Kokeessa

Kevät on jo pitkällä ja omaankin sähköpostiin kolahti viesti hausta pääsykoevalvojaksi. Varmasti olisi hauskaa tuijotella vaihteeksi sieltä pöydän toiseltakin puolelta pääsykoepaniikkia, mutta toisaalta olisi vaikea istua 5 tuntia hiljaa ja vain katsella hakijoiden tuskaa. Viime kevään koetilanne on kuitenkin vielä jokseenkin hyvin muistissa ja aloinkin miettiä jälleen pääsykoetilannetta.

Kuten jo aiemmin olenkin maininnut, tein tarkan suunnitelman pääsykoetta varten ja se toimi melko hyvin omalla kohdallani. Suosittelen tekemään jonkinlaisen hahmotelman tai edes miettimään, mitä sitten siellä tositilanteessa teet. On paljon helpompi toimia, kun on iskostanut jo päähänsä valmiin toimintamallin. Toki omasta suunnitelmastaan voi joutua joustamaan ja ehkä kannattaakin miettiä useampia suunnitelmia "kaiken varalle", vaikkei toki ikinä aivan kaikkeen voikaan varautua. Koetilanteesta kannattaa tehdä itselleen mahdollisimman helppo ja luonteva ja käyttää kaikki mahdolliset itseä auttavat keinot hyväksi. Itse esimerkiksi irroitin heti kaavakokoelman tehtäväpapereista, jotta pystyin selailemaan tehtävämonistetta ja kaavoja erikseen. Tätä ei ainakaan missään ollut kielletty ja tuskin tullaan kieltämäänkään, tehtävämonisteen kaavaliitteineen kun saa viedä mukanaan kotiin kokeen jälkeen.

Koetilanne itsessään noudattaa käsittääkseni joka vuosi hyvin pitkälti samaa kaavaa: hakijat on jaettu pääsykoesaleihin sukunimensä perusteella ja ovella pääsykoevalvojille tulee näyttää laskin, joka tarkastetaan sallittujen laskinten listalta. Henkilöllisyyspaperit pitää olla myös mukana, mutta muistaakseni ne katsottiin vasta kokeen palautuksen yhteydessä.

Nykyisin käytössä on tarralla liimattavat nimipaperit, jotka liimataan jokaiseen vastauspaperiin allekirjoitettuna. Lisäksi optiselle lomakkeelle pitää muistaa merkitä käsin samat tiedot, mustata siis oman henkilötunnuksensa mukaiset pallukat. Kannattaa tehdä tämä heti aluksi, sillä kokeen päättyessä ei saa enää tehdä mitään merkintöjä papereihin. Omaa koetta palauttaessani oli viime vuonnakin samassa salissa joku, joka ei ollut muistanut noita pallukoita mustata. En tiedä menettikö hän sitten kokonaan kaikki optisen lomakkeen pisteet vai ei, mutta itse en ainakaan ottaisi sitä riskiä. Kannattaa siis lukea ohjeet huolellisesti! Ne eivät välttämättä joka vuosi ole samat, joten tänä vuonna kokeessa saattaakin olla jotain uutta.

Joku saattaa selvitä kokeesta hyvin ilman eväitä, mutta itselläni oli viime vuonna mukana vesipullo (ilman etikettejä toki), pakasterasiassa viinirypäleitä, suklaata ja proteiinipatukoita palasina. Oli helppo napsia pientä purtavaa suuhun samalla, kun ahersi tehtävien parissa. Joku saattaa taktikoida ja ottaa eväät, joiden syömisestä kuuluu mahdollisimman paljon ääntä. Kaikkihan on sallittua, mutta syömäänhän sinne ei kannata mennä, jos kouluun sisään haluaa. Olin itse ainakin ihan loppuun saakka kokeessa enkä saanut edes ihan kaikkia tehtäviä tehtyä niin hyvin loppuun saakka kuin olisin halunnut. En tuhlaisi aikaa turhan monimutkaiseen ja aikaavievään syömiseen. Vessassakin toki saa kokeen aikana käydä valvojan kanssa, mutta itse en tätä mahdollisuutta käyttänyt. Ajan haaskausta mielestäni sekin, rakkonsa voi hyvin totuttaa vähän pidempäänkin vessattomuuteen.

Kaikissa tehtävissä kannattaa noudattaa huolellisuutta ja merkitä papereihin kaikki laskun kannalta oleelliset asiat. Vaikkei osaisi koko tehtävää, saattaa alun muutamasta laskusta saada jo jonkinlaisia pisteitä. Ainakin lähtöarvot kannattaa merkitä paperiin ja mahdollisesti piirtää kuva. Toiset varmasti ehtivät kokeen aikana saada kaikkikin tehtävät hienosti tehtyä, mutta jos on pienikin mahdollisuus siihen, ettet tähän pysty, kannattaa tehdä huolellisesti ne tehtävät, jotka osaa varmasti. Itselläni ainakin tuntui parhaimmalta luottaa intuitioon, jos en jostain monivalinnasta aivan täysin varma ollutkaan. Monet monivalinnat aiheuttivat päässäni kauhean mylläkän, kun takerruin johonkin pieneen, yksittäiseen sanaan ja mietin, että olikohan tässä nyt joku kompa.

Kolmisen viikkoa ja koe on ohi. Nyt kannattaa vielä jaksaa ahertaa, jotta oma uurastus palkitaan. Tsemppiä vielä kaikille hakijoille!

Pintaa syvemmältä

Maaliskuussa pari viikkoa kului tiukasti dissektiosalissa eläinten elimistöjen saloihin perehtyen. Näissä Verenkierron ja hengityksen opintojaksoon kuuluvissa leikkelyissä tarkastelimme myös hermostoa Neurobiologiaan liittyen. VeHen luennothan olivat tammi-helmikuussa ja NeBin puolestaan marras-joulukuussa viime vuoden puolella. Kummastakin olen kirjoittanut aiemmin omat postauksensa, VeHestä yhden ja NeBistä kaksi, NeBi1 ja NeBi2.

Alkuun tuntui vähän vaikealta yrittää orientoitua opiskelemaan uudelleen asioita, jotka olivat jo osittain unohtuneet. Jonkinlaista oppimista oli kuitenkin selkesti tapahtunut, sillä opit palautuivat pienen kertauksen jälkeen suhteellisen helposti mieleen. Jossain määrin uusi tapa opiskellakin tuntui alkuun haastavalta, mutta jälkeenpäin ajatellen tämä opiskelumenetelmä toimi aika kivasti. Yhtenä eläinlääkärin koulutuksen tehtävänähän on opettaa meitä interaktiivisuuteen ja ryhmätyöskentelyyn, joten sitä tämä menetelmä kyllä tukee erinomaisesti.

Kuvassa oftalmoskooppi, jolla voi tutkia silmänpohjaa. Neurobiologiassa saimme tutustua jo hieman tämän kapistuksen toimintaan, mutta perehdymme varmasti asiaan tarkemmin myöhemmissäkin opinnoissa.

Ensimmäiset pari päivää siis perehdyimme ensimmäisenä päivänä jaettujen pienryhmien perusteella yhteen tiettyyn alueeseen ruumiissa. Alueet olivat sydän, eturaaja, takaraaja, kraniaalinen vartalo (etuosa), kaudaalinen vartalo (takaosa) sekä pää. Tästä alueesta preparoimme esiin hermot, verisuonet ja mahdolliset imusolmukkeet niiltä osin kuin se oli mahdollista. Opiskelimme verisuonten ja hermojen kulkuradat sekä hermojen hermotuskohteet. Kolmannesta päivästä eteenpäin toimimme uusissa ryhmissä, joissa jokaisessa oli oman ruumiinalueensa "asiantuntija", joka siis opetti ja neuvoi muita perehtyessämme eri osa-alueisiin. Kaikkiaan kävimme pääsääntöisesti koko vartalon läpi. Tämä oli siis oikesti paljon yksinkertaisempaa kuin miltä se kuulostaakaan ja toki päävastuu opettamisesta oli virallisilla opettajillamme. Opiskelijakollegoiden opettaminen oli ainakin omasta mielestäni aika opettavaista ja pakotti itsekin miettimään asioita tarkemmin. Niinhän anatomian opettajamme meille sanoikin, opettaessa oppii eniten!

Kulutimme viisi dissektiokertaa näissä uusissa ryhmissä, jonka jälkeen viimeisellä kerralla palasimme takaisin alkuperäiseen, ensimmäisenä päivänä määrättyyn ryhmäämme. Tässä ryhmässä teimme suullisen tentin, jossa arvottiin kaksi osa-aluetta koko opiskellusta alueesta ja nämä alueet käytiin läpi niin, että jokainen ryhmässä sai/joutui vastailla opettajan esittämiin kysymyksiin. Suullinen tentti ei ollut mikään hiostava tilaisuus, vaikka se ehkä ajatuksena sellaiselta kuulostaakin. Olimme jo aiemmin dissektioissa käyttäneet lähes samaa menetelmää esitellessämme mm. lihaksia opettajillemme ja hyvin pitkälti samalla kaavalla suullinen tenttikin eteni. Turha siis murehtia ja stressata ainakaan tätä suullista tenttiä etukäteen!

Toiset olivat perehtyneet osa-alueeseensa hyvinkin huolellisesti ja saatoin vain ihailla heidän osaamistaan. Toiset ehkä olivat jo muutamassa päivässä ehtineet unohtaa oman aiheensa asioita, joten näiden alueiden läpikäynnissä saattoi mennä vähän enemmän aikaa. Ja toki haastavaa asiasta tekee aina se, että eläintenkään elimistöt eivät ole tismalleen samanlaisia, vaan niissäkin on eroja. Verisuonissa varsinkin haarautuminen voi yksilöstä riippuen tapahtua hieman eri lailla, joten ainoastaan verisuonia seuraamalla voidaan päätellä mistä suonesta onkaan kyse. Preparaatitkaan eivät säily ikuisesti, joten uusia eläimiä on pakko preparoida ja niissä asiat eivät välttämättä olekaan aivan niin selkeästi näkyvillä kuin siinä omassa ensimmäisessä preparaatissa, mistä ehti jo opiskella kaikki asiat. Toisaalta tämä onkin hyvä asia, sillä eiväthän ne potilaatkaan tulevaisuudessa ole täysin samanlaisia ja jatkossakin tulee osata päätellä asioita loogisesti.

Hermojen kulku pään alueella on kliinisenkin työn kannalta oleellista. Näissä dissektioissa pään hermoja käytiin lähinnä hevosen päästä läpi.

Huomasin, että itselleni paras keino oppia asioita oli kerrata niitä etukäteen ja tehdä omia muistiinpanoja kustakin hermosta ja verisuonesta. Kirjasin siis ihan paperille luentoprujuista ja anatomian kirjoista verisuonten ja hermojen nimiä suomeksi ja latinaksi, mihin mikäkin suoni tai hermo menee ja mistä ne haarautuvat. Lisäksi kirjoitin kliinisen työn kannalta merkittäviä asioita, kuten mistä suonesta otetaan verinäytteitä tai mikä imusolmukse on palpoitavissa elävältä eläimeltä.

Missään nimessä nämä leikkelyt eivät mielestäni olleet sellaisia, että olisi voinut ottaa liian rennosti ja kuvitella, että opiskelematta oppii asiat. Kuten koko eläinlääkiksessä muutenkin, vastuu oppimisesta on meillä jokaisella itsellämme. Toisille riittää että pääsee läpi tentistä, toisille on tärkeää saada paras mahdollinen arvosana, toisille on tärkeämpää ymmärtää kokonaisuus arvosanasta riippumatta. Omaan panokseeni olen tyytyväinen ja koenkin oppineeni näissä dissektioissa paljon, osan toki kertauksena aiemmista teoriaopinnoista. Anatomisten rakenteiden näkeminen oikeassa eläimessä auttaa ainakin itseäni oppimaan erittäin hyvin ja kokonaiskuva eri eläinlajien verenkiertoelimistöstä ja hermostosta alkaa olla aika selkeä.

Heti dissektioiden jälkeen alkoikin uusi opintojakso Ruoansulatuksen parissa, joten siitä lisää seuraavaksi!