Tiedettä ja tutkimusta

Syyskuun lopulla syvennyttiin eläinlääketieteelliseen tutkimukseen JETin (Johdanto eläinlääketieteelliseen tutkimukseen) parissa ja alettiin puhua tulevasta kandidaatin eli kandin tutkielmasta sekä eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielmasta eli lisurista. Opetushan meillä tosiaan perustuu jatkuvasti päivittyvään tieteeseen ja tutkimuksia on opittava seuraamaan jo opintojen aikana. Työelämässä tietoa on osattava hakea itse ja päivittää siten omaa osaamistaan ja tietämystään.

JETin tavoitteista kerrotaan opinto-oppaassa näin:

Opiskelija

• osaa kertoa tieteellisen ajattelun ja päättelyn periaatteista

• osaa kiinnittää huomiota tutkimuksessa käytettyyn koemateriaaliin ja sen otoskokoon

• osaa kertoa tieteellisen tutkimuksen toimintatavoista ja raportoinnista eettiset näkökohdat huomioiden

• tuntee koe-eläintoiminnan perusteet

• osaa käsitellä koe-eläimiä

• osaa tarkastella kriittisesti tietolähteitä ja kiinnittää huomiota tutkimustulosten näytön tasoon

• tuntee tieteellisen kirjoittamisen perusteet

Kandidaatin tutkielma on eläinlääkiksen kirjallisuuskatsauksena toteutettava opinnäytetyö. Moniin muihin tiedekuntiin verrattuna kandin tutkielma on hyvin lyhyt, vain 5-7 sivua ja sen tulee perustua tieteellisiin artikkeleihin. Kandiin kuuluu myös kypsyysnäyte, joka käytännössä tarkoittaa kirjoitetun tutkielman kielen arvioimista kielentarkastajalla. Lisäksi oma tutkielma tulee esittää kandiseminaarissa, joita on neljä yhden lukuvuoden aikana. Pääsääntöisesti kandin tutkielma tulee tehdä vuoden aikana siitä, kun on aiheen varannut, jotta aiheita ei hamstrattaisi ja varattaisi pitkiksi ajoiksi. Osa tekee kandinsa toisena vuonna, kuten itsellänikin on tavoitteena, osa vasta kolmantena vuonna. Kandidaatin tutkinto tulisi olla suoritettuna neljännen vuoden syyslukukauden loppuun mennessä, mutta ilmeisesti tässäkin on jonkin verran joustoa. Liian pitkälle kandin suorittamista ei kuitenkaan kannata venyttää, kuten ei muidenkaan kurssien suorittamista, sillä kuten olen yrittänyt aiemminkin sanoa, asiat alkavat helposti kasaantua, kun niitä lykkää.

JETiin kuului pienemmissä ryhmissä tutkijahaastattelutilaisuuksia, joissa tiedekunnan tutkijat kertoivat meneillään olevista tai jo tehdyistä tutkimuksistaan ja me opiskelijat saimme kysellä niistä. Näistä haastatteluista tuli tehdä myös yksin tai pareittain tiivistelmä, josta pääpiirteittäin selvisi kunkin haastatellun tutkimushankkeen tausta, tavoite ja hypoteesi, tutkimusmenetelmät, tulokset ja niiden tulkinta, johtopäätökset ja niiden merkitys sekä tulosten esittäminen viiteryhmille. Jos ei aiemmin ollut juuri kokemusta tieteellistä artikkeleista, näiden haastatteluiden ja ennakkoon saatujen taustamateriaalien perusteella kokemusta tuli varmasti roimasti lisää.

Lisäksi perehdyimme tieteellisen kirjoittamisen saloihin. Tieteellisellä tekstillä on oma määritelmänsä ja tietty rakenne, joka määräytyy kunkin tiedeyhteisön mukaan. Kävimme läpi tekstintyöstämismenetelmiä ja harjoittelimme kirjoittamista eri harjoitusten avulla. Puhuimme myös aikataulutuksesta ja suunnitelmien tekemisestä osana kirjoitusprosessia. Näistä toivottavasti oli apua monelle, vaikka itse myönnänkin oppineeni näitä asioita kantapään kautta.

Yksi JETin luennoista käsitteli koe-eläimiä, koe-eläintoimintaan liittyviä lakeja ja säädöksiä sekä koe-eläimien käsittelyä ja niille tehtäviä toimenpiteitä. Koe-eläintoiminnassakin tapahtuu jatkuvasti muutoksia ja päivityksiä parempaan suuntaan. Uusien tutkimustietojen perusteella esimerkiksi eläinten käsittelyä muutetaan eläimille mukavammaksi. Yhtenä päivänä pääsimme koe-eläinkeskukseen vierailulle. Tähän vierailuun sisältyi tutustumista koe-eläinkeskukseen ja sen toimintaan, käsittelyharjoituksia sekä demonstraatioita eläimillä. Valitettavasti kaikki vuosikurssiltamme eivät päässeet koe-eläinkeskukseen käymään, sillä paikkoja oli koko vuosikurssin kokoon nähden liian vähän tarjolla ja lisäksi jyrsijöitä tai kaneja omistavilta henkilöiltä oli pääsy ehdottomasti kielletty koe-eläinkeskukseen. Tämä kielto oli tautiriskin takia, mikä on ihan ymmärrettävää.

Koe-eläinkeskukseen menimme sisään pienissä, maksimissaan 5 hengen ryhmissä. Pukuhuoneessa piti riisua pois kaikki korut ja vaatteet alusvaatteita lukuunottamatta, jonka jälkeen pesimme ja desinfioimme huolellisesti kätemme ja pukeuduimme tietyssä järjestyksessä koe-eläinkeskuksen sukkiiin, haalareihin, käsineisiin, hengityssuojaimiin ja myssyihin. Tämän jälkeen astuimme yksitellen minuutiksi ilmasuihkuun, jossa ilmeisesti viimeisetkin rippeet ulkoisista mikrobeista poistuivat ilman puhaltaessa ympärillämme. Vasta sitten pääsimme varsinaisiin koe-eläinkeskuksen tiloihin, kaikki suojavarusteisiin pukeutuneina. Ei voinut olla miettimättä, että oikeastiko jokainen näissä tiloissa työskentelevä tekee tämän operaation joka päivä ja kulkee päivät pitkät lähes tunnistamattomana. Mutta pakkohan se on, eläimet on pidettävä terveinä, eikä tiloihin saa päästä mitään ylimääräistä. Ainakaan ei tarvitse miettiä, mitä pukea töihin päälleen!

Kuva: https://commons.wikimedia.org/wiki/Mus

Kiersimme koe-eläinkeskuksen tiloissa eri henkilöiden opastamana kysellen ja ihmetellen asioita. Eläinten määrä näissä tiloissa oli melkoisen suuri, vaikka emme toki edes kaikkia niistä päässeet näkemään. Yhdessä huoneessa oli kuitenkin todella monia häkkejä ja huoneita oli useampia. Hiiret ja rotat oli numeroitu ja osa niistä osallistui joihinkin tutkimuksiin. Pääsimme itsekin harjoittelemaan hiirten ja rottien käsittelyä luennolla esiteltyjen tapojen avulla. Hiiret kyllä viipottivat melko kovaa karkuun, kun niitä yritti saada kiinni, mutta lopulta sekin onnistui. Eikä sopivan otteen ottaminenkaan kokemattomalle ollut helpoimmasta päästä, varsinkin kun hiirulaiset yrittivät päästä kääntymään ja puremaan vähänkin liian löysässä otteessa. Rotat olivat ehkä helpompia käsitellä isomman kokonsakin takia. Ainakin itselleni nämä pienet käsittelyharjoitukset olivat ehdottomasti hyödyllisiä, kun ei juuri ole näin pienten eläinten kanssa tullut pyörittyä. Ehkä osaan tulevaisuudessa ottaa jonkun lemmikkihiirestä tai -rotasta vastaanotolla asiantuntevalta näyttävän otteen ja tehdäkin eläimelle jotakin.

Käsittelyharjoitusten lisäksi näimme injektiodemonstraation, jossa rotalle injektoitiin NaCl:ää vatsaonteloon. Niin tässä kuin muissakin injektioissa anatomian tulee olla hallussa, jotta injektio menee todella sinne minne pitää ja varsinkin tutkimuksissa sillä voi olla tutkittavien aineiden imeytymisen ja kertymisen kannalta merkitystä, tökkääkö neulan suoleen vai vaikkapa maksaan. Myös verinäytteen ottamista demonstroitiin ajamalla rotan takajalasta karvat pois ja pistämällä reikä vena saphenaan. Varsinkin hiirellä on niin pienet verisuonet, että neulan pistäminen suoneen on haastavaa. Siksi on helpompi tehdä pieni reikä suoneen ja ottaa siitä tarvittava määrä verta talteen. Raajojen lisäksi verinäytteitä voidaan ottaa myös hännästä.

Kuva: http://www.procedureswithcare.org.uk/intraperitoneal-injection-in-the-mouse/ (<- tuolta löytyy myös video vatsaonteloon tehtävästä injektiosta)

Vaikka koe-eläintoiminnasta olisi mitä mieltä, monia meistä ihmisistä ei välttämättä olisi koskaan syntynytkään ilman eläimillä tehtyjä kokeita lääkkeiden ja rokotteiden kehityksen parissa. Historiasta löytyy melkoisia tautiepidemioita, joiden perusteella voidaan todeta eläinkokeiden olevan melko ratkaisevassa roolissa lääketieteen kehitykselle. Itse näen koe-eläintoiminnan jokseenkin tarpeellisena, mutta toki vaihtoehtoisia keinoja tulisi käyttää mikäli se vain on mahdollista ja eläinten kipu ja tarpeeton kärsimys tulisi minimoida.