Klinikkavuosi: Hevossairaala, osa 2

Omista Hevossairaalan jaksoista tuntuu olevan jo ikuisuus ja väliin on mahtunut kandikesän aikana koettuja hevostapauksia lähinnä talliolosuhteissa hygieenisemmän ja hienoilla välineillä varustetun sairaalan sijaan. Välillä sitä huomasi haikailevansa Hevossairaalan eläinlääkärien turvalliseen huomaan ja neuvojen pariin, mutta ihan hyvin sitä kai kuitenkin lopulta pärjäsi. Puhelimen toisessa päässä saattoi välillä joku tuttu ääni antaa hyviä neuvoja ja mielipiteitä ja rauhoittaa tilannetta kandin pään sisällä. Hevospotilaiden määrä vaihteli tosi paljon eri paikkakunnittain ainakin syksyn mittaan käytyjen keskustelujen perusteella. Se on ehkä helpottava tieto sellaiselle eläinlääkärin alulle, joka ei välttämättä niin kovin paljon tahdo hevosten parissa puuhata. Toisaalta taas ne, joiden urasuunnitelmat siintävät hevosten parissa, osaavat todennäköisesti jo alunperinkin hakeutua sellaisiin paikkoihin, missä hevospraktiikkaa pääsee tekemään. Missä tahansa kunnassa töitä tekeekin (jos kuntaan menee), pitää silti aina varautua siihen, että päivystyksessä vastaantuleva eläinlaji voi olla mikä tahansa.

Mutta palataanpa vielä sinne heppajaksojen muisteluun. Ihan kuin Saarellakin, myös Hevossairaalassa vihreän kirjan pakollisiin merkintöihin kuului jo ensimmäisen rotaation aikana yleistutkimuksen suorittaminen hevoselle eläinlääkärin seuratessa, kysellessä ja tentatessa vieressä. Kuten olettaa saattaa, tämän suorittamisessa oli niin eläinlääkäri- kuin kandikohtaisiakin eroja eli osa eläinlääkäreistä oli tiukempia merkinnän antamisen kriteereistä ja toisaalta taas kaikki meistä kandeistakaan eivät ehkä ihan kaikkia osa-alueita aina ihan täydellisesti hallinneet. Mitään varsinaisia pakollisia demoja ei hevospuolelle kuulunut, toki Ypäjän hevosgyneharjoituksista sai asiaan liittyviä suoritusmerkintöjä vihreässä kirjassa myös hevososastoon. Välillä kandit kyllä yrittivät pyytää eläinlääkäreiltä demoja milloin mistäkin asiasta, ja aina välillä (harvemmin) joku eläinlääkäreistä saattoi pitää pienen opetustuokion. Tietty määrä suorituksia vihreässä kirjassa vaadittiin väliaikaisten praktiikkaoikeuksien saamiseksi ja aika lailla niitä tyypillisiä hoitotoimenpiteitä nämä suoritukset vastasivatkin. Jossain vaiheessa klinikkavuotta muistan meidän kandien keskellä velloneen pienen paniikin, että saavatko kaikki tarpeeksi merkintöjä, mutta en kyllä usko että oikeuksien saaminen jäi keneltäkään niistä kiinni. Aina pystyi kuitenkin soveltamaan ja esimerkiksi opetushevosilla näyttämään vaikkapa kaviohauteen tekemisen, mikäli sopivia potilaita ei sillä hetkellä tullut vastaan.

Hevosen oikea takajalka. Tämä hieman epätarkka kuva havainnollistaa mielestäni hyvin sen, että hevonen astuu kullakin jalallaan vain yhdelle varpaalleen ja että calcaneus (kantapää) on vähän eri korkeudella kuin esimerkiksi ihmisillä. Kuva Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä.

Kuten aiemmassa postauksessa mainitsinkin, aina välillä tiistaisin oli aamukierron sijaan Journal Club. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että joku eläinlääkäreistä kertoi jostakin artikkelista, tyypillisesti omaan kiinnostuksenkohteeseensa liittyvästä tutkimuksesta, ja aiheesta ehkä vähän keskusteltiin esityksen jälkeen. Useimmiten nämä JC-artikkelit jaettiin meille opiskelijoillekin Moodleen etukäteen tutustuttavaksi, mutta kovin montaa niitä ei kyllä koko klinikkavuoden aikana osunut kohdalle. Ainakin itse koin tämän tilaisuuden mukavan rennoksi tapahtumaksi ja välillä niistä sai ihan mukavaa lisätietoa tai hyvää kertausta eri asioista.

"Omia potilaita" piti hevospuolella tehdä kaksi eli yksi ortopedinen potilas ja toinen sisätautipotilas. Näiden omien potilaiden hoitoon piti osallistua mahdollisimman tiiviisti ja tehdä sitten parisivuinen kirjallinen raportti, jossa kävi läpi potilaan perustietoja, anamneesia, tehtyjä tutkimuksia ja niiden löydöksiä, diffejä ja diagnoosia, hoitoa, jatkohoitoa ja ennustetta. Näiden lisäksi piti käyttää vähintään kahta kirjallista viitettä ja pohtia esimerkiksi diagnostiikkaan, hoitoon tai ennusteeseen liittyviä asioita. Ensimmäinen raporttti piti palauttaa jo viimeistään toisen rotaation jälkeen ja toinen viimeistään kolmannen rotaation lopussa. Ajatuksena oli ilmeisesti alkuun, että lukisimme ja kommentoisimme toistemme raportteja, mutta Moodle-alusta ei taipunut tähän siinä muodossa kuin se oli toteutettu. Ainakin itse silti hyödynsin tämän ja lueskelin muiden raportteja mielenkiinnolla ja otin ne talteen mahdollista myöhempää käyttöä varten eli siis suomeksi sanottuna kandikesää silmälläpitäen.

Jokaisen piti osallistua myös vähintään yhteen hevosen anestesiaan eli anestesian suunnitteluun, valmisteluun, induktioon ja ylläpitoon, anestesian seurantaan sekä heräämisen seurantaan. Anestesialomaketta täytettiin operaation aikana ja sitä käytiin myöhemmin läpi, yleensä pienellä porukalla yhdessä eläinlääkärin kanssa. Tämä anediskussio oli mielestäni ehkä yksi tärkeimmistä läpikäydyistä asioista käytännön työn kannalta, vaikka ei meistä jokainen ehkä sinne leikkaussaliin asti operoimaan päädykään. Hevospuolella anestesia on tosiaan vähän eri kaliiberia kuin pieneläimillä, mutta samat perusperiaatteet pätevät sielläkin. Onhan se aika jännittävää nukuttaa niinkin iso eläin kuin hevonen ja asetella se mahdollisesti nosturin avulla selälleen leikkauspöydälle valmisteltavaksi. Heräämisestä puhumattakaan. Hevosilla kun se herääminen ei läheskään aina suju niin sulavasti kuin pieneläimillä eikä heräämiskarsinaan ole mitään asiaa anestesiastaan heräilevän hevosen sinkoillessa pitkin pehmustettuja seiniä. Raajojen murtumiltakaan ei aina vältytä, eli vaikka leikkaus itsessään saattaisikin onnistua, on heräämisessä tämän kokoluokan eläimellä aina omat erityiset riskinsä ja tiettyjen ihmisten turvallisuuden kannalta oleellisten toimenpiteiden tekeminen on oikeasti todella tärkeää. Erilaisia leikkauksia seuratessa kyllä viimeistään huomasi hevossairaalan eläinlääkäreiden ja hoitajien ammattitaidon, ihan todella voi kyllä nostaa hattua heille. Ja leikkauksistahan sai myös tehdä halutessaan leikkauskertomuksen vaihtoehtona pieneläinten leikkauskertomuksille, mutta aika harva kai sen taisi lopulta tehdä. Ainakin itse koin pieneläinten leikkauskertomusten tekemisen kuitenkin hyödyllisemmäksi työn kannalta, vaikka hevostenkin erilaiset leikkaukset olivat erittäin mielenkiintoisia ja opettavaisia.

Hevosen kallon poikkileikkaus Body Worlds - Animal inside out -näyttelystä. Pään anatomian hallitsemisella on aika tärkeä rooli eläinlääkärin työssä, onneksi itse hallitsen sen ehkä paremmin kuin valokuvaamisen.

Viimeistään viimeisen heppajakson aikana jokaisen opiskelijan piti pitää suullinen esitys eli "grand rounds" jostakin valitsemastaan potilaasta ja aiheesta. Aikaa esitykselle oli varattu 8 minuuttia ja siihen piti sisällyttää käytännössä samoja asioita kuin omista potilaista tehtyihin raportteihinkin. Eli oikeasti mitään kovin pitkää esitystä ei ollut tarkoituskaan pitää. Koin itse grand roundsitkin aika rennoksi tapahtumaksi ja aika turha niistä oli stressata. Eläinlääkäri tai pari saattoi olla muiden klinikkaryhmäläisten lisäksi kuuntelemassa, ehkä kommentoi jotain aiheeseen liittyvää tai lopuksi yhteisesti keskusteltiin vähän ja sitten saikin suoritusmerkinnän vihreään kirjaan. Nämäkin olivat sellaisia mukavia kertauspaketteja pääasiassa tutuista sairauksista ja niiden hoidosta. Eli valmistivat aika hyvin praktiikkaankin.

Ja näin alkaa vähitellen klinikkavuosi lähestyä loppuaan täällä bloginkin puolella. Varsinaisista kliinisten taitojen opetukseen liittyvistä asioista olen naputellut suunnilleen sen, mitä alustavasti suunnittelinkin. Kaikesta ei ihan samaan tapaan löydy oikein kerrottavaa, varsinkaan kun tuntuu että olen jo unohtanut vähintään puolet klinikkavuoden aikaisista tapahtumista. Vielä tuolla luonnoksissa on kypsymässä tekstiä keväällä järjestetystä praktiikkakurssista, pakollisesta kunnaneläinlääkäriharjoittelusta ja ehkäpä jokunen sana erilaisista kandi-illoistakin. Varmaankin alkuvuoden puolella pääsen vähitellen sitten kertomaan enemmän kutosvuoden opinnoista.

Kandikesäänkin ehkä voisi vielä jossain välissä palailla, ongelma on lähinnä se, että pää tuntuu sen suhteen aika tyhjältä enkä oikein tiedä mitä haluaisin siitä täällä jakaa. Kypsyttelen ajatusta päässäni jonkin aikaa. Blogissa vierailee kuitenkin jatkuvasti ihan kiitettävään tahtiin ihmisiä, joten kysymyksiä ja toiveitakin saa ehdottomasti esittää.