Pikkukandin päivystysporinoita

Ensimmäinen kesäopintojen jälkeinen viikko klinikkavuotta on nyt takana ja paljon on jo päässyt näkemään ja kokemaan! Fiilis on edelleen jossain määrin epäuskoinen siitä, että ollaan jo näin pitkällä opinnoissa. Vaikka tuntuu, että on suunnilleen kaiken edellisvuosien opinnoista jo ehtinyt unohtaa, muistuvat asiat yllättävän hyvin kuitenkin kliinisessä työssä vähitellen mieleen. Käytännön työn kautta oppiminen toimii kyllä todella paljon tehokkaammin kuin pelkkä luentojen kuuntelu tai kirjojen lukeminen!

Klinikan alun innoittamana ajattelin kertoa tähän väliin viime vuoteen kuuluneista päivystysvuoroistamme, joista olen vähän jotain saattanut jo mainitakin. Nelosen luentojen ohella opintoihimme kuuluu siis pakollisia päivystysvuoroja niin Pieneläinsairaalan (PES) kuin Hevossairaalankin (HES) puolella. Kummassakin näistä oli vajaa 10 (ehkä 8?) pakollista vuoroa ja lisäksi PES:in puolella oli vielä muutama (3-4?) pakollinen varapäivystysvuoro. Loppukevään päivystysvuoroja sai ottaa ylimääräisiäkin tai sitten paikkailla aiempia poissaolojaan niillä. Itsekin otin muutaman ylimääräisen vuoron. Jos päivystyksistä ei vielä sittenkään saanut tarpeekseen, sekä pieneläimistä että hevosista oli vielä olemassa erilliset päivystyskurssit, joiden päivystysvuorot ajoittuivat loma-ajoille jouluna ja pääsiäisenä. Näihin päivystyskursseihin liittyi toki muutakin hommaa kuin itse päivystäminen, esimerkiksi potilaskirjanpitoa ja -kertomuksia, mutta toisaalta niistä sai myös ylimääräisiä opintopisteitä.

Itse päivystysvuorot olivat arkipäivisin kello 16-22 ja viikonloppuisin 8-15 tai 15-22, mutta monesti vuoroissa saattoi venyä pidempäänkin. Välillä päiville sairaalassa kertyi pituutta, kun ensin istui luennoilla 8-16 ja sen jälkeen jäi illaksi vielä päivystämäänkin. Itse en ainakaan noina pitkinä päivinä ollut varmasti skarpeimmillani, mikä oppimisen kannalta on vähän harmillista. Sen sijaan jos luentojen jälkeen ehti saada pienenkin tauon, oli olo jo vähän virkeämpi yleensä. Varapäivystykset eivät varmaan olleet kenenkään meidän mieleen, mutta onneksi niitä vuoroja ei niin kovin montaa nenää kohti ollut. Varapäivystysvuorolla meillä oli velvollisuus mennä päivystämään varsinaisen päivystäjän estyessä ja varallaolovelvollisuus päättyi vasta tunnin kuluttua kyseisen vuoron alkamisesta. Varsinkin syksyllä näitä varapäivystäjiä jouduttiin jonkin verran käyttämään, kun varmaan lähes puolet vuosikurssista oli jonkinlaisen influenssan kourissa. Itsekin jouduin varavuorollani päivystämään. Varapäivystyksiin oli oikeastaan hankalampi valmistautua kuin oikeisiin päivystyksiin, kun piti joko raahata päivystysvarustusta mukana kaikkien luentojen ajan tai sitten jättää joitakin luentoja väliin käydäkseen välillä kotona hakemassa ruokaa, lepäämässä tai ruokkimassa ja pissattamassa eläimiä. Jos sairastui ja joutui jättämään oman päivystysvuoronsa väliin, vuoro korvattiin tekemällä joku kyseisen vuoron varapäivystäjän vuoro tai sopimalla muuten uusi vuoro vapaista ajoista listalta. Liian täyteen kalenteriaan ei siis kannattanut ainakaan keväällä tunkea, jotta mahdollisia korvaavia vuoroja löytyi.

Ennen päivystysvuorojen alkua saimme nimikyltit ja sairaalan avaimen, joka avasi meille useimpia sairaalan ovia ja jota käytettiin sisään tai ulos leimatessa. Niin HES:illä kuin PES:illäkin oli aiemmin mainitsemani omat infotilaisuutensa. Niissä käytiin läpi vuorojemme kannalta oleellisia asioita, kuten sairaalalle kuuluvaa päivystysaluetta, puhelimeen vastaamista, yleisimpiä päivystyspotilaita ja niiden hoitoa, anamneesin ottamista, triagen arviointia ja meille kuuluvia tehtäviä. Kummassakin infossa muistutettiin, että pitää kysyä jos ei tiedä tai osaa tehdä jotain. Niin HES:in kuin PES:inkin puolella henkilökunnalla ja opiskelijoilla on oma värikoodinsa vaatetuksessa, jota varsinkin ensimmäisten päivystysvuorojen kohdalla joutui miettimään. PES:illä olimme kokoharmaissa ja HES:illä siniharmaissa vaatteissa. Vitosilla oli omat värinsä, samoin eläinlääkäreillä. Työvaatteisiin kuului sairaalan puolesta paita ja housut ja jalkineet piti itse hankkia. Kriteerinä kengille oli lähinnä se, että niiden on oltava helposti puhdistettavissa. PES:illä suosituimpia kenkiä olivat crocsit, sandaalit tai vaikka lenkkarit ja HES:illä piti jalassa olla turvakengät. HES:iltä löytyi turvakenkiä myös lainaan, jos ei omia ollut ehtinyt tai halunnut hankkia. Suositeltavaa lienee kuitenkin hankkia omat turvakengät, jos edes vähänkään kuvittelee tekevänsä töitä isojen eläinten kanssa tai jos haluaa huolehtia jalkojensa mukavuudesta, sillä HES:in lainakengät ovat jo aika monessa jalassa pyörineet eivätkä millään tapaa mukavimmasta päästä.

Jalkineiden lisäksi päivystysvuorojen tavaravuoreen kuuluivat stetoskooppi, kuumemittari, sakset, kello, kyniä, tussi ja jonkinlainen vihko tai paperinpala omille muistiinpanoille. Stetoskoopit olimme ostaneet jo kolmosvuoden aikana yhteistilauksella ennen Saaren viikkoa (1/2 ja 2/2). Ensimmäisessä päivystysvuorossa Littmannit kaulaan ripustaessa tuli kyllä innostunut ja odottava fiilis tulevasta. Stetareiden pariksi kuuluu tietysti pieni kello, jonka osa tilasi ebaystä ja osa ties mistä. Kuumemittareita löytyy vähintään apteekeista, mutta suosittelen erityisesti tuota nopeasti lämmön mittaavaa vihreää eläinmallia, sitä useimmilla klinikoillakin käytetään. Pienistä saksista on ollut monessa päivystysvuorossa paljon hyötyä taskun pohjalla, kun potilaan vierestä ei kovin kauas pääsekään irtoamaan ja saksia ei koskaan tarvittaessa löydy mistään. Kuulakärkikyniä tarvitsee aina ja mieluusti useampia, koska nekin katoilevat ja unohtuvat eri puolille sairaalaa. Tussista on erityisen paljon hyötyä verinäyteputkia merkittäessä, mutta kannattaa huolehtia ettei tussi ole vesiliukoinen. Vihkoja ja papereita löytyi vaikka mistä kaupoista, mutta vihkoon kannattaa muistaa kirjoittaa nimensä jos on yhtään hajamielinen ja taipuvainen unohtamaan sen paikkaan x. Itse käytin ns. raapusteluvihkoa ja lisäksi toista vihkoa, jossa oli joitakin hyödyllisiksi kokemiani muistiinpanoja. Tein omat muistiinpanovihkot pieneläimille ja hevosille ja raapusteluvihkoon kirjasin esimerkiksi johonkin potilaaseen liittyviä tietoja, kuten statuksia, tai puhelimessa saamaani anamneesia.

Päivystysvuoron päätteeksi taskujen tyhjennys.

Näitä luettelemiani tavaroita itse kuljetin mukana joka päivystysvuorossa paidan rinnukseen kiinnitetyn nimilapun lisäksi. Välillä tavaraa tuntui olevan vähän turhan paljon taskujen kokoon nähden, mutta ilmankaan en olisi osannut olla. Päivystysvuoroissa kannatti myös muistaa pitää huolta omista tavaroistaan, sillä varsinkin kynät, sakset ja joskus jopa stetoskoopit kyllä lähtivät milloin eläinlääkärin, milloin toisen opiskelijan matkaan. Yli 100 € stetoskooppeja ei kovin montaa uutta halua ostaa, kynästä nyt ei niin väliä. Jokaisesta päivystyksestä olisi silti varmasti selvinnyt ilman mitään edellä mainituista tavaroista, mutta ilman juotavaa ja ruokaa ei. Sairaalasta löytyy kyllä vaikka mitä välineitä, mutta omasta ravitsemuksesta ja nesteytyksestä pitää ehdottomasti muistaa huolehtia. Valitettavasti välillä päivystysvuorot olivat sellaista hullunmyllyä, että kunnon ruokailusta sai vain haaveilla. Tällöin erilaiset välipalapatukat ja hedelmät osoittautuivat kultaakin kalliimmiksi. Onneksi useimmiten kuitenkin oli aikaa syödä kunnollakin ja pitää hetken taukoa meille opiskelijoille varatussa kandikeittiössä, jonka jääkaappiin pystyi omat päivystyseväänsä jättämään.

Päivystysvuoroilla pääsi näkemään ja tekemään paljon, jotkut vähän enemmän kuin toiset, mutta varmasti jokainen oppi monta asiaa. Pieneläinpuolella tyypillisiä olivat ripuli- ja oksennuspotilaat, traumapotilaat kuten HBC:t (hit by car) ja FFF:t (free falling feline), pyometrat, GDV:t (mahalaukun laajentuma ja kiertymä), vierasesineet, myrkytykset, erilaiset kohtaukset sekä virtsaamisvaikeudet. Hevospuolella ähkyt, ontumat, haavat niin raajoissa, ruumiissa kuin silmissäkin sekä vastasyntyneet varsat keväällä työllistivät meitä. Se huono puoli päivystyksissä on, että päivystyksiin tuleviin potilaisiin ei pysty perehtymään kunnolla etukäteen. Luennoilla oli kuitenkin jo muistuteltu näistä tyypillisistä potilaista, joten niitä pystyi vähän opiskella etukäteen. Toki hevosluennot olivat vasta tammikuussa ja syksyn HES-päivystyksissä oli aina enemmän tai vähemmän pihalla, mutta aina silloin, kun joku asia oli luennolta entuudestaan tuttu, se helpotti asioiden ymmärtämistä huomattavasti.

Päivystysvuoroissa oli PES:illä pääsääntöisesti useampia vitosia, hoitajia sekä eläinlääkäri tai eläinlääkäreitä kellonajasta riippuen. HES:illä oli yleensä yksi vitosvuosikurssilainen hoitajan/hoitajien sekä eläinlääkärin/eläinlääkärien lisäksi. Niin HES:illä kuin PES:illäkin meitä nelosia eli pikkukandeja oli yleensä kaksi yhtä päivystysvuoroa kohti. Päivystyksissä pääsi tyypillisesti esimerkiksi kotiuttamaan potilaita, ottamaan uusia potilaita sisään ja kirjaamaan anamneesia sekä tekemään potilaille yleistutkimusta, keskustelemaan eläinlääkärin kanssa löydöksistä ja miettimään mahdollisia jatkotutkimuksia tai hoitoja, ottamaan verinäytteitä ja tutkimaan niistä erilaisia arvoja, pistämään injektioita eläimiin, kanyloimaan, ultraamaan, ottamaan röntgenkuvia, rektalisoimaan, letkuttamaan ja aina välillä joku onnekas pääsi mukaan leikkaukseenkin. Yksi tärkeimpiä asioita päivystystyössä oli kommunikointi omistajien kanssa, vaikkei varsinkaan aluksi ehkä osannutkaan kysyä juuri oikeita kysymyksiä. Välillä on ollut hieman turhauttavaa se, että ihmiset puhuvat ensin kandille yhtä ja sitten hetken päästä eläinlääkärille toista, mutta ihmismuisti ei aina toimi kovin aukottomasti ja juuri ne oikein asetellut kysymykset voivat saada mieleen palaamaan jonkin ehkä jo kauan aikaa sitten tapahtuneen mitättömältäkin tuntuvan asian.

Taskujen tyhjennyksessä löytyy usein kuumemittarin suojuksia ja liukastetta.

On ollut haastavaa välillä laittaa omat tunteensa syrjään, kun joku potilastapaus on liipannut liian läheltä omia kokemuksia eläimenomistajana tai kun omistaja on ollut eläimensä kärsimyksen äärellä surun murtama. Seuraavassa hetkessä toisen potilaan kanssa onkin sitten monesti pitänyt vaihtaa mielentilansa täysin toiseen ääripäähän, jopa iloiseksi. Välillä olen ihaillen seurannut vierestä sitä, miten ammattitaitoiset eläinlääkärit osaavat keskustella omistajan kanssa omistajan itse ollessa sokeutunut oman eläimensä tilalle tai kun omistaja ei ole valmis päästämään eläimestä irti. Sanat sanotaan nätisti, mutta tiukasti, ketään syyllistämättä, jotta eläimen ei enää tarvitsisi kärsiä. Suurinta rakkautta on osata päästää ajoissa irti. Toiset potilaat ovat jo nyt jättäneet jälkensä sydämeeni ja muutama kyynelkin on saattanut päivystysvuoron jälkeen tirahtaa. Tähän henkiseen puoleen ei meitä ole juurikaan etukäteen valmisteltu, mutta henkisesti päivystyksissä ei todellakaan ole aina helppoa. Se kannattaa tiedostaa etukäteen, että kun kyse on päivystyksestä, jonne tulee hätätapauksia, eivät kaikki selviä aina hengissä. Kuljemme käsi kädessä kuoleman kanssa, koska se on yksi hoitokeino muiden joukossa. Kipu ja kärsimys loppuu siihen, ja moni pitkäaikaissairaan eläimen omistaja on suorastaan kiitollinen, kun eläinlääkäri ehdottaa eutanasiaa yhtenä, toisinaan ainoana vaihtoehtona.

Välillä päivystysvuorot ovat olleet todella kiireisiä ja välillä taas hyvinkin hiljaisia. Hiljaiset hetket on voinut hyödyntää keskustelemalla eläinlääkäreiden, hoitajien tai muiden opiskelijoiden kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä, harjoittelemalla esimerkiksi jotakin toimenpidettä opetus- ja tutkimuskäyttöön luovutetuilla eläimillä, tekemällä jotain palautettavia tehtäviä tai lukemalla tenttiin. Kiireisissä vuoroissa monesti stressi kiristää itse kunkin pinnaa, mutta valitettavasti yhdellä ihmisellä on kiireessäkin vain kaksi kättä ja yksi pää käytettävissään. Kiireessä tilannetta helpottaa se, jos osaa tehdä erilaisia toimenpiteitä itsenäisesti, mutta vaikkei osaisikaan, on monesti joku osannut neuvoa kysyttäessä. Oma aktiivisuus on tarpeen, koska ei kukaan tiedä mitä opiskelija jo osaa ja mitä ei. Erityisesti kevään päivystysvuoroilla tuli ehkä vähän sellainen olo, että meidän pikkukandienkin oletettiin osaavan jo paljon enemmän kuin ehkä osasimmekaan. Kaikki eivät ole päivystysten aikana kaikkea päässeet tekemään, joten on ollut vähän tuuristakin kiinni, millaisia potilaita omiin päivystysvuoroihin on sattunut tulemaan.

Hiljaisen päivystysvuoron tenttiinlukuhetki.

Kiireisinä päivinä on välillä ollut vähän haasteita päästä lähtemään omasta päivystysvuorosta ajoissa kotiin, ja aina ei ole itse halunnutkaan lähteä kesken jonkun mielenkiintoisen tapauksen. On kuitenkin jokaisen itse päätettävissä, miten näissä tilanteissa haluaa toimia, mutta eläinlääkärit eivät välttämättä katso kovin hyvällä, jos kesken potilaan tutkimuksen kellon lyötyä tasan 22.00 pikkukandi heittää hanskat tiskiin ja ilmoittaa lähtevänsä kotiin. Työmoraalista on puhuttu meille nyt tämän vuoden klinikkavuosi-infossakin. Toisaalta meille on annettu tietty pituus vuorolle ja näiden vuorojen lisäksi nelosella odottivat monesti aikaisin aamulla alkavat luennot. Omat rajansa kannattaa tässäkin asiassa tuntea, sillä puoli yötä valvoneena väsyneenä luennoilla istuminen ei välttämättä ole oppimisen kannalta tehokkainta. Toki kuten mainitsin aiemmin, kliinisessä työssä oppii vähän eri lailla asioita kuin luennoilla ja joskus voi oikeasti tulla vastaan joku once-in-a-lifetime -potilas, jota ei ehkä kannata jättää väliin.


Kaikkiaan päivystykset ovat olleet varmasti kaikille monin tavoin opettavaisia. Sairaalan tilat, laitteet ja henkilökunta ovat tulleet vähitellen tutuiksi ja on helpompi aloittaa klinikkavuosi edes vähän tutussa ympäristössä. Vaikka ensimmäiset sähköpostiviestit päivystyksistä reilu vuosi sitten ehkä toivat mukanaan vähän ahdistusta, näin jälkikäteen ajatellen ei vuoroja kuitenkaan ollut liikaa. Osalla saattoi olla päivystysvuoro juuri tenttiä edeltävänä iltana, mutta nämäkin olivat tiedossa hyvissä ajoin etukäteen eikä niiden periaatteessa olisi pitänyt aiheuttaa ongelmia (paitsi ehkä viimeisenä iltana paniikissa lukeville). Vuorojen vaihto onnistui yleensä aika helposti, paitsi nuo tenttejä edeltävät vuorot harvoin olivat kovin suosittuja.

Päivystyksistä sai hyvää esimakua tulevasta, mutta onhan tässä vielä aika paljon opittavaa seuraavan vuoden aikana. Jonkin verran päivystyksiä on vitosellakin luvassa, mutta hyvin erilaisella systeemillä kuin nelosen aikana. Siitä varmasti lisää myöhemmin!

Lisääntymistieteen kiemuroita

Niin se vain kesä alkaa vähitellen taittua syksyä kohti ja klinikkavuosi alkaakin jo viikon päästä. Jokavuotinen varma merkki alkavasta syksystä on eläinlääkisläisten kirjojen myynti- ja ostoilmoitustulva Facebookissa. Tänä vuonna ei tarvitsekaan päivystää ilmoituksia niin aktiivisesti kuin aiempina vuosina halpojen kirjojen toivossa, koska ensi vuonna pärjää varmaan aika pitkälti aiempien vuosien kirjoilla ja luentomateriaaleilla.

Kesä meni ohi vähintään yhtä nopeasti kuin aina ennenkin, mutta onneksi työnteon ja kesän klinikkaopintojen ohella on vähän ehtinyt rentoutuakin ja valmistautua henkisesti tulevaan vuoteen. Aika pitkälle sitä on tässä lähes huomaamatta jo päästy. Oscet (Objective Structured Clinical Examination) eli käytännön tentit siintävät jo kovasti mielessä, edellisvuonna niistä on tavalla tai toisella puhuttu meille jo aika paljon ja olemme saaneet seurata vierestä sairaalassa kulkiessamme edellisten vitosten hikoilua ja jännittämistä Osce-päivinä. Oscet ovat siis kaikki nelosen tentit läpäisseille seuraava tenttimme ensi vuoden keväällä eli aika pitkän aikaa saa nautiskella tentittömästä ajasta, mikäli uusintoihin ei tarvitse osallistua. Onneksi itse olen toistaiseksi selvinnyt uusinnoitta, koska kesän klinikkaopinnot osoittivat jo hyvin sen, että ajasta tulee jälleen pulaa... Vaikka tentittömyys ehkä vähentääkin stressiä, ensi vuodelle on kyllä luvassa noin miljoona muuta tehtävää ja palautusta, ja tarvitseepa siihen kuuluisaan vihreään kirjaankin (tästä lisää myöhemmin) saada aika monta allekirjoitusta praktiikkaoikeuksien saamiseksi.

Helmikuusta tuntuu jo olevan pieni ikuisuus, mutta muistan vielä aika hyvin tuon helmikuun alun aurinkoisen pakkaspäivän, jolloin ensin olimme kolmen tunnin heppatentissä kirjoittaneet kädet kipeiksi ja sitten piti vielä iltapäiväksi jäädä kuuntelemaan Lisääntymistieteen ensimmäistä luentoa. Olo oli kuin kaikkensa antaneella ja vapaa iltapäivä tentin jälkeen olisi tullut enemmän kuin tarpeeseen asioiden nollaamiseksi. Pääsääntöisestihän meillä ei ole tenttien jälkeen tainnut olla samana päivänä enää luentoja, joten on saanut aika hyvin kerättyä voimia yleensä kuitenkin heti seuraavana päivänä alkavaa uutta kurssia varten. Pienikin tauko on tehnyt hyvää. Tällä Lisääntymistieteen luennolla saimme kuitenkin paljon kannustusta ja muistutusta siitä, että pitää ajatella itseään ja yrittää harrastaa, vaikka sitten hiihtämällä kauniissa pakkassäässä. Pitkästä aikaa vähän myötätuntoa opettajalta eikä pelkästään vinoa pinoa vaatimuksia ja tehtäviä.

Vaikka Lisääntymistieteen kurssi kestikin 6 viikkoa, oli aikataulu ainakin osittain mielestäni huomattavasti kevyempi kuin millään muulla kurssilla tämän vuoden aikana. Toisaalta viikkojen väliin mahtui viikon periodivapaa, mikä ehkä osaltaan helpotti taakkaa. Nämä 6 viikkoa sisälsivät silti paljon opiskeltavaa eikä näin ison kokonaisuuden tenttiminen yhdessä tentissä ollut sinänsä kaikkein mielekkäintä, mutta siitäkin selvittiin. Tällä kurssilla ei millekään luennolle osallistuminen ollut pakollista, ainoastaan anatomiaan liittyvät demot ja harjoitukset olivat pakollisia.

Opinto-oppaassa kerrotaan Kotieläinten lisääntymistieteen osaamistavoitteista näin:

Opiskelija

• hallitsee lisääntymisen endokrinologian ja fysiologian 

• osaa soveltaa oppimaansa lisääntymishäiriöiden etiologian ja patogeneesin ymmärtämisessä, diagnostiikassa ja hoidossa sekä biotekniikoiden käytössä 

• tiedostaa säännöllisen lisääntymisen ja oikein ajoitetun häiriöiden tunnistamisen taloudellisen merkityksen kotieläintuotannossa 

• tunnistaa lisääntymishäiriöiden kliiniset oireet, osaa diagnosoida ja hoitaa niitä 

• tunnistaa tärkeimmät lisääntymiskykyä vaarantavat tekijät tuotantoympäristössä 

• tuntee keinollisen lisääntymisen eri menetelmät 

• osaa ottaa ja tutkia spermanäytteen 

• osaa siementää tuotantoeläimiä ja hevosia 

• osaa tehdä rektaali- ja ultraäänitutkimuksen itsenäisesti 

• pystyy antamaan synnytysapua itsenäisesti ja osaa arvioida sairaalahoidon tarpeen 

• hallitsee utareterveyden perusteet 

Ensimmäinen viikko käsiteltiin yleistä ja vertailevaa reproduktiofysiologiaa eli aloitimme ihan perustason anatomian kertauksella, käsittelimme laktaatiota, lisääntymisen eri hormoneja ja niiden säätelymekanismeja, puberteettia, lisääntymissyklejä, kiimakierron eri vaiheita ja niiden tapahtumia, seksuaalikäyttäytymistä, siittiöiden kehitystä, hedelmöittymistä, alkion kehittymistä lähinnä kiinnittymisen ja tiineyden tunnistamisen kannalta (varsinaista alkion kehitystä käsiteltiin tarkemmin jo Kehitysbiologiassa ykkösellä) sekä yleisellä tasolla synnytyksen fysiologiaa ja vaiheita sekä puerperaaliaikaa (synnytyksen jälkeiseen palautumiseen kuluva aika). Sanomattakin lienee selvää, että näiden asioiden ymmärtäminen edes jollain tasolla on aika tärkeää eläinlääkärin kliinisessä työssä. Näiden asioiden oppimista helpotti varmastikin se, että hormoneja ja kiimakiertoa oli käyty jo semmarikurssilla aika tarkkaan läpi, mutta moni muu semmarikurssia käymätön tuntui tuskailevan eri hormonien kanssa vähän enemmänkin.

Väsyneenä opiskelu voi aiheuttaa hilpeyttä.

Myös eri lajien eroavaisuudet on hyvä olla hallussa ja vaikka tietyt perusasiat ovat aika pitkälti samoja, on eläinlajien välillä kuitenkin aika huimasti eroa. Esimerkiksi näin lehmien siementämistä harjoittaneena tieto siitä, että tammoilla kohdunkaula onkin kiimassa löysä lärpäke verrattuna lehmien hyvinkin kiinteään (tonisoituneeseen) pötkylään, tuli ehkä vähän yllätyksenä (no enpä kyllä toisaalta ollut asiaa edes ajatellutkaan, mutta nytpä tiedän!). Uroksista, siemenenkeruusta ja siemennesteen tutkimisesta meille luennoi jo pitkän uran tehnyt, tämän kurssin jälkeen ilmeisesti eläkkeelle jäänyt professori, joka höysti luentojaan vähintäänkin kaksimielisillä ja pikkutuhmilla lausahduksillaan ja seurasi aina tarkkaavaisesti kuulijakunnan reaktioita. Harmi, jos tulevat eläinlääkärinalut jäävät tästä legendasta paitsi. 😉

Ensimmäisellä viikolla oli myös pakollinen anatomian demo leikkelysalilla. Vuosikurssi oli jaettu neljään ryhmään, joista kukin vietti salilla kaksi iltapäivää. Kaksi ryhmää oli aina samaan aikaan dissektiosalilla, toinen ryhmä toisen aiheen kimpussa ja toinen toisen. Aina ei ihan kovin paljon ylimääräistä tilaa ollut, varsinkin pienempiä elimiä tarkasteltaessa, mutta onneksi aikaa tuntui sentään ihan riittävästi olevan. Yhdessä demossa käsiteltiin emakon sukupuolielimiä eli kohtua ja munasarjoja. Tutkailimme ensin ihan perusrakenteita ja yritimme pienemmissä ryhmissä järjestellä kohdut munasarjoineen kiimakierron mukaiseen järjestykseen. Toisen demon aiheena oli eri urosten sekä koiran ja kissan genitaalit. Kävimme läpi perusanatomiaa lajikohtaisesti, esittelyssä oli muistaakseni ainakin pässin, hevosen, koiran ja kissan peniksiä ja kiveksiä sekä kissalta ja koiralta kohtuja ja munasarjoja. Kolmas demo oli lehmien ja uuhien sukupuolielmistä ja kertailimme jälleen anatomiaa. Neljäs demo oli tamman genitaaleista ja anatomian lisäksi harjoittelimme näytteenottoa kohdun limakalvolta.

Toinen viikko pyhitettiin hevosten ja yhden iltapäivän verran eksoottisten eläinten lisääntymiselle ja lisääntymishäiriöille. Eksoottisista eläimistä emme käyneet kaikkia lajeja läpi luennoilla, mutta aiheeseen liittyvää materiaalia saimme linnuista, matelijoista, freteistä, jyrsijöistä, kaneista sekä siileistä. Kolmas viikko käytettiin pääsääntöisesti sikojen lisääntymisen opiskeluun, mutta perjantai oli jaettu aamupäivän nautojen utaretulehdusluentojen ja iltapäivän tunnin mittaisen siipikarjan lisääntymisluennon kesken. Sikaviikolla opiskeltiin hedelmällisyysasioita pienissä ryhmissä erilaisiin caseihin perehtyen, ne olivat tosi hyödyllisiä mutteivät pakollisia. Suurin osa caseja varmaankin silti teki, ja yksi case olikin sitten suoraan yhtenä tenttikysymyksenä. Neljäs viikko aloitettiin jatkamalla utaretulehdushoitojen ja vedinsairauksien parissa, siitä sukkelasti sitten vastasyntyneiden vasikoiden erityispiirteisiin ja seuraavan päivän lampaiden, vuohien, laaman, alpakan sekä poron lisääntymisasioihin perehtyen. Loppuviikko eli kolme päivää käytettiin koirien ja kissojen lisääntymisen opiskeluun. Neljännen viikon jälkeen saimme nautiskella viikon tauosta (tai kertailla tähän mennessä opittua).

Viides viikko vietettiin kokonaan nautojen lisääntymisen parissa. Viikkoon kuului myös yhtenä iltapäivänä kohdun katetrointiharjoitus, joka ei meille semmarikurssin käyneille ollut pakollinen. Käsittääkseni siellä harjoiteltiin samantyyppisesti kohdunkaulan läpäisyä teuraskohduilla kuin mekin aikanamme kurssilla harjoittelimme. Kuudes viikko oli synnytysoppia: naudan, hevosen, sian, koiran ja kissan synnytyksestä kustakin omat luentonsa ja useimmista omat synnytysvideonsa. Nauta-osuuteen kuului myös sektio-video ja monenlaisiin erilaisiin synnytyksen apuvälineisiin perehtyminen. Kovin helpolta näyttivät asennonkorjausvideot, noin vain työnnetään vähän takaisin ja oikaistaan raajat ja jälkeläinen saadaan ulos! Viikon pari viimeistä päivää käsitteli synnytysopin sijaan karjuja, keinosiemenystä ja alkionsiirtoja. Viikkoon kuului myös yhden iltapäivän harjoitukset leikkelusalilla kahdessa eri pisteessä: toisessa kertailtiin vedinasioita ja harjoiteltiin vedinhaavojen ompelua (tähän piti ottaa omat atulat ja neulankuljettimet mukaan). Toisessa perehdyttiin synnytyksen apuvälineisiin ja harjoiteltiin niiden käyttöä kuolleiden vasikoiden avulla. Fetotomin käyttäminen vaatii yllättävän paljon voimaa ja toisaalta sitä käytettäessä pitää varoa, etteivät omat sormet jää vahingossakaan vaijerin tulilinjalle.

Näiden viikkojen aikana kustakin eläinlajista käytiin läpi normaalia ja epänormaalia lisääntymisfysiologiaa niin naaraiden kuin urostenkin kannalta, tutkimusmenetelmiä, tiineysdiagnostiikkaa, post partum -sairauksia ja -komplikaatioita. Tentin lähestyessä alkoi kyllä mennä vähän eri eläinlajit sekaisin. Esimerkiksi ovuloituvan follikkelin koko vaihtelee eri eläinlajeilla aika paljonkin, tällä voi olla merkitystä oikeaa siemennys- tai astutusajankohtaa arvioitaessa. Myös synnytyksen osalta eri vaiheiden kesto vaihtelee lajien välillä paljonkin ja esimerkiksi jälkeisten jääminen on hevosella huomattavasti vakavampaa kuin naudalla (mihin hevoset nyt eivät kuolisi...). 

Lisääntymistieteen asioita on jo tullut vastaan omissa nelosen päivystyksissä ja myös nyt kesän klinikkaopinnoissakin. Ihan kaikki ei ole jäänyt vielä täysin mieleen (en ihmettele, infopaketti oli kyllä niin valtava), mutta onneksi suurin osa asioista on sellaisia, että ne voi tarvittaessa tarkistaa jostain lähteestä.