Klinikkavuosi: Patologia

Muistan vielä parisen vuotta sitte kolmosen Obduktiokurssilla ihmetelleeni salilla samaan aikaan meidän kanssamme ruumiinavauksia tehneitä pelottavan pitkälle opinnoissaan edenneitä vitosia. Yllätyin tuolloin kuullessani, että klinikkavuoteenkin kuuluu yksi viikko patologiaa. Nyt itse kyseisellä paton viikolla sitä mietti, miten pitkä aika kolmosvuodesta olikaan jo ehtinyt kulua. Lähinnä se tuli esiin siksi, että olin ehtinyt jo unohtaa aika monet pienet ruumiinavaustekniikkaan liittyvät yksityiskohdat ja ohjemonisteita piti kertailla huolellisesti uudestaan. Toiminta oli tietyllä tapaa hyvin samanlaista kuin kolmosellakin, mutta jotenkin tuntui, että meidän taitoihimme ja osaamiseemme luotettiin hyvin paljon enemmän kuin kolmosella, ehkä välillä vähän liikaakin.

Patologian viikko oli aika rento. Ensimmäisenä päivänä paikalla piti olla klo 9.00, muina aamuina klo 8.15. Päivän aikataulu riippui monesti siitä, miten paljon avattavia eläimiä oli salille tullut. Välillä patolta pääsi lähtemään aika aikaisinkin, mutta jos avattavia oli enemmän, yleensä päiväkin venyi pidemmälle iltapäivään. Obduktiokurssin tapaan avatuista eläimistä tehtiin avauspöytäkirjat, joita vastuueläinlääkäri hyödynsi lopullisen lausuntonsa tekemiseen. Paton viikko vietettiin pääsääntöisesti omassa klinikkavuoden pienryhmässä eli noin 4-5 kandin porukassa. Hiljaisempina päivinä kaikille ei aina riittänyt omaa avattavaa, mutta tällöin sitten esimerkiksi tuijoteltiin mikroskoopista sytologisia näytteitä tai tehtiin omaa "henkilökohtaista tehtävää".

"Henkilökohtainen tehtävä" on kuulemani mukaan saanut olla melkein mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, kunhan se on liittynyt patologiaan. Osa on tehnyt obduktiopöytäkirjan jostakin avaamastaan eläimestä, osa jonkun kirjallisen selostuksen itseään kiinnostavasta patologisesta asiasta, joku suorittanut tehtävän visailutyyppisestikin. Vaikka suoritustapa on saanutkin olla aika vapaa, itse tehtävä on ollut kaikille pakollinen. Myös sytologisiin näytteisiin tutustuminen (ns. sytoboksi) oli pakollista. Sytologisia näytteitä sai käydä yhdessä läpi ja tutkailla ja tulkita objektilasilla näkyviä soluja. Jossain vaiheessa viikkoa näitä näytteitä käytiin sitten yhdessä läpi vastuueläinlääkärin kanssa. Sytologisten näytteiden tuijottelusta ykkösellä ja kolmosella patossa on jo tovi aikaa, joten aika paljon asioita oli ehtinyt unohtua. Tietyt solut tunnisti jo hyvin, toisista ei ollut hajuakaan. Näin jälkikäteen voi todeta, että klinikkavuoden aikana katsellaan mikroskooppiin harmittavan vähän. Tähän toivoisi erityisesti muutosta tulevien opiskelijoiden kannalta, sillä mikroskopointi tulee aika monella varmasti eteen kandikesän työssä.

Eräs tyypillisimmistä mikroskopoitavista näytteistä kandikesän ajalta eli korvanäyte.

Paton viikon aikana perehdyttiin myös kudosnäytteiden käsittelyyn. Eläinlääkäreiden potilaistaan ottamat patit ja pallurat käsitellään monien liuosten ja laitteiden kautta, kunnes ne lopulta leikellään ohuenohuiksi histologisiksi leikkeiksi objektilasille. Näitä laseja patologieläinlääkäri tuijottaa ja tulkitsee ja lähettää lausuntonsa näytteet lähettäneelle eläinlääkärille. Viikon aikana puhuttiin myös näytteenottoon liittyvistä tekijöistä, joihin itse näytettä ottavana eläinlääkärinä voi vaikuttaa. Paljon hyödyllisiä neuvoja ja vinkkejä kliiniseen työhön, sillä ei ole mitään järkeä lähettää patologille huonoa näytettä, josta ei pysty kunnollista tulkintaa tekemään.

Patologia on todella mielenkiintoinen ja monipuolinen osa-alue, mutta kuten monissa muissakin asioissa, tässäkin pitäisi opiskella aika paljon lisää asioita ollakseen hyvä. Tietyt perusasiat on tärkeä meidän kaikkien hallita ja monia patologian asioita tulee jatkuvasti kliinisessä työssä vastaan, itsellenikin jo useampia kandikesän aikana. On silti hyvä, että on olemassa erikseen tätä työtä päivittäin tekeviä ihmisiä, joille voi lähettää potilaastaan ottamansa näytteen ja saada siitä ammattimaisen vastauksen ja mahdollisen tulkinnankin. Näytteiden käsittelyn monivaiheisuuden ja aikaavievyyden lisäksi käytettävät laitteetkin ovat varmasti aika kalliita, joten ihan kaikkea ei jokaisen eläinlääkärinkään onneksi tarvitse tehdä aivan täysin itse.

Pato oli aika mukava kertaus klinikkavuoden kliinisen työn keskellä, vaikkakin paremmassa muistissa asiat olisivat varmasti olleet jos omista obduktioista ei olisi ehtinyt jo kulua niin kauan aikaa. Toisaalta taas näin juuri ennen kliiniseen työhön karkaamista tästä sai ehkä hyödyllisimmät vinkit ja neuvot omaa työtäänkin ajatellen. Ja varmasti noiden mikroskopoitavien näytteidenkin tuijottelu ja tulkinta helpottuu vähitellen kokemuksen lisääntyessä eli harjoitus tekee mestarin niin tässä kuin monessa muussakin asiassa.

3rd Year

On aika summata yhteen mennyt vuosi, jotta voi taas keskittyä täysillä tulevaan. Ekan ja tokan vuoden tapaan luvassa on siis kooste kolmannesta opiskeluvuodesta eläinlääkiksessä. Kolmosvuosi poikkesi aikataulullisesti eniten tähän mennessä aiemmista vuosista, sillä vuosikurssimme oli monilla kursseilla paljon pienemmissä ryhmissä ja esimerkiksi lomien pituus vaihteli hyvinkin paljon.

Kolmosvuosi aloitettiin "kevyesti" ryhmätyöpakertamisella Infektioepidemiologian eli EPI:n ja Näyttöön perustuvan eläinlääketieteen eli NPE:n parissa. Tästä alkoivat myös ensimmäiset kunnolliset tutustumiset lakitekstien kiemuroihin ja siihen, ettei mikään samaan asiaan liittyvä laki löydy yhdestä paikasta, vaan ehkä noin kymmenestä eri pykälästä, asetuksesta ja/tai päätöksestä. EPI:n kotitentti yllätti työläydellään, vaikka koinkin sen opettavaisena tehtävänä. NPE:stä saattoi olla jotain hyötyä omaa lisuria ajatellen ja ainakin se auttoi ehkä hahmottamaan tieteellisten artikkeleiden syvintä olemusta paremmin. Samaan aikaan EPI:n ja NPE:n kanssa pyöri heti alusta alkaen Obduktiokurssi omasta ryhmästä riippuen ja näiden aikataulujen yhteensovittaminen tuotti välillä hankaluuksia. Vertasin koeobduktiota edeltänyttä jännitystä pääsykokeeseen, mutta koeobduktio oli tosiaan jollain tapaa hermojaraastavampi ja tähän mennessä ehkä pahin itselleni vastaantullut koe/tentti eläinlääkiksessä. Riippuu varmasti ihmisestä, minkä kokee itselleen jännittävänä ja rasittavana.

Syksyllä otettiin ensimmäiset oikeat kosketukset kliiniseen työhön Johdanto kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen -kurssin mukana ja tutustumista jatkettiin viikon jaksolla Saarella (osa 1 ja osa 2). Opittiin paljon uutta naudoista, lampaista, sioista ja siipikarjasta ja siitä, miltä eläimeltä kannattaa mitata ensin lämpötila ja miltä eläimellä saattaa kuulla normaalia nopeamman sykkeen heti ensimmäisenä sydämen kimppuun sännätessään. Tutkittiin tuotantoeläimiä ja otettiin tai yritettiin ottaa verinäytteitä ja saatiin esimakua tulevista klinikkajaksoista Saarella. Pääsimmepä myös viettämään opettavaista broilerpäivääkin broilertilalla ja -teurastamossa.

Naudan mahojen poikkileikkaus ylhäältäpäin kuvattuna Body Worlds - Animal inside out -näyttelyssä. Normaalisti pötsistä (isoin osa, kuvassa keskellä) pitäisi kuulua stetoskoopeilla "ukkonen järven takana" noin kerran minuutissa. 

Syyslukukaudella ehdittiin perehtyä eläinlääkärin virkamieselämään ja pohtia viestintää ja vuorovaikuttamista monelta eri kantilta. Opiskelimme myös lihantarkastuksen saloja ja jälleen tutustuimme lakitekstien kiemuroihin. Luennoilla oli mukavan keskusteleva ilmapiiri ja puhuimme monista eettisistä asioista myös käytännön teurastamotoiminnan kannalta. Näistä asioista oli hyötyä sitten myöhemmin suoritetussa teurastamoharjoittelussa. Kun oli ensin opiskellut asiat teoriassa ja sitten pääsi näkemään toiminnan käytännössä, sai aika hyvän kokonaiskuvan koko prosessista ja ymmärsi miksi joku asia tehtiin niinkuin se tehtiin.

Syyslukukauden jälkeen nautittiin ansaitusta joululomasta tai "lomasta" ja palailtiin istumalihastreeniin tammikuussa JKT:n eli heppojen ja pieneläinten pariin. Obduktiokurssin jälkeen oli ihan mukava päästä tekemään tutkimuksia elävilläkin eläimillä ja monet harjoituksista olivat todella hyödyllisiä. Yleistutkimukset, anamneesien otot, injektiot sekä kirurgia moninaisine instrumentteineen tulevat seuraavina vuosina meille entistä tutummiksi, joten näitä asioita pitänee alkaa pikkuhiljaa taas kertailla... Päivystysvuoro Pieneläinsairaalassa toi myös esimakua tulevasta, sillä meille on jo jaettu päivystysvuoroja ensi vuoden ajaksi ja alamme pyöriä entistä enemmän PES:llä.

Kevät jatkui farmiksella ja opittavaa oli enemmän kuin aikaa. Alkuvaikeuksista huolimatta tästäkin tärkeästä osa-alueesta selvittiin ja tuleville vuosille tuli taas paljon uutta muistettavaa. Opimme, että tietoa pitää osata tarvittaessa hakea ja myös sen, miten turhauttavaa tiedon hakeminen välillä onkaan. Reseptien kirjoittamista oli hyvä harjoitella, mutta varmasti menee vielä aika kauan ennen kuin annostukset alkavat tutummillakaan lääkkeillä olla selkäytimessä. Olenpa kuullut jonkun kritisoineen eläinlääkäreitä siitä, että itse tutkimus on nopeasti ohi, mutta sitten kotiuttamisessa, lääkkeiden ja/tai reseptin saannissa ja laskuttamisessa kestää kauan. Ehkä kuitenkin ihan hyvä, että eläinlääkäri etsii oikean lääkkeen ja laskee rauhassa oikean annostuksen, ettei eläimelle käy köpelösti. Farmiksesta muistin kirjoittaa yksityiskohtaisemman postauksen liittyen erääseen opiskelupäiväänkin.

Farmakologiassa opiskeltiin kaikenlaisia reseptoreita.

Farmiksen jälkeen oli pikainen kurssi anatomiaan, fysiologiaan ja kliiniseen kemiaan liittyen, joka yhdisti käytännössä aiempien vuosien opintomme potilastapausten avulla järkeviksi kokonaisuuksiksi. Ryhmätyötympääntymisestä huolimatta kurssi toimi aika näppärästi ja ainakin itse koin oppineeni jotain (ainakin siitä omasta aiheesta, heh). Kolmosvuoden päätti diagnostisen kuvantamisen kurssi, jossa käytiin läpi perusteet kaikista työmme kannalta oleellisista menetelmistä. Kliinisen työn kannalta tämäkin on hyvin tärkeä kurssi ja harjoituksista ja jopa niistä ryhmätöistä jäi käteen aika paljonkin oleellista tietoa. Kurssilla tuli hyvää kertausta normaalista anatomiasta ja muistutus siitä, että tosiaan nämä normaalit asiat pitää olla hyvin hallussa, ennen kuin alkaa tehdä kummallisia diagnooseja. ;)

Kevään loppupuolella meidän piti palauttaa myös portfolio, jossa pohdimme omaa oppimistamme ja käsityksiemme muuttumista näiden kolmen vuoden aikana. Olimme siis ensimmäisen vuoden syksyllä vastanneet tiettyihin kysymyksiin ja nyt piti vertailla omien ajatusten muuttumista niihin vastauksiin verrattuna. Hauskaa pohdiskelua, joskaan itse en koe omien ajatusteni kovinkaan paljon näiden vuosien aikana muuttuneen. En ollut ehtinyt ennen eläinlääkiksen alkua maalailla liian ruusuista kuvaa itselleni eläinlääkiksestä tai eläinlääkärin ammatistakaan, mutta tietyllä tapaa onhan tämä aika rankka koulu ja ammatti. Vaikka toki vähän pelottaakin (luulen että tässä vaiheessa kuuluukin vähän pelottaa?) moni tuleva asia, olen edelleen ihan samaa mieltä kuin eläinlääkiksen aloittaessani: olen täysin oikeassa paikassa ja opiskelemassa juuri siihen ammattiin, mihin haluankin!

Koettelemus nimeltä koeobduktio

Huh! Huokaisin helpotuksesta koeobduktion jälkeen kotiin päästyäni. Vielä tähän mennessä mikään koe ei ole ollut yhtä stressaava ja jännittävä kuin tämä koettelemus, mutta varmasti pahempaakin on vielä luvassa. Tietyllä tapaa tuntuu, että jännitys olisi ollut verrattavissa pääsykokeeseen, mutta ehkä itselleni koeobduktio oli vielä stressaavampi kokemus. Pääsykokeeseen ehkä liittyi se turhauttava tieto, että seuraava uusintakerta olisi vasta vuoden päästä. Koeobduktiossa ilmeisesti on mahdollisuus uusia se jopa vielä tänä keväänä, mutta missään nimessä en olisi halunnut sitä joutua uusimaan. Eikä onneksi tarvitsekaan, tulokset nimittäin saatiin vähän aikaa sitten ja suurin osa vuosikurssistamme pääsi koeobduktiosta läpi!

Valmistautuminen koeobduktioon alkoi oikeastaan aika lailla vuosi sitten kakkosvuonna patologian opintojen alkaessa ensin Yleisellä patologialla ja jatkuen loppukevään ajan Elinpatologialla. Tämän jälkeen vietettiin kesäloma, jonka jälkeen syksyllä jatkettiin heti suoraan obduktioihin omissa pienryhmissä. Vuosikurssimme oli siis jaettu kahdeksaan pienempään ryhmään, jotka vuoroviikoin viettivät iltapäivänsä patologian salilla kuolleiden eläinten ruumiinavauksia harjoitellen. Ensimmäisen ryhmän obduktiot olivat heti ensimmäisellä viikolla ja yhden ryhmän viimeiset obduktiot puolestaan jouluviikolla. Käytännössä siis koko syksyn ohjelma meni niin, että aamupäivisin oli muiden kurssien luentoja tai harjoitustöitä ja iltapäivisin aina yhden ryhmän avauksia maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Kullakin ryhmällä oli omia avausviikkoja yhteensä kaksi eli siis obduktioita suoritettiin itse yhteensä 6 kurssin aikana. Tämän lisäksi kullakin ryhmällä oli oma pariryhmä, jonka avauslöydöksiä käytiin katsomassa demotilaisuuksissa pariryhmän avausviikoilla. Nämä demotilaisuudet olivat siis noin tunnin mittaisia tilaisuuksia aina avaavan pariryhmän avauspäivinä, eli siis myös maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Lisäksi pariryhmillä oli aina ensimmäisellä viikolla torstaina Eviran demotilaisuus ja toisella viikolla diskussiotilaisuus, jossa käytiin obduktioissa esiin tulleita asioita tai tapauksia sekä tulevaa koeobduktiota läpi. Eviran demoja oli siis kullekin ryhmälle aina kaksi ja diskussioita myös kaksi. Tämä kuvio saattaa kuulostaa aika hankalalta ja monimutkaiselta ja itsekin olin aika pyörällä päästäni syksyllä obduktiokurssin alkaessa. ;)

Opinto-oppaassa kerrotaan Obduktiokurssin osaamistavoitteista näin:

Opiskelija osaa  

• suorittaa tavallisimpien kotieläinten obduktion esitiedot huomioiden  

• tunnistaa normaalin ja muuttuneen kudoksen  

• arvioida makroskooppisten muutosten merkitystä ja niiden syntymekanismeja koko eläimessä ja ymmärtää muutosten tulkintaan liittyvän epävarmuuden  

• kuvata obduktiolöydökset, ottaa tarvittavat näytteet jatkotutkimuksiin ja tuottaa johdonmukaisen yhteenvedon tapauksesta soveltaen diagnostista prosessia ongelmanratkaisussa  

• toimia obduktioihin liittyen eettisesti ja vastuullisesti 

Tästä asteltiin useita kertoja syksyn aikana kohti obduktiosalia.

Obduktioissa tuli heti ensimmäisestä kerrasta lähtien osata ulkoa oikea ruumiinavaustekniikka, mikä siis edellytti asian opiskelua itsenäisesti kirjallisen ohjeen, kuvien ja videoiden avulla. Itselleni vaikeuksia tuotti pelkän tekstin lukeminen ohjeesta, sillä opin paljon paremmin kun itse näen ja koen asioita. Kuvista ja videostakaan ei aina ollut apua ja joitakin asioita piti tarkistaa anatomian kirjoista. Ensimmäisessä avauksessa lisäksi asiat selkeytyivät aika paljon - ainakin sen eläinlajin kohdalta, minkä avasi tuolloin. Meidän oletettiin osaavan avata kaikki eteen tulevat eläimet ja myös perusanatomia tuli olla hallussa riippumatta lajista. Kun jo pelkkä perusanatomia on aika erilainen esimerkiksi naudan ja kissan välillä, sai välillä vetää ihan kunnolla henkeä ja piinata aivosolujaan muistaakseen mihin kohtiin millekin eläimelle piti ligatuura suolistoon tehdä ennen elinten poistoa.

Patologian salilla piti olla suojavarusteet päällä valmiina aloittamaan obduktio aina tasan kello 12.30. Sen jälkeen saliin ei päässyt enää sisään, joten monesti aamupäivän luennoilta piti karata vähän aikaisemmin, jotta ehtisi syömään ennen ruokaloiden pitkiä jonoja. Jokaisesta obduktio- ja demokerrasta piti kirjata erilliseen pistekorttiin päivämäärä ylös ja ottaa kuittaus vastuuopettajalta, sillä koeobduktioon päästäkseen pistekortista piti löytyä merkinnät kuudesta obduktiokerrasta, kuudesta pariryhmän demosta, kahdesta Eviran demosta ja kahdesta diskussiosta. Lisäksi kaikki patologian tentit ja harjoitustyöt oli oltava hyväksytysti suoritettu ennen koeobduktioon osallistumista. Eviran demoissa kävimme siis naapurissa Eviran patologian osastolla katselemassa ja kuuntelemassa tarinoita ja luentoja patologien suorittamista avauksista ja vanhoista tapauksista. Äärimmäisen opettavaista ja mielenkiintoista kuunneltavaa, nämä ihmiset ovat kyllä nähneet paljon kaikenlaista uransa aikana!

Obduktioharjoitukset etenivät siten, että opiskelijat jakautuivat avaamaan salissa olevia eläimiä 1-4 hengen kokoonpanoissa eläimestä riippuen. Suurempia eläimiä, kuten hevosia ja nautoja, sai olla avaamassa jopa 4 opiskelijaa, kissoja ja koiria avasi 1-2 opiskelijaa. Kahden opiskelijan kokoonpanolla yleensä toinen avasi etupään eli pään, kaulan ja rintaontelon ja toinen takapään eli vatsaontelon ja lantion. Obduktioissa elimet otettiin irti ruumiista tarkempaa tarkastelua varten, sillä pöydälle levitettynä useimpien patologisten muutosten havaitseminen on paljon helpompaa. Ennen elinten irrottamista piti huomioida niiden mahdolliset asennonmuutokset tai nestesisältö ruumiinonteloissa. Osa avattavista eläimistä oli ns. demo-eläimiä, joilla ei ollut minkäänlaisia taustatietoja ja osa lähetteellisiä eläimiä, joilla oli esitiedot ja joiden ruumiinavausraportti lähetettiin lähettäneelle eläinlääkärille ja/tai omistajalle. Kaikista tapauksista oppi aina jotakin, joten jokainen eläinlääketieteen opiskelija saa olla kiitollinen niille eläinten omistajille, jotka antavat kuolleen eläimensä opetuskäyttöön. Ilman näitä avauksia patologian opiskelu olisi aika hankalaa. Taustatiedoista saattoi saada jotain vinkkiä mahdollisista patologisista löydöksistä, mutta ei läheskään aina.

Kamat kaappiin ja vaatteita vaihtamaan!

Omat löydökset esitettiin aina kunkin päivän demossa kaikille avanneen ryhmän sekä pariryhmän opiskelijoille. Demo alkoi kello 15.00 kestäen tunnin ja sinä aikana käytiin läpi kaikki kyseisenä päivänä avaavan ryhmän avaamat eläimet patologisine muutoksineen. Demossa käytiin myös keskustelua havaittuihin muutoksiin liittyen, joten ne olivat myös todella hyödyllisiä ja opettavaisia tilaisuuksia. Yhdessä demossa oli tyypillisesti ehkä 3-5 avattua eläintä, eli vaikka omia avauksia ehtikin kertyä vain 6, sai näiden demojen avulla onneksi nähtyä paljon enemmänkin. Mielelläni olisin itsekin tehnyt enemmän avauksia kokemuksen ja varmuuden saamiseksi, mutta ilmeisesti opiskelijoiden tekemien avauksien määrä on suuresta opiskelijamäärästä ja resurssien puutteesta johtuen vähentynyt tähän kuuteen. Avauksissa oli vähän tuurista kiinni, mitä kukakin pääsi avaamaan. Joillakin viikoilla oli enemmän hevosia ja nautoja avattavana, jotkut ryhmät eivät taas päässeet kovin montaa suurta eläintä avaamaan ollenkaan. Kissoja ja koiria oli avattavana enemmän, niitä jokainen varmasti pääsi avaamaan. Tämä epätasaisuus aiheutti jonkin verran stressiä monissa meissä, kun ei tiennyt yhtään mikä eläin omalle kohdalle koeobduktiossa avattavaksi osuu. Toki stressiä oli joka tapauksessa, mutta useimpien puheissa tämä oli ehkä suurin huolenaihe.

Jokaisesta avauksesta, myös koeobduktiosta, tehtiin ruumiinavauspöytäkirja, jossa käytiin löytyneet patologiset muutokset elinkohtaisesti läpi. Joissakin avauksissa pöytäkirjan kirjoittamisen ehti aloittaa jo ennen demoa, joissakin kirjoittamaan pääsi vasta demon jälkeen. Patologiset muutokset piti kirjoittaa auki niin, että kuka tahansa pystyi ymmärtämään miltä kuvaillut muutokset näyttivät. Vasta lopuksi muutoksien perusteella tehtiin morfologiset diagnoosit eli morfit ja mahdolliset differentiaalidiagnoosit eli diffit. Lisäksi pöytäkirjoissa oli tarkoitus pohtia mahdollisia kuolemaan johtaneita muutoksia tai lopetukseen johtaneita syitä, jos ei patologisia muutoksia löytynyt ollenkaan. Jokaista ruumiinavauspöytäkirjaa tuli jonkun pariryhmäläisen kommentoida, kunkin vähintään kahta ruumiinavauspöytäkirjaa viikossa. Kommenttien avulla pöytäkirjaa pystyi tarkentamaan ja muokkaamaan, sillä omalle tekstille kieltämättä sokeutuu aika helposti. Sekä omia ruumiinavauspöytäkirjoja kirjoittamalla että muiden pöytäkirjoja lukemalla sai aika hyvin kerrattua monia patologisia muutoksia, joten koin tämänkin aika hyödyllisenä oppimisen kannalta.

Viimeiset obduktioharjoitukset olivat tosiaan ennen joulua ja ensimmäiset koeobduktiot olivat tammikuun puolivälin paikkeilla. Toisilla ryhmillä viimeisistä omista avauksista saattoi olla paljon pidempikin aika omaan koeobduktioon. Vähintään kuukausi tuota väliä taisi kuitenkin olla jokaisella, ja ainakin itselleni tuli pieni pelko siitä, että muistaako avaustekniikasta enää mitään. Kullakin opiskelijalla oli oma koeobduktiopäivänsä, joka oli määritelty valmiiksi sen perusteella, miten omat teurastamoharjoittelut, Saaren viikko ja Kliinisen pien- ja hevoseläinlääketieteen harjoitukset ajoittuivat. Tammikuusta helmikuuhun kuumin puheenaihe useimmissa vuosikurssimme keskusteluissa taisi epäilemättä olla koeobduktiot. Milloin kyseltiin, millaisia tapauksia jo koeobduktionsa suorittaneilla oli ollut tai sitten ihan kertailtiin epäselviksi jääneitä asioita tai stressattiin mahdollista suureläintä ja ajan riittämättömyyden pelkoa. Suunnilleen helmikuun puoliväliin mennessä kaikilla oli oma koeobduktio takana.

Suomen eläinlääkärilehdessä 1/2017 oli hyvin osuva artikkeli, jota hyödynsin patologiaa kerratessani.

Itse koeobduktiossa homma toimi hyvin pitkälti samalla tavalla kuin obduktioharjoituksissakin. Kullekin avattavalle eläimelle arvottiin avaaja tai avaajat. Jos kaksi opiskelijaa avasi samaa eläintä, arvottiin toiselle etuosa ja toiselle takaosa avattavaksi. Harjoituksista poiketen koeobduktiossa ei saanut jutella avausparin kanssa, mikä tuntui välillä aika haastavalta, harjoituksissa kun ihmeteltiin kaikkea yleensä yhdessä. Molempien tuli kuitenkin tehdä itsenäisesti omat havaintonsa avattavasta eläimestä, eli toistakin avauspuolta piti tarkastella. Koeobduktio alkoi tasan kello 12.00 ja avaus sai kestää 15.00 saakka. Tämän jälkeen (tai aiemmin, mikäli oli jo valmis) tapaus demottiin valvojaopettajalle samaan tapaan kuin obduktioharjoituksissakin sillä erotuksella, että valvoja aina ohjasi kumpi vastaa hänen kysymyksiinsä (jos avaajia oli samalla eläimellä kaksi). Tämä suullinen osuus oli myös aika stressaavaa, sillä valvoja kyseli demossa kysymyksiä avatun eläimen patologisiin muutoksiin liittyen. Ihan hyvin sekin kuitenkin meni, vaikka välillä olikin vähän hankala hahmottaa sitä, mitä valvoja kysymyksellään tarkalleen haki. Demon jälkeen omat jäljet siivottiin ja sitten pääsikin naputtelemaan omaa ruumiinavauspöytäkirjaansa, joka tuli palauttaa seuraavan aamun kello 8.00 mennessä. Melkoista tuskailua ja hikoilua tuo pöytäkirja aiheuttikin, kun piti miettiä jatkuvasti, että muistihan kaiken pienenkin kertoa yksiselitteisesti, ymmärrettävästi ja riittävän kuvailevasti.

Koeobduktiosta sain tuliaisena itselleni päänsäryn ilmeisesti kaiken stressin ja jännityksen lauettua. Ruumiinavauspöytäkirjan kirjoitettuani tuli vähän tyhjä olo, kun koko asiaa oli stressannut viime syksystä saakka eikä nyt enää tarvinnutkaan tehdä oikeastaan mitään. Hetki, jolloin ei tarvitse lukea mitään mihinkään tenttiin, mitä ihmettä? Tämä onnentunne tuskin kestää pitkään, edessä siintää nimittäin farmakologia kolmen välitentin kera. :D

2nd Year

Kirjoitin aiemmin eläinlääkiksen ensimmäisestä opiskeluvuodesta tiivistettynä ja ajattelin kirjoitella samanlaisen koosteen myös toisesta opiskeluvuodesta. Näin ehkä tulee itsekin paremmin muistettua, mitä kaikkea viime vuoden aikana tulikaan tehtyä ja opittua. Tarkoitus oli kirjoittaa tämä postaus jo aikoja sitten, mutta suunnitelmathan eivät vain aina mene niinkuin sitä luulisi..

Toinen vuosihan alkoi syyskuun alussa Eläinten kliinisellä ravitsemustieteellä, jossa ehkä hieman harmillisen suppeasti käytiin eri eläinten ruokintaan liittyviä asioita läpi. Olen ainakin itse yrittänyt syventää omaa ruokintaan liittyvää osaamistani tämän kurssin jälkeenkin aina mahdollisuuksien mukaan ja ehdottomasti suosittelen sitä muillekin tuleville eläinlääkäreille. Erilaisissa netin keskusteluissa kuulee ja näkee valitettavan paljon tarinoita siitä, miten eläinlääkärit antavat hyvinkin kyseenalaisia neuvoja asiakkailleen eläinten ruokintaan liittyen tai sitten heidän neuvot ymmärretään aivan väärin. Toki joku voi ajatella eläinlääkäreiden toimenkuvan olevan lähinnä sairauksien hoitoa, mutta itse näen ennaltaehkäisevät asiat, kuten onnistuneen ruokinnan, yhtenä tärkeimmistä eläinten hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä.

Aina välillä kesäisin näkee pelloilla traktorinmunia eli muoviin käärittyjä rehupaaleja, joita syötetään esimerkiksi lehmille.

Samaan aikaan ravitsemusopintojen kanssa pyöri myös ruotsin kurssi ja jossain vaiheessa syksyä mukaan kuvioihin tuli pyörimään englannin kieliopinnotkin. Kielistä en sen enempää jaksanut kirjoitella, koska, no, ruotsi nyt on ruotsia ja englanti englantia. Toisille kielet ovat vaikeita ja toisille pala kakkua ja aika moni vuosikurssilaisistamme sai vähintäänkin toisen kielen hyväksiluettua aiempien opintojen perusteella tai läpäisemällä tasokokeen. Kurssien sisällöt vaihtelivat jonkin verran eri vetäjien mukaan, toisilla oli enemmän palautettavia kirjallisia töitä kuin toisilla. Kieliopinnoissa oli tietyn prosentin mukainen läsnäolopakko, joten aika harvalta luennolta sai ilman lisätehtäviä olla pois. Englantia tulee väistämättäkin luettua opintojen aikana, joten eläinlääketieteellinen sanasto karttuu ikään kuin puolivahingossa opintojen mukana.

Syyskuun puolivälin tienoilla alkoi syventyminen genetiikan maailmaan Hannes Lohen opastamana ja edelleenkin pidän hänen luentojaan yksinä tähän mennessä parhaista luennoista yliopistossa. Kotieläinten jalostus herätti paljon keskustelua ja tunteita ja näitä ajatuksia on tulevien opintojen aikana saanut vielä syventää lisääkin. Tulevaisuudessakin näistä asioista varmasti tullaan puhumaan vielä paljon ja varmasti ihan kliinisessä työssäkin asiakkaiden kanssa pitää osata asioista keskustella kiihkottomasti ja faktoilla perustelemalla.

Syyskuun ohjelmaan kuului myös bakteereihin perehtyminen, mikä olikin sitten oikeastaan perustana koko lopulle toiselle opintovuodelle. Tuskailin eniten mikrobilääkkeiden opiskelun parissa ja varmaankin viimeistään kohtapuoliin pitäisi alkaa palautella niitä mieleen ennen kolmannen kevään farmakologian opintoja. Bakteriologiasta opeteltiin ensin perusasiat ja sitten jatkettiin patogeenien vaikutuksilla immunologiassa. Virologian ja bakteriologian asiat yhdistyivät hyvin immunologiassa ja muodostivat järkevän kokonaisuuden. Oli kiva päästä pitkästä aikaa taas labroihin ja tutkia vasta-aineita ja tehdä pikatestejä ihan käytännössäkin. Viruksia toki oli vino pino muistettavaksi, mutta nekin ovat virologian kurssin jälkeen aika hyvin kertautuneet muiden opintojen aikana. Virologian ja immunologian sekä äidinkielen luennoista muistin kertoa eräänä opiskelupäivänä, nyt taas huomaan unohtaneeni kirjoittaa vastaavia postauksia, anteeksi! Immunologiaa päntätessä joku vinkkasi YouTubesta löytyvistä Armando Hasudunganin videoista, joista ainakin itse sain hyvin kerrattua ja opiskeltua asioita.

Jenni Tieahon pajuteos "Auringossa" (2009) EE-talossa.

Lokakuussa tutustuimme eläinlääketieteelliseen tutkimukseen ja pääsimme jälleen erittäin mielenkiintoiselle vierailulle koe-eläinkeskukseen. Osa vuosikurssista alkoi tehdä kandiaan syksyn aiheen varauksen jälkeen ja osa jätti tietoisesti kandin vasta kolmannelle vuodelle. Vielä viimeisimpänä ennen joululomaa ehdimme muutaman luennon verran aloitella Spesifisen bakteriologian parissa ja sama aihe jatkui vuoden vaihduttua tammikuussa luennoilla ja labratöillä. Nautin jälleen kerran labrojen käytännönläheisyydestä ja olisin viihtynyt siellä pidempäänkin.

Tammikuussa alkoi myös yhteinen taipaleemme patologian kanssa ja se matka jatkuu edelleen nyt kolmosvuonnakin. Tiiliskiveä muistuttava tenttikirjamme tuli tutuksi ja pääsimme muistelemaan mikroskoopin käytön saloja histologisten näytteiden parissa. Patologia jatkui yleisen osuuden jälkeen lähes koko kevään ajan elinkohtaisilla luennoilla, joissa syvennyimme vielä tarkemmin eri elinten patologiaan. Mikään helppo paketti sinänsä ei ollut kyseessä, koska asiaa oli paljon ja aikaa vähän. Ajasta teki tosiaan rajallista samaan aikaan pyörinyt parasitologian kurssi, jota myös pidin todella tärkeänä ja mielenkiintoisena kurssina. Loisasioita on tullut myöhemmin esiin kolmosella niin Epidemiologiassa, obduktioissa kuin Lihantarkastuksessakin ja niistähän saa kliinisessä työssä puhua varmaankin lähes päivittäin. Parasiitit on siis syytä tuntea!

Hevosen sisuskalut taulussa, näistä kuvista oppii aika hyvin anatomiaa!

Toisen vuoden viimeiset opiskeluviikot toukokuun loppupuolella vietettiin dissektiosalilla kuolleiden eläinten topografiseen anatomiaan perehtyen. Itselleni tämä oli suorastaan kirsikka kakun päällä ja olin todella innoissani näistä leikkelyistä. Asiat selkenivät huomattavasti, kun ne opiskeli huolellisesti ja sai nähdä käytännössä eri rakenteet.

Näiden lisäksi ensimmäisen ja toisen opintovuoden aikana tosiaan tuli suorittaa pakolliset maatalousharjoittelut navetassa ja sikalassa. Periaatteessa aikaa harjoitteluiden suorittamiseen oli kesällä ja muina loma-aikoina, mutta jokainen on suorittanut harjoittelut omiin aikatauluihinsa sopivalla tavalla. Lisäksi toisena vuonnakin oli tietysti vapaasti valittavia kursseja, joihin esimerkiksi Keinosiemennyskurssi kuuluu. Näitä kurssejahan voi suorittaa eri aikoina ja valita niitä oman kiinnostuksensa mukaan, vaikka suosituimmille kursseille eivät kaikki halukkaat ehkä pääsekään.

Kaikkiaan toisen vuoden kevätlukukausi tuntui aika rankalta aikataulullisesti ja sama tunne on valitettavasti jatkunut nyt kolmannen vuoden syksylläkin. Kaikesta on kuitenkin selvitty aika kunnialla läpi, joten pitäisi osata olla tyytyväinen siihen. Raskaudestaan huolimatta toinen vuosi oli ehkä jopa ensimmäistä vuotta parempi ja huomaan ehdottomasti opiskelevani juuri sitä alaa, mikä minua itseäni kiinnostaa.

Patologisten muutosten metsästystä

Toinen vuosi eläinlääkiksessä on nyt viimein takana ja kesäloma siintää edessä! Pääsykoekin oli tänä vuonna jotenkin aikaisin ja EE-talolla ehdinkin nähdä jokusen lapun pääsykoesalien opasteista. Tulipa taas vähän muisteltua omiakin pääsykokeita parin vuoden takaa. Nopeasti se aika vain menee! Kevätkin on hujahtanut vauhdilla ohi, ja tämänkin postauksen olin kirjoittanut oikeastaan jo aikoja sitten, unohdin vain julkaista sen. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Tämän postauksen lisäksi olisi tarkoitus julkaista vielä pari postausta ja sitten saa blogi hiljentyä vähän pidemmäksi hetkeksi ennen syksyllä alkavaa kolmosvuotta. Moni vuosikurssistamme onkin jo ehtinyt hehkuttaa 1/3 eläinlääkäriyttään. Ensi vuoden jälkeen olemmekin jo puolikkaita eläinlääkäreitä! Mutta ei se oppiminen ja opiskelu tosiaan lopu eläinlääkäriksi valmistumisen jälkeen mihinkään.

EE-talon aulaa.

Toisen vuoden viimeisiin kursseihin kuului Elinpatologia, joka on opiskelijoiden helpottamiseksi jaettu kahteen osaan, EP1 ja EP2, lähinnä siis siksi, että tentittävänä olisi pienempiä aihekokonaisuuksia. Yleispatologiassa kävimme läpi patologian yleisempiä asioita ja perusperiaatteita. Nyt olemme siis perehtyneet asioihin elinkohtaisesti, eli kustakin elimestä olemme käyneet läpi niin rappeumia, kasvaimia, tulehduksia kuin kehityshäiriöitäkin. Kuten jo aiemmin mainitsinkin, nämä asiat eivät ole helpoimmasta päästä. Ja vaikka kuinka opiskelu olisikin mielenkiintoista, kyllä elinpatossa sai ihan tosissaan töitä tehdä oppimisen eteen, sillä opittavaa on todella valtavasti. Aikatauluttaminen ei ainakaan omalla kohdallani ollut ihan täydellisesti optimoitua ja löysinkin siitä uuden kehittämiskohteen itselleni.

Elinpatologiasta kerrotaan opinto-oppaassamme seuraavaa:

Opiskelija

• ymmärtää elinryhmien fysiologisia ja patofysiologisia vasteita ja niiden etiologisia tekijöitä

• osaa selittää eläinten tärkeimpien tautien patogeneesin eri elimissä

• osaa kuvata tärkeimpien tautien aiheuttamat muutokset elinryhmissä

• ymmärtää morfologisen diagnoosin muodostamisen periaatteet ja merkityksen 

Elinpatoon kuului luentojen lisäksi melkeinpä jokaiseen aihepiiriin liittyvää mikroskopointia sekä CLOTS-demo, jossa saimme tarkastella patologien obduktioissa avaamista eläimistä kuhunkin aihepiiriin liittyviä elimiä. Välillä tarkasteltavia elimiä oli enemmän ja välillä vähemmän, mutta todella hyödyllisiltä nuo demot tuntuivat! Paljon paremmin hahmottaa joitakin patologisia muutoksia omin silmin näkemällä kuin pelkistä kuvista tai teksteistä. Muutoksista ei toki aina päällepäin näe, mitä ne ovat, mutta sitä varten kootaan diffilistaa eli differentiaalidiagnooseja eli siis erilaisia diagnoosimahdollisuuksia. Esimerkiksi nodulaarisesta muutoksesta ei välttämättä voi sanoa päällepäin, onko kyse granulomatoottisesta tulehduksesta, kasvaimesta, hyperplasiasta eli solujen määrän lisääntymisestä tai vaikkapa kystasta eli epiteelin peittämästä nestettä sisältävästä ontelosta. Muutosta tutkitaan lisää mm. tekemällä siihen viiltoja ja ottamalla siitä näytteitä, joita tarkastellaan mikroskoopilla. Paljon mielenkiintoisia tapauksia tuli vastaan, osa yleisempiä ja osa vähän harvinaisempiakin. Vaitiolovelvollisuus koskee meitä tässäkin asiassa, joten yksityiskohtiin tapauksista en voi mennä. Ihan ymmärrettävää, ettei obduktiosalin tapauksista saa puhua, sillä osa niistä oli todella tuoreita ja näimme jokusen eläimen ihan avattavanakin. Muutamina kertoina näimme myös vilaukselta patolla olevia opiskelijoita, osa ilmeisesti oli ainakin kolmosvuoden opiskelijoita. Siellä mekin sitten ensi vuonna teemme obduktioita... :)

Mikroskopoinneissa käytettyjä histologisia leikkeitä.

Joihinkin elimiin tai elinryhmiin liittyen pohdimme joko luennoilla tai mikroskopoinneissa muutamia case-tapauksia, joissa saatujen taustatietojen perusteella piti selvittää, mikä sairaus on kyseessä, mikä sen aiheuttaa ja millaisia muutoksia siihen liittyy. Caset ovat yleensä aina sellaisia, että niiden avulla asiat jäävät mieleen paljon paremmin kuin pelkästään luentomaisesti opetetut asiat, vaikka ihan samat asiat käytäisiinkin läpi. Jonkinlaista mielikuvien luomista sekin kai siis jollain tavalla on. Tosin mikroskoponteihin oli varattu turhan vähän aikaa läpikäytäviin asioihin verrattuna ja aina tuli kiire. Monesti myös osa kyseisen kerran histologisista leikkeistä jäi oman opiskelun varaan, mikä ei välttämättä ole se paras mahdollinen keino oppia asioita näin vaativalla alalla. Osassa leikkeistä oli vaikea hahmottaa, mistä leikkeessä on kyse. Onko muutos koko lasilla olevassa leikkeessä vai vain sen osassa, tai oliko muutos vain yhdessä leikkeessä, kun lasilla oli neljä tai viisikin eri leikettä? Eivät kaikki leikkeet ja muutokset toki olleet vaikeasti hahmotettavissa, osa muutoksista oli todella selkeitä ja näkyivät melkein jo paljaallakin silmällä lasin päällä olevaa leikettä katsoessa.

EP1:n tenttitulokset ehdimmekin jo saada ja yksi uusintatenttikin siitä järjestettiin jo ennen kesälomaa. EP2:n tuloksia saa vielä jonkin aikaa jännittää ja sen ensimmäinen uusintatenttimahdollisuus on vasta syksyllä. Ajattelin itse joka tapauksessa yrittää vähän kertailla patologiaa kesän aikana, huolimatta siitä, pääsinkö läpi vai en. Toki kesälle on paljon muutakin ohjelmaa jo tiedossa, mutta patologiaa on kuitenkin luvassa lisää heti syksyllä, joten uskoisin siitä olevan joka tapauksessa itselleni hyötyä. Obduktioihinhan ei tosiaan pääse, ellei sekä Yleispatologia että Elinpatologia ole hyväksytysti suoritettu.

Ilmoittauduimme kevään viimeisten viikkojen aikana osittain jo seuraavan vuoden kursseille, sillä niissä on vähän erilaiset järjestelyt kuin normaalisti. Vuosikurssi on jakautunut pienempiin ryhmiin, jotka ovat eri aikoihin Saarella viikon tuotantoeläinjaksolla ja eri puolilla Suomea parin viikon teurastamoharjoittelussa ja näiden lisäksi on toki muitakin opintoja suoritettavana. Osa joutuu suorittamaan pakollisia opintoja "loma-aikoina" riippuen siitä, mihin ryhmään pääsi. Melkoisen sekavalta tuntui koko homma aluksi, mutta lopulta se alkoi vaikuttaa järkevästi suunnitellulta. Olisi aika mahdotonta saada kerralla noin 70 vuosikurssin opiskelijaa harjoittelemaan teurastamoihin tai samaan aikaan Saarelle. Kaikki eivät varmaankaan saaneet ykköstoivettaan harjoitteluun ja tuotantoeläinviikolle, mutta aina ei voi voittaa. Itse olin ajatellut ainakin, että koko vuosi on varattu opiskelulle, joten sinänsä näiden viikkojen ajankohdilla ei ole väliä. Toki aina on kivempi, jos joululoma on 3 tai 4 viikkoa kuin vain parin viikon loma. ;)

Jälkiä jättämättä

Opintojen edetessä alan ymmärtää, miksi eläinlääkisläisten blogirintamalla on kovin hiljaista. Opiskelu vie paljon aikaa, eikä heti ensimmäisenä välttämättä tule mieleen alkaa naputella tietokonetta, kun luennoilla on saanut tuijotella padin tai läppärin näyttöä ja vielä luentojen jälkeen pitää kotonakin yleensä palata näytön ääreen. Olen itse aina tykännyt lukea eläinlääkisläisten blogeja ja onkin hieman harmittavaa, kun ylempien vuosikurssilaisten bloggaukset ovat hiljenneet. Saa nähdä miten itse pystyy sitten muutaman vuoden päästä jatkamaan kirjoittelua tahdin tiivistyessä. Lupaan yrittää parhaani.

Tammikuussa palattiin joulutauon jälkeen opintojen pariin Yleisen patologian muodossa. Heti alkuun luennoilla tuntui tulevan vastaan jos jonkinlaista termiä, jotka tietenkin olisi syytä hallita unissaankin. No, jos ei unissaan, niin ainakin ne tulisi ymmärtää, jotta sitten työelämässä tietää, mistä on kyse, kun esimerkiksi saa vastauksen patologille lähetetystä näytteestä tai eläimestä. Monet sairaudet ja traumat aiheuttavat muutoksia eläimissä ihan kudostasollakin ja elimistä otettujen näytteiden eli biopsioiden perusteella näistä muutoksista voidaan yrittää päätellä niitä aiheuttavaa tekijää ja mahdollisesti hoitaa eläintä. Tai edes yrittää löytää kuolinsyytä, jotta vastaavaa pystytään kenties ennaltaehkäisemään suuremmassa populaatiossa, esimerkiksi kanalassa. Aina syy ei ole selvästi näkyvissä ja eläin kuoleekin ikään kuin jälkiä jättämättä. Osa muutoksista tapahtuu kudoksissa vasta kuoleman jälkeen ja eläinlääkärin onkin tärkeää osata erottaa elämänaikaiset muutokset kuolemanjälkeisistä. Esimerkiksi murtuma ennen kuolemaa aiheuttaa aina tulehduksen, sillä elimistö pyrkii korjaamaan kudosvaurioita. Kuoleman jälkeen tulehdusreaktiota ei enää tapahdu.

Eläinlääketieteellisen patologian opintokokonaisuuteen kuuluu Yleinen patologia, Elinpatologia sekä Obduktiokurssi. Näitä opintoja käydään toisen vuoden kevätlukukaudesta kolmannen vuoden kevääseen saakka, eli ihan mistään pienestä kokonaisuudesta ei tosiaan ole kyse. Obduktiokurssille ei voi myöskään osallistua, ellei Yleinen patologia ja Elinpatologia ole hyväksytysti suoritettu, eli nämä perusteet kannattaa opetella alusta saakka huolella, jottei tarvitse turhaan stressata obduktioihin pääsyä. Onneksi näitä patologian termejä tulee kerrattua jatkuvasti näiden kurssien aikana, joten kyllä nekin varmasti selkäytimeen jäävät!

Opinto-opas kertoo Yleisen patologian tavoitteista seuraavaa:

Opiskelija

• osaa kuvata vaurioiden aiheuttamia vasteita elimistössä ja patofysiologisia prosesseja solu- ja kudostasolla

• osaa muodostaa morfologisen diagnoosin

• osaa selittää tavallisimpien tautien syntymekanismit ja nimetä etiologiset tekijät pääryhmittäin

• osaa yhdistää kudostason muutokset tautien syntymekanismeihin

• osaa käyttää patologian keskeistä terminologiaa

• tuntee histopatologisen diagnostiikan periaatteet

• tunnistaa ja osaa kuvailla tärkeimmät histopatologiset muutokset ja ymmärtää niiden yhteyden taudin kehittymiseen

 Yleispatologiassa oli luentojen lisäksi pakollisia mikroskopointiharjoituksia, joissa opettajan opastuksella tutkimme patologisia muutoksia kudoksissa. Mikroskopointi ei ollut ehkä kaikkein helpoimmasta päästä, sillä histologia oli jo osittain ehtinyt unohtua viime keväästä ja aina ei ollut niin selkeää se, millainen kyseinen kudoksen normaalin rakenteen olisi pitänyt olla. Toiset opettajat osasivat paremmin kerrata näitä asioita, toiset jättivät kertaamisen kokonaan opiskelijoiden itsensä varaan, mikä sinänsä ei ainakaan auttanut oppimista kyseisellä harjoituskerralla ellei asioihin ollut perehtynyt itsenäisesti ennen harjoitusta. Mikroskopointiluokkaa toki sai käyttää näiden harjoitusten ulkopuolellakin, sillä ykköseltä tuttuun tapaan saimme oman mikroskooppikaappimme avaimen itsellemme käytettäväksi ja tiettyihin osiin EE-taloahan meillä on opiskelija-avaimillamme pääsy vaikka keskellä yötä. Meille myös korostettiin, ettei kaikista tule patologeja eikä kaikkia muutoksia histologisissa näytteissä opi heti tunnistamaan. Kun näytteitä käsittelee ja tutkii suuria määriä jatkuvasti, asiat alkavat olla paremmin hanskassa ja kudosleikkeistä alkaa löytyä yhtä jos jonkinlaista normaalia ja epänormaalia asiaa!

Pienenpieni kirjanen, yli 1 400 -sivuinen patologian järkäle. "Ainakin kuvat on hyvä katsoa", sanottiin aloitusluennolla.

Heti Yleisen patologian jälkeen aloitimme Elinpatologian luentojen parissa, joten nämä kurssit kyllä etenevät hyvin loogisesti ja tukevat toisiaan. Tässä välissä tuskin ehtii unohtaa mitään kovin oleellista yleispatologiasta. Jos syksyllä tunsin kaipuuta dissektiosalille, se kaipuu on ehtinyt patologian (ja bakteriologiankin) myötä kadota. Näissäkin olemme päässeet taas lähemmäs käytännön työtä ja olen oikeastaan aika innoissani tulevan vuoden sisällöstä patologian parissa! Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa oli viime (?) jaksossa nainen, joka haluaa obduktiopreparaattoriksi. Vaikka monen mielestä tuo voi kuulostaa aika omituiselta "unelma-ammatilta", pystyn aika hyvin ymmärtämään, miksi joku haluaa siihen hommaan. Patologiahan on mysteerien ratkomista parhaimmillaan!