Praktiikkakesän purkutilaisuus

Viime syksynä, aika lailla vuosi sitten, istuttuamme noin kuukauden opiskelemassa elintarvikehygieniaa, saimme hetken eli päivän mittaisen tauon ja palasimme ajatuksissamme kandikesän kokemuksiin tiedekunnan järjestämässä Praktiikkakesän purkutilaisuudessa. Tämä tilaisuus oli täysin vapaaehtoinen, mutta aika moni meidänkin vuosikurssista siihen osallistui ja itsekin koin sen hyödyllisenä. Meiltä kyseltiin etukäteen esimerkiksi mistä haluaisimme tietää lisää, mitkä asiat koimme haasteellisina, missä asioissa olisimme halunneet olla "valmiimpia" ja miten työssä jaksaminen tai erilaiset asiakaspalvelutilanteet toteutuivat. Näiden asioiden perusteella oli koottu lyhyitä luennontapaisia aamupäivälle aiheena hevoset, pieneläimet ja tuotantoeläimet. Tämän jälkeen porukka jakaantui kolmeen osaan ja pienryhmissä käytiin tarkemmin läpi epäselviä tapauksia tai epäselviä asioita ja keskusteltiin mieleen juolahtaneista asioista. 

Lounastauon jälkeen jatkettiin opintopsykologin luennolla aiheena praktiikkakesän aiheuttamista tunteista ja ajatuksista selviäminen. Tämän interaktiivisen ja keskustelevan luennon aikana heräsi monenlaisia tunteita ja ajatuksia itse kullekin. Lisäksi eläinsuojeluvalvonnasta oli valvontaeläinlääkärin pitämä luento hyvin käytännönläheisestä näkökulmasta. Tästäkin saimme paljon vinkkejä tulevaisuuden varalle. Pienen kahvitauon jälkeen iltapäivällä jatkettiin työjärjestelyistä ja työsuhteista, niiden tuomista velvollisuuksista ja mahdollisuuksista. Kaikkiaan päivän ohjelma oli hyvin keskusteleva ja aika vapaasti asioista juteltiinkin (varsinkin niissä kahvipöytäkeskusteluissa varsinaisten luentojen ulkopuolella). 

Kuten aiemmin jo sanoinkin, tämän purkutilaisuuden ja monien vuosikurssilaisten kanssa käymieni keskustelujen perusteella kandikesä on ollut monelle aika rankka. Se on aika surullista. Onneksi paljon positiivisiakin kokemuksia on mahtunut joukkoon, mutta kyllä sitä toivoisi, ettei eläinlääkäreiden työuran alku olisi ihan niin rankka kuin monella on ollut. Esimerkiksi ihmislääkäreiden puolella heidän uransa alkutaipaleeseen panostetaan perehdyttämisillä, mentoroinneilla ja monenlaisilla tukitoimilla huomattavasti enemmän kuin meillä eläinlääkäreillä. Meilläkin on kyllä alettu asiaan kiinnittää yhä enemmän huomiota, mutta näkemäni ja kuulemani perusteella paljon on vielä tehtävää. Edelleenkin "perehdyttäminen" voi joissakin kuntasijaisuuksissa tarkoittaa vastaanotolle jätettyä yksittäistä post-it-lappua, "Koita pärjäillä!" 

Parasta on kuitenkin se, että omista kokemuksistaan voi puhua kollegoilleen ja saada näin korvaamatonta vertaistukea. Itselleni tämä on ollut tärkeä voimavara, vaikka kokemukseni eivät ehkä kaikkiin muihin verrattuna kovin rankkoja olekaan. Toisaalta kollegat ovat melkein ainoat, joille joistakin asioista voi edes puhua - läheiset ystävät ja perhe eivät aina oikein pysty ymmärtämään tämän ammatin tämänhetkisiä melko rankkoja ja osittain epäinhimillisiäkin vaatimuksia. Enkä ehkä itsekään uskonut, että tämä työ voi ajoittain olla ihan niin raskasta, vaikka meitä koulutuksen alusta saakka tästä varoiteltiinkin. Ja kaikki eivät toki koe kaikkia asioita samalla tavalla raskaina, siihen vaikuttaa niin moni muukin asia. Helpoksi tuskin kukaan tätä työtä koskaan sanoisi.

Mutta ajoittaisesta raskaudesta huolimatta on tämä silti edelleenkin upea ja palkitseva työ, jossa voi kehittyä ja oppia jatkuvasti. Pitää vain löytää itselleen sopiva työ ja paikka, jossa pystyy toimimaan niin työskentelyn kuin motivaationkin kannalta mielekkäissä olosuhteissa.

Klinikkavuosi: Tuotantoeläinsairaala, osa 2: Demot ja harjoitukset

Lupasin aiemmassa Tuotantoeläinsairaalan postauksessani kertoa jossain välissä vähän lisää Saaren jaksoihin kuuluvista pakollisista demoista ja harjoituksista, joten täältä pesee. Saaren viikko-ohjelma on tarkkaan (ja salaisesti) tietyn logiikan mukaan suunniteltu kokonaisuus, jonka ansiosta jokainen opiskelija käy vähintään tietyt demot ja harjoitukset klinikkavuoden Saaren jaksojen aikana läpi. Osaa harjoituksista, kuten esimerkiksi tammojen rektalisointiharjoituksia, ei ole kovin järkevää tehdä talvianestruksen aikana, koska munasarjoista ei tällöin oikein edes löydy mitään.

Kaikilla meistä taisi ensimmäiseen Saaren jaksoon sisältyä lehmillä tehtävä rektalisointi- ja vaginoskopiaharjoitus, mistä pääsikin hyvään vauhtiin tiloilla tapahtuvien kuukausitarkastusten ja muiden kaiveluiden osalta. Rektalisoinnin jälkeen iltapäivällä jatkettiin vielä nautapropen parissa, jossa jokaiselta kyseltiin henkilökohtaisesti rennohkon suullisen tentin tapaan naudan yleistutkimuksen suorittamisesta (pakollinen merkintä virheässä kirjassa) ja loppuiltapäivä keskityttiinkin kertaamaan yleistutkimusta ja sen antamia viitteitä erilaisista sairauksista. Ensimmäiset rektalisointiharjoituksethan oli tehty viimeistään kolmosella viikon mittaisella Saaren tutustumisjaksolla, ellei rektalisointia ollut päässyt seminologina harrastamaan. Nyt klinikkavuonna rektalisoimaan pääsi kyllä monella tilakäynnillä (mikäli sellaisia käyntejä sattui itselleen valitsemaan) tai vähintään kahdella pakollisella kuukausitarkastuskäynnillä. Kuukausitarkastuksissa tyypillisesti rektalisoidaan useita kymmeniä lehmiä pienellä porukalla ja tutkitaan niiden munasarjojen tilannetta tai mahdollista tiineyttä ja sen pituutta. Alkuun hommaa tehdään ihan pelkällä kädellä palpoiden, mutta joissakin tapauksissa katsellaan tilannetta tarkemmin ultraäänilaitteella. Senkin käyttö ja motoriikan oppiminen vaatii ihan samalla lailla toistoja kuin normaalin ultran käyttäminen peräsuolen ulkopuolellakin.

Erikseen oli vielä oma demo ultraääniharjoitukselle ja alkionsiirroille. Parina aamuna Saaren viikko-ohjelmaan kuului erityisen hyvä opetus ultraäänilaitteen käytöstä ja säädöistä, joka avasi ultraäänimaailmaa hyödyllisesti myös muidenkin eläinten ultraamisen kannalta. Ultraääniharjoituksessa nimensä mukaisesti harjoiteltiin rektalisoinnista tuttujen rakenteiden löytämistä ja tulkintaa ultraäänilaitteilla. Anatomian tuntemus oli tässäkin hyödyksi, sillä peräsuolessa ei ole kovin paljon ylimääräistä tilaa ja toisaalta rektaalianturiin kiinnitetyllä kädellä ei pysty oikein palpoimaan samaan aikaan anatomisia rakenteita. Alkioharjoituksessa käytiin läpi alkionsiirto-ohjelmiin liittyviä asioita eli esimerkiksi luovuttaja- ja vastaanottajaeläinten mahdollisia hormonaalisia käsittelyitä sekä itse alkioiden huuhtelua. Alkionhuuhtelua harjoiteltiin myös lehmien teuraskohduilla, joten jossain määrin tämäkin osuus pitäisi olla kaikilla hallussa.

Hevospatsas liikenneympyrässä Ypäjällä

Peränkaiveluita tehtiin klinikkavuoden aikana vielä kahden muunkin eläinlajin parissa eli yksi päivä vietettiin Ypäjällä käsi tammojen takapuolessa ja toinen mokoma Ollikkalassa sikagynen parissa. Kumpikin näistä reissuista tehtiin omilla autoilla ja kimppakyydeillä. Tammojen kanssa aloitettiin samalla ajatuksella kuin lehmilläkin eli ensin harjoiteltiin rakenteiden palpointia rektaalisesti ja iltapäivällä siirryttiin ultraäänilaitteen käyttöön. Ohjelmaan kuului myös tammojen vaginoskopointia ja siemennyksen harjoittelua. Harjoituksissa kukin opiskelija kävi noin neljä tammaa läpi eli lehmämateriaaliin verrattuna aika vähän tammagyneen tuli vielä klinikkavuonna rutiinia. Tammoissa ja lehmissä on onneksi paljon samaa, mutta myös paljon erilaista. Esimerkiksi anatomisesti munasarjat ja kohtu eroavat aika paljon toisistaan, tammalla peräsuolen kanssa pitää osata olla varovaisempi perforaation varalta ja toisaalta siemennys tehdään tammalla kädellä vaginan kautta ohjaten ja lehmällä taas peräsuolen kautta ohjaten.

Sikakin on ihan oma lukunsa, kuten Ollikkalassa saimme huomata. Sikojen rektalisoinnista on työergonomia kaukana, kun joutuu kumartumaan hyvin alas ja etsimään edes suhteellisen inhimillisen työskentelyasennon säkäkorkeudeltaan alle metrin korkuisen emakon kanssa. Mutta samalla ajatuksella sikalassakin toimittiin kuin muidenkin lajien kanssa eli ensin harjoiteltiin rektaalipalpaatiota ja sitten etsittiin samoja rakenteita rektaalisesti ultraäänellä. Siallahan on mahdollista tutkia kohtua myös transabdominaalisesti eli masmalon paikkeilta anturia sopivasti suuntaamalla pystyy näkemään esimerkiksi kohdun poikkileikkauksia. Jonkin verran sikaloissa harrastetaan erilaisia transabdominaalisia ultrauksia itsenäisesti tiineyksien tunnistamiseksi, mutta erilaisissa menetelmissä on omat rajoitteensa: jotkut saattavat kertoa vain nestesisällöstä, eikä sen perusteella voi varmasti sanoa, onko kyseessä tiineys, patologinen tila vaiko kenties virtsarakko. Sian anatomiassa haastetta tutkimuksissa lisää se, että kohtu on kovin sykkyrällä eikä koko kohtua ylety mitenkään palpoimaan läpi (toisin kuin lehmällä yleensä). Gynekologiaharjoitusten lisäksi Ollikkalassa pääsi mm. harjoittelemaan verinäytteenottoa sioilta eri suonista ja vähintäänkin seuraamaan siemennesteenottoa karjulta. Omasta sikalaharjoittelustani osa näistä toimenpiteistä olikin jo jossain määrin tuttuja, nyt niihin sai vähän uutta perspektiiviä.

Sikoja ei kovin paljon Saaren toiminta-alueella enää ole, mutta vihreään kirjaan on merkitty jokaiselle pakolliseksi vähintään pari sikalakäyntiä. Sikaloissa keskityttiin mm. terveydenhuollollisiin asioihin, kuten olosuhteisiin ja hoitoon, sikojen käsittelyyn, lääkityksiin ja harjoiteltiin Sikava-lomakkeen täyttöä. Viimeisten Saaren jaksojen lähestymisen myötä osa porukasta havahtui huomaamaan sikamatkojen puuttumisen ja osalle yritettiin erikseen järjestää sikalakäyntejä. Sikalakäynnille kannatti siis melkein aina lähteä, mikäli sellainen oli tiedossa. Osa ratkaisi ongelman korvaamalla yhden Saaren viikoista jo ykköselläkin meille mainostetulla Seinäjoen sikaviikolla, jossa pääsi tutustumaan mm. kuntapraktiikkaan, paikallisiin sikaloihin ja Seinäjoen Eviraan/Ruokavirastoon (nimenmuutos eri virastojen yhdistymisen myötä alkaen vuoden 2019 alusta).

Silmäkoukut ja pari muuta instrumenttiä pesun jälkeen kuivumassa

Tuotantoeläinten parissa toimiessa saa välillä ihan kunnon treeninkin aikaiseksi, siitä toimi muistutuksena obstetriikan eli synnytysopin harjoitukset. Yhtenä päivänä harjoiteltiin perinteistä synnytysapua käsiä, naruja, ketjuja ja muita erilaisia apuvälineitä käyttäen "kohtuun" eri virheasentoihin asetetun kuolleen vasikan "synnyttämiseksi" luonnollista tietä. Toisena päivänä harjoiteltiin fetotomiaa eli kuolleen vasikan paloittelua vaijerilla sahaamalla kohdussa varoen avustajakaverin sormia. Fetotomiaa oli jo hieman harjoiteltu Lisääntymistieteen harjoituksissa, mutta tässä harjoituksessa tilanne vastasi enemmän todellista tilannetta kohtua demonstroivien laatikko-säkki-viritelmien ja lantioluidenkin ollessa paikallaan. Niin näissä harjoituksissa kuin oikeassakin elämässä on tärkeää tehdä ensin huolellinen tutkimus, jotta tiedetään missä asennossa vasikka on, minkä kokoinen se on ja onko se edes elossa. Varsinkin isompien vasikoiden kohdalla asennolla on todella paljon merkitystä, sillä luiden rajaama lantio-ontelo ei oikein pysty laajenemaan ja vasikkaa oikeaan asentoon kääntämällä voidaan saada juuri riittävästi tilaa vasikan synnyttämiseksi luonnollista tietä. Ja toki liian kauan ei saa myöskään pitkittää päätöstä siitä, ryhdytäänkö sektioon vai ei.

Ensimmäisten Saaren jaksojen aikana kaikilla taisi olla myös pakollinen terveydenhuolto- eli th-harjoitus sekä laboratorioharjoitus. Tämän lisäksi vuoden aikana piti tehdä pari pakollista naudan th-käyntiä, joihin liittyen oli yleensä tarjolla etukäteen perehdyttäväksi jonkinlaisia papereita kunkin tilan eläinten terveyteen ja tuotokseen liittyen. Terveydenhuoltoharjoituksessa kertailtiin terveydenhuoltokäyntien kannalta oleellisia perusasioita nautojen tilavaatimuksiin, ruokintaan, vetimien kuntoon, vesikuppeihin ja vedenvirtauksiin, sorkkiin, kuntoluokkiin ja vasikoiden hoitoon liittyen. Käytännössä asiaa päästiin tutkailemaan ja havaintoja tekemään Keudan navetalla. Iltapäivällä oli vielä laboratorioharjoitus, jossa käytiin läpi Saarella olevan labran laitteita ja niiden käyttöä. Loppujenlopuksi kovin paljon labralaitteita ei klinikkavuoden aikana joutunut käyttämään, päivystyksissä jonkun verran ja maitonäytteiden viljelyä jonkun verran.

Andrologian harjoitukset taisivat olla kaikilla vasta viimeisten Saaren jaksojen aikana. Harjoituksessa käsiteltiin mm. siemenenkeruuta, sperman koostumusta eri eläinlajeilla, sperman tutkimista, koirien lisääntymissykliä ja sytologisia muutoksia eri vaiheissa. Siemenenkeruuta demonstroitiin koiran avulla ja mikroskooppia pääsi jokainen tuijottelemaan ja laskemaan erilaisten, myös epänormaalien siittiöiden määrää. Pakollinen eläinsuojelupäivä järjestettiin Viikissä muutaman opiskelijan ryhmänä kerrallaan vähän eri aikoihin klinikkavuoden loppupuoliskon aikana. Päivän aikana käytiin keskustellen läpi esimerkiksi itselle vastaan tulleita eläinsuojelullisia asioita ja pohdittiin eettisiltä kannoilta monenlaisia asioita. Mietimme omaa eetistä näkemystämme ja sen mahdollista muuttumista opiskeluvuosien aikana. Teimme jo ykkösellä omaan eläinetiikkaan liittyvän testin, johon on mielenkiintoista verrata omia nykyisiä ajatuksiaan. Helpompi toki olisi, jos olisi tallentanut tuon testin tuloksen silloin ykkösellä johonkin... Oli mukava jutella näistä asioista omien tulevien kollegojen kanssa ja huomata, että aika samoja ajatuksia on meillä kaikilla. Yritetään ymmärtää myös sitä omistajapuolta, mutta toisaalta eläinlääkärinä ollaan kuitenkin se taho, jonka pitää puolustaa eläimiä. Hyvin ajatuksia herättäviä keskusteluita kaikin puolin.


Huh, onneksi osan asioista olin kirjoittanut jo aiemmin, sillä pakko myöntää että moni asia on jo näistä demoista ja harjoituksista ehtinyt unohtuakin. Valitettava tosiasia lienee se, että ihmisen muisti on rajallinen ja jos jotakin asiaa ei jatkuvasti kohtaa esimerkiksi työssään, sitä ei vain pysty muistamaan. Tarvittaessa pitää sitten kertailla asioita kirjojen, tietokoneen tai muistiinpanojen syövereistä...

Klinikkavuosi: Pieneläinkirurgia, osa 1

Aika on kulkenut jälleen kuin siivillä, aika ymmärrettävästi ei ole siis pahemmin ollut aikaa kirjoitella puolivalmiitakaan postauksia valmiiksi kandikesän valmistelujen ja työkiireiden keskellä. Uudet varsatkin on jo seuraavaksi vuodeksi valittu, onnittelut teille! Aika pitkä matka on tullut omasta hyväksymiskirjeestä tähän hetkeen kuljettua. Olo tuntuu päivä päivältä valmiimmalta, vaikka paljonhan tässä on vielä opittavaa (eli siis koko elämän ajan). Kerron omista fiiliksistäni kandikesään liittyen vähän myöhemmin, mutta tässä viimein eräs jo aikoja sitten aloittelemani postaus valmiina:

Ensimmäinen kirurginen käsien pesu. 

Ensimmäinen takin ja hanskojen pukeminen leikkaussalissa. 

Ensimmäinen elävän potilaan viilto. 

Ensimmäinen elävän potilaan vatsaontelon avaus. 

Ensimmäinen ligatuura elävään potilaaseen. 

Ensimmäinen munasarjan irroitus elävältä potilaalta. 

Ensimmäinen kiveksen irroitus elävältä potilaalta. 

Ensimmäinen elävän potilaan vatsaontelon sulku.

Pieneläinkirurgian ensimmäisellä jaksolla oli monta uutta ja jännittävää asiaa. Mietin itse etukäteen sitä, miltä tuntuu leikata elävää eläintä ensimmäistä kertaa tai mitä ajatuksia se herättää. Jännitin ensimmäistä leikkaustani jonkin verran, vaikka valmistauduinkin siihen niin hyvin kuin mahdollista kertaamalla leikkaustekniikkaa nelosen kirurgian muistiinpanoista ja videoita katsomalla. Kun tämä hetki sitten koitti, tavallaan "unohdin" kaiken muun (myös jännityksen) ja keskityin täysin itse leikkauksen suorittamiseen. Pieneläinsairaalan olosuhteissa tämä onkin mahdollista, koska jokaista anestesiaa valvoo oma hoitaja, eläinlääkäri tai toinen kandi ja leikkaukseen keskittyy oma porukka. Varsinkin ensimmäisiä leikkauksia tehtäessä tämä on kandin kannalta aika mukavaa, kun saa keskittyä vain ja ainoastaan itse leikkauksen suorittamiseen, siinäkin on jo aika paljon muistettavaa ja se vaatii keskittymistä. Sitä vastoin ensi kesän töitä ajatellen tämä ei ehkä niin hyvin anna parhaita mahdollisia valmiuksia suoriutua vaatimattomammissa olosuhteissa itsenäisesti eläinlääkärinä sekä leikkauksesta että anestesiasta. Kuntaolosuhteissa toimimista pääsee jonkin verran harjoittelemaan Saarella pieneläinpotilaiden kanssa ja tietenkin pakollisessa kunnaneläinlääkäriharjoittelussa. Nämä mahdollisuudet kannattaa käyttää tehokkaasti hyväksi ja esimerkiksi valita Saarella välillä pieneläinpotilaita tuotantoeläinten sijaan varsinkin, jos kesäksi aikoo kuntaan suunnata. 

Pieneläinkirurgiaa on klinikkavuoden aikana kolme kahden viikon jaksoa. Yksi pariviikkoinen vietetään pehmytosakirurgian parissa, toinen pariviikkoinen ortopedian parissa ja kolmas pariviikkoinen vietetään viikon ajan pieneläinkirurgian erikoisklinikoilla eli neurologialla, hammasklinikalla ja oftalmologialla ja toisen viikon ajan anestesiologialla. Kirurgian jaksot suoritetaan vähän eri järjestyksessä klinikkavuoden lakanan ja erillisten kirurgian aikataulujen mukaisesti, joten joku on aloittanut suoraan erikoisklinikoilla tai anestesiologialla, joku toinen taas ortopedialla ja joku pehmytosakirurgialla. Kullakin osastolla on vähän omat aikataulunsa ja tapansa toimia ja luonnollisesti omat ohjeensa, joihin ennen kyseistä jaksoa tuli perehtyä. Yritän kirjoitella erikoisklinikoista ja anestesiologiasta jossain välissä oman postauksensa, keskityn ensin pehmytosakirurgiaan ja ortopediaan. 

Pehmytosakirurgiassa ja ortopediassa on päinvastainen viikko-ohjelma: pehmytosakirrassa on poliklinikkapäiviä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin ja leikkaussalipäiviä tiistaisin ja torstaisin kun taas ortopediassa polipäivät ovat tiistai ja torstai ja leikkaussalipäivät ovat maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Kummallakin osastolla aikataulut ovat samanlaisia eli polipäivinä klinikalle tullaan klo 8 ja leikkaussalipäivinä klo 7.30. Polipäivien potilaista osa otetaan sisään jo aamulla ja ne jäävät päiväksi sisään päivän mittaan tehtäviin tutkimuksiin ja toimenpiteisiin. Osa potilaista tulee sisään ajanvarauksen mukaisesti viettäen sairaalassa lyhyemmän ajan. Vaikka ajatuksen tasolla pehmytosakirran polipäivinä olisi ehkä tarkoitus olla pehmytosakirran potilaita ja ortopedian polipäivinä ortopedisia potilaita, eivät potilaat luonnollisesti omistajien aikataulujen takia jakaudu näille päiville tämän jaon mukaisesti. Siten ortopedian jakson aikana vastaan voi tulla myös pehmytosakirurgiaan lukeutuvia potilaita ja toisin päin.

Leikkaussalipäivien kaikki potilaat otetaan sisään heti aamulla 7.30 ja ne ovat käytännössä vähintään iltapäivään saakka sairaalassa. Pääsääntöisesti kandit huolehtivat edellispäivänä sovitun jaon mukaisesti potilaiden esitietojen kyselemisestä eli paikalla pitää olla ajoissa. Potilaat otetaan häkkiosastolle, heräämöön tai heti valmisteltavaksi riippuen päivän aikataulusta. Yleistutkimus tehdään yhteistyössä anestesiaporukan kanssa ja anestesiasta vastaava eläinlääkäri, hoitaja tai kandi hoitavat potilaan valmistelusta leikkaussaliin. Leikkaavan kandin tulee siis lähinnä vain huolehtia omasta peseytymisestään ajoissa (ja tarvittaessa muistuttaa eläinlääkäriäkin tulemaan ajoissa paikalle). Peseytymisen ja pukeutumisen jälkeen leikkaussalissa vähän tilanteessa riippuen liinoitellaan potilasta ja otetaan vastaan instrumentteja ennen itse leikkauksen alkua. Perusterveiden potilaiden tavanomaisissa leikkauksissa, kuten sterilaatioissa ja kastraatioissa, kandi pääsee tekemään yleensä leikkauksen hyvin pitkälti itse ohjaavan eläinlääkärin opissa. Joskus leikkauksen suorittaminen jaetaan puoliksi toisen kandin kanssa, että kaikki pääsevät harjoittelemaan mahdollisimman paljon. Ensimmäiset subkutiksen preparoinnit sujuivat aika hitaasti, mutta onneksi viimeisissä leikkauksissa alkoi olla jo paljon varmempi ote hommaan. Viimeisissä leikkauksissa yleensä eläinlääkäreiltäkin sai positiivista palautetta siitä, että osaa hyvin jo homman ja eläinlääkärin ei tarvitse kuin lähinnä seisoskella vieressä.

Leikkauksien määrä ei yleensä päätä huimaa, mutta ainakin itse huomasin saaneeni jo aika hyvää varmuutta näiden perusleikkauksien myötä. Lisäksi ei-niin-perusleikkauksissa oli hienoa päästä avustamaan ja näkemään erilaisia leikkauksia, jotta on sitten jonkinlainen käsitys mihin jatkossa potilaitaan lähettää. Sterilaatioita, kastraatioita, pattien ja kasvainten poistoja, vierasesineleikkauksia, biopsioita vatsaontelon eri elimistä, pyometroja ja kaikenlaista muutakin pääsi kyllä näkemään ja tekemään. Leikkauksen jälkeen piti tietysti huolehtia instrumentit välinehuoltoon ja potilas heräämöön, heräämisen valvonta oli pääasiassa anestesiapuolen ihmisten tehtävä, mutta tässäkin tehtiin monesti yhteistyötä. Monesti leikkauksia oli vain 1 tai 2 päivässä tai useampiakin, jos vain ehti mukaan. Samassa pienryhmässä on pääsääntöisesti 4 kandia, joten opetusleikkauksia ei juuri yhtä enempää ole per kandi päivässä. Laatu korvannee tässä määrän.

Kirurgian jaksoon kuuluu pakollisena vähintään 5 pieneläinpotilaan leikkauskertomuksen tekeminen. Pieneläinsairaalassa leikkauskertomuksissa pureudutaan vain pelkkään leikkaukseen, Saarella leikkauskertomuslomakkeella on oma osansa myös lääkityksille ja anestesialle eli leikkauskertomus on hieman kokonaisvaltaisempi. Itse koin näiden kirjoittamisen erityisen hyödyllisenä oppimisen kannalta ja kunnolla tehdyistä ja ajatelluista leikkauskertomuksista oli myöhemminkin paljon hyötyä. Leikkauskertomukset kirjattiin potilasohjelmaan ja ainakin itse otin omat kertomukseni talteen myöhemmin hyödynnettäväksi. Leikkauskertomuksia kannattaa myös tehdä heti alusta alkaen, vaikka se vaikealta tuntuisikin. Kirurgian jaksoja ei ole kovin montaa, joten viimeisessä jaksossa on ikävä alkaa raapia puuttuvia leikkauskertomuksia kasaan, jos potilaita ei ylenmäärin ole saatavilla.

Kirran poliklinikkapäivinä aikataulu saattoi olla mitä vain todella rauhallisesta päivästä erittäin kiireiseen ja aikatauluongelmaiseen päivään. Osalle polipotilaista oli varattu esimerkiksi röntgenkuvaus tiettyyn aikaan, joten näillä potilailla piti huolehtia aikataulussa pysymisestä erityisen tarkkaan. Monet polipotilaatkin jäivät päiväksi sisään sairaalaan ilman omistajia, jolloin niiden hoitaminen oli mahdollista yrittää sovittaa päivän muiden potilaidenkin aikatauluun sopivaksi. Polipäivinä pääsi tekemään ontumatutkimuksia, palpoimaan ja tuijottelemaan erilaisia patteja ja ottamaan joistakin ihan ohutneulanäytteitäkin, tekemään haavahoitoja ja erilaisia siteitä sekä kipsaamaan murtumiakin. Paljon erilaisia potilaita erilaisilla ongelmilla varustettuna. Kirran polipäivistä piti tehdä oma potilas niin pehmytosakirurgian kuin ortopediankin osalta. Oma potilas piti hoitaa hyvin pitkälti itse, tehdä yleistutkimus, jatkotutkimussuunnitelmia, hoitosuunnitelma ja kirjoittaa kotiutuspaperit eläinlääkärin seuratessa ja ohjatessa tarvittaessa. Aika samaan tapaan mielestäni muutenkin kirran polilla toimittiin, jatkuvasti keskustellen eläinlääkärin kanssa ja papereita kirjoitellen.

Kuhunkin kirurgian pariviikkoiseen liittyi aina viimeisen perjantain iltapäiväharjoitukset, joissa kirran luennoilta tuttuun tapaan käytiin erilaisia potilastapauksia ryhmässä läpi ja kierrettiin pisteeltä toiselle asioita kerraten. Vaikka kirurgian jaksoja ei montaa olekaan, luulen ainakin oppineeni oleellisimpia asioita tulevaa potilastyötä ajatellen. Kuntatasolla ei ihan kaikkea samaa pysty tekemään, mitä Pieneläinsairaalassa, mutta ehkä jonkinlainen ajatus on syntynyt siitä, millaisia asioita kannattaa itse tehdä ja millaisia ohjata muualle jatkohoitoon. Itse leikkaaminen on todella hienoa ja upeaa ja pidin siitä todella paljon. Opettavat eläinlääkärit olivat todella mukavia ja innostavia ja ilmapiiri oli erittäin hyvä. Opiskelijana on aika mukavaa olla kyllä varsinkin leikkurissa.

Klinikkavuosi: OSCE

OSCE eli objective structured clinical examination eli suomeksi käytännön taitojen tentti on klinikkavuoden lopussa suoritettava este, joka täytyy ylittää väliaikaisten praktiikkaoikeuksien saamiseksi. Muita vaadittavia asioita väliaikaisiin praktiikkaoikeuksiin ovat klinikkavuoden aikaisten opintojen suorittaminen, pakollisiin harjoituksiin, demoihin ja praktiikkapäiviin osallistuminen, vihreän kirjan täyttäminen vaadituilta osin, musta vihko 40:lla potilastapauksella varustettuna, teurastamo-/AVI- sekä kunnaneläinlääkäriharjoittelun suorittaminen. OSCEja on nyt pidetty ilmeisesti vajaat kymmenen vuotta eläinlääkiksessä ja esimerkiksi Tartossa vastaavaa koetta ei ole.

Viikin OSCE ja Saaren OSCE pidettiin erikseen eli Viikissä suoritettiin pieneläinten ja hevosten osuus, Saarella tuotantoeläimet ja lisääntymistiede. Saaren ja Viikin OSCE olivat hieman erilaisia pisteytyksiltään ja läpipääsyvaatimuksiltaan. Saaren OSCEssa oli kymmenen rastia ja läpäistäkseen tentin pisteitä tuli saada kasaan vähintään 70/100. Jos pistesaalis jää tämän alle, tuli koko Saaren OSCE kaikkine tehtävineen suorittaa uudestaan. Viikin OSCEssa oli 7 rastia ja jokaisesta rastista tuli saada vähintään 60 % pisteistä (yleensä max 15p). Mikäli jostain rastista ei saanut vaadittua pistemäärää, riitti tämän yksittäisen (tai muutamankin) rastin uusiminen eikä kaikkia rasteja tarvinnut suorittaa uudestaan. Jos ei kuitenkaan päässyt neljästä tai useammasta rastista läpi, oli ohjeen mukaan seuraava uusimismahdollisuus vasta vuoden päästä. Lisäksi potilaan hengen vaarantaminen aiheutti suorituksen hylkäämisen. Ainakin yksittäisiä rasteja osa joutui meidän vuosikurssiltamme uusimaan, mutta suurin osa porukasta pääsi kyllä ensimmäisellä yrittämälläkin koko tentin läpi.

OSCEen osallistujat oli Saaren osalta jaettu neljälle ja Viikissä kolmelle eri päivälle. Saaren OSCE oli ainakin useimmilla meistä viimeisellä Saaren jaksolla. Viikin OSCEa varten piti varmistaa, että ainakin sisätautiosaston ja diagnostisen kuvantamisen viikot oli suoritettu ennen tenttipäivää, mutta näissäkin oli kaikenlaisia säätöjä ollut ainakin vaihdossa olleiden opiskelijoiden suhteen. Ensimmäiset OSCEt olivat jo maaliskuussa ja viimeiset toukokuussa, joten pitkin kevättä on saanut/joutunut seurata muiden tenttistressin kehittymistä. Aiemmilta vuosikursseilta kerrottiin vinkkejä OSCEja varten ja toisaalta ensimmäiset tentin suorittaneetkin jakoivat kokemuksiaan niille, joilla OSCEt vasta olivat edessä. Osa on kokenut OSCEt jopa hauskana tai kivana kokemuksena, osa pelottavana tai stressaavana. Aika erilaisia kokemuksia ihmisillä on ollut, mutta toisaalta ihmiset ylipäänsä ovat kovin erilaisia. Kaikki eivät koe asioita samalla tavalla ja toinen osaa jonkun asian paremmin kuin toisen eivätkä siten kaikki tehtävät tunnu kaikista aina yhtä helpoilta ja itsestäänselviltä. Hevosorientoitunut ihminen on saattanut jännittää erityisesti pieneläinrasteja ja pieneläinihminen puolestaan tuotantoeläintenttiä. Siksi on vähän hankala sanoa, onko joku tehtävä tai rasti oikeasti ollut erityisen vaikea (ehkä jos moni on joutunut sen uusimaan, niin kyllä) vai onko kyse jostain muusta. Aika monella on ollut silti hymy huulillaan OSCEn tehtävät suoritettuaan, vaikka omasta läpipääsystä ei olekaan vielä varmuutta ollut.

Muistan itse nelosen keväällä alkaneeni jännittää vähän jo etukäteen OSCEja nähtyäni silloisia vitosia OSCE-päivinä ja kuunnellessani heidän kokemuksiaan tentistä. Oman klinikkavuoden aikana OSCEista kyllä puhuttiin jo heti klinikkavuosi-infossa, mutta sen jälkeen OSCEt taas unohtuivat melkein kokonaan. Kunnes jossain vaiheessa loppuvuodesta sähköpostiin kilahti piiiiiiitkä infoviesti, joka piti lukea huolella loppuun saakka. Oli ilmeisen mahdoton tehtävä, sillä varmaan ainakin puolet vuosikurssistamme unohti varmistaa oman OSCE-ilmoittautumisensa määräaikaan mennessä, mutta se ei onneksi haitannut. Vähitellen kevään edetessä OSCE:sta alettiin puhua enemmän ja enemmän kurssikavereiden kesken ja eläinlääkäreiltä varmisteltiin monesti "OSCE-tärppien" tutkimuksia ja hoitoja. Silti jollain tapaa OSCEt tulivat yllättävän nopeasti vastaan.

Koko ajan meille on sanottu, ettei OSCEja kannata pelätä eikä ole syytä panikoida, opimme nämä asiat kyllä hyvin tässä klinikkavuoden aikana. Aika hyvin tämä pitääkin kyllä paikkansa, mutta eivät ne opit itsestään sinne muistin syövereihin tallennu. Ellei ole jollain todella hyvällä ja erehtymättömällä muistilla varustettu ihminen, sanoisin että opiskella ja kerrata täytyy aiheesta ja omasta osaamistasosta aika paljonkin ainakin jossain vaiheessa. Ainakin itselläni asioiden linkittäminen omiin potilastapauksiin auttaa muistamaan paljon paremmin jonkun sairauden diagnostiikan ja hoidon, ja valitettavasti ihan kaikenlaisia potilastapauksia ei klinikkavuoden aikana välttämättä ehdi tulla kaikille meille vastaan. Ja sitä mukaa kun oppii uusia asioita, vanhat vain yksinkertaisesti putoilevat mielestä pois.

Itse OSCEt noudattivat niin Saarella kuin Viikissäkin aika samanlaista kaavaa, eli kutakin tehtävää oli aikaa tehdä 8-10 minuuttia ja joku torvi tai kello soi, kun tämä aika oli täynnä ja piti vaihtaa seuraavalle rastille. Kullakin rastilla oli paperilla kerrottu mitä pitää tehdä, mahdollisesti potilaan anamneesiakin. Paperilla saattoi lukea myös kysymyksiä ja joihinkin jopa vastausvaihtoehtoja. Useimmilla rasteilla oli mukana jonkinlaista rekvisiittaa, mitä kannatti tietysti hyödyntää blackoutin iskiessä. Saarella saattoi myös jonkun rasteista joutua suorittamaan kirjallisesti, muuten kaikilla rasteilla oli joku eläinlääkäri arvioimassa tehtävän suoritusta. Arvioijalta sai monesti myös vähän johdattelua tai apua, jos tehtävä ei oikein lähtenyt etenemään tai ei muistanut jotain asiaa sanoa. Toiset eläinlääkäreistä kysyivät hyvinkin johdattelevia kysymyksiä ja osa puolestaan sitten ei niin kovasti puuttunut tehtävän toteuttamiseen.

Saaren OSCEssa taisi joka ryhmällä olla rasteina munasarjadiagnostiikkaa, synnytysapua, sikatehtäviä, lammastehtävä, nautatehtäviä, hevosten lisääntymiseen liittyvä tehtävä ja th-tehtävä joko sikoihin tai nautoihin liittyen. Myös mehurastille saattoi päästä lievittämään hetkeksi tenttistressiään värityskirjan ja mehun pariin. Tehtävissä vaadittiin aika perustason diagnostiikan ja hoitojen hallitsemista, mutta joidenkin ryhmien OSCE-tehtävät eivät kyllä ihan perinteisiä first-day-skillsejä tuntuneet olevan ja vaatimustaso tuntui ryhmien välillä vaihtelevan jonkin verran. Saaren OSCEn tehtävät käytiin lopuksi iltapäivällä yhteisesti läpi kaikille opiskelijoille pakollisessa palautetilaisuudessa, mikä oli oppimisen kannalta ihan hyvä asia.

Viikin OSCEn rastit olivat vuorovaikutustaidot, pieneläinten sisätaudit, pieneläinten pehmytosakirurgia, pieneläinten ortopedia, hevosten sisätaudit, hevosten kirurgia sekä diagnostinen kuvantaminen. Näissäkin kysyttiin aika tavanomaisia asioita, joissa maalaisjärjen ja loogisen ajattelun kautta pystyi päättelemään jo paljon. Vaatimustasossa eri ryhmien välillä tuntui olevan vähän hajontaa ja arvostelijalla saattoi olla aika merkittäväkin vaikutus tehtävän sujumiseen ja pisteytykseen. Yksityiskohtiin menemättä jotkut rastit ovat aiheuttaneet jälkikäteen isompaakin keskustelua, joten kyllä meidän ihan oikeasti aika paljon ja tarkkaan pitää asioita osata ennen kuin meidät työelämään halutaan päästää. Viikin OSCEssa sai palautetta kullakin rastilla heti tehtävään vastattuaan, mutta aika monelle taisi jäädä palautteista asioita epäselväksi. Siksi mielestäni opiskelijan näkökulmasta Saaren tapainen yhteinen palautetilaisuus on paljon mukavampi ja opettavaisempi. Toisaalta Viikin OSCEn jälkeen pääsi sitten aika nopeasti kotiin eikä tarvinnut jäädä enää tekemään mitään normaalia klinikkapäivää loppuun. Näitä lyhyempiä päiviä ei ole tämän vuoden aikana ollut todellakaan liikaa. Alustavat tulokset Viikin OSCEsta sai jo samana päivänä ja lopullinen pistesaalis saattoi vielä hieman tarkentua muutaman päivän sisällä.

Omalta osaltani OSCE meni oikein hyvin, vaikken täydellisesti kaikista rasteista suoriutunutkaan. Olin itseasiassa varustautunut vähän jo siihen, että joutuisin jonkun rastin uusimaankin, mutta onnekseni näin ei käynytkään. Ei se varmasti maailmanloppu olisi ollut, mutta turhaa lisästressiä siitäkin olisi aiheutunut. Oli oikeastaan ihan kiva huomata tentin aikana, että vaikkei heti ihan täysin osannutkaan aina sanoa mikä potilaassa on vialla, osasi jo tietyn kaavan mukaan tutkia asioita ja edetä tapauksessa loogisesti eteenpäin. Jännittävää tilanteessa oli erityisesti se, ettei saanut klinikkavuoden aikana totuttuun tapaan eläinlääkäriltä välttämättä minkäänlaista reaktiota kertomaansa diagnoosiin tai hoitoon, vaan oli yksin päätöstensä kanssa. Aivan kuten sitten kesälläkin tulemme olemaan. Tuli vähän eläinlääkärimäinen fiilis jo siitäkin.

Joistakin asioista on vähän edelleen epävarmempi olo oman osaamisen suhteen kuin toisista, mutta kuten joku asiasta mainitsikin, on oikeassa työelämässä sitten onneksi lähes aina mahdollisuus tarkistaa asioita muistiinpanoista tai kirjoista. Kaikkea ei vain mitenkään voi kaikista eläinlajeista osata heti ulkoa ja toivottavasti sen moni tulevana kesänä vastaani tuleva eläimen omistajakin ymmärtää. Ainakin itse mieluummin tarkistan asioita niin kauan kuin ne tuntuvat epäselviltä sen sijaan että vain esimerkiksi lääkitsisin tai suorittaisin toimenpiteitä "sokkona" tietämättä oikeasti mitä teen.

Klinikkavuosi: Tuotantoeläinsairaala, osa 1

Klinikkavuoden tarinoinnit on luontevinta ja helpointa aloittaa Tuotantoeläinsairaalan eli Saaren rotaatioista, sillä jokainen meistä on ehtinyt tähän mennessä vuotta viettää vähintään kaksi, useimmat jo kolmekin jaksoa Saarella. Yhteensä Saaren jaksoja on klinikkavuoden aikana neljä. Saari on vuodesta toiseen tunnettu erittäin opiskelijaystävällisestä ja -myönteisestä ilmapiiristään ja opiskelijoiden onkin helppo viihtyä Tuotantoeläinsairaalan viikoilla. Yhtenä suurimpana epämukavuustekijänä taitaa olla kimppakyytien järjestäminen, sillä matka Viikistä Mäntsälässä sijaitsevalle Saarelle kestää vajaan tunnin ja päivien pituuden vaihdellessa osa kyytiläisistä voi joutua odotella muita ennen kotimatkalle pääsyä. Joku on käyttänyt julkisiakin Saarelle päästäkseen, mutta ainakin juna-asema on sen verran kaukana Saaren klinikasta, että asemaltakin tarvitsee jonkinlaisen kyydin perille päästäkseen. Yksi vaihtoehto on myös yöpyä hyvin edulliseen hintaan klinikan läheisyydessä olevassa opiskelija-asuntola Pajamäessä, jossa myös Saarella päivystävät opiskelijat saavat ilmaiseksi yöpyä.

Päivät Saarella alkavat yleensä kello 8.30 jonkinlaisella aamuinfolla, jossa kirjataan läsnäolijat, ilmoitetaan päivystäjät ja kertaillaan tai opiskellaan milloin mitäkin tuotantoeläinpraktiikkaan liittyvää asiaa tunnin verran. Noin 9.30 kokoonnutaan klinikkarakennuksen sohville, jonne joku eläinlääkäreistä tulee kertomaan päivälle sovituista potilaista ja tilakäynneille lähtevistä eläinlääkäreistä. Osa ryhmästä jakautuu tilakäynneille ja osalla on kullekin viikolle etukäteen tehdyn ohjelman mukaisesti joku pakollinen, koko päivän kestävä Tuotantoeläinsairaalan opetukseen kuuluva demo tai harjoitus. Useimmiten tilakäynneille jakautuminen sujuu ilman suurempia kinasteluja, mutta mahdolliset leikkauspotilaat joudutaan monesti arpomaan. Leikkauksia ei Saarella ole liikaa, joten kaikki tietenkin haluavat saada näistä edes jonkinlaista kokemusta tulevaa kesää ajatellen.

Kandikuulumisia Tuotantoeläinsairaalasta viime syksyltä. Kuvakaappaukset Yliopistollisen eläinsairaalan Facebook-sivuilta.

Tilakäynnit ja potilaat voivat olla käytännössä mitä vain ja Saaren toiminta vastaakin aika hyvin kuntatason praktiikkaa. Saarella tehdään myös jonkin verran pieneläinpraktiikkaa, mutta tietenkään varustelutaso ei ole aivan yhtä hieno kuin Pieneläinsairaalassa. Päivystystoimintaan kuuluu myös pieneläinpotilaita, joten ihan samalla lailla niidenkin hoitoa saattaa päästä Saarella harjoittelemaan. Tuotantoeläinpotilaat hoidetaan pääsääntöisesti tiloilla, mutta lähialueen tuotantoeläimiä saatetaan myös kuljettaa Saaren klinikalle hoidettavaksi ja esimerkiksi leikattavaksi. Hevospotilaitakin näkee lähitallien lisäksi klinikalla, erityisesti keväällä ja kesällä tammapraktiikan ollessa vilkkainta.

Yleensä yhden eläinlääkärin (joskus kahdenkin tai jopa useammankin) mukaan lähtee 1-5 kandia, riippuen päivän tilakäyntien ja kandien kokonaismäärästä. Siinä mielessä Saaren praktiikka on hyvin erilaista kuntaan nähden, että vauhti on opetuksesta johtuen aika hidasta. Kovin usein ei yhteen päivään mahdu kuin 2-3 tilakäyntiä, mutta nopeampia ja lyhyempiä käyntejä tietysti enemmän. Eläinlääkäri kertoo kandeille, mitä erityisiä tarvikkeita mukaan pakataan, esimerkiksi nupoutuskäynneille huolehditaan mukaan toimiva kaasukolvi sekä riittävästi kaasua ja puudutteita. Ohjeet saatuaan kandit huolehtivat tavaroiden pakkaamisesta: haalarit, essut ja saappaat niin itselle kuin eläinlääkärillekin, lääkelaukun, muiden tavaralaatikkojen sekä pyydettyjen välineiden tarkastus, tavarat ja ihmiset autoon ja matkaan.

Eläinlääkäristä riippuen matkat hyödynnetään usein käymällä läpi tulevien tilakäyntien potilaisiin liittyviä asioita, esimerkiksi diffejä, diagnostiikkaa tai hoitoja, mutta kyllä monesti jutustelu siirtyy ihan kaikkeen muuhunkin mahdolliseen. Ilmapiiri on siis todella rento. Autossa istuessa on myös hyvä muistaa tankata itseään syömällä ja juomalla eväitään, sillä päivien pituus on aina vähän mysteeri. Osa eläinlääkäreistä ei välttämättä harrasta päivän aikana ollenkaan syömistä, joten kandin kannattaa aina varautua pahimpaan ja ottaa riittävästi autossa säilyviä eväitä päiväksi mukaan. Monesti eväiden unohtuessa eläinlääkärin saa aika helposti suostuteltua poikkeamaan lähellä klinikkaa olevassa pienessä K-kaupassa ennen tilakäynneille lähtemistä. Toisinaan pysähdytään syömässä milloin missäkin vastaantulevassa paikallisessa lounaspaikassa ja ainakin pidempään Saarella toimineet eläinlääkärit tietävät kyllä parhaat syömäkelpoiset ruokapaikat. Ja aina on olemassa suht lähellä klinikkaa sijaitseva Juustoportti... Omat eväät tulevat toki opiskelijalle aika paljon halvemmaksi kuin lounaat, jotka eivät todellakaan ole Saaren toiminta-alueella opiskelijahintaisia.

Vihreän kirjan Tuotantoeläinsairaalan suoritusvaatimuksia. Tämä sivu täyttyi allekirjoituksilla erittäin nopeasti.

Tiloilla eläinlääkäri ohjaa opiskelijoiden toimintaa, mutta kandit saavat tehdä todella paljon asioita itsekin. Eläimille tehdään yleistutkimuksia, otetaan maito- ja verinäytteitä, pistetään lääkkeitä, letkutetaan, nupoutetaan, sahataan sarvia, nesteytetään, tutkitaan jalkoja, sorkkia ja kavioita, rektalisoidaan, tehdään tiineystarkastuksia ja tutkitaan munasarjoja, hoidetaan eri syistä makaavia lehmiä, avustetaan tarvittaessa poikimisissa, kuntoluokitetaan, tehdään terveydenhuoltokäyntejä, tutkitaan vetimiä, asetetaan pötsimagneetteja ja tehdään vaikka mitä muuta. "Saarella kandit pääsevät itse tekemään" on kuultu todella monien suusta ja tämän kyllä voin itsekin allekirjoittaa.

Kandien tehtävä on jo tiloilla huolehtia välineiden pesuista ja huuhteluista ja toisaalta myös varmistaa, että kaikki Saaren omaisuus on muistettu ottaa tilalta aina mukaan autoon. Jos tilalla ei ole riittävästi haalareita ja/tai saappaita noin 5 kandin joukolle, käytetään omia haalareita ja saappaita ja ne sullotaan tilakäynnin päätteeksi jätesäkkiin ja viedään klinikalle pestäväksi. Omia haalareita Saarella tarvitsee oikeastaan vähintään 3 kappaletta, joskus tosin toivoisi että niitä olisi vielä enemmänkin. Lisäksi tarvitaan omat turvakärjelliset kumisaappaat sekä jonkinlainen rektalisointitakki/-essu. Stetoskooppia, kelloa ja kuumemittaria tarvitaan toki yleistutkimuksiin eikä muistiinpanovälineistäkään haittaa ole. Päivän päätteeksi autokuorman selviytyessä takaisin Saaren klinikalle auto tyhjennetään ja kandit huolehtivat kaikkien käytettyjen tavaroiden ja suojavaatteiden pesusta, puhdistuksesta, desinfioinnista, laukkujen ja laatikoiden täyttämisestä sekä mahdollisten näytteiden jatkotoimenpiteistä. Päivystäjien tehtävä on pienentää pesukoneen eteen muodostunutta kandien haalarivuorta eli täyttää ja tyhjentää pesukonetta ja kuivausrumpua päivystysvuoronsa ohella.

Kun kaikki edellämainittu on saatu tehtyä, voivat kandit lähteä kotia tai Pajamäkeä kohti, jäädä klinikkarakennuksen sohvalle odottelemaan muita kyytiläisiä tai mennä vaikka tietokoneluokkaan kirjoittamaan leikkauskertomusta. Päivän pituutta ei oikein voi etukäteen ennustaa, mutta tyypillisesti paluuaika osuu ehkä jonnekin 14-16 välille. Harvemmassa on ainakin itselläni olleet ne päivät, jolloin olisi päässyt tosi aikaisin kotiin lähtemään, mutta toisaalta kovin pitkiksikään päivät eivät usein veny. Demo- ja harjoituspäivinä aikataulu on yleensä aika vakio ja ohjelma loppuu useimmiten aika lailla kello 16.

Lypsylehmillä käytettävä lettupannu, jolla ei toivottavasti saa sen käyttötarkoituksessa lettuja aikaiseksi.

Päivystäjien vuoro alkaa arkipäivinä kello 16 ja päättyy seuraavana aamuna kello 8. Viikonloppuisin päivystysvuoro alkaa perjantaina kello 16 ja päättyy seuraavana maanantaiaamuna kello 8. Saaren päivystykset eivät yleensä oikeuta vapautuksiin seuraavan päivän ohjelmasta, eli seuraavaan päivään pitää osallistua aivan normaalisti. Harvemmin päivystyksiin kuitenkaan sattuu niin paljon ohjelmaa, ettei yöllä ehtisi edes jonkin aikaa nukkua. Jos sattuu päivystämään Saaren jakson jälkimmäisenä viikonloppuna, ollaan yleensä seuraavaksi vuorossa olevassa Hevossairaalassa tietoisia siitä, että Saaren viikonloppupäivystäjät saattavat tulla paikalle vähän myöhässä. Lisäksi Saarelta voi lähteä maanantaina jo klo 6 kohti Viikkiä, mikäli päivystys on hiljaista.

Päivystäviä kandeja on kullakin vuorolla 1-3 eikä varapäivystäjiä ole. Ennen vuoron alkua päivystäjät merkitsevät omat puhelinnumeronsa päivystäjien listaan, jotta eläinlääkäri osaa soittaa oikeat ihmiset päivystyskeikan iskiessä paikalle. Saarella eläinlääkäri siis vastaa itse päivystyspuheluihin. Mikäli päivystyskeikkoja ei ole, aika kuluu Pajamäen asuntolassa puhelimen pirinää odotellen. Pajamäessä on päivystäjille varattu oma huone kolmella sängyllä, peitoilla ja tyynyillä varustettuna. Suihku, pesukone, pari jääkaappia, kahvin- ja vedenkeitin, astioita ja aterimia, tv ja langaton netti löytyy, ruokaa voi laittaa mikrossa tai keittolevyllä, mutta uunia ei opiskelijoille ole suotu. Omilla lakanoilla, pyyhkeellä, hygieniavälineillä ja sopivalla ruokamäärällä selviää vuorosta yleensä erinomaisesti, mutta hiljaisempien päivystysvuorojen varalle kannattaa itselleen ottaa jonkinlaista viihdykettä tai opiskelumateriaalia mukaan.

Päivystysvuorossa kandit huolehtivat päivystysauton varustuksesta normaalien klinikkapäivien tapaan, joskin päivystysautosta löytyy aika paljon enemmän tavaraa (= enemmän muistettavaa) kuin muista Saaren autoista. Lisäksi päivystäjille kuuluu tosiaan pyykinpesua, jotta seuraavaksikin päiväksi kaikilla olisi puhtaat haalarit käytössä. Päivystysillan ohjelmaan kuuluu myös klinikalla olevien eläinten iltatarkastus ja -ruokinta. Joskus klinikalla saattaa olla eläimiä hieman enemmän, mutta yleensä niitä ei kovin montaa ole. Lähinnä "iltatarkki" sisältää rehujen antamista tai vasikoiden juottamista sekä lannan kolaamista.

Jotkut hoitovaihtoehdot ja lääkeannokset on hyvä osata ulkoa, esimerkiksi rakkuloiden hoito.

Saarella on käytössä oma klinikkapistesysteeminsä ja jokaisen on saatava vähintään 38 pistettä muiden pakollisten merkintöjen ja suoritusten ohella väliaikaisten praktiikkaoikeuksien saamiseksi. Normaaleista klinikkapäivistä saa 1 p, arkipäivystyksistä 0,5 p ja viikonloppupäivystyksistä 3 p. Käytännössä pisteet tulevat aika helposti kasaan, jos osallistuu suurimpaan osaan Saaren päivistä ja hoitaa omat päivystysvuoronsa. Kunhan huolehtii itse, että pisteitä tulee riittävästi ja osallistuu pakollisiin demoihin ja harjoituksiin ajallaan, voi Saarelta olla yksittäisiä päiviä ilman sen erityisempiä kyselyitä pois, mutta pidempiä lomapätkiä ei näin pysty itselleen kikkailemaan. Tarvittaessa korvaavia päivystysvuoroja voi sopia itselleen esimerkiksi jouluna tai pääsiäisenä. Joustavuutta siis löytyy, mutta pitää aina muistaa sekin, että jokainen on itse vastuussa omasta oppimisestaan.

Monien muiden tapaan olen viihtynyt Saarella hyvin ja oppinut hurjan paljon erilaisia asioita tuotantoeläimistä. Koska Saarella pääsee tekemään niin paljon asioita itse, voi jo melkein sanoa tiettyjen asioiden sujuvan rutiinilla. Tässä vaiheessa opintoja nimenomaan jatkuvien toistojen tekeminen onkin aika tärkeää, jotta omaan työskentelyyn saa edes hieman varmuutta. Paljon tulee silti aina uusiakin asioita vastaan, koska potilasmäärät eivät parin viikon aikana ehdi valtavan suuriksi kasvaa. Harvinaisempia potilastapauksia kaikki eivät pääse edes itse näkemään tai kokemaan, joten tiedon jakaminen opiskelukavereiden kesken on aika hyödyllistä. Toisaalta eri eläinlääkäreiden kanssa tiloilla kulkiessa pääsee näkemään hyvin erilaisia työskentelytapoja ja voi etsiä niistä itselleen ne sopivimmat. Niinkin "arkisessa" toimenpiteessä kuin vasikoiden nupoutuksessa on olemassa varmaan joka eläinlääkärillä vähän omat toimintatapansa ja kikkansa, joten Saarella on alusta saakka päässyt huomaamaan, että onnistuneeseen lopputulokseen voi päästä monin eri keinoin.


Ajattelin kirjoitella Tuotantoeläinsairaalasta vielä ainakin toisen postauksen, jossa kerron vähän enemmän pakollisista demoista ja harjoituksista. Jos joku teistä lukijoista haluaa tietää jotain muutakin, saa toki toivoa ja kysellä!

Klinikkavuoden peruspalikat

Eläinlääkiksen viides vuosi eli klinikkavuosi opiskellaan nimensä mukaisesti kliinisiä taitoja Yliopistollisen eläinsairaalan eri osastoilla ja yksiköissä. Vuosikurssi (ja aiemmilta vuosikursseilta syystä x klinikkavuoden meidän kanssamme tekevät) on jaettu suurempiin (ryhmät A-D, kussakin vajaa 20 opiskelijaa) ja pienempiin (n. 4 henkeä) klinikkaryhmiin, joiden kanssa klinikkavuonna lähinnä pyöritään. Suurempi ryhmä on aina samaan aikaan Saarella Tuotantoeläinsairaalassa tai Pieneläinsairaalan eri yksiköissä ja lähes koko ryhmä on myös Hevossairaalassa samanaikaisesti (poikkeuksena aina yksi pienryhmä, joka on patologialla ja teurastamo-/AVI-harjoittelussa muiden ollessa HES:illä). Klinikkakierto eli rotaatio noudattaa pääsääntöisesti aina samaa kaavaa (poislukien lomat ja valinnaisjaksot välissä): PES-viikkoja on ensin parin viikon ajan yleispolilla, sisätaudeilla tai päivystyksessä ja sitten parin viikon ajan kirurgialla tai diagnostisella kuvantamisella ja tämän jälkeen on Saaren vuoro. Parin TES-viikon jälkeen on aina HES-viikot (2 viikkoa), HES-viikkojen jälkeen seuraava 8-viikkoinen kierto alkaa alusta Pieneläinsairaalasta. Jokainen iso klinikkaryhmä on aloittanut rotaationsa aina eri vaiheesta kiertoa: kaksi Pieneläinsairaalan eri yksiköissä, yksi Saarella ja yksi Hevossairaalassa.

Koko systeemi ja aikataulu on huolellisesti suunniteltu jo edellisestä keväästä alkaen ja jokaisella opiskelijalla on aiemmin mainostamassani mosaiikkimaisessa lakanassamme oma rivi eli oma aikataulu, jota seurata koko vuoden ajan. Klinikkavuoden jo kesällä aloittaneilla on ollut mahdollisuus vaikuttaa omien lomaviikkojensa sijoitteluun vuoden aikana, muilla lomaa koko vuoden ajalle oli luvassa vain parin viikon verran joulun aikaan sekä pääsiäisloma myöhemmin keväällä. Vaihdossa käyneillä tai vaihtoon lähtevillä on myös aivan oma aikataulunsa, joka on myös jokaiselle suunniteltu vaihtoaikataulujen ja -sisältöjen mukaisesti. Osalla on myös muista syistä erilainen aikataulu klinikkavuodelle, joten tästä vuodesta on mahdollista tehdä aivan omannäköisensä.

Kevään lopussa, vielä nelosen puolella, saimme käsiimme klinikkavuoden ajan tärkeimmät aarteet eli vihreän kirjan, mustan vihkon sekä oikeat "Eläinlääketieteen kandidaatti" -tekstillä varustetut nimikyltit aiempien vaatimattomampien muovitaskuun sullottujen paperiversioiden sijaan. Nimikylttiin sai itse laittaa haluamansa lippujen kuvat osaamiensa kielten mukaan ja aika moni taisi lopulta tuntea olonsa varmemmaksi ilman ruotsinlippua rintapielessään. Nelosen kevään päivystysvuoroissa oli myös havaittavissa sitä, että jos laittoi uuden nimikyltin työpaitaansa kiinni, osa eläinlääkäreistä tulkitsi tämän hairahtuneen vitosvuoden kandiksi ja oletukset osaamisesta olivat myös sen mukaisia. Vähitellen saimme myös sairaalan pukuhuoneesta avaimet omaan kaappiimme, ja kaappeja ensimmäistä kertaa aukaistessa osa löysi hyllyltä edellisen vitosen jättämät terveiset, esimerkiksi selviytymisvinkkejä tulevaan vuoteen tai suklaata. Pieni, mutta aika ihana ele, ja jos vain muistan, aion itsekin tätä perinnettä jatkaa tulevana keväänä luovuttaessani oman kaappini seuraavalle kandinalulle!

Vihreä kirja, tuo pyhistä pyhin ja aarteista arvokkain, nostatti paitsi hieman stressiä, aiheutti myös kutkuttavaa jännitystä ja innostusta kirjaa selatessa. Vihreä kirja on nimensä mukaisesti pieni vihreäkantinen vihkonen, johon tulee kerätä klinikkavuoden aikana tietty määrä erilaisia nimettyjä suorituksia niin PES:ltä, HES:ltä kuin TES:ltäkin väliaikaisten praktiikkaoikeuksien saamiseksi. Tietyistä suorituksista tulee kerätä kaikki ja joistakin riittää 80 %. Useimmiten suoritusmerkinnän saamiseksi tulee itse tehdä joku toimenpide, leikkaus- tai anestesiakertomus, hoitaa oma potilas tai osallistua pakolliseen demoon, jonka jälkeen eläinlääkäri tai hoitaja allekirjoittaa kyseisen merkinnän. Suurin osa suorituksista on yksiselitteisiä, mutta välillä on vähän tulkinnanvaraisuutta ja eläinlääkärikohtaisia eroja siinä, mitä suoritusmerkinnän saamiseksi vaaditaan. Useimmat suorituksista ovat myös sellaisia, jotka tulisi vähintään kliinisessä työssä hallita.

Klinikkavuoden ollessa yli puolivälin laskeskelin itsekin omia merkintöjäni ja onneksi selvästi yli puolet vaadituista alkaa olla jo kasassa. Suoritusmerkintöjen saamisessa on eroa jo oman klinikkavuoden aikataulunkin puitteissa, sillä jotkut merkinnät saa vain tietystä yksiköstä ja esimerkiksi Saaren pakollisia demoja ja harjoituksia järjestetään vain tiettyinä päivinä. Perustoimenpiteistä jokainen saa kyllä varmasti ajoissa merkintänsä, niitä tehdään niin paljon. Suoritusmerkintöjen keräämisessä kannattaa silti olla valppaana, sillä aina välillä kuulee tapauksista, joissa toimenpiteen nähnyt eläinlääkäri tai hoitaja onkin seuraavana päivänä poistunut talosta ja merkintä on jäänyt kokonaan saamatta... Myös vihreän kirjan kuvaaminen puhelimella ajoittain saattaa olla hyvä ajatus, varsinkin jos aikoo jättää kirjansa esimerkiksi bussipysäkille tai pesuun menevän työvaatteen taskuun (kumpikin tosielämän esimerkkejä).

Musta vihko on pieni, paksu ruutuvihko, johon tulee kerätä klinikkavuoden aikana 40 pieneläinpotilastapausta pääsääntöisesti yleispoliklinikalta ja päivystyksistä, mutta myös kirurgian poliklinikan ja Saaren pieneläinpotilaita saa vihkoon kirjata. Musta vihko on periaatteessa meitä itseämme varten tulevaisuudessa, joten on myös itsestä kiinni mitä kaikkea kokee tarpeelliseksi vihkoon kirjata. Vihkon mukana saamassamme ohjelappusessa mainitaan nähdyt ja tehdyt toimenpiteet sekä eläinlääkärin palaute ja allekirjoitus, mutta nykyään todennäköisesti potilastapausten lukemisten ja palautteenannon aiheuttamasta työmäärästä johtuen allekirjoituksia tai palautteita ei enää vaadita. Mustan vihkon voi ilmeisesti tehdä nykyään myös sähköisesti, jos se itselle on mukavampaa tai helpompaa.

Potilaita on kannattanut kirjata tasaiseen tahtiin mustaan vihkoon, koska tämänkin palauttaminen on vaatimuksena väliaikaisten praktiikkaoikeuksien saamiselle. Osa on varmaankin jo saanut mustan vihkonsa täyteen tai lähes täyteen, itse en ole ihan kaikkia potilaitani vielä ehtinyt vihkoon kirjata. Välillä päivystyksissä ja polilla on kova kiire, eikä tällöin välttämättä ehdi potilaista juuri tarinoida, mutta hiljaisemmat hetket kannattaa käyttää tehokkaasti hyödyksi. Omaan mustaan vihkooni olen kirjannut hieman kunkin potilaan oireita ja yleistutkimuslöydöksiä, tehtyjä tutkimuksia, mahdollisen diagnoosin, hoidot toimenpiteineen ja lääkityksineen sekä jotain jatkohoidosta ja ennusteesta. Ajattelen, että näitä asioita kirjaamalla hyödyn tästä kaikista eniten ja voin sitten mahdollisesti kandikesänäkin palata tarkistamaan jonkun asian mustan vihkon syövereistä (ainakin jos ei netti ja/tai tietokone ole saatavilla).

Kesällä ohjelma klinikalla oli vähän erilaista kuin normaalisti klinikkavuoden aikana. Pakollisia harjoituksia ja demoja ei esimerkiksi tainnut olla millään osastolla ja muutenkin aikataulut saattoivat olla vähän poikkeavia. Virallisesti viides vuosi alkoi elokuun puolivälin tienoolla koko päivän kestäneellä klinikkavuosi-infolla, joka kasasi koko vuosikurssin yhteen Paatsamaan kuuntelemaan klinikkavuoteen liittyviä asioita. Infossa käytiin läpi sairaalan toimintaa yleisesti, sitä että se on olemassa meitä opiskelijoita varten, klinikkavuoteen liittyviä oppimistavoitteita ja vaatimuksia, aiemmin mainitsemaani työmoraalia, valinnaisviikkoja, poissaoloja, patologian viikkoa, turvallisuutta, lyhyesti tuotantoeläinsairaalan toimia (Saarella oli jokaisella ryhmällä ensimmäisenä aamuna vielä oma info), kertailtiin hygieenisiä toimintatapoja ja käytiinpä meitä kosiskelemassa Ylen Kandit-ohjelmaankin. Kaiken innostuksen ja täpinän keskellä Helsingin pelastuslaitokselta meille turvallisuuskoulutusta pitämään tullut palomies osasi kyllä pysäyttää hetkeksi miettimään, millaisin toimenpitein itse voimme estää tulipalojen syttymistä ja etenemistä. Tämä esitys oli todella vaikuttava, ja meille näytetyt kuvat ja videot varmasti jäivät jokaisen mieleen. Myös pari viime vuoden vitosta tuli kertomaan meille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan klinikkavuodesta.

Opiskeluarki klinikkavuonna on aika erilaista kuin aiempina vuosina. Olemme päivystysviikkoja lukuunottamatta joka arkipäivä 7.30/8.00/8.30 - 15.30/16.00/X klinikalla tavalla tai toisella pääasiassa potilastyössä kunkin yksikön oman aikataulun mukaisesti. Eri yksiköissä on tyypillisesti aivan omat kuvionsa, joten ohjeisiin kannattaa perehtyä ajoissa etukäteen. Käytännössä ennen kutakin yksikköä pitäisi olla hanskassa kaikki kyseisen yksikön toimintaan liittyvät asiat aiemmilta opiskeluvuosilta. Kaikki eivät aina suhtaudu kovin suopeasti opiskelijaan, joka ei muista jotain yksittäistä asiaa, puhumattakaan siitä jos ei muista mistään mitään. Eri yksiköillä on myös paljon erilaisia pakollisia tehtäviä, harjoituksia ja demoja, joista kannattaa olla selvillä ja tehdä varsinkin kirjalliset tehtävät ajoissa valmiiksi.

Yhdestä viikosta selvittyään pitääkin jo vähitellen alkaa miettiä seuraavan viikon kuvioita ja rästiin jääneitä kirjallisia tehtäviä. Klinikkapäivien päätteeksi kotiin jää välillä yllättävänkin paljon tekemistä, mutta onneksi on myös päiviä jolloin voi ottaa rennommin. Päivät potilastyössä eivät ole koskaan samanlaisia ja jokaisesta päivästä voi yrittää ottaa jotain opikseen. Ensimmäistä kertaa nelosen keväällä kaikkia ohjeita ja vaadittavia tehtäviä silmäillessäni työmäärä tuntui aika suurelta, mutta tasaisesti vuoden varrelle ripoteltuna se ei tunnu ollenkaan niin pahalta. Olen yrittänyt pitää aikatauluista kiinni ja tehdä tarvittavat tehtävät ajoissa, jotta tehtävävuoresta ei kasaantuisi ylitsepääsemättömän suurta. To do -listoista on ollut paljon hyötyä asioiden priorisoinnissa ja stressiä, kiirettä ja osaamattomuuden tunnetta on vähitellen oppinut sietämään.

Pääasiassa näillä eväillä vietämme viidennen opiskeluvuotemme. Myöhemmin keväällä on luvassa pari praktiikkakurssipäivää, pari OSCE-päivää ja varmasti liuta erilaisia koulutus- ja propagandatilaisuuksia. Jo nyt meillä on ollut pari kandi-iltaa, joissa joko aika vastikään valmistuneet eläinlääkärit tai viime kesänä ensimmäistä kandikesää viettäneet opiskelijakollegat ovat kertoneet kokemuksiaan ja vinkkejä tulevaan.


Ajatuksenani oli kertoa jatkossa opiskelusta klinikkavuoden eri osastoilla ja yksiköissä omissa postauksissaan. Nähtäväksi jää miten kevään uhkaavasti lähestyvä OSCE-tentti ja siihen valmistautuminen vaikuttaa kirjoitteluaktiivisuuteeni (veikkaan että samoin kuin nelosellakin, heikoksi jää kirjoittelu), mutta kirjoittelen kun ehdin.

Kesäkuvioita

Jälleen on yksi vuosi eläinlääkiksessä selätetty ja on syytä juhlistaa 2/3 eläinlääkäriyttä! Nelosvuosi on ollut todella raskas, ja opiskeltavan asian määrä valtavan suuri. Toisaalta on ollut ilo opiskella nimenomaan niitä käytännöllisempiä asioita, tätä on se kolme vuotta jo odotettukin malttamattomana. Tämän vuoden aikana on kuitenkin ymmärtänyt erityisen hyvin sen, miksi edelliset kolme vuotta on opiskeltu asioiden perusteita. Vahva perusta helpottaa todella paljon tässä vaiheessa, kun ei tarvitse opetella kaikkea pelkästään ulkoa, vaan ymmärtää syyt esimerkiksi sairauksien taustalla ja miksi mitäkin hoitoa käytetään tai ei käytetä.

Kesä kuluu vuosikurssillamme töissä, tekemällä ensi vuoden klinikkaopintoja etukäteen, lomailemalla, matkustelemalla, vaihdossa tai teurastamo- tai AVI-harjoittelussa, kuka missäkin. Jokunen meistä pääsi kesäksi töihin Pieneläinsairaalaan eläintenhoitajaksi, näistä paikoista ilmoiteltiin alkuvuodesta sähköpostilla ja hakuprosessiin kuului mm. ryhmähaastatteluja. Hevossairaalassakin taitaa kesällä olla vuosikurssilaisiamme kesätöissä. Osa työskentelee yksityisillä klinikoilla, kuten on tehnyt opintojen ohellakin. Jotkut tekevät aivan muita töitä, jotkut eivät tee töitä ollenkaan. Monesti puhutaan, että kannattaisi olla klinikalla töissä opintojen ohella, mutta asia ei ole niin yksioikoinen. Opiskelu on kuitenkin se ykkösasia, joten jos ei aika riitä opiskeluun ja työntekoon samanaikaisesti, kannattaa miettiä toisesta luopumista. Joskus taas on pakko tehdä töitä, koska opintotuki ei hirveän pitkälle riitä. Näiden asioiden kanssa jokainen meistä joutuu tasapainoilemaan. Käytännön toimia oppii kyllä klinikkavuonnakin, mutta tokihan on huomattavasti helpompi ja nopeampi tehdä asioita, joita jo osaa. Rutiinia ei muodostu, jos ei asioita tee.

Äitienpäivän valkovuokkomeri metsässä.

Vitosvuosi vietetään kliinisten opintojen parissa eli vaihdellen Pieneläinsairaalan, Hevossairaalan ja Tuotantoeläinsairaalan välillä. Klinikkavuoden taakkaa voi keventää aloittamalla kliiniset opinnot jo kesällä. Mahdollisuus on valita 2 tai 4 viikkoa klinikkaa kesän aikana, mutta 4 viikkoa valittaessa pitää valita kaksi eri yksikköä. Suurin osa, yli 2/3 vuosikurssistamme valitsi vähintään 2 viikon klinikkajakson. Valittavana oli Hevossairaala, pieneläinkirurgia, Tuotantoeläinsairaala sekä yleispoliklinikka, joihin kuhunkin oli tietty määrä paikkoja ja joihinkin vain rajatut osallistumisviikot. Lähes jokainen halukkaista sai ykkös- tai kakkostoiveensa. Loput vapaista paikoista jaettiin sitten niiden kesken, jotka halusivat tehdä yhteensä 4 viikkoa klinikkaa kesällä. Melkein puolet vuosikurssistamme valitsi 4 klinikkaviikkoa kesälle. Se hyvä puoli kesän uhraamisessa klinikalle on, että tällä voi ansaita itselleen vitosvuoden ajalle vähän lisää lomaa tai jopa päästä pari viikkoa ennen muita ensi keväänä praktiikkaan (4 viikkoa klinikkaa tekevät).

Vapaata klinikkavuoden keskelle saa myös suorittamalla viikon mittaisen pakollisen teurastamo- tai AVI-harjoittelun kesällä. Moni jo teurastamoissa ollut haluaa mieluummin tehdä harjoittelunsa AVI:ssa eli aluehallintovirastossa, mutta kesällä valitettavasti kovin moneen AVI:in ei välttämättä pääse. Jos tätä harjoittelua ei tee kesällä, sille on varattu viikko klinikkakierron kauniissa mosaiikkimaisessa "lukujärjestyksessämme". Tässä kyseisessä klinikkakiertolakanassa on jokaisen opiskelijan klinikkakierto listattuna taulukossa ja eri yksiköt eri värillä, siitä siis tämä mosaiikkimaisuus.

Omaan kesääni kuuluu myös klinikkaopintoja, mutta toivottavasti ehdin myös vähän lomaillakin. Ensi vuodesta ei ole varmasti tulossa kovin helppo, kun yhtäkkiä pitäisikin osata muuttaa edellisvuosien teoria käytäntöön. Odotan klinikkavuotta innolla ja vähän jännityksellä, kauhu on ehkä vähitellen jo väistynyt päivystyskokemusten myötä ja uskon jopa selviäväni siitä. 😄

Kaiken kiireen keskellä ehdin toivottavasti vielä palailla kevään kursseihin. Lisääntymistiede, Kliininen tuotantoeläinlääketiede ja Teurastamohygienia odottavat vielä kirjoittamisinspiraatiota (ja aikaa).


Siihen asti, ihanaa alkanutta kesää!

3rd Year

On aika summata yhteen mennyt vuosi, jotta voi taas keskittyä täysillä tulevaan. Ekan ja tokan vuoden tapaan luvassa on siis kooste kolmannesta opiskeluvuodesta eläinlääkiksessä. Kolmosvuosi poikkesi aikataulullisesti eniten tähän mennessä aiemmista vuosista, sillä vuosikurssimme oli monilla kursseilla paljon pienemmissä ryhmissä ja esimerkiksi lomien pituus vaihteli hyvinkin paljon.

Kolmosvuosi aloitettiin "kevyesti" ryhmätyöpakertamisella Infektioepidemiologian eli EPI:n ja Näyttöön perustuvan eläinlääketieteen eli NPE:n parissa. Tästä alkoivat myös ensimmäiset kunnolliset tutustumiset lakitekstien kiemuroihin ja siihen, ettei mikään samaan asiaan liittyvä laki löydy yhdestä paikasta, vaan ehkä noin kymmenestä eri pykälästä, asetuksesta ja/tai päätöksestä. EPI:n kotitentti yllätti työläydellään, vaikka koinkin sen opettavaisena tehtävänä. NPE:stä saattoi olla jotain hyötyä omaa lisuria ajatellen ja ainakin se auttoi ehkä hahmottamaan tieteellisten artikkeleiden syvintä olemusta paremmin. Samaan aikaan EPI:n ja NPE:n kanssa pyöri heti alusta alkaen Obduktiokurssi omasta ryhmästä riippuen ja näiden aikataulujen yhteensovittaminen tuotti välillä hankaluuksia. Vertasin koeobduktiota edeltänyttä jännitystä pääsykokeeseen, mutta koeobduktio oli tosiaan jollain tapaa hermojaraastavampi ja tähän mennessä ehkä pahin itselleni vastaantullut koe/tentti eläinlääkiksessä. Riippuu varmasti ihmisestä, minkä kokee itselleen jännittävänä ja rasittavana.

Syksyllä otettiin ensimmäiset oikeat kosketukset kliiniseen työhön Johdanto kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen -kurssin mukana ja tutustumista jatkettiin viikon jaksolla Saarella (osa 1 ja osa 2). Opittiin paljon uutta naudoista, lampaista, sioista ja siipikarjasta ja siitä, miltä eläimeltä kannattaa mitata ensin lämpötila ja miltä eläimellä saattaa kuulla normaalia nopeamman sykkeen heti ensimmäisenä sydämen kimppuun sännätessään. Tutkittiin tuotantoeläimiä ja otettiin tai yritettiin ottaa verinäytteitä ja saatiin esimakua tulevista klinikkajaksoista Saarella. Pääsimmepä myös viettämään opettavaista broilerpäivääkin broilertilalla ja -teurastamossa.

Naudan mahojen poikkileikkaus ylhäältäpäin kuvattuna Body Worlds - Animal inside out -näyttelyssä. Normaalisti pötsistä (isoin osa, kuvassa keskellä) pitäisi kuulua stetoskoopeilla "ukkonen järven takana" noin kerran minuutissa. 

Syyslukukaudella ehdittiin perehtyä eläinlääkärin virkamieselämään ja pohtia viestintää ja vuorovaikuttamista monelta eri kantilta. Opiskelimme myös lihantarkastuksen saloja ja jälleen tutustuimme lakitekstien kiemuroihin. Luennoilla oli mukavan keskusteleva ilmapiiri ja puhuimme monista eettisistä asioista myös käytännön teurastamotoiminnan kannalta. Näistä asioista oli hyötyä sitten myöhemmin suoritetussa teurastamoharjoittelussa. Kun oli ensin opiskellut asiat teoriassa ja sitten pääsi näkemään toiminnan käytännössä, sai aika hyvän kokonaiskuvan koko prosessista ja ymmärsi miksi joku asia tehtiin niinkuin se tehtiin.

Syyslukukauden jälkeen nautittiin ansaitusta joululomasta tai "lomasta" ja palailtiin istumalihastreeniin tammikuussa JKT:n eli heppojen ja pieneläinten pariin. Obduktiokurssin jälkeen oli ihan mukava päästä tekemään tutkimuksia elävilläkin eläimillä ja monet harjoituksista olivat todella hyödyllisiä. Yleistutkimukset, anamneesien otot, injektiot sekä kirurgia moninaisine instrumentteineen tulevat seuraavina vuosina meille entistä tutummiksi, joten näitä asioita pitänee alkaa pikkuhiljaa taas kertailla... Päivystysvuoro Pieneläinsairaalassa toi myös esimakua tulevasta, sillä meille on jo jaettu päivystysvuoroja ensi vuoden ajaksi ja alamme pyöriä entistä enemmän PES:llä.

Kevät jatkui farmiksella ja opittavaa oli enemmän kuin aikaa. Alkuvaikeuksista huolimatta tästäkin tärkeästä osa-alueesta selvittiin ja tuleville vuosille tuli taas paljon uutta muistettavaa. Opimme, että tietoa pitää osata tarvittaessa hakea ja myös sen, miten turhauttavaa tiedon hakeminen välillä onkaan. Reseptien kirjoittamista oli hyvä harjoitella, mutta varmasti menee vielä aika kauan ennen kuin annostukset alkavat tutummillakaan lääkkeillä olla selkäytimessä. Olenpa kuullut jonkun kritisoineen eläinlääkäreitä siitä, että itse tutkimus on nopeasti ohi, mutta sitten kotiuttamisessa, lääkkeiden ja/tai reseptin saannissa ja laskuttamisessa kestää kauan. Ehkä kuitenkin ihan hyvä, että eläinlääkäri etsii oikean lääkkeen ja laskee rauhassa oikean annostuksen, ettei eläimelle käy köpelösti. Farmiksesta muistin kirjoittaa yksityiskohtaisemman postauksen liittyen erääseen opiskelupäiväänkin.

Farmakologiassa opiskeltiin kaikenlaisia reseptoreita.

Farmiksen jälkeen oli pikainen kurssi anatomiaan, fysiologiaan ja kliiniseen kemiaan liittyen, joka yhdisti käytännössä aiempien vuosien opintomme potilastapausten avulla järkeviksi kokonaisuuksiksi. Ryhmätyötympääntymisestä huolimatta kurssi toimi aika näppärästi ja ainakin itse koin oppineeni jotain (ainakin siitä omasta aiheesta, heh). Kolmosvuoden päätti diagnostisen kuvantamisen kurssi, jossa käytiin läpi perusteet kaikista työmme kannalta oleellisista menetelmistä. Kliinisen työn kannalta tämäkin on hyvin tärkeä kurssi ja harjoituksista ja jopa niistä ryhmätöistä jäi käteen aika paljonkin oleellista tietoa. Kurssilla tuli hyvää kertausta normaalista anatomiasta ja muistutus siitä, että tosiaan nämä normaalit asiat pitää olla hyvin hallussa, ennen kuin alkaa tehdä kummallisia diagnooseja. ;)

Kevään loppupuolella meidän piti palauttaa myös portfolio, jossa pohdimme omaa oppimistamme ja käsityksiemme muuttumista näiden kolmen vuoden aikana. Olimme siis ensimmäisen vuoden syksyllä vastanneet tiettyihin kysymyksiin ja nyt piti vertailla omien ajatusten muuttumista niihin vastauksiin verrattuna. Hauskaa pohdiskelua, joskaan itse en koe omien ajatusteni kovinkaan paljon näiden vuosien aikana muuttuneen. En ollut ehtinyt ennen eläinlääkiksen alkua maalailla liian ruusuista kuvaa itselleni eläinlääkiksestä tai eläinlääkärin ammatistakaan, mutta tietyllä tapaa onhan tämä aika rankka koulu ja ammatti. Vaikka toki vähän pelottaakin (luulen että tässä vaiheessa kuuluukin vähän pelottaa?) moni tuleva asia, olen edelleen ihan samaa mieltä kuin eläinlääkiksen aloittaessani: olen täysin oikeassa paikassa ja opiskelemassa juuri siihen ammattiin, mihin haluankin!

Viikko Saarella 2/2

Skarpataanpas taas vähän ja jatketaan tarinointia tuotantoeläinviikosta Saarella. Ensimmäinen osa siis löytyy täältä, jos sitä ei ole vielä ehtinyt lukea.

Keskiviikkoaamuna aloitettiin päivän ohjelma kello 8.30 klinikan tiloissa klinikkavuoden käytännön tenttiin liittyvällä harjoituksella. Samanlainen harjoitus tehtiin myös perjantaiaamuna. Tämän harjoituksen tarkoitus oli siis demonstroida meille klinikkavuoden "loppukoetta", jossa on luvassa vastaavanlaisia tehtäviä. Harjoituksessa oli mukana koko Saaren viikolle osallistunut ryhmämme, joista noin puolet toimivat "tentaattoreina" ja puolet vastasivat. Kullakin tehtäväpisteellä kierrettiin suunnilleen pareittain ja vastailtiin kutakin pistettä pitäneiden opiskelukavereiden kysymyksiin. Kysymykset olivat sellaisia, joihin ainakin periaatteessa osasimme näiden ensimmäisien vuosien opetuksen perusteella vastata. Yhdellä pisteellä saattoi joutua kertomaan vaikkapa näytteenottomenetelmistä sikalassa, siitä miten näytteet pakataan ja mitä taudinaiheuttajia voisi epäillä, kysellä kysymyksiä hoitajalta lehmän hoidontarpeen kiireellisyyden arvioimiseksi tai vaikkapa pohtia utaretulehdushoitojen tarpeellisuutta maitonäytteestä tutkittujen laboratoriomääritysten perusteella. Tähän harjoitukseen käytettiin aikaa noin tunti kumpanakin päivänä eri pisteitä kiertäen, toisena aamuna toinen puolisko ryhmästä kyseli ja toinen vastasi ja toisena roolit olivat toisin päin.

Sen jälkeen jatkettiinkin taas puolikkailla ryhmillä. Toinen porukka lähti vitoskurssilaisten mukana tilakäynneille ja toinen suuntasi vasikoiden ja nuorkarjan pariin Keudan navetalle. Navetalla kiskottiin haalarit niskaan, saappaat jalkaan ja siirryttiin vasikoiden pariin. Ensiksi käytiin läpi vähän yleisiä juttuja vasikoihin ja niiden yleistutkimukseen liittyen ja sitten suoritettiinkin parille vasikalle yleistutkimus. Vähän isommilta vasikoilta tutkittiin lisäksi painoa mittaamalla ne tarkoitusta varten suunnitellulla mittanauhalla ja saadun tuloksen, syntymäpainon ja vasikan iän perusteella laskettiin päiväkasvu. Jos pikkupossut ovat söpöjä, niin ovat ehdottomasti myös vasikatkin. Ja ne yrittävät aina imeä kaikkea mahdollista, haalaritkin vaikuttivat olevan oikein maistuvat näille kavereille.

Muutamilla kynillä, viholla, tehtävälapuilla, saappailla, haalareilla ja stetoskoopilla pärjäsi hyvin koko viikon, eikä kaikkia lopulta juuri edes tarvittukaan...

Iltapäivällä ohjelma jatkui lampaiden parissa. Osalla Saaren viikoista pääsi tutustumaan lampaiden sielunelämään läheiselle tilalle ja osalla pysyteltiin klinikan tiloissa lampaiden parissa. Idea varmaankin oli molemmissa sama, harjoitella lampaiden käsittelyä, kiinnipitämistä ja yleistutkimuksen tekemistä. Luennoilta olikin jo tuttua se, että lammas laumaeläimenä kulkee porukassa kaikissa tilanteissa. Kun yksi lähtee liikkeelle, koko muu massakin lähtee hyvin nopeasti puron tavoin perässä. Paitsi että lampaat eivät solise yhtä pienesti ja kauniisti kuin vesi, vaan ne vyöryvät päälle kovaa vauhtia ja kiinniottajat saavat ihan oikeasti karsinassa varoa polviaan. Pitää ennakoida ja miettiä, miten kannattaa lampaan kanssa toimia saadakseen sen kiinni. Villassahan ei sitten tosiaan saa roikkua, vaan ote on otettava esimerkiksi leuan alta ja hännän takaa tai vaikkapa asettamalla lampaan kaula omien jalkojensa väliin, kunhan muistaa pitää jalat hieman koukistettuina. Aika rauhassa lampaat pysyvät käsiteltäessä, jos saavat pitää näköyhteyden omiin laumakavereihinsa.

Torstaina touhuttiin sitten Keudan navetalla lehmien parissa eli ohjelma oli sama kuin toisella ryhmänpuolikkaalla oli tiistaina ollut. Aamu aloitettiin pyydystämällä pihaton lehmät lukkoparteen kiinni väkirehulla houkuttelemalla. Tämän operaation suoritettuamme viimeisimmätkin vuosikurssiltamme pääsivät harjoittelemaan rektalisointia. Meille kesäseminologina toimineille annettiin vähän eri ohjeistus ja pääsimme suoraan asiaan eli tekemään tiineystarkastuksia ja tutkimaan munasarjoja. Ensikertalaiset aloittivat ihan perusteisiin tutustumisella eli sillä, miten se käsi peräsuoleen työnnetään, miten sonta otetaan suolesta pois paremman tuntuman saamiseksi ja sitten tunnustelemalla eläimen sisuskaluja. Sitten kun normaalit rakenteet alkoivat hahmottua, keskityttiin enemmän kohtuun ja mahdollisen tiineyden tunnistamiseen. Käsi saattoi joutua näiden parin-kolmen tunnin aikana koetukselle, sillä Keudan lehmät ovat ilmeisesti oppineet ottamaan ilon irti eläinlääkäriopiskelijoiden rektalisointiharjoituksista esittelemällä meille parhaat puristustekniikkansa. Osan suusta kuului tämän harjoituksen jälkeen tuskastelua rektalisoinnin vaikeudesta ja osa koki jopa onnistumisen elämyksiä. Ei rektalisointia heti ensimmäisestä kerrasta varmaan kukaan voi oppiakaan, mutta mielestäni on erittäin hyvä, että olemme nyt kolmantena vuonna saaneet mahdollisuuden jo harjoitella sitä muutenkin kuin semmaroidessa. Uskon, että tästä on jokaiselle hyötyä vitosvuoden Saaren jaksoilla.

Iltapäivällä jatkettiin lehmien käsittelyyn ja yleistutkimukseen perehtyen. Pohdimme esimerkiksi eri lähestymistapoja maitonäytteen ottamiseksi, niistä sitten voi valita itselleen sopivimman sen perusteella, haluaako potkun päähän vai käteensä. :D Kuuntelimme uusilla hienoilla stetoskoopeillamme lehmää vähän joka paikasta, mistä sitä kuunnella voi. Koska lehmällä on neljä mahaa, pitää tietää missä ne sijaitsevat normaalisti ja millaisia ääniä niistä pitäisi kuulua ja kuinka usein. Jos jostain kohdasta kuuluukin vääränlainen ääni, esimerkiksi "kilinä", joka ei kuulemma oikeasti ole kilinää vaan jotain aivan muuta, voi esimerkiksi juoksutusmaha olla siirtynyt ihan väärään paikkaan. Toisaalta taas mahojen valtavan koon takia on myös aika oleellista tietää niiden sijainti, sillä on aika turhaa yrittää kuunnella hengitysääniä sellaisesta kohdasta, missä onkin keuhkojen sijaan pötsi ellei sitten halua diagnosoida jotain todella kyseenalaista hengitystiesairautta hengitysääniksi luulemiensa pötsiäänten perusteella.

Perjantaiaamuna noudatettiin samaa kaavaa kuin keskiviikkona, mutta ryhmien ohjelma vaihtui päittäin. Ensin oli siis käytännön tenttiin liittyvä harjoitus koko ryhmällä noin tunnin ajan ja sitten jatkettiin puolikkailla ryhmillä toisten viettäessä päivänsä vasikoiden ja lampaiden parissa ja toisten lähtiessä tilakäynneille. Tilakäynnit jaettiin klinikan aulatilan sohvilla, samassa tilassa joka oli Eläinsairaala-jaksoista tuttu. ;) Homma toimi niin, että ensin kerrottiin mitä kaikkea päiväksi oli luvassa ja ketkä eläinlääkärit olivat millekin käynnille lähdössä. Sitten porukka jaettiin tilakäynneille esimerkiksi sen mukaan, oliko joku käynyt aiemmin jo vastaavalla käynnillä tai kiinnostiko joku käynti erityisen paljon. Tilakäynnit vaihtelivat eri päivinä aika paljon, mutta monilla oli esimerkiksi hevosten rokotuskäyntejä, syömättömiä lehmiä, eutanasiakäyntejä tai terveydenhuoltokäyntejä luvassa. Käynnin syystä riippui varmaankin aika pitkälti se, mitä kaikkea pääsi näkemään ja kokemaan. Aika monen suusta olen kuitenkin kuullut, että meitä kolmosiakin huomioitiin tosi hienosti ja pääsimme monia asioita tekemään itsekin, esimerkiksi antamaan injektioita eläimille. Toisilla päivä oli aika lyhyt ja joillakin päivä puolestaan venyi pidemmäksi. Mutta sellaista se sitten vitosellakin varmasti tulee olemaan, ja itseasiassa koko loppuelämänkin, työt (eli eläimet!) hoidetaan ensin eikä päivä lopu aina tasan kello 16.00.

Koko viikko oli tosi hieno kokemus ja tunnelma Saarella oli aivan huippu! Vaikka päivät olivat lähes joka päivä pitkiä ja kestivät puoli yhdeksästä tai yhdeksästä monesti melkein neljään saakka, viikko oli hyvin antoisa. Toisaalta se oli yllättävänkin rankka, sillä vaikka eläinten parissa touhuaminen ehkä kuulostaa mukavan leppoisalta puuhalta, olin ainakin itse joka päivä Saarelta kotiuduttuani ihan rätti ja valmis kaatumaan suoraan sänkyyn. Ihan pelkällä eläinten rapsuttelulla ei viikosta selvinnyt ja ehkä tuo väsymys kuvaa sitä, miten kovasti aivot lopulta tekivätkään töitä päivien aikana yrittäessään etsiä muistin sopukoista tietoa aina kuhunkin tapaukseen tai eläinlajiin liittyen. Lienee sanomattakin selvää, että mielestäni tämä viikko oli erittäin tervetullut lisä opetukseen, sillä tästä sai hyviä maistiaisia ja toisaalta myös rohkeuttakin klinikkavuotta ajatellen. Jos oikein ymmärsin, olemme vasta toinen kolmas vuosikurssi, jolle tämä kolmosen Saaren viikko on järjestetty ja voisin kuvitella että kokemukset ovat olleet todella positiivisia. Ainakin moni vuosikurssistamme on tunnustanut, että aika kivoja olentojahan nuo lehmät oikeastaan ovatkin! ;)

Viikko Saarella 1/2

Kevät alkaa jo kovaa vauhtia tehdä tuloaan. Sen huomaa heti kun astuu jalallaan ulos ovesta ja kuulee lintujen laulua. Lumikin on ainakin etelästä jo kovaa vauhtia sulanut pois ja kohta varmaan alkaa näkyä puissakin pientä viherrystä. Kevät on kyllä ihanaa aikaa! Itselleni on näiden kolmen viimeisen kevään aikana hiipinyt mieleen hyvä fiilis ja onnellisuus siitä, että olen eläinlääkiksessä. Tämä tunne korostuu siis erityisesti juuri keväisin. Ehkä se liittyy osittain siihen, että aiemmin keväällä on pitänyt ahertaa pääsykoelukujen parissa ja nyt onkin saavuttanut sen unelmansa ja matkalla siihen todelliseen määränpäähän. Tiedä häntä, mutta tämä tunne on kyllä ihana. Tämän vuoden pääsykoeahertajille siis tsemppiä, tätä fiilistä kannattaa tavoitella! 

Päivät kuluvat kovaa vauhtia ja kohta on enää jäljellä parisen kuukautta kolmannen vuoden opintoja ennen kesälomaa. On siis syytä ehkä muistella alkuvuoden opintoja vielä kun ne suht tuoreessa muistissa ovat! Yksi mahtavimmista kokemuksista tähän asti on ainakin omasta mielestäni ollut Johdanto kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen -kurssiin kuulunut viikon harjoittelujakso Saarella tuotantoeläinsairaalaan ja -lääketieteeseen tutustuen. Vuosikurssimme oli siis jaettu kuuteen pienempään ryhmään, kullakin oma viikkonsa Saarella joulu-, tammi- tai helmikuussa muiden kurssien ryhmäjaoista ja aikatauluista riippuen. Kaikilla viikoilla aikataulu oli periaatteessa saman kaavan mukainen, mutta kuten aina eläinten kanssa toimiessa, päivät eivät silti ihan samanlaisia olleet. Kaikilla kuitenkin alkoi viikko maanantaiaamuna pienellä esseetentillä syksyn luentoihin liittyen. Tenttejähän on tosiaan nyt kolmosvuoden aikana ollut meillä hyvin vähän (tasan 1 kpl, Lihantarkastuksessa), joten tentin jälkeen saattoi kuulua pientä valitusta käden rasittumisesta tottumattomuudesta johtuen. Kysymykset liittyivät eri tuotantoeläinlajien yleistutkimukseen syksyn luentojen pohjalta.

Tentin jälkeen sovittiin lopullinen ryhmäjako tälle viikolle eli porukka laitettiin karkeasti puoliksi seuraavien päivien ohjelmien ajaksi. Maanantai vielä pysyttiin isompana ryhmänä tutustuen Saaren klinikan tiloihin ja välineisiin. Kiertelimme paikkoja ja yhtenä tehtävänämme oli etsiä erilaisissa toimenpiteissä tarvittavia välineitä ja lääkkeitä case-tyyppisesti annettujen tietojen perusteella. Vitosella meidän pitäisi sitten itse osata löytää kaikki nämä välineet tiloille suunnatessamme, eli tämä oli ihan mukavaa harjoitusta siihen. Todennäköisesti suurin osa asioista ehtii kuitenkin unohtua siihen mennessä, mutta välinevarastossa on onneksi aika selkeästi merkitty kunkin välineen paikka. Eiköhän ne siis vielä myöhemminkin löydy.

Lounastauon jälkeen istuimme alas kuuntelemaan luentoa, jonka aiheena oli lehmän kiimakierto ja rektalisointi. Näistä oltiin ainakin osittain puhuttu jo syksyn luennoilla, mutta nyt oli ehkä vähän käytännönläheisempi näkökulma siihen, mitä esimerkiksi rektalisoidessa ihan oikeasti kannattaa huomioida ja mitä anatomisia rakenteita rektaalipalpaatiossa pitäisikään löytää. Lisäksi luennolla huomioitiin monia työturvallisuusasioita, sillä aika harva haluaa hajottaa itseään rektalisoidessaan, jos se vain on vältettävissä. Naudoilla käytetään esimerkiksi usein hännänpitäjää (yleensä omistaja), jonka sijainti eläimeen nähden vaikuttaa usein hyvinkin paljon siihen, mihin suuntaan eläin liikahtaa, jos se päättää liikahtaa. Oleellista on huomioida myös mahdolliset seinät ja tolpparakenteet hännänpitelijän puolta valittaessa, sillä käden ollessa peräsuolessa eläimen äkillinen sivuttaisliike voi aiheuttaa pysyviäkin vammoja olkapäähän. Nämä olivat hyvin pitkälti tuttuja asioita keinosiemennyskurssilta, mutta asioita on aina hyvä kerrata.

Viimeisimpänä maanantain ohjelmassa oli elindemo, jossa tarkoituksena oli tutkailla teuraskohtuja ja munasarjarakenteita ja laittaa ne kiimakierron mukaiseen järjestykseen sekä poimia mahdolliset epänormaalit kohdut erilleen. Lopuksi kohdut ja niiden eri vaiheet käytiin läpi. Vaikka kesäsemmarina onkin ehtinyt jokusen kohdun ja munasarjan tunnustella läpi, tämä on sellainen osa-alue, jossa ei varmasti ikinä ole täydellinen. Meille muistaakseni sanottiin luennonkin aikana, että varmuus ei munasarjadiagnostiikassa rektaalipalpaatiolla ole parhaimmillakaan ja kokeneimmillakaan ammattilaisilla 100 %. Rektaalisesti palpoiden on lisäksi se ero noihin teuraskohtuihin verrattuna, että rektalisoidessa kohtua tai munasarjoja ei näe silmin, vaan rakenteet, niiden koko ja konsistenssi on oikeasti tunnettava ja tunnistettava pelkillä sormenpäillä, vieläpä sen peräsuolen läpi. Lisäksi on tiedettävä, mitä jokin tunnistettu rakenne (tai sen puute) tarkoittaa ja mitä mahdollisia (eläinlääkinnällisiä) toimenpiteitä siitä voi seurata. Tämä tutkimustapa on sellainen, että sen oppii vain tekemällä ja siinä kehittyy vain sitä harjoittelemalla.

Tiistaista eteenpäin ryhmä oli siis jaettu puoliksi ja tekivät lopun viikon ohjelman eri järjestyksessä. Kaikilla siis tosiaan oli sama ohjelma, mutta eri järjestyksessä. Tiistaina puolet porukasta suuntasikin Mäntsälän sijaan Vihtiin Ollikkalan sikatilalle ja puolet jatkoi Saarella lehmien parissa. Ollikkalan sikatila toimii yhteistyössä Eläinlääketieteellisen tiedekunnan kanssa ja me opiskelijat saammekin siis nauttia tästä yhteistyöstä opintojemme aikana. Sikapäivän tarkoituksena oli oppia tekemään yleistutkimus sialle ja tutkia myös itse sikalan olosuhteita. Ollikkalan sikatilalla olosuhteet ovat vähän eri luokkaa kuin monissa muissa sikaloissa ja siellä on kiinnitetty erityistä huomiota eläinten hyvinvointia parantaviin tekijöihin. Esimerkiksi tämänhetkisen olkipehkun käytön ja ryhmäporsituksen lisäksi myös sikojen ulkoilun toteuttaminen on ensi vuoden toimenpidelistalla. Tällaisessa sikalassa on etuoikeus päästä käymään ja nähdä hyvinvoivia eläimiä ja olen tästä mahdollisuudesta äärimmäisen kiitollinen Ollikkalan sikatilalle (ja yliopistolle toki myös).

Vitoskurssilaiset kertoivat kuulumisiaan tammikuussa Yliopistollisen eläinsairaalan FB-sivuilla ja olivat myös käyneet Ollikkalan sikatilalla. Kuvakaappaus ja -muokkaus Yliopistollisen eläinsairaalan Facabook-sivuilta.

Tutuistuimme sikalassa eläinten olosuhteisiin eri osastoilla, sillä luonnollisesti eri ikäiset eläimet tarvitsevat esimerkiksi vähän erilaisen lämpötilan. Porsitusosastolla lämpötila on yleensä aina jonkinlainen kompromissi, sillä emakon optimilämpötila on huomattavasti alhaisempi kuin vastasyntyneiden pikkuporsaiden. Monilla tiloilla porsaille tarjotaankin lisälämpöä lämpöpatjojen, -lamppujen tai vaikka pesien avulla. Katselimme ympärillemme, haistelimme ilmaa kaasujen (kuten ammoniakin) varalta, mietimme ilman virtausta ja ilmanlaatua. Näihin asioihin pitää sikalassa kiinnittää aina huomiota. Harjoittelimme yleistutkimuksen tekemistä emakolle ja pikkuporsaalle. Porsaiden kiinniottamista pääsi jälleen harjoittelemaan niiden juostessa kovaa vauhtia karkuun. Lisäharjoitusta saimme myös vähän isompien sikojen kanssa yrittäessämme ryhmänä saada niistä yhden kiinni. Apuvälineiden eli kahden ohjauslevyn avulla saimme tiimityönä sian kiinni ja pääsimme tutkimaankin sitä.

Yksi päivän harjoituksista oli pulttipistoolin lataaminen ja sen laukaiseminen puupölkkyyn. Viimeistään nyt siis jokainen joutui/pääsi edes laukaisemaan pulttipistoolin, vaikkakaan ei elävään eläimeen. Itselläni nousi syke jo pelkän ladatun pulttipistoolin pitämisestä kädessä, kyseessä on kuitenkin ase, joka väärin käytettynä voi aiheuttaa vakavia vammoja niin eläimelle kuin ihmisellekin. Mieluusti tätä harjoittelin tietyllä vakavuudella asiaan suhtautuen.

Kävimme läpi sikojen lääkitsemistä ja tutustuimme eläinlääkärin "sikalalaukkuun". Sikojen lihaksensisäiset injektiot pistetään hieman korvan taakse, missä kaulan rasvakerros on ohuinta eikä arvokkaita ruhonosia (esim. takaosan kinkku) ole vaarassa pilaantua injektiosta aiheutuvan kudosreaktion takia. Rasvaan pistetty injektio ei välttämättä imeydy toivotulla tavalla ja vaste voi jäädä heikoksi. Sikalalaukusta löytyi melkoinen arsenaali erilaisia lääkkeitä, aika harva niistä oli vielä meille siinä vaiheessa opintoja kovin tuttu. Lisää käytännönharjoitusta saimme harjoitellessamme verinäytteen ottoa sioilta takajalan vena saphenasta tai häntäsuonesta. Toisilla näytteenotto onnistui, toisilla ei, osa sioista oli enemmän yhteistyöhaluisia ja osa vähemmän. Eipä tätäkään taitoa oikein harjoittelematta silti opi.

Kaikkiaan sikalapäivä oli mukavan keskusteleva ja monia sikatalouden ongelmakohtia käytiin pohdiskellen läpi. Pääsimme tekemään paljon itsekin, mikä on aina tulevaa työtä ajatellen positiivista. Possuistahan nyt ei voi olla tykkäämättä, varsinkin pikkupossut ovat niin suloisia otuksia. Voisi sitä päivänsä kai huonomminkin viettää! ;)


Jaan suosiolla postaukseni Saaren viikosta nyt kahteen osaan, sillä asiaa tuntuu riittävän vähän turhankin paljon.

Stay tuned!