Tiedettä ja tutkimusta

Syyskuun lopulla syvennyttiin eläinlääketieteelliseen tutkimukseen JETin (Johdanto eläinlääketieteelliseen tutkimukseen) parissa ja alettiin puhua tulevasta kandidaatin eli kandin tutkielmasta sekä eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielmasta eli lisurista. Opetushan meillä tosiaan perustuu jatkuvasti päivittyvään tieteeseen ja tutkimuksia on opittava seuraamaan jo opintojen aikana. Työelämässä tietoa on osattava hakea itse ja päivittää siten omaa osaamistaan ja tietämystään.

JETin tavoitteista kerrotaan opinto-oppaassa näin:

Opiskelija

• osaa kertoa tieteellisen ajattelun ja päättelyn periaatteista

• osaa kiinnittää huomiota tutkimuksessa käytettyyn koemateriaaliin ja sen otoskokoon

• osaa kertoa tieteellisen tutkimuksen toimintatavoista ja raportoinnista eettiset näkökohdat huomioiden

• tuntee koe-eläintoiminnan perusteet

• osaa käsitellä koe-eläimiä

• osaa tarkastella kriittisesti tietolähteitä ja kiinnittää huomiota tutkimustulosten näytön tasoon

• tuntee tieteellisen kirjoittamisen perusteet

Kandidaatin tutkielma on eläinlääkiksen kirjallisuuskatsauksena toteutettava opinnäytetyö. Moniin muihin tiedekuntiin verrattuna kandin tutkielma on hyvin lyhyt, vain 5-7 sivua ja sen tulee perustua tieteellisiin artikkeleihin. Kandiin kuuluu myös kypsyysnäyte, joka käytännössä tarkoittaa kirjoitetun tutkielman kielen arvioimista kielentarkastajalla. Lisäksi oma tutkielma tulee esittää kandiseminaarissa, joita on neljä yhden lukuvuoden aikana. Pääsääntöisesti kandin tutkielma tulee tehdä vuoden aikana siitä, kun on aiheen varannut, jotta aiheita ei hamstrattaisi ja varattaisi pitkiksi ajoiksi. Osa tekee kandinsa toisena vuonna, kuten itsellänikin on tavoitteena, osa vasta kolmantena vuonna. Kandidaatin tutkinto tulisi olla suoritettuna neljännen vuoden syyslukukauden loppuun mennessä, mutta ilmeisesti tässäkin on jonkin verran joustoa. Liian pitkälle kandin suorittamista ei kuitenkaan kannata venyttää, kuten ei muidenkaan kurssien suorittamista, sillä kuten olen yrittänyt aiemminkin sanoa, asiat alkavat helposti kasaantua, kun niitä lykkää.

JETiin kuului pienemmissä ryhmissä tutkijahaastattelutilaisuuksia, joissa tiedekunnan tutkijat kertoivat meneillään olevista tai jo tehdyistä tutkimuksistaan ja me opiskelijat saimme kysellä niistä. Näistä haastatteluista tuli tehdä myös yksin tai pareittain tiivistelmä, josta pääpiirteittäin selvisi kunkin haastatellun tutkimushankkeen tausta, tavoite ja hypoteesi, tutkimusmenetelmät, tulokset ja niiden tulkinta, johtopäätökset ja niiden merkitys sekä tulosten esittäminen viiteryhmille. Jos ei aiemmin ollut juuri kokemusta tieteellistä artikkeleista, näiden haastatteluiden ja ennakkoon saatujen taustamateriaalien perusteella kokemusta tuli varmasti roimasti lisää.

Lisäksi perehdyimme tieteellisen kirjoittamisen saloihin. Tieteellisellä tekstillä on oma määritelmänsä ja tietty rakenne, joka määräytyy kunkin tiedeyhteisön mukaan. Kävimme läpi tekstintyöstämismenetelmiä ja harjoittelimme kirjoittamista eri harjoitusten avulla. Puhuimme myös aikataulutuksesta ja suunnitelmien tekemisestä osana kirjoitusprosessia. Näistä toivottavasti oli apua monelle, vaikka itse myönnänkin oppineeni näitä asioita kantapään kautta.

Yksi JETin luennoista käsitteli koe-eläimiä, koe-eläintoimintaan liittyviä lakeja ja säädöksiä sekä koe-eläimien käsittelyä ja niille tehtäviä toimenpiteitä. Koe-eläintoiminnassakin tapahtuu jatkuvasti muutoksia ja päivityksiä parempaan suuntaan. Uusien tutkimustietojen perusteella esimerkiksi eläinten käsittelyä muutetaan eläimille mukavammaksi. Yhtenä päivänä pääsimme koe-eläinkeskukseen vierailulle. Tähän vierailuun sisältyi tutustumista koe-eläinkeskukseen ja sen toimintaan, käsittelyharjoituksia sekä demonstraatioita eläimillä. Valitettavasti kaikki vuosikurssiltamme eivät päässeet koe-eläinkeskukseen käymään, sillä paikkoja oli koko vuosikurssin kokoon nähden liian vähän tarjolla ja lisäksi jyrsijöitä tai kaneja omistavilta henkilöiltä oli pääsy ehdottomasti kielletty koe-eläinkeskukseen. Tämä kielto oli tautiriskin takia, mikä on ihan ymmärrettävää.

Koe-eläinkeskukseen menimme sisään pienissä, maksimissaan 5 hengen ryhmissä. Pukuhuoneessa piti riisua pois kaikki korut ja vaatteet alusvaatteita lukuunottamatta, jonka jälkeen pesimme ja desinfioimme huolellisesti kätemme ja pukeuduimme tietyssä järjestyksessä koe-eläinkeskuksen sukkiiin, haalareihin, käsineisiin, hengityssuojaimiin ja myssyihin. Tämän jälkeen astuimme yksitellen minuutiksi ilmasuihkuun, jossa ilmeisesti viimeisetkin rippeet ulkoisista mikrobeista poistuivat ilman puhaltaessa ympärillämme. Vasta sitten pääsimme varsinaisiin koe-eläinkeskuksen tiloihin, kaikki suojavarusteisiin pukeutuneina. Ei voinut olla miettimättä, että oikeastiko jokainen näissä tiloissa työskentelevä tekee tämän operaation joka päivä ja kulkee päivät pitkät lähes tunnistamattomana. Mutta pakkohan se on, eläimet on pidettävä terveinä, eikä tiloihin saa päästä mitään ylimääräistä. Ainakaan ei tarvitse miettiä, mitä pukea töihin päälleen!

Kuva: https://commons.wikimedia.org/wiki/Mus

Kiersimme koe-eläinkeskuksen tiloissa eri henkilöiden opastamana kysellen ja ihmetellen asioita. Eläinten määrä näissä tiloissa oli melkoisen suuri, vaikka emme toki edes kaikkia niistä päässeet näkemään. Yhdessä huoneessa oli kuitenkin todella monia häkkejä ja huoneita oli useampia. Hiiret ja rotat oli numeroitu ja osa niistä osallistui joihinkin tutkimuksiin. Pääsimme itsekin harjoittelemaan hiirten ja rottien käsittelyä luennolla esiteltyjen tapojen avulla. Hiiret kyllä viipottivat melko kovaa karkuun, kun niitä yritti saada kiinni, mutta lopulta sekin onnistui. Eikä sopivan otteen ottaminenkaan kokemattomalle ollut helpoimmasta päästä, varsinkin kun hiirulaiset yrittivät päästä kääntymään ja puremaan vähänkin liian löysässä otteessa. Rotat olivat ehkä helpompia käsitellä isomman kokonsakin takia. Ainakin itselleni nämä pienet käsittelyharjoitukset olivat ehdottomasti hyödyllisiä, kun ei juuri ole näin pienten eläinten kanssa tullut pyörittyä. Ehkä osaan tulevaisuudessa ottaa jonkun lemmikkihiirestä tai -rotasta vastaanotolla asiantuntevalta näyttävän otteen ja tehdäkin eläimelle jotakin.

Käsittelyharjoitusten lisäksi näimme injektiodemonstraation, jossa rotalle injektoitiin NaCl:ää vatsaonteloon. Niin tässä kuin muissakin injektioissa anatomian tulee olla hallussa, jotta injektio menee todella sinne minne pitää ja varsinkin tutkimuksissa sillä voi olla tutkittavien aineiden imeytymisen ja kertymisen kannalta merkitystä, tökkääkö neulan suoleen vai vaikkapa maksaan. Myös verinäytteen ottamista demonstroitiin ajamalla rotan takajalasta karvat pois ja pistämällä reikä vena saphenaan. Varsinkin hiirellä on niin pienet verisuonet, että neulan pistäminen suoneen on haastavaa. Siksi on helpompi tehdä pieni reikä suoneen ja ottaa siitä tarvittava määrä verta talteen. Raajojen lisäksi verinäytteitä voidaan ottaa myös hännästä.

Kuva: http://www.procedureswithcare.org.uk/intraperitoneal-injection-in-the-mouse/ (<- tuolta löytyy myös video vatsaonteloon tehtävästä injektiosta)

Vaikka koe-eläintoiminnasta olisi mitä mieltä, monia meistä ihmisistä ei välttämättä olisi koskaan syntynytkään ilman eläimillä tehtyjä kokeita lääkkeiden ja rokotteiden kehityksen parissa. Historiasta löytyy melkoisia tautiepidemioita, joiden perusteella voidaan todeta eläinkokeiden olevan melko ratkaisevassa roolissa lääketieteen kehitykselle. Itse näen koe-eläintoiminnan jokseenkin tarpeellisena, mutta toki vaihtoehtoisia keinoja tulisi käyttää mikäli se vain on mahdollista ja eläinten kipu ja tarpeeton kärsimys tulisi minimoida.

Bakteerien sielunelämää

Syksyn ensimmäisen periodin päätti Yleisen bakteriologian tentti. Nyt saammekin nauttia tai "nauttia" parin viikon tauosta ensin väliviikon eli perioditauon muodossa ja sitten harjoitteluun varatun ajan takia. Vuosikurssilaisilla on ollut monenlaisia suunnitelmia näiden parin viikon ajalle: osa tekee kandia, osa on harjoittelussa tai töissä, osa lomailee ja osa matkustelee. Ihan täysin opiskelua ei voi kuitenkaan unohtaa, sillä seuraavan periodin kurssien opettajat jo ahdistelevat meitä sähköpostilla...

Yleinen bakteriologia alkoi jo syyskuun loppupuolella bakteerien perusrakenteeseen tutustumalla. Tämä kurssi kuuluu Eläinlääketieteellisen mikrobiologian ja immunulogian opintokokoinaisuuteen, johon kuuluvat myös tämän parin viikon tauon jälkeen alkavat Virologia ja Immunologia sekä joulukuussa alkava Spesifinen bakteriologia ja mykologia. Paljon tärkeää asiaa on tullut ja on vielä tulossa, sillä bakteriologia on aika tärkeässä roolissa eläinlääkärin työssä. Perusrakenteiden ymmärtäminen auttaa paitsi bakteerien tunnistamisessa myös sopivan lääkeaineen ja esimerkiksi desinfiointiaineen valinnassa.

Yleisestä bakteriologiasta sanotaan opinto-oppaassa näin:

Opiskelija osaa 

• käyttää bakteriologiaan ja bakteerigenetiikkaan liittyvää keskeistä terminologiaa 

• kuvata bakteerien taksonomiaan ja tunnistamiseen liittyvät keskeiset periaatteet 

• selittää bakteerisolun perusrakenteen ja eri rakenneosien toiminnallisen merkityksen

• verrata grampositiivisen ja gramnegatiivisen bakteerisolun rakenne-eroja ja niiden kliinistä merkitystä 

• selittää bakteerien kasvuun, aineenvaihduntaan ja kasvun kontrolliin keskeisesti liittyvät tekijät 

• kuvata infektiotauteihin ja infektion syntymiseen ja leviämiseen liittyvät peruskäsitteet 

• kuvata bakteerien tärkeimmät patogeenisuusmekanismit

• kuvata mikrobilääkeryhmät ja niiden vaikutusmekanismit

• kuvata mikrobilääkeresistenssin kehittymismekanismit ja eri esiintymismuodot

• kuvata keskeiset elimistö-mikrobi-vuorovaikutuksiin liittyvät tekijät

Noita opinto-oppaan tavoitteita katsoessa törmään heti pieneen ristiriitaan oman kurssimme osalta. Kaksi viikkoa ennen tenttiä eteemme ilmestyi pitkä lista mikrobilääkkeitä, jotka "olisi hyvä pääpiirteissään osata" jo nyt. Moni tuskaili näiden nimien kanssa alusta saakka, vaikka meille luennolla sanottiinkin, että riittää kun osaa nimetä jonkun mikrobilääkeaineen kustakin ryhmästä. Niitä kyllä oli aika paljon.. Ja varsinkin kefalosporiinien opettelu on oikein hauskaa, kun nimet ovat hyvin samanlaisia: kefaleksiini, kefuroksiimi, keftiofur, kefkinomi... Sitten kun vielä muistaisi mikä lääkeaine kuuluu mihinkin ryhmään, kun on makrolidejä, kinoloneja, linkosamiineja, tetrasykliinejä, nitroimidatsoleja... Jotenkin itselle jäi sellainen fiilis, että onkohan ihan tarkoituksenmukaista vielä tässä vaiheessa opiskella näitä kaikkia nimiä ulkoa? Ne tulevat meille vielä ilmeisesti tässä kakkosvuoden aikana uudestaan vastaan ja silloin luultavasti kaikki pitäisi osata. Nekin, joita käytetään vain ihmispuolella. Olisi ehkä ollut parempi, jos tälle kurssille olisi riittänyt lääkeryhmien nimien opettelu ja niiden vaikutusmekanismit ja sitten myöhemmin vasta syvennytty eri lääkeaineisiin. Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki mikrobilääkkeet ovat melkoisena sillisalaattina päässä. No, ehkä beetalaktaamit ovat sentään muistissa.

Enkä nyt valita siitä, että näitä pitää opetella ulkoa. Tottakai ne pitää osata sitten kun olemme praktiikassa, mutta ainakaan itselle tämä parin viikon pikapänttääminen ja mahdollisimman monen nimen ulkoaopettelu ei missään nimessä ole se toimivin tapa oppia asioita. Kun lääkeaineet on vain suhteellisen nopeasti käyty läpi luennolla, ei niistä jää juuri mitään päähän. Itse opin parhaiten, kun asiaan perehdytään syvällisemmin, esimerkiksi lääkeaineen kohdalla kerrotaan minkälaisissa tapauksissa sitä käytetään, mitä toki meilläkin luennoilla jonkin verran tuli esiin. Uskon kyllä, että näihin puredutaan vielä paremmin Spesifisessä bakteriologiassa ja mykologiassa. Ainakin opinto-oppaassa tavoitteeksi kerrotaan juuri näitä asioita, toisin kuin tämän kurssin tavoitteissa. Onneksi kursseista saa ja pitääkin antaa palautetta.

Kaikesta huolimatta pidin itse kurssista paljon ja olen innoissani opiskellut bakteerien saloja ja innolla odotan myös tulevia mikrobiologian ja immunologian kursseja. On ihanaa tietää, että nämä ovat juuri niiden asioiden perusteita, joita tarvitsen sitten tulevaisuudessa praktiikassa. Luennoilla olleet käytännön esimerkit siitä, onko pitoisuudeltaan suurempi mikrobilääkeaine aina parempi kuin toinen, pitoisuudeltaan pienempi lääkeaine (saattavat vaikuttaa täysin eri bakteereihin) tai mikä lääkeaine ei toimi ollenkaan johonkin bakteeriin sen luontaisen resistenssin takia, saavat ajatukset välillä karkailemaan sinne tulevaisuuden eläinlääkärin vastaanotolle. ;)

Geenejä ja genetiikkaa

Syyskuussa aloiteltiin perehtyminen eläinlääketieteelliseen genetiikkaan koirien geenejä paljon tutkineen Hannes Lohen johdolla. Pakko sanoa, että huikean hyvissä käsissä kyllä olemme koko opintojen ajan saadessamme näinkin upeiden alansa asiantuntijoiden luentoja kuunnella! Lohi toimii professorina niin eläinlääketieteellisessä kuin lääketieteellisessäkin tiedekunnassa. Vaikkei mitään genetiikasta etukäteen ymmärtäisi, tämän kurssin aikana tulee selväksi geenitutkimuksen hyödyllisyys niin eläinten kuin ihmistenkin kannalta. Koirien perinnöllisten sairauksien selvittämistä voidaan hyödyntää ihmispuolellakin, sillä monet tautigeenit ovat käytännössä samoja.

Eläinlääketieteellisen genetiikan oppimistavoitteet listataan opinto-oppaassa seuraavasti:

Opiskelija

• tunnistaa ja osaa selittää perinnöllisyystieteeseen ja periytyvyyteen liittyviä peruskäsitteitä ja ilmiöitä

• osaa kuvata erilaisia geenitutkimukseen liittyviä laboratoriomenetelmiä

• osaa kuvata tautigeenitutkimuksen pääpiirteitä ja merkitystä

• tuntee kotieläinten jalostustoimintaa ja sen vaikutuksia eläinten terveyteen ja hyvinvointiin

Eläinlääketieteellisessä genetiikassa on käsitelty paljon geenien sekvensointia ja eri markkereiden käyttöä. Luennoilla on vilissyt paljon termejä, jotka kannattaa opetella heti alusta saakka päästäkseen helpommalla (ja ymmärtääkseen luentojen sisältöä edes auttavasti...). Lohelle itselleen nämä termit ovat arkipäivää, eikä hän välttämättä aina muista kaikkia termejä selittää auki innostuessaan kertomaan tutkimuksistaan, mutta selittää niitä kyllä kysyttäessä. Onneksi hän myös selittää vaikeita asioita juurta jaksain monella eri tavalla ja piirtäenkin, jotta varmasti ymmärtäisimme mistä on kyse.

Farmakogenetiikan luennolla puhuimme siitä, miten geenit vaikuttavat eri lääkkeiden vasteisiin eri yksilöillä. Jopa yleinen parasiittilääke saattaa joillekin koiraroduille aiheuttaa halvauksen tai jopa kuoleman. Klinikalla eläinlääkäreiden kauhuna saattaa olla pinseri, jonka rokoteherkkyys voi aiheuttaa hyvinkin voimakkaan reaktion ihan normaalista rokotteesta. Nämä vasteet saattavat hyvinkin olla seurausta mutaatiosta tietyssä geenissä. Olisikin erittäin hyödyllistä tutkia kunkin koiran genomi, jotta eläinlääkärit tietäisivät heti koiran tullessa vastaanotolle, mitä lääkkeitä käyttää ja mikä ei missään nimessä sovi kyseiselle koiralle.

Lohen luentojen lisäksi olemme päässeet kuulemaan oman alansa asiantuntijoita kotieläinjalostuksen saralta. Äärimmäisen mielenkiintoisia luentoja kaikki! Jalostustyössä lasketaan paljon erilaisia indeksejä ja odotusarvoja monenlaisilla laskukaavoilla. Lopputuloksena saatu numeerinen luku on siltikin vain korkeintaan lähelle osuva veikkaus, sillä sattuman ja ympäristön vaikutus lopulliseen fenotyyppiin on suuri. Melkoisen pitkäjänteistä työtä on esimerkiksi nautakarjan jalostuksessa tehty pyrittäessä parantamaan lypsylehmien tuotosta ja utarerakennetta, sillä uuden yksilön kasvattaminen vasikasta lypsäväksi lehmäksi kestää vähintäänkin pari vuotta - ja sittenkin vasta nähdään, mihin lehmä pystyy ensimmäisellä laktaatiokaudellaan (= lypsykaudellaan). Myöhemmät laktaatiokaudet saattavat olla parempia tai sitten vaikkapa lehmän utarerakenne saattaa romahtaa, jolloin tehty työ tavallaan valuu hukkaan. Lehmää, jonka utare viistää maata, ei todennäköisesti kannata käyttää jalostukseen.

Kurssin aikana on puhuttu paljon koirien genetiikasta ja jalostuksesta ja näistä varmaankin jokaisella on oma mielipiteensä. Kennelliiton luennolla keskustelimme paljon koiranjalostuksesta ja ainakin itseäni alkoi lähinnä surettaa joidenkin ihmisten (huom! ei missään nimessä kaikkien, kaikissa ryhmissä on aina omat mädät omenansa) ymmärtämättömyys ja jopa ongelmien täysi kieltäminen tiettyjen koirarotujen perinnöllisiä sairauksia koskien. Sokea ulkomuodon tuijottaminen ja vaaliminen on johtanut sellaisiin koiriin, jotka eivät ehkä kykene liikkumaan tai hengittämään normaalisti. Kuorsaaminenkin on jo merkki siitä, ettei koiran hengitys ole normaalia, kuten luennolla kuulimme ja olen samaa mieltä. Onneksi ainakin osa kasvattajista ja jalostajista ymmärtää, että jotain tarttis tehrä. Kennelliitto on lähettänyt Maa- ja metsätalousministeriöön eläinsuojelulain uudistusta koskevan kannanottonsa, johon kannattaa tutustua. Nähtäväksi jää, mitä tuo tuleva eläinsuojelulain uudistus lopulta pitää sisällään vallitsevan resurssipulan takia. Eläinlääkäreinä meillä on suuri neuvonnallinen tehtävä ja varmasti sukset menevät ristiin jääräpäisimpien koirankasvattajien kanssa. Mutta kuka pitää eläinten puolta, jos ihmiset ovat jo niin sokeutuneita omalle toiminnalleen, etteivät näe eläimen jatkuvaa kärsimystä? Faktaa ja tutkimustietoa on olemassa onneksi jo niin paljon, että näitä asioita on mahdotonta kieltää.

 

Ilmeisen tunteitaherättävä aihepiiri täälläkin päässä! ;)

R niinkuin ravitsemus

Ilmat ovat vihdoin viilenneet ja syksy on tehnyt kovaa vauhtia tuloaan. Toisen vuoden opintoja on nyt aika lailla kuukausi takana ja paljon uutta asiaa on jälleen tullut. En tiedä johtuuko opinnoista, sateisesta säästä vai mistä, mutta pientä saamattomuutta ja väsymystä on ollut aistittavissa niin itsessäni kuin opiskelukavereissakin. Toivottavasti tämä kääntyy parempaan suuntaan, koska uskon opintojen kannalta raskaampien aikojen olevan vielä tämän vuoden osalta edessä!

Toinen eläinlääkisvuosi on aloitettu toisen kotimaisen kielen eli käytännössä useimpien tapauksessa ruotsin parissa sekä eläinten kliinistä ravitsemustiedettä opiskellen. Tämä ravitsemustieteen kurssi on käsittääkseni oikeastaan ainoa eläinten ravitsemusta käsittelevä kurssi eikä asioissa kovin syvälliselle tasolle luentojen aikana päästy. Meitä kuitenkin muistutettiin siitä, että varsinkin tuotantoeläinpuolella ravitsemuksen omat asiantuntijat löytyvät kotieläintieteen osaajista, joita siis myös opiskelee Viikin kampuksella. Perustiedot ravitsemuksesta täytyy kuitenkin jokaisen eläinlääkärin ymmärtää ja toisaalta taas pieneläinpuolella eläinlääkäri on useimmiten ainoa kyseisten eläinten ravitsemuksesta jotain ymmärtävä asiantuntija. Pitää siis tietää, mitä kysyä eläimen omistajalta, jos epäilee jonkin olevan ruokinnassa vialla eikä tyrkyttää omistajalle heti ensimmäisenä klinikalla myytävän yhteistyöfirman rehusäkkiä.

Opinto-oppaassa eläinten kliinisen ravitsemustieteen tavoitteista sanotaan näin:

Opiskelija osaa

• arvioida ja laskea eläinten ravinnontarpeen

• arvioida tavallisimpien kotieläinten (nauta, sika, lammas, vuohi, hevonen, kana, koira ja kissa) ruokinnan onnistumista käytettyjen rehujen ja rehumäärien, sekä eläinten laskennallisen ravinnontarpeen perusteella

• arvioida aiheuttaako eläimen ruokinta sairausriskin

• arvioida rehun laatua ja sen merkitystä eläinten terveydelle

Pääpaino kurssilla tuntui olevan tuotantoeläinten ruokinnassa. Luennoista oli mahdollista tehdä erilaisia kertaustehtäviä, jotka ainakin itse koin hyödylliseksi. Pääsimme laskemaan eri eläinlajien ravinnontarpeita entisen MTT:n eli Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen, nykyisen LUKE:n eli Luonnonvarakeskuksen ylläpitämiä Rehutaulukoita ja ruokintasuosituksia hyväksikäyttäen. Näiden taulukoiden lisäksi varsinkin nautapuolella käytetään paljon ruokinnan suunnittelun apuvälineenä rehuanalyysejä, joissa määritetään rehujen ravitsemuksellista koostumusta. Valitettavasti kaikki tilat eivät näitä harrasta, vaan osa ruokkii eläimensä "mutu-tuntumalla". Hevostaloudessakin taitaa vallita hyvin samanlainen tilanne, eli hyvin harvoin hevosille annetusta heinästä tehdään rehuanalyysejä. Luentojen lisäksi kurssin ohjelmaan kuului säilörehukurssi, jossa siis pääsimme itse arvioimaan säilörehun ravitsemuksellista arvoa.

Kissojen ja koirien ruokinnasta meille luennoi pari aiempien vuosikurssien opiskelijaa, jotka kyllä vaikuttivat tietävän mistä puhuvat. Vaikka luennoilla oli paljon perustietoa, tuli silti myös jonkinlaisia ahaa-elämyksiä ja muistinpa myös joskus joistakin asioista kuulleeni aiemminkin. Jonkinlaisia herätyksiä koin omallakin kohdalla, ja lisäsin heti vesikuppeja useaan paikkaan kissaluennon vaikutuksesta. Kissan kannaltahan on paras, jos vettä on saatavilla useasta paikasta ja kissan on helppo pysähtyä muuten laiskana vedenjuojana vesikupille ohikulkiessaan. Raakaruokinnasta puhuttiin luennoilla myös aika paljon, mutta pitää muistaa, että raakaruokintakin pitää sisällään monenlaisia ruokintatapoja ja voi aiheuttaa ongelmia, jos ei ole oikeasti perehtynyt kunnolla asioihin. Vääränlainen hivenaineiden suhde voi heikentää toisten hivenaineiden imeytymistä. Hyvä eläinten ruokintaan liittyvä ohje on tullut jo joskus aiemminkin esiin: jos eläin on kliinisesti hyvinvoiva, onko sen ruokintaa tarpeellista muuttaa?

Syksyllä bongattuja kurkia ja olkipaaleja 

Yhden perjantaiaamupäivän vietimme Valiolla Pitäjänmäessä kuunnellen paria asiantuntijaa Valion toimintaan, rehuanalyyseihin sekä eläinten terveydenhuoltoon liittyen. Valion terveydenhuoltoeläinlääkärinä jo pitkään toiminut Laura Kulkas kyllä vaikutti melkoiselta asiantuntijalta luennoidessaan meille lypsylehmien terveydenhuoltoon liittyen. Meille tarjottiin myös pientä välipalaa sekä lounas, joten opiskelijan näkökulmasta tämä oli aika kiva excursio!

Itselleni ainakin heräsi eläinten ruokinnasta paljon ajatuksia ja varmasti näistä asioista keskustellaan paljonkin tulevaisuudessa niin omien ystävien, opiskelukavereiden kuin asiakkaidenkin kanssa. Sinänsä harmi, että pienempien lemmikkien ruokintaa näillä luennoilla ei edes mainittu ollenkaan, vaikka niistäkin jotain kannattaisi eläinlääkärinä tietää. Eläinten ruokinnan hallinta on siis aika pitkälti kiinni omasta kiinnostuksesta ja meidän pitääkin ottaa aika paljon itse asioista selvää, jos oikeasti haluamme olla päteviä asiantuntijoita tällä alueella. Oikeanlaisella ruokinnalla kuitenkin voidaan ennaltaehkäistä kaikilla eläinlajeilla aika paljon terveysongelmia ja vaikuttaa eläinten hyvinvointiin.

Opiskelutekniikat ja -rutiinit

Joku kysyi aiemmin, miten olen opiskellut eläinlääkiksessä ja riittääkö opiskelun lisäksi aikaa mihinkään muuhun elämään. Ensinnäkin, opiskelijoita ja opiskelutekniikoita on paljon erilaisia. Jos ei tiedä miten oppii parhaiten, kannattanee ottaa siitä selvää. Tosin luin juuri jonkun artikkelin, jossa todettiin, että visuaalisille, auditiivisille tai kinesteettisille oppijoille ei ole olemassa tieteellistä pohjaa. Voi hyvin pitää paikkansa, mutta oli miten oli, kannattanee silti miettiä, miten itse oppisi asioita parhaiten ja käyttää se tieto tehokkaasti hyödykseen! Jos opit paremmin ajatus- ja käsitekarttoja tekemällä, tee niitä. Jos anatomisten rakenteiden piirtäminen auttaa opiskelussa, piirrä. Jos muistat helposti kuulemasi, lue tekstiä ääneen ja tee vaikkapa tallenne, jota voit kuunnella. Tai jos koet usemmasta tavasta olevan hyötyä, käytä useampaa tapaa ja sovella eri menetelmiä eri kursseille! Oppimisen kannalta lienee oleellisinta, että tietoa työstetään, oli tapa sitten mikä hyvänsä.

Itse koen olevani aika visuaalinen oppija ja muistan aika hyvin näkemäni ja nähdessäni sisäistämäni asiat. Vieläkin pystyn kuvittelemaan mielessäni ne viime syksyn osteologiassa käsissä pyörineet luunkappaleet ja VeHen leikkelyissä verisuonten haarautumiset ja aika moni anatomian rakenne löytyy vielä muistin syövereistä. Esimerkiksi osteologiassa opin parhaiten niin, että olin etukäteen lueskellut materiaalia ja tiesin edes vähän, mitä seuraavalla kerralla dissektiosalissa käsitellään. Materiaalit olivat mielestäni hyvin selkeät ja niiden perusteella osasi etsiä luista vaadittavia rakenteita ja kirjoitin välillä myös omia pieniä muistisääntöjä papereihin. Lisäksi pienryhmissä pohdiskelu teki oppimisesta ehkä vieläkin helpompaa. Kun rakenteet kävi näissä pienryhmissä huolellisesti läpi, opettajilta toki varmistaen, että oli ymmärtänyt asiat oikein, oli kotona kertaus todella helppoa. Vaikeinta olikin ehkä muuttaa luut 3D-malleista kirjoissa näkyvään 2D-muotoon, mutta hetken pähkäilyn jälkeen se oli vaikeimmissakin tapauksissa suhteellisen yksinkertaista.

Koulupäivien jälkeen kotona tosiaan tuli kertailtua aiemmin opittuja asioita ja lisäksi hyödynsin flash cardseja niin paperi- kuin tietokoneversionakin. Latasin siis koneelleni flash card -sovelluksen, johon syötin kaikki osteologian monisteessa esiintyneet rakenteet vastauksineen itselleni ymmärrettävällä tavalla. Kuvia en näissä flash cardseissa käyttänyt laiskuuttani, mutta niidenkin lisääminen on toki mahdollista. Paperiversiossa sen sijaan olikin sitten niitä kuvia eli käytössäni oli tuo aiemminkin täällä vilahtanut Saundersin Veterinary Anatomy Flash Cards.

Samalla tavalla opiskelin oikeastaan ensimmäisen vuoden kaikki anatomian kurssit, välillä enemmän tai vähemmän panostaen. Anatomian opiskelu on hyvin pitkälti ulkoaopettelua, sillä rakenteet joko osaa tai ei osaa - ei ole olemassa "jotain osaa selkänikamassa, joka tulee ylöspäin", vaan on osattava nimetä kyseinen rakenne processus spinosukseksi. Alkuun latina voi tuntua väkisin vääntämiseltä, mutta siihenkin tottuu ja sitä oppii hyvin nopeasti (riippuen toki ihmisestä). Ja ne anatomiset perusrakenteet ihan oikeasti kannattaa opetella hyvin heti alusta saakka, sillä kuuden vuoden opinnoista ei välttämättä selviä kovin helpolla, jos jo ensimmäisissä kursseissa takeltelee, eivätkä edes perusasiat ole hallussa. Tärkeimmät rakenteet toki kertautuvat tulevien opintojen aikana väistämättäkin.

Monista kursseista vanhemmat opiskelijat paljastivat vanhoja tenttikysymyksiä, jotka aika usein olivat ainakin osittain samoja myös meillä. Toki voi miettiä, onko järkevää opetella pelkästään vanhat tenttikysymykset vai kannattaisiko keskittyä kaikkien oleellisten asioiden opiskeluun, mutta pääsääntöisesti opettajat kyllä osaavat valita oleellisimpia asioita tentteihin. Itse hyödynsin näitä vanhoja tenttikysymyksiä osana kertausta eli etsin materiaaleistamme kysymyksiin vastaukset ja kirjoitin niistä omat muistiinpanot. Lisäksi pyrin panostamaan erityisesti niiden itselleni vaikeiden asioiden oppimiseen tekemällä niistä erilaisia muistiinpanoja. Myologiassa kirjoittelin myös omia muistiinpanoja lihasten origoista ja insertioista sekä tehtävistä oppiakseni ne paremmin ja VeHessä tein vastaavasti muistiinpanot siitä, mikä verisuoni kulkee minnekin ja mistä se lähtee. Olen myös käynyt luennoilla mahdollisimman paljon opintojen alusta saakka ja kirjoittanut omia muistiinpanoja saamiimme luentomateriaaleihin, mutta joku toinen voi kokea oppivansa paremmin vaikkapa kirjoista lukemalla. Kirjojakin omistan ja niistä on suhteellisen helppo lukea luennon sisältö, jos ei luennolle ole päässyt tai jaksanut mennä. Niiden tehtävä ei siis suinkaan ole koristaa vain hyllyä tai toimia ekstrapainona laukussa, vaikka epäilemättä niiden avulla hyötyliikunnan vaikutus moninkertaistuu.

Vino pino pääsykoemuistiinpanoja ja -tehtäviä

Tärkeimmäksi koen ehkä ennaltavalmistautumisen luentoon, aktiivisen kuuntelun luennolla sekä sen jälkeen tapahtuvan kertauksen. Opiskelu vie aikaa, muttei suinkaan useimmiten koko päivää. Vuosikurssimme on jaettu karkeasti puoliksi ja harjoitustyöt tehdään yleensä kahdessa ryhmässä, toinen aamupäivällä ja toinen iltapäivällä. Tämä vapauttaa luonnollisesti toisen puolikkaan päivästä ja aika kannattaakin hyödyntää opiskeluun, jolloin iltaan saa sitten sitä omaakin aikaa. Välillä opiskelu vie enemmän aikaa, mutta välillä on taas lyhyempiä päiviä. Oppimista ei kuitenkaan voi mitata ajassa, eli en osaa sanoa opiskeluun kuluttamaani päivittäistä tuntimäärää. Yleensä ehdin iltaisin harrastaa ja touhuilla omianikin hyvin. Saan lisäenergiaa ja puhtia päiviini liikunnasta ja eläimistäni ja koen niiden tuovan mukavaa vastapainoa ajoittain hektiseenkin opiskeluun.

Valehtelisin, jos väittäisin tekeväni aina asiat näin huolellisesti. Välillä se aika ei itselläkään tunnu riittävän ja silloin on vain pakko pistää asiat tärkeysjärjestykseen, ottaa aikaa omaan palautumiseen ja lepäämiseen. Jälleen kerran, kaikkea ei voi eikä pidäkään osata ja oma jaksaminen on kuitenkin kaikkein tärkein asia koko kuuden vuoden opinnoista selviämiseksi.