Mitä on olla eläinlääkäri? - Ajatuksia kandikesän jälkeen

Kirjoitin muutama vuosi sitten ajatuksiani eläinlääkärinä toimimisesta jo opiskelujen aikana, ennen kuin olin ehtinyt itse toimia kliinisessä työssä eläinlääkärinä. Nyt ajattelin purkaa vähän lisää ajatuksiani aiheesta, koska omakohtaistakin kokemusta on tullut enemmän ja ehkä uusiakin ajatuksia on herännyt. Lisäksi tuo aiempi postaukseni on selkeästi suosituin ja luetuin postaukseni, joten aihe epäilemättä kiinnostaa useimpia lukijoitani. Ajatukseni pohjautuvat lähinnä työhöni sekapraktiikkaa tekevän kunnaneläinlääkärin sijaisena. Muistutan, että eri ihmiset kokemukset niin kandikesästä kuin eläinlääkärin työstäkin ovat hyvin erilaisia ja riippuvat paitsi ihmisestä, myös työpaikasta.

Eläinlääkäri on mystinen olento, jolla on ikuinen, pysähtymätön ja ilman polttoainetta käyvä moottori, puolessa sekunnissa levosta täydelliseen ja loogiseen päättelyketjuun kykenevät aivot, teräsmiehen ehtymättömät voimat ja lihakset, jotka eivät ikinä tarvitse lepoa, kaiken läpäisevä röntgenkatse ja aivoissa kristallipallon tapaan toimiva ennustuskyky, jonka avulla voidaan kertoa asiakkaille kaikki kaikesta. 

Tämä tuntuu olevan se ajatus eläinlääkäristä, mitä ajoittain olen kohdannut työssäni. Odotukset sekä asiakkaiden että joskus myös kollegoidenkin suunnasta ovat välillä lievästi sanottuna kohtuuttomia. Onneksi toisinaan saa niin asiakkailta kuin kollegoilta ymmärrystäkin uransa alkutaipaleella. Välillä itsekin olen itseäni kohtaan kohtuuton ja vaadin itseltäni liikaa. Paineet ovat joskus todella valtavia. Varsinkin ensimmäisenä kesänä, kun väistämättä vastaan tulee itselle uusia asioita ja joutuu tekemään monia asioita ihan ensimmäistä kertaa ja monesti vielä täysin yksin. Syksyllä kutosvuoden ohjelmaamme kuului vapaaehtoinen praktiikkakesän purkutilaisuus, jossa siis yhtenä päivänä käytiin läpi kandikesän kokemuksiin liittyviä asioita. Kyyneleiltä ei tässäkään tilaisuudessa vältytty ja monilla meistä oli aika raskaita kokemuksia kesältä. Osalla niin raskaita, etteivät he aio enää palata kuntatyöhön.

Maailma on erilainen eläinlääkärin silmin.

Kun aiemmassa postauksessani mainitsin jonkun kritisoineen pelkkien rokotusten, madotusten ja lopetusten tekemistä, ei se loppujenlopuksi työssäjaksamisen kannalta ole ollenkaan vähemmän houkutteleva vaihtoehto. Ainakin se kuormittaisi eläinlääkäriä huomattavasti vähemmän kuin se kaikki, mitä eläinlääkärinä oikeasti vastaan tulee. Mutta toisaalta työssäjaksamisen kannalta oleellista on myös se, että työ pysyy mielenkiintoisena. Itse koen tarvitsevani välillä pähkinöitä purtavaksi ja joskus jopa niitä raivostuttavan hankalia potilastapauksia, jotka eivät todellakaan noudata sitä endokrinologian luentomateriaalien "normaalia" kaavaa. Näistä hankalista tapauksista oppii usein paljon. Ensimmäisenä kesänä ehkä yksi haastavimmista asioista oli se, että niitä "oppikirjan mukaan" sujuvia potilastapauksia tuntui olevan aika vähän. Miksi ne kaikki menivät oppikirjan mukaan klinikkavuonna, mutta sitten kun itse pitää olla ohjaksissa ja vastuussa hoitopäätöksistä, kaikki ovat jotain aivan muuta? Olen onneksi huomannut oman ajatteluni ja päättelykykyni kehittyneen huomattavasti kandikesän ensimmäisistä työpäivistä jo tähänkin päivään saakka. Asioiden selittäminen ja perustelu asiakkaille pakottaa jatkuvasti miettimään ja oppimaan.

Kuten myös Kandikesän plussia ja miinuksia listatessani totesin, eläinlääkärin työn ikäviin puoliin kuuluu oma osaamattomuus ja sen aiheuttama turhautuminen. Hyvin usein työ on niin kiireistä, että asioihin pitäisi saada vastaus todella nopeasti eikä aikaa kovin kattavaan tiedonhakuun yleensä ole. Potilastyön haluaa tehdä kuitenkin kunnolla eikä omistajalle halua antaa vääriä ohjeita, joten pakkohan niitä asioita on vain tarkistaa useampaan kertaan - ja se vie aikaa. Asiaa hankaloittaa vielä se, että hyvin tyypillisesti omistaja tulee jollekin peruskäynnille ja sitten siinä samalla ohimennen kysäistään: "vilkaisetko samalla tätäkin...?" Vähän tapauksesta riippuen sitten sitä joko vilkaistaan ja ohjeistetaan varaamaan uusi aika ja päivän aikataulu saattaa pysyä hallussa tai sitten sitä "vilkaistaan" ja potilasta rauhoitetaan, tutkitaan, selvitellään ja huomataan aikaa kuluneen puoli tuntia ylimääräistä siitä alunperin varatusta.

Varsinkin päivystäessä ja erityisesti kunnaneläinlääkärinä päivystäessä koen ongelmalliseksi sen, että erittäin kiireellisen hätätapauksen soittaessa kello 02.34 yöllä päivystykseen, eläinlääkärin pitäisi pystyä täydestä (muutenkin huonosta) unestaan herättyään osata saman tien vastata vaikeisiin kysymyksiin tai olla täysin toimintakykyinen. Esimerkiksi koiran syötyä puoli kiloa apinankakasta tehtyjä kahvipapuja (täysin kuvitteellinen tapaus, en tiedä onko sellaisia edes olemassa) eläinlääkärin pitäisi heti puhelimeen vastattuaan
a. ymmärtää salamannopeasti että mitä ihmettä se koira on siis syönyt?
b. mikä tämän mahdollisesti syödyn asian myrkyllinen komponentti on?
c. osata etsiä tämän myrkyllisen komponentin toksiset annosrajat ja sen mahdollisesti aiheuttamat oireet
d. miettiä hoitovaihtoehtoja yhdessä omistajan kanssa
e. mahdollisesti kiiruhtaa vastaanotolle oksettamaan ja/tai jatkohoitamaan potilasta.

Nämä kaikki vaihtoehdot raksuttavat päässä luonnollisesti samaan aikaan, kun eläinlääkäri kiskoo vaatteita päälleen ja ruokaa suuhun sekä selailee muistiinpanojaan kiiruhtaakseen tarvittaessa vastaanotolle. Ja hetken kuluttua omistaja soittaakin ilmoittaakseen, että koira voi hyvin ja itseasiassa se puolikiloinen apinankakkakahvipapupussi olikin jo tyhjä ja koira oli vain kaivanut sen roskiksesta lattialle. Väärä hälytys. Ja eläinlääkärin adrenaliinipiikki on jo sen verran hyvässä vauhdissa, että uudelleen nukahtaminen ei ihan heti onnistu. Ja aamulla on takuuvarmasti viimeistään kello 6.30 tiedossa päivän ensimmäinen lehmän poikimahalvaus ja päälle vielä tavallinen eläinlääkärin työpäivä normaalin kiireisen aikataulun kera.

Joskus asiakkaat kyselevät, mikä tässä työssä on haastavinta tai raskainta. Monet ehkä ajattelevat, että eläinten lopettaminen olisi raskasta. Joskus se onkin, mutta monet potilaat ovat jo niin sairaita tai muuten niin huonossa kunnossa, että eutanasia on oikeasti armollisin tehtävissä oleva asia ja olen enemmänkin helpottunut eläimen puolesta. Toisen ihmisen surun ja tuskan katselu on välillä raastavaa katsottavaa ja välillä sen kaiken keskellä joutuu taistelemaan omiakin kyyneleitä vastaan. Väsymys ja kiire ovat rehellisesti sanottuna varmaankin itselleni raskaimmat asiat työssä. Ja työn erottaminen vapaa-ajasta, mistä kovasti käymme välillä kollegoiden kesken keskustelua. Olen edelleen täysin samaa mieltä kuin aiemmassa postauksessanikin, että myös eläinlääkärin elämässä tulee olla muutakin kuin työ ja omaan jaksamiseen tulee kiinnittää huomiota.

Vain eläinlääkäri voi ymmärtää toista eläinlääkäriä - ja silloinkaan ei kaikkea, koska olemme yksilöitä, ja työn lisäksi omaan jaksamiseen vaikuttaa niin moni muukin asia.

Pykäläviidakon vankina

Kuudennen eli viimeisen opiskeluvuotemme kevään korkkasi tammikuussa käyntiin Ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntö ja valvonta -kurssi. Tämä kokonaisuus käsitti vinon pinon luentoja, joista osa oli pakollisia ja osa vapaaehtoisia, pakollisia lakiharjoituksia sekä pakollisen seminaarityön perinteistä tenttiä unohtamatta. Välillä nämä kaikki pakolliset ohjelmat vaativat meiltä opiskelijoilta melkoista sinnikkyyttä ja sitkeyttä istua luentosaleissa, vaikka sitten myöhemmin kevään ja koronan edetessä tulikin jopa hieman ikävä takaisin luentosaleihin.

Ympäristöterveydenhuollon lainsäädännön ja valvonnan osaamistavoitteista sanotaan näin:

Opiskelija

• ymmärtää valvonnan tieteellisen perustan

• tuntee riskinarvioinnin perusteet

• ymmärtää valvontasuunnitelman tarkoituksen ja sisällön

• käsittää ympäristöterveydenhuoltoon liittyvän lainsäädäntökokonaisuuden ja osaa käyttää lainsäädäntökokoelmia ympäristöterveydenhuoltoon liittyvissä valvontatapauksissa

• osaa suorittaa tarkastuksia kiinnittäen huomiota olennaisiin seikkoihin sekä soveltaa asianmukaisella tavalla aiheeseen liittyvää lainsäädäntöä

• tuntee kunnallisen hallinto-organisaation ja päätöksentekomallin

• osaa valmistella ja muotoilla hallintopäätöksen sekä soveltaa pakkokeinoja asianmukaisella tavalla päätöksenteon tukena

Lainsäädännön toista puolta eli sitä tulkintaa on käyty läpi useilla kursseilla eläinlääkiksen aikana. Tällä kurssilla kerrattiin osittain myös tulkintaa, mutta myös itse lainsäädäntöön ja päätöksentekoon liittyviä asioita virkamiesnäkökulmasta. Luennoilla käytiin läpi niin elintarvikepuoleen liittyvää lainsäädäntöä kuin terveydensuojelua, riskiperusteisia tarkastuksia ja riskinarviointia, asumistervesvalvontaa, eläinsuojeluvalvontaa, kuntien maankäyttöä, vesilaitosten ja alkutuotannon valvontaa, petostapauksia ja kunnallishallinnon perusperiaatteita. Varsinkin kunnallishallinnon luento-osuudet olivat kyllä ihan yleissivistäviä kokonaisuuksia päätöksentekoprosesseista ja havainnollistivat hyvin ainakin itselleni sen, ettei kyse ole aina kovin yksinkertaisesta ja helposta polusta.

Lakiharjoituksissa etsittiin lainsäädännöstä vastauksia visaisiin kysymyksiin, kuten siihen, pitääkö sienestäjän tehdä toiminnastaan ilmoitus jollekin, jos hän myy keräämiään sieniä kuluttajille. Nämä olivat tavallaan ihan "hauskoja" tehtäviä, koska näitä varmaan oikeassakin elämässä joutuu enemmän tai vähemmän selvittelemään, mutta pakko kyllä myöntää että lainsäädännön tulkitseminen ja asiaan liittyvien eri lakipykälien etsiminen ja hyppiminen pykälästä toiseen aiheutti vähintään joka toiselle meistä harmaita hiuksia. Olisi helppoa, jos asiat olisivat kirjattuna yhteen ja samaan lakiin, mutta ei. Ensin on lakeja ja sitten niitä täydennellään erilaisilla asetuksilla ja päätöksillä. Ja sitten ne kaikki pitää vain osata löytää. Ei ole aina ihan helppoa meille, jotka sentään jotain näistä asioista tiedämme jo valmiiksi ja osaamme suunnilleen hakea oikeista paikoista, joten ei voi ehkä olettaa myöskään että ihan kaikki tavalliset tallaajat löytäisivät nämä tiedot kovin helpolla.

Random kuva Viikistä viime keväältä.

Seminaaritöissä valmisteltiin hallinnollisia päätöksiä muutamiin eri aiheisiin liittyen eli harjoiteltiin käytännössä niitä asioita, mitä oltiin luennoilla jo aiemmin käyty läpi. Aiheet liittyivät esimerkiksi sisäilmaongelmiin, uimavesiin, lihan alkuperään, raakamaitoon tai kalalaitoksen valvontaan. Työt tehtiin pienryhmissä ja niissä sai aika vapaasti itse päättää sen, miten prosessi etenee, kunhan aiheeseen liittyvät asiakirjat olivat lainsäädännön mukaiset. Näitä käytiin sitten yhdessä läpi posterikävelynä toisten esittäessä omia seminaaritöitään muille ja tuttuun tapaan arvioinnissa käytettiin vertaisarviointia apuna.

Tentissä ei ollut kuulemma ideana opetella ulkoa kaikkea lainsäädäntöä, vaan sisäistää asioita, mutta ainakin itsestäni tuntui kyllä että turhan paljon asioita piti opetella ulkoa. Nämä lakikiemurat ja niiden tulkinta ovat kuitenkin sellaisia, että kuka tahansa meistä päätyykään niitä lukemaan ja tulkitsemaan, niitä ei kerralla sisäistä vaan asia vaatii toistoja ja käytännöllisempää selvitystyötä, siis sellaista työtä kuin lakiharjoituksissa ja seminaarityössä oli. Ihan mikään läpihuutojuttu ei siis tämäkään tentti ainakaan itselleni ollut, vaan vaati ihan samalla lailla istumalihaksia ja pänttäämistä kuin kliinisemmätkin aiheet opinnoissamme. Mutta tämä tentti oli eläinlääkiksen viimeinen tentti! Harmi vain, että tenttituloksia joutui hetken odottelemaan, eikä uusintatenttiin joutumisen pelossa uskaltanut ihan täysillä vielä riemuita.


Valvonta ja lakiasiat saattavat tuntua ajatuksena aika tylsiltä, mutta varmasti osalle meistäkin heräsi luennoilla ainakin pieni mielenkiinto pääsääntöisesti kello 8-16 tapahtuvaan "siistiin sisätyöhön" kandikesän jäljiltä. Näitä asioitahan pääsi ainakin jossain määrin soveltamaan ihan käytännössäkin sitten Ympäristöterveydenhuollon pariviikkoisessa harjoittelussa, siitä lisää varmasti vielä myöhemmin omassa postauksessa.