Farmakologiaa ja toksikologiaa

Kolmannen kevään viimeiset luennot on takana ja suurella osalla vuosikurssistamme on siis puolet eläinlääkäriopinnoista suoritettu! Osalla on vielä teurastamoharjoittelu suoritettavana ennen lukuvuoden päättymistä, mutta se ei enää iso rasti ole. Havahduin vähän aikaa sitten miettimään, että tämän vuoden pääsykoekin varmaan alkaa lähestyä. Yritin etsiä koepäivää netistä, mutta joko olen todella surkea etsimään sitä tiedekuntamme nettisivuilta, tai sitten se on oikeasti lähes piilotettu kaikilta, jotka eivät ole tänä keväänä eläinlääkikseen hakeneet. Ennen hakemista koskevat asiat löytyivät helposti tiedekunnan sivuilta, nyt kaikki näyttää olevan keskitetty yliopiston yhteiselle hakusivulle. Googlen kautta sitten löytyi lopulta jonkun lääkiksen kautta oikea päivämäärä, joka on jo huomenna!

Viimeiset tsempit siis tämän vuoden hakijoille, mikäli satutte tätä vielä ennen koetta lukemaan!

Itse palaan ajassa hieman taaksepäin, aikaan, jolloin kesä oli vain kaukainen haave. Helmikuun lopussa palattiin opinnoissa "normaaliin rytmiin", jos sitä sellaiseksi voi sanoa. Tammikuun luentojen jälkeen oikeastaan koko helmikuu meni enemmän ja vähemmän erilaisissa pienryhmäharjoituksissa ja osa vuosikurssista oli välillä suorittamassa teurastamoharjoitteluakin. Tavallisilla luennoilla ei ollut hetkeen tullut istuttua ja se kieltämättä tuntui "pitkästä aikaa" hassulta. Kauan tätä ei ehtinyt kuitenkaan ihmetellä, sillä syvennyimme heti suoraan asiaan, farmakologian saloihin. Ja asiaahan tällä kurssilla sitten riitti, peräti 8 opintopisteen verran tyypillisen 3-6 opintopisteen sijaan.

Opinto-opas kertoo Eläinlääketieteellisen farmakologian ja toksikologian osaamistavoitteista näin:

Opiskelija osaa

• selittää farmakokinetiikan ja -dynamiikan pääperiaatteet sekä tärkeimpien eläinlääkinnässä käytettävien lääkeaineryhmien vaikutusmekanismit ja haittavaikutukset 

• hakea näyttöön perustuvaa tietoa yksittäisistä lääkeaineista ja niiden käytöstä eläimille 

• kuvailla myrkytyksen hoidon yleiset pääperiaatteet 

• etsiä tietoa eläinten lääkintään liittyvästä lainsäädännöstä, määräyksistä ja ohjeista sekä soveltaa niitä käytännössä 

• kirjoittaa lääkemääräyksen

Farmakologia on hyvin mielenkiintoista ja tietyt perusteet pitää jokaisen eläinlääkärin ymmärtää. Joskus lukiossa miettiessäni elämäni suuntaa opinto-ohjaaja yritti tarjota eläinlääkikselle vaihtoehdoksi farmasiaa. Ajatus ei ollut hullumpi ja olisin varmaankin hakenut farmasialle, ellei farmasian pääsykoe olisi ollut samana päivänä kuin lääkisten pääsykoe. Nykyään kokeet ovat ilmeisesti eri päivinä, mutta ensikertalaiskiintiöt eivät varmaankaan varsinaisesti kannusta hakemaan kovin moneen eri paikkaan.

Farmakologiaan palatakseni kurssi sisälsi kolmessa osassa tentittävät osuudet eli farmakokinetiikkaa, farmakodynamiikkaa ja kliinistä toksikologiaa sekä lääkkeiden käyttöä ja määräämistä. Luennot eivät olleet pakollisia, mutta lähes kaikki kurssin harjoitustyöt sen sijaan olivat. Ja niiden kanssa moni oli aluksi pelkkänä kysymysmerkkinä, kun oli sekä solutason fysiologiaan että farmakologian perusasioihin liittyviä caseja, joista molemmista puhuttiin caseina ja opiskelijaparan piti aina asiayhteydestä ja luennoijasta ymmärtää, kumpaa tällä kertaa tarkoitettiin. Kurssin alku oli "hauska", sillä aloitimme suoraan tuohon solutason fysiologiaan liittyvällä case-perehdytyksellä, ja vasta sen jälkeen oli luvassa varsinainen johdanto koko kurssiin. Lienee sanomattakin selvää miten pihalla moni tässä vaiheessa oli siitä, mitä kaikkea oikeasti pitikään tehdä ja mikä case tai harjoitus liittyi mihinkin. Kyllä näihin lopulta alkoi tulla järkeä kaiken kiireen keskellä.

Viikin lehmätkin pääsivät laitumelle ja telkkariin! Yle Areenasta voi katsoa vielä muutaman kuukauden ajan laitumellelaskua.
Kuvakaappaus Yle Areenasta.

Luentoja oli tosiaan vaivaiset 56 (noin 45 minuutin pituisia kukin) ja siihen päälle vielä harjoitustyöt. Alkuun lähdettiin ihan perusteista liikkeelle eli lääkeainereseptoreista ja eläinlaji- ja yksilökohtaisista eroista. Jo niinkin yksinkertainen asia kuin se, mitä eläin syö, vaikuttaa siihen, miten eläin kykenee poistamaan vierasaineita elimistöstään. Kasvinsyöjien ravinto on vaihtelevaa, joten ne ovat sopeutuneet poistamaan paremmin vierasaineita kuin lihansyöjät, joiden ravinto on huomattavasti yksipuolisempaa. Eläimillä on paljon eroja metaboliassaan, joten esimerkiksi kissan konjugaatioreitit poikkeavat hyvin paljon koiran vastaavista. Farmakokinetiikassa lähdettiin liikkeelle lääkkeiden antoreiteistä, joita käytiin läpi jo syksyn TE:n luennoilla. Lääkeaineiden kulkeutuminen, imeytyminen, jakautuminen elimistössä, pitoisuus plasmassa ja eliminaatio metaboliareitteineen käytiin yksityiskohtaisesti läpi. Pohdimme lääkeannoksen yksilöllistä arviointia, sillä esimerkiksi sairaudet voivat vaikuttaa lääkeaineiden metaboliaan, minkä takia onkin tärkeä seurata hoitovastetta ja muuttaa annostusta ja/tai antoväliä tarvittaessa.

Vieraileva luennoija farmasian tiedekunnasta tiivisti meille farmasian koko viiden vuoden opinnot kahden tunnin luentoon eli saimme ainakin jonkinlaisen pintaraapaisun erilaisista lääkemuodoista, lääkeaineiden vapautumistapojen eroista lääkevalmisteissa, lääkkeiden säilyvyydestä, pakkausmuodoista ja pakkauksen tärkeydestä sekä lääkkeiden sisältämistä apuaineista ja niiden vaikutuksista. Lääkevalmisteita ei välttämättä saa jakaa pienempiin osiin, sillä ellei esimerkiksi tabletissa ole jakouurteita, valmistaja ei pysty takaamaan pienempiin osiin jaetun lääkkeen sisältävän riittävää määrää lääkeainetta. Näiden kahden tunnin aikana tuli paljon tärkeää asiaa käytännön työhön ja luennoilla käydyn keskustelun perusteella käytännöt kentällä ovat todella vaihtelevia. Ei välttämättä olisi pahitteeksi pieni lisäkoulutus tästä aiheesta eläinlääkäreillekään.

Lääkeaineita ja lääkevalmisteita tutkitaan huolellisesti ennen kuin ne päätyvät markkinoille. Myöhemmin kurssiin liittyvällä Orionin lääketehtaan exculla kävi ilmi, että tuotekehitykseen tutkimuksineen voi mennä helposti yli 20 vuotta. Kävimme luennoilla läpi tutkimuksissa käytettäviä farmakokineettisiä malleja, jakautumistilavuutta, kokonaispuhdistumaa, lääkeaineen biologista hyötyosuutta (kaikki lääkeaineesta ei aina todellakaan imeydy verenkiertoon!) sekä lääkeaineiden farmakokineettisiä yhteisvaikutuksia esimerkiksi imeytymiseen, metaboliaan ja erittymiseen. Farmakogenetiikan luennolla pohdittiin geneettisten erojen vaikutusta farmakokinetiikkaan. Tunnetuin esimerkki lienee joidenkin koirien ABCB1-mutaatio (vanha nimi MDR-1-mutaatio), jonka seurauksena normaalisti lääkeaineiden pääsyä aivoihin blokkaavasta P-glykoproteiinista on jäljellä pelkkä fragmentti, eikä se toimi normaalisti. Tällaisilla koirilla makrosyklisten laktonien, kuten ivermektiinin (loishäätölääke) normaalit annokset voivat olla neurotoksisia, mutta pieniä määriä ivermektiiniä kyseiset koirat voivat kestää. ABCB1-mutaatio on todettu useilla koiraroduilla ja sitä on esimerkiksi useilla collieilla, mutta ei kaikilla. Toinen esimerkki on kissojen glukuronidaatioreitin erään konjugoivan entsyymin (UGT) aktiivisuuden alhaisuus maksassa, minkä seurauksena parasetamoli eliminoidaan kissalla vaihtoehtoista reittiä, jonka seurauksena on maksatoksisuus ja methemoglobia. Ihmiset ilmeisesti antavat joskus kissoilleen parasetamolia kipulääkkeenä ymmärtämättä sen toksisuutta kissalle.

MRL-arvoista ja varoaikojen määrittämisestä puhuttiin jonkin verran jo syksyn TE:n luennoillakin, mutta nyt niihin palattiin uudelleen. Yksi luento käsitteli antidopingtyötä, sillä doping on kielletty paitsi eläinsuojelulaissa, myös monilla yhdistyksillä (esim. Suomen Hippos, Suomen Ratsastajainliitto, Suomen Kennelliitto, Paliskuntain yhdistys) on omat, usein hyvin tiukat doping-säädökset. Eläinlääkinnässä käytetään paljon lääkkeiden ns. off label -käyttöä esimerkiksi jos lääkettä käytetään eri tarkoitukseen, kyseessä on eri eläinlaji tai annos on erisuuruinen kuin tuoteselosteessa tai kohde-eläin on tiine tai laktaatiossa tai eläin on sairas (vasta-aiheet). Off label -käytössä vastuu siirtyy eläinlääkärille, jolloin on tärkeää ymmärtää ja osata perustella tiettyjen lääkkeiden käytön tarpeellisuus. Esimerkiksi tiineille eläimille ei taida tällä hetkellä olla olemassa kipulääkettä, jonka tuoteseloste ei kieltäisi sen käyttöä tiineyden aikana. Käyttö tiineyden aikana kielletään tuoteselosteessa siksi, ettei valmistaja ole yleensä tehnyt tutkimusta lääkkeen käytöstä tiineillä eläimillä eikä pysty takaamaan lääkkeen turvallisuutta. Joskus kliinisessä työssä on vain punnittava hyödyt ja haitat, sillä kovin kipeä tiine eläin ei välttämättä ole hyvä kohdussa olevien pentujen kannalta ollessaan esimerkiksi syömätön pitkään.

Nestehoidon farmakologiassa kävimme läpi esimerkiksi kristalloideja (elektrolyyttiliuokset) ja kolloideja (plasmavolyymin lisääjät), joihin varmasti törmäämme viimeistään nelosvuoden päivystyksissä. Ennen hermostoon vaikuttavien lääkeaineiden läpikäyntiä kertasimme autonomista hermostoa ja sen erilaisia reseptoreita, nämä kaikki myös erittäin tärkeitä esimerkiksi rauhoittamisessa ja anestesian esilääkkeinä. Kertasimme tulehduksen ja kivun tapahtumaketjuja välittäjäaineineen ennen luentoa kipulääkkeistä. Jälleen muistutettiin siitä, ettei ihmisten tulehduskipulääkkeitä tulisi käyttää eläimillä, ellei varmasti tiedä että ne soveltuvat eläimille. Histamiinireseptoreihin vaikuttavia lääkeaineita käytiin myös läpi ja jo tällä luennolla sivuttiin H2-reseptoriaktivaation vaikutusta mahahapon eritykseen. Eläinlääkinnässä käytetään lähinnä antihistamiineja (H1-antagonisti) allergia- ja pahoinvointilääkkeinä ja H2-salpaajia mahahappolääkkeinä. Glukokortikoideista opimme, että ne ovat "eniten väärinkäytetty ryhmä eläinlääketieteessä", sillä glukokortikoideja käytetään monesti sillon, kun eläimellä on epämääräisiä oireita eikä mikään muu enää oikein auta. Glukokortikoideilla on omat perustellut käyttöaiheensa, mutta myös valtavasti haittavaikutuksia. Glukokortikoidihoitoa suunniteltaessa ja seurattaessa onkin tärkeä punnita riskit ja hyödyt huolellisesti. Niillä voidaan lievittää tulehdusreaktioita ja haitallisia immuunivasteita paikallisesti tai systeemisesti sekä käyttää korvaushoitona esimerkiksi Addisonin taudissa.

Keskushermoston farmakologiassa kävimme läpi keskushermoston erityispiirteitä ja keskushermostoon vaikuttavia lääkeaineita. Rauhoitus- ja nukutusaineet tulevat myös aivan varmasti tutummiksi tulevien opintojen aikana. Toinen vieraileva luennoijamme kertoi meille solunsalpaajista ja immunosupressiivisista lääkkeistä ja niiden turvallisesta käsittelystä. Syöpäpotilailla täydellinen paraneminen ei ole välttämättä realistinen tavoite, joten hoidon tavoitteena onkin eliniän pidentäminen ja hyvän elämänlaadun ylläpitäminen. Hormoneista kävimme läpi lähinnä ACTH:n (kortikotropiini), TSH:n (tyreotropiini) ja kasvuhormonin vaikutuksia ja niihin vaikuttavia lääkeaineita, loput aivolisäkkeen hormoneista käydään kuulemma läpi lisääntymisblokissa nelosella. Nesteenpoistolääkkeistä ja sydänlääkkeistä käytiin läpi yleisimpiä sydämen vajaatoimintaan ja rytmihäiriöihin käytettyjä lääkkeitä ja niiden toimintamekanismeja sekä muita nesteenpoistolääkkeitä. Potilastapauksen avulla yritimme itse päätellä, mitä lääkkeitä sille olisi hyvä käyttää mihinkin tarkoitukseen.

Mikrobilääkkeitä on aiemmin käyty läpi ainakin kakkosella Yleisessä ja Spesifisessä bakteriologiassa. Nyt kertasimme osittain aiempia asioita ja lisäksi perehdyimme tarkemmin tärkeimpien mikrobilääkeryhmien farmakologiaan ja farmakokinetiikkaan. Kävimme muutamia potilastapauksia läpi ja mietimme monia mikrobilääkkeiden käyttöön liittyviä asioita. Mikrobilääkkeisiin liittyen pystyi tekemään yhden tenttivastauksen korvaavan tehtävän, jonka ainakin itse koin hyödylliseksi oman oppimiseni kannalta, vaikka kiire sen tekemisessä tulikin. Lisäksi mikrobilääkkeisiin liittyi vapaaehtoinen harjoitus, jossa vuosikurssi jaettiin pienempiin ryhmiin pohtimaan kuutta eri tehtävää. Tässä tehtävässä Eviran mikrobilääkesuositukset tulivat tutuiksi ja sen perusteella mietimme sopivaa annosta, antoreittiä, lääkityksen kestoa ja mahdollista varoaikaakin.

Kivunhoidon etiikkaa ja ongelmia käsittelevällä luennolla käytiin läpi esimerkiksi kivun tunnistamista sekä asenteita ja uskomuksia, joita oli tutkittu suomalaisten eläinlääkäreiden käyttämistä kivunlievityksistä. Eutanasian luennolla pohdittiin kuolemaa ja sen etenemistä, sillä kyseessä ei ole nopea, yksittäinen prosessi, vaan vähitellen kudoksissa etenevä fysiologinen ilmiö. Eläimen lopettamiseen käytetään rauhoitus- ja nukutusaineita, jotka ovat samoja kuin normaalissakin anestesiassa, mutta niiden annostus on huomattavasti suurempi. On olemassa myös erillinen eutanasiavalmiste, T61, jolla varmistetaan eläimen lopetus, mutta yksinään sitä ei tulisi käyttää. Kävimme läpi myös ikävämpää asiaa eläinlääkäreiden yhteisössä, sillä jotkut eläinlääkärit ovat käyttäneet kyseistä valmistetta itsemurhan tekemiseen. Taustalla olevia syitä voi vain spekuloida, mutta luennoijamme muistutti liikuttavalla tavalla meitä siitä, että aina voi puhua, itsemurha on kuitenkin peruuttamaton tapahtuma. Ennen eläinlääkistä en itse ollut ajatellutkaan eläinlääkäreiden itsemurhia, mutta jokusen kerran tästä on koulutuksemme aikana puhuttu stressistä ja paineista puhuttaessa. Näistä tulee surullinen olo, sillä jotenkin tämä kuvastaa hyvin sitä, miten pihalla ihmiset ovat syyttäessään eläinlääkäreitä ahneudesta. Kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää.

Loislääkkeistä saimme parituntisen luennon, jossa ensin kävimme läpi lääkeaineita ja sitten loislääkityksen periaatteita kertaillen samalla hieman viime kevään parasitologian kurssin asioita esimerkiksi loisten elämänkierroista. Sisäloislääkkeistä esimerkiksi suolistonematodeihin (sukkulamadot) tehoava fenbendatsoli on ollut suhteellisen pitkään markkinoilla ja on turvallinen käyttää jopa tiineillä eläimillä. Loislääkkeissä on aika oleellista tietää, mihin loisiin lääkkeen vaikuttava aine vaikuttaa. Esimerkiksi aiemmin mainitsemani ivermektiini ei tehoa heisimatoihin (cestoda). Loislääkkeistä on aina varmistetava, että ne soveltuvat halutulle eläinlajille. Samassa taloudessakin elävä kissa voi saada esimerkiksi paikallusvaleluliuosta itseensä, jos on kovin läheisissä väleissä lääkityn koiran kanssa. Tällöin pitäisi harkita toisen, kissalle sopivan valmisteen käyttöä tai mahdollisesti suun kautta annettavaa valmistetta. Ulkoloishäädössä käytettävissä valmisteissa on paljon eroja, joita ei aina ajatella. Kaikki valmisteet eivät ole karkottavia, vaan osan vaikutus on tappava (esim. fluralaneeria sisältävät valmisteet), jolloin vaikutus alkaa vasta ulkoloisen, esimerkiksi puutiaisen imiessä eläimestä verta. Siten eläimessä voi nähdä kiinnittyneenä punkkeja, vaikka monesti kuulee omistajien käyttävän jotain tällaista valmistetta nimenomaan puutiaisia karkottaakseen.

Utareen farmakologiasta, mikrobilääkeresistenssistä, sieni- ja viruslääkkeistä sekä ruuansulatuskanavaan vaikuttavista lääkeaineista kerroinkin jo aiemmin eräästää maaliskuun lopun päivästä kertoessani. Sen jälkeen saimmekin todella mielenkiintoisen ja paljon keskustelua herättäneen luennon myrkytyksistä. Myrkytyspotilaita meille jokaiselle luvattiin tulevan vastaan päivystyksessä, joten on tärkeä tietää miten myrkytystapauksissa yleensä toimitaan. Toisin kuin monet ihmiset luulevat, ei ole olemassa mitään yleistä myrkkyseulaa, jolla voitaisiin kartoittaa eläimen mahdollisesti saama myrkky, vaan myrkytyksiä joudutaan välillä hoitamaan sokkona tietämättä mahdollista aiheuttajaa. Tärkeintä on ensin stabiloida potilas ja seuraavaksi dekontaminoida aiheuttaja eli estää mahdollinen lisäimeytyminen ja tehostaa eliminaatiota esimerkiksi oksennuttamalla, estämällä imeytymistä ja edistämällä myrkyn poistumista elimistöstä. Kävimme läpi oksennuttamisen toimintatapaa ja ongelmia. Ruokasuolalla oksennuttaminen ei välttämättä ole aina turvallisin tapa, sillä 4 g/kg ruokasuolaa on jo toksista kissalle ja koiralle. Aina pitää kuitenkin tapauskohtaisesti punnita hyödyt ja haitat. Vetyperoksidi voi olla turvallisempi tapa oksennuttaa eläintä, mutta sekin voi aiheuttaa limakalvovaurioita. Oksennuttamista ei saa kuitenkaan joissakin tapauksissa tehdä ollenkaan, joten suosittelen aina myrkytystä epäiltäessä ottamaan yhteyttä eläinlääkäriin.

Lattialle tippuneet tabletit voivat joutua parempiin suihin ja pahimmassa tapauksessa kukaan ei tiedä mitä ja miten paljon eläin on ehtinyt ainetta syödä. Pelkän tabletin ulkonäön perusteellakin voi joutua tekemään salapoliisityötä yhteistyössä myrkytystietokeskuksen kanssa aineen määrittämiseksi.

Yleisimmin myrkytyksiä aiheuttavat suklaa, ksylitoli, tulehduskipulääkkeet ja kyynpuremat. Välillä (varsinkin somessa) lietsotaan hysteriaa koirien myrkyttäjistä, mutta näitä tapauksia ei ainakaan eläinsairaaloissa kuulemma näy. Löysin viime keväältä Hesarin jutun aiheeseen liittyen. Ilmeisesti joko ihmiset onnistuvat aina saamaan myrkyn pois eläimen suusta, eivät vie myrkkyä saanutta eläintä hoitoon, tai sitten eläin kuolee niin äkisti, ettei sitä enää tarvitse viedä hoitoon. Kotona omistajien olisi syytä piilottaa eläinten ulottuvilta myrkylliset aineet, esimerkiksi käsilaukun pohjalta löytyvät tulehduskipulääkkeet voivat päätyä uteliaan kuonon kautta väärään osoitteeseen ja määrää voi olla hankala arvioida. Koirien omat makutabletteina olevat tulehduskipulääkkeet tulisi myös piilottaa huolellisesti koiralta, sillä nekin ovat ahneimmille suurta herkkua ja voivat yliannosteltuna aiheuttaa myrkytyksen. Lähes mikä tahansa aine voi olla suurina pitoisuuksina myrkyllistä, joten annos vaikuttaa paljon.

Viimeinen viikko käytettiin lääkkeiden käytön ja määräämisen parissa eli perehdyimme lainsäädäntöön, reseptin kirjoittamiseen, myyntilupiin, erityislupiin ja niiden hakemiseen sekä varoaikoihin. Tähän liittyi reseptiopin kotitehtäviä, joissa harjoiteltiin oikeiden reseptien kirjoittamista. Kotitehtävät käytiin läpi purkutilaisuudessa, joka oli vapaaehtoinen, mutta erittäin hyödyllinen tulevaa ajatellen. Jos tämän jälkeen pitäisi osata kirjoittaa reseptejä, niin ehdottomasti purkutilaisuudessa käytiin läpi paljon kliinisen työn kannalta oleellisia asioita. Reseptitehtävissä piti etsiä tiettyyn ongelmaan tietty lääkevalmiste, laskea sen annos ja kirjoittaa käyttöohje, aivan kuin oikeassa tilanteessakin. Aikaahan tähän meni näin ensimmäisiä reseptejä kirjoittaessa aika kauan, mutta eiköhän se nopeudu mitä enemmän reseptejä kirjoittelee. Tämä harjoitus oli todella hyvä, sillä viimeinen kolmesta tentistämme sisälsi reseptinkirjoitustehtäviä, joten siihenkin mennessä reseptinkirjoittamisesta oli ehtinyt jo pieni rutiinintapainen muodostua. Tentissä sai käyttää tietokonetta tiedonhakuun ja mukana sai olla mitä tahansa materiaalia (viestintä kuitenkin oli kielletty), mutta vastaukset kirjoitettiin normaalisti paperille. Ihan käymättä luennoilla tai perehtymättä asiaan ei parin tunnin aikana olisi varmaan ehtinyt kovin paljon saada aikaiseksi, sillä luentojen perusteella tiesi, mistä mitäkin tietoa kannatti etsiä.

Farmikseen kuului tiedonhakuharjoitus, jossa harjoittelimme tieteellisten artikkelien etsimistä kandityöstä tuttuun tapaan. Ehkä joku koki tämän harjoituksen hyödylliseksi, mutta itselleni se tuntui ainakin aika turhalta, kun näitä samoja asioita oli aika vähän aikaa sitten juuri käyty läpi. Farmakokinetiikan harjoituksessa piirtelimme tietokoneella erillisellä lääkeaineiden plasmapitoisuutta simuloivalla ohjelmalla hienoja kuvaajia, joiden perusteella tulkitsimme niiden farmakokinetiikan muutoksia. Tämä harjoitus oli ihan hauska ja havainnollistava ja pakotti miettimään asioita käytännönkin kannalta. Off label -harjoituksessa jakauduimme pienryhmiin viiden eri tehtävänannon perusteella ja yritimme tieteellisten artikkelien perusteella päätellä tehtävänannossa määriteltyjen lääkeaineiden mahdollista off label -annostusta. Tämä jos mikä auttoi ymmärtämään off label -käytön hankaluutta, sillä aina ei tietoa ole noin vain saatavilla. Farmakodynamiikan harjoituksessa etsittiin tietoa valitun eläinlajin tulehduskipulääkkeen, glukokortikoidin ja opioidin vaikutuskohdasta, käyttöaiheista, vasta-aiheista sekä yhteisvaikutuksista ja kerrattiin, miksi glukokortikoideja ei sovelleta käytetäväksi tulehduskipulääkkeiden kanssa. Tietoa etsittiin mm. Pharmaca Fennica Veterinariasta, joten tämä harjoitus auttoi ainakin PFV:n käytön opettelussa.

Lääkkeiden vaikutukset soluissa ja elimissä -tehtävässä vuosikurssi oli jaettu kuuden hengen ryhmiin ja kaikki ryhmät vastasivat samoihin kysymyksiin, caseihin. Caseja oli tässä tehtävässä neljä ja niissä kysyttiin kysymyksiä monista eri lääkeaineista. Kuhunkin caseen liittyvistä kysymyksistä piti tehdä noin sivun mittainen tiivistelmä, jossa käytiin läpi asioita ihan molekyylitasolla. Tiivistelmistä saatiin kommentteja, joiden perusteella tiivistelmiä korjattiin ja tehtiin powerpoint-esitys. Koska kaikki ryhmät olivat vastanneet kaikkiin kysymyksiin, arvottiin kullekin caselle oma esittäjänsä ja kaikki caset käytiin erillisessä purkutilaisuudessa läpi. Paljon jäi avoimia kysymyksiä, sillä töitämme kommentoinut opettaja ei tullut itse purkutilaisuuteen paikalle, eivätkä muut opettajat osanneet kaikkiin kysymyksiimme vastata. Tämä oli ehkä tähän mennessä ärsyttävin ryhmätyö tehtävänannon, epäselvyyksien, tarkkojen vaatimusten, kiireen ja "turhaan" tehdyn työn takia. Farmiksessa olisi ollut paljon muutakin opiskeltavaa ja tämä ryhmätyö tuntui vievän kohtuuttoman paljon aikaa, minkä kruunasi vielä se, että powerpoint-esityskin tehtiin ihan turhaan. Tavoitteena varmasti oli oppia tiedon prosessoinnin kautta, mutta itselläni se ei kyllä ainakaan toiminut ollenkaan.

Vapaaehtoisena harjoituksena oli sitten ne toiset caset, joissa kerrattiin luentojen asioita tehtävien muodossa. Ensimmäinen case liittyi farmakokinetiikkaan, toinen farmakologisiin tunnuslukuihin ja kolmas käsitteli muutamia käytännön pulmia eläinten lääkitykseen liittyen. Kustakin casesta oli oma purkutilaisuutensa, jossa asiat käytiin huolellisesti ja keskustellen läpi. Nämä olivat ainakin omasta mielestäni hyödyllisiä harjoituksia. Vapaaehtoista oli myös excursio Orionin lääketehtaalle Espooseen. Sinne järjestettiin bussikuljetus Viikistä ohjelman alkaessa klo 8.45 ja päättyessä klo 14.30. Meille tarjottiin kahdet kahvit ja herkullinen lounas ja lisäksi pääsimme tyhjentämään henkilökuntamyymälää halvan kosmetiikan toivossa. Ohjelmassa oli myös luentoja lääkekehityksestä ja tuoteturvallisuudesta ja ainakin itselleni tuli paljon uutta tietoa tähän puoleen liittyen. Vaikka lääkefirmat nähdään usein isoina pahoina laitoksina, ne käyttävät todella paljon rahaa turvallisten ja tarpeellisten lääkevalmisteiden huolelliseen kehittämiseen. Lääkkeiden kehittäminen on todella pitkäjänteistä työtä ja vuosien kehitystyö vie ison kasan rahaa. Myyntiluvan saaminen lääkkeelle ei ole mikään yksinkertainen prosessi, vaan se vaatii paljon huolellista tutkimustyötä ennen luvan hakemista.

Farmis oli iso ja kohtalaisen työläs kokonaisuus, mutta kyse ei tosiaan olekaan ihan mistään pikkuasiasta. Eläinlääkärit kuitenkin käyttävät ja määräävät lääkkeitä kliinisessä työssä päivittäin, joten asioiden on syytä olla hallussa! En ainakaan itse haluaisi tehdä mitään perustavanlaatuista virhettä eläimen lääkityksessä siksi, etten ole ymmärtänyt jotain asiaa.

Hevosia ja pieneläimiä

Kevät menee taas vauhdilla eteenpäin (ajallisesti, ei niinkään ehkä sään puolesta) ja paljon olisi vielä postailtavaa ennen kesälaitumille karkaamista! Luentoja on tämän kevään osalta jäljellä reilu viikko ja sitten kolmas vuosi on selätetty. Kuten olen aikaisemminkin sanonut, kevät on itselleni haasteellista aikaa opiskelun kannalta, vaikka kuinka mielenkiintoisia kursseja olisi käynnissä. Blogin kirjoittaminenkaan ei varsinaisesti houkuttele tällä hetkellä, mutta en kohta enää muista mitään alkuvuoden tapahtumia, ellen kirjoita niistä pian. Elättelen edelleen toiveita siitä, että jaksaisin kirjoittaa tätä blogia koko eläinlääkiksen ajan. Harmillisesti aika moni eläinlääkisläisen blogi on kuivunut kasaan opintojen aikana ja ainakin itse sain/saan motivaatiota niiden lukemisesta. Saa nähdä kuinka omalla kirjoittelulle käy, kun tahti opinnoissa kiihtyy entisestään seuraavien vuosien aikana...

Juuri ennen vappua ulkona näytti talvisemmalta kuin viime jouluna, joten tästä saankin hienon aasinsillan tammikuun opintoihin. Tämän vuoden luennot aloitti Johdanto kliiniseen hevos- ja pieneläinlääketieteeseen (= JKT). Kyseessä oli suhteellisen tiivis paketti, sillä kaikki luennot käytiin parissa viikossa läpi ja samaan aikaan sekä näiden parin viikon jälkeen olikin luvassa kurssin eri aiheisiin liittyviä harjoituksia. Lisäksi ohjelmaan kuului vähintään yksi 6 h päivystysvuoro Pieneläinsairaalassa (= PES), siitä kirjoitettu oppimispäiväkirja sekä kliinisen kemian luentojen perusteella kirjoitettu oma oppimispäiväkirjansa. Tenttiä tästäkään kurssista ei ollut, vaan kurssin suorittamiseksi piti osallistua pakollisiin harjoituksiin ja päivystykseen tutustumiseen oppimispäiväkirjojen lisäksi.

Opinto-oppaassa kerrotaan JKT:n tavoitteista näin:

Opiskelija  

• osaa käyttää hyviä vuorovaikutustaitoja ollessaan tekemisissä asiakkaiden, kollegoiden ja hoitajien kanssa 

• osaa ottaa anamneesin, sekä suorittaa pieneläinten ja hevosten yleistutkimuksen  

• tuntee perusinjektiotekniikat  

• tunnistaa kiireellistä hoitoa vaativat pieneläin- ja hevospotilaat, sekä tuntee ensiavun ja elvytyksen perusteet  

• osaa määritellä tärkeimmät kliiniset laboratoriotutkimukset ja tunnistaa tulosten laatuun vaikuttavat tekijät  

• osaa suorittaa kuivakemiallisia vieritestejä ja tulkita tuloksia  

• tunnistaa tärkeimmät kirurgiset instrumentit sekä niiden puhdistuksen ja steriloinnin  

• osaa kirurgisten instrumenttien käsittelyn, tuntee ommelaineet ja perusompelutekniikat  

• tunnistaa aseptisen työskentelyn periaatteet potilaan valmistelussa leikkaukseen sekä leikkaussalissa 

Kevään merkki.

Luennoilla käsiteltiin anamneesin ottamista kissoilla, koirilla, linnuilla, matelijoilla, kaneilla, jyrsijöillä ja hevosilla. Anamneesin eli esitietojen perusteella voidaan kohdistaa tutkimuksia epäilyn perusteella oikeaan suuntaan, joten on tärkeää osata kysyä oikeita kysymyksiä omistajalta. Omistajan mukaan koira voi oksentaa usein, mutta kysyttäessä kuinka usein koira todella oksentaa, voi vastaus vaihdella ihmisestä riippuen parista kerrasta päivässä kertaan kuukaudessa. Hätätapauksessa selvitetään tärkeimmät perusasiat ja palataan tarkentaviin kysymyksiin kun hengenvaara on ohi. Tärkeintä on kysyä, mitä on tapahtunut ja milloin. Eläinlääkärin tulee osata poimia omistajan kertomasta tapauksen kannalta oleelliset asiat eli salapoliisimaisesti selvittää, mikä eläimellä oikeasti on vialla. Omistaja on yleensä tärkein tiedonlähde ja tuntee eläimensä parhaiten, joten omistajan kuuntelu on ensiarvoisen tärkeää. Eksoottisilla eläimillä (joiksi kanit ja jyrsijätkin luetaan) on yleensä oikeasti jotain pielessä omistajan niin sanoessa ja tilanne voi olla tällöin päässyt jo todella pahaksi. Eksoottisilla eläimillä elinolosuhteet ja omistajan tiedot ja taidot vaikuttavat erityisen paljon niiden vointiin, joten anamneesissa painotetaan eksoilla vähän eri asioita.

Yleistutkimuksen tekemistä käytiin läpi erikseen eläinlajeittain, sillä vaikka perusperiaatteet ovat kaikilla eläinlajeilla samat, on niissä kuitenkin omia erityispiirteitä. Yleistutkimukseen kuuluvat aina samat asiat, jotka tulisi suorittaa rutiininomaisesti aina samassa järjestyksessä, jottei unohtaisi mitään kohtaa. Yleistutkimuksesta oli oma harjoituskertansa, jossa pienryhmissä harjoittelimme yleistutkimusta muutamilla opiskelijoiden tai opettajien koirilla ja hevossairaalan hevosilla. Yleistutkimukseen kuuluu potilaan yleistilan, vitaalien, pään ja kaulan, rungon ja raajojen, ihon ja karvapeitteen, rintakehän, vatsan, ulkoisten sukupuolielinten ja peräaukon alueen sekä hermoston tarkastelu. Arvioimme harjoituskappaleidemme yleistilaa kuntoluokan, vireystason, asennon ja liikkumisen sekä hydraatiostatuksen perusteella. Vitaaleita (= vital signs) tutkimme auskultoimalla (= kuuntelemalla) stetoskoopeilla sydän- ja hengitysfrekvenssiä, palpoimalla (= käsin tunnustelemalla) perifeeristä pulssia eri kohdista raajoista, tarkastelemalla limakalvon väriä ikenistä tai silmästä sekä kapillaarien täyttymisaikaa painamalla ikeniä ja seuraamalla niiden palautumista.

Tarkastelimme koiran kirsusta hännänpäähän niin ulkoisesti kuin palpoidenkin. Yksi vaikeimmista palpointikohteista olivat imusolmukkeet, sillä vaikka niiden sijainnin teoriassa tiesikin, ei niiden tunnustelu ollut varsinaisesti mitenkään helppoa. Pään alueella sylkirauhaset olivat tiellä ja polvitaipeessa lihakset olivat väärässä paikassa, mutta sopivalla kulmalla ja oikealla tekniikalla nekin saattoi ainakin joiltakin yksilöiltä löytää. Vaikka imusolmukkeet vähän turhauttivatkin, on kuitenkin muistettava se, että ne oikeasti (kuulemma) löytää aika helposti silloin kun ne ovat suurentuneet eli jotain on vialla. Vatsan palpointia harjoittelimme myös, mutta jos imusolmukkeet tuntuivat vaikeilta, tämä oli ihan täysi mysteeri. Ehkä sieltä virtsarakko saattoi löytyä, mutta ihan vielä tämän yhden harjoituksen perusteella en osaisi sanoa vatsan alueesta yhtään mitään. Vatsan palpoinnissa on tärkeää käyttää oikeita käsien asentoja ja otteita, mutta ehkä tämänkin taidon vielä harjoittelun myötä oppii. Tässä tuli muuten taas hyvä muistutus siitä, että eläinlääkärin on pidettävä kynnet lyhyenä. Vaikka omat kynteni aika lyhyet olivatkin, olisi niitä silti pitänyt leikata vielä lisää, ettei olisi tuntunut yhtään pahalta palpoitavan koiran puolesta.

Kurssiin kuului kaksi hevosharjoitusta, joista toisessa harjoiteltiin hevosten normaalia käsittelyä kahdella hevossairaalan opetuskäytössä olevalla hevosella vähän riippuen pienryhmän omasta kokemuksesta. Vähemmän hevosten kanssa tekemisissä olleet varmasti hyötyivät tästä ja ehkä enemmän hevosten kanssa touhunneetkin jotain oppivat. Käsittelyharjoituksessa hevoselle laitettiin riimua päähän, harjoiteltiin huulipuristimen käyttöä, nosteltiin kavioita, harjoiteltiin taluttamista vaa'alle punnittavaksi sekä pakkopilttuuseen ja samalla ohjeistettiin pakkopilttuun oikeaoppista käyttöä. Lisäksi harjoittelimme vena jugularis externan eli kaulalaskimon staasausta ja häntäpintelin sitomista rektaalitutkimusta varten. Rektaalitutkimusta emme kuitenkaan tehneet, mutta se on oleellista ähkyhevosta tutkittaessa. Yleistutkimusharjoituksessa tutkittiin hyvin pitkälti samoja asioita kuin koirallakin, mutta lisänä hevosella toki on suolistoäänten auskultaatio. Suolistoääniä pitäisi hevosella kuunnella vähintään neljästä kohdasta eli ainakin molemmilta puolilta kahdesta eri osasta. Tärkeää on tunnistaa normaalit suolistoäänet eri kohdissa suolta, jotta osaa tunnistaa mahdolliset epänormaalit äänet tai äänien puuttumisen.

Toinen varma kevään merkki, hanhet täyttävät Viikin pellot.

Useammalla luennolla käsiteltiin kliinistä kemiaa omana erillisenä kokonaisuutenaan ja siihen liittyi myös kaksi laboratorioharjoituskertaa. Vaikka kliinisen kemian luennot välillä vaativatkin erityistä keskittymistä käydessämme perusteita ja periaatteita hyvinkin tarkkaan läpi, on niiden ymmärtäminen kuitenkin ainakin jossain määrin tärkeää. Eri menetelmillä saatuja tuloksia ei voi suoraan verrata toisiinsa ja eri menetelmin saaduilla tuloksilla on omat viitearvonsa. Viitearvoistakin tuli paljon muistettavaa, sillä ne ovat todellakin vain viitearvoja, jotka on muodostettu tietyn otannan perusteella. Jokainen eläin on kuitenkin aina oma yksilönsä ja yksilön tutkimustuloksia tulisikin muistaa tarvittaessa verrata sen omiin aiempiin tuloksiin. Pelkkiin viitearvoihin ei voi perustaa omaa hoitopäätöstään. Kliininen kemia toimiikin tehokkaana apuvälineenä anamneesin ja kliinisen tutkimuksen lisäksi, mutta sokeasti siihen ei kannata luottaa. Kävimme läpi paljon erilaisia tutkimusten luotettavuuteen vaikuttavia asioita. Omistajan merkitys korostuu tässä, sillä esimerkiksi eläimen paasto ennen näytteenottoa on monissa tutkimuksissa hyvinkin oleellista ja omistajahan se päättää syökö eläin vai ei.

Kävimme läpi myös useita tutkittavia komponentteja ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Miksi jonkun entsyymin pitoisuus nousee veressä, mitä tietty komponentti virtsassa voi kertoa, millä eläimellä on mitäkin komponenttia enemmän tai vähemmän... Asiaa oli paljon ja pikkuhiljaa osa niistä alkaa jäädä päähänkin. Ensimmäisessä laboratorioharjoituksessa tutkimme virtsaa liuskatestillä ja pohdimme erilaisten virhelähteiden vaikutuksia tuloksiin sekä teimme glukoosimäärityksiä verinäytteistä kolmella eri mittarilla ja mietimme näiden tuloksiin vaikuttavia tekijöitä. Ihmisten glukoosimittarit antoivat pienempiä tuloksia kuin eläimille tarkoitetut mittarit, mikä selittyy osittain sillä, että koiralla ja kissalla glukoosi on jakautunut veressä eri tavalla kuin ihmisellä. Ihan kaikki ihmisillä käytettävät mittarit eivät siis sellaisenaan sovellu eläimille. Toinen harjoituskerta oli case-tyyppinen eli saimme lyhyet anamneesit, joiden perusteella piti tehdä tarvittavat tutkimukset potilaan plasmasta ja saatujen tulosten perusteella päätellä mikä oireet on aiheuttanut. Tämä oli hyvin mielenkiintoinen tehtävä ja haastoi mukavasti aivosolut töihin. Harjoituskerran lopuksi kävimme kunkin parin tai pienryhmän casen läpi ja saimme kuulla kunkin potilastapauksen kulusta vähän lisätietoakin, sillä caset perustuivat todellisiin PESsin potilaisiin.

Osa luennoista käsitteli hygieenistä toimintatapaa, riskipotilaan (esim. resistenttien bakteerien kantajat) tunnistamista ja ennakointia ja riskiluokitus onkin käytössä PESsillä. Riskiluokituksen tarkoituksena on pienentää tartuntariskiä johon toki pyritään muutenkin hyvällä hygienialla. Kävimme myös läpi kirurgisia instrumenttejä, niiden käyttötarkoituksia, huoltoa ja puhtaanapitoa. Nämä pitäisikin sitten osata ennen nelosvuoden kirurgian blokkia ja niistä pidetään jonkinlainen tentti ennen sitä. Lisäksi kävimme läpi erilaisia ommelaineita, ompeleita ja hemostaasia eli verenvuodon tyrehdyttämistä, sillä kirurgian kannalta veri paitsi huonontaa aina näkyvyyttä, tarjoaa myös kasvualustan bakteereille ja massiivinen verenvuoto voi johtaa shokkiin ja jopa potilaan kuolemaan. Ommelaineetkin kuulemma oppii kun niitä käyttää, mutta näin alkuun ne tuntuvat lähinnä vain listalta omituisia sanoja. Kuten eri instrumentteja, myös eri ommelaineita ja ompeleita käytetään eri tarkoituksiin. Eläinlääkärin tulee osata valita kuhunkin kudokseen ja käyttötarkoitukseen sopivat välineet, jotta haava paranee mahdollisimman hyvin.

Ompeluharjoitus kruunasi kyllä hienosti nämä kirurgiaa käsittelevät luennot, sillä pääsimme harjoittelemaan oikeiden kirurgisten ompeleiden tekemistä omin käsin! Aika moni vuosikurssistamme on käynyt jo aiemmin IVSA:n järjestämässä ompelukerhossa, jossa ylemmän vuosikurssin opiskelija on opettanut ompelun perusteita ja olemme päässeet ompelemaan hedelmiä. Alusta saakka kannattaa harjoitella oikeiden otteiden käyttämistä niin tässä kuin monessa muussakin asiassa, sillä se varmasti helpottaa asiaa todellisessa tilanteessa. Kirurgiassa käytettävät langat on yhdistetty suoraan neulaan, joka on kaareva. Ommeltaessa atuloita (= pinsetit) pidetään kynäotteessa ja niillä saa koskea kudoksen lisäksi vain neulaan, ei lankaan. Lankaa on käsiteltävä varoen, sillä sen pinta voi muuten vaurioitua ja ommel voi pettää. Neulan ohjaaminen kudoksen läpi tehdään neulankuljettimella neulan tietystä kohdasta kiinnipitäen ja atuloilla avustaen. Koska solmu on ompeleen heikoin lenkki, on niiden tekemistä syytäkin harjoitella ennen elävään eläimeen siirtymistä. Solmut pitää osata tehdä sekä käsillä että instrumenteilla ja harjoittelimmekin kirurgisen solmun tekemistä käsin narulla pulttiin sekä instrumenteilla vaahtomuoviin. Lisäksi harjoittelimme erilaisia ompeleita oikeilla ommellangoilla vaahtomuoviin. Moneen asiaan on vaikea keskittyä samanaikaisesti kun asia on niin uusi, joten aina välillä opettaja huomautti jollekin oikeasta otteesta.

Ylhäällä napinläpiommel ja alhaalla over-and over -ommel kirurgisine solmuineen

Eräällä luennolla pohdimme eläinlääkärin etiikkaa ja hyvänä muistutuksena tuli esiin se, että lääkärin ja eläinlääkärin etiikka hoitotyössä eroaa aika paljon toisistaan. Eläinlääkärillä yksi potilaan hoitokeinoista on eutanasia ja toisinaan se on paras vaihtoehto. Näitä asioita on pohdittu heti ensimmäisestä vuodesta alkaen ja varmasti niitä pohditaan jatkossakin. Yksi eläimen lopettamiseen johtavista syistä on taloudellinen tilanne, sillä esimerkiksi auton alle jääneen kolmen raajansa murtaneen koiran leikkaaminen ja toipuminen maksaa aika paljon rahaa, ja vaikka kuinka paljon rakastaisi koiraansa, ei kaikilla välttämättä ole varaa sellaiseen, varsinkaan ilman vakuutusta. Taloudelliset syyt voivat olla yksi merkittävimmistä hoitoon vaikuttavista tekijöistä, erityisesti tuotantoeläinpuolella. Eläinlääkärin tulisi kuitenkin osata palvella kaikkia omistajia riippumatta siitä, onko eläin heille tulonlähde vai rakas perheenjäsen.

Kävimme läpi vastaanottotilannetta ensin luennolla ja myöhemmin vuorovaikutusharjoituksessa. Monesti omistajien saadessa mielestään lemmikilleen huonoa hoitoa tai eläinlääkärin ollessa "surkea puoskari" kyseessä onkin jonkinlainen kommunikaatio-ongelma ja pelkkä asian pahoittelu ja kuuntelu voi pelastaa tilanteen. Näitä asioita sivuttiin myös syksyn Eläinlääkäri virkamiehenä -kurssilla. Vuorovaikutusharjoituksissa harjoittelimme muutamia hankalia asiakaskohtaamisia roolipelinä. Olimme pienryhmässä, jossa jokainen vuorollaan pääsi esittämään eläinlääkäriä ja asiakasta eri tilanteissa muun ryhmän seuratessa vieressä. Ensimmäisessä tapauksessa ylipainoinen omistaja toi hieman ylipainoisen koiransa penturokotuksille ja eläinlääkärin piti ohjeistaa omistajaa pennun ruokinnasta, liikunnasta ja sosiaalistamisesta. Toisessa tapauksessa raivoissaan oleva omistaja oli odottanut eläinlääkärin vastaanotolle pääsyä päivystyksessä pitkään ja "olemattomasta" hoidosta saadun laskun jälkeen raivostui uudelleen ja eläinlääkärin piti rauhoitella häntä ja selittää tilanne. Kolmannessa tapauksessa omistaja toi vastaanotolle rakkaan kissansa, joka oli parantumattomasti sairas ja todella huonossa kunnossa. Eläinlääkärin tehtävänä oli saada omistaja ymmärtämään eläimen tilan peruuttamattomuus ja eutanasia eläimen parhaana vaihtoehtona.

Kaikki tapauksista olivat varmasti hyvin todellisia tilanteita ja tulevat meillekin eläinlääkärinä vastaan ennemmin tai myöhemmin. Tässä harjoituksessa esittelin itseni ensimmäistä kertaa eläinlääkärinä oman nimeni edellä ja kieltämättä siitä tuli paitsi perhosia vatsaan, myös jonkinlainen hyvänolontunne ja toisaalta jonkinasteinen vakavoituminen sen suhteen, että eläinlääkärillä on tietynlainen auktoriteetti ja pitää oikeasti miettiä mitä suustaan ulos päästää. Vaikka kaikilla meillä ei huikeita näyttelijänlahjoja olekaan, onneksi joillakin sentään on ja oli hienoa seurata miten hyvin tulevat kollegat osasivat ottaa roolin omakseen. Pääasiat luennoilla läpikäydyistä ohjeista asiakkaan kohtaamisessa olivat selkeästi jääneet mieleen ja toki osalla oli työnkin puolesta jo kokemusta näistä tilanteista.

Paatsama-luentosalin aula eläinsairaalan yläkerrassa

Vuorovaikutusharjoituksen toiseen tapaukseen liittyen tai oikeastaan aika paljon ennen kyseistä harjoitusta meillä oli luento kiireellisyysjärjestyksen arvioinnista (= triage) päivystyksessä sekä siihen liittyvä harjoitus sairaalaan tutustumisen yhteydessä. Samat periaatteet lienevät niin humaani- kuin eläinpuolellakin päivystyksessä, eli henkeä uhkaavat ongelmat hoidetaan ensimmäisenä ja tämän seurauksena päivystykseen tuleva vähemmän kiireellinen potilas voi joutua välillä odottamaan aika kauankin. Triagea tehdään niin puhelimessa, odotushuoneessa kuin sairaalahoidonkin aikana. Hengitysvaikeuksista kärsivät potilaat ovat kärkipäässä triagessa ja menevät käytännössä kaikkien muiden potilaiden ohi, koska happi nyt vain on aika tärkeä asia elämän kannalta. Niin ikävää kuin odottaminen onkin, ehkä ikävämpää on kuolla. Asioita voi miettiä omalle kohdalle, jos oma lemmikki tai vaikkapa ihminen itse ei saa henkeä tai tila on muuten henkeä uhkaava, minkä etiikan tai järjen mukaan pitäisi ensin paikalle tulleen saada hoitoa ensin? Itse ainakin arvostaisin tuossa tilanteessa triagen mukaista hoitoa.

Sairaalaan tutustumisharjoituksessa kävimme muutaman casen avulla läpi triagea ja laitoimme potilaita sen mukaiseen järjestykseen. Tehtävässä oli esimerkiksi sellaisia tapauksia, joissa eläin oli sairastanut jo pidempään, mutta omistaja oli päättänyt että eläin tarvitsee hoitoa juuri nyt, parin viikon jälkeen, tapauksia, joissa eläimellä oli varmasti kipuja, mutta tilanne ei ollut hengenvaarallinen ja tapauksia, joissa eläimen hengen säilyminen oli kiinni minuuteista. Kävimme hieman näiden hoitoakin läpi osittain aiemman elvytystä ja ensiapua käsitelleen luennon perusteella. Lopuksi kiersimme PESsillä, sillä tähän mennessä siellä ei ole vielä kovinkaan monesti ensimmäisen vuoden tutustumiskerran jälkeen tullut käytyä. Omassa päivystysvuorossa sitten pääsi tutustumaan paikkoihin lisää.

Yksi hyvin pitkälti koko kurssin tiivistävä luento käsitteli pieneläinpotilaan arviointia ennen leikkausta, sillä arviossa tulee huomioida niin anamneesin, kliinisen yleistutkimuksen kuin laboratoriotutkimuksienkin (kliininen kemia) sekä mahdollisesti diagnostisen kuvantamisen perusteella tarvittavat hoitotoimenpiteet. Näiden perusteella eläimet luokitellaan tiettyihin anestesiariskin luokkiin, määritetään kirurgiset riskit pidemmällä aikavälillä, stabiloidaan potilas eli esimerkiksi annetaan nesteytystä ja keskustellaan omistajan kanssa ennen leikkaukseen ryhtymistä. Pyometra (= märkäkohtu) -case havainnollisti hyvin tätä arviointia käytännössä. Sitten pääsimmekin jo valmistautumaan leikkaussaliin, tosin vain mielikuvissamme luennoilla. Kävimme läpi toimintatapoja leikkaussalissa, sitä, miksei leikkaussalissa puhella ylimääräisiä kuten Greyn anatomiassa höpötetään kaikki mahdolliset juorut, millaisia suojavarusteita käytetään ja miten ne puetaan päälle koskematta yhtään mihinkään, miten potilas valmistellaan ja miten iso karva-alue ajellaan (vaikka kuinka rumalta näyttäisi), millainen on oikeaoppinen kirurginen käsidesinfektio (ei, ei tosiaankaan hinkutella niinkuin Greyn anatomiassa), miten potilaasta huolehditaan leikkauksen aikana ja leikkauksen jälkeen sekä sitä, mitä tarkoitetaan leikkaushaavainfektiolla, miten se diagnosoidaan ja miten niitä ehkäistään.

YouTubesta löytyi lyhyt video PESsiltä koiran leikkauspäivästä vuodelta 2014, joka liittyy luentoihimme:


Kunnon ensikosketus pieneläinsairaalaan tuli oman päivystysvuoron muodossa. Jokaisen piti tehdä tosiaan vähintään yksi päivystysvuoro PESsillä kevään aikana ja tehdä sen perusteella oppimispäiväkirja. Osa teki vuoroja useammankin tai ainakin toisen, osa vain yhden. Kun ensimmäisen kerran vedin ylleni kandien tummansiniset työvaatteet, sydän heitti muutaman ylimääräisen lyönnin, jännitti, pelotti ja toisaalta hymyilin samaan aikaan innoissani. Yksin ei onneksi tarvinnut olla, sillä koko ajan pääsi jonkun vitosvuoden kandin mukaan osallistumaan eri tapauksiin. Vaikka paljon uutta tulikin päivystyksen aikana vastaan, oli hienoa huomata ymmärtävänsä monia asioita ainakin jossain määrin ja päästä heti suoraan toimintaan potilaiden kanssa. Vaitiolovelvollisuuden takia tarkemmat yksityiskohdat jäävät kertomatta, mutta oli tosi hienoa päästä hoitamaan ja auttamaan sairaita eläimiä ja varsinkin kotiuttamaan niitä nähdessäni omistajien iloiset ja helpottuneet ilmeet! Erityisesti vitosvuoden kandit ansaitsevat erityiskiitoksen selittäessään asioita meille untuvikoille! Kahden vuoden päästä itsekin pitäisi sitten olla samassa veneessä ja pikkuhiljaa sitä vain alkaa hieman uskoa omaan osaamiseensa kaiken epävarmuuden keskellä. :)