Klinikkavuosi: Patologia

Muistan vielä parisen vuotta sitte kolmosen Obduktiokurssilla ihmetelleeni salilla samaan aikaan meidän kanssamme ruumiinavauksia tehneitä pelottavan pitkälle opinnoissaan edenneitä vitosia. Yllätyin tuolloin kuullessani, että klinikkavuoteenkin kuuluu yksi viikko patologiaa. Nyt itse kyseisellä paton viikolla sitä mietti, miten pitkä aika kolmosvuodesta olikaan jo ehtinyt kulua. Lähinnä se tuli esiin siksi, että olin ehtinyt jo unohtaa aika monet pienet ruumiinavaustekniikkaan liittyvät yksityiskohdat ja ohjemonisteita piti kertailla huolellisesti uudestaan. Toiminta oli tietyllä tapaa hyvin samanlaista kuin kolmosellakin, mutta jotenkin tuntui, että meidän taitoihimme ja osaamiseemme luotettiin hyvin paljon enemmän kuin kolmosella, ehkä välillä vähän liikaakin.

Patologian viikko oli aika rento. Ensimmäisenä päivänä paikalla piti olla klo 9.00, muina aamuina klo 8.15. Päivän aikataulu riippui monesti siitä, miten paljon avattavia eläimiä oli salille tullut. Välillä patolta pääsi lähtemään aika aikaisinkin, mutta jos avattavia oli enemmän, yleensä päiväkin venyi pidemmälle iltapäivään. Obduktiokurssin tapaan avatuista eläimistä tehtiin avauspöytäkirjat, joita vastuueläinlääkäri hyödynsi lopullisen lausuntonsa tekemiseen. Paton viikko vietettiin pääsääntöisesti omassa klinikkavuoden pienryhmässä eli noin 4-5 kandin porukassa. Hiljaisempina päivinä kaikille ei aina riittänyt omaa avattavaa, mutta tällöin sitten esimerkiksi tuijoteltiin mikroskoopista sytologisia näytteitä tai tehtiin omaa "henkilökohtaista tehtävää".

"Henkilökohtainen tehtävä" on kuulemani mukaan saanut olla melkein mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, kunhan se on liittynyt patologiaan. Osa on tehnyt obduktiopöytäkirjan jostakin avaamastaan eläimestä, osa jonkun kirjallisen selostuksen itseään kiinnostavasta patologisesta asiasta, joku suorittanut tehtävän visailutyyppisestikin. Vaikka suoritustapa on saanutkin olla aika vapaa, itse tehtävä on ollut kaikille pakollinen. Myös sytologisiin näytteisiin tutustuminen (ns. sytoboksi) oli pakollista. Sytologisia näytteitä sai käydä yhdessä läpi ja tutkailla ja tulkita objektilasilla näkyviä soluja. Jossain vaiheessa viikkoa näitä näytteitä käytiin sitten yhdessä läpi vastuueläinlääkärin kanssa. Sytologisten näytteiden tuijottelusta ykkösellä ja kolmosella patossa on jo tovi aikaa, joten aika paljon asioita oli ehtinyt unohtua. Tietyt solut tunnisti jo hyvin, toisista ei ollut hajuakaan. Näin jälkikäteen voi todeta, että klinikkavuoden aikana katsellaan mikroskooppiin harmittavan vähän. Tähän toivoisi erityisesti muutosta tulevien opiskelijoiden kannalta, sillä mikroskopointi tulee aika monella varmasti eteen kandikesän työssä.

Eräs tyypillisimmistä mikroskopoitavista näytteistä kandikesän ajalta eli korvanäyte.

Paton viikon aikana perehdyttiin myös kudosnäytteiden käsittelyyn. Eläinlääkäreiden potilaistaan ottamat patit ja pallurat käsitellään monien liuosten ja laitteiden kautta, kunnes ne lopulta leikellään ohuenohuiksi histologisiksi leikkeiksi objektilasille. Näitä laseja patologieläinlääkäri tuijottaa ja tulkitsee ja lähettää lausuntonsa näytteet lähettäneelle eläinlääkärille. Viikon aikana puhuttiin myös näytteenottoon liittyvistä tekijöistä, joihin itse näytettä ottavana eläinlääkärinä voi vaikuttaa. Paljon hyödyllisiä neuvoja ja vinkkejä kliiniseen työhön, sillä ei ole mitään järkeä lähettää patologille huonoa näytettä, josta ei pysty kunnollista tulkintaa tekemään.

Patologia on todella mielenkiintoinen ja monipuolinen osa-alue, mutta kuten monissa muissakin asioissa, tässäkin pitäisi opiskella aika paljon lisää asioita ollakseen hyvä. Tietyt perusasiat on tärkeä meidän kaikkien hallita ja monia patologian asioita tulee jatkuvasti kliinisessä työssä vastaan, itsellenikin jo useampia kandikesän aikana. On silti hyvä, että on olemassa erikseen tätä työtä päivittäin tekeviä ihmisiä, joille voi lähettää potilaastaan ottamansa näytteen ja saada siitä ammattimaisen vastauksen ja mahdollisen tulkinnankin. Näytteiden käsittelyn monivaiheisuuden ja aikaavievyyden lisäksi käytettävät laitteetkin ovat varmasti aika kalliita, joten ihan kaikkea ei jokaisen eläinlääkärinkään onneksi tarvitse tehdä aivan täysin itse.

Pato oli aika mukava kertaus klinikkavuoden kliinisen työn keskellä, vaikkakin paremmassa muistissa asiat olisivat varmasti olleet jos omista obduktioista ei olisi ehtinyt jo kulua niin kauan aikaa. Toisaalta taas näin juuri ennen kliiniseen työhön karkaamista tästä sai ehkä hyödyllisimmät vinkit ja neuvot omaa työtäänkin ajatellen. Ja varmasti noiden mikroskopoitavien näytteidenkin tuijottelu ja tulkinta helpottuu vähitellen kokemuksen lisääntyessä eli harjoitus tekee mestarin niin tässä kuin monessa muussakin asiassa.