Just another day at the office 4

Herätyskello - aamupala - Paatsama. Siinäpä se aamu tiivistetysti.

8.16
Aamun ensimmäisen luennon oli tarkoitus käsitellä tuki- ja liikuntaelinten tärkeimpiä sairauksia hevosilla, mutta luennoitsijamme on juuttunut liikenneruuhkaan - seuraavan luennon pitäjä kysyy vaihdammeko ensimmäisten luentojen paikkoja päittäin vai yritämmekö järjestää ensimmäisen luennon joskus myöhemmin. Valitsemme ensimmäisen vaihtoehdon, sillä harvemmin myöhemmillekään luennoille tulee juuri sen enempää ihmisiä kuin aamun ensimmäiselle luennolle, ellei kyseessä ole mikään pakollinen luento. Aiheeksi vaihtuu potilastapaukset.

Aiemmista ruuansulatuskanavan caseista oli jäänyt muutama käymättä läpi, joten käymme ensin ne läpi, vaikka muuten aiheena olikin tarkoitus olla endokrinologiaan liittyviä potilastapauksia. Saamme kustakin tapauksesta aina ensin anamneesin, jonka perusteella esitämme lisäkysymyksiä, mitä tutkimuksia hevoselle tehdään, miten sitä hoidetaan ja millainen on hevosen ennuste tulevaisuudessa. Ensimmäiseksi käsittelemme alisuorittavaa, huonosti syövää ja juovaa ravihevosta, jonka ongelman syyksi paljastuu mahalaukun tähystyksessä mahahaavat. Nämä ovat aika tyypillisiä potilaita oikeassakin elämässä, joten mahahaavojen diagnostiikka ja hoito on ihan hyvä hallita. Seuraava tapaus on ripuloiva hevonen, jonka vatsaontelon röntgenkuvaus paljastaa ruuansulatuskanavan hiekkakertymän. Näitäkin tulee Hevossairaalassa vastaan, sillä hiekkaähkyt ovat aika "Pohjoismainen ongelma".

Kolmas case on hieman apaattinen, huonosti syövä, pahanhajuista eritettä sieraimesta erittävä hevonen, jolla on pitkä karvoitus, se on lihava ja kavioissa näkyy rengasmuodostusta. Ulkoiset merkit jo antavat selkeitä viitteitä diagnoosiin, mutta lepoinsuliini ja -ACTH-määritykset verinäytteestä varmentavat asian. Näitäkin tulee meille varmasti eteen tulevaisuudessa, eli PPID (pituitary pars intermedia dysfunction), EMS (equine metabolic syndrome) sekä krooninen kaviokuume, jotka ovat hyvin tyypillisiä lihavien hevosten sairauksia. Paha haju tällä hevosella johtuu hammaspaiseesta ja sen aiheuttamasta sinusiitista, joka ei sekään ole mikään harvinainen vaiva hevospotilailla.

Vuohisluu, kehä- tai ruunuluu ja kavioluu. Kuva Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä.

9.03
Tauon paikka, seuraavan luennon olisi tarkoitus alkaa 15 yli. Päivän kuuma puheenaihe tauoilla on edellispäivän Kandit-jakso sekä omat kesäsuunnitelmat, sillä tänään on viimeinen päivä ilmoittautua viidennen vuoden kesäopetukseen, joka parhaimmillaan/pahimmillaan alkaa jo heti kesäkuun alussa. Kesällä on mahdollista suorittaa kaksi tai neljä viikkoa etukäteen tulevan vuoden klinikkaopinnoista, jolloin voi pitää vitosvuoden aikana pienen loman jossain vaiheessa tai päästä praktiikkaan pari viikkoa muita aikaisemmin.

9.16
Tuki- ja liikuntaelimistön sairauksia käsittelevä luentomme alkaa. Käymme läpi lihaksiin liittyvien ongelmien oireita ja diagnostiikkaa sekä tarkemmin akuuttia ja kroonista lannehalvausta sekä nopeasti muutamia muita lihassairauksia. Lihaksiin liittyvissä ongelmissa verinäytteen lihasentsyymien, kreatiniinin, seleenin tai E-vitamiinin pitoisuudet, virtsanäytteen myoglobiini- tai elektrolyyttipitoisuudet, lihasbiopsiat ja geenitestit voivat auttaa diagnostiikassa. Lihasentsyymien (ASAT ja CK) pitoisuuden nousu ja lasku tapahtuu vähän eri aikaan, joten tämän avulla voidaan määrittää vaurion tapahtumisajankohtaa. Erityisesti luomutilojen ja lannotteita ulkomailta ostavien tilojen kannalta seleeni- ja E-vitamiinimääritys voi olla ihan oleellista, sillä lypsylehmien lisäksi näiden puutoksia on havaittu myös hevosillakin.

Akuutti lannehalvaus on tärkeä osata tunnistaa, jottei tilaa pahenneta liikuttamalla hevosta, kun sen tosiasiassa pitää pysyä levossa. Kroonisiin lannehalvauksiin liittyen kävimme läpi Suomessa lähinnä ravureiden ongelmana olevaa RER:iä (recurrent exertional rhabdomyolysis) ja ratsujen PSSM:ää (polysaccharide storage myopathy), niiden diagnostiikkaa ja hoitoa. Kumpikin krooninen tila vaatii aika suurta sitoutumista omistajalta, sillä hoidossa on erityisen tärkeää huolehtia tasaisesta, päivittäisestä liikunnasta. Esimerkiksi omistajan lomamatka voi helposti sotkea hyvin edenneen toipumisen, sillä varsinkin PSSM:ssä liikuntaan totuttaminen tehdään melkein sekuntikellon kanssa.

10.00
Tauko, jatkamme jälleen 15 yli.

Hevosen luuranko, kuva Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä.

10.16
Seuraavat kaksi luentoamme käsittelee ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa hevosilla, käytännössä rokotuksia ja matolääkitystä. Luennot meille pitää jo monilta aiemmiltakin luennoilta tuttu Seppo Saari, joka päivätöikseen työskentelee asiantuntijaeläinlääkärinä lääkeyrityksessä ja yön pimeinä tunteina hän harrastaa hevosten loisia. No ei ehkä ihan täysin näin, mutta Saari kuitenkin on eräänlainen hevosten sisäloisguru Suomessa, jos näin voi sanoa.

Palautamme mieliimme, mitä rokotuksia hevosilla Suomessa käytetään, eli käytännössä hevosinfluenssa- ja herpesvirusrokotukset tetanusta tietenkään unohtamatta. Ongelma influenssarokotuksissa on sama niin ihmis- kuin hevospuolellakin: influenssavirus muuntuu koko ajan, kuten mainitsinkin jo kakkosvuoden Virologian luentoihin liittyen. Hevosinfluenssaviruksen linjoista on oikeastaan enää jäljellä yksi, jonka molempia kantoja käytetään nykyisissä suositusrokotteissa. Kertaamme nopeasti hevosinfluenssan oireita, tartuntatapaa ja hoitoa. Herpesviruksien kohdalla puhumme niiden latenssista ja herpesvirusten todella hyvästä säilymiskyvystä, oireista, ennaltaehkäisyn tärkeydestä, rokotteiden tehosta ja hoidosta.

Itse rokotteisiin päästyämme palautamme mieliin rokotevasteen ja vasta-ainetason kehittymisen sekä rokottamisen avulla saadun laumaimmuniteetin tärkeyden. Käymme läpi Suomen markkinoilta tällä hetkellä löytyvien hevosinfluenssarokotteiden sisältöä eli missä muodossa niiden virusantigeeni on, mitä viruskantaa missäkin rokotteessa käytetään (vain yhdessä on tällä hetkellä OIE:n suositusten mukaisesti molempia aiemmin mainitsemiani kantoja, mutta tämä ei silti kerro mitään niiden tehosta) ja millaista adjuvanttia niissä on. Vaikka OIE:n suositus on käyttää molempia kantoja, käy luennolla ilmi, että tällä hetkellä maailmalla jylläävät hevosinfluenssavirukset eivät ole kyseisistä kannoista.

Kertaamme vielä mitä kaikkea voikaan olla syynä, jos rokottaminen menee pieleen. Esimerkiksi jäätyminen voi tuhota rokotteen, eikä jäätynyttä rokotetta tulisi käyttää. Puhumme vähän myös uusintarokotusvälin pituudesta, sillä nykyinen vuoden suositusväli hevosinfluenssassa ei ehkä olekaan riittävä vasta-ainetason pitämiseksi riittävän korkealla ja puolen vuoden väli voisikin mahdollisesti olla parempi. Käymme pari tutkimusta hevosinfluenssan rokotuksiin liittyen läpi. Esimerkiksi Ruotsissa ravihevosten rokotuspakon jälkeen taudinpurkausten määrä on vähentynyt huomattavasti aiempiin vuosiin verrattuna. Suomessahan ravihevoset ja kilpailevat ratsut tulee myös rokottaa hevosinfluenssaa vastaan. Iso-Britanniassa tehdyn tutkimuksen perusteella rokottamattomilla hevosilla on havaittu selvästi enemmän taudinpurkauksia kuin rokotetuilla hevosilla, joten rokottaminen on kyllä ehdottoman suositeltavaa.

11.06
Joku muistuttaa tauon paikasta ja pidämme pienen happihyppelyn.

Pyranteeliembonaattia sisältävä oraalipasta hevoselle.

11.15
Jatkamme loisten parissa. Kertaamme eri ikäisten hevosten tärkeimmät loiset eli suolinkaisen (Parascaris equorum), suuret strongylukset (Strongylus spp), pienet strongylukset (Cyathostominae), heisimadot (Anoplocephala perfoliata) sekä käpymadon (Gasterophilus spp). Suolinkaisethan ovat erityisesti nuorten hevosten ongelma ja suolinkaisloislääkitys on vähintään suositeltavaa tehdä. Suolinkaiset ovat alkaneet kehittää resistenssiä makrosyklisiä laktoneita (esim. ivermektiini ja moksidektiini) vastaan, joten pienille varsoille olisikin suositeltavaa käyttää fenbendatsolia. Suuria strongyluksia pidetään nykyään aika harvinaisina, mutta ihmisten keksimä 200 epg (eggs per gram eli madonmunien määrä grammassa ulostetta) raja lääkityksen tarpeelle voi aiheuttaa erityisesti Strongylus vulgariksen yleistymisen uudelleen. Strongylusten kohdalla halutaan pitää yllä refugia, eli loispopulaatio, joka ei altistu ollenkaan matolääkkeille. Tämä siksi, ettei haluta täydellisen madottomuuden tavoittelun aiheuttavan resistenssiä. Myös pienillä strongyluksilla on ilmeisesti alettu havaita makrosyklisten laktonien menettäneen tehoaan. Heisimadoilla ei vielä toistaiseksi ole todettu resistenssiä pratsikvantelille missään päin maailmaa.

Kertaamme jo Parasitologiasta tuttua asiaa, epg-arvojen tulkintaa muutamien tutkimusten avulla. Jotkut hevoset ovat ilmeisesti jossain määrin sopeutuneet elämään tietyn matomäärän kanssa, kun taas toiset toimivat supererittäjinä ja toiset pystyvät ilmeisesti torjumaan madot kokonaan eivätkä eritä munia ollenkaan. Siksi ulostetutkimus on tärkeää, jotta ei turhaan lääkitä sellaisia eläimiä, joilla ei tarvetta loislääkitykselle ole. "Hauska" yksityiskohta loislääkkeiden kehityksestä on se, että viimeisin mullistava loislääke on vuonna 1983 markkinoilla tullut ivermektiini, eikä sen jälkeen ole ole onnistuttu kehittämään uusia, yhtä tehokkaita lääkkeitä. Koska lääkkeiden teho on rajallista ja resistenssiä selkeästi kehittyy jatkuvasti, on erityisen tärkeää yrittää huolehtia loisten leviämisen estämisestä muidenkin keinojen, kuten laidunhygienian avulla.

11.54
Luento loppuu, pakkaamme kimpsut ja kampsut kasaan ja suuntaamme kuka minnekin. Osa lähtee syömään Tähkään, osa jonnekin muualle. Käyn itsekin syömässä ja suuntaan kotiin. Matkalla ehdin hetken ihailla auringonpaistettakin ja lumista maisemaa. Kotona keitän heti kahvia jäätävän väsymyksen iskiessä ja nappaan seuraksi pari joulusta jäänyttä suklaata. Naputtelen tätä postausta hetkisen kahvia hörppien ja valmistaudun henkisesti tenttiinlukemiseen. Tenttiin on aikaa alle viikko ja kerrattavaa asiaa on aika paljon.  Vietän iltapäiväni kertaillen ähkyn kliinisiä oireita, diagnostiikkaa, eri ähkytyyppejä ja niiden hoitokeinoja ja haaveillen ulkona paistavasta auringosta. Ähky on yksi tärkeimmistä aiheista heppakurssilla, sillä näitä tapauksia tulee aivan varmasti jokaiselle vastaan, ja varmaankin melkein kaikilla meillä on jo jotain kokemusta ähkypotilaista Hevossairaalan päivystysvuoroiltamme.

Jossain vaiheessa nälkä herättää ruuanlaitto kutsuu. Tentin lähestyessä olisi varmaan parempi yrittää suunnitella kokkailua vähän järkevämmin ja täyttää jääkaappi ja pakastin mahdollisimman helpoilla ja yksinkertaisilla aineksilla, jottei tarvitsisi tuhlata ylimääräistä aikaa ruuanlaittoon. Onneksi nyt heppakurssilla on kuitenkin ollut luentoja pääsääntöisesti vain aamupäivisin, joten iltapäivät on ihan hyvin voinut käyttää päivän asioiden kertaukseen. Tai sitten johonkin aivan muuhun kuin opiskeluun...

Unten maille

Taas se tulee, kevät. Auringonpaistetta on riittänyt lähes jokaiselle päivälle ja vihdoin on päästy nauttimaan vähän liikaakin enemmänkin kunnon talvesta. Päivän pituus on selvästi jo pidentynyt joulun aikaisesta synkkyydestä ja tuntuu suorastaan vaikealta edes muistaa tuota pimeää ajanjaksoa. Omat ajatukseni alkavat taas kulkeutua yhä enemmän kohti tulevaa kesää (ja syksyäkin...) innostuksen ja paniikin vuorotellessa päivästä riippuen. Vielä pitäisi kuitenkin jaksaa ahertaa muutama aika iso paketti kasaan tänä keväänä, jotta pääsee aloittamaan viidennen (omg, miten kummalliselta tuntuu kirjoittaa tuota ensimmäistä kertaa ja oikeasti tajuta, miten paljon tätä koulua onkaan jo takana!) vuoden klinikkaopintojen parissa. Nyt on onneksi väliviikko, joten saa pitää pienen tauon luennoista ja voi esimerkiksi lukea tenttiin, lomailla, tehdä lisuria tai töitä tai opiskella muutamilla valinnaiskursseilla. Harmillisesti kaikki valinnaiskurssimme ovat aina näin väliviikoilla tai perioditauoilla, jolloin on valittava sen loman tai kurssien välillä. Jatkuvasti ei mitenkään jaksa opiskella vaikka kuinka mielenkiintoisista kursseista olisikin kyse. Välillä pitää ottaa sitä kuuluisaa aikaa itselleen ja hengähtää.

Viime vuoden viimeinen kurssi ennen joululomaa oli Anestesiologia, joka käytiin tehokkaasti läpi parin viikon luentojen aikana. En ehkä ole aiemmin muistanut mainita, mutta jo nelosvuoden aloittaneen SAIMin aikana moni luennoistamme oli englanniksi (kirjathan ovat pääasiassa aina englanniksi), mikä on ehkä tuonut hieman lisähaasteita opiskeluun. Vaikka englantia ymmärtääkin hyvin, on välillä haastavaa kuunnella englanniksi ja miettiä sekä englanniksi että suomeksi ajoittain jopa samanaikaisesti ja yrittää kirjoittaa järkeviä muistiinpanoja luennoista tahdin ollessa aika kova. Itse en kokenut englantia sinänsä ongelmaksi, olen aina ymmärtänyt sitä aika hyvin niin kuunneltuna kuin kirjoitettunakin, mutta välillä joidenkin sanojen lausuminen aiheutti meille opiskelijoille vähän harmaita hiuksia. Hyper- ja hypo- kuulostavat yllättävän samanlaisilta englanniksi luennoivien, mutta ei kuitenkaan äidinkielenään englantia puhuvien ihmisten suusta.

Tästä aasinsillasta päästäänkin Anestesiologian luentoihin, joista farmakologiaa lukuunottamatta kaikki pidettiin italialaisella aksentilla höystetyllä englannilla - aika moni vuosikurssistamme koki tämän kielimuurin aika haastavaksi ja skippasi suosiolla ison osan luennoista. Nämäkin ovat niitä asioita, jotka riippuvat hyvin paljon kuulijasta - omaan korvaani luentojen englanti oli riittävän selkeää ja ymmärrettävää, enkä kokenut sitä ongelmaksi. Mutta ymmärrän myös niitä joille tämä oli ongelma, sillä anestesiologia ei ilman kielellisiä ongelmiakaan ole ehkä helpoin mahdollinen aihe oppia. Välillä on vähän haastavaa yrittää keksiä sanoille suomenkielisiä vastineita, eikä niitä aina ole olemassakaan. Onneksi anestesiologian osalta tähän sai vähän lisäapua suomenkielisestä Eläinanestesiologian kirjasta.

Anesteettien vaikutusten värikästä opiskelua

Anestesiologian osaamistavoitteista kerrotaan opinto-oppaassa seuraavasti:

Opiskelijan tulee

• ymmärtää ja selittää anestesian eri vaiheet

• ymmärtää ja selittää fysiologiset muutokset anestesian aikana

• osata arvioida eläimen kliininen kunto ja sen vaikutus anestesiaan

• osata selittää kliininen ja monitoreiden avulla suoritettu valvonta anestesian ja tehohoidon aikana

• tietää anestesiassa ja kivunhoidossa käytettävien lääkkeiden kliininen farmakologia

• osata akuutin kivunhoidon perusteet

Luennot eivät siis olleet pakollisia eikä myöskään yhden päivän harjoitus-/labratyö, vaikka sitä meille kovasti suositeltiinkin. Lähdimme jälleen liikkeelle perusteista, eli siitä, mitä anestesiassa tavoitellaan ja mitä asioita pitää muistaa huomioida. Tajuttomuuden lisäksi anestesiaa suunniteltaessa ja toteutettaessa tulee huomioida analgesia eli kivuttomuus, lihasrelaksaatio sekä turvallisuus sekä eläimen että ihmisten kannalta. Kävimme läpi anestesiasuunnitelman eri osia, jotka sisältävät niin eläimen kuin tarvikkeidenkin valmistelun, analgesian ennen operaatiota, sen aikana sekä sen jälkeen, potilaan esilääkityksen tai rauhoituksen, yleisanestesian induktion, ylläpidon ja seurannan sekä myös anestesian jälkeisen toipumisen. Jokaisen potilaan anestesia tulee siis suunnitella yksilökohtaisesti, koska anestesian onnistumiseen ja komplikaatioriskiin vaikuttaa noin miljoona ja yksi asiaa. Anestesia on tietyllä tapaa aina riski ja tutkimuksien mukaan eläinten kuolleisuus anestesiassa on suurempi kuin ihmisillä. Yksi tätä selittävä asia voi olla se, että humaanipuolella leikkauksissa anestesiasta vastaa oma aiheeseen erikoistunut henkilö, eläinpuolella näin ei aina ole ja varsinkin kuntapraktiikassa eläinlääkäri voi joutua itse valvomaan sekä anestesiaa että suorittamaan leikkausta.

Vaikka eläinlääkärit tutkivat ja kyselevät ennen anestesiaa monta asiaa eläimestä ja sen terveydentilasta, on myös omistajalla suuri vastuu anestesian onnistumisessa. Eläimen paastottamisella ennen anestesiaa on nimittäin syynsä. Jos eläin ei ole paastonnut riittävästi, se voi oksentaa, regurgitoida ja/tai aspiroida anestesian aikana ja ylimääräinen tavara keuhkoissa ei koskaan ole hyväksi. Hätätapauksissa paastoa ei tietysti usein pystytä toteuttamaan, mutta tällöin on tietysti valittava pienempi paha kahdesta - eläimen henki vai aspiraatiopneumonian riski? Paastossa on kuitenkin eläinlajikohtaisia eroja, esimerkiksi hevosella ja märehtijöillä liian pitkä paasto voi heikentää suoliston toimintaa. Myös eläimen sairaus voi vaikuttaa paastottamiseen, joten joissakin sairauksissa paastoaika pidetään mahdollisimman lyhyenä.

Vähän isompi tippaletku esim. hevoselle.

Kävimme läpi nesteytystä ja eri nesteytysvaihtoehtoja pre-, peri- ja postoperatiivisesti, kivun fysiologiaa, kipulääkityksen monia vaihtoehtoja eri vaiheissa anestesiaa, esilääkitystä, yleisanestesian induktiota, intubointia, inhalaatioanestesiaa, suonensisäistä anestesiaa, anestesian seurantaa, elvytystä lääkkeineen, anestesiasta palautumista... Hätäleikkauksia käsittelevällä luennolla kävimme läpi perusperiaatteet niitäkin koskien. Näissä tilanteissa pitää pysyä rauhallisena ja huolehtia kaikki välineet huolellisesti valmiiksi, jottei kesken kaiken tarvitse lähteä etsimään mitään, varsinkaan jos leikkausta tekee yksin. Kertasimme eri shokkityyppien kliinisiä oireita ja shokin hoitoa ennen leikkausta. Puhuimme hätäsektiosta, GDV:stä ja pyometrasta pieneläimillä ja hevosten akuuttien ähkyjen, varsojen ja ruokatorven tukoksen anestesiasta.

Esimerkiksi hevosella yleisanestesian induktiossa tulee huomioida aika tarkkaan turvallisuusasiat, sillä ison hevosen kaataminen ei varsinkaan kenttäolosuhteissa ole aina helppoa ja vaatii kaatoa suorittavilta ihmisiltä teknistä osaamista eri tavalla kuin esimerkiksi sairaalaolosuhteissa pehmeän oven avulla tapahtuva kaato. Anestesiaa seuratessa on tärkeä tietää, mitä mitäkin käppyrä monitorissa tarkoittaa, mitä siinä tapahtuvat muutokset tarkoittavat eläimen kannalta ja miten näihin muutoksiin pitää reagoida. Anestesian jälkeisessä toipumisessa puhuimme erityisesti brakykefaalisten rotujen vaikeuksista anestesian lopussa ja ekstubaation lähestyessä. Brakykefaaliset eläimet hengittävät usein hyvin niin kauan, kun intubaatioputki on paikallaan trakeassa, mutta sen poistamisen myötä tulevat myös niiden tyypilliset hengitysvaikeudet takaisin. Erityisesti brakykefaalisten potilaiden kanssa on oltava tarkkana sen suhteen, että nielemisrefleksi on todella palautunut ennen putken poistamista ja silti on oltava aina valmiina intuboimaan potilas uudelleen tai suorittamaan trakeotomia mikäli intubointi ei enää onnistu.

Elvytystä kävimme huolellisesti läpi, vaikka sitäkin on jo aiemmin käsitelty ainakin ykkösellä VeHen harjoituksissa ja kolmosella JKT:ssä. Kertaus ei koskaan ole pahitteeksi tässä asiassa ja tosiaan elvytystähän tulee harjoitella säännöllisesti, jotta taito pysyy yllä. Tärkeintä on aloittaa elvytys välittömästi, jos tilanne yhtään epäilyttää, sillä mahdollisimman ajoissa aloitettuna se parantaa onnistumisprosenttia. Paineluelvytys tulee aloittaa mahdollisimman nopeasti (ABC!) keuhkojen ja erityisesti aivojen verenkierron turvaamiseksi. Varmaankin kaikille elvytyksestä kuulleille on jo itsestäänselvää, että painelu tehdään Bee Geesin Stayin' aliven (100-120 bpm) tahtiin, joten vähintään tämä korvamato kannattaa painaa mieleensä hätätilanteita varten. Lisäksi tulee huolehtia riittävästä ventilaatiosta, mutta varoa kuitenkin ventiloimasta liikaa. Mikäli potilas on intuboitu, tulee ventilaatio tehdä samanaikaisesti paineluelvytyksen kanssa (10/min), muulloin voidaan ventiloida suusta-suuhun -tekohengityksellä (30 painallusta, 2 puhallusta). Vasta kun nämä peruselintoiminnot on turvattu, voidaan alkaa suunnitella tarvittavia lääkityksiä ja defibrillaatiota, joiden ohella jatketaan edelleen painelua ja ventilointia.

Luennoilla oli mukana myös joitakin erilaisia caseja, joissa piti pohtia anamneesin ja yleistutkimuksessa sekä muissa tutkimuksissa saatujen tulosten perusteella esimerkiksi mistä johtuu potilaan veren normaalia korkeampi laktaattipitoisuus, dyspnea tai vaikkapa limakalvojen tahmeus, miten potilasta stabiloidaan ennen anestesiaa ja millainen on varsinainen anestesiasuunnitelma kyseisen tapauksen erityispiirteet huomioiden. Nämä tapaukset olivat erityisen hyödyllisiä oppimisen kannalta, vaikka kaikki eivät ihan selkeitä ja helppoja tapauksia olleetkaan. Yhden luennon verran puhuimme eutanasiasta, jota on myös käsitelty JKT:ssä ja Farmiksessa ja sivuttu toki useilla luennoilla. Kertasimme mikä on hyväksyttävää ja mikä ei, mitä menetelmiä voidaan käyttää, mitä tulee huomioida ennen ja jälkeen eutanasian ja miten eri lääkkeet toimivat.

Harjoitustyöpäivä suoritettiin "rastiratana" kolmen tehtäväpisteen avulla ryhmissä. Näissä pisteissä laskettiin mm. nesteytykseen ja lääkkeisiin liittyviä laskuja, puhuttiin anestesian käytännön järjestelyistä ja perehdyttiin anestesia- ja hengityslaitteistoon. Tutummiksi ne tulevat varmasti vielä sitten, kun itse pääsemme valvomaan anestesiaa. Tentti olikin meillä siitä jännä, että sen sai suorittaa tietokoneella tai käsin kirjoittaen, ihan miten itse halusi, toki ilman muistiinpanoja tai netin käyttämistä. Joskus muutama vuosi sitten Anestesiologian kurssilla on saanut kirjoittaa itselleen yhden A4-paperin täyteen muistiinpanoja, jonka sai ottaa mukaan tenttiin. Sellainen ehkä olisi toiminut itselleni paremmin, mutta meni se näinkin. Tietokoneella kirjoittaminen helpottaa aika paljon tenttiin vastaamista, kun tekstin editointi jälkikäteen on niin paljon helpompaa verrattuna käsinkirjoittamiseen. Ehkä meillä saisi olla enemmänkin näitä tietokoneella tehtäviä tenttejä?

Anestesiologia oli tiivis, mutta hyvin tärkeä paketti (taidan sanoa näin jokaisesta kurssista nykyään) ja näitä asioita todellakin tullaan tarvitsemaan ihan jokapäiväisessä praktiikassakin. Luultavasti moni asioista selkiytyy vielä paremmin, kun pääsee tekemään asioita käytännössä ja varmasti käytännön potilastapaukset opettavat kaikista parhaiten.


Anestesiologian kurssimme jälkeen Evidensian sivuilla julkaistiin muutama kysymys anestesiaan liittyen, kiinnostuneiden kannattaa kurkata sinnekin.

Meistä tuli kirurgeja 2/2

Ortopedian osuus Pieneläinkirurgiasta alkoi jo heti ensimmäisellä viikolla ontumatutkimusluennolla. Loput ortopedian luennot pidettiin vasta kirurgian luentojen jälkeen, mikä olikin ehkä selkeämpää. Ontumatutkimuksesta oli kuitenkin pienemmissä ryhmissä toteutetut käytännön harjoitukset, minkä takia luentokin varmaan oli niin aikaisessa vaiheessa. Osalla oli ontumatutkimusharjoitus jo ensimmäisellä viikolla ja jollakin ryhmistä puolestaan vasta viimeisellä viikolla. Aikataulut tosiaan olivat melkoiset, ja lähes aina kun joku ryhmä teki jotain toista harjoitusta, jollakin toisella ryhmällä oli joku toinen harjoitus. A- ja B-ryhmä, 1- ja 2-ryhmä ja sitten vielä a- ja b-ryhmä. Näistä sitten erilaiset kombot eli A1a, A2a, B1a jne. Hyvin se oma ryhmä kuitenkin löytyi kun tarpeeksi pitkään kirjaimia ja numeroita aikataulusta tuijotteli.

Ontumatutkimuksessa tutkittavia asioita oli vähän hankala hahmottaa pelkältä paperilta luettuna, mutta käytännön harjoitus vuosikurssilaistemme omilla koirilla selvensi asiaa aika paljon. Jo anamneesista voi saada aika paljon lisävinkkiä tutkimuksia ajatellen, sillä varsinkin ikä, rotu ja tietyt oireet ovat aika usein tyypillisiä tietyissä ortopedisissä sairauksissa. Hyvä vinkki raajojen manipulaatioista eli liikeratojen tutkimisesta kauhistuneiden omistajien rauhoitteluun oli se, että pyytää omistajaa itse koukistamaan omaa kyynärpäätään ja muistuttaa ettei kyseisen liikkeen pitäisi normaalisti aiheuttaa kipua. Huolellisesti ja järjestelmällisesti tehty ontumatutkimus koko eläin tutkien (vaikka sillä olisikin omistajan mukaan esimerkiksi vain toisen etujalan ontuma) voi auttaa pääsemään diagnoosin jäljille ja ohjaa jatkotutkimukset oikeaan suuntaan.

Ortopedian radiologian osuudessa kertasimme Lappalaisen johdolla osittain jo Diagnostisessa kuvantamisessa tutuksi tulleita perusasioita ja tarkensimme vielä esimerkiksi rotu- ja ikäkohtaisia eroja sekä luukuvien arvioinnin perusperiaatteita. Pääosan luennoistamme olimme jälleen yksien alansa huippujen eli Mikael Moreliuksen ja Pauli Keräsen käsissä, joten ainakaan asiantuntemusta ei luennoiltamme puuttunut! Vuosien kokemus puhui puolestaan ja aika huimaa kehitystä on ortopediassakin heidän työuriensa aikana tapahtunut. Yhdellä luennolla saimme käsiimme ihailtavaksi pienen, noin 2 x 2,5 cm kokoisen ehkä vähän vaahtomuovilta (muttei kuitenkaan) näyttävän kappaleen, COPLA:n (COPLA Scaffold™, linkistä löytyy myös ihan havainnollistava video aiheesta), jonka kliiniset kokeet olivat vähän aiemmin alkaneet. Hintaa kyseisellä, suhteellisen mitättömältä näyttävällä biomateriaalikappaleella oli yli 600€ ja sen tarkoituksena on siis parantaa esimerkiksi nivelruston kasvuhäiriötä (OCD) sairastavan koiran nivelen arpirustoa, nopeuttaa sen muodostumista ja muodostaa uusi rustopinta. Vau! Aika näyttää miten kyseiselle tuotteelle käy jatkossa ja tuleeko se myös ihmisten käyttöön.

Fossum täynnä kirjanmerkkejä.

Kävimme läpi ortopedisia hätätapauksia, jotka meidän eläinlääkärinä tulee osata tunnistaa ja hoitaa tai ainakin ohjata jatkohoitoon. Aina hätätapauksissa tulee kuitenkin muistaa se tärkein eli normaalien elintoimintojen turvaaminen. Vaikka luita olisi murtunut, huolehditaan aina (paitsi jos verta suihkuaa murtumakohdasta) ensin ABC:stä eli hengitysteistä (airways), hengittämisestä (breathing) ja verenkierrosta (circulation), sillä potilas voi olla helposti entinen potilas, jos näiden sijaan kiinnitetäänkin ensimmäisenä huomio murtumaan. Toki vakavissa tapauksissa myös murtumat, niiden laajuus ja vakavuus vaikuttavat suuresti hoitopäätökseen, esimerkiksi HBC- eli hit by car- tai FFF- eli free falling feline -potilailla. Näillä potilailla toki voi olla aika paljon muutakin pielessä, jolloin murtuma saattaa olla pienin murhe.

Eturaajojen ja takaraajojen ontumista kertovilla luennoilla kävimme läpi useita erilaisia ontuman aiheuttajia nuorten koirien kasvuhäiriöistä vanhojen koirien nivelrikkoon. Niveltulehdusluennolla käytiin hyvin tyhjentävästi läpi niin infektiivinen kuin immuunivälitteinenkin artriitti eli niveltulehdus ja niiden välisiä eroja ja tunnistamista. Nivelrikosta oli oma luentonsa ja myös oma tenttikysymyksensä, josta kyllä selvisi erittäin helposti olemalla edes vähän hereillä luennolla. Nivelrikkopotilaita tulee varmasti jokaiselle vastaan, joten asia on syytäkin hallita. Luennolla mainittiin, että noin joka neljännelle koiralle kehittyy ennenpitkää nivelrikkoa ja ihmisilläkin nivelrikko on yksi iso työkyvyttömyyttä aiheuttava tekijä.

Fysioterapiasta oli Heli Hyytiäisen pitämä yksi luento, olisi mieluusti saanut olla enemmänkin, vaikkei meidän tarkoitus olekaan varsinaisesti osata itse muuta kuin ohjata potilaat ammattitaitoiselle fysioterapeutille kuntoutettavaksi. Tästä saimmekin ihan hyvän vinkin, sillä eläinfysioterapeutti-nimike ei ole suojattu, toisin kuin ihmispuolen fysioterapeutti-nimike, joten eläinfysioterapeutiksi voi kutsua itseään oikeastaan ihan kuka tahansa. Oikeat eläinfysioterapeutit ovat ensin käyneet parivuotisen ihmispuolen fysioterapeuttikoulutuksen, tehneet pari vuotta töitä ja vasta sitten jatkokouluttautuneet eläimiin erikseen. Nämä humaanipuolen fysioterapeutit pystyy tarkistamaan Valviran sivuilta, joten siten ainakin pystyy varmistamaan, että kyseinen eläinfysioterapeutti on saanut ainakin asianmukaisen koulutuksen ihmisistä.

Havainnollistavat mallit koiran nivelrikkomuutoksista. Vasemmalta oikealle normaali nivel, lievästi muuttunut, kohtalaisesti muuttunut ja vakavasti nivelrikkoinen nivel.

Kävimme useilla luennoilla läpi jossain määrin myös ortopedista kirurgiaa, mutta ilmeisesti meidän ei juurikaan oleteta osaavan sen enempää kyseisistä toimenpiteistä, sillä tentin mallivastauksien perusteella riitti lähinnä se, että osasi tehdä tarvittavan ensiavun ja sitten ohjata potilaan jatkohoitoon ortopediaan erikoistuneelle eläinlääkärille. Tavallaanhan tämä kyllä menee aika lailla näin tosielämässäkin, kyllä ne kirurgiset leikkaukset tekee joku sellainen, joka asian todellakin osaa ja ortopedia vaatii kuitenkin aikamoista erityisosaamista. Toisaalta olettaisin, että meidän pitäisi edes jossain määrin osata selostaa eläinpotilaidemme omistajille mahdollisista leikkausvaihtoehdoista edes pääpiirteissään, joten odotin myös tentissä tätä vaadittavan. Ja niin taisi odottaa aika moni muukin. Tuntuu että meidät päästettiin vähän liiankin helpolla tässä asiassa, sillä kai meidän nyt sentään pitäisi osata edes kertoa, että eturistisiteen repeämän kirurgisena hoitona voi olla esimerkiksi TPLO, jonka avulla ristisiteestä tehdään käytännössä tarpeeton. Itse ainakin arvostaisin omistajan näkökulmasta, jos heti ensimmäinenkin eläinlääkäri osaisi tästä edes jotakin kertoa.

Ortopediassa oli pehmytosakirurgian tapaan myös ryhmätöitä, joissa potilastapausten avulla käytiin läpi luentojen asioita. Kuten pehmytosakirurgiassakin, ryhmätyöt tehtiin pienryhmissä ja kierrettiin taas uusissa ryhmissä toisten aikaansaannoksiin tutustuen. Potilastapauksissa oli annettu anamneesi, jonka perusteella mietittiin mahdollisia tutkimuksia, diffejä ja diagnoosia, sairauden etiologiaa ja patogeneesiä, hoitosuunnitelmaa, miten toimitaan hätätapauksessa ja mitä jätetään seuraavalle arkipäivälle, ennustetta ja mahdollisia komplikaatioita. Useisiin tapauksiin liittyi röntgenkuvia, joiden tulkitsemisen harjoittelu on aina tarpeen. Opettavaisia tapauksia, vaikkakin lähinnä ehkä omat potilastapaukset jäivät kaikista parhaiten mieleen.

Ortopedian huipentuma oli kuitenkin Pieneläinkirurgian blokin viimeisen viikon lastoitusharjoitus, joka järjestettiin Eläinklinikka EHYT:in tiloissa Halikossa Salossa yhteistyössä Vetman Oy:n, Suomen 3M Oy:n, eläinlääkiksen sekä avustajakoirakoulun ihanien koirien kanssa. Harjoitukseen oli varattu koko päivä, koska matka Halikkoon kesti Viikistä vajaat pari tuntia ja matka suoritettiin vähintäänkin antiikinaikaisella bussilla joka sitten paluumatkalla päätti vielä lahota, mutta korvaava bussi onneksi saapui tosi nopeasti ja lisäksi syömistä oli melkein joka välissä. Aluksi joimme aamukahvit ja söimme voileipiä, jotka meille ystävällisesti tarjottiin. Kuuntelimme yhdessä luennon toiminnallisesta kipsauksesta ja siihen käytettävistä materiaaleista, jonka jälkeen käväisimme aikaisella omakustanteisella lounaalla läheisessä Shell Helmisimpukassa. Tämän jälkeen jakauduimme kahteen ryhmään, joista toinen lähti harjoittelemaan kipsausta käytännössä avustajakoirakoulun koirien kanssa ja toinen jäi kuuntelemaan luentoja haavahoidon tuotteista ja modifioidusta Robert Jones -tukisiteestä, josta oli puhuttu jo aiemmillakin luennoilla.  Lisäksi pääsimme harjoittelemaan tassusiteen tekoa myös avustajakoirakoulun koiraparalle. Iltapäivällä toki oli vielä luvassa kahvittelua, joten maha ei ainakaan tämän päivän aikana ehtinyt kurnia.

3M tarjosi meille hienot luentomateriaalit värikuvineen päivineen ja saimmepa harjoituksesta ihan todistuksetkin.

Kipsausharjoitus oli äärimmäisen havainnollistava ja tarpeellinen. Aika monelle meistä tämä oli varmaankin ensimmäinen kipsauskokemus ja oli hyvä saada oikein kädestä pitäen hyvää ohjeistusta asiaan ammattilaisilta. Kipsiä laittaessa piti huomioida niin raajan asentoa, kipsin riittävää pituutta kuin raajan luisten rakenteiden ja jänteiden suojaamista ja pitää raaja mahdollisimman paikallaan kipsin jähmettymistä odotellessa. Itse potilaiden rauhallisuus tai rauhattomuus tosin vaihteli aika paljon, nuorimmat koirat eivät malttaneet millään pysyä koko kipsauksen ajan paikoillaan ja kipsit valahtelivatkin vääriin asentoihin. Harvemmin oikeassa kipsaustilanteessa tällaista pääsee kuitenkaan tapahtumaan, sillä raajan oikean asennon takaamiseksi eläin on yleensä vähintäänkin rauhoitettava. Toiset koirista makasivat rauhassa paikoillaan ja melkein näyttivät nukkuvankin. Jos 3M ei ole entuudestaan tuttu yritys, niin monelle varmasti sen tuotteet ovat, esimerkiksi joustava ja itsestään kiinnittyvä Coban, erilaiset kipsinalusvanut sekä kipsaustuotteet. Suomen 3M siis tarjosi meille kaikki kipsausmateriaalit ja he saivat toki samalla esitellä meille tuotteitaan. Tosi mielenkiintoinen ja hyödyllinen päivä kaikin puolin!


Pieneläinkirurgian ansiosta on taas tullut paljon uutta tietoa monista asioista ja huomasinpa tuossa Kandeja katsellessani, että ainakin yhteen OSCE-tentin kysymykseen olisin itsekin osannut tämän perusteella jo vastata. Eiköhän tässä jotain siis ole taas opittukin! ;)

Eläinlääkärikandit

Pssssst!

Muistakaahan kääntää kanava tänään kello 20.00 Yle TV1:lle, 

sieltä tulee kauan odotettu Kandit uusien eläinlääkärikandeista kertovien jaksojen kera!

Kuva ja aiheesta lisää: https://yle.fi/aihe/kandit

Tässä vielä lyhyesti Ylen sivuilta mistä on kyse:

Kandit-dokumenttisarja vie katsojat pieneläinklinikoille, maitotiloille ja hevostalleille. Seuraamme kolmen eläinlääketieteen kandin ensimmäistä itsenäistä eläinlääkärikesää Suomussalmella, Karstulassa ja Keravalla. Aiemmilla tuotantokausilla sarjassa on seurattu sekä lääketieteen että hammaslääketieteen kandien kesätyötä.

Jaksoja voi seurata ilmeisesti myös Yle Areenan kautta, ja uusintojakin vaikutti tulevan useampaan kertaan, joten ei hätää jos ensimmäistä jaksoa ei ehdi katsoa! Pääsykokeisiin lukeville tästä varmasti tulee mukavasti lisäboostia, ja kenties allekirjoittanutkin saa tästä lisäintoa heppasairauksien tenttiin lukemiseen...

Meistä tuli kirurgeja 1/2

Niin se joululomakin taas vaan katosi jonnekin ja yllätyin jälleen kerran siitä, kuinka nopeasti nelisen viikkoa voikaan kulua. Sohvaa on kyllä kulutettu melkein koko syksyn edestä, nähty ystäviä ja sukulaisia, juhlittu, pelattu, jumpattu, rapsuteltu karvakorvia, luettu ja ennenkaikkea venytetty mahalaukkua loputtomalla joulusyömisellä. Mikä kohtuus? Voisi siis ehkä sanoa, että akut on ainakin jossain määrin ladattu kevään koitoksia varten ja mukavasti tässä ensimmäisen viikon aikana Hevossairauksien parissa onkin jo käynyt ilmi, että työtä ja tehtäviähän meillä sitten riittääkin - tästä lisää sitten myöhemmin. Palataan ensin kuitenkin vähän pari kuukautta ajassa taaksepäin.

Neurologian ja oftalmologian jälkeen marraskuussa aloitettiin neljän viikon opinnot Pieneläinkirurgiaan perehtyen. Rakas luentosalimme Paatsama oli jo oftalmologian luentojen aikaan jouduttu sulkemaan jonkun vesivahingon takia, joten vietimme parisen viikkoa evakossa väliaikaistiloissa. Evakkotiloihin ei saanut kokolattiamaton takia kulkea kengillä eikä siellä saanut syödä tai juoda mitään, joten usein luentojen lomassa mutustamaan tottuneissa opiskelijoissa tämä aiheutti ehkä vähän nurinaa. Kyllä olikin sitten mukava palata vanhaan kunnon Paatsamaan tämän paaston jälkeen!

Pieneläinkirurgian blokkiin kuului kaksi kokonaisuutta, Pehmytosakirurgia ja Ortopedia. Vaikkei meistä kaikista varmaan kirurgeja tulekaan, tämä oli kyllä todella hieno kurssikokonaisuus kaikin puolin. Täydellisiä kursseja ei varmaan ole olemassakaan, mutta kirrassa oli kyllä todellakin panostettu opiskelijoiden oppimiseen ja jos vähänkään teki töitä kurssin aikana, varmasti oppi! Meillä oli toki myös aivan huiput luennoitsijat ja harjoitustyöt, joten ei voi muuta sanoa kuin että olisipa opiskelu aina tällaista! Toki aina löytyy jotain josta valittaa ja mitä voisi kehittää, mutta itse ainakin olen hyvin tyytyväinen tähän kurssiin. Jaan tämän kurssin kahteen erilliseen postaukseen, jottei kirjoituksesta tule pitkä kuin nälkävuosi ja jotta ehkä jaksan kirjoittaakin jotain.

Joulu 💚

Opinto-oppaassa kuvataan Pieneläinkirurgian oppimistavoitteet näin:

Opiskelija

• hallitsee kirurgian yleiset periaatteet

• tunnistaa esitietojen ja kliinisten löydösten perusteella tavallisimmat pehmytosakirurgiaa vaativat sairaudet ja tuntee niiden etiologian, hoitoperiaatteet ja ennusteen

• osaa kuvata perusleikkauksien leikkaustekniikat pieneläimillä

• tuntee koiran ja kissan tavallisimmat suu- ja hammassairaudet, niiden diagnostiikan, hoitoperiaatteet ja ennusteen

• hallitsee ontumatutkimuksen periaatteet

• tunnistaa esitietojen ja kliinisten löydösten perusteella tavallisimmat ortopediset sairaudet ja tietää niiden etiologian, hoitoperiaatteet ja ennusteen

• osaa erottaa erikoiseläinlääkärin hoitoa vaativat sairaudet

Ennen Pieneläinkirurgian luentojen alkua piti tehdä muutama ennakkotehtävä, joiden avulla kerrattiin aiemmin opittua eli esimerkiksi viime kevään JKT:n asioita kirurgisesta aseptiikasta, kirurgisista välineistä ja ihan perusanatomiastakin. Pehmytosakirurgian ennakkotehtävässä piti vastata 30 peräkkäiseen kysymykseen oikein tai putosi nollille ja joutui aloittamaan vastaamisen alusta. Tietenkin kysymysten järjestys myös vaihteli eikä oikeaa vastausta kerrottu ennen kuin sen vastasi oikein. Joidenkin intstrumenttien nimien arvailu oli vähän rasittavaa, kun mistään ei tuntunut löytyvän kunnollisia kuvia, mutta poissulkumenetelmällä pääsi tässäkin jo aika pitkälle.

Pieneläinkirurgian luennot olivat vapaaehtoisia, mutta kaikki ryhmätyöt ja harjoitukset olivat pakollisia. Erilaisia harjoituksia oli paljon ja ryhmien aikataulut olivat jälleen aikamoista sillisalaattia (ei käy kyllä kateeksi näiden aikataulujen tekijää...), joten oma aikataulu oli ainakin alkuun pakko tarkistaa aika moneen kertaan. Luentoja oli pääsääntöisesti aamupäivällä 8-12 ja iltapäivällä mahdollisesti luentoja tai harjoituksia 13-16. Välillä tuli siis väkisinkin pitkiä päiviä, varsinkin jos näiden luentojen ja harjoitusten lisäksi piti vielä mennä illaksi (16-22) päivystämään.

Pehmytosakirurgian luennot alkoivat ihokirurgialla, jossa kerrattiin ihon rakennetta ja eroja niin ihmisten, kissojen kuin koirienkin ihon ominaisuuksissa. Pohdimme eri ompeleiden ja lankamateriaalien hyviä ja huonoja puolia sekä haasteita haavan sulkemisessa ja niiden huomioimista ompelussa. Abdominaalikirurgiassa käytiin läpi kohta kohdalta vatsaontelon avaus ja sulku, erilaisia vatsaontelon elinten biopsioita sekä avaukseen liittyviä komplikaatioita ja niiden hoitamista. Reproduktiokirurgiassa käytiin läpi kastraatio avoimena (tunica vaginalis avaten), suljettuna (tunica vaginalis suljettuna), preskrotaalisena (viiltäen kivespussin eteen, kivespussit jättäen) ja skrotaalisena (kivespussit poistaen) sekä sterilaatio eli ovariohysterektomia (kohtu ja munasarjat pois) tai ovariektomia (vain munasarjat pois) huomioiden leikkaustekniikoiden erot kissojen, koirien ja kanien välillä, leikkauksenjälkeiset toimenpiteet sekä mahdolliset komplikaatiot. Myös pyometra, synnytysvaikeudet ja sektio kuuluivat tähän luentokokonaisuuteen.

Kasvainkirurgiassa kerrattiin jälleen vähän perusteita, mutta myös riittävän suurten marginaalien tärkeyttä ja kasvainpotilaiden kanssa erityisesti huomioitavia asioita. Kasvainten lähettäminen patologille tutkittavaksi on aina kannattavaa, sillä vain histopatologisen tutkimuksen perusteella voidaan määrittää kasvaimen pahanlaatuisuus, sen tyyppi, histologinen aste sekä onko poisto tehty riittävän suurin marginaalein. Näillä on potilaan ennusteen kannalta aika oleellinen merkitys, mitä omistajat eivät aina tule ajatelleeksi. Maitorauhaskasvaimien poistoa käytiin myös läpi, ja tämä varmasti tulee lähes jokaiselle eläinlääkärille ennenpitkää vastaan, sillä maitorauhaskasvaimet ovat nartuilla todella yleisiä ja ne suositellaan aina poistettavan.

Haavahoidossa puhuttiin eri haavatyypeistä, eri puhtausasteista, haavan paranemisen vaiheista ja paranemiseen vaikuttavista tekijöistä, haavojen hoidosta ja sulkemisesta, haavahoidossa käytettävistä tarvikkeista ja valmisteista, dreeneistä ja niiden asettamisesta, anturahaavoista (haasteellinen paikka parantua anturan levitessä aina eläimen astuessa) sekä puremavammoista ("pieni koira, iso ego" kertonee tyypillisestä potilaasta oleellisen). Valitettavasti pieneltä näyttävä puremajälki voi olla todellisuudessa syvemmällä kudoksissa vaaniva isompi vaurio, joten koko eläin pitää aina tarkastaa ja etsiä varsinkin toisen leuanpuoliskon aiheuttamia hampaanjälkiä eläimestä.

Ruuansulatuskanavan kirurgiassa puhuttiin vierasesineistä niin ruokatorvessa kuin mahalaukussa ja suolistossakin, intussusseptiosta (= suoli menee toisen suolen osan sisään, vähän kuin sukan kääntäminen nurinperin), suolistokasvaimista, suolen ja mahalaukun avauksesta ja sulkemisesta, jälkihoidoista ja komplikaatioista sekä mahalaukun laajentumasta ja kiertymästä. Virtsatiekirurgiassa käsiteltiin syitä kystotomiaan eli virtsarakon avamiseen, rakon ja virtsaputken avaamista ja sulkemista, virtsakivien hoitamista sekä jälkihoitoa ja komplikaatioita. Pernan poisto monine syineen (hemangiosarkooma ja saksanpaimenkoirat! lienee syöpynyt jo meidän jokaisen muistiin) sekä erilaiset abdomenin tyrät ja palleatyrä sekä pneumothorax käytiin läpi viimeisellä kirurgian luennolla sekalaisena seurakuntana, vaikka kaikki toki tärkeitä eläinlääkärin työssä ovatkin.

Viime syksynä löysin uudestaan flashcardit, mutta edelleenkin paras tapa oppia on omien muistiinpanojen tekeminen!

Pehmytosakirurgiaan kuului ryhmätöitä, joissa kerrattiin yleensä potilastapausten avulla joitakin luennoilla käsiteltyjä asioita, jotka sitten liittyivät seuraavan päivän leikkausharjoituksiin anatomian leikkelysalilla. Pehmytkudosryhmätöitä oli yhteensä 5, samoin siis leikkausharjoituksia. Ryhmätöiden caset oli rakennettu yleensä mielestäni hyvin kliinistä työtä tukeviksi kokonaisuuksiksi, sillä niissä käytiin leikkaustekniikan lisäksi monesti läpi potilaan tutkimista, diagnoosin tekoa, sairauden etiologiaa ja jälkihoitoakin. Kukin ryhmä rakensi oman vastauksensa tehtäviin, kävi ne opettajien kanssa läpi, jonka jälkeen kukin case käytiin uusissa ryhmissä läpi muiden opiskelijoiden kanssa. Tämä systeemi toimi mielestäni aika hyvin, kun ryhmätöissä ensin kerrattiin tai opiskeltiin asiat iltapäivällä, illalla kertasin asiat vielä kotona ja aamulla sitten pääsi harjoittelemaan leikkaustekniikkaa käytännössä.

Kullekin leikkausharjoituskerralle oli listattu tietyt asiat, jotka oli kyseisen kerran aikana tarkoitus tehdä pienissä ryhmissä toimien. Välillä aikataulu tuntui olevan aika tiukka, jos yritti kaikkia listan asioita tehdä, mutta yleensä seuraavallakin kerralla pystyi vielä tekemään jonkun väliin jääneen asian. Valitettavasti aivan kaikkia asioita eivät kaikki päässeet tekemään, sillä käyttöön saamamme eläimet olivat jälleen Yliopistollisen eläinsairaalan potilaita, jotka oli lopetuksen jälkeen lahjoitettu tutkimus- ja opetuskäyttöön. Aika moni eläimistä oli esimerkiksi kastroitu tai steriloitu, joten osa meistä joutui tyytymään vain sivustaseuraajan rooliin toisten päästessä tekemään itse leikkausta. Lisäksi yksi eläin jaettiin tietysti useamman opiskelijan kesken, joten kun monia elimiä löytyy kultakin eläimeltä vain yksi, kokonaista elintä pääsi harva opiskelija operoimaan täysin yksin. Mutta parempi se tämäkin vähä on kuin ei leikkelyitä ollenkaan! Ja onneksi esimerkiksi kastraatiosta ja sterilaatiosta meillä oli hyvät opetusvideot käytössä, niistäkin on paljon hyötyä varsinkin ensimmäisiä oikeita leikkauskertoja ajatellen.

Leikkausharjoituksia varten piti hankkia omat kirurgian perusinstrumentit, jotka suurin osa vuosikurssistamme taisi tilata yhteistilauksena Prevetiltä. Hintaa välineille kertyi ihan mukavasti, vähän riippuen siitä, mitä välineitä tilasi. Osa oli jo hankkinut aiemmin joitakin välineitä esimerkiksi IVSA:n ompelukerhojen inspiroimana, mutta aika lailla koko instrumenttisetin tilaaminen maksoi vajaan 200 €. Lisäksi piti vielä tilata välineille oma, ruostumaton ja desinfioinnin kestävä säilytyslaatikko, jonka aika moni taisi tilata eBayn kautta. Yhteistilauksemme ei sujunut kaikkien osalta aivan ongelmitta, mutta onneksi Prevetiltä reagoitiin reklamaatioihin nopeasti ja viallisten instrumenttien tilalle saatiin uudet. Pohdinnassa oli myös "mahdollisimman halpojen" instrumenttien ostaminen, mutta edellisvuoden kirurgian kurssin varoittavan esimerkin perusteella halvalla ei saa hyvää ja heillä instrumentit hajoilivat jo leikkausharjoitusten aikana.

Leikkausharjoitusten ehkä käytetyimmät instrumentit: lankasakset, neulankuljettimet, kirurgiset atulat, Metzenbaum-kudossakset, veitsen varsi ja terä.

Yksi tärkeä osa kirurgiassa oli suu- ja hammassairaudet, joista meille luennoi varmaankin yksi Suomen kokeneimmista eläinten hampaisiin erikoistuneista eläinlääkäreistä eli Eva Sarkiala. Tiukassa luentopaketissamme kerrattiin ensin hampaisiin liittyvää anatomiaa ja hammaskarttoja, sitten käytiin läpi hampaiden ja suun tutkimista normaaleine ja epänormaaleine löydöksineen muistuttaen hammasröntgenin tärkeydestä. Ilman röntgenkuvia ei vaan yksinkertaisesti voi tietää, missä kunnossa suu oikeasti on, sillä monet muutokset eivät näy paljaalla silmällä. Varsinkin pienillä koirilla ohut leukaluu voi murtua hampaanpoiston seurauksena, jos parodontiitti on syövyttänyt leukaluuta hampaan ympäriltä. Parodontiitin lisäksi kävimme läpi hampaiden erilaisia murtumia, tulehduksia ja paiseita, hammasresorptioita, irtoamattomia ja murtuneita maitohampaita, virheellisiä purentoja, hampaiden kulumista, puuttuvia tai liiallisia hampaita, kariesta, hampaan luksaatiota tai irtoamista, ikenen liikakasvua, suun kasvaimia, leukamurtumia ja hampaan poistoa sekä näiden kaikkien diagnosointia, hoitoa ja hoidossa käytettäviä instrumentteja.

Keskustelimme hampaiden kotihoidosta (harjaus on edelleen hampaiden hoidossa tärkeintä!) ja ainakin vähän aikaa sitten pinnalla olleesta hampaiden ultraäänipuhdistuksesta ilman anestesiaa, mitä voisi periaatteessa käyttää hampaiden harjauksen korvikkeena, mutta täydelliseen hammaskiven poistoon se ei ole riittävä toimenpide. Suu- ja hammasasioista riittää kyllä puhuttavaa monien eläinten omistajien kanssa, sillä vaikka aika moni ymmärtää pitää säännöllisesti huolta omista hampaistaan, jotenkin eläimen hampaiden ei ajatella silti tarvitsevan juuri minkäänlaista hoitoa. Onneksi vähitellen yhä useampi omistaja on alkanut ymmärtää hammashoidon tärkeyden ja jotkut jopa ymmärtävät, miten eläimen ja ihmisen hammashoito eroavat toisistaan ja miksi esimerkiksi eläintä ei vain istuteta suu auki hammaslääkärin tuoliin hoidettavaksi.


Palailen kakkososaan eli ortopediaan kunhan vain heppasairauksilta jossain välissä ehdin!