4th Year

Vielä viimeinen postaus kertauksena nelosvuoden opinnoista ennen vuoden vaihtumista (aiemmat koostepostaukset ekasta, tokasta ja kolmannesta vuodesta eläinlääkiksessä). Sitten voinkin siirtyä jo vihdoin ja viimein klinikkavuoden kuvioihin, jos ja kun vaan jossain välissä ennätän. Nelosen voisi lyhentää seuraavasti: "tiivis ja työntäyteinen, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen ja opettavainen vuosi".

Neljäs opiskeluvuosi pyörähti rytinällä liikkeelle ja jo ensimmäisen eli Pieneläinsisätautiopin blokin eli SAIM:in aikana tunsin lähes hautautuvani valtavan työmäärän ja omien kohtuuttomien ajatusteni alle. Seitsenviikkoinen SAIM tuntui tuolloin sisältävän kaiken kaikesta, mutta vuoden edetessä huomasin olleeni väärässä. Tuon "kaiken" lisäksi oli luvassa vielä aika paljon muutakin. Neurologia ja oftalmologia monine sairauksineen ja termeineen ei varsinaisesti helpottanut asiaa, mutta harjoituksissa oli hienoa päästä pitkästä aikaa tekemään tutkimuksia ihan oikeilla eläimillä. Lisäksi olin erityisen vaikuttunut fysioterapiasta neurologisten potilaiden hoidossa.

Seuraavaksi jatkettiin Pieneläinkirurgian blokilla, jonka Pehmytosakirurgian ja Ortopedian opit ovat ehkä yhdet kaikista parhaiten mieleen jääneistä asioista nelosvuodelta. Hienoja ja opettavaisia ryhmätöitä, ensimmäisiä haparoivia otteita ja ompeleita oikeilla eläimillä kirurgian harjoituksissa ja ihania eläväisiä koiria kipsausharjoituspäivänä Halikossa! Epäilemättä kirran blokki on vuodesta toiseen opiskelijoiden mieleen, sillä mielenkiintoisen aihepiirin lisäksi se on pedagogisestikin erittäin onnistuneesti rakennettu kokonaisuus. Hienoa tässä on sekin, että sama tyyli jatkuu myös kirran opetuksessa klinikkavuonna, siitä lisää myöhemmin. Syyslukukauden viimeinen kokonaisuus ennen odotettua joululomaa vietettiin Anestesiologian monimutkaisiin saloihin syventyen. Perusteita käytiin tarkasti läpi, mutta käytännön oppi valitettavasti tuntui jäävän pitkälti klinikkavuoden aikana opittavaksi.

Vuoden vaihduttua ja vähän sitä ennenkin alkoi uurastaminen Hevossairauksien parissa. Muistin/ehdin jälleen kirjoittaa peräti yhden postauksen vuoden aikana erään heppapäivän ohjelmasta, ylimääräistä vapaa-aikaa ei paljon tuntunut olevan tarjolla. Onneksi saimme edes yhden harjoitustyön verran hevosterapiaa rapsutellessamme oikeita hevosiakin. Heti heppatentin perään jatkettiin Kotieläinten lisääntymistieteen parissa vaatimattoman kuusiviikkoisen verran, mutta ohjelmaan oli mukavasti sisällytetty joitakin asioita selkeyttäneitä demoja. Tentittävä alue sisälsi tuskastuttavan monen eläinlajin kaikki mahdolliset lisääntymiskiemurat.

Vasikkaripulivärityskirja itseopiskelun tuloksena.

Kliinisessä tuotantoeläinlääketieteessä tutustuttiin turkis- ja riistaeläinten, mehiläisten, siipikarjan ja kalojen sekä sikojen ja märehtijöiden sairauksiin hoitoineen (osa 1 ja osa 2) yhteensä noin seitsemän viikon verran. Saimme paljon käytännönläheisiä neuvoja tuotantoeläinten parissa työskentelyyn ja esimerkin siitä, millaiset luentomuistiinpanot eivät ole opiskelijan näkökulmasta hyvät. Nelosvuoden viimeisteli Teurastamohygienia, jossa keskityttiin enemmän teurastamoiden valvontaan. Pääsimme labratöissä jälleen muistuttelemaan toisiamme bunsenliekin sammuttelusta työpisteeltä poistuttaessa. Kiitin onneani, että kyseinen kurssi oli mahdollista suorittaa tenttimättäkin.

Kaiken opetuksen ohella kartutimme kokemusta ja harjoittelimme päivystämistä ja teorian ottamista käytäntöön niin PES:illä kuin HES:illäkin useiden vuorojen ajan, eikä päivystäminen enää vähitellen tuntunutkaan niin pelottavalta.


Nelonen oli tosiaan raskas, mutta silti niin ihana vuosi. Tämä jos mikä on sitä, mitä varten tähän kouluun on haettu! Vihdoinkin sitä oikeaa eläinten tutkimista ja hoitoa käsittelevää tietoa muutaman vuoden perustan rakentamisen jälkeen. Olen edelleen samaa mieltä kuin aiempinakin vuosina: tämä on tismalleen oikea ala itselleni!

Teurastamohygienia

Nelosvuoden viimeinen rutistus vaati itseltänikin jo melkoista sinnittelyä, sillä ulkona paistava aurinko vei ajatukset tehokkaasti jonnekin ihan muihin asioihin kuin teurastamohygieniaan. Märehtijätentin jälkeen sai hengähtää loppupäivän kaikessa rauhassa ja mieluummin olisi oikeastaan jo siinä vaiheessa aloittanut ansaitun kesäloman, mutta ehei, seuraavana päivänä piti palata pitkästä aikaa EE-talon Walter-saliin pakollisia luentoja kuuntelemaan. Tai no, vaihtoehtona pakollisille luennoille, laboratorioharjoituksille ja niiden lisäksi tehtävälle ryhmätyölle oli tenttiin osallistuminen ja ainakin oma tenttikiintiöni oli siinä vaiheessa vuotta erittäin täynnä. Aurinkoisten päivien kuluttaminen luentosalissa istuen oli siis oikeastaan ainoa järkevä vaihtoehto itselleni. Onneksi (?) kesällä sitä aurinkoa kuitenkin riitti vähän liiankin kanssa.

Opinto-oppaassa kerrotaan Teurastamohygienian tavoitteista näin:

Opiskelija

• osaa valvoa teurastamohygieniaa 

• osaa kuvata, miten teurastamon tuotantohygieniaa arvioidaan mikrobiologisten tulosten perusteella, ja osaa sanoa, mihin toimenpiteisiin tulosten perusteella tulee ryhtyä 

• osaa valvoa sivutuotteita 

• osaa valvoa omavalvonnan ja HACCP:n toteutumista 

• osaa laatia teurastamon valvontasuunnitelmat 

• osaa valvoa teurastamon yhteydessä olevia muita toimintoja 

Oma fiilikseni kevään viimeisten luentojen aikana oli kutakuinkin tämä. 

Aiheen puolesta olisi ollut paljon järkevämpää yhdistää Teurastamohygienia jo kolmosvuoden Lihantarkastukseen, sillä ainakin itsestäni tämä tuntui nyt todella irralliselta kurssilta kaiken eläinten hoitoon liittyvän kliinisen opetuksen keskellä ja toisaalta hyvin pitkälti näitä samoja asioita jo käsiteltiinkin Lihantarkastus-kurssin aikana. Ajallisesti Teurastamohygienian sijoittaminen esimerkiksi Lihantarkastuksen jatkoksi tuskin olisi onnistunut niin lähellä joulua, joten siinä sitä sitten istuttiin toukokuun lopun viimeisiä aamupäiviä kiltisti luennolla ja iltapäiviä labratöitä pareittain tehden. Luennoilla vaadittiin läsnäoloa 4/5:stä luennosta ja labratöissä riitti, jos edes toinen parista tuli suorittamaan kunkin päivän jatkotoimenpiteet. Kurssin ja labratöiden johdantoluennot olivat pakollisia kaikille, samoin labratöiden loppuyhteenveto. Ryhmätyöllä kurssin suorittaneille ryhmätyön purkutilaisuus oli myös pakollinen.

Luennot olivat sinänsä ihan mielenkiintoisia ja oli erityisen kiva, että eri osa-alueiden asiantuntijat olivat luennoimassa oman työnsä puolesta tutuista aihepiireistä. Luentoja oli aamupäivisin klo 9 alkaen muutaman tunnin ajan. Puhuimme elintarviketurvallisuuden hallintajärjestelmistä, vaaroista ja riskeistä, HACCP:sta (eli ns. ennaltaehkäisevästä ongelmakohtien tunnistamisesta) ja kriittisistä kontrollipisteistä nimenomaan teurastamoissa, teurastamoiden omavalvonnan vaatimuksista (jotka perustuvat lakeihin), keskustelua herättäneestä luomutuotannosta ja lainsäädännöstä sen suhteen, teurastamoiden hyväksymisvaatimuksista ja valvonnasta, elintarvikevalvonnan Oiva-järjestelmästä, sivutuotteista ja TSE-riskiaineksesta, laitosvalvonnan haasteista eläinlääkärien näkökulmasta sekä vientilaitosten moninaisista vaatimuksista ennen niiden hyväksymistä. Paljon tärkeää asiaa elintarviketurvallisuuden kannalta ja paljon taas tuttuja lakipykäliä, joista ainakin osa voi tulla esimerkiksi kunnaneläinlääkärin työssäkin vastaan. Tämä oli varmaankin pienenpieni pintaraapaisu siitä, mitä kaikkea kutosvuosi mm. elintarvikehygienian parissa tuo tullessaan.

Ihanan keväinen Viikki

Labratöissä tutkittiin prosessihygienianäytteistä enterobakteerien, aerobisten mikrobien sekä salmonellan esiintymistä, siipikarjan ruhojen pintahygieniaa kampylobakteerien määriä tutkimalla ja harjoiteltiin elintarvikelaitosten prosessipintojen puhtauden tutkimista halutuista kohteista erilaisin menetelmin. Tyypillisesti prosessipintojen puhtautta on tutkittu joka vuosi esimerkiksi Kuopion (EKY:n kerhohuone) tiskirätistä, vessojen ovenkahvoista ja Unicafen linjastosta huolestuttavin tuloksin... Labratöihin ei joka päivä kulunut kovin paljon aikaa ja tehokkaimmin labroista selvisikin lukemalla etukäteen töihin liittyvät ohjeet. Muilta kursseilta tuttuun tapaan labroissa toimittiin hyvinkin omatoimisesti ja itsenäisesti edeten ohjeiden mukaan näytteiden tutkimisessa. Aamupäivän luentojen jälkeen ohjelmassa oli tunnin lounastauko, jonka jälkeen (tai ennen) pääsi aika joustavalla aikataululla laboratorioon jatkamaan töitään, vaikka virallisesti labrojen pitikin alkaa vasta klo 13. Viimeisellä labrakerralla käytiin läpi eri ryhmien tuloksia ja keskusteltiin tulosten perusteella mahdollisista toimenpiteistä kyseisessä elintarvikelaitoksessa. Labratyöt ovat kyllä aina hauskoja, vaikka tähän mennessä osa normaaliin labratyöskentelyyn liittyvistä asioista olikin jo vähän ehtinyt unohtua.

Ryhmätyö toteutettiin noin 3-4 hengen ryhmissä tekemällä tietystä aiheesta posteri tietokoneella. Aiheita oli 10 ja useimpiin aiheisiin saatiin kaksi eri ryhmää, joista toinen arvottiin esittämään ryhmän posteri esityspäivänä ja toinen sai toimia opponoivana ryhmänä. Kaikkien piti siis tehdä ja palauttaa posteri joka tapauksessa, esitti sitä tai ei. Osa aiheista oli samoja tai ainakin lähes samoja kuin Lihantarkastuksessa, joten osittain tässä työssä oli mahdollisuus päästä aika helpollakin. Paljon hyvää kertausta niin Lihantarkastuksen kuin Teurastamohygieniankin luennoista. Ja mikä tärkeintä, ei tarvinnut tehdä sitä tenttiä.


Kuten Lihantarkastukseen, myös Teurastamohygieniaan liittyy oma harjoittelunsa (Teurastamovalvontaan painottuva tarkastuseläinlääkäriharjoittelu), joka suoritetaan klinikkavuoden aikana viikon mittaisella jaksolla joko teurastamolla tai aluehallintovirastossa. Tästä lisää sitten joskus klinikkavuoden postauksissa.

Tulevaisuuden tuotantoeläinlääkärit 2/2

Joululoma on vihdoin koittanut ja hetkeksi saa unohtaa kaiken opiskeluun liittyvän (paitsi ehkä jos pitää miettiä vaihtoonlähtöä, rästitenttejä, harjoitteluja, OSCE:a tai kandikesän työpaikkaa)! Parhaani mukaan yritän itse ainakin ottaa rennosti tai ehkä omassa tapauksessani edes vähän rennommin, sillä stressitaso on kieltämättä taas välillä tuntunut olevan aika korkealla. En ole onneksi yksin ajatusteni kanssa, sillä yhden jos toisenkin suusta on kuultu erilaisista painajaisista tai muuten kummallisista unista eläimiin liittyen. Sen verran uhrasin loman alustani aikaa blogille, että naputtelin jokusen ajastetun postauksenkin. Tulee vihdoin vähitellen tuo nelosvuosikin sitten käsiteltyä ja voin seuraavaksi alkaa käsitellä klinikkavuoden kokemuksia. Tässäpä kuitenkin vielä jatkoa tuotantoeläimistä:


Sikaosuudessa kerrattiin ensin sikojen tutkimista, Suomen sikatautitilannetta, eri sikaryhmien (pikkuporsaat, vieroitetut porsaat, lihasiat, karjut ja emakot) tyypillisimpiä sairauksia, ruokintaa ja muita erityispiirteitä. Seuraavilla luennoilla käytiin läpi sikalan terveydenhuoltoon liittyviä asioita, eri elinryhmiin sekä aineenvaihduntaan liittyviä sairauksia, sikojen lääkityksen erityispiirteitä, myös sikojen kivunhoitoa ja anestesiavaihtoehtoja. Oma luentonsa oli myös minisioista, ja tämän perusteella (ja myös Saarella tähän mennessä tehtyjen havaintojen perusteella) harkitsin vakavasti hyvien kuulosuojainten ostamista. Sikaosuuteen kuului myös vapaaehtoisia sikatehtäviä, joiden tekemiseen oli varattu muutamana iltapäivänä aikaa. Vapaaehtoisuudesta huolimatta tehtävät olivat ainakin omasta mielestäni erittäin hyviä ja varmasti tarpeellisia sikapraktiikassa ja tehtävien purku toteutettiin keskustellen ja käytännön näkökulmia hyvin huomioiden.

Hengitysteihin liittyen dissektiosalilla pidettiin yksi pakollinen iltapäivädemo, jossa tutkailtiin teurastamolta saatuja sikojen keuhkoja ja niistä löytyneitä patologisia muutoksia aiemmin luennoilla läpikäytyjen sairauksien perusteella. Vuosikurssi oli jaettu neljään osaan ja kukin ryhmä oli salilla noin 1,5 h. Toinen pakollinen läsnäolo oli meille järjestetty tehtävärata, jossa kävimme 10 sikoihin liittyvää rastia läpi. Rasteilla käsiteltiin sikojen lääkintää ja siinä käytettäviä välineitä sekä lääkkeitä, näytteenottoa erilaisissa tilanteissa ja näytteiden pakkaamista jatkotutkimuksiin lähettämistä varten, nivustyräleikkauksen anestesiasuunnitelmaa, emakon nesteytystä ja automaattiruiskujen anatomiaa. Kolmannella läsnäoloa vaatineella kerralla käytiin läpi etukäteen tekemiämme virtuaaliseen sikalaan liittyneitä terveydenhuoltotehtäviä. Virtuaalisikala oli siis meille harjoituksia varten useammasta oikeasta sikalasta "rakennettu" sikala, jossa pääsimme seikkailemaan omilla tietokoneillamme vähän samaan tapaan kuin oikeassa sikalassa oikealla terveydenhuoltokäynnillä olisimme kulkeneet. Täydellinen se ei ollut ja aikaa tehtävien tekemiseen ja oikeiden kohtien löytämiseen sai kyllä kulumaan enemmän kuin olisi alkuun voinut kuvitella, mutta hyödyllinen harjoitus silti. Virtuaalisikalasta saatujen tietojen perusteella piti täyttää sekä Sikava-terveydenhuoltokäynti-raportti että tehdä Sikava-terveydenhuoltosuunnitelma.

Märehtijöiden osuus alkoi heti aamupäivällä olleen sikatentin jälkeen, mutta onneksi kevyellä infotilaisuudella ja ryhmätehtävien ohjeistuksella. Ryhmätehtävässä vuosikurssi oli jaettu 8 ryhmään, joilla kullakin oli oma tehtävänantonsa. Kaikkien tuli tehdä aiheestaan jonkinlainen posteri tai muu esitys, joka käytiin läpi erillisessä purkutilaisuudessa muutaman päivän päästä aiemmilta vuosilta tuttuun posterikävelytyyliin ryhmissä kiertäen. Lisäksi aiheesta piti tehdä noin sivun mittainen yhteenveto muille jaettavaksi. Tehtävien aiheet käsittelivät naudan neurologista tutkimusta, mahojen anatomiaa niin pötsin kuin juoksutusmahankin kannalta, pötsin liikkeitä ja pötsinäytteen ottoa, ketoosia, typpimetaboliaa sekä lehmän ruokintaa ja ne olivat hyvää kertausta ja mieliinpalauttelua aiemmilta kursseilta.

Varsinaiset luennot käsittelivät kaikkea mahdollista naudoista luennoijasta riippuen joko hyvin kansantajuisesti tai sitten paljon mystisiä lyhenteitä sisältäen. Aika hyvin meille painotettiin niitä asioita, jotka oikeasti nautapraktiikassa ovat tärkeitä ja mitkä ovat "hifistelyä". Läpi käytiin eri elinten ja elinryhmien sairauksia, aineenvaihduntaa, ontumista ja sorkkien hoitoa sairauksineen, tarttuvia tauteja, märehtijöiden sedaatiota ja anestesiaa, yleisimpiä leikkauksia, nautojen terveydenhuoltoa, tuotantoeläinten sairauksiin liittyviä taloudellisia asioita sekä tautisaneerauksia. Nautoihin liittyen sai tehdä myös vapaaehtoisia (mutta erittäin hyödyllisiä) case-tehtäviä, joita käytiin läpi parina iltapäivänä. Vasikkaripulit opiskeltiin osittain omatoimisesti parin casen ja etukäteen jaetun materiaalin perusteella läpi ja näistä caseista keskusteltiin vielä vasikkaluennon alussa. Yksi aamupäivä käytettiin pureutuen ruokintaan ja säilörehuanalyyseihin. Terveydenhuoltoon liittyen piti palauttaa tehtäviä, joissa tuli arvioida parin tilan terveydenhuoltoraportteja ja kommentoida paria navettapiirrustusta. Navettapiirrustuksia, rakennussuosituksia ja erilaisia ratkaisuja läpikäydessä muodostui jonkinlainen käsitys siitä, millaiset asiat ovat oikeasti hyviä eläinten kannalta ja millaiset eivät. Uusia navettoja ja miksei tietysti muitakin eläinsuojia rakentavien ihmisten toivoisi keskustelevan suunnitelmista ja/tai näyttävän piirrustuksia eläinlääkärillekin jo suunnitteluvaiheessa uusien näkökulmien saamiseksi ja suurempien suunnittelulapsusten välttämiseksi.

Tästä kuvasta voi huomata sen, miten lähellä "naula" lehmän pötsissä/verkkomahassa onkaan sydäntä.
Kuva Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä.

Sekä sika- että märehtijäosuudessa useat case-tehtävät ja käytännönläheisyys olivat valtavien tietopakettien pelastus ja auttoivat asioiden oppimisessa huomattavasti. Tähän mennessä Saarella kliinisessä työssä vastaan tulleet potilaat on ollut aika helppo yhdistää aiemmin luennoilla läpikäytyihin asioihin. Pakko myöntää silti, että aiemmin keväällä olleen Lisääntymistieteen luentojen asiat olivat osittain jo päässeet unohtumaan ennen tämän märehtijäkurssin loppua (siis ehkä parissa-kolmessa kuukaudessa...). Onneksi lisääntymiseen liittyviä asioita on tullut tähän mennessä joka Saaren jaksolla vastaan, joten niitäkin on saanut hyvin palauteltua mieleen. 

Märehtijätentti on ilmeisesti perinteisesti ollut jossain määrin pelätty tentti, sillä aiempina vuosina läpipääsyprosentti ei ole ollut kovin suuri. Meidän vuosikurssilta noin 3/4 pääsi ensimmäisessä tentissä kurssista läpi. Oma ja monien muidenkin kurssikavereiden ajatus tästä on ehkä kurssin haastavuuden sijaan kurssin ajoitus myöhään keväällä, kun takana on jo pitkä ja rankka opiskeluvuosi ja motivaatio istua lukemassa tenttiin ei ole enää kovin suuri. Tätäkin asiaa yritetään uuden lakanan perusteella jo seuraavana keväänä ratkaista muokkaamalla tuotantoeläinblokin luentojärjestystä.  Uusintoja toki aina järjestetään, mutta klinikkavuonna tulisi kaikkien nelosvuodenkin tenttien olla suoritettu jouluun mennessä, tai klinikkavuosi voi katketa kesken kaiken. Uusintoihin lukeminen voi olla aika haastavaa muutenkin hektisen klinikkavuoden keskellä, joten suositeltavaa on yrittää läpäistä tentit kertaheitolla.

Tulevaisuuden tuotantoeläinlääkärit 1/2

Keväästä tuntuu jälleen olevan ikuisuus ja toinen rotaatiokin on jo yli puolivälissä. Tähän vuodenaikaan pimeys vain lisääntyy ja päivien valoisat osuudet jäävät sairaalan sisätiloissa touhutessa lähes näkemättä. Saaren jaksoilla pääsee autossa istuen näkemään edes tasaisen harmaan pilvimassan verhoamaa taivasta, samoin ehkä Hevossairaalassa tai Pieneläinsairaalassa ontumatutkimuksia ulkona tehtäessä. Jaksaminen alkaa olla taas koetuksella, mutta onneksi päivien sisältö on ollut sentään lähes poikkeuksetta mielenkiintoista ja inspiroivaa. Aikaa ottaisin lisää jokaiseen vuorokauteen, jos sitä jostain vain saisin.

Maalis-huhtikuun taitteessa heti Lisääntymistieteen tentin jälkeen alkoi puurtaminen Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen parissa. Tämä kokonaisuus piti sisällään Siipikarjan, kalojen, turkiseläinten ja mehiläisten terveyden ja sairaanhoidon, Sikojen terveyden ja sairaanhoidon sekä Märehtijöiden terveyden ja sairaanhoidon. Kirjoittelen näistä taas pari erillistä postausta, että saan joskus jotain julkaistuakin.

Ensimmäisestä osuudesta eli turkis- ja riistaeläimiä, mehiläisiä, siipikarjaa sekä kaloja koskevista luennoista pääsi läpi osallistumalla 70 %:iin luennoista (luentoja yhteensä 4 päivänä) ja  kirjoittamalla kustakin aihealueesta mielestään kolme tärkeintä asiaa ja palauttamalla tämän teoksen, mutta myös tenttiminen oli mahdollista. Sikaosuudessa luennot olivat pääsääntöisesti vapaaehtoisia, mutta parina iltapäivänä oli pakollisia demoja tai harjoitustehtäviä sekä yhtenä aamupäivänä pakollinen tehtävien purkutilaisuus. Märehtijäosuuden luennot olivat myös vapaaehtoisia, mutta muutama tehtävien tekemiseen tai purkuun käytetty iltapäivä oli pakollinen. Sika- ja märehtijäosuudesta oli omat tenttinsä, sikatentti heti pariviikkoisen sikaosuuden päätteeksi ja märehtijätentti neliviikkoisen märehtijäosuuden lopuksi.

Pimeyden keskellä on ihana muistella mennyttä kesää, melkein yhtä vihreäähän ulkona yhä on.

Opinto-oppaamme on nykyisin (ja on ollut kyllä jo tovin...) enää Weboodin syövereissä, eikä Kliinistä tuotantoeläinlääketiedettä koskevia osaamistavoitteita ollut siellä listattuna. Tässä joskus aiemmin tallentamani opinto-oppaan tavoitteet Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaanhoidolle (sisältö lienee pääpiirteissään vuodesta toiseen aika sama ja ainakin näistä asioista meille luennoilla puhuttiin):

Opiskelija

• osaa selostaa tuotantoeläinten yleistutkimuksen kulun ja kertoa normaaliarvot 

• osaa nimetä sairauden tyypillisten oireiden ja löydösten perusteella 

• osaa listata tavallisimpien sairauksien oireet, tutkimusmenetelmät ja hoitovaihtoehdot, sekä kertoa hoitojen farmakologiset perusteet 

• osaa selittää tavallisimpien sairauksien etiologian, patogeneesin ja ehkäisymenetelmät 

• hallitsee ja osaa kertoa tavallisimpien kirurgisten toimenpiteiden kulun 

• osaa havainnoida eläimiä, tuotantoympäristöä ja erilaisia raportteja, tehden niistä johtopäätöksiä yksilö- ja karjatasolla 

• osaa selittää kansallisen eläinten terveydenhuoltotyön tavoitteet ja työvälineet 

• osaa yhdistää kliiniset sairaudet laajempaan kokonaisuuteen ja neuvoa ennaltaehkäisyssä sekä osaa tehdä Naseva- ja Sikava-käynnin

Ensimmäinen luentomme käsitteli turkiseläinten sairauksia. Kertasimme turkiseläinten tuotantokiertoa, eri lajeja ja niiden värimuunnoksia ja kävimme läpi eri lajien tyypillisiä sairauksia. Kuten usein sioilla, myös turkiseläimillä hoidot ovat pääosin massalääkityksiä isoille eläinryhmille. Turkiseläintilat sijaitsevat maantieteellisesti pääsääntöisesti Pohjanmaalla, joten jokaiselle meistäkään ei välttämättä tule kovin paljon turkiseläimiä uralla vastaan. Kuten mitä tahansa muutakin eläintä, myös turkiseläimiä eläinlääkärin on osattava hoitaa riippumatta siitä, mitä itse kyseisestä elinkeinosta ajattelee. Riistaeläinten luennolla puhuimme Suomen merkittävimmistä riistaeläimistä, niiden määristä, ilmastonmuutoksen vaikutuksesta niiden elinolosuhteisiin, tärkeimmistä taudeista varsinkin eläinlääkärien roolin kannalta sekä hieman myös luonnonvaraisten eläinten hoitamisesta.

Kuva minkeistä eräältä EKY:n järjestämältä turkistarha-exculta, jossa kuvaaminen oli sallittua.

Mehiläisten ihmeelliseen maailmaan meitä opasti peräti kokonaisen päivän verran myös eläinlääkärinä toimiva mehiläishoitaja. Kävimme läpi mehiläisen, ampiaisen, kimalaisen ja erakkomehiläisen eroja, mehiläisyhteiskuntaa ja sen toimintaa, pesän hoitamista sekä mehiläisen vuosikiertoa. Ennen lounastaukoa kävimme vielä kyseisen eläinlääkärin autolla tutkimassa kaikenlaisia mehiläistenhoidossa käytettäviä välineitä, kuten pieniä kirjekuoreen mahtuvia muovikoteloita, joilla mehiläisemoja voi kätevästi lähettää postin mukana ympäri Suomea. Iltapäivällä jatkoimme mm. mehiläistauteihin tutustumista. Tunnetuin ja myöskin merkittävin mehiläistauti on esikotelomätä, joka voi tulla ainakin virkaeläinlääkäreinä toimiville vastaan. Mehiläispäivä oli mielenkiitoinen ja tarpeellinen, sillä aika harva kai osaa ajatellakaan, että myös mehiläiset voivat kuulua eläinlääkärin laajaan lajikirjoon!

Siipikarjasta luennoitiin kaksi aamupäivää. Kävimme läpi tuhat ja yksi eri siipikarjatautia, joilla lähes kaikilla on joku useimmiten englanninkieliseen nimeen perustuva, tyypillisesti kolmikirjaiminen lyhenne ja nämä kaikki lyhenteet oireineen olisi sitten hyvä hallita keskusteltaessa toisten eläinlääkärien ja tuottajien kanssa. Puhuimme siipikarjan terveydenhuollosta, tuotantorakenteesta, valvonnasta, erilaisista tilakäynneistä, ongelmanselvittelystä sekä tautisuojautumisen tärkeydestä tiloilla. Onneksi olemme päässeet harjoittelemaan lintujen avausta jo kolmannen vuoden Broilerpäivämme aikana, sillä ruumiinavauksia hyvin todennäköisesti pääsee tekemään siipikarjatilalle eläinlääkärinä eksyessään. Ongelmanselvityskäynneillä ruumiinavauksista voi paljastua vaikka mitä hyödyllistä ja mahdollisiin jatkotutkimuksiin tarvittavia näytteitä esimerkiksi elimistä voi olla helpompi lähettää eteenpäin kuin kokonaisten lintujen ruhoja.

Strutsin luuranko, kuva Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä.

Kalaluentoja oli kahden iltapäivän verran ja niissä aluksi ensin kertailtiin kalanviljelyn perusteita. Kalanviljelylaitokset näytteenottoineen voivat tulla jo kandikesänä tutuksi sopivalle alueelle töihin osuessaan. Siipikarjan tavoin kaloillakin on liuta tautilyhenteitä, jotka olisi hyvä osata ja myös kaloilla ruumiinavauksista voi olla apua ongelmatilanteita ratkottaessa. Jos ei kovin monesti ole kaloja elämänsä aikana esimerkiksi perannut, kannattanee vilkaista edes pikaisesti kalojen anatomiaa jostain ennen ruumiinavauksen suorittamista, ettei kalanviljelijöiden edessä päästele kovin montaa sammakkoa suustaan. Kalojen elinympäristön eli veden takia monet taudit leviävät helposti. Sairaan kalan erottamiseksi terveistä on oleellista ymmärtää, miten terve kala käyttäytyy ja mikä on epänormaalia käyttäytymistä. Onneksi Suomessa on muutamia Eviran kala-asiantuntijoita, joille voi soittaa kun sormi menee suuhun ja oma kalaosaaminen loppuu kesken.


Sikojen ja märehtijöiden osuuteen palailen taas ehtiessäni. Sitä ennen (ja tulevaisuudessakin) suosittelen seuraamaan todennäköisesti vähän tiiviimmin päivittyviä vuosikurssimme Mysteerikandien kandikuulumisia Yliopistollisen Eläinsairaalan Facebookista. Näistä kuulumisista löydän itsekin hyvinkin tuttuja ajatuksia tämän vuoden sisällään pitämästä arjesta.. ;)

Learning begins at the end of your comfort zone

Ihanaa syksyistä viikonloppua täältä klinikkavuosikiireen keskeltä! Ensimmäiset rotaatiot on viimeistä viikkoa vaille suoritettu ja sitten kierto alkaakin taas alusta pääsääntöisesti jo edellisestä rotaatiosta tutuissa paikoissa. Kohta on siis jo 8 viikkoa klinikkavuotta lähes huomaamatta takana ja enää kolme 8 viikon pakettia jäljellä. Kaikesta oppimastani huolimatta alkaa jo vähän kauhistuttaa ajatus ensi keväästä ja kesästä, jolloin pitäisi osata toimia itsenäisesti praktiikassa. Onneksi klinikassa on päässyt tekemään paljon asioita, joten eiköhän sitä rutiinia ja varmuutta ala vähitellen kertyä eikä ensi kesäkään jännitä enää niin paljon.

Osuin joskus kesällä oikeaan aikaan tv:n ääreen ja näin jonkun jakson ohjelmasta "Matkalla eläinlääkäriksi", jossa seurataan muutamien eläinlääkäriopiskelijoiden viimeisiä opiskeluhetkiä rapakon toisella puolella. Vaikka opintojen rakenne meillä Suomessa eroaa jonkin verran Yhdysvaltojen eläinlääkiksestä, tuntemukset opiskelijoiden välillä ovat ilmeisesti hyvinkin samankaltaisia. Näin klinikkavuoden edetessä on jatkuvasti joutunut olemaan omalla epämukavuusalueellaan, mikä on oppimisen kannalta oikeastaan välttämätöntä. "Life begins at the end of your comfort zone" voidaankin näin eläinlääkäriopiskelijan näkökulmasta muuttaa helposti muotoon "learning begins at the end of your comfort zone". Kun joutuu haastamaan itseään ja omia hataria muistikuviaan, syntyy vähitellen toistojen myötä pysyvämpiä muistijälkiä ja tapahtuu oppimista.

Epämukavuusalueella toimiminen on varmasti monelle meistä turhauttavaa, kuten joku kanssasisar osuvasti jenkkiohjelmassa kuvasi. On epämiellyttävää, kun haluaisi osata jonkin asian, mutta käytännössä ei vain osaa, koska ei ole harjoitellut sitä tarpeeksi. Käytännön toimia ei vain opi muuten kuin sinnikkäästi yrityksien ja erehdyksien kautta tekemällä samoja asioita uudelleen ja uudelleen. Uusien asioiden keskellä olo tuntuu usein todella epävarmalta ja toki kädetkin alkavat täristä kesken toimenpiteen. Pitää muistaa hengittää syvään ja käyttää aivojaan, kysyä neuvoa eläinlääkäreiltä tai eläintenhoitajilta, joiden pelkkä läsnäolokin toimii monesti riittävänä tukena kokemattomalle kandille. Välillä tilanteista selviää voittajana, välillä pitää nöyrtyä ja myöntää tappionsa ja yrittää seuraavalla kerralla taas uudelleen.

Kesän pelihetkistä on riittänyt energiaa aina näihin syyspäiviin saakka 💛

Ajoittain on taas ollut havaittavissa suurta väsymystä kaiken kiireen ja stressin keskellä, mutta olen huomannut vähitellen osaavani ottaa iisimmin ja tyytyväni siihen, että en mitenkään voi heti alusta saakka osata kaikkea. Ihmismieli jotenkin kummasti muistaa aina kaikki epäonnistumiset, mutta ei välttämättä olisi hassumpi ajatus pitää klinikkavuoden aikaisista onnistumisista jonkinlaista päiväkirjaa, jotta huomaisi miten paljon asioita jo todella osaa tai on saanut onnistumaan. Positiivisuudella oppii niin paljon paremmin kuin murehtimalla kaikkea sitä, mitä ei osaa. Toisaalta nimenomaan epäonnistumisten myötä vähitellen oppii! Meillä eläinsairaalassa on kuitenkin todella turvallinen ympäristö epäonnistua, kun ympärillä on aina apuna olevia osaavia ihmisiä, joten esimerkiksi potilailla ei ole sairaalassa mitään hätää. Itse ajattelen ennemminkin niin, että on paljon parempi harjoitella tällaisessa ympäristössä perustoimenpiteiden tekemistä kuin sitten ypöyksin jossain hornan tuutissa, jossa kuitenkin olet se ainoa eläinlääkäri, joka eläintä voi siinä tilanteessa auttaa. Välillä toivoisi että omistajatkin tämän ymmärtäisivät, onneksi suurin osa ymmärtääkin.

Viimeisten viikkojen kuumin puheenaihe niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin keskuudessa on tietenkin ollut Yliopistollisessa eläinsairaalassa kuvattu/kuvattava tv-sarja Yliopistollinen eläinsairaala, joka tulee torstaisin Tv2:lta kello 20.00. Areenassa sarjasta oli katsottavissa jo viisi jaksoa, jotka ainakin itse heti ahnehdin ja aloin odottamaan seuraavia. Kamerat pyörivät vielä ainakin jonkun aikaa tänä syksynä sairaalassa kuvaamassa mielenkiintoisia potilastapauksia ja jaksoja on luvassa peräti 40. Jaksoissa vilahtaa paljon tuttuja ihmisiä ja toimenpiteitä. Kandin näkökulmasta jaksot ovat monesti aika opettavaisia, kun yrittää miettiä päässään, mitä itse tekisi missäkin tapauksessa. Välillä (näin sairaalassa pyöriskelevän näkökulmasta) jaksoja on leikattu hieman hassusti eivätkä jaksoon päässeet pätkät kerro koko totuutta tapauksesta (tietenkään, ohjelma on kuitenkin vain puolituntinen) ja kommentaattorien (niiden, jotka eivät ole sairaalan väkeä vaan ilmeisesti tuotannon puolelta tulevia eläinlääketiedettä tuntemattomia ihmisiä) suusta saattaa lipsahtaa vähän outoja tai vääriäkin kommentteja, mutta mielestäni ohjelma on oikein kivasti toteutettu. On kyllä tosi kivaa katsottavaa, mutta niin meidän opiskelijoidenkin kuin henkilökunnankin työ- ja opiskelurauhan puolesta toivon silti hieman, ettei sairaalassa jatkuvasti olisi eri kuvausryhmiä kuvaamassa.


Kuten blogin hiljaiselosta on ehkä voinut päätellä, on klinikavuosi tuonut mukanaan sen verran paljon kiirettä, että saa nähdä miten ehdin tätä jatkossa päivitellä. Ainakin nyt alkuun on ollut niin paljon kaikkea uutta ja paljon kerrattavaa, ettei aikaa tunnu oikein riittävän ja opiskelu toki on selvä ykkösprioriteettini. Yritän silti jossain välissä raapustella vielä ne pari puuttuvaa nelosvuoden kurssipostausta loppuun ja kertoa aina välissä kuulumisia ja lisää klinikkavuodesta ainakin jollakin tasolla. Harmi ettei tällä hetkellä taida kovin montaa eläinlääkisblogia olla oikein elossa (saa linkkailla kommentteihin jos sellaisia löytyy), mutta ainakin Instagramin puolelta löytyy jonkinlaista aktiivisuutta kiinnostuneille.


Aurinkoista syksynjatkoa kaikille lukijoille!