Klinikkavuosi: Pieneläinkirurgia, osa 2: Erikoisklinikat ja anestesiologia

Kirjoittelin aiemmin Pieneläinkirurgian ekassa osassa pehmytosakirurgiasta ja ortopediasta ja nyt on sitten erikoisklinikoiden eli neurologian, hampaiden ja oftalmologian sekä anestesiologian vuoro. Näistä siis yksi viikko vietetään anestesian parissa ja toinen erikoisklinikoilla. Luonnollisestikin aika pieni määrä potilaita ehtii esimerkiksi erikoisklinikoiden yksittäisten päivien aikana kuhunkin erikoisalueeseen liittyen tulla klinikkavuoden aikana vastaan, mutta onneksi näitä potilaita kuitenkin jokunen eksyy esimerkiksi päivystyksiin. Neurologiaa ja hampaita oli peräti kaksi päivää viikon aikana, silmille eli oftalmologialle riitti yksi päivä.

Neurologian päivinä paikalle piti ilmestyä 7.30. Aamulla tarkistettiin, oliko päivystykseen tai teho-osastolle ilmestynyt mahdollisia neurologisia potilaita. Päivän aikana otettiin anamneesia, tehtiin yleistutkimusta, seurattiin neurologisen tutkimuksen tekemistä yleensä eläinlääkärin toimesta, keskusteltiin vaurion lokalisaatiosta ja differentiaalidiagnooseista aiemmin opitun VITAMIN D:n mukaisesti, kertailtiin hiljaisempina aikoina luentomateriaaleja ja muisteltiin eri lääkityksiä. Välillä päästiin seuraamaan jatkotutkimuksia eli esimerkiksi magneettikuvausta ja keskustelemaan eläinlääkärin kanssa hoidosta ja ennusteesta. Ainakaan omat neuron päiväni eivät olleet kovin kiireisiä, joten kertaamiseen ja muisteluun oli hyvin aikaa. Aika paljon asioita oli jo ehtinyt unohtuakin, joten kertailu tuli tarpeeseen. Hyvää kertausta tuli myös neurologian ryhmätöissä, joissa kerrattiin esimerkiksi epilepsialääkityksen riittävyyden arviointia ja lääkityksen muuttamista. Kyllä näistä jotain hyötyä jo kesälläkin kieltämättä oli!

Hammasklinikalla kandin rooli oli pääasiassa eläinlääkärin toimien seuraamisessa ja keskusteluissa. Aamulla paikalle tultiin 7.30 ja otettiin potilas sisään, kyseltiin anamneesi huolellisesti erityisesti hammaspuolen asioita painottaen ja tehtiin potilaalle yleistutkimus. Hammaspotilaat olivat yleensä sairaalassa sisällä koko päivän mm. siksi, että hyvin usein vastaan tuli jonkinlaisia yllätyksiä ja potilaille pyrittiin tekemään mahdollisuuksien mukaan koko suun hoito samalla kertaa. Anestesian suunnitteli aina hammaspotilaillekin anestesiologiaan perehtynyt eläinlääkäri huomioiden kunkin potilaan terveydellisen tilanteen. Kandina pääsi osallistumaan monesti potilaan valmisteluun ennen hampaiden ja suun tutkimusta. Hammaskivien puhdistamista ultraääneen perustuvalla hammaskiven poistolaitteella pääsi harjoittelemaan eläinlääkärin valvovan silmän alla ennen muita toimenpiteitä, eli esimerkiksi suun tutkimusta, röntgenkuvausta, tai hampaiden poistoja.

Kumman suun lemmikillesi haluaisit?

Hammasasioista meille luennoitiin jo nelosella hyvin perusteellisesti, mutta valitettavasti eläinten hampaista huolehtiminen on edelleen hyvin olematonta eläinten omistajien keskuudessa. Ihan samalla lailla eläintenkin hampaat vaativat mekaanista puhdistusta eli sitä hampaiden harjausta, mitä ihmistenkin hampaat. Jo kesän aikana töissä ollessani oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus joutua sanomaan vastaanotolle tulevien eläinten omistajille, että lemmikinkin suu vaatii hoitoa. Ja aika paljon pahempia suita ja hampaita tuli kyllä kandikesän aikana vastaan kuin mitä yliopistolla klinikkavuoden aikana ehti nähdä. Kun eläin pienestä pitäen opetetaan hampaiden harjaamiseen, ei asiassa pitäisi olla ongelmaa. Hampaiden hoitaminen, kuten toinen suosikkipaasauskohteeni eli eläinten ylipaino kun on hyvin pitkälti omistajasta kiinni.

Ennen oftalmologian päivää piti tehdä sisääntulotentti, jonka kysymyksissä kertailtiin monia silmätutkimukseen ja yleisimpiin silmäsairauksiin liittyviä asioita. Näitä asioita kertailtiin eläinlääkärin kanssa hiljaisempina aikoina ennen potilaita ja potilaiden välissä. Päivä alkoi tuttuun tapaan kello 7.30 ja aika samaa kaavaa noudatettiin kuin muillakin osastoilla, eli anamneeseja ja yleistutkimuksia ja sen sellaista. Yhden päivän aikainen potilasmäärä tosiaan oli hyvin suppea, mutta päivystykset osaltaan pelastivat tätäkin tilannetta. Näitä tyypillisiä päivystyksissäkin monesti nähtyjä silmäpotilaita tuli kyllä ihan kiitettävästi kesälläkin hoidettua ja käsittääkseni ihan hyvällä menestyksellä. Harmillisesti oftalmologiassa ei kovinkaan paljon päässyt itse tekemään, vaan päivä perustui pääasiassa eläinlääkärin toimien seurailuun. Onneksi oftalmologiassa oli jo silloin nelosen aikana erinomaiset harjoitukset, joiden avulla silmien tutkiminen ei tuottanut kesälläkään vaikeuksia (paitsi ehkä yhteistyöhaluttomien potilaiden kanssa).

Anestesiologian viikon aikana opettelimme mm. käyttämään Yliopistollisen eläinsairaalan hienoja, ihmisilläkin käytettäviä anestesialaitteita ja teimme anestesiasuunnitelmia eläinlääkärin valvovan silmän alla perusleikkauksiin eli esimerkiksi sterkkaan tai kastraatioon meneville potilaille. Tehtiin yleistutkimusta, arvioitiin potilaan riskiluokkaa, kanyloitiin, tehtiin induktioita, annettiin lääkkeitä, harjoiteltiin intubointia, seurattiin anestesialaitteiden lukuja ja käppyröitä, arvioitiin leikkauksenaikaisen kivunhallinnan riittävyyttä, valvottiin heräämistä, ekstuboitiin, arvioitiin leikkauksenjälkeisen kivunhallinnan riittävyyttä, tarvittaessa käytettiin koiria tarpeillaan ja valmisteltiin potilaita kotiinlähtöä varten. Myös elvyttämistä harjoiteltiin tätä tarkoitusta varta vasten suunnitellulla Jerry-koiralla, jonka kylkiluut olivat ilmeisesti saaneet jo aikamoista käsittelyä jonkun innokkaan elvyttäjän seurauksena. Anestesiakertomuksia pieneläimille piti tehdä viikon aikana yhteensä neljä ja hyväksytystä suorituksesta sai eläinlääkärin kuittauksen vihreään kirjaan.

Postoperatiivisen lääkitystarpeen arviointi. © Pertti Jarla

Aika moni nelosen anestesiologian luennoilta tuttu asia konkretisoitui huomattavasti selkeämmin, kun asioita pääsi kunnolla käytännössä tekemään. Anestesiologian parasta antia olivat varmaankin omien anestesiasuunnitelmien tekemisen lisäksi iltapäivisin järjestetyn diskussiot, joissa keskusteltiin esimerkiksi anestesian riskitekijöistä ja komplikaatioista, nesteytyksestä, eri lääkeaineista ja niiden vaikutuksista elimistössä anestesian aikana ja infuusionopeuksista eri lääkeaineille.

Niinkuin jo aiemmassa pieneläinkirurgian postauksessa sanoinkin, anestesia Pieneläinsairaalan kaltaisessa paikassa on aika eri tasoa kuin esimerkiksi Saarella tai monissa kuntaolosuhteissa. Monien omistajien voi olla hyvin hankala tätä käsittää ja anestesian turvallisuudesta ja riskeistä joutui kesälläkin töissä keskustelemaan omistajien kanssa. Aina ei ole mahdollisuutta valita sitä parasta mahdollista hoitoa eläimelle syystä tai toisesta, mutta sitten pitää hyväksyä se mahdollisuus, ettei myöskään lopputulos ole aina kaikista parhain eläimen kannalta. Tämä on välillä aloittelevana eläinlääkärinä haastava asia, sillä kukapa haluaisi olla se, joka joutuu kertomaan omistajalle että se tämänkertainen, näissä olosuhteissa ja näillä välineillä suoritettu paras ei riittänytkään eläimen pelastamiseksi. Se on aika raskasta ja oma riittämättömyys onkin yksi yleisimpiä eläinlääkäreitä piinaavista ajatuksista. Eläinlääkärikin on vain ihminen, vaikka moni aikamoisiin "ihmeisiin" välillä pystyykin.


Niin erikoisklinikoita kuin anestesiologiaakin oli suhteellisen vähän klinikkavuoden aikana, vaikka näitä asioita jatkuvasti eläinlääkärille praktiikassa tuleekin vastaan. Mieluustihan näitä osa-alueita hallitsisi paremminkin (ja mieluiten tietysti täydellisesti), mutta onneksi voi jatkokouluttautua ja opiskella asioita lisää ja tarvittaessa lähetää potilaita eteenpäin erikoisosaajille oman osaamisen loppuessa kesken. Ihan kaikkea ei kuitenkaan jokainen eläinlääkärikään voi osata.