maanantai 31. elokuuta 2015

Ekan vuoden kirjat

Vuosi sitten syyskuussa pohdiskelin kovasti itsekin, mitä kaikkia kirjoja on järkevä hankkia ensimmäisenä opiskeluvuonna. Kurssikirjoja tosiaan löytyy jonkin verran Viikin kampuksen eri kirjastoista ja suurimmalla osalla kursseista oli ainakin meillä aika hyvät materiaalit. Kirjastosta lainattaessa ongelmaksi saattaa muodostua lyhyt laina-aika, kaksi viikkoa, joten lukemisessa saa olla hyvin tehokas tai sitten pitää nopeasti lainata kirja uudestaan. Osaan kursseista ei puolestaan tarvinnut varsinaisesti kurssikirjoja, sillä materiaali oli muilla tavoilla saatavilla. Jokainen oppii eri tavalla, joten yhtä oikeaa tapaa ei ole olemassa. Osalle meistä varmaankin pelkkä kurssimateriaali riitti, osa puolestaan saattoi hankkia käsiinsä jokaisen kirjan, mitä opinto-oppaassa kurssikirjaksi nimettiin. Osa luennoijista saattaa tehdä "mukavia" kepposia ja tehdä tenttikysymyksensä suoraan kurssikirjoista, joten niiden lukeminen on kyllä ihan hyödyllistä. Luennoilla ei kuitenkaan aivan kaikkia asioita käydä syystä tai toisesta läpi ja yleensä kurssien sisältö perustuu näihin määrättyihin kurssikirjoihin.

Itse sanoisin tärkeimmiksi hankinnoikseni ensimmäisen vuoden opintojen kannalta PDA:n (Physiology of Domestic Animals), Schallerin (Illustrated Veterinary Anatomical Nomenclature) sekä Dycen (Textbook of Veterinary Anatomy). PDA on aika ehdoton fysiologian opintojen kannalta ja sitä tarvitaan useamman kurssin aikana. PDA on hyvin samantyyppinen kuin suomenkielinen Ihminen: Fysiologia ja Anatomia (IFA), mutta tosiaan englanniksi. Mielestäni hyvin selkeää tekstiä, joskin ajoittain PDA tuntuu jopa toistavan vähän itseään. PDA:sta löytyy paljon kuvia ja taulukoita, jotka tukevat hyvin muuta tekstiä.




Schaller on oikeastaan nimensä mukaisesti anatomian hakemisto, eli sieltä löytyy latinankieliset rakenteet takaosassa aakkostettuna ja niiden perusteella voi etsiä sopivan sivun, jolta löytyy selventävä kuva tai kuvia kyseisestä anatomian rakenteesta sekä mahdollisesti lyhyt englanninkielinen selostus rakenteesta. Kirja on myös jaoteltu eri ruumiinosien mukaan, eli eturaajaan liittyvät rakenteet ovat peräkkäin, takaraajaan liittyvät peräkkäin jne. Schallerin kuvat ovat mustavalkoisia eivätkä aina kaikkein selkeimpiä mahdollisia, mutta anatomisia rakenteita on listattu jopa enemmän kuin itse kursseilla käymme läpi. Todella paljon yksityiskohtia siis. Schallerissa on myös hyvää se, että siellä on kerrottu ne eläinlajit, joilla kyseinen rakenne esiintyy. Nämä anatomian erot tulevat jo varsinkin luuopissa ensimmäisenä vuonna vastaan, ja ne on syytä osata, jotta tunnistaa minkä eläinlajin luista on kyse niitä käsiteltäessä.

Dyce ei ole ehkä kielellisesti omasta mielestäni kaikista selkein ja sen lukeminen saattaa olla jopa puuduttavaakin. Kuvat ja anatomian rakenteet siinä on kuitenkin mielestäni kuvattu hyvinkin selkeästi, ja se toimii hyvin yhdessä Schallerin kanssa anatomian opinnoissa. Tekstissä häiritsee se, että anatomian rakenteet on kirjoitettu englanniksi eikä latinaksi, vaikka toki englanninkielisten termien kääntäminen latinaksi on useimmiten suhteellisen helppoa. Lukemista se kuitenkin hidastaa ja moni tekeekin kirjaan merkintöjä latinaksi lukemisen sujuvoittamiseksi.




Dissektiosalissa on käytettävissä Dycen ja Schallerin lisäksi vino pino muitakin anatomian opuksia, kuten Evansin & de Lahuntan Guide to the Dissection of the Dog sekä Königin Veterinary Anatomy of Domestic Mammals, joista löytyy paljon selkeyttäviä kuvia. Nekin voivat olla erittäin hyödyllisiä opiskelun kannalta, mutta itse ainakin pärjäsin Dycen ja Schallerin voimin.

Anatomian ja fysiologian opusten lisäksi voi olla järkevä hankkia myös histologian piirtelyissä hyödyllinen Rossin ja Pawlinan Histology, sillä histologiaa kuuluu vuoden aikana melkeinpä jokaisen kurssin sisältöön. Albertsin ym. Essential Cell Biologya puolestaan tarvitaan Soluissa ja kudoksissa, Solun aineenvaihdunnassa, Solu- ja molekyylibiologiassa sekä Lisääntymisessä ja homeostaasissa. Näitä saa yleensä suhteellisen edullisesti ostettua vanhemmilta opiskelijoilta ja varmasti useimmat näistä kirjoista voi sitten kaupitella myöhemmin seuraavien vuosien varsoille, kun ei niitä enää itse koe tarvitsevansa.

Lisäksi Saundersin anatomian flash cardsit (Veterinary anatomy flash cards) saattavat auttaa opiskelussa, mutta sekin varmasti riippuu opiskelijasta. Näissä korteissa on paljon ensimmäisen vuosikurssin ulkopuolistakin tietoa, mutta uskoakseni niistä voi olla hyötyä myös myöhemmillä kursseilla. Kortit on jaettu ruumiinosien mukaan ja niissä voi olla esimerkiksi luihin, hermostoon, verisuoniin tai imusolmukkeisiin liittyviä termejä. Toisella puolella on siis kuva numeroineen ja toisella puolella vastaukset kysyttyihin rakenteisiin.




Anatomian perusteosten tieto tuskin enää vanhenee, joten jonkinlainen anatomian kirja kannattaa ehkä hyllyynsä mahduttaa. Nykyisin toki netistä löytyy varmaankin kaikki mahdollinen, kunhan vain osaa hakea, mutta itse etsin mieluiten anatomisia rakenteita vanhoista kunnon kirjoista!


sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kesälaitumilta koulun penkille

Kesäloma (sikäli kun sitä lomaksi voi edes kutsua) alkaa vedellä viimeisiään ja ensi tiistaina alkaa sitten toinen eläinlääkisvuosi. Luvassa on eittämättä tuhteja paketteja varsinkin bakteerien ja virusten parissa, joten kovaa pänttäämistä on taas luvassa. Syksyn ensimmäisiä kursseja on Eläinten kliininen ravitsemustiede, jossa käymme eri eläinlajien ravitsemusta läpi. Samaan aikaan pyörivät myös ruotsin kieliopinnot. Mitenhän sitä taas malttaa jaksaa istua luennoilla kesän jäljiltä?




Vau, toinen vuosi! Hienoa päästä sanomaan se, sillä edelleen tämä tuntuu niin epätodelliselta. Aika on todella mennyt nopeasti, vastahan sitä vuosi sitten oli aloittanut orientoivalla viikolla opinnot! Kiva päästä myös taas näkemään kaikkia kurssikavereita ja kuulla, mitä kaikkea kukin on kesän aikana ehtinyt touhuta!