Patologisten muutosten metsästystä

Toinen vuosi eläinlääkiksessä on nyt viimein takana ja kesäloma siintää edessä! Pääsykoekin oli tänä vuonna jotenkin aikaisin ja EE-talolla ehdinkin nähdä jokusen lapun pääsykoesalien opasteista. Tulipa taas vähän muisteltua omiakin pääsykokeita parin vuoden takaa. Nopeasti se aika vain menee! Kevätkin on hujahtanut vauhdilla ohi, ja tämänkin postauksen olin kirjoittanut oikeastaan jo aikoja sitten, unohdin vain julkaista sen. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Tämän postauksen lisäksi olisi tarkoitus julkaista vielä pari postausta ja sitten saa blogi hiljentyä vähän pidemmäksi hetkeksi ennen syksyllä alkavaa kolmosvuotta. Moni vuosikurssistamme onkin jo ehtinyt hehkuttaa 1/3 eläinlääkäriyttään. Ensi vuoden jälkeen olemmekin jo puolikkaita eläinlääkäreitä! Mutta ei se oppiminen ja opiskelu tosiaan lopu eläinlääkäriksi valmistumisen jälkeen mihinkään.

EE-talon aulaa.

Toisen vuoden viimeisiin kursseihin kuului Elinpatologia, joka on opiskelijoiden helpottamiseksi jaettu kahteen osaan, EP1 ja EP2, lähinnä siis siksi, että tentittävänä olisi pienempiä aihekokonaisuuksia. Yleispatologiassa kävimme läpi patologian yleisempiä asioita ja perusperiaatteita. Nyt olemme siis perehtyneet asioihin elinkohtaisesti, eli kustakin elimestä olemme käyneet läpi niin rappeumia, kasvaimia, tulehduksia kuin kehityshäiriöitäkin. Kuten jo aiemmin mainitsinkin, nämä asiat eivät ole helpoimmasta päästä. Ja vaikka kuinka opiskelu olisikin mielenkiintoista, kyllä elinpatossa sai ihan tosissaan töitä tehdä oppimisen eteen, sillä opittavaa on todella valtavasti. Aikatauluttaminen ei ainakaan omalla kohdallani ollut ihan täydellisesti optimoitua ja löysinkin siitä uuden kehittämiskohteen itselleni.

Elinpatologiasta kerrotaan opinto-oppaassamme seuraavaa:

Opiskelija

• ymmärtää elinryhmien fysiologisia ja patofysiologisia vasteita ja niiden etiologisia tekijöitä

• osaa selittää eläinten tärkeimpien tautien patogeneesin eri elimissä

• osaa kuvata tärkeimpien tautien aiheuttamat muutokset elinryhmissä

• ymmärtää morfologisen diagnoosin muodostamisen periaatteet ja merkityksen 

Elinpatoon kuului luentojen lisäksi melkeinpä jokaiseen aihepiiriin liittyvää mikroskopointia sekä CLOTS-demo, jossa saimme tarkastella patologien obduktioissa avaamista eläimistä kuhunkin aihepiiriin liittyviä elimiä. Välillä tarkasteltavia elimiä oli enemmän ja välillä vähemmän, mutta todella hyödyllisiltä nuo demot tuntuivat! Paljon paremmin hahmottaa joitakin patologisia muutoksia omin silmin näkemällä kuin pelkistä kuvista tai teksteistä. Muutoksista ei toki aina päällepäin näe, mitä ne ovat, mutta sitä varten kootaan diffilistaa eli differentiaalidiagnooseja eli siis erilaisia diagnoosimahdollisuuksia. Esimerkiksi nodulaarisesta muutoksesta ei välttämättä voi sanoa päällepäin, onko kyse granulomatoottisesta tulehduksesta, kasvaimesta, hyperplasiasta eli solujen määrän lisääntymisestä tai vaikkapa kystasta eli epiteelin peittämästä nestettä sisältävästä ontelosta. Muutosta tutkitaan lisää mm. tekemällä siihen viiltoja ja ottamalla siitä näytteitä, joita tarkastellaan mikroskoopilla. Paljon mielenkiintoisia tapauksia tuli vastaan, osa yleisempiä ja osa vähän harvinaisempiakin. Vaitiolovelvollisuus koskee meitä tässäkin asiassa, joten yksityiskohtiin tapauksista en voi mennä. Ihan ymmärrettävää, ettei obduktiosalin tapauksista saa puhua, sillä osa niistä oli todella tuoreita ja näimme jokusen eläimen ihan avattavanakin. Muutamina kertoina näimme myös vilaukselta patolla olevia opiskelijoita, osa ilmeisesti oli ainakin kolmosvuoden opiskelijoita. Siellä mekin sitten ensi vuonna teemme obduktioita... :)

Mikroskopoinneissa käytettyjä histologisia leikkeitä.

Joihinkin elimiin tai elinryhmiin liittyen pohdimme joko luennoilla tai mikroskopoinneissa muutamia case-tapauksia, joissa saatujen taustatietojen perusteella piti selvittää, mikä sairaus on kyseessä, mikä sen aiheuttaa ja millaisia muutoksia siihen liittyy. Caset ovat yleensä aina sellaisia, että niiden avulla asiat jäävät mieleen paljon paremmin kuin pelkästään luentomaisesti opetetut asiat, vaikka ihan samat asiat käytäisiinkin läpi. Jonkinlaista mielikuvien luomista sekin kai siis jollain tavalla on. Tosin mikroskoponteihin oli varattu turhan vähän aikaa läpikäytäviin asioihin verrattuna ja aina tuli kiire. Monesti myös osa kyseisen kerran histologisista leikkeistä jäi oman opiskelun varaan, mikä ei välttämättä ole se paras mahdollinen keino oppia asioita näin vaativalla alalla. Osassa leikkeistä oli vaikea hahmottaa, mistä leikkeessä on kyse. Onko muutos koko lasilla olevassa leikkeessä vai vain sen osassa, tai oliko muutos vain yhdessä leikkeessä, kun lasilla oli neljä tai viisikin eri leikettä? Eivät kaikki leikkeet ja muutokset toki olleet vaikeasti hahmotettavissa, osa muutoksista oli todella selkeitä ja näkyivät melkein jo paljaallakin silmällä lasin päällä olevaa leikettä katsoessa.

EP1:n tenttitulokset ehdimmekin jo saada ja yksi uusintatenttikin siitä järjestettiin jo ennen kesälomaa. EP2:n tuloksia saa vielä jonkin aikaa jännittää ja sen ensimmäinen uusintatenttimahdollisuus on vasta syksyllä. Ajattelin itse joka tapauksessa yrittää vähän kertailla patologiaa kesän aikana, huolimatta siitä, pääsinkö läpi vai en. Toki kesälle on paljon muutakin ohjelmaa jo tiedossa, mutta patologiaa on kuitenkin luvassa lisää heti syksyllä, joten uskoisin siitä olevan joka tapauksessa itselleni hyötyä. Obduktioihinhan ei tosiaan pääse, ellei sekä Yleispatologia että Elinpatologia ole hyväksytysti suoritettu.

Ilmoittauduimme kevään viimeisten viikkojen aikana osittain jo seuraavan vuoden kursseille, sillä niissä on vähän erilaiset järjestelyt kuin normaalisti. Vuosikurssi on jakautunut pienempiin ryhmiin, jotka ovat eri aikoihin Saarella viikon tuotantoeläinjaksolla ja eri puolilla Suomea parin viikon teurastamoharjoittelussa ja näiden lisäksi on toki muitakin opintoja suoritettavana. Osa joutuu suorittamaan pakollisia opintoja "loma-aikoina" riippuen siitä, mihin ryhmään pääsi. Melkoisen sekavalta tuntui koko homma aluksi, mutta lopulta se alkoi vaikuttaa järkevästi suunnitellulta. Olisi aika mahdotonta saada kerralla noin 70 vuosikurssin opiskelijaa harjoittelemaan teurastamoihin tai samaan aikaan Saarelle. Kaikki eivät varmaankaan saaneet ykköstoivettaan harjoitteluun ja tuotantoeläinviikolle, mutta aina ei voi voittaa. Itse olin ajatellut ainakin, että koko vuosi on varattu opiskelulle, joten sinänsä näiden viikkojen ajankohdilla ei ole väliä. Toki aina on kivempi, jos joululoma on 3 tai 4 viikkoa kuin vain parin viikon loma. ;)

Parasiittien pauloissa

Blogin kävijämääristä päätellen täällä alkaa taas liikuskella entistä enemmän tämän kevään hakijoita. Pääsykokeeseen ei enää montaa viikkoa ole, joten nyt kannattaa vielä jaksaa ahertaa hetki ja ottaa sitten vasta kokeen jälkeen rennommin. Toivottavasti blogista löytyy hyödyllistä luettavaa ja kysyäkin saa jos jokin jää mieltä kaihertamaan! Oman hakuprosessin asiat ovat jossain määrin vielä muistissa ja oikeastaan samat opiskelutavat käytössä aika pitkälti tälläkin hetkellä. Kun löytää itselleen hyvän tavan oppia, siitä kannattaa pitää kiinni.

Kevät ei ole yleensä itselleni ollut se kaikista helpoin ajankohta keskittyä opiskeluun, varsinkaan jos aurinko sattuu paistamaan ja houkuttelemaan ulos pois kirjojen äärestä. Tämä kevät ei mitenkään ole poikkeus tämän suhteen, ja täytyy myöntää, että näiden viimeisimpien kurssien kanssa on saanut kyllä taistella itsensä kanssa, että jaksaa opiskella vielä sen pienen hetken. Patologia ja parasitologia eivät ole mitään maailman yksinkertaisimpia ja helpoimpia asioita, ja niiden opiskelu vaatii oikeasti paneutumista asiaan. Haastavuutta lisää se, että molempien kurssien opiskelu on aikaavievää ja kun niitä tosiaan pitäisi opiskella samanaikaisesti... No, on tämä tosiaan vähän erilaista opiskelua pääsykokeeseen verrattuna, mutta kyllä tämä kevät aika työläs on.

Vappuna ehdin onneksi mutustaa muutaman munkinkin ja ulkona on saanut nautiskella kevään kukkaloistosta!

Jo maaliskuussa aloiteltiin Eläinlääketieteellisen parasitologian parissa. Heti ensimmäisellä luennolla vilisi monenlaisia loisten nimiä, joista ei juuri mitään ymmärtänyt. Meille suositeltiin, että loisia kannattaa opiskella koko ajan kurssin edetessä ja viimeistään tentin lähestyessä huomasin miksi. Loisiahan on todella paljon ja eläinlääkärin tulee tietää ainakin yleisimmistä suomalaisista loisista paitsi mahdollinen suomenkielinen nimi, myös loisen latinankielinen nimitys, taksonomia pääpiirteittäin, loisen elämänkierto, sen aiheuttamat oireet, diagnostiikka ja loishäätöjen periaatteet ja ennaltaehkäisy sekä mahdollinen zoonoottisuus. Kyse ei siis ole ihan mistään pienestä "viimeisen illan tenttiinlukemisesta", jos ei näihin loisiin ole aiemmin ehtinyt perehtyä.


Opinto-opas kertoo Eläinlääketieteellisestä parasitologiasta seuraavaa:

Opiskelija osaa

• käyttää parasitologian perusterminologiaa 

• kuvata merkittävien kotieläinten loisten elämänkierrot, tartuntatavat ja erityispiirteet

• kuvata loisten eläimille aiheuttamat tyypilliset oireet ja ottaa huomioon mahdollisen tartuntariskin ihmiselle

• arvioida loistartunnan merkityksen eläimelle ja eläinryhmälle

• tutkia tyypillisen parasitologisen näytteen perusmenetelmillä

• selittää loislääkitysten pääperiaatteet ja soveltaa niitä eri tilanteissa

• kuvata millaisia ennaltaehkäisyn ja lääkkeettömän loiskontrollin keinoja on käytettävissä 

Tämä on ainoa parasitologian kurssi, joka meille koko kuusivuotisten opintojen ajan järjestetään, eli ainakin itse suhtauduin asiaan niin, että opettelen loiset nyt kunnolla, ettei sitten mene sormi suuhun, kun valmistumisen jälkeen pitäisi osata jotain asiakkaille kertoa loisista. Ja kyllähän niitä kysymyksiä on kieltämättä jo nytkin tullut vastaan, vaikka tässä vasta toista opiskeluvuotta viimeistellään. Kevään ja alkavan kesän myötä punkkeja (oikeasti tarkoitetaan puutiaisia) alkaa ilmestyä yhteen jos toiseenkin lemmikkiin ja niihin liittyvät kysymykset ovat aika peruskauraa eläinlääkärin työssä. Myös lemmikkien matkustamiseen liittyvät loislääkitysasiat tulevat varmasti vastaan tulevaisuuden työssä. Lääkitysasioita käymme myöhemmin farmakologiassa tarkemmin läpi, mutta perusteista puhuttiin jo näilläkin luennoilla.

Saimme Zoetis Finland Oy:ltä kurssin alussa hevosten loisia käsittelevän kirjan ja lisäksi tänä keväänä ilmeistyi vastaavanlainen kirja koirien loisista, jonka halukkaat saivat ostaa itselleen. Todella huippuja kirjoja molemmat, hyvin selkeitä ja paljon hyviä kuvia!

Punkkien irrottamiseen liittyen netissä liikkuu kaikenmaailman vinkkejä ja neuvoja, mutta meille ohjeistettiin, ettei ole väliä kiertääkö vai vetääkö punkkia irti, sillä joka tapauksessa punkista jää aina jonkin verran osia kiinni eläimen ihoon. Tästä ei ole eläimelle haittaa, sillä ihoon kiinni jäävä osa on punkin päätä, joka muodostuu kitiinistä. Sen pystyy elimistön omakin puolustusjärjestelmä hajottaman ja lopulta irroittamaan ihosta. Tärkeintä on muistaa olla puristamatta eläimen takaosaa, sillä puristaminen voi aiheuttaa punkin mahdollisesti sisältämien taudinaiheuttajien siirtymisen koiraan. Eli esimerkiksi pinseteillä otetaan punkista ote mahdollisimman läheltä ihoa/punkin päätä ja nyppäistään irti. Jos punkki on jo ehtinyt olla pidemmän aikaa kiinnittyneenä ihoon, sitä on mahdotonta poistaa ennen kuin se itse irroittaa otteensa veriateriansa saatuaan. Eläimet kannattaakin tarkastaa riittävän usein punkkien varalta, jotta punkit voi irroittaa mahdollisimman nopeasti. Borrelia-bakteerit siirtyvät punkista eläimeen vasta verenimemisen aktivoimana, mutta virukset, esimerkiksi flaviviruksen aiheuttama puutiaisaivokuume (TBE), siirtyvät isäntäeläimeen välittömästi jo muutaman minuutin kuluttua punkin kiinnittymisestä. Ja mikäli isomman punkin alla sattuu näkemään toisen, kooltaan pienemmän punkin, kyse ei suinkaan ole mistään punkkivauvasta, vaan urospunkista, joka on tullut parittelemaan naaraan mahapuolelle. Punkit eivät synnytä eläviä poikasia, vaan ne munivat maahan munia.

Mitään opetusblogia ei ollut tarkoitus alkaa pitämään, varsinkaan kun en vielä pätevä eläinlääkäri ole. :D Mutta jos edes joku ottaa opikseen tästä pienestä infopläjäyksestä, hyvähän se vain on! Liika informaatio ei toisaalta aina ole hyväksi, kuten saimme myös parasitologian luennoilla kuulla. On olemassa delusiivisia parasitooseja, joissa ihminen kuvittelee itselleen loisinfektion ja alkaa esimerkiksi raapia tai kaivella ihoaan. Kuulimme hyviä ja kauhistuttavia esimerkkejä tällaisista tapauksista, mutta vaitiolovelvollisuus koskee näissäkin asioissa meitä, joten jätän tarkemmat yksityiskohdat kertomatta. Näiden esimerkkien avulla kävi kuitenkin hyvin selväksi se, että vaikka itse olisi miten innoissaan löytämästään parasiitista, sitä ei missään nimessä kannata näyttää eläimen omistajalle mikroskoopista!

Zoetiksen ilmaisesitteitä eri loisista.

Vierailevia luennoitsijoita meillä oli tänä vuonna resurssien puutteesta johtuen kuulemma aika vähän, mutta onneksi sentään jotakin. Poron loisista puhuttiin yhdellä luennolla, mikä oli hyvä, sillä poroja käsitellään aika vähän opinnoissamme. Harva meistä tosin varmaan porojen parissa työllistyy, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tulee vastaan vaikka Lapissa lomaillessa. Luentojen lisäksi kurssiin kuului pari laboratoriotyökertaa, joissa mm. tutkittiin joko omien eläinten tai valmiiksi saatuja ulostenäytteitä loisten varalta. Tämän kurssin jälkeen meillä on myös mahdollisuus tutkia omien eläinten ulostenäytteitä myöhemminkin parasitologian labratiloissa. Labroissa mikroskopoitiin useampia loisia ja tunnistettiin niitä sekä vastailtiin niihin liittyviin kysymyksiin. Ensimmäiseen labrakertaan liittyi pienryhmissä tehty ryhmätyö, jossa valmiiseen anamneesiin perustuen selvitettiin ulostenäytteessä olevia loisia ja mahdollisia hoitotoimenpiteitä. Tästä työstä piti tehdä työselostus, joka seuraavan viikon labroissa vertaisarvioitiin. Labroista tuntui olevan paljon hyötyä ja niitä toivoisi olevan enemmän, mutta resurssipula tulee tässäkin vastaan. Aina näistä käytännöntöistä oppii paljon enemmän kuin pelkästään luennolla istumalla!

Kurssi viimeisteltiin tentillä, jossa sai olla kurssikirja (Taylor) mukana. Vaikka kirja mukana olikin, se ei tarkoittanut todellakaan sitä, että kaiken tentissä kysytyn tiedon löysi kirjasta. Kirja oli hyvä tuki, mutta kyllä näiden asioiden piti olla muutenkin aika hyvin hallussa, että kysymyksiin osasi vastata. Taylorissa on paljon tietoa, enemmänkin kuin kurssin aikana käsiteltiin, eikä kaikkia kirjassa mainittuja loisia edes esiinny Suomessa. Se on kuitenkin aika hyvänoloinen perusteos ja hakemisto, jos jotain loista epäilee taudinaiheuttajaksi. Alkuun Taylor oli vähän kankea käyttää, mutta sen käyttö muuttui mukavammaksi mitä enemmän sitä käytti. Vaikea uskoa, että tentissä olisi pärjännyt, jos sinne meni avaamatta kirjaa kertaakaan ennen kuin vasta tentissä. Taylorin lisäksi myös yllänäkyneistä koiran ja hevosen loisiin liittyvistä kirjoista oli ainakin itselleni hyötyä loisia opiskellessa.

Kurssin virallinen oppikirja oli Taylorin Veterinary Parasitology, joka on aika kattava opus loisten maailmaan.

Parasitologiaa opiskellessa (jos ei jo aiemminkin) on herännyt paljon ajatuksia tulevaa työtä ajatellen. Hevospuolella on jo todettu loislääkeresistenssiä, joten ulostenäytteisiin perustuva lääkitseminen rutiininomaisen lääkityksen sijaan on enemmän kuin perusteltua. Samaa toivoisi myös pieneläinpuolella. Toivottavasti tulevaisuudessa yhä useampi koiranomistajakin tutkituttaisi ensin koiransa ulostenäytteet ja vasta tutkimuksen jälkeen pohdittaisi lääkityksen tarvetta. Ulostetutkimus maksaa ilmeisesti parinkympin luokkaa, joten mahdottoman kalliista tutkimuksesta ei ole kyse. Lisäksi nyt loisiin paremmin perehtyneenä toivoisi jokaiselta koiranomistajalta vastuullisuutta siinä mielessä, että keräisi oman koiransa ulosteet aina heti pois maasta. Ulosteissa kun erittyy helposti niin monia loisia, jotka voivat tartuttaa paitsi toisia koiria, myös muita eläimiä tai jopa ihmisiä. Toki vastuullisuus kuuluu niin kissojen kuin muidenkin eläinten omistajille, mutta ehkä nämä toimet (tai niiden puute monesti) korostuvat erityisesti koiranomistajien keskuudessa.

Eläinten matkustaminen on myös yksi asia, josta varmasti riittäisi puhuttavaa. Eläimen omistajan kannattaisi aina miettiä, olisiko eläimen kannalta kuitenkin parempi jäädä Suomeen kuin matkustaa maahan, jossa on aivan eri tauteja kuin täällä? Mikäli eläin on kuitenkin pakko ottaa matkalle mukaan, on aina eläimen omistajan vastuulla selvittää, mitkä ovat kohdemaan tuontivaatimukset eläimelle. Lisäksi takaisin Suomeen tultaessa on myös vaatimuksia, esimerkiksi ekinokokkilääkitys, joista tulee olla tietyn ajanjakson sisällä huolehdittu. Nämä asiat kannattaa aina selvittää hyvissä ajoin ennen matkaa, sillä tuontivaatimuksissa on eri maiden kohdalla eroja ja lääkityksistä pitää olla eläinlääkärin merkintä lemmikkieläinpassissa. Eviran sivuilta löytyy ajankohtaista tietoa matkustavien lemmikkien vaatimuksista ja matkustamista suunnittelevien kannattaakin kurkistella sinne tarkemmin.

Paasauksen sijaan siirryn nyt itse patologian pariin ulkona paistavasta auringosta huolimatta. Viikon päästä siitä voi jo toivottavasti nauttia enemmänkin, ellei sitten takatalvi taas yllätä...