausta ja mieliinpalauttelua aiemmilta kursseilta.

Varsinaiset luennot käsittelivät kaikkea mahdollista naudoista luennoijasta riippuen joko hyvin kansantajuisesti tai sitten paljon mystisiä lyhenteitä sisältäen. Aika hyvin meille painotettiin niitä asioita, jotka oikeasti nautapraktiikassa ovat tärkeitä ja mitkä ovat "hifistelyä". Läpi käytiin eri elinten ja elinryhmien sairauksia, aineenvaihduntaa, ontumista ja sorkkien hoitoa sairauksineen, tarttuvia tauteja, märehtijöiden sedaatiota ja anestesiaa, yleisimpiä leikkauksia, nautojen terveydenhuoltoa, tuotantoeläinten sairauksiin liittyviä taloudellisia asioita sekä tautisaneerauksia. Nautoihin liittyen sai tehdä myös vapaaehtoisia (mutta erittäin hyödyllisiä) case-tehtäviä, joita käytiin läpi parina iltapäivänä. Vasikkaripulit opiskeltiin osittain omatoimisesti parin casen ja etukäteen jaetun materiaalin perusteella läpi ja näistä caseista keskusteltiin vielä vasikkaluennon alussa. Yksi aamupäivä käytettiin pureutuen ruokintaan ja säilörehuanalyyseihin. Terveydenhuoltoon liittyen piti palauttaa tehtäviä, joissa tuli arvioida parin tilan terveydenhuoltoraportteja ja kommentoida paria navettapiirrustusta. Navettapiirrustuksia, rakennussuosituksia ja erilaisia ratkaisuja läpikäydessä muodostui jonkinlainen käsitys siitä, millaiset asiat ovat oikeasti hyviä eläinten kannalta ja millaiset eivät. Uusia navettoja ja miksei tietysti muitakin eläinsuojia rakentavien ihmisten toivoisi keskustelevan suunnitelmista ja/tai näyttävän piirrustuksia eläinlääkärillekin jo suunnitteluvaiheessa uusien näkökulmien saamiseksi ja suurempien suunnittelulapsusten välttämiseksi.

Tästä kuvasta voi huomata sen, miten lähellä "naula" lehmän pötsissä/verkkomahassa onkaan sydäntä.
Kuva Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä.

Sekä sika- että märehtijäosuudessa useat case-tehtävät ja käytännönläheisyys olivat valtavien tietopakettien pelastus ja auttoivat asioiden oppimisessa huomattavasti. Tähän mennessä Saarella kliinisessä työssä vastaan tulleet potilaat on ollut aika helppo yhdistää aiemmin luennoilla läpikäytyihin asioihin. Pakko myöntää silti, että aiemmin keväällä olleen Lisääntymistieteen luentojen asiat olivat osittain jo päässeet unohtumaan ennen tämän märehtijäkurssin loppua (siis ehkä parissa-kolmessa kuukaudessa...). Onneksi lisääntymiseen liittyviä asioita on tullut tähän mennessä joka Saaren jaksolla vastaan, joten niitäkin on saanut hyvin palauteltua mieleen. 

Märehtijätentti on ilmeisesti perinteisesti ollut jossain määrin pelätty tentti, sillä aiempina vuosina läpipääsyprosentti ei ole ollut kovin suuri. Meidän vuosikurssilta noin 3/4 pääsi ensimmäisessä tentissä kurssista läpi. Oma ja monien muidenkin kurssikavereiden ajatus tästä on ehkä kurssin haastavuuden sijaan kurssin ajoitus myöhään keväällä, kun takana on jo pitkä ja rankka opiskeluvuosi ja motivaatio istua lukemassa tenttiin ei ole enää kovin suuri. Tätäkin asiaa yritetään uuden lakanan perusteella jo seuraavana keväänä ratkaista muokkaamalla tuotantoeläinblokin luentojärjestystä.  Uusintoja toki aina järjestetään, mutta klinikkavuonna tulisi kaikkien nelosvuodenkin tenttien olla suoritettu jouluun mennessä, tai klinikkavuosi voi katketa kesken kaiken. Uusintoihin lukeminen voi olla aika haastavaa muutenkin hektisen klinikkavuoden keskellä, joten suositeltavaa on yrittää läpäistä tentit kertaheitolla.

Tulevaisuuden tuotantoeläinlääkärit 1/2

Keväästä tuntuu jälleen olevan ikuisuus ja toinen rotaatiokin on jo yli puolivälissä. Tähän vuodenaikaan pimeys vain lisääntyy ja päivien valoisat osuudet jäävät sairaalan sisätiloissa touhutessa lähes näkemättä. Saaren jaksoilla pääsee autossa istuen näkemään edes tasaisen harmaan pilvimassan verhoamaa taivasta, samoin ehkä Hevossairaalassa tai Pieneläinsairaalassa ontumatutkimuksia ulkona tehtäessä. Jaksaminen alkaa olla taas koetuksella, mutta onneksi päivien sisältö on ollut sentään lähes poikkeuksetta mielenkiintoista ja inspiroivaa. Aikaa ottaisin lisää jokaiseen vuorokauteen, jos sitä jostain vain saisin.

Maalis-huhtikuun taitteessa heti Lisääntymistieteen tentin jälkeen alkoi puurtaminen Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen parissa. Tämä kokonaisuus piti sisällään Siipikarjan, kalojen, turkiseläinten ja mehiläisten terveyden ja sairaanhoidon, Sikojen terveyden ja sairaanhoidon sekä Märehtijöiden terveyden ja sairaanhoidon. Kirjoittelen näistä taas pari erillistä postausta, että saan joskus jotain julkaistuakin.

Ensimmäisestä osuudesta eli turkis- ja riistaeläimiä, mehiläisiä, siipikarjaa sekä kaloja koskevista luennoista pääsi läpi osallistumalla 70 %:iin luennoista (luentoja yhteensä 4 päivänä) ja  kirjoittamalla kustakin aihealueesta mielestään kolme tärkeintä asiaa ja palauttamalla tämän teoksen, mutta myös tenttiminen oli mahdollista. Sikaosuudessa luennot olivat pääsääntöisesti vapaaehtoisia, mutta parina iltapäivänä oli pakollisia demoja tai harjoitustehtäviä sekä yhtenä aamupäivänä pakollinen tehtävien purkutilaisuus. Märehtijäosuuden luennot olivat myös vapaaehtoisia, mutta muutama tehtävien tekemiseen tai purkuun käytetty iltapäivä oli pakollinen. Sika- ja märehtijäosuudesta oli omat tenttinsä, sikatentti heti pariviikkoisen sikaosuuden päätteeksi ja märehtijätentti neliviikkoisen märehtijäosuuden lopuksi.

Pimeyden keskellä on ihana muistella mennyttä kesää, melkein yhtä vihreäähän ulkona yhä on.

Opinto-oppaamme on nykyisin (ja on ollut kyllä jo tovin...) enää Weboodin syövereissä, eikä Kliinistä tuotantoeläinlääketiedettä koskevia osaamistavoitteita ollut siellä listattuna. Tässä joskus aiemmin tallentamani opinto-oppaan tavoitteet Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaanhoidolle (sisältö lienee pääpiirteissään vuodesta toiseen aika sama ja ainakin näistä asioista meille luennoilla puhuttiin):

Opiskelija

• osaa selostaa tuotantoeläinten yleistutkimuksen kulun ja kertoa normaaliarvot 

• osaa nimetä sairauden tyypillisten oireiden ja löydösten perusteella 

• osaa listata tavallisimpien sairauksien oireet, tutkimusmenetelmät ja hoitovaihtoehdot, sekä kertoa hoitojen farmakologiset perusteet 

• osaa selittää tavallisimpien sairauksien etiologian, patogeneesin ja ehkäisymenetelmät 

• hallitsee ja osaa kertoa tavallisimpien kirurgisten toimenpiteiden kulun 

• osaa havainnoida eläimiä, tuotantoympäristöä ja erilaisia raportteja, tehden niistä johtopäätöksiä yksilö- ja karjatasolla 

• osaa selittää kansallisen eläinten terveydenhuoltotyön tavoitteet ja työvälineet 

• osaa yhdistää kliiniset sairaudet laajempaan kokonaisuuteen ja neuvoa ennaltaehkäisyssä sekä osaa tehdä Naseva- ja Sikava-käynnin

Ensimmäinen luentomme käsitteli turkiseläinten sairauksia. Kertasimme turkiseläinten tuotantokiertoa, eri lajeja ja niiden värimuunnoksia ja kävimme läpi eri lajien tyypillisiä sairauksia. Kuten usein sioilla, myös turkiseläimillä hoidot ovat pääosin massalääkityksiä isoille eläinryhmille. Turkiseläintilat sijaitsevat maantieteellisesti pääsääntöisesti Pohjanmaalla, joten jokaiselle meistäkään ei välttämättä tule kovin paljon turkiseläimiä uralla vastaan. Kuten mitä tahansa muutakin eläintä, myös turkiseläimiä eläinlääkärin on osattava hoitaa riippumatta siitä, mitä itse kyseisestä elinkeinosta ajattelee. Riistaeläinten luennolla puhuimme Suomen merkittävimmistä riistaeläimistä, niiden määristä, ilmastonmuutoksen vaikutuksesta niiden elinolosuhteisiin, tärkeimmistä taudeista varsinkin eläinlääkärien roolin kannalta sekä hieman myös luonnonvaraisten eläinten hoitamisesta.

Kuva minkeistä eräältä EKY:n järjestämältä turkistarha-exculta, jossa kuvaaminen oli sallittua.

Mehiläisten ihmeelliseen maailmaan meitä opasti peräti kokonaisen päivän verran myös eläinlääkärinä toimiva mehiläishoitaja. Kävimme läpi mehiläisen, ampiaisen, kimalaisen ja erakkomehiläisen eroja, mehiläisyhteiskuntaa ja sen toimintaa, pesän hoitamista sekä mehiläisen vuosikiertoa. Ennen lounastaukoa kävimme vielä kyseisen eläinlääkärin autolla tutkimassa kaikenlaisia mehiläistenhoidossa käytettäviä välineitä, kuten pieniä kirjekuoreen mahtuvia muovikoteloita, joilla mehiläisemoja voi kätevästi lähettää postin mukana ympäri Suomea. Iltapäivällä jatkoimme mm. mehiläistauteihin tutustumista. Tunnetuin ja myöskin merkittävin mehiläistauti on esikotelomätä, joka voi tulla ainakin virkaeläinlääkäreinä toimiville vastaan. Mehiläispäivä oli mielenkiitoinen ja tarpeellinen, sillä aika harva kai osaa ajatellakaan, että myös mehiläiset voivat kuulua eläinlääkärin laajaan lajikirjoon!

Siipikarjasta luennoitiin kaksi aamupäivää. Kävimme läpi tuhat ja yksi eri siipikarjatautia, joilla lähes kaikilla on joku useimmiten englanninkieliseen nimeen perustuva, tyypillisesti kolmikirjaiminen lyhenne ja nämä kaikki lyhenteet oireineen olisi sitten hyvä hallita keskusteltaessa toisten eläinlääkärien ja tuottajien kanssa. Puhuimme siipikarjan terveydenhuollosta, tuotantorakenteesta, valvonnasta, erilaisista tilakäynneistä, ongelmanselvittelystä sekä tautisuojautumisen tärkeydestä tiloilla. Onneksi olemme päässeet harjoittelemaan lintujen avausta jo kolmannen vuoden Broilerpäivämme aikana, sillä ruumiinavauksia hyvin todennäköisesti pääsee tekemään siipikarjatilalle eläinlääkärinä eksyessään. Ongelmanselvityskäynneillä ruumiinavauksista voi paljastua vaikka mitä hyödyllistä ja mahdollisiin jatkotutkimuksiin tarvittavia näytteitä esimerkiksi elimistä voi olla helpompi lähettää eteenpäin kuin kokonaisten lintujen ruhoja.

Strutsin luuranko, kuva Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä.

Kalaluentoja oli kahden iltapäivän verran ja niissä aluksi ensin kertailtiin kalanviljelyn perusteita. Kalanviljelylaitokset näytteenottoineen voivat tulla jo kandikesänä tutuksi sopivalle alueelle töihin osuessaan. Siipikarjan tavoin kaloillakin on liuta tautilyhenteitä, jotka olisi hyvä osata ja myös kaloilla ruumiinavauksista voi olla apua ongelmatilanteita ratkottaessa. Jos ei kovin monesti ole kaloja elämänsä aikana esimerkiksi perannut, kannattanee vilkaista edes pikaisesti kalojen anatomiaa jostain ennen ruumiinavauksen suorittamista, ettei kalanviljelijöiden edessä päästele kovin montaa sammakkoa suustaan. Kalojen elinympäristön eli veden takia monet taudit leviävät helposti. Sairaan kalan erottamiseksi terveistä on oleellista ymmärtää, miten terve kala käyttäytyy ja mikä on epänormaalia käyttäytymistä. Onneksi Suomessa on muutamia Eviran kala-asiantuntijoita, joille voi soittaa kun sormi menee suuhun ja oma kalaosaaminen loppuu kesken.


Sikojen ja märehtijöiden osuuteen palailen taas ehtiessäni. Sitä ennen (ja tulevaisuudessakin) suosittelen seuraamaan todennäköisesti vähän tiiviimmin päivittyviä vuosikurssimme Mysteerikandien kandikuulumisia Yliopistollisen Eläinsairaalan Facebookista. Näistä kuulumisista löydän itsekin hyvinkin tuttuja ajatuksia tämän vuoden sisällään pitämästä arjesta.. ;)

3rd Year

On aika summata yhteen mennyt vuosi, jotta voi taas keskittyä täysillä tulevaan. Ekan ja tokan vuoden tapaan luvassa on siis kooste kolmannesta opiskeluvuodesta eläinlääkiksessä. Kolmosvuosi poikkesi aikataulullisesti eniten tähän mennessä aiemmista vuosista, sillä vuosikurssimme oli monilla kursseilla paljon pienemmissä ryhmissä ja esimerkiksi lomien pituus vaihteli hyvinkin paljon.

Kolmosvuosi aloitettiin "kevyesti" ryhmätyöpakertamisella Infektioepidemiologian eli EPI:n ja Näyttöön perustuvan eläinlääketieteen eli NPE:n parissa. Tästä alkoivat myös ensimmäiset kunnolliset tutustumiset lakitekstien kiemuroihin ja siihen, ettei mikään samaan asiaan liittyvä laki löydy yhdestä paikasta, vaan ehkä noin kymmenestä eri pykälästä, asetuksesta ja/tai päätöksestä. EPI:n kotitentti yllätti työläydellään, vaikka koinkin sen opettavaisena tehtävänä. NPE:stä saattoi olla jotain hyötyä omaa lisuria ajatellen ja ainakin se auttoi ehkä hahmottamaan tieteellisten artikkeleiden syvintä olemusta paremmin. Samaan aikaan EPI:n ja NPE:n kanssa pyöri heti alusta alkaen Obduktiokurssi omasta ryhmästä riippuen ja näiden aikataulujen yhteensovittaminen tuotti välillä hankaluuksia. Vertasin koeobduktiota edeltänyttä jännitystä pääsykokeeseen, mutta koeobduktio oli tosiaan jollain tapaa hermojaraastavampi ja tähän mennessä ehkä pahin itselleni vastaantullut koe/tentti eläinlääkiksessä. Riippuu varmasti ihmisestä, minkä kokee itselleen jännittävänä ja rasittavana.

Syksyllä otettiin ensimmäiset oikeat kosketukset kliiniseen työhön Johdanto kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen -kurssin mukana ja tutustumista jatkettiin viikon jaksolla Saarella (osa 1 ja osa 2). Opittiin paljon uutta naudoista, lampaista, sioista ja siipikarjasta ja siitä, miltä eläimeltä kannattaa mitata ensin lämpötila ja miltä eläimellä saattaa kuulla normaalia nopeamman sykkeen heti ensimmäisenä sydämen kimppuun sännätessään. Tutkittiin tuotantoeläimiä ja otettiin tai yritettiin ottaa verinäytteitä ja saatiin esimakua tulevista klinikkajaksoista Saarella. Pääsimmepä myös viettämään opettavaista broilerpäivääkin broilertilalla ja -teurastamossa.

Naudan mahojen poikkileikkaus ylhäältäpäin kuvattuna Body Worlds - Animal inside out -näyttelyssä. Normaalisti pötsistä (isoin osa, kuvassa keskellä) pitäisi kuulua stetoskoopeilla "ukkonen järven takana" noin kerran minuutissa. 

Syyslukukaudella ehdittiin perehtyä eläinlääkärin virkamieselämään ja pohtia viestintää ja vuorovaikuttamista monelta eri kantilta. Opiskelimme myös lihantarkastuksen saloja ja jälleen tutustuimme lakitekstien kiemuroihin. Luennoilla oli mukavan keskusteleva ilmapiiri ja puhuimme monista eettisistä asioista myös käytännön teurastamotoiminnan kannalta. Näistä asioista oli hyötyä sitten myöhemmin suoritetussa teurastamoharjoittelussa. Kun oli ensin opiskellut asiat teoriassa ja sitten pääsi näkemään toiminnan käytännössä, sai aika hyvän kokonaiskuvan koko prosessista ja ymmärsi miksi joku asia tehtiin niinkuin se tehtiin.

Syyslukukauden jälkeen nautittiin ansaitusta joululomasta tai "lomasta" ja palailtiin istumalihastreeniin tammikuussa JKT:n eli heppojen ja pieneläinten pariin. Obduktiokurssin jälkeen oli ihan mukava päästä tekemään tutkimuksia elävilläkin eläimillä ja monet harjoituksista olivat todella hyödyllisiä. Yleistutkimukset, anamneesien otot, injektiot sekä kirurgia moninaisine instrumentteineen tulevat seuraavina vuosina meille entistä tutummiksi, joten näitä asioita pitänee alkaa pikkuhiljaa taas kertailla... Päivystysvuoro Pieneläinsairaalassa toi myös esimakua tulevasta, sillä meille on jo jaettu päivystysvuoroja ensi vuoden ajaksi ja alamme pyöriä entistä enemmän PES:llä.

Kevät jatkui farmiksella ja opittavaa oli enemmän kuin aikaa. Alkuvaikeuksista huolimatta tästäkin tärkeästä osa-alueesta selvittiin ja tuleville vuosille tuli taas paljon uutta muistettavaa. Opimme, että tietoa pitää osata tarvittaessa hakea ja myös sen, miten turhauttavaa tiedon hakeminen välillä onkaan. Reseptien kirjoittamista oli hyvä harjoitella, mutta varmasti menee vielä aika kauan ennen kuin annostukset alkavat tutummillakaan lääkkeillä olla selkäytimessä. Olenpa kuullut jonkun kritisoineen eläinlääkäreitä siitä, että itse tutkimus on nopeasti ohi, mutta sitten kotiuttamisessa, lääkkeiden ja/tai reseptin saannissa ja laskuttamisessa kestää kauan. Ehkä kuitenkin ihan hyvä, että eläinlääkäri etsii oikean lääkkeen ja laskee rauhassa oikean annostuksen, ettei eläimelle käy köpelösti. Farmiksesta muistin kirjoittaa yksityiskohtaisemman postauksen liittyen erääseen opiskelupäiväänkin.

Farmakologiassa opiskeltiin kaikenlaisia reseptoreita.

Farmiksen jälkeen oli pikainen kurssi anatomiaan, fysiologiaan ja kliiniseen kemiaan liittyen, joka yhdisti käytännössä aiempien vuosien opintomme potilastapausten avulla järkeviksi kokonaisuuksiksi. Ryhmätyötympääntymisestä huolimatta kurssi toimi aika näppärästi ja ainakin itse koin oppineeni jotain (ainakin siitä omasta aiheesta, heh). Kolmosvuoden päätti diagnostisen kuvantamisen kurssi, jossa käytiin läpi perusteet kaikista työmme kannalta oleellisista menetelmistä. Kliinisen työn kannalta tämäkin on hyvin tärkeä kurssi ja harjoituksista ja jopa niistä ryhmätöistä jäi käteen aika paljonkin oleellista tietoa. Kurssilla tuli hyvää kertausta normaalista anatomiasta ja muistutus siitä, että tosiaan nämä normaalit asiat pitää olla hyvin hallussa, ennen kuin alkaa tehdä kummallisia diagnooseja. ;)

Kevään loppupuolella meidän piti palauttaa myös portfolio, jossa pohdimme omaa oppimistamme ja käsityksiemme muuttumista näiden kolmen vuoden aikana. Olimme siis ensimmäisen vuoden syksyllä vastanneet tiettyihin kysymyksiin ja nyt piti vertailla omien ajatusten muuttumista niihin vastauksiin verrattuna. Hauskaa pohdiskelua, joskaan itse en koe omien ajatusteni kovinkaan paljon näiden vuosien aikana muuttuneen. En ollut ehtinyt ennen eläinlääkiksen alkua maalailla liian ruusuista kuvaa itselleni eläinlääkiksestä tai eläinlääkärin ammatistakaan, mutta tietyllä tapaa onhan tämä aika rankka koulu ja ammatti. Vaikka toki vähän pelottaakin (luulen että tässä vaiheessa kuuluukin vähän pelottaa?) moni tuleva asia, olen edelleen ihan samaa mieltä kuin eläinlääkiksen aloittaessani: olen täysin oikeassa paikassa ja opiskelemassa juuri siihen ammattiin, mihin haluankin!

Teurastamolla harjoittelemassa

Yksi opintoihimme kuuluvista harjoitteluista on kolmosvuoden Lihantarkastukseen painottuva tarkastuseläinlääkäriharjoittelu, joka tarkoitti kahden viikon viettämistä teurastamolla. Kaikilla taisi olla ainakin jonkinlainen kosketus teurastamoon entuudestaan joko jo semmarikurssilta tai sitten viimeistään Broilerpäivältämme syyslukukaudella. Nimensä mukaisesti tässä harjoittelussa keskityttiin lihantarkastukseen ja vitosvuonna on sitten erikseen vielä viikon pituinen Teurastamovalvontaan painottuva tarkastuseläinlääkäriharjoittelu. Lihantarkastus-kurssin aikana käytiin läpi hyvin pitkälti kaikkea tähän kolmosen harjoitteluun liittyvää, joten aika hyvin oli jo ennalta tiedossa, mitä harjoittelulta odottaa. Toki asioiden näkeminen käytännössä on aina vähän erilaista, varsinkin kun mukaan tulee erilaisia ääniä ja hajuja.

Lihantarkastukseen painottuvan tarkastuseläinlääkäriharjoittelun tavoitteista kerrotaan opinto-oppaassa näin:

Opiskelija osaa käytännössä

• suorittaa itsenäisesti lihantarkastuksen (ante mortem ja post mortem) 

• tehdä itsenäisesti lihantarkastuspäätöksiä 

• valvoa eläinten tarttuvia tauteja ja zoonooseja 

• valvoa eläinsuojelua (eläinkuljetukset, eläinten käsittely teurastamolla, tainnutus) 

• pitää lihantarkastuksesta kirjanpitoa  

• tarkastaa ja ottaa huomioon ketjuinformaation tietoja itsenäisesti  

• valvoa teurastus- ja teurastamohygieniaa tarkastuseläinlääkärin apuna  

• valvoa omavalvonnan ja HACCP:n toteutumista tarkastuseläinlääkärin apuna  

• valvoa teurastamoa valvontasuunnitelman mukaisesti tarkastuseläinlääkärin apuna 

Teurastamoharjoittelun ajankohta valittiin kolmosvuoden poikkeavan aikataulun mukaisesti jo kakkosvuoden keväällä muiden kurssien aikataulutuksista johtuen, mutta tarkempien harjoittelupaikkojen valinta tapahtui vasta lokakuussa. Lokakuussa saimme siis valita ja yrittää sopia keskenämme kuka menee millekin teurastamolle tiettyinä viikkoina. Kaikille ei ollut harjoittelupaikkoja ns. normaalin lukuvuoden puitteissa, vaan osa joutui suorittamaan harjoittelunsa loma-aikoina, riippuen omista aikatauluista ja kolmosen muista kursseista. Ajankohdasta riippuen teurastamoksi pystyi valita nauta-, sika-, broileri- tai poroteurastamon. Poroteurastamolle harjoittelun järjestäminen piti hoitaa itsenäisesti ja sinne otettiin harjoittelijoita vain silloin, kun poroja edes jonkin verran teurastettiin, muuten olisi ollut aika hiljainen harjoittelu edessä. Muille teurastamoille ilmoittauduttiin Weboodin kautta. Osa teki koko kahden viikon harjoittelunsa samassa teurastamossa, osa viikon yhdessä ja viikon toisessa teurastamossa.

Poroja Body Worlds - Animal inside out -näyttelyssä

Teurastamoharjoittelun suunnitteleminen ja järjesteleminen ei ollut varmaan suurimmalle osalle meistä mikään läpihuutojuttu, sillä itse harjoittelupaikan saamisen lisäksi ongelmia aiheutui majoituspaikkojen metsästämisestä ja kulkemisesta teurastamolle. Etelä-Suomessa oli tänä vuonna hyvin niukasti eläinlääkäriharjoittelijoita ottavia teurastamoita, joten aika harva pystyi edes miettimään kulkemista pk-seudulta teurastamolle päivittäin. Teurastamopaikan valintaan vaikutti monilla se, mistä pystyi kätevimmin itselleen (ja ehkä kaverillekin) majoituksen järjestämään. Majoituksessa jouduttiin hyödyntämään sukulaisia, kavereita, tuttavia, kumminsiskonmumminkaimoja, oppilaitosten asuntoloita ja telttailuakin olen kuullut jonkun joskus harrastaneen. Ihan ilmaiseksi ei siis tämäkään harjoittelu toteutunut, kustannuksiin kannattaa varautua vaikkei niistä juuri mitään erityisemmin mainita.

Ennen omaa teurastamoharjoittelua oli tietenkin huolehdittava Salmonella-näytteistä, joiden tulosten piti ehtiä saapua ennen harjoittelun alkua. Salmonella-todistus piti sitten esittää teurastamon tarkastuseläinlääkärille ensimmäisenä päivänä. Lisäksi samaan teurastamoon samana ajankohtana menevistä harjoittelijoista yhden tuli olla yhteydessä teurastamon johtavaan tarkastuseläinlääkäriin käytännön asioiden, kuten auton pysäköinnin, päivittäisen aikataulun ja ruokailumahdollisuuksien selvittämiseksi. Jossakin harjoitteluohjeessa muistaakseni kiellettiin liiallinen meikki kasvoilla, tekokynnet ja -ripset, mikä saattoi tulla joillekin yllätyksenä. Varusteet saatiin käsittääkseni joka teurastamolla talon puolesta, joten niitäkään ei tarvinnut itse raahata mukanaan. Eli sitten piti vain enää löytää oikeaan paikkaan oikeaan aikaan...

Itse harjoitteluun liittyi 36-sivuinen ohje-/raportti-nivaska, jossa sivujen määrää lisäsi eläinlajikohtaiset taulukot liittyen teurastamossa harjoiteltaviin asioihin, hylkäyssyihin, tainnutusmenetelmiin, tainnutuksen seurantaan sekä tajunnan tason havainnointiin. Tätä raporttia ei sellaisenaan pitänyt palauttaa, vaan tänä vuonna raportoimme harjoittelusta parilla e-lomakkeella ihan vastaavia asioita kuin tässä ohjeessa oli lueteltu. Se, mitä harjoittelussa pääsi itse tekemään, vaihteli ilmeisesti hieman teurastamoittain, mutta ohjeena oli kuitenkin harjoitella itse tarkastuseläinlääkärin tehtäviä eikä vain seurata niitä vierestä. Lihantarkastusta harjoiteltiin teuraslinjassa ja/tai sivuraiteella (jonne lihantarkastajat ohjasivat tarkempaa huomiota tai isompia poistoja vaativat ruhot) ja eläinlajista riippuen se sisälsi visuaalisen arvioinnin lisäksi myös tiettyjen elinten tai osien tunnustelua ja viiltelyä. Hylkäyssyistä listattiin taulukkoon niiden yleisyyttä oman harjoittelujakson aikana eläinlajeittain. Ruhojen katselusta ja hylkäyssyiden seuraamisesta saattoi olla jotain hyötyä koeobduktiota ajatellen, mikäli koeobduktiossa sattui tulemaan vastaan sellainen eläinlaji, jota oli teurastamolla useamman sadan ehtinyt nähdä. Ja mikäli ehti teurastamoharjoittelunsa tehdä ennen omaa koeobduktiotaan.

Lehmä Body Worlds - Animal inside out -näyttelyssä

Harjoitteluun kuului myös tainnutuksen seuranta joko yksittäistainnutuksessa 100 eläimeltä, ryhmätainnutuksessa 25 tainnutuskehdosta tai -laatikosta tai yhden tunnin ajan riippuen siitä, kumpi täyttyi ensin, aika vai eläinmäärä. Tässä arvioitiin sitä, tarvittiinko uusintatainnutusta vai ei. Toinen seurattava asia oli tajunnan tason havainnointi 100 eläimen tai yhden tunnin ajan. Tajunnan tasoa arvioitiin sorkka- ja kavioeläimillä piston yhteydessä ja siipikarjan sähköallastainnutuksessa ennen viiltoa tai kaasutainnutuksessa ripustuksen yhteydessä. Seurattaviin asioihin kuului mm. hengityksen säännöllisyys, suoristautumisrefleksi, silmän liikkeet ja räpyttely, ääntely sekä kornea- ja palpebraalirefleksien testaaminen. Vaikka lopetettavan eläimen katsominen ei ehkä tunnu kaikista mukavimmalta kokemukselta, en itse kokenut tilanteessa oikein toteutettuna mitään pahaa. Kun tilat ja laitteet toimivat ja ovat hyvässä kunnossa ja lopetuksen tekevät ammattitaitoiset, asiansa osaavat ihmiset, ajattelen tämän olevan nopea ja kivuton tapa päättää elämä ilman turhaa kärsimystä.

Osalla vuosikurssistamme oli varmasti Lihantarkastus-kurssin alussa ennakkoluuloja ja pelkoja varsinkin teurastamoharjoittelua koskien. Näitä ajatuksia toki on varmasti ollut jo eläinlääkikseen hakiessakin, mutta kannattaa yrittää suhtautua aiheeseen neutraalisti. Teurastamoharjoittelu on pakollinen osa tutkintoa ja eläinlääkärit ovat tärkeässä asemassa turvallisen elintarvikeketjun luomisessa ja valvomisessa. Ketään tuskin pakotetaan töihin teurastamolle, jos sinne ei oikeasti töihin halua, mutta opintojen aikana nämä välttämättömät osaset nyt vain on suoritettava voidakseen toimia eläinlääkärinä Suomessa. Luennoilla monesti puhuttiinkin luennon aiheeseen liittyvästä etiikasta ja kerrottiin ja perusteltiin käytännön toimia, joiden perusteella pystyi itse muodostamaan oman mielipiteensä asiasta. Välillä ihmisillä on ikäviä ja vääriä mielikuvia teurastustoimintaan liittyvistä asioista, koska kunnon tietoa asioiden todellisesta laidasta ei ole. Eläinlääkäri on asiantuntija, jonka tulee tietää teurastukseen liittyvät faktat ja perustella päätöksensä ja näkemyksensä niillä.

Kuten jo Lihantarkastus-kurssin postauksessa kerroin, Suomessa on esimerkiksi kiellettyä teurastaa eläimiä tainnuttamatta niitä ensin eli uskonnolliset rituaalit, joihin tyypillisesti kuuluu verenlasku ilman tainnutusta, on Suomessa eläinsuojelulain nojalla kiellettyä. Kuitenkin halal-lihaksi luokiteltavassa menetelmässä on ilmeisesti sallittua laskea veret yhtäaikaisesti tainnutuksen kanssa, mutta näin saa eläimen teurastaa vain teurastamossa tarkastuseläinlääkärin läsnäollessa. Uskonnollisia teurastuksia ilman tainnutusta ei siis saa suorittaa edes kotiteurastuksessa. Parin vuoden takaa löytämäni lehtijutun perusteella Suomessa taitaa olla neljä teurastamoa, joilla tehdään halal-teurastuksia. Ne eivät mitään salaisia tietoja varsinaisesti ole, sillä Eviran sivuilta löytyy kyllä listaus kaikista alan toimijoista.

Sian pään poikkileikkaus, kuva Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä.

Teurastamoharjoittelusta on riittänyt paljon keskusteltavaa kavereiden kanssa ja harjoitteluun on tullut monesti palattua sen jälkeenkin. Myös harjoittelun aikana oli hyvä päästä keskustelemaan asioista teurastamon tarkastuseläinlääkäreiden kanssa ja kysellä suoraan heiltä kaikkia mieltä askarruttavia asioita. Kaikilla teurastamoilla asioita ei hoideta samalla tavalla, mikä johtuu jo pelkästään eläinlajikohtaisten erojen lisäksi laitteiden ja linjastojen eroistakin, mutta eroja on jonkin verran myös toimintatavoissakin. Joitakin hankalampia tilanteita läpikäytäessä on joutunut miettimään, mitä itse olisi tehnyt, mitä olisi voinut tehdä toisin tai olisiko voinut tehdä mitään. Aina ei ole olemassa helppoa ja oikeaa vastausta, sillä sen lisäksi että toimitaan eläinten parissa, toimitaan myös ihmisten parissa ja kommunikointi ja viestin perille saaminen ei ole aina helppoa.

Itse suhtaudun harjoitteluuni aika positiivisesti ja olen ihan tyytyväinen, että pääsin tämänkin osan elintarvikeketjusta näkemään ja kokemaan. Teurastustoiminnan seuraaminen antaa lisää perspektiiviä ja ymmärrystä, ja toivottavasti tulevaisuudessa pystyn neuvomaan ja perustelemaan teurastukseen liittyviä asioita niin asiakkaille kuin tarvittaessa toimijoillekin. Kahden viikon aikana ehti nähdä ja kokea kaikenlaista ja väitän kyllä oppineeni tämänkin harjoittelun aikana jälleen kerran paljon uutta, sellaista, mitä ei pelkästä kirjasta lukemalla voi mitenkään oppia tai ymmärtää. Ja kun on omin silmin nähnyt sen, miten tarkoilla haukansilmillä lihantarkastajat havaitsevat normaalista poikkeavat ruhot tai ruhonosat, voin aika turvallisin mielin jatkossakin syödä lihani. Toki valtavien lihamäärien näkeminen omin silmin sai miettimään lihankulutusta yleisesti ja myös ihan omalla kohdallakin. Onneksi sekin oli havaittavissa, että ruhoista hyödynnetään kaikki mitä vain pystytään eri tavoin hyödyntämään.

Teurastamossa sivutuotteiksi päätyvät ruhonosat tulee olla selkeästi merkitty ja eri sivutuoteluokkaan kuuluvat osat jatkokäsitellään eri tavoin.

Teurastukseen liittyen lisätietoa löytyy paljon esimerkiksi Eviran sivuilta:
Usein kysyttyä teurastuksesta

Halal-lihaan liittyen löytyy varmasti monenlaisia keskusteluja ja juttuja, tässä muutama oma poimintani:
Eviran Sari Salmisen kommentteja ja halal-teurastuksen käytäntöjä
Kankaanpään halal-teurastamon suunnitelmista
Halal-teurastamosta ja halal-lihan kysynnästä

Näissä parissa viimeisessä jutussa itseäni häiritsee "nylkemisestä" puhuminen, kun selkeästi tarkoitetaan teurastamista. Toki teurastukseen kuuluu nylkeminen, sillä harva haluaa lihaa karvojen kera syödä. Nylkeminen varmaankin kuulostaa brutaalimmalta ja myy paremmin kuin pelkästä teurastamisesta puhuminen, mutta synonyymejä nylkeminen ja teurastaminen eivät missään nimessä ole. Nylkeminen tarkoittaa nahan poistoa eläimen ruhosta ja se on yksi osa teurastusprosessia.

Viikko Saarella 2/2

Skarpataanpas taas vähän ja jatketaan tarinointia tuotantoeläinviikosta Saarella. Ensimmäinen osa siis löytyy täältä, jos sitä ei ole vielä ehtinyt lukea.

Keskiviikkoaamuna aloitettiin päivän ohjelma kello 8.30 klinikan tiloissa klinikkavuoden käytännön tenttiin liittyvällä harjoituksella. Samanlainen harjoitus tehtiin myös perjantaiaamuna. Tämän harjoituksen tarkoitus oli siis demonstroida meille klinikkavuoden "loppukoetta", jossa on luvassa vastaavanlaisia tehtäviä. Harjoituksessa oli mukana koko Saaren viikolle osallistunut ryhmämme, joista noin puolet toimivat "tentaattoreina" ja puolet vastasivat. Kullakin tehtäväpisteellä kierrettiin suunnilleen pareittain ja vastailtiin kutakin pistettä pitäneiden opiskelukavereiden kysymyksiin. Kysymykset olivat sellaisia, joihin ainakin periaatteessa osasimme näiden ensimmäisien vuosien opetuksen perusteella vastata. Yhdellä pisteellä saattoi joutua kertomaan vaikkapa näytteenottomenetelmistä sikalassa, siitä miten näytteet pakataan ja mitä taudinaiheuttajia voisi epäillä, kysellä kysymyksiä hoitajalta lehmän hoidontarpeen kiireellisyyden arvioimiseksi tai vaikkapa pohtia utaretulehdushoitojen tarpeellisuutta maitonäytteestä tutkittujen laboratoriomääritysten perusteella. Tähän harjoitukseen käytettiin aikaa noin tunti kumpanakin päivänä eri pisteitä kiertäen, toisena aamuna toinen puolisko ryhmästä kyseli ja toinen vastasi ja toisena roolit olivat toisin päin.

Sen jälkeen jatkettiinkin taas puolikkailla ryhmillä. Toinen porukka lähti vitoskurssilaisten mukana tilakäynneille ja toinen suuntasi vasikoiden ja nuorkarjan pariin Keudan navetalle. Navetalla kiskottiin haalarit niskaan, saappaat jalkaan ja siirryttiin vasikoiden pariin. Ensiksi käytiin läpi vähän yleisiä juttuja vasikoihin ja niiden yleistutkimukseen liittyen ja sitten suoritettiinkin parille vasikalle yleistutkimus. Vähän isommilta vasikoilta tutkittiin lisäksi painoa mittaamalla ne tarkoitusta varten suunnitellulla mittanauhalla ja saadun tuloksen, syntymäpainon ja vasikan iän perusteella laskettiin päiväkasvu. Jos pikkupossut ovat söpöjä, niin ovat ehdottomasti myös vasikatkin. Ja ne yrittävät aina imeä kaikkea mahdollista, haalaritkin vaikuttivat olevan oikein maistuvat näille kavereille.

Muutamilla kynillä, viholla, tehtävälapuilla, saappailla, haalareilla ja stetoskoopilla pärjäsi hyvin koko viikon, eikä kaikkia lopulta juuri edes tarvittukaan...

Iltapäivällä ohjelma jatkui lampaiden parissa. Osalla Saaren viikoista pääsi tutustumaan lampaiden sielunelämään läheiselle tilalle ja osalla pysyteltiin klinikan tiloissa lampaiden parissa. Idea varmaankin oli molemmissa sama, harjoitella lampaiden käsittelyä, kiinnipitämistä ja yleistutkimuksen tekemistä. Luennoilta olikin jo tuttua se, että lammas laumaeläimenä kulkee porukassa kaikissa tilanteissa. Kun yksi lähtee liikkeelle, koko muu massakin lähtee hyvin nopeasti puron tavoin perässä. Paitsi että lampaat eivät solise yhtä pienesti ja kauniisti kuin vesi, vaan ne vyöryvät päälle kovaa vauhtia ja kiinniottajat saavat ihan oikeasti karsinassa varoa polviaan. Pitää ennakoida ja miettiä, miten kannattaa lampaan kanssa toimia saadakseen sen kiinni. Villassahan ei sitten tosiaan saa roikkua, vaan ote on otettava esimerkiksi leuan alta ja hännän takaa tai vaikkapa asettamalla lampaan kaula omien jalkojensa väliin, kunhan muistaa pitää jalat hieman koukistettuina. Aika rauhassa lampaat pysyvät käsiteltäessä, jos saavat pitää näköyhteyden omiin laumakavereihinsa.

Torstaina touhuttiin sitten Keudan navetalla lehmien parissa eli ohjelma oli sama kuin toisella ryhmänpuolikkaalla oli tiistaina ollut. Aamu aloitettiin pyydystämällä pihaton lehmät lukkoparteen kiinni väkirehulla houkuttelemalla. Tämän operaation suoritettuamme viimeisimmätkin vuosikurssiltamme pääsivät harjoittelemaan rektalisointia. Meille kesäseminologina toimineille annettiin vähän eri ohjeistus ja pääsimme suoraan asiaan eli tekemään tiineystarkastuksia ja tutkimaan munasarjoja. Ensikertalaiset aloittivat ihan perusteisiin tutustumisella eli sillä, miten se käsi peräsuoleen työnnetään, miten sonta otetaan suolesta pois paremman tuntuman saamiseksi ja sitten tunnustelemalla eläimen sisuskaluja. Sitten kun normaalit rakenteet alkoivat hahmottua, keskityttiin enemmän kohtuun ja mahdollisen tiineyden tunnistamiseen. Käsi saattoi joutua näiden parin-kolmen tunnin aikana koetukselle, sillä Keudan lehmät ovat ilmeisesti oppineet ottamaan ilon irti eläinlääkäriopiskelijoiden rektalisointiharjoituksista esittelemällä meille parhaat puristustekniikkansa. Osan suusta kuului tämän harjoituksen jälkeen tuskastelua rektalisoinnin vaikeudesta ja osa koki jopa onnistumisen elämyksiä. Ei rektalisointia heti ensimmäisestä kerrasta varmaan kukaan voi oppiakaan, mutta mielestäni on erittäin hyvä, että olemme nyt kolmantena vuonna saaneet mahdollisuuden jo harjoitella sitä muutenkin kuin semmaroidessa. Uskon, että tästä on jokaiselle hyötyä vitosvuoden Saaren jaksoilla.

Iltapäivällä jatkettiin lehmien käsittelyyn ja yleistutkimukseen perehtyen. Pohdimme esimerkiksi eri lähestymistapoja maitonäytteen ottamiseksi, niistä sitten voi valita itselleen sopivimman sen perusteella, haluaako potkun päähän vai käteensä. :D Kuuntelimme uusilla hienoilla stetoskoopeillamme lehmää vähän joka paikasta, mistä sitä kuunnella voi. Koska lehmällä on neljä mahaa, pitää tietää missä ne sijaitsevat normaalisti ja millaisia ääniä niistä pitäisi kuulua ja kuinka usein. Jos jostain kohdasta kuuluukin vääränlainen ääni, esimerkiksi "kilinä", joka ei kuulemma oikeasti ole kilinää vaan jotain aivan muuta, voi esimerkiksi juoksutusmaha olla siirtynyt ihan väärään paikkaan. Toisaalta taas mahojen valtavan koon takia on myös aika oleellista tietää niiden sijainti, sillä on aika turhaa yrittää kuunnella hengitysääniä sellaisesta kohdasta, missä onkin keuhkojen sijaan pötsi ellei sitten halua diagnosoida jotain todella kyseenalaista hengitystiesairautta hengitysääniksi luulemiensa pötsiäänten perusteella.

Perjantaiaamuna noudatettiin samaa kaavaa kuin keskiviikkona, mutta ryhmien ohjelma vaihtui päittäin. Ensin oli siis käytännön tenttiin liittyvä harjoitus koko ryhmällä noin tunnin ajan ja sitten jatkettiin puolikkailla ryhmillä toisten viettäessä päivänsä vasikoiden ja lampaiden parissa ja toisten lähtiessä tilakäynneille. Tilakäynnit jaettiin klinikan aulatilan sohvilla, samassa tilassa joka oli Eläinsairaala-jaksoista tuttu. ;) Homma toimi niin, että ensin kerrottiin mitä kaikkea päiväksi oli luvassa ja ketkä eläinlääkärit olivat millekin käynnille lähdössä. Sitten porukka jaettiin tilakäynneille esimerkiksi sen mukaan, oliko joku käynyt aiemmin jo vastaavalla käynnillä tai kiinnostiko joku käynti erityisen paljon. Tilakäynnit vaihtelivat eri päivinä aika paljon, mutta monilla oli esimerkiksi hevosten rokotuskäyntejä, syömättömiä lehmiä, eutanasiakäyntejä tai terveydenhuoltokäyntejä luvassa. Käynnin syystä riippui varmaankin aika pitkälti se, mitä kaikkea pääsi näkemään ja kokemaan. Aika monen suusta olen kuitenkin kuullut, että meitä kolmosiakin huomioitiin tosi hienosti ja pääsimme monia asioita tekemään itsekin, esimerkiksi antamaan injektioita eläimille. Toisilla päivä oli aika lyhyt ja joillakin päivä puolestaan venyi pidemmäksi. Mutta sellaista se sitten vitosellakin varmasti tulee olemaan, ja itseasiassa koko loppuelämänkin, työt (eli eläimet!) hoidetaan ensin eikä päivä lopu aina tasan kello 16.00.

Koko viikko oli tosi hieno kokemus ja tunnelma Saarella oli aivan huippu! Vaikka päivät olivat lähes joka päivä pitkiä ja kestivät puoli yhdeksästä tai yhdeksästä monesti melkein neljään saakka, viikko oli hyvin antoisa. Toisaalta se oli yllättävänkin rankka, sillä vaikka eläinten parissa touhuaminen ehkä kuulostaa mukavan leppoisalta puuhalta, olin ainakin itse joka päivä Saarelta kotiuduttuani ihan rätti ja valmis kaatumaan suoraan sänkyyn. Ihan pelkällä eläinten rapsuttelulla ei viikosta selvinnyt ja ehkä tuo väsymys kuvaa sitä, miten kovasti aivot lopulta tekivätkään töitä päivien aikana yrittäessään etsiä muistin sopukoista tietoa aina kuhunkin tapaukseen tai eläinlajiin liittyen. Lienee sanomattakin selvää, että mielestäni tämä viikko oli erittäin tervetullut lisä opetukseen, sillä tästä sai hyviä maistiaisia ja toisaalta myös rohkeuttakin klinikkavuotta ajatellen. Jos oikein ymmärsin, olemme vasta toinen kolmas vuosikurssi, jolle tämä kolmosen Saaren viikko on järjestetty ja voisin kuvitella että kokemukset ovat olleet todella positiivisia. Ainakin moni vuosikurssistamme on tunnustanut, että aika kivoja olentojahan nuo lehmät oikeastaan ovatkin! ;)