Lisääntymistieteen kiemuroita

Niin se vain kesä alkaa vähitellen taittua syksyä kohti ja klinikkavuosi alkaakin jo viikon päästä. Jokavuotinen varma merkki alkavasta syksystä on eläinlääkisläisten kirjojen myynti- ja ostoilmoitustulva Facebookissa. Tänä vuonna ei tarvitsekaan päivystää ilmoituksia niin aktiivisesti kuin aiempina vuosina halpojen kirjojen toivossa, koska ensi vuonna pärjää varmaan aika pitkälti aiempien vuosien kirjoilla ja luentomateriaaleilla.

Kesä meni ohi vähintään yhtä nopeasti kuin aina ennenkin, mutta onneksi työnteon ja kesän klinikkaopintojen ohella on vähän ehtinyt rentoutuakin ja valmistautua henkisesti tulevaan vuoteen. Aika pitkälle sitä on tässä lähes huomaamatta jo päästy. Oscet (Objective Structured Clinical Examination) eli käytännön tentit siintävät jo kovasti mielessä, edellisvuonna niistä on tavalla tai toisella puhuttu meille jo aika paljon ja olemme saaneet seurata vierestä sairaalassa kulkiessamme edellisten vitosten hikoilua ja jännittämistä Osce-päivinä. Oscet ovat siis kaikki nelosen tentit läpäisseille seuraava tenttimme ensi vuoden keväällä eli aika pitkän aikaa saa nautiskella tentittömästä ajasta, mikäli uusintoihin ei tarvitse osallistua. Onneksi itse olen toistaiseksi selvinnyt uusinnoitta, koska kesän klinikkaopinnot osoittivat jo hyvin sen, että ajasta tulee jälleen pulaa... Vaikka tentittömyys ehkä vähentääkin stressiä, ensi vuodelle on kyllä luvassa noin miljoona muuta tehtävää ja palautusta, ja tarvitseepa siihen kuuluisaan vihreään kirjaankin (tästä lisää myöhemmin) saada aika monta allekirjoitusta praktiikkaoikeuksien saamiseksi.

Helmikuusta tuntuu jo olevan pieni ikuisuus, mutta muistan vielä aika hyvin tuon helmikuun alun aurinkoisen pakkaspäivän, jolloin ensin olimme kolmen tunnin heppatentissä kirjoittaneet kädet kipeiksi ja sitten piti vielä iltapäiväksi jäädä kuuntelemaan Lisääntymistieteen ensimmäistä luentoa. Olo oli kuin kaikkensa antaneella ja vapaa iltapäivä tentin jälkeen olisi tullut enemmän kuin tarpeeseen asioiden nollaamiseksi. Pääsääntöisestihän meillä ei ole tenttien jälkeen tainnut olla samana päivänä enää luentoja, joten on saanut aika hyvin kerättyä voimia yleensä kuitenkin heti seuraavana päivänä alkavaa uutta kurssia varten. Pienikin tauko on tehnyt hyvää. Tällä Lisääntymistieteen luennolla saimme kuitenkin paljon kannustusta ja muistutusta siitä, että pitää ajatella itseään ja yrittää harrastaa, vaikka sitten hiihtämällä kauniissa pakkassäässä. Pitkästä aikaa vähän myötätuntoa opettajalta eikä pelkästään vinoa pinoa vaatimuksia ja tehtäviä.

Vaikka Lisääntymistieteen kurssi kestikin 6 viikkoa, oli aikataulu ainakin osittain mielestäni huomattavasti kevyempi kuin millään muulla kurssilla tämän vuoden aikana. Toisaalta viikkojen väliin mahtui viikon periodivapaa, mikä ehkä osaltaan helpotti taakkaa. Nämä 6 viikkoa sisälsivät silti paljon opiskeltavaa eikä näin ison kokonaisuuden tenttiminen yhdessä tentissä ollut sinänsä kaikkein mielekkäintä, mutta siitäkin selvittiin. Tällä kurssilla ei millekään luennolle osallistuminen ollut pakollista, ainoastaan anatomiaan liittyvät demot ja harjoitukset olivat pakollisia.

Opinto-oppaassa kerrotaan Kotieläinten lisääntymistieteen osaamistavoitteista näin:

Opiskelija

• hallitsee lisääntymisen endokrinologian ja fysiologian 

• osaa soveltaa oppimaansa lisääntymishäiriöiden etiologian ja patogeneesin ymmärtämisessä, diagnostiikassa ja hoidossa sekä biotekniikoiden käytössä 

• tiedostaa säännöllisen lisääntymisen ja oikein ajoitetun häiriöiden tunnistamisen taloudellisen merkityksen kotieläintuotannossa 

• tunnistaa lisääntymishäiriöiden kliiniset oireet, osaa diagnosoida ja hoitaa niitä 

• tunnistaa tärkeimmät lisääntymiskykyä vaarantavat tekijät tuotantoympäristössä 

• tuntee keinollisen lisääntymisen eri menetelmät 

• osaa ottaa ja tutkia spermanäytteen 

• osaa siementää tuotantoeläimiä ja hevosia 

• osaa tehdä rektaali- ja ultraäänitutkimuksen itsenäisesti 

• pystyy antamaan synnytysapua itsenäisesti ja osaa arvioida sairaalahoidon tarpeen 

• hallitsee utareterveyden perusteet 

Ensimmäinen viikko käsiteltiin yleistä ja vertailevaa reproduktiofysiologiaa eli aloitimme ihan perustason anatomian kertauksella, käsittelimme laktaatiota, lisääntymisen eri hormoneja ja niiden säätelymekanismeja, puberteettia, lisääntymissyklejä, kiimakierron eri vaiheita ja niiden tapahtumia, seksuaalikäyttäytymistä, siittiöiden kehitystä, hedelmöittymistä, alkion kehittymistä lähinnä kiinnittymisen ja tiineyden tunnistamisen kannalta (varsinaista alkion kehitystä käsiteltiin tarkemmin jo Kehitysbiologiassa ykkösellä) sekä yleisellä tasolla synnytyksen fysiologiaa ja vaiheita sekä puerperaaliaikaa (synnytyksen jälkeiseen palautumiseen kuluva aika). Sanomattakin lienee selvää, että näiden asioiden ymmärtäminen edes jollain tasolla on aika tärkeää eläinlääkärin kliinisessä työssä. Näiden asioiden oppimista helpotti varmastikin se, että hormoneja ja kiimakiertoa oli käyty jo semmarikurssilla aika tarkkaan läpi, mutta moni muu semmarikurssia käymätön tuntui tuskailevan eri hormonien kanssa vähän enemmänkin.

Väsyneenä opiskelu voi aiheuttaa hilpeyttä.

Myös eri lajien eroavaisuudet on hyvä olla hallussa ja vaikka tietyt perusasiat ovat aika pitkälti samoja, on eläinlajien välillä kuitenkin aika huimasti eroa. Esimerkiksi näin lehmien siementämistä harjoittaneena tieto siitä, että tammoilla kohdunkaula onkin kiimassa löysä lärpäke verrattuna lehmien hyvinkin kiinteään (tonisoituneeseen) pötkylään, tuli ehkä vähän yllätyksenä (no enpä kyllä toisaalta ollut asiaa edes ajatellutkaan, mutta nytpä tiedän!). Uroksista, siemenenkeruusta ja siemennesteen tutkimisesta meille luennoi jo pitkän uran tehnyt, tämän kurssin jälkeen ilmeisesti eläkkeelle jäänyt professori, joka höysti luentojaan vähintäänkin kaksimielisillä ja pikkutuhmilla lausahduksillaan ja seurasi aina tarkkaavaisesti kuulijakunnan reaktioita. Harmi, jos tulevat eläinlääkärinalut jäävät tästä legendasta paitsi. 😉

Ensimmäisellä viikolla oli myös pakollinen anatomian demo leikkelysalilla. Vuosikurssi oli jaettu neljään ryhmään, joista kukin vietti salilla kaksi iltapäivää. Kaksi ryhmää oli aina samaan aikaan dissektiosalilla, toinen ryhmä toisen aiheen kimpussa ja toinen toisen. Aina ei ihan kovin paljon ylimääräistä tilaa ollut, varsinkin pienempiä elimiä tarkasteltaessa, mutta onneksi aikaa tuntui sentään ihan riittävästi olevan. Yhdessä demossa käsiteltiin emakon sukupuolielimiä eli kohtua ja munasarjoja. Tutkailimme ensin ihan perusrakenteita ja yritimme pienemmissä ryhmissä järjestellä kohdut munasarjoineen kiimakierron mukaiseen järjestykseen. Toisen demon aiheena oli eri urosten sekä koiran ja kissan genitaalit. Kävimme läpi perusanatomiaa lajikohtaisesti, esittelyssä oli muistaakseni ainakin pässin, hevosen, koiran ja kissan peniksiä ja kiveksiä sekä kissalta ja koiralta kohtuja ja munasarjoja. Kolmas demo oli lehmien ja uuhien sukupuolielmistä ja kertailimme jälleen anatomiaa. Neljäs demo oli tamman genitaaleista ja anatomian lisäksi harjoittelimme näytteenottoa kohdun limakalvolta.

Toinen viikko pyhitettiin hevosten ja yhden iltapäivän verran eksoottisten eläinten lisääntymiselle ja lisääntymishäiriöille. Eksoottisista eläimistä emme käyneet kaikkia lajeja läpi luennoilla, mutta aiheeseen liittyvää materiaalia saimme linnuista, matelijoista, freteistä, jyrsijöistä, kaneista sekä siileistä. Kolmas viikko käytettiin pääsääntöisesti sikojen lisääntymisen opiskeluun, mutta perjantai oli jaettu aamupäivän nautojen utaretulehdusluentojen ja iltapäivän tunnin mittaisen siipikarjan lisääntymisluennon kesken. Sikaviikolla opiskeltiin hedelmällisyysasioita pienissä ryhmissä erilaisiin caseihin perehtyen, ne olivat tosi hyödyllisiä mutteivät pakollisia. Suurin osa caseja varmaankin silti teki, ja yksi case olikin sitten suoraan yhtenä tenttikysymyksenä. Neljäs viikko aloitettiin jatkamalla utaretulehdushoitojen ja vedinsairauksien parissa, siitä sukkelasti sitten vastasyntyneiden vasikoiden erityispiirteisiin ja seuraavan päivän lampaiden, vuohien, laaman, alpakan sekä poron lisääntymisasioihin perehtyen. Loppuviikko eli kolme päivää käytettiin koirien ja kissojen lisääntymisen opiskeluun. Neljännen viikon jälkeen saimme nautiskella viikon tauosta (tai kertailla tähän mennessä opittua).

Viides viikko vietettiin kokonaan nautojen lisääntymisen parissa. Viikkoon kuului myös yhtenä iltapäivänä kohdun katetrointiharjoitus, joka ei meille semmarikurssin käyneille ollut pakollinen. Käsittääkseni siellä harjoiteltiin samantyyppisesti kohdunkaulan läpäisyä teuraskohduilla kuin mekin aikanamme kurssilla harjoittelimme. Kuudes viikko oli synnytysoppia: naudan, hevosen, sian, koiran ja kissan synnytyksestä kustakin omat luentonsa ja useimmista omat synnytysvideonsa. Nauta-osuuteen kuului myös sektio-video ja monenlaisiin erilaisiin synnytyksen apuvälineisiin perehtyminen. Kovin helpolta näyttivät asennonkorjausvideot, noin vain työnnetään vähän takaisin ja oikaistaan raajat ja jälkeläinen saadaan ulos! Viikon pari viimeistä päivää käsitteli synnytysopin sijaan karjuja, keinosiemenystä ja alkionsiirtoja. Viikkoon kuului myös yhden iltapäivän harjoitukset leikkelusalilla kahdessa eri pisteessä: toisessa kertailtiin vedinasioita ja harjoiteltiin vedinhaavojen ompelua (tähän piti ottaa omat atulat ja neulankuljettimet mukaan). Toisessa perehdyttiin synnytyksen apuvälineisiin ja harjoiteltiin niiden käyttöä kuolleiden vasikoiden avulla. Fetotomin käyttäminen vaatii yllättävän paljon voimaa ja toisaalta sitä käytettäessä pitää varoa, etteivät omat sormet jää vahingossakaan vaijerin tulilinjalle.

Näiden viikkojen aikana kustakin eläinlajista käytiin läpi normaalia ja epänormaalia lisääntymisfysiologiaa niin naaraiden kuin urostenkin kannalta, tutkimusmenetelmiä, tiineysdiagnostiikkaa, post partum -sairauksia ja -komplikaatioita. Tentin lähestyessä alkoi kyllä mennä vähän eri eläinlajit sekaisin. Esimerkiksi ovuloituvan follikkelin koko vaihtelee eri eläinlajeilla aika paljonkin, tällä voi olla merkitystä oikeaa siemennys- tai astutusajankohtaa arvioitaessa. Myös synnytyksen osalta eri vaiheiden kesto vaihtelee lajien välillä paljonkin ja esimerkiksi jälkeisten jääminen on hevosella huomattavasti vakavampaa kuin naudalla (mihin hevoset nyt eivät kuolisi...). 

Lisääntymistieteen asioita on jo tullut vastaan omissa nelosen päivystyksissä ja myös nyt kesän klinikkaopinnoissakin. Ihan kaikki ei ole jäänyt vielä täysin mieleen (en ihmettele, infopaketti oli kyllä niin valtava), mutta onneksi suurin osa asioista on sellaisia, että ne voi tarvittaessa tarkistaa jostain lähteestä. 

Kesäkuvioita

Jälleen on yksi vuosi eläinlääkiksessä selätetty ja on syytä juhlistaa 2/3 eläinlääkäriyttä! Nelosvuosi on ollut todella raskas, ja opiskeltavan asian määrä valtavan suuri. Toisaalta on ollut ilo opiskella nimenomaan niitä käytännöllisempiä asioita, tätä on se kolme vuotta jo odotettukin malttamattomana. Tämän vuoden aikana on kuitenkin ymmärtänyt erityisen hyvin sen, miksi edelliset kolme vuotta on opiskeltu asioiden perusteita. Vahva perusta helpottaa todella paljon tässä vaiheessa, kun ei tarvitse opetella kaikkea pelkästään ulkoa, vaan ymmärtää syyt esimerkiksi sairauksien taustalla ja miksi mitäkin hoitoa käytetään tai ei käytetä.

Kesä kuluu vuosikurssillamme töissä, tekemällä ensi vuoden klinikkaopintoja etukäteen, lomailemalla, matkustelemalla, vaihdossa tai teurastamo- tai AVI-harjoittelussa, kuka missäkin. Jokunen meistä pääsi kesäksi töihin Pieneläinsairaalaan eläintenhoitajaksi, näistä paikoista ilmoiteltiin alkuvuodesta sähköpostilla ja hakuprosessiin kuului mm. ryhmähaastatteluja. Hevossairaalassakin taitaa kesällä olla vuosikurssilaisiamme kesätöissä. Osa työskentelee yksityisillä klinikoilla, kuten on tehnyt opintojen ohellakin. Jotkut tekevät aivan muita töitä, jotkut eivät tee töitä ollenkaan. Monesti puhutaan, että kannattaisi olla klinikalla töissä opintojen ohella, mutta asia ei ole niin yksioikoinen. Opiskelu on kuitenkin se ykkösasia, joten jos ei aika riitä opiskeluun ja työntekoon samanaikaisesti, kannattaa miettiä toisesta luopumista. Joskus taas on pakko tehdä töitä, koska opintotuki ei hirveän pitkälle riitä. Näiden asioiden kanssa jokainen meistä joutuu tasapainoilemaan. Käytännön toimia oppii kyllä klinikkavuonnakin, mutta tokihan on huomattavasti helpompi ja nopeampi tehdä asioita, joita jo osaa. Rutiinia ei muodostu, jos ei asioita tee.

Äitienpäivän valkovuokkomeri metsässä.

Vitosvuosi vietetään kliinisten opintojen parissa eli vaihdellen Pieneläinsairaalan, Hevossairaalan ja Tuotantoeläinsairaalan välillä. Klinikkavuoden taakkaa voi keventää aloittamalla kliiniset opinnot jo kesällä. Mahdollisuus on valita 2 tai 4 viikkoa klinikkaa kesän aikana, mutta 4 viikkoa valittaessa pitää valita kaksi eri yksikköä. Suurin osa, yli 2/3 vuosikurssistamme valitsi vähintään 2 viikon klinikkajakson. Valittavana oli Hevossairaala, pieneläinkirurgia, Tuotantoeläinsairaala sekä yleispoliklinikka, joihin kuhunkin oli tietty määrä paikkoja ja joihinkin vain rajatut osallistumisviikot. Lähes jokainen halukkaista sai ykkös- tai kakkostoiveensa. Loput vapaista paikoista jaettiin sitten niiden kesken, jotka halusivat tehdä yhteensä 4 viikkoa klinikkaa kesällä. Melkein puolet vuosikurssistamme valitsi 4 klinikkaviikkoa kesälle. Se hyvä puoli kesän uhraamisessa klinikalle on, että tällä voi ansaita itselleen vitosvuoden ajalle vähän lisää lomaa tai jopa päästä pari viikkoa ennen muita ensi keväänä praktiikkaan (4 viikkoa klinikkaa tekevät).

Vapaata klinikkavuoden keskelle saa myös suorittamalla viikon mittaisen pakollisen teurastamo- tai AVI-harjoittelun kesällä. Moni jo teurastamoissa ollut haluaa mieluummin tehdä harjoittelunsa AVI:ssa eli aluehallintovirastossa, mutta kesällä valitettavasti kovin moneen AVI:in ei välttämättä pääse. Jos tätä harjoittelua ei tee kesällä, sille on varattu viikko klinikkakierron kauniissa mosaiikkimaisessa "lukujärjestyksessämme". Tässä kyseisessä klinikkakiertolakanassa on jokaisen opiskelijan klinikkakierto listattuna taulukossa ja eri yksiköt eri värillä, siitä siis tämä mosaiikkimaisuus.

Omaan kesääni kuuluu myös klinikkaopintoja, mutta toivottavasti ehdin myös vähän lomaillakin. Ensi vuodesta ei ole varmasti tulossa kovin helppo, kun yhtäkkiä pitäisikin osata muuttaa edellisvuosien teoria käytäntöön. Odotan klinikkavuotta innolla ja vähän jännityksellä, kauhu on ehkä vähitellen jo väistynyt päivystyskokemusten myötä ja uskon jopa selviäväni siitä. 😄

Kaiken kiireen keskellä ehdin toivottavasti vielä palailla kevään kursseihin. Lisääntymistiede, Kliininen tuotantoeläinlääketiede ja Teurastamohygienia odottavat vielä kirjoittamisinspiraatiota (ja aikaa).


Siihen asti, ihanaa alkanutta kesää!

Hevosen suolisto - evoluution virhe

Kevät on jälleen kerran mennyt ihan hujauksessa ohi - vastahan sitä oli pimein aika vuodesta ja nyt saa jo haistella YES:iltä kohti lounasravintolaa astellessaan keväistä lehmänpaskan hajua (aivan tämän ravintolan vieressä on siis Viikin opetus- ja tutkimustilan navetta, jossa muuten juuri taas vietettiin laidunkauden avajaisia!). Väärinkäsitysten välttämiseksi todettakoon, että kuulun siihen kastiin, joiden mielestä nämä hajut kuuluvat kevääseen. Tallilla saattaa tuoksahtaa omanlaisensa tuoksu hevosissa, koska piehtarointi märässä maassa +/- lantakasassa on hevosten mielestä se toiseksi paras homma heti syömisen jälkeen. Ensimmäisen nurmirehun niittoa odotellessa, se se vasta tuoksu onkin!

Taivaalla viime aikoina hämmästyttävän usein havaitun kuuman valolähteen takia oma kirjoittelumotivaationi ja aikani on valitettavasti jälleen hävinnyt olemattomiin. Pikkulintujen lauleskelu kuitenkin paljasti tämän vuoden pääsykokeen olevan jo ensi viikolla, joten päätin suorittaa pienen ryhtiliikkeen ja korjata asian. Onneksi näitä tämän kevään kursseja ei nyt ihan mahdottomasti ole ollut koska osa niistä on ollut pitkiä kuin nälkävuosi, joten ehkäpä saan vielä nelosvuodenkin opinnot blogissa päätökseen ennen klinikkavuotta! Pahoitteluni kuitenkin niille, jotka ovat ahkerasti täällä käyneet kurkkimassa uusien päivitysten toivossa - ymmärrätte sitten nelosvuonna eläinlääkikseen päästyänne, miksei sitä aikaa vain ole. 😉 Mutta viimeiset tsempit vielä uusille hakijoille. Ehkä teistä joku on vielä heppatyttökin ja saa tästä jonkun erityisen motivaatiopuuskan.

Tämän vuoden ensimmäinen kurssi tykitettiin käyntiin tammikuussa hevosten parissa. Aikamoisella vauhdilla se tosiaan alkoikin, sillä kirurgian osuuden pakolliset ennakkotehtävät piti palauttaa jo ennen luentojen alkua. Moni oli tietenkin jo ehtinyt suunnitella joululomallensa kaikenlaista ohjelmaa, johon eivät kyseiset ennakkotehtävät kuuluneet, niistä kun vasta niin myöhään meille ilmoitettiin. Kiireessähän tunnetusti saa asiat nopeasti tehtyä, joten uskoakseni kenenkään kurssisuoritus ei jäänyt ennakkotehtävistä kiinni. Itse ennakkotehtävät olivat kyllä tosi hyödyllisiä, vaikka niiden tekemiseen saikin aika paljon aikaa kulumaan.

Kirurgian ennakkotehtävään tarvitsi aika kasan materiaalia...

Kirurgian ennakkotehtävissä kertailtiin röntgenkuvauksen suuntia sekä anatomiaa. Omia taiteellisia lahjojaan pääsi käyttämään viiden piirrustuksen avulla, sillä meidän piti piirtää ja nimetä hevosen alaraaja, etupolvi ja kinner luineen ja nivelineen sekä etu- ja takaraajan ojentajat ja koukistajat ja niiden kiinnittymispaikat. Luentojen jo alettua kävi ilmi, ettei meidän suinkaan olisi tarvinnut piirtää kaikkia raajojen lihaksia, vaan distaaliosa olisi riittänyt. 😏 No, eipä kai tästä lisäpiirtelystä varsinaisesti haittaakaan ollut, hyvä vain että tuli kaikki kerrattua. Toki aika paljon vähemmän aikaa olisi näihin töherryksiin kulunut, kun ohjeistus olisi ollut alun perinkin oikein.

Hevossairauksien kurssi oli kolmen viikon kokonaisuus, joista ensimmäinen viikko opiskeltiin kirurgiaa ja seuraavat kaksi viikkoa syvennyttiin sisätautioppiin. Luentoja oli pääasiassa aamupäivisin klo 8-12 ja useimmiten iltapäivät olivat vapaata. Lähinnä ennakkotehtäviin ja muutamiin muihin kurssin aikaisiin tehtäviin liittyi läsnäolopakollinen purkutilaisuus, mutta muuten luennot olivat jälleen vapaaehtoisia. Lisäksi hevoskirurgiaan liittyi pakollinen ontumatutkimus- ja sideharjoitus.

Opinto-opas kertoo Hevossairauksien tavoitteista näin:

Opiskelija osaa

• tehdä ontumatutkimuksen sekä eri elinryhmiin liittyvät kliiniset tutkimukset

• tunnistaa hevosen yleisimmät sairaudet

• valita oikeat diagnostiset testit diagnoosiin pääsemiseksi

• suunnitella hoidon ja arvioida ennusteen 

• antaa riittävän ensiavun ja hoidon haava- ja traumatapauksissa

• erottaa erikoiseläinlääkärin hoitoa vaativat sairaudet

Kirurgian ennakkotehtävien piirtely osoittautui heti hyödylliseksi kertaukseksi anatomiasta, sillä kirurgian osuus alkoi heti hevosen ontumilla ja nivelsairauksilla. Käsittelimme monipuolisesti ontumatutkimuksen eri osa-alueita ja niistä saatavia vinkkejä ongelman aiheuttajista. Ontuminen ei aina ole niin mustavalkoista kuin omistajat monesti saattavat luulla, sillä esimerkiksi yhden jalan näkyvä ontuma ei poissulje toisenkin jalan ontumaa, vaan hevonen saattaa ontua vain kipeämpää/pahempaa jalkaansa. Siksi on tärkeää tehdä aina ontumatutkimus erittäin huolellisesti, huolimatta siitä kuinka hevonen "ontuu selvästi oikeaa etujalkaansa". Nivelsairauksista oli ensin eräänlainen yleisluento, jolla kertasimme nivelen normaalin rakenteen ja toiminnan, nivelnesteen normaalit solu- ja proteiiniarvot sekä nivelsairauksien etiologiaa, patogeneesiä ja oireita.

Kavioperäisiin ontumiin liittyen kertasimme kavion rakenteen ja toiminnan, kavion tutkimisen osana ontumatutkimusta, diagnostiikkaa ja muutamia sairauksia. Yleisimpänä kavioperäisen ontuman aiheuttajana kävimme huolellisesti läpi kaviopaisetta ja sen hoitoa, sekä erilaisia vierasesineitä, ruhjeita, halkeamia, sädemätää ja murtumia. Sädeluuontumasta oli oma luentonsa, jossa käytiin läpi etiologiaa, diagnostiikkaa, oireita, hoitoa ja ennustetta. Etu- ja takajalkojen ontumista oli omat luentonsa, joissa puhuttiin mm. nivelrikosta, murtumista, periostiitista ja sekvestereistä, etupolvivaurioista, irtopaloista, kinnerpateista ja jänispateista.

...ja sisätautien ennakkotehtävään sitten vähän lisää.

Nivelsairauksista oli vielä oma spesifi luentonsa, jossa käytiin tarkemmin läpi eri sairauksia, niiden tyyppipaikkoja ja oireita sekä nivelsairauksien hoitoa. Nivelinfektioista oli myös oma luentonsa, jossa käsiteltiin aikuisten ja varsojen niveltulehduksia erikseen. Varsojen jalkaongelmista käytiin läpi toivottomia tapauksia ja niitä, jotka ajan myötä korjaantuvat itsestään tai joita voidaan tavalla tai toisella hoitaa. Jännevaurioiden osalta puhuimme niin pinnallisen kuin syvän koukistajajänteen ja hankositeen eri osien vaurioista, diagnostiikasta, hoidosta ja ennusteesta. Hevosten selkäongelmista fysioterapeutti Heli Hyytiäinen piti meille oman mielenkiintoisen luentonsa, josta ainakin itse nappasin mukaani paljon hyviä vinkkejä käytännön tutkimusten tekemiseen. Tälläkin luennolla (kuten lähes kaikilla heppakurssin luennoilla) korostui se, miten tärkeää on hallita hevosen anatomia erittäin hyvin.

Haavahoidon osuus oli pitkälti tuttua jo Pieneläinkirurgian Pehmytosakirurgiasta, mutta toki hevosilla haavojen hoito tehdään vähän eri mittakaavassa ja eläimen iso koko aiheuttaa omat haasteensa. Kertasimme haavan paranemisen vaiheita ja hevosen erityispiirteet eli esimerkiksi liikalihan eli liian granulaatiokudoksen kasvun mahdollisuuden. Puhuimme hevosilla aika yleisestä selluliitista ja sen hoidosta. Murtumista oli oma luentonsa, jossa muistutettiin meitä siitä, että kaikkia murtumapotilaita ei suinkaan tarvitse aina tappaa. Esimerkiksi murtuman sijainnista, hevosen iästä ja käyttötarkoituksesta riippuen ennuste voi vaihdella merkittävästi ja nykyisin Hevossairaalassakin tehdään jos jonkinlaista kirurgiaa.

Hevoskirurgiaan liittyen saimme muutaman potilastapauksen selvitettäväksi ja näiden purkutilaisuus oli siis pakollinen. Tapausten tekeminen oli kyllä hyödyllistä, sillä potilaat olivat aika "tyypillisiä" potilaita, joita meillekin jälleen kerran varmasti tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan. Luennoilla mukana olleille ne olivat varmaan suhteellisen helppoja tehdäkin, sillä alusta saakka meille korostettiin, että meille opetetaan niitä oleellisimpia asioita, ei pelkkää nippelitietoa.

Ontumatutkimus- ja sideharjoituksessa kokoonnuimme pienissä ryhmissä parin tunnin harjoitukseen Hevossairaalaan. Harjoitukset oli sopivasti viikon loppupuoliskolla keskiviikkona ja torstaina iltapäivällä sekä kolmella ryhmällä vielä perjantaina. Siihen mennessä olikin jo suurin osa ellei kaikki kirurgian luennot käyty läpi ja oli aika hyvä käsitys erilaisista vaurioista ja niiden aiheuttamista oireista. Pienet ryhmät jaetiin harjoituksissa vielä puoliksi, joista toinen puolisko meni ensin harjoittelemaan palpaatiota ja toinen siteiden tekoa, kummassakin opetushevosemme Sylvi ja Ville harjoituskappaleina. Palpaatioharjoituksessa saimme pitkän listan rakenteita, jotka piti paikallistaa elävästä hevosesta. Etsimme oikeita puudutus- ja nivelinjektiokohtia ja harjoittelimme mm. ontumatutkimuksen taivutuskokeiden tekemistä. Sideharjoituksessa teimme niin kaviohauteen kuin raajan distaaliosienkin siteitä. Hyödyllisiä harjoituksia kaikki ja näille taidoille tulee varmasti käyttöä (ja osittain on jo ehkä päivystyksien aikana tullutkin).

Huomasin myös taas miten kivoja To do -listat ovatkaan. Ihana rastittaa tai vetää yli valmiiksi saatu tehtävä!

Sisätautioppi alkoi pakollisella johdantotilaisuudella, joka oli heti maanantaiaamuna. Tästä pakollisuudesta ja aikataulusta voi olla montaa mieltä, varsinkin kun meillä ei ollut samana päivänä yhtään mitään muuta luentoa ja tilaisuuteen meni alle puoli tuntia aikaa... Seuraavana aamuna jatkoimme pakollisen hammasesitehtävien purkutilaisuuden parissa. Tässä esitehtävässä piti nimetä hampaiden anatomisia rakenteita, numeroida ja nimetä hampaita, kertoa eri ikäisten hevosten hampaiden eroista, selittää kiillepiikkien muodustumista ja selitellä muutamia hampaisiin liittyviä termejä. Hyvä alku purkua seuranneille hammasluennoille, jotka meille piti hevosten hammashoitoja nykyisin päätyönään tekevä eläinlääkäri Leena Karma. Näillä luennoilla kertasimme vielä tarkemmin hampaiden anatomiaa, joka on aika poikkeava verrattuna esimerkiksi pieneläimiin ja ihmisiin. Siksi esimerkiksi ihmisten hammaslääketieteen menetelmät eivät ole välttämättä aina suoraan käyttökelpoisia hevospuolella, ja tätä voi olla joidenkin ihmispuolen hammaslääkärien vaikea ymmärtää. Kävimme läpi hammasperäisen kivun aiheuttamia hyvinkin epämääräisiä oireita, suun ja hampaiden tutkimusta ja siinä tarvittavia välineitä, anamneesin tärkeää roolia, erilaisia vikoja ja sairauksia, niiden diagnostiikkaa ja hoitoa sekä hampaiden poistoa. Tämä oli todella kattava ja tärkeä paketti ja hyvä muistutus siitä, miksi on oikeasti tärkeää, että hevosen hampaita tutkii ja hoitaa juuri eläinlääkäri.

Varmaankin yksi sisätautiopin tärkeimmistä sairauksista oli ähky, jolle oli pyhitetty useampia luentoja ohjelmastamme. Johdatuksena tähän yksi esitehtävistämme käsitteli ruuansulatuskanavaa ja sen purkutilaisuus oli pakollinen. Esitehtävissä kerrattiin hevosen normaalit vitaaliarvot, suoliston anatomiaa, heinän matkaa ruuansulatuskanavan läpi, hevosen yleisimpiä sisäloisia, yleisimpiä vatsaonteloperäiseen kipuun käytettäviä lääkkeitä, kudosturvotuksen mekanismeja ja muutamia termiselityksiä. Ähkyluennoilla kävimme läpi ähkyn etiologiaa, diagnostiikkaa, oireita, hoitoa, eri ähkytyyppejä ja niiden ennusteita. Jostain käsittämättömästä syystä hevoselle on evoluution myötä muodostunut sellainen suoliston rakenne, joka mahdollistaa sen kiertymisen itsensä ympäri, tunkeutumisen vatsaontelossa oleviin valmiisiin aukkoihin, tukkeutumisen kapeiksi jääneistä kohdista tai muuten vaan mahdottomilta tuntuvat kiemurtelut aivan vääriin paikkoihin ja asentoihin. Näitä me eläinlääkärit yritämme sitten epätoivoisesti diagnosoida ja hoitaa parhaamme mukaan.

Käsittelimme luennoilla myös laihtuvia ja ripuloivia hevosia, mahahaavoja, ruuansulatuskanavan farmakologiaa, munuais- ja virtsatiesairauksia, maksasairauksia, sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia sekä mikrobilääkkeiden käyttöä hevosilla. Hengitystiesairauksista oli useampi luento, joilla käytiin läpi diagnostiikkaa ja eri sairauksia niin ylä- kuin alahengitysteissäkin. Hengitystiesairauksiin liittyi myös kotitehtävä, jossa piti perehtyä annettujen materiaalien avulla itsenäisesti pääntautiin ja vastailla kahteen eri potilastapaukseen liittyviin kysymyksiin. Näiden kotitehtävien purkutilaisuus oli myös pakollinen.

Flash cardit jälleen käytössä.

Endokrinologiaan ja kaviokuumeeseen liittyvän esitehtävän purkutilaisuus oli jälleen pakollinen. Näissä tehtävissä kerrattiin hypofyysin rakennetta ja sen erittämiä hormoneja, glukoosimolekyylin matkaa suolesta lihassoluun, kavion uusiutumista, hevosen heinäntarvetta ja joitakin termiselityksiä. Endokrinologiassa käsittelimme metabolista syndroomaa (EMS),  PPID:tä, kaviokuumetta, anemiaa, akuuttia koliittia ja endotoksemiaa. Elintasosairaudet, kuten lihavuus ja sitä kautta esimerkiksi EMS, ovat tulleet myös hevosten ongelmaksi ja ne altistavat monille muille sairauksille. Yksi suurimmista tähän vaikuttavista tekijöistä lienee ihminen (omistaja) itse, vaikka monesti asian kieltäminen ja epäusko taitaa olla se mitä eläinlääkärit työssään kohtaavat. Lihasongelmista, endokrinologian potilastapauksista sekä rokotuksista ja matolääkityksestä käsittelevistä luennoista kirjoittelinkin jo aiemmin. Ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa eli rokotuksia ja loishäätöjä koskien saimme kotitehtävän, jonka pakollinen purkutilaisuus oli seuraavana päivänä. Tämäkin tehtävä oli aika helppo ja nopea tehdä, jos luennoilla oli malttanut olla hereillä. Tämän purkitilaisuuden jälkeen käsittelimme vielä hevosten ihosairauksia, joissa riittääkin sitten taas opiskeltavaa ja tunnistettavaa. Niiden päälle oli muutama EKG-case, joita tutkailtiin ja diagnosoitiin yhdessä.

Sisätautioppiin liittyen saimme kurssin aikana käytettäväksemme pari iPadia, joihin oli ladattu sydänäänten kuunteluun liittyvä sovellus. Näitä padeja kierräteltiin opiskelijalta toiselle, että kaikki halukkaat saisivat harjoitella sydänäänten kuuntelua. Eiköhän tästäkin jotain hyötyä ollut, vaikka oikean eläimen auskultointi on kuitenkin vähän eri asia.

Heppakurssi oli aika iso ja kattava paketti, mutta ainakin tärkeimmistä asioista pääsimme jo hyvin kärryille. Kurssin asioita on jo ihan hyvin tullut kertailtua Hevossairaalan päivystyksissä ja onkin aika eri fiilis olla päivystyksissä nyt, kun jotain asioista vähitellen ymmärtääkin. Ainakin oma sisäinen hevostyttöni innostui tämän kurssin myötä taas lisää hevosista!

Just another day at the office 4

Herätyskello - aamupala - Paatsama. Siinäpä se aamu tiivistetysti.

8.16
Aamun ensimmäisen luennon oli tarkoitus käsitellä tuki- ja liikuntaelinten tärkeimpiä sairauksia hevosilla, mutta luennoitsijamme on juuttunut liikenneruuhkaan - seuraavan luennon pitäjä kysyy vaihdammeko ensimmäisten luentojen paikkoja päittäin vai yritämmekö järjestää ensimmäisen luennon joskus myöhemmin. Valitsemme ensimmäisen vaihtoehdon, sillä harvemmin myöhemmillekään luennoille tulee juuri sen enempää ihmisiä kuin aamun ensimmäiselle luennolle, ellei kyseessä ole mikään pakollinen luento. Aiheeksi vaihtuu potilastapaukset.

Aiemmista ruuansulatuskanavan caseista oli jäänyt muutama käymättä läpi, joten käymme ensin ne läpi, vaikka muuten aiheena olikin tarkoitus olla endokrinologiaan liittyviä potilastapauksia. Saamme kustakin tapauksesta aina ensin anamneesin, jonka perusteella esitämme lisäkysymyksiä, mitä tutkimuksia hevoselle tehdään, miten sitä hoidetaan ja millainen on hevosen ennuste tulevaisuudessa. Ensimmäiseksi käsittelemme alisuorittavaa, huonosti syövää ja juovaa ravihevosta, jonka ongelman syyksi paljastuu mahalaukun tähystyksessä mahahaavat. Nämä ovat aika tyypillisiä potilaita oikeassakin elämässä, joten mahahaavojen diagnostiikka ja hoito on ihan hyvä hallita. Seuraava tapaus on ripuloiva hevonen, jonka vatsaontelon röntgenkuvaus paljastaa ruuansulatuskanavan hiekkakertymän. Näitäkin tulee Hevossairaalassa vastaan, sillä hiekkaähkyt ovat aika "Pohjoismainen ongelma".

Kolmas case on hieman apaattinen, huonosti syövä, pahanhajuista eritettä sieraimesta erittävä hevonen, jolla on pitkä karvoitus, se on lihava ja kavioissa näkyy rengasmuodostusta. Ulkoiset merkit jo antavat selkeitä viitteitä diagnoosiin, mutta lepoinsuliini ja -ACTH-määritykset verinäytteestä varmentavat asian. Näitäkin tulee meille varmasti eteen tulevaisuudessa, eli PPID (pituitary pars intermedia dysfunction), EMS (equine metabolic syndrome) sekä krooninen kaviokuume, jotka ovat hyvin tyypillisiä lihavien hevosten sairauksia. Paha haju tällä hevosella johtuu hammaspaiseesta ja sen aiheuttamasta sinusiitista, joka ei sekään ole mikään harvinainen vaiva hevospotilailla.

Vuohisluu, kehä- tai ruunuluu ja kavioluu. Kuva Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä.

9.03
Tauon paikka, seuraavan luennon olisi tarkoitus alkaa 15 yli. Päivän kuuma puheenaihe tauoilla on edellispäivän Kandit-jakso sekä omat kesäsuunnitelmat, sillä tänään on viimeinen päivä ilmoittautua viidennen vuoden kesäopetukseen, joka parhaimmillaan/pahimmillaan alkaa jo heti kesäkuun alussa. Kesällä on mahdollista suorittaa kaksi tai neljä viikkoa etukäteen tulevan vuoden klinikkaopinnoista, jolloin voi pitää vitosvuoden aikana pienen loman jossain vaiheessa tai päästä praktiikkaan pari viikkoa muita aikaisemmin.

9.16
Tuki- ja liikuntaelimistön sairauksia käsittelevä luentomme alkaa. Käymme läpi lihaksiin liittyvien ongelmien oireita ja diagnostiikkaa sekä tarkemmin akuuttia ja kroonista lannehalvausta sekä nopeasti muutamia muita lihassairauksia. Lihaksiin liittyvissä ongelmissa verinäytteen lihasentsyymien, kreatiniinin, seleenin tai E-vitamiinin pitoisuudet, virtsanäytteen myoglobiini- tai elektrolyyttipitoisuudet, lihasbiopsiat ja geenitestit voivat auttaa diagnostiikassa. Lihasentsyymien (ASAT ja CK) pitoisuuden nousu ja lasku tapahtuu vähän eri aikaan, joten tämän avulla voidaan määrittää vaurion tapahtumisajankohtaa. Erityisesti luomutilojen ja lannotteita ulkomailta ostavien tilojen kannalta seleeni- ja E-vitamiinimääritys voi olla ihan oleellista, sillä lypsylehmien lisäksi näiden puutoksia on havaittu myös hevosillakin.

Akuutti lannehalvaus on tärkeä osata tunnistaa, jottei tilaa pahenneta liikuttamalla hevosta, kun sen tosiasiassa pitää pysyä levossa. Kroonisiin lannehalvauksiin liittyen kävimme läpi Suomessa lähinnä ravureiden ongelmana olevaa RER:iä (recurrent exertional rhabdomyolysis) ja ratsujen PSSM:ää (polysaccharide storage myopathy), niiden diagnostiikkaa ja hoitoa. Kumpikin krooninen tila vaatii aika suurta sitoutumista omistajalta, sillä hoidossa on erityisen tärkeää huolehtia tasaisesta, päivittäisestä liikunnasta. Esimerkiksi omistajan lomamatka voi helposti sotkea hyvin edenneen toipumisen, sillä varsinkin PSSM:ssä liikuntaan totuttaminen tehdään melkein sekuntikellon kanssa.

10.00
Tauko, jatkamme jälleen 15 yli.

Hevosen luuranko, kuva Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä.

10.16
Seuraavat kaksi luentoamme käsittelee ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa hevosilla, käytännössä rokotuksia ja matolääkitystä. Luennot meille pitää jo monilta aiemmiltakin luennoilta tuttu Seppo Saari, joka päivätöikseen työskentelee asiantuntijaeläinlääkärinä lääkeyrityksessä ja yön pimeinä tunteina hän harrastaa hevosten loisia. No ei ehkä ihan täysin näin, mutta Saari kuitenkin on eräänlainen hevosten sisäloisguru Suomessa, jos näin voi sanoa.

Palautamme mieliimme, mitä rokotuksia hevosilla Suomessa käytetään, eli käytännössä hevosinfluenssa- ja herpesvirusrokotukset tetanusta tietenkään unohtamatta. Ongelma influenssarokotuksissa on sama niin ihmis- kuin hevospuolellakin: influenssavirus muuntuu koko ajan, kuten mainitsinkin jo kakkosvuoden Virologian luentoihin liittyen. Hevosinfluenssaviruksen linjoista on oikeastaan enää jäljellä yksi, jonka molempia kantoja käytetään nykyisissä suositusrokotteissa. Kertaamme nopeasti hevosinfluenssan oireita, tartuntatapaa ja hoitoa. Herpesviruksien kohdalla puhumme niiden latenssista ja herpesvirusten todella hyvästä säilymiskyvystä, oireista, ennaltaehkäisyn tärkeydestä, rokotteiden tehosta ja hoidosta.

Itse rokotteisiin päästyämme palautamme mieliin rokotevasteen ja vasta-ainetason kehittymisen sekä rokottamisen avulla saadun laumaimmuniteetin tärkeyden. Käymme läpi Suomen markkinoilta tällä hetkellä löytyvien hevosinfluenssarokotteiden sisältöä eli missä muodossa niiden virusantigeeni on, mitä viruskantaa missäkin rokotteessa käytetään (vain yhdessä on tällä hetkellä OIE:n suositusten mukaisesti molempia aiemmin mainitsemiani kantoja, mutta tämä ei silti kerro mitään niiden tehosta) ja millaista adjuvanttia niissä on. Vaikka OIE:n suositus on käyttää molempia kantoja, käy luennolla ilmi, että tällä hetkellä maailmalla jylläävät hevosinfluenssavirukset eivät ole kyseisistä kannoista.

Kertaamme vielä mitä kaikkea voikaan olla syynä, jos rokottaminen menee pieleen. Esimerkiksi jäätyminen voi tuhota rokotteen, eikä jäätynyttä rokotetta tulisi käyttää. Puhumme vähän myös uusintarokotusvälin pituudesta, sillä nykyinen vuoden suositusväli hevosinfluenssassa ei ehkä olekaan riittävä vasta-ainetason pitämiseksi riittävän korkealla ja puolen vuoden väli voisikin mahdollisesti olla parempi. Käymme pari tutkimusta hevosinfluenssan rokotuksiin liittyen läpi. Esimerkiksi Ruotsissa ravihevosten rokotuspakon jälkeen taudinpurkausten määrä on vähentynyt huomattavasti aiempiin vuosiin verrattuna. Suomessahan ravihevoset ja kilpailevat ratsut tulee myös rokottaa hevosinfluenssaa vastaan. Iso-Britanniassa tehdyn tutkimuksen perusteella rokottamattomilla hevosilla on havaittu selvästi enemmän taudinpurkauksia kuin rokotetuilla hevosilla, joten rokottaminen on kyllä ehdottoman suositeltavaa.

11.06
Joku muistuttaa tauon paikasta ja pidämme pienen happihyppelyn.

Pyranteeliembonaattia sisältävä oraalipasta hevoselle.

11.15
Jatkamme loisten parissa. Kertaamme eri ikäisten hevosten tärkeimmät loiset eli suolinkaisen (Parascaris equorum), suuret strongylukset (Strongylus spp), pienet strongylukset (Cyathostominae), heisimadot (Anoplocephala perfoliata) sekä käpymadon (Gasterophilus spp). Suolinkaisethan ovat erityisesti nuorten hevosten ongelma ja suolinkaisloislääkitys on vähintään suositeltavaa tehdä. Suolinkaiset ovat alkaneet kehittää resistenssiä makrosyklisiä laktoneita (esim. ivermektiini ja moksidektiini) vastaan, joten pienille varsoille olisikin suositeltavaa käyttää fenbendatsolia. Suuria strongyluksia pidetään nykyään aika harvinaisina, mutta ihmisten keksimä 200 epg (eggs per gram eli madonmunien määrä grammassa ulostetta) raja lääkityksen tarpeelle voi aiheuttaa erityisesti Strongylus vulgariksen yleistymisen uudelleen. Strongylusten kohdalla halutaan pitää yllä refugia, eli loispopulaatio, joka ei altistu ollenkaan matolääkkeille. Tämä siksi, ettei haluta täydellisen madottomuuden tavoittelun aiheuttavan resistenssiä. Myös pienillä strongyluksilla on ilmeisesti alettu havaita makrosyklisten laktonien menettäneen tehoaan. Heisimadoilla ei vielä toistaiseksi ole todettu resistenssiä pratsikvantelille missään päin maailmaa.

Kertaamme jo Parasitologiasta tuttua asiaa, epg-arvojen tulkintaa muutamien tutkimusten avulla. Jotkut hevoset ovat ilmeisesti jossain määrin sopeutuneet elämään tietyn matomäärän kanssa, kun taas toiset toimivat supererittäjinä ja toiset pystyvät ilmeisesti torjumaan madot kokonaan eivätkä eritä munia ollenkaan. Siksi ulostetutkimus on tärkeää, jotta ei turhaan lääkitä sellaisia eläimiä, joilla ei tarvetta loislääkitykselle ole. "Hauska" yksityiskohta loislääkkeiden kehityksestä on se, että viimeisin mullistava loislääke on vuonna 1983 markkinoilla tullut ivermektiini, eikä sen jälkeen ole ole onnistuttu kehittämään uusia, yhtä tehokkaita lääkkeitä. Koska lääkkeiden teho on rajallista ja resistenssiä selkeästi kehittyy jatkuvasti, on erityisen tärkeää yrittää huolehtia loisten leviämisen estämisestä muidenkin keinojen, kuten laidunhygienian avulla.

11.54
Luento loppuu, pakkaamme kimpsut ja kampsut kasaan ja suuntaamme kuka minnekin. Osa lähtee syömään Tähkään, osa jonnekin muualle. Käyn itsekin syömässä ja suuntaan kotiin. Matkalla ehdin hetken ihailla auringonpaistettakin ja lumista maisemaa. Kotona keitän heti kahvia jäätävän väsymyksen iskiessä ja nappaan seuraksi pari joulusta jäänyttä suklaata. Naputtelen tätä postausta hetkisen kahvia hörppien ja valmistaudun henkisesti tenttiinlukemiseen. Tenttiin on aikaa alle viikko ja kerrattavaa asiaa on aika paljon.  Vietän iltapäiväni kertaillen ähkyn kliinisiä oireita, diagnostiikkaa, eri ähkytyyppejä ja niiden hoitokeinoja ja haaveillen ulkona paistavasta auringosta. Ähky on yksi tärkeimmistä aiheista heppakurssilla, sillä näitä tapauksia tulee aivan varmasti jokaiselle vastaan, ja varmaankin melkein kaikilla meillä on jo jotain kokemusta ähkypotilaista Hevossairaalan päivystysvuoroiltamme.

Jossain vaiheessa nälkä herättää ruuanlaitto kutsuu. Tentin lähestyessä olisi varmaan parempi yrittää suunnitella kokkailua vähän järkevämmin ja täyttää jääkaappi ja pakastin mahdollisimman helpoilla ja yksinkertaisilla aineksilla, jottei tarvitsisi tuhlata ylimääräistä aikaa ruuanlaittoon. Onneksi nyt heppakurssilla on kuitenkin ollut luentoja pääsääntöisesti vain aamupäivisin, joten iltapäivät on ihan hyvin voinut käyttää päivän asioiden kertaukseen. Tai sitten johonkin aivan muuhun kuin opiskeluun...

Unten maille

Taas se tulee, kevät. Auringonpaistetta on riittänyt lähes jokaiselle päivälle ja vihdoin on päästy nauttimaan vähän liikaakin enemmänkin kunnon talvesta. Päivän pituus on selvästi jo pidentynyt joulun aikaisesta synkkyydestä ja tuntuu suorastaan vaikealta edes muistaa tuota pimeää ajanjaksoa. Omat ajatukseni alkavat taas kulkeutua yhä enemmän kohti tulevaa kesää (ja syksyäkin...) innostuksen ja paniikin vuorotellessa päivästä riippuen. Vielä pitäisi kuitenkin jaksaa ahertaa muutama aika iso paketti kasaan tänä keväänä, jotta pääsee aloittamaan viidennen (omg, miten kummalliselta tuntuu kirjoittaa tuota ensimmäistä kertaa ja oikeasti tajuta, miten paljon tätä koulua onkaan jo takana!) vuoden klinikkaopintojen parissa. Nyt on onneksi väliviikko, joten saa pitää pienen tauon luennoista ja voi esimerkiksi lukea tenttiin, lomailla, tehdä lisuria tai töitä tai opiskella muutamilla valinnaiskursseilla. Harmillisesti kaikki valinnaiskurssimme ovat aina näin väliviikoilla tai perioditauoilla, jolloin on valittava sen loman tai kurssien välillä. Jatkuvasti ei mitenkään jaksa opiskella vaikka kuinka mielenkiintoisista kursseista olisikin kyse. Välillä pitää ottaa sitä kuuluisaa aikaa itselleen ja hengähtää.

Viime vuoden viimeinen kurssi ennen joululomaa oli Anestesiologia, joka käytiin tehokkaasti läpi parin viikon luentojen aikana. En ehkä ole aiemmin muistanut mainita, mutta jo nelosvuoden aloittaneen SAIMin aikana moni luennoistamme oli englanniksi (kirjathan ovat pääasiassa aina englanniksi), mikä on ehkä tuonut hieman lisähaasteita opiskeluun. Vaikka englantia ymmärtääkin hyvin, on välillä haastavaa kuunnella englanniksi ja miettiä sekä englanniksi että suomeksi ajoittain jopa samanaikaisesti ja yrittää kirjoittaa järkeviä muistiinpanoja luennoista tahdin ollessa aika kova. Itse en kokenut englantia sinänsä ongelmaksi, olen aina ymmärtänyt sitä aika hyvin niin kuunneltuna kuin kirjoitettunakin, mutta välillä joidenkin sanojen lausuminen aiheutti meille opiskelijoille vähän harmaita hiuksia. Hyper- ja hypo- kuulostavat yllättävän samanlaisilta englanniksi luennoivien, mutta ei kuitenkaan äidinkielenään englantia puhuvien ihmisten suusta.

Tästä aasinsillasta päästäänkin Anestesiologian luentoihin, joista farmakologiaa lukuunottamatta kaikki pidettiin italialaisella aksentilla höystetyllä englannilla - aika moni vuosikurssistamme koki tämän kielimuurin aika haastavaksi ja skippasi suosiolla ison osan luennoista. Nämäkin ovat niitä asioita, jotka riippuvat hyvin paljon kuulijasta - omaan korvaani luentojen englanti oli riittävän selkeää ja ymmärrettävää, enkä kokenut sitä ongelmaksi. Mutta ymmärrän myös niitä joille tämä oli ongelma, sillä anestesiologia ei ilman kielellisiä ongelmiakaan ole ehkä helpoin mahdollinen aihe oppia. Välillä on vähän haastavaa yrittää keksiä sanoille suomenkielisiä vastineita, eikä niitä aina ole olemassakaan. Onneksi anestesiologian osalta tähän sai vähän lisäapua suomenkielisestä Eläinanestesiologian kirjasta.

Anesteettien vaikutusten värikästä opiskelua

Anestesiologian osaamistavoitteista kerrotaan opinto-oppaassa seuraavasti:

Opiskelijan tulee

• ymmärtää ja selittää anestesian eri vaiheet

• ymmärtää ja selittää fysiologiset muutokset anestesian aikana

• osata arvioida eläimen kliininen kunto ja sen vaikutus anestesiaan

• osata selittää kliininen ja monitoreiden avulla suoritettu valvonta anestesian ja tehohoidon aikana

• tietää anestesiassa ja kivunhoidossa käytettävien lääkkeiden kliininen farmakologia

• osata akuutin kivunhoidon perusteet

Luennot eivät siis olleet pakollisia eikä myöskään yhden päivän harjoitus-/labratyö, vaikka sitä meille kovasti suositeltiinkin. Lähdimme jälleen liikkeelle perusteista, eli siitä, mitä anestesiassa tavoitellaan ja mitä asioita pitää muistaa huomioida. Tajuttomuuden lisäksi anestesiaa suunniteltaessa ja toteutettaessa tulee huomioida analgesia eli kivuttomuus, lihasrelaksaatio sekä turvallisuus sekä eläimen että ihmisten kannalta. Kävimme läpi anestesiasuunnitelman eri osia, jotka sisältävät niin eläimen kuin tarvikkeidenkin valmistelun, analgesian ennen operaatiota, sen aikana sekä sen jälkeen, potilaan esilääkityksen tai rauhoituksen, yleisanestesian induktion, ylläpidon ja seurannan sekä myös anestesian jälkeisen toipumisen. Jokaisen potilaan anestesia tulee siis suunnitella yksilökohtaisesti, koska anestesian onnistumiseen ja komplikaatioriskiin vaikuttaa noin miljoona ja yksi asiaa. Anestesia on tietyllä tapaa aina riski ja tutkimuksien mukaan eläinten kuolleisuus anestesiassa on suurempi kuin ihmisillä. Yksi tätä selittävä asia voi olla se, että humaanipuolella leikkauksissa anestesiasta vastaa oma aiheeseen erikoistunut henkilö, eläinpuolella näin ei aina ole ja varsinkin kuntapraktiikassa eläinlääkäri voi joutua itse valvomaan sekä anestesiaa että suorittamaan leikkausta.

Vaikka eläinlääkärit tutkivat ja kyselevät ennen anestesiaa monta asiaa eläimestä ja sen terveydentilasta, on myös omistajalla suuri vastuu anestesian onnistumisessa. Eläimen paastottamisella ennen anestesiaa on nimittäin syynsä. Jos eläin ei ole paastonnut riittävästi, se voi oksentaa, regurgitoida ja/tai aspiroida anestesian aikana ja ylimääräinen tavara keuhkoissa ei koskaan ole hyväksi. Hätätapauksissa paastoa ei tietysti usein pystytä toteuttamaan, mutta tällöin on tietysti valittava pienempi paha kahdesta - eläimen henki vai aspiraatiopneumonian riski? Paastossa on kuitenkin eläinlajikohtaisia eroja, esimerkiksi hevosella ja märehtijöillä liian pitkä paasto voi heikentää suoliston toimintaa. Myös eläimen sairaus voi vaikuttaa paastottamiseen, joten joissakin sairauksissa paastoaika pidetään mahdollisimman lyhyenä.

Vähän isompi tippaletku esim. hevoselle.

Kävimme läpi nesteytystä ja eri nesteytysvaihtoehtoja pre-, peri- ja postoperatiivisesti, kivun fysiologiaa, kipulääkityksen monia vaihtoehtoja eri vaiheissa anestesiaa, esilääkitystä, yleisanestesian induktiota, intubointia, inhalaatioanestesiaa, suonensisäistä anestesiaa, anestesian seurantaa, elvytystä lääkkeineen, anestesiasta palautumista... Hätäleikkauksia käsittelevällä luennolla kävimme läpi perusperiaatteet niitäkin koskien. Näissä tilanteissa pitää pysyä rauhallisena ja huolehtia kaikki välineet huolellisesti valmiiksi, jottei kesken kaiken tarvitse lähteä etsimään mitään, varsinkaan jos leikkausta tekee yksin. Kertasimme eri shokkityyppien kliinisiä oireita ja shokin hoitoa ennen leikkausta. Puhuimme hätäsektiosta, GDV:stä ja pyometrasta pieneläimillä ja hevosten akuuttien ähkyjen, varsojen ja ruokatorven tukoksen anestesiasta.

Esimerkiksi hevosella yleisanestesian induktiossa tulee huomioida aika tarkkaan turvallisuusasiat, sillä ison hevosen kaataminen ei varsinkaan kenttäolosuhteissa ole aina helppoa ja vaatii kaatoa suorittavilta ihmisiltä teknistä osaamista eri tavalla kuin esimerkiksi sairaalaolosuhteissa pehmeän oven avulla tapahtuva kaato. Anestesiaa seuratessa on tärkeä tietää, mitä mitäkin käppyrä monitorissa tarkoittaa, mitä siinä tapahtuvat muutokset tarkoittavat eläimen kannalta ja miten näihin muutoksiin pitää reagoida. Anestesian jälkeisessä toipumisessa puhuimme erityisesti brakykefaalisten rotujen vaikeuksista anestesian lopussa ja ekstubaation lähestyessä. Brakykefaaliset eläimet hengittävät usein hyvin niin kauan, kun intubaatioputki on paikallaan trakeassa, mutta sen poistamisen myötä tulevat myös niiden tyypilliset hengitysvaikeudet takaisin. Erityisesti brakykefaalisten potilaiden kanssa on oltava tarkkana sen suhteen, että nielemisrefleksi on todella palautunut ennen putken poistamista ja silti on oltava aina valmiina intuboimaan potilas uudelleen tai suorittamaan trakeotomia mikäli intubointi ei enää onnistu.

Elvytystä kävimme huolellisesti läpi, vaikka sitäkin on jo aiemmin käsitelty ainakin ykkösellä VeHen harjoituksissa ja kolmosella JKT:ssä. Kertaus ei koskaan ole pahitteeksi tässä asiassa ja tosiaan elvytystähän tulee harjoitella säännöllisesti, jotta taito pysyy yllä. Tärkeintä on aloittaa elvytys välittömästi, jos tilanne yhtään epäilyttää, sillä mahdollisimman ajoissa aloitettuna se parantaa onnistumisprosenttia. Paineluelvytys tulee aloittaa mahdollisimman nopeasti (ABC!) keuhkojen ja erityisesti aivojen verenkierron turvaamiseksi. Varmaankin kaikille elvytyksestä kuulleille on jo itsestäänselvää, että painelu tehdään Bee Geesin Stayin' aliven (100-120 bpm) tahtiin, joten vähintään tämä korvamato kannattaa painaa mieleensä hätätilanteita varten. Lisäksi tulee huolehtia riittävästä ventilaatiosta, mutta varoa kuitenkin ventiloimasta liikaa. Mikäli potilas on intuboitu, tulee ventilaatio tehdä samanaikaisesti paineluelvytyksen kanssa (10/min), muulloin voidaan ventiloida suusta-suuhun -tekohengityksellä (30 painallusta, 2 puhallusta). Vasta kun nämä peruselintoiminnot on turvattu, voidaan alkaa suunnitella tarvittavia lääkityksiä ja defibrillaatiota, joiden ohella jatketaan edelleen painelua ja ventilointia.

Luennoilla oli mukana myös joitakin erilaisia caseja, joissa piti pohtia anamneesin ja yleistutkimuksessa sekä muissa tutkimuksissa saatujen tulosten perusteella esimerkiksi mistä johtuu potilaan veren normaalia korkeampi laktaattipitoisuus, dyspnea tai vaikkapa limakalvojen tahmeus, miten potilasta stabiloidaan ennen anestesiaa ja millainen on varsinainen anestesiasuunnitelma kyseisen tapauksen erityispiirteet huomioiden. Nämä tapaukset olivat erityisen hyödyllisiä oppimisen kannalta, vaikka kaikki eivät ihan selkeitä ja helppoja tapauksia olleetkaan. Yhden luennon verran puhuimme eutanasiasta, jota on myös käsitelty JKT:ssä ja Farmiksessa ja sivuttu toki useilla luennoilla. Kertasimme mikä on hyväksyttävää ja mikä ei, mitä menetelmiä voidaan käyttää, mitä tulee huomioida ennen ja jälkeen eutanasian ja miten eri lääkkeet toimivat.

Harjoitustyöpäivä suoritettiin "rastiratana" kolmen tehtäväpisteen avulla ryhmissä. Näissä pisteissä laskettiin mm. nesteytykseen ja lääkkeisiin liittyviä laskuja, puhuttiin anestesian käytännön järjestelyistä ja perehdyttiin anestesia- ja hengityslaitteistoon. Tutummiksi ne tulevat varmasti vielä sitten, kun itse pääsemme valvomaan anestesiaa. Tentti olikin meillä siitä jännä, että sen sai suorittaa tietokoneella tai käsin kirjoittaen, ihan miten itse halusi, toki ilman muistiinpanoja tai netin käyttämistä. Joskus muutama vuosi sitten Anestesiologian kurssilla on saanut kirjoittaa itselleen yhden A4-paperin täyteen muistiinpanoja, jonka sai ottaa mukaan tenttiin. Sellainen ehkä olisi toiminut itselleni paremmin, mutta meni se näinkin. Tietokoneella kirjoittaminen helpottaa aika paljon tenttiin vastaamista, kun tekstin editointi jälkikäteen on niin paljon helpompaa verrattuna käsinkirjoittamiseen. Ehkä meillä saisi olla enemmänkin näitä tietokoneella tehtäviä tenttejä?

Anestesiologia oli tiivis, mutta hyvin tärkeä paketti (taidan sanoa näin jokaisesta kurssista nykyään) ja näitä asioita todellakin tullaan tarvitsemaan ihan jokapäiväisessä praktiikassakin. Luultavasti moni asioista selkiytyy vielä paremmin, kun pääsee tekemään asioita käytännössä ja varmasti käytännön potilastapaukset opettavat kaikista parhaiten.


Anestesiologian kurssimme jälkeen Evidensian sivuilla julkaistiin muutama kysymys anestesiaan liittyen, kiinnostuneiden kannattaa kurkata sinnekin.