perjantai 5. toukokuuta 2017

Hevosia ja pieneläimiä


Kevät menee taas vauhdilla eteenpäin (ajallisesti, ei niinkään ehkä sään puolesta) ja paljon olisi vielä postailtavaa ennen kesälaitumille karkaamista! Luentoja on tämän kevään osalta jäljellä reilu viikko ja sitten kolmas vuosi on selätetty. Kuten olen aikaisemminkin sanonut, kevät on itselleni haasteellista aikaa opiskelun kannalta, vaikka kuinka mielenkiintoisia kursseja olisi käynnissä. Blogin kirjoittaminenkaan ei varsinaisesti houkuttele tällä hetkellä, mutta en kohta enää muista mitään alkuvuoden tapahtumia, ellen kirjoita niistä pian. Elättelen edelleen toiveita siitä, että jaksaisin kirjoittaa tätä blogia koko eläinlääkiksen ajan. Harmillisesti aika moni eläinlääkisläisen blogi on kuivunut kasaan opintojen aikana ja ainakin itse sain/saan motivaatiota niiden lukemisesta. Saa nähdä kuinka omalla kirjoittelulle käy, kun tahti opinnoissa kiihtyy entisestään seuraavien vuosien aikana...

Juuri ennen vappua ulkona näytti talvisemmalta kuin viime jouluna, joten tästä saankin hienon aasinsillan tammikuun opintoihin. Tämän vuoden luennot aloitti Johdanto kliiniseen hevos- ja pieneläinlääketieteeseen (= JKT). Kyseessä oli suhteellisen tiivis paketti, sillä kaikki luennot käytiin parissa viikossa läpi ja samaan aikaan sekä näiden parin viikon jälkeen olikin luvassa kurssin eri aiheisiin liittyviä harjoituksia. Lisäksi ohjelmaan kuului vähintään yksi 6 h päivystysvuoro Pieneläinsairaalassa (= PES), siitä kirjoitettu oppimispäiväkirja sekä kliinisen kemian luentojen perusteella kirjoitettu oma oppimispäiväkirjansa. Tenttiä tästäkään kurssista ei ollut, vaan kurssin suorittamiseksi piti osallistua pakollisiin harjoituksiin ja päivystykseen tutustumiseen oppimispäiväkirjojen lisäksi.

Opinto-oppaassa kerrotaan JKT:n tavoitteista näin:
Opiskelija  
  • osaa käyttää hyviä vuorovaikutustaitoja ollessaan tekemisissä asiakkaiden, kollegoiden ja hoitajien kanssa 
  • osaa ottaa anamneesin, sekä suorittaa pieneläinten ja hevosten yleistutkimuksen  
  • tuntee perusinjektiotekniikat  
  • tunnistaa kiireellistä hoitoa vaativat pieneläin- ja hevospotilaat, sekä tuntee ensiavun ja elvytyksen perusteet  
  • osaa määritellä tärkeimmät kliiniset laboratoriotutkimukset ja tunnistaa tulosten laatuun vaikuttavat tekijät  
  • osaa suorittaa kuivakemiallisia vieritestejä ja tulkita tuloksia  
  • tunnistaa tärkeimmät kirurgiset instrumentit sekä niiden puhdistuksen ja steriloinnin  
  • osaa kirurgisten instrumenttien käsittelyn, tuntee ommelaineet ja perusompelutekniikat  
  • tunnistaa aseptisen työskentelyn periaatteet potilaan valmistelussa leikkaukseen sekä leikkaussalissa 

Kevään merkki.

Luennoilla käsiteltiin anamneesin ottamista kissoilla, koirilla, linnuilla, matelijoilla, kaneilla, jyrsijöillä ja hevosilla. Anamneesin eli esitietojen perusteella voidaan kohdistaa tutkimuksia epäilyn perusteella oikeaan suuntaan, joten on tärkeää osata kysyä oikeita kysymyksiä omistajalta. Omistajan mukaan koira voi oksentaa usein, mutta kysyttäessä kuinka usein koira todella oksentaa, voi vastaus vaihdella ihmisestä riippuen parista kerrasta päivässä kertaan kuukaudessa. Hätätapauksessa selvitetään tärkeimmät perusasiat ja palataan tarkentaviin kysymyksiin kun hengenvaara on ohi. Tärkeintä on kysyä, mitä on tapahtunut ja milloin. Eläinlääkärin tulee osata poimia omistajan kertomasta tapauksen kannalta oleelliset asiat eli salapoliisimaisesti selvittää, mikä eläimellä oikeasti on vialla. Omistaja on yleensä tärkein tiedonlähde ja tuntee eläimensä parhaiten, joten omistajan kuuntelu on ensiarvoisen tärkeää. Eksoottisilla eläimillä (joiksi kanit ja jyrsijätkin luetaan) on yleensä oikeasti jotain pielessä omistajan niin sanoessa ja tilanne voi olla tällöin päässyt jo todella pahaksi. Eksoottisilla eläimillä elinolosuhteet ja omistajan tiedot ja taidot vaikuttavat erityisen paljon niiden vointiin, joten anamneesissa painotetaan eksoilla vähän eri asioita.

Yleistutkimuksen tekemistä käytiin läpi erikseen eläinlajeittain, sillä vaikka perusperiaatteet ovat kaikilla eläinlajeilla samat, on niissä kuitenkin omia erityispiirteitä. Yleistutkimukseen kuuluvat aina samat asiat, jotka tulisi suorittaa rutiininomaisesti aina samassa järjestyksessä, jottei unohtaisi mitään kohtaa. Yleistutkimuksesta oli oma harjoituskertansa, jossa pienryhmissä harjoittelimme yleistutkimusta muutamilla opiskelijoiden tai opettajien koirilla ja hevossairaalan hevosilla. Yleistutkimukseen kuuluu potilaan yleistilan, vitaalien, pään ja kaulan, rungon ja raajojen, ihon ja karvapeitteen, rintakehän, vatsan, ulkoisten sukupuolielinten ja peräaukon alueen sekä hermoston tarkastelu. Arvioimme harjoituskappaleidemme yleistilaa kuntoluokan, vireystason, asennon ja liikkumisen sekä hydraatiostatuksen perusteella. Vitaaleita (= vital signs) tutkimme auskultoimalla (= kuuntelemalla) stetoskoopeilla sydän- ja hengitysfrekvenssiä, palpoimalla (= käsin tunnustelemalla) perifeeristä pulssia eri kohdista raajoista, tarkastelemalla limakalvon väriä ikenistä tai silmästä sekä kapillaarien täyttymisaikaa painamalla ikeniä ja seuraamalla niiden palautumista.

Tarkastelimme koiran kirsusta hännänpäähän niin ulkoisesti kuin palpoidenkin. Yksi vaikeimmista palpointikohteista olivat imusolmukkeet, sillä vaikka niiden sijainnin teoriassa tiesikin, ei niiden tunnustelu ollut varsinaisesti mitenkään helppoa. Pään alueella sylkirauhaset olivat tiellä ja polvitaipeessa lihakset olivat väärässä paikassa, mutta sopivalla kulmalla ja oikealla tekniikalla nekin saattoi ainakin joiltakin yksilöiltä löytää. Vaikka imusolmukkeet vähän turhauttivatkin, on kuitenkin muistettava se, että ne oikeasti (kuulemma) löytää aika helposti silloin kun ne ovat suurentuneet eli jotain on vialla. Vatsan palpointia harjoittelimme myös, mutta jos imusolmukkeet tuntuivat vaikeilta, tämä oli ihan täysi mysteeri. Ehkä sieltä virtsarakko saattoi löytyä, mutta ihan vielä tämän yhden harjoituksen perusteella en osaisi sanoa vatsan alueesta yhtään mitään. Vatsan palpoinnissa on tärkeää käyttää oikeita käsien asentoja ja otteita, mutta ehkä tämänkin taidon vielä harjoittelun myötä oppii. Tässä tuli muuten taas hyvä muistutus siitä, että eläinlääkärin on pidettävä kynnet lyhyenä. Vaikka omat kynteni aika lyhyet olivatkin, olisi niitä silti pitänyt leikata vielä lisää, ettei olisi tuntunut yhtään pahalta palpoitavan koiran puolesta.

Kurssiin kuului kaksi hevosharjoitusta, joista toisessa harjoiteltiin hevosten normaalia käsittelyä kahdella hevossairaalan opetuskäytössä olevalla hevosella vähän riippuen pienryhmän omasta kokemuksesta. Vähemmän hevosten kanssa tekemisissä olleet varmasti hyötyivät tästä ja ehkä enemmän hevosten kanssa touhunneetkin jotain oppivat. Käsittelyharjoituksessa hevoselle laitettiin riimua päähän, harjoiteltiin huulipuristimen käyttöä, nosteltiin kavioita, harjoiteltiin taluttamista vaa'alle punnittavaksi sekä pakkopilttuuseen ja samalla ohjeistettiin pakkopilttuun oikeaoppista käyttöä. Lisäksi harjoittelimme vena jugularis externan eli kaulalaskimon staasausta ja häntäpintelin sitomista rektaalitutkimusta varten. Rektaalitutkimusta emme kuitenkaan tehneet, mutta se on oleellista ähkyhevosta tutkittaessa. Yleistutkimusharjoituksessa tutkittiin hyvin pitkälti samoja asioita kuin koirallakin, mutta lisänä hevosella toki on suolistoäänten auskultaatio. Suolistoääniä pitäisi hevosella kuunnella vähintään neljästä kohdasta eli ainakin molemmilta puolilta kahdesta eri osasta. Tärkeää on tunnistaa normaalit suolistoäänet eri kohdissa suolta, jotta osaa tunnistaa mahdolliset epänormaalit äänet tai äänien puuttumisen.

Toinen varma kevään merkki, hanhet täyttävät Viikin pellot.

Useammalla luennolla käsiteltiin kliinistä kemiaa omana erillisenä kokonaisuutenaan ja siihen liittyi myös kaksi laboratorioharjoituskertaa. Vaikka kliinisen kemian luennot välillä vaativatkin erityistä keskittymistä käydessämme perusteita ja periaatteita hyvinkin tarkkaan läpi, on niiden ymmärtäminen kuitenkin ainakin jossain määrin tärkeää. Eri menetelmillä saatuja tuloksia ei voi suoraan verrata toisiinsa ja eri menetelmin saaduilla tuloksilla on omat viitearvonsa. Viitearvoistakin tuli paljon muistettavaa, sillä ne ovat todellakin vain viitearvoja, jotka on muodostettu tietyn otannan perusteella. Jokainen eläin on kuitenkin aina oma yksilönsä ja yksilön tutkimustuloksia tulisikin muistaa tarvittaessa verrata sen omiin aiempiin tuloksiin. Pelkkiin viitearvoihin ei voi perustaa omaa hoitopäätöstään. Kliininen kemia toimiikin tehokkaana apuvälineenä anamneesin ja kliinisen tutkimuksen lisäksi, mutta sokeasti siihen ei kannata luottaa. Kävimme läpi paljon erilaisia tutkimusten luotettavuuteen vaikuttavia asioita. Omistajan merkitys korostuu tässä, sillä esimerkiksi eläimen paasto ennen näytteenottoa on monissa tutkimuksissa hyvinkin oleellista ja omistajahan se päättää syökö eläin vai ei.

Kävimme läpi myös useita tutkittavia komponentteja ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Miksi jonkun entsyymin pitoisuus nousee veressä, mitä tietty komponentti virtsassa voi kertoa, millä eläimellä on mitäkin komponenttia enemmän tai vähemmän... Asiaa oli paljon ja pikkuhiljaa osa niistä alkaa jäädä päähänkin. Ensimmäisessä laboratorioharjoituksessa tutkimme virtsaa liuskatestillä ja pohdimme erilaisten virhelähteiden vaikutuksia tuloksiin sekä teimme glukoosimäärityksiä verinäytteistä kolmella eri mittarilla ja mietimme näiden tuloksiin vaikuttavia tekijöitä. Ihmisten glukoosimittarit antoivat pienempiä tuloksia kuin eläimille tarkoitetut mittarit, mikä selittyy osittain sillä, että koiralla ja kissalla glukoosi on jakautunut veressä eri tavalla kuin ihmisellä. Ihan kaikki ihmisillä käytettävät mittarit eivät siis sellaisenaan sovellu eläimille. Toinen harjoituskerta oli case-tyyppinen eli saimme lyhyet anamneesit, joiden perusteella piti tehdä tarvittavat tutkimukset potilaan plasmasta ja saatujen tulosten perusteella päätellä mikä oireet on aiheuttanut. Tämä oli hyvin mielenkiintoinen tehtävä ja haastoi mukavasti aivosolut töihin. Harjoituskerran lopuksi kävimme kunkin parin tai pienryhmän casen läpi ja saimme kuulla kunkin potilastapauksen kulusta vähän lisätietoakin, sillä caset perustuivat todellisiin PESsin potilaisiin.

Osa luennoista käsitteli hygieenistä toimintatapaa, riskipotilaan (esim. resistenttien bakteerien kantajat) tunnistamista ja ennakointia ja riskiluokitus onkin käytössä PESsillä. Riskiluokituksen tarkoituksena on pienentää tartuntariskiä johon toki pyritään muutenkin hyvällä hygienialla. Kävimme myös läpi kirurgisia instrumenttejä, niiden käyttötarkoituksia, huoltoa ja puhtaanapitoa. Nämä pitäisikin sitten osata ennen nelosvuoden kirurgian blokkia ja niistä pidetään jonkinlainen tentti ennen sitä. Lisäksi kävimme läpi erilaisia ommelaineita, ompeleita ja hemostaasia eli verenvuodon tyrehdyttämistä, sillä kirurgian kannalta veri paitsi huonontaa aina näkyvyyttä, tarjoaa myös kasvualustan bakteereille ja massiivinen verenvuoto voi johtaa shokkiin ja jopa potilaan kuolemaan. Ommelaineetkin kuulemma oppii kun niitä käyttää, mutta näin alkuun ne tuntuvat lähinnä vain listalta omituisia sanoja. Kuten eri instrumentteja, myös eri ommelaineita ja ompeleita käytetään eri tarkoituksiin. Eläinlääkärin tulee osata valita kuhunkin kudokseen ja käyttötarkoitukseen sopivat välineet, jotta haava paranee mahdollisimman hyvin.

Ompeluharjoitus kruunasi kyllä hienosti nämä kirurgiaa käsittelevät luennot, sillä pääsimme harjoittelemaan oikeiden kirurgisten ompeleiden tekemistä omin käsin! Aika moni vuosikurssistamme on käynyt jo aiemmin IVSA:n järjestämässä ompelukerhossa, jossa ylemmän vuosikurssin opiskelija on opettanut ompelun perusteita ja olemme päässeet ompelemaan hedelmiä. Alusta saakka kannattaa harjoitella oikeiden otteiden käyttämistä niin tässä kuin monessa muussakin asiassa, sillä se varmasti helpottaa asiaa todellisessa tilanteessa. Kirurgiassa käytettävät langat on yhdistetty suoraan neulaan, joka on kaareva. Ommeltaessa atuloita (= pinsetit) pidetään kynäotteessa ja niillä saa koskea kudoksen lisäksi vain neulaan, ei lankaan. Lankaa on käsiteltävä varoen, sillä sen pinta voi muuten vaurioitua ja ommel voi pettää. Neulan ohjaaminen kudoksen läpi tehdään neulankuljettimella neulan tietystä kohdasta kiinnipitäen ja atuloilla avustaen. Koska solmu on ompeleen heikoin lenkki, on niiden tekemistä syytäkin harjoitella ennen elävään eläimeen siirtymistä. Solmut pitää osata tehdä sekä käsillä että instrumenteilla ja harjoittelimmekin kirurgisen solmun tekemistä käsin narulla pulttiin sekä instrumenteilla vaahtomuoviin. Lisäksi harjoittelimme erilaisia ompeleita oikeilla ommellangoilla vaahtomuoviin. Moneen asiaan on vaikea keskittyä samanaikaisesti kun asia on niin uusi, joten aina välillä opettaja huomautti jollekin oikeasta otteesta.

Ylhäällä napinläpiommel ja alhaalla over-and over -ommel kirurgisine solmuineen

Eräällä luennolla pohdimme eläinlääkärin etiikkaa ja hyvänä muistutuksena tuli esiin se, että lääkärin ja eläinlääkärin etiikka hoitotyössä eroaa aika paljon toisistaan. Eläinlääkärillä yksi potilaan hoitokeinoista on eutanasia ja toisinaan se on paras vaihtoehto. Näitä asioita on pohdittu heti ensimmäisestä vuodesta alkaen ja varmasti niitä pohditaan jatkossakin. Yksi eläimen lopettamiseen johtavista syistä on taloudellinen tilanne, sillä esimerkiksi auton alle jääneen kolmen raajansa murtaneen koiran leikkaaminen ja toipuminen maksaa aika paljon rahaa, ja vaikka kuinka paljon rakastaisi koiraansa, ei kaikilla välttämättä ole varaa sellaiseen, varsinkaan ilman vakuutusta. Taloudelliset syyt voivat olla yksi merkittävimmistä hoitoon vaikuttavista tekijöistä, erityisesti tuotantoeläinpuolella. Eläinlääkärin tulisi kuitenkin osata palvella kaikkia omistajia riippumatta siitä, onko eläin heille tulonlähde vai rakas perheenjäsen.

Kävimme läpi vastaanottotilannetta ensin luennolla ja myöhemmin vuorovaikutusharjoituksessa. Monesti omistajien saadessa mielestään lemmikilleen huonoa hoitoa tai eläinlääkärin ollessa "surkea puoskari" kyseessä onkin jonkinlainen kommunikaatio-ongelma ja pelkkä asian pahoittelu ja kuuntelu voi pelastaa tilanteen. Näitä asioita sivuttiin myös syksyn Eläinlääkäri virkamiehenä -kurssilla. Vuorovaikutusharjoituksissa harjoittelimme muutamia hankalia asiakaskohtaamisia roolipelinä. Olimme pienryhmässä, jossa jokainen vuorollaan pääsi esittämään eläinlääkäriä ja asiakasta eri tilanteissa muun ryhmän seuratessa vieressä. Ensimmäisessä tapauksessa ylipainoinen omistaja toi hieman ylipainoisen koiransa penturokotuksille ja eläinlääkärin piti ohjeistaa omistajaa pennun ruokinnasta, liikunnasta ja sosiaalistamisesta. Toisessa tapauksessa raivoissaan oleva omistaja oli odottanut eläinlääkärin vastaanotolle pääsyä päivystyksessä pitkään ja "olemattomasta" hoidosta saadun laskun jälkeen raivostui uudelleen ja eläinlääkärin piti rauhoitella häntä ja selittää tilanne. Kolmannessa tapauksessa omistaja toi vastaanotolle rakkaan kissansa, joka oli parantumattomasti sairas ja todella huonossa kunnossa. Eläinlääkärin tehtävänä oli saada omistaja ymmärtämään eläimen tilan peruuttamattomuus ja eutanasia eläimen parhaana vaihtoehtona.

Kaikki tapauksista olivat varmasti hyvin todellisia tilanteita ja tulevat meillekin eläinlääkärinä vastaan ennemmin tai myöhemmin. Tässä harjoituksessa esittelin itseni ensimmäistä kertaa eläinlääkärinä oman nimeni edellä ja kieltämättä siitä tuli paitsi perhosia vatsaan, myös jonkinlainen hyvänolontunne ja toisaalta jonkinasteinen vakavoituminen sen suhteen, että eläinlääkärillä on tietynlainen auktoriteetti ja pitää oikeasti miettiä mitä suustaan ulos päästää. Vaikka kaikilla meillä ei huikeita näyttelijänlahjoja olekaan, onneksi joillakin sentään on ja oli hienoa seurata miten hyvin tulevat kollegat osasivat ottaa roolin omakseen. Pääasiat luennoilla läpikäydyistä ohjeista asiakkaan kohtaamisessa olivat selkeästi jääneet mieleen ja toki osalla oli työnkin puolesta jo kokemusta näistä tilanteista.

Paatsama-luentosalin aula eläinsairaalan yläkerrassa

Vuorovaikutusharjoituksen toiseen tapaukseen liittyen tai oikeastaan aika paljon ennen kyseistä harjoitusta meillä oli luento kiireellisyysjärjestyksen arvioinnista (= triage) päivystyksessä sekä siihen liittyvä harjoitus sairaalaan tutustumisen yhteydessä. Samat periaatteet lienevät niin humaani- kuin eläinpuolellakin päivystyksessä, eli henkeä uhkaavat ongelmat hoidetaan ensimmäisenä ja tämän seurauksena päivystykseen tuleva vähemmän kiireellinen potilas voi joutua välillä odottamaan aika kauankin. Triagea tehdään niin puhelimessa, odotushuoneessa kuin sairaalahoidonkin aikana. Hengitysvaikeuksista kärsivät potilaat ovat kärkipäässä triagessa ja menevät käytännössä kaikkien muiden potilaiden ohi, koska happi nyt vain on aika tärkeä asia elämän kannalta. Niin ikävää kuin odottaminen onkin, ehkä ikävämpää on kuolla. Asioita voi miettiä omalle kohdalle, jos oma lemmikki tai vaikkapa ihminen itse ei saa henkeä tai tila on muuten henkeä uhkaava, minkä etiikan tai järjen mukaan pitäisi ensin paikalle tulleen saada hoitoa ensin? Itse ainakin arvostaisin tuossa tilanteessa triagen mukaista hoitoa.

Sairaalaan tutustumisharjoituksessa kävimme muutaman casen avulla läpi triagea ja laitoimme potilaita sen mukaiseen järjestykseen. Tehtävässä oli esimerkiksi sellaisia tapauksia, joissa eläin oli sairastanut jo pidempään, mutta omistaja oli päättänyt että eläin tarvitsee hoitoa juuri nyt, parin viikon jälkeen, tapauksia, joissa eläimellä oli varmasti kipuja, mutta tilanne ei ollut hengenvaarallinen ja tapauksia, joissa eläimen hengen säilyminen oli kiinni minuuteista. Kävimme hieman näiden hoitoakin läpi osittain aiemman elvytystä ja ensiapua käsitelleen luennon perusteella. Lopuksi kiersimme PESsillä, sillä tähän mennessä siellä ei ole vielä kovinkaan monesti ensimmäisen vuoden tutustumiskerran jälkeen tullut käytyä. Omassa päivystysvuorossa sitten pääsi tutustumaan paikkoihin lisää.

Yksi hyvin pitkälti koko kurssin tiivistävä luento käsitteli pieneläinpotilaan arviointia ennen leikkausta, sillä arviossa tulee huomioida niin anamneesin, kliinisen yleistutkimuksen kuin laboratoriotutkimuksienkin (kliininen kemia) sekä mahdollisesti diagnostisen kuvantamisen perusteella tarvittavat hoitotoimenpiteet. Näiden perusteella eläimet luokitellaan tiettyihin anestesiariskin luokkiin, määritetään kirurgiset riskit pidemmällä aikavälillä, stabiloidaan potilas eli esimerkiksi annetaan nesteytystä ja keskustellaan omistajan kanssa ennen leikkaukseen ryhtymistä. Pyometra (= märkäkohtu) -case havainnollisti hyvin tätä arviointia käytännössä. Sitten pääsimmekin jo valmistautumaan leikkaussaliin, tosin vain mielikuvissamme luennoilla. Kävimme läpi toimintatapoja leikkaussalissa, sitä, miksei leikkaussalissa puhella ylimääräisiä kuten Greyn anatomiassa höpötetään kaikki mahdolliset juorut, millaisia suojavarusteita käytetään ja miten ne puetaan päälle koskematta yhtään mihinkään, miten potilas valmistellaan ja miten iso karva-alue ajellaan (vaikka kuinka rumalta näyttäisi), millainen on oikeaoppinen kirurginen käsidesinfektio (ei, ei tosiaankaan hinkutella niinkuin Greyn anatomiassa), miten potilaasta huolehditaan leikkauksen aikana ja leikkauksen jälkeen sekä sitä, mitä tarkoitetaan leikkaushaavainfektiolla, miten se diagnosoidaan ja miten niitä ehkäistään.

YouTubesta löytyi lyhyt video PESsiltä koiran leikkauspäivästä vuodelta 2014, joka liittyy luentoihimme:


Kunnon ensikosketus pieneläinsairaalaan tuli oman päivystysvuoron muodossa. Jokaisen piti tehdä tosiaan vähintään yksi päivystysvuoro PESsillä kevään aikana ja tehdä sen perusteella oppimispäiväkirja. Osa teki vuoroja useammankin tai ainakin toisen, osa vain yhden. Kun ensimmäisen kerran vedin ylleni kandien tummansiniset työvaatteet, sydän heitti muutaman ylimääräisen lyönnin, jännitti, pelotti ja toisaalta hymyilin samaan aikaan innoissani. Yksin ei onneksi tarvinnut olla, sillä koko ajan pääsi jonkun vitosvuoden kandin mukaan osallistumaan eri tapauksiin. Vaikka paljon uutta tulikin päivystyksen aikana vastaan, oli hienoa huomata ymmärtävänsä monia asioita ainakin jossain määrin ja päästä heti suoraan toimintaan potilaiden kanssa. Vaitiolovelvollisuuden takia tarkemmat yksityiskohdat jäävät kertomatta, mutta oli tosi hienoa päästä hoitamaan ja auttamaan sairaita eläimiä ja varsinkin kotiuttamaan niitä nähdessäni omistajien iloiset ja helpottuneet ilmeet! Erityisesti vitosvuoden kandit ansaitsevat erityiskiitoksen selittäessään asioita meille untuvikoille! Kahden vuoden päästä itsekin pitäisi sitten olla samassa veneessä ja pikkuhiljaa sitä vain alkaa hieman uskoa omaan osaamiseensa kaiken epävarmuuden keskellä. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti