How?

Tulosten julkistamisesta on kohta kaksi viikkoa. En oikein vieläkään usko tätä todeksi. Odotan edelleen saavani viestin, että pisteeni on laskettu vahingossa väärin, ei minua huolitakaan eläinlääkikseen. Yhtenä päivänä postissa oli tullut iso kirjekuori. Ajattelin, että siinä se nyt on. Se kirje, jossa pahoitellaan tapahtunutta virhettä. Yliopiston tunnukset kuoressa. Revin kuoren auki ja läsnäolotodistushan se siellä oli... Koskakohan tämä oikeasti menee omaankin tajuntaani?

Olen tässä epäuskossani yrittänyt muistella omaa kevättäni. En ollut ihan koko ajan nenä kiinni kirjassa, vaikka usein tunsinkin oloni todella syylliseksi silloin kun en opiskellut. Mietin moniin illanviettoihin osallistuessani, että mitä jos tämä on se asia, jonka takia en pääse sisään. Tiesin kuitenkin, etten voisi elää koko kevättä täysin neljän seinän sisään sulkeutuen. Olisin stressannut vain entistä enemmän ja koe olisi todennäköisesti kaatunut omaan mahdottomuuteeni.

Jotain ilmeisesti oli myös edellisiltä hakukerroilta tarttunut päähäni, minkä vuoksi pohjatyöt oli jo tehty aika huolellisesti. Valehtelisin, jos väittäisin että osasin kaiken. En todellakaan. Tajusin jossain vaiheessa, että eläinlääkikseen valitut eivät ole täydellisiä kokeessa. Hekin tekevät virheitä. Riittää, ettei tee niitä liian paljon. Tämä oli ehkä tärkein oivallukseni kevään edetessä. Tuntui kyllä koko ajan siltä, etten osaa riittävästi eivätkä taitoni riitä yhtään mihinkään. En silti luovuttanut. 

Kuten jo aiemminkin mainitsin, olin tehnyt lukion biologian kirjoista itselleni äänitiedostot lukemalla kappaleet ääneen ja nauhoittamalla ne mp3-tiedostoiksi. Aikaahan siihen toki meni, mutta ehdottomasti se oli sen arvoista. Töiden takia en aina ehtinyt istua lukemassa kirjoja, joten näitä äänitiedostoja kuuntelemalla pystyin hienosti opiskelemaan melkein missä tahansa. Monesti ajaessani autolla kavereiden luo kuuntelin radion sijaan omaa ääntäni. Jos unohtaa sen, miten naurettavalta oma ääni omaan korvaan kuulostaa, se oli ihan viihdyttävääkin. Varmasti näistä kuunteluista jäi jotakin päähän. Olisin ehkä voinut tehdä vastaavanlaiset äänitiedostot myös kemiasta ja fysiikasta, mutta en tehnyt. Oma osaamiseni niissä perustui enimmäkseen laskutaitoon. Toki myös teoria oli hallussa, mutta ei missään nimessä täydellisesti.

Kemiaa ja fysiikkaa tunsin opiskelleeni aivan liian vähän. Aloitin kertaamisen liian myöhään. Aika loppuu aina kesken, siihen kannattaa varautua. Opetus.tv:n videot olivat todella hyviä ja niistä opin jopa aiemmin epäselväksi jääneitä asioita. Osa fysiikan asioista meni yli ymmärrykseni, mutta osasta sain ahaa-elämyksiäkin. Peruslaskut tuntuivat sujuvan jokseenkin hyvin, mutta vaikeammissa tehtävissä oli välillä vaikea hahmottaa sitä, mitä todella kysyttiin. Jos jotain olisin tehnyt toisin, olisin aloittanut kemian ja fysiikan laskemisen huomattavasti aikaisemmin. Pääsykokeessa ainakin tällä hetkellä tarvitaan todellakin laskutaitoa. Biologialla ei niinkään ole väliä, koska lähes kaikki osaavat biologiaa ja osan voi monivalintatehtävissä arvata. Jyvät erotetaan akanoista laskuilla. 

Laskurutiinin luominen on aika olennainen osa kokeeseen valmistautuessa. Se helpottaa kokeessa tehtävien ymmärtämistä. Itse ainakin muutamien tehtävien kohdalla huomasin heti, mitä tehtävässä kysytään, vaikka tehtävänannon sekaan oli laitettu jokunen harhaanjohtava asiakin. Kannattaa siis olla tarkkana eikä hosua. Vaikka perustan luominen viekin aikaa, se kannattaa varmasti. Huteralle pohjalle ei luonnollisesti kannata mitään rakentaa eli vaikka aluksi laskujen laskeminen kestää eikä niissä tunnu olevan mitään järkeä, kannattaa vain yrittää päästä eteenpäin ja pyrkiä ymmärtämään tehtävän ratkaisemisen kannalta oleelliset asiat. Useissa tehtävissä pääsee eteenpäin ihan perusasioiden ymmärtämisellä.