lauantai 31. elokuuta 2019

Klinikkavuosi: Teurastamo- /AVI-harjoittelu


Klinikkavuonnakin eläinlääkiksessä vietetään viikko teurastamossa tai aluehallintovirastossa eli AVI:ssa liittyen nelosvuoden viimeistelleeseen Teurastamohygieniaan. Harjoitteluun on varattu oma viikkonsa klinikkavuoden lakanassa, mutta harjoittelun voi suorittaa myös esimerkiksi loma-aikana (lomia ei ihan hirveästi tosin klinikkavuoden aikana ole tarjolla). Harjoittelupaikkaa kysellään itse ja aika moni meidänkin vuosikurssilta taisi tehdä harjoittelunsa AVI:ssa, vaikka kaikki AVI:t eivät kovin innostuneesti aina suhtaudu harjoitteluihin (ja harjoittelijoihin). Harjoittelun sisältö toki hieman vaihteli sen mukaan, missä, milloin ja kenen ohjauksessa harjoittelunsa suoritti. Teurastamolla harjoitelleet palauttivat lihantarkastusharjoittelusta tuttuun tapaan raportin e-lomakkeella ja AVI:ssa harjoitelleet kirjoittivat oppimispäiväkirjaa. Molemmista oli omat yksityiskohtaiset ohjeensa ja erillisiä kysymyksiä tai harjoittelun aikana selvitettäviä asioita.

Teurastamovalvontaan painottuvan tarkastuseläinlääkäriharjoittelun tavoitteista kerrotaan näin:
Harjoittelun jälkeen opiskelija osaa 
  • valvoa eläinsuojelua teurastamolla (eläinkuljetukset, eläinten käsittely, tainnutus)
  • valvoa teurastus- ja teurastamohygieniaa 
  • valvoa omavalvonnan ja HACCP:n toteutumista 
  • valvoa teurastamoa valvontasuunnitelman mukaisesti
  • valvoa sivutuotteita
  • pitää valvontakirjanpitoa

Teurastamossa tehtävässä harjoittelussa opiskelija 
  • perehtyy erityisesti teurastamon ja sen yhteydessä olevien laitosten ja toimintojen valvontaan sekä niihin valvonnan osa-alueisiin, joihin hän ei lihantarkastukseen painottuvan harjoittelun aikana ehtinyt paneutua. 
  • tutustuu niiden eläinlajien lihantarkastuksen erityispiirteisiin, joihin opiskelija ei lihantarkastukseen painottuvan harjoittelun aikana tutustunut.

 Kuva: Suomen Eläinlääkäriliiton FB-sivut, kevään kampanjasta "Elävän lääkärit"

Näistä tavoitteista aika moni oli samoja kuin lihantarkastuksen teurastamoharjoittelussa ja ainakin tuolloin omassa harjoittelussani näitä asioita käytiin jo aika paljon läpi. Se oli yksi syy siihen, että halusin oman harjoitteluni suorittaa aluehallintovirastossa. Teurastamossa oli toisaalta ihan hauskaa, mutta halusin päästä myös tutustumaan paremmin läänineläinlääkäreiden työhön ja itse läänineläinlääkäreihinkin käytännössä. Harjoittelupaikan saaminen ei ollut tosiaan ihan itsestäänselvää, mutta pienellä vaivannäöllä paikka ainakin itselleni irtosi. Lisäksi, kuten lähes kaikissa harjoitteluissamme, harjoitteluviikon aikaisen majoituksen järjestäminen oli jokaisen omalla vastuulla eli jälleen saatettiin hyödyntää kavereita, sukulaisia, puolituttuja ja joskus jopa tuntemattomattomiakin apuna.

Aluehallintovirastossa tehtävässä harjoittelussa opiskelija 
  • osallistuu aluehallintoviraston tekemiin ohjauskäynteihin sekä raportointiin.
  • tekee eläintenpidon valvonnan tehtävän, jos aikaa on ja ohjaavan läänineläinlääkärin tehtäviin kuuluu ilmoituksenvaraisen eläintenpidon valvonta.
Aluehallintovirastossa harjoittelun aihe-alueina on elintarvikevalvonta, tuotantoeläinten eläinsuojelu- ja eläintautivalvonta, eläinten merkitseminen ja rekisteröinti sekä sivutuotevalvonta.

AVI-harjoittelusta kirjoitettiin päivittäin oppimispäiväkirjaa ja sen lisäksi piti pohtia oppimistavoitteitaan harjoitteluviikolle, selvittää kyseisen alueen ilmoituksenvaraisen eläintenpidon riskiperusteista valvontaa, pohtia läänineläinlääkäreiden toimenkuvaa eri osa-alueilla ja lopuksi vielä analysoida omaa harjoitteluaan. Mikään mahdoton tehtävä tämän kirjallisen tuotoksen rustailu ei ollut, mutta kyllä sitä kannatti tehdä käytännössä jatkuvasti harjoitteluviikon aikana, kun asiat vielä olivat tuoreessa muistissa.

Erityisenä mielenkiintoni kohteena olivat varmaankin monen muun tapaan eläinsuojeluun ja eläintenpitoon liittyvät asiat, mutta harjoittelussani käytiin kyllä aika monipuolisesti muitakin harjoitteluun kuuluvia tehtäviä läpi. Niinkuin monessa muussakin asiassa opinnoissamme, myös tämän harjoittelun osalta meitä sitoo vaitiolovelvollisuus, joten kovin paljon ei jää ulkopuolisille kerrottavaa. Paljon mielenkiintoisia ja opettavaisia asioita tuli nähtyä, niistä on varmasti hyötyä tulevissa työtehtävissä. Ainakin erilaisten tietojärjestelmien läpikäynnistä saattoi olla jotain hyötyä joillekin kandikesän aikana. Kuuntelemalla ja keskustelemalla sai myös paljon uusia näkökulmia ja ajatuksia. Päivien pituus ja rakenne vaihteli omankin harjoitteluviikkoni aikana paljon eli kahta samanlaista päivää ei ollut. Välillä asiat olivat tosi mielenkiintoisia, välillä taas aika uuvuttavia, niinkuin taitaa melkein missä tahansa työtehtävässä olla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti