Gramvärjäyksiä ja agarviljelmiä

Kevät. Muutamana päivänä on jo alkanut tuntua, että sitä kohti ollaan kovaa menossa. Lähtiessäni eilen yliopistolta kotia kohti, kuulin lintujen laulua ja tuli heti niin keväinen olo. Tänään aurinko on paistanut ja on voinut nauttia kauniista talvipäivästä. Väistämättä kevät lähestyy! Itselläni on kovin ristiriitaisia tunteita kevääseen liittyen. Toisaalta on ihana seurata luonnossa tapahtuvia muutoksia, varsinkin lehtien ja kukkien puhkeaminen on todella kaunista, mutta siihen on onneksi vielä aikaa. Toisaalta alkaa hieman ahdistaa, kun tekisi mieli kuluttaa aikaa ulkona ilmasta nautiskellen, ja kuitenkin samaan aikaan tietää, että pitäisi keskittyä opiskelemiseen. Jokakeväinen ongelma, aurinko vastaan kirjat. Aiemmin keväisin istuin pääsykoekirjojen parissa, tänä vuonna taidan nautiskella enimmäkseen patologian kirjan antimista.

Spesifisen bakteriologian muutamat ensimmäiset luennot olivat jo joulukuussa, ennen viiden viikon perioditaukoamme, joten omasta (ja kuulemma aika monen muunkin) päästä nämä luennot ovat aika hyvin unohtuneet. Ennemmin olisi aloittanut loman aikaisemmin ja toisesta päästä loma olisi sitten puolestaan loppunut viikkoa aiemmin. Näin bakteriologian luennot olisivat olleet järkevästi heti peräkkäin eikä tietoa ehkä olisi hukkunut matkan varrelle niin paljon.

Tänä vuonna Spesifisessä bakteriologiassa olemme päässeet todella käytännönläheiseen puuhaan laboratorioharjoituksissa. Moni, minä mukaanlukien, on ollut innoissaan näistä labroista ja miksi ei olisi, sillä bakteerien tunnistamiseen käytettävät menetelmät on ihan hyvä hallita sitten kliinisessäkin työssä. Nyt onkin pari viikkoa taukoa ennen kuin palaamme labroihin tekemään käytännön kokeen, jossa harjoitustöistä tuttuun tapaan yritämme tunnistaa saamassamme näytteessä olevaa bakteeria. Täysin oikeaan vastaukseen meidän ei kuulemma tarvitse päästä, kunhan vastauksemme on hyvin perusteltu.

Työskentely tapahtui alusta saakka pareittain ja sama pari pysyi aika lailla koko neljän viikon harjoitustöiden ajan. Vuosikurssi oli jaettu kolmeen ryhmään, jotka sitten aika lailla vuoroviikoin olivat aamu- tai iltapäiväharjoituksissa. Harjoitustöitä oli parin tunnin ajan kolmena tai neljänä päivänä viikossa eli ei mitenkään mahdottoman pitkiä aikoja. Useimmiten labroista sai karata jo aikaisemminkin pois, kunhan oli päivän ohjelmaan kuuluvat työt tehnyt. Harjoitukset sai tehdä hyvin vapaasti omaan tahtiin, joten ainakin itse koin hyödylliseksi sen, että oli edes vähän vilkaissut ohjeita ennen labratöiden aloittamista. Näissä töissä kun ei varsinaisesti riittänyt se, että osasi kertoa jonkun testin olevan positiivinen, vaan piti myös osata kertoa mitä tämä positiivisuus käytännössä tarkoitti. Tämä helpotti myös bakteerien tunnistamisessa.

Staphylococcus aureuksen (grampositiivinen kokki) värireaktio mannitoli-suola-agarilla oli aika hieno.
Kuva: http://classes.midlandstech.edu/carterp/courses/bio225/chap06/figure_06_10_labeled_81.jpg

Labroissa ensimmäisellä viikolla opettelimme lähinnä työskentelyä laboratoriossa ja perustekniikoita. Saimme veriagareita, joilla oli tiettyjä bakteereita, ja tutkimme niiden pesäkemorfologiaa silmämääräisesti, arvioimme hajua ja tarkastelimme mahdollista hemolyysiä. Teimme itse puhdasviljelmiä näistä viljelmistä uusille agareille ja liemiin sekä harjoittelimme gram-värjäyksen tekemistä. Gramvärjäyksiä tarkastelimme sitten mikroskoopilla. Joillekin bakteereille teimme katalaasitestejä ja joillekin oksidaasitestejä. Lisäksi ensimmäisen viikon aikana pohdittiin bakteerien hapenkäyttöä. Saimme samasta bakteerista eri viljelmät, joista toinen oli kasvatettu aerobisissa ja toinen anaerobisissa olosuhteissa. Näiden perusteella piti päätellä, mikä bakteeri on aerobi, mikä obligaatti anaerobi ja mikä fakultatiivinen anaerobi. Jokaisen viikon lopuksi käytiin yhteisesti läpi loppuyhteenveto, missä tulikin kattavasti esiin viikon aikaisia testejä ja tapahtumia sekä mahdollisia poikkeavuuksia tai epänormaaleja asioita testeissä.

Toisella viikolla tutkimme grampositiivisia kokkeja. Jälleen tarkastelimme viljelmiä maljoilla ja niistä tehtyjä gramvärjäyksiä mikroskoopilla. Saimme kukin pari esimerkiksi tietyn maitonäytteen, jolle oli olemassa tietty anamneesi (= esitiedot potilaasta), ja sille tehtyjen testien perusteella piti päätellä viikon aikana, mikä bakteeri oli kyseessä. Käytimme erilaisia agareita viljelmissä, sillä ne kertovat myös bakteereiden ominaisuuksista paljon. Kaikki bakteerit eivät kasva kaikilla agareilla ja osa voi esimerkiksi muuttaa agarin väriä käyttäessään siinä olevia aineita ravintonaan. Tarkoitus oli myös tarkastella muidenkin ryhmäläisten bakteereita ja niiden tutkimuksia sekä demo-bakteereita kullakin viikolla.

Kolmannella viikolla vuorossa olivat grampositiiviset sauvat. Viljelmien tarkastelua, gramvärjäyksiä, mikroskopointia, katalaasikokeita... Näihin labroihin sai tuoda myös lemmikkinsä virtsanäytteen, jonka viljelimme CLED-agarille bakteerien laktoosinkäyttöä tutkiaksemme. Saimme jälleen anamneesejä ja niihin liittyviä mysteerinäytteitä, joista teimme viljelmiä ja joille teimme testejä viikon aikana labroissa bakteerin tunnistamiseksi. Neljäs viikko käytettiin gramnegatiivisten sauvojen parissa. Tutkimme hevosen ulostenäytteestä salmonellaa sekä näytteitä, joille oli tietyt anamneesit. Käytettävissä oli taas useita erilaisia agareita ja eri testejä ja kaikkien näiden perusteella piti päätellä anamneesiin sopiva bakteeri.

Escherichia coli EMB- eli eosiini-metyleenisiniagarilla. Pesäkkeissä huikean kaunis, kovakuoriaisista tuttu vihreä metallihohde. Kyseessä gramnegatiivinen sauva.
Kuva: http://40.media.tumblr.com/e7c13b1946d3e1a94cce6c4265a5242d/tumblr_n8rjrcCm7R1ssd0o0o3_400.jpg

Aivan täydellisesti labratyöt eivät sujuneet, sillä välillä unohtui bunsen-liekki päälle, kun kumpikaan työparista ei ollut pöydän ääressä, välillä gramvärjäyksistä tuli liian paksuja ja välillä kynnettiin liian syvään agarilla viljelmää tehtäessä. Vakavia virheitä ei kuitenkaan tapahtunut ja sitähän varten näitä harjoitustöitä tehdään, että opitaan! Välillä toki ehkä mietitytti aseptisuuden riittävyys, sillä en ainakaan itse mielelläni olisi halunnut tuoda kotiin mukanani mitään ylimääräisiä bakteereja. Ensimmäisellä viikolla varsinkin tuntui, että omat kädet olisivat täynnä labrassa käsiteltyjä bakteereit, vaikka kuinka huolellisesti kätensä pesi! Omien tavaroiden tuominen laboratorioon kynää ja labramateriaaleja lukuunottamatta oli kielletty, mutta puhelinten kohdalla tämäkin tuotti osalle vaikeuksia. Mielelläni olisin itsekin kuvannut melkeinpä kaiken, mitä labroissa tein, mutta kielto on kuitenkin kielto ja siihen on perustellut syynsä. Onneksi Googlekin löytää paljon havainnollistavia kuvia, vaikkakin tuossa E. coli-kuvassa käytetty viljelytapa ei vastaakaan meille opetettua tapaa. Meillä vain ensimmäinen sively tehdään noin tiheästi, siitä eteenpäin edellisellä "sektorilla" käydään vain kerran, ei moneen kertaan.

Odottelen ihan hyvillä mielin tulevaa käytännön koetta. Saamme käyttää kaikkea mahdollista materiaalia tuossa kokeessa ja aika hyvä materiaalit meillä mielestäni onkin. Ainakin niiden perusteella on ihan hyvin onnistunut tunnistamaan harjoitustöiden bakteereita. Eiköhän kaikki suju ihan hienosti, kunhan vain muistaa edetä loogisesti päätelmissään eikä hötkyile suotta. :)

Makrofageja, lymfosyyttejä, immunoglobuliineja...

Kuten viime postauksessa jo mainitsinkin, viime vuoden lopulla käsiteltiin virologian lisäksi immunologiaa. Ensimmäisten luentojen aikana tuntui jopa mahdottomalta hahmottaa kokonaisuutta immuunijärjestelmän toiminnassa, sillä opiskeltavien asioiden taso syveni aika paljon siitä aiemmin opitusta "T-lymfosyytit tappaa patogeenin" -mantrasta. Luennoilla kuitenkin käytiin asioita moneen kertaan läpi, kyseltiin paljon ja saimmepa vielä tunnolliselta, sairaanakin meitä ajatelleelta opettajaltamme kertausluennonkin ennen tenttiä. Opettajat ja luennoijat, jotka tähtäävät opetuksessaan nimenomaan siihen, että me opimme ja ymmärrämme, ovat korvaamattomia! Nostan kyllä näille tyypeille hattua.

Joulukuussa 2015 Viikissä ei ollut lumesta tietoakaan (yläkuva), mutta nyt tammikuussa 2016 (alakuva) onkin menty ihan eri maisemissa!

Opinto-opas kertoo Immunologian tavoitteista näin:

Opiskelija osaa

• käyttää immunologian perusterminologiaa

• selittää immuunijärjestelmän aktivoitumiseen ja toimintaan liittyvät pääperiaatteet

• määritellä eri eläinlajien immunologisia erityispiirteitä

• kuvata rokottamisen periaatteet ja seuraukset yksilö- ja populaatiotasolla

• kuvata ja tehdä keskeisiä immunologisen diagnostiikan perusmenetelmiä 

Opinto-oppaan mukaisesti luennoilla käsiteltiin termejä, immuunijärjestelmään kuuluvia elimiä ja osia, tulehduksen tapahtumia, akuutin vaiheen proteiineja (jotka ovat tärkeitä mm. tulehduksen tunnistamisessa verinäytteestä), luontaisen ja hankitun immuniteetin ominaisuuksia ja eroja, sikiön ja vastasyntyneen immuniteettiä, immuniteetin kehittymistä, eläinten immunologisia sairauksia, kuten erityyppisiä yliherkkyyksiä ja autoimmuunisairauksia sekä rokotteita ja rokottamista, muutamia aiheita mainitakseni. Aika laaja paketti asiaa, mutta kaikki tämä on todella tärkeää kliinisen työn kannalta. Luennot eivät olleet turhan vakavia, mistä kertoo eräälläkin luennolla jaettu viisaus: "Kissaan saa kusta, mutta hevoseen ei henkäistäkään!" Tarkoituksena tällä letkautuksella oli kuvata sitä, miten herkkiä hevoset ovat mm. kaikelle, kun taas esimerkiksi kissat (ja naudat) kestävät todella paljon asioita. ;)

Luentojen lisäksi immunologiassa sai suorittaa vapaaehtoisen harjoitustehtävän, jossa perehdyttiin pienryhmissä tietyn eläinlajin immuunijärjestelmään ja sen erityispiirteisiin. Tässä oli porkkanana 2-4 lisäpistettä tenttiin, mutta lisäpisteiden lisäksi ryhmätöistä sai ehkä vähän muutakin eli jonkinlaista oppimista voisi luulla tapahtuneen. Ryhmätöiden esittäminen muille ja muiden esitysten kuunteleminen oli mielenkiintoista, mutta siihenkin olisi toivonut vähän lisää aikaa parin tunnin sijaan, sillä esityksiä oli kuitenkin aika monta ja ne piti käydä hyvinkin nopeasti läpi. Tenttiin sai lisäpisteen myös, mikäli keksi immunologiaan liittyvän kysymyksen ennen kurssin alkua. Suhteellisen vähällä vaivalla oli siis tarjolla 5 ylimääräistä pistettä tenttiin, eli käytännössä melkein yhden tehtävän verran pisteitä (tehtävästä riippuen)!

Eikä tässä vielä kaikki, immunologiaan kuului myös pakollisia laboratorioharjoituksia, jotka olivat jälleen ainakin omaan mieleeni! Labrassa vietettiin parisen tuntia kolmena päivänä, eli mitään kovin pitkätöisiä harjoituksia meidän ei tarvinnut tehdä. Olisihan siellä labrassa toki enemmänkin viihtynyt... Harjoituksissa mm. tutkittiin vuosikurssilaisten omien eläinten verinäytteistä Borrelia burgdorferi -vasta-aineita, määritettiin Streptococcus dysgalactiaen (mm. naudan mastiitin eli utaretulehduksen aiheuttava bakteeri) Lancefieldin ryhmä lateksiagglutinaation avulla sekä tutkittiin sinkkisulfaattipresipitaatiotestin avulla varsan immuunipuutosta. Valitettavasti koiran CRP-testiä (CRP on tärkein akuutin vaiheen proteiini niin koiralla kuin ihmiselläkin) emme päässeet tekemään laitevalmistajan/-toimittajan (tms.) vaihtumisen takia. Käytännönläheiset harjoitukset ja caset toivat eläinlääkärin työn taas pykälän verran lähemmäs, joten näitä toivoisi kyllä ujutettavan enemmänkin meidän lukujärjestykseen. Edelleen odottelen klinikkavuotta innolla. ;)

Immunologiaan olisi mukava perehtyä syvällisemminkin, mutta ehkä ajan ollessa rajallista tämän kurssin anti saa toistaiseksi riittää. Immunologia kehittyy koko ajan ja uusia tutkimuksia tehdää jatkuvasti. Voi olla, että osa nyt oppimistamme asioista on jo muutamien vuosien päästä vanhaa tietoa. Siksi, jälleen kerran, on tärkeää päivittää omia tietojaan ja osaamistaan paitsi työelämässä, jopa jo opintojenkin aikana!

Virusten maailma

Niin se aika vaan kuluu, maanantaina alkavat luennot ja lomat on hetkeksi lusittu! Keväästä ei tosiaan ole ilmeisesti tulossa kovinkaan helppo opiskelujen osalta, mutta eiköhän siitäkin ihan kunnialla selviä. Pitää vain asennoitua oikein. Syksyn opintoihini en ole omalta osaltani täysin tyytyväinen, sillä olisin voinut panostaa opiskeluun enemmänkin. Arvosanojen perusteella tosin opinnot ovat sujuneet hyvin, mutta jotenkin sitä on tullut ankarammaksi itsensä ja oppimisensa suhteen. Tentit on kyllä yleensä tehty niin, että niissä kysellään oleellisimpia asioita eli sinänsä ei pitäisi olla mitään syytä stressata. Ongelma on ehkä se, että tiedän tarvitsevani näitä asioita käytännön työssäkin, ja siksi haluaisin hallita ne täydellisesti jo nyt. Sisäinen perfektionistini uhkaa nostaa jälleen päätään. Pitäisi muistaa antaa itselleen armoa...

Kirjastossa saa välillä enemmän aikaiseksi kuin kotona opiskelemalla, mutta välillä katse harhailee kyllä muihinkin opuksiin. Aika paljon mielenkiintoista luettavaa löytyisi!

Viime vuoden viimeiset kurssit olivat Virologia ja Immunologia, ja muutaman luennon verran aloittelimme Spesifisen bakteriologian parissa. Virologia ja immunologia tukivat aiheiltaan jonkin verran toisiaan, joten näiden kurssien luentojen samanaikaisuudesta oli ehkä jotain hyötyä. Virologiassa tuntui olevan paaaaaaaaaljon asiaa. Eri virusryhmille oli pääsääntöisesti omat luentonsa ja virusten lisäksi meille luennoitiin prioneista ja virusrokotteista. Laboratoriotöitä varten meille demottiin, kuinka verinäyte otetaan kissasta ja koirasta. Harjoitustöihin oli siis mahdollista tuoda oman eläimen verta ja ulosteita ja tutkia niitä. Jälleen kerran hienoa opiskella eläinlääkiksessä, kun voi samalla tutkia omia eläimiään. ;)

Virologiasta kerrotaan opinto-oppaassa näin:

Opiskelija osaa 

• kuvata miten virukset rakentuvat, lisääntyvät ja muuntuvat (tarkemmin retrovirusten ja influenssavirusten osalta) ja kuinka ne luokitellaan

• kuvata kuinka virusinfektio aiheuttaa taudin; mitä solussa ja isäntäyksilössä tapahtuu virusinfektion yhteydessä ja kuinka ne puolustautuvat

• kuvata kuinka virusinfektiota diagnosoidaan laboratoriossa, tehdä yksinkertaisia virusdiagnostisia testejä ja ottaa ja lähettää näytteitä viruslaboratorioon 

• kuvata kuinka virustauteja ehkäistä

• selittää mitä prionit ovat, kuinka ne lisääntyvät, kuinka niitä voidaan todeta laboratoriossa

• kuvata ja tunnistaa tärkeimmät Suomessa esiintyvät tai maatamme uhkaavat koti- ja tuotantoeläinten virus- ja prionitaudit ja virustaudit, jotka muodostavat zoonoottisen tai elintarvikevälitteisen riskin

• selittää näiden virusten tärkeimmät ominaisuudet (tarttuminen, oireet, patogeneesin pääpiirteet, torjunta, laboratoriodiagnostiikka, epidemiologia) 

Paramyksovirus voi aiheuttaa penikkataudin koiralle, mutta sitä varten on olemassa tehokas rokote. Marraskuussa Yliopistollisessa eläinsairaalassa hoidetulla koiralla todettiin penikkatauti. 

Viruksia ja niiden aiheuttamia tärkeimpiä sairauksia käytiin läpi parin tunnin verran nopeasti ja sitten niihin hieman syvällisemmin perehtyen. Tuon nopeatahtisen tiivistelmäluennon jälkeen oli vähintäänkin hämmentynyt olo. Viruksia ja sairauksia vain tuli ja meni silmien ja korvien ohi, mistään ei jäänyt oikein kunnollista kokonaiskuvaa. Mutta onneksi ne käytiin vielä uudelleenkin läpi, ei siltikään kovin rauhalliseen tahtiin. Välillä näkee ja kuulee "vitsejä" siitä, miten ihmislääkärin tulee hallita vain yksi eläinlaji ja eläinlääkärin aika monta. Virologiassa tämä jälleen konkretisoitui, sillä eri eläinlajeilla toki on omat viruksensa, jotka eivät aina aiheuta samoja oireita eikä kaikilla välttämättä esiinny kaikkia viruksia eikä niiden aiheuttamia sairauksia.

Luentoja meille piti osittain Eviran todellinen eläintautivirologian asiantuntija Liisa Sihvonen, jolla on pitkä kokemus virusten parissa. Tämän takia hän toki osasi kuvata välillä hyvinkin yksityiskohtaisesti erilaisten sairauksien puhkeamista, kulkua, sekä varsinkin syitä ja seurauksia. Itselleni ja epäilemättä monelle muullekin heräsi luennoilla paljon ajatuksia juuri ihmisten ajattelemattomuudesta typeryydestä ja piittaamattomuudesta itsekkyydestä. Suomessa on suhteellisen hyvä tautitilanne virusten osalta, ja tänne ei todellakaan kaivata mitään ylimääräisiä tuliaisia, jotka voivat aiheuttaa valtaviakin epidemioita. Kannattaa ihan oikeasti ottaa selvää asioista ennen kuin on myöhäistä. Pätee hyvinkin monessa asiassa! Verenpaineeni pompsahti juuri ylöspäin...

Laboratorioharjoituksissa pääsimmekin sitten tositoimiin tutkimaan oikeita näytteitä virusten varalta. Labroja oli kolmena päivänä ja kullekin päivälle oli varattu aikaa maksimissaan pari tuntia. Harjoituksissa oli kolme eri tapausta, joihin liittyi erilaisia tutkimusmenetelmiä: hevosen herpesvirus (virusabortti), koiran paramyksovirus (penikkatauti) sekä kanan ortomyksovirus (lintuinfluenssa). Lisäksi tehtiin pikatestit opiskelijoiden tuomista uloste- ja verinäytteistä. Ulostenäytteistä tutkittiin adeno- tai rotavirusinfektiota ja kissojen verinäytteistä FeLV- ja FIV-infektiota. Moni pääsikin ensimmäistä kertaa elämässään ottamaan verinäytteitä omista lemmikistään sekä virologian että immunologian labroihin! Labratöissä täyteltiin monistetta, jossa oli tutkimuksiin liittyviä kysymyksiä ja tämä moniste sitten lopuksi käytiin läpi ja palautettiin. Toivoisin ehdottomasti, että näitä case-pohjaisia harjoitustöitä olisi paljon enemmän! Opin ainakin itse todella paljon paremmin näistä kuin pelkistä kirjoista ja monisteista lukemalla.

Labratöiden lintuinfluenssa-casen tutkimiseen käytettiin hemagglutinaation inhibitio -tekniikkaa.

Osasta luentoja sai tehdä ennen tenttiä "yleisvirologian tietotestin", jonka läpäistyään sai 4 lisäpistettä tenttiin. Tämä testi ei ollut ylitsepääsemättömän vaikea, joskin aika pikkutarkka, mutta mieluusti siitä lisäpisteet itselleen keräsi. Varsinaista tenttiäkin varten luennoilla oli jo painotettu niitä asioita, jotka ovat oleellisia ymmärtää, joten senkään läpäisyssä ei suurempia ongelmia ollut. Vaikka niitä muistettavia asioita tuntui olevan paljon ja oli hankala saada kiinni siitä, mikä oikeasti on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Mutta nämäkin asiat varmasti kertautuvat vielä opintojen aikana ja ainakin ne työn kannalta oleelliset asiat tulee väkisinkin opittua. Lisäksi on toki hyvä tietää myös niistä harvinaisemmista viruksista ja niiden aiheuttamista sairauksista, jotta osaa edes epäillä, mikäli sellainen vastaan tulee. Virusmaailma ehtii varmasti muuttua jo muutamankin vuoden aikana jonkin verran, joten itselleen saa todennäköisesti tehdä kyllä päivitystä tietoihin jo ennen omaa valmistumistakin. 

Uusi tuuli uutta lunta toi!

Oikein hyvää ja ilmeisesti viimeinkin koko Suomen kattavaa talvista uutta vuotta!


Joulukuu menikin sitten aika vauhdilla ohi. Viitisen viikkoa kestävästä lomastamme on nyt takana jo kolme viikkoa, enkä oikeastaan ymmärrä, mihin se kaikki aika on kadonnut. Olen tietoisesti pyrkinyt unohtamaan kaikkia opiskeluasiat loman aikana, kunnes tänään aloin täytellä kalenteriani kevään osalta - ja huh miten täyteen se tulikaan... Ehkä ihan hyvä, että viimeiset kolme viikkoa olen käyttänyt aivan kaikkeen muuhun kuin opinnoista stressaamiseen!

Eläinlääkisopiskelijan pakollisia eläinpipareita. Sikojen ja lehmien lisäksi löytyi koiria, kissoja, jääkarhuja, hevosia... Valitettavasti piparisikalassamme näemmä esiintyi hännänpurentaa. :(

On ollut ihana rentoutua sohvalla hyvien elokuvien tai sarjojen parissa, syventyä kirjojen tarinoihin, hankkia hiki pintaan ja lihakset kipeiksi liikkumalla niin sisällä kuin ulkonakin, touhuta eläinten parissa, haistella hevosen ja heinän tuoksua tallilla, nähdä ystäviä ja perhettä ja nauttia kunnolla ihmisten seurasta tuijottamatta liikaa kelloa! En muista milloin olisin viimeksi ehtinyt lukea kokonaista kirjaa, joka ei jollain lailla liity opintoihin (tai aiemmin pääsykokeisiin).

Sain lahjaksi vinon pinon James Herriotin (eli James Wightin) kirjoja - ne oli kuulemma luvattu minulle jo kauan sitten palkinnoksi eläinlääkikseen pääsystä. Ihana lahja! Jos ei näihin tarinoihin ole vielä ehtinyt pureutua, kannattaa se ehdottomasti tehdä! Toki kirjat ja niiden sisältämät tarinat ovat aika vanhoja, mutta Herriotin tapa kirjoittaa vie mukanaan toiseen maailmaan. Osa tarinoista antaa ehkä hieman liiankin ruusuisen kuvan eläinlääkärin työstä, mutta mukaan mahtuu myös niitä toisenlaisiakin tarinoita. Viisas mies tuo Herriot on joka tapauksessa ollut eläessään ja monet hänen ajatuksistaan sopivat hyvin omaankin ajatusmaailmaani. Hauskan lisän tuo aina se, kun ymmärtää tarinaan liittyvästä sairaudesta tai lääkkeistä vähän enemmän kuin sen, mitä Herriot kertoo. Ehkä tässä jotain on jo opittukin!

Herriotkin sen tiesi, omistajalla on vastuu eläimestään niin hyvässä kuin pahassa.

Muutamia postauksia on jäänyt tekemättä, mutta en ajatellut niistä ottaa sen suuremmin stressiä. Kirjoittelen niitä pikkuhiljaa sitten kun tuntuu siltä, toivottavasti en ihan kaikkea loppuvuoden aikana tapahtuneesta ehdi unohtaa. ;) Nyt kun talvi lumineen ja pakkasineen vihdoin tuli, aion ottaa siitä ilon irti! Aivan liian pitkään pitikin tuota masentavan mustaa maisemaa katsella.

Kesä käsitöissä

Eläinlääketieteen kandidaatin tutkintoon kuuluu 6 op vaihtoehtoisesti ja vapaasti valittavia opintoja, joihin voi valita oman kiinnostuksensa mukaan erilaisia kursseja liittyen eri eläinlajeihin (kuten Varsasitterikurssi) tai vaikkapa elintarvikehygieniaan, suorittaa valinnaisia harjoitteluita, toimia tuutorina tuleville varsoille (niille ihmismuotoisille tuleville opiskelijoille) tai vaikkapa kerryttää opintopisteitä osallistumalla opiskelijajärjestön kuten EKY:n toimintaan virkailijana. Yksi valittavista kursseista on Keinosiemennyskurssi, jossa pääsee menettämään rektalisointineitsyytensä ja toimimaan kesän ajan seminologien lomittajana, "semmaroimaan". Oman ensimmäisen vuoden kesälomani vietin pääasiassa semmaroinnin parissa.

Viime vuonna ensimmäiset ilmoitukset keinosiemennyskurssista ilmestyivät sähköpostiin marras-joulukuun aikana. Niissä kerrottiin, että keinosiemennyskurssista saa hyvin jo tuntumaa tulevaan tuotantoeläinpraktiikkaan, mutta välttämätöntä sen suorittaminen ei toki kenellekään ole. Ylempien vuosikurssien keskusteluja jonkin verran kuunnelleena voin kuitenkin suositella jokaiselle tuotantoeläinpraktiikasta kiinnostuneelle keinosiemennyskurssille osallistumista, sillä jo tuotantoeläinpraktiikkaa tehneet tulevat kollegat ovat itse harmitelleet, jos eivät ole kurssille osallistuneet ja toisaalta sille osallistuneet ovat olleet valintaansa erittäin tyytyväisiä. Voi olla, että ensimmäisen vuoden jälkeen on hankala löytää alaan liittyvää kesätyöpaikkaa, josta saa vielä palkkaakin, mutta kesäsemmarina saa jotain taskunpohjallekin.

Hyppiminen liittyy lehmän kiimaoireisiin. Mikäli lehmä jää seisomaan alle toisen lehmän hypätessä sen selkään, lehmä on "seisovassa kiimassa" eli sen voisi seuraavana päivänä siementää (tai samana päivänä, jos tämän huomaa jo heti aamulla).

Info-tilaisuus keinosiemennyskurssista järjestettiin helmikuun alussa. Ongelma kurssille osallistumisessa on se, ettei paikkoja välttämättä ole kaikille halukkaille. Keinosiemennyskurssi järjestetään yhteistyössä suomalaisen keinosiemennysosuuskunnan, Faba osk:n kanssa, joten kurssipaikkoja on tarjolla vain niille, jotka saavat Fabalta työpaikan. Info-tilaisuudessa kerrottiin Faban toiminnasta ja seminologin työstä sekä lopuksi haastateltiin työpaikkaa havittelevat opiskelijat. Etukäteen oli pitänyt täyttää hakemus, jossa kysyttiin perinteisten yhteystietojen lisäksi pituutta (kovin lyhyenä voi olla hankala siementää korkeita lehmiä, mutta tämä tuskin jää ratkaisevaksi tekijäksi jos muuten asiat natsaavat), omaa lehmäkokemusta ja ajokokemusta, harrastuksia ja aikaa, jonka voisi olla töissä seminologilomittajana sekä millä paikkakunnalla voisi töitä tehdä. Paikkakunta lienee ratkaisevin tekijä työpaikan saamisessa, sillä työntekijöitä tarvitaan sinne, missä seminologeja on vähemmän tai heitä on paljon lomalla samaan aikaan. Voin tietenkin vain spekuloida valintaperusteita, joten ehdottomasti kaikkien kiinnostuneiden kannattaa hakea kurssille!

Itse suosittelen lämpimästi navettaharjoittelun suorittamista ennen seminologina toimimista, sillä sieltä saa todennäköisesti jonkinlaisen näkemyksen käytännön maataloudesta. Seminologina kuitenkin kierrellään monilla kymmenillä, ellei jopa sadoilla tiloilla, joten on ihan hyödyllistä erottaa hieho ja lehmä toisistaan ulkoisenkin olemuksen perusteella. Lisäksi isäntien ja emäntien kanssa saa paremmin yhteistä keskusteltavaa, kun on edes jokin käsitys siitä, mitä tilalla tapahtuu päivittäin. Ja toisaalta harjoittelun aikana voi oppia jo vähän lukemaan eläimiä ja tietää miten niitä tulisi käsitelllä, mikä helpottaa sitten eläinten parissa liikkumista, mikäli päätyy vaikkapa pihattoon lehmää siementämään. Siellä kun ei välttämättä kaikki muut eläimet ole kiinni, kun yhtä lehmää mennään siementämään. Työhön eläinten (varsinkin suurten eläinten) parissa liittyy aina riskinsä, joten on hyvä pyrkiä ennaltaehkäisemään vahinkoja.

Suosittelen myös jonkinasteista ajokokemusta, mieluusti ihan manuaalivaihteisella autolla (Faban autot ovat manuaalivaiheisia). Ei ehkä kannata lähteä opettelemaan autolla ajamista vasta juuri ennen semmarointia tai pahimmillaan semmaroinnin aikana, sillä vastaan saattaa tulla todella huonokuntoisia teitä ja oma osaaminen voi kokeneemmaltakin joutua koetukselle. Pelkän ajamisen lisäksi olisi hyvä osata vaihtaa autoon rengas, sillä rikkoutuneita renkaita voi osua omallekin kohdalle keskellä ei mitään. Toki voi tilanne päättyä niinkin onnellisesti, että rengas rikkoutuu tilan pihassa ja mukava isäntä vaihtaa sen puolestasi, mutta siihen ei ehkä kannata luottaa. Työhön käytetään Faban autoa, eli omaa autoa ei tarvita. Auto on tietenkin vain työajoon tarkoitettu, eli mitään huviajelua ei pääse Faban piikkiin ajelemaan. Kilometritkin kirjataan joka tilalla ylös ja merkitään ohjelmaan, johon myös siemennykset tallennetaan, joten siinäkin mielessä huviajelua on turha kuvitella harrastavansa.

Faban punainen paholainen.

Kevään aikana kurssista järjestettiin erilliset luennot normaalien eläinlääkisluentojen lisäksi, eli välillä päiville saattoi kertyä pituutta. Luentojen lisäksi oli "laatikkoharjoituksia", joissa teurastamolta saatuja lehmien ja hiehojen kohtuja kiinnitettiin laatikoihin ja pilliä yritettiin saada kohdunkaulan läpi kohtuun kuten siemennettäessäkin katsomatta laatikkoon, koska lehmänkään sisälle ei voi todellisuudessa kurkistella. Toinen käsi oli siis ikään kuin peräsuolessa (muovipussi) ohjaamassa pilliä eli pistolettiä kohdunkaulassa, ja toinen käsi piteli pistolettiä paikallaan. Siementämistä päästiin harjoittelemaan vielä teurastamossa, jossa viimeistään sai ensikontaktin lehmän peräsuoleen. Hyvin on vielä muistissa se, miten hukassa tuntui olevan, kun käden laittoi ensimmäistä kertaa lehmän peräsuoleen. Ei ollut ihan helppoa heti hahmottaa kaikkia anatomisia rakenteita, joita luennoilla oli käyty läpi. Elävän eläimen siementäminen on vähän eri asia kuin laatikossa olevan kohdun. Ja kentälle päästyäni piti myös huokaista helpotuksesta, sillä kiimaisen lehmän siementäminen on vähintään tuhat kertaa helpompaa kuin teurastamolla, ties missä kiimakiertonsa vaiheessa olleiden lehmien siementäminen. Ennen kuin pääsin yksikseni touhuamaan semmarina, kiersin vajaan viikon vakituisen seminologin kanssa alueellani siten, että seminologi seurasi vieressä työskentelyäni ja ohjasi ja neuvoi tarvittaessa, sekä vastaili kysymyksiini kärsivällisesti.

Peräsuolen kanssa joutuu muuten ottamaan kontaktia ennemmin tai myöhemmin eläinlääkiksessä, sillä rektalisointi on osa eläinlääkärin työtä. Se kannattaa tiedostaa jo heti alkuvaiheessa ja unohtaa kaikenmaailman yökkäilyt ja ällöttelyt. Kun asennoituu hommaan oikein, se helpottaa jo huomattavasti. Normaali rektalisointi ei satu eläimeen, muutenhan ne olisivat varmaan jo potkineet eläinlääkärit ja seminologit hengiltä. Joitakin eläimiä, varsinkin hiehoja, saattaa hämmentää ja pelottaa uusi tilanne, joka ensimmäisen siemennyksen yhteydessä tulee vastaan, ja ne saattavat vähän tepastella ja potkiakin, mutta rauhoittua todettuaan tilanteen vaarattomaksi. Rektalisointi tulee tosiaan tuotantoeläinpraktiikkaan tutustuessa viimeistään vastaan (ilmeisesti 5. vuosi?), joten semmaroinnista on siinä mielessä hyötyä, että osaa löytää eläimen sisuksista kohdun ja munasarjat suhteellisen helposti. Ja riippuen kesän semmaroinnin aikana vastaan tulleista tiineyksistä saattaa jopa osata tunnistaa tiineydenkin noin parista kuukaudesta eteenpäin. Itselleni ainakin on tullut hyvä fiilis siitä, kun olen tuntenut tiineen kohdun, ja pidemmälle edenneissä tiineyksissä olen jo tuntenut vasikan sorkankin. Aika siistiä, pakko sanoa. Varsinkin jos vasikka vielä liikahtaa kohdussa sitä koskiessa. Ja ehkä hienointa kesän aikana on se, jos saa tarkastaa tiineeksi alkukesästä siementämänsä lehmän. Olen saanut elämää aikaiseksi!

Emä vastasyntynyttä vasikkaansa nuolemassa.

Normaali työpäiväni alkoi 8.00 tarvikkeiden kasaamisella ja tarkistamisella sekä sähköpostin ja Faban intran selailulla. Noin 8.15-8.25 aikana sai ottaa työt, eli näppäillä tietokoneen ohjelmaa, joka latasi työt verkon kautta koneelleni. Tulostin työlistan, jossa oli listattuna omaan ajoreittiini kuuluvat tilat ja niissä olevat siemennykset sekä mahdolliset tiineystarkastukset. Optimointiohjelma laskee tehdyistä siemennystilauksista jokaiselle seminologille päivän reitin. Seminologi ei oikeastaan koskaan tiedä, mitä seuraava työpäivä tuo tullessaan ja minne pitää ajaa, se on sekä hyvä että huono puoli työssä. Koskaan ei myöskään voi tietää varmaksi, minkä pituinen päivä tulee. Se tarkoittaa myös sitä, että omiin mahdollisiin harrastuksiin tai muihin iltamenoihin ei välttämättä aina ehdi, jos työt loppuvat vasta myöhemmin illalla. Onneksi itselleni ei juuri tullut kovin pitkiä päiviä vastaan, muttei toisaalta usein kovin lyhyitäkään päiviä. Joskus päivä saattaa loppua jo klo 15 aikaan ja joskus taas päivä venyy klo 18 saakka tai pidemmäksikin.

Työlistan saatuani pakkauduin tarvikkeiden kera autoon ja lähdin ajamaan ensimmäiselle tilalle. Useimmille tiloille soitettiin lähestymissoitto ennen tuloa, joten työpuhelinta sai käyttää ahkerasti sekä tiloille soitteluun että vertaistuen hakemiseen kurssikavereilta ympäri Suomea. Navigaattoristakin oli selvästi hyötyä, mutta välillä jouduin turvautumaan oman puhelimen navigaattoriinkin, kun Faban navigaattori ei löytänytkään haluttua kohdetta. Onneksi aina voi kysyä ja isäntäväki osasi monesti hyvin selostaa tarkemmat ohjeet perillelöytämiseksi. Päivän aikana tuli yleensä tehtyä useampi siemennys ja jonkin verran tiineystarkastuksia, mutta niitä ei suinkaan ollut joka päivä. Siemennysten määrä ja ajokilometrit vaihtelevat huomattavasti paikasta riippuen, mutta varmaan karkeasti heittäen kilometrit voivat olla tiheällä karja-alueella alle 50 km ja harvemmin asutulla alueella yli 400 km. Siemennyksienkin määrä toki riippuu hieman kilometreistä, sillä Lapissakin tilojen etäisyydet voivat olla niin suuret, että päivässä ehtii käydä parilla tilalla siementämässä pari lehmää tai sitten töitä ei ehkä ole jollekin päivälle ollenkaan. Omalla alueellani siemennyksiä oli päivässä ehkä noin 10-20.

Tilalla itse siemennyksen lisäksi autoin välillä isäntäväkeä valitsemaan sopivaa sonnia lehmälle erilaisten indeksien perusteella. Monilla tiloilla oli valmis jalostussuunnitelma, jonka perusteella sonni oli jo nimetty valmiiksi työlistalleni. Siemennyksen/-t tehtyäni kirjasin tiedot kunkin eläimen siemennyskorttiin sekä tietokoneelleni ja jatkoin kohti seuraavaa tilaa. Kotiin tultuani vuorossa oli tarvikkeiden puhdistus sekä töiden lähetys tietokantaan ja tietenkin suihku navetanhajun karkottamiseksi, varsinkin jos illalla oli tarkoitus lähteä ihmisten ilmoille.

 © Pertti Jarla

Seminologit ovat oikeasti paljon muutakin kuin keinosiementäjiä ja melkoisen rautaisia ammattilaisia. Useimmilla on naudan hedelmällisyys todella hyvin hallussa ja munasarjatuntuma pelkästään sormilla on häikäisevän tarkkaa (monilla eläinlääkäreillä alkaa jo olla käytettävissään ultra, joka oikein tulkittuna helpottaa munasarjadiagnostiikkaa). Yhden kesän kokemuksella ei ihan pääse samalle tasolle kokeneempien kanssa, mutta siitä saa jo aika hyvää näkemystä tulevaa ajatellen. Itse ainakin pyrin hyödyntämään kaiken aikani ja sienimäisesti imemään kaikilta mahdollisilta ihmisiltä kaiken mahdollisen kokemuksen itseeni. Tilallisilta kuulee paljon kaikenlaista, kun vain pitää silmänsä ja korvansa auki! Vastaan voi tulla sairastapauksia, ruokintaongelmia, poikimisia, epämuodostuneita vasikoita, halvauksia... mitä tahansa, johon tosin ei ihan vielä ole pätevä sanomaan juuta eikä jaata. Mutta se ei estä kuuntelemasta!

Seminologin päivästä löytyy aika hyvin omaakin päivääni kuvaava kirjoitus (If I Could Fly: Päivä seminologina), nykyisin Tartossa eläinlääkäriksi opiskelevalta Siljalta. Kiinnostuneiden kannattaa sekin lukaista!


Olin jo ehtinyt kirjoittaa tämän postauksen julkaisua vaille valmiiksi, kun sähköpostiin kolahti ensimmäiselle ja toiselle vuosikurssille osoitettu viesti juuri keinosiemennyskurssia koskien. Hienoa, tämä on siis ajankohtainen postaus ja ainakin jokusen varsan tiedän höpinöitäni seuraavan! ;) Lisäksi tuo viesti oli tervetullut itsellenikin, sillä se todennäköisesti tarkoittaa sitä, että ensi kesänäkin voi olla mahdollista päästä semmaroimaan. Osa meistä kesäsemmareista oli kysellyt työmahdollisuuksia noin viiden viikon joululomamme aikana, mutta valitettavasti ketään ei oteta nyt jouluksi töihin. Mutta kesän suhteen ehkä on vielä mahdollisuuksia!