Viikko Saarella 1/2

Kevät alkaa jo kovaa vauhtia tehdä tuloaan. Sen huomaa heti kun astuu jalallaan ulos ovesta ja kuulee lintujen laulua. Lumikin on ainakin etelästä jo kovaa vauhtia sulanut pois ja kohta varmaan alkaa näkyä puissakin pientä viherrystä. Kevät on kyllä ihanaa aikaa! Itselleni on näiden kolmen viimeisen kevään aikana hiipinyt mieleen hyvä fiilis ja onnellisuus siitä, että olen eläinlääkiksessä. Tämä tunne korostuu siis erityisesti juuri keväisin. Ehkä se liittyy osittain siihen, että aiemmin keväällä on pitänyt ahertaa pääsykoelukujen parissa ja nyt onkin saavuttanut sen unelmansa ja matkalla siihen todelliseen määränpäähän. Tiedä häntä, mutta tämä tunne on kyllä ihana. Tämän vuoden pääsykoeahertajille siis tsemppiä, tätä fiilistä kannattaa tavoitella! 

Päivät kuluvat kovaa vauhtia ja kohta on enää jäljellä parisen kuukautta kolmannen vuoden opintoja ennen kesälomaa. On siis syytä ehkä muistella alkuvuoden opintoja vielä kun ne suht tuoreessa muistissa ovat! Yksi mahtavimmista kokemuksista tähän asti on ainakin omasta mielestäni ollut Johdanto kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen -kurssiin kuulunut viikon harjoittelujakso Saarella tuotantoeläinsairaalaan ja -lääketieteeseen tutustuen. Vuosikurssimme oli siis jaettu kuuteen pienempään ryhmään, kullakin oma viikkonsa Saarella joulu-, tammi- tai helmikuussa muiden kurssien ryhmäjaoista ja aikatauluista riippuen. Kaikilla viikoilla aikataulu oli periaatteessa saman kaavan mukainen, mutta kuten aina eläinten kanssa toimiessa, päivät eivät silti ihan samanlaisia olleet. Kaikilla kuitenkin alkoi viikko maanantaiaamuna pienellä esseetentillä syksyn luentoihin liittyen. Tenttejähän on tosiaan nyt kolmosvuoden aikana ollut meillä hyvin vähän (tasan 1 kpl, Lihantarkastuksessa), joten tentin jälkeen saattoi kuulua pientä valitusta käden rasittumisesta tottumattomuudesta johtuen. Kysymykset liittyivät eri tuotantoeläinlajien yleistutkimukseen syksyn luentojen pohjalta.

Tentin jälkeen sovittiin lopullinen ryhmäjako tälle viikolle eli porukka laitettiin karkeasti puoliksi seuraavien päivien ohjelmien ajaksi. Maanantai vielä pysyttiin isompana ryhmänä tutustuen Saaren klinikan tiloihin ja välineisiin. Kiertelimme paikkoja ja yhtenä tehtävänämme oli etsiä erilaisissa toimenpiteissä tarvittavia välineitä ja lääkkeitä case-tyyppisesti annettujen tietojen perusteella. Vitosella meidän pitäisi sitten itse osata löytää kaikki nämä välineet tiloille suunnatessamme, eli tämä oli ihan mukavaa harjoitusta siihen. Todennäköisesti suurin osa asioista ehtii kuitenkin unohtua siihen mennessä, mutta välinevarastossa on onneksi aika selkeästi merkitty kunkin välineen paikka. Eiköhän ne siis vielä myöhemminkin löydy.

Lounastauon jälkeen istuimme alas kuuntelemaan luentoa, jonka aiheena oli lehmän kiimakierto ja rektalisointi. Näistä oltiin ainakin osittain puhuttu jo syksyn luennoilla, mutta nyt oli ehkä vähän käytännönläheisempi näkökulma siihen, mitä esimerkiksi rektalisoidessa ihan oikeasti kannattaa huomioida ja mitä anatomisia rakenteita rektaalipalpaatiossa pitäisikään löytää. Lisäksi luennolla huomioitiin monia työturvallisuusasioita, sillä aika harva haluaa hajottaa itseään rektalisoidessaan, jos se vain on vältettävissä. Naudoilla käytetään esimerkiksi usein hännänpitäjää (yleensä omistaja), jonka sijainti eläimeen nähden vaikuttaa usein hyvinkin paljon siihen, mihin suuntaan eläin liikahtaa, jos se päättää liikahtaa. Oleellista on huomioida myös mahdolliset seinät ja tolpparakenteet hännänpitelijän puolta valittaessa, sillä käden ollessa peräsuolessa eläimen äkillinen sivuttaisliike voi aiheuttaa pysyviäkin vammoja olkapäähän. Nämä olivat hyvin pitkälti tuttuja asioita keinosiemennyskurssilta, mutta asioita on aina hyvä kerrata.

Viimeisimpänä maanantain ohjelmassa oli elindemo, jossa tarkoituksena oli tutkailla teuraskohtuja ja munasarjarakenteita ja laittaa ne kiimakierron mukaiseen järjestykseen sekä poimia mahdolliset epänormaalit kohdut erilleen. Lopuksi kohdut ja niiden eri vaiheet käytiin läpi. Vaikka kesäsemmarina onkin ehtinyt jokusen kohdun ja munasarjan tunnustella läpi, tämä on sellainen osa-alue, jossa ei varmasti ikinä ole täydellinen. Meille muistaakseni sanottiin luennonkin aikana, että varmuus ei munasarjadiagnostiikassa rektaalipalpaatiolla ole parhaimmillakaan ja kokeneimmillakaan ammattilaisilla 100 %. Rektaalisesti palpoiden on lisäksi se ero noihin teuraskohtuihin verrattuna, että rektalisoidessa kohtua tai munasarjoja ei näe silmin, vaan rakenteet, niiden koko ja konsistenssi on oikeasti tunnettava ja tunnistettava pelkillä sormenpäillä, vieläpä sen peräsuolen läpi. Lisäksi on tiedettävä, mitä jokin tunnistettu rakenne (tai sen puute) tarkoittaa ja mitä mahdollisia (eläinlääkinnällisiä) toimenpiteitä siitä voi seurata. Tämä tutkimustapa on sellainen, että sen oppii vain tekemällä ja siinä kehittyy vain sitä harjoittelemalla.

Tiistaista eteenpäin ryhmä oli siis jaettu puoliksi ja tekivät lopun viikon ohjelman eri järjestyksessä. Kaikilla siis tosiaan oli sama ohjelma, mutta eri järjestyksessä. Tiistaina puolet porukasta suuntasikin Mäntsälän sijaan Vihtiin Ollikkalan sikatilalle ja puolet jatkoi Saarella lehmien parissa. Ollikkalan sikatila toimii yhteistyössä Eläinlääketieteellisen tiedekunnan kanssa ja me opiskelijat saammekin siis nauttia tästä yhteistyöstä opintojemme aikana. Sikapäivän tarkoituksena oli oppia tekemään yleistutkimus sialle ja tutkia myös itse sikalan olosuhteita. Ollikkalan sikatilalla olosuhteet ovat vähän eri luokkaa kuin monissa muissa sikaloissa ja siellä on kiinnitetty erityistä huomiota eläinten hyvinvointia parantaviin tekijöihin. Esimerkiksi tämänhetkisen olkipehkun käytön ja ryhmäporsituksen lisäksi myös sikojen ulkoilun toteuttaminen on ensi vuoden toimenpidelistalla. Tällaisessa sikalassa on etuoikeus päästä käymään ja nähdä hyvinvoivia eläimiä ja olen tästä mahdollisuudesta äärimmäisen kiitollinen Ollikkalan sikatilalle (ja yliopistolle toki myös).

Vitoskurssilaiset kertoivat kuulumisiaan tammikuussa Yliopistollisen eläinsairaalan FB-sivuilla ja olivat myös käyneet Ollikkalan sikatilalla. Kuvakaappaus ja -muokkaus Yliopistollisen eläinsairaalan Facabook-sivuilta.

Tutuistuimme sikalassa eläinten olosuhteisiin eri osastoilla, sillä luonnollisesti eri ikäiset eläimet tarvitsevat esimerkiksi vähän erilaisen lämpötilan. Porsitusosastolla lämpötila on yleensä aina jonkinlainen kompromissi, sillä emakon optimilämpötila on huomattavasti alhaisempi kuin vastasyntyneiden pikkuporsaiden. Monilla tiloilla porsaille tarjotaankin lisälämpöä lämpöpatjojen, -lamppujen tai vaikka pesien avulla. Katselimme ympärillemme, haistelimme ilmaa kaasujen (kuten ammoniakin) varalta, mietimme ilman virtausta ja ilmanlaatua. Näihin asioihin pitää sikalassa kiinnittää aina huomiota. Harjoittelimme yleistutkimuksen tekemistä emakolle ja pikkuporsaalle. Porsaiden kiinniottamista pääsi jälleen harjoittelemaan niiden juostessa kovaa vauhtia karkuun. Lisäharjoitusta saimme myös vähän isompien sikojen kanssa yrittäessämme ryhmänä saada niistä yhden kiinni. Apuvälineiden eli kahden ohjauslevyn avulla saimme tiimityönä sian kiinni ja pääsimme tutkimaankin sitä.

Yksi päivän harjoituksista oli pulttipistoolin lataaminen ja sen laukaiseminen puupölkkyyn. Viimeistään nyt siis jokainen joutui/pääsi edes laukaisemaan pulttipistoolin, vaikkakaan ei elävään eläimeen. Itselläni nousi syke jo pelkän ladatun pulttipistoolin pitämisestä kädessä, kyseessä on kuitenkin ase, joka väärin käytettynä voi aiheuttaa vakavia vammoja niin eläimelle kuin ihmisellekin. Mieluusti tätä harjoittelin tietyllä vakavuudella asiaan suhtautuen.

Kävimme läpi sikojen lääkitsemistä ja tutustuimme eläinlääkärin "sikalalaukkuun". Sikojen lihaksensisäiset injektiot pistetään hieman korvan taakse, missä kaulan rasvakerros on ohuinta eikä arvokkaita ruhonosia (esim. takaosan kinkku) ole vaarassa pilaantua injektiosta aiheutuvan kudosreaktion takia. Rasvaan pistetty injektio ei välttämättä imeydy toivotulla tavalla ja vaste voi jäädä heikoksi. Sikalalaukusta löytyi melkoinen arsenaali erilaisia lääkkeitä, aika harva niistä oli vielä meille siinä vaiheessa opintoja kovin tuttu. Lisää käytännönharjoitusta saimme harjoitellessamme verinäytteen ottoa sioilta takajalan vena saphenasta tai häntäsuonesta. Toisilla näytteenotto onnistui, toisilla ei, osa sioista oli enemmän yhteistyöhaluisia ja osa vähemmän. Eipä tätäkään taitoa oikein harjoittelematta silti opi.

Kaikkiaan sikalapäivä oli mukavan keskusteleva ja monia sikatalouden ongelmakohtia käytiin pohdiskellen läpi. Pääsimme tekemään paljon itsekin, mikä on aina tulevaa työtä ajatellen positiivista. Possuistahan nyt ei voi olla tykkäämättä, varsinkin pikkupossut ovat niin suloisia otuksia. Voisi sitä päivänsä kai huonomminkin viettää! ;)


Jaan suosiolla postaukseni Saaren viikosta nyt kahteen osaan, sillä asiaa tuntuu riittävän vähän turhankin paljon.

Stay tuned!