Meistä tuli kirurgeja 2/2

Ortopedian osuus Pieneläinkirurgiasta alkoi jo heti ensimmäisellä viikolla ontumatutkimusluennolla. Loput ortopedian luennot pidettiin vasta kirurgian luentojen jälkeen, mikä olikin ehkä selkeämpää. Ontumatutkimuksesta oli kuitenkin pienemmissä ryhmissä toteutetut käytännön harjoitukset, minkä takia luentokin varmaan oli niin aikaisessa vaiheessa. Osalla oli ontumatutkimusharjoitus jo ensimmäisellä viikolla ja jollakin ryhmistä puolestaan vasta viimeisellä viikolla. Aikataulut tosiaan olivat melkoiset, ja lähes aina kun joku ryhmä teki jotain toista harjoitusta, jollakin toisella ryhmällä oli joku toinen harjoitus. A- ja B-ryhmä, 1- ja 2-ryhmä ja sitten vielä a- ja b-ryhmä. Näistä sitten erilaiset kombot eli A1a, A2a, B1a jne. Hyvin se oma ryhmä kuitenkin löytyi kun tarpeeksi pitkään kirjaimia ja numeroita aikataulusta tuijotteli.

Ontumatutkimuksessa tutkittavia asioita oli vähän hankala hahmottaa pelkältä paperilta luettuna, mutta käytännön harjoitus vuosikurssilaistemme omilla koirilla selvensi asiaa aika paljon. Jo anamneesista voi saada aika paljon lisävinkkiä tutkimuksia ajatellen, sillä varsinkin ikä, rotu ja tietyt oireet ovat aika usein tyypillisiä tietyissä ortopedisissä sairauksissa. Hyvä vinkki raajojen manipulaatioista eli liikeratojen tutkimisesta kauhistuneiden omistajien rauhoitteluun oli se, että pyytää omistajaa itse koukistamaan omaa kyynärpäätään ja muistuttaa ettei kyseisen liikkeen pitäisi normaalisti aiheuttaa kipua. Huolellisesti ja järjestelmällisesti tehty ontumatutkimus koko eläin tutkien (vaikka sillä olisikin omistajan mukaan esimerkiksi vain toisen etujalan ontuma) voi auttaa pääsemään diagnoosin jäljille ja ohjaa jatkotutkimukset oikeaan suuntaan.

Ortopedian radiologian osuudessa kertasimme Lappalaisen johdolla osittain jo Diagnostisessa kuvantamisessa tutuksi tulleita perusasioita ja tarkensimme vielä esimerkiksi rotu- ja ikäkohtaisia eroja sekä luukuvien arvioinnin perusperiaatteita. Pääosan luennoistamme olimme jälleen yksien alansa huippujen eli Mikael Moreliuksen ja Pauli Keräsen käsissä, joten ainakaan asiantuntemusta ei luennoiltamme puuttunut! Vuosien kokemus puhui puolestaan ja aika huimaa kehitystä on ortopediassakin heidän työuriensa aikana tapahtunut. Yhdellä luennolla saimme käsiimme ihailtavaksi pienen, noin 2 x 2,5 cm kokoisen ehkä vähän vaahtomuovilta (muttei kuitenkaan) näyttävän kappaleen, COPLA:n (COPLA Scaffold™, linkistä löytyy myös ihan havainnollistava video aiheesta), jonka kliiniset kokeet olivat vähän aiemmin alkaneet. Hintaa kyseisellä, suhteellisen mitättömältä näyttävällä biomateriaalikappaleella oli yli 600€ ja sen tarkoituksena on siis parantaa esimerkiksi nivelruston kasvuhäiriötä (OCD) sairastavan koiran nivelen arpirustoa, nopeuttaa sen muodostumista ja muodostaa uusi rustopinta. Vau! Aika näyttää miten kyseiselle tuotteelle käy jatkossa ja tuleeko se myös ihmisten käyttöön.

Fossum täynnä kirjanmerkkejä.

Kävimme läpi ortopedisia hätätapauksia, jotka meidän eläinlääkärinä tulee osata tunnistaa ja hoitaa tai ainakin ohjata jatkohoitoon. Aina hätätapauksissa tulee kuitenkin muistaa se tärkein eli normaalien elintoimintojen turvaaminen. Vaikka luita olisi murtunut, huolehditaan aina (paitsi jos verta suihkuaa murtumakohdasta) ensin ABC:stä eli hengitysteistä (airways), hengittämisestä (breathing) ja verenkierrosta (circulation), sillä potilas voi olla helposti entinen potilas, jos näiden sijaan kiinnitetäänkin ensimmäisenä huomio murtumaan. Toki vakavissa tapauksissa myös murtumat, niiden laajuus ja vakavuus vaikuttavat suuresti hoitopäätökseen, esimerkiksi HBC- eli hit by car- tai FFF- eli free falling feline -potilailla. Näillä potilailla toki voi olla aika paljon muutakin pielessä, jolloin murtuma saattaa olla pienin murhe.

Eturaajojen ja takaraajojen ontumista kertovilla luennoilla kävimme läpi useita erilaisia ontuman aiheuttajia nuorten koirien kasvuhäiriöistä vanhojen koirien nivelrikkoon. Niveltulehdusluennolla käytiin hyvin tyhjentävästi läpi niin infektiivinen kuin immuunivälitteinenkin artriitti eli niveltulehdus ja niiden välisiä eroja ja tunnistamista. Nivelrikosta oli oma luentonsa ja myös oma tenttikysymyksensä, josta kyllä selvisi erittäin helposti olemalla edes vähän hereillä luennolla. Nivelrikkopotilaita tulee varmasti jokaiselle vastaan, joten asia on syytäkin hallita. Luennolla mainittiin, että noin joka neljännelle koiralle kehittyy ennenpitkää nivelrikkoa ja ihmisilläkin nivelrikko on yksi iso työkyvyttömyyttä aiheuttava tekijä.

Fysioterapiasta oli Heli Hyytiäisen pitämä yksi luento, olisi mieluusti saanut olla enemmänkin, vaikkei meidän tarkoitus olekaan varsinaisesti osata itse muuta kuin ohjata potilaat ammattitaitoiselle fysioterapeutille kuntoutettavaksi. Tästä saimmekin ihan hyvän vinkin, sillä eläinfysioterapeutti-nimike ei ole suojattu, toisin kuin ihmispuolen fysioterapeutti-nimike, joten eläinfysioterapeutiksi voi kutsua itseään oikeastaan ihan kuka tahansa. Oikeat eläinfysioterapeutit ovat ensin käyneet parivuotisen ihmispuolen fysioterapeuttikoulutuksen, tehneet pari vuotta töitä ja vasta sitten jatkokouluttautuneet eläimiin erikseen. Nämä humaanipuolen fysioterapeutit pystyy tarkistamaan Valviran sivuilta, joten siten ainakin pystyy varmistamaan, että kyseinen eläinfysioterapeutti on saanut ainakin asianmukaisen koulutuksen ihmisistä.

Havainnollistavat mallit koiran nivelrikkomuutoksista. Vasemmalta oikealle normaali nivel, lievästi muuttunut, kohtalaisesti muuttunut ja vakavasti nivelrikkoinen nivel.

Kävimme useilla luennoilla läpi jossain määrin myös ortopedista kirurgiaa, mutta ilmeisesti meidän ei juurikaan oleteta osaavan sen enempää kyseisistä toimenpiteistä, sillä tentin mallivastauksien perusteella riitti lähinnä se, että osasi tehdä tarvittavan ensiavun ja sitten ohjata potilaan jatkohoitoon ortopediaan erikoistuneelle eläinlääkärille. Tavallaanhan tämä kyllä menee aika lailla näin tosielämässäkin, kyllä ne kirurgiset leikkaukset tekee joku sellainen, joka asian todellakin osaa ja ortopedia vaatii kuitenkin aikamoista erityisosaamista. Toisaalta olettaisin, että meidän pitäisi edes jossain määrin osata selostaa eläinpotilaidemme omistajille mahdollisista leikkausvaihtoehdoista edes pääpiirteissään, joten odotin myös tentissä tätä vaadittavan. Ja niin taisi odottaa aika moni muukin. Tuntuu että meidät päästettiin vähän liiankin helpolla tässä asiassa, sillä kai meidän nyt sentään pitäisi osata edes kertoa, että eturistisiteen repeämän kirurgisena hoitona voi olla esimerkiksi TPLO, jonka avulla ristisiteestä tehdään käytännössä tarpeeton. Itse ainakin arvostaisin omistajan näkökulmasta, jos heti ensimmäinenkin eläinlääkäri osaisi tästä edes jotakin kertoa.

Ortopediassa oli pehmytosakirurgian tapaan myös ryhmätöitä, joissa potilastapausten avulla käytiin läpi luentojen asioita. Kuten pehmytosakirurgiassakin, ryhmätyöt tehtiin pienryhmissä ja kierrettiin taas uusissa ryhmissä toisten aikaansaannoksiin tutustuen. Potilastapauksissa oli annettu anamneesi, jonka perusteella mietittiin mahdollisia tutkimuksia, diffejä ja diagnoosia, sairauden etiologiaa ja patogeneesiä, hoitosuunnitelmaa, miten toimitaan hätätapauksessa ja mitä jätetään seuraavalle arkipäivälle, ennustetta ja mahdollisia komplikaatioita. Useisiin tapauksiin liittyi röntgenkuvia, joiden tulkitsemisen harjoittelu on aina tarpeen. Opettavaisia tapauksia, vaikkakin lähinnä ehkä omat potilastapaukset jäivät kaikista parhaiten mieleen.

Ortopedian huipentuma oli kuitenkin Pieneläinkirurgian blokin viimeisen viikon lastoitusharjoitus, joka järjestettiin Eläinklinikka EHYT:in tiloissa Halikossa Salossa yhteistyössä Vetman Oy:n, Suomen 3M Oy:n, eläinlääkiksen sekä avustajakoirakoulun ihanien koirien kanssa. Harjoitukseen oli varattu koko päivä, koska matka Halikkoon kesti Viikistä vajaat pari tuntia ja matka suoritettiin vähintäänkin antiikinaikaisella bussilla joka sitten paluumatkalla päätti vielä lahota, mutta korvaava bussi onneksi saapui tosi nopeasti ja lisäksi syömistä oli melkein joka välissä. Aluksi joimme aamukahvit ja söimme voileipiä, jotka meille ystävällisesti tarjottiin. Kuuntelimme yhdessä luennon toiminnallisesta kipsauksesta ja siihen käytettävistä materiaaleista, jonka jälkeen käväisimme aikaisella omakustanteisella lounaalla läheisessä Shell Helmisimpukassa. Tämän jälkeen jakauduimme kahteen ryhmään, joista toinen lähti harjoittelemaan kipsausta käytännössä avustajakoirakoulun koirien kanssa ja toinen jäi kuuntelemaan luentoja haavahoidon tuotteista ja modifioidusta Robert Jones -tukisiteestä, josta oli puhuttu jo aiemmillakin luennoilla.  Lisäksi pääsimme harjoittelemaan tassusiteen tekoa myös avustajakoirakoulun koiraparalle. Iltapäivällä toki oli vielä luvassa kahvittelua, joten maha ei ainakaan tämän päivän aikana ehtinyt kurnia.

3M tarjosi meille hienot luentomateriaalit värikuvineen päivineen ja saimmepa harjoituksesta ihan todistuksetkin.

Kipsausharjoitus oli äärimmäisen havainnollistava ja tarpeellinen. Aika monelle meistä tämä oli varmaankin ensimmäinen kipsauskokemus ja oli hyvä saada oikein kädestä pitäen hyvää ohjeistusta asiaan ammattilaisilta. Kipsiä laittaessa piti huomioida niin raajan asentoa, kipsin riittävää pituutta kuin raajan luisten rakenteiden ja jänteiden suojaamista ja pitää raaja mahdollisimman paikallaan kipsin jähmettymistä odotellessa. Itse potilaiden rauhallisuus tai rauhattomuus tosin vaihteli aika paljon, nuorimmat koirat eivät malttaneet millään pysyä koko kipsauksen ajan paikoillaan ja kipsit valahtelivatkin vääriin asentoihin. Harvemmin oikeassa kipsaustilanteessa tällaista pääsee kuitenkaan tapahtumaan, sillä raajan oikean asennon takaamiseksi eläin on yleensä vähintäänkin rauhoitettava. Toiset koirista makasivat rauhassa paikoillaan ja melkein näyttivät nukkuvankin. Jos 3M ei ole entuudestaan tuttu yritys, niin monelle varmasti sen tuotteet ovat, esimerkiksi joustava ja itsestään kiinnittyvä Coban, erilaiset kipsinalusvanut sekä kipsaustuotteet. Suomen 3M siis tarjosi meille kaikki kipsausmateriaalit ja he saivat toki samalla esitellä meille tuotteitaan. Tosi mielenkiintoinen ja hyödyllinen päivä kaikin puolin!


Pieneläinkirurgian ansiosta on taas tullut paljon uutta tietoa monista asioista ja huomasinpa tuossa Kandeja katsellessani, että ainakin yhteen OSCE-tentin kysymykseen olisin itsekin osannut tämän perusteella jo vastata. Eiköhän tässä jotain siis ole taas opittukin! ;)

Eläinlääkärikandit

Pssssst!

Muistakaahan kääntää kanava tänään kello 20.00 Yle TV1:lle, 

sieltä tulee kauan odotettu Kandit uusien eläinlääkärikandeista kertovien jaksojen kera!

Kuva ja aiheesta lisää: https://yle.fi/aihe/kandit

Tässä vielä lyhyesti Ylen sivuilta mistä on kyse:

Kandit-dokumenttisarja vie katsojat pieneläinklinikoille, maitotiloille ja hevostalleille. Seuraamme kolmen eläinlääketieteen kandin ensimmäistä itsenäistä eläinlääkärikesää Suomussalmella, Karstulassa ja Keravalla. Aiemmilla tuotantokausilla sarjassa on seurattu sekä lääketieteen että hammaslääketieteen kandien kesätyötä.

Jaksoja voi seurata ilmeisesti myös Yle Areenan kautta, ja uusintojakin vaikutti tulevan useampaan kertaan, joten ei hätää jos ensimmäistä jaksoa ei ehdi katsoa! Pääsykokeisiin lukeville tästä varmasti tulee mukavasti lisäboostia, ja kenties allekirjoittanutkin saa tästä lisäintoa heppasairauksien tenttiin lukemiseen...

Meistä tuli kirurgeja 1/2

Niin se joululomakin taas vaan katosi jonnekin ja yllätyin jälleen kerran siitä, kuinka nopeasti nelisen viikkoa voikaan kulua. Sohvaa on kyllä kulutettu melkein koko syksyn edestä, nähty ystäviä ja sukulaisia, juhlittu, pelattu, jumpattu, rapsuteltu karvakorvia, luettu ja ennenkaikkea venytetty mahalaukkua loputtomalla joulusyömisellä. Mikä kohtuus? Voisi siis ehkä sanoa, että akut on ainakin jossain määrin ladattu kevään koitoksia varten ja mukavasti tässä ensimmäisen viikon aikana Hevossairauksien parissa onkin jo käynyt ilmi, että työtä ja tehtäviähän meillä sitten riittääkin - tästä lisää sitten myöhemmin. Palataan ensin kuitenkin vähän pari kuukautta ajassa taaksepäin.

Neurologian ja oftalmologian jälkeen marraskuussa aloitettiin neljän viikon opinnot Pieneläinkirurgiaan perehtyen. Rakas luentosalimme Paatsama oli jo oftalmologian luentojen aikaan jouduttu sulkemaan jonkun vesivahingon takia, joten vietimme parisen viikkoa evakossa väliaikaistiloissa. Evakkotiloihin ei saanut kokolattiamaton takia kulkea kengillä eikä siellä saanut syödä tai juoda mitään, joten usein luentojen lomassa mutustamaan tottuneissa opiskelijoissa tämä aiheutti ehkä vähän nurinaa. Kyllä olikin sitten mukava palata vanhaan kunnon Paatsamaan tämän paaston jälkeen!

Pieneläinkirurgian blokkiin kuului kaksi kokonaisuutta, Pehmytosakirurgia ja Ortopedia. Vaikkei meistä kaikista varmaan kirurgeja tulekaan, tämä oli kyllä todella hieno kurssikokonaisuus kaikin puolin. Täydellisiä kursseja ei varmaan ole olemassakaan, mutta kirrassa oli kyllä todellakin panostettu opiskelijoiden oppimiseen ja jos vähänkään teki töitä kurssin aikana, varmasti oppi! Meillä oli toki myös aivan huiput luennoitsijat ja harjoitustyöt, joten ei voi muuta sanoa kuin että olisipa opiskelu aina tällaista! Toki aina löytyy jotain josta valittaa ja mitä voisi kehittää, mutta itse ainakin olen hyvin tyytyväinen tähän kurssiin. Jaan tämän kurssin kahteen erilliseen postaukseen, jottei kirjoituksesta tule pitkä kuin nälkävuosi ja jotta ehkä jaksan kirjoittaakin jotain.

Joulu 💚

Opinto-oppaassa kuvataan Pieneläinkirurgian oppimistavoitteet näin:

Opiskelija

• hallitsee kirurgian yleiset periaatteet

• tunnistaa esitietojen ja kliinisten löydösten perusteella tavallisimmat pehmytosakirurgiaa vaativat sairaudet ja tuntee niiden etiologian, hoitoperiaatteet ja ennusteen

• osaa kuvata perusleikkauksien leikkaustekniikat pieneläimillä

• tuntee koiran ja kissan tavallisimmat suu- ja hammassairaudet, niiden diagnostiikan, hoitoperiaatteet ja ennusteen

• hallitsee ontumatutkimuksen periaatteet

• tunnistaa esitietojen ja kliinisten löydösten perusteella tavallisimmat ortopediset sairaudet ja tietää niiden etiologian, hoitoperiaatteet ja ennusteen

• osaa erottaa erikoiseläinlääkärin hoitoa vaativat sairaudet

Ennen Pieneläinkirurgian luentojen alkua piti tehdä muutama ennakkotehtävä, joiden avulla kerrattiin aiemmin opittua eli esimerkiksi viime kevään JKT:n asioita kirurgisesta aseptiikasta, kirurgisista välineistä ja ihan perusanatomiastakin. Pehmytosakirurgian ennakkotehtävässä piti vastata 30 peräkkäiseen kysymykseen oikein tai putosi nollille ja joutui aloittamaan vastaamisen alusta. Tietenkin kysymysten järjestys myös vaihteli eikä oikeaa vastausta kerrottu ennen kuin sen vastasi oikein. Joidenkin intstrumenttien nimien arvailu oli vähän rasittavaa, kun mistään ei tuntunut löytyvän kunnollisia kuvia, mutta poissulkumenetelmällä pääsi tässäkin jo aika pitkälle.

Pieneläinkirurgian luennot olivat vapaaehtoisia, mutta kaikki ryhmätyöt ja harjoitukset olivat pakollisia. Erilaisia harjoituksia oli paljon ja ryhmien aikataulut olivat jälleen aikamoista sillisalaattia (ei käy kyllä kateeksi näiden aikataulujen tekijää...), joten oma aikataulu oli ainakin alkuun pakko tarkistaa aika moneen kertaan. Luentoja oli pääsääntöisesti aamupäivällä 8-12 ja iltapäivällä mahdollisesti luentoja tai harjoituksia 13-16. Välillä tuli siis väkisinkin pitkiä päiviä, varsinkin jos näiden luentojen ja harjoitusten lisäksi piti vielä mennä illaksi (16-22) päivystämään.

Pehmytosakirurgian luennot alkoivat ihokirurgialla, jossa kerrattiin ihon rakennetta ja eroja niin ihmisten, kissojen kuin koirienkin ihon ominaisuuksissa. Pohdimme eri ompeleiden ja lankamateriaalien hyviä ja huonoja puolia sekä haasteita haavan sulkemisessa ja niiden huomioimista ompelussa. Abdominaalikirurgiassa käytiin läpi kohta kohdalta vatsaontelon avaus ja sulku, erilaisia vatsaontelon elinten biopsioita sekä avaukseen liittyviä komplikaatioita ja niiden hoitamista. Reproduktiokirurgiassa käytiin läpi kastraatio avoimena (tunica vaginalis avaten), suljettuna (tunica vaginalis suljettuna), preskrotaalisena (viiltäen kivespussin eteen, kivespussit jättäen) ja skrotaalisena (kivespussit poistaen) sekä sterilaatio eli ovariohysterektomia (kohtu ja munasarjat pois) tai ovariektomia (vain munasarjat pois) huomioiden leikkaustekniikoiden erot kissojen, koirien ja kanien välillä, leikkauksenjälkeiset toimenpiteet sekä mahdolliset komplikaatiot. Myös pyometra, synnytysvaikeudet ja sektio kuuluivat tähän luentokokonaisuuteen.

Kasvainkirurgiassa kerrattiin jälleen vähän perusteita, mutta myös riittävän suurten marginaalien tärkeyttä ja kasvainpotilaiden kanssa erityisesti huomioitavia asioita. Kasvainten lähettäminen patologille tutkittavaksi on aina kannattavaa, sillä vain histopatologisen tutkimuksen perusteella voidaan määrittää kasvaimen pahanlaatuisuus, sen tyyppi, histologinen aste sekä onko poisto tehty riittävän suurin marginaalein. Näillä on potilaan ennusteen kannalta aika oleellinen merkitys, mitä omistajat eivät aina tule ajatelleeksi. Maitorauhaskasvaimien poistoa käytiin myös läpi, ja tämä varmasti tulee lähes jokaiselle eläinlääkärille ennenpitkää vastaan, sillä maitorauhaskasvaimet ovat nartuilla todella yleisiä ja ne suositellaan aina poistettavan.

Haavahoidossa puhuttiin eri haavatyypeistä, eri puhtausasteista, haavan paranemisen vaiheista ja paranemiseen vaikuttavista tekijöistä, haavojen hoidosta ja sulkemisesta, haavahoidossa käytettävistä tarvikkeista ja valmisteista, dreeneistä ja niiden asettamisesta, anturahaavoista (haasteellinen paikka parantua anturan levitessä aina eläimen astuessa) sekä puremavammoista ("pieni koira, iso ego" kertonee tyypillisestä potilaasta oleellisen). Valitettavasti pieneltä näyttävä puremajälki voi olla todellisuudessa syvemmällä kudoksissa vaaniva isompi vaurio, joten koko eläin pitää aina tarkastaa ja etsiä varsinkin toisen leuanpuoliskon aiheuttamia hampaanjälkiä eläimestä.

Ruuansulatuskanavan kirurgiassa puhuttiin vierasesineistä niin ruokatorvessa kuin mahalaukussa ja suolistossakin, intussusseptiosta (= suoli menee toisen suolen osan sisään, vähän kuin sukan kääntäminen nurinperin), suolistokasvaimista, suolen ja mahalaukun avauksesta ja sulkemisesta, jälkihoidoista ja komplikaatioista sekä mahalaukun laajentumasta ja kiertymästä. Virtsatiekirurgiassa käsiteltiin syitä kystotomiaan eli virtsarakon avamiseen, rakon ja virtsaputken avaamista ja sulkemista, virtsakivien hoitamista sekä jälkihoitoa ja komplikaatioita. Pernan poisto monine syineen (hemangiosarkooma ja saksanpaimenkoirat! lienee syöpynyt jo meidän jokaisen muistiin) sekä erilaiset abdomenin tyrät ja palleatyrä sekä pneumothorax käytiin läpi viimeisellä kirurgian luennolla sekalaisena seurakuntana, vaikka kaikki toki tärkeitä eläinlääkärin työssä ovatkin.

Viime syksynä löysin uudestaan flashcardit, mutta edelleenkin paras tapa oppia on omien muistiinpanojen tekeminen!

Pehmytosakirurgiaan kuului ryhmätöitä, joissa kerrattiin yleensä potilastapausten avulla joitakin luennoilla käsiteltyjä asioita, jotka sitten liittyivät seuraavan päivän leikkausharjoituksiin anatomian leikkelysalilla. Pehmytkudosryhmätöitä oli yhteensä 5, samoin siis leikkausharjoituksia. Ryhmätöiden caset oli rakennettu yleensä mielestäni hyvin kliinistä työtä tukeviksi kokonaisuuksiksi, sillä niissä käytiin leikkaustekniikan lisäksi monesti läpi potilaan tutkimista, diagnoosin tekoa, sairauden etiologiaa ja jälkihoitoakin. Kukin ryhmä rakensi oman vastauksensa tehtäviin, kävi ne opettajien kanssa läpi, jonka jälkeen kukin case käytiin uusissa ryhmissä läpi muiden opiskelijoiden kanssa. Tämä systeemi toimi mielestäni aika hyvin, kun ryhmätöissä ensin kerrattiin tai opiskeltiin asiat iltapäivällä, illalla kertasin asiat vielä kotona ja aamulla sitten pääsi harjoittelemaan leikkaustekniikkaa käytännössä.

Kullekin leikkausharjoituskerralle oli listattu tietyt asiat, jotka oli kyseisen kerran aikana tarkoitus tehdä pienissä ryhmissä toimien. Välillä aikataulu tuntui olevan aika tiukka, jos yritti kaikkia listan asioita tehdä, mutta yleensä seuraavallakin kerralla pystyi vielä tekemään jonkun väliin jääneen asian. Valitettavasti aivan kaikkia asioita eivät kaikki päässeet tekemään, sillä käyttöön saamamme eläimet olivat jälleen Yliopistollisen eläinsairaalan potilaita, jotka oli lopetuksen jälkeen lahjoitettu tutkimus- ja opetuskäyttöön. Aika moni eläimistä oli esimerkiksi kastroitu tai steriloitu, joten osa meistä joutui tyytymään vain sivustaseuraajan rooliin toisten päästessä tekemään itse leikkausta. Lisäksi yksi eläin jaettiin tietysti useamman opiskelijan kesken, joten kun monia elimiä löytyy kultakin eläimeltä vain yksi, kokonaista elintä pääsi harva opiskelija operoimaan täysin yksin. Mutta parempi se tämäkin vähä on kuin ei leikkelyitä ollenkaan! Ja onneksi esimerkiksi kastraatiosta ja sterilaatiosta meillä oli hyvät opetusvideot käytössä, niistäkin on paljon hyötyä varsinkin ensimmäisiä oikeita leikkauskertoja ajatellen.

Leikkausharjoituksia varten piti hankkia omat kirurgian perusinstrumentit, jotka suurin osa vuosikurssistamme taisi tilata yhteistilauksena Prevetiltä. Hintaa välineille kertyi ihan mukavasti, vähän riippuen siitä, mitä välineitä tilasi. Osa oli jo hankkinut aiemmin joitakin välineitä esimerkiksi IVSA:n ompelukerhojen inspiroimana, mutta aika lailla koko instrumenttisetin tilaaminen maksoi vajaan 200 €. Lisäksi piti vielä tilata välineille oma, ruostumaton ja desinfioinnin kestävä säilytyslaatikko, jonka aika moni taisi tilata eBayn kautta. Yhteistilauksemme ei sujunut kaikkien osalta aivan ongelmitta, mutta onneksi Prevetiltä reagoitiin reklamaatioihin nopeasti ja viallisten instrumenttien tilalle saatiin uudet. Pohdinnassa oli myös "mahdollisimman halpojen" instrumenttien ostaminen, mutta edellisvuoden kirurgian kurssin varoittavan esimerkin perusteella halvalla ei saa hyvää ja heillä instrumentit hajoilivat jo leikkausharjoitusten aikana.

Leikkausharjoitusten ehkä käytetyimmät instrumentit: lankasakset, neulankuljettimet, kirurgiset atulat, Metzenbaum-kudossakset, veitsen varsi ja terä.

Yksi tärkeä osa kirurgiassa oli suu- ja hammassairaudet, joista meille luennoi varmaankin yksi Suomen kokeneimmista eläinten hampaisiin erikoistuneista eläinlääkäreistä eli Eva Sarkiala. Tiukassa luentopaketissamme kerrattiin ensin hampaisiin liittyvää anatomiaa ja hammaskarttoja, sitten käytiin läpi hampaiden ja suun tutkimista normaaleine ja epänormaaleine löydöksineen muistuttaen hammasröntgenin tärkeydestä. Ilman röntgenkuvia ei vaan yksinkertaisesti voi tietää, missä kunnossa suu oikeasti on, sillä monet muutokset eivät näy paljaalla silmällä. Varsinkin pienillä koirilla ohut leukaluu voi murtua hampaanpoiston seurauksena, jos parodontiitti on syövyttänyt leukaluuta hampaan ympäriltä. Parodontiitin lisäksi kävimme läpi hampaiden erilaisia murtumia, tulehduksia ja paiseita, hammasresorptioita, irtoamattomia ja murtuneita maitohampaita, virheellisiä purentoja, hampaiden kulumista, puuttuvia tai liiallisia hampaita, kariesta, hampaan luksaatiota tai irtoamista, ikenen liikakasvua, suun kasvaimia, leukamurtumia ja hampaan poistoa sekä näiden kaikkien diagnosointia, hoitoa ja hoidossa käytettäviä instrumentteja.

Keskustelimme hampaiden kotihoidosta (harjaus on edelleen hampaiden hoidossa tärkeintä!) ja ainakin vähän aikaa sitten pinnalla olleesta hampaiden ultraäänipuhdistuksesta ilman anestesiaa, mitä voisi periaatteessa käyttää hampaiden harjauksen korvikkeena, mutta täydelliseen hammaskiven poistoon se ei ole riittävä toimenpide. Suu- ja hammasasioista riittää kyllä puhuttavaa monien eläinten omistajien kanssa, sillä vaikka aika moni ymmärtää pitää säännöllisesti huolta omista hampaistaan, jotenkin eläimen hampaiden ei ajatella silti tarvitsevan juuri minkäänlaista hoitoa. Onneksi vähitellen yhä useampi omistaja on alkanut ymmärtää hammashoidon tärkeyden ja jotkut jopa ymmärtävät, miten eläimen ja ihmisen hammashoito eroavat toisistaan ja miksi esimerkiksi eläintä ei vain istuteta suu auki hammaslääkärin tuoliin hoidettavaksi.


Palailen kakkososaan eli ortopediaan kunhan vain heppasairauksilta jossain välissä ehdin!

VITAMIN D

Kiireinen on ollut tämäkin syksy ja aikaa kirjoitteluun ei juurikaan ole löytynyt. Aika vähissä on lumet ainakin pääkaupunkiseudulla olleet, mutta ehkä tästä vielä talvi tulee. Päivät ovat aika pimeitä, mikä tietysti synkistää mielenkin. D-vitamiinipurkilta kannattaa hakea vähän lisäapua, mutta siitä on hyötyä myös toisellakin tavalla ainakin eläinlääkärinaluille - siitä lisää myöhemmin.

SAIMista selvittyämme saimme nollata aivojamme viikonlopun verran ja sitten alkoikin jo Neurologian ja oftalmologian blokki aikamoisella tykityksellä. Heti ensimmäisellä luennolla tuli paljon asiaa, vaikka neurologia alkoikin joitakin perusasioita pikaisesti kerraten. Saamamme luentomateriaalit olivat neurologiassa usein tekstin puolesta hyvin niukat (edellisenä vuonna kuulemma vielä niukemmat?) ja muistiinpanoja sai tehdä taas näppäimistö tai kynä sauhuten. Välillä tuntuu, että meidän oletetaan muistavan kaikki läpikäydyt asiat ykkösvuodelta ja kertaavan loppuja itsenäisesti, koska tietenkin muistamme täydellisesti kaiken, mitä edellisen kolmen vuoden aikana on tullut opiskeltua. Pakkohan niitä itselle epäselväksi jääneitä tai unholaan painuneita asioita on vähän kertailla, mutta se aika on aina pois siltä uuden oppimiselta. Toisaalta taas huteralle tietopohjalle rakentaminenkaan ei liene kovin viisasta. Ajasta on tullut tänä vuonna kirosana...

Neurologian luentoja oli pääasiassa aamupäivisin yhden viikon ajan ja lisäksi yhtenä iltapäivänä oli pakollinen tunnin pituinen harjoitus pienryhmissä. Luennot eivät olleet pakollisia, mutta kuten jo ensimmäisellä luennolla kävi selväksi, tällä kurssilla ei pärjännyt pelkillä luentomateriaaleilla, jos ei luennoilla käynyt. En ole kyllä varma kuinka hyvin ilman kirjaa pärjäsi, vaikka luennoilla kävikin... Ainakin jotkut asiat käytiin niin nopeasti ja "itsestäänselvinä" läpi, että itse koin kurssikirjan hyödylliseksi tueksi. Neurologiassa oli lisäksi vapaavalintaisia lisätehtäviä, jotka piti palauttaa ennen seuraavan aamun ensimmäistä luentoa. Tehtävät olivat suhteellisen helppoja ja liittyivät aina joko edellisellä luennolla käytyyn aiheeseen tai herättelynä seuraavalla luennolla tulevaan uuteen asiaan. Tehtäviä oli yhteensä 5 ja porkkanana jokaisesta oli mahdollisuus saada 1 lisäpiste tenttiin. Kannatti siis tehdä, paitsi pisteiden toivossa, myös siksi, että tällainen aktivoiva opiskelu toimii oikeasti aika hyvin ja pakottaa lukemaan asioita jo heti luentojen jälkeen. Useammillakin kursseilla voisi käyttää vastaavia keinoja, kunhan vain tehtävien taso pysyisi riittävän simppelinä.

Siinäpä sitä, metritolkulla hermostoa! Kuvassa norsun aivot, selkäydin ja ääreishermosto
Body Worlds - Animal inside out -näyttelyssä.

Opinto-opas summaa Neurologian ja oftalmologian -kurssin oppimistavoitteet näin:

Opiskelija osaa 

• paikallistaa neurologisen ongelman tekemänsä neurologisen tutkimuksen perusteella

• luetella tärkeimmät erotusdiagnoosit paikallistettuaan neurologisen ongelman

• suunnitella tarvittavat jatkotutkimukset

• suunnitella tärkeimpien neurologisten sairauksien hoidon

• tehdä perusteellisen silmätutkimuksen ja paikallistaa ongelman sen perusteella

• tunnistaa ja hoitaa tavallisimpia silmäsairauksia pieneläimillä ja hevosilla

• tunnistaa näkökykyä ja/tai silmämunaa uhkaavat tilat, jotka oireenmukaisen ensihoidon jälkeen vaativat erikoiseläinlääkärin arviota ja hoitoa

Kävimme läpi neurologisen tutkimuksen tekemistä ja sen osa-alueita kohta kohdalta. Näitä samoja asioita käytiin jonkin verran ykköselläkin läpi Neurobiologian harjoitustöissä, mutta nyt näistä luennoista ja harjoituksestakin tuntui saavan aika paljon enemmän irti. Neurologisessa tutkimuksessa tulisi aina tutkia samat asiat, toki painottaen tiettyjä kohtia tarkemmin mikäli jossain kohdassa havaitaan jotain epänormaalia. Neurologisen tutkimuksen avulla pyritään paikallistamaan ongelman sijainti hermostossa, mikäli ongelma ylipäänsä on neurologinen ja anamneesia apuna käyttäen pyritään päättelemään erilaisia differentiaalidiagnooseja eli diffejä. Tätä pääsimmekin useilla luennoilla harjoittelemaan katsomalla paljon erilaisia videoita Yliopistollisessa eläinsairaalassa käyneistä potilaista ja niille tehdyistä neurologisista tutkimuksista. Luennoilla puhuttiin niin keskus- kuin ääreishermostonkin sairauksista kuhunkin osaan erikseen paneutuen sekä epilepsiasta, neurologisten sairauksien fysioterapiasta ja myös hevosten neurologiasta oli omat luentonsa. Neurologian tärkein muistisääntö diffien listaamisessa on VITAMIN D, jossa siis esimerkiksi V viittaa vaskulaarisiin sairauksiin, I inflammaatioihin, T traumoihin tai toksisiin sairauksiin jne. Tästä muistisäännöstä tulee varmasti hyötyä jatkossa muillakin kursseilla, sillä se sisältää käytännössä kaiken tarpeellisen erilaisten diffien muistamiseksi.

Luennoilla nähtyjen videoiden halvaantuneet tai kaatuilevat potilaat vaikuttivat välillä lähes toivottomilta tapauksilta, mutta oikeanlaisella hoidolla monien oireet lievenivät merkittävästi elleivät peräti parantuneet täysin. Pitkäjänteisen fysioterapian avulla jotkut halvauspotilaat palautuivat jopa yllättävän nopeassakin ajassa lähes normaalikuntoisiksi, mutta toki on aina muistettava, että aivan toivottomille tapauksille ei fysioterapiakaan tuo apua. Mielessä on pidettävä myös se ikävä puoli, eli raha. Aina ei omistajalla vain yksinkertaisesti ole varaa pitkiin, aikaavieviin hoitoihin, vaikka eläimellä ehkä leikkauksen ja fysioterapian avulla olisikin edes kohtuullinen ennuste. Fysioterapia ja kuntouttaminen vaatii myös omistajalta sitoutumista eläimen hoitoon, eikä se ole aina itsestäänselvää että omistaja siihen pystyy.

Syksyllä jonakin päivänä todistetusti paistoi aurinko!

Neurologian harjoitustöissä olimme pienissä ryhmissä, jotka jakautuivat vielä pienempiin, noin 4 hengen ryhmiin yhtä koiraa kohden. Käytimme hyväksi vuosikurssilaistemme koiria harjoituskappaleina ja oli kyllä tosi hyvä päästä taas harjoittelemaan tutkimuksia ihan elävienkin eläinten parissa! Suoritimme koiralle neurologisen tutkimuksen vuorotellen, tosin jaoimme vähän raajojen tutkimista, jottei potilaamme hermostuisi neljästä peräkkäisestä neurologisesta tutkimuksesta. Arvioimme koiran mentaalistatusta ja käyttäytymistä, asentoa, kävelyä, harjoittelimme asentotuntoreaktioiden testausta, tutkimme selkäydinrefleksien sekä aivohermojen toimintaa ja viimeisimpänä pinnallista kiputuntoa. Harjoitus oli kyllä todella hyödyllinen, vaikka potilaillamme ei neurologisia puutoksia ollutkaan. ;)

Neurologian viikon jälkeen oli vuorossa jo pitkään odotettu väliviikko, jonka useimmat taisivat viettää tavalla tai toisella lomaillen. Osa passasi loman ja vietti väliviikonkin opiskellen valinnaiskursseilla, ainakin eksoottisten lintujen sairauksia käsittelevästä kurssista tuli sähköpostia syksyn mittaan. Seuraavalla viikolla jatkettiin oftalmologian parissa, peräti kolmen päivän tehostetuilla “opi kaikki silmästä ja silmäsairauksista” –luennoilla. Luentoja oli maanantaina 8-16 (välissä tunnin ruokatauko ja muutamia pienempiä taukoja) sekä tiistaina ja keskiviikkona 8-12. Tiistaina tai keskiviikkona iltapäivällä ryhmästä riippuen oli vuorossa kolmituntinen silmäntutkimusharjoitus, jälleen vuosikurssilaistemme koiria hyväksikäyttäen. Torstain saimme tänä vuonna vapaaksi prosessoidaksemme ja kerrataksemme kaikkea parin viikon aikana oppimaamme ja perjantaina sitten olikin jo tentti.

Oftalmologian luennot alkoivat kertaamalla silmän perusanatomiaa ja fysiologiaa ja etenimme rakenne kerrallaan käyden läpi tärkeimpiä sairauksia, niiden oireita, syitä ja hoitoa. First day –skillsit tulivat aika selväksi, eli mitä meidän oletetaan vähintään osaavan tehdä esimerkiksi kuivasilmäisen, silmänsä ulos pullauttaneen tai haavan sarveiskalvoon saaneen potilaan kanssa, miten erotetaan kaihi ikääntymisen myötä silmään ilmestyvästä nukleaariskleroosista tai mitä tyypillisiä silmäongelmia esiintyy brakykefaalisilla roduilla. Silmäpotilaiden (ja tietysti myös minkä tahansa muun potilaankin) kanssa on tärkeä tietää, milloin oma osaaminen ei ehkä riitäkään, ja osattava lähettää potilas eteenpäin jatkohoitoon ajoissa. Myös oftalmologiassa saimme nähdä paljon kuvia potilastapauksista, ja jopa aika kammottavilta näyttävistä silmävaurioista saattoi vielä saada toimivan silmän oikealla hoidolla. Toki välillä vauriot johtavat silmän poistamiseen ja senkin suorittamista muutamilla eri tavoilla kävimme luennoilla läpi.

Silmäntutkimusharjoituksessa oli erikseen harjoitukset pieneläinpotilaille ja hevosille. Pieneläimillä, eli käytännössä siis koirilla, harjoittelimme silmän tutkimista periaatteessa niinkuin se oikeastikin tehtäisi. Testasimme silmään liittyvien aivohermojen toimintaa neurologiasta tutuksi tulleilla tavoilla, tarkastimme Meibomin rauhaset ja kyynelpisteet, yritimme saada retroilluminaation eli silmänpohjan tapetumista tulevan heijastuksen aikaiseksi (eli se kun kissan silmät heijastavat valon takaisin valon osuessa niihin), teimme kyynelnesteen erityksestä kertovan Schirmer tear testin ja yritimme saada silmänpohjan näkyviin epäsuoralla oftalmoskopialla (ykkösellä harjoittelimme suoralla oftalmoskopialla). Oli havainnollistavaa nähdä eri harjoituskappaleidemme silmänpohjia näytöltä, kun kokenut, silmiin erikoistunut eläinlääkäri näytti niitä meille. Vaatii aika monen silmänpohjan näkemisen ennen kuin alkaa kehittyä hyvä käsitys siitä, mikä kuuluu normaalivaihteluun ja mikä ei. Siksi kannattaa siis tosiaankin jättää tarkempi diagnostiikka asiansa osaaville ja lähettää kiltisti potilas eteenpäin tutkittavaksi.

Hevosilla harjoittelimme vähän vähemmän silmän tutkimista kuin koirilla, mutta opetushevoset antoivat kiltisti ja kärsivällisesti (ehkä myös hieman rauhoitteen vaikutuksesta ;)) kaikkien vuorollaan palpoida silmän ja luomien ympäristöä sekä kurkistella silmien eri osia valon avulla. Näimme myös hevosen silmänpohjan, joka on tosiaan aika erilainen kuin koiralla. Lopetettujen, opetuskäyttöön luovutettujen hevosten päiden avulla harjoittelimme oikeiden puudutuskohtien palpoimista, sillä hevosella perusteellinen silmäntutkimus ilman puudutuksia voi olla haastavaa silmän sulkijalihaksen ollessa aika voimakas. Aurikulopalpebraaliblokin avulla eli puuduttamalla ihonalaisesti sopivasta kohdasta tämän lihaksen toiminta saadaan blokattua ja supraorbitaaliblokin avulla voidaan blokata yläluomen tuntohermotus. Näiden lisäksi harjoittelimme lääkityskatetrin laittoa hevosen silmäluomeen, sillä hevosen anatomiasta ja koosta johtuen silmän tiheä lääkitseminen ilman katetria ei ole usein kovin helppoa. Äärimmäisen tarpeellisia ja hyödyllisiä taitoja nämä kaikki!

Hevosen kallo, josta löytyy paljon puudutuspaikkojen paikallistamiseksi hyödyllisiä palpoitavia rakenteita.
Kuva Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä.

Oikeilla eläimillä tehtävät harjoitukset ovat aina kaikista parhaita, vaikka välillä omaan osaamattomuuteen turhautuukin. Eläinlääkisläisten eläimet myös lienevät yksiä Suomen tutkituimpia eläimiä useiden harjoitustemme takia ja aika moni varmaankin harjoittelee myös kavereiden ja sukulaisten koirilla mielellään aina uusia taitoja. Aivan kaikilla ei taida kuitenkaan olla mahdollisuutta harjoitella kotona, joten näitä harjoituksia todellakin tarvitaan. Ja jälleen kerran, olen todella kiitollinen siitä, että ihmiset luovuttavat rakkaita eläimiään meille opetuskäyttöön. On varmasti paljon varmempi olo tehdä joku uusi asia ensimmäistä kertaa elävälle eläimelle, kun on saanut ensin harjoitella sitä rauhassa ilman pelkoa esimerkiksi silmän puhkaisusta tai muusta tarpeettoman kivun aiheuttamisesta eläimelle.


Neurologian ja oftalmologian kurssin haastavuudesta saattaa antaa osviittaa se, että lähes kolmasosa vuosikurssistamme reputti tentin ja joutuu uusimaan ainakin toisen osan, joko neurologian tai oftalmologian. Toisaalta tentissä oli ehkä havaittavissa jonkinlaista tasoeroa kysymyksissä neuron ja oftan välillä ja joiltakin osin arvostelu vaikutti olevan aika raakaa. Myös tiiviillä aikataululla voi olla jotain tekemistä tenttitulosten kanssa, mutta vaikea sanoa. Helppoa tämä ei varmaan ollut kenellekään.

Vaikka tämäkin kurssi oli tiivis paketti, pidin Neurologiasta ja oftalmologiasta paljon ja toisaalta opinkin paljon uutta. Niinkuin SAIM:ssakin, myös tällä kurssilla perusasioiden (anatomia ja fysiologia!) osaaminen on aika ratkaisevassa osassa. Jos et tiedä mikä on normaalia, miten voit tietää mikä on epänormaalia? Lisäksi tuli jopa hieman toiveikas olo sen suhteen, milloin ja mitä kaikkea kannattaa yrittää tehdä eläimen tai sen ruumiinosan (silmän) pelastamiseksi. Toki aina on muistettava se, ettei kaikkia voi pelastaa, vaikka omistaja olisi valmis tekemään kaikkensa eläimen eteen.

Sisätautioppia

Neljäs opiskeluvuosi alkoi kummitella jo hyvin aikaisin kesällä sähköpostiin jatkuvasti tulevilla viesteillä milloin mistäkin asiasta tuleviin opintoihin liittyen. Tai siltä ainakin itsestäni tuntui. Nelosen päivystysvuorolistat saimme jo kesäkuussa, ja se paitsi aiheutti innostusta myös pientä jännitystä ja paniikkia. Kirurgian välinetilausta alettiin toden teolla suunnitella elokuussa, samoin kirjatilausta. Onneksi kaikki vastuuhenkilöt hoitivat näitä tilausasioita todella hienosti, eikä itselle jäänyt tehtäväksi kuin valita mitä kaikkea haluaa/pystyy tilata.

Luentomme alkoivat noin viikkoa ennen kuin monilla muilla eläinlääkisläisillä, varsojen orientoivaa viikkoa ja vitosten pari viikkoa aiemmin alkanutta klinikkakiertoa lukuunottamatta. Tämän vuoden luentomme pidetään aika lailla Yliopistollisen eläinsairaalan tiloissa, joten ellei muuten osallistu aktiivisesti esimerkiksi ainejärjestöjen järjestämiin erilaisiin tapahtumiin tai bileisiin, voi unohtaa melkein kokonaan muiden vuosikurssien olemassaolon vuodeksi. Meistä otettiin heti ensimmäisenä päivänä kasvokuvat eläinsairaalan sisäiseen käyttöön, jotta henkilökunnan olisi helpompi tunnistaa ja muistaa meidät nimeltä. Hygieniasta ja toimintatavoista eläinsairaalassa pidettiin infot heti aluksi ja saimme omat avaimet sairaalaan sekä nimikyltit päivystyksiä varten. Näiden lisäksi sekä Pieneläinsairaalalla että Hevossairaalalla oli omat infotilaisuutensa, joissa annettiin tarkempia ohjeita päivystyksissä toimimisesta. Hyvin nopeasti päivystysvuoromme alkoivatkin sitten jo pyöriä kaikkien muiden luentojen ja harjoitustöiden ohella.

Kirurgian välineitä.

Ensimmäinen kurssimme oli Pieneläinsisätautiopin blokki (SAIM eli small animal internal medicine), jota oli tänä vuonna täydennetty ilmeisesti viimevuotisen kurssipalautteen perusteella kahdeksalla mielenkiintoisella seminaarilla. Seminaareissa oli aina läsnäolopakko, kuten eksoottisia eläimiä käsittelevillä luennoillakin. Seminaarien rakenne vaihteli paljon, osassa ratkottiin pienenä ryhmänä potilastapauksia ja tehtiin pieni esitys aiheesta, osassa potilastapauksia käytiin läpi itse seminaarissa ilman etukäteismateriaalia, osassa oli lähes pelkkää luennointia höystettynä potilastapauksilla, mutta ehdottomasti erilaisten potilastapausten läpikäynnistä oli paljon hyötyä! Suurin osa vuosikurssistamme taisi olla luennoillakin paikalla, ja itse ainakin sain luennoista paljon enemmän irti kuin pelkistä kirjoista tai prujuista itsenäisesti opiskelemalla.

Pieneläinsisätautiopin osaamistavoitteista kerrotaan opinto-oppaassa näin:

Opiskelija osaa

• tunnistaa tärkeimmät sisätaudit koiralla, kissalla ja eksoottisilla eläimillä (fretti, jyrsijät, häkkilinnut ja matelijat) esitietojen ja kliinisten löydösten perusteella 

• määritellä tärkeimmät laboratorio- ja kuvantamistutkimukset, niiden käyttötarkoitukset ja diagnostisen arvon 

• arvioida sairauden etenemisen, vakavuuden ja ennusteen 

• kertoa yleiset hoitoperiaatteet 

• soveltaa teoreettista tietoa potilastapausten ongelmalähtöisessä selvittämisessä 

• käyttää kirjallisuutta, artikkeleita ja internetiä tiedonhaussa 

Sisätautioppi lähti käyntiin gastroenterologialla, kuten jo taisinkin aiemmassa postauksessa mainita. Lähdimme liikkeelle ihan termien määrittelystä ja sairauksien syntymekanismeista, sillä silläkin on tutkimusten kohdistamisen ja hoidon kannalta merkitystä, onko kyse regurgitoinnista vai oksentelusta eikä omistaja aina osaa erottaa näitä kahta toisistaan. Eläinlääkärin pitää osata esittää oikeita kysymyksiä, jotta ongelma voidaan paikallistaa oikeaan osaan elimistöä. Kävimme läpi akuuttia ja kroonista ripulia, ulostamisvaikeuksia, maksa- ja haimasairauksia, vatsaontelon turvotuksia, hoitomenetelmiä eri sairauksiin, mitä laboratoriomäärityksiä missäkin tapauksessa kannattaa tehdä ja mitä analyyseistä saadut arvot potilaan tilasta kertovat vai kertovatko mitään. Nämä asiat olivat tosiaan ainakin jossain määrin tuttuja niin patologiasta kuin JKT:n kliinisestä kemiasta, mutta nyt ne avautuivat ehkä vielä parempana kokonaisuutena ainakin itselleni.

Oksennuksenhoito-ohjeistusta luennolla jaetusta vihkosesta.

Nefrologiassa ja urologiassa käytiin läpi niin ylempien kuin alempienkin virtsatiesairauksien oireita ja siihen liittyvää terminologiaa, akuutteja ja kroonisia munuaissairauksia, laboratoriomäärityksiä, virtsatieinfektioita ja virtsakiviä sekä kissan virtsatiesairauksia. Virtsasta löytyy monta eläimen terveydentilasta kertovaa tekijää, joten se kannattaa muistaa aina tarvittaessa tutkia! Dermatologiassa kaivauduimme ihon eri kerroksiin ja useisiin eri sairauksiin niiden syntymekanismeihin, oireisiin ja näytteenottomenetelmiin perehtyen. Noin joka viides eläinlääkärin vastaanotolle tuleva potilas on ihopotilas, joten nämä asiat on syytä hallita tai ainakin osata ohjata potilas tarvittaessa eteenpäin asiantuntijalle. Meillä oli kunnia päästä dermatologian luennoillamme kuuntelemaan Suomen kokeneinta asiantuntijaa eläinten ihotautiasioissa, samoin kuin maksaluennoilla vastaavasti kokeneinta maksa-asiantuntijaa. Ihotautisairaudet vaativat usein pitkäjänteistä työtä ja sitoutumista eläinten omistajiltakin. On aina hämmentävää kuulla esimerkkejä siitä, miten eläinlääkärin sanoma ei ole mennyt omistajalle perille, joten ihan pienetkin asiat täytyy välillä vääntää rautalangasta ja kaikki pitää kirjoittaa paperille. Niinkuin se, että eliminaatiodieetillä omistaja onkin antanut koiralleen kielletyllä listalla olevia makupaloja, vaikka ohjeissa on miten kerrottu muiden ruokien syöttämisen olevan kiellettyä. Eliminaatiodieetti pitää selittää todella huolellisesti omistajalle, jotta omistaja ymmärtää miksi sitä tehdään ja miksi saa antaa vain tiettyjä ruokia.

Kardiologiassa perehdyimme erilaisiin sydänsairauksiin, niiden aiheuttamiin oireisiin, erilaisiin rytmihäiriöihin ja siihen, miltä ne näyttävät EKG:ssä, mitkä sydänsairaudet ovat millekin rodulle tyypillisiä, millaisia synnynnäisiä sydänsairauksia on olemassa, miten sydänsairaudet erotetaan hengitystiesairauksista, jos oireet sopisivat kumpaan vaan ja miten ja missä vaiheessa sydänsairauksia hoidetaan, mitä lääkkeitä käytetään ja millainen on ennuste eri sairauksissa ja eri sairauksien vaiheissa. Myös sydänsairauksien osalta korostettiin sitä, että koska vakavammissa tapauksissa voidaan joutua käyttämään jopa neljää eri lääkettä, on tärkeä selittää omistajalle jokaisen lääkkeen tarkoitus eläimen hoidossa, jotta omistaja ymmärtää jokaisen lääkkeen tärkeyden.

Seuraava aihekokonaisuus käsitteli hengitystiesairauksia ja näistä kahdesta oli yhteinen seminaari, jossa päästiin pohtimaan todellisten potilastapausten avulla sitä, oliko kyse hengitysteihin liittyvästä sairaudesta vai sydänsairaudesta. Asiat eivät tosiaankaan ole aina niin ihanan mustavalkoisia, että olisi helppo sanoa kummasta on kyse. Välillä voi olla kyse molemmistakin, mutta oleellista on päätellä tutkimusten perusteella se, kumpi sairaus on senhetkisen tilan eläimelle aiheuttanut. Eikä sekään aina ole niin selvää. Kävimme myös läpi näytteenottoa hengitysteistä ja saatujen tulosten tulkitsemista. Hengitystiesairauksissa puhuttiin myös paljon keskuteluakin aiheuttaneista jalostuksella aikaansaaduista sairauksista, jotka joillakin roduilla edustavat "normaalia". Brakykefaaliset eli lyttykuonoiset rodut ahtaine hengitysteineen lienevät kaikille tuttuja, mutta joka kerta jaksaa hämmentää se, miten sairas on ihmisen mielestä normaalia tai "söpöä". Luennolla sanottiin mielestäni kuitenkin hienosti se, että eläin on silti hoidettava, oli se lyttykuonoinen tai ei, sillä ei se ole sen eläimen vika, että ihminen on tehnyt siitä sellaisen. Meidän tehtävämme eläinlääkärinä on helpottaa näiden eläinten elämää mahdollisuuksiemme mukaan.

EKG:n tulkintaharjoituksia Vetcaren apuvälineviivoittimella.

Hematologian osuudessa perehdyimme veren sisältöön solutasolla. Selvitimme miten verenvuoto ja hemolyysi voidaan erottaa toisistaan, millaisia muutoksia kuuluu anemiaan niin solutasolla kuin kliinisinä oireinakin, mitä eri kehitysvaiheissa olevat punasolut kertovat potilaasta, millaisia punasoluja näkee esimerkiksi IMHA-potilaalla, miten verisively tehdään, mitä asioita pitää huomioida erilaisia analysaattoreita käytettäessä ja niiden antamia tuloksia tulkittaessa, mitä eri veriryhmiä kissoilla ja koirilla on olemassa, miten ne huomioidaan verensiirroissa ja miten verenluovutukset ja siirrot käytännössä hoidetaan. Paljon asiaa, jota oli kyllä käyty jo muistaakseni ykköselläkin jossain määrin läpi, mutta ehdottoman tarpeeseen tämä osuus kyllä tuli!

Onkologian luennot aloitettiin ainakin omasta mielestäni hyvin vaikuttavalla Niko Kettusen HS Tieteeseen kirjoittamalla jutulla "Syöpäsolu, joka ei suostu kuolemaan", jonka luennoijamme luki meille ääneen ja me kiltisti kuuntelimme. Valitettavasti tätä ei taida maksutta päästä lukemaan, olisin muuten sen linkannut tähän, mutta jos joku Hesaria tilaa, suosittelen sen googlaamaan ja lukemaan. Puhuimme syövän syntymekanismista, diagnostiikasta, yleisimmistä syövistä eri eläimillä ja syöpäsairauksien hoidosta. Pääsimme harjoittelemaan ohutneulanäytteenottoa viinirypäleillä näiden luentojen puitteissa, sillä luennoijamme halusi varmistaa, että jokainen varmasti osaa suorittaa tämän aika yksinkertaisen toimenpiteen oikein. Yksinkertaisuudesta huolimatta näytteenoton voi siis toki tehdä väärin, joten tästä ei varmasti haittaa ollut!

Seuraava "kokonaisuus" käsitteli luennoilla polysysteemisiä sairauksia eli käytännössä parvoviroosia, penikkatautia, tarttuvaa maksatulehdusta, leptospiroosia, kissaruttoa, FIP:iä, FeLV:iä, FIV:iä sekä monia enemmän tai vähemmän matkoilta tuliaisina tulevia sairauksia, kuten anaplasmoosia, erlichioosia, borrelioosia, leismaniaasia, babesioosia ja sydänmatosairauksia. Puhuimme rokotuksista ja niiden merkityksestä monien näiden sairauksien kannalta. Kaikkia sairauksia vastaan ei ole kuitenkaan olemassa toimivaa rokotetta ja varsinkin vektorivälitteiset sairaudet tulevat koko ajan pohjoisemmaksi uhaten siten myös meidän suomalaista eläinpopulaatiotamme. Näiden tautien merkitys tulee jatkossa olemaan varmasti yhä suurempi ja suurempi.

Näitä vektoreita Suomessakin vilisee... lemmikinomistajan ihanaa arkea kesällä!

Viimeinen tenttiin mukaan tullut kokonaisuus käsitteli endokrinologiaa, jossa kävimme läpi lähinnä merkittävimpiä sairauksia ja jätimme ajan puutteen vuoksi harvinaisemmat käsittelemättä. Puhuimme diabetes mellituksesta, hyperadrenokortikismistä, hypoadrenokortikismistä, hypotyroidismista ja hypertyroidismista, niiden oireista, diagnosoinnista, hoidosta ja ennusteesta. Näiden sairauksien kannalta on oleellista ymmärtää perusfysiologia niihin liittyvissä elimissä, jolloin pystyy myös ymmärtämään miksi tietyt tutkittavat arvot tietyissä tilanteissa nousevat ja tietyissä tilanteissa laskevat ja mitä se tarkoittaa eläimen tilan ja hoidon kannalta. Eläinlääkärin on osattava tunnistaa akuutti Addisonin kriisi ja toimia välittömästi eläimen hoitamiseksi.

Viimeiset kolme luentopäivää käsiteltiin eksoottisia eläimiä eli kaneja, jyrsijöitä, frettejä, matelijoita sekä lintuja, niiden tutkimisen ja hoidon erityispiirteitä ja tyypillisiä sairauksia. Kuten jo aiemmin eksoluennoilla ainakin JKT:ssä on ollut puhetta, moni eksoottinen eläin voi kuolla pelkästään tutkimuksen aiheuttamaan stressiin varsinkin ollessaan jo hyvin sairas, mikä pitää aina muistaa mainita omistajalle. Mieleen jäi varsinkin se, että vaikka kanejakin pidetään aika "halpoina" lemmikkeinä, niistä voi tulla aika kalliskin harrastus varsinkin jatkuvien hammasongelmien takia. Ja hammasongelmat pitää aina ehdottomasti hoitaa, oli kyseessä mikä eläin tahansa. Kaikki, joilla on joskus ollut todella kipeä hammas, ymmärtävät varmasti miksi ja muiden pitää vain uskoa järkipuhetta. Vaikkei eksoottisista eläimistä muuta ymmärtäisikään, kaikkien eläinlääkärien pitäisi pystyä kuitenkin antamaan kaikille eläinlajeille vähintään tarvittava hätäensiapu.

Yksi seminaarimme liittyi kissojen ja koirien käyttäytymiseen ja käyttäytymisongelmiin. Seminaarissa ehdimme käydä asioita aika pintaraapaisuna läpi, mutta muutamien potilastapausten kautta kävi kyllä selvästi ilmi, miten monimutkaista joidenkin käyttäytymisongelmien ratkominen todellisuudessa onkaan. Asia vaatii aika tarkkaa syventymistä ja omistajilta hyvin vahvaa sitoutumista ongelmien ratkaisemiseen. Käyttäytymisongelmat ja elinolosuhteiden parantaminen tulivat selvästi esiin myös kissojen virtsatieinfektioista puhuttaessa, sillä kissojen idiopaattinen kystiitti on juuri sellainen ongelma, joka vaatii omistajaltaan paljon ymmärrystä ja sitoutumista. Mutta niinhän se on oikeastaan millä tahansa eläinlajilla - omistajan pitäisi tietää ja ymmärtää lemmikkinsä luontaisesta käyttäytymisestä ja tarpeista aika paljon jo ennen itse eläimen hankintaakin ja muistaa, että kaikki omistajan elämässä tapahtuvat muutokset vaikuttavat hyvin pitkälti myös lemmikin elämään.

Kanin hermosto Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä, liittyy aiheeseen koska kani.

SAIM ei tosiaan ollut ihan mikään pieni ja helppo paketti, mutta peloistani huolimatta oma tenttini meni ihan hyvin. Lienee sanomattakin selvää, että tärkeää asiaa oli aika paljon, ja itse myös stressistä huolimatta nautin todella paljon oppiessani asioista lisää ja tajutessani ymmärtäväni aika paljon monistakin asioista. Luennoille oli ihana mennä, koska tiedonjano oli aika suurta. Välillä toki väsytti, mutta ei kai tätä kukaan tekisi, ellei nauttisi tästä?

Meillä on vielä tulossa palautetilaisuus, jossa käydään vaikeimpia kysymyksiä ja antamaamme palautetta läpi. On kyllä aina hienoa, kun opettajia oikeasti kiinnostaa opiskelijoiden antama palaute ja he haluavat kehittää kursseja jatkuvasti parempaan suuntaan. Tällä kurssilla se on kyllä näkynyt erityisen hienosti, vaikka toki aika monia aiempiakin kursseja on vuosi vuodelta "paranneltu". Se näkyy myös siinä, että kurssien sisältö tai toteutustavat ovat jonkin verran muuttuneet sen jälkeen kun meidän vuosikurssimme on niitä käynyt, eivätkä esimerkiksi omat höpinäni ykkösvuodelta enää välttämättä päde tämänvuoden ykkösten kursseihin. Mutta halu kehittyä on aika monessa asiassa hyvä juttu!