Elintarvike- ja ympäristötoksikologia viimeisteli kutosvuoden syyslukukauden opinnot marras-joulukuussa. Toksikologia alkoi pohtimalla luennolla erästä konsultaatiopyyntöä vesinäytetuloksista. Mainostuksen mukaan näiden luentojen jälkeen todennäköisesti osaisimme itse vastata tälle konsultaatiopyynnön kyselijälle. Harmillisesti tähän konsultaation ei kuitenkaan enää palattu kurssin puitteissa, mutta epäilemättä olimme saaneet paljon uusia tiedonmurusia mahdollisesti hyödynnettäväksi monenlaisissa tulevissa työtehtävissä.
Elintarvike- ja ympäristötoksikologian osaamistavoitteista kerrotaan seuraavasti:
Opiskelija osaa
selittää toksikologisen riskianalyysin periaatteen ja kertoa, miten uuden kemikaalin toksisuus voidaan systemaattisesti tutkia
kuvata vierasaineiden kinetiikan päävaiheet elimistössä
nimetä keskeisiä tekijöitä, joista vierasaineen elimistössä aiheuttamat vasteet riippuvat
hakea yhteistyössä tietoa Suomen oloissa tärkeimmistä elinympäristön, elintarvikkeiden ja talousveden kemiallisista ja fysikaalisista riskitekijöistä ja kuvata niiden potentiaaliset terveyshaitat
tehdä itsenäisesti yksinkertaistetun Amesin testin annetulla kemikaalilla ja tulkita testin tuloksen
Toksikologia on mielestäni aihealueena aika kiinnostavaa, sen huomasin jo kolmosen Farmakologian ja toksikologian luennoilla istuessani. Nyt toksikologiassa käytiin vielä tarkemmin läpi terminologiaa ja toksikologiseen tutkimukseen liittyviä asioita, ja ainakin jotkut luennot toivat mukanaan syvempääkin ymmärrystä. Toisinaan sitä taas mietti, että onko ihan välttämätöntä tietää, mitkä tutkimukset tehdään hiirillä, mitkä rotilla, mitkä marsuilla ja mitkä kaniineilla. Luennot käsittelivät mm. genotoksisuutta, kehitystoksisuutta, teratogeenisuutta, kemiallista karsinogeneesiä, säteilyä, kemikaalilainsäädäntöä, vierasainevalvontaa ja osasta aiheista luennoimassa oli jälleen kerran oman alansa todellisia asiantuntijoita. Eräällä luennolla saimme myös tosielämän esimerkin siitä, että eläinlääkäri voi todellakin itse määrittää hyvin pitkälti oman urapolkunsa ja esimerkiksi reissata vaikka minkälaisissa työtehtävissä ulkomailla toksikologian tai minkä tahansa muun aihepiirin puitteissa. Vaikka omat kiinnostuksenkohteeni eivät ehkä ulkomailla olekaan, tästä luennosta sai kyllä uudenlaisia ajatuksia ja muistutuksen siitä, että maailma on todellakin avoinna meille.
Luentojen lisäksi kurssiin liittyi pakollinen Amesin testi ja säteilymittausharjoitus sekä ryhmätyö, jossa kukin ryhmä perehtyi tiettyyn aihepiiriin ja teki tuttuun tapaan aiheesta esityksen muille ja kirjoitti lyhyen palautettavan tiivistelmän. Amesin testin ajatuksena oli tutkia Salmonellan mutageenisuutta ja tämä oli ihan hauska labratyöskentelytehtävä. Säteilymittausharjoituksessa ihmeteltiin nimensä mukaisesti eräiden sienten lähettämää säteilyä laitteella, jota ilmeisesti käytetään nykyään lähinnä enää näihin meidän eläinlääkärinalkujen harjoituksiin. Mukavan rentoja harjoituksia molemmat. Ryhmätyöaiheet käsittelivät erilaisia aineita, kuten lyijyä, elohopeaa, arseenia, torjunta-aineita, myrkkysieniä ja radonia. Niistä piti selvittää mm. saantilähteet, altistumistasot, vaikutukset koe-eläimillä ja ihmisillä, riskiryhmät ja mahdollista asiaan liittyvää lainsäädäntöä. Lisäksi ryhmätöissä tuli vastata kyseistä aihepiiriä koskeviin tenttiväittämiin.
Toksikologian tentti koostuikin sitten valmiin väittämäpankin väittämistä. Väittämäpankissa oli yhteensä noin 500 väittämää, joista tenttiin arvottiin sattumanvaraisesti 50 väittämää. Väittämät saattoivat olla kuitenkin käännetty vastakohdakseen, joten ei riittänyt, että opetteli kysymyksiä ulkoa, vaan ne piti myös aika hyvin ymmärtääkin. Ja ihan viimeisen illan tenttipänttäys ei varmaan kovin monella riittänyt näiden väittämien sisäistämiseen... Omasta mielestäni tähän tenttiin oli hauska "lukea", sillä tein itselleni omat flash cardit, joiden avulla lähes huomaamattani väittämät alkoivat jäädä ihan mukavasti mieleen. Ja tenttikin meni sitten oikein hyvin onneksi! Väärästä vastauksesta sakotettiin -1p, joten arvailu ei kovin pitkälle kannattanut.
Vaikka toksikologia aihepiirinä ei ole ihan helpoimmasta päästä, tämä oli tietyllä tapaa mukavan kevyt kurssi ennen joululomaa. Osa luennoista ja varsinkin kurssikavereiden tekemistä ryhmätöistä oli hyvinkin opettavaisia, joten tästä jäi kyllä paljon opittua tietoa käteen. Ihan kaikkea ei millään voi muistaa enää tässäkään vaiheessa, puoli vuotta näiden luentojen jälkeen, mutta ainakin on oppinut hakemaan tietoa eri lähteistä ja tietää vähän edes mistä etsiä. Ja vaikka elintarvike- ja ympäristötoksikologia voi kuulostaa nimenä puuduttavalta, tämän kurssin sisältä kyllä löytyi paljon kaikenlaista mielenkiintoistakin, hyödyllistä jopa ihan käytännön praktiikassakin!
* "Vain annos ratkaisee, onko aine myrkky vai ei", Paracelcus 1493-1541
Kauan sitten olleen viime syksyn seuraava koettelemus Elintarvikehygienian jälkeen oli Ympäristöterveyden kurssi. Aiheissa ajauduttiin yhä kauemmas eläinlääkärin praktiikkatyöstä, kohti ihmisten asumisterveyttä ja ympäristöasioita. Aihealueet olivat sinänsä mielenkiintoisia ja hyödyllisiä ihan yleissivistyksenkin kannalta, mutta kaipuu praktiikkaan oli kova ja se teki opiskelusta haasteellista. Ympäristöterveys on sellainen osa-alue, joka vaikuttaa ihan meidän jokaisen arkipäiväiseen elämään, sillä terve elinympäristö on oikeasti aika oleellinen asia ihmisten eliniän ollessa useiden vuosikymmenten mittainen. Ihminen ehtii altistua aika monenlaisille terveyshaitoille elämänsä aikana ja siksi niitä onkin hyvä tuntea.
Ympäristöterveyden osaamistavoitteista sanotaan näin:
Opiskelija
Osaa kuvata sellaisia suoria ja epäsuoria terveysriskejä, joita aiheutuu maaperän ja ulkoilman saastumisesta, ja jotka ovat seurausta ihmisen toiminnasta kuten maataloudesta, teollisuudesta ja liikenteestä.
Osaa tunnistaa terveydelle haitallisia biologisia ja kemiallisia talous- ja uimaveden saastumisreittejä ja -lähteitä.
Osaa kuvailla koko vedenjakeluketjuun liittyvien erilaisten mikrobiologisten ja kemiallisten riskien terveysvaikutuksia sekä toimenpiteitä, joiden avulla riskejä hallitaan yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa.
Tuntee ja osaa soveltaa talous- ja uimavesilainsäädäntöä ja siihen liittyviä mikrobiologisia ja kemiallisia laatuvaatimuksia.
Tietää miten vesiepidemiat hallinnoidaan.
Osaa tunnistaa ja arvioida erilaisia biologisia, kemiallisia ja fysikaalisia tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa sisäilman terveysriskeihin.
Osaa eritellä tekijöitä, jotka ovat keskeisiä kosteusvaurioiden kehittymiselle, ja on tutustunut virallisiin määritysmenetelmiin näiden vaurioiden osoittamiseksi ja tunnistamiseksi.
Tuntee sisäilman terveysvaikutuksiin liittyvää lainsäädäntöä ja viranomaismääräyksiä ja tietää, miten sisäilma-asioita valvotaan terveydensuojelussa.
Tietää miten terveydensuojelu liittyy muihin ihmisen terveyteen vaikuttaviin toimintoihin, kuten ympäristönsuojeluun.
Kemiallisia tutkimuksia vesilabroissa.
Perinteiseen tapaan kurssi sisälsi paljon luentoja, joista vain pieni osa taisi olla pakollisia, mutta muillekin luennoille suositeltiin osallistumista. Luennot käsittelivät ympäristöterveyttä ja terveydensuojelua, vesihygieniaa eli talous- ja uimavettä sekä veden kemiallista laatua, asumisterveyttä eli sisä- ja ulkoilmaa sekä radonia ja ympäristöhygieniaa eli maaperää, jätevesiä ja ympäristönsuojelulakia. Yliopiston opetushenkilökunnan lisäksi luennoitsijoina oli valtava määrä oman alansa spesialisteja, joten esimerkiksi talous- ja jäteveden käsittelystä, säteilystä, ulkoilman laadusta, tuhoeläintorjunnasta ja maaperän pilaantumisesta saimme todella asiantuntevat tietopaketit. Luentojen lisäksi aikaa vietettiin laboratoriossa ja excursioilla sekä yhden tieteelliseen artikkeliin perustuvan seminaarityön parissa. Labrat, excut ja seminaarityö olivat kaikille pakollisia, samoin kuin koko kurssin kattava perinteinen paperinen tenttikin.
Labroissa tutkittiin meidän opiskelijoiden itse ottamia vesinäytteitä kaivoista ja uimarannoilta. Näistä vesinäytteistä määritettiin tiettyjä patogeeneja ja esimerkiksi nitraatti-, nitriitti-, rauta- ja fluoripitoisuuksia ja saatujen tulosten perusteella tehtiin kustakin vesinäytteestä tutkimustodistus. Nämä vesihygienian labraharjoitukset noudattelivat samaa kaavaa kuin oikeassa elämässä tehtävät tutkimukset esimerkiksi vesivälitteisiä epidemioita tutkittaessa. Virustyössä etsittiin noroviruksia vesinäytteestä. Työssä ideana oli varmaankin käydä läpi miten tämä tutkimustyö käytännössä tapahtuu, mutta näin opiskelijan näkökulmasta oli vähän tylsää, kun itse sen viruksen ensin sinne veteen lisäsimme ja sitten tutkimme että löytyykö virusta vedestä vai ei... No löytyihän sitä.
Opetusohjelmaan kuului myös pari excursiota pääkaupunkiseudun vesilaitoksille. Toinen kohde oli Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitos ja toinen Viikinmäen jätevedenpuhdistamo. Molemmat olivat ainakin omasta mielestäni todella mielenkiintoisia kohteita ja tekisi kyllä hyvää ihan jokaiselle käydä kurkistamassa varsinkin jätevedenpuhdistamon toimintaa. Ihan vain vaikka siitä näkökulmasta, että mitä sinne vessanpönttöönkin saa laittaa ja mitä ei. Kaikenlaista mielenkiintoista tavaraa puhdistamoilla on kieltämättä nähty. Tässä esimerkiksi pieni lukupaketti HSY:n sivuilta asiasta.
Doria etsimässä? Jätevesilaitokselta löytyy.
Seminaarityössä perehdyttiin pienryhmissä johonkin tieteelliseen artikkeliin, tehtiin sen perusteella esitys aiheesta ja pohdittiin vähän aiheen soveltuvuutta Suomen oloissa ja lisäksi vertaisarvioitiin yhden toisen ryhmän seminaarityö. Itse seminaaritilaisuudessa saattoi olla jokunen aiheeseen liittyvä asiantuntija arvioimassa ja kommentoimassa töitä, mutta muuten seminaarityö oli aika leppoisa tehdä.
Pakko kyllä sanoa, että tämän kurssin opetuksesta oppi paljon uutta ja hyödyllistä tietoa omaankin elämään. Julkisilla uimarannoilla käydessä tulee varmasti tulevana kesänä katseltua tarkemmin ilmoitustaulujen vesitutkimusten tuloksia ja erilaisissa kiinteistöissä vieraillessa tulee kiinnitettyä tarkemmin huomiota rakenteisiin ja niiden kuntoon. Näitä asumisterveyteen liittyviä asioita tuli mukavasti kerrattua Ympäristöterveydenhuollon parin viikon harjoittelussa myöhemmin kutosvuoden aikana, mutta siitä varmaankin lisää myöhemmin!
Näin kevään korvilla ja varsinkin tämän koronan mukanaan tuomien rajoitusten myötä viime syksyn muistelu tuntuu aika haastavalta. Järkevämpi ihminen olisi varmaankin kirjoittanut nämä postaukset valmiiksi jo heti silloisten opintojen ohella, mutta vähemmän järkevä ihminen yrittää nyt sitten muistella menneitä aikoja samalla kun miettii kovasti tulevaa. Tosi helppoa siis, kuten varmasti ymmärrätte. Onneksi sentään jotakin olen näistä kursseista naputellut jo muistiin opintojen aikanakin.
Viimeinen syksy eläinlääkiksen penkeillä koitti syyskuun alussa alkaneen Elintarvikehygienian parissa. Kyseessä oli pari kuukautta kestävä kurssikokonaisuus, jonka suoritettuaan sai peräti 15 op - eli enemmän kuin mistään muusta yksittäisestä eläinlääkiksen kurssista lisuria lukuunottamatta. Suhteellisen laajasta kokonaisuudesta olikin kyse, joten kovin kevyesti tätäkään ei oikein voinut ottaa, jos halusi päästä tentistä läpi. Tentti olikin sitten ihan oma tarinansa...
Suurin osa vuosikurssistamme sinnitteli tämän (ja kutosen muutkin pakolliset opinnot) loppuun valmistumisen toivossa. Osa jäi nauttimaan vielä työelämästä kolme vuotta voimassa olevien väliaikaisten oikeuksien mahdollistamana, ja toisaalta joitakin aiempien vuosikurssien opiskelijoita liittyi seuraamme oltuaan esimerkiksi työelämässä tässä välissä. Vaikka koulun penkillekin oli omalla tavallaan ihan hauska palata pitkästä aikaa, oli monilla meistä aika kova into jo päästä työelämäänkin ja motivaatio näihin ei-niin-kliinisiin aiheisiin oli poissa vähän hukassa. Aika monet meistä tuskailivat näitä kutosen opintoja jo alusta saakka, osa vähän myöhemmin, ja kyllä jotkut näistä tykkäsivätkin. Pakko kuitenkin sanoa itseni ja monen muunkin puolesta, että olisi ollut todella haastavaa palata näihin opintoihin pidemmän työntekoputken jälkeen, kun jo nyt oli havaittavissa kaikenlaisia vaikeuksia. Toisille se voi kuitenkin sopia. Lähtökohtaisesti tuleville eläinlääkäreille suosittelen kuitenkin lämpimästi tutkinnon suorittamista loppuun "normaalissa" kuuden vuoden aikataulussa.
Monet kutosvuoden opinnoista voivat tuntua kummallisilta perinteistä eläinlääkärin työnkuvaa eli sitä praktiikkaa ajatellen. Miksi ihmeessä eläinlääkiksessä opiskellaan elintarvikehygieniaa, ympäristöterveyttä, elintarvike- ja ympäristötoksikologiaa ja ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntöä ja valvontaa? Tiesitkö, että näiden em. asioiden parissa itseasiassa työskentelee todella paljon eläinlääkäreitä? Eläinlääkärin opintoihinhan kuuluu jo kandivaiheessa hyvin paljon mikrobiologiaa ja moni mikrobi itseasiassa voi elellä sekä eri eläinlajeissa että myös ihmisessäkin, osa aiheuttaa sairauksia ja osa taas normaalitilanteessa ei. Kun meillä on jo niin laaja perusosaaminen näistä mikrobeista, onkin aika loogista laajentaa tietämystä hieman humaanipuolelle, erityisesti elintarvike- ja vesivälitteisen patogeenien osalta. Lisäksi varsinkin elintarvikepuolta mietittäessä eläinlääkäreillä oikeastaan on varmasti paras käsitys koko elintarviketuotantoketjun eri osa-alueista aina pellolta pöytään.
Elintarvikehygienian oppimistavoitteista kerrotaan näin:
Opiskelija
ymmärtää elintarvikkeissa esiintyvien patogeenisten mikrobien merkityksen kuluttajan terveyden kannalta
tuntee koko elintarviketuotantoketjun riskien hallinnan pääpiirteet
osaa arvioida eri elintarvikeryhmien hygieenistä laatua ja turvallisuutta
pystyy arvioimaan ja tunnistamaan elintarvikkeiden prosessoinnin ja pakkaamisen keskeiset riskitekijät
osaa tutkia ja arvioida patogeenisten mikrobien esiintyvyyttä elintarvikkeissa
osaa käyttää mikrobiviljelytekniikoita ja pystyy selittämään molekyylibiologisten tekniikoiden periaatteen sekä perustelemaan, milloin niiden käyttö on tarkoituksenmukaista
Kymmenien luentojen (joista vain osa oli pakollisia) lisäksi kurssin ohjelmaan kuului itsenäisesti tehtäviä labrakertaustehtäviä, useita pakollisia labratöitä, pari pikkutarkkaa verkossa tehtävää välitenttiä, projektityö labroineen, yritysvierailuja, sieniexcu, pari muuta ryhmätyötä tai harjoitusta ja sitten se surullisenkuuluisa varsinainen tentti. Alkuunhan meille ei edes kurssialustalta julkaistu sitä kaikkea, mitä oli edessä. Ehkä olisimme kaikki ahdistuneet siitä työn määrästä niin paljon että olisi jäänyt leikki kesken. Omien aikataulujen suunnittelun kannalta olisi ollut kyllä mukavampaa, kun olisi saanut etukäteen merkittyä kalenteriinsa kaiken oleellisen.
Suomaisemaa Tuohilammelta.
Luennot olivat pääsääntöisesti aika mielenkiintoisia, varsinkin erilaisten ruokamyrkytyksiä aiheuttavien patogeenien läpikäynti oli oikein opettavaista. Se kävi varsin selväksi, että oikeasti kaikki lievemmät ruokamyrkytystapaukset eivät edes tule selville, sillä lievästi oireilevat ihmiset eivät välttämättä ilmoittele pienemmistä ripuleistaan mihinkään ja oireet lievittyvät monesti hyvinkin nopeasti. Toki omasta mielestä tuntui vähän raskaalta opiskella sitä, milloin mikäkin patogeeni aiheuttaa ihmiselle oireita ja minkälaisista oireista on kyse, kun oma mielenkiintoni on ennemminkin eläinten ripuleissa (jos niissäkään) kuin ihmisten. Silti pitää eläinlääkärinäkin tiettyjä asioita vain osata, esimerkiksi zoonooseista meihin eläinlääkäreihin ja muihinkin ihmisiin vaikuttava kryptosporidioosi, josta suurin osa eläinlääkärinaluista saa henkilökohtaista kokemusta yleensä klinikkavuoden opintojen aikana. Mutta pakko myöntää sekin, että näiden opintojen myötä oma hygieniatietoisuus muuttui ehkä vielä astetta neuroottisemmaksi tiedostavammaksi. Tieto lisää tuskaa.
Laboratoriotöissä keskityttiin ensimmäiset pari viikkoa ruokamyrkytysbakteereihin. Labroissa toimittiin aika itsenäisesti, mikä alkuun tuntui kankealta, kun edellisistä labroista oli ainakin yli vuosi aikaa. Näytteitä otettiin, tehtiin laimennussarjoja ja rikastusliemiä, maljavaluja ja pintaviljelyjä, laskettiin pesäkkeitä ja yritettiin miettiä miten paljon pesäkkeitä oikeasti näytetemateriaalissa olikaan laimennukset huomioiden, tehtiin puhdasviljelyitä, varmistustestejä ja gramvärjäyksiä eli siis ihan sitä kaikkea mitä normaalisti labroissa tehdään. Maitoviikolla labroissa tutkittiin maidosta eristettyjen patogeenien mikrobilääkeherkkyyttä, maidon mikrobilääkejäämiä tiloilla käytettävällä Delvotestillä sekä maidon peroksidaasiaktiivisuutta ihan samoilla menetelmillä kuin aiemmissakin labratöissä. Aistinvaraiseen arviointiin liittyvissä labraharjoituksissa haisteltiin ja ihmeteltiin mm. kalaa, jauhelihaa ja broileria eri muodoissa sekä kananmunien koostumusta ja vanhenemista. Onneksi ei yleensä tule ihan yhtä pahanhajuisia elintarvikkeita omassa keittiössä vastaan kuin näissä harjoituksissa käytetyt vanhentuneet valmisteet olivat. Toki opimme myös sen, että aina niitä pahanhajuisia, pilaantumisesta varottavia muutoksia ei haista, esimerkiksi kun liha on hienosti upotettu kaikki hajut peittävään marinadiin...
Mikrobilääkeresistenssiä.
Yksi iso osa tätä koko kurssia oli tosiaan tuo pienissä ryhmissä tehtävä projektityö, joka tänä vuonna keskittyi valmissalaattien säilyvyyteen ja ruokahävikkiin. Kaikille ryhmille oli ostettu jokin valmissalaatti kaupasta (sai myös hankkia oman salaatin, mikäli jostain syystä halusi), niitä muhitettiin +6°C:ssa jääkaapissa hieman yli viimeisen käyttöpäivän ja sitten tutkittiin, mitä kaikkea kivaa salaatin syövereistä löytyikään. Näitä salaattejahan tulisi säilyttää alle +6°C:ssa, mutta todellisuudessa ihmisten jääkaapeissa on monesti aivan liian lämmin useille herkästi pilaantuville elintarvikkeille. Näistä salaattitutkimuksista kirjoitettiin projektityön raportti hävikkinäkökulmaa huomioiden. Jokainen ryhmä joutui lisäksi antamaan vertaispalautetta ja vertaisarvioimaan kaksi muuta raporttia ja tietenkin itsearvioimaan omansa. Tällä projektityöllä pystyi vaikuttamaan myös kurssin päätösarvosanaan, mutta valitettavasti mitään tenttikysymystä sillä ei pystynyt täysin korvaamaan.
Yksi kurssin ryhmätöistä käsitteli elintarvikeyrityksen riskinhallintaa ja kriittisten hallintapisteiden tunnistamista. Terminä HACCP kuulostaa ehkä aavistuksen pelottavalta, mutta itse ryhmätyö oli kyllä aika yksinkertainen. Makkaratöissä tutustuimme makkaran valmistukseen liittyviin kiemuroihin. Pääsimme itsekin tekemään makkaraa ja tutkimme, miten esimerkiksi suola- tai nitriittipitoisuus vaikuttavat makkaroiden koostumukseen. Pääsimme myöhemmin itsekin tutkimaan ja maistelemaan ihan käytännössä valmiita makkaratekeleitämme.
Eläinlääkärinalkujen tekemää makkaraa.
Kurssilla oli pari vierailua, joista toinen järjestettiin erilaisiin pääkaupunkiseudun elintarvikeyrityksiin ja toinen oli sitten syksyinen sieniexcursio. Elintarvikeyrityksiä oli hyvin monipuolisesti, oli lihaa, kalaa, kasviksia, maitotuotteita ja eineksiä käsitteleviä yrityksiä, joista kukin opiskelija pääsi valitettavasti vain yhteen kohteeseen vierailemaan. Kävimme kuitenkin vielä yhteisesti näissä vierailukohteissamme tekemiämme havaintoja läpi, oli ihan mielenkiintoista päästä kuulemaan mitä kaikkea eri yrityksissä tehdään ja millaisia ongelmakohtia niissä mahdollisesti oli.
Sieniexcursiolle Orionin Tuohilammelle suuntasimme bussilla saappaiden ja ämpäreiden kera. Ensin kuuntelimme erään sieniasiantuntijan sieniluentoa ja sitten pääsimme seikkailemaan Tuohilammen ympäristöön erilaisia sieniä etsien. Lopuksi sienet koottiin yhteen eri pöydille, joko itsenäisesti sieniä sopivankuuloisiin lajeihin yhdistellen tai enimmäkseen niin, että sieniasiantuntija totesi sienen olevan jotain ihan muuta ja käytännössä hän sitten järjesteli sienet sopivaan järjestykseen. Kävimme ainakin lähes kaikki sienet läpi ja ihmettelimme porukalla miehen kunnioitettavaa sienitietämystä. Puoliakaan näistä tiedoista en itse varmasti enää muista, mutta hyvä muistutus tuli miestä kuunnellessa siitä, että kannattaa poimia ja syödä vain sellaisia sieniä, jotka varmasti tunnistaa vaarattomiksi. Ja miten tämä liittyy sitten eläinlääkäreihin? No, ainakin sieni on elintarvike ja toisaalta praktiikassakin aina välillä vastaan tulee vaikka minkälaisia sieniä syöneitä eläimiäkin... ehkä siis hyvä tietää jotakin ainakin sienten myrkyllisyydestä. Ja näin opiskelijan näkökulmasta koko päivän happihyppely luonnossa luentojen täyttämän syksyn keskellä tekee hyvää, puhumattakaan Orionin erinomaisista tarjoiluista!
Sieniretken saaliita.
Tentti järjestettiin ensimmäistä kertaa sähköisenä salitenttinä pääsääntöisesti omilla läppäreillä samassa luentosalissa naputellen, eikä se ihan täysin ongelmitta sujunut. Tehtävinä olleet esseet olivat aika laajoja aihepiiriltään ja niistä taisi parhaimmillaan joistakin saada jopa 15 pistettä. Käsin kirjoittaessa olisi kyllä käsi ollut aika turta... Tentissä ilmenneiden ongelmien takia saimme kuitenkin joustoa ja tentin pisterajoja hieman laskettiin. Omaan suoritukseeni olen ihan tyytyväinen, vaikka täydellisestä ei voi missään nimessä puhuakaan, tärkeintä itselleni oli päästä tentistä läpi ja hyvin pääsinkin. Ja oli kyllä erittäin hyvä että pääsinkin heti läpi, kun olen noita uusintatenttien kysymyksiä myöhemmin kuullut...
Kaikkiaan Elintarvikehygienia oli todella monipuolinen kokonaisuus ja vaikken ehkä itseäni näekään kovin vahvasti toistaiseksi tätä osa-aluetta koskevissa työtehtävissä, on tästä paljon hyötyä ihan yleissivistyksen ja normaalin elämänkin kannalta. Olisi itseasiassa varmaan ihan hyvä, jos ihan tavallisetkin ihmiset kävisivät näitä asioita enemmän läpi ja ymmärtäisivät tiettyjä perusteita paremmin. Ja varsinkin elintarvikealan toimijoiden toivoisi ymmärtävän näitä asioita vähän keskimääräistä paremmin, mutta tämän kutosvuoden myöhemmät opinnot ovat osoittaneet ettei se aina ihan mene niin...
Nelosvuoden viimeinen rutistus vaati itseltänikin jo melkoista sinnittelyä, sillä ulkona paistava aurinko vei ajatukset tehokkaasti jonnekin ihan muihin asioihin kuin teurastamohygieniaan. Märehtijätentin jälkeen sai hengähtää loppupäivän kaikessa rauhassa ja mieluummin olisi oikeastaan jo siinä vaiheessa aloittanut ansaitun kesäloman, mutta ehei, seuraavana päivänä piti palata pitkästä aikaa EE-talon Walter-saliin pakollisia luentoja kuuntelemaan. Tai no, vaihtoehtona pakollisille luennoille, laboratorioharjoituksille ja niiden lisäksi tehtävälle ryhmätyölle oli tenttiin osallistuminen ja ainakin oma tenttikiintiöni oli siinä vaiheessa vuotta erittäin täynnä. Aurinkoisten päivien kuluttaminen luentosalissa istuen oli siis oikeastaan ainoa järkevä vaihtoehto itselleni. Onneksi (?) kesällä sitä aurinkoa kuitenkin riitti vähän liiankin kanssa.
Opinto-oppaassa kerrotaan Teurastamohygienian tavoitteista näin:
Opiskelija
osaa valvoa teurastamohygieniaa
osaa kuvata, miten teurastamon tuotantohygieniaa arvioidaan mikrobiologisten tulosten perusteella, ja osaa sanoa, mihin toimenpiteisiin tulosten perusteella tulee ryhtyä
osaa valvoa sivutuotteita
osaa valvoa omavalvonnan ja HACCP:n toteutumista
osaa laatia teurastamon valvontasuunnitelmat
osaa valvoa teurastamon yhteydessä olevia muita toimintoja
Oma fiilikseni kevään viimeisten luentojen aikana oli kutakuinkin tämä.
Aiheen puolesta olisi ollut paljon järkevämpää yhdistää Teurastamohygienia jo kolmosvuoden Lihantarkastukseen, sillä ainakin itsestäni tämä tuntui nyt todella irralliselta kurssilta kaiken eläinten hoitoon liittyvän kliinisen opetuksen keskellä ja toisaalta hyvin pitkälti näitä samoja asioita jo käsiteltiinkin Lihantarkastus-kurssin aikana. Ajallisesti Teurastamohygienian sijoittaminen esimerkiksi Lihantarkastuksen jatkoksi tuskin olisi onnistunut niin lähellä joulua, joten siinä sitä sitten istuttiin toukokuun lopun viimeisiä aamupäiviä kiltisti luennolla ja iltapäiviä labratöitä pareittain tehden. Luennoilla vaadittiin läsnäoloa 4/5:stä luennosta ja labratöissä riitti, jos edes toinen parista tuli suorittamaan kunkin päivän jatkotoimenpiteet. Kurssin ja labratöiden johdantoluennot olivat pakollisia kaikille, samoin labratöiden loppuyhteenveto. Ryhmätyöllä kurssin suorittaneille ryhmätyön purkutilaisuus oli myös pakollinen.
Luennot olivat sinänsä ihan mielenkiintoisia ja oli erityisen kiva, että eri osa-alueiden asiantuntijat olivat luennoimassa oman työnsä puolesta tutuista aihepiireistä. Luentoja oli aamupäivisin klo 9 alkaen muutaman tunnin ajan. Puhuimme elintarviketurvallisuuden hallintajärjestelmistä, vaaroista ja riskeistä, HACCP:sta (eli ns. ennaltaehkäisevästä ongelmakohtien tunnistamisesta) ja kriittisistä kontrollipisteistä nimenomaan teurastamoissa, teurastamoiden omavalvonnan vaatimuksista (jotka perustuvat lakeihin), keskustelua herättäneestä luomutuotannosta ja lainsäädännöstä sen suhteen, teurastamoiden hyväksymisvaatimuksista ja valvonnasta, elintarvikevalvonnan Oiva-järjestelmästä, sivutuotteista ja TSE-riskiaineksesta, laitosvalvonnan haasteista eläinlääkärien näkökulmasta sekä vientilaitosten moninaisista vaatimuksista ennen niiden hyväksymistä. Paljon tärkeää asiaa elintarviketurvallisuuden kannalta ja paljon taas tuttuja lakipykäliä, joista ainakin osa voi tulla esimerkiksi kunnaneläinlääkärin työssäkin vastaan. Tämä oli varmaankin pienenpieni pintaraapaisu siitä, mitä kaikkea kutosvuosi mm. elintarvikehygienian parissa tuo tullessaan.
Ihanan keväinen Viikki
Labratöissä tutkittiin prosessihygienianäytteistä enterobakteerien, aerobisten mikrobien sekä salmonellan esiintymistä, siipikarjan ruhojen pintahygieniaa kampylobakteerien määriä tutkimalla ja harjoiteltiin elintarvikelaitosten prosessipintojen puhtauden tutkimista halutuista kohteista erilaisin menetelmin. Tyypillisesti prosessipintojen puhtautta on tutkittu joka vuosi esimerkiksi Kuopion (EKY:n kerhohuone) tiskirätistä, vessojen ovenkahvoista ja Unicafen linjastosta huolestuttavin tuloksin... Labratöihin ei joka päivä kulunut kovin paljon aikaa ja tehokkaimmin labroista selvisikin lukemalla etukäteen töihin liittyvät ohjeet. Muilta kursseilta tuttuun tapaan labroissa toimittiin hyvinkin omatoimisesti ja itsenäisesti edeten ohjeiden mukaan näytteiden tutkimisessa. Aamupäivän luentojen jälkeen ohjelmassa oli tunnin lounastauko, jonka jälkeen (tai ennen) pääsi aika joustavalla aikataululla laboratorioon jatkamaan töitään, vaikka virallisesti labrojen pitikin alkaa vasta klo 13. Viimeisellä labrakerralla käytiin läpi eri ryhmien tuloksia ja keskusteltiin tulosten perusteella mahdollisista toimenpiteistä kyseisessä elintarvikelaitoksessa. Labratyöt ovat kyllä aina hauskoja, vaikka tähän mennessä osa normaaliin labratyöskentelyyn liittyvistä asioista olikin jo vähän ehtinyt unohtua.
Ryhmätyö toteutettiin noin 3-4 hengen ryhmissä tekemällä tietystä aiheesta posteri tietokoneella. Aiheita oli 10 ja useimpiin aiheisiin saatiin kaksi eri ryhmää, joista toinen arvottiin esittämään ryhmän posteri esityspäivänä ja toinen sai toimia opponoivana ryhmänä. Kaikkien piti siis tehdä ja palauttaa posteri joka tapauksessa, esitti sitä tai ei. Osa aiheista oli samoja tai ainakin lähes samoja kuin Lihantarkastuksessa, joten osittain tässä työssä oli mahdollisuus päästä aika helpollakin. Paljon hyvää kertausta niin Lihantarkastuksen kuin Teurastamohygieniankin luennoista. Ja mikä tärkeintä, ei tarvinnut tehdä sitä tenttiä.
Kuten Lihantarkastukseen, myös Teurastamohygieniaan liittyy oma harjoittelunsa (Teurastamovalvontaan painottuva tarkastuseläinlääkäriharjoittelu), joka suoritetaan klinikkavuoden aikana viikon mittaisella jaksolla joko teurastamolla tai aluehallintovirastossa. Tästä lisää sitten joskus klinikkavuoden postauksissa.
Kevät menee taas vauhdilla eteenpäin (ajallisesti, ei niinkään ehkä sään puolesta) ja paljon olisi vielä postailtavaa ennen kesälaitumille karkaamista! Luentoja on tämän kevään osalta jäljellä reilu viikko ja sitten kolmas vuosi on selätetty. Kuten olen aikaisemminkin sanonut, kevät on itselleni haasteellista aikaa opiskelun kannalta, vaikka kuinka mielenkiintoisia kursseja olisi käynnissä. Blogin kirjoittaminenkaan ei varsinaisesti houkuttele tällä hetkellä, mutta en kohta enää muista mitään alkuvuoden tapahtumia, ellen kirjoita niistä pian. Elättelen edelleen toiveita siitä, että jaksaisin kirjoittaa tätä blogia koko eläinlääkiksen ajan. Harmillisesti aika moni eläinlääkisläisen blogi on kuivunut kasaan opintojen aikana ja ainakin itse sain/saan motivaatiota niiden lukemisesta. Saa nähdä kuinka omalla kirjoittelulle käy, kun tahti opinnoissa kiihtyy entisestään seuraavien vuosien aikana...
Juuri ennen vappua ulkona näytti talvisemmalta kuin viime jouluna, joten tästä saankin hienon aasinsillan tammikuun opintoihin. Tämän vuoden luennot aloitti Johdanto kliiniseen hevos- ja pieneläinlääketieteeseen (= JKT). Kyseessä oli suhteellisen tiivis paketti, sillä kaikki luennot käytiin parissa viikossa läpi ja samaan aikaan sekä näiden parin viikon jälkeen olikin luvassa kurssin eri aiheisiin liittyviä harjoituksia. Lisäksi ohjelmaan kuului vähintään yksi 6 h päivystysvuoro Pieneläinsairaalassa (= PES), siitä kirjoitettu oppimispäiväkirja sekä kliinisen kemian luentojen perusteella kirjoitettu oma oppimispäiväkirjansa. Tenttiä tästäkään kurssista ei ollut, vaan kurssin suorittamiseksi piti osallistua pakollisiin harjoituksiin ja päivystykseen tutustumiseen oppimispäiväkirjojen lisäksi.
Opinto-oppaassa kerrotaan JKT:n tavoitteista näin:
Opiskelija
osaa käyttää hyviä vuorovaikutustaitoja ollessaan tekemisissä asiakkaiden, kollegoiden ja hoitajien kanssa
osaa ottaa anamneesin, sekä suorittaa pieneläinten ja hevosten yleistutkimuksen
tuntee perusinjektiotekniikat
tunnistaa kiireellistä hoitoa vaativat pieneläin- ja hevospotilaat, sekä tuntee ensiavun ja elvytyksen perusteet
osaa määritellä tärkeimmät kliiniset laboratoriotutkimukset ja tunnistaa tulosten laatuun vaikuttavat tekijät
osaa suorittaa kuivakemiallisia vieritestejä ja tulkita tuloksia
tunnistaa tärkeimmät kirurgiset instrumentit sekä niiden puhdistuksen ja steriloinnin
osaa kirurgisten instrumenttien käsittelyn, tuntee ommelaineet ja perusompelutekniikat
tunnistaa aseptisen työskentelyn periaatteet potilaan valmistelussa leikkaukseen sekä leikkaussalissa
Kevään merkki.
Luennoilla käsiteltiin anamneesin ottamista kissoilla, koirilla, linnuilla, matelijoilla, kaneilla, jyrsijöillä ja hevosilla. Anamneesin eli esitietojen perusteella voidaan kohdistaa tutkimuksia epäilyn perusteella oikeaan suuntaan, joten on tärkeää osata kysyä oikeita kysymyksiä omistajalta. Omistajan mukaan koira voi oksentaa usein, mutta kysyttäessä kuinka usein koira todella oksentaa, voi vastaus vaihdella ihmisestä riippuen parista kerrasta päivässä kertaan kuukaudessa. Hätätapauksessa selvitetään tärkeimmät perusasiat ja palataan tarkentaviin kysymyksiin kun hengenvaara on ohi. Tärkeintä on kysyä, mitä on tapahtunut ja milloin. Eläinlääkärin tulee osata poimia omistajan kertomasta tapauksen kannalta oleelliset asiat eli salapoliisimaisesti selvittää, mikä eläimellä oikeasti on vialla. Omistaja on yleensä tärkein tiedonlähde ja tuntee eläimensä parhaiten, joten omistajan kuuntelu on ensiarvoisen tärkeää. Eksoottisilla eläimillä (joiksi kanit ja jyrsijätkin luetaan) on yleensä oikeasti jotain pielessä omistajan niin sanoessa ja tilanne voi olla tällöin päässyt jo todella pahaksi. Eksoottisilla eläimillä elinolosuhteet ja omistajan tiedot ja taidot vaikuttavat erityisen paljon niiden vointiin, joten anamneesissa painotetaan eksoilla vähän eri asioita.
Yleistutkimuksen tekemistä käytiin läpi erikseen eläinlajeittain, sillä vaikka perusperiaatteet ovat kaikilla eläinlajeilla samat, on niissä kuitenkin omia erityispiirteitä. Yleistutkimukseen kuuluvat aina samat asiat, jotka tulisi suorittaa rutiininomaisesti aina samassa järjestyksessä, jottei unohtaisi mitään kohtaa. Yleistutkimuksesta oli oma harjoituskertansa, jossa pienryhmissä harjoittelimme yleistutkimusta muutamilla opiskelijoiden tai opettajien koirilla ja hevossairaalan hevosilla. Yleistutkimukseen kuuluu potilaan yleistilan, vitaalien, pään ja kaulan, rungon ja raajojen, ihon ja karvapeitteen, rintakehän, vatsan, ulkoisten sukupuolielinten ja peräaukon alueen sekä hermoston tarkastelu. Arvioimme harjoituskappaleidemme yleistilaa kuntoluokan, vireystason, asennon ja liikkumisen sekä hydraatiostatuksen perusteella. Vitaaleita (= vital signs) tutkimme auskultoimalla (= kuuntelemalla) stetoskoopeilla sydän- ja hengitysfrekvenssiä, palpoimalla (= käsin tunnustelemalla) perifeeristä pulssia eri kohdista raajoista, tarkastelemalla limakalvon väriä ikenistä tai silmästä sekä kapillaarien täyttymisaikaa painamalla ikeniä ja seuraamalla niiden palautumista.
Tarkastelimme koiran kirsusta hännänpäähän niin ulkoisesti kuin palpoidenkin. Yksi vaikeimmista palpointikohteista olivat imusolmukkeet, sillä vaikka niiden sijainnin teoriassa tiesikin, ei niiden tunnustelu ollut varsinaisesti mitenkään helppoa. Pään alueella sylkirauhaset olivat tiellä ja polvitaipeessa lihakset olivat väärässä paikassa, mutta sopivalla kulmalla ja oikealla tekniikalla nekin saattoi ainakin joiltakin yksilöiltä löytää. Vaikka imusolmukkeet vähän turhauttivatkin, on kuitenkin muistettava se, että ne oikeasti (kuulemma) löytää aika helposti silloin kun ne ovat suurentuneet eli jotain on vialla. Vatsan palpointia harjoittelimme myös, mutta jos imusolmukkeet tuntuivat vaikeilta, tämä oli ihan täysi mysteeri. Ehkä sieltä virtsarakko saattoi löytyä, mutta ihan vielä tämän yhden harjoituksen perusteella en osaisi sanoa vatsan alueesta yhtään mitään. Vatsan palpoinnissa on tärkeää käyttää oikeita käsien asentoja ja otteita, mutta ehkä tämänkin taidon vielä harjoittelun myötä oppii. Tässä tuli muuten taas hyvä muistutus siitä, että eläinlääkärin on pidettävä kynnet lyhyenä. Vaikka omat kynteni aika lyhyet olivatkin, olisi niitä silti pitänyt leikata vielä lisää, ettei olisi tuntunut yhtään pahalta palpoitavan koiran puolesta.
Kurssiin kuului kaksi hevosharjoitusta, joista toisessa harjoiteltiin hevosten normaalia käsittelyä kahdella hevossairaalan opetuskäytössä olevalla hevosella vähän riippuen pienryhmän omasta kokemuksesta. Vähemmän hevosten kanssa tekemisissä olleet varmasti hyötyivät tästä ja ehkä enemmän hevosten kanssa touhunneetkin jotain oppivat. Käsittelyharjoituksessa hevoselle laitettiin riimua päähän, harjoiteltiin huulipuristimen käyttöä, nosteltiin kavioita, harjoiteltiin taluttamista vaa'alle punnittavaksi sekä pakkopilttuuseen ja samalla ohjeistettiin pakkopilttuun oikeaoppista käyttöä. Lisäksi harjoittelimme vena jugularis externan eli kaulalaskimon staasausta ja häntäpintelin sitomista rektaalitutkimusta varten. Rektaalitutkimusta emme kuitenkaan tehneet, mutta se on oleellista ähkyhevosta tutkittaessa. Yleistutkimusharjoituksessa tutkittiin hyvin pitkälti samoja asioita kuin koirallakin, mutta lisänä hevosella toki on suolistoäänten auskultaatio. Suolistoääniä pitäisi hevosella kuunnella vähintään neljästä kohdasta eli ainakin molemmilta puolilta kahdesta eri osasta. Tärkeää on tunnistaa normaalit suolistoäänet eri kohdissa suolta, jotta osaa tunnistaa mahdolliset epänormaalit äänet tai äänien puuttumisen.
Toinen varma kevään merkki, hanhet täyttävät Viikin pellot.
Useammalla luennolla käsiteltiin kliinistä kemiaa omana erillisenä kokonaisuutenaan ja siihen liittyi myös kaksi laboratorioharjoituskertaa. Vaikka kliinisen kemian luennot välillä vaativatkin erityistä keskittymistä käydessämme perusteita ja periaatteita hyvinkin tarkkaan läpi, on niiden ymmärtäminen kuitenkin ainakin jossain määrin tärkeää. Eri menetelmillä saatuja tuloksia ei voi suoraan verrata toisiinsa ja eri menetelmin saaduilla tuloksilla on omat viitearvonsa. Viitearvoistakin tuli paljon muistettavaa, sillä ne ovat todellakin vain viitearvoja, jotka on muodostettu tietyn otannan perusteella. Jokainen eläin on kuitenkin aina oma yksilönsä ja yksilön tutkimustuloksia tulisikin muistaa tarvittaessa verrata sen omiin aiempiin tuloksiin. Pelkkiin viitearvoihin ei voi perustaa omaa hoitopäätöstään. Kliininen kemia toimiikin tehokkaana apuvälineenä anamneesin ja kliinisen tutkimuksen lisäksi, mutta sokeasti siihen ei kannata luottaa. Kävimme läpi paljon erilaisia tutkimusten luotettavuuteen vaikuttavia asioita. Omistajan merkitys korostuu tässä, sillä esimerkiksi eläimen paasto ennen näytteenottoa on monissa tutkimuksissa hyvinkin oleellista ja omistajahan se päättää syökö eläin vai ei.
Kävimme läpi myös useita tutkittavia komponentteja ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Miksi jonkun entsyymin pitoisuus nousee veressä, mitä tietty komponentti virtsassa voi kertoa, millä eläimellä on mitäkin komponenttia enemmän tai vähemmän... Asiaa oli paljon ja pikkuhiljaa osa niistä alkaa jäädä päähänkin. Ensimmäisessä laboratorioharjoituksessa tutkimme virtsaa liuskatestillä ja pohdimme erilaisten virhelähteiden vaikutuksia tuloksiin sekä teimme glukoosimäärityksiä verinäytteistä kolmella eri mittarilla ja mietimme näiden tuloksiin vaikuttavia tekijöitä. Ihmisten glukoosimittarit antoivat pienempiä tuloksia kuin eläimille tarkoitetut mittarit, mikä selittyy osittain sillä, että koiralla ja kissalla glukoosi on jakautunut veressä eri tavalla kuin ihmisellä. Ihan kaikki ihmisillä käytettävät mittarit eivät siis sellaisenaan sovellu eläimille. Toinen harjoituskerta oli case-tyyppinen eli saimme lyhyet anamneesit, joiden perusteella piti tehdä tarvittavat tutkimukset potilaan plasmasta ja saatujen tulosten perusteella päätellä mikä oireet on aiheuttanut. Tämä oli hyvin mielenkiintoinen tehtävä ja haastoi mukavasti aivosolut töihin. Harjoituskerran lopuksi kävimme kunkin parin tai pienryhmän casen läpi ja saimme kuulla kunkin potilastapauksen kulusta vähän lisätietoakin, sillä caset perustuivat todellisiin PESsin potilaisiin.
Osa luennoista käsitteli hygieenistä toimintatapaa, riskipotilaan (esim. resistenttien bakteerien kantajat) tunnistamista ja ennakointia ja riskiluokitus onkin käytössä PESsillä. Riskiluokituksen tarkoituksena on pienentää tartuntariskiä johon toki pyritään muutenkin hyvällä hygienialla. Kävimme myös läpi kirurgisia instrumenttejä, niiden käyttötarkoituksia, huoltoa ja puhtaanapitoa. Nämä pitäisikin sitten osata ennen nelosvuoden kirurgian blokkia ja niistä pidetään jonkinlainen tentti ennen sitä. Lisäksi kävimme läpi erilaisia ommelaineita, ompeleita ja hemostaasia eli verenvuodon tyrehdyttämistä, sillä kirurgian kannalta veri paitsi huonontaa aina näkyvyyttä, tarjoaa myös kasvualustan bakteereille ja massiivinen verenvuoto voi johtaa shokkiin ja jopa potilaan kuolemaan. Ommelaineetkin kuulemma oppii kun niitä käyttää, mutta näin alkuun ne tuntuvat lähinnä vain listalta omituisia sanoja. Kuten eri instrumentteja, myös eri ommelaineita ja ompeleita käytetään eri tarkoituksiin. Eläinlääkärin tulee osata valita kuhunkin kudokseen ja käyttötarkoitukseen sopivat välineet, jotta haava paranee mahdollisimman hyvin.
Ompeluharjoitus kruunasi kyllä hienosti nämä kirurgiaa käsittelevät luennot, sillä pääsimme harjoittelemaan oikeiden kirurgisten ompeleiden tekemistä omin käsin! Aika moni vuosikurssistamme on käynyt jo aiemmin IVSA:n järjestämässä ompelukerhossa, jossa ylemmän vuosikurssin opiskelija on opettanut ompelun perusteita ja olemme päässeet ompelemaan hedelmiä. Alusta saakka kannattaa harjoitella oikeiden otteiden käyttämistä niin tässä kuin monessa muussakin asiassa, sillä se varmasti helpottaa asiaa todellisessa tilanteessa. Kirurgiassa käytettävät langat on yhdistetty suoraan neulaan, joka on kaareva. Ommeltaessa atuloita (= pinsetit) pidetään kynäotteessa ja niillä saa koskea kudoksen lisäksi vain neulaan, ei lankaan. Lankaa on käsiteltävä varoen, sillä sen pinta voi muuten vaurioitua ja ommel voi pettää. Neulan ohjaaminen kudoksen läpi tehdään neulankuljettimella neulan tietystä kohdasta kiinnipitäen ja atuloilla avustaen. Koska solmu on ompeleen heikoin lenkki, on niiden tekemistä syytäkin harjoitella ennen elävään eläimeen siirtymistä. Solmut pitää osata tehdä sekä käsillä että instrumenteilla ja harjoittelimmekin kirurgisen solmun tekemistä käsin narulla pulttiin sekä instrumenteilla vaahtomuoviin. Lisäksi harjoittelimme erilaisia ompeleita oikeilla ommellangoilla vaahtomuoviin. Moneen asiaan on vaikea keskittyä samanaikaisesti kun asia on niin uusi, joten aina välillä opettaja huomautti jollekin oikeasta otteesta.
Ylhäällä napinläpiommel ja alhaalla over-and over -ommel kirurgisine solmuineen
Eräällä luennolla pohdimme eläinlääkärin etiikkaa ja hyvänä muistutuksena tuli esiin se, että lääkärin ja eläinlääkärin etiikka hoitotyössä eroaa aika paljon toisistaan. Eläinlääkärillä yksi potilaan hoitokeinoista on eutanasia ja toisinaan se on paras vaihtoehto. Näitä asioita on pohdittu heti ensimmäisestä vuodesta alkaen ja varmasti niitä pohditaan jatkossakin. Yksi eläimen lopettamiseen johtavista syistä on taloudellinen tilanne, sillä esimerkiksi auton alle jääneen kolmen raajansa murtaneen koiran leikkaaminen ja toipuminen maksaa aika paljon rahaa, ja vaikka kuinka paljon rakastaisi koiraansa, ei kaikilla välttämättä ole varaa sellaiseen, varsinkaan ilman vakuutusta. Taloudelliset syyt voivat olla yksi merkittävimmistä hoitoon vaikuttavista tekijöistä, erityisesti tuotantoeläinpuolella. Eläinlääkärin tulisi kuitenkin osata palvella kaikkia omistajia riippumatta siitä, onko eläin heille tulonlähde vai rakas perheenjäsen.
Kävimme läpi vastaanottotilannetta ensin luennolla ja myöhemmin vuorovaikutusharjoituksessa. Monesti omistajien saadessa mielestään lemmikilleen huonoa hoitoa tai eläinlääkärin ollessa "surkea puoskari" kyseessä onkin jonkinlainen kommunikaatio-ongelma ja pelkkä asian pahoittelu ja kuuntelu voi pelastaa tilanteen. Näitä asioita sivuttiin myös syksyn Eläinlääkäri virkamiehenä -kurssilla. Vuorovaikutusharjoituksissa harjoittelimme muutamia hankalia asiakaskohtaamisia roolipelinä. Olimme pienryhmässä, jossa jokainen vuorollaan pääsi esittämään eläinlääkäriä ja asiakasta eri tilanteissa muun ryhmän seuratessa vieressä. Ensimmäisessä tapauksessa ylipainoinen omistaja toi hieman ylipainoisen koiransa penturokotuksille ja eläinlääkärin piti ohjeistaa omistajaa pennun ruokinnasta, liikunnasta ja sosiaalistamisesta. Toisessa tapauksessa raivoissaan oleva omistaja oli odottanut eläinlääkärin vastaanotolle pääsyä päivystyksessä pitkään ja "olemattomasta" hoidosta saadun laskun jälkeen raivostui uudelleen ja eläinlääkärin piti rauhoitella häntä ja selittää tilanne. Kolmannessa tapauksessa omistaja toi vastaanotolle rakkaan kissansa, joka oli parantumattomasti sairas ja todella huonossa kunnossa. Eläinlääkärin tehtävänä oli saada omistaja ymmärtämään eläimen tilan peruuttamattomuus ja eutanasia eläimen parhaana vaihtoehtona.
Kaikki tapauksista olivat varmasti hyvin todellisia tilanteita ja tulevat meillekin eläinlääkärinä vastaan ennemmin tai myöhemmin. Tässä harjoituksessa esittelin itseni ensimmäistä kertaa eläinlääkärinä oman nimeni edellä ja kieltämättä siitä tuli paitsi perhosia vatsaan, myös jonkinlainen hyvänolontunne ja toisaalta jonkinasteinen vakavoituminen sen suhteen, että eläinlääkärillä on tietynlainen auktoriteetti ja pitää oikeasti miettiä mitä suustaan ulos päästää. Vaikka kaikilla meillä ei huikeita näyttelijänlahjoja olekaan, onneksi joillakin sentään on ja oli hienoa seurata miten hyvin tulevat kollegat osasivat ottaa roolin omakseen. Pääasiat luennoilla läpikäydyistä ohjeista asiakkaan kohtaamisessa olivat selkeästi jääneet mieleen ja toki osalla oli työnkin puolesta jo kokemusta näistä tilanteista.
Vuorovaikutusharjoituksen toiseen tapaukseen liittyen tai oikeastaan aika paljon ennen kyseistä harjoitusta meillä oli luento kiireellisyysjärjestyksen arvioinnista (= triage) päivystyksessä sekä siihen liittyvä harjoitus sairaalaan tutustumisen yhteydessä. Samat periaatteet lienevät niin humaani- kuin eläinpuolellakin päivystyksessä, eli henkeä uhkaavat ongelmat hoidetaan ensimmäisenä ja tämän seurauksena päivystykseen tuleva vähemmän kiireellinen potilas voi joutua välillä odottamaan aika kauankin. Triagea tehdään niin puhelimessa, odotushuoneessa kuin sairaalahoidonkin aikana. Hengitysvaikeuksista kärsivät potilaat ovat kärkipäässä triagessa ja menevät käytännössä kaikkien muiden potilaiden ohi, koska happi nyt vain on aika tärkeä asia elämän kannalta. Niin ikävää kuin odottaminen onkin, ehkä ikävämpää on kuolla. Asioita voi miettiä omalle kohdalle, jos oma lemmikki tai vaikkapa ihminen itse ei saa henkeä tai tila on muuten henkeä uhkaava, minkä etiikan tai järjen mukaan pitäisi ensin paikalle tulleen saada hoitoa ensin? Itse ainakin arvostaisin tuossa tilanteessa triagen mukaista hoitoa.
Sairaalaan tutustumisharjoituksessa kävimme muutaman casen avulla läpi triagea ja laitoimme potilaita sen mukaiseen järjestykseen. Tehtävässä oli esimerkiksi sellaisia tapauksia, joissa eläin oli sairastanut jo pidempään, mutta omistaja oli päättänyt että eläin tarvitsee hoitoa juuri nyt, parin viikon jälkeen, tapauksia, joissa eläimellä oli varmasti kipuja, mutta tilanne ei ollut hengenvaarallinen ja tapauksia, joissa eläimen hengen säilyminen oli kiinni minuuteista. Kävimme hieman näiden hoitoakin läpi osittain aiemman elvytystä ja ensiapua käsitelleen luennon perusteella. Lopuksi kiersimme PESsillä, sillä tähän mennessä siellä ei ole vielä kovinkaan monesti ensimmäisen vuoden tutustumiskerran jälkeen tullut käytyä. Omassa päivystysvuorossa sitten pääsi tutustumaan paikkoihin lisää.
Yksi hyvin pitkälti koko kurssin tiivistävä luento käsitteli pieneläinpotilaan arviointia ennen leikkausta, sillä arviossa tulee huomioida niin anamneesin, kliinisen yleistutkimuksen kuin laboratoriotutkimuksienkin (kliininen kemia) sekä mahdollisesti diagnostisen kuvantamisen perusteella tarvittavat hoitotoimenpiteet. Näiden perusteella eläimet luokitellaan tiettyihin anestesiariskin luokkiin, määritetään kirurgiset riskit pidemmällä aikavälillä, stabiloidaan potilas eli esimerkiksi annetaan nesteytystä ja keskustellaan omistajan kanssa ennen leikkaukseen ryhtymistä. Pyometra (= märkäkohtu) -case havainnollisti hyvin tätä arviointia käytännössä. Sitten pääsimmekin jo valmistautumaan leikkaussaliin, tosin vain mielikuvissamme luennoilla. Kävimme läpi toimintatapoja leikkaussalissa, sitä, miksei leikkaussalissa puhella ylimääräisiä kuten Greyn anatomiassa höpötetään kaikki mahdolliset juorut, millaisia suojavarusteita käytetään ja miten ne puetaan päälle koskematta yhtään mihinkään, miten potilas valmistellaan ja miten iso karva-alue ajellaan (vaikka kuinka rumalta näyttäisi), millainen on oikeaoppinen kirurginen käsidesinfektio (ei, ei tosiaankaan hinkutella niinkuin Greyn anatomiassa), miten potilaasta huolehditaan leikkauksen aikana ja leikkauksen jälkeen sekä sitä, mitä tarkoitetaan leikkaushaavainfektiolla, miten se diagnosoidaan ja miten niitä ehkäistään.
YouTubesta löytyi lyhyt video PESsiltä koiran leikkauspäivästä vuodelta 2014, joka liittyy luentoihimme:
Kunnon ensikosketus pieneläinsairaalaan tuli oman päivystysvuoron muodossa. Jokaisen piti tehdä tosiaan vähintään yksi päivystysvuoro PESsillä kevään aikana ja tehdä sen perusteella oppimispäiväkirja. Osa teki vuoroja useammankin tai ainakin toisen, osa vain yhden. Kun ensimmäisen kerran vedin ylleni kandien tummansiniset työvaatteet, sydän heitti muutaman ylimääräisen lyönnin, jännitti, pelotti ja toisaalta hymyilin samaan aikaan innoissani. Yksin ei onneksi tarvinnut olla, sillä koko ajan pääsi jonkun vitosvuoden kandin mukaan osallistumaan eri tapauksiin. Vaikka paljon uutta tulikin päivystyksen aikana vastaan, oli hienoa huomata ymmärtävänsä monia asioita ainakin jossain määrin ja päästä heti suoraan toimintaan potilaiden kanssa. Vaitiolovelvollisuuden takia tarkemmat yksityiskohdat jäävät kertomatta, mutta oli tosi hienoa päästä hoitamaan ja auttamaan sairaita eläimiä ja varsinkin kotiuttamaan niitä nähdessäni omistajien iloiset ja helpottuneet ilmeet! Erityisesti vitosvuoden kandit ansaitsevat erityiskiitoksen selittäessään asioita meille untuvikoille! Kahden vuoden päästä itsekin pitäisi sitten olla samassa veneessä ja pikkuhiljaa sitä vain alkaa hieman uskoa omaan osaamiseensa kaiken epävarmuuden keskellä. :)
Varoitus: postaus sisältää kuvan broilereiden sisäelimistä.
Samoihin aikoihin Eläinlääkäri virkamiehenä -kurssin kanssa alkoi marraskuun alussa Lihantarkastus-kurssi, jossa käytiin läpi teurastusta, lihantarkastusta sekä näihin liittyvää lainsäädäntöä. Tentti kurssista järjestettiin joulukuun puolivälin paikkeilla ja tenttituloksetkin tulivat jo viikon sisällä tenttipäivästä. Ennätysnopeaa toimintaa yliopistolla! Lihantarkastus-kurssin yksi tavoite oli opastaa ja valmistaa meitä parin viikon (10 päivää) teurastamoharjoitteluun, jonka aikana tutustumme tarkastuseläinlääkärin työhön ja teurastamotoimintaan. Harjoitteluun palaan varmasti myöhemmin omassa postauksessaan, mutta vaitiolovelvollisuus estää kertomasta asioista kovin yksityiskohtaisesti. Yritän säästellä joitakin kurssiin liittyviä yleisiä asioita tuohon myöhempään postaukseen, ettei tästä tulisi kovin pitkää tekstiä. Ja tuli silti...
Vaikka aiheena lihantarkastus saattaa kuulostaa tylsältä tai epämiellyttävältä, pidin ainakin itse tästä kurssista yllättävänkin paljon. Alkuun erilaisia harjoitustöitä ja tehtäviä tuntui olevan tosi paljon, mutta jotenkin ne lopulta kuitenkin tukivat toisiaan ja auttoivat oppimisessa. Opittavaa asiaa oli paljon, mutta asiat kertaantuivat luentojen ja harjoitustöiden edetessä ja useimmat asioista olivat yleensä aika hyvin järjellä perusteltavissa ja muutenkin loogisia. Luentojen aiheetkin olivat mielenkiintoisia, sillä ne olivat aika käytännönläheisiä. Aika harva meistä varmaan tulevaisuudessa työskentelee tarkastuseläinlääkärinä, mutta tältä kurssilta ja teurastamoharjoittelusta saa varmasti paljon hyödyllistä tietoa ja oppia muunlaistakin tulevaisuutta ajatellen.
Opinto-oppaassa kerrotaan Lihantarkastus-kurssista näin:
Opiskelija
• osaa kuvailla eri teuraseläinten teurastusprosessit
• pystyy arvioimaan teurastushygienian kannalta kriittiset pisteet ja osaa valvoa teurastushygieniaa
• osaa selittää kuinka lihantarkastus tehdään ja pystyy teoriassa sen tekemään
• pystyy perustelemaan tarkastuseläinlääkärin työn merkitystä eläinten hyvinvoinnin, eläintautien ja kansanterveyden kannalta
• löytää lainsäädännöstä teurastamon toimintaan ja valvontaan liittyvät olennaiset säädökset ja osaa soveltaa lainsäädäntöä erityisesti lihantarkastuksen osalta
• pystyy suorittamaan ohjeen avulla lihantarkastuksen yhteydessä tehtävät laboratoriotutkimukset sekä tulkitsemaan tulokset
• osaa valvoa eläinten tarttuvia tauteja ja zoonooseja
• osaa valvoa eläinsuojelua
Luennoilla käytiin läpi eri eläinlajien teurastusprosessit kohta kerrallaan, sillä menetelmät hieman vaihtelevat eläinlajista tai niiden iästäkin riippuen. Lihantarkastusta ja teurastusta säätelevät monet lait ja asetukset, joilla turvataan niin eläinten hyvinvointia kuin elintarvikkeiden turvallisuuttakin. Lainsäädännön opettelu kuului myös Lihantarkastuksen tenttivaatimuksiin. Kaikkea ei toki ulkoa tarvinnut osata, mutta pääpiirteittäin piti tietää esimerkiksi lihantarkastukseen ja eläinten kuljetukseen liittyvää lainsäädäntöä. Eläinten kuljetusta koskeva laki koskee osittain lemmikkieläintenkin kuljetusta, mikä kannattaa lemmikin omistajana huomioida.
Eläinlääkärin kannalta tärkeä osa teurastusprosessia on lihantarkastus, sillä teurastamon tarkastuseläinlääkäri on se, joka hyväksyy lihan elintarvikekäyttöön soveltuvaksi. Lihantarkastusta tehdään useassa vaiheessa ja sekin vähän vaihtelee eläinlajin ja iän mukaan, mitä kaikkea tarkastuksessa huomioidaan. Eläimille tehdään ennen teurastusta ante mortem -tarkastus ja teurastuksen jälkeen post mortem -tarkastus, joiden perusteella lihantarkastuspäätös tehdään. Tarkastuseläinlääkäri valvoo teurastamon toimintaa, joten tarkastuseläinlääkäri voi osaltaan edistää eläinten hyvinvointia valvomalla esimerkiksi teurastettavien eläinten puhtautta ja kuntoa sekä niiden käsittelyä teurastamolla. Tarkastuseläinlääkärillä on tärkeä rooli myös tarttuvien eläintautien tunnistamisessa ja niiden torjunnassa.
Tainnutus ja pistäminen (= kaulasuonten katkaisu/viilto) herättivät paljon kysymyksiä ja keskustelua ja näitäkin koskee ihan omat erilliset lakinsa niin EU:n kuin Suomenkin tasolla. EU:n asetuksen mukaan esimerkiksi eläinten teurastaminen ilman tainnutusta on sallittua, mutta Suomen kansallinen lainsäädäntö kieltää sen Suomessa. Eri eläinlajeille ja eri ikäisille eläimille on omat sallitut tainnutusmenetelmänsä, jotka myös on lueteltu ja ohjeistettu lainsäädännössä. Tainnutuksen onnistumista on seurattava eikä teurastusprosessia saa jatkaa, mikäli eläin ei ole taintunut. Tainnutus vie eläimen tietoisuuden ja tajunnan, muttei välttämättä vielä tapa sitä, joten pisto tulee suorittaa mahdollisimman pian tainnutuksen jälkeen.
Pulttipistoolin panoksia
Lihantarkastus-kurssiin liittyi pakollisia lakitehtäviä, lihantarkastustapauksia sekä seminaaritöitä, jotka tehtiin pienryhmissä ja käytiin läpi pakollisissa purkutilaisuuksissa. Näiden lisäksi oli vielä lihantarkastukseen liittyviä laboratoriotöitä, joissa harjoiteltiin lihantarkastuspäätöksen apuna käytettäviä tutkimusmenetelmiä. Lakitehtävissä harjoiteltiin tehtävänantoon liittyvien päätösten tekoa ja perustelua lainsäädännön avulla ja vertaisarviointia arvioimalla samaan aiheeseen vastanneen ryhmän työ. Välillä aiheeseen liittyvän lainsäädännön löytäminen oli aika hankalaa, sillä tietoa löytyy ripoteltuna useaan eri säädökseen, joista osa on vieläpä ehtinyt vanhentuakin. Syksyn mittaan näiden lakitekstien etsiminen ja lukeminen on onneksi alkanut sujua, kun sitä on harjoiteltu lähes joka kurssilla.
Lihantarkastustapaukset olivat todellisia tapauksia, joista meille oli tarjolla kuvamateriaalia sekä joitakin tutkimustuloksia. Välillä kuvat olivat ikävän epäselviä ja oli hankala hahmottaa, mitä kuvassa näkyy. Tapausten perusteella oli pääteltävä, millainen lihantarkastuspäätös tehdään eli hyväksytäänkö koko ruho sellaisenaan, hylätäänkö osa ruhosta tai elimistä, tehtäisiinkö vielä lisätutkimuksia tai annettaisiko ruholle käsittelyvaatimus (esimerkiksi kuumentaminen) ennen hyväksymistä elintarvikekäyttöön. Seminaaritöissä valmisteltiin lyhyt kirjallinen tiivistelmä omasta aiheesta ja esitettiin se suullisesti seminaarissa. Valmiita aiheita oli useita ja halutessaan sai keksiä omankin. Aiheet käsittelivät esimerkiksi hyönteisiä elintarvikkeena, kaninlihan tuotantoa, iän tai sukupuolen määritystä ruhosta, eläinten hyvinvointia teuraskuljetuksissa ja teurastamolla, joitakin tauteja ja niiden aiheuttamia patologisia muutoksia ruhossa sekä elintarvikeväärennöksiä. Paljon mielenkiintoisia asioita ja hyvää kertausta ennen tenttiä.
Laboratorioharjoituksia oli kahdella viikolla iltapäivisin, välissä aina viikon tauko. Ensimmäisen viikon labroissa tehtiin haju- ja makutesti, joiden läpäisyä lihantarkastusta suorittavalta vaaditaan. Niissä pitää tunnistaa tiettyjä, aika yleisiäkin hajuja ja makuja, kuten hajuista kardemumma, asetoni tai tilli sekä kaikki perusmaut: makea, suolainen, hapan, karvas ja umami. Yllättävän vaikeaa oli joidenkin hajujen ja makujen kohdalla, ja oli tärkeä pitää välillä taukoa ja purskutella vettä suun huuhtelemiseksi. Lisäksi ensimmäisellä viikolla tehtiin keittokoe, tutkittiin pH:ta ja selvitettiin näytteistä mikrobilääkeaineita. Tutkittaviksi annettuihin näytteisiin oli injisoitu jotakin mikrobilääkeainetta, jota sitten kvalitatiivisesti selvitettiin. Ensimmäisellä viikolla tehtiin myös pari bakteerivärjäystä ja tuijoteltiin Trichinellaa mikroskoopista. Toisella labraviikolla harjoitukset olivat aika lyhyitä, sillä ne liittyivät kaikki bakteriologiseen tutkimukseen, joka eteni päivä päivältä kohta kerrallaan ja inkubointiajat olivat usein noin vuorokauden mittaisia. Bakteriologisessa tutkimuksessa annetuista näytteistä tehtiin viljelmiä ja rikastuksia, joista olisi ollut tarkoitus määrittää viljelmällä kasvavaa bakteeria. Ilmeisesti yhdessäkään näytteessämme ei kasvanut juuri mitään, mikä on ihan hyväkin, sillä ymmärsin näytteiden olleen lihantarkastuksen läpäisseistä ruhoista peräisin. Bakteriologisessa tutkimuksessa käytettiin samoja menetelmiä, joita Spesifisen bakteriologian ja mykologian viime kevään labroissakin käytimme.
Broilereiden sydämiä
Näiden harjoitustöiden lisäksi piti suorittaa kahteen Eviran ohjeeseen liittyvät "oppitunnit" ja arvioinnit oppimisalustallamme Moodlessa. Toisessa käsiteltiin nautojen puhtautta ja sen arviointia ja esitettyjen kuvien perusteella piti arvioida, mihin puhtausluokkaan kuvan eläin kuului, oliko kyseessä hyvinvointiongelma ja pitääkö tapauksesta tehdä eläinsuojeluilmoitus Aluehallintovirastoon. Kuvat olivat välillä jälleen hieman haastavia tulkita ja todellisiin, valvojien ja toimijoiden vastauksiin verratessa välillä heidän vastauksensa herätti ihmetystä. Liian likaisia eläimiä ei saa ottaa edes vastaan teurastamoon, sillä eläimen hyvinvointiongelman lisäksi ne aiheuttavat hygieniariskin teurastusprosessin aikana. Toinen oppitunti liittyi broilereiden hyvinvoinnin arvioimiseen jalkapohjien kunnon arvioimisen perusteella. Todellisista kuvista arvioitiin broilereiden jalkapohjien pinnallisten muutosten kokoa tai rakennetta, joiden perusteella jalkapohjat luokiteltiin. Jalkapohja-arviointeja tulee suorittaa lakisääteisesti tietty määrä tietylle joukolle lintuja. Myös nautojen puhtautta valvotaan lakisääteisesti niin alkutuotannossa kuin teurastamollakin.
Lihantarkastus-kurssin tentistä sai korvattua yhden tehtävän noin parin sivun pituisella kirjallisella luentoselostuksella. Selostuksiin oli annettu aiheet etukäteen ja päivämäärät, jolloin kyseistä aihetta käsiteltiin luennoilla. Näistä päivistä piti selostuksessa viitata kahdeksaan ja läsnäoloa luennoilla seurattiin nimilistan avulla. Jos ei luentoselostusta tehnyt, ei läsnäolokaan ollut luennoilla paria ensimmäistä luentoa lukuunottamatta pakollista. Huomasin selostusta tehdessäni, että vaikeinta oli jälleen kerran se kirjoittamisen aloittaminen. Kun sitten lopulta sainkin aloitettua, olin aika lyhyessä ajassa kirjoittanut jo liiankin pitkän selostuksen, enkä ollut edes käynyt kuin puolet vaadituista luennoista läpi!
Luentojen, harjoitustöiden, labrojen ja tentin lisäksi Lihantarkastus-kurssiin kuului tosiaan aiemmin mainitsemani vierailu siipikarjatilalla ja -teurastamossa Eurassa yhdessä Johdanto kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen -kurssin kanssa, mutta kirjoitan siitä oman postauksen puheripulin näemmä jälleen iskiessä...
Kirjoitin aiemmin eläinlääkiksen ensimmäisestä opiskeluvuodesta tiivistettynä ja ajattelin kirjoitella samanlaisen koosteen myös toisesta opiskeluvuodesta. Näin ehkä tulee itsekin paremmin muistettua, mitä kaikkea viime vuoden aikana tulikaan tehtyä ja opittua. Tarkoitus oli kirjoittaa tämä postaus jo aikoja sitten, mutta suunnitelmathan eivät vain aina mene niinkuin sitä luulisi..
Toinen vuosihan alkoi syyskuun alussa Eläinten kliinisellä ravitsemustieteellä, jossa ehkä hieman harmillisen suppeasti käytiin eri eläinten ruokintaan liittyviä asioita läpi. Olen ainakin itse yrittänyt syventää omaa ruokintaan liittyvää osaamistani tämän kurssin jälkeenkin aina mahdollisuuksien mukaan ja ehdottomasti suosittelen sitä muillekin tuleville eläinlääkäreille. Erilaisissa netin keskusteluissa kuulee ja näkee valitettavan paljon tarinoita siitä, miten eläinlääkärit antavat hyvinkin kyseenalaisia neuvoja asiakkailleen eläinten ruokintaan liittyen tai sitten heidän neuvot ymmärretään aivan väärin. Toki joku voi ajatella eläinlääkäreiden toimenkuvan olevan lähinnä sairauksien hoitoa, mutta itse näen ennaltaehkäisevät asiat, kuten onnistuneen ruokinnan, yhtenä tärkeimmistä eläinten hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä.
Aina välillä kesäisin näkee pelloilla traktorinmunia eli muoviin käärittyjä rehupaaleja, joita syötetään esimerkiksi lehmille.
Samaan aikaan ravitsemusopintojen kanssa pyöri myös ruotsin kurssi ja jossain vaiheessa syksyä mukaan kuvioihin tuli pyörimään englannin kieliopinnotkin. Kielistä en sen enempää jaksanut kirjoitella, koska, no, ruotsi nyt on ruotsia ja englanti englantia. Toisille kielet ovat vaikeita ja toisille pala kakkua ja aika moni vuosikurssilaisistamme sai vähintäänkin toisen kielen hyväksiluettua aiempien opintojen perusteella tai läpäisemällä tasokokeen. Kurssien sisällöt vaihtelivat jonkin verran eri vetäjien mukaan, toisilla oli enemmän palautettavia kirjallisia töitä kuin toisilla. Kieliopinnoissa oli tietyn prosentin mukainen läsnäolopakko, joten aika harvalta luennolta sai ilman lisätehtäviä olla pois. Englantia tulee väistämättäkin luettua opintojen aikana, joten eläinlääketieteellinen sanasto karttuu ikään kuin puolivahingossa opintojen mukana.
Syyskuun puolivälin tienoilla alkoi syventyminen genetiikan maailmaan Hannes Lohen opastamana ja edelleenkin pidän hänen luentojaan yksinä tähän mennessä parhaista luennoista yliopistossa. Kotieläinten jalostus herätti paljon keskustelua ja tunteita ja näitä ajatuksia on tulevien opintojen aikana saanut vielä syventää lisääkin. Tulevaisuudessakin näistä asioista varmasti tullaan puhumaan vielä paljon ja varmasti ihan kliinisessä työssäkin asiakkaiden kanssa pitää osata asioista keskustella kiihkottomasti ja faktoilla perustelemalla.
Syyskuun ohjelmaan kuului myös bakteereihin perehtyminen, mikä olikin sitten oikeastaan perustana koko lopulle toiselle opintovuodelle. Tuskailin eniten mikrobilääkkeiden opiskelun parissa ja varmaankin viimeistään kohtapuoliin pitäisi alkaa palautella niitä mieleen ennen kolmannen kevään farmakologian opintoja. Bakteriologiasta opeteltiin ensin perusasiat ja sitten jatkettiin patogeenien vaikutuksilla immunologiassa. Virologian ja bakteriologian asiat yhdistyivät hyvin immunologiassa ja muodostivat järkevän kokonaisuuden. Oli kiva päästä pitkästä aikaa taas labroihin ja tutkia vasta-aineita ja tehdä pikatestejä ihan käytännössäkin. Viruksia toki oli vino pino muistettavaksi, mutta nekin ovat virologian kurssin jälkeen aika hyvin kertautuneet muiden opintojen aikana. Virologian ja immunologian sekä äidinkielen luennoista muistin kertoa eräänä opiskelupäivänä, nyt taas huomaan unohtaneeni kirjoittaa vastaavia postauksia, anteeksi! Immunologiaa päntätessä joku vinkkasi YouTubesta löytyvistä Armando Hasudunganin videoista, joista ainakin itse sain hyvin kerrattua ja opiskeltua asioita.
Lokakuussa tutustuimme eläinlääketieteelliseen tutkimukseen ja pääsimme jälleen erittäin mielenkiintoiselle vierailulle koe-eläinkeskukseen. Osa vuosikurssista alkoi tehdä kandiaan syksyn aiheen varauksen jälkeen ja osa jätti tietoisesti kandin vasta kolmannelle vuodelle. Vielä viimeisimpänä ennen joululomaa ehdimme muutaman luennon verran aloitella Spesifisen bakteriologian parissa ja sama aihe jatkui vuoden vaihduttua tammikuussa luennoilla ja labratöillä. Nautin jälleen kerran labrojen käytännönläheisyydestä ja olisin viihtynyt siellä pidempäänkin.
Tammikuussa alkoi myös yhteinen taipaleemme patologian kanssa ja se matka jatkuu edelleen nyt kolmosvuonnakin. Tiiliskiveä muistuttava tenttikirjamme tuli tutuksi ja pääsimme muistelemaan mikroskoopin käytön saloja histologisten näytteiden parissa. Patologia jatkui yleisen osuuden jälkeen lähes koko kevään ajan elinkohtaisilla luennoilla, joissa syvennyimme vielä tarkemmin eri elinten patologiaan. Mikään helppo paketti sinänsä ei ollut kyseessä, koska asiaa oli paljon ja aikaa vähän. Ajasta teki tosiaan rajallista samaan aikaan pyörinyt parasitologian kurssi, jota myös pidin todella tärkeänä ja mielenkiintoisena kurssina. Loisasioita on tullut myöhemmin esiin kolmosella niin Epidemiologiassa, obduktioissa kuin Lihantarkastuksessakin ja niistähän saa kliinisessä työssä puhua varmaankin lähes päivittäin. Parasiitit on siis syytä tuntea!
Hevosen sisuskalut taulussa, näistä kuvista oppii aika hyvin anatomiaa!
Toisen vuoden viimeiset opiskeluviikot toukokuun loppupuolella vietettiin dissektiosalilla kuolleiden eläinten topografiseen anatomiaan perehtyen. Itselleni tämä oli suorastaan kirsikka kakun päällä ja olin todella innoissani näistä leikkelyistä. Asiat selkenivät huomattavasti, kun ne opiskeli huolellisesti ja sai nähdä käytännössä eri rakenteet.
Näiden lisäksi ensimmäisen ja toisen opintovuoden aikana tosiaan tuli suorittaa pakolliset maatalousharjoittelut navetassa ja sikalassa. Periaatteessa aikaa harjoitteluiden suorittamiseen oli kesällä ja muina loma-aikoina, mutta jokainen on suorittanut harjoittelut omiin aikatauluihinsa sopivalla tavalla. Lisäksi toisena vuonnakin oli tietysti vapaasti valittavia kursseja, joihin esimerkiksi Keinosiemennyskurssi kuuluu. Näitä kurssejahan voi suorittaa eri aikoina ja valita niitä oman kiinnostuksensa mukaan, vaikka suosituimmille kursseille eivät kaikki halukkaat ehkä pääsekään.
Kaikkiaan toisen vuoden kevätlukukausi tuntui aika rankalta aikataulullisesti ja sama tunne on valitettavasti jatkunut nyt kolmannen vuoden syksylläkin. Kaikesta on kuitenkin selvitty aika kunnialla läpi, joten pitäisi osata olla tyytyväinen siihen. Raskaudestaan huolimatta toinen vuosi oli ehkä jopa ensimmäistä vuotta parempi ja huomaan ehdottomasti opiskelevani juuri sitä alaa, mikä minua itseäni kiinnostaa.
Blogin kävijämääristä päätellen täällä alkaa taas liikuskella entistä enemmän tämän kevään hakijoita. Pääsykokeeseen ei enää montaa viikkoa ole, joten nyt kannattaa vielä jaksaa ahertaa hetki ja ottaa sitten vasta kokeen jälkeen rennommin. Toivottavasti blogista löytyy hyödyllistä luettavaa ja kysyäkin saa jos jokin jää mieltä kaihertamaan! Oman hakuprosessin asiat ovat jossain määrin vielä muistissa ja oikeastaan samat opiskelutavat käytössä aika pitkälti tälläkin hetkellä. Kun löytää itselleen hyvän tavan oppia, siitä kannattaa pitää kiinni.
Kevät ei ole yleensä itselleni ollut se kaikista helpoin ajankohta keskittyä opiskeluun, varsinkaan jos aurinko sattuu paistamaan ja houkuttelemaan ulos pois kirjojen äärestä. Tämä kevät ei mitenkään ole poikkeus tämän suhteen, ja täytyy myöntää, että näiden viimeisimpien kurssien kanssa on saanut kyllä taistella itsensä kanssa, että jaksaa opiskella vielä sen pienen hetken. Patologia ja parasitologia eivät ole mitään maailman yksinkertaisimpia ja helpoimpia asioita, ja niiden opiskelu vaatii oikeasti paneutumista asiaan. Haastavuutta lisää se, että molempien kurssien opiskelu on aikaavievää ja kun niitä tosiaan pitäisi opiskella samanaikaisesti... No, on tämä tosiaan vähän erilaista opiskelua pääsykokeeseen verrattuna, mutta kyllä tämä kevät aika työläs on.
Vappuna ehdin onneksi mutustaa muutaman munkinkin ja ulkona on saanut nautiskella kevään kukkaloistosta!
Jo maaliskuussa aloiteltiin Eläinlääketieteellisen parasitologian parissa. Heti ensimmäisellä luennolla vilisi monenlaisia loisten nimiä, joista ei juuri mitään ymmärtänyt. Meille suositeltiin, että loisia kannattaa opiskella koko ajan kurssin edetessä ja viimeistään tentin lähestyessä huomasin miksi. Loisiahan on todella paljon ja eläinlääkärin tulee tietää ainakin yleisimmistä suomalaisista loisista paitsi mahdollinen suomenkielinen nimi, myös loisen latinankielinen nimitys, taksonomia pääpiirteittäin, loisen elämänkierto, sen aiheuttamat oireet, diagnostiikka ja loishäätöjen periaatteet ja ennaltaehkäisy sekä mahdollinen zoonoottisuus. Kyse ei siis ole ihan mistään pienestä "viimeisen illan tenttiinlukemisesta", jos ei näihin loisiin ole aiemmin ehtinyt perehtyä.
Opinto-opas kertoo Eläinlääketieteellisestä parasitologiasta seuraavaa:
Opiskelija osaa
käyttää parasitologian perusterminologiaa
kuvata merkittävien kotieläinten loisten elämänkierrot, tartuntatavat ja erityispiirteet
kuvata loisten eläimille aiheuttamat tyypilliset oireet ja ottaa huomioon mahdollisen
tartuntariskin ihmiselle
arvioida loistartunnan merkityksen eläimelle ja eläinryhmälle
tutkia tyypillisen parasitologisen näytteen perusmenetelmillä
selittää loislääkitysten pääperiaatteet ja soveltaa niitä eri tilanteissa
kuvata millaisia ennaltaehkäisyn ja lääkkeettömän loiskontrollin keinoja on käytettävissä
Tämä on ainoa parasitologian kurssi, joka meille koko kuusivuotisten opintojen ajan järjestetään, eli ainakin itse suhtauduin asiaan niin, että opettelen loiset nyt kunnolla, ettei sitten mene sormi suuhun, kun valmistumisen jälkeen pitäisi osata jotain asiakkaille kertoa loisista. Ja kyllähän niitä kysymyksiä on kieltämättä jo nytkin tullut vastaan, vaikka tässä vasta toista opiskeluvuotta viimeistellään. Kevään ja alkavan kesän myötä punkkeja (oikeasti tarkoitetaan puutiaisia) alkaa ilmestyä yhteen jos toiseenkin lemmikkiin ja niihin liittyvät kysymykset ovat aika peruskauraa eläinlääkärin työssä. Myös lemmikkien matkustamiseen liittyvät loislääkitysasiat tulevat varmasti vastaan tulevaisuuden työssä. Lääkitysasioita käymme myöhemmin farmakologiassa tarkemmin läpi, mutta perusteista puhuttiin jo näilläkin luennoilla.
Saimme Zoetis Finland Oy:ltä kurssin alussa hevosten loisia käsittelevän kirjan ja lisäksi tänä keväänä ilmeistyi vastaavanlainen kirja koirien loisista, jonka halukkaat saivat ostaa itselleen. Todella huippuja kirjoja molemmat, hyvin selkeitä ja paljon hyviä kuvia!
Punkkien irrottamiseen liittyen netissä liikkuu kaikenmaailman vinkkejä ja neuvoja, mutta meille ohjeistettiin, ettei ole väliä kiertääkö vai vetääkö punkkia irti, sillä joka tapauksessa punkista jää aina jonkin verran osia kiinni eläimen ihoon. Tästä ei ole eläimelle haittaa, sillä ihoon kiinni jäävä osa on punkin päätä, joka muodostuu kitiinistä. Sen pystyy elimistön omakin puolustusjärjestelmä hajottaman ja lopulta irroittamaan ihosta. Tärkeintä on muistaa olla puristamatta eläimen takaosaa, sillä puristaminen voi aiheuttaa punkin mahdollisesti sisältämien taudinaiheuttajien siirtymisen koiraan. Eli esimerkiksi pinseteillä otetaan punkista ote mahdollisimman läheltä ihoa/punkin päätä ja nyppäistään irti. Jos punkki on jo ehtinyt olla pidemmän aikaa kiinnittyneenä ihoon, sitä on mahdotonta poistaa ennen kuin se itse irroittaa otteensa veriateriansa saatuaan. Eläimet kannattaakin tarkastaa riittävän usein punkkien varalta, jotta punkit voi irroittaa mahdollisimman nopeasti. Borrelia-bakteerit siirtyvät punkista eläimeen vasta verenimemisen aktivoimana, mutta virukset, esimerkiksi flaviviruksen aiheuttama puutiaisaivokuume (TBE), siirtyvät isäntäeläimeen välittömästi jo muutaman minuutin kuluttua punkin kiinnittymisestä. Ja mikäli isomman punkin alla sattuu näkemään toisen, kooltaan pienemmän punkin, kyse ei suinkaan ole mistään punkkivauvasta, vaan urospunkista, joka on tullut parittelemaan naaraan mahapuolelle. Punkit eivät synnytä eläviä poikasia, vaan ne munivat maahan munia.
Mitään opetusblogia ei ollut tarkoitus alkaa pitämään, varsinkaan kun en vielä pätevä eläinlääkäri ole. :D Mutta jos edes joku ottaa opikseen tästä pienestä infopläjäyksestä, hyvähän se vain on! Liika informaatio ei toisaalta aina ole hyväksi, kuten saimme myös parasitologian luennoilla kuulla. On olemassa delusiivisia parasitooseja, joissa ihminen kuvittelee itselleen loisinfektion ja alkaa esimerkiksi raapia tai kaivella ihoaan. Kuulimme hyviä ja kauhistuttavia esimerkkejä tällaisista tapauksista, mutta vaitiolovelvollisuus koskee näissäkin asioissa meitä, joten jätän tarkemmat yksityiskohdat kertomatta. Näiden esimerkkien avulla kävi kuitenkin hyvin selväksi se, että vaikka itse olisi miten innoissaan löytämästään parasiitista, sitä ei missään nimessä kannata näyttää eläimen omistajalle mikroskoopista!
Zoetiksen ilmaisesitteitä eri loisista.
Vierailevia luennoitsijoita meillä oli tänä vuonna resurssien puutteesta johtuen kuulemma aika vähän, mutta onneksi sentään jotakin. Poron loisista puhuttiin yhdellä luennolla, mikä oli hyvä, sillä poroja käsitellään aika vähän opinnoissamme. Harva meistä tosin varmaan porojen parissa työllistyy, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tulee vastaan vaikka Lapissa lomaillessa. Luentojen lisäksi kurssiin kuului pari laboratoriotyökertaa, joissa mm. tutkittiin joko omien eläinten tai valmiiksi saatuja ulostenäytteitä loisten varalta. Tämän kurssin jälkeen meillä on myös mahdollisuus tutkia omien eläinten ulostenäytteitä myöhemminkin parasitologian labratiloissa. Labroissa mikroskopoitiin useampia loisia ja tunnistettiin niitä sekä vastailtiin niihin liittyviin kysymyksiin. Ensimmäiseen labrakertaan liittyi pienryhmissä tehty ryhmätyö, jossa valmiiseen anamneesiin perustuen selvitettiin ulostenäytteessä olevia loisia ja mahdollisia hoitotoimenpiteitä. Tästä työstä piti tehdä työselostus, joka seuraavan viikon labroissa vertaisarvioitiin. Labroista tuntui olevan paljon hyötyä ja niitä toivoisi olevan enemmän, mutta resurssipula tulee tässäkin vastaan. Aina näistä käytännöntöistä oppii paljon enemmän kuin pelkästään luennolla istumalla!
Kurssi viimeisteltiin tentillä, jossa sai olla kurssikirja (Taylor) mukana. Vaikka kirja mukana olikin, se ei tarkoittanut todellakaan sitä, että kaiken tentissä kysytyn tiedon löysi kirjasta. Kirja oli hyvä tuki, mutta kyllä näiden asioiden piti olla muutenkin aika hyvin hallussa, että kysymyksiin osasi vastata. Taylorissa on paljon tietoa, enemmänkin kuin kurssin aikana käsiteltiin, eikä kaikkia kirjassa mainittuja loisia edes esiinny Suomessa. Se on kuitenkin aika hyvänoloinen perusteos ja hakemisto, jos jotain loista epäilee taudinaiheuttajaksi. Alkuun Taylor oli vähän kankea käyttää, mutta sen käyttö muuttui mukavammaksi mitä enemmän sitä käytti. Vaikea uskoa, että tentissä olisi pärjännyt, jos sinne meni avaamatta kirjaa kertaakaan ennen kuin vasta tentissä. Taylorin lisäksi myös yllänäkyneistä koiran ja hevosen loisiin liittyvistä kirjoista oli ainakin itselleni hyötyä loisia opiskellessa.
Kurssin virallinen oppikirja oli Taylorin Veterinary Parasitology, joka on aika kattava opus loisten maailmaan.
Parasitologiaa opiskellessa (jos ei jo aiemminkin) on herännyt paljon ajatuksia tulevaa työtä ajatellen. Hevospuolella on jo todettu loislääkeresistenssiä, joten ulostenäytteisiin perustuva lääkitseminen rutiininomaisen lääkityksen sijaan on enemmän kuin perusteltua. Samaa toivoisi myös pieneläinpuolella. Toivottavasti tulevaisuudessa yhä useampi koiranomistajakin tutkituttaisi ensin koiransa ulostenäytteet ja vasta tutkimuksen jälkeen pohdittaisi lääkityksen tarvetta. Ulostetutkimus maksaa ilmeisesti parinkympin luokkaa, joten mahdottoman kalliista tutkimuksesta ei ole kyse. Lisäksi nyt loisiin paremmin perehtyneenä toivoisi jokaiselta koiranomistajalta vastuullisuutta siinä mielessä, että keräisi oman koiransa ulosteet aina heti pois maasta. Ulosteissa kun erittyy helposti niin monia loisia, jotka voivat tartuttaa paitsi toisia koiria, myös muita eläimiä tai jopa ihmisiä. Toki vastuullisuus kuuluu niin kissojen kuin muidenkin eläinten omistajille, mutta ehkä nämä toimet (tai niiden puute monesti) korostuvat erityisesti koiranomistajien keskuudessa.
Eläinten matkustaminen on myös yksi asia, josta varmasti riittäisi puhuttavaa. Eläimen omistajan kannattaisi aina miettiä, olisiko eläimen kannalta kuitenkin parempi jäädä Suomeen kuin matkustaa maahan, jossa on aivan eri tauteja kuin täällä? Mikäli eläin on kuitenkin pakko ottaa matkalle mukaan, on aina eläimen omistajan vastuulla selvittää, mitkä ovat kohdemaan tuontivaatimukset eläimelle. Lisäksi takaisin Suomeen tultaessa on myös vaatimuksia, esimerkiksi ekinokokkilääkitys, joista tulee olla tietyn ajanjakson sisällä huolehdittu. Nämä asiat kannattaa aina selvittää hyvissä ajoin ennen matkaa, sillä tuontivaatimuksissa on eri maiden kohdalla eroja ja lääkityksistä pitää olla eläinlääkärin merkintä lemmikkieläinpassissa. Eviran sivuilta löytyy ajankohtaista tietoa matkustavien lemmikkien vaatimuksista ja matkustamista suunnittelevien kannattaakin kurkistella sinne tarkemmin.
Paasauksen sijaan siirryn nyt itse patologian pariin ulkona paistavasta auringosta huolimatta. Viikon päästä siitä voi jo toivottavasti nauttia enemmänkin, ellei sitten takatalvi taas yllätä...
