Ensikosketus Saareen

Ennen joululoman alkua ehdimme saada opiskelijahaalarit itsellemme. Lomalla on sopivasti aikaa pistellä neulalla sormeensa jo kertyneitä haalarimerkkejä ommellessa! Haalarivastaavilla onkin riittänyt syksyn aikana hommaa sponsoreita hankkiessa, mutta uurastus on vihdoin palkittu. Haalarit näyttävät kovin tyhjiltä ja karuilta vielä toistaiseksi, mutta eiköhän siihen tule muutos hyvinkin nopeasti. Ainakin haalarimerkkejä on ollut tyrkyllä yhdessä jos toisessakin tapahtumassa.

Vielä viimeisellä opiskeluviikollamme lähes koko vuosikurssimme pääsi nauttimaan Vetcaren tarjoamasta jouluruokailusta Viikin Gardeniassa tropiikin tuoksussa. Ruokailun jälkeen kuuntelimme hetken Vetcaren yritysesittelyä sekä tuotteiden esittelyä ja kuulimme jokusen todellisen potilastapauksenkin hoitamisesta. Paras osuus oli kuitenkin esityksen lopuksi, kun saimme käsiimme ensimmäiset ikiomat stetoskooppimme. Tämän osuuden jälkeen oli vuorossa vuosikurssimme omat pikkujoulut, jossa ahtauduimme Kuopioon syömään, juomaan ja juoruilemaan.

Vetcare-infon antia, tuote-esitteitä

Lukukauden viimeinen päivä sisälsi ohjelmaa Saaren tuotantoeläinsairaalassa Mäntsälässä, jonne suurin osa porukasta saapui kahdella bussilla Viikistä. Vuosikurssi oli jaettu neljään ryhmään, joissa pyörimme koko päivän kuunnellen luennointia Saaren klinikkatyöskentelyyn ja opiskeluun liittyen, lehmiä maalaten sekä Saarella olleeseen Joulumaahan vapaasti tutustuen.  Luennointiosuuksissa kuulimme mm. että saamme viettää jo kolmantena vuonna viikon tuotantoeläinsairaalassa. Tämä on ilmeisesti aika uusi juttu vielä, eikä kauhean moni muu vuosikurssi ole päässyt näin aikaisin Saarelle. Varsinainen klinikkaopiskelu Saarella on sitten tosiaan vasta viidentenä vuonna, joten tämä kolmannen vuoden viikko toimii hyvin pienenä maistiaisena meille! Klinikkavuoteen on nyt myös mahdollista sisällyttää muistaakseni parin viikon reissu Pohjanmaalle paikallisen eläinlääkärin matkaan. Tämä siksi, että sikatiloja ei juuri Mäntsälän alueelta löydy, ja tuotantoeläinpraktiikkaan suuntaaville myös sikakokemuksien kerryttäminen on erittäin hyödyllistä. Tosi hienoa, että kyseinen eläinlääkäri on suostunut ottamaan opiskelijoita ohjaukseensa! Kuulemma viime vuonna näitä innokkaita sikailijoita oli parisenkymmentä. Toivottavasti mitään mullistavaa ei tapahdu ennen omaa klinikkavuottamme, ja tämä mahdollisuus on edelleen meillekin tarjolla.

Kuulimme myös tuotantoeläinlääkärin varsin käytännönläheisen näkökulman työelämästä. Rankalta kuulosti tulevaisuus päivystysten parissa, mutta varmasti se on myös tietyllä tapaa antoisaa. Pääsimme myös pohtimaan eläinlääketieteen opiskelun erityispiirteitä sekä miettimään, millainen fiilis syksystä on jäänyt ja millaisia pelisääntöjä esimerkiksi ryhmätyöskentelyssä tarvitaan. Pakko vaan sanoa, että kyllä meillä on hyvä porukka ja on kyllä hienoja ajatuksia tulevilla kollegoillani jo nyt!

Ensimmäinen oma stetoskooppi, kiitos Vetcare!

Edellisenä päivänä saadut stetoskoopit pääsivät käyttöön kuunnellessamme lehmien pötsi- ja sydänääniä. Pötsiäänien kuvailtiin kuulostavan ukkoselta tai myrskyltä ja siltä se kieltämättä vaimeasti kuulostikin. Perehdyimme lisäksi joihinkin tärkeisiin rakenteisiin, joista kaikkiin emme ole edes opintojen puolesta muuten ehtineet tutustua. Sormiväreillä maalasimme lehmiin esimerkiksi luita, sektion avausviillon sekä juoksutusmahaleikkauksen avauskohdan, imusolmukkeita, joitakin injektiokohtia ja muitakin tärkeitä rakenteita. Digitalis-pulssiakin pääsi lehmältä kokeilemaan hyvin, mutta hevosella sitä ei normaalisti juuri tunnu. Lähinnä jos jotain on vialla, hevosen digitalis-pulssi tuntuu. Lehmien parissa käytetty aika jäi parhaiten mieleen sen käytännöllisyyden takia, mutta toki päivän anti oli muutenkin mielenkiintoista.

Tämä viimeinen päivä oikeastaan tuntui kruunaavan syksyn opinnot. Kovasti nämä käytännönläheiset työt kiinnostavat ja motivoivat myös teorian opiskelussa. Paljon asiaa on ehtinyt tulla syksyn aikana, eikä varmasti kaikki tieto ole pysyvästi päähän jäänytkään. Jo tässä vaiheessa on tullut hyvin selväksi, että on aivan mahdotonta muistaa kaikkea. Ihan niin kuin meille orientoivalla viikolla sanottiinkin. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse olla yli-ihminen, vaan tärkeät asiat kertautuvat kyllä opintojen aikana ja osan voi aina tarkistaa uudelleen kirjoista. Omat kiinnostuksenkohteet ovat vain saaneet vahvistusta entisestään ja olen aika varma oman tulevaisuuteni näkymistä. Toki aina meitä jaksetaan muistutella siitä, että vaikka miten varmana pitää omaa tulevaa työtehtäväänsä, mieli voi hyvinkin kuuden vuoden aikana vielä muuttua. Aika näyttää miten käy ja edelleen avoimin mielin suhtaudun kaikkeen tulevaan. Onneksi ei vielä tarvitse päättääkään mitään!

Hermot menee...

Viime viikot ovat taas suhahtaneet vauhdilla ohi ja on ollut vaikea löytää sopivaa hetkeä istua alas ja pohdiskella kulunutta syksyä. Toivottavasti pääsykoelukijatkin ovat edes jouluksi malttaneet laskea kirjat alas kädestään ja nautiskelleet vapaa-ajasta. Aivoillekin tekee hyvää välillä hengähtää ja ajatella aivan muita asioita kuin fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa!

Syyslukukauden viimeiset kurssit eivät varsinaisesti olleet helpoimmasta päästä. Neurobiologia oli ehkä tähänastisista kursseista vaativin laajan sisältönsä vuoksi. Toki monet asiat kurssilla olivat selkeitä, mutta oli myös paljon pienempiä yksityiskohtia, joiden oppiminen ei ollut itsestäänselvää. Aiemmilla kursseilla luu- ja lihasopissa kurssit ovat hyvin pitkälti olleet anatomiaa. Neurobiologiassa opiskeltiin samaan aikaan sekä anatomiaa että fysiologiaa, missä on omat hyvät ja huonot puolensa. Toisaalta koen näiden osien tukeneen toisiaan, mutta toisaalta laajojen kokonaisuuksien hallitseminen kerralla toi esiin omat haasteensa. Toki tulevaisuudessa eläinlääkärin on syytä hallita vieläkin laajempia kokonaisuuksia, joten ihan hyvää esimakua tämä raakaan todellisuuteen toi.

Ennen tenttiä pääsimme harjoittelemaan neurologisen tutkimuksen tekemistä joidenkin vuosikurssilaistemme koirilla. Olimme etukäteen tutustuneet mm. videoilta normaaleihin reaktioihin ja vastaavasti myös epänormaaleihin tapauksiin. Neurologinen tutkimus sisälsi potilaan yleistilan, asentotuntoreaktioiden, aivohermojen ja selkäydinrefleksien tutkimisen. Kaikki koirat vaikuttivat yhteistyöhaluisilta, mikä ei toisaalta vastaa välttämättä todellista tilannetta vastaanotolla. Yritän ainakin itse päästä hyödyntämään tuttujeni koiria, jotta neurologisen tutkimuksen tekeminen onnistuisi sitten tulevaisuudessakin.

Neurologisen tutkimuksen lisäksi saimme kurkistella koirien silmiin oftalmoskoopilla. Ajatuksena kuulostaa helpolta, osoitellaan valolla silmään ja tutkitaan silmänpohjaa. Käytännössä se ei ihan niin mennyt. Aika moni onnistui jotain silmästä näkemään, ainakin vilauksen verisuonista, kun tavoitteena oli nähdä näköhermon pää, papilla nervi optici, josta silmään tulevat myös verisuonet. Silmälääkärillä käyneet ihmisetkin varmasti muistavat, että valon osoittaminen suoraan silmään ei tunnu varsinaisesti kovin mukavalta, ja samaa mieltä olivat tutkittavat koirammekin. Moni niistä alkoi liikehtiä levottomasti ja yritti paeta oftalmoskoopilla silmiään osoittelevia eläinlääkärinalkuja. Onneksi tätäkin voi harjoitella myös kotona tai kavereiden eläimillä, sillä oftalmoskooppeja saa lainata. Harjoittelua tämä osuus tarvitseekin!

Kuva: http://veterinaryvision.com/for-veterinarians/clinical-forum/specific-disease-topics/retinal-degeneration-2/

Seuraavan kirjoituksen ajattelin raapustella tämän vuoden viimeisestä "koulupäivästä", jonka vietimme Saaren tuotantoeläinsairaalassa Mäntsälässä. Kyllä sitä päivää olikin odotettu ja oli kiva päästä rapsuttelemaan lehmiä!

Lab rats!

Pari viikkoa on nyt kulutettu labran penkeillä istuen ja pipetoiden milloin mitäkin liuosta. Solun aineenvaihdunta -kurssiin kuuluneet biokemian labrat sisälsivät 7 erilaista työtä, joista ainakin osa tulee tutuiksi myös kliinisessä työssä. Jälleen kerran vuosikurssimme oli jaettu puoliksi ja ensimmäisen viikon toinen ryhmä suoritti labroja aamupäivällä ja toinen ryhmä iltapäivällä, toisella viikolla päinvastoin. Labroihin saimme hienot labratakit Orionilta, jossa pääsimme vierailemaan ja nauttimaan maistuvasta illallisesta. 

Työt olivat melko yksinkertaisia suorittaa, joskin niihin kyllä kannatti perehtyä etukäteen, jos halusi mitään työstä ymmärtää. Työt tehtiin 2-3 hengen pienryhmissä eli kenenkään ei tarvinnut tehdä mitään yksin ja apua sai tarvittaessa kaverilta. Monesti työt tehtiin hyvin nopeasti, eikä aikaa ollut liiemmin miettiä, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu. Yhdestä työstä piti kirjoittaa kirjallinen työselostus, jossa oli tarkoitus pohtia miksi mitäkin reagenssia käytettiin ja mikä meni pieleen työssä ja miksi. Työselostuksen sai tehdä kolmesta vaihtoehdosta. 

Kiitos Orionille labratakkien sponsoroinnista!

Ensimmäiseksi labrakurssilla perehdyttiin pipettien käyttöön ja harjoiteltiin standardisuoran tekemistä ja spektrofotometristä mittausta. Aivan turhaan pääsykokeessakaan ei laimennuslaskuja esiinny, sillä pääsimme heti ensimmäisen labratyön aikana laskemaan tarvittavan laimennoksen määrää ja myöhemmin monissa töissä piti huomioida käytetty laimennus- tai sekoitussuhde. Toisella kerralla määritettiin plasman tai seerumin proteiinipitoisuutta ensimmäisellä kerralla tehdyn standardisuoran perusteella. Määrityksen teimme oikeista, klinikalta saaduista näytteistä, joten pystyimme heti vertaamaan saamaamme tulosta klinikalla saatuun tulokseen. Lisäksi opettaja kertoi lopuksi vähän taustatietoja kunkin pienryhmän potilaasta. 

Kolmannessa työssä eristettiin DNA:ta soluviljelmän soluista ja laskettiin saadun DNA-näytteen pitoisuus. Tässä työssä piti varoa, ettei pipetoinut vahingossa DNA-rihmaa pois putkesta. Neljännessä työssä tarkasteltiin proteiinien denaturoitumista ja liukoisuutta pipetoimalla plasman proteiineja erilaisiin liuoksiin. Proteiinien käyttäytymistä piti seurata ja kertoa, mistä se johtuu. Viidennessä työssä määritettiin seerumin ALAT-aktiivisuutta, joka on ainakin hyvin tärkeä kliinisessä työssä. Seerumissa kun ei normaalisti pitäisi olla juurikaan ALAT-entsyymiä, joten suuri ALAT-aktiivisuus on merkki maksavauriosta. Tämäkin määritys tehtiin oikean potilaan seerumista ja oli mielenkiintoista kuulla potilaiden taustatietoja. Kuudennessa työssä määritettiin seerumin kolesterolipitoisuus spektrofotometrisesti standardisuoraa käyttämällä. Seitsemäs työ oli glukoosipitoisuuden entsymaattinen määritys Spritesta spektrofotometrisesti. Aika monessa työssä siis piti käyttää lukiosta tuttuja laskukaavoja, joten ne on ihan hyvä hallita edes jollain tasolla. 

Ainakin omasta mielestäni labrat olivat ihan mukavaa vaihtelua pelkille luennoille, joilla nyt viimeaikoina olemme taas saaneet istuskella. Työselostuksen kirjoittaminenkaan ei mikään ylitsepääsemättömän vaikea tehtävä ollut. Varmaan aika moni meistä osaa viimeistään nyt pipetoida sujuvasti ja tarkasti ja eiköhän tuo absorbanssin mittaaminenkin melko selväksi tullut. 

Eläinlääkärin etiikka ja eläinsuojelu

Kolmisen viikkoa sitten vuosikurssimme pääsi syventymään eläinlääkärin etiikan maailmaan. Luentoa meille pitivät eläinten hyvinvointitutkimuksiin ja -keskusteluihin usein osallistuneet Laura Hänninen ja Anna Valros. Aluksi kävimme läpi eläinlääkärin etiikkaa ja lakeja eläinlääkärin toimesta, sitten pohdimme eläinetiikkaa. Eläinlääkäreiden toimia säätelevät lait, mutta hyvin pitkälti myös eläinlääkäreiden oma etiikka vaikuttaa toimintaan.

Eläinlääkäreillä on oma "valansa" lääkäreiden tapaan, mutta nimeltään se on vakuutus. Eläinlääkärin vakuutus kuuluu seuraavasti:

Minä N.N. lupaan ja vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta, että minä eläinlääkärinä toimiessani parhaan ymmärrykseni ja kykyni mukaan tunnollisesti täytän ne tehtävät ja velvollisuudet, jotka minulle eläinlääkärinä kuuluvat.

Monella vuosikurssistamme hiipivät kylmät väreet selkäpiissä tätä tekstiä lukiessa ja kuunnellessa. Kuuden vuoden kuluttua nuo sanat tulevat omasta suustamme. Jo nyt teksti tuntuu sisältävän paljon vastuuta ja velvollisuuksia. Miten paljon tuo yksi virke sisältääkään asiaa...

Evira laillistaa eläinlääkärinammatin harjoittajat Suomessa.

Lääkärinvalaan voi tutustua vaikka Lääkäriliiton sivuilla. Lääkärinvalassa sanotaan mm.: "Vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta pyrkiväni lääkärintoimessani palvelemaan lähimmäisiäni ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen." Keskustelimme hieman tähän aiheeseen liittyen luennollamme. Miten määritellään elämän kunnioittaminen? Kunnioitetaanko jo elettyä elämää eikä pitkitetä kärsimystä tarpeettomasti vai kunnioitetaanko pelkästään elämää elämänä, oli se sitten kärsimystä tai ei? Tässä on aika suuri ero ihmis- ja eläinlääketieteen välillä. Koska eutanasian nähdään olevan elämän kunnioittamisen vastaista tämän jälkimmäisen ajatusmaailman ja siten ilmeisesti myös lääkärinvalan mukaan, ei ihmispuolella ainakaan tällä hetkellä pidetä elämän päättämistä lääkäreiden toimesta edes vaihtoehtona. Toki jokaisella on oma arvomaailmansa, joku hyväksyy eutanasian, toinen ei, joku hyväksyy abortin, joku toinen taas ei. 

Entä sitten eläinpuolella? Mielestäni jokaisen vastuullisen eläimen omistajan tai hoitajan pitäisi osata tarvittaessa tehdä se oikea päätös ja päästää eläin tarpeettomasta kärsimyksestä. Eläin ei ole ihminen, sitä ei saa inhimillistää. Rakkaista luopuminen on aina vaikeaa, mutta kannattaa yrittää miettiä asiaa toiselta kannalta. Onko eläimen elämä elämisen arvoista, jos se kärsii koko ajan? Onko minulla omistajana oikeus pitkittää eläimen kärsimystä vain, koska itsekkäästi en halua luopua eläimestäni? Jos eläimellä saattaa olla pieni mahdollisuus selvitä, onko kärsimys tarpeeksi pientä, että kannattaa yrittää? Kannattaako aina yrittää, vai milloin pitää päästää irti? Milloin luovuttaa liian helpolla? Näitä asioita jokainen eläimen omistaja joutuu miettimään ja me eläinlääkäreinä ehkä vielä enemmän.

Jokaisella ihmisellä on oma arvomaailmansa, niin myös eläinlääkäreillä. Opintojemme aikana meidän on tarkoitus pohtia omaa etiikkaamme ja oppia argumentoimaan ja perustelemaan loogisesti omia näkemyksiämme. Luennolla kävi hyvin ilmi, että on hyvä ymmärtää tämä asia. On todella vaikeaa ja käytännössä mahdotonta keskustella ihmisen kanssa, joka uskoo, että hänen oikeansa on todellinen oikea, ja hänen vääränsä on todellinen väärä, vaikka jokaisen ihmisen oma arvomaailma määrittää sen, mikä nähdään oikeana ja mikä vääränä. 

Kävimme läpi etukäteen annetun tehtävän eläinetiikasta, jossa muutamiin kysymyksiin vastaamalla saimme selville millaista oma eläinetiikkamme on. Kumpikin luennoijistamme myönsi, että heidänkin oma etiikkansa on vuosien aikana muuttunut ja niin varmasti käy meillekin. Ihan toivottavaakin on, että ajattelutavoissamme tapahtuu kehitystä ja muutosta jatkuvasti. Vastaamme myöhemmin noihin samoihin kysymyksiin uudestaan ja pohdimme mitä muutoksia on tapahtunut ja miksi. 

Lisäksi herättelimme itseämme vastaamalla kysymyksiin siitä, miten eri eläinlajit kokevat kipua. Tarkoituksena oli arvioida asteikolla 1-10 (1 = kipu on vain refleksi, 10 = kipu aiheuttaa tietoisen kokemuksen) kipukokemuksen tietoisuutta esimerkiksi kastemadolla, hämähäkillä, simpanssilla, naudalla, delfiinillä... Tässä vaiheessa opintoja emme vielä todennäköisesti tiedä kovinkaan paljon kaikkien eläinlajien tietoisuudesta, joten luultavasti myöhemmin opintojen jo edettyä näissäkin vastauksissa on havaittavissa muutosta.

Luento oli kokonaisuudessaan mielenkiintoinen ja herättelevä ja saimme paljon keskustelua aikaseksi. Etiikkaan liittyvät asiat puhututtavat varmasti aina, koska arvomaailmoja on niin monia eivätkä ne lakkaa muuttumasta ja kehittymästä. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa omaa kasvua ja kehittymistä eläinlääkäriksi!

Metaboliaa ja neurobiologiaa

Syksy rullaa kovaa vauhtia eteenpäin. Aika hurjaa ajatella, että opintoja on jo reilut 2 kuukautta takana. Pari kuukautta tuntuu tosi pitkältä ajalta nopeasti ajateltuna, mutta itse elettyä elämää muistellessa se aika on kulunut kuin siivillä. Tuossa sivupalkissa oli jonkin aikaa kysely, johon ihan mukavasti tuli vastauksiakin. Hauska huomata, että joukossa on sekä hakijoita että omia opiskelukavereita. Itsekin olen jokusen kerran vakoillut muutamien vuosikurssilaisteni blogeja, sillä tykkään lukea muidenkin ajatuksia opinnoistamme. Ja hienoa, että lukijoista löytyy myös pääsykoeurakan kanssa painivia hakijoita. Tsemppiä teille kovasti hakuprosessiin! Jos teille tulee mieleen jotain hakemiseen tai opiskeluun liittyviä postaustoiveita, niitäkin saa esittää.

Väliviikon ja lihasopin tentin jälkeen on ollut aika aloittaa perehtyminen solun aineenvaihduntaan sekä neurobiologiaan. Nämä kurssit jatkuvat joululomaamme eli seuraavaan perioditaukoon saakka. Lisäksi tällä viikolla saimme ensimmäisen maistiaisen eläinlääkärin etiikasta ja eläinsuojelusta.

Tahti on tuttuun tapaan aika tiivis ja asiaa on todella paljon. Solun aineenvaihdunnassa on parin viikon aikana käyty läpi aminohappoja, peptidejä, katalyysiä, biosynteesiä, hiilihydraatteja, nukleiinihappoja, rasvahappoja, lipidejä, kalvoja, termodynamiikkaa, kalvokuljetusta, metaboliaa, glykolyysiä, pentoosifosfaattireittiä ja glukoneogeneesiä. Luennot eivät ole pakollisia, mutta niiden aikana voi helposti kysellä epäselviä asioita. Luentojen lisäksi on ryhmätöitä ja laboratoriotöitä, jotka ovat pakollisia. Ryhmätöissä käydään läpi luentoihin liittyviä kysymyksiä ja käydään läpi niihin liittyviä vastauksia. Labratyöt alkavat vasta myöhemmin, mutta niissä määritetään mm. plasman ja seerumin proteiineja, seerumin ALAT- eli alaniiniaminotransferaasiaktiivisuutta, seerumin kolesterolia sekä Spriten glukoosipitoisuutta.

Solun aineenvaihdunta -kurssista kerrotaan opinto-oppaassa seuraavaa:

Opiskelija

• tunnistaa solun keskeiset molekyylit (makromolekyylit ja pienemmät yhdisteet) ja ionit sekä osaa selittää niiden ominaisuudet 
• osaa selittää bioenergetiikan, biologisten reaktioiden ja entsyymikatalyysin perusperiaatteet 
• tunnistaa solun keskeiset aineenvaihduntareitit ja osaa analysoida niiden välisiä suhteita, huomioiden kudosten erityispiirteet ja aineenvaihduntatilat

Neurobiologiassa on vasta ensimmäinen viikko takana ja olemme perehtyneet keskus- ja ääreishermostoon, hermoston toiminnalliseen morfologiaan sekä aivohermoihin. Näitäkin taitoja tarvitaan praktiikassa sitten tulevaisuudessa, sillä neurologisen tutkimuksen tekeminen kuuluu eläinlääkärin perustaitoihin. Neurologisen tutkimuksen avulla voidaan kartoittaa, millä alueella hermostollinen vika sijaitsee. Neurobiologian luennoilla ei ole läsnäolopakkoa, mutta asioiden ymmärtämiseksi luennoilla on kyllä todella hyödyllistä käydä. Luentojen lisäksi ohjelmassa on ilmeisesti ryhmätöinä suoritettava neurologinen tutkimus ja oftalmoskopia myöhemmin kurssin aikana.

Neurobiologian kurssikuvauksessa kerrotaan:

Opiskelija 

• hallitsee hermosolun ja keskushermoston rakenteen pääpiirteet 
• pystyy kuvailemaan aivo- ja selkäydinhermojen karkean sijainnin, pääasialliset tehtävät ja kohde-elimet 
• ymmärtää hermostollisen viestinnän perusmekanismit sisältäen sähköisten signaa lien syntymekanismit, johtumisen ja neurokemiallisen välittymisen toisiin soluihin 
• ymmärtää aistielinten ja refleksien toimintaperiaatteet ja näiden merkityksen her moston kliinisten tutkimusten pohjana 
• hahmottaa neurobiologisten tekijöiden merkityksen eläinlajien välisten käyttäyty miserojen taustatekijänä 
• omaa valmiudet ymmärtää hermostoon vaikuttavien lääkeaineiden keskeisimmät vaikutusmekanismit

Sitten kun nämä kurssit on selätetty, on viimeisellä viikolla ennen perioditaukoa vuorossa koko päivän kestävä vierailu Mäntsälään, Saaren tuotantoeläinlääketieteen osastolle. Se taitaakin olla seuraava meille järjestetty kontakti eläviin eläimiin yliopiston puitteissa, sillä pääsemme kuuntelemaan stetoskoopeilla ainakin pötsin ääniä lehmiltä.

Mielikuvaharjoituksia

Tällä hetkellä olen itse toivottavasti ahkerasti opiskelemassa lihaksia, mutta päätin vihdoin julkaista tämän jo aikoja sitten kirjoittamani postauksen. Blogia aloittaessani olin miettinyt tekeväni tästä sellaisen blogin, mistä toivottavasti olisi hyötyä tulevillekin hakijoille. Aina välillä itselleni tuli pääsykoeopiskelun aikana tunne, etten sittenkään ole aivan varma jaksanko tätä hakuprosessia loppuun saakka. Vaikka unelmani oli pääni sisällä todella selkeä, sen saavuttaminen vaati kuitenkin paljon työtä. Toisille on varmaan helppoa painaa täysillä koko projekti loppuun saakka, mutta itselleni ja luullakseni monille muillekin tulee välillä uskon puutetta. Usko omaan osaamiseen ja jaksamiseen horjuu ja se on ihan normaalia. Itse asiassa epävarmuuden tunnistaminen ilmeisesti auttaa korjaamaan omaa työskentelyä paremmaksi ja tehostamaan juuri epävarmuutta aiheuttavan asian opiskelua.

Kuva: http://learning2lovehealthy.files.wordpress.com/2013/01/dreams.jpg

Palataanpa hieman ajassa taaksepäin, omaan hakuprosessiini. Syksyn ja kevään aikana hain lisäboostia motivaatiooni tekemällä erilaisia mielikuvaharjoituksia. Jossain blogissa törmäsin unelmien aarrekarttaan, jonka ideana on siis koota itselle tärkeitä asioita, unelmia, paperille. Aarrekarttaa varten mietitään, millaisena näkee oman tulevaisuutensa ja mitä asioita elämään silloin kuuluu. Kun nämä asiat ovat konkreettisina tavoitteena paperilla, alitajuntakin alkaa toimia saavuttaakseen tavoitteet. Varmasti tämä on monen mielestä huuhaata. Pakko kuitenkin sanoa, että kyllä tässä perää on. Erilaiset mielikuvaharjoittelut kuuluvat monien kilpaurheilijoidenkin elämään. Itselleni tämä toimi hauskana harjoituksena ja sainkin kunnolla miettiä, mitä kaikkea haluan elämältäni. Ja humpuukia tai ei, mikä tahansa unelmani saavuttamisessa auttava asia on tervetullut. Eikä siitä ainakaan haittaa ollut!

Omaan aarrekarttaani googlettelin netistä kuvia. Eläinlääkistä koskeva unelmani oli tietenkin yksi aarteistani. Aarrekartastani ei tullut visuaalisesti kaikkein kaunein mahdollinen, mutta siinä oli itselleni tärkeitä ja merkityksellisiä kuvia ja tekstejä. Printtasin kuvan ja se oli välillä pöydällä vieressäni opiskellessani ja välillä taas kiinnitettynä jääkaapin oveen. Aina aarrekarttaani katsoessani muistin, mitä kohti olen matkalla ja mitä todella haluan.

Aarrekartan tekemisestä ei ole aikaa kuin reilu vuosi ja tähän mennessä olen siis saavuttanut tai lähes saavuttanut noin puolet valitsemistani haaveista. Osa haaveistani on vielä kauempana tulevaisuudessa, kuten eläinlääkärinä toimiminen, mutta olen ainakin muutaman askeleen lähempänä lopullista unelmaani. Uskonkin, että aina pitää unelmoida, aina pitää olla jokin tavoite ja määränpää, jota kohti kulkea. Jos asiaa ei voi konkreettisesti kuvitella edes mielessään, miten siitä voi jonain päivänä tulla edes totta, kun siihen ei usko itsekään?

Toinen käyttämäni mielikuvaharjoitus oli sellainen, missä pohdin normaalia arkipäivääni noin 10 vuoden päästä. Mitä tapahtuu kun herään? Missä olen? Miten päiväni kuluu? Mitä teen työkseni? Mitä/keitä elämääni kuuluu? Mitä harrastan? Mietin hetken ja kirjoitin paperille koko päivän tapahtumien kulun heräämisestä nukkumaanmenoon saakka. Pystyin hyvin kuvittelemaan mielessäni pienetkin yksityiskohdat. Työskentelin eläinlääkärinä ja kuvittelin mielessäni muutaman mielenkiintoisen asiakkaan ja työtehtävän, jotka tulevaisuudessa ovat osa arkeani. Edelleen pystyn kuvittelemaan mielessäni tuon saman päivän ja se antaa varmasti motivaatiota tulevissa opinnoissakin.


Jos joku tulevista hakijoista aikoo kokeilla tai on jo kokeillut näitä harjoituksia, olisi kiva kuulla, onko joku muukin saanut näistä lisämotivaatiota opiskeluun!


Unelmien aarrekartasta löytyy lisätietoa esimerkiksi seuraavilta sivuilta:
http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/itsetuntemus/aarrekartta-viitoita-tie-unelmiisi
http://elearn.ncp.fi/materiaali/kukkasniemis/pofoon/Aarrekartta_tiivistys_080410.pdf
http://www.nicehouse.fi/omahuone/elamanvo/aarre.htm

Myologia ja arthrologia

Taas alkaa yksi opintokokonaisuus olla taputeltu ja lihakset, jänteet ja nivelet pitäisi olla hanskassa. Tentti on tiedossa viikon päästä, kun viimeinen harjoitustyö oli tänään torstaina. Huomennakin saa vielä halutessaan käydä preparoimassa dissektiosalissa ja kerrata rakenteita sekä tarvittaessa suorittaa rästiin jääneitä harjoituskertoja demo-pisteiden toivossa. Seuraava viikko onkin yliopistolla väliviikko, joka tarkoittaa opetuksesta vapaata viikkoa. Ilmeisesti aiemmin väliviikkoa ei ole juurikaan eläinlääkiksessä vietetty. Monelle meistä ykkösistä tämä tarkoittaa lukulomaa, sikäli kun sitä lomaksi voi kutsua. Moni suuntaa kotiseudulleen, jossa saattaa olla lihasten pänttäämisen lisäksi muutakin tekemistä tarjolla.

Harjoitustyöt tuntuvat auttavan kovasti ainakin omaa oppimistani. Kaikki lihakset eivät ole aina niin selkeitä ja helppoja löytää, mutta kun aikansa miettii, alkavat niiden origot (= alkupään kiinnittymiskohta) ja insertiot (= loppupään kiinnittymiskohta) hahmottua. Origot ja insertiot on tärkeä tietää, sillä ne paljastavat lihassyiden supistumissuunnan ja siten lihaksen toiminnon. Liian helppoa tämä ei tietenkään ole, sillä eri eläinlajeilla ei välttämättä samalla lihaksella ole aivan samoja origoja ja insertioita. Esimerkiksi Musculus flexor digitorum superficialis eli varpaiden pinnallinen koukistajalihas koukistaa sekä varpaita että polviniveltä ja ojentaa kinnerniveltä, sillä sen origo on femurissa eli reisiluussa ja insertiot kunkin varpaan phalanx mediassa eli keskimmäisessä varvasluussa (joita on siis maksimissaan kolme). 

Preparointi on ollut mielenkiintoista ja erityisen opettavaista, varsinkin innostuneiden opiskelijoiden, mutta ennen kaikkea myös motivoivien opettajiemme ansiosta. Olemme saaneet ensikosketukset skalpelleihin ja pinsetteihin ja päässeet harjoittelemaan niiden käyttöä. Pienryhmien koko on vaihdellut 3 henkilön porukoista aina varmaankin 7 tai 8 hengen ryhmiin saakka. Isommissa ryhmissä jokainen ei pääse kovin paljon preparoimaan, mutta en ainakaan itse ole tätä ryhmäkokoa vielä kokenut ongelmalliseksi. Toki leikkely on hauskaa, mutta mitään niin haasteellista emme ainakaan vielä ole tehneet, että jatkuvasti olisi pakko olla veitsi kourassa. Ja pääasiahan tässä onkin ymmärtää ja nähdä, miten lihakset sijoittuvat elimistössä. Kaikkiaan preparoinneissa on käsitelty hevosta, koiraa, kissaa ja nautaa (vasikkaa). Kaikkien ei ole mahdollista preparoida kaikkia eläinlajeja, mutta eri lajien preparaatteja on syytä käydä ainakin vilkaisemassa muista ryhmistä juuri noiden lajikohtaisten erojen ymmärtämiseksi.

Opiskeltavia lihaksia on monta, arviolta varmaan noin 150 kpl ja lisäksi on vielä vino pino niveliä ja jänteitä muistettavana. Onneksi asiat on käyty pieninä kokonaisuuksina läpi, muuten olisi aikamoinen sekamelska pään sisällä. Demoissa lihasten nimiä ei välttämättä tarvitse osata, mutta opettajan sanoessa lihaksen nimeltä, pitää tietää mikä lihas on kyseessä, mikä on sen origo, mikä insertio ja mitä lihas tekee. Ryhmästä saa tarvittaessa tukea, jos ei kysytty asia heti tule mieleen, eivätkä demot ole niin piinallisia kuin miltä ne saattavat kuulostaa. 

Party time!

Ensimmäinen kuukausi opintoja on jo takana ja siihen on sisältynyt monenlaista ohjelmaa opintojen lisäksi. Tapahtumista tiedotetaan hyvin paljon sähköpostilla, joten postilaatikko onkin heti ensimmäisten viikkojen aikana suorastaan tulvinut. Tapahtumia on riittänyt joka viikolle, mutta ei onneksi ihan joka päivälle kuitenkaan. Osallistumalla eri tapahtumiin on helppo tutustua toisiin ihmisiin eikä hauskanpidoltakaan yleensä voi välttyä. Bileiden ja erilaisten kissanristiäisten runsaan määrän takia jokainen voi valita oman mielenkiintonsa mukaan itselleen parhaiten sopivat tapahtumat. Aivan jokaiseen tapahtumaan ei ehkä kannata osallistua, koska vuorokaudesta loppuvat muuten tunnit hyvin nopeasti kesken.

Ennen oikean opiskelun aloittamista oli yliopiston avajaiskarnevaalit keskustassa. Tämän tapahtuman ehkä opiskelijoiden kannalta tärkein anti oli eri ainejärjestöjen myymät haalarimerkit. Heti ensimmäisellä viikolla ohjelmassa oli myös Selliappro, joka approjen tapaan tarkoittaa baareissa kiertelyä haalarimerkin saamiseksi leimoja keräilemällä. Selliappron nimi juontaa juurensa Sellistä, joka on siis Suomen Eläinlääkäriliiton tila, jossa EKY järjestää välillä tapahtumia. Samaisella viikolla juhliminen ei suinkaan loppunut approon, vaan loppuviikosta sai nauttia Varsasitseistä eli ensimmäisestä akateemisesta pöytäjuhlastamme. Sitseillä pukeudutaan nätisti, lauletaan, syödään ja juodaan.

Toiseen opiskeluviikoon kuului Ykköstenilta, jossa pienen purtavan ja leikittelyn lomassa sai tutustua vanhempien vuosikurssien ihmisiin.

Kolmannella viikolla EKY:n kerhot esittäytyivät Kerhojen illassa. EKY:n kerhoja ovat siis EHK eli Herrasmieskerho, Eqvet eli hevoskerho, Felis eli kissakerho ja K9 eli koirakerho. Kerhot järjestävät mm. monia mielenkiintoisia luento- tai seminaaritilaisuuksia sekä muuta ohjelmaa. Myös Varsajaiset eli eläinlääkisläisten fuksiaiset pidettiin tällä viikolla. Varsajaisissa kierrettiin rastirataa ja suoritettiin erilaisia tehtäviä alkaen Viikistä ja päättyen Selliin lahjoen rastinpitäjiä ylimääräisten pisteiden toivossa.

Saturday night fever (hiekkaveistos Korkeasaaressa)

Neljännellä viikolla ohjelmassa oli Eläinlääkäriliiton info, jossa Suomen Eläinlääkäriliitto, Suomen Eläinlääkärilehti ja Eläinlääkäripäivät esittäytyivät. Samalla viikolla oli tiedossa luento "ei-hevosihmisille", joka siis oli kevyttä ja opettavaista vapaamuotoista luennointia hevosten saloihin perehtyen. Ilman juhlimista ei tästäkään viikosta selvitty, sillä ohjelmassa oli ykkösten ja kakkosten yhteiset bileet.

Neljännellä ja viidennellä viikolla IVSA Finland eli kansainvälisen eläinlääketieteen yhdistyksen Suomen porukka järjesti ompeluillat IVSA:n jäseniksi liittyneille varsoille eli kirurgian saloihin tutustuminen alkoi! Univet- infossa puolestaan saimme kuulla kyseisen eläinlääkäriasemaketjun esittelyä toiminnastaan ja tulevaisuudennäkymästään.

Lisäksi tähän mennessä on ehtinyt olla jokunen eläinlääkiksen speksin kokoontuminen, sillä eläinlääkis aikoo järjestää ihka-ensimmäisen oman speksinsä! Tiedossa on siis tanssilla ja musiikilla höystettyä opiskelijateatteria. Ylioppilaskunnassa eli HYY:ssä vaikuttamaan pääsee vaikkapa HELP:in kautta eli oikiksen, lääkiksen, hammaslääkiksen ja eläinlääkiksen yhteisessä edustajistossa. HELP:in toimintaan pääsi tutustumaan niin sitsien kuin info- illankin muodossa. Syyskuun ohjelmistoon kuului myös NVM eli Nordiska Veterinär Mästerskapet eli Suomen, Ruotsin ja Norjan eläinlääkisten väliset enemmän ja vähemmän leikkimieliset yleisurheilukilpailut. Tänä vuonna NVM järjestettiin Ruotsissa.

Näiden lisäksi toki löytyy muutakin ohjelmaa, esimerkiksi joka viikko EKY:llä on oma sählyvuoro ja järjestetäänpä yhteisiä koiranlenkityksiäkin pitkin Viikkiä. Varsamarkkinoilla kukin varsa sai itselleen oman oriin tai tamman kakkosvuosikurssilaisista. Omalta tammalta tai oriilta voi kysellä vaikkapa neuvoja tai vinkkejä ja ostaa tarvittavia kurssikirjoja. Liikuntatuutorikin saattaa aina silloin tällöin keksiä erityisesti varsoille suunnattua ohjelmaa!

Tässäkään ei varmasti ole kaikki mahdollinen järjestetty aktiviteetti, mutta ehkä näistä saa jonkinlaisen käsityksen toiminnan monipuolisuudesta. Eri opiskelija- ja ainejärjestöjen järjestämiä approjakin löytyy vaikka muille jakaa, eli alkoholijärjestelmään ei varmasti pääse kertymään liikaa verta.

Pinnan alla

Solut ja kudokset sekä luuoppi pitäisi nyt olla hallussa ja seuraava kokonaisuus sisältää lihaksia, jänteitä ja niveliä. Ensimmäiset pari viikkoa näiden parissa on jo ehtinyt vierähtää (aika todellakin menee nopeasti!) ja olemme perehtyneet perusteisiin sekä lihas- että nivelopin osalta. Lihasfysiologian luennoilla on kerrattu lihassolujen rakennetta ja toimintaa hyvinkin yksityiskohtaisesti.

Opinto-oppaassa Lihakset ja nivelet -kurssista kerrotaan seuraavaa:

Opiskelija

• tunnistaa ja osaa nimetä preparaatista tai kuvasta yleisimpien kotieläinten lihakset ja eri nivelten keskeiset rakenteet
• pystyy osoittamaan lihaksissa ja rakenteissa näkyvät eläinlajien väliset erot sekä määrittelemään minkälaisia lihas- ja nivelrakenteita lajityypilliset liikuntatavat edellyttävät
• hahmottaa lihaksen keskeiset rakenteet ja lihaksen toiminnan periaatteet kudos- ja solutasolla
• osaa työskennellä ja kommunikoida ryhmässä tulevan ammatin huomioivilla tavoilla

Tällä kurssilla läsnäolo on pääasiassa pakollista. Seuraavat viikot vietetään hyvinkin tiukasti dissektiosalissa opetuskäyttöön lahjoitettujen kuolleiden eläinten ja niiden ruumiinosien parissa. Ensimmäisellä viikolla olemme käyneet läpi eturaajan lihaksia ja niveliä, toisella viikolla siirrymme pään ja vartalon lihasten pariin ja kolmas viikko kuluu takaraajan parissa. Vuosikurssi on jaettu puoliksi ja olemme vuoroviikoin joko aamu- tai iltapäivällä harjoitustöiden parissa. Luuopista tuttuun tapaan toimimme pienryhmissä ja preparoimme kyseisen harjoituskerran käsiteltäviä osia. Jokaisen harjoituskerran päätteeksi on suullinen kuulustelu käsitellystä asiasta, jossa ryhmän jokainen jäsen esittää preparoituja rakenteita opettajille. Suullisesta kuulustelusta voi saada lisäpisteitä tenttiä varten eli asioihin kannattaa perehtyä jo ennen harjoitustöitä.

Ensimmäisen viikon aikana olemme saaneet preparoitavaksi niin kissoja kuin hevosten etujalkojakin. Oikeiden eläinten tuomasta oppimismahdollisuudesta on pakko olla todella kiitollinen, sillä kirjojen kuvat eivät selitä rakenteita läheskään samaan tapaan kuin omin silmin oikeista lihaksista katsoen. Vaitiolovelvollisuus tietenkin estää kertomasta kovin tarkasti käyttämistämme eläimistä, mutta on mielenkiintoista huomata jo tässä vaiheessa suurta vaihtelua eri lajien ja jopa eri yksilöiden välillä. Perusrakenteet toki ovat hyvin pitkälle samat, mutta esimerkiksi lihakset asettuvat hieman eri kohtiin eri lajeilla. Ja luonnollisesti hevosella lihakset ovat mittasuhteiltaan kissan vastaavia suuremmat.

Lihasten ja nivelten parissa luuopissa opetellut latinankieliset luiden ja luiden eri osien termit tulevat heti käyttöön, sillä lihakset kiinnittyvät usein juuri eri harjanteisiin, nystyihin ja muihin rakenteisiin. Tahti on tälläkin kurssilla tiivis, joten latinankieliset termit on hyvä osata edes auttavasti.

Pienistä paloista kokonaisuuksiin

Ensimmäiset kolme viikkoa opinnoista alkavat olla takanapäin ja sen myötä ensimmäiset tentit lähestyvät! Solut ja kudokset alkavat olla hiljalleen muistissa ja ehkä luidenkin latinankielisistä nimistäkin jotain jo muistaa. Monista muista opinahjoista poiketen tahti on ollut alusta saakka aika tiivis, mutta pakko on ollakin tulevia kursseja ajatellen. Soluja ja kudoksia on nyt opiskeltu kolme viikkoa ja tentti on sitten neljännellä viikolla. Luuoppia on myös takana kolme viikkoa, mutta ensi viikolla on vielä mahdollisuus omatoimiseen luupreparaattien tutkailuun parina päivänä ja tentti on viidennellä viikolla opintojen aloituksesta.

Lukujärjestyksessä päivät ovat monesti aika väljiä, mutta se ei tietenkään tarkoita sitä, että kaiken "vapaa-ajan" voisi käyttää pelkkään hauskanpitoon. Luennoilla käydään asiat aika nopeasti läpi, joten hyödyllisintä lienee perehtyä itse käsiteltävään asiaan ennen luentoa ja kysellä luennon aikana tarkennuksia epäselvistä asioista. Toki pelkästään luentoja kuuntelemalla tai luentoprujuja lukemallakin varmasti omasta lähtötasostaan riippuen oppii jotakin, mutta hyvän oppimistuloksen kannalta en välttämättä suosittele kokeilemaan. Nämä ensimmäiset kurssit ovat kuitenkin täynnä sitä pohjatietoa, joka myöhemmillä kursseilla on välttämätöntä. Voi olla aika ikävää huomata tulevilla kursseilla, ettei ymmärräkään mitä processus (= uloke) tarkoittaa tai minkälaiseen osaan articularis (= nivelpinta) viittaa. Ja on varmasti ikävää puhua dorsaalisen (= selänpuoleinen) sijaan ventraalisesta (= vatsanpuoleinen) tai sekoittaa carpus (= ranne) ja cranium (= kallo) keskenään diagnooseja tehtäessä.

Solut ja kudokset -kurssilla lähdettiin liikkeelle soluelimistä ja solun rakenteesta. Erilaisista kudoksista perehdyttiin mm. epiteelien, tukikudosten, lihaskudosten ja hermokudoksen sekä lisäksi ihon rakenteeseen, tehtäviin ja uusiutumismekanismeihin. Histologian osuuteen kuului näiden kudostyyppien piirtely ja lyhyt kuvaus eri rakenteiden tehtävistä. Aivan kaikkia rakenteita ei tarvinnut piirtää, osassa riitti pelkkä rakenteen tarkastelu mikroskoopissa.

Luuoppi alkoi lyhyellä latinan oppitunnilla. Pohdimme mihin latinaa tarvitaan eläinlääkärin työssä ja kävimme lyhyesti läpi latinan kielen rakennetta ja ääntämistä. Myöhemmin kävimme läpi substantiivien ja adjektiivien deklinaatioita eli taivutusluokkia. Latina on kieli siinä missä muutkin ja englannin kielessä on paljon sanoja latinasta. Osassa oppikirjoistamme ei ole edes latinankielisiä termejä vaan ne ovat englanniksi, mutta monesti on aika yksinkertaista kääntää sanoja englannista latinaksi. Varsinainen luiden opiskelu alkoi pään osteologialla edeten eturaajan, takaraajan ja vartalon luihin. Pelkkä yksittäisten luiden opiskelu ei suinkaan riitä, vaan monissa luissa on useita aukkoja, kuoppia, uurteita, harjanteita ja ulokkeita. Kaikilla on yleensä oma nimensä ja eri eläinlajeilla nämä rakenteet ja osa luistakin saattaa erota toisitaan. Pikaisella silmäyksellä luuopin monisteessamme on yli 450 latinankielistä rakennetta, jotka tulisi tämän kurssin jälkeen kutakuinkin osata.

Luiden opiskelussa monilla on käytössä anatomian flash cardit, joista on varmasti apua rakenteiden kertaamisessa. Kirjojen kuvat eivät aina ole kovin selkeitä, joten osteologian harjoitustyöt ovat ehdottoman tärkeät oppimisen ja ymmärtämisen kannalta. Harjoitustöissä käydään kunkin harjoituskerran luurakenteet läpi pienryhmissä ja lopuksi vielä opettajan kanssa. Opettajilta saa aina pyydettäessä apua, sillä oikeiden rakenteiden tunnistaminen tässä vaiheessa opintoja on aika oleellista. Moni kanssaopiskelijoistani on sanonut, että harjoitustöissä aika menee kuin siivillä luita ihmetellen. Aikaa yhden päivän harjoitustyökertaan on varattu noin 3 tuntia (lukujärjestyksen mukaan tauot huomioiden oikeasti 4 tuntia, mutta harva poistuu dissektiosalista kesken harjoitustöiden tauolle), mutta usein harjoitustöistä selviytyy hyvin 2 tunninkin aikana turhia hosumatta.

Lisää mielenkiintoa opintoja kohtaan on varmaankin monella herännyt dissektiosaliin mentäessä tai sieltä pois tultaessa, sillä vieressä on patologian sali, jossa monesti onkin ollut kuolleita eläimiä avattavana. Eläinten avaamista on ollut ihan mielenkiintoista seurata sivusta, vaikka siitä onkin vain osan päässyt näkemään. Ennenpitkää pääsemme itsekin osallisiksi dissektioihin.

Soluja, kudoksia ja luuoppia

Ensimmäinen virallinen opiskeluviikko on takana ja nyt on jo hieman päästy opiskelun makuunkin. Eläinlääkiksessä opinnot eivät ihan täysin noudata periodijärjestelmää ja tosiaan tuo lukujärjestys on ihan omanlaisensa. Ensimmäiset kurssimme ovat Solut ja kudokset sekä Luuoppi. Näiden kahden kurssin parissa pakerretaan aina syyskuun loppuun saakka, jolloin molemmista kursseista on luonnollisesti omat tenttinsä. Lisäksi lukujärjestys täyttyy tieto- ja viestintätekniikan (tvt) opinnoilla sekä englannin kieliopinnoilla.

Alkuun on vaikea arvioida, mitä kaikkia kirjoja kannattaa hankkia itselleen. Vanhemmilta opiskelijoilta on onneksi saanut jonkinlaista arvioita kirjoista ja niiden tarpeellisuudesta, mutta jokainen tietysti päättää itse mitä ostaa. Mikäli kaikki kirjat aikoo hankkia uusina, tulee niille aika komea kokonaishinta. Moni vanhemmista opiskelijoista on kuitenkin halukas myymään omia vanhoja kirjojaan ja Facebookissa myyntipalstalla käykin kova kuhina. Kirjastostakin löytyy jonkin verran kurssikirjoja lainattavaksi, mutta mikäli kaikki 70 haluaa lainata samat kirjat, aika huonosti käy. Laina-aika kurssikirjoissa on pari viikkoa, joten ihan koko kurssin ajaksi laina-aikaa ei siis heru.

Ensimmäisten kurssien kirjoja

Opinto-oppaassa Solut ja kudokset -kurssin kuvauksessa kerrotaan näin:

Opiskelija osaa

• selittää solun perusrakenteen
• selittää solun perustapahtumat (solunjakautuminen ja solukuolema), tunnistaa nämä tapahtumat kudosleikkeissä sekä selittää niiden merkityksen kudoksissa
• selittää peruskudosten (epiteeli, tukikudos, hermokudos, lihaskudos) sekä ihon rakenteen sekä tunnistaa nämä kudosleikkeissä
• verrata eri peruskudosten rakenteita ja selittää rakenteiden merkityksiä kudoksen ja elimistön toiminnalle
• käyttää valomikroskooppia itsenäisesti
• selittää keskeisimmät kudosten tutkimusmenetelmät (histologiset perusvärjäykset ja immunovärjäykset)

Solut ja kudokset -kurssiin kuuluu luentojen lisäksi mikroskopointia, joista osa tapahtuu ohjatusti ja osa omatoimisesti. Ohjatussa mikroskopoinnissa on läsnäolopakko. Histologian harjoitustyöt voi suorittaa joko piirtämällä vaaditut rakenteet opetuspreparaateista käsin tai valokuvaamalla mikroskoopin kameralla. Värikynät kannattaa teroittaa valmiiksi. Mikroskoopista tulee tämän kurssin aikana hyvin läheinen ystävä. Tällä kurssilla luennot ovat jo ensimmäisen viikon perusteella olleet hyvin mielenkiintoisia, vaikka aika perusasioista onkin liikkeelle lähdetty. Lisäksi luentoprujut ovat aika kattavat, joten kirjojen hankkiminen ei ehkä ole aivan välttämätöntä.

Solubiologiaa ja histologiaa

Luuopin kurssikuvauksessa sanotaan:

Opiskelija

• tunnistaa ja kykenee nimeämään kotieläinten luut ja niiden tärkeimmät rakenteet preparaateista ja röntgenkuvista
• hahmottaa luiden rakenteen toiminnallisen tarkoituksenmukaisuuden
• tunnistaa kansainvälisen anatomisen terminologian mukaiset luisten rakenteiden nimitykset ja osaa kertoa termien merkitykset omin sanoin
• osaa toimia osana ryhmää

Luuopin kurssilla on sekä luentoja että preparaattiharjoituksia, joista osa on pakollisia ja osa ei. Tällä kurssilla tulee latina varmasti tutuksi! Pääsimme jo ensimmäisellä viikolla hipelöimään luupreparaatteja dissektiosaliin. Dissektiosalista tuli jo pukuhuoneeseen saakka vastaan tuo oma erityinen tuoksunsa... Heikoimpia varmaan hirvittää jo tulevat patologian harjoitukset, mutta onneksi hajuun tottuu aika nopeasti. Luupreparaattien lisäksi on tiedossa röntgenkuvia, joten pääsemme heti alusta saakka opettelemaan niidenkin tulkitsemista. Vaikka latina on monelle meistä aika vierasta, sen oppiminen on todennäköisesti aika helppoa. Latinaa tullaan kuitenkin jatkossa käyttämään jatkuvasti, joten monista muista käyttämättä jääneistä kielistä poiketen se jää mieleen kertautuessaan jatkuvasti.

Luuopissa jonkinlainen kirja on todennäköisesti pakollinen hankinta, koska latinankielisiä termejä on niin paljon. Toki jos latina on entuudestaan tuttua, selviää varmaan hieman helpommalla. Jokaisella eläinlajilla on kuitenkin juuri sille tyypillisiä nimiä luissa ja luiden eri osissa, joten kirjasta on helppo tarkistaa näiden nimet. Eläviin eläimiin pääsemme tutustumaan anatomian parissa vasta myöhemmin, mutta monella vuosikurssistamme on oma eläin, jota käyttää apuna käytännön harjoituksissa. Palpointia onkin hyvä päästä kokeilemaan elävältä eläimeltä mahdollisimman aikaisin ja toki se tekee oppimisestakin mielenkiintoisempaa.

Anatomiaa

Vapaa-aika tulee todennäköisesti seuraavien viikkojen aikana täyttymään hyvin pitkälti latinalla, koska opittavia luita ja luiden osia on paljon!

Pääsykokeeseen pänttääville suosittelen tutustumista eläinlääkiksen opinto-oppaaseen. Sieltäkin saattaa löytyä lisämotivaatiota puurtamiseen ja onhan se aina hyvä tietää mihin sitä on lopulta lusikkaansa työntämässä!

Orientoiva viikko 3/3: vierailukohteet

Orientoivalla viikolla pääsimme tutustumaan paitsi toisiimme ja tuutoreihimme, saimme myös opastetun kierroksen eläinsairaalassa. Pieneläinsairaalan puolella kiersimme muutamilla osastoilla ja väistelimme käytävillä kulkeneita, häntäänsä heiluttaneita potilaita. Meille kerrottiin, että sairaala on tosiaankin opetussairaala, eli tarkoitus on opettaa meitä tulevia eläinlääkäreitä. Pääasiassa sairaala saa kandeista hyvää palautetta, mutta osa lemmikkien omistajista tietysti kokee tämän opetustyön epämiellyttävänä, koska sitä tehdään juuri heidän lemmikillään. Omistajien mielen saa monesti rauhoitettua, kun kerrotaan, että toimenpidettä suorittavaa kandia valvoo koko ajan pätevä professori, joten lemmikki on varmasti hyvissä käsissä. Toimenpidetilanteet rauhoitetaan siten, että omistaja poistuu huoneesta ja opiskelija saa rauhassa ilman ylimääräisiä silmäpareja tehdä tarvittavat toimet opettajansa valvoessa ja neuvoessa vieressä. Ensimmäiset kerrat ovat varmasti stressaavia, ja hätääntynyt omistaja vieressä ei todennäköisesti ainakaan auta ensimmäistä kertaa koiran jalasta suonta etsivää kandia saamaan kanyyliä paikalleen. Kritiikkiä saattaa tulla myös sairaalamaksuista, mutta tässäkin on hyvä muistaa se, että Viikin eläinsairaala päivystää vuorokauden ympäri ja siellä on käytössä aivan uusin tutkimustieto ja -tekniikka ja käytettäviä laitteitakin on enemmän kuin tavallisilla klinikoilla yleensä.

                     

Hevossairaalassa yllätti hevosten määrä, en ollutkaan tajunnut aikaisemmin miten paljon potilaita siellä todellisuudessa onkaan. Viime vuonna hevossairaalassa oli oppaanamme toimineen hoitajan mukaan noin 3500 potilasta. Tälläkin opastetulla kierroksella aika moni karsinoista oli täynnä. Kuten pieneläinsairaalan puolellakin, myös hevossairaalassa on erillinen osastonsa eristetyille eläimille. Näihin viedään ne eläimet, joilla epäillään olevan tarttuvia tauteja tai joilla tiedetään olevan niitä. Yhdellä osastolla on hevosten juoksumatto, jonka avulla voidaan tutkia monia rasituksenaikaista fysiologiaa. Toiveena hevossairaalalla olisi saada rakennettua maneesi lähistölle, jotta hevosten liikettä voitaisiin seurata paremmin myös ratsastettaessa tai juoksutettaessa. Hevossairaalassa käy kerran viikossa kengittäjä, joka hoitaa sairaskengitykset. Kierros oli todella mielenkiintoinen, mutta valitettavasti vuosikurssimme pitää malttaa vielä jokunen hetki odotella ennen kuin pääsemme vitosella eli klinikkavuonna sairaalaan töihin. Ensikosketukset hevossairaalaan on kuitenkin tiedossa jo ensi vuoden puolella varsasitterikurssilla!

Vaikka kierros kokemuksena oli äärimmäisen positiivinen, vastaan tullut eutanasia-potilas sai ajattelemaan. Itkevän omistajan näkeminen sai omankin mielen surulliseksi, vaikka kyseisen tapauksen kohdalla eutanasia oli omistajankin mielestä oikea ratkaisu. Toisaalta on hyvä miettiä näitä ikäviäkin puolia jo tässä vaiheessa, koska eutanasia tulee todennäköisesti jokaisen meidän eteemme vielä joskus.

Toinen orientoivan viikon vierailukohteistamme oli Korkeasaaren eläintarha, johon tutustuimme kahdessa ryhmässä. Pääsimme kyselemään eläintarhan eläinlääkäriltä kysymyksiä ja sen jälkeen saimme vapaasti kierrellä eläimiä ihmettelemässä. Mihinkään erillisiin häkkien "takatiloihin" ei meilläkään ollut pääsyä, sillä niissä eläinten on tarkoitus saada olla aivan rauhassa. Myöskään Korkeasaaren vieressä olevaan villieläinsairaalaan ei näin isoa porukkaa oteta, jottei eläimille synny paniikkia. Jotkut linnut kuulemma saattavat seota monesta ihmisestä, sekä määrän että äänen takia, ja lentää häkin seiniä päin.

Villieläinsairaalaanhan esimerkiksi palokunta tai poliisi voi tuoda loukkaantuneita villieläimiä hoidettavaksi, mutta myös yksityiset ihmiset tuovat löytämiään eläimiä hoitoon. Kaikkia eläimiä ei kuitenkaan voida auttaa. Monille petolinnuille siiven murtuminen on kuolemantuomio, sillä vaikka siiven lastoittaisi ja se luutuisi, se ei toiminnaltaan vastaisi täysin ehjää siipeä eikä lintu pärjäisi luonnossa, sillä vähänkään vaurioituneen siiven takia se ei ehtisi napata saalista kiinni. Toisaalta taas villieläimet on tarkoitus palauttaa sairaalasta luontoon, joten leimautumista ihmiseen ei saa tapahtua. Eläinlääkärin mukaan käytännössä noin 40% villieläinsairaalaan tuoduista eläimistä pystytään hoitamaan ja palauttamaan luontoon. Siksi eläinsairaalassa joudutaankin aika raa'asti punnitsemaan, mitä eläintä voidaan auttaa ja mitä ei. Jos eläintä ei voida auttaa takaisin luontoon, lopettaminen on ainoa keino vähentää eläimen kärsimystä.

Eläintarhan eläinlääkäriltä kysely oli todella mielenkiintoista ja mukaan tarttui paljon uutta tietoa. Ei sitä aina tule ajatelleeksi, ettei leijonaa mennä tuosta noin vain nukuttamaan ja tekemään leikkausta, vaan pelkkä suunnittelukin pitää tehdä todella huolellisesti. Lisäksi monien eläinten häkkeihinhän ei turvallisuussyistä voi mennä nukuttamaan eläintä pistämällä piikkiä kylkeen, vaan nukutus pitää hoitaa esimerkiksi ampumalla nukutuspistos kauempaa eläimeen. Joidenkin peuransukuisten eläinten (valitettavasti en muista tarkempaa lajia) nukuttamisessa voi mennä kolmekin päivää niiden juostessa eläinlääkäriä kovaa karkuun! Korkeasaaren eläinlääkäri pyrkii tekemään toimenpiteet eläimille jo ennen saaren avaamista yleisölle, joten näitä tilanteita harvemmin pääsee todistamaan.

Kyselyn aikana tuli puhetta myös ajankohtaisesta aiheesta eli delfiinien elinolosuhteista delfinaariossa ja eläintarhaeläinten olosuhteista ylipäänsä. Näitä mietittäessä onkin hyvä aina muistaa, että eläintarhassa eläimillä on usein paljon paremmat olosuhteet kuin esimerkiksi koirilla, jotka saattavat olla yksin kotona helposti yli 8 tuntiakin omistajan ollessa töissä. Korkeasaaren eläinlääkäri nosti esiin seikan, joka ainakin itselleni kolahti aika hyvin: koira on ainoa eläinlaji, joka ei saa päättää ulostamisajankohtaa itse, vaan se on siinä suhteessa täysin riippuvainen ihmisistä. Näin ajatellen kerrostalossa elävillä koirilla on aika paljon huonommat elinolosuhteet kuin eläintarhaeläimillä, joille pyritään ainakin Suomessa järjestämään mahdollisimman luonnolliset olosuhteet.

Kamelit sateensuojassa

Yksi mieleen jäänyt asia koski virikkeitä, jotka liittyvät läheisesti paitsi eläintarhaeläimiin, myös tuotantoeläimiin ja miksei tietysti lemmikkieläimiinkin. Virike on virike vain jos se otetaan välillä pois. Jos virike on koko ajan eläimen saatavilla, se ei ole enää virike vaan se on osa eläimen normaalia elinympäristöä. Se ei ole enää uusi asia, joka herättäisi eläimen uteliaisuuden. Monille eläinlajeille on luontaista juuri uteliaisuus, joka ei pääse loistamaan virikkeettömässä ympäristössä.

Eläintarhojen olemassaolo on asia, josta on varmasti monenlaisia ajatuksia. Monien mielestä eläimiä ei saisi pitää vankina vain ihmisten viihdyttämisen takia, mutta näin ajatellen ihmisillä ei olisi lemmikkejäkään. Toki äärimmäisten mielipiteiden mukaan lemmikkejä ei pitäisi olla ollenkaan. Eläintarhoilla on kuitenkin tärkeä tehtävä varsinkin uhanalaisten lajien ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä. Korkeasaaren eläintarha on mukana suojeluohjelmassa, johon kuuluvat mm. lisäännyttämisohjelma sekä luontoonpalauttaminen. Eläimistä opettaminen ja valistaminen on myös eläintarhojen tärkeä tehtävä. Nykyihmiset tuntuvat vieraantuneen kaikesta mahdollisesta eläimiin liittyvästä, paitsi ehkä siitä omasta lemmikkikoirastaan. En usko, että kouluissa riittäisi pelkkä opetus kertomalla, että näitä leijonia elelee jossain tuolla Afrikassa, vaan uskon että eläimen konkreettinen näkeminenkin auttaa ihmisiä ymmärtämään maailmaa paremmin. Sama pätee myös tuotantoeläinpuolella, jossa onkin selkeä kuilu kuluttajien ja tuottajien välillä. Harvaa enää kiinnostaa ajatella, mistä se vakuumipakattu jauheliha todella onkaan peräisin. Tähänkin toki on ollut pientä muutosta ja kiinnostusta havaittavissa.

Näiden vierailujen lisäksi vuosikurssimme tekee joulukuussa vierailun Saaren klinikalle Mäntsälään. Toisaalta Saarelle olisi halunnut päästä jo nyt, mutta onpahan ainakin jotain mitä odottaa.

Postauksen kuvat Korkeasaaresta.

Orientoiva viikko 2/3: tulevat opinnot

Orientoivalla viikolla ilmoittauduimme ensimmäisen vuoden kursseille. Monista muista tiedekunnista poiketen eläinlääkiksessä koko lukuvuoden kursseille ilmoittaudutaan jo syksyllä. Vuoteen mahtuu aika monta kurssia ja kurssit siis käydään pääsääntöisesti tietyssä järjestyksessä. Osa vuosikurssilaisistamme saa hyväksiluettua kursseja aiempien opintojensa takia. Mm. Helsingin yliopistossa suoritetut tvt-opinnot sekä englannin ja ruotsin kieliopinnot hyväksiluetaan suoraan, muiden hyväksilukua pitää anoa. Alkusyksy käydään mm. soluja, kudoksia ja luita läpi ja mikroskooppi tulee varmasti uniinkin. Syksyn ohjelmaan kuuluu luentojen ohella myös rabies-rokotusohjelma, joka annetaan kolmen injektion sarjana.

Opiskelun kannalta ainakin omasta mielestäni mielenkiintoisin luento oli säästetty viikon loppuun perjantaille. Kävimme vähän opintoja ja niiden suorittamista läpi ohjaavan opettajan sekä opintopsykologin kanssa. Eläinlääkiksessä tietoa tulee todella paljon todella lyhyessä ajassa, joten kukaan ei voi mitenkään osata kaikkea. Perfektionistienkin pitää pikkuhiljaa oppia hellittämään ja keskittyä olennaisten asioiden oppimiseen. Luennolla varoiteltiin polttamasta itseään loppuun heti opintojen alussa, koska sitä kuulemma jossain vaiheessa tapahtui melko paljonkin. Nyt koulutusta on muokattukin ja ilmeisesti tämä valistus on myös mennyt perille, koska opiskelijoilla on kuulemma vaikuttanut olevan vähän näitä ongelmia. Tätä vielä korostettiin, että pitää muistaa syödä, juoda, nukkua ja urheilla. Sama pätee myös pääsykoepänttäämisessä.

Yksi tiedekuntamme hienouksia on juuri tuo koulutuksen jatkuva kehittäminen. Opettajat pyrkivät aktiivisesti muokkaamaan kursseja ja koulutusta opiskelijoilta saadun palautteen perusteella. Toki tästäkin heti esitettiin kritiikkiä, että itseasiassa osa opettajista vaatii liikaa suorituskeskeisyyttä esimerkiksi ulkoaopettelua vaativia kursseja tentittäessä. Kalvosulkeisia tuskin on kuitenkaan luvassa siinä muodossa kuin joitain vuosikymmeniä sitten.

Yhteisöllisyydestä muistuteltiin myös viikon aikana. Tavoitteena olisi saada koko vuosikurssille hyvä henki ja ettei kenenkään tarvitsisi olla yksin. Tämä on tärkeää tulevaisuuden kannalta, sillä nämä noin 70 opiskelukaveria ovat sitten 6 vuoden päästä omia kollegojani ja varmasti opiskeluaikana luoduilla suhteilla on merkitystä työelämään siirryttäessä. On ehdottomasti vahvuus, että on 70 kollegaa, joille soittaa ja kysyä neuvoa tai apua, kun tuntuu etteivät omat taidot riitä. Lisäksi on hyvä tunnistaa jo opintojen alussa se, mitkä ovat omat vahvuudet ja missä joku toinen taas on hyvä. Omien vahvuuksien avulla voi auttaa muita oppimaan ja toisten vahvuuksista voi taas saada jotain irti omiin heikkouksiin.

Kävimme läpi karkeasti ennakkotehtävään antamiamme vastauksia. Monet olivat kirjoittaneet hyvinkin oivaltavia pätkiä, ja moni ajatuksista kuvasti hyvin samaa ajatusmaailmaa kuin omanikin. Hienoa oli kuulla, että monella muullakin eläinlääketieteen opiskelu on ollut haave tai unelma, joka on osalla kytenyt pidempään ja osalla vähän vähemmän aikaa. Nyt unelmista on tehty totta.

Yksi ennakkotehtävämme kysymys liittyi negatiivisiin tuntemuksiin tai huolenaiheisiin tulevista opinnoista. Opintojen tiukka aikataulu ja valtava tiedon määrä, leikkausten tekeminen, teurastamoharjoittelu, elintarvikehygienian opinnot, eläinten lopettaminen sekä tutkielmien tekeminen vaikuttivat aiheuttavan eniten harmaita hiuksia. Lohduttavaa oli lopuksi kuulla vanhempien opiskelijoiden ajatuksia kolmen vuoden opintojen jälkeen. Moni oivaltaa hyvin varhaisessakin vaiheessa, ettei kaikkea todellakaan tarvitse osata ja että kaikkeen tottuu. Opinnoissa edetään kuitenkin askel kerrallaan eikä mikään asia tule kovinkaan yllättäen eteen. Suurin yllätys lienee se, miten nopeasti se 6 vuotta meneekään!

Orientoiva viikko 1/3: me tulevat eläinlääkärit!

Orientoiva viikko on nyt takana ja pää on täynnä kaikkea uutta ja vanhaa. Orientoivaan viikkoon sisältyi paljon asiaa ja erilaisia esityksiä mm. opinnoista, EKY:stä, eläinlääkärin eri toimialoista, tvt:stä, kirjastosta, YTHS:stä, kansainvälisestä toiminnasta, opiskelijavaihdosta, kieliopinnoista ja jopa kampuspapin toiminnasta. Päätin jakaa kirjoitukset kolmeen osaan, ettei yhdestä pätkästä tule liian pitkä.

Tänä vuonna eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan hyväksyttiin noin 70 uutta opiskelijaa. Tuossa tilastossa ei ilmeisesti ihan kaikki vuosikurssistamme ole, joku lienee päässyt sisään valituksen avulla. Sisäänpäässeet ovat hyvin erilaisia taustoiltaan: osalla on eläimiä, osalla ei yhtään, osalla on enemmän kouluja käytynä ja osa on tullut suoraan lukiosta yliopistoon. Uusia ylioppilaita on aika vähän, vain 10 tuon tilaston mukaan. Jos koeuudistuksen tarkoituksena oli saada ylioppilaat suoraan lukiosta yliopistoon, mielestäni se on aika epäonnistunut. Mutta henkilökohtaisesti uskon monen kohdalla muun kokemuksen olevan vain vahvuus tällä alalla. Vaikka lähtökohdat ovat hyvinkin erilaisia, yksi asia on kaikille yhteinen: kiinnostus eläinlääketieteeseen.

Vuosikurssimme poikkeaa aiemmista siten, että meistä kukaan ei puhu äidinkielenään ruotsia. Orientoivan viikon aikana kävi kuitenkin selväksi, että osa luennoista pidetään ruotsiksi, koska yliopistolla on velvollisuus kouluttaa meistä kaksikielisiä eläinlääkäreitä. Itse pidän tätä positiivisena asiana, koska kieltä ei opi ellei sitä käytä. Ja opiskelijoiden helpotukseksi kysymyksiä saa esittää suomeksikin ja ilmeisesti monien ruotsinkielisten luentojenkin materiaalit ovat suomeksi.

Vaikka orientoiva viikko sisälsi paljon asiaa, oli aikaa varattu myös muulle ohjelmalle. Tutustumisleikkien avulla ainakin osa tulevista kollegoista tuli tutuksi ja loputkin tulevat varmasti tutummaksi syksyn edetessä. Joka välissä meitä varsoja kannustettiin osallistumaan bileisiin ja tälläkin viikolla oli joka illalle jonkinlaista ohjelmaa tiedossa. Pakollista niissä käyminen ei ole eikä osallistuminen edellytä alkoholin juomista. Pääasia on tutustua porukkaan. Viikon iltaohjelmaan kuului mm. nyyttärit, retki Suomenlinnaan, baarikierros Kalliossa, muuta baareilua ja pitsailta.

Kannustaakseen ja aktivoidakseen meitä saimme jokainen oman varsapassin, johon kerätään merkintöjä pisteiden saamiseksi. Valiovarsan tittelin voi saada, kun pisteitä on kasassa tarpeeksi. Varsapassiin saa muistakin tapahtumista merkintöjä kuin bileistä. Esimerkiksi EKY:n toimintaan osallistumisesta, erilaisista kerhoista, excuista ja urheilutapahtumista voi saada merkinnän.

Viikon päätteeksi valitsimme vuosikurssillemme emännän, isännän, haalarimerkkivastaavan, pari haalarivastaavaa ja rahastonhoitajan. Haalarivastaavaa lukuunottamatta virkojen on tarkoitus kestää koko 6 vuoden opintojen ajan, paitsi jos jostain syystä joku ei halua tai pysty toimia koko aikaa virassaan.

Aivan kaikkien nimiä tai edes kasvoja en pysty ihan vielä muistamaan, mutta eiköhän ne nimet ja naamat ala mieleen jäädä kunhan ensi viikolla päästään oikeiden opintojen pariin!

Letters

Pääsykoetulosten julkaisemisen jälkeen olen kolmesti saanut postia yliopistolta, ja jokainen kerta sydämeni on jättänyt muutaman lyönnin välistä ison kirjekuoren nähdessäni. Ensimmäisellä kerralla kuoressa oli valinnan tulos, toisella kerralla läsnäolotodistus ja viimeisimpänä tällä viikolla kirjeessä oli mm. lukujärjestys tulevalle lukuvuodelle, opinto-opas, opiskeluun liittyvä opas ja pieni HOPSiin liittyvä tehtävä palautettavaksi ennen opintojen alkua sekä lista tuutoreista.

Opinto-oppaaseen olen ehtinyt perehtyä jo aiemmin, samoin lukujärjestykseen. Innokkaana opiskelijana täytin jo kalenteriani loppuvuoden lukujärjestyksen mukaisesti. Ilmeisesti kuitenkin ryhmämme jaetaan pienempiin porukoihin, joista osa osallistuu aamupäivän opetukseen ja osa taas iltapäivän. Muutenhan lukujärjestys näyttääkin aika koulumaiselta. Luennot alkavat pääsääntöisesti kello 8 aamulla ja päättyvät kello 16 tai 17. Välissä on yleensä ruhtinaallinen tunnin lounastauko ja toki pitkien luentojen aikanakin on tiedossa taukoja.

Tarkemmin opintojen aikataulu selvinnee orientoivalla viikolla tai ensimmäisten viikkojen aikana. Orientoiva viikko alkaa jo viikon päästä ja varsinaiset opinnot sitten heti syyskuun alussa. Vielä ei ihmeemmin jännitä, mutta tasan viikon päästä voi olla aika jännittynyt tunnelma ja nukahtaminen voi olla melko hankalaa. Odotan opiskelun alkamista innolla, mutta toisaalta se myös hieman pelottaa.

Olen kuullut yhtä ja toista opinnoista, toisilta pelottelua ja toisilta rauhoittelua. Joku sanoi, että opiskelu on todella rankkaa ja voivotteli perään. Itse en ole kuullut, että kukaan olisi kuollut opintojen aikana, vaan että todella moni on selvinnyt opinnoista hengissä! En siis ole kovinkaan hermostunut pelotteluista huolimatta. Ei se koulu mikään mahdoton tehtävä ole, vaikka varmasti tulee todella rankkoja ja epätoivoisia hetkiäkin eteen. Silloin ei auta kuin nostaa katse ylös maasta ja miettiä, miksi siellä koulussa ollaan.

Strategy

Pääsykoetta varten tein ihan oman strategian, jonka kirjoitin ylös paperille ja lueskelin sitä muutamia kertoja aina silloin tällöin läpi. Tämä oli oleellista ihan senkin takia, että tiedän sitten kokeessa mitä tehdä. Ja hyvin pitkälti tämän listan mukaisesti toiminkin.

• Silmäile koe läpi. Mikä aihepiiri tehtävissä on? Mistä tehtävistä saa eniten pisteitä? Kirjoita tehtävät pisteineen ylös! Tämän tein heti ensimmäisenä samalla kun liimailin koepapereille nimitarroja. Koetta selaillessa huomasin heti, että koe on rakenteeltaan hyvin erilainen aiempiin verrattuna, sillä erillistä aineistoa ei varsinaisesti ollut, vaan jokaiseen tehtävään oli oma johdantonsa. Pisteiden ylöskirjoittaminen tehtäväkohtaisesti oli aika nopeaa.

• Aloita tehtävistä, joista saa eniten pisteitä. Kirjoita ainakin annetut arvot, piirrä kuva ja mahdollisesti kaava. Jos et osaa, siirry toiseen tehtävään. Tämän mukaisesti pyrin toimimaan ja hyvin pääsin alkuun näiden tehtävien parissa. Osasin tehdä näitä ja sain ehkä lisää itsevarmuutta muihinkin tehtäviin. Merkitsin listaani aina jo tekemäni tehtävät ympyröimällä ne ja pysyin hyvin kartalla siitä, mitä on vielä tekemättä ja mitä tehdä seuraavaksi. Aiemmin olin jo päättänyt, että monivalintatehtäviä en tee ensimmäisenä, vaikka niistä pisteitä saisikin eniten. Ne vievät aina aikaa, joten ne oli tarkoitus jättää viimeiseksi ja niin teinkin.

• Aineiston lukeminen. Tehtävien silmäilyn perusteella. Merkitse monivalintoihin vastaukset, joista olet varma. Tänä vuonna aineistoa ei suoranaisesti ollutkaan, joten tätä jouduin hieman soveltamaan. Aikaa ei ollut ylenmäärin, joten en voinut palata monivalintoihin oikeastaan enää uudestaan. Monivalinnoissa ei ollut aineistoa, joten tein ne tehtävä kerrallaan läpi ja merkitsin alustavasti vaihtoehtoja omaan tehtäväpaperiini. Varmat vastaukset merkitsin suoraan optiselle lomakkeelle.

• Tee tehtävät, joista saa miinuspisteitä, viimeisenä. Monivalintatehtävissä oli jaossa miinuspisteitä, joten pyrin tekemään ne varovasti ja huolellisesti. Valitettavasti aika todellakin loppui kesken, enkä ehtinyt enää pähkäillä omien vastauksieni kanssa kuten olin suunnitellut. 

Kokeen jälkeen olo tuntui todella tyhjältä. Osa tehtävistä oli mennyt hyvin ja muutaman tehtävän vilkaisin kokeen jälkeen taululle ilmestyneistä vastausanalyyseistä. En halunnut nähdä loppuja vastauksia enkä miettiä olinko vastannut oikein. Varsinkin monivalinnat tuntuivat masentavilta, koska en ehtinyt paneutua niihin kunnolla. Olin aivan vakuuttunut, että monivalinnoista saadut virhepisteet kostautuvat niin paljon, etten ole lähelläkään sisäänpääsyä tänä vuonna. Enkä vielä tänäkään päivänä ole katsonut koettani uudestaan. En siis edelleenkään tiedä mitkä kaikki tehtävät menivät hyvin ja mitkä huonosti. Eikä se oikeastaan suuremmin kiinnostakaan tällä hetkellä. Ehkä vielä jonain päivänä otan kokeen käteen ja käyn sen läpi.

Learn from your mistakes

Pääsykokeissa on aika olennaista osata laskea laskuja suhteellisen nopeasti ja lisäksi on tärkeää osata yksiköt täydellisesti. Väärästä yksiköstä, vaikka muuten täysin oikeasta vastauksesta, menettää kokonaisen pisteen. Näillä niitä eroja hakijoiden välillä tehdään. Kannattaa siis todellakin panostaa siihen, että osaa paineenkin keskellä merkitä oikean yksikön. Itse opin tämän kantapään kautta aiemman kokeen jälkeen, sillä ilman yksikkövirhettä olisin ylittänyt vaaditun pisterajan. Mutta onneksi virheistä voi ottaa opikseen!

Päätinkin viime vuoden kokeen jälkeen, että pidän huolen yksiköiden osaamisesta. Tarkoituksena oli kirjoittaa muistiinpanot, joihin kirjoitan kaikki fysiikan ja kemian kirjoissa esiintyvät yksiköt sekä kaavat joissa niitä käytetään. Olen yleensä hyvä suunnittelemaan, mutta en aina jaksa viedä suunnitelmiani ihan loppuun saakka. Tässäkin tapauksessa kävi niin, että alku meni hyvinkin lupaavasti, mutta jossain vaiheessa aika tuntui loppuvan kesken ja päätin jättää homman kesken. Lisäksi yksiköt olivatkin jo aika hyvin päässä, joten niiden kirjoittaminen olisi ollut lopulta aika turhaa. Kaavojen pyörittelyäkin tuli harrastettua aika paljon jo ihan laskuja laskiessakin, joten niidenkin kirjoittaminen jäi aika pieneksi. Viime vuosien kokeissa kaavapyörittelyä on kuitenkin vaadittu, joten se kannattaa ehdottomasti myös hallita.

Itselleni sähköfysiikan kaavojen muistaminen on aina ollut vaikeaa. Varsinkin virtapiiritehtävissä on vaikea muistaa sarja- ja rinnankytkennän kaavojen erot. Onneksi niitä ei tämän vuoden kokeessa pahemmin tarvittu, mutta niiden opetteluun olin kyllä valmistautunut. 

Muutenkin tänä vuonna panostin niiden asioiden opetteluun, joita en ihan täysin vielä hallinnut. En taida hallita vieläkään kaikkea, mutta ei kukaan osaa täydellisesti kaikkea. Eikä tarvitsekaan osata. Ainakin ymmärsin sen, ettei ole järkeä opetella uudestaan ja uudestaan niitä asioita, jotka jo osaan.