Sisätautioppia

Neljäs opiskeluvuosi alkoi kummitella jo hyvin aikaisin kesällä sähköpostiin jatkuvasti tulevilla viesteillä milloin mistäkin asiasta tuleviin opintoihin liittyen. Tai siltä ainakin itsestäni tuntui. Nelosen päivystysvuorolistat saimme jo kesäkuussa, ja se paitsi aiheutti innostusta myös pientä jännitystä ja paniikkia. Kirurgian välinetilausta alettiin toden teolla suunnitella elokuussa, samoin kirjatilausta. Onneksi kaikki vastuuhenkilöt hoitivat näitä tilausasioita todella hienosti, eikä itselle jäänyt tehtäväksi kuin valita mitä kaikkea haluaa/pystyy tilata.

Luentomme alkoivat noin viikkoa ennen kuin monilla muilla eläinlääkisläisillä, varsojen orientoivaa viikkoa ja vitosten pari viikkoa aiemmin alkanutta klinikkakiertoa lukuunottamatta. Tämän vuoden luentomme pidetään aika lailla Yliopistollisen eläinsairaalan tiloissa, joten ellei muuten osallistu aktiivisesti esimerkiksi ainejärjestöjen järjestämiin erilaisiin tapahtumiin tai bileisiin, voi unohtaa melkein kokonaan muiden vuosikurssien olemassaolon vuodeksi. Meistä otettiin heti ensimmäisenä päivänä kasvokuvat eläinsairaalan sisäiseen käyttöön, jotta henkilökunnan olisi helpompi tunnistaa ja muistaa meidät nimeltä. Hygieniasta ja toimintatavoista eläinsairaalassa pidettiin infot heti aluksi ja saimme omat avaimet sairaalaan sekä nimikyltit päivystyksiä varten. Näiden lisäksi sekä Pieneläinsairaalalla että Hevossairaalalla oli omat infotilaisuutensa, joissa annettiin tarkempia ohjeita päivystyksissä toimimisesta. Hyvin nopeasti päivystysvuoromme alkoivatkin sitten jo pyöriä kaikkien muiden luentojen ja harjoitustöiden ohella.

Kirurgian välineitä.

Ensimmäinen kurssimme oli Pieneläinsisätautiopin blokki (SAIM eli small animal internal medicine), jota oli tänä vuonna täydennetty ilmeisesti viimevuotisen kurssipalautteen perusteella kahdeksalla mielenkiintoisella seminaarilla. Seminaareissa oli aina läsnäolopakko, kuten eksoottisia eläimiä käsittelevillä luennoillakin. Seminaarien rakenne vaihteli paljon, osassa ratkottiin pienenä ryhmänä potilastapauksia ja tehtiin pieni esitys aiheesta, osassa potilastapauksia käytiin läpi itse seminaarissa ilman etukäteismateriaalia, osassa oli lähes pelkkää luennointia höystettynä potilastapauksilla, mutta ehdottomasti erilaisten potilastapausten läpikäynnistä oli paljon hyötyä! Suurin osa vuosikurssistamme taisi olla luennoillakin paikalla, ja itse ainakin sain luennoista paljon enemmän irti kuin pelkistä kirjoista tai prujuista itsenäisesti opiskelemalla.

Pieneläinsisätautiopin osaamistavoitteista kerrotaan opinto-oppaassa näin:

Opiskelija osaa

• tunnistaa tärkeimmät sisätaudit koiralla, kissalla ja eksoottisilla eläimillä (fretti, jyrsijät, häkkilinnut ja matelijat) esitietojen ja kliinisten löydösten perusteella 

• määritellä tärkeimmät laboratorio- ja kuvantamistutkimukset, niiden käyttötarkoitukset ja diagnostisen arvon 

• arvioida sairauden etenemisen, vakavuuden ja ennusteen 

• kertoa yleiset hoitoperiaatteet 

• soveltaa teoreettista tietoa potilastapausten ongelmalähtöisessä selvittämisessä 

• käyttää kirjallisuutta, artikkeleita ja internetiä tiedonhaussa 

Sisätautioppi lähti käyntiin gastroenterologialla, kuten jo taisinkin aiemmassa postauksessa mainita. Lähdimme liikkeelle ihan termien määrittelystä ja sairauksien syntymekanismeista, sillä silläkin on tutkimusten kohdistamisen ja hoidon kannalta merkitystä, onko kyse regurgitoinnista vai oksentelusta eikä omistaja aina osaa erottaa näitä kahta toisistaan. Eläinlääkärin pitää osata esittää oikeita kysymyksiä, jotta ongelma voidaan paikallistaa oikeaan osaan elimistöä. Kävimme läpi akuuttia ja kroonista ripulia, ulostamisvaikeuksia, maksa- ja haimasairauksia, vatsaontelon turvotuksia, hoitomenetelmiä eri sairauksiin, mitä laboratoriomäärityksiä missäkin tapauksessa kannattaa tehdä ja mitä analyyseistä saadut arvot potilaan tilasta kertovat vai kertovatko mitään. Nämä asiat olivat tosiaan ainakin jossain määrin tuttuja niin patologiasta kuin JKT:n kliinisestä kemiasta, mutta nyt ne avautuivat ehkä vielä parempana kokonaisuutena ainakin itselleni.

Oksennuksenhoito-ohjeistusta luennolla jaetusta vihkosesta.

Nefrologiassa ja urologiassa käytiin läpi niin ylempien kuin alempienkin virtsatiesairauksien oireita ja siihen liittyvää terminologiaa, akuutteja ja kroonisia munuaissairauksia, laboratoriomäärityksiä, virtsatieinfektioita ja virtsakiviä sekä kissan virtsatiesairauksia. Virtsasta löytyy monta eläimen terveydentilasta kertovaa tekijää, joten se kannattaa muistaa aina tarvittaessa tutkia! Dermatologiassa kaivauduimme ihon eri kerroksiin ja useisiin eri sairauksiin niiden syntymekanismeihin, oireisiin ja näytteenottomenetelmiin perehtyen. Noin joka viides eläinlääkärin vastaanotolle tuleva potilas on ihopotilas, joten nämä asiat on syytä hallita tai ainakin osata ohjata potilas tarvittaessa eteenpäin asiantuntijalle. Meillä oli kunnia päästä dermatologian luennoillamme kuuntelemaan Suomen kokeneinta asiantuntijaa eläinten ihotautiasioissa, samoin kuin maksaluennoilla vastaavasti kokeneinta maksa-asiantuntijaa. Ihotautisairaudet vaativat usein pitkäjänteistä työtä ja sitoutumista eläinten omistajiltakin. On aina hämmentävää kuulla esimerkkejä siitä, miten eläinlääkärin sanoma ei ole mennyt omistajalle perille, joten ihan pienetkin asiat täytyy välillä vääntää rautalangasta ja kaikki pitää kirjoittaa paperille. Niinkuin se, että eliminaatiodieetillä omistaja onkin antanut koiralleen kielletyllä listalla olevia makupaloja, vaikka ohjeissa on miten kerrottu muiden ruokien syöttämisen olevan kiellettyä. Eliminaatiodieetti pitää selittää todella huolellisesti omistajalle, jotta omistaja ymmärtää miksi sitä tehdään ja miksi saa antaa vain tiettyjä ruokia.

Kardiologiassa perehdyimme erilaisiin sydänsairauksiin, niiden aiheuttamiin oireisiin, erilaisiin rytmihäiriöihin ja siihen, miltä ne näyttävät EKG:ssä, mitkä sydänsairaudet ovat millekin rodulle tyypillisiä, millaisia synnynnäisiä sydänsairauksia on olemassa, miten sydänsairaudet erotetaan hengitystiesairauksista, jos oireet sopisivat kumpaan vaan ja miten ja missä vaiheessa sydänsairauksia hoidetaan, mitä lääkkeitä käytetään ja millainen on ennuste eri sairauksissa ja eri sairauksien vaiheissa. Myös sydänsairauksien osalta korostettiin sitä, että koska vakavammissa tapauksissa voidaan joutua käyttämään jopa neljää eri lääkettä, on tärkeä selittää omistajalle jokaisen lääkkeen tarkoitus eläimen hoidossa, jotta omistaja ymmärtää jokaisen lääkkeen tärkeyden.

Seuraava aihekokonaisuus käsitteli hengitystiesairauksia ja näistä kahdesta oli yhteinen seminaari, jossa päästiin pohtimaan todellisten potilastapausten avulla sitä, oliko kyse hengitysteihin liittyvästä sairaudesta vai sydänsairaudesta. Asiat eivät tosiaankaan ole aina niin ihanan mustavalkoisia, että olisi helppo sanoa kummasta on kyse. Välillä voi olla kyse molemmistakin, mutta oleellista on päätellä tutkimusten perusteella se, kumpi sairaus on senhetkisen tilan eläimelle aiheuttanut. Eikä sekään aina ole niin selvää. Kävimme myös läpi näytteenottoa hengitysteistä ja saatujen tulosten tulkitsemista. Hengitystiesairauksissa puhuttiin myös paljon keskuteluakin aiheuttaneista jalostuksella aikaansaaduista sairauksista, jotka joillakin roduilla edustavat "normaalia". Brakykefaaliset eli lyttykuonoiset rodut ahtaine hengitysteineen lienevät kaikille tuttuja, mutta joka kerta jaksaa hämmentää se, miten sairas on ihmisen mielestä normaalia tai "söpöä". Luennolla sanottiin mielestäni kuitenkin hienosti se, että eläin on silti hoidettava, oli se lyttykuonoinen tai ei, sillä ei se ole sen eläimen vika, että ihminen on tehnyt siitä sellaisen. Meidän tehtävämme eläinlääkärinä on helpottaa näiden eläinten elämää mahdollisuuksiemme mukaan.

EKG:n tulkintaharjoituksia Vetcaren apuvälineviivoittimella.

Hematologian osuudessa perehdyimme veren sisältöön solutasolla. Selvitimme miten verenvuoto ja hemolyysi voidaan erottaa toisistaan, millaisia muutoksia kuuluu anemiaan niin solutasolla kuin kliinisinä oireinakin, mitä eri kehitysvaiheissa olevat punasolut kertovat potilaasta, millaisia punasoluja näkee esimerkiksi IMHA-potilaalla, miten verisively tehdään, mitä asioita pitää huomioida erilaisia analysaattoreita käytettäessä ja niiden antamia tuloksia tulkittaessa, mitä eri veriryhmiä kissoilla ja koirilla on olemassa, miten ne huomioidaan verensiirroissa ja miten verenluovutukset ja siirrot käytännössä hoidetaan. Paljon asiaa, jota oli kyllä käyty jo muistaakseni ykköselläkin jossain määrin läpi, mutta ehdottoman tarpeeseen tämä osuus kyllä tuli!

Onkologian luennot aloitettiin ainakin omasta mielestäni hyvin vaikuttavalla Niko Kettusen HS Tieteeseen kirjoittamalla jutulla "Syöpäsolu, joka ei suostu kuolemaan", jonka luennoijamme luki meille ääneen ja me kiltisti kuuntelimme. Valitettavasti tätä ei taida maksutta päästä lukemaan, olisin muuten sen linkannut tähän, mutta jos joku Hesaria tilaa, suosittelen sen googlaamaan ja lukemaan. Puhuimme syövän syntymekanismista, diagnostiikasta, yleisimmistä syövistä eri eläimillä ja syöpäsairauksien hoidosta. Pääsimme harjoittelemaan ohutneulanäytteenottoa viinirypäleillä näiden luentojen puitteissa, sillä luennoijamme halusi varmistaa, että jokainen varmasti osaa suorittaa tämän aika yksinkertaisen toimenpiteen oikein. Yksinkertaisuudesta huolimatta näytteenoton voi siis toki tehdä väärin, joten tästä ei varmasti haittaa ollut!

Seuraava "kokonaisuus" käsitteli luennoilla polysysteemisiä sairauksia eli käytännössä parvoviroosia, penikkatautia, tarttuvaa maksatulehdusta, leptospiroosia, kissaruttoa, FIP:iä, FeLV:iä, FIV:iä sekä monia enemmän tai vähemmän matkoilta tuliaisina tulevia sairauksia, kuten anaplasmoosia, erlichioosia, borrelioosia, leismaniaasia, babesioosia ja sydänmatosairauksia. Puhuimme rokotuksista ja niiden merkityksestä monien näiden sairauksien kannalta. Kaikkia sairauksia vastaan ei ole kuitenkaan olemassa toimivaa rokotetta ja varsinkin vektorivälitteiset sairaudet tulevat koko ajan pohjoisemmaksi uhaten siten myös meidän suomalaista eläinpopulaatiotamme. Näiden tautien merkitys tulee jatkossa olemaan varmasti yhä suurempi ja suurempi.

Näitä vektoreita Suomessakin vilisee... lemmikinomistajan ihanaa arkea kesällä!

Viimeinen tenttiin mukaan tullut kokonaisuus käsitteli endokrinologiaa, jossa kävimme läpi lähinnä merkittävimpiä sairauksia ja jätimme ajan puutteen vuoksi harvinaisemmat käsittelemättä. Puhuimme diabetes mellituksesta, hyperadrenokortikismistä, hypoadrenokortikismistä, hypotyroidismista ja hypertyroidismista, niiden oireista, diagnosoinnista, hoidosta ja ennusteesta. Näiden sairauksien kannalta on oleellista ymmärtää perusfysiologia niihin liittyvissä elimissä, jolloin pystyy myös ymmärtämään miksi tietyt tutkittavat arvot tietyissä tilanteissa nousevat ja tietyissä tilanteissa laskevat ja mitä se tarkoittaa eläimen tilan ja hoidon kannalta. Eläinlääkärin on osattava tunnistaa akuutti Addisonin kriisi ja toimia välittömästi eläimen hoitamiseksi.

Viimeiset kolme luentopäivää käsiteltiin eksoottisia eläimiä eli kaneja, jyrsijöitä, frettejä, matelijoita sekä lintuja, niiden tutkimisen ja hoidon erityispiirteitä ja tyypillisiä sairauksia. Kuten jo aiemmin eksoluennoilla ainakin JKT:ssä on ollut puhetta, moni eksoottinen eläin voi kuolla pelkästään tutkimuksen aiheuttamaan stressiin varsinkin ollessaan jo hyvin sairas, mikä pitää aina muistaa mainita omistajalle. Mieleen jäi varsinkin se, että vaikka kanejakin pidetään aika "halpoina" lemmikkeinä, niistä voi tulla aika kalliskin harrastus varsinkin jatkuvien hammasongelmien takia. Ja hammasongelmat pitää aina ehdottomasti hoitaa, oli kyseessä mikä eläin tahansa. Kaikki, joilla on joskus ollut todella kipeä hammas, ymmärtävät varmasti miksi ja muiden pitää vain uskoa järkipuhetta. Vaikkei eksoottisista eläimistä muuta ymmärtäisikään, kaikkien eläinlääkärien pitäisi pystyä kuitenkin antamaan kaikille eläinlajeille vähintään tarvittava hätäensiapu.

Yksi seminaarimme liittyi kissojen ja koirien käyttäytymiseen ja käyttäytymisongelmiin. Seminaarissa ehdimme käydä asioita aika pintaraapaisuna läpi, mutta muutamien potilastapausten kautta kävi kyllä selvästi ilmi, miten monimutkaista joidenkin käyttäytymisongelmien ratkominen todellisuudessa onkaan. Asia vaatii aika tarkkaa syventymistä ja omistajilta hyvin vahvaa sitoutumista ongelmien ratkaisemiseen. Käyttäytymisongelmat ja elinolosuhteiden parantaminen tulivat selvästi esiin myös kissojen virtsatieinfektioista puhuttaessa, sillä kissojen idiopaattinen kystiitti on juuri sellainen ongelma, joka vaatii omistajaltaan paljon ymmärrystä ja sitoutumista. Mutta niinhän se on oikeastaan millä tahansa eläinlajilla - omistajan pitäisi tietää ja ymmärtää lemmikkinsä luontaisesta käyttäytymisestä ja tarpeista aika paljon jo ennen itse eläimen hankintaakin ja muistaa, että kaikki omistajan elämässä tapahtuvat muutokset vaikuttavat hyvin pitkälti myös lemmikin elämään.

Kanin hermosto Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä, liittyy aiheeseen koska kani.

SAIM ei tosiaan ollut ihan mikään pieni ja helppo paketti, mutta peloistani huolimatta oma tenttini meni ihan hyvin. Lienee sanomattakin selvää, että tärkeää asiaa oli aika paljon, ja itse myös stressistä huolimatta nautin todella paljon oppiessani asioista lisää ja tajutessani ymmärtäväni aika paljon monistakin asioista. Luennoille oli ihana mennä, koska tiedonjano oli aika suurta. Välillä toki väsytti, mutta ei kai tätä kukaan tekisi, ellei nauttisi tästä?

Meillä on vielä tulossa palautetilaisuus, jossa käydään vaikeimpia kysymyksiä ja antamaamme palautetta läpi. On kyllä aina hienoa, kun opettajia oikeasti kiinnostaa opiskelijoiden antama palaute ja he haluavat kehittää kursseja jatkuvasti parempaan suuntaan. Tällä kurssilla se on kyllä näkynyt erityisen hienosti, vaikka toki aika monia aiempiakin kursseja on vuosi vuodelta "paranneltu". Se näkyy myös siinä, että kurssien sisältö tai toteutustavat ovat jonkin verran muuttuneet sen jälkeen kun meidän vuosikurssimme on niitä käynyt, eivätkä esimerkiksi omat höpinäni ykkösvuodelta enää välttämättä päde tämänvuoden ykkösten kursseihin. Mutta halu kehittyä on aika monessa asiassa hyvä juttu!

Synkkien ajatusten perjantai 13. päivä

Synkkyysvaroitus

Tänään aamulla kävimme harjoittelemassa monivalintabingoa Pieneläinsisätautiopin tentissä, jossa neljän tunnin aikana piti valita 100 ruuansulatuskanavaan, munuaisiin ja virtsateihin, ihoon, diagnostiseen kuvantamiseen, sydämeen, hengitysteihin, vereen, syöpään, infektiosairauksiin sekä endokrinologiaan liittyvään kysymykseen oikea vastausvaihtoehto. Kuulostaa ehkä pahalta, mutta yllättävän hyvin aikaa tuntui riittävän. Mieleen palautuivat omat ylioppilaskirjoitukset sekä valintakoe optisine vastauslomakkeineen...

Ensimmäistä kertaa seitsemään viikkoon tuntuu, että tulevana viikonloppuna voi hengittää ja nauttia elämästä kunnolla ilman takaraivossa paukuttavaa ajatusta siitä, kuinka pitää lukea, pitää opiskella, pitää tehdä seminaariesityksiä, pitää tehdä sitä ja tätä. En tiedä miksi olen ottanut tämän syksyn jotenkin raskaasti ja ehkä vaatinutkin itseltäni enemmän kuin pitäisi. Stressiä on ollut enemmän kuin muistan aikoihin olleen, mutta niin se on tainnut olla vähän kaikilla. Kirjoitin jo melkein kuukausi sitten seuraavan tekstiluonnoksen ja mietin taas haluanko edes julkaista sitä, mutta julkaisen nyt kuitenkin, sillä olen kuullut muiltakin hyvin samankaltaisia ajatuksia:

En halua valehdella, että eläinlääkiksessä opiskelu olisi pelkkää ruusuilla tanssimista ja että olisi pelkästään ilo aina opiskella, koska asiat kiinnostavat niin paljon ja koska nyt opiskelemillamme asioilla on suuri merkitys kliinisessä työssä. Ei. Tänä vuonna jos koskaan ahdistus hiipii yhden jos toisenkin mieleen, koska vauhti on päätähuimaava. On mahdotonta opiskella asiat niin hyvin kuin aiempina vuosina on tottunut opiskelemaan, sillä omien muistiinpanojen tekeminen ja kunnollinen opiskelu vie aikaa. Ja aikaa meillä ei oikeastaan ole. Pitäisi pystyä omaksumaan valtava määrä tietoa hyvin lyhyessä ajassa ja osata vastata nopeasti sen enempiä miettimättä kysymyksiin, joihin vastaaminen vaatisi oikeasti välillä paljon enemmän miettimisaikaa loogisten tapahtumaketjujen muodostamiseksi. Tässä vaiheessa opintoja vastaukset eivät aina valitettavasti tule kuin apteekin hyllyltä, vaan niitä joutuu oikeasti miettiä ja kaivella muistinsa syövereistä paljon tietoa eri asioista ja yhdistellä ne päässä järkeviksi kokonaisuuksiksi. 

Ajan puute turhauttaa. Opin itse monesti paremmin luennoilla istumalla kuin kirjasta lukemalla ja jaksaessani keskittyä kuuntelemaan ja tekemään muistiinpanoja usein muistankin asioita suhteellisen hyvin. Mutta väsyneenä ajatus lähtee helposti harhailemaan tai jos luennoija sanoo sanottavansa suoraan slideista lukemalla ja luentojen pituus venyy venymistään, on turha edes yrittää jaksaa keskittyä. Tauot, happihyppely, eväät ja juomat auttavat jaksamaan paremmin, mutta ei niilläkään ihmeitä saa aikaan. Olen yrittänyt huolehtia riittävästä unen- ja ravinnonsaannista, mutta välillä huomaan ettei niistäkään pysty pitämään kiinni. Liikunta jää usein pakosta kakkoseksi opiskelulle, vaikka se auttaisi varmasti jaksamaan arjessa paremmin. Kavereidenkin kanssa on tullut vietettyä aivan liian vähän aikaa. Alkaako kuulostaa sellaiselta klassikkoesimerkiltä itsensä loppuunpolttamisesta?

Aika pian tämän kirjoitettuani heräsin kuplastani ja tajusin, että ei tämä näin voi jatkua. Niin typerän yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin, päätin ottaa aikaa itselleni ja lopettaa turhan stressaamisen. Ja se auttoi. Mielestäni tuli paljon virkeämpi, jaksan keskittyä paljon paremmin ja elämässä on muutakin sisältöä kuin opiskelu. Liika tunnollisuuskaan ei ole hyvästä, vaan elämässä pitää osata priorisoida asioita. Kukaan muu ei pidä huolta sinusta itsestäsi, ellet sinä itse sitä tee. Opiskelu ei ole koko elämä, vaikka se välillä viekin suuren osan ajasta, tulee ajatuksiin ja uniin ja haittaa harrastamista. Onneksi ystävät ja perhe ovat tukena ja turvana, vaikka ajoittain tuntuukin, etteivät hekään aina ihan täysin ymmärrä, miten paljon tämä koulu meiltä vaatiikaan.

En halua kuulostaa liian synkältä, sillä asiat ovat nyt tällä hetkellä todella hyvin ja silmäni ovat avautuneet oman jaksamisen suhteen. Olen entistä enemmän pohdiskellut sitä, miksi sitä vaatiikaan itseltään niin suuria. Ehkä siksi, että loppujenlopuksi aika pienen ajan kuluttua voin olla itse vastuussa siitä, jääkö joku potilas henkiin vai ei ja tekemäni virhe voi maksaa sen potilaan hengen. En halua tappaa potilasta siksi, etten kuunnellut sisätautiopin luennoilla tarpeeksi keskittyneesti. Toisaalta tämä ajatus on typerä, sillä vielä pari vuotta teemme vain niinkuin meidän käsketään tehdä eivätkä meidän päätökset tai päättämättä jättämiset, diagnoosit tai diagnoosin puutteet, hoitotoimenpiteet tai hoitamattomuudet johda yhtään mihinkään - joku muu tekee lopulliset päätökset kaikesta. Tämän parin vuoden aikana on vielä aikaa tehdä virhe virheen perään ja ottaa niistä opiksi! Niin se kai pitäisi ajatella. Mutta jos vaatii itseltään täydellisyyttä, voi olla hankala luopua siitä ajatuksesta, että ei vain vielä osaa tai tiedä riittävästi.

Tästä vuodatuksesta huolimatta olen edelleen todella onnellinen tästä koulusta ja jopa siitä, miten kovaa työtä sen takia välillä joutuukaan tekemään. Haasteellisuus oli yksi syy miksi eläinlääkikseen hain, sillä en jaksaisi tehdä päivästä toiseen sellaista työtä, jossa en pääse haastamaan ja kehittämään itseäni. Tässä koulutuksessa sitä ei varmasti tarvitse pelätä!


Ihanaa viikonloppua kaikille, muistakaa pitää huolta itsestänne ja jaksamisestanne! 

Lehdet kellastuu

Syksy on alkanut ja täällä sitä taas ollaan! Halusin huikkaista nopeat kuulumiset vielä kun kuvittelen, että aikaa sellaiseen on. Neljäs vuosi eläinlääkiksessä on pyörähtänyt käyntiin täyttä höyryä. Vaikea uskoa itsekään, että puoliväli on jo ylitetty. Ensi vuonna tähän aikaan stressataankin jo kliinistä työtä eläinsairaalassa ja tämä vuosi opiskellaan kaikki sitä varten tarvittava teoriassa. Alkaa kyllä toden teolla olla jännitystä ilmassa... Uusia varsojakin olen ehtinyt nähdä, vaikka olemmekin tämän vuoden lähes eristyksissä kaikista muista luentojemme ollessa Eläinsairaalan tiloissa. Vastahan sitä hetki sitten itsekin tuijotti silmät pyöreinä orientoivalla viikolla vanhempia opiskelijoita ja eläinlääkäreitä YES:n tutustumiskäynnillä. Missä välissä meistä tuli muka nelosia?

Pääsemme tänä vuonna entistä enemmän kosketuksiin niin hevos- kuin pieneläinsairaalankin kanssa, sillä meille on jaettu kummallekin puolelle päivystysvuoroja, jolloin olemme sairaalassa eläinlääkäreiden, hoitajien ja vitosen kandien tiellä apukäsinä. Meiltä ei perehdytystilaisuuksien perusteella odoteta kuulemma suuria, mutta aika moni luo varmasti itselleen ihan omat paineet - kyllä tämä ja tämä asia varmaan pitäisi jo tietää tai osata. Osalla on enemmän ja osalla vähemmän kokemusta eläinten hoitotyöstä eri klinikoilla, oman osaamisen mukaan tietysti tehdään ja aina pitää sanoa, jos jokin asia ei ole tuttua. Haastavuutta toki lisää se, että kyseessä on nimenomaan päivystys, jossa pääsääntöisesti hoidetaan hätätapauksia. Mutta eiköhän näistäkin selviä, päivä/päivystys kerrallaan!

Syksy ja kirpeät aamut tekevät tuloaan.

Ensimmäisen opiskeluviikon jälkeen oli aika helpottunut olo, lähinnä siksi että edessä oli viikonloppu. Vaikka ensimmäiset kaksi viikkoa luentopäiviä on vain neljän päivän ajan, heti alusta alkaen kävi selväksi, että ensimmäiset kolme vuotta eläinlääkiksessä oli aika helppoa ja yksinkertaista, suorastaan opiskelun opettelemista. Nyt sitten todella pitäisi osata jo opiskella, nimittäin asiaa on todella paljon ja tahti on kova. Onneksi asia on hyvin pitkälti tuttua, useiden kurssien tietojen yhdistelyä kliinisesti merkittäväksi kokonaisuudeksi. Ensimmäisen viikon aikana käsiteltiin ruuansulatuskanavan sairauksia ja niiden kliinistä hoitoa ja viikon päätti seminaaripäivä, jossa käytiin ryhmien etukäteen valmistelemia potilastapausesityksiä läpi ja keskusteltiin tapauksista Pieneläinsairaalassa kliinistä työtä tekevien eläinlääkäreiden kanssa. Kuten ensimmäisellä luennolla oli puhetta, uusimmissakin sisätautiopin kirjoissa tieto on niiden ilmestyessäkin jo pari vuotta vanhaa. Luennoilla saamme ajankohtaista tietoa ja keltäpä muultakaan sitä saisi kuin päivittäin kliinistä työtä ja tutkimusta tekeviltä eläinlääkäreiltä?

Intoa riittää siis ainakin toistaiseksi, mutta huomaan olevani jo nyt vähän jäljessä itse itselleni asettamastani opiskelutahdista. Aikatauluissa ei ole ihan hirveästi ylimääräistä aikaa, jos haluaa valmistautua tenttiin järkevästi eli koko kurssin ajan tiiviisti pänttäämällä. Viimeisen päivän paniikkilukemiset kyllä ajattelin ainakin tänä vuonna unohtaa, sillä tätä määrää tietoa ei ihan parissa päivässä vaan voi mitenkään sisäistää. Saa nähdä kuinka käy...


Lopuksi vielä vinkkivitonen pimeisiin syyspäiviin:
Nyt jos koskaan kannattaa alkaa seurata Yliopistollisen eläinsairaalan Facebook-sivuja, sillä sinne on aika tiiviiseen tahtiin päivitelty kandikuulumisia!

3rd Year

On aika summata yhteen mennyt vuosi, jotta voi taas keskittyä täysillä tulevaan. Ekan ja tokan vuoden tapaan luvassa on siis kooste kolmannesta opiskeluvuodesta eläinlääkiksessä. Kolmosvuosi poikkesi aikataulullisesti eniten tähän mennessä aiemmista vuosista, sillä vuosikurssimme oli monilla kursseilla paljon pienemmissä ryhmissä ja esimerkiksi lomien pituus vaihteli hyvinkin paljon.

Kolmosvuosi aloitettiin "kevyesti" ryhmätyöpakertamisella Infektioepidemiologian eli EPI:n ja Näyttöön perustuvan eläinlääketieteen eli NPE:n parissa. Tästä alkoivat myös ensimmäiset kunnolliset tutustumiset lakitekstien kiemuroihin ja siihen, ettei mikään samaan asiaan liittyvä laki löydy yhdestä paikasta, vaan ehkä noin kymmenestä eri pykälästä, asetuksesta ja/tai päätöksestä. EPI:n kotitentti yllätti työläydellään, vaikka koinkin sen opettavaisena tehtävänä. NPE:stä saattoi olla jotain hyötyä omaa lisuria ajatellen ja ainakin se auttoi ehkä hahmottamaan tieteellisten artikkeleiden syvintä olemusta paremmin. Samaan aikaan EPI:n ja NPE:n kanssa pyöri heti alusta alkaen Obduktiokurssi omasta ryhmästä riippuen ja näiden aikataulujen yhteensovittaminen tuotti välillä hankaluuksia. Vertasin koeobduktiota edeltänyttä jännitystä pääsykokeeseen, mutta koeobduktio oli tosiaan jollain tapaa hermojaraastavampi ja tähän mennessä ehkä pahin itselleni vastaantullut koe/tentti eläinlääkiksessä. Riippuu varmasti ihmisestä, minkä kokee itselleen jännittävänä ja rasittavana.

Syksyllä otettiin ensimmäiset oikeat kosketukset kliiniseen työhön Johdanto kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen -kurssin mukana ja tutustumista jatkettiin viikon jaksolla Saarella (osa 1 ja osa 2). Opittiin paljon uutta naudoista, lampaista, sioista ja siipikarjasta ja siitä, miltä eläimeltä kannattaa mitata ensin lämpötila ja miltä eläimellä saattaa kuulla normaalia nopeamman sykkeen heti ensimmäisenä sydämen kimppuun sännätessään. Tutkittiin tuotantoeläimiä ja otettiin tai yritettiin ottaa verinäytteitä ja saatiin esimakua tulevista klinikkajaksoista Saarella. Pääsimmepä myös viettämään opettavaista broilerpäivääkin broilertilalla ja -teurastamossa.

Naudan mahojen poikkileikkaus ylhäältäpäin kuvattuna Body Worlds - Animal inside out -näyttelyssä. Normaalisti pötsistä (isoin osa, kuvassa keskellä) pitäisi kuulua stetoskoopeilla "ukkonen järven takana" noin kerran minuutissa. 

Syyslukukaudella ehdittiin perehtyä eläinlääkärin virkamieselämään ja pohtia viestintää ja vuorovaikuttamista monelta eri kantilta. Opiskelimme myös lihantarkastuksen saloja ja jälleen tutustuimme lakitekstien kiemuroihin. Luennoilla oli mukavan keskusteleva ilmapiiri ja puhuimme monista eettisistä asioista myös käytännön teurastamotoiminnan kannalta. Näistä asioista oli hyötyä sitten myöhemmin suoritetussa teurastamoharjoittelussa. Kun oli ensin opiskellut asiat teoriassa ja sitten pääsi näkemään toiminnan käytännössä, sai aika hyvän kokonaiskuvan koko prosessista ja ymmärsi miksi joku asia tehtiin niinkuin se tehtiin.

Syyslukukauden jälkeen nautittiin ansaitusta joululomasta tai "lomasta" ja palailtiin istumalihastreeniin tammikuussa JKT:n eli heppojen ja pieneläinten pariin. Obduktiokurssin jälkeen oli ihan mukava päästä tekemään tutkimuksia elävilläkin eläimillä ja monet harjoituksista olivat todella hyödyllisiä. Yleistutkimukset, anamneesien otot, injektiot sekä kirurgia moninaisine instrumentteineen tulevat seuraavina vuosina meille entistä tutummiksi, joten näitä asioita pitänee alkaa pikkuhiljaa taas kertailla... Päivystysvuoro Pieneläinsairaalassa toi myös esimakua tulevasta, sillä meille on jo jaettu päivystysvuoroja ensi vuoden ajaksi ja alamme pyöriä entistä enemmän PES:llä.

Kevät jatkui farmiksella ja opittavaa oli enemmän kuin aikaa. Alkuvaikeuksista huolimatta tästäkin tärkeästä osa-alueesta selvittiin ja tuleville vuosille tuli taas paljon uutta muistettavaa. Opimme, että tietoa pitää osata tarvittaessa hakea ja myös sen, miten turhauttavaa tiedon hakeminen välillä onkaan. Reseptien kirjoittamista oli hyvä harjoitella, mutta varmasti menee vielä aika kauan ennen kuin annostukset alkavat tutummillakaan lääkkeillä olla selkäytimessä. Olenpa kuullut jonkun kritisoineen eläinlääkäreitä siitä, että itse tutkimus on nopeasti ohi, mutta sitten kotiuttamisessa, lääkkeiden ja/tai reseptin saannissa ja laskuttamisessa kestää kauan. Ehkä kuitenkin ihan hyvä, että eläinlääkäri etsii oikean lääkkeen ja laskee rauhassa oikean annostuksen, ettei eläimelle käy köpelösti. Farmiksesta muistin kirjoittaa yksityiskohtaisemman postauksen liittyen erääseen opiskelupäiväänkin.

Farmakologiassa opiskeltiin kaikenlaisia reseptoreita.

Farmiksen jälkeen oli pikainen kurssi anatomiaan, fysiologiaan ja kliiniseen kemiaan liittyen, joka yhdisti käytännössä aiempien vuosien opintomme potilastapausten avulla järkeviksi kokonaisuuksiksi. Ryhmätyötympääntymisestä huolimatta kurssi toimi aika näppärästi ja ainakin itse koin oppineeni jotain (ainakin siitä omasta aiheesta, heh). Kolmosvuoden päätti diagnostisen kuvantamisen kurssi, jossa käytiin läpi perusteet kaikista työmme kannalta oleellisista menetelmistä. Kliinisen työn kannalta tämäkin on hyvin tärkeä kurssi ja harjoituksista ja jopa niistä ryhmätöistä jäi käteen aika paljonkin oleellista tietoa. Kurssilla tuli hyvää kertausta normaalista anatomiasta ja muistutus siitä, että tosiaan nämä normaalit asiat pitää olla hyvin hallussa, ennen kuin alkaa tehdä kummallisia diagnooseja. ;)

Kevään loppupuolella meidän piti palauttaa myös portfolio, jossa pohdimme omaa oppimistamme ja käsityksiemme muuttumista näiden kolmen vuoden aikana. Olimme siis ensimmäisen vuoden syksyllä vastanneet tiettyihin kysymyksiin ja nyt piti vertailla omien ajatusten muuttumista niihin vastauksiin verrattuna. Hauskaa pohdiskelua, joskaan itse en koe omien ajatusteni kovinkaan paljon näiden vuosien aikana muuttuneen. En ollut ehtinyt ennen eläinlääkiksen alkua maalailla liian ruusuista kuvaa itselleni eläinlääkiksestä tai eläinlääkärin ammatistakaan, mutta tietyllä tapaa onhan tämä aika rankka koulu ja ammatti. Vaikka toki vähän pelottaakin (luulen että tässä vaiheessa kuuluukin vähän pelottaa?) moni tuleva asia, olen edelleen ihan samaa mieltä kuin eläinlääkiksen aloittaessani: olen täysin oikeassa paikassa ja opiskelemassa juuri siihen ammattiin, mihin haluankin!

Teurastamolla harjoittelemassa

Yksi opintoihimme kuuluvista harjoitteluista on kolmosvuoden Lihantarkastukseen painottuva tarkastuseläinlääkäriharjoittelu, joka tarkoitti kahden viikon viettämistä teurastamolla. Kaikilla taisi olla ainakin jonkinlainen kosketus teurastamoon entuudestaan joko jo semmarikurssilta tai sitten viimeistään Broilerpäivältämme syyslukukaudella. Nimensä mukaisesti tässä harjoittelussa keskityttiin lihantarkastukseen ja vitosvuonna on sitten erikseen vielä viikon pituinen Teurastamovalvontaan painottuva tarkastuseläinlääkäriharjoittelu. Lihantarkastus-kurssin aikana käytiin läpi hyvin pitkälti kaikkea tähän kolmosen harjoitteluun liittyvää, joten aika hyvin oli jo ennalta tiedossa, mitä harjoittelulta odottaa. Toki asioiden näkeminen käytännössä on aina vähän erilaista, varsinkin kun mukaan tulee erilaisia ääniä ja hajuja.

Lihantarkastukseen painottuvan tarkastuseläinlääkäriharjoittelun tavoitteista kerrotaan opinto-oppaassa näin:

Opiskelija osaa käytännössä

• suorittaa itsenäisesti lihantarkastuksen (ante mortem ja post mortem) 

• tehdä itsenäisesti lihantarkastuspäätöksiä 

• valvoa eläinten tarttuvia tauteja ja zoonooseja 

• valvoa eläinsuojelua (eläinkuljetukset, eläinten käsittely teurastamolla, tainnutus) 

• pitää lihantarkastuksesta kirjanpitoa  

• tarkastaa ja ottaa huomioon ketjuinformaation tietoja itsenäisesti  

• valvoa teurastus- ja teurastamohygieniaa tarkastuseläinlääkärin apuna  

• valvoa omavalvonnan ja HACCP:n toteutumista tarkastuseläinlääkärin apuna  

• valvoa teurastamoa valvontasuunnitelman mukaisesti tarkastuseläinlääkärin apuna 

Teurastamoharjoittelun ajankohta valittiin kolmosvuoden poikkeavan aikataulun mukaisesti jo kakkosvuoden keväällä muiden kurssien aikataulutuksista johtuen, mutta tarkempien harjoittelupaikkojen valinta tapahtui vasta lokakuussa. Lokakuussa saimme siis valita ja yrittää sopia keskenämme kuka menee millekin teurastamolle tiettyinä viikkoina. Kaikille ei ollut harjoittelupaikkoja ns. normaalin lukuvuoden puitteissa, vaan osa joutui suorittamaan harjoittelunsa loma-aikoina, riippuen omista aikatauluista ja kolmosen muista kursseista. Ajankohdasta riippuen teurastamoksi pystyi valita nauta-, sika-, broileri- tai poroteurastamon. Poroteurastamolle harjoittelun järjestäminen piti hoitaa itsenäisesti ja sinne otettiin harjoittelijoita vain silloin, kun poroja edes jonkin verran teurastettiin, muuten olisi ollut aika hiljainen harjoittelu edessä. Muille teurastamoille ilmoittauduttiin Weboodin kautta. Osa teki koko kahden viikon harjoittelunsa samassa teurastamossa, osa viikon yhdessä ja viikon toisessa teurastamossa.

Poroja Body Worlds - Animal inside out -näyttelyssä

Teurastamoharjoittelun suunnitteleminen ja järjesteleminen ei ollut varmaan suurimmalle osalle meistä mikään läpihuutojuttu, sillä itse harjoittelupaikan saamisen lisäksi ongelmia aiheutui majoituspaikkojen metsästämisestä ja kulkemisesta teurastamolle. Etelä-Suomessa oli tänä vuonna hyvin niukasti eläinlääkäriharjoittelijoita ottavia teurastamoita, joten aika harva pystyi edes miettimään kulkemista pk-seudulta teurastamolle päivittäin. Teurastamopaikan valintaan vaikutti monilla se, mistä pystyi kätevimmin itselleen (ja ehkä kaverillekin) majoituksen järjestämään. Majoituksessa jouduttiin hyödyntämään sukulaisia, kavereita, tuttavia, kumminsiskonmumminkaimoja, oppilaitosten asuntoloita ja telttailuakin olen kuullut jonkun joskus harrastaneen. Ihan ilmaiseksi ei siis tämäkään harjoittelu toteutunut, kustannuksiin kannattaa varautua vaikkei niistä juuri mitään erityisemmin mainita.

Ennen omaa teurastamoharjoittelua oli tietenkin huolehdittava Salmonella-näytteistä, joiden tulosten piti ehtiä saapua ennen harjoittelun alkua. Salmonella-todistus piti sitten esittää teurastamon tarkastuseläinlääkärille ensimmäisenä päivänä. Lisäksi samaan teurastamoon samana ajankohtana menevistä harjoittelijoista yhden tuli olla yhteydessä teurastamon johtavaan tarkastuseläinlääkäriin käytännön asioiden, kuten auton pysäköinnin, päivittäisen aikataulun ja ruokailumahdollisuuksien selvittämiseksi. Jossakin harjoitteluohjeessa muistaakseni kiellettiin liiallinen meikki kasvoilla, tekokynnet ja -ripset, mikä saattoi tulla joillekin yllätyksenä. Varusteet saatiin käsittääkseni joka teurastamolla talon puolesta, joten niitäkään ei tarvinnut itse raahata mukanaan. Eli sitten piti vain enää löytää oikeaan paikkaan oikeaan aikaan...

Itse harjoitteluun liittyi 36-sivuinen ohje-/raportti-nivaska, jossa sivujen määrää lisäsi eläinlajikohtaiset taulukot liittyen teurastamossa harjoiteltaviin asioihin, hylkäyssyihin, tainnutusmenetelmiin, tainnutuksen seurantaan sekä tajunnan tason havainnointiin. Tätä raporttia ei sellaisenaan pitänyt palauttaa, vaan tänä vuonna raportoimme harjoittelusta parilla e-lomakkeella ihan vastaavia asioita kuin tässä ohjeessa oli lueteltu. Se, mitä harjoittelussa pääsi itse tekemään, vaihteli ilmeisesti hieman teurastamoittain, mutta ohjeena oli kuitenkin harjoitella itse tarkastuseläinlääkärin tehtäviä eikä vain seurata niitä vierestä. Lihantarkastusta harjoiteltiin teuraslinjassa ja/tai sivuraiteella (jonne lihantarkastajat ohjasivat tarkempaa huomiota tai isompia poistoja vaativat ruhot) ja eläinlajista riippuen se sisälsi visuaalisen arvioinnin lisäksi myös tiettyjen elinten tai osien tunnustelua ja viiltelyä. Hylkäyssyistä listattiin taulukkoon niiden yleisyyttä oman harjoittelujakson aikana eläinlajeittain. Ruhojen katselusta ja hylkäyssyiden seuraamisesta saattoi olla jotain hyötyä koeobduktiota ajatellen, mikäli koeobduktiossa sattui tulemaan vastaan sellainen eläinlaji, jota oli teurastamolla useamman sadan ehtinyt nähdä. Ja mikäli ehti teurastamoharjoittelunsa tehdä ennen omaa koeobduktiotaan.

Lehmä Body Worlds - Animal inside out -näyttelyssä

Harjoitteluun kuului myös tainnutuksen seuranta joko yksittäistainnutuksessa 100 eläimeltä, ryhmätainnutuksessa 25 tainnutuskehdosta tai -laatikosta tai yhden tunnin ajan riippuen siitä, kumpi täyttyi ensin, aika vai eläinmäärä. Tässä arvioitiin sitä, tarvittiinko uusintatainnutusta vai ei. Toinen seurattava asia oli tajunnan tason havainnointi 100 eläimen tai yhden tunnin ajan. Tajunnan tasoa arvioitiin sorkka- ja kavioeläimillä piston yhteydessä ja siipikarjan sähköallastainnutuksessa ennen viiltoa tai kaasutainnutuksessa ripustuksen yhteydessä. Seurattaviin asioihin kuului mm. hengityksen säännöllisyys, suoristautumisrefleksi, silmän liikkeet ja räpyttely, ääntely sekä kornea- ja palpebraalirefleksien testaaminen. Vaikka lopetettavan eläimen katsominen ei ehkä tunnu kaikista mukavimmalta kokemukselta, en itse kokenut tilanteessa oikein toteutettuna mitään pahaa. Kun tilat ja laitteet toimivat ja ovat hyvässä kunnossa ja lopetuksen tekevät ammattitaitoiset, asiansa osaavat ihmiset, ajattelen tämän olevan nopea ja kivuton tapa päättää elämä ilman turhaa kärsimystä.

Osalla vuosikurssistamme oli varmasti Lihantarkastus-kurssin alussa ennakkoluuloja ja pelkoja varsinkin teurastamoharjoittelua koskien. Näitä ajatuksia toki on varmasti ollut jo eläinlääkikseen hakiessakin, mutta kannattaa yrittää suhtautua aiheeseen neutraalisti. Teurastamoharjoittelu on pakollinen osa tutkintoa ja eläinlääkärit ovat tärkeässä asemassa turvallisen elintarvikeketjun luomisessa ja valvomisessa. Ketään tuskin pakotetaan töihin teurastamolle, jos sinne ei oikeasti töihin halua, mutta opintojen aikana nämä välttämättömät osaset nyt vain on suoritettava voidakseen toimia eläinlääkärinä Suomessa. Luennoilla monesti puhuttiinkin luennon aiheeseen liittyvästä etiikasta ja kerrottiin ja perusteltiin käytännön toimia, joiden perusteella pystyi itse muodostamaan oman mielipiteensä asiasta. Välillä ihmisillä on ikäviä ja vääriä mielikuvia teurastustoimintaan liittyvistä asioista, koska kunnon tietoa asioiden todellisesta laidasta ei ole. Eläinlääkäri on asiantuntija, jonka tulee tietää teurastukseen liittyvät faktat ja perustella päätöksensä ja näkemyksensä niillä.

Kuten jo Lihantarkastus-kurssin postauksessa kerroin, Suomessa on esimerkiksi kiellettyä teurastaa eläimiä tainnuttamatta niitä ensin eli uskonnolliset rituaalit, joihin tyypillisesti kuuluu verenlasku ilman tainnutusta, on Suomessa eläinsuojelulain nojalla kiellettyä. Kuitenkin halal-lihaksi luokiteltavassa menetelmässä on ilmeisesti sallittua laskea veret yhtäaikaisesti tainnutuksen kanssa, mutta näin saa eläimen teurastaa vain teurastamossa tarkastuseläinlääkärin läsnäollessa. Uskonnollisia teurastuksia ilman tainnutusta ei siis saa suorittaa edes kotiteurastuksessa. Parin vuoden takaa löytämäni lehtijutun perusteella Suomessa taitaa olla neljä teurastamoa, joilla tehdään halal-teurastuksia. Ne eivät mitään salaisia tietoja varsinaisesti ole, sillä Eviran sivuilta löytyy kyllä listaus kaikista alan toimijoista.

Sian pään poikkileikkaus, kuva Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä.

Teurastamoharjoittelusta on riittänyt paljon keskusteltavaa kavereiden kanssa ja harjoitteluun on tullut monesti palattua sen jälkeenkin. Myös harjoittelun aikana oli hyvä päästä keskustelemaan asioista teurastamon tarkastuseläinlääkäreiden kanssa ja kysellä suoraan heiltä kaikkia mieltä askarruttavia asioita. Kaikilla teurastamoilla asioita ei hoideta samalla tavalla, mikä johtuu jo pelkästään eläinlajikohtaisten erojen lisäksi laitteiden ja linjastojen eroistakin, mutta eroja on jonkin verran myös toimintatavoissakin. Joitakin hankalampia tilanteita läpikäytäessä on joutunut miettimään, mitä itse olisi tehnyt, mitä olisi voinut tehdä toisin tai olisiko voinut tehdä mitään. Aina ei ole olemassa helppoa ja oikeaa vastausta, sillä sen lisäksi että toimitaan eläinten parissa, toimitaan myös ihmisten parissa ja kommunikointi ja viestin perille saaminen ei ole aina helppoa.

Itse suhtaudun harjoitteluuni aika positiivisesti ja olen ihan tyytyväinen, että pääsin tämänkin osan elintarvikeketjusta näkemään ja kokemaan. Teurastustoiminnan seuraaminen antaa lisää perspektiiviä ja ymmärrystä, ja toivottavasti tulevaisuudessa pystyn neuvomaan ja perustelemaan teurastukseen liittyviä asioita niin asiakkaille kuin tarvittaessa toimijoillekin. Kahden viikon aikana ehti nähdä ja kokea kaikenlaista ja väitän kyllä oppineeni tämänkin harjoittelun aikana jälleen kerran paljon uutta, sellaista, mitä ei pelkästä kirjasta lukemalla voi mitenkään oppia tai ymmärtää. Ja kun on omin silmin nähnyt sen, miten tarkoilla haukansilmillä lihantarkastajat havaitsevat normaalista poikkeavat ruhot tai ruhonosat, voin aika turvallisin mielin jatkossakin syödä lihani. Toki valtavien lihamäärien näkeminen omin silmin sai miettimään lihankulutusta yleisesti ja myös ihan omalla kohdallakin. Onneksi sekin oli havaittavissa, että ruhoista hyödynnetään kaikki mitä vain pystytään eri tavoin hyödyntämään.

Teurastamossa sivutuotteiksi päätyvät ruhonosat tulee olla selkeästi merkitty ja eri sivutuoteluokkaan kuuluvat osat jatkokäsitellään eri tavoin.

Teurastukseen liittyen lisätietoa löytyy paljon esimerkiksi Eviran sivuilta:
Usein kysyttyä teurastuksesta

Halal-lihaan liittyen löytyy varmasti monenlaisia keskusteluja ja juttuja, tässä muutama oma poimintani:
Eviran Sari Salmisen kommentteja ja halal-teurastuksen käytäntöjä
Kankaanpään halal-teurastamon suunnitelmista
Halal-teurastamosta ja halal-lihan kysynnästä

Näissä parissa viimeisessä jutussa itseäni häiritsee "nylkemisestä" puhuminen, kun selkeästi tarkoitetaan teurastamista. Toki teurastukseen kuuluu nylkeminen, sillä harva haluaa lihaa karvojen kera syödä. Nylkeminen varmaankin kuulostaa brutaalimmalta ja myy paremmin kuin pelkästä teurastamisesta puhuminen, mutta synonyymejä nylkeminen ja teurastaminen eivät missään nimessä ole. Nylkeminen tarkoittaa nahan poistoa eläimen ruhosta ja se on yksi osa teurastusprosessia.