Eväitä työelämään ja tulevaisuuteen

Viimeinen pakollinen, joskin aika mukava kurssirutistus eläinlääkiksessä oli Eläinlääkärinä työelämään -kurssi, joka toteutettiin 6 luentopäivän aikana, juuri ennen koronarajoitusten iskemistä yliopistollekin. Viimeisimpien päivien aikana tuli tosiaan päätös lähes kaiken lähiopetuksen keskeyttämisestä, mutta rajoitukset alkoivat vasta näiden luentojen jälkeen. Kaikkiaan aikamoinen lopetus meidänkin opinnoillemme.


Eläinlääkärinä työelämään -kurssin tavoitteista kerrotaan näin:

Opiskelija saa perustiedot työelämässä toimimisesta ja eläinlääkärin ammattiin liittyvästä yritystoiminnasta.

Opiskelija

• osaa laatia työnhakuasiakirjoja ja tuoda niissä esille oman osaamisensa 

• tuntee oikeutensa ja velvollisuutensa työelämässä 

• tietää oman alansa jatkokoulutusmahdollisuudet 

• tunnistaa työhyvinvointiin ja työssäjaksamiseen liittyviä keinoja 

• tuntee keinoja haastavien tilanteiden käsittelyyn 

• osaa toimia asiantuntijana mediassa 

• osaa viestiä omasta osaamisestaan, vahvuuksistaan ja intresseistään työnhakutilanteessa 

• ymmärtää oman osaamisen ja jatkuvan kehittämisen sekä elinikäisen oppimisen merkityksen 

• osaa toimia ristiriitatilanteissa asiakaspalvelussa

Helmikuussa kurssi alkoi yhden päivän jatko-opintoinfolla, loput päivät oli ohjelmoitu maaliskuun alkuun yhdelle ja samalle viikolle. Alkuun käytiin läpi tietysti perusasiat kurssin suorittamisesta ja aikataulusta ja saimme ohjeistuksen oman CV:n ja työhakemuksen kirjoittamisesta. CV:n kirjoittamiseen liittyen tuli paljon uusia näkökulmia, tosin osa vinkeistä ei ainakaan vielä tunnu oikein soveltuvan ainakaan perinteisempiin eläinlääkärin töihin hakiessa. Kurssin tehtäviin kuului tehdä oma CV, jota sitten myöhemmin käytiin pienissä ryhmissä CV-työpajassa läpi. Tämä oli ihan hauska tehtävä ja ainakin itse inspiroiduin tekemään mielestäni omannäköiseni CV:n ja kavereiden CV:itä oli mielenkiintoista käydä läpi sekä antaa ja saada kehitysehdotuksia. Pakko kyllä sanoa kuntasijaisuuksien näkökulmasta, että kukaan ei ole koskaan sijaisuutta hakiessani kysellyt CV:n perään, on vain toivotettu aika suorilta tervetulleeksi töihin. 

Jatko-opintoihin liittyen tuli aikamoinen infopaketti erilaisista mahdollisuuksista. Jos tieteellinen ura kiinnostaa, voi lähteä tohtorikoulutusohjelmaan ja väitellä tohtoriksi ihan kotimaassakin. Mikäli erikoistuminen kiinnostaa, vaihtoehtoina on kansainväliset erikoistumiset eri puolilla maailmaa (diplomaattitutkinto) tai kansalliset erikoistumiset kotimaassa (erikoiseläinlääkärikoulutus). Mitä ikinä päätyykään näistä tekemään, todennäköisesti jatko-opintoihin kuluu vähintään 4 vuotta täysipäiväisesti työskennellessä. Kansainvälisissä diplomaattitutkinnoissa on vaikka ja mitä vaihtoehtoja, mutta kyllä meillä Suomessakin on aika hyvät erikoistumisalat. Kansallisiin erikoistumisaloihin kuuluvat pieneläinsairaudet, hevossairaudet, tuotantoeläinten terveyden- ja sairaanhoito, tarttuvat eläintaudit, ympäristöterveydenhuolto sekä elintarviketuotannon hygienia. Vaihtoehtoja siis todellakin löytyy. Ja mikäli erikoistuminen tai väittely ei ole tähtäimessä, on meillä eläinlääkäreillä silti lakisääteisesti velvollisuus päivittää tietojamme täydennyskoulutusten muodossa.

Tulevaisuus avoinna.

Ensimmäisen iltapäivän päätti paneelikeskustelu, jossa tohtorikoulutettava, pieneläinsairaalan interni, eurooppalaisen erikoistumiskoulutuksen ja useampi kansallisen erikoistumiskoulutuksen suorittaja tai suorittamassa oleva kertoi kokemuksistaan jatko-opintoihin liittyen. Mikään näistä jatko-opinnoista ei keskustelun perusteella vaikuttanut olevan mikään läpihuutojuttu (kuten ei mielestäni eläinlääkis yleensäkään...), joten sitoutumista asiaan todella vaaditaan. Onpa joku joutunut aivan yllättäen muuttamaan ohjaajansa perässä ulkomaille erikoistumisensa loppuunsaattaakseen. Kannattaneekin siis ottaa hyvissä ajoin etukäteen selvää, mitä jatkokoulutus oikeasti vaatii ja silti varautua siihen, ettei kaikkeen voi mitenkään varautua. Harmillisesti lähes kaikkien panelistien suusta kuului kyllä sama toteamus: vaikka erikoistumisen suorittaisi, ei se vaikuta palkkaan käytännössä juuri mitenkään. Eläinlääkäreiden voisikin ehkä sanoa erikoistuvan oman mielenkiintonsa ja oppimisen takia, ei rahananheuden takia.

Maaliskuun viikon ohjelma sitten sisälsi hyvin monipuolisen kattauksen melkein kaikesta mahdollisesta eläinlääkärin työhön etäisestikin liittyvästä. Osasta aiheista sai enemmän irti, osasta vähemmän. Osan aiheista olisi toivonut olevan jo aiemmin opinnoissa, ennen kandikesää. Maanantaina CV-asioiden lisäksi käytiin läpi rekrytointia työnantajan näkökulmasta. Eläinpelastustehtävistä oli oma parituntinen luentonsa varmaankin Suomen kokeneimman eläinpelastuksia tehneen palomiehen pitämänä. Tämän luennon aikana käytiin läpi paljon pelastusvälineitä, toimintatapoja, lainsäädäntöä ja työturvallisuutta eli todella hyödyllisiä asioita meille jokaiselle. Valvontaeläinlääkäri kertoi monipuolisesti työstään niin lainsäädännön, käytännöllisten vinkkien, motivaation kuin työn vaikeudenkin osalta. Vuosien kokemus puhui selvästi puolestaan.

Tiistaina puhuttiin heti alkuun pienyrityksen tuloista ja menoista, tästä sai paljon ajatuksia varmasti niin pieneläinklinikoille kuin kuntapraktiikkaankin. Jokainen asia, mitä eläimille tehdään tai myydään, tulisi muistaa laskuttaa ja mieluusti vähintään todellisten kulujen mukaan. Siis jokainen ruisku, neula, lanka, käsine, pesuaine jne. Varsinkin kirurgiassa käytettävät langat ovat yllättävän kalliita, mitä ei ehkä tule ajatelleeksi ennen kuin tajuaa vilkaista lääketukun laskua. Tämäkin luento olisi ollut kovin hyödyllinen ennen kandikesää, niin olisi itsekin muistanut laskuttaa asiakkailta sen, mitä itse on useista tarvikkeista maksanut, eikä olisi tehnyt niin paljon hyväntekeväisyyttä omaan piikkiinsä. 

Toinen tiistain iso asia oli luento hoitovirheistä ja vaikeista asiakaspalvelutilanteista. Keskustelimme paljon hyvien vuorovaikutustaitojen tärkeydestä kaikissa asiakaspalvelutilanteissa, karkeasti sanottuna sillä voi korvata jopa osan omasta osaamattomuudestaan. Kävimme läpi asiakkaan eri valitustapoja ja oli huojentavaa kuulla eläinlääkintävahinkojen arviolautakunnassa (ELVA) toimineen eläinlääkärin näkemyksiä prosessista ja vinkkejä siitä, miten kannattaa dokumentoida melkeinpä kaikki, mitä omistajan kanssa on keskusteltu. Hyvin harvassa ELVAan tulevista lausuntopyynnöistä on todellisuudessa todettu tapahtuneen virhe. 

Tiistaina puhuttiin myös oikeuksista ja velvollisuuksista työelämässä. Heti alkuun kävimme läpi tätä hieman monimutkaista termistöä ja eroja eläinlääkärin erilaisissa rooleissa työelämässä. Eläinlääkäri voi olla siis työntekijä, viranhaltija työsopimuksella, viranhaltija virkamääräyksellä (esim. kunnaneläinlääkäri) tai ammatinharjoittaja. Näihin liittyen puhuttiin mm. virkavastuusta, työsopimuksista, koeajasta ja työturvallisuudesta, joista on aiemminkin onneksi jo puhuttu. Iltapäivän viimeinen luento käsitteli eläinlääkärin roolia mediassa ja somessa. Mediapuolta on käsitelty jonkin verran muutamilla kursseilla aiemminkin, mutta sosiaalisen median osuus on jäänyt hieman vähemmäksi. Hyvä pointti mielestäni luennolla oli se, että esimerkiksi yhteiskunnallinen aktiivisuus kuuluu Eläinlääkäriliiton eettiseen ohjeistukseen ja se, että tämä meidän koulutuksemme on meille verorahoilla maksettu. Tietynlaiseen avoimuuteen olen ainakin itse aina pyrkinyt (siksi kai tämä blogikin) ja mielestäni koulutuksemme saisi olla vieläkin avoimempi (toki vaitiolovelvollisuuden sallimissa rajoissa). Pidän myös tärkeänä sitä, että eläinlääkärit kertovat oman osaamisalueensa asioista mediassa, koska siellä liikkuu niin paljon väärää tietoa, mutuilua ja kokemus- ja muiden asiantuntijoiden lausuntoja.

Orion Eläinlääkkeiden illallinen kutosille Tuohilammella.

Keskiviikkona aloitimme aamun arvotyöpajalla, jossa pohdiskeltiin ensin itsenäisesti omia arvoja ja kehittämiskohteita, sitten pienissä ryhmissä sitä, millainen eläinlääkäri haluaisi olla. Muiden kanssa keskustellessa tuli esiin paljon hyviä asioita, joista ihan kaikkiin ei ehkä voi täysin aina itse vaikuttaa, mutta ainakin voi yrittää muuttaa asioita parempaan suuntaan. Iltapäivällä oli vuorossa luennot eläinlääkärin urapolusta elintarvikepuolen valvontaan sekä toinen luento urapolusta Korkeasaaren johtajaksi. Päivä päättyi eläinlääkärin työelämän muutoksiin, jossa käsiteltiin mm. soteuudistusta ja ympäristöterveydenhuollon ja siten myös eläinlääkintäpuolen jättämistä soten ulkopuolelle, kunnallisen päivystysjärjestelmään mahdollisesti joskus tulevia muutoksia sekä yhteiskunnan muutoksia ja niiden vaikutuksia eläinlääkärin työkenttään.

Torstaina koko päivä keskittyi työterveyteen ja työhyvinvointiin. Aamu alkoi eläinlääkärin työterveyden luennolla, jossa keskusteltiin eläinlääkärin työhön liittyvistä terveydellisistä ongelmista. Kirjasimme Flingaan hyvin perinteisen listan, johon varmasti ainakin jokainen kuntapraktiikkaa tehnyt on törmännyt: mm. väsymys ja väsyneenä ajaminen, henkinen kuormitus, fyysinen kuormitus, työergonomian puute, tarttuvat taudit (zoonoosit), tapaturmat ja säteily (röntgen!). Päivystyksissä suorituskyky heikkenee univajeen myötä ja 24 tuntia valvoneen toimintakyky vastaan noin 1 promillen humalatilaa. Ei liene yllättävää, että työtapaturmia sattuu eniten juuri yövuorossa, noin 30 % enemmän kuin päivällä. Toisella luennolla eräs eläinlääkäri kertoi rohkeasti omasta urapolustaan, myös työuupumuksestaan ja siitä selviämisestään. Työuupumus alkaa olla jo pelottavan yleistä eläinlääkäreillä, mutta edelleen aihe tuntuu olevan valitettavan tabu. Onneksi asiasta yhä enemmän puhutaan, vielä kun jokainen itse ymmärtäisi omat rajansa ennen loppuunpalamistaan... Myös päivän kolmannella luennolla puhuttiin eläinlääkärin työhyvinvoinnista ja jaksamisesta sekä keinoista selvitä erilaisista tilanteista, kyseisen luennoijan jo aiemmilta kursseilta tuttuun humoristiseen tapaan. 

Iltapäivä käytettiin työhyvinvointi-työpajaan. Ensin pohdittiin omia vahvuuksia, sitten mietittiin parin vahvuuksia. Puhuttiin stressaavista tilanteista, miten stressiä voisi purkaa ja omista rentoutumiskeinoista. Paljon tuli hyviä ideoita kollegoilta. Kaikilla varmasti ne omat, itselle parhaat tavat rentoutua, eikä kaikki sovi kaikille. Toinen tykkää tehdä fyysisiä asioita, toinen rentoutua sohvalla. Työpaja oli ihan mukavaa jutustelua, mutta työpajan vetäjällä tuntui olevan kova kiire edetä asioissa, ja keskustelut pienryhmissä tai pareittain jäivät monesti vähän kesken. 

Perjantaina saimme yrittäjänäkökulmaa eläinlääkärille, kun pieneläinklinikan perustaja, nautapuolen osakeyhtiön perustaja ja hevospraktikko kertoivat omista urapoluistaan ja kokemuksistaan. Jokainen vaikutti olevan tyytyväinen omaan yritykseensä ja sen toimintaan, vaikka varmasti aina löytyy jotain kehitettävää. Nämä kolme luentoa selkeästi kannustivat yrityksen perustamiseen, mikäli sellaiseen kiinnostusta on. 

Näiden lisäksi piti vastata opiskeluun liittyvään HowULearn-kyselyyn, jossa kyseltiin mm. omia opiskelutapoja ja opiskelun kuormittavuuteen liittyviä kysymyksiä. Tämä oli ihan mielenkiintoinen kysely ja lopuksi omia "tuloksiaan" sai vertailla muiden vuosikurssilaistemme tuloksiin. Ihan viimeinen kurssin suorittamiseksi vaadittu asia oli kokovuosipalautteen täyttäminen 6. vuoden päätteeksi. Näitähän olemme vuosittain täyttäneet ja tiedekunta on jatkuvasti kehittänyt opetustaan näiden vastausten ja antamamme palautteen perusteella. Kokonaisuudessaan tämä kurssi oli hyvin kattava ja monipuolinen paketti työelämää ajatellen, ja sanoisin, että kaikki kurssin tavoitteet täyttyivät aika hienosti. Vaikka keväällä odottikin jo joko töihin pääsemistä, kevään valinnaiskursseja tai valmistumista, kyllä näistä luennoista ja varsinkin keskusteluista oli paljon iloa. Tämä oli myös hyvä katkaisu kaiken elintarvike- ja valvontapuurtamisen jälkeen, kun aihepiiri oli suhteellisen kevyt ja käsitteli monia tulevaisuuteen liittyviä asioita. 

Kuohuvaa kuuden vuoden urakan päättäneille!
Kiitos kuvan ottajalle, valittettavasti en tiedä kuka sen on ottanut, kuva lainattu wa-ryhmästä.

Viimeisen luennon jälkeen kilisteltiin maljoja ja otettiin pakolliset kuvat koko vuosikurssista luentosalissa, ennen kuin porukka hajaantui eri suuntiin - osa tosiaan töihin, osa valinnaiskursseille, osa harjoitteluun, osa lomalle. Tietämättämme sitä vielä, tämä oli toistaiseksi viimeinen kerta, kun koko porukalla olimme koossa. Tarkoituksena oli juhlia yhdessä kuuden vuoden urakkamme päättymistä, yhteistä taivaltamme ja valmistumistamme, mutta toistaiseksi korona on jäädyttänyt suunnitelmamme. 

Isoveli valvoo

Viimeisimpien pakollisten opintojen joukkoon kuului parin viikon Ympäristöterveydenhuollon harjoittelu itse hankitussa harjoittelupaikassa. Käytännössä tämä tarkoitti siis jonkun kunnan tai kuntayhtymän valvontayksikköä. Ajallisesti harjoittelun sai suorittaa, kunhan Elintarvikehygienian ja Ympäristöterveyden kokonaisuudet oli käyty läpi, mutta tenttejä ei vielä ollut tarvinnut läpäistä. Ympäristöterveydenhuollon lainsäädännön ja valvonnan luennoilla käyminen ennen harjoitteluajankohtaa varmasti ainakin itselläni helpotti harjoittelun suorittamista. Haasteellista harjoittelun suorittamisesta teki meidän vuosikurssimme osalta keväinen korona-epidemia, kun osa harjoittelupaikoista päätti sulkea ovensa jopa kokonaan ja osa siirtyi täysin "etäharjoitteluun". Koska harjoittelu kuitenkin oli pakollista valmistumisemme kannalta, vaihtoehtoisiakin tapoja selvitettiin harjoittelun toteuttamiseksi. 

Ympäristöterveydenhuollon oppimistavoitteista kerrotaan näin:

Opiskelija perehtyy ympäristöterveydenhuollon keskeisten tehtävien käytännön suorittamiseen sekä siihen liittyvään lainsäädäntöön.

Opiskelija

• osaa suorittaa ympäristöterveydenhuoltoon liittyviä erityyppisiä valvontatehtäviä käytännössä
• tuntee käytännössä kunnallisen päätöksentekoprosessin
• hahmottaa ympäristöterveydenhuollon toimintakentän ja eläinlääkärin roolin siinä 

 

Harjoittelun sai suorittaa yhdessä tai useammakin osassa tai jopa parissa eri paikassakin, ja jopa yksittäinen poissaolopäivä ilman korvausvaatimusta sallittiin. Kovin vaihtelevia käytäntöjä tuntui olevan eri harjoittelupaikoissa, myös jo ennen koronarajoituksia. Toisissa paikoissa pääsi hyvinkin paljon osallistumaan eri tarkastuksille, toisissa puolestaan harjoittelu oli pääasiassa papereiden pyörittelyä, eli esimerkiksi vanhojen päätösten läpikäymistä. Koronan seurauksena monella etäharjoittelu aiheutti itseasiassa huomattavasti enemmän työtä kuin varsinainen harjoittelu tarkastuskäynteineen olisi aiheuttanut. 

Viikki, kevät 2020

Harjoittelusta piti tehdä harjoittelupäiväkirja, johon annettiin jälleen tarkat ohjeet etukäteen perehdyttäväksi. Päivittäin piti kirjata tiettyjä asioita ja listata lainsäädäntöä, joka kyseisen harjoittelupäivän aiheisiin liittyi. Koin ainakin itse helpoimmaksi tavaksi kirjoittaa harjoittelupäiväkirjaa aina päivittäin hahmotellen edes nopeasti tiettyjä asioita, koska harjoittelun edetessä asiat vain unohtuivat helposti. Ja varsinkin kun oli useampia tarkastuskäyntejä, oli helpompi pysyä kärryillä siitä, mikä käynti oli milloinkin ja mihin lakipykälään sen käynnin asiat liittyivätkään.

Omassa harjoittelussani pääsin mielestäni aika hyvin mukaan tarkastuskäynneille niin valvontaeläinlääkärin kuin terveystarkastajienkin kanssa. Teimme eläinsuojeluvalvontaan liittyviä käyntejä, terveydensuojeluvalvontaa ja elintarvikehygieniaan liittyviä käyntejä, mm. Oiva-tarkastuksia aika monipuolisesti ja luonnollisesti näihin liittyvien papereiden täyttäminen ja lueskelu auttoi jälleen ymmärtämään päätöksentekoprosessia paljon paremmin kuin pelkät luennot aiheesta. Oiva-tarkastuksissa käytettävä lomakepohja on itseasiassa todella hyödyllinen tukimateriaali tarkastuksien aikana ainakin näin vasta-alkajalle ja toivoisin jotain samantyyppistä käytettäväksi eläinsuojeluvalvontaankin. Jonkinlaisen tarkastuslistan avulla muistaisi tarkistaa kaikki oleelliset asiat, eikä joku yksittäinen kohta unohtuisi kovin helposti. Toki eläinsuojelupuolella oma substanssiosaamiseni on ehkä kuitenkin aika paljon paremmalla tolalla kuin elintarvikehygienian, joten todennäköisesti kovin pitkään ei sellaista tukilistaa tarvitsisi uran aikana käyttää. 

Harjoittelu oli aika mukavaa, ja pidin siitä, että tarkastajat antoivat minunkin harjoittelijana pohtia ja tehdä asioita itsenäisesti jopa tarkastuksilla, vaikken toki kaikkea osannutkaan. Vaikka en ehkä koekaan mitään valvontapuolta ainakaan toistaiseksi itseäni erityisesti kiinnostavana osa-alueena, oli kuitenkin hienoa nähdä näitä työnsä hallitsevia ammattilaisia työssään. Päivät eivät olleet mitään täysiä 8-tuntisia pakkopullarutistuksia, vaan yleensä pääsin hyvin ajoissa lähtemään kotiinkin (naputtelemaan sitä harjoittelupäiväkirjaa). Ihmiset olivat mukavia, vaikka monenlaisia kommentteja suhtautumisesta eläinlääkäriopiskelijoihin olenkin joiltakin vuosikurssilaisistamme kuullut. Ehkä tämän harjoittelun myötä tuli kuitenkin hieman rohkeampi ja avoimempi mieli työstä valvonnan parissa, mikäli sille tielle joskus päättäisin eksyä. 

Praktiikkakurssi II

Kevään viimeisten pakollisten opintojen ohjelmaan kuului praktiikkakurssin kakkososa eli Eläinlääkintähuolto II -kurssi, joka siis oli hyvin pitkälti jatkumoa klinikkavuoden Eläinlääkintähuolto I -kurssille ja osittain jopa täysin samaa asiaakin kuin vuosi aiemmin. Kertaus ei toki koskaan ole pahitteeksi ja tämä oli oikein hyvä "viimeinen mahdollisuus" saada tärkeimmät tärpit lakiasioista todellisilta asiantuntijoilta ennen työelämään siirtymistä. Tällä kertaa nämä pakolliset luennot oli jaettu neljälle aamupäivälle AC (ante corona eli kun koronan aiheuttamista rajoituksista ei ollut vielä tietoakaan) parin kokonaisen päivän sijaan. Praktiikkakurssi oli mahdollista suorittaa joko oppimispäiväkirjana tai tenttinä, varmaankin kaikki valitsivat suhteellisen helpon oppimispäiväkirjan kirjoittamisen.

Eläinlääkintähuolto II oppimistavoitteista kerrotaan näin:

Opiskelija

• osaa toimia vastuullisesti ja lainsäädäntöä asianmukaisesti soveltaen, kun kyse on eläinlääkärin toimen harjoittamisesta, eläinsuojelutehtävästä, eläinten merkitsemisestä, eläinten tuonnista ja viennistä, sivutuotteiden valvonnasta, tarttuvista eläintaudeista ja lääkkeiden määräämisestä
• tuntee Ruokaviraston, MMM:n ja aluehallintoviraston roolit eläinlääkintähuollon tehtäväkentässä

Luennot alkoivat eläintautiasioilla, joissa kävimme läpi lakisääteisesti vastustettaviin eläintauteihin eläinlääkärin näkökulmasta liittyviä toimia sekä tärkeimpien ja ajankohtaisten vastustettavien tautien oirekuviakin. Eläinlääkärinammatin harjoittamiseen liittyvä lainsäädäntö aiheutti tälläkin kerralla paljon kysymyksiä ja keskustelua velvollisuuksistamme ja oikeuksistamme. Esimerkiksi diagnoosien tekohan on  vain eläinlääkärin oikeus eikä siis esimerkiksi kasvattajien, kengittäjien tai seminologien. Eläinlääkinnällisen rajatarkastuksen luennolla käsiteltiin sitä, mitä kyseinen tarkastus pitää sisällään ja esimerkiksi sitä, että EU:n ulkopuolelta tulevien eläinten eläinlääkinnällinen rajatarkastus on mahdollista vain tietyissä toimipisteissä, mikä saattaa tulla joskus yllätyksenä ihmisille (omistajan kanssa matkustavien lemmikkien tarkastus kuuluu tullille). Perinteiseen tapaan myös lääkkeiden käyttöön liittyvä lainsäädäntö aiheutti keskustelua kandikesän kokemusten myötä. Välillä kyllä kieltämättä toivoisi, että eläinten omistajatkin olisivat näistä lakipykälistä tietoisia ja ymmärtäisivät, että niiden mukaan eläinlääkäreidenkin tulee toimia. Eläinten sisämarkkinakauppa EU:ssa ja lemmikkieläinpassi puhututtivat myös. Joskus olisi vain kaikille osapuolille huomattavasti helpompaa, kun omistajat eivät väkisin raahaisi lemmikkejään ympäri maailmaa. Ja kun kuitenkin näin päätetään tehdä, olisi syytä muistaa, että ei ole eläinlääkärin tehtävä ottaa selvää eri maiden tuonti- ja vientivaatimuksista. 

Eläinten merkitsemistä ja tunnistamista käsittelevällä luennolla muistuteltiin siitä, että myös minisioilla tulisi olla tatuointi tai korvamerkki eläinten tunnistamiseksi, sillä monilla minisioilla käytettävä mikrosiru ei ole virallinen tunnistin. Hevosten osalta edelleenkin monille hevosenomistajille ja tallinpitäjille on vaikeaa ymmärtää se, että hevospassin tulee olla siellä missä hevosenkin, tämä on tullut jo näinkin lyhyen praktiikkakokemuksen myötä valitettavasti havaittua. Eläinsuojelulainsäädäntöä kerrattiin keskustellen ja tosielämän esimerkkejä apuna käyttäen. Tämä on varmastikin meille jo se kaikista tutuin lainsäädännön osa-alue, vaikka tulkintakysymykset aina puhututtavatkin. Sivutuotevalvontaa käsittelevällä luennolla kerrattiin kunnaneläinlääkärin roolia sivutuotteisiin liittyen. Nämä asiat saattavat kunnassa tulla vastaan esimerkiksi haaskojen valvomisen osalta ja silloin on aika tärkeä tuntea asiaan liittyvä lainsäädäntö. 

Aiemmin kaikki nämä läpikäydyt asiat ovat ehkä tuntuneet kaukaisilta, mutta jo tuossakin vaiheessa keväällä valmistumisen ollessa lähellä ei enää ollutkaan kyse kovinkaan kaukaisista asioista. Kun kandikesänä oli saanut jo pintaraapaisun monista tämänkin praktiikkakurssin asioista, alkoi vähitellen valjeta se, että pian se vastuu näistä kaikista asioista alkaisi painaa aika paljon enemmän. Harmillisesti lähes kaikkien läpikäytyjen asioiden lainsäädäntö on juuri muuttumassa. Sisältö pysyy useimmilta osin hyvin samankaltaisena, mutta on aina helpompi etsiä lainsäädännöstä asioita, kun on kyseistä lakipykälää jo aiemmin lukenut. Tämä on toisaalta sellainen asia, mikä on pakko hyväksyä eläinlääketieteessä - asiat kehittyvät jatkuvasti ja tietoa tulee päivittää säännöllisesti pysyäkseen mukana. Niin lainsäädännön kuin kliinisempienkin asioiden osalta.

Pykäläviidakon vankina

Kuudennen eli viimeisen opiskeluvuotemme kevään korkkasi tammikuussa käyntiin Ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntö ja valvonta -kurssi. Tämä kokonaisuus käsitti vinon pinon luentoja, joista osa oli pakollisia ja osa vapaaehtoisia, pakollisia lakiharjoituksia sekä pakollisen seminaarityön perinteistä tenttiä unohtamatta. Välillä nämä kaikki pakolliset ohjelmat vaativat meiltä opiskelijoilta melkoista sinnikkyyttä ja sitkeyttä istua luentosaleissa, vaikka sitten myöhemmin kevään ja koronan edetessä tulikin jopa hieman ikävä takaisin luentosaleihin.

Ympäristöterveydenhuollon lainsäädännön ja valvonnan osaamistavoitteista sanotaan näin:

Opiskelija

• ymmärtää valvonnan tieteellisen perustan

• tuntee riskinarvioinnin perusteet

• ymmärtää valvontasuunnitelman tarkoituksen ja sisällön

• käsittää ympäristöterveydenhuoltoon liittyvän lainsäädäntökokonaisuuden ja osaa käyttää lainsäädäntökokoelmia ympäristöterveydenhuoltoon liittyvissä valvontatapauksissa

• osaa suorittaa tarkastuksia kiinnittäen huomiota olennaisiin seikkoihin sekä soveltaa asianmukaisella tavalla aiheeseen liittyvää lainsäädäntöä

• tuntee kunnallisen hallinto-organisaation ja päätöksentekomallin

• osaa valmistella ja muotoilla hallintopäätöksen sekä soveltaa pakkokeinoja asianmukaisella tavalla päätöksenteon tukena

Lainsäädännön toista puolta eli sitä tulkintaa on käyty läpi useilla kursseilla eläinlääkiksen aikana. Tällä kurssilla kerrattiin osittain myös tulkintaa, mutta myös itse lainsäädäntöön ja päätöksentekoon liittyviä asioita virkamiesnäkökulmasta. Luennoilla käytiin läpi niin elintarvikepuoleen liittyvää lainsäädäntöä kuin terveydensuojelua, riskiperusteisia tarkastuksia ja riskinarviointia, asumistervesvalvontaa, eläinsuojeluvalvontaa, kuntien maankäyttöä, vesilaitosten ja alkutuotannon valvontaa, petostapauksia ja kunnallishallinnon perusperiaatteita. Varsinkin kunnallishallinnon luento-osuudet olivat kyllä ihan yleissivistäviä kokonaisuuksia päätöksentekoprosesseista ja havainnollistivat hyvin ainakin itselleni sen, ettei kyse ole aina kovin yksinkertaisesta ja helposta polusta.

Lakiharjoituksissa etsittiin lainsäädännöstä vastauksia visaisiin kysymyksiin, kuten siihen, pitääkö sienestäjän tehdä toiminnastaan ilmoitus jollekin, jos hän myy keräämiään sieniä kuluttajille. Nämä olivat tavallaan ihan "hauskoja" tehtäviä, koska näitä varmaan oikeassakin elämässä joutuu enemmän tai vähemmän selvittelemään, mutta pakko kyllä myöntää että lainsäädännön tulkitseminen ja asiaan liittyvien eri lakipykälien etsiminen ja hyppiminen pykälästä toiseen aiheutti vähintään joka toiselle meistä harmaita hiuksia. Olisi helppoa, jos asiat olisivat kirjattuna yhteen ja samaan lakiin, mutta ei. Ensin on lakeja ja sitten niitä täydennellään erilaisilla asetuksilla ja päätöksillä. Ja sitten ne kaikki pitää vain osata löytää. Ei ole aina ihan helppoa meille, jotka sentään jotain näistä asioista tiedämme jo valmiiksi ja osaamme suunnilleen hakea oikeista paikoista, joten ei voi ehkä olettaa myöskään että ihan kaikki tavalliset tallaajat löytäisivät nämä tiedot kovin helpolla.

Random kuva Viikistä viime keväältä.

Seminaaritöissä valmisteltiin hallinnollisia päätöksiä muutamiin eri aiheisiin liittyen eli harjoiteltiin käytännössä niitä asioita, mitä oltiin luennoilla jo aiemmin käyty läpi. Aiheet liittyivät esimerkiksi sisäilmaongelmiin, uimavesiin, lihan alkuperään, raakamaitoon tai kalalaitoksen valvontaan. Työt tehtiin pienryhmissä ja niissä sai aika vapaasti itse päättää sen, miten prosessi etenee, kunhan aiheeseen liittyvät asiakirjat olivat lainsäädännön mukaiset. Näitä käytiin sitten yhdessä läpi posterikävelynä toisten esittäessä omia seminaaritöitään muille ja tuttuun tapaan arvioinnissa käytettiin vertaisarviointia apuna.

Tentissä ei ollut kuulemma ideana opetella ulkoa kaikkea lainsäädäntöä, vaan sisäistää asioita, mutta ainakin itsestäni tuntui kyllä että turhan paljon asioita piti opetella ulkoa. Nämä lakikiemurat ja niiden tulkinta ovat kuitenkin sellaisia, että kuka tahansa meistä päätyykään niitä lukemaan ja tulkitsemaan, niitä ei kerralla sisäistä vaan asia vaatii toistoja ja käytännöllisempää selvitystyötä, siis sellaista työtä kuin lakiharjoituksissa ja seminaarityössä oli. Ihan mikään läpihuutojuttu ei siis tämäkään tentti ainakaan itselleni ollut, vaan vaati ihan samalla lailla istumalihaksia ja pänttäämistä kuin kliinisemmätkin aiheet opinnoissamme. Mutta tämä tentti oli eläinlääkiksen viimeinen tentti! Harmi vain, että tenttituloksia joutui hetken odottelemaan, eikä uusintatenttiin joutumisen pelossa uskaltanut ihan täysillä vielä riemuita.


Valvonta ja lakiasiat saattavat tuntua ajatuksena aika tylsiltä, mutta varmasti osalle meistäkin heräsi luennoilla ainakin pieni mielenkiinto pääsääntöisesti kello 8-16 tapahtuvaan "siistiin sisätyöhön" kandikesän jäljiltä. Näitä asioitahan pääsi ainakin jossain määrin soveltamaan ihan käytännössäkin sitten Ympäristöterveydenhuollon pariviikkoisessa harjoittelussa, siitä lisää varmasti vielä myöhemmin omassa postauksessa.

"Dosis sola facet venenum" *

Elintarvike- ja ympäristötoksikologia viimeisteli kutosvuoden syyslukukauden opinnot marras-joulukuussa. Toksikologia alkoi pohtimalla luennolla erästä konsultaatiopyyntöä vesinäytetuloksista. Mainostuksen mukaan näiden luentojen jälkeen todennäköisesti osaisimme itse vastata tälle konsultaatiopyynnön kyselijälle. Harmillisesti tähän konsultaation ei kuitenkaan enää palattu kurssin puitteissa, mutta epäilemättä olimme saaneet paljon uusia tiedonmurusia mahdollisesti hyödynnettäväksi monenlaisissa tulevissa työtehtävissä.

Elintarvike- ja ympäristötoksikologian osaamistavoitteista kerrotaan seuraavasti:

Opiskelija osaa

• selittää toksikologisen riskianalyysin periaatteen ja kertoa, miten uuden kemikaalin toksisuus voidaan systemaattisesti tutkia

• kuvata vierasaineiden kinetiikan päävaiheet elimistössä

• nimetä keskeisiä tekijöitä, joista vierasaineen elimistössä aiheuttamat vasteet riippuvat

• hakea yhteistyössä tietoa Suomen oloissa tärkeimmistä elinympäristön, elintarvikkeiden ja talousveden kemiallisista ja fysikaalisista riskitekijöistä ja kuvata niiden potentiaaliset terveyshaitat

• tehdä itsenäisesti yksinkertaistetun Amesin testin annetulla kemikaalilla ja tulkita testin tuloksen

Toksikologia on mielestäni aihealueena aika kiinnostavaa, sen huomasin jo kolmosen Farmakologian ja toksikologian luennoilla istuessani. Nyt toksikologiassa käytiin vielä tarkemmin läpi terminologiaa ja toksikologiseen tutkimukseen liittyviä asioita, ja ainakin jotkut luennot toivat mukanaan syvempääkin ymmärrystä. Toisinaan sitä taas mietti, että onko ihan välttämätöntä tietää, mitkä tutkimukset tehdään hiirillä, mitkä rotilla, mitkä marsuilla ja mitkä kaniineilla. Luennot käsittelivät mm. genotoksisuutta, kehitystoksisuutta, teratogeenisuutta, kemiallista karsinogeneesiä, säteilyä, kemikaalilainsäädäntöä, vierasainevalvontaa ja osasta aiheista luennoimassa oli jälleen kerran oman alansa todellisia asiantuntijoita. Eräällä luennolla saimme myös tosielämän esimerkin siitä, että eläinlääkäri voi todellakin itse määrittää hyvin pitkälti oman urapolkunsa ja esimerkiksi reissata vaikka minkälaisissa työtehtävissä ulkomailla toksikologian tai minkä tahansa muun aihepiirin puitteissa. Vaikka omat kiinnostuksenkohteeni eivät ehkä ulkomailla olekaan, tästä luennosta sai kyllä uudenlaisia ajatuksia ja muistutuksen siitä, että maailma on todellakin avoinna meille.

Luentojen lisäksi kurssiin liittyi pakollinen Amesin testi ja säteilymittausharjoitus sekä ryhmätyö, jossa kukin ryhmä perehtyi tiettyyn aihepiiriin ja teki tuttuun tapaan aiheesta esityksen muille ja kirjoitti lyhyen palautettavan tiivistelmän. Amesin testin ajatuksena oli tutkia Salmonellan mutageenisuutta ja tämä oli ihan hauska labratyöskentelytehtävä. Säteilymittausharjoituksessa ihmeteltiin nimensä mukaisesti eräiden sienten lähettämää säteilyä laitteella, jota ilmeisesti käytetään nykyään lähinnä enää näihin meidän eläinlääkärinalkujen harjoituksiin. Mukavan rentoja harjoituksia molemmat. Ryhmätyöaiheet käsittelivät erilaisia aineita, kuten lyijyä, elohopeaa, arseenia, torjunta-aineita, myrkkysieniä ja radonia. Niistä piti selvittää mm. saantilähteet, altistumistasot, vaikutukset koe-eläimillä ja ihmisillä, riskiryhmät ja mahdollista asiaan liittyvää lainsäädäntöä. Lisäksi ryhmätöissä tuli vastata kyseistä aihepiiriä koskeviin tenttiväittämiin.

Toksikologian tentti koostuikin sitten valmiin väittämäpankin väittämistä. Väittämäpankissa oli yhteensä noin 500 väittämää, joista tenttiin arvottiin sattumanvaraisesti 50 väittämää. Väittämät saattoivat olla kuitenkin käännetty vastakohdakseen, joten ei riittänyt, että opetteli kysymyksiä ulkoa, vaan ne piti myös aika hyvin ymmärtääkin. Ja ihan viimeisen illan tenttipänttäys ei varmaan kovin monella riittänyt näiden väittämien sisäistämiseen... Omasta mielestäni tähän tenttiin oli hauska "lukea", sillä tein itselleni omat flash cardit, joiden avulla lähes huomaamattani väittämät alkoivat jäädä ihan mukavasti mieleen. Ja tenttikin meni sitten oikein hyvin onneksi! Väärästä vastauksesta sakotettiin -1p, joten arvailu ei kovin pitkälle kannattanut.

Vaikka toksikologia aihepiirinä ei ole ihan helpoimmasta päästä, tämä oli tietyllä tapaa mukavan kevyt kurssi ennen joululomaa. Osa luennoista ja varsinkin kurssikavereiden tekemistä ryhmätöistä oli hyvinkin opettavaisia, joten tästä jäi kyllä paljon opittua tietoa käteen. Ihan kaikkea ei millään voi muistaa enää tässäkään vaiheessa, puoli vuotta näiden luentojen jälkeen, mutta ainakin on oppinut hakemaan tietoa eri lähteistä ja tietää vähän edes mistä etsiä. Ja vaikka elintarvike- ja ympäristötoksikologia voi kuulostaa nimenä puuduttavalta, tämän kurssin sisältä kyllä löytyi paljon kaikenlaista mielenkiintoistakin, hyödyllistä jopa ihan käytännön praktiikassakin!


* "Vain annos ratkaisee, onko aine myrkky vai ei", Paracelcus 1493-1541

Ympäristöterveys

Kauan sitten olleen viime syksyn seuraava koettelemus Elintarvikehygienian jälkeen oli Ympäristöterveyden kurssi. Aiheissa ajauduttiin yhä kauemmas eläinlääkärin praktiikkatyöstä, kohti ihmisten asumisterveyttä ja ympäristöasioita. Aihealueet olivat sinänsä mielenkiintoisia ja hyödyllisiä ihan yleissivistyksenkin kannalta, mutta kaipuu praktiikkaan oli kova ja se teki opiskelusta haasteellista. Ympäristöterveys on sellainen osa-alue, joka vaikuttaa ihan meidän jokaisen arkipäiväiseen elämään, sillä terve elinympäristö on oikeasti aika oleellinen asia ihmisten eliniän ollessa useiden vuosikymmenten mittainen. Ihminen ehtii altistua aika monenlaisille terveyshaitoille elämänsä aikana ja siksi niitä onkin hyvä tuntea.

Ympäristöterveyden osaamistavoitteista sanotaan näin:

Opiskelija

• Osaa kuvata sellaisia suoria ja epäsuoria terveysriskejä, joita aiheutuu maaperän ja ulkoilman saastumisesta, ja jotka ovat seurausta ihmisen toiminnasta kuten maataloudesta, teollisuudesta ja liikenteestä.

• Osaa tunnistaa terveydelle haitallisia biologisia ja kemiallisia talous- ja uimaveden saastumisreittejä ja -lähteitä.

• Osaa kuvailla koko vedenjakeluketjuun liittyvien erilaisten mikrobiologisten ja kemiallisten riskien terveysvaikutuksia sekä toimenpiteitä, joiden avulla riskejä hallitaan yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa.

• Tuntee ja osaa soveltaa talous- ja uimavesilainsäädäntöä ja siihen liittyviä mikrobiologisia ja kemiallisia laatuvaatimuksia.

• Tietää miten vesiepidemiat hallinnoidaan.

• Osaa tunnistaa ja arvioida erilaisia biologisia, kemiallisia ja fysikaalisia tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa sisäilman terveysriskeihin.

• Osaa eritellä tekijöitä, jotka ovat keskeisiä kosteusvaurioiden kehittymiselle, ja on tutustunut virallisiin määritysmenetelmiin näiden vaurioiden osoittamiseksi ja tunnistamiseksi.

• Tuntee sisäilman terveysvaikutuksiin liittyvää lainsäädäntöä ja viranomaismääräyksiä ja tietää, miten sisäilma-asioita valvotaan terveydensuojelussa.

• Tietää miten terveydensuojelu liittyy muihin ihmisen terveyteen vaikuttaviin toimintoihin, kuten ympäristönsuojeluun.

Kemiallisia tutkimuksia vesilabroissa.

Perinteiseen tapaan kurssi sisälsi paljon luentoja, joista vain pieni osa taisi olla pakollisia, mutta muillekin luennoille suositeltiin osallistumista. Luennot käsittelivät ympäristöterveyttä ja terveydensuojelua, vesihygieniaa eli talous- ja uimavettä sekä veden kemiallista laatua, asumisterveyttä eli sisä- ja ulkoilmaa sekä radonia ja ympäristöhygieniaa eli maaperää, jätevesiä ja ympäristönsuojelulakia. Yliopiston opetushenkilökunnan lisäksi luennoitsijoina oli valtava määrä oman alansa spesialisteja, joten esimerkiksi talous- ja jäteveden käsittelystä, säteilystä, ulkoilman laadusta, tuhoeläintorjunnasta ja maaperän pilaantumisesta saimme todella asiantuntevat tietopaketit. Luentojen lisäksi aikaa vietettiin laboratoriossa ja excursioilla sekä yhden tieteelliseen artikkeliin perustuvan seminaarityön parissa. Labrat, excut ja seminaarityö olivat kaikille pakollisia, samoin kuin koko kurssin kattava perinteinen paperinen tenttikin.

Labroissa tutkittiin meidän opiskelijoiden itse ottamia vesinäytteitä kaivoista ja uimarannoilta. Näistä vesinäytteistä määritettiin tiettyjä patogeeneja ja esimerkiksi nitraatti-, nitriitti-, rauta- ja fluoripitoisuuksia ja saatujen tulosten perusteella tehtiin kustakin vesinäytteestä tutkimustodistus. Nämä vesihygienian labraharjoitukset noudattelivat samaa kaavaa kuin oikeassa elämässä tehtävät tutkimukset esimerkiksi vesivälitteisiä epidemioita tutkittaessa. Virustyössä etsittiin noroviruksia vesinäytteestä. Työssä ideana oli varmaankin käydä läpi miten tämä tutkimustyö käytännössä tapahtuu, mutta näin opiskelijan näkökulmasta oli vähän tylsää, kun itse sen viruksen ensin sinne veteen lisäsimme ja sitten tutkimme että löytyykö virusta vedestä vai ei... No löytyihän sitä.

Opetusohjelmaan kuului myös pari excursiota pääkaupunkiseudun vesilaitoksille. Toinen kohde oli Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitos ja toinen Viikinmäen jätevedenpuhdistamo. Molemmat olivat ainakin omasta mielestäni todella mielenkiintoisia kohteita ja tekisi kyllä hyvää ihan jokaiselle käydä kurkistamassa varsinkin jätevedenpuhdistamon toimintaa. Ihan vain vaikka siitä näkökulmasta, että mitä sinne vessanpönttöönkin saa laittaa ja mitä ei. Kaikenlaista mielenkiintoista tavaraa puhdistamoilla on kieltämättä nähty. Tässä esimerkiksi pieni lukupaketti HSY:n sivuilta asiasta.

Doria etsimässä? Jätevesilaitokselta löytyy.

Seminaarityössä perehdyttiin pienryhmissä johonkin tieteelliseen artikkeliin, tehtiin sen perusteella esitys aiheesta ja pohdittiin vähän aiheen soveltuvuutta Suomen oloissa ja lisäksi vertaisarvioitiin yhden toisen ryhmän seminaarityö. Itse seminaaritilaisuudessa saattoi olla jokunen aiheeseen liittyvä asiantuntija arvioimassa ja kommentoimassa töitä, mutta muuten seminaarityö oli aika leppoisa tehdä.


Pakko kyllä sanoa, että tämän kurssin opetuksesta oppi paljon uutta ja hyödyllistä tietoa omaankin elämään. Julkisilla uimarannoilla käydessä tulee varmasti tulevana kesänä katseltua tarkemmin ilmoitustaulujen vesitutkimusten tuloksia ja erilaisissa kiinteistöissä vieraillessa tulee kiinnitettyä tarkemmin huomiota rakenteisiin ja niiden kuntoon. Näitä asumisterveyteen liittyviä asioita tuli mukavasti kerrattua Ympäristöterveydenhuollon parin viikon harjoittelussa myöhemmin kutosvuoden aikana, mutta siitä varmaankin lisää myöhemmin!

Elämää ja elintarvikehygieniaa

Näin kevään korvilla ja varsinkin tämän koronan mukanaan tuomien rajoitusten myötä viime syksyn muistelu tuntuu aika haastavalta. Järkevämpi ihminen olisi varmaankin kirjoittanut nämä postaukset valmiiksi jo heti silloisten opintojen ohella, mutta vähemmän järkevä ihminen yrittää nyt sitten muistella menneitä aikoja samalla kun miettii kovasti tulevaa. Tosi helppoa siis, kuten varmasti ymmärrätte. Onneksi sentään jotakin olen näistä kursseista naputellut jo muistiin opintojen aikanakin.

Viimeinen syksy eläinlääkiksen penkeillä koitti syyskuun alussa alkaneen Elintarvikehygienian parissa. Kyseessä oli pari kuukautta kestävä kurssikokonaisuus, jonka suoritettuaan sai peräti 15 op - eli enemmän kuin mistään muusta yksittäisestä eläinlääkiksen kurssista lisuria lukuunottamatta. Suhteellisen laajasta kokonaisuudesta olikin kyse, joten kovin kevyesti tätäkään ei oikein voinut ottaa, jos halusi päästä tentistä läpi. Tentti olikin sitten ihan oma tarinansa...

Suurin osa vuosikurssistamme sinnitteli tämän (ja kutosen muutkin pakolliset opinnot) loppuun valmistumisen toivossa. Osa jäi nauttimaan vielä työelämästä kolme vuotta voimassa olevien väliaikaisten oikeuksien mahdollistamana, ja toisaalta joitakin aiempien vuosikurssien opiskelijoita liittyi seuraamme oltuaan esimerkiksi työelämässä tässä välissä. Vaikka koulun penkillekin oli omalla tavallaan ihan hauska palata pitkästä aikaa, oli monilla meistä aika kova into jo päästä työelämäänkin ja motivaatio näihin ei-niin-kliinisiin aiheisiin oli poissa vähän hukassa. Aika monet meistä tuskailivat näitä kutosen opintoja jo alusta saakka, osa vähän myöhemmin, ja kyllä jotkut näistä tykkäsivätkin. Pakko kuitenkin sanoa itseni ja monen muunkin puolesta, että olisi ollut todella haastavaa palata näihin opintoihin pidemmän työntekoputken jälkeen, kun jo nyt oli havaittavissa kaikenlaisia vaikeuksia. Toisille se voi kuitenkin sopia. Lähtökohtaisesti tuleville eläinlääkäreille suosittelen kuitenkin lämpimästi tutkinnon suorittamista loppuun "normaalissa" kuuden vuoden aikataulussa.





Monet kutosvuoden opinnoista voivat tuntua kummallisilta perinteistä eläinlääkärin työnkuvaa eli sitä praktiikkaa ajatellen. Miksi ihmeessä eläinlääkiksessä opiskellaan elintarvikehygieniaa, ympäristöterveyttä, elintarvike- ja ympäristötoksikologiaa ja ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntöä ja valvontaa? Tiesitkö, että näiden em. asioiden parissa itseasiassa työskentelee todella paljon eläinlääkäreitä? Eläinlääkärin opintoihinhan kuuluu jo kandivaiheessa hyvin paljon mikrobiologiaa ja moni mikrobi itseasiassa voi elellä sekä eri eläinlajeissa että myös ihmisessäkin, osa aiheuttaa sairauksia ja osa taas normaalitilanteessa ei. Kun meillä on jo niin laaja perusosaaminen näistä mikrobeista, onkin aika loogista laajentaa tietämystä hieman humaanipuolelle, erityisesti elintarvike- ja vesivälitteisen patogeenien osalta. Lisäksi varsinkin elintarvikepuolta mietittäessä eläinlääkäreillä oikeastaan on varmasti paras käsitys koko elintarviketuotantoketjun eri osa-alueista aina pellolta pöytään.

Elintarvikehygienian oppimistavoitteista kerrotaan näin:

Opiskelija

• ymmärtää elintarvikkeissa esiintyvien patogeenisten mikrobien merkityksen kuluttajan terveyden kannalta

• tuntee koko elintarviketuotantoketjun riskien hallinnan pääpiirteet

• osaa arvioida eri elintarvikeryhmien hygieenistä laatua ja turvallisuutta

• pystyy arvioimaan ja tunnistamaan elintarvikkeiden prosessoinnin ja pakkaamisen keskeiset riskitekijät

• osaa tutkia ja arvioida patogeenisten mikrobien esiintyvyyttä elintarvikkeissa

• osaa käyttää mikrobiviljelytekniikoita ja pystyy selittämään molekyylibiologisten tekniikoiden periaatteen sekä perustelemaan, milloin niiden käyttö on tarkoituksenmukaista

Kymmenien luentojen (joista vain osa oli pakollisia) lisäksi kurssin ohjelmaan kuului itsenäisesti tehtäviä labrakertaustehtäviä, useita pakollisia labratöitä, pari pikkutarkkaa verkossa tehtävää välitenttiä, projektityö labroineen, yritysvierailuja, sieniexcu, pari muuta ryhmätyötä tai harjoitusta ja sitten se surullisenkuuluisa varsinainen tentti. Alkuunhan meille ei edes kurssialustalta julkaistu sitä kaikkea, mitä oli edessä. Ehkä olisimme kaikki ahdistuneet siitä työn määrästä niin paljon että olisi jäänyt leikki kesken. Omien aikataulujen suunnittelun kannalta olisi ollut kyllä mukavampaa, kun olisi saanut etukäteen merkittyä kalenteriinsa kaiken oleellisen.

Suomaisemaa Tuohilammelta.

Luennot olivat pääsääntöisesti aika mielenkiintoisia, varsinkin erilaisten ruokamyrkytyksiä aiheuttavien patogeenien läpikäynti oli oikein opettavaista. Se kävi varsin selväksi, että oikeasti kaikki lievemmät ruokamyrkytystapaukset eivät edes tule selville, sillä lievästi oireilevat ihmiset eivät välttämättä ilmoittele pienemmistä ripuleistaan mihinkään ja oireet lievittyvät monesti hyvinkin nopeasti. Toki omasta mielestä tuntui vähän raskaalta opiskella sitä, milloin mikäkin patogeeni aiheuttaa ihmiselle oireita ja minkälaisista oireista on kyse, kun oma mielenkiintoni on ennemminkin eläinten ripuleissa (jos niissäkään) kuin ihmisten. Silti pitää eläinlääkärinäkin tiettyjä asioita vain osata, esimerkiksi zoonooseista meihin eläinlääkäreihin ja muihinkin ihmisiin vaikuttava kryptosporidioosi, josta suurin osa eläinlääkärinaluista saa henkilökohtaista kokemusta yleensä klinikkavuoden opintojen aikana. Mutta pakko myöntää sekin, että näiden opintojen myötä oma hygieniatietoisuus muuttui ehkä vielä astetta neuroottisemmaksi tiedostavammaksi. Tieto lisää tuskaa.

Laboratoriotöissä keskityttiin ensimmäiset pari viikkoa ruokamyrkytysbakteereihin. Labroissa toimittiin aika itsenäisesti, mikä alkuun tuntui kankealta, kun edellisistä labroista oli ainakin yli vuosi aikaa. Näytteitä otettiin, tehtiin laimennussarjoja ja rikastusliemiä, maljavaluja ja pintaviljelyjä, laskettiin pesäkkeitä ja yritettiin miettiä miten paljon pesäkkeitä oikeasti näytetemateriaalissa olikaan laimennukset huomioiden, tehtiin puhdasviljelyitä, varmistustestejä ja gramvärjäyksiä eli siis ihan sitä kaikkea mitä normaalisti labroissa tehdään. Maitoviikolla labroissa tutkittiin maidosta eristettyjen patogeenien mikrobilääkeherkkyyttä, maidon mikrobilääkejäämiä tiloilla käytettävällä Delvotestillä sekä maidon peroksidaasiaktiivisuutta ihan samoilla menetelmillä kuin aiemmissakin labratöissä. Aistinvaraiseen arviointiin liittyvissä labraharjoituksissa haisteltiin ja ihmeteltiin mm. kalaa, jauhelihaa ja broileria eri muodoissa sekä kananmunien koostumusta ja vanhenemista. Onneksi ei yleensä tule ihan yhtä pahanhajuisia elintarvikkeita omassa keittiössä vastaan kuin näissä harjoituksissa käytetyt vanhentuneet valmisteet olivat. Toki opimme myös sen, että aina niitä pahanhajuisia, pilaantumisesta varottavia muutoksia ei haista, esimerkiksi kun liha on hienosti upotettu kaikki hajut peittävään marinadiin...

Mikrobilääkeresistenssiä.

Yksi iso osa tätä koko kurssia oli tosiaan tuo pienissä ryhmissä tehtävä projektityö, joka tänä vuonna keskittyi valmissalaattien säilyvyyteen ja ruokahävikkiin. Kaikille ryhmille oli ostettu jokin valmissalaatti kaupasta (sai myös hankkia oman salaatin, mikäli jostain syystä halusi), niitä muhitettiin +6°C:ssa jääkaapissa hieman yli viimeisen käyttöpäivän ja sitten tutkittiin, mitä kaikkea kivaa salaatin syövereistä löytyikään. Näitä salaattejahan tulisi säilyttää alle +6°C:ssa, mutta todellisuudessa ihmisten jääkaapeissa on monesti aivan liian lämmin useille herkästi pilaantuville elintarvikkeille. Näistä salaattitutkimuksista kirjoitettiin projektityön raportti hävikkinäkökulmaa huomioiden. Jokainen ryhmä joutui lisäksi antamaan vertaispalautetta ja vertaisarvioimaan kaksi muuta raporttia ja tietenkin itsearvioimaan omansa. Tällä projektityöllä pystyi vaikuttamaan myös kurssin päätösarvosanaan, mutta valitettavasti mitään tenttikysymystä sillä ei pystynyt täysin korvaamaan.

Yksi kurssin ryhmätöistä käsitteli elintarvikeyrityksen riskinhallintaa ja kriittisten hallintapisteiden tunnistamista. Terminä HACCP kuulostaa ehkä aavistuksen pelottavalta, mutta itse ryhmätyö oli kyllä aika yksinkertainen. Makkaratöissä tutustuimme makkaran valmistukseen liittyviin kiemuroihin. Pääsimme itsekin tekemään makkaraa ja tutkimme, miten esimerkiksi suola- tai nitriittipitoisuus vaikuttavat makkaroiden koostumukseen. Pääsimme myöhemmin itsekin tutkimaan ja maistelemaan ihan käytännössä valmiita makkaratekeleitämme.

Eläinlääkärinalkujen tekemää makkaraa.

Kurssilla oli pari vierailua, joista toinen järjestettiin erilaisiin pääkaupunkiseudun elintarvikeyrityksiin ja toinen oli sitten syksyinen sieniexcursio. Elintarvikeyrityksiä oli hyvin monipuolisesti, oli lihaa, kalaa, kasviksia, maitotuotteita ja eineksiä käsitteleviä yrityksiä, joista kukin opiskelija pääsi valitettavasti vain yhteen kohteeseen vierailemaan. Kävimme kuitenkin vielä yhteisesti näissä vierailukohteissamme tekemiämme havaintoja läpi, oli ihan mielenkiintoista päästä kuulemaan mitä kaikkea eri yrityksissä tehdään ja millaisia ongelmakohtia niissä mahdollisesti oli.

Sieniexcursiolle Orionin Tuohilammelle suuntasimme bussilla saappaiden ja ämpäreiden kera. Ensin kuuntelimme erään sieniasiantuntijan sieniluentoa ja sitten pääsimme seikkailemaan Tuohilammen ympäristöön erilaisia sieniä etsien. Lopuksi sienet koottiin yhteen eri pöydille, joko itsenäisesti sieniä sopivankuuloisiin lajeihin yhdistellen tai enimmäkseen niin, että sieniasiantuntija totesi sienen olevan jotain ihan muuta ja käytännössä hän sitten järjesteli sienet sopivaan järjestykseen. Kävimme ainakin lähes kaikki sienet läpi ja ihmettelimme porukalla miehen kunnioitettavaa sienitietämystä. Puoliakaan näistä tiedoista en itse varmasti enää muista, mutta hyvä muistutus tuli miestä kuunnellessa siitä, että kannattaa poimia ja syödä vain sellaisia sieniä, jotka varmasti tunnistaa vaarattomiksi. Ja miten tämä liittyy sitten eläinlääkäreihin? No, ainakin sieni on elintarvike ja toisaalta praktiikassakin aina välillä vastaan tulee vaikka minkälaisia sieniä syöneitä eläimiäkin... ehkä siis hyvä tietää jotakin ainakin sienten myrkyllisyydestä. Ja näin opiskelijan näkökulmasta koko päivän happihyppely luonnossa luentojen täyttämän syksyn keskellä tekee hyvää, puhumattakaan Orionin erinomaisista tarjoiluista!

Sieniretken saaliita.

Tentti järjestettiin ensimmäistä kertaa sähköisenä salitenttinä pääsääntöisesti omilla läppäreillä samassa luentosalissa naputellen, eikä se ihan täysin ongelmitta sujunut. Tehtävinä olleet esseet olivat aika laajoja aihepiiriltään ja niistä taisi parhaimmillaan joistakin saada jopa 15 pistettä. Käsin kirjoittaessa olisi kyllä käsi ollut aika turta... Tentissä ilmenneiden ongelmien takia saimme kuitenkin joustoa ja tentin pisterajoja hieman laskettiin. Omaan suoritukseeni olen ihan tyytyväinen, vaikka täydellisestä ei voi missään nimessä puhuakaan, tärkeintä itselleni oli päästä tentistä läpi ja hyvin pääsinkin. Ja oli kyllä erittäin hyvä että pääsinkin heti läpi, kun olen noita uusintatenttien kysymyksiä myöhemmin kuullut...

Kaikkiaan Elintarvikehygienia oli todella monipuolinen kokonaisuus ja vaikken ehkä itseäni näekään kovin vahvasti toistaiseksi tätä osa-aluetta koskevissa työtehtävissä, on tästä paljon hyötyä ihan yleissivistyksen ja normaalin elämänkin kannalta. Olisi itseasiassa varmaan ihan hyvä, jos ihan tavallisetkin ihmiset kävisivät näitä asioita enemmän läpi ja ymmärtäisivät tiettyjä perusteita paremmin. Ja varsinkin elintarvikealan toimijoiden toivoisi ymmärtävän näitä asioita vähän keskimääräistä paremmin, mutta tämän kutosvuoden myöhemmät opinnot ovat osoittaneet ettei se aina ihan mene niin...

Korona-kuulumisia

Tervehdys täältä koronan hankaloittaman eläinlääkiksen lopputaipaleen keskeltä! Kirjoittelut ovat viime aikoina useistakin syistä jääneet aika vähiin, korona tosiaan yksi niistä. Virologia ja epidemiologia kuuluvat meidän eläinlääkäreidenkin opintoihin ja ehkä keskimääräistä ihmistä enemmän tästäkin pandemiasta ymmärrämme (vaikka epidemiologian asiantuntijoiden määrä onkin vaikuttanut nousseen eksponentiaalisesti vähintään samaa vauhtia uusien todettujen tartuntojen kanssa). Ehdimme juuri tuossa viikko sitten viimeistellä viimeisen pakollisen luentokurssimme, jossa se reilu 70 vuosikurssimme ihmistä kökötti viikon ajan tiiviisti luentosaleissa, kun sitten seuraavalla viikolla astuivat voimaan tiukemmat rajoitukset luentojen osallistujamäärien suhteen. Ja sitten tilanne muuttui vielä entisestään.

Tällä hetkellä osa meistä kutosista on joko jo valmistumassa tai suorittamassa valinnaisia kursseja, joiden suoritustavat muuttuivat etänä kuunneltaviksi luennoiksi ja etätehtäviksi. Näiden kuuden vuoden omien opintojeni aikana meillä ei pahemmin ole ollut mahdollisuutta kuunnella luentoja etänä tai katsoa tallenteita (paitsi nyt jokunen luento kuudennen vuoden opinnoista), joten nyt tiedekuntamme opetushenkilöstö otti aimo harppauksen kohti nykyaikaa. Olen myös kuullut huhuja, että nykyisin ensimmäistenkin vuosien opetuksessa on jo panostettu etäopiskelumahdollisuuksiin. Molemmissa on toki puolensa, mutta on ollut hienoa huomata, että nämä etäluennotkin ovat järjestyneet oikein hyvin ja ehkä näitä jatkossakin aletaan ottaa enemmän mukaan tiedekuntamme opetukseen.

Köynnös, vähän kuin korona, leviää vähitellen.

Tällä hetkellä korona vaikuttaa aika lailla meihin kaikkiin tavalla tai toisella. Vaikka itse olisi perusterve eikä riskiryhmässä, lähipiiristä taitaa aika monelta löytyä sitten niitä, joiden takia kannattaisi vähän miettiä asioita tarkemmin. Ja ihan myös siksikin, että nämä tällä hetkellä voimassa olevatkin rajoitukset hankaloittavat ainakin jollain tasolla aika monen elämää ja lisärajoitukset tekisivät elämästä todennäköisesti vielä hankalampaa. Oman navan tuijottamisen sijaan pitää osata ajatella muitakin, joihin omat teot voivat vaikuttaa.

En ole omasta tilanteestani oikeastaan tällä hetkellä huolissani. Tämä saattaisi vaikuttaa elämääni siten, että valmistumiseni viivästyy, mutta toisaalta esimerkiksi vasta vuodenkaan päästä valmistuminen ei juuri mitenkään vaikuta tämänhetkiseen elämääni. Vuosikin on loppujenlopuksi niin lyhyt aika. Töitä pystyy tekemään väliaikaisillakin oikeuksilla, mutta toki vakituisen työn kannalta valmistuminen on tärkeää.


Älkää ottako turhia riskejä. Pysykää terveenä ja pysykää mahdollisuuksien mukaan kotona. 

Klinikkavuosi: Praktiikkakurssi ja kandi-illat

NYT: Viimeinen klinikkavuosipostaus, lupaan!


Klinikkavuoden kevät oli pienelle eläinlääkärinalulle hyvin kiireistä aikaa. Erilaisia lääkefirmojen ja -tukkujen sekä aiempien vuosien opiskelijoiden järjestämiä kandi-iltoja oli jossain vaiheessa lähes joka viikolle, joskus useampanakin päivänä saman viikon aikana. Samaan aikaan oli OSCE:t edessä, päällä tai takana, joku kuntaharkassa, ja osalla kandikesä aivan kohta alkamassa. Suoraan sanottuna kevät oli melkoista kaaosta ja aina ei tiennyt missä olisi pitänyt tai kannattanut olla ja kesä vain lähestyi lähestymistään. Välillä ahdisti ja välillä taas oli aika fiiliksissä. Lisäksi kevään korvilla klinikkavuoden loppuvaiheessa, mutta jotenkin hölmösti kaiken klinikkavuosi- ja OSCE-stressin keskellä, oli pari koko päivän kestävää pakollista ns. "praktiikkakurssi"-päivää, joissa perehdyttiin mm. monenlaisiin lainsäädännöllisiin kiemuroihin. Oikealta nimeltään tämä kaksipäiväinen kurssi oli Eläinlääkintähuolto I ja osa II on meillä itseasiassa nyt juuri kutosen opinnoissa meneillään.

Myönnän, että praktiikkakurssin luentoihin oli välillä vähän haasteellista jaksaa keskittyä (koska mielessä oli noin sata muutakin asiaa liittyen klinikkavuoteen tai kandikesään), mutta moni luennoiduista asioista tuli kyllä tavalla tai toisella kandikesän aikana vastaan. Oli ihan hyvä, että muisti edes hatarasti, missä oli asiasta kuullut ja osasi tarvittaessa etsiä luentomateriaalit esiin tarkempia tietoja saadakseen. Ensimmäisenä päivänä käytiin läpi kunnallishallintoa, eläinsuojelupäätöksiä, eläintautilainsäädäntöä, eläintautidiagnostiikkaa Ruokavirastossa, työsuojeluasioita, lemmikkien matkustamiseen liittyviä asioita ja lemmikkipassia, lemmikkien sisämarkkinakauppaa ja TRACES-todistuksia sekä AVI:n eli aluehallintoviraston toimintaa. AVI:n osuudessa käytiin läpi myös eläinlääkärin ammatinharjoittamiseen liittyviä velvollisuuksia, kuten potilastietojen kirjaamista ja lääkekirjanpitoa. Toisena päivänä puhuttiin lääkkeiden erityisluvista ja haittavaikutusilmoitusten tekemisestä, eläinlääkärin kollegiaalisuudesta, etiikasta ja taksasta, eläinsuojelusta, kuolleiden eläinten hävittämisestä, eläinten merkitsemisestä ja rekistereistä sekä lääkkeiden käytöstä, luovutuksesta ja määräämisestä.

Joku kuva viime keväältä, kun Viikki alkoi vihertää ihanasti!

Kunnaneläinlääkäreiden perimät palkkiothan perustuvat taksakorttiin, yksityisellä puolella taas johonkin aivan muuhun. Taksakortin käyttäminen ja tulkinta ei aina ole helppoa, mutta se määrää sen, mitä kunnassa voidaan maksimissaan eri toimenpiteistä periä. Näitä koukeroita selviteltiin kevään mittaan useammissakin kandi-illoissa, klinikkavuodenkin aikana eri keskusteluissa varsinkin Saarella ja kesän mittaan kandikollegoiden kanssa asiakkaiden laskuja kirjoitellessa. Muita keskustelunaiheita aiempien vuosien opiskelijoiden kandi-illoissa olivat mm. kirjanpito- ja verotusasiat, maksupäätteen käyttö, auto, praktiikkaohjelmat, työturvallisuus, lääketilaukset, perintäasiat sekä palkkaus. Näistä illoista sai paljon hyödyllisiä vinkkejä käytännön asioiden hoitamiseen kevään aikana (ja myöhemminkin) ja väittäisin että ilman kandi-iltoja ja kollegoiden neuvoja moni meistä olisi ollut aika hukassa kesällä! Lisäksi kirjanpidosta oli keväällä Fennovetin järjestämä erillinen, päivän mittainen kurssi, jonka tiedoista osa meni yli hilseen ja osa taas tuli ehdottomasti hyötykäyttöön varsinkin kuntaan meneville kandeille. Tänä keväänä Fennovet järjestää meille kutosille eläinlääkärin verotukseen keskittyvän kurssin, jossa saa varmasti jälleen aivonsa solmuun.

Kaiken muun stressiä aiheuttavan ohjelman ohella lääkefirmojen järjestämät kandi-illat tai -tapahtumat tarjosivat myös rentoutusta raskaaseen kevääseen. Harmillisesti iltojen järjestäjät eivät vain palautteesta huolimatta tunnu oikein ymmärtävän sitä, miten kiireinen kevät kandeilla oikeasti klinikkavuonna onkaan. Olisi ollut paljon mukavampaa, kun edes osa näistä kandi-illoista olisi ollut jo syksyllä tai muuten tasaisemmin pitkin vuotta. Toisaalta monet firmat päättävät kandialennuksistaan vasta keväällä ja haluavat toki erityisesti niitä esitellä kandeille. Ihan kaikkiin iltoihin ei varmaan kukaan päässyt tai jaksanut osallistua, itse skippailin suosiolla ainakin niitä, joissa oli esim. oma OSCEni lähellä.

Moniin kandi-iltoihin liittyi vähintään jonkinlaista pientä luennointia, joko ihan yrityksen, sen toiminnan tai lääkkeiden esittelyä sekä joissakin tapahtumissa myös ihan potilastapauksiakin. Osa illoista vietettiin yritysten omissa tiloissa, osa ravintoloissa ja joku ihan Flamingossakin. Ainakin itse muistan olleeni ensin innoissani kandi-illoissa, kun pääsin miettimään mitä kaikkea kivaa sitä pääseekään ostamaan itselleen tai tuleville potilailleen. Viimeistään ensimmäisiä kanditilauksia tehdessä sitten tuli pieni kauhistus, kun laskujen loppusummat paljastuivat. Ruoka (ja juoma) oli varmaankin yksi tärkeimmistä ja tarpeellisimmista ohjelmista näissä tapahtumissa, vaikka toki kanditarjouksetkin olivat ainakin joissakin firmoissa oikein reiluja meille ensikertalaisille. Mutta niin se vain on, tie opiskelijan sydämeen käy vatsan (ja halpojen hintojen) kautta!

Klinikkavuosi: Kunnaneläinlääkäriharjoittelu

Hyvää uutta vuotta ja vuosikymmentä!

Viimeinen lukukausi eläinlääkiksessä pyörähtää pian käyntiin ja viimeisten pakollisten luentojen jälkeen pääsee kevään erilaisten mielenkiintoisten valinnaiskurssien kautta vähitellen valmistumaan oikeaksi laillistetuksi eläinlääkäriksi ja kohti oikeaa työelämää. Ollaan jännittävien asioiden äärellä. Ajatukset ovat suuntautuneet selvästi eteenpäin ja menneiden asioiden muistelu alkaa olla jo aika haasteellista. Kaikesta päätellen kandikesänä ja viimeistään sen jälkeisenä syksynä koulun penkillä omat ajatukset ja tulevaisuuden suunnitelmat selkenivät huomattavasti itse kullakin.


Ennen kandikesää pääsi ottamaan maistiaisen kunnaneläinlääkärin työstä vähintään viikon mittaisen harjoittelun muodossa ilman väliaikaisten oikeuksien mukanaan tuomia vastuuta ja velvollisuuksia tai palkkaa. Tämäkin harjoittelupaikka piti sopia itsenäisesti sellaiselle ajalle, kun ei klinikkavuoden muuta pakollista opetusta ollut tiedossa eli käytännössä siis lomalla. Harjoittelun suorittaminen oli vaatimuksena väliaikaisten oikeuksien saamiseksi, vaikka ei olisikaan aikonut tehdä kesällä kunnaneläinlääkärien sijaisuuksia. Lisäksi oli tarkkaa, että viikon mittainen harjoittelu oli yhtäjaksoinen 5 päivän jakso, yhdenkään päivän poikkeamaa ei kuulemma sallittu.

Kunnaneläinlääkärin työhön tutustumisen tavoitteista sanotaan seuraavaa:

Opiskelija

• hahmottaa kunnaneläinlääkärin työnkuvan, työympäristön ja työskentelyolosuhteet

• tuntee praktiikkaa tekevän virkaeläinlääkärin tehtävät

Aika moni taisi tehdä kunnaneläinlääkäriharjoittelunsa siinä kunnassa, mihin oli kesäksi menossa sijaiseksi. Tämä oli erityisen kätevää siksi, että samalla pystyi tutustumaan etukäteen vastaanoton varusteluun, asiakaskuntaan, toimintatapoihin ja kysellä vaikkapa tavaroiden lainaamisestakin kesän aikana. Ainakin itse koin tämän hyvin kätevänä toimintatapana päästä kärryille asioista. Harjoittelun pystyi suorittamaan periaatteessa missä tahansa vaiheessa klinikkavuotta, mutta ainakin itse koen että olisi parempi jos edes jonkin verran kliinistä kokemusta olisi alla harjoitteluun lähtiessä. Paikasta ja kunnaneläinlääkäristä riippuen harjoittelussa saattoi päästä tekemään ja näkemään käytännössä ihan mitä vaan eli siis aivan samaa kuin kandikesänäkin. Siltä kannalta on hyötyä, jos on edes vähän päässyt jo näkemään ja tekemään Pieneläin-, Hevos- ja/tai Tuotantoeläinsairaalassa, mutta aina vastaan tulee asioita, joita ei ole koskaan aiemmin tehnyt. Ja sitten sitä vain tekee parhaansa.

Vinkiksi edellisvuoden kandeilta saimme, että kannattaa kysellä kaikki mahdollinen harjoittelun aikana valmiiksi. Esimerkiksi millaista praktiikkaa alueella on, onko erityisiä valvontaa vaativia laitoksia, mihin löytöeläimet alueella toimitetaan, miten kuolleiden/lopetettujen eläinten hävitys tapahtuu, onko alueella käytössä subventioita, mitä lääkkeitä oikeasti kannattaa kyseisellä alueella tilata, mihin kaikkiin järjestelmiin kannattaa pyytää tunnukset jne. Asumisjärjestelyt kannatti selvittää ajoissa jo ennen harjoittelua, monissa paikoissa on mahdollista asua jonkinlaisessa päivystysasunnossa, joka tyypillisesti on vastaanoton yhteydessä. Osa majoittui sukulaisilla, kavereilla tai osa kotonakin harjoittelun aikana riippuen harjoittelupaikan sijainnista.

Kunnaneläinlääkäriharjoittelusta piti toimittaa todistus harjoittelun hyväksymiseksi, jos halusi harjoittelusta vain pakollisen suoritusmerkinnän. Tämä harjoittelu oli kuitenkin mahdollista ottaa myös osaksi omia klinikkavuoden valinnaisia viikkoja, joita meillä oli yhteensä 6 viikkoa. Tällöin harjoittelusta piti kirjoittaa lisäksi oppimispäiväkirjaa ja suorituksesta sai myös muiden valinnaisviikkojen tapaan opintopisteitä. Muuten harjoittelu oli tosiaan hyvin vapaata ja keskittyi kyseisen kunnaneläinlääkärin päivittäisen työn seuraamiseen.

Tämä harjoittelu oli näin jälkikäteen ajatellen Saaren jaksojen lisäksi varmaankin parasta mahdollista valmistautumista kandikesää ajatellen, koska harjoittelussa tehtiin juuri sitä, mitä kesälläkin teimme. Harjoittelun myötä itselleni tuli ainakin parempi fiilis jo etukäteen kesän töistä, kun tiesi edes vähän etukäteen mihin oli menossa ja keneltä kysellä asioista. Useimmissa, ellei jopa kaikissa harjoittelupaikoissa suhtautuminen kandeihin on ollut aika myönteistä ja useimmat kokevat jopa saavansa kandeilta jotain itsekin työhönsä, esimerkiksi päivityksiä hoito- ja lääkityskäytäntöihin. Päivien rakenne ja toiminta vaihteli paljon riippuen mahdollisista ajanvarauksista/sovituista käynneistä sekä puhelimen soimisesta aamuisin ja myös päivän aikana. Välillä oli hiljaisempaa ja rennompaa, välillä taas kiireisempää. Eli ihan sitä samaa kuin kesälläkin.

Klinikkavuosi: Hevossairaala, osa 2

Omista Hevossairaalan jaksoista tuntuu olevan jo ikuisuus ja väliin on mahtunut kandikesän aikana koettuja hevostapauksia lähinnä talliolosuhteissa hygieenisemmän ja hienoilla välineillä varustetun sairaalan sijaan. Välillä sitä huomasi haikailevansa Hevossairaalan eläinlääkärien turvalliseen huomaan ja neuvojen pariin, mutta ihan hyvin sitä kai kuitenkin lopulta pärjäsi. Puhelimen toisessa päässä saattoi välillä joku tuttu ääni antaa hyviä neuvoja ja mielipiteitä ja rauhoittaa tilannetta kandin pään sisällä. Hevospotilaiden määrä vaihteli tosi paljon eri paikkakunnittain ainakin syksyn mittaan käytyjen keskustelujen perusteella. Se on ehkä helpottava tieto sellaiselle eläinlääkärin alulle, joka ei välttämättä niin kovin paljon tahdo hevosten parissa puuhata. Toisaalta taas ne, joiden urasuunnitelmat siintävät hevosten parissa, osaavat todennäköisesti jo alunperinkin hakeutua sellaisiin paikkoihin, missä hevospraktiikkaa pääsee tekemään. Missä tahansa kunnassa töitä tekeekin (jos kuntaan menee), pitää silti aina varautua siihen, että päivystyksessä vastaantuleva eläinlaji voi olla mikä tahansa.

Mutta palataanpa vielä sinne heppajaksojen muisteluun. Ihan kuin Saarellakin, myös Hevossairaalassa vihreän kirjan pakollisiin merkintöihin kuului jo ensimmäisen rotaation aikana yleistutkimuksen suorittaminen hevoselle eläinlääkärin seuratessa, kysellessä ja tentatessa vieressä. Kuten olettaa saattaa, tämän suorittamisessa oli niin eläinlääkäri- kuin kandikohtaisiakin eroja eli osa eläinlääkäreistä oli tiukempia merkinnän antamisen kriteereistä ja toisaalta taas kaikki meistä kandeistakaan eivät ehkä ihan kaikkia osa-alueita aina ihan täydellisesti hallinneet. Mitään varsinaisia pakollisia demoja ei hevospuolelle kuulunut, toki Ypäjän hevosgyneharjoituksista sai asiaan liittyviä suoritusmerkintöjä vihreässä kirjassa myös hevososastoon. Välillä kandit kyllä yrittivät pyytää eläinlääkäreiltä demoja milloin mistäkin asiasta, ja aina välillä (harvemmin) joku eläinlääkäreistä saattoi pitää pienen opetustuokion. Tietty määrä suorituksia vihreässä kirjassa vaadittiin väliaikaisten praktiikkaoikeuksien saamiseksi ja aika lailla niitä tyypillisiä hoitotoimenpiteitä nämä suoritukset vastasivatkin. Jossain vaiheessa klinikkavuotta muistan meidän kandien keskellä velloneen pienen paniikin, että saavatko kaikki tarpeeksi merkintöjä, mutta en kyllä usko että oikeuksien saaminen jäi keneltäkään niistä kiinni. Aina pystyi kuitenkin soveltamaan ja esimerkiksi opetushevosilla näyttämään vaikkapa kaviohauteen tekemisen, mikäli sopivia potilaita ei sillä hetkellä tullut vastaan.

Hevosen oikea takajalka. Tämä hieman epätarkka kuva havainnollistaa mielestäni hyvin sen, että hevonen astuu kullakin jalallaan vain yhdelle varpaalleen ja että calcaneus (kantapää) on vähän eri korkeudella kuin esimerkiksi ihmisillä. Kuva Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä.

Kuten aiemmassa postauksessa mainitsinkin, aina välillä tiistaisin oli aamukierron sijaan Journal Club. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että joku eläinlääkäreistä kertoi jostakin artikkelista, tyypillisesti omaan kiinnostuksenkohteeseensa liittyvästä tutkimuksesta, ja aiheesta ehkä vähän keskusteltiin esityksen jälkeen. Useimmiten nämä JC-artikkelit jaettiin meille opiskelijoillekin Moodleen etukäteen tutustuttavaksi, mutta kovin montaa niitä ei kyllä koko klinikkavuoden aikana osunut kohdalle. Ainakin itse koin tämän tilaisuuden mukavan rennoksi tapahtumaksi ja välillä niistä sai ihan mukavaa lisätietoa tai hyvää kertausta eri asioista.

"Omia potilaita" piti hevospuolella tehdä kaksi eli yksi ortopedinen potilas ja toinen sisätautipotilas. Näiden omien potilaiden hoitoon piti osallistua mahdollisimman tiiviisti ja tehdä sitten parisivuinen kirjallinen raportti, jossa kävi läpi potilaan perustietoja, anamneesia, tehtyjä tutkimuksia ja niiden löydöksiä, diffejä ja diagnoosia, hoitoa, jatkohoitoa ja ennustetta. Näiden lisäksi piti käyttää vähintään kahta kirjallista viitettä ja pohtia esimerkiksi diagnostiikkaan, hoitoon tai ennusteeseen liittyviä asioita. Ensimmäinen raporttti piti palauttaa jo viimeistään toisen rotaation jälkeen ja toinen viimeistään kolmannen rotaation lopussa. Ajatuksena oli ilmeisesti alkuun, että lukisimme ja kommentoisimme toistemme raportteja, mutta Moodle-alusta ei taipunut tähän siinä muodossa kuin se oli toteutettu. Ainakin itse silti hyödynsin tämän ja lueskelin muiden raportteja mielenkiinnolla ja otin ne talteen mahdollista myöhempää käyttöä varten eli siis suomeksi sanottuna kandikesää silmälläpitäen.

Jokaisen piti osallistua myös vähintään yhteen hevosen anestesiaan eli anestesian suunnitteluun, valmisteluun, induktioon ja ylläpitoon, anestesian seurantaan sekä heräämisen seurantaan. Anestesialomaketta täytettiin operaation aikana ja sitä käytiin myöhemmin läpi, yleensä pienellä porukalla yhdessä eläinlääkärin kanssa. Tämä anediskussio oli mielestäni ehkä yksi tärkeimmistä läpikäydyistä asioista käytännön työn kannalta, vaikka ei meistä jokainen ehkä sinne leikkaussaliin asti operoimaan päädykään. Hevospuolella anestesia on tosiaan vähän eri kaliiberia kuin pieneläimillä, mutta samat perusperiaatteet pätevät sielläkin. Onhan se aika jännittävää nukuttaa niinkin iso eläin kuin hevonen ja asetella se mahdollisesti nosturin avulla selälleen leikkauspöydälle valmisteltavaksi. Heräämisestä puhumattakaan. Hevosilla kun se herääminen ei läheskään aina suju niin sulavasti kuin pieneläimillä eikä heräämiskarsinaan ole mitään asiaa anestesiastaan heräilevän hevosen sinkoillessa pitkin pehmustettuja seiniä. Raajojen murtumiltakaan ei aina vältytä, eli vaikka leikkaus itsessään saattaisikin onnistua, on heräämisessä tämän kokoluokan eläimellä aina omat erityiset riskinsä ja tiettyjen ihmisten turvallisuuden kannalta oleellisten toimenpiteiden tekeminen on oikeasti todella tärkeää. Erilaisia leikkauksia seuratessa kyllä viimeistään huomasi hevossairaalan eläinlääkäreiden ja hoitajien ammattitaidon, ihan todella voi kyllä nostaa hattua heille. Ja leikkauksistahan sai myös tehdä halutessaan leikkauskertomuksen vaihtoehtona pieneläinten leikkauskertomuksille, mutta aika harva kai sen taisi lopulta tehdä. Ainakin itse koin pieneläinten leikkauskertomusten tekemisen kuitenkin hyödyllisemmäksi työn kannalta, vaikka hevostenkin erilaiset leikkaukset olivat erittäin mielenkiintoisia ja opettavaisia.

Hevosen kallon poikkileikkaus Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä. Pään anatomian hallitsemisella on aika tärkeä rooli eläinlääkärin työssä, onneksi itse hallitsen sen ehkä paremmin kuin valokuvaamisen.

Viimeistään viimeisen heppajakson aikana jokaisen opiskelijan piti pitää suullinen esitys eli "grand rounds" jostakin valitsemastaan potilaasta ja aiheesta. Aikaa esitykselle oli varattu 8 minuuttia ja siihen piti sisällyttää käytännössä samoja asioita kuin omista potilaista tehtyihin raportteihinkin. Eli oikeasti mitään kovin pitkää esitystä ei ollut tarkoituskaan pitää. Koin itse grand roundsitkin aika rennoksi tapahtumaksi ja aika turha niistä oli stressata. Eläinlääkäri tai pari saattoi olla muiden klinikkaryhmäläisten lisäksi kuuntelemassa, ehkä kommentoi jotain aiheeseen liittyvää tai lopuksi yhteisesti keskusteltiin vähän ja sitten saikin suoritusmerkinnän vihreään kirjaan. Nämäkin olivat sellaisia mukavia kertauspaketteja pääasiassa tutuista sairauksista ja niiden hoidosta. Eli valmistivat aika hyvin praktiikkaankin.

Ja näin alkaa vähitellen klinikkavuosi lähestyä loppuaan täällä bloginkin puolella. Varsinaisista kliinisten taitojen opetukseen liittyvistä asioista olen naputellut suunnilleen sen, mitä alustavasti suunnittelinkin. Kaikesta ei ihan samaan tapaan löydy oikein kerrottavaa, varsinkaan kun tuntuu että olen jo unohtanut vähintään puolet klinikkavuoden aikaisista tapahtumista. Vielä tuolla luonnoksissa on kypsymässä tekstiä keväällä järjestetystä praktiikkakurssista, pakollisesta kunnaneläinlääkäriharjoittelusta ja ehkäpä jokunen sana erilaisista kandi-illoistakin. Varmaankin alkuvuoden puolella pääsen vähitellen sitten kertomaan enemmän kutosvuoden opinnoista.

Kandikesäänkin ehkä voisi vielä jossain välissä palailla, ongelma on lähinnä se, että pää tuntuu sen suhteen aika tyhjältä enkä oikein tiedä mitä haluaisin siitä täällä jakaa. Kypsyttelen ajatusta päässäni jonkin aikaa. Blogissa vierailee kuitenkin jatkuvasti ihan kiitettävään tahtiin ihmisiä, joten kysymyksiä ja toiveitakin saa ehdottomasti esittää.

Klinikkavuosi: Tuotantoeläinsairaala, osa 2: Demot ja harjoitukset

Lupasin aiemmassa Tuotantoeläinsairaalan postauksessani kertoa jossain välissä vähän lisää Saaren jaksoihin kuuluvista pakollisista demoista ja harjoituksista, joten täältä pesee. Saaren viikko-ohjelma on tarkkaan (ja salaisesti) tietyn logiikan mukaan suunniteltu kokonaisuus, jonka ansiosta jokainen opiskelija käy vähintään tietyt demot ja harjoitukset klinikkavuoden Saaren jaksojen aikana läpi. Osaa harjoituksista, kuten esimerkiksi tammojen rektalisointiharjoituksia, ei ole kovin järkevää tehdä talvianestruksen aikana, koska munasarjoista ei tällöin oikein edes löydy mitään.

Kaikilla meistä taisi ensimmäiseen Saaren jaksoon sisältyä lehmillä tehtävä rektalisointi- ja vaginoskopiaharjoitus, mistä pääsikin hyvään vauhtiin tiloilla tapahtuvien kuukausitarkastusten ja muiden kaiveluiden osalta. Rektalisoinnin jälkeen iltapäivällä jatkettiin vielä nautapropen parissa, jossa jokaiselta kyseltiin henkilökohtaisesti rennohkon suullisen tentin tapaan naudan yleistutkimuksen suorittamisesta (pakollinen merkintä virheässä kirjassa) ja loppuiltapäivä keskityttiinkin kertaamaan yleistutkimusta ja sen antamia viitteitä erilaisista sairauksista. Ensimmäiset rektalisointiharjoituksethan oli tehty viimeistään kolmosella viikon mittaisella Saaren tutustumisjaksolla, ellei rektalisointia ollut päässyt seminologina harrastamaan. Nyt klinikkavuonna rektalisoimaan pääsi kyllä monella tilakäynnillä (mikäli sellaisia käyntejä sattui itselleen valitsemaan) tai vähintään kahdella pakollisella kuukausitarkastuskäynnillä. Kuukausitarkastuksissa tyypillisesti rektalisoidaan useita kymmeniä lehmiä pienellä porukalla ja tutkitaan niiden munasarjojen tilannetta tai mahdollista tiineyttä ja sen pituutta. Alkuun hommaa tehdään ihan pelkällä kädellä palpoiden, mutta joissakin tapauksissa katsellaan tilannetta tarkemmin ultraäänilaitteella. Senkin käyttö ja motoriikan oppiminen vaatii ihan samalla lailla toistoja kuin normaalin ultran käyttäminen peräsuolen ulkopuolellakin.

Erikseen oli vielä oma demo ultraääniharjoitukselle ja alkionsiirroille. Parina aamuna Saaren viikko-ohjelmaan kuului erityisen hyvä opetus ultraäänilaitteen käytöstä ja säädöistä, joka avasi ultraäänimaailmaa hyödyllisesti myös muidenkin eläinten ultraamisen kannalta. Ultraääniharjoituksessa nimensä mukaisesti harjoiteltiin rektalisoinnista tuttujen rakenteiden löytämistä ja tulkintaa ultraäänilaitteilla. Anatomian tuntemus oli tässäkin hyödyksi, sillä peräsuolessa ei ole kovin paljon ylimääräistä tilaa ja toisaalta rektaalianturiin kiinnitetyllä kädellä ei pysty oikein palpoimaan samaan aikaan anatomisia rakenteita. Alkioharjoituksessa käytiin läpi alkionsiirto-ohjelmiin liittyviä asioita eli esimerkiksi luovuttaja- ja vastaanottajaeläinten mahdollisia hormonaalisia käsittelyitä sekä itse alkioiden huuhtelua. Alkionhuuhtelua harjoiteltiin myös lehmien teuraskohduilla, joten jossain määrin tämäkin osuus pitäisi olla kaikilla hallussa.

Hevospatsas liikenneympyrässä Ypäjällä

Peränkaiveluita tehtiin klinikkavuoden aikana vielä kahden muunkin eläinlajin parissa eli yksi päivä vietettiin Ypäjällä käsi tammojen takapuolessa ja toinen mokoma Ollikkalassa sikagynen parissa. Kumpikin näistä reissuista tehtiin omilla autoilla ja kimppakyydeillä. Tammojen kanssa aloitettiin samalla ajatuksella kuin lehmilläkin eli ensin harjoiteltiin rakenteiden palpointia rektaalisesti ja iltapäivällä siirryttiin ultraäänilaitteen käyttöön. Ohjelmaan kuului myös tammojen vaginoskopointia ja siemennyksen harjoittelua. Harjoituksissa kukin opiskelija kävi noin neljä tammaa läpi eli lehmämateriaaliin verrattuna aika vähän tammagyneen tuli vielä klinikkavuonna rutiinia. Tammoissa ja lehmissä on onneksi paljon samaa, mutta myös paljon erilaista. Esimerkiksi anatomisesti munasarjat ja kohtu eroavat aika paljon toisistaan, tammalla peräsuolen kanssa pitää osata olla varovaisempi perforaation varalta ja toisaalta siemennys tehdään tammalla kädellä vaginan kautta ohjaten ja lehmällä taas peräsuolen kautta ohjaten.

Sikakin on ihan oma lukunsa, kuten Ollikkalassa saimme huomata. Sikojen rektalisoinnista on työergonomia kaukana, kun joutuu kumartumaan hyvin alas ja etsimään edes suhteellisen inhimillisen työskentelyasennon säkäkorkeudeltaan alle metrin korkuisen emakon kanssa. Mutta samalla ajatuksella sikalassakin toimittiin kuin muidenkin lajien kanssa eli ensin harjoiteltiin rektaalipalpaatiota ja sitten etsittiin samoja rakenteita rektaalisesti ultraäänellä. Siallahan on mahdollista tutkia kohtua myös transabdominaalisesti eli masmalon paikkeilta anturia sopivasti suuntaamalla pystyy näkemään esimerkiksi kohdun poikkileikkauksia. Jonkin verran sikaloissa harrastetaan erilaisia transabdominaalisia ultrauksia itsenäisesti tiineyksien tunnistamiseksi, mutta erilaisissa menetelmissä on omat rajoitteensa: jotkut saattavat kertoa vain nestesisällöstä, eikä sen perusteella voi varmasti sanoa, onko kyseessä tiineys, patologinen tila vaiko kenties virtsarakko. Sian anatomiassa haastetta tutkimuksissa lisää se, että kohtu on kovin sykkyrällä eikä koko kohtua ylety mitenkään palpoimaan läpi (toisin kuin lehmällä yleensä). Gynekologiaharjoitusten lisäksi Ollikkalassa pääsi mm. harjoittelemaan verinäytteenottoa sioilta eri suonista ja vähintäänkin seuraamaan siemennesteenottoa karjulta. Omasta sikalaharjoittelustani osa näistä toimenpiteistä olikin jo jossain määrin tuttuja, nyt niihin sai vähän uutta perspektiiviä.

Sikoja ei kovin paljon Saaren toiminta-alueella enää ole, mutta vihreään kirjaan on merkitty jokaiselle pakolliseksi vähintään pari sikalakäyntiä. Sikaloissa keskityttiin mm. terveydenhuollollisiin asioihin, kuten olosuhteisiin ja hoitoon, sikojen käsittelyyn, lääkityksiin ja harjoiteltiin Sikava-lomakkeen täyttöä. Viimeisten Saaren jaksojen lähestymisen myötä osa porukasta havahtui huomaamaan sikamatkojen puuttumisen ja osalle yritettiin erikseen järjestää sikalakäyntejä. Sikalakäynnille kannatti siis melkein aina lähteä, mikäli sellainen oli tiedossa. Osa ratkaisi ongelman korvaamalla yhden Saaren viikoista jo ykköselläkin meille mainostetulla Seinäjoen sikaviikolla, jossa pääsi tutustumaan mm. kuntapraktiikkaan, paikallisiin sikaloihin ja Seinäjoen Eviraan/Ruokavirastoon (nimenmuutos eri virastojen yhdistymisen myötä alkaen vuoden 2019 alusta).

Silmäkoukut ja pari muuta instrumenttiä pesun jälkeen kuivumassa

Tuotantoeläinten parissa toimiessa saa välillä ihan kunnon treeninkin aikaiseksi, siitä toimi muistutuksena obstetriikan eli synnytysopin harjoitukset. Yhtenä päivänä harjoiteltiin perinteistä synnytysapua käsiä, naruja, ketjuja ja muita erilaisia apuvälineitä käyttäen "kohtuun" eri virheasentoihin asetetun kuolleen vasikan "synnyttämiseksi" luonnollista tietä. Toisena päivänä harjoiteltiin fetotomiaa eli kuolleen vasikan paloittelua vaijerilla sahaamalla kohdussa varoen avustajakaverin sormia. Fetotomiaa oli jo hieman harjoiteltu Lisääntymistieteen harjoituksissa, mutta tässä harjoituksessa tilanne vastasi enemmän todellista tilannetta kohtua demonstroivien laatikko-säkki-viritelmien ja lantioluidenkin ollessa paikallaan. Niin näissä harjoituksissa kuin oikeassakin elämässä on tärkeää tehdä ensin huolellinen tutkimus, jotta tiedetään missä asennossa vasikka on, minkä kokoinen se on ja onko se edes elossa. Varsinkin isompien vasikoiden kohdalla asennolla on todella paljon merkitystä, sillä luiden rajaama lantio-ontelo ei oikein pysty laajenemaan ja vasikkaa oikeaan asentoon kääntämällä voidaan saada juuri riittävästi tilaa vasikan synnyttämiseksi luonnollista tietä. Ja toki liian kauan ei saa myöskään pitkittää päätöstä siitä, ryhdytäänkö sektioon vai ei.

Ensimmäisten Saaren jaksojen aikana kaikilla taisi olla myös pakollinen terveydenhuolto- eli th-harjoitus sekä laboratorioharjoitus. Tämän lisäksi vuoden aikana piti tehdä pari pakollista naudan th-käyntiä, joihin liittyen oli yleensä tarjolla etukäteen perehdyttäväksi jonkinlaisia papereita kunkin tilan eläinten terveyteen ja tuotokseen liittyen. Terveydenhuoltoharjoituksessa kertailtiin terveydenhuoltokäyntien kannalta oleellisia perusasioita nautojen tilavaatimuksiin, ruokintaan, vetimien kuntoon, vesikuppeihin ja vedenvirtauksiin, sorkkiin, kuntoluokkiin ja vasikoiden hoitoon liittyen. Käytännössä asiaa päästiin tutkailemaan ja havaintoja tekemään Keudan navetalla. Iltapäivällä oli vielä laboratorioharjoitus, jossa käytiin läpi Saarella olevan labran laitteita ja niiden käyttöä. Loppujenlopuksi kovin paljon labralaitteita ei klinikkavuoden aikana joutunut käyttämään, päivystyksissä jonkun verran ja maitonäytteiden viljelyä jonkun verran.

Andrologian harjoitukset taisivat olla kaikilla vasta viimeisten Saaren jaksojen aikana. Harjoituksessa käsiteltiin mm. siemenenkeruuta, sperman koostumusta eri eläinlajeilla, sperman tutkimista, koirien lisääntymissykliä ja sytologisia muutoksia eri vaiheissa. Siemenenkeruuta demonstroitiin koiran avulla ja mikroskooppia pääsi jokainen tuijottelemaan ja laskemaan erilaisten, myös epänormaalien siittiöiden määrää. Pakollinen eläinsuojelupäivä järjestettiin Viikissä muutaman opiskelijan ryhmänä kerrallaan vähän eri aikoihin klinikkavuoden loppupuoliskon aikana. Päivän aikana käytiin keskustellen läpi esimerkiksi itselle vastaan tulleita eläinsuojelullisia asioita ja pohdittiin eettisiltä kannoilta monenlaisia asioita. Mietimme omaa eetistä näkemystämme ja sen mahdollista muuttumista opiskeluvuosien aikana. Teimme jo ykkösellä omaan eläinetiikkaan liittyvän testin, johon on mielenkiintoista verrata omia nykyisiä ajatuksiaan. Helpompi toki olisi, jos olisi tallentanut tuon testin tuloksen silloin ykkösellä johonkin... Oli mukava jutella näistä asioista omien tulevien kollegojen kanssa ja huomata, että aika samoja ajatuksia on meillä kaikilla. Yritetään ymmärtää myös sitä omistajapuolta, mutta toisaalta eläinlääkärinä ollaan kuitenkin se taho, jonka pitää puolustaa eläimiä. Hyvin ajatuksia herättäviä keskusteluita kaikin puolin.


Huh, onneksi osan asioista olin kirjoittanut jo aiemmin, sillä pakko myöntää että moni asia on jo näistä demoista ja harjoituksista ehtinyt unohtuakin. Valitettava tosiasia lienee se, että ihmisen muisti on rajallinen ja jos jotakin asiaa ei jatkuvasti kohtaa esimerkiksi työssään, sitä ei vain pysty muistamaan. Tarvittaessa pitää sitten kertailla asioita kirjojen, tietokoneen tai muistiinpanojen syövereistä...