tiistai 10. marraskuuta 2015

Muu-muu siellä, muu-muu täällä!


Ensimmäisen vuoden opintojen jälkeen osana Eläintenpito ja hyvinvointi -opintokokonaisuutta tulee suorittaa 24 päivän maatalousharjoittelu, joista 12 päivää työskennellään navetassa ja 12 päivää sikalassa. Osa tekee nämä harjoittelut tosiaan heti ensimmäisen vuoden jälkeen kesällä, mutta lukujärjestykseen on tänäkin vuonna jätetty aikaa myös harjoittelun suorittamiselle syksyn aikana. Myös joululomalla on reilusti aikaa harjoittelun suorittamiseen, mutta joka tapauksessa harjoittelut tulisi suorittaa mieluusti loppuun ennen toisen opiskeluvuoden päättymistä, jottei harjoittelutiloille tule tarpeetonta ruuhkaa seuraavan vuosikurssin hakiessa harjoittelupaikkoja.

Harjoittelupaikan voi etsiä itse tai sitten voi käyttää valmista listaa tiloista, joilla aiempina vuosina on ollut harjoittelijoita. Vähimmäisvaatimuksena navettaharjoittelutilalle on 30 lypsävää lehmää, mutta harjoitteluun suuremmilla tiloilla kannustetaan suuremman monipuolisuuden takia. Harjoittelusta kirjoitetaan harjoitteluselostus (navetasta omansa ja sikalasta omansa), joka palautetaan kurssin vastuuopettajille. Harjoitteluraporttia kannattaa tehdä heti harjoittelun alusta alkaen, jotta voi kysellä tarvittavia tietoja isäntäväeltä eikä itse ehdi unohtaa asioita. Harjoittelutilojen ei tarvitse maksaa harjoittelijoille palkkaa, mutta monilla tiloilla harjoittelijalle tarjotaan majoitus ja ruokaa. Osa vuosikurssistamme sai harjoittelut osittain tai kokonaan hyväksiluettua joko aiempien opintojen tai työkokemuksen takia, joten korvaavuuksien hakeminen kannattaa.

Lehmät syövät paljon, joten tavaraa tulee myös toisesta päästä ulos paljon.

Harjoittelutilat vaihtelevat suuresti vapaavalintaisuuden takia. Suomessakin on hyvin monensuuruisia navettoja muutamista lypsävistä aina useisiin satoihin lypsylehmiin saakka keskimääräisen tilakoon ollessa vuonna 2014 noin 34 lypsävää. Oman harjoitteluni suoritin parsinavetassa, jossa oli tuohon keskimääräiseen verrattuna enemmän lehmiä. Lehmät laidunsivat kesällä niin päivällä kuin yölläkin (parsinavetoissahan on nykyisin myös laidunnuspakko, lehmien tulee päästä laiduntamaan tai jaloittelemaan vähintään 60 päivänä), eli osallistuin niiden laskemiseen ulos ja sisään ottamiseen. Tilalla tehtiin töitä aamulla ja illalla, iltapäivällä oli vapaata aikaa. Käytännössä pääsin mm. lypsämään, kuivittamaan ja ruokkimaan lehmiä, sekä hoitamaan myös vasikoita. Lehmien käsittelyssä pitää olla  reippaat otteet, lehmät eivät pidä kutittelusta ja sorkka tai häntä saattaa heilahtaa hyvinkin nopeasti. Hygieniaa ja maidon laatua tarkkaillaan joka lypsykerralla ottamalla alkusuihkeet pyyhkimisen jälkeen. Ei muuten ollut alkuun helppoa puuhaa, omat sormeni tuntuivat olevan aivan jumissa alkusuihkeiden ottamisen takia! Kyllä se sitten lähti sujumaan kun sain hyvät tekniikkavinkit siihenkin. Vasikkakaan ei muuten vedä vedintä juurikaan alaspäin, kuten esimerkiksi monissa piirretyissä näkee tehtävän, sitä siis harvemmin kannattaa yrittää, jos haluaa saada maitoa lypsettyä.

Lehmällä on yksi utare, jossa on neljä vedintä. Vetimien puhdistaminen pyyhkimällä ennen lypsyä ei aina ole helppoa, jos lehmä on maannut mudassa ja savessa. 

Harjoittelun aikana tilalla kävi myös seminologi keinosiementämässä lehmiä ja eläinlääkäri nupouttamassa ( = sarvenaiheiden polttaminen niin, ettei siihen ole enää verenkiertoa eikä sarvi kasva) vasikoita ja hoitamassa poikimahalvauksesta kärsivää lehmää. Eläinlääkärin valvovan silmän alla sain itsekin kokeilla vasikan nupouttamista. Kolvi oli kuuma ja käry melkoinen, mutta onneksi vasikat olivat rauhoitettuja, sarvenaiheen ympärykset puudutettuja ja vasikat saivat vielä lisäksi kipulääkkeen nupoutuksen jälkeen. Sain myös napsauttaa vasikoille korvakorut eli eläimen yksilö- ja tilakohtaiset tunnistemerkinnät sisältävät korvamerkit molempiin korviin. Oli huomattavasti helpompaa tehdä se rauhoitetulle vasikalle kuin virkeänä pomppivalle eläimelle. Korvamerkkien laittaminen lienee verrattavissa korvakorujen laittamiseen ihmiselle, sillä korvamerkit kiinnitetään korvan rustokudokseen. Myös utaretulehdukset ja sorkkiaan ärhäkästi tulehduksen takia nostelevat lehmät tulivat tutuksi, joten ilman mustelmia en harjoittelusta selvinnyt.

Lehmät ovat uteliaita eläimiä, joiden suurta herkkua ovat vaatteet!

Olen aina pitänyt lehmiä hyvin sympaattisina olentoina ja harjoittelussa tämä käsitys vain vahvistui. Lehmien kanssa pitää vain tietää miten liikkua ja missä seistä, jotta saa ne liikkumaan halutulla tavalla ja haluttuun suuntaan. Aina pitää muistaa, että lehmä on iso eläin, joten voimassa sen kanssa ei voi tapella. Pitää siis osata käyttää omia aivojaan ja ennakoida lehmien liikkeitä. Sekin tuli hyvin selväksi, että joku kättä pidempi apuväline auttaa kovasti auktoriteetin saavuttamisessa, vaikka se olisi vain mukana kädessä ja sillä ei eläimiä jatkuvasti mätkisikään. Harjoittelijaa lehmät toki kovasti halusivat testata, mutta isäntäväkeä kuunneltiin ja kunnioitettiin kyllä... Harjoittelutilallani olivat asiat hyvin ja lehmiä pidettiin selkeästi työtovereina. Isäntäväki tunsi hyvin omat lehmänsä nimeltä ja ulkonäöltä, huomasivat jos jokin oli pielessä ja osasivat reagoida siihen heti. Mielelläni ostan maito- ja lihatuotteita tiloilta, joilla hoidetaan asiat näin hyvin.

Myös kameraa olisi kiva päästä maistelemaan! Lehmällä on aika karkea kieli, jolla se tarttuu tiukasti kiinni ruohoon sitä syödessään.

Omalla tilallani isäntäväki vaikutti mukavalta ja avuliaalta, mutta kaikilla vuosikurssistamme asiat eivät olleet näin hyvin. Joillakin tiloista ilmeisesti harjoittelijoiden ajatellaan olevan ilmaista työvoimaa, jolla voi teetättää minkälaisia töitä hyvänsä ja kuinka paljon hyvänsä. Ne "paskahommat" eivät oikeastaan kuulu meidän harjoitteluumme, vaan harjoittelun tarkoituksena on antaa meille tuleville eläinlääkäreille mahdollisimman oikeanlainen käsitys tilan normaaleista töistä ja rutiineista. Joillekin meistä nämä harjoittelut ovat todennäköisesti ensimmäinen ja ehkä jopa ainoa kosketus maatalouteen käytännössä, joten hyvä isäntäväki on tässä suhteessa tärkeässä roolissa. Siksi olisikin tärkeää, ettei isäntäväki päättäisi viettää siestaa ja jättää harjoittelijaa yksin oman onnensa nojaan, vaan selostaisi asiat huolellisesti ja vastaisi herääviin kysymyksiin kärsivällisesti. Kuinka moni isäntä haluaa tilalleen 5 vuoden päästä eläinlääkärin, jolla on vain teetetty niitä ikäviä töitä ja jolla ei ole käsitystä lypsykarjatilan todellisista rutiineista? Vaikeissa tapauksissa on onneksi aina mahdollista olla yhteydessä harjoittelun vastuuopettajiin ja tässäkin eräässä tapauksessa asia ratkesi harjoittelun päättämiseen kyseisellä tilalla. En halua maalata piruja seinille, mutta harjoittelijoillakin on oikeutensa.

Kunnioitan ehdottomasti harjoittelutilani kaltaisia suomalaisia tuottajia, jotka tuottavat meille puhdasta ruokaa. Suomessa esimerkiksi antibioottien käyttö eläimillä on vielä hyvällä mallilla eikä meillä käytetä turhaan ylimääräisiä hormonivalmisteita tuotannon tehostamiseksi, kuten rapakon toisella puolella. Tilakoko Suomessa on huomattavasti pienempi kuin vaikkapa Tanskassa (vuonna 2014 km. noin 160 lypsylehmää/tila) tai USA:ssa (vuonna 2014 km. noin 204 lypsylehmää/tila), joten "tehotuotannosta" puhuminen siinä merkityksessä kuin sanaa yleensä käytetään on yleensä Suomen mittakaavassa vähän kyseenalaista. Lisäksi voidaan miettiä, onko "tehottomassa" tuotannossa mitään järkeä, sillä kaikessa tuotannossa pyritään tehokkuuteen. Mutta tämä onkin sitten jo aivan toinen tarina.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti