Patologisten muutosten metsästystä

Toinen vuosi eläinlääkiksessä on nyt viimein takana ja kesäloma siintää edessä! Pääsykoekin oli tänä vuonna jotenkin aikaisin ja EE-talolla ehdinkin nähdä jokusen lapun pääsykoesalien opasteista. Tulipa taas vähän muisteltua omiakin pääsykokeita parin vuoden takaa. Nopeasti se aika vain menee! Kevätkin on hujahtanut vauhdilla ohi, ja tämänkin postauksen olin kirjoittanut oikeastaan jo aikoja sitten, unohdin vain julkaista sen. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Tämän postauksen lisäksi olisi tarkoitus julkaista vielä pari postausta ja sitten saa blogi hiljentyä vähän pidemmäksi hetkeksi ennen syksyllä alkavaa kolmosvuotta. Moni vuosikurssistamme onkin jo ehtinyt hehkuttaa 1/3 eläinlääkäriyttään. Ensi vuoden jälkeen olemmekin jo puolikkaita eläinlääkäreitä! Mutta ei se oppiminen ja opiskelu tosiaan lopu eläinlääkäriksi valmistumisen jälkeen mihinkään.

EE-talon aulaa.

Toisen vuoden viimeisiin kursseihin kuului Elinpatologia, joka on opiskelijoiden helpottamiseksi jaettu kahteen osaan, EP1 ja EP2, lähinnä siis siksi, että tentittävänä olisi pienempiä aihekokonaisuuksia. Yleispatologiassa kävimme läpi patologian yleisempiä asioita ja perusperiaatteita. Nyt olemme siis perehtyneet asioihin elinkohtaisesti, eli kustakin elimestä olemme käyneet läpi niin rappeumia, kasvaimia, tulehduksia kuin kehityshäiriöitäkin. Kuten jo aiemmin mainitsinkin, nämä asiat eivät ole helpoimmasta päästä. Ja vaikka kuinka opiskelu olisikin mielenkiintoista, kyllä elinpatossa sai ihan tosissaan töitä tehdä oppimisen eteen, sillä opittavaa on todella valtavasti. Aikatauluttaminen ei ainakaan omalla kohdallani ollut ihan täydellisesti optimoitua ja löysinkin siitä uuden kehittämiskohteen itselleni.

Elinpatologiasta kerrotaan opinto-oppaassamme seuraavaa:

Opiskelija

• ymmärtää elinryhmien fysiologisia ja patofysiologisia vasteita ja niiden etiologisia tekijöitä

• osaa selittää eläinten tärkeimpien tautien patogeneesin eri elimissä

• osaa kuvata tärkeimpien tautien aiheuttamat muutokset elinryhmissä

• ymmärtää morfologisen diagnoosin muodostamisen periaatteet ja merkityksen 

Elinpatoon kuului luentojen lisäksi melkeinpä jokaiseen aihepiiriin liittyvää mikroskopointia sekä CLOTS-demo, jossa saimme tarkastella patologien obduktioissa avaamista eläimistä kuhunkin aihepiiriin liittyviä elimiä. Välillä tarkasteltavia elimiä oli enemmän ja välillä vähemmän, mutta todella hyödyllisiltä nuo demot tuntuivat! Paljon paremmin hahmottaa joitakin patologisia muutoksia omin silmin näkemällä kuin pelkistä kuvista tai teksteistä. Muutoksista ei toki aina päällepäin näe, mitä ne ovat, mutta sitä varten kootaan diffilistaa eli differentiaalidiagnooseja eli siis erilaisia diagnoosimahdollisuuksia. Esimerkiksi nodulaarisesta muutoksesta ei välttämättä voi sanoa päällepäin, onko kyse granulomatoottisesta tulehduksesta, kasvaimesta, hyperplasiasta eli solujen määrän lisääntymisestä tai vaikkapa kystasta eli epiteelin peittämästä nestettä sisältävästä ontelosta. Muutosta tutkitaan lisää mm. tekemällä siihen viiltoja ja ottamalla siitä näytteitä, joita tarkastellaan mikroskoopilla. Paljon mielenkiintoisia tapauksia tuli vastaan, osa yleisempiä ja osa vähän harvinaisempiakin. Vaitiolovelvollisuus koskee meitä tässäkin asiassa, joten yksityiskohtiin tapauksista en voi mennä. Ihan ymmärrettävää, ettei obduktiosalin tapauksista saa puhua, sillä osa niistä oli todella tuoreita ja näimme jokusen eläimen ihan avattavanakin. Muutamina kertoina näimme myös vilaukselta patolla olevia opiskelijoita, osa ilmeisesti oli ainakin kolmosvuoden opiskelijoita. Siellä mekin sitten ensi vuonna teemme obduktioita... :)

Mikroskopoinneissa käytettyjä histologisia leikkeitä.

Joihinkin elimiin tai elinryhmiin liittyen pohdimme joko luennoilla tai mikroskopoinneissa muutamia case-tapauksia, joissa saatujen taustatietojen perusteella piti selvittää, mikä sairaus on kyseessä, mikä sen aiheuttaa ja millaisia muutoksia siihen liittyy. Caset ovat yleensä aina sellaisia, että niiden avulla asiat jäävät mieleen paljon paremmin kuin pelkästään luentomaisesti opetetut asiat, vaikka ihan samat asiat käytäisiinkin läpi. Jonkinlaista mielikuvien luomista sekin kai siis jollain tavalla on. Tosin mikroskoponteihin oli varattu turhan vähän aikaa läpikäytäviin asioihin verrattuna ja aina tuli kiire. Monesti myös osa kyseisen kerran histologisista leikkeistä jäi oman opiskelun varaan, mikä ei välttämättä ole se paras mahdollinen keino oppia asioita näin vaativalla alalla. Osassa leikkeistä oli vaikea hahmottaa, mistä leikkeessä on kyse. Onko muutos koko lasilla olevassa leikkeessä vai vain sen osassa, tai oliko muutos vain yhdessä leikkeessä, kun lasilla oli neljä tai viisikin eri leikettä? Eivät kaikki leikkeet ja muutokset toki olleet vaikeasti hahmotettavissa, osa muutoksista oli todella selkeitä ja näkyivät melkein jo paljaallakin silmällä lasin päällä olevaa leikettä katsoessa.

EP1:n tenttitulokset ehdimmekin jo saada ja yksi uusintatenttikin siitä järjestettiin jo ennen kesälomaa. EP2:n tuloksia saa vielä jonkin aikaa jännittää ja sen ensimmäinen uusintatenttimahdollisuus on vasta syksyllä. Ajattelin itse joka tapauksessa yrittää vähän kertailla patologiaa kesän aikana, huolimatta siitä, pääsinkö läpi vai en. Toki kesälle on paljon muutakin ohjelmaa jo tiedossa, mutta patologiaa on kuitenkin luvassa lisää heti syksyllä, joten uskoisin siitä olevan joka tapauksessa itselleni hyötyä. Obduktioihinhan ei tosiaan pääse, ellei sekä Yleispatologia että Elinpatologia ole hyväksytysti suoritettu.

Ilmoittauduimme kevään viimeisten viikkojen aikana osittain jo seuraavan vuoden kursseille, sillä niissä on vähän erilaiset järjestelyt kuin normaalisti. Vuosikurssi on jakautunut pienempiin ryhmiin, jotka ovat eri aikoihin Saarella viikon tuotantoeläinjaksolla ja eri puolilla Suomea parin viikon teurastamoharjoittelussa ja näiden lisäksi on toki muitakin opintoja suoritettavana. Osa joutuu suorittamaan pakollisia opintoja "loma-aikoina" riippuen siitä, mihin ryhmään pääsi. Melkoisen sekavalta tuntui koko homma aluksi, mutta lopulta se alkoi vaikuttaa järkevästi suunnitellulta. Olisi aika mahdotonta saada kerralla noin 70 vuosikurssin opiskelijaa harjoittelemaan teurastamoihin tai samaan aikaan Saarelle. Kaikki eivät varmaankaan saaneet ykköstoivettaan harjoitteluun ja tuotantoeläinviikolle, mutta aina ei voi voittaa. Itse olin ajatellut ainakin, että koko vuosi on varattu opiskelulle, joten sinänsä näiden viikkojen ajankohdilla ei ole väliä. Toki aina on kivempi, jos joululoma on 3 tai 4 viikkoa kuin vain parin viikon loma. ;)

Parasiittien pauloissa

Blogin kävijämääristä päätellen täällä alkaa taas liikuskella entistä enemmän tämän kevään hakijoita. Pääsykokeeseen ei enää montaa viikkoa ole, joten nyt kannattaa vielä jaksaa ahertaa hetki ja ottaa sitten vasta kokeen jälkeen rennommin. Toivottavasti blogista löytyy hyödyllistä luettavaa ja kysyäkin saa jos jokin jää mieltä kaihertamaan! Oman hakuprosessin asiat ovat jossain määrin vielä muistissa ja oikeastaan samat opiskelutavat käytössä aika pitkälti tälläkin hetkellä. Kun löytää itselleen hyvän tavan oppia, siitä kannattaa pitää kiinni.

Kevät ei ole yleensä itselleni ollut se kaikista helpoin ajankohta keskittyä opiskeluun, varsinkaan jos aurinko sattuu paistamaan ja houkuttelemaan ulos pois kirjojen äärestä. Tämä kevät ei mitenkään ole poikkeus tämän suhteen, ja täytyy myöntää, että näiden viimeisimpien kurssien kanssa on saanut kyllä taistella itsensä kanssa, että jaksaa opiskella vielä sen pienen hetken. Patologia ja parasitologia eivät ole mitään maailman yksinkertaisimpia ja helpoimpia asioita, ja niiden opiskelu vaatii oikeasti paneutumista asiaan. Haastavuutta lisää se, että molempien kurssien opiskelu on aikaavievää ja kun niitä tosiaan pitäisi opiskella samanaikaisesti... No, on tämä tosiaan vähän erilaista opiskelua pääsykokeeseen verrattuna, mutta kyllä tämä kevät aika työläs on.

Vappuna ehdin onneksi mutustaa muutaman munkinkin ja ulkona on saanut nautiskella kevään kukkaloistosta!

Jo maaliskuussa aloiteltiin Eläinlääketieteellisen parasitologian parissa. Heti ensimmäisellä luennolla vilisi monenlaisia loisten nimiä, joista ei juuri mitään ymmärtänyt. Meille suositeltiin, että loisia kannattaa opiskella koko ajan kurssin edetessä ja viimeistään tentin lähestyessä huomasin miksi. Loisiahan on todella paljon ja eläinlääkärin tulee tietää ainakin yleisimmistä suomalaisista loisista paitsi mahdollinen suomenkielinen nimi, myös loisen latinankielinen nimitys, taksonomia pääpiirteittäin, loisen elämänkierto, sen aiheuttamat oireet, diagnostiikka ja loishäätöjen periaatteet ja ennaltaehkäisy sekä mahdollinen zoonoottisuus. Kyse ei siis ole ihan mistään pienestä "viimeisen illan tenttiinlukemisesta", jos ei näihin loisiin ole aiemmin ehtinyt perehtyä.


Opinto-opas kertoo Eläinlääketieteellisestä parasitologiasta seuraavaa:

Opiskelija osaa

• käyttää parasitologian perusterminologiaa 

• kuvata merkittävien kotieläinten loisten elämänkierrot, tartuntatavat ja erityispiirteet

• kuvata loisten eläimille aiheuttamat tyypilliset oireet ja ottaa huomioon mahdollisen tartuntariskin ihmiselle

• arvioida loistartunnan merkityksen eläimelle ja eläinryhmälle

• tutkia tyypillisen parasitologisen näytteen perusmenetelmillä

• selittää loislääkitysten pääperiaatteet ja soveltaa niitä eri tilanteissa

• kuvata millaisia ennaltaehkäisyn ja lääkkeettömän loiskontrollin keinoja on käytettävissä 

Tämä on ainoa parasitologian kurssi, joka meille koko kuusivuotisten opintojen ajan järjestetään, eli ainakin itse suhtauduin asiaan niin, että opettelen loiset nyt kunnolla, ettei sitten mene sormi suuhun, kun valmistumisen jälkeen pitäisi osata jotain asiakkaille kertoa loisista. Ja kyllähän niitä kysymyksiä on kieltämättä jo nytkin tullut vastaan, vaikka tässä vasta toista opiskeluvuotta viimeistellään. Kevään ja alkavan kesän myötä punkkeja (oikeasti tarkoitetaan puutiaisia) alkaa ilmestyä yhteen jos toiseenkin lemmikkiin ja niihin liittyvät kysymykset ovat aika peruskauraa eläinlääkärin työssä. Myös lemmikkien matkustamiseen liittyvät loislääkitysasiat tulevat varmasti vastaan tulevaisuuden työssä. Lääkitysasioita käymme myöhemmin farmakologiassa tarkemmin läpi, mutta perusteista puhuttiin jo näilläkin luennoilla.

Saimme Zoetis Finland Oy:ltä kurssin alussa hevosten loisia käsittelevän kirjan ja lisäksi tänä keväänä ilmeistyi vastaavanlainen kirja koirien loisista, jonka halukkaat saivat ostaa itselleen. Todella huippuja kirjoja molemmat, hyvin selkeitä ja paljon hyviä kuvia!

Punkkien irrottamiseen liittyen netissä liikkuu kaikenmaailman vinkkejä ja neuvoja, mutta meille ohjeistettiin, ettei ole väliä kiertääkö vai vetääkö punkkia irti, sillä joka tapauksessa punkista jää aina jonkin verran osia kiinni eläimen ihoon. Tästä ei ole eläimelle haittaa, sillä ihoon kiinni jäävä osa on punkin päätä, joka muodostuu kitiinistä. Sen pystyy elimistön omakin puolustusjärjestelmä hajottaman ja lopulta irroittamaan ihosta. Tärkeintä on muistaa olla puristamatta eläimen takaosaa, sillä puristaminen voi aiheuttaa punkin mahdollisesti sisältämien taudinaiheuttajien siirtymisen koiraan. Eli esimerkiksi pinseteillä otetaan punkista ote mahdollisimman läheltä ihoa/punkin päätä ja nyppäistään irti. Jos punkki on jo ehtinyt olla pidemmän aikaa kiinnittyneenä ihoon, sitä on mahdotonta poistaa ennen kuin se itse irroittaa otteensa veriateriansa saatuaan. Eläimet kannattaakin tarkastaa riittävän usein punkkien varalta, jotta punkit voi irroittaa mahdollisimman nopeasti. Borrelia-bakteerit siirtyvät punkista eläimeen vasta verenimemisen aktivoimana, mutta virukset, esimerkiksi flaviviruksen aiheuttama puutiaisaivokuume (TBE), siirtyvät isäntäeläimeen välittömästi jo muutaman minuutin kuluttua punkin kiinnittymisestä. Ja mikäli isomman punkin alla sattuu näkemään toisen, kooltaan pienemmän punkin, kyse ei suinkaan ole mistään punkkivauvasta, vaan urospunkista, joka on tullut parittelemaan naaraan mahapuolelle. Punkit eivät synnytä eläviä poikasia, vaan ne munivat maahan munia.

Mitään opetusblogia ei ollut tarkoitus alkaa pitämään, varsinkaan kun en vielä pätevä eläinlääkäri ole. :D Mutta jos edes joku ottaa opikseen tästä pienestä infopläjäyksestä, hyvähän se vain on! Liika informaatio ei toisaalta aina ole hyväksi, kuten saimme myös parasitologian luennoilla kuulla. On olemassa delusiivisia parasitooseja, joissa ihminen kuvittelee itselleen loisinfektion ja alkaa esimerkiksi raapia tai kaivella ihoaan. Kuulimme hyviä ja kauhistuttavia esimerkkejä tällaisista tapauksista, mutta vaitiolovelvollisuus koskee näissäkin asioissa meitä, joten jätän tarkemmat yksityiskohdat kertomatta. Näiden esimerkkien avulla kävi kuitenkin hyvin selväksi se, että vaikka itse olisi miten innoissaan löytämästään parasiitista, sitä ei missään nimessä kannata näyttää eläimen omistajalle mikroskoopista!

Zoetiksen ilmaisesitteitä eri loisista.

Vierailevia luennoitsijoita meillä oli tänä vuonna resurssien puutteesta johtuen kuulemma aika vähän, mutta onneksi sentään jotakin. Poron loisista puhuttiin yhdellä luennolla, mikä oli hyvä, sillä poroja käsitellään aika vähän opinnoissamme. Harva meistä tosin varmaan porojen parissa työllistyy, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tulee vastaan vaikka Lapissa lomaillessa. Luentojen lisäksi kurssiin kuului pari laboratoriotyökertaa, joissa mm. tutkittiin joko omien eläinten tai valmiiksi saatuja ulostenäytteitä loisten varalta. Tämän kurssin jälkeen meillä on myös mahdollisuus tutkia omien eläinten ulostenäytteitä myöhemminkin parasitologian labratiloissa. Labroissa mikroskopoitiin useampia loisia ja tunnistettiin niitä sekä vastailtiin niihin liittyviin kysymyksiin. Ensimmäiseen labrakertaan liittyi pienryhmissä tehty ryhmätyö, jossa valmiiseen anamneesiin perustuen selvitettiin ulostenäytteessä olevia loisia ja mahdollisia hoitotoimenpiteitä. Tästä työstä piti tehdä työselostus, joka seuraavan viikon labroissa vertaisarvioitiin. Labroista tuntui olevan paljon hyötyä ja niitä toivoisi olevan enemmän, mutta resurssipula tulee tässäkin vastaan. Aina näistä käytännöntöistä oppii paljon enemmän kuin pelkästään luennolla istumalla!

Kurssi viimeisteltiin tentillä, jossa sai olla kurssikirja (Taylor) mukana. Vaikka kirja mukana olikin, se ei tarkoittanut todellakaan sitä, että kaiken tentissä kysytyn tiedon löysi kirjasta. Kirja oli hyvä tuki, mutta kyllä näiden asioiden piti olla muutenkin aika hyvin hallussa, että kysymyksiin osasi vastata. Taylorissa on paljon tietoa, enemmänkin kuin kurssin aikana käsiteltiin, eikä kaikkia kirjassa mainittuja loisia edes esiinny Suomessa. Se on kuitenkin aika hyvänoloinen perusteos ja hakemisto, jos jotain loista epäilee taudinaiheuttajaksi. Alkuun Taylor oli vähän kankea käyttää, mutta sen käyttö muuttui mukavammaksi mitä enemmän sitä käytti. Vaikea uskoa, että tentissä olisi pärjännyt, jos sinne meni avaamatta kirjaa kertaakaan ennen kuin vasta tentissä. Taylorin lisäksi myös yllänäkyneistä koiran ja hevosen loisiin liittyvistä kirjoista oli ainakin itselleni hyötyä loisia opiskellessa.

Kurssin virallinen oppikirja oli Taylorin Veterinary Parasitology, joka on aika kattava opus loisten maailmaan.

Parasitologiaa opiskellessa (jos ei jo aiemminkin) on herännyt paljon ajatuksia tulevaa työtä ajatellen. Hevospuolella on jo todettu loislääkeresistenssiä, joten ulostenäytteisiin perustuva lääkitseminen rutiininomaisen lääkityksen sijaan on enemmän kuin perusteltua. Samaa toivoisi myös pieneläinpuolella. Toivottavasti tulevaisuudessa yhä useampi koiranomistajakin tutkituttaisi ensin koiransa ulostenäytteet ja vasta tutkimuksen jälkeen pohdittaisi lääkityksen tarvetta. Ulostetutkimus maksaa ilmeisesti parinkympin luokkaa, joten mahdottoman kalliista tutkimuksesta ei ole kyse. Lisäksi nyt loisiin paremmin perehtyneenä toivoisi jokaiselta koiranomistajalta vastuullisuutta siinä mielessä, että keräisi oman koiransa ulosteet aina heti pois maasta. Ulosteissa kun erittyy helposti niin monia loisia, jotka voivat tartuttaa paitsi toisia koiria, myös muita eläimiä tai jopa ihmisiä. Toki vastuullisuus kuuluu niin kissojen kuin muidenkin eläinten omistajille, mutta ehkä nämä toimet (tai niiden puute monesti) korostuvat erityisesti koiranomistajien keskuudessa.

Eläinten matkustaminen on myös yksi asia, josta varmasti riittäisi puhuttavaa. Eläimen omistajan kannattaisi aina miettiä, olisiko eläimen kannalta kuitenkin parempi jäädä Suomeen kuin matkustaa maahan, jossa on aivan eri tauteja kuin täällä? Mikäli eläin on kuitenkin pakko ottaa matkalle mukaan, on aina eläimen omistajan vastuulla selvittää, mitkä ovat kohdemaan tuontivaatimukset eläimelle. Lisäksi takaisin Suomeen tultaessa on myös vaatimuksia, esimerkiksi ekinokokkilääkitys, joista tulee olla tietyn ajanjakson sisällä huolehdittu. Nämä asiat kannattaa aina selvittää hyvissä ajoin ennen matkaa, sillä tuontivaatimuksissa on eri maiden kohdalla eroja ja lääkityksistä pitää olla eläinlääkärin merkintä lemmikkieläinpassissa. Eviran sivuilta löytyy ajankohtaista tietoa matkustavien lemmikkien vaatimuksista ja matkustamista suunnittelevien kannattaakin kurkistella sinne tarkemmin.

Paasauksen sijaan siirryn nyt itse patologian pariin ulkona paistavasta auringosta huolimatta. Viikon päästä siitä voi jo toivottavasti nauttia enemmänkin, ellei sitten takatalvi taas yllätä...

Pari bakteeria ja jokunen sieni

Lähes jälkiä jättämättä hukkui tämäkin opiskelija parasiittien ja patologisten muutosten syövereihin... Ei sentään, mutta kyllähän tuota hommaa taas on ihan kiitettävästi tiedossa. Eräällä luennolla muistutettiin, että ei se työ siihen pääsykokeeseen suinkaan loppunut, vaan siitä se vasta alkoi! Kieltämättä näin varmasti onkin, mutta työ eli opiskelu on ainakin itselleni huomattavasti mukavampaa ja mielekkäämpää, kun asiat oikeasti kiinnostavat. Tenttimenestys sinänsä ei ehkä anna asioista täysin oikeaa kuvaa, mutta itselleni se kertoo kuitenkin jotain oleellista omasta motivaatiostani. Vaikka pääsykokeessa ovet eivät auenneet ensimmäisellä yrittämällä, kaikista tähänastisista tenteistä olen kyllä päässyt läpi heittämällä. Ensimmäisenä vuonnahan päästäkseen läpi tentistä piti saada vähintään 50 % pisteistä, nyt toisena vuonna tuo osuus on pääsääntöisesti ollut 60 %. Tentin läpäisyn perusteella tiedämme siis jo aika suuren osan kyseisen kurssin asiasta, kuten meille alusta saakka on muistutettu.

Eläinlääkiksen opiskelutahti on aika kova kuten ehkä olen jo jokusen kerran maininnutkin, joten henkilökohtaisesti koen paljon helpommaksi opiskella asiat sen verran hyvin jo kurssin aikana, jottei tarvitse lukea uusintaan. Uusintaan kun ei ole varattu mitään erillistä lukuaikaa, vaan uudet kurssit luentoineen ja harjoitustöineen vyöryvät päälle, halusit tai et. Tästä seuraa väistämättä se, että asiat kasaantuvat, aika loppuu kesken ja stressitaso kasvaa. Ja jos haluaa vielä viettää aikaa muutenkin kuin nenä kiinni kirjassa, on vähintäänkin haastavaa sovittaa uusintatenttiin lukeminen yhteen uusien, alkaneiden kurssien pänttäämisen kanssa. Aina ei tosin ole mahdollista osallistua varsinaiseen tenttiin esimerkiksi matkan tai sairastumisen takia, pakkohan silloin on tehdä tentti uusintatenttipäivänä, mutta todennäköisesti näissä tapauksissa asiasta joko tietää etukäteen ja osaa lukea ajoissa tai sitten sairaus tulee niin yllättäen, että on jo ehtinyt aika hyvin opiskella asiat ennen varsinaista tenttiä, eikä tarvitse enää kuin kerrata uusintatenttiin. Kukin tietysti tyylillään ja se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle.

Eläinlääkisläisille tyypillistä?

Kirjoittelinkin jo aiemmin Spesifisen bakteriologian ja mykologian labratöistä, siinä tulikin aika hyvin kerrottua oleellisimpia asioita kyseisestä kurssista. Näytteenotosta, primääriviljelystä ja jatkotutkimuksista puhuttiin siis jo ennen joulua, joten ihan kaikki asiat eivät tuoreessa muistissa enää joululoman jälkeen olleet. Näytteenottoa harmillisesti emme harjoitelleet sen enempää tämän kurssin puitteissa kuin sitten käytännön kokeessa laboratoriossa ottaessamme näytteet suoraan kullekin parille jaetuista elimistä. Kaipa se ihan hyvin sujui silti useimmilta, vaikka vähän epävarmalta moni vaikuttikin. Ennen joulua tehtiin myös vapaaehtoinen isäntä-patogeeni-ryhmätyö, jossa pohdittiin ryhmittäin jaetuille elinryhmille tyypillisiä puolustuskeinoja patogeeneja vastaan tai patogeenien keinoja hyökätä isätään. Aika pienellä vaivalla sai pari lisäpistettä ja lisäksi tämä tehtävä oli aika hyvää kertausta hieman tehtävän läpikäynnin jälkeen olleeseen immunologian tenttiin.

Opinto-oppaassa kerrotaan Spesifisen bakteriologian ja mykologian tavoitteista seuraavaa:

 Opiskelija

• tuntee eläinlääketieteellisesti tärkeät infektioita aiheuttavat bakteerit ja sienet sekä niiden tärkeimmät taudinaiheutukseen liittyvät ominaisuudet

• osaa työskennellä mikrobiologisessa laboratoriossa turvallisesti ja aseptiikkaa noudattaen

• osaa valita ja suorittaa bakteriologisen diagnostiikan perusmenetelmiä tietolähteitä hyväksikäyttäen

• ymmärtää eri mikrobilääkeryhmien ja ryhmiin kuuluvien lääkeaineiden vaikutuskirjojen erot sekä bakteeriryhmätasolla että sukutasolla

• ymmärtää bakteriologisten tutkimusten ja herkkyysmäärityksen tuloksiin ja luotettavuuteen vaikuttavat tekijät ja osaa soveltaa tietoa näytevastausten tulkinnassa tietolähteitä apuna käyttäen 

Spesifinen bakteriologia sisälsi siis luentoja ja viitisen viikkoa luentoihin liittyviä labratöitä. Ennen labratöitä viikon alussa oli aina kunkin viikon labroissa käsiteltäviin bakteereihin liittyvä luento, jossa käytiin kunkin bakteeriryhmän yleisiä ominaisuuksia ja eri lajeja läpi. Myös sieniin liittyi luento ja labratyökerta, jossa lähinnä katseltiin ja ihmeteltiin eri sienilajien kasvustoja. Kurssiin kuului myös pakollinen mikrobilääketehtävä, jossa labraparin kanssa vastailtiin mikrobilääkkeisiin liittyviin kysymyksiin. Aika helposti tämän tehtävän sai tehtyä, jos Yleisen bakteriologian asiat mikrobilääkkeiden osalta olivat vielä muistissa. Lisäksi tehtiin mikrobilääkeherkkyyksiin liittyvä ryhmätyö, jossa kukin ryhmä sai oman tehtävänantonsa ja pääsi pohtimaan eläinlääkärin työssä aika merkittävässä osassa olevien herkkyysmääritysten tuloksia. Mikrobilääkkeiden herkkyysmäärityksiä tehdään, jotta tiedetään, onko tutkittava bakteeri resistentti jollekin lääkeaineelle nimenomaan hankitun resistenssin kautta. Herkkyysmäärityksissä on aika oleellista tietää, mille lääkkeille bakteeri on luonnollisesti resistentti, jotta kyseistä lääkettä ei suotta tutkita eikä käytetä hoidossa. Tällä tehtävällä sai hyvin suoritettuna korvattua yhden kokonaisen tehtävän tentistä, joten jälleen kerran kannatti tehdä tehtävä huolellisesti.

Sekä luennoilla että labroissa käytiin läpi paaaaaaljon eri bakteereita, jotka on ainakin hyvä tietää nimeltä ja suurin osa toki tulee hallita vähän paremminkin. Vaikka useampi bakteeri aiheuttaa esimerkiksi lehmille utaretulehduksia, monilla bakteereilla on myös niille tyypilliset taudit ja oireet, jotka eläinlääkärin tulee osata unissaankin. Esimerkiksi yhtäkkisesti kuolleella naudalla on aika lailla aina oletuksena pernarutto, kunnes toisin todistetaan. Tästä puhuttiin niin bakteriologiassa kuin patologiassakin, sillä Bacillus anthracis muodostaa itiöitä ja itiöitä sisältävän eläimen liian huolimaton avaaminen aiheuttaa itiöiden leviämisen ympäristöön. Myös Clostridium botulinum muodostaa ympäristössä erittäin hyvin kestäviä itiöitä ja tuottaa toksiinia, joka aiheuttaa botulismia. Botulismissa toksiini estää hermosolujen hermo-lihasliitoksissa asetyylikoliinin vapautumista, minkä seurauksena lihas ei pääse supistumaan. Seurauksena voi näkyä allaolevan videon kaltaisia oireita. Botuliiniahan käytetään ihmisillä ryppyjen siloitteluun, aika pieninä annoksina tosin.





Spesifinen bakteriologia tosiaan viimeisteltiin labroissa tiistaista perjantaihin kestäneellä käytännön kokeella (pari tuntia per päivä siis) ja perjantaisella tentillä. Käytännön kokeessa oli pakollinen läsnäolo ja vaikka osa pareista sai pääteltyä oman casensa aiheuttajabakteerin jo ennen perjantaita, heidän piti silti tulla labraan joka kerta paikalle. Osalla bakteeri varmistui lopullisesti vasta perjantaina, sillä eri bakteereilla on eri tunnistusmenetelmät ja -testit. Ensimmäisenä päivänä pareille annettiin anamneesi sekä elin/elimiä, joista sitten bakteeria lähdettiin viljelemään. Koko viikon ajan täytettiin palautettavaa monistetta, johon kirjattiin omaan tapaukseen liittyviä päätelmiä ja tehtyjä viljelyjä, värjäyksiä ja testejä. Käytännön kokeessa sai käyttää kaikkea mahdollista materiaalia apuna. Valitettavasti vielä tähän päivään mennessä emme ole saaneet kuulla, päädyimmekö oikeaan bakteeriin vai emme (kyseiset näytteet oli siis saatu Evirasta), mutta varmaankin jossain vaiheessa sekin meille kerrotaan.

Pikkuhiljaa opintojen edetessä alkaa huomata sen, miten asiat kytkeytyvät hienosti toisiinsa. Esimerkiksi näitä bakteerien aiheuttamia muutoksia elimistössä on nyt käyty patologiassakin läpi ja sitä kautta kertautuvat hyvin myös itse bakteerit. Pakko siis todeta, että kannattaa opiskella asioita heti ensimmäisellä kerralla kunnolla, niin pääsee myöhemmissä opinnoissa sitten vähän helpommalla eikä ole ihan pihalla, kun jostakin bakteerista puhutaan patologiassa.

Jälkiä jättämättä

Opintojen edetessä alan ymmärtää, miksi eläinlääkisläisten blogirintamalla on kovin hiljaista. Opiskelu vie paljon aikaa, eikä heti ensimmäisenä välttämättä tule mieleen alkaa naputella tietokonetta, kun luennoilla on saanut tuijotella padin tai läppärin näyttöä ja vielä luentojen jälkeen pitää kotonakin yleensä palata näytön ääreen. Olen itse aina tykännyt lukea eläinlääkisläisten blogeja ja onkin hieman harmittavaa, kun ylempien vuosikurssilaisten bloggaukset ovat hiljenneet. Saa nähdä miten itse pystyy sitten muutaman vuoden päästä jatkamaan kirjoittelua tahdin tiivistyessä. Lupaan yrittää parhaani.

Tammikuussa palattiin joulutauon jälkeen opintojen pariin Yleisen patologian muodossa. Heti alkuun luennoilla tuntui tulevan vastaan jos jonkinlaista termiä, jotka tietenkin olisi syytä hallita unissaankin. No, jos ei unissaan, niin ainakin ne tulisi ymmärtää, jotta sitten työelämässä tietää, mistä on kyse, kun esimerkiksi saa vastauksen patologille lähetetystä näytteestä tai eläimestä. Monet sairaudet ja traumat aiheuttavat muutoksia eläimissä ihan kudostasollakin ja elimistä otettujen näytteiden eli biopsioiden perusteella näistä muutoksista voidaan yrittää päätellä niitä aiheuttavaa tekijää ja mahdollisesti hoitaa eläintä. Tai edes yrittää löytää kuolinsyytä, jotta vastaavaa pystytään kenties ennaltaehkäisemään suuremmassa populaatiossa, esimerkiksi kanalassa. Aina syy ei ole selvästi näkyvissä ja eläin kuoleekin ikään kuin jälkiä jättämättä. Osa muutoksista tapahtuu kudoksissa vasta kuoleman jälkeen ja eläinlääkärin onkin tärkeää osata erottaa elämänaikaiset muutokset kuolemanjälkeisistä. Esimerkiksi murtuma ennen kuolemaa aiheuttaa aina tulehduksen, sillä elimistö pyrkii korjaamaan kudosvaurioita. Kuoleman jälkeen tulehdusreaktiota ei enää tapahdu.

Eläinlääketieteellisen patologian opintokokonaisuuteen kuuluu Yleinen patologia, Elinpatologia sekä Obduktiokurssi. Näitä opintoja käydään toisen vuoden kevätlukukaudesta kolmannen vuoden kevääseen saakka, eli ihan mistään pienestä kokonaisuudesta ei tosiaan ole kyse. Obduktiokurssille ei voi myöskään osallistua, ellei Yleinen patologia ja Elinpatologia ole hyväksytysti suoritettu, eli nämä perusteet kannattaa opetella alusta saakka huolella, jottei tarvitse turhaan stressata obduktioihin pääsyä. Onneksi näitä patologian termejä tulee kerrattua jatkuvasti näiden kurssien aikana, joten kyllä nekin varmasti selkäytimeen jäävät!

Opinto-opas kertoo Yleisen patologian tavoitteista seuraavaa:

Opiskelija

• osaa kuvata vaurioiden aiheuttamia vasteita elimistössä ja patofysiologisia prosesseja solu- ja kudostasolla

• osaa muodostaa morfologisen diagnoosin

• osaa selittää tavallisimpien tautien syntymekanismit ja nimetä etiologiset tekijät pääryhmittäin

• osaa yhdistää kudostason muutokset tautien syntymekanismeihin

• osaa käyttää patologian keskeistä terminologiaa

• tuntee histopatologisen diagnostiikan periaatteet

• tunnistaa ja osaa kuvailla tärkeimmät histopatologiset muutokset ja ymmärtää niiden yhteyden taudin kehittymiseen

 Yleispatologiassa oli luentojen lisäksi pakollisia mikroskopointiharjoituksia, joissa opettajan opastuksella tutkimme patologisia muutoksia kudoksissa. Mikroskopointi ei ollut ehkä kaikkein helpoimmasta päästä, sillä histologia oli jo osittain ehtinyt unohtua viime keväästä ja aina ei ollut niin selkeää se, millainen kyseinen kudoksen normaalin rakenteen olisi pitänyt olla. Toiset opettajat osasivat paremmin kerrata näitä asioita, toiset jättivät kertaamisen kokonaan opiskelijoiden itsensä varaan, mikä sinänsä ei ainakaan auttanut oppimista kyseisellä harjoituskerralla ellei asioihin ollut perehtynyt itsenäisesti ennen harjoitusta. Mikroskopointiluokkaa toki sai käyttää näiden harjoitusten ulkopuolellakin, sillä ykköseltä tuttuun tapaan saimme oman mikroskooppikaappimme avaimen itsellemme käytettäväksi ja tiettyihin osiin EE-taloahan meillä on opiskelija-avaimillamme pääsy vaikka keskellä yötä. Meille myös korostettiin, ettei kaikista tule patologeja eikä kaikkia muutoksia histologisissa näytteissä opi heti tunnistamaan. Kun näytteitä käsittelee ja tutkii suuria määriä jatkuvasti, asiat alkavat olla paremmin hanskassa ja kudosleikkeistä alkaa löytyä yhtä jos jonkinlaista normaalia ja epänormaalia asiaa!

Pienenpieni kirjanen, yli 1 400 -sivuinen patologian järkäle. "Ainakin kuvat on hyvä katsoa", sanottiin aloitusluennolla.

Heti Yleisen patologian jälkeen aloitimme Elinpatologian luentojen parissa, joten nämä kurssit kyllä etenevät hyvin loogisesti ja tukevat toisiaan. Tässä välissä tuskin ehtii unohtaa mitään kovin oleellista yleispatologiasta. Jos syksyllä tunsin kaipuuta dissektiosalille, se kaipuu on ehtinyt patologian (ja bakteriologiankin) myötä kadota. Näissäkin olemme päässeet taas lähemmäs käytännön työtä ja olen oikeastaan aika innoissani tulevan vuoden sisällöstä patologian parissa! Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa oli viime (?) jaksossa nainen, joka haluaa obduktiopreparaattoriksi. Vaikka monen mielestä tuo voi kuulostaa aika omituiselta "unelma-ammatilta", pystyn aika hyvin ymmärtämään, miksi joku haluaa siihen hommaan. Patologiahan on mysteerien ratkomista parhaimmillaan!

Gramvärjäyksiä ja agarviljelmiä

Kevät. Muutamana päivänä on jo alkanut tuntua, että sitä kohti ollaan kovaa menossa. Lähtiessäni eilen yliopistolta kotia kohti, kuulin lintujen laulua ja tuli heti niin keväinen olo. Tänään aurinko on paistanut ja on voinut nauttia kauniista talvipäivästä. Väistämättä kevät lähestyy! Itselläni on kovin ristiriitaisia tunteita kevääseen liittyen. Toisaalta on ihana seurata luonnossa tapahtuvia muutoksia, varsinkin lehtien ja kukkien puhkeaminen on todella kaunista, mutta siihen on onneksi vielä aikaa. Toisaalta alkaa hieman ahdistaa, kun tekisi mieli kuluttaa aikaa ulkona ilmasta nautiskellen, ja kuitenkin samaan aikaan tietää, että pitäisi keskittyä opiskelemiseen. Jokakeväinen ongelma, aurinko vastaan kirjat. Aiemmin keväisin istuin pääsykoekirjojen parissa, tänä vuonna taidan nautiskella enimmäkseen patologian kirjan antimista.

Spesifisen bakteriologian muutamat ensimmäiset luennot olivat jo joulukuussa, ennen viiden viikon perioditaukoamme, joten omasta (ja kuulemma aika monen muunkin) päästä nämä luennot ovat aika hyvin unohtuneet. Ennemmin olisi aloittanut loman aikaisemmin ja toisesta päästä loma olisi sitten puolestaan loppunut viikkoa aiemmin. Näin bakteriologian luennot olisivat olleet järkevästi heti peräkkäin eikä tietoa ehkä olisi hukkunut matkan varrelle niin paljon.

Tänä vuonna Spesifisessä bakteriologiassa olemme päässeet todella käytännönläheiseen puuhaan laboratorioharjoituksissa. Moni, minä mukaanlukien, on ollut innoissaan näistä labroista ja miksi ei olisi, sillä bakteerien tunnistamiseen käytettävät menetelmät on ihan hyvä hallita sitten kliinisessäkin työssä. Nyt onkin pari viikkoa taukoa ennen kuin palaamme labroihin tekemään käytännön kokeen, jossa harjoitustöistä tuttuun tapaan yritämme tunnistaa saamassamme näytteessä olevaa bakteeria. Täysin oikeaan vastaukseen meidän ei kuulemma tarvitse päästä, kunhan vastauksemme on hyvin perusteltu.

Työskentely tapahtui alusta saakka pareittain ja sama pari pysyi aika lailla koko neljän viikon harjoitustöiden ajan. Vuosikurssi oli jaettu kolmeen ryhmään, jotka sitten aika lailla vuoroviikoin olivat aamu- tai iltapäiväharjoituksissa. Harjoitustöitä oli parin tunnin ajan kolmena tai neljänä päivänä viikossa eli ei mitenkään mahdottoman pitkiä aikoja. Useimmiten labroista sai karata jo aikaisemminkin pois, kunhan oli päivän ohjelmaan kuuluvat työt tehnyt. Harjoitukset sai tehdä hyvin vapaasti omaan tahtiin, joten ainakin itse koin hyödylliseksi sen, että oli edes vähän vilkaissut ohjeita ennen labratöiden aloittamista. Näissä töissä kun ei varsinaisesti riittänyt se, että osasi kertoa jonkun testin olevan positiivinen, vaan piti myös osata kertoa mitä tämä positiivisuus käytännössä tarkoitti. Tämä helpotti myös bakteerien tunnistamisessa.

Staphylococcus aureuksen (grampositiivinen kokki) värireaktio mannitoli-suola-agarilla oli aika hieno.
Kuva: http://classes.midlandstech.edu/carterp/courses/bio225/chap06/figure_06_10_labeled_81.jpg

Labroissa ensimmäisellä viikolla opettelimme lähinnä työskentelyä laboratoriossa ja perustekniikoita. Saimme veriagareita, joilla oli tiettyjä bakteereita, ja tutkimme niiden pesäkemorfologiaa silmämääräisesti, arvioimme hajua ja tarkastelimme mahdollista hemolyysiä. Teimme itse puhdasviljelmiä näistä viljelmistä uusille agareille ja liemiin sekä harjoittelimme gram-värjäyksen tekemistä. Gramvärjäyksiä tarkastelimme sitten mikroskoopilla. Joillekin bakteereille teimme katalaasitestejä ja joillekin oksidaasitestejä. Lisäksi ensimmäisen viikon aikana pohdittiin bakteerien hapenkäyttöä. Saimme samasta bakteerista eri viljelmät, joista toinen oli kasvatettu aerobisissa ja toinen anaerobisissa olosuhteissa. Näiden perusteella piti päätellä, mikä bakteeri on aerobi, mikä obligaatti anaerobi ja mikä fakultatiivinen anaerobi. Jokaisen viikon lopuksi käytiin yhteisesti läpi loppuyhteenveto, missä tulikin kattavasti esiin viikon aikaisia testejä ja tapahtumia sekä mahdollisia poikkeavuuksia tai epänormaaleja asioita testeissä.

Toisella viikolla tutkimme grampositiivisia kokkeja. Jälleen tarkastelimme viljelmiä maljoilla ja niistä tehtyjä gramvärjäyksiä mikroskoopilla. Saimme kukin pari esimerkiksi tietyn maitonäytteen, jolle oli olemassa tietty anamneesi (= esitiedot potilaasta), ja sille tehtyjen testien perusteella piti päätellä viikon aikana, mikä bakteeri oli kyseessä. Käytimme erilaisia agareita viljelmissä, sillä ne kertovat myös bakteereiden ominaisuuksista paljon. Kaikki bakteerit eivät kasva kaikilla agareilla ja osa voi esimerkiksi muuttaa agarin väriä käyttäessään siinä olevia aineita ravintonaan. Tarkoitus oli myös tarkastella muidenkin ryhmäläisten bakteereita ja niiden tutkimuksia sekä demo-bakteereita kullakin viikolla.

Kolmannella viikolla vuorossa olivat grampositiiviset sauvat. Viljelmien tarkastelua, gramvärjäyksiä, mikroskopointia, katalaasikokeita... Näihin labroihin sai tuoda myös lemmikkinsä virtsanäytteen, jonka viljelimme CLED-agarille bakteerien laktoosinkäyttöä tutkiaksemme. Saimme jälleen anamneesejä ja niihin liittyviä mysteerinäytteitä, joista teimme viljelmiä ja joille teimme testejä viikon aikana labroissa bakteerin tunnistamiseksi. Neljäs viikko käytettiin gramnegatiivisten sauvojen parissa. Tutkimme hevosen ulostenäytteestä salmonellaa sekä näytteitä, joille oli tietyt anamneesit. Käytettävissä oli taas useita erilaisia agareita ja eri testejä ja kaikkien näiden perusteella piti päätellä anamneesiin sopiva bakteeri.

Escherichia coli EMB- eli eosiini-metyleenisiniagarilla. Pesäkkeissä huikean kaunis, kovakuoriaisista tuttu vihreä metallihohde. Kyseessä gramnegatiivinen sauva.
Kuva: http://40.media.tumblr.com/e7c13b1946d3e1a94cce6c4265a5242d/tumblr_n8rjrcCm7R1ssd0o0o3_400.jpg

Aivan täydellisesti labratyöt eivät sujuneet, sillä välillä unohtui bunsen-liekki päälle, kun kumpikaan työparista ei ollut pöydän ääressä, välillä gramvärjäyksistä tuli liian paksuja ja välillä kynnettiin liian syvään agarilla viljelmää tehtäessä. Vakavia virheitä ei kuitenkaan tapahtunut ja sitähän varten näitä harjoitustöitä tehdään, että opitaan! Välillä toki ehkä mietitytti aseptisuuden riittävyys, sillä en ainakaan itse mielelläni olisi halunnut tuoda kotiin mukanani mitään ylimääräisiä bakteereja. Ensimmäisellä viikolla varsinkin tuntui, että omat kädet olisivat täynnä labrassa käsiteltyjä bakteereit, vaikka kuinka huolellisesti kätensä pesi! Omien tavaroiden tuominen laboratorioon kynää ja labramateriaaleja lukuunottamatta oli kielletty, mutta puhelinten kohdalla tämäkin tuotti osalle vaikeuksia. Mielelläni olisin itsekin kuvannut melkeinpä kaiken, mitä labroissa tein, mutta kielto on kuitenkin kielto ja siihen on perustellut syynsä. Onneksi Googlekin löytää paljon havainnollistavia kuvia, vaikkakin tuossa E. coli-kuvassa käytetty viljelytapa ei vastaakaan meille opetettua tapaa. Meillä vain ensimmäinen sively tehdään noin tiheästi, siitä eteenpäin edellisellä "sektorilla" käydään vain kerran, ei moneen kertaan.

Odottelen ihan hyvillä mielin tulevaa käytännön koetta. Saamme käyttää kaikkea mahdollista materiaalia tuossa kokeessa ja aika hyvä materiaalit meillä mielestäni onkin. Ainakin niiden perusteella on ihan hyvin onnistunut tunnistamaan harjoitustöiden bakteereita. Eiköhän kaikki suju ihan hienosti, kunhan vain muistaa edetä loogisesti päätelmissään eikä hötkyile suotta. :)